Aaltojen syleilyssä

"En usko että se tulee kovinkaan pian", mies hymähti neidon sanoille siitä että toivottavasti maailman loppu ei tulisi pian. Rakunan olo vain kohentui entisestään, mutta silti tuo vielä mietti sisimmässään niitä outoja tunteita, jotka olivat hänet vallanneet. Rakkaus, niin lämpöinen asia, tunne. Mies, joka ei koskaan ennen ollut tuntenut sellaista, ei tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Hän meni sydämensä mukaan sillä hetkellä. Sydämen, jonka kovan, jäisen kuoren Io oli sulattanut. Rakunan jäinen, kolkko olemus oli tipotiessään, ainakin Ion seurassa.

Ruokakaan ei maistunut oikeastaan, vaikka se erittäin hyvää ja suussa sulavaa olikin, mutta hänelle riitti vain se, että Io oli siinä sylissään. Ja että hän sai tuntea, toisen lämpimän kosketuksen ja lämmön lähellään. Mikään ei tuntunut enää niin tärkeältä.
"Minähän en ole vielä edes esittäytynyt sinulle kunnolla"
Ja tosiaan, eihän ollut Rakunakaan, kunnolla, joskin hän vihasi omaa nimeään niin paljon, ettei sitä mielellään ääneen lasunutkaan, vaikka kaikki kyllä tuntuivat sen tietävän, Rakunan pahaksi onneksi. Palkkamurhaajana oli tullut hieman tutuksi joillekkin, jotka sitten veivät sitä eteenpäin, eikä julkisuudelta siten voinutkaan oikein välttyä.
"Kaunis nimi, mutta sinä nyt olet muutenkin kaunis", Rakuna sanoi, hymyillen, kun Io kertoi oman nimensä, joka olikin kaunis ja sopi hyvin tuolle sinisilmäiselle.
Rakunan sromet kuin myös leikittelivät neidon hiussuortuvilla, ja kun toinen sitten kysyi hänen nimeään, niin hienoinen virne kohosi Rakunan komeille kasvoille.
"Oletko varma, että haluat tietää?" mies naurahti ja painoi nopeasti suukon neidon huulille ja huokaisi sitten, yhä kuitenkin hymyillen.
"Qwëriel Zíraek Hakeüru Indigo Dsariel Kultaisen Suden poika, kuin myös, hauska tutustua", mies naurahti jälleen, kun oli saanut sanottua vihdoin koko nimensä. Hän niin vain vihasi sitä, mutta minkäs sitä syntyperälleen voi.

Rakunan kasvoilla tosiaan loisti lempeä hymy ja koko hymy oli tarkoitettu vain ja ainoastaan Iolle. Tuolle neidolle, joka oli saanut hänet tuntemaan rakkautta. Kuin joku osa hänen sydämestään olisi paikattu. Se oli omituista mutta silti ihanaa, mies ei olisi halunnut vaihtaa hetkeäkään pois. Ja miksi pitäisi? Hän toivoi mielessään, että se rakkaus kestäisi pitkään ja vieläkin kauemmin, kuin pitkään --ainiaan.

"Sinähän sanoit hetki sitten että voit muuttua hevoseksi, millaista se oikein on? Ajatteletko sinä silloinkin kuten tavallisesti, kuten hevonen vai jotain siltä väliltä?"
Rakunan huulilta karkasi naurahdus ja tuo veti Ion lähelle itseään ja halasi toista. Miten Ion uteliaisuus saikaan hänet aina vain iloisemmaksi. Toisen pirteä olemus heijastui niin hyvin.
Kuitenkin sitten tuo vastasi.
"Eipä siinä mitään sen kummempaa ole, kuin että kuljen neljällä jalalla ja en osaa puhua. Ajattelen kyllä ihan samalla lailla, kuin muutenkin. Siinä on sekä hyvät, että huonot puolensa"; mies naurahti lemepsäti ja leikitteli yhä Ion mustilla suortuvilla.
"Kerro sinä hieman tanssimisesta, minä kun olen hieman tietämätön", mies sitten vuorostaan kysyi, hymyillen yhä.

//Kauhian kökköä nyt, anteeksi, mutta kun meikä täällä kotona yrittää vastailla --kippeenä olen ^^' Ei tarttennut mennä kyllä kouluun xDD//

"Kaunis nimi, mutta sinä nyt olet muutenkin kaunis", Rakuna sanoi hymyillen Ion esittäydyttyä. Kehuillaan mies sai jälleen hennon punan kohoamaan Ion poskille. Harvoin Io sai kehuja muilta kuin sataman humalaisilta merimiehiltä, eikä niiden juoppolallien lausumien kehujen merkitystä Iolle voinut verratakaan siihen, miltä Rakunan kehut Iosta tuntuivat.

"Oletko varma, että haluat tietää?", Rakuna naurahti Ion kysyessä miehen nimeä. Io vain nyökkäsi, eikä hän olisi ehtinytkään puhua koska sai sitten nopean suukon indigonsinihiuksiselta. Niin ihana suukko, mutta niin valitettavan lyhyt. Sitten mies jo esittäytyi.
"Qwëriel Zíraek Hakeüru Indigo Dsariel Kultaisen Suden poika, kuin myös, hauska tutustua", Rakuna sanoi jälleen naurahtaen. Io sitten rakasti miehen naurua ja muisti ajatelleensa vielä vähän aikaa sitten, että indigonsinihiuksinen saisi nauraa useamminkin. Näköjään jokin oli saanut Rakunan vapautumaan, eihän Io osannut kuvitellakaan, että voisi itse olla syynä miehen iloisuudelle.
"Mistä Rakuna sitten tulee?", Io kysyi tajutessaan, ettei se ollut laisinkaan osa miehen virallista nimeä.

Rakunan kasvoilta loisti lempeä hymy, joka tuntui sulattavan Ion juuri siihen indigonsinihiuksisen syliin. Miehen hymy sai vastauksensa Ion kasvoilta, joiden hymy muuttui vielä monta astetta kauniimmaksi Rakunan hymyn vaikutuksesta. Vaikka Rakuna toki näytti muutoinkin komealta erityisesti Ion silmiin, teki tuo hymy Rakunasta vielä monin verroin miellyttävämmän näköisen ja ennenkaikkea vielä monin verroin enemmän rakastettavan.

Kun Io sitten kysyi Rakunalta hevoseksi muuttumisesta, yllättyi hän miehen halauksesta. Mutta ei Io todellakaan vastustellut vaan halasi itse takaisin.
"Eipä siinä mitään sen kummempaa ole, kuin että kuljen neljällä jalalla ja en osaa puhua. Ajattelen kyllä ihan samalla lailla, kuin muutenkin. Siinä on sekä hyvät, että huonot puolensa"; mies naurahti lempeästi ja leikitteli yhä Ion mustilla suortuvilla.
"Kerro sinä hieman tanssimisesta, minä kun olen hieman tietämätön", mies sitten vuorostaan kysyi, hymyillen yhä.

"No me tanssimme yleensä kapakoissa, joten ne tanssit eivät ole siitä siveimmästä päästä. Meitä on ryhmässä seitsemän, Elainna on yleensä päätanssijana. Tanssilla tienaa ihan kohtuullisesti ja minä nautin siitä, mitä muuta siltä voisikaan vaatia. Ja pysyy ainakin kunto yllä", Io kertoi naurahtaen hieman lopuksi. Ion puhuessa hänen sormensa olivat edelleen askarrelleet Rakunan suortuvan parissa, nyt siihen oli syntymässä pieni letti.
"Ihan epäreilua kun sinun hiuksesi ovat tällaiset sileät, minun kuontaloni on aina ihan takussa", Io sitten sanoi, pehmentäen sanojaan hymyllä.
"Mutta ei kaikkea voi saada", Io sitten totesi ja kurottautui taas painamaan suudelman Rakunan huulille, hänestä tuntui että hän oli saanut olla jo ihan riittävän kauan ilman miehen huulten tuntua omiaan vasten.

Rakunan kasvoilla oleva hymy, se todellakin kertoi miehen tunteista Ioa kohtaan, aika paljonkin. Ja vaikka he eivät olleet tunteneetkaan pitkää aikaa, niin Rakuna melkein pystyi ajattelemaan, että olisi tuntenut Ion jo paljon, paljon pidemmän aikaa. Jokin neidossa teki sen. Hän ei vain tiennyt vielä mikä, tuo viehättävyyskö? Se mitä hän tunsi mustahiuksista kohtaan?
Kaikki nuo kuitenkin vetivät Rakunaa puoleensa, ja se tuntui niin taivaalliselta ollakseen totta. Kuitenkin jossain syvällä sisimmässään Rakuna myös hieman pelkäsi mitä Io hänen työstään ja huonosta kuuluisuudestaan meinaisi, hän kuitenkin oli palkkamurhaaja, erittäin tunnettu ja myös kohta varmaan etsintäkuulutettu. Se oli ehkä sillä hetkellä suurin huolenaihe, mutta yritti mies tyydyttäytyä siihen mietteeseen, että mikä voisi heidän rakkautensa jäädyttää. Nuo lämpimät tunteet, kuin tulen loimu. Sen kirkas palo ja hohtava valo.

"Mistä Rakuna sitten tulee?"
Ion kysymys sai hänet havahtumaan ajatuksistaan, ja hymy nousi jälleen noille hetkeksi vakvoituneille kasvoille.
"Ööh, en oikeastaan tiedä. Vanhempani ja kaikki muut kutsuivat aina pienenä Rakunaksi ja sitten se on siitä jäänyt. Itse asiassa tykkään siitä enemmän, kuin oikeasta nimestäni, joskaan en haluaisi kuulla sen merkitystä", mies kertoi mietteliään näköisenä ja hymyili kuitenkin. Hän ei ollutkaan ajatellut asiaaa liiemmälti. Äitinsä ja muut sukulaisensa, jotka hänet siis jotenkin nyt sattuivat hyväksymään kutsuivat Indigoksi ja isä nyt sattui kutsumaan Rakunaksi, mutta muuten hän saikin kadulla kuulla nimityksenään Paholainen tai jotain muuta vastaavaa.

Kun Io sitten alkoi hänen kymyksensä myötä juttelemaan tanssimisesta, niin Rakuna kuunteli hiljaa neidon puhetta ja antoi kätensä hyväillä neidon hiuksia ja niskaa.
"Ihan epäreilua kun sinun hiuksesi ovat tällaiset sileät, minun kuontaloni on aina ihan takussa"
Rakuna naurahti ja hymy nousi jälleen kauniisti miehen kasvoille. Vai että sileät.
"Sinä olet kaunis juuri tuollaisenasi, eikä sinun hiuksesi ole aina takussa", mies sanoi hymyillen ja siinä samassa sormensa upposivat mustissa hiuksissa pieneen takkuun, joka kyllä selveni sen siliän tien. Hienoinen virne nousi miehen kasvoille ja tuo katsahti harmailla silmillään neidon kauniita silmiä, jotka olivat aina yhtä vangitsevat ja kauniit. Kuin tähdet mustan taivaan yössä.

Suudelma poisti jälleen muut ajatukset miehen mielestä ja tämä vastasi siihen yhtä nautinnollisesti, kuin monta edellistä kertaakin. Tämän käsi siirtyi niskasta neidon poskelle ja mies hymyili, kuin jälleen sulkeutuen vain tuohon Ion kauneuteen ja viehätykseen.
Hän ei osannut sanoa mitään, vaikka vain halusi upottaa Ion niiden kaikkien kauniiden sanojen alle, joita ajatteli toisesta. Hän ei edes tiennyt ajankulusta mitään, ehkä alettaisiin eletä jo illanpuolta, kuka ties. Rakuna kuitenkin monein muiden palkkamurhaajien tavoin, oli yöhenkilö, joka rakasti yötä ja eli silloin. Tehden myös työtään silloin.

"Mitä tekisinkään ilman sinua?", mies hetken päästä lausahti hiljaa, ja veti Ion jälleen lähelleen, kiertäen nyt molemmat kätensä Ion ympäri. Ion lähellä oli vain niin hyvä olla. Pitkään aikaan ei mies ollut tuntenut itseään niinkään elinvoimaiseksi.

Kun indigonsinihiuksinen kertoi pitävänsä enemmän Rakuna-nimestä, päätti Io jatkossakin kutsua tätä sillä nimellä. Ja olisihan se ollut hankalaakin ruveta kutsumaan tätä äkkiä jollain eri nimellä. Sitten Io kertoi hieman tanssimisesta ja tunsi samalla Rakunan käden niskassaan ja hiuksissaan. Ion teki melkein mieli lopettaa puhuminen ja vain nauttia miehen kosketuksesta, niin mukavalta se tuntui.

Sitten Io mainitsi Rakunan hiusten sileydestä omiinsa verrattuna ja sai taas hymyn nousemaan miehen kasvoille. Jos Io voisi ikuistaa indigonsinihiuksisen maalaukseen tai muuhun sellaiseen, haluaisi hän tallentaa juuri tuon ilmeen. Tuo hymy sai Ion jotenkin tuntemaan itsensä rakastetuksi, Rakunan rakastamaksi.
"Sinä olet kaunis juuri tuollaisenasi, eikä sinun hiuksesi ole aina takussa", mies sanoi ja samassa Io tunsi pienen nykäyksen päänahassaan. Rakunan sormet olivat ilmeisesti osuneet johonkin takkuun Ion hiusten seassa. Io ei kuitenkaan sanonut mitään, tyytyi vain hymyilemään pientä hymyä, joka selvästi kertoi: 'mitäs minä sanoin'.

Sitten vaihdettu suudelma oli vieläkin nautinnollisempi kuin Io muisti edellisten suudelmien olleen, mutta saattoihan hänen muistinsa tehdä tepposet. Joka tapauksessa Io toivoi sen kestävän ikuisesti, vaikkei niin voinutkaan tapahtua. Saattoi vain nauttia siitä niin kauan kuin sitä kesti. Eikä tämä mikään lyhyt suudelma ollut, vaan pitkä ja niin kovin ihana. Suudelman jälkeen Rakunan käsi siirtyi Ion poskelle, ja neito nojasi hieman päätään miehen kättä vasten. Sekin tuntui niin mukavalta. Hetken Io vain oli siinä hiljaa paikallaan, nauttien tästä kaikesta.

"Mitä tekisinkään ilman sinua?", Rakuna sitten sanoi ja kietoi kätensä Ion ympärille vetäen tätä lähemmäksi itseään. Mies sai Ion aivan sanattomaksi. Merkitsikö hän todellakin noin paljon tuolle indigonsinihiuksiselle? Lopulta Io sai puhekykynsä takaisin.
"Jos se minusta riippuu, ei sinun koskaan tarvitse ottaa selvää asiasta", Io sitten sanoi, edelleen Rakunan syleilyssä. Tanssijatar painoi suukon miehen poskelle, sitten toisenkin, lopulta monia eri puolille Rakunan kasvoja. Muutama kävi kiusoitellen lähellä miehen huulia, muutama vaelsi aivan harmaasilmäisen korvanjuureen. Ja sitten, viimeinkin, Io salli huuliensa painua jälleen vasten Rakunan huulia.


//köh, epämääräistä iltaräpellystä >.< //

Ion hymyyn tahtoi tuo mies sulkeutua ihan kokonaan. Hän tahtoi vain uppotua siihen, eikä nousta koskaan pois. Oli ihanaa vain aktsella toisen sinisiä silmiä ja kauniita kasvoja. Niiden kauneutta ei hän voisi varmaankaan koskaan unohtaa.
Kun tuon sormet sitten risteilivät neidon hiuksissa ja osuivat pieneen takkuun, niin hienoinen hymy nousi jälleen miehen kasvoille, kuten myös näytti nousevan Ionkin kauniille kasvoille.
"Öh..." mies naurahti ja pystyi melkein lukemaan Ion hymyn kautta nousevan viestin.
"Mitä nyt pienistä takuista", mies naurahti vielä sen jälkeen ja antoi harmaiden silmiensä katsoa Ioa suoraan silmiin. Miten toinen nyt taas näyttikään niin kauniilta.

Suudelma, se oli pidempi kuin edelliset, ja tuntui aina vain niin liian hyvältä ollakseen totta. Mutta edelleenkin kaikki oli täysin totta. Siinä Rakuna istui Io sylissään, se jota hän todella rakasti ja vaikkei toisesta tiennyt pahemmin mitään. Mutta tuntui kuin hän olisi tuntenut tuon mustahiuksisen pitkään.

Kosketus tuntui aina vain niin ihanalta. Hiljaa Rakuna silitti Ion poskea ja tarkasteli neitoa. Mitä hän tekisikään, jos menettäisi tämän rakkautensa?
"Jos se minusta riippuu, ei sinun koskaan tarvitse ottaa selvää asiasta"
Rakuna tyytyi vain hymyilemään toiselle, toisen kauniille kasvoille ja koko ulkomuodolle, sanoille, jotka hän oli äsken sanonut. Eikä hän tahtonutkaan ottaa selvää, ei todellakaan. Oli parempi vain olla siinä, Ion kanssa, kuin ilman tuota sinisilmäistä neitoa.

Suukko tämän indigonsinihiuksisen poskelle ja muutama muu lisää. Kiusallaan taisi Io niin tehdä, mutta Rakuna kyllä kieltämättä nautti siitä. Ja sitten jälleen tämän huulille. Ion täyteläiset huulet, tuntuivat aina yhtä lämpimiltä ja pehmeiltä. Rakuna kiersi nyt toisen kätensä Ion niskan taakse. Hän eli vain siinä hetkessä, antoi samalla kaiken rakkautensa Iolle tuon ainoan suudelman kautta.

//Toi nyt mitään räpellystä ollut ^^ Meikä nyt sai jotain sönkötettyä tähän näin -.-//

Kesken sen ihanan, rakkaudentäyteisen suudelman kuului ovelta kumea kolkutus.
"Avatkaa Thorin nimeen", kuului oven takaa. Kaupungin-Vartijoita. Io kirosi, muuta hän ei ehtinytkään kun ovi rysähti auki ja sisään tuli neljä rotevaa miestä miekat kourissaan. Vaistomaisesti Io tavoitteli veitsiä hihoistaan, mutta tajusi sitten heittäneensä ne seinään.
Mutta eihän hän vieläkään aseeton ollut. Nopeasti Io heilautti helmansa ylös ja vetäisi veitsiparin saappaidensa varsista. Saatuaan aseet käsiinsä hän nousi pois Rakunan sylistä, jottei mies jäisi sinne jumiin Ion alle. Ja miekkaa mies tuskin pystyisi käyttämään, jos Io istuisi siinä sylissä.

"Perääntykää kauemmaksi tuosta miehestä, hän on vaaralli...", Kaupungin-Vartijoiden johtaja sanoi, vaieten nähdessään veitset Ion käsissä. Tanssijatar seisoi hieman kyyristyneessä asennossa, veitset valmiina käsissään. Nyt niistä luultavasti olisi enemmän hyötyä näin, Ion tuskin kannattaisi heittää veitsiä miehiin. Olivat mokomat pukeneet panssarit ylleen.

Juuri nyt Iossa ei näkynyt lähes jälkeäkään siitä viattomasta nuoresta neidosta, jollainen hän yleensä oli. Näkyvissä oli vain se kova ulkokuori, joka oli kehittynyt tanssijattaren menetettyä vanhempansa ja elettyä yksin ties miten. Tämän kuoren Io otti aina käyttöönsä, kun joutui uhatuksi tai teki rikollisia töitään.

Puhumatta Io astui lähemmäksi, vaikkei pienessä huoneessa muutenkaan ollut paljoa etäisyyttä hänen ja Kaupungin-Vartijoiden välillä. Askelkin oli erilainen kuin yleensä, paljon tavallista sulavampi, jotenkin se muistutti jopa tanssia. Ja tanssiahan Ion taistelu muistuttikin, tanssijaystäviensä kanssahan hän oli harjoitellut monet kerrat ja heidän taistelutyylinsä oli selvästi saanut vaikutteita tanssimisesta.

"Jos nyt poistutte, voitte vielä säilyttää henkenne", neito totesi kylmästi. Tämä ei todellakaan ollut se suloinen Io, joka oli vielä hetki sitten istunut Rakunan sylissä. Minä hetkenä tahansa tanssijatar oli valmis astumaan sen erottavan askeleen hänen ja miesten välillä, valmis antamaan aseidensa puhua puolestaan. Kun Rakunakin oli paikalla, oli Iolla tavallista paljon enemmän syytä taistella, omasta puolestaan ja ennenkaikkea Rakunan puolesta. Tiesihän Io, että mies tuskin tarvitsi suojelua, mutta kuitenkin.

Hiljalleen Io hivuttautui kohti kamiinan nurkkausta. Siellä seinällä olivat hänen toiset veitsensä, jos hän ne saisi käsiinsä olisi hänellä varaa jo heitelläkin pari veistä kohti noita miehiä, jotka olivat tunkeutuneet hänen kotiinsa. Kirottuja aasoja. Miten ne tännekin olivat osanneet tulla? Samassa Ion mielessä välähti. Nenna. Jumalat kirotkoon sen naikkosen.


//ja taas meikä janoaa toimintaa xD //

Rakuna säpsähti pienesti, kun ovelta kuului yhtäkkiä koputus. Vaistonomaisesti käsi hakeutui miekan luokse, jonka mies oli hetki sitten siirtänyt sivuun, käden ulottuville kuitenkin. Ääni ei ollut mukavan kuuloinen, ei ainakaan Rakunasta. Harmaat silmät muuttuivat täysin viiruiksi ja katse oli koko ajan ovessa.
Pian se rysähtikin auki, ja Io hyppäsi hänen sylistään pois. Nyt mies sai vedettyä miekkansa huotrastaan ja hienoinen oven raosta pilkistävä, auringonvalo sai ohdake-kuvioinnit näyttämään hyvinkin kauniilta. Harmi vain, jos ne taas tahriutuisivat vereen. Mies oli niin julma loppuen lopuksi, ettei neljän vartiomiehen tappaminen hetkauttaisi ollenkaan. Mutta nyt hänen täytyi ajatella myös Ioa. Toinen tuskin halusi ruumiita taloonsa.

"Perääntykää kauemmaksi tuosta miehestä, hän on vaaralli..."
Kuului yhden miehen suusta, mutta se katkesi, kun mies luultavasti näki veitset Ion käsissä. Myös tuo osa Iosta hämmästytti hienoisesti Rakunaa, mutta toisaalta taas ei. Io oli jotenkin niin erilainen, että mies oli pystynyt jo alunperin kuvittelemaan Ion aseet käsissään, ja olihan tuo nähnyt Ion aseet jo kaksi viikkoa sitten. Rakuna, joka oli jo aikaisemmin noussut tuolilta, siirtyi nyt lähemmäksi vartijoita, kasvoillaan tyyni, mutta häijy ilme. Harmaiden silmien katse oli piikikäs ja syvä. Hän katsahti yhtä noista vartijoista, joka sattui häntä juuri samaisella hetkellä vilkaisemaan.

Siinä samassa mies saattoi kuulla Ion äänen ja heti kääntyi tuo häijy katse neitoon, mutta se jokseenkin lempeni harmaiden silmien kohdatessa neidon olemuksen.
"Jos nyt poistutte, voitte vielä säilyttää henkenne"
Noin oli kuulunut neidon kylmät sanat ja Rakunan kasvoille nousi hienoinen virne, joka kuitenkin häipyi yhtä nopeasti, kuin oli kasvoillensa noussutkin.
Silti miehet eivät näyttäneet ottavan Ion kommenttia vakavasti, vaan Rakuna saattoi nähdä heidän huvittuneet katseensa. Viha alkoi kalvamaan jälleen tuon indigonsinihiuksisen sisuksia ja vaikka mies kuinka yritti mielessään hallita itseään, niin silti. Tuon teki vain mieli katkaista kaikkien noiden panssaroitujen ihmisten päät.

Rakuna loi sen takia erittäin häijyn katseen miehiin ja seurasi samalla sivusilmällä Ioa, joka perääntyi kamiinan nurkkausta kohden, luultavasti tuo meni hakemaan kahta muuta veistään.
"Olisi niin ilo vain työntää tämä miekka lävitsenne ja kuulla teidän huutavan kivusta", mies murahti erittäin häijysti ja kylmästi, mutta vaikka tuo kuinka oli halunnut olla näyttämättä sitä puoltaan Iolle, niin hän ei vain voinut sille mitään. Loppuen lopuksi ammatti oli tehnyt hänestä kylmän ja kovan, joka ei säälinyt ketään. Hän pelkäsi, että Ion käsitys hänestä muuttuisi kokonaan, mutta nyt oli miehelle tärkeintä hätistää nuo inhat vartijat pois. Hän olisi varmaan piankin nyt etsintäkuulutettujen listalla. Mies ei yleensä näyttäytyny ihmisten ilmoilla päiväsaikaan, joten kiinni jäämisen pelkoa ei ollut. Mutta mikään sellainen etsintäkuulutus ei voinut pahemmin miehen mieltä latistaa, kunhan hän vain saisi olla Ion kanssa. Nyt se oli ainoastaan tärkeintä tuolle harmaasilmäiselle.

Miehet loivat hieman hätääntyneitä silmäyksiä toisiinsa, Ioon, sekä Rakunaan, joka kohotti miekan ylös ja tarkasteli sitä sivusilmällä, silittäen sormella sen hopeista pintaa.
"Meillä on määräys pidättää teidät..." joku taas aloitti, taisi olla samainen, joka oli aiemmin käskenyt Ioa poistumaan hänen läheltään.
Rakuna tuhahti miehelle ja otti askeleen eteenpäin, jolloin kaikki muut miehet perääntyivät kauemmaksi, paitsi se puhuja. Indigonsinihiuksinen naurahti ivallisesti ja käänsi sitten selkänsä miehille ja katsahti Ioa hieman turhautunut ilme kasvoillaan. Puolidemonin korvat saattoivat kuulla miekan suhaisun ja samassa tuo oli jo kääntyny mieheen päin ja miekat kolahtivat yhteen.
"Epäonnistuit", Rakuna sanoi hiljaa ja kylmästi, paiskasi miehen aseen maahan ja sivalsi nopeasti, kuin tuulen lailla miehen olkapäätä. Sitten tuo peruutti Ion vierelle ja kuiskasi nopeasti:
"Tylsiä ukkoja."

//Ja lisää toimintaa xDD//

"Olisi niin ilo vain työntää tämä miekka lävitsenne ja kuulla teidän huutavan kivusta", Rakuna murahti häijysti Ion edelleen hivuttautuessa kohden kamiinaa ja sen luona odottavia veitsiä. Tämä lausahdus yllätti Ion, mutta hän ei nyt ehtinyt jäädä miettimään sitä sen enempää. Ensin pitäisi huolehtia noista Kaupungin-Vartijoista.

"Meillä on määräys pidättää teidät...", joku miesjoukosta sanoi, mutta vaikeni samassa kun Rakuna lähestyi heitä. Tämä sai ivallisen ilmeen Ion kasvoille ja samassa hän kuuli myös Rakunan samanhenkisen naurahduksen. Hieman Io hämmästyi, kun Rakuna käänsi selkänsä aseistautuneille miehille. Taisi indigonsinihiuksinen todella luottaa taitoihinsa.

Sitten Io saikin näytteen Rakunan taidoista, kun tämä äkkiä käännähti ja iski miekan erään Kaupungin-Vartijan kädestä. Tämä sai itseasiassa Ion tuntemaan ylpeyttä Rakunasta. Ja siinä kaikkien katsellessa tuota lyhyttä miekkamittelöä Io pääsi viimeinkin rakkaiden veistensä luo.

"Tylsiä ukkoja", Rakuna kuiskasi peruuttaessaan samalla Ion vierelle. Io vain ynähti vastaukseksi, hänen täytyi nyt miettiä mitä tehdä. Tehdäkö miehet vain toimintakyvyttömiksi vai pitäisikö heidät surmata. Vieläkin Io kirosi mielessään Nennaa, jonka puheet olivat varmasti houkutelleet Kaupungin-Vartijat tänne.

Hetken pohdittuaan Io teki päätöksensä. Miehet olisi parempi surmata. He olivat luultavasti olleet vain tavallisella partiokierroksella, joten harva tietäisi heidän tulleen tänne. Ja täkäläiset vaanit tuskin juoruaisivat aasoille tapahtumasta, olisivat vain iloisia kun aasoja olisi taas pari vähemmän. Ja mitä Nennaan tuli... Io uskoi kyllä saavansa tuonkin hiljaiseksi.

Kun Io nyt tiesi miten toimia, lensivät veitset varmasti hänen käsistään. Mutta eivät hänen kätensä tyhjiksi jääneet, nyt hän sai niihin ne toiset veitset jotka olivat törröttäneet seinällä.
Ion käsistä lähteneet veitset iskeytyivät kahden Kaupungin-Vartijan kaulaan ja nämä lysähtivät maahan kuolleina, päästämättä ääntäkään.
"Meidän on parempi hoidella heidät", Io totesi Rakunalle lähes arkiseen sävyyn, niin että jäljelle jääneet vartijat kuulivat. Toinen oli ehtinyt nostaa maahan lentäneen aseensa, joten he olivat nyt molemmat aseistautuneita. Ja molemmat olivat selvästi peloissaan.

Rakunan päässä vilisi jos minkälaisia ihmeellisiä ajatuksia, päälimmäisenä kuitenkin se, että mitä Io hänestä oikeinn nyt ajatteli. No, sen hän kerkiäisi tarkistamaan hetken päästä, kunhan noista vartijoista pääsisi ensiksi eroon.

Io olikin päässyt rakkaiden veistensä luokse ja siinä samassa pari lysähti maahan kuolleina. Kaksi siis enää jäljellä. Hetken tuo harmaasilmäinen kyllä vain katsoi Ioa, mutta sitten tuon kasvoilla käväisi nopeasti hienoinen hymy. Io, hän tunsi myös jonkinlaista ylepyttä neidon teosta, ja nopeasta veitsien käytöstä. Ei ollut mikään tavallinen harrastelija, vaan nuo olivat melkein ammattimaiset otteet.

Rakuna oli hamuamassa toista miekkaansa, kun muisti että oli jättänyt sen kotiin. Muutamat kiroukset pääsivät miehen huulien välistä, mutta Io keskeytti hänen manaamisensa toteamalla:
"Meidän on parempi hoidella heidät"
Hienoinen virne eksyi jälleen miehen kasvoille. Io oli hoidellut kaksi miestä, saisiko hän hoidella kaksi muuta.

Rakuna otti muutaman askeleen eteenpäin ja sen jälkeen käveli kokonaan vartijoiden luokse, jotka olisivat varmaan mielellään perääntyneet.
"Olemme..." toinen niistä aloitti, mutta siinä samassa oli indigonsinihiuksisen miekka lävistänyt toisen rintakehän, kuin siinä ei mitään vastusta olisikaan ollut. Toinen miehistä, joka jäljellä vielä oli, niin oli valmiina näköjään taistelemaan. Rakunan kasvoilla loisti se sanoinkuvaamaton tyyneys ja vikkelästi sekä notkeasti tuo aina väisteli miehn iskut, mutta yhdellä iskulla Rakuna oli hieman hidas ja sai hienoisen osuman käsivarteensa. Se ei ollut syvä, vain hienoinen naarmu, kun mies oli kuitenkin kerennyt väistämään iskun, muutenhan olisi koko käsi saattanut lähteä.

Puolidemonin kasvoille nousi entistä häijympi ilme ja silmät olivat täysin viirut. Nopein liikkein mies harhautti vartijan ja teki tuosta aseettoman muutamalla miekaniskulla. Sitten tuo ohdakkein koristeltu miekka, joka oli tappanut monia muita aikaisemmin, iskeytyi sisään miehen selästä, ja kumartui Rakuna kuiskaamaan vielä tuon korvaan:
"Minua ei kannata suututtaa."
Sitten mies jo kuoli muutaman raskaan hengenvedon jälkeen, kuten muutkin hänen toverinsa olivat kuolleet.

Kun Rakuna sitten vetäisi miekan pois, niin harmaiden silmien katse muuttui lempeämmäksi ja tuo katsahti Ioon, hieman kuitenkin haikean oloisena.
"Ymmärrän..jos et enää halua olla...kanssani"; mies takelteli hiljaa sanansa ilmoille ja painoi sitten katseensa maahan. Kuka nyt haluaisi olla sellaisen tappajan kanssa. Mutta Rakuna rakasti Ioa koko sydämestään ja toisen menettäminen olisi miehelle ihan liikaa. Neito oli ensimmäinen, jota mies oli koskaan rakastanut todellisesti ja palavasti, mutta myös ensimmäinen joka oli häntä rakastanut.

Rakunan taistellessa jäljelläolevien miesten kanssa Ion päässä pyörivät ristiriitaiset ajatukset. Vain pieni osa Ion ajatuksista käsitteli Kaupungin-Vartijoita, heidän aiheuttamansa ongelma kyllä varmaan hoituisi. Eniten Ion mielessä pyöri Rakuna, se miten Rakuna oli käyttäytynyt, mitä hän oli sanonut taistelun aikana. Olisi niin ilo vain työntää tämä miekka lävitsenne ja kuulla teidän huutavan kivusta. Sanat pyörivät Ion mielessä uudestaan ja uudestaan. Ja se virne Rakunan kasvoilla, kun Io oli sanonut että heidän pitäisi hoidella jäljelläolevat miehet. Io ei todellakaan tiennyt, mitä hänen pitäisi ajatella. Kyllä hänkin tappamisen ymmärsi, olihan hän itsekin tappanut, mutta Rakunan asennetta hän ei ymmärtänyt.

Hetken ajan Io huomasi kuolleiden miesten haavoista lattialle leviävät inhottavat verilammikot , ne olisi varmaan työlästä saada pois. Kauaa hän ei sitä kuitenkaan ajatellut, se ehti vain käväistä Ion sekaisessa mielessä.
Sitten toisetkin kaksi miestä makasivat maassa, levittäen vielä lisää verta lattialle. Io ei ollut edes tajunnut heidän kuolleen, niin ajatuksiinsa uppoutuneena hän oli ollut.

"Ymmärrän..jos et enää halua olla...kanssani", Io kuuli Rakunan sanovan ja näki miehen painavan katseensa. Samassa tanssijatar tunsi rakkauden tulvahtavan sydämeensä, se ei kyennyt hälventämään Ion ajatuksia, mutta se hieman vaimensi niitä. Kauan Io kuitenkin vain seisoi siinä, osaamatta sanoa mitään. Tunteiden sekamelska kuvastui selvästi tanssijattaren kasvoilta, katse oli unohtunut tarkkailemaan Rakunaa. Etäisesti Io huomasi myös sen pienen haavan miehen käsivarressa, mutta onneksi se ei näyttänyt pahalta. Tavallisesti neito olisi heti rynnännyt hoitamaan haavaa, mutta nyt... Nyt hän ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä.

Kuolleiden miesten veri jatkoi leviämistään lattialla, heidän auki murtamansa ovi kiikkui saranoillaan. Ulkona alkoi olla jo hieman hämärää, ilmeisesti oli kulunut jo joitakin tunteja siitä kun Io oli saapunut Rakunan ovelle ja halunnut palkita tämän. Tuntui kuin aikaa olisi kulunut paljon enemmän, niin paljon tanssijatar oli saanut kokea ja tuntea. Ja kaikki johtui tuosta miehestä, Rakunasta.

"En minä vain voi...", Io lopulta sanoi, äänen kadotessa kuulumattomiin. Neito joutui hieman yskäisemään, ennen kuin jatkoi.
"En minä vain voi lakata rakastamasta sinua", Io sai sanotuksi, kasvoillaan aivan pienenpieni hymy. Hän ei ehkä koskaan ymmärtäisi sitä Rakunasta juuri paljastunutta puolta, tai ainakin sen ymmärtäminen vaatisi vielä paljon aikaa. Mutta Io uskoi voivansa hyväksyä sen, ehkä hän olikin jo hyväksynyt.

Sitten Ion katse palasi taas maassa makaviin kuolleisiin. Hetken sotkua katseltuaan Io sai ajatuksen. Nenna oli sen aiheuttanut (ainakin Ion mielestä), joten Nenna sen saisi siivotakin.
"Minusta tuntuu että meidän pitää käydä naapurissa tapaamassa Nennaa. Hänen edesmennyt miehensä oli palkkamurhaaja kuten isänikin, joten hän varmaan saa tuon sotkun siivottua. Ja varmaan hänellä on myös säkkejä ruumiideen kuljettamiseen", Io sanoi Rakunalle. Tanssijatar halusi todellakin päästä sanomaan Nennalle joitakin valittuja sanoja.

Rakuna katseli ympärilleen, kun oli hetki sitten katsahtanut Ioa. Tuttu, veren haju tulvahti ilmoille, mutta se nyt oli ennestäänkin herralle tuttu. Se ei hetkauttanut häntä vähääkään, vaan toi oikeastaan mielenrauhan, kun nuo säälittävät vartijat eivät olleet enää elossa, vaan makasivat kuolleina maassa.
Silti, tappaminen ei tuntunut juuri sillä hetkellä oikealta, tai siis enää jälkeenpäin. Nyt hän oikeastaan pelkäsi. Hän pelkäsi että oli menettänyt Ion, toisen puolensa takia. Hän ei kuitenkaan voinut sille mitään. Tappaminen, tai oikeastaan murhaaminen oli hänelle elämäntapa, joka oli kasvanut ja itänyt silkasta vihasta ihmisiä kohtaan. Hän kun ei ollut koskaan saanut rakkautta, tai mitään muutakaan ystävällistä sanaakaan pahemmin, niin miksi hänen pitäisi sitten ainakaan auttaa ketään. Ainoa jota mies kunnioitti oli se kääpiö, jonka luona mies oli ollut opissa ja nyt tietenkin Io. Ihanampaa neitoa sai hakea. Heti silloin kun hän oli kantanut tuon mustahiuksisen vedestä pois, niin jokin hänen sisällään oli muuttunut.

Pelko hänen sisällään vaan kasvoi koko ajan ja ajatukset pyörivät päässään niin vikkelää, ettei niitä meinannut saada ollenkaan pysähtymään. Hän vilkaisi nopeasti Ioa sivusilmällä, mutta käänsi sen pian taas maahan. Hänen vain niin teki mieli painua maanrakoon. Hänen olonsa oli kuin pienellä pojalla, joka oli jäänyt kiinni näpistyksestä. Rakuna ei tiennyt mitä sanoa, tai saatikka tehdä.
Sitten jo kuuluikin Ion ääni, hienoinen yskäisy sen perään. Rakuna pelkäsi pahinta koko ajan ja kääntyi puoliksi lähtiäkseen, mutta kuuli sitten neidon äänen uudestaan.
"En minä vain voi lakata rakastamasta sinua"
Nuo sanat, ne iskostuivat jonnekkin syvälle herran mieleen.
En minä vain voi lakata rakastamasta sinua

Siltikään ei mies tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Hänen harmaiden silmien syvä katseensa kiersi nyt Ioon ja tuo jäi katsomaan neitoa, hienoisen hymyn pilkahtaessa kasvoilleen.
Mielessään tuo iloitsi asiasta, mutta se ei näkynyt päällepäin pahemmin. Katse oli kyllä lemmennyt ja hymy palannut jokseenkin miehen teräville kasvoille.

"Minusta tuntuu että meidän pitää käydä naapurissa tapaamassa Nennaa. Hänen edesmennyt miehensä oli palkkamurhaaja kuten isänikin, joten hän varmaan saa tuon sotkun siivottua. Ja varmaan hänellä on myös säkkejä ruumiideen kuljettamiseen"
Rakunan katse käväisi Ion sanojen myötä ruumiissa, jotka lojuivat maassa. Niin avuttomia...
Mies pudisti hienoisesti päätään, harmaiden silmien nopeasti muuttuessa takaisin viiruiksi, ja yhtä nopeasti takaisin. Olisi parempi, mitä nopeammin ruumiit hoidettaisiin pois.
Mies nyökkäsi hiljaa ja katsahti sitten taas Ioa, kävellen tuon lähelle.
"Olen pahoillani, että jouduit näkemään...sen", mies mutisi hiljaa Iolle, ja oli oikeastikin pahoillaan. Hän vain rakasti niin paljon toista, mutta ei todellakaan voinut itselleen mitään.
"Haluan vain, että tiedät, että todella rakastan sinua, enemmän kuin ketään muuta", mies sanoi hiljaa, kuiskauksen lailla jälleen kerran, mutta äänessä pahoittelevainen sävy, joka oli erittäin harvinaista.

Miehen käsi nousi hienoisesti, kuin tuo olisi jälleen halunnut koskea Ioa, mutta sitten nopeasti se laskeutui alas ja mies nyökkäsi käännähtäen kannoillaan, viitta heilahtaen, ja tuo otti muutaman askeleen kauemmas, kääntyen sitten takaisin Ioon.
"Käydäänkö me tapaamassa sitä Nennaa?" mies sanoi, hienoinen hymy kasvoillaan ja sitten tuon harmaat silmät katsoivat jälleen Ioa, kunnes tuo asteli sitten ruumiiden ohi taivasalle, jääden odottamaan Ioa.

"Olen pahoillani, että jouduit näkemään...sen", Rakuna mutisi hiljaa.
"Haluan vain, että tiedät, että todella rakastan sinua, enemmän kuin ketään muuta", mies vielä jatkoi hetken kuluttua, sulattaen samalla lopunkin epäilyksen Ion sydämestä. Ei hän vain voinut, ei kyennyt millään tavalla pelkäämään tai inhoamaan tuota miestä sen vuoksi mitä oli nähnyt, hänen sydämensä ei mitenkään kyennyt siihen. Sitten Rakuna lähtikin jo kohti ovea.
"Käydäänkö me tapaamassa sitä Nennaa?", mies sanoi, nyt jo hieman hymyillen ja jatkoi sitten matkaansa ulos.

Iokin käveli ulos varoen ruumiita ja niiden aiheuttamaa sotkua lattiallaan. Rakunan vierelle päästyään hän vain seisoi hetken hiljaa katsellen auringon viime säteiden värjäämälle taivaalle, miettien miten muotoilisi sen mitä halusi sanoa. Varovaisesti hänen kätensä hakeutui kohti Rakunan kättä, kuin hän voisi saada siitä voimaa sanoa sanottavansa.
"Minä en voi sanoa, että ymmärtäisin", Io sanoi hiljaa, katsellen yhä taivasta.
"Mutta voin sanoa, että kestän sen kyllä", hän jatkoi katsoen nyt Rakunaa ja hymyillen miehelle. Mereltä puhaltava suolantuoksuinen tuuli leikitteli Ion hiuksilla, heitellen suortuvia tanssijattaren kasvoille. Siniset silmät katsoivat Rakunaa jollain tapaa luottavaisina, kuin haluten kertoa että he kyllä selviäisivät tästä ja kaikesta muustakin. Olihan heillä rakkautensa, eikö sitä sanottu että se voitti kaikki esteet?

Sitten Io lähti kävelemään Nennan talolle, joka sijaitsi tanssijattaren oman kodin vasemmalla puolella kadulta katsoen. Nenna olisi varmasti jo kotona, leskinainen ei todellakaan uskaltanut uhmata ulkonaliikkumiskieltoa. Io piti yhä kiinni Rakunan kädestä heidän kävellessään, kuin haluten paikata sitä heidän välilleen syntynyttä railoa läheisyydellä. Heidän päästyään ovelle Io kuitenkin irrotti otteensa ja otti sen sijaan esiin veitset, jotka oli jo välillä laittanut takaisin hihoihinsa. Veitsenkahvalla ovea kolkuttaessaan Io vielä puhui Rakunalle.
"Anna minun hoitaa puhuminen, tunnen hänet sinua paremmin ja tiedän kyllä mikä tepsii", Io sanoi ja veti taas kasvojensa ja sydämensä peitoksi kovan kuoren.

"Ai miten mukavaa että päätitte tulla käymään", Nenna sirkutti kuin ei olisi huomannutkaan Ion käsissä olevia veitsiä tai tanssijattaren ilmettä. Mitään sanomatta Io vain astui sisälle, olettaen Rakunan tulevan perässään. Tanssijatar asettui seisomaan keskelle huonetta pitäen veitset selvästi näkyvissä.
"Nenna, sinun takiasi minun talossani makaa neljä kuollutta Kaupungin-Vartijaa. Olet suorastaan häpeäksi koko vaanien killalle kun puheesi kiirivät aasoille ja jopa Kaupungin-Vartijoille asti ja ennenkaikkea olet pettänyt miehesi muiston", Io puhui kylmällä äänellä, iskien kaikkiin Nennan herkimpiin kohtiin. Sitten tanssijatar käveli aivan naisen viereen ja painoi kasvonsa lähelle tämän kasvoja.
"Varokin, ettei se toistu", Io suorastaan sihisi. Sitten hän vetäytyi taas hieman kauemmaksi, kuin häntä olisi suorastaan inhottanut olla niin lähellä Nennaa.
"Edes pieneksi korvaukseksi tulet varmaan siivoamaan aiheuttamasi sotkut", Io sanoi, puhuen nyt aivan arkisesti, kuin olisi vain pyytänyt Nennaa auttamaan pihan lakaisussa tai muussa sellaisessa. Vaieten Nenna nyökkäsi ja alkoi etsiä siivoustarvikkeitaan, Ion seistessä kärsimättömänä keskellä huonetta.


// ja äiti tuli hopottaan pois koneelta, loppu vähän kiireessä tehty... //

Rakuna ei ollut pahemmin kävellessään väistellyt ruumiita, saatikka sitten mitään verilammikoita. Hänelle ne olivat niin arkipäiväinen asia. Ne eivät häntä liikuttaneet mitenkään, kaikki he kuitenkin kuolisivat joskus. Eikä mies nyt todellakaan kuitenkaan uskonut myöskään mihinkään uskomuksiinkaan, ja tappaminen oli hänelle vain työtä, josta yleensä sai rahat elääkseen.
Ulos päästyään raikas tuulahdus teki silti terää. Verenkatkuinen huone alkoi olla kuitenkin hieman tunkkainen, jopa Rakunalle, joka kuitenkin loppuen lopuksi oli joutunut kestämään ties mitä. Orjanakin kun oli joskus ollut. Harmaat silmät kaventuivat taas uhkaavasti, kun mieleen muistuivat ne ajat, jolloin joku oli häntä ruoskinut, jotta poika olisi tehnyt työtä. Enää hänelle ei tehtäisi niin, tai sellaiset saisivat tuta tämän indigonsinihiuksisen vihan.

Ajatuksiaan päässänsä kyllä kuhisi, kuten mehiläisiä pesässänsä, mutta ne eivät tahtoneet olla ihan niin pisteliäitä, kuin nuo pörriäiset. Rakuna ei tuntunut saavan yhtään mitään selkoa omille ajatuksilleen, jotka olivat osittainkin yhä niin pelon sekaisia.
Hän katsahti kuitenkin Ioa, joka sieltä tulikin pian perässään, väistellen ruumiita, jotka eivät antaneet Ion kauniille kodille mitenkään mukavaa säväystä. no, kaipa ne siitä saataisiin pian pois. Iolla kun selvästi oli jotakin mielessään sen Nennan suhteen.

Yhtäkkiä hän tunsi lämpimän kosketuksen, kun Ion käsi hamuili hänen omaa kättään. Mies otti jotenkin epävarmasti Ion kädestä kiinni. Se tuntui niin ihanan lohduttavalta, hän sai tuntea taas tuon rakastamansa neidon lämpimän, ihanan kosketuksen, toisen käden omassa kädessään.
"Minä en voi sanoa, että ymmärtäisin"
Kuului Ion ääni ja harmaat silmät katsahtivat toista, joka katsoi vielä taivaalle. Rakuna ei saisi varmaan koskaan tarpeekseen Ion kauneudesta.
Hiljaa mies painoi katseensa jälleen alas, eihän hän olettanutkaan Ion ymmärtävän. Kuka nyt ymmärtäisi?
"Mutta voin sanoa, että kestän sen kyllä"
Nuo sanat iskostuivat jälleen Rakunan sillä hetkellä ahtaaseen mieleen, ja ne tuntuivat liian hyviltä ollakseen totta.
Rakunan katse kääntyi taas Ioon ja nyt tuo saattoi kohdata Ion sinisten silmien tuikkivan katseen. Se tahtoi sanoa, että he selviäisivät kaikesta.

Sitten Io lähti johdattamaan häntä Nennan talolle, käsi kädessä tietenkin. Se tuntui tosiaan niin lohduttavalta miehestä. Kunpa kaikki voisi vaan palata ennalleen. Hän tosissaan toivoi, ettei hänen olisi ollut pakko näyttää neidolle toista puoltaan, sitä puoltaan joka yleensä hallitsi indigonsinihiuksista.
Iolle mies ei pystyisi kuitenkaan tekemään yhtään mitään pahaa.

"Anna minun hoitaa puhuminen, tunnen hänet sinua paremmin ja tiedän kyllä mikä tepsii"
Kuului Ion ääni ja he olivatkin jo Nennan ovella. Hetkeä aiemmin oli Io myös irrottanut otteensa Rakunan kädestä ja vetänyt veitsensä esiin. Myös Rakunan käsi suhahti automaattisesti miekan kädensijalle, aivan vain varmuuden vuoksi. Osittain miekka pilkistelikin huotrastaan.
Rakuna tyytyi vain nyökkäämään Ion sanoille. hän nyt ei ollut muutenkaan hyvä puhuja, joten ei hän olisi muutenkaan alkanut millekkään Nennalle, jota ei edes tuntenut, niin mitään puhumaankaan.

Io tuntui muuttuvan silmänräpäyksessä ja sitten Nenna jo avasi oven. miten tuon vanhan naisen ääni ottikaan puolidemonia korviin. Kuin joku kauhea käheä-ääninen lintu olisi laulanut. No, Rakuna kuitenkin asteli Ion perässä sisälle, mutta Nenna meni hänen edellään. Rakuna jäi lähelle ovea, ihan vain sen takia, jos tuo höperö mummeli lähtisi pakoon, tai edes yrittäisi sellaista. Hiljaisena mies vain seisoi siinä ja katseli Ioa, tai sitä Ioa, jota ei ollutkaan vielä pahemmin nähnytkään.
"Edes pieneksi korvaukseksi tulet varmaan siivoamaan aiheuttamasi sotkut"
Io lopetti saarnaamisensa ja Rakuna tyytyi vain hymähtämään. Iolla todellakin oli luonnetta. Nytkin olisi vain Rakunan tehnyt mieli, siinä Ioa katsellessaan, vetää neito syliinsä ja vain halata tuota. Karkottaa kaikki maailman pahuus, Rakunan omakin pahuus pois, vain halaamalla.

Paluu siihen aikaan, ja Rakuna katsahti Nennaa joka etsi siivoustarvikkeitaan. Sitten harmaiden silmien katse siirtyi jälleen Ioon, joka seisoi keskellä huonetta.
Miehen oli pakko hymyillä neitokaiselle, kun Nenna ei sitä huomannut. Hiljaa tuo muodosti huulilleen sanat, jotka sitten sanoi ihan ääneti:
"Rakastan sinua."
Mutta Nenna oli näköjään löytänyt siivoustarvikkeensa ja kääntyi takaisin heihin päin. Indigonsinihiuksisen kasvoille nousi taas se sama, tyyni, kylmä mutta rauhallinen ilme.

Io seisoskeli siinä keskellä huonetta Nennaa tarkkaillen. Hän oli todella ärtynyt naiselle, olihan Nenna Ion mielestä syypää Kaupungin-Vartijoiden tulemiseen ja jollain tapaa myös siihen railoon, joka onneksi oli jo umpeutumassa tanssijattaren ja palkkamurhaajan välillä. Hetkeksi Ion katse kääntyi Nennasta ovelle jääneeseen Rakunaan ja hän näki tämän huulillaan muodostamat sanat.
"Rakastan sinua", neito luki indigonsinihiuksisen huulilta. Hetkeksi Ion kova kuori putosi ja tämä hymyili sädehtien Rakunalle, mutta sitten Nenna alkoikin olla valmis ja kova ilme palasi tanssijattaren kasvoille.

"Älä unohda säkkejä, meidän pitää saada vietyä neljä ruumista pois talostani", Io muistutti Nennaa, kun tämä näytti valmiilta lähtemään. Hetkeksi Nenna kääntyi vielä komeroidensa puoleen ja veti sieltä tummia säkkejä. Tummasta kankaasta mahdollisesti läpi valuva veri ei näkyisi niin hyvin. Siinä Nenna sitten seisoi valmiina, mutta hieman epäröivän näköisenä.

"Alahan mennä, me tulemme aivan perässäsi", Io kehotti Nennaa äänellä, jossa erottui selvää ärtymystä naista kohtaan. Vaikka Nenna oli aina ollut ystävällinen Iolle ja auttanutkin tätä, oli Io nyt liian vihainen että olisi jaksanut yrittääkään olla yhtään ystävällisempi.
Kuuliaisesti Nenna lähti sankojaan ja muita välineitään kantaen ulos ovesta, katsoen visusti muualle ohittaessaan ovensuussa seisseen Rakunan. Io lähti naisen perään, napaten kuitenkin jälleen Rakunan kädestä kiinni kiinnitettyään toisen veitsen ensin takaisin hihan sisään. Toisessa kädessään tanssijatar kantoi yhä veistä, leikitellen sillä miettiväisen näköisenä heidän kävellessään.

Kaikenlaista elämässään nähnyt Nennakin nyrpisteli hieman nenäänsä, kun pääsi Ion ovelle ja näki aiheutuneen sotkun. Uskaltamatta kuitenkaan sanoa sanaakaan nainen kyykistyi siihen siivoamaan. Sitä katsellessaan Io huomasi myös veitsensä, jotka olivat jääneet törröttämään kahden miehen kaulasta. Niinpä Io joutui jälleen siirtymään pois siitä Rakunan viereltä hakeakseen veitsensä. Samalla hän veti reilut suikaleet puhdasta kangasta kuolleiden miesten vaatteista, jotta hän ja Rakuna voisivat puhdistaa aseensa.

"Mennäänkö ulos hetkeksi, Nenna saa varmaan siivottua ilman että vahdimme tässä", Io ehdotti sitten Rakunalle ojentaen samalla tälle toista kangassuikaletta.
"Muista sitten pistää ne miehet säkkeihin ja tule sanomaan kun olet valmis", Io vielä sanoi Nennalle ennen kuin astui ulos.

Ulos päästyään Io puhdisti ensiksi veitsensä ja asetti ne sitten paikalleen saappaanvarsiin ja äsken kädessään pitämänsä veitsen hän kiinnitti hihansa sisäpuolelle.
"Meidän pitäisi vielä saada raahattua ruumiit jonnekin", Io pohdiskeli alati syvenevässä hämärässä. Hiljalleen tanssijatar siirtyili vain lähemmäksi ja lähemmäksi Rakunaa ja oli jo pian melkein tämän kyljessä kiinni.
"Naapurin Renolla olisi kyllä kärryt, mutta hänen hevosensa kuoli vähän aikaa sitten eikä hän ole vielä hankkinut uutta. Ja millään kottikärryillä emme kyllä saa kuljetettua neljää isoa miestä", Io puhui vieläkin kuin itsekseen. Nyt hän jo hipoi Rakunaa seistessään aivan tämän vierellä.

Ion kaunis, sädehtivä hymy, sai miehen taas niin onnelliseksi. Hänen äänettömät sanansa oli tarkoitettu juuri ja ainoastaan Iolle. Hän oli niin iloinen saadessaan olla Ion kanssa. Aina teki mieli halata, syleillä toista, sanoa kuinka kaunis toinen oli ja vaikka mitä.
Että hänen olikin pitänyt mennä pilaamaan se, mikä heidän välilleen oli syntynyt. Nyt mies tunsi suurta syyllisyyttä tapahtuneesta. Sen takia hän oli jollain tavalla ehkä järkyttänyt Ioa. Mutta minkäs teit, kun se oli tullut jo tehtyä. nyt tämä vain koitti korjata asiaa parhaansa mukaan. Hän yritti näyttää neidolle, kuinka paljon oikeastikin tuosta välitti, rakasti, eniten maailmassa.

Nenna kuitenkin pilasi jälleen sen, heidän katsekontaktinsa. Ion ilme palasi kovaksi, hymyilettömäksi. Kuten myös Rakunan kasvojen ilme. Nyt siitä ei voinut päätellä yhtään mitään, ei iloa, ei surua saatikka sitten pelkoa. Pelkoa, sitä mies ei koskaan pahemmin näyttänyt, paitsi silloin jos joutui ruuhka-aikaan kaupungin vilkkaimmalle kadulle tai torille. Silloin alkoi miestä tosissaan ahdistaa, ja kiersi siksi kaikki tuollaiset vilkkaat paikat parhaansa mukaan. Mies vältteli niitä kuin ruttoa.

Ion ääni kantautui muutamaankin otteeseen, ja sanat oli kaikki tarkoitettu Nennalle. Rakuna taas oli oma kylmä ja julma itsensä, mutta sisällään paloi kuitenkin rakkauden liekki. Katse ei käynyt ollenkaan Iossa, vaan nyt se pysyi visusti vanhassa naisessa, joka käveli hänen ohitseen Rakunaan kuitenkaan katsahtamatta. Kuin tuo olisi pelännyt indigonsinihiuksisen katseen tappavan, tai ainakin saastuttavan hänet.
Rakunan käsi puristi miekan kahvaa, ja tuo vetäisi sen uudestaan huotrastaan. Siinä oli hienoisesti verta, joka kuitenkin taas oli osittain kuivunuttakin. No, ne saisi kyllä pestyä pois.

Kun Nenna oli päässyt ulos asti, niin tuli Iokin. Rakuna luuli, että neito menisi hänen edellään, ja harmaasilmäinen tulisi sitten perästä, mutta toisin kävi. Io nappasi kiinni Rakunan kädestä. lämpöinen tulvahdus, muutaman sydämen lyönti lisää. Rakuna oli taas jokseenkin hyvin hyvin onnellinen. Siinä hän taas käveli käsi kädessä Ion talolle--surma paikalle. Asia palautui jyrkästi hänen mieleensä. Murhissa, tappamisessa mies ei nähnyt mitään pahaa, mutta sisällään hän manasi itseään. Miksi? No, hän oli puolidemoni...

Pianpa he taas olivatkin Ion talolla. Neito irroitti kätensä Rakunan kädestä, ja meni hakemaan miesten kaulassa törröttävät veitsensä, samalla neito toi hänelle rätinpalasen, johon mies sittemmin pyyhki miekkansa. Eihän se ihan puhtaaksi tullut, mutta suurimmat veret olivat kuitenkin poissa.
"Mennäänkö ulos hetkeksi, Nenna saa varmaan siivottua ilman että vahdimme tässä"
Sitä ennen oli Io sanonut, ennen kuin oli Rakunalle antanut rätin. Sitten tuo vielä totesi Nennalle muutaman sanan ja lähti ulos -- Rakuna tietenkin kuuliaisena perässään.

Io puhui hänelle taas, ja harmaasilmäinen palkkamurhaaja katsahti sivusilmällä toiseen. Hän ei jostain syystä itse kehdannut katsoa nyt Ioa silmiin. Hän pelkäsi aiheuttavansa vielä suurempaa pahaa, mitä oli nyt jo tehnyt. Hänen ei olisi pitänyt...? Hänelle ei olisi pitänyt antaa tappamisen mahdollisuutta, ja itsekin oli ollut tietoinen asiasta, että hän muuttui täysin kun vaan sai tappaa. Mies katui ja häpesi itseään.
Silti Ion ääni oli kaunis ja ihana, kuten aina. Mies sulki hetkeksi silmänsä ja saattoi pian tuntea lämpimän tuulahduksen. Io oli aivan lähellä häntä ja äänikin kuului hieman lähempään. Heidän tosiaan pitäisi siirtää ruumiit pois, mutta nyt hän ei pystynyt ajattelemaan asiaa ollenkaan. ion läsnäolo sai hänet sekä hyvälle, että häpeävälle tuulelle.

Tuo aukaisi harmaat silmänsä ja katsahti nyt Ioa. Hän siirtyi Ion eteen ja veti toisen halaukseen. Hänen olisi melkein tehnyt mieli itkeä, mutta sitä ei hänen kunniansa miehelle suonut. Miehen käsi kuitenkin tärisi hieman siihen malliin kun tuo silitti jälleen Ion mustia hiuksia.
"Olen vain niin pahoillani..." mies kuiskasi hiljaa Iolle ja äänessä oli nyt ihan erilainen sävy. Pahoitteleva, surullinenkin. Sitä ei usein, eikä suunnilleen koskaan saanut kuulla Rakunan suusta.

Hetken päästä miehen mieli hieman kikastui eräästä ajatuksesta, kun tuo ajatteli Ion aikaisempia sanoja, siitä että ruumiit pitäisi saada pois ja että naapurin Renolla olisi kyllä kärryt, kun hänen hevosensa oli juuri kuollut.
"Minä voin olla sitten se vetojuhta", mies sanoi jälleen hiljaa, oikeastaan enemmän itselleen, kuin Iolle, mutta taas oikeastaan myös Iolle. niin, niinhän hän tosiaan voisikin.

Oikeastaan Io ei itsekään tiennyt, miten pystyi niin tyynesti pohdiskelemaan ruumiiden hävittämistä. Hänen kun olisi vain tehnyt mieli painua takaisin Rakunan turvalliseen ja lämpimään syliin eikä pohdiskella, mitä tehdä neljälle kuolleelle Kaupungin-Vartijalle.
Ja kuin vastauksena Ion toiveeseen Rakuna sitten halasikin neitoa silittäen tämän hiuksia. Hieman Iosta tuntui kuin miehen käsi olisi vapissut, vaikkei hän oikein voinutkaan sitä uskoa. Mielellään tanssijatar kuitenkin kietoi kätensä Rakunan ympärille ja vastasi halaukseen, painautuen aivan lähelle miestä.
"Olen vain niin pahoillani...", Rakuna kuiskasi hiljaa, selvää pahoittelua äänessään, kenties mukana oli myös jonkin verran surumielisyyttä.
"Ei sinun tarvitse olla, se on vain osa sinua. Ja minä rakastan sinua niin paljon että sillekin puolellesi riittää hitunen rakkautta", Io vastasi puhuen hänkin hiljaa. Eihän hän halunnut, että siivoustouhuissaan oleva Nenna kuulisi. Hieman tanssijatar vielä lujitti otettaan miehestä, puristaen tätä nyt tiukasti kuin ei aikoisikaan päästää irti.

"Minä voin olla sitten se vetojuhta", Rakuna sitten sanoi vastaten Ion hetki sitten esittämiin pohdiskeluihin. Neito olikin jo ehtinyt unohtaa, että mies pystyi sellaiseenkin.
"Jos sinä vain jaksat viedä ne satamaan asti, luulen että ruumiit olisi helpointa kipata mereen", Io sanoi hymyillen, kun tähän ongelmaan tuntui nyt löytyvän ratkaisu.
"Ei kai haavasi haittaa sinua?", neito kysyi muistaessaan Rakunan vahingoittuneen taistelussa. Samassa hän ottikin miehen käsivarren ja veti hihan ylös nähdäkseen haavan. Onneksi se ei ollut kovin paljoa naarmua kummempi, edes verta siitä ei ollut vuotanut juuri yhtään. Melkein enemmän vahinkoa oli koitunut Ion tekemälle paidalle, jonka miekka oli repäissyt.

"Olehan hetki aloillasi niin koitan korjata tämän repeämän", Io sanoi ja veti Rakunan hihan taas alas. Yhä vyötäisillään roikkuvasta ompelupussista Io veti neulan ja lankaa. Pienillä ja siisteillä pistoilla Io korjasi repeämän, vaikkei sitä aivan entisen näköiseksi saanutkaan. Onneksi ommel ei erottunut tummasta kankaasta kuin lähietäisyydeltä.
"Jos kohtelet näin kaikkia vaatteitasi niin minun pitää varmaan ruveta urakoimaan sinulle uusia", Io sanoi Rakunalle virnistäen.


//syytän ajankohtaa siitä ettei niin laadukasta tekstiä...//

Rakunan sydän hakkasi hieman lujempaa jälleen, kun Io sitten vastasi hänen halaukseensa, kuin ei olisi koskaan halunnutkaan irroittaa tästä indigonsinihiuksisesta miehestä.
"Ei sinun tarvitse olla, se on vain osa sinua. Ja minä rakastan sinua niin paljon että sillekin puolellesi riittää hitunen rakkautta"
Ja nuo sanat, jotka Io hänelle lausui, saivat miehen vain entistä onnellisemmaksi. Hän oli kuitenkin yhä pahoillaan siitä, mitä oli jokin aikaa sitten ollut, mutta silti tuntui vain niin hyvältä, kun Io sitten olikin hyväksynyt koko jutun, ainakin osittain.
Mies ei sanonut mitään siihen, hymyili vain ja halasi toista vielä lujemmin, eikä hänkään olisi halunnut koskaan päästää irti.

Kun hän sitten ilmoitti voivansa toimia vetojuhtana, kun ruumiita alettaisiin kuskata pois, niin totesipa Iokin siihen:
Jos sinä vain jaksat viedä ne satamaan asti, luulen että ruumiit olisi helpointa kipata mereen"
Rakuna hymähti ja katsahti taakseen, kuin kohti merta ja sitten taas noihin sinisiin silmiin, kun hieman irrottautui jo Iosta.
"Kyllä minä jaksan..." mies aloitti, mutta pian sen jälkeen kuulikin Ion alkavan taas puhumaan:
"Ei kai haavasi haittaa sinua?"
Rakuna ei ollut edes koko haavaa muistanut, kun se ei ollut muuta kuin hieman kipeä, jos sitäkään, Verikin oli suurimmaksi osaksi hyytynyt, eikä sitäkään siis vuotanut enää niin paljoa. Hieman se kirpaisi, kun Io vetäisi hihan ylös, ja miehen kasvoille nousi hienoinen irvistys joka kuitenkin melko pian vaihtui tuiki tavalliseen hymyyn.
"Ei se haittaa."

Sitten Io alkoikin paikkailemaan hänen rikkoontunutta paitaansa, vetäen hihan jälleen alas. Rakuna tunsi hienoista pahoittelua jälleen, että hiha oli hieman revennyt, mutta neito oli kyllä taitava käsistään, joten saikin hyvin reiän paikattua.
"Jos kohtelet näin kaikkia vaatteitasi niin minun pitää varmaan ruveta urakoimaan sinulle uusia"
Rakuna virnisti hieman Ion sanoille, ja totesi sitten naurahtaen:
"En yleensä kohtele vaatteitani noin."
Sitten hän katsahti Ion talolle päin jossa Nenna siivosi yhä. Nainen oli selkä heihin päin, ja luuttusi lattiaa sen minkä ehti. Ruumiit oli tuo jo näköjään kerännyt säkkeihin. Hyvä, sillä silloin he pääsisivät kuskaamaan niitä pois. Meri virta kuljettaisi ne sitten jonnekkin, toivottavasti kauas pois.

Kuitenkin harmaiden silmien katse väkisinkin siirtyi Ioon, jonka veti taasen lähelleen ja suudelma hakeutui neidon lämpimille huulille.
"Kiitos", tuo kuiskasi hiljaa sen jälkeen.

//Sinulla nyt ei ole huonoa nähnytkään<3
Tämä taas on hieman...köhköh, epämääräistä, kun oli kauhea kiire lähteä tallille, mutta halusin vastata kuiteskin<33//

Jotenkin Io todellakin oli hyväksynyt sen Rakunasta paljastuneen uuden puolen. Ei ehkä aivan täysin, siihenkin vaadittaisiin aikaa, mutta hän ymmärsi että se oli osa miestä eikä sitä saisi pois. Jos Io olisi elänyt suojatunpaa elämää, näkemättä koskaan kuolemaa, olisi asia saattanut olla toisin. Mutta Io oli itsekin tappanut elämänsä aikana, joten Rakunan toinen puoli ei ollut hänelle aivan niin vieras kuin olisi saattanut olla. Vieläkin sen ja Ion välillä oli etäisyyttä, kovin paljon etäisyyttä, mutta Io ei aikonut antaa sen pilata tätä kaikkea, minkä hän oli juuri saavuttanut.

Ion silmät seurasivat Rakunan katseen suuntaa ja hänkin näki uurastavan Nennan. Yllättävän paljon nainen olikin jo saanut lattiaa puhdistettua, hänellä tuskin enää menisi kovin kauaa. Miehetkin oli jo pakattu säkkeihinsä, odottamaan kuljetusta meren syliin.

Io hieman yllättyi, mutta vain miellyttävästi, kun Rakuna veti hänet lähelleen ja painoi suudelman Ion huulille. Iosta tuntui kuin edellisestä olisikin jo kulunut aivan liikaa aikaa ja hän vastasi mielellään huulillaan indigonsinihiuksiselle.
"Kiitos", Rakuna sitten kuiskasi. Io ei oikein ollut varma mistä mies kiitti, siitäkö että hän oli korjannut tuon hihan vai jostain paljon enemmästä.
"Ei sinun minua tarvitse kiittää", Io vastasi hymyillen. Ion mielestä miehen ei todellakaan tarvinnut kiittää häntä, ei yhtään mistään mitä Io oli tehnyt.

Sitten Io vilkaisi taas sisälle taloonsa ja huomasi Nennan tuijottavan heitä, jollakin tapaa jopa järkyttynyt ilme kasvoillaan. Rakunan läheisyys oli kuitenkin saanut Ion niin hyvälle tuulelle, ettei hän viitsinyt suuttua Nennalle, tyytyipähän vain jostain mielijohteestaan näyttämään naiselle kieltään.
"Vasemmanpuoleisesta kaapista löytyy kynttilöitä, jos tarvitset lisää valoa", Io sitten vielä neuvoi Nennaa. Tanssijattaren neuvo tuli ihan tarpeeseen, alkoi olla jo niin hämärää ettei varsinkaan talon sisällä nähnyt enää hyvin.

"Kaipa meidän pitäisi nyt käydä siellä Renon luona", Io totesi Rakunalle. Nyt hän pujotti kätensä miehen vyötäisille, kuten oli tehnyt heidän kävellessään majatalolta tänne, ja johdatti Rakunaa katua pitkin vasemmalle, poispäin Nennan kodista. Siinä Ion kodin toisella puolella asui vanha Reno, ystävällinen naapuri joka usein autteli tanssijatarta raskaimmissa talonhoidon töissä.

Io koputti vanhalle puuovelle ja pian Renon harvahampainen hymy tervehtikin heitä.
"Taidatte tarvita kärrejä?", Reno arvasi tietäväisen näköisenä. Olihan hän vieressä asuessaan huomannut mitä oli tapahtunut, eikä ollut unohtanut niitä aikoja jolloin Ion isä oli lainannut kärryjä kuljettaakseen omia uhrejaan. Io vain nyökkäsi hymyillen vastaukseksi, Reno oli mukava mies johon todellakin saattoi luottaa.
"Tuossahan ne vajassa kyyköttävät, yrittäkää toki olla niitä hajottamatta. Ja minun ei tarvitse tietää, mistä te hevosen hankitte", Reno totesi ja viittasi peukalollaan kohti talon vieressä kyyhöttävää, hieman huteran näköistä vajaa. Yhä ystävällisesti hymyillen Io kiitti miestä, joka sitten sulkikin oven palaten omien töidensä pariin.

Yhä kiinni Rakunan kyljessä Io käveli vajan ovelle ja vetäisi sen auki. Sisällä hämärässä kyyköttivät pienehköt hevoskärryt, jotka ympäristöstään poiketen näyttivät melko hyväkuntoisilta.
"Reno on luotettava mies, eikä rupea juoruilemaan meidän tekemisistämme, ei varsinkaan aasoille", Io selitti Rakunalle.
"Mutta kuinka meidän olisi helpointa kuljettaa nämä kärryt? Minä tulen nimittäin tarvitsemaan vielä apuasi siinä että säkit saadaan nostettua lavalle", Io sanoi.

Suudelma, se tuntui aina yhtä hyvältä. milloinkaan ei mies varmaan siihen kyllästyisi. Hieman kaikki päivän tapahtumat hämmensivät häntä, oikeastaan hänen olonsa oli ollut outo jo silloin kaksi viikkoa sitten, kun hän oli Ion tavannut. Hän ei olisi voinut vielä sitä ennen uskoa rakastuvansa kehenkään, toisin kuitenkin kävi.

"Ei sinun minua tarvitse kiittää"
Rakunan kasvoille nousi hienoinen hymy Ion sanojen myötä. Se oli lempeä, ei yhtään Rakunamainen oikeastaan. Tai sekin riippui miltä kantilta sitä katsoi. Mies tosiaan näytti paljonkin komeammalta, kun hymy täytti hänen teräväpiirteiset komeat kasvonsa.
Tuon harmaat silmät katsoivat Ioon, varsinkin tuon kauniita sinisiä silmiä, jotka tuntuivat hohtavan aina yhtä kauniisti ja kirkkaasti, niin että niihin oikeastikin olisi voinut pelätä uppoavansa. Mutta eihän Rakuna sitä pelännyt, ei ollenkaan. Oikeastaan niitä vain oli niin mukava katsella. Rakkaudentäyteinen tunne täytti hänet kokonaan ja mielellään olisi tuo indigonsinihiuksinen kaapannut rakastamansa neidon syliinsä ja karannut pois. Pois, jonnekkin missä he saisivat olla vain kahden, kahdestaan.

Rakuna ei osannut hetkeen sanoa yhtään mitään, ja sitten Io ehtikin ensin. Nennalle kylläkin oli sanat tarkoitettu. Rakunakin suuntasi nyt katseensa hänkin Nennaan, joka puuhasi jossain talossa. Onneksi puolidemonilla oli hyvä näkökyky, samaten kuin kuulokin, niin hän näki hyvin Nennan, vaikka olikin hämärää. Ja vanha nainen ei varmaankaan enää nähnyt siivota mitään, siksi Io olikin todennut kynttilöiden paikan.

Sitten seuraavat sanat olivatkin tarkoitettu hänelle, Rakunalle. Mies oli kokonaan unohtanut Renon. Kosketus, tuo kun Io pujotti kätensä Rakunan vyötäisille, sai mukavat väreet kulkemaan Rakunan selkäpiitä pitkin. Hän kuitenkin siirsi kätensä Ion harteille, ja veti neidon lähemmäs itseään. Hän melkein tunsi liitävänsä pilvissä. Rakunan olo oli niin hämmentynyt kaikesta siitä rakkaudesta jota hän tunsi ja jota hän sai takaisin tuolta kauniilta mustahiuksiselta neidolta. Silti hän ei halunnut koskaan poistaa itsestään sitä tunnetta. Mikä olisikaan voinut olla ihanamppa. Ilman rakkautta, tarkennettuna, ilman Ion rakkautta hän ei pystyisi enää elämään. Ennen hän ei ollut puhunut tuosta tunteesta mitään, se oli ollut hänelle vain yksi asia muiden joukossa. Hän ei koskaan ollut tuntenut rakkautta ketään kohtaan, eikä uskonut koskaan tuntevansakaan. Kaikki muutkin lapsuudenkylässään olivat myös sanoneet, ettei demonit koskaan tunteneet kunnon rakkautta, mutta näkjään ainakin puolidemoni tunsi ja luultavasti myös hänen isänsä.

He olivatkin jo melkein herra Renon ovella kun Rakuna vihdoin heräsi pilvilinnoistaan ja katsahti ensin Ioa, joka koputti jo ovelle. Reno, tuo harvahampainen, kuitenkin hymyilevä mies avasi oven ja kertoikin sitten missä kärryt olivat. Rakunan harmaiden silmien katse tarkasteli Renoa ja eihän tuo mihinkään päässyt omasta luonnostaan. Eli siitä, kun Rakunan toinen käsi ajautui taas epäröiden kylläkin miekan kahvalle. Kuitenkin käsi ei piätnyt kiinni miekan kädensijasta, kuten yleensä. Hän luotti Ioon, joten luotti myös tähän Renoon.

Pianpa he taas kävelivät kohti pientä vajaa, joka näytti kyllä siltä, että kova tuulenpuuska saattaisi ihan hyvin kaataa sen. Io veti oven auki, juuri kun Rakuna oli tarraamassa vajan oveen ja vetämässä sen auki. Hienoinen hymy loisti jälleen herran kasvoilla ja tämäkin näki vajassa kärryt.
"Onko täällä missään mitään valjaita, tai millä voin vetää kärryjä?" mies kysyi Iolta sitten, kun oli kuunnellut Ion sanat Renosta ja tuon harvahampaisen miehen luotettavuudesta. Rakuna oli nyökännyt siihen, vain tarkoittaakseen että oli neitoa kuunnellut.
"Ja minä voin vetää kärryt tuonne pihallesi ja sitten auttaa sinua ja sitten taas muuttua hevoseksi ja vetää kärryt satamaan", mies sanoi sitten, kun vihdoin keksi vastata Ion lausahdukseen.

Hän veti nopeasti Ion lähelle itseään, mutta nosti kuitenkin hellästi sormillaan Ion leukaa ja painoi jälleen huulensa, tuon pehmeitä ja suloisia huulia vasten.
"Onni onnettomuudessa, että minä olen saanut lahjaksi muodonmuutoksen taidon."
Häntä ei kuitenkaan muodonmuutos pahemmin haittaisi, vaikka Nenna näkisikin. Tai, toivottavasti vanha nainen ei nyt sitten saisi mitään sydänkohtausta.

"Onko täällä missään mitään valjaita, tai millä voin vetää kärryjä?", Rakuna kysyi heidän seistessään siinä vajan ovella. Io käänsi katseensa miehestä tutkailemaan vajan seinustaa ja näkikin siinä roikkumassa jonkinlaisen remmikasan, tai siltä se ainakin Ion silmiin näytti. Jollei Io olisi perinyt melko hyvää hämärännäköä valkyyriaäidiltään, ei hän enää illan hämäryydessä olisi erottanut seinällä roikkuvia valjaita.
"Ja minä voin vetää kärryt tuonne pihallesi ja sitten auttaa sinua ja sitten taas muuttua hevoseksi ja vetää kärryt satamaan", Rakuna jatkoi ennen kuin Io sai sanottua mitään näkemistään valjaista.

Ja sitten Rakuna vetikin Ion lähelle itseään ja neito sai taas nauttia yhdestä indigonsinihiuksisen ihanasta suukosta. Tanssijatar toivoi, että voisi jäädä ikuisesti juuri tähän hetkeen, seistä siinä pian pimenevässä illassa ja tuntea Rakunan huulet omiaan vasten. Tuntui kuin kaikki Ion Rakunaa kohtaan tuntema rakkaus olisi tulvinut neidon sisällä, haluten paeta miehen luo tuon suudelman kautta, kulkea heidän yhdistyneiden huultensa muodostamaa siltaa pitkin ja kertoa miehelle, kuinka paljon Io tuosta välittikään.

Io oli aina ihmetellyt, kuinka hän ei ollut ikinä edes kunnolla ihastunut keneenkään nuorukaiseen. Hänen ystävättärensä olivat kyllä kertoneet hänelle, miten ihanaa olikaan rakastaa jotakuta, pari heistä suunnitteli jo naimisiinmenoa, mutta Ion kohdalle sitä ei ollut koskaan osunut. Toisinaan hän oli hieman ihmetellyt, oliko hänessä kenties jotain vialla kun hän ei ollut koskaan tuntunut löytävän ketään sellaista josta todellakin pitäisi.

Mutta nyt Rakuna oli muuttanut tuon kaiken. Jollain tavalla Io ajatteli, että hän oli vain odottanut Rakunaa, eikä siksi ollut kiinnittänyt huomiota niihin nuorukaisiin, joita toisinaan oli hänen ympärillään pyörinyt. Indigonsinihiuksiseen verrattuna he eivät tuntuneet lainkaan varteenotettavalta vaihtoehdolta, Rakuna oli kuin toisesta maailmasta. Iolle mies oli tuulahdus jotain sanoinkuvaamatonta tunnetta, sanoinkuvaamatonta onnea ja rakkautta. Ja kun Io oli nyt löytänyt tämän Rakunan tuoman syvän rakkauden maailman, ei hän enää tahtonut lähteä sieltä milloinkaan.

"Onni onnettomuudessa, että minä olen saanut lahjaksi muodonmuutoksen taidon", Rakuna sanoi sitten suudelman loputtua. Hieman tuo lausahdus veti Ioa maan pinnalle niistä pilvilinnoista, joihin suudelma hänet oli kuljettanut. Yhä kuitenkin hymy viipyili neidon kasvoilla, vaikka ajatukset vähitellen palasivatkin käsittelemään kuolleiden Kaupungin-Vartijoiden ruumiiden hävittämistä.

Ion mieleen palasi myös se remmiläjä, jonka hän oli nähnyt vajan seinällä. Yhä Rakunasta kiinni pitäen Io käveli sen luo ja nosti sen seinältä, tutkaillen sitä hieman epäilevä ilme kasvoillaan.
"Jos nämä ovat valjaat, en minä ainakaan ymmärrä niistä mitään", Io huokasi.
"En ole oikeastaan koskaan ollut hevosten kanssa tekemisissä, enkä ainakaan minä tiedä miten nämä pitäisi laittaa", neito jatkoi, käännellen hänelle aivan käsittämätöntä remmikokoelmaa käsissään. Typerää jos tämä kaatuisi siihen, ettei Io osaisi laittaa valjaita Rakunalle tämän muututtua hevoseksi. Ja sen verran ylpeä Io kuitenkin oli, ettei halunnut mennä pyytämään Renolta apua.

Rakuna nyt ei olisi koskaan uskonut saavansa tuntea sitä, mitä juuri nyt tunsi ja mille tosiaan sai vastakaikua. Se oli jotenkin vain niin luonnotonta, että rakkaus oli sulattanut hänen jäisen, kivisen sydämensä. Rakunalla ei ollut sanoja kertomaan, mitä oikeastaan tunsi Ioa kohtaan, sillä sitä ei yksinkertaisesti voinut sanoini kuvata. Mies osoitti sen jotenkin muuten, toivoen tosiaan, että Io ymmärtäisi sen samoin,

Hän olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa sinne Ion kanssa. Hän olisi halunnut sulkea koko muun maailman pois ympäriltään ja sinne maailmaan jonne hän sitten halusi jäädä kuului vain Io, ja tietenkin hänen pieni kissansa Raru. Mutta ei kukaan muu. muut saisivat hänen puolestaan painua hunningolle, ei hän kaipaisi ketään muuta. Vienoinen tuuli puhalsi jostakin ja sai hienoisesti myös Rakunan hiukset lennähtmään. Muutama suortuva koristi nyt miehen kasvoja ja otsaa, josta tuo sitten kohta sipaisikin pois, kun irrottui Iosta sanomalla, että onneksi hän pystyy muuntautumaan hevoseksi.

Io etsi jostakin valjaita ja Rakuna huomasi, ettei neito ollut hänestä päästänyt irti. Mies kulki kuitenkin kuuliaisena neitokaisen perässä ja kohta neidon sievässä kädessä olikin valjaat, tai ainakin niiden oli tarkoitus olla. Eipä ollut Rakunakaan joutunut pahemmin koskaan valjastetuksi, mutta tiesi kuitenkin suunnilleen kuinka valjaat pitäisi laittaa. Olihan hän muutaman kerran ollut orjana ja joutunut sitten toimimaan vetojuhtana ja sitten taas muiden hevosten parissa ihan tavallisena itsenään. Hän ei kuitenkaan mielellään muistellut mitään niistä ajoista, jolloin mies oli joutunut olemaan orjana.

"En ole oikeastaan koskaan ollut hevosten kanssa tekemisissä, enkä ainakaan minä tiedä miten nämä pitäisi laittaa", Io pian totesi ja Rakuna tyytyi vain hymähtämään ja siirtämään muutaman mustan suortuvan neidon kasvoilta.
"Kyllä sinä ne jotenkin saat", mies tyytyi sanomaan ja lempeä hymy tavoitti miehen kasvot. Miehen kasvoilta loisti tuo samainen rakkauden tunne, jota hän tunsi tuota mustahiuksista neitokaista kohtaan. Sen huomasi myös lempeämmän oloisista silmistä, jotka tuikkivat nyt nätisti, eivätkä olleet yhtään pahaenteiset. Niiden harmaa sävy oli vaaleampi kuin yleensä, mutta se sai miehen vain näyttämään entistä komeammalta---jälleen.

"Uskon, että sinä pystyt laittamaan nuo valjaat jotenkin"; mies sanoi hiljaa, suukotti nopeasti toisen suupielen lähelle ja sitten siitä salli huuliensa jälleen nopeasti koskettaa toisen pehmeitä ja suloisia huulia.
Mies otti hieman etäisyyttä Ioon, virnisti nopeasti ja ajatteli ensin omaa hevosmuotoaan ja pikkuhiljaa alkoi miehen olemus muuttumaan jotenkin suuremmaksi ja hevosmaisemmaksi. Miekka tipahti maahan ja pian Ion edessä seisoi komea, lihaksikas hevonen, jolla oli samanalaiset harmaat silmät, kuten Rakunalla ja myös nuo indigonsiniset jouhet. Hevonen hirnahti pehmeästi ja käveli Ion luokse, tökkäisten neitoa pehmeällä harmahtavalla turvallaan. Turpa olikin hieman harmaampi, muuten hevonen oli musta kuin yö.

Nyt ei vain ollut aikaa hukattavaksi liiemmin. Rakuna luotti Ioon täysin ja vaikkei nyt pystynytkään puhumaan, niin hän toivoi, että Io tajuaisi ottaa hänen miekkansa tuolta maasta.

//Ei mitään kaikista fiksuinta tekstiä ja kun tuo pirun mesekin nyt sitten otti loparit -.- Kauhia kiirekin. Toivottavasti kelepaa <33//

Ion mainittua siitä, ettei osannut laittaa valjaita hevoselle, sai hän tuntea Rakunan käden poskellaan, siirtämässä joitakin suortuvia sivuun neidon kasvoilta. Vaistomaisesti myös tanssijattaren oma käsi nousi toiselle puolen kasvoja ja pyyhkäisi joitakin hiuksia sivuun. Samalla Io käänsi katseensa Rakunaan ja sai nähdä lempeän ilmeen, joka oli kohonnut miehen kasvoille. Jälleen indigonsinihiuksinen näytti vain entistä komeammalta ja mies sai vastauksensa Ionkin kasvojen sulaessa kauniiseen hymyyn, joka neidon tapauksessa kaunisti hänen kasvojaan entisestään.

"Uskon, että sinä pystyt laittamaan nuo valjaat jotenkin", Rakuna sanoi hiljaa ja suukotti Ioa ensin suupieleen ja sitten huulille, saaden neidon jälleen lähes unohtamaan sen miksi he oikein olivatkaan täällä jo pimeässä vajassa. Tanssijattaren kuitenkin palautti maanpinnalle Rakunan muodonmuutos. Indigonsinihiuksinen vetäytyi hieman kauemmaksi ja paikalla, jossa oli juuri seissyt mies, seisoikin pian musta, indigonsiniharjainen hevonen. Vyötäisillä roikkunut miekka oli kalahtanut lattialle ja Rakuna käveli, nyt nelijalkaisena, Ion luo ja töytäisi tätä lempeästi harmahtavalla turvallaan.

Hetken Io vain seisoi siinä hämmästyneenä, hyvä ettei suu ollut loksahtanut auki. Ei sitä kuitenkaan joka päivä nähnyt jonkun muuttuvan hevoseksi, oli aivan eri asia kuulla tällaisesta ja nähdä se silmiensä edessä. Rakunan töytäisy kuitenkin herätti Ion hämmästyksestään ja hieman varoen hän silitti mustaa kaulaa ennenkuin rupesi ähertämään valjaiden parissa.

Ion onneksi valjaat olivat loppujen lopuksi melko yksinkertaiset ja hän uskoi saaneensa ne aivan oikein Rakunan ylle. Hetken pähkäiltyään hän keksi myös, kuinka valjaat kuului kiinnittää kärryihin. Valjaiden kanssa samassa naulassa olivat roikkuneet myös erilliset suitset, mutta niitä Io ei Rakunalle laittanut. Eihän hän niitä nyt tarvinnut ohjastamiseen. Maahan pudonneen miekan Io nosti kärryille, jottei se jäisi siihen vajan maalattialle.

"Emmeköhän me nyt ole valmiita lähtemään, toivottavasti sain nuo valjaat hyvin että sinun on helppo olla", Io sanoi hymyillen hieman vajan pimeydessä, tuntui jotenkin oudolta puhua hevoselle vaikka tiesikin sen olevan Rakuna. Aurinko oli nyt jo kadonnut ja joitakin tähtiä tuikki taivaalla. Äidiltään perimillään silmillä Io kuitenkin näki verraten hyvin myös sisällä vajassa.

Io ei noussut kärryille vaan käveli Rakunan vierellä sen lyhyen matkan takaisin oman kotinsa pienelle pihamaalle. Auki repsottava ovi hieman huolestutti häntä, neito ei oikein halunnut jättää sitä avonaiseksi kun joutuisi itse lähtemään. Ovi oli kuitenkin sen verran kärsinyt Kaupungin-Vartijoiden käsittelyssä, ettei sitä saisi suljettua. Sisälle katsoessaan Io näki, että Nenna oli lähtenyt, ilmeisesti saatuaan kaiken siivotuksi. Kynttilän nainen oli kuitenkin jättänyt palamaan pöydälle, tuollainen huolimattomuus ei ollut Nennan tapaista. Niinpä Io epäilikin, että ompelijatar oli jättänyt kynttilän siihen aivan tahallaan.

Yhä oviongelmaansa miettien Io alkoi riisua valjaita Rakunalta, jottei tämän tarvitsisi muuttua takaisin ihmiseksi ne yllään. Yön pimeys oli saanut neidon vaiteliaaksi, nyt hän alkoi täysin keskittyä edessä olevaan ruumiiden hävittämisurakkaan. Voisi olla vaikeaa saada kärryt satamaan asti ilman häiriöitä, erityisesti Kaupungin-Vartijoiden partioita tulisi vältellä. Pitkän matkaa he kulkisivat vaanialueella, jonne partiot eivät varsinkaan öisin juuri uskaltautuneet, mutta sataman lähistöllä partioitakin olisi enemmän. Onneksi merenranta oli suuri alue, olisi siis hyvinkin mahdollista ettei heitä häirittäisi siellä, niin ainakin Io toivoi.

Lopulta Io sitten sai Rakunan valjaista.
"Kunhan saamme säkit kärryille, alkaakin se vaikein osuus", Io sanoi hieman huolestuneella äänellä.
"Ja sitä ennen pitäisi vielä keksiä, miten tuon oven saisi jotenkin kiinni, tai edes näyttämään suljetulta", Io pohdiskeli. Samassa idea alkoi muotoutua hänen päässään.
"Ehkäpä voisimme pönkittää oven sisäpuolelta ja tulla sitten itse ulos vaikkapa ikkunan kautta. Eipähän se ainakaan retkottaisi avoimena", Io sanoi, puhuen melkein enemmän itselleen kuin Rakunalle.
"Mutta kunhan nyt ensin saisimme nuo säkit kärryille", Io päätti toimintajärjestyksestä ja oli valmiina nostamaan säkkejä heti kun Rakuna tulisi hieman auttamaan. Vaikka hänen lihaksissaan olikin voimaa tanssiharjoittelun ansiosta, oli hän kuitenkin niin pieni ja hento ettei hänellä olisi toivoakaan saada säkkejä nousemaan omin avuin.


//tottakai kelepaa <3<3
ääh, miten aina onnistun venyttään kirjoitukseni näin myöhälle >.< //

Rakuna mielessään ajatteli koko ajan Ioa, ja olikin jotenkin outoa kun neitonen nyt hääräsi valjaiden kimpussa, ja laittoi niitä miehen selkään. No, olihan siinä todellakin hyvät puolensa, että herra pystyi muuntautumaan hevoseksi, muuten kaikki olisikin pitänyt tehdä aivan eri tavalla.

Hevonen seisoi rauhallisesti paikoillaan ja lepuutti toista takajalkaansa. Eipä Iolla kauhean kauaa edes mennyt valjaitten kanssa ja pian kärrytkin olivat perässä, tai ainakin aika oli mennyt hevosen mielestä hyvinkin nopeasti, kuin mitä hän oli aluksi ajatellut. Ioon kävi kyllä luottaminen, melkein asiassa kuin asiassa. Neito oli niin näppärä käsistään ja fiksu muutenkin.

"Emmeköhän me nyt ole valmiita lähtemään, toivottavasti sain nuo valjaat hyvin että sinun on helppo olla"
Ion ääni sanoi sitten, kun alkoi olla valmista. Rakunan harmaat silmät katsahtivat tuohon neitoon ja taas tuo musta hevonen hörähti lempeästi, kuin tarkoittaen vastausta myönteiseksi. Io oli laittanut valjaatkin juuri sopivasti, ne eivät puristaneet mistään ja kärrytkin olivat melko kevyet. Eikä Rakuna sitä nyt näyttäisikään, vaikka ne painaisivatkin.

Hän käveli tasaista tahtia Ion vierellä. Neito ei ollut hyp'nnyt kärryille, ja jos Rakuna vaan olisi osannut puhua hevosmuodossaan niin hän olisi kyllä vaatinut, että Io olisi mennyt kärryille. Eihän neitosen olisi välttämättä tarvinnut kävellä. mies kuitenkin jätti asian sikseen, turha hänen oli alkaa elehtimään hevosena mitenkään, sillä silloin neito voisi käyttää keinona sitä, ettei vaikka ymmärtäisi mitä tämä tarkoittaisi.
Välillä tuo indigonsiniharjainen hamusi turvallaan Ion kättä ja hörisi hieman. Kaikki näytti taas paljon valoisemmalta, kuin hetki sitten. Hän oli niin onnellinen, että sai olla Ion kanssa, olla tuon lähellä. Io ei edes kammoksunut asiaa, että herra osasi muuttua hevoseksi, kuten jotkut saattaisivat tehdä. Yleensä neidot ja parempi aatelisväki katsoikin häntä pitkin suoraa nokanvarttaan, kuin hän olisi ollut jokin avaruusolento.

He olivat melko pian takaisin Ion talolla, jossa ovi repsotti sijoiltaan ja kynttilä paloi. Rakuna hörähti jälleen hieman ja töytäisi Ioa turvallaan pehmeästi, kunnes neito sitten riisuikin häneltä valjaat päältään.
Rakuna oli onnellinen, että Io oli hoksannut sen, ei ihmiseksi muuttuminen ihan kivaa ollutkaan, jos valjaat roikkuivat päällä.

Kun ne sitten taas olivat poissa, niin Rakuna muuttui taas kaksijalkaiseksi. [sillä nyt jotenkin ihmeellisesti on vaatteet sitten päällään xDD]
Jotenkin se oli aina niin ihana tunne, sai puhua, kun ei tarvinnut olla ihan mykkä. Vaikka mies harvoin kyllä muutenkaan puhui, mutta asioiden tarkentaminen oli kyllä paljon helpompaa näin. Puolidemoni käveli kärryille, otti sieltä miekan ja siihen kuuluvan huotran vyön, kieritti sen itsensä ympäri ja taas oli miehen parempi olla, kun ase oli omalla, turvallisella, tutulla paikallaan.

Ja sitä ennen Io olikin puhunut, ja Rakuna kyllä koko ajan oli kuunnellut. Ovi ei todellakaan näyttänyt mitenkään hyvältä. Mies huokaisi hiljaa ja käveli Ion luokse.
"Mutta kunhan nyt ensin saisimme nuo säkit kärryille"
Io sitten sanoi, kun oli kertonut miten he voisivat saada oven näyttämään suljetulta. Rakuna oli nyökkäissyt hyväksyvästi idealle.

Mies käveli yhden säkin luokse ja tarttui siitä kiinni. No mies säkin sisällä ei pahemmin olisikaan painanut, jos sillä ei olisi ollut panssareitaan yllään. Rakuna nosti helposti yhden säkin, toinenkin olisi mennyt, mutta Rakuna nyt koitti säästää voimiaan, seuraavaan muodonmuutokseen, joka veisi myös hänen voimiaan. Jos voimat hupenisivat ihan, niin mies saattaisi joutua olemaan hevonen vähintään aamuun asti.
Nopeasti herra kuljetti ensimmäisen säkin kärryihin ja tuli sitten takaisin, katsahti Ioa ja nosti säkin. Hänen pitäisi varmaan auttaa Ioakin, mutta sinänsä mies saisi ne kyllä yksinkin.
"Haluatko ihan välttämättä kantaa jonkun noista kolmesta?" Rakuna kysyi hymyillen ja kohotti hieman kulmiaan.

//<3<3<3Jotain ihan kökköä, ei oikein ajatus kulkenut, kun nälkä kiirii vatsassa ja kauhia kiire muutenkin ---taas xD//

Io katseli, kuinka Rakuna melko helpon näköisesti nosti yhden säkin kärryille. Hieman häntä jopa hävetti, kun hän ei itse jaksanut edes nostella säkkejä ja mies joutuisi tekemään kaiken työn Ion seistessä sivussa kuin mikäkin avuton naikkonen. Mutta kun yksin ei jaksanut niin silloin ei jaksanut, valitettavasti.

"Haluatko ihan välttämättä kantaa jonkun noista kolmesta?" Rakuna kysyi hymyillen ja kohotti hieman kulmiaan. Juuri nyt se ehkä hieman ärsytti Ioa, kun häntä muutenkin harmitti se ettei hän voinut auttaa Rakunaa. Hän uskoi kyllä, ettei mies kommenttiaan pahalla sanonut. Sattuipahan vain sanomaan sen aika huonoon aikaan.
"Kantaisin jos vain jaksaisin", Io vastasi, hiven ärtyneisyyttä äänessään. Neitoa vähän väsytti, olihan hän ehtinyt nukkua aika huonosti kahden viime viikon aikana kerätessään rahoja joilla oli aikonut palkita Rakunan. Lisäksi Kaupungin-Vartijoiden ruumiiden hävitysoperaatio kiristi tanssijattaren hermoja. Niinpä oli ehkä ihan ymmärrettävää, että häntä vähän ärsytti. Lähinnä se ärsyyntyminen kuitenkin kohdistui häneen itseensä.

"Ehkä minun on parempi olla nostelematta noita, taittaisin kuitenkin vain selkäni tai jotain muuta sellaista", Io sanoi turhautuneena ja huokaisi. Tällainen kävi luonnon päälle, mutta minkäs teit.
"Kaipa minun pitäisi tässä välillä käydä vaihtamassa vaatteeni, eipä minusta kai nyt muuhunkaan ole", neito mutisi jälleen huokaisten. Tanssijatar käveli sisälle taloon, sammutti kynttilän olohuoneesta kulkiessaan sen ohi ja meni sitten makuuhuoneeseen etsimään vaatekaapistaan jotain sopivampaa päällepantavaa.

Ioa todellakin ärsytti, kun hän joutui sälyttämään kaiken työn Rakunan harteille. Mies joutuisi kiskomaan kärryt satamaan ja vielä nostelemaan ruumiit kärryjen lavalle. Io taas ei voinut muuta kuin roikkua mukana, sellainen rooli ei todellakaan sopinut hänelle. Neito oli aivan liian itsenäinen sellaiseen. Hieman Ioa alkoi myös hävettää, kun hänen mieleensä juolahti että Rakuna varmaan pitäisi häntä aika oikullisena, olihan hän ilman mitään näkyvää syytä ruvennut kärttyilemään. Olihan se kaikki vain kohdistettu häneen itseensä, mutta siltikin. Vakaasti Io päättikin olla enää näyttämättä turhautuneisuuttaan hyödyttömyytensä vuoksi, eihän hän nyt haluaisi vaikuttaa joltain oikuttelevalta teinitytöltä. Hän oli riittävän nuoren näköinen ilman typerää käytöstä korostamassa vaikutelmaa.

Vaatekaapista Io löysi juuri ne vaatteet, joita oli etsinytkin. Ensiksi hän puki päälleen yksinkertaisen mustan mekon, jonka vyötäisiä kiersi nappirivi. Mekon alle Io puki housut. Nappien ansiosta helman saisi irrotettua, niinpä hän voisi kulkea housuissaan ilman häiritseviä helmoja jos tarve vaatisi. Vyötäisille Io kiersi vielä mustan nauhan, se peitti napit ja sillä irrotetut helmat voisi kiinnittää nyytiksi vaikka selkään roikkumaan. Tätä mekkoa Io käytti yleensä aina salamurhakeikoillaan.

Lisäksi Io veti ylleen mustan viitan, jonka suuri huppu peitti hyvin hänen kasvonsa. Nyt hän kuitenkin laski hupun niskaansa, vielä sitä ei tarvittaisi. Veitsensä hän kiinnitti huolellisesti hihoihinsa ja mekonhelmaan, jos hän tarvitsisi niitä ne olisi helpompi noukkia esiin helman laskoksista kuin saappaanvarsista. Kun Io nyt oli valmis, palasi hän taas olohuoneeseen nähdäkseen kuinka Rakuna oli edistynyt. Hieman neitoa alkoi taas harmittaa se, kuinka hän oli jättänyt kaiken työn indigonsinihiuksiselle. Päättäväisesti hän kuitenkin yritti työntää sen mielestään, tai ainakin estää sitä näkymästä.

Kun Io sitten makuuhuoneesta palatessaan näki Rakunan, teki hänen yhtäkkiä hirveästi mieli halata miestä. Ehkä se vähän parantaisi tätä hänen jännittynyttä mielialaansa. Niinpä Io käveli hieman ahdistunut ilme kasvoillaan Rakunan luo ja halasi miestä lujasti, mikä heti tekikin Ion vähän iloisemmaksi.


//sinä ja sinun "kökkös" : D <3
tästä tuli nyt vähän kummallista tekstiä O.o //

Indigonisiniset hiukset leijailivat hienoisessa tuulessa. Hän katsoi Ioa, tuon sinisiä silmiä. Kun mies oli sittemmin kysynyt, että haluaisiko neitonen kantaa jonkun noista säkeistä, niin vastaukseksi mies vain sai hieman tylyn ja ärtyneen tokaisun.
"Kantaisin jos vain jaksaisin"
Harmaat silmät muuttuivat hienoisesti viiruiksi, kun tuo katsahti Ioa. Mikä toisen nyt oli?
Rakuna ei sanonut mitään, olisiko pitänyt? Hän ei mielestään ollut tehnyt mitään, mutta sitten tuo neito jo jatkoikin:
"Ehkä minun on parempi olla nostelematta noita, taittaisin kuitenkin vain selkäni tai jotain muuta sellaista"
Rakunan kulma kohosi merkitsevästi, mutta vieläkään ei mies sanonut mitään. Hän vain katsoi hivenen yllättyneenä Ioa, joka näemmä oli erittäin ärtynyt nyt jostakin.

Pian neito sitten tokaisi, että hänen pitäisi varmaan mennä vaihtamaan vaatteet, ja sitten tuo katosi sisään makuuhuoneeseen. Rakuna jäi hetkeksi katsomaan toisen perään, mutta kun ovi kolahti kiinni, niin harmaiden silmien katse herpaantui. Tuo murahteli jotain itsekseen ja hienoinen ärtymys täytti myös miehen mielen. Oliko hän nyt taas tehnyt jotakin väärin? Ärtyneenä mieskin kiskaisi toisen säkin mukaansa, jolloin lattialle jäi vain enää yksi. Voimillehan se otti, mutta Rakuna ei nyt jaksanut ajatella. Mies kantoi säkit ensimmäisen seuraksi kärryihin ja haki sitten vielä yhden. Hetkeksi tuo jäi nojailemaan kärryihin ja katseli yön mustaa taivasta. Kaikki oli vaan tapahtunut niin nopeasti. Silti, rakkauden tunne ei ottanut loppuakseen ja mies toivoi, ettei se koskaan loppuisikaan. Hän, tulen voiman perijä, antoi rakkauden liekkinsä palaa sisällään, vaikka nyt tuntuikin hieman pahalta, koska Iokin oli jollain tavalla hyvin ärtynyt.

Tähtien tuike sai miehen harmaat silmätkin näyttämään tuikkivilta, kun tuo niihin katsoi. Niin kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Kuka ties, joskus noista taivaankappaleista tiedettäisiin enemmän. Rakuna hymähti hiljaa, katsoi että säkit olivat hyvin ja miekka paikoillaan. Mies ei jaksanut enää seisoa siellä ulkona vaan käveli sisään, katsomaan olisiko Io jo valmis. Rakunan täytyi myöntää itselleen, että hieman tuota jännitti. Mies ei tiennyt miksi, pelkäsikö hän saavansa jonkinmoisen saarnan rakastamaltaan neidolta.

Hiljaa tuo indigonsinihiuksinen kuitenkin käveli takaisin olohuoneeseen. Ei ollut Io vielä tullut, mutta ei kyllä kauaa mennytkään, kun tuo nyt mustiin pukeutunut sinisilmäinen neito astui ulos huoneestaan. Rakunan kasvoille olisi yleensä syttynyt hymy, kun hän näkisi Ion, muttei nyt. Hän ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Kuitenkin Io käveli hänen luokseen, kiersi kätensä Rakunan ympäri ja halasi tuota puolidemonia. Nyt miehen kasvoille syttyi väkisinkin hymy ja kiersi mieskin kätensä Ion ympäri.
"Onko kaikki hyvin? En kai minä tehnyt mitään?" mies sanoi hiljaa ja halasi hänkin Ioa, silittäen toisella kädellään jälleen Ion mustia suortuvia. Kaikki tuntui niin oudolta, mutta silti niin ihanalta.

"Sain kaikki säkit tuonne kärryihin", mies hetken päästä sanoi ja peruutti sitten hieman kauemmas Iosta, katsoen suoraan tuon silmiin. Rauhallinen katse noissa harmaissa silmissä oli syvä, ja kertoi että kaikki menisi ihan hyvin. Niin menisi. Rakuna vakuutti sen itselleenkin, ja ei ollut mies koskaan kohdannut sellaista pulmaa, joka olisi epäonnistunut, ainakaan pahemmin.

Hänen teki mieli jälleen kerran lausua ne kolme sanaa, minä rakastan sinua, mutta jätti kuitenkin sanomatta. Ehkä Io tietäisi sen jo muutenkin. Miehen käsi siirtyi jälleen, neidon leuan alle, ja mies painoi suudelman jälleen kerran neidon pehmeille huulille. Kaikki menisi hyvin, ja Rakuna kyllä tekisi kaikkensa sen eteen.

//Pöh, ei mittään kummallista ollut<33 T'' nyt on kirjoitettu taas vähän hapuillen...//