Aaltojen syleilyssä

Rakunan jokainen hymy, sana ja kosketus kasvattivat Ion onnea vain entisestään, vaikka hän olikin luullut sen jo saavuttaneen täyden mittansa. Jotenkin mies vain pystyi siihen, vaikkei Io voinutkaan käsittää kuinka se oli mahdollista. Eipä Io siitä välittänytkään, hän vain nautti Rakunan tunnusta ja olemuksesta, kuin ei voisi koskaan saada kyllikseen miehestä. Hiljaa Io painoi ne neljää suukkoaan miehen kasvoille.
"Tiedätkö, sinä maistut aika hyvälle. Se taidankin olla minä joka syö sinut", Io virnisti. Sitten hän tunsi Rakunan käden poskellaan ja sulki silmänsä vain nauttiakseen miehen kosketuksesta. Niinpä Rakunan suukot tulivatkin Iolle yllätyksenä, mutta erittäin miellyttävänä sellaisena. Hiljalleen Io kiehnäsi itseään mukavampaan asentoon ja painautui vieläkin lähemmäs miestä.
Sitten Rakuna painoikin pehmeän suudelman Ion huulille, silittäen samalla naisen hiuksia. Onnellisena Io vastasi tuohon suudelmaan, antaen kätensä vaellella miehen hiuksissa ja niskassa. Suudelman loputtua Io vain oli hetken paikoillaan, nauttien indigonsinihiuksisen läheisyydestä ja sisällään vellovista tunteista.

"Tiedätkö, minusta tuntuu että pidän sinusta aika paljon", Io sanoi hymyillen. Sitten hän hieman kurtisti kulmiaan.
"Ei, en aika paljon", Io sanoi mietteliäästi ja oli hetken hiljaa. Melkein saattoi nähdä, kuinka rattaat raksuttivat Ion päässä. Sitten hän taas jatkoi.
"Ystävistäni minä pidän aika paljon, äidistäni pidin todella paljon. Sinusta minä pidän vielä paljon enemmän", Io tunnusti hymyillen. Ion puhuessa hänen kätensä lähti taas retkilleen, se kierteli Rakunan kasvoja, hiuksia ja niskaa.


//äläs sinä puhu niistä kököistäs, varsinkaan miun rinnalla... >.<
munkin oli pakko laittaa kaikkia ihania biisejä soimaan, oih...<3<3<3//

Io sai aikaan hänen ihossaan mukavan kihelmöinnin, joka kosketuksella. Mies olisi vain halunnut nauttia pitempään jokaisesta kosketuksesta, tuon läsnäolosta. Hän ei tuntunut saavan tarpeekseen tuosta mustahiuksisesta neidosta. Ajatukset, joka ikinen kuuluivat vain Iolle, ainoastaan ja vain hänelle.
"Tiedätkö, sinä maistut aika hyvälle. Se taidankin olla minä joka syö sinut"
Tuo sai vain hienoisen virneen ja kulmankohotuksen Rakunan komeille kasvoille, ja tuo sen jälkeen silittikin toisen poskea.
Io painautui lähemmäs häntä, ja Rakunan sydän taas sai lyödä kiivaampaa tahtia. Koskaan ennen se ei ollut lyönyt niin lujaa, mutta koskaan ennen hän ei ollutkaan tuntenut aivan samalla lailla rakkautta ketään kohtaan, kuin nyt tunsi Ioa kohtaan.

Ion vastatessa hänen suudelmaansa, sai mies olla hetken hieman yllättynyt. Kuitenkin se tuntui niin ihanalta, ollakseen totta, mutta kaikkihan oli. Rakuna oli siinä, Io sylissään. Tunsi rakkautta vain tuota neitoa kohtaan, joka tuntui olevan nyt kaikista tärkein asia maailmassa, miehelle joka harvoin arvosti ketään, tai tunsi edes rakkautta.
Ion tuo vetäisi suudelman loputtua, ja vielä siitäkin hetken päästä ihan lähelleen ja silitteli samalla yhä toisen mustia suortuvia, jotka tuntuivat ihanilta, kun ne valuivat miehen sormien lomitse.

Kun Io sitten alkoi taas puhumaan siitä, että piti Rakunasta hyvin paljon, niin mies tunsi melkein punastuvansa, vaikkei se päällepäin näkynytkään mitenkään. Mies katsoi neitoa hymyillen ja silitti yhä kädellään tuon hiuksia, niskaa, välistä poskea.
"Ei, en aika paljon"
Neito sitten sanoi ja Rakuna kurtisti hieman kumiaan.
Ystävistäni minä pidän aika paljon, äidistäni pidin todella paljon. Sinusta minä pidän vielä paljon enemmän"
Rakuna hymyili Iolle yhä vain lempeämmin ja kun tuo käsi taas koski hänen niskaansa, niin mielihyvän väreet kulkivat selässä. Miten toisen kosketuskin oli jo niin nautinnollinen?
Rakuna katsoi vain pitkään Ioa harmailla silmillään, kunnes sitten käänsi katseensa hetkeksi muualle. Aivan kuin tuo olisi miettinyt jotakin?
Hetken päästä katse, tuo syvä ja rakastettava, kääntyi taas neitoon sylissään.
"Voisin itse olla sanomatta mitään..." mies sanoi hiljaa, kuiskaten sen lempeästi jälleen Ion korvaan, siirtäen hiuksia hieman sivuun.
Sitten tuo käänsi hellästi sormillaan Ion kasvot omiaan vasten ja suuteli toista, nautinnollisesti ja kuin haluten tietää, että se todella oli totta.

//Puhunpas xD Siul nyt ei kökköä<3 Kirjotat ihan liian ylisöpösti<3<3//

Io ei ollut koskaan aikaisemmin elämässään ollut rakastunut, ei edes juurikaan ihastunut. Nämä kaikki tunteet, mitä Rakuna hänessä herätti, olivatkin Iolle jotain aivan uutta. Niinpä hän nauttikin joka ikisestä hetkestä täysin siemauksin, jokaisesta miehen sanasta ja kosketuksesta.
Nähdessään Rakunan lempeän hymyn Io oli iloinen, että oli lausunut äskeiset sanansa. Jotenkin ne olivat hänestä tuntuneet hieman tökeröiltä, mutta toisaalta ne yrittivät ilmaista jotain sellaista mitä Io ei voisi sanoin kuvailla. Miehen hymy kuitenkin haihdutti tällaiset mietteet Ion päästä, hänen ajatuksiinsa mahtui enää vain tuon indigonsinihiuksinen.
Sitten Rakuna katsoi Ioa pitkään, niin kovin pitkään noilla harmailla silmillään. Io lähes unohti hengittää, kun hän upposi noiden silmien tutkimattomiin syövereihin. Io unohti itsensä, unohti kaiken muun paitsi nuo silmät ja miehen jolle ne kuuluivat. Eikä hän halunnutkaan muistaa, ei halunnut muistaa että jossain tuolla oli maailma joka saattaisi riistää häneltä tämän onnen. Io eli nyt omassa pienessä maailmassaan, johon mahtui vain Rakuna.

"Voisin itse olla sanomatta mitään...", Rakuna kuiskasi lempeästi Ion korvaan. Hetken Io kummasteli, mitä mies tuolla oikein tarkoitti, mutta sai sitten pian vastauksen. Io tunsi Rakunan käsien kääntävän päätään ja sitten mies painoi nautinnollisen suudelman Ion huulille. Io ei olisi voinut olla vastaamatta siihen, ei vaikka olisi halunnutkin olla vastaamatta, eikä Io todellakaan halunnut. Pakahtumaisillaan Io vastasi tähän suudelmaan, joka tuntui kestävän ikuisesti ja kertovan kaiken tarpeellisen, mitä heidän toisilleen tarvitsi ikinä kertoa. Kun he lopulta taas irroittautuivat toisistaan, oli Io hieman hengästynyt ja hänen silmänsä säihkyivät kuten eivät koskaan olleet loistaneet.

Io oli juuri avaamassa suunsa puhuakseen, kun palvelustyttö tuli huoneeseen. Hetken tyttö vain tuijotti heitä, kun he istuivat siinä sylikkäin, mutta sai sitten taas puhelahjansa takaisin.
"Majatalon keittiössä on syttynyt pieni tulipalo, minun täytyy pyytää teitä poistumaan", tyttö sanoi sitten. "Voitte varmaan jatkaa jossain muualla", tämä sitten virnisti ennen kuin poistui varoittamaan muita asiakkaita. Palo ei ilmeisesti ollut mitenkään suuri, ainakaan tyttö ei vaikuttanut kovin huolestuneelta. Ja onneksi keittiö oli aivan toisessa päässä rakennusta.

Keski hetken, ennen kuin tytön sanat tunkeutuivat Ion onnentäyttämään tajuntaan. Ensimmäinen reaktio oli vaimea kirous. Sitten Io huokaisi, kaipa tästä olisi pakko lähteä.
"Toivottavasti jalkasi eivät ole niin puutuneet että pystyt vielä liikkumaan", Io hymähti noustessaan vastentahtoisesti Rakunan sylistä. Hän ei kuitenkaan loitonnut kauas, vaan pysytteli miehen vierellä pitäen tätä tiukasti kädestä kiinni. Jos se Iosta riippuisi, hän ei enää päästäisi irti.

//söpistely on aivan ihanaa, mutta oli pakko kehittää edes hieman toimintaa : D ei nää voi koko peliä istua tuossa : D
mutta silti, oih näille kahdelle ja sinun teksteille...<3<3<3//

Hän olisi voinut nauttia Iosta kuinka pitkään tahansa. Tuntui jotenkin niin oudolta, kun tuon suudelma sitten loppui. Silti Io istui siinä hänen lähellään, oikeastaan todella lähellä häntä. Mies ei saanut tarpeekseen tuosta kauneudesta, jonka edessään näki. Hän olisi voinut istua siinä, Io sylissään tietenkin, vaikka kuinka pitkään.

Kuitenkin, ei makeaa mahan täydeltä, niin joutuivat hekin pian lähtemään, kun majatalon neito tuli kehottamaan heitä ulos, jonkinlaisen tulipalon takia. Rakuna huokaisi hiljaa, mutta hymyili kuitenkin Iolle ja kuunteli vielä neidin lopun osan lauseestaan, että nämä kaksi varmasti voisivat jatkaa jossain muualla.

Kun Io nousi hänen sylistään, niin kaikki vain tuntui yhtäkkiä häviävän. Mies tunsi olonsa niin tyhjäksi, mutta oli kuitenkin pian takaisin siellä missä pitikin, eikö omissa ajatuksissaan. Mies huomasi, ettei Io ollut irrottanut hänen kädestään ja Rakunan kasvoille nousi hienoinen hymy ja vasta sitten tuo tajusi, että mitkä sanat Io oli juuri äsken lausunut.
"Ei jalkani ole puutuneet, eivät ollenkaan", mies vastasi neidolle hymyillen.

Lopulta tuokin sitten vihdoin nousi ja vetäisi nopeasti ion lähelle itseään, painaen pienen suukon toisen huulille, kuten joku hänen sydämessään oli käskenyt tekemään ja lähti sitten suunistamaan kohti ulko-ovea.
Ihmisiä käveli ulos myöskin salin puolelta ja Rakunan kasvoille nousi hieman kärsivä ilme. Tuo ei todellakaan pitänyt ihmisjoukoista, ja vaikka ihmisä ei paljoa ollutkaan siellä majatalossa, niin silti Rakuna tunsi asian erittäin ahdistavaksi.
Hetkeksi tup pysähtyi ja katsahti Ioa hymyillen. Hän ei vain viitsinyt vielä toistaiseksi ainakaan sanoa, sitä, että kammoksui väenpaljoutta. Mitä mahtoi Iokin siitä ajatella? Palkkamurhaaja, joka kammoksuu väkeä ja ahtaita paikkoja.

Ihmiset kuitenkin loppuen lopuksi pääsivät nopeasti pihalle ja niin voi Rakuna taas ottaa askeliaan lähemmäs ovea ja pääsyä raikkaaseen ulkoilmaan.
"Tulipaloko siellä siis oli?" mies varmisti asian Iolta, ja vei Ion hieman kauemmas oven suusta.
Taaskin tuo vetäisi ion hieman lähemmäs itseään. Neidon seura sai hänet jostain syystä pelkäämään vähemmän, vaikka pelkäsikin yhä. Tai ei sitäkään oikein voinut peloksi sanoa, kun tuo vain oikeastaan kammoksui niitä, ei suoraan sanoen pelännyt.

"Minne sitten?" Rakuna kysyi lopulta neidolta hymyillen ja antaen katseensa jälleen tarkastella tuota kauneutta, joka Iosta oikein hehkui. Miten tuon niin tekikään mieli vain kaapata Io syliinsä ja syleillä toista, kertoa kuinka paljon rakastikaan mustahiuksista.

//Miun tekstit, on aina kökköjä >.< Tämäkin
Joo, ei makeaa mahan täydeltä xD <3<3<3//

Kun Rakunakin sitten nousi ylös tuolilta, ei Io osannut lainkaan odottaa tämän seuraavaa suukkoa. Mutta Iolle se oli sitäkin miellyttävämpi yllätys, tuntea nuo miehen huulet omiaan vasten, vaikkakin niin lyhyen aikaa. Io sai suorastaan ponnistella pitääkseen tulipalon koko ajan tietoisuudessaan, Rakuna kun tuntui valtaavan Ion kaikki ajatukset. Ilmassa leijui vain hyvin hienoinen savun haju, ainakaan palo ei ollut mitenkään vakava. Mutta kaipa oli parempi mennä ulos, vaikka vain varmuuden vuoksi.

Heidän nähdessään salissa olleet ihmiset Io huomasi, kuinka Rakunan kasvoille nousi hieman kärsivä ilme. Hetken Io kummeksui sitä, kunnes indigonsinihiuksinen taas katsoi hymyillen häneen päin ja haihdutti samantien huolen Ion mielestä.
Muiden ihmisten valuttua pihalle ovesta lähti Rakunakin taas liikkeelle ja Io seurasi tiiviisti mukana, enemmän kylläkin siksi että halusi olla miehen lähellä, sitä tulipaloa Io ei nyt osannut juurikaan pelätä.

"Tulipaloko siellä siis oli?" Rakuna varmisti Iolta heidän päästyään ulos. Samalla mies veti Ioa lähemmäksi itseään, mistä Io oli vain hyvillään.
"Niinpä kai, mutta eipä se ainakaan mitään vakavaa taida olla, varmaan vain jokin pöytäliina", Io naurahti siinä miehen kainalossa, pää käännettynä hieman ylöspäin Rakunan kasvoja kohden. Aivan kuin hän olisi voinut vain katsella niitä koko loppuelämänsä. Tai ei, Io kyllä halusi muutakin kuin katsella, sen hän oli huomannut heidän istuessaan sylikkäin. Hymy, joka pysytteli jatkuvasti Ion kasvoilla, muutti hieman sävyään Ion muistellessa Rakunan käsien ja suudelmien tuntua.

"Minne sitten?" Rakuna kysyi, herättäen Ion ajatuksistaan.
"Sinä et vieläkään muista, että tämän piti olla nimenomaan sinun iltasi", Io sanoi hieman veitikkamaisesti hymyillen.
"Mutta minä vähän luulen, ettemme me nyt osaa oikein käyttäytyä julkisilla paikoilla", Io jatkoi naurahtaen. "Joten uskaltaudutko kenties minun luokseni syömään, tarjoilut eivät kyllä ole samaa tasoa kuin mitä täällä olisit saanut. Kävin kuitenkin aamulla torilla, joten meidän ei tarvitsisi käydä hakemassa sieltä ruokatarpeita", Io ehdotti. Samassa hän suikkasi nopean suukon Rakunan huulille. Hän ei vain voinut vastustaa kiusausta tehdä sitä, ei voinut eikä halunnut.

Täältä olisi kyllä jonkin verran matkaa Ion asunnolle, muttei mitenkään mahdottomasti. Ja lähempänä tämä majatalo hänen pientä kotiaan oli kuin Rakunan asunto, Io kun ei asunut kovinkaan lähellä satamaa. Hänen talonsa nökötti melkein keskellä vaanien asuinaluetta, tosin vähän köyhemmällä seudulla.


//jos sinun tekstit muka on kökköjä, niin mitä rupuja nämä mun sitten on kun ovat paljon huonompia >.<
on kyllä vielä vähän makiannälkä... ; ) <3<3 //

Rakuna katsoi hetken aikaa vain taloa. Puolidemonin hyvä hajuaisti saattoi erottaa tulen vienon tuoksun, tuulen lempeän kuiskinnan joukossa, jossa oli ties mitä kaikkea muutakin. Palo ei ollut nähtävästi levinnyt kauas, mutta tarpeeksi pitkälle, että ihmiset häädettiin ulos.
Kuitenkin talo ei pahemmin kiinnostanut palkkamurhaajaa, vaan Io, jonka sitten vetikin lähemmäs itseään, varmistaen, että se todellakin oli palo, ja ettei Rakuna ollut ymmärtänyt ihan väärin kaikkea. Ehkä se taas toisaalta oli kysymys, jotta mies saisi jonkin puheenaiheen aloitettua, vaikka halusikin vain ajatella Ioa, tuon kauneutta.
"Niinpä kai, mutta eipä se ainakaan mitään vakavaa taida olla, varmaan vain jokin pöytäliina",
Rakuna nyökkäsi hiljaa ja katsoi hieman alaspäin Ion kasvoihin. Tietysti, joku tyhmä oli kaatanut kynttilän, ja siitä oli sitten syntynyt palo, tai jotain muuta vastaavaa. Kukaan ei tuntunut tietävän tulen voimasta mitään. Rakunalla taas oli tulen lahja, tosin vain heikko sellainen, mutta kyllä sitäkin toki sai koulutettua. Mies oli kuitenkin hieman jo edistynyt ja nyt pystyi jopa satuttamaan tulella, jos tahtoi, joskaan ei polttamaan elävältä nyt ihan kuitenkaan. Sitä mies ei kyllä muutenkaan halunnut, sillä miekat olivat hänen mielestään puolet kätevämpiä, kuin tuli, vaikka se olikin osa hänen arkista elämäänsä.

Kuitenkin mies jätti omat ajatuksensa taka-alalle ja kysyi sitten Iolta, että minne pitäisi seuraavaksi mennä. Mies oli itse niin huono päättämään mitään, varsinkin jos oli joku seuralainen. Itse tuo kyllä meni aina minne huvitti, mutta seuralaisen kanssapa ei ihan niin tehtykään. Olihan tuon viileän ja tylyn kuoren alla, kuitenkin herkkä ja romanttinen herrasmies, vaikkei sitä ihan heti uskoisikaan.
"Sinä et vieläkään muista, että tämän piti olla nimenomaan sinun iltasi",
Tuohon Ion kommenttiin Rakuna vain naurahti ja pudisti päätään. Miten häntä niin hymyilyttikään, ja Ion vierellä ja seurassa oli vain niin hyvä ja vapaa olo.
Sitten neidon heleä ääni kantautui taas puolidemonin korviin ja harmaiden silmien katse kääntyi jälleen Ioon.
Toinen sanoi, etteivät he välttämättä osaisi käyttäytyä julkisilla paikoilla. Rakunan kasvoille nousi hienoinen virne ja tuo tyytyi vain hymyilemään. Ehkeivät he osaisikaan käyttäytyä. Rakuna ei ainakaan malttanut olla erossa Iosta. Toinen oli vienyt kokonaan hänen sydämensä, sen pehemän puolen. kylmä ja kova kuori oli yhä olemassa, mutta vain kaikille muille. Iolle sykki se kultainen sydän, joka myös tuolla palkkamurhaajalla oli.


"Joten uskaltaudutko kenties minun luokseni syömään, tarjoilut eivät kyllä ole samaa tasoa kuin mitä täällä olisit saanut. Kävin kuitenkin aamulla torilla, joten meidän ei tarvitsisi käydä hakemassa sieltä ruokatarpeita"
Io jälleen sanoi ja Rakunan katse, joka oli taas eräässä vaiheessa kiinnittynyt jonnekkin muualle, siirtyi Ion kauniisiin ja sieviin kasvoihin. Hienoinen epätoivoinen ilme vierähti miehen kasvoille, kun Io mainitsi torin, mutta se häipyi, kun toinen kertoi, ettei heidän tarvitsisi sinne mennä. Helpotuksen tunne nyt valtasi miehen kokonaan ja hymy oli taas rento ja lempeä, eikä yhtään jännittynyt, kuten äsken. Mies oli taas pelännyt, että joutuisi mennä ihmisvilinään, torille, jossa luultavasti olisi ruuhka-aika siihen aikaan päivästä.
Hetken aikaa mies mietti, ja saikin suukon jälleen kerran Iolta. Se oli yhä niin ihanan tuntuinen, ettei mies olisi halunnut sen kestävän vain niin lyhyttä aikaa. Pidempi olisi ollut paljon parempi.
Kuitenkin ajatukset siirtyivät nyt Raruun, joka oli yksin kotona, mutta Rakuna tiesi, että se pärjäisi, sillä kissalla oli kuitenkin muutama kupillinen siellä ruokaa ja vettä.

Lopulta mies nyökkäsi hymyillen, ja sanoi vielä perään:
"Uskaltaudun, aivan mielelläni."
Rakunan käsi livahti jälleen Ion mustiin hiuksiin ja huulet koskettivat jälleen toisen pehemitä ja lämpimiä huulia. Mies ei voinut hänkään vastustaa kiusausta. Hienoinen hymy oli ja pysyikin miehen kasvoilla. Onneksi kukaan alamaailman porukoista, ei ollut päivisin liikkeellä, niin huhutkaan eivät alkaneet kiertää, että tuo indigonsinihiuksinen olisi lämmennyt tai jotain muuta vastaavaa. Mutta toisaalta, mitäpä mies sellaisistakaan piittaisi. Hänellä oli Io, mitään muuta ei tuo tarvitsisi.

//Makiannälkä meikälläkin xD
Ja teikällä nyt ei kökköä ole laisinkaan <3//

Rakunan suostuminen Ion tarjoukseen sai Ion hyvilleen, mutta vielä paljon enemmän Ioa lämmitti sitä seuraava suudelma. Io olisi vain halunnut jäädä siihen seisomaan miestä vasten, mutta kaipa heidän kuitenkin täytyisi lähteä liikkeelle. Kauas Io ei kuitenkaan miehestä vetäytynyt, vaan jäi tämän rinnalle ja sujutti kätensä tekemänsä viitan alle Rakunan vyötäisille. Miehen hartioille Io ei viitsinyt kättään nostaa, ne kun olivat kuitenkin sen verran korkealla Ion omaan käteen nähden.

Mies vierellään tuo siro tanssijatar lähti kävelemään kohti kotiaan. Neito oli huomannut Rakunan ilmeen kun oli maininnut torin, ja yhdistettyään sen aikaisempaan toiveeseen paikasta, jossa ei olisi paljoa ihmisiä, Io arveli ettei Rakuna kovin paljoa pitänyt väkijoukoista. Niinpä Io johdatteli heitä kulkemaan hieman pienempiä katuja pitkin, olihan hän asunut koko ikänsä Payonissa ja tunsi kaupungin kadut hyvin, erityisesti vaanien alueen. Niinpä ei ollut pelkoa, että he eksyisivät matkallaan.

"Kuinka vanha sinä olet?" puhelias Io kysäisi Rakunalta heidän kävellessään. Eipä tuo ikä häntä sen kummemmin vaivannut, kunhan halusi sen tietää.
"Oletko muuten aiemmin käynyt tässä osassa kaupunkia?", Io uteli jälleen hetken kuluttua, kun he vähitellen lähestyivät hänen kotiaan. Ei hän vain osannut olla hiljaa ja puhumatta, sellainen olisi ollut hänelle luonnotonta.

Sitten he viimein saapuivat Ion pienen talon eteen. Talon ympärillä oli pienenpieni piha, ja sitä kiersi valkoiseksi maalattu aita. Pihassa oli piskuinen yrttitarha, mutta suurimman osan tontista vei kuitenkin harmaasta kivestä rakennettu talo, tai kenties mökki. Sen ikkunoista pilkistivät värikkäät verhot. Samassa Io muisti, ettei ollut siivonnut vähään aikaan. Sisätilat eivät olleet kovin kauniissa kunnossa, tavaroita hujan hajan. Io kun oli vähän laiska siivoamaan.

"Tuolla sisällä on aivan hirveä kaaos, odotahan tässä ulkona hetki. Etkä kurki ikkunoista", Io sanoi heidän päästyään portista sisään. Vastentahtoisesti hän irrottautui miehen kyljestä, mutta painoi vielä pehmeän suudelman tämän huulille.
"Ehkä tuo auttaa sinua jaksamaan odottamisen", Io virnisti ja kiiruhti sisälle. Io saapui pieneen huoneeseen, jonka nurkassa kyykötti kamiina ja keskellä huonetta oli pöytä ja pari tuolia. Ruokakaapit olivat kaminan vieressä, ja huoneesta lähti kaksi ovea. Toisen oven takana oli Ion makuuhuone ja toista hän käytti varastona. Sinne hän sulloi nopeasti keräämänsä vaatteet ja muut tavarat ja meni sitten ulko-ovelle ja pyysi Rakunaa sisään.


//köh, ei varmaan pitäis kirjoitella näin illalla kun tietää mitä siitäkin tulee >.< //

Mies tunsi Ion käden vyötäisillään ja värähti ehkä hieman tuosta kosketuksesta, mutta muuten mies kyllä nautti paljonkin siitä. Rakuna itse laittoi käden neidon olkapäille ja silitti ohimennen neidon mustia suortuvia, jälleen.

Ion lähtiessä kävelemään, lähti Rakunakin. Hieman tuota pelotti kävellä jostain, jossa olisi paljon ihmisiä, mutta oikeastaan pelko haihtui sen jälkeen, kun tuo huomasi Ion menevän joiltakin pienemmiltä kujilta, joissa ei pahemmin ihmisiä näkynyt.
Rakunakin tunsi suurimman osan kaduista. olihan palkkamurhaajallekkin tullut tutuksi kaupungin sivukujat, nuo pimeät ja hämärät. Olihan tuo monta kertaa murhannutkin ihmisiä niillä kujilla, missä he nyt kävelivät.

"Kuinka vanha sinä olet?"
Kuului Ion kysymys jossain välissä hänen korviinsa. Mies katsahti nopeasti harmailla silmillään neitokaiseen vierellään ja katsoi sitten taas eteensä.
"Ihmisten iässä n. 26. Toivottavasti tuo riittää sinulle", mies sanoi vastaten Iolle ja hymyili taas, mutta kuulikin pian, jo Ion seuraavan kysymyksen, että tunsiko hän sitä puolta kaupungista.
"Kyllähän sitä täälläkin on tullut kuljettua", mies naurahti hienoisesti ja antoi harmaiden silmien syvän katseen kiertää maastossa, joka oli aika paljolti täynnä taloja juuri sillä hetkellä.

Pian he saapuivat hieman erilaisemmalle paikalle, ja Rakuna saattoi nähdä edessään pienen kivisen talon, jota ympäröi sievä valkoinen aita. Rakuna hymyili talon nähdessään ja vilkaisi nopeasti sivusilmällä Ioa.
Kohta Io kuitenkin sanoi, että sisällä oli kauhea kaaos ja että miehen piti odottaa ulkona. Neidon ote tuntui heltiävän ja Rakuna sai osakseen pienen suudelman huulilleen, joka tuntui aivan yhtä hyvältä, kuin mikä tahansa muu, niistä Ion suudelmista.
"Ehkä tuo auttaa sinua jaksamaan odottamisen"
Sitten neito kiiruhti sisälle ja Rakuna jäi ulos odottamaan. Ei tuo ikkunoista sisälle kurkkinut, ei kun Io oli niin käskenyt, mutta sitten tuon harmaat silmät saattoivat erottaa edessään pienen yrttitarhan. Sekin oli jotenkin vain niin neidon tapainen, vaikkei mies ollut koskaan ennen käynytkään Ion luona, eikä tuota oikeastaan edes tuntenut kunnolla.

Rakuna tepasteli pihalla edestakaisin, kunnes sitten vihdoin kuuli ulko-oven avautuvan ja näki Ion, joka pyysi häntä sisään.
Miehen kasvoille nousi hymy ja tuo käveli Ion luokse, painaen nyt hän nopean suukon Ion huulille ja totesi sitten:
"Ei sinun nyt siellä olisi tarvinnut siivota, ei minunkaan kotini mikään siisti pahemmin ollut."
Ja Rakuna kyllä muisti, millaisessa kunnossa hänen kotinsa oli silloin ollut, kun Io oli hänen luonaan ollut.

// : D <3<3//

"Ihmisten iässä n. 26. Toivottavasti tuo riittää sinulle", Rakuna vastasi Ion kysymykseen heidän vielä kävellessään. Io vähän hämmästeli miehen sanavalintaa, mutta ei nyt kuitenkaan udellut sen enempää. Kaipa syy tuolle myöhemmin selviäisi. Koska Io itse oli puoliksi valkyyria, eivät Rakunan sanat häirinneet häntä niin paljon kuin kenties jotakuta täysin ihmistä olisivat voineet häiritä.

Kun he sitten tulivat talolle, pyysi Io Rakunaa odottamaan hetken ulkona että saisi itse hieman siivoiltua. Sitten hän suikkasi miehelle suukkonsa ja kiiruhti sisälle vähän raivaamaan paikkoja. Kun Io sitten pyysi Rakunaa sisään, sai hän nyt vuorostaan mieheltä miellyttävän suukon.
"Ei sinun nyt siellä olisi tarvinnut siivota, ei minunkaan kotini mikään siisti pahemmin ollut", Rakuna sanoi.
"Kuule, se oli varsinainen siisteyden perikuva minun kotini rinnalla", Io naurahti. "Täytyy tunnustaa etten ole kovin ahkera siivoamaan, varsinkin kun täällä käy sen verran harvoin vieraita. Eipä tuolla vieläkään varsinaisen siistiä ole, mutta ainakaan kaikki ei enää loju ympäriinsä", Io hymähti.

Hetken Io katseli ympärilleen huoneessa, tarkistaakseen ettei mihinkään ollut jäänyt likaisia vaatteita tai muuta sellaista. Pieni pöytä parin tuolin kera nökötti keskellä huonetta ja nurkassa oli ruuanlaittoon ja lämmitykseen käytetty kamiina. Kamiinan vieressä oli pieni työtaso ja komeroita, joissa Io säilytti ruokaa ja astioita. Mitään kylmätilaa Iolla ei ollut, mutta kylmäsäilytystä vaativaa lihaakin hänellä oli vain harvoin sen kalleuden vuoksi. Kasvikset hän haki aamulla tuoreina torilta ja käytti yleensä saman päivän aikana.
Toisiin huoneisiin johtavat ovet Io oli sulkenut. Toisen oven takana oli nimittäin Ion vanha huone, jota hän nykyisin käytti varastona ja jonne hän oli ahtanut oleskeluhuonetta siivotessaan kaiken ylimääräisen.Toisen takana oli makuuhuone, joka oli ennen kuulunut Ion vanhemmille ja jossa hän nykyisin nukkui vanhempiensa parisängyssä.

"Käy toki istumaan", Io sanoi Rakunalle viitaten pöydän ääressä odottavia tuoleja kohti.
"Minä rupean tässä valmistelemaan meille jotain syötävää", Io sanoi tutkaillessaan kaappiensa sisältöä. Hän valikoi mieleisensä ainekset ja rupesi valmistelemaan kasvispataa. Saatuaan kaiken vuokaan hän tajusi, ettei ollut edes sytyttänyt tulta. Huokaisten Io jätti ruuan odottamaan työtasolle, avasi kamiinan tulisijan luukun, latoi puita sisään ja kaivoi esiin tulukset, joilla ryhtyi sytyttelemään tulta.

Rakuna ei uskonut alkuunkaan, että Iolla olisi sekaisempaa, kuin hällä itsellään kotona. Ja mies pudistelikin vain päätään, kun toinen sanoi:
"Kuule, se oli varsinainen siisteyden perikuva minun kotini rinnalla"
Mies kuunteli lauseen muutenkin kokonaan loppuun ja lausahti sitten:
"No, en voi minäkään väittää, että useasti kodissani siivoaisin."
Perään mies naurahti hymyillen ja käveli sitten neidon perässä taloon, joka oli hänen mielestään oikein siisti ja viehättävä. Se ei ollut nyt ainakaan ollenkaan sekaisin, mutta olihan Io tietenkin käynyt siivoamassa, ennen kuin edes suostui päästämään tuon indigonsinihiuksisen sisään.
Mies antoi harmaiden silmiensä katseen kierrellä huoneessa, joka oli muutenkin kodikas. Kodikkaampi, kuin hänen pieni talonsa, jossa mies ei kovinkaan paljon loppuen lopuksi kerennyt viettämään aikaansa.

Hetken aikaa kerkesi mies ollakkin ihan hiljaa ja vain katsella ympärilleen. Oli tuo antautunut jo omille ajatuksilleenkin, jotka oikeastaan keskittyivät sillä hetkellä hänen omaan lapsuuteensa, joka ei ollut mistään parhaasta päästä. Mutta Ion koti näytti huomattavasti hänen omalta lapsuudenkodiltaan ja siksi se herätti suuria muistoja miehen mielessä. Kuinka hän vihasikaan lapsuuttaan, ja sitä pientä kotikylää jossa asui ja jonne ei ollut enää paluuta. Tuo ei edes tiennyt mitä vanhemmilleen kuului, mutta ei oikeastaan edes tahtonut tietää. Kaikki oli hälle ihan samantekevää. Kyläläisethän olivat tuominneet hänet heti, kun hän oli syntynyt, ehkä osa myöskin sen takia, kun tuo oli puoliverinen. Osa verestään oli valkyyria, joka tuli äitinsä puolelta, ja taas osa verestä isänsä demonipuolelta tulevaa. Siksi osasi mies muuttuakin hevoseksi, ja käyttää jopa hienoisesti tulta, kuin magiana. Ja taistelu taidot sitten tulivatkin oikeastaan enemmän äitinsä, kuin isänsä puolelta.

Kuitenkin Rakuna havahtui pian Ion lausahdukseen, että tämä voisi käydä istumaankin. Harmaat, äsken lasittuneen oloiset silmät, katsahtivat nyt Ioon ja tuo nyökähti. Mies ei kuitenkaan istahtanut minnekkään vain seisoi pöydän vieressä, käsi miekan varren päällä leväten.
"Minä rupean tässä valmistelemaan meille jotain syötävää"
Kuului jälleen Ion ääni ja mies antoi katseensa taas kiertää huoneessa ja antoi sen sitten pysähtyä Ioon, joka hääräsi siinä kaappien sisältöä tutkaillen, samalla lailla, kuin silloin muutama viikko sitten Rakunan kotona.

Kuitenkin neito sitten meni kamiinan luo ja alkoi sytyttämään tulta, niin mies käveli hymyillen ja hieman huokaisten Ion viereen ja laski kätensä tuon olkapäälle.
"Sallitte minun sytyttävän sen", mies sanoi rauhallisesti ja hymyili Iolle, ja katsoi vielä kerran, jotta Io ei olisi liian lähellä kamiinaa, ja napsautti jälleen sormiaan, jolloin tuli alkoi palamaan poristen kamiinassa.
Sitten nuo harmaat silmät jälleen katsahtivat neitoon, hymyillen ja tuo antoi sormiensa jälleen harhailla Ion mustissa hiuksissa.
"Olen puoliksi demoni, ja isälläni oli tulenkäytön lahja, joten minä perin osan siitä, joskaan en ole kovinkaan taitava", mies kertoi vihdoin, jotta neito ei olisi ihan ihmetellyt, miksi toinen vain sormia napsauttamalla oli sytyttänyt kamiinan puut tuleen.

//Sori, pieni autohitti >.

Kun Rakuna tarjoutui sytyttämään tulen, suostui Io siihen mielellään. Saisihan mies tulen palamaan paljon kätevämmin kuin Io. Taas Io rupesi miettimään, miten tuo indigonsinihiuksinen oikein pystyikään tulen sytyttämiseen vain sormiaan napsauttamalla.
"Olen puoliksi demoni, ja isälläni oli tulenkäytön lahja, joten minä perin osan siitä, joskaan en ole kovinkaan taitava", Rakuna sitten kertoikin, kuin vastaten Ion ajatuksiin. Tämän kuullessaan Io hieman hätkähti, oikeastaan jopa säikähti. Vaikkei Io demoneista tiennytkään, oli hänkin kuullut oman osansa niistä kertovista tarinoista, eivätkä ne olleet kovin mairittelevia. Melko nopeasti Io kuitenkin taas rentoutui. Ensinnäkin, mies oli vain puoliksi demoni, ja toisekseen Io piti Rakunasta liian paljon että olisi antanut tämän tiedon juurikaan häiritä itseään. Eikä mies edes ollut antanut mitään aihetta pitää niitä tarinoita todenmukaisina.

"Enpä minäkään kokonaan ihminen ole, äitini oli valkyyria", Io sanoi sitten Rakunalle. Samassa Io tajusi, miten lähellä mies häntä taas olikaan. Hymyillen Io kietoi kätensä indigonsinihiuksisen niskan ympäri ja painoi pitkän suudelman miehen huulille, täytyihän tilaisuus toki käyttää hyödyksi. Suudelman jälkeen Io vain seisoi hetken siinä, katsellen Rakunaa ja hyväillen tämän kasvoja kädellään.

"Minun kai pitäisi laittaa tuo ruoka kypsymään", Io totesi sitten. Vastentahtoisesti hän irroittautui Rakunasta, nouti ruokavadin työtasolta ja laittoi ruuan kypsymään kamiinalle. Nyt hänen ei tarvitsisi huolehtia siitä vähään aikaan, kunhan sitten muistaisi ottaa ruuan ajoissa pois ettei se kypsyisi liikaa.
"No nyt minkään ei pitäisi häiritä meitä vähään aikaan", Io sanoi sitten hymyillen.


//eipä tuollaiset pienet hitit mitään haitanne, niitähän tää on muutenkin pullollaan xD valhallan autohitillisin peli ; ) //

Tulen loimu, se paloi myös noissa harmaissa silmissä, kun Rakuna katseli sen palamista, ehkä jopa hieman haikeana. Mies kuitenkin katsahti nopeasti sivusilmällä Ioa ja hienoinen hymy nousi miehen komeille kasvoille. Kuitenkaan tietämättä mitä Io ajatteli, mitä tuo ajatteli, kun oli Rakuna kertonut olevansa puoliksi demoni. Ei voinut mies tietää mitä kaikkea oli tuo mustahiuksinen kuullut demoneista, noista yleensä pahansuovista olennoista. Osasihan Rakunakin olla paha, ja niin yleensä olikin. Mies ei kaihtanut tappamista ja tyyneys ja rauhallisuushan olivatkin miehen valtteja. Hän ei koskaan antanut periksi, vaan vei työn loppuun. Miehen olemus oli yleensä julma ja sydämetön. Hän ei tavallaan pystynyt tuntemaan mitään, ei sääliä, ei rakkautta, ei mitään muitakaan lämpimiä tunteita. Tai näin suurin osa ainakin luuli, mutta Io, Io oli jotenkin erilainen. Tuo sinisilmäinen oli sulattanut jään miehen sydämen päältä, saanut miehen tuntemaan rakkautta, jolloin tuo huomasikin, ettei rakkaus ollut mitenkään tyhjänpäiväinen tunne. Kuin osa hänen sydämestään oltaisiin yhtäkkiä paikattu.

"Enpä minäkään kokonaan ihminen ole, äitini oli valkyyria"
Kun Io oli sanonut nuo sanat, niin miehen kulmat kohosivat merkittävästi. Hänhän meinaan oli valkyyri, puoliksi. Äitinsä kun tosiaan oli valkyyria, niin veren perintönä hänen vereensä oli tullut puolet valkyyria.
Mies ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan sanoakseen mitään, kun Io jo kietoi kätensä miehen niskan taakse ja suuteli tätä. Pitkä, jollain lailla jälleen niin harmoninen. Miehen sormet upposivat jälleen noihin mustiin hiuksiin hyväillen niitä.
Suudelman jälkeen hän vain kohtasi Ion katseen ja hymyili toiselle.

Kun toinen sitten sanoi menevänsä tekemään ruokaa, niin Rakunakin irroitti otteensa neidosta ja katsoi tuon perään, avaten nyt vihdoin suunsa, sanoakseen asiansa, joka hänen oli pitänyt sanoakin aikaisemmin, mutta erittäin miellyttävä suudelma oli jälleen keskeyttänyt sen.
"Hauskaa, minäkin olen puoliksi valkyyri."
Miehen äänessä oli hienoinen huvittuneisuus ja tuon kasvoilla loisti lempeä hymy, joka oli samalla lailla rauhallinenkin kuten yleensä.
"No nyt minkään ei pitäisi häiritä meitä vähään aikaan"
Rakuna hymyili Iolle takaisin ja käveli jälleen neidon lähelle. Miten toinen olikaan niin kaunis, noihin sinisiin silmiinkin olisi voinut tuntea uppoavansa. Niin syvät ne olivat, mutta erittäin kauniit.
"Olet vain niin kaunis."
Mies kuiskasi Ion korvaan, siirtäen toisen kauniita mustia suortuvia neidon korvan taakse.

// Totta xDD Oon jopa tyytyväinen tekstini laatuun ^^'//

"Hauskaa, minäkin olen puoliksi valkyyri", Rakuna sanoi Ion siirtäessä ruokavatia työtasolta kamiinalle. Sittenhän Rakunassa ei ole ollenkaan ihmistä, Io tajusi. Se ei kuitenkaan järkyttänyt häntä, olihan hän kasvanut täysiverisen valkyyrian hoivissa, eikä tässä ollut ollut tippaakaan ihmisverta. Sillä, oliko ihminen vai jonkin muun lajin edustaja, ei ollut loppujen lopuksi juurikaan merkitystä. Sen Io ainakin oli oppinut elämänsä aikana. Enemmän merkitystä oli sillä, millainen olento itse oli.

"No nyt minkään ei pitäisi häiritä meitä vähään aikaan", Io totesi saatuaan ruuan viimein kypsymään.
"Äitini aina sanoi, että valkyyriat taistelevat parhaiten ja rakastavat syvimmin", Io kertoi palaten edelliseen aiheeseen. "Ja kun ottaa huomioon sen, miten paljon minä sinusta oikein pidänkään ja miten vähän aikaa olen sinut tuntenut, luulen että hän oli aivan oikeassa", Io sanoi hymyillen.

Rakuna oli kävellyt Ion lähelle ja lähes huomaamattaan Io painautui hieman miestä vasten.
"Olet vain niin kaunis", mies kuiskasi Ion korvaan, siirtäen Ion hiuksia tämän korvan taakse.
"Tuskinpa puoliksikaan niin kaunis kuin sinä komea", Io vastasi aivan yhtä hiljaa. Hänen kätensä liikkuivat kuin itsestään, toinen miehen niskan taakse ja toinen tämän kasvoille. Aivan kuin Io Rakunan piirteitä seurailemalla olisi tehnyt miehen koko ajan todellisemmaksi ja todellisemmaksi, piirtänyt tätä enemmän ja enemmän tähän maailmaan.

"Tiedätkö, ennen olin ihan tyytyväinen elämääni. Minulla oli hyviä ystäviä ja ansaitsin riittävästi rahaa elättääkseni itseni, enkä oikeastaan kaivannut muuta. Mutta jos menetän sinut, tuntuu tuollainen elämä kovin tyhjältä", Io sanoi huolestuneena ja tiukensi hieman otettaan Rakunasta. Äkkiä häneen oli iskenyt pelko, että hän menettäisi tämän vastalöydetyn onnensa. Jo sellainen mahdollisuus suorastaan hirvitti neitoa.
Oikeastaan Ion reaktio oli hyvinkin ymmärrettävä. Ion kymmenen ensimmäisen elinvuoden aikana oli hänen elämänsä keskuksena ollut äiti, joka oli sitten riistetty häneltä. Vaikka Io ei sitä selkeästi tajunnutkaan, pelkäsi hän nyt että jotain samanlaista saattaisi tapahtua taas. Viimeksi vain pakko selviytymiseen oli nostanut Ion ylös siitä surusta, minkä tärkeän läheisen menetys oli aiheuttanut.


//kyllähän sinun sopiikin olla tyytyväinen, niin ihanasti kirjoittelet n_n //

Puolidemoni, hän vain katsoi tuota mustahiuksista harmailla silmillään, joissa paloi jotakin erilaista, paljon erilaisempaa kuin yleensä.
"Äitini aina sanoi, että valkyyriat taistelevat parhaiten ja rakastavat syvimmin"
Io sanoi, jatkaen hieman edellistä aihetta. Ja niin oli hänenkin äitinsä aina sanonut tuolle indigonsinihiuksiselle, mutta Rakuna nyt ei ollut koskaan uskonut rakkauteen, josta harvoin kotona puhuttiin. Joskus kerran hän oli kuullut äitinsä puhuvan suunnilleen noilla samoilla sanoilla, kuin Io juuri äsken lausahti, mutta yleensä äitinsä vain puhui hyvistä taistelutaidoista.
"Ja kun ottaa huomioon sen, miten paljon minä sinusta oikein pidänkään ja miten vähän aikaa olen sinut tuntenut, luulen että hän oli aivan oikeassa"
Io vielä lisäsi, ja Rakuna naurahti hieman. Ehkäpä se tosiaan totta olikin. Rakuna ei edes ollut kuvitellut rakastuvansa kehenkään. Hänen uskonsa kaikkeen rakkauteen oli mennyt sen myötä, kun oli nähnyt isänsä ja äitinsä kääntävän selkänsä hänelle, kun kyläläiset olivat ajaneet hänet kylästä pois.

Kun tuo oli astahtanut hieman lähemmäs Ioa, ja sanonut toisen olevan kaunis. Neidon seuraavat sanat saivat hänet vain hymähtämään hieman, ei tuo viitsinyt sanoa siihen mitään. Hän vain nautti Ion käsien kosketuksesta. Omat kätensä silittivät Ion mustia suortuvia, ja harmaat silmät olisivat taas voineet melkein uppoutua noihin sinisiin silmiin.
"Tiedätkö, ennen olin ihan tyytyväinen elämääni. Minulla oli hyviä ystäviä ja ansaitsin riittävästi rahaa elättääkseni itseni, enkä oikeastaan kaivannut muuta. Mutta jos menetän sinut, tuntuu tuollainen elämä kovin tyhjältä"
Rakunan katse oli hienoisen lohduttava, kun Io sanoi seuraavat sanansa.
Hän veti Ion aivan lähelleen ja nosti tuon kasvoja sormellaan, jotta näkisi nuo kauniit siniset silmät.
Sitten mies sanoi rauhallisesti ja hiljaa:
"Et sinä minua menetä, jos se minusta on kiinni."
Sitten tuo kiersi kätensä Ion ympäri ja halasi toista, silittäen samalla toisella kädellään yhä noita mustia hiuksia. Hänen vain niin teki mieli, olla siinä Ion lähellä. Kuin heidät olisi yhdistänyt jokin side, jokin näkymätön sellainen. Ja vaikka hän ei pahemmin Iosta mitään tiennytkään, niin silti tuo rakasti neitoa, enemmän kuin mitään muuta. Hän ei antaisi rakkaalleen tapahtua mitään, ei mitään.

//Samat sanat teikälle<33//

"Et sinä minua menetä, jos se minusta on kiinni", Rakuna sanoi ja halasi Ioa, Ion halatessa lujasti takaisin. Vähitellen Io rauhoittui siinä miehen sylissä ja äkkiä ilmestynyt pelko hiipui, vaikka vielä kummittelikin hieman jossain taka-alalla. Päättäväisesti Io hautasi sen indigonsinihiuksiselta saamansa rakkauden alle. Hieman Ioa myös hävetti tämä purkauksensa, mutta ei hän sitä sitten sen kauempaa vatvonut. Tanssijatar ei ollut sellainen, että olisi kauan viitsinyt ajatella sellaisia, ei varsinkaan siinä Rakunan lähellä.
Heidän halatessaan Io oli painanut päänsä Rakunan rintaa vasten ja nyt hän veti sisäänsä miehen tuoksua.
"Sinä tuoksutkin hyvälle", Io totesi hymyillen ja kohotti samalla kasvonsa taas ylös Rakunan kasvoja kohti. Hiljaa Io painoi jälleen yhden suudelman miehen huulille.

Suudelman kuitenkin keskeytti ovelta kuuluva koputus.
"Se on varmaan Nenna, naapurini. Hän on aivan mahdottoman utelias ja taisi huomata että tulit käymään", Io hymähti. Hieman Ioa kyllä harmitti, kun hän joutui taas irrottautumaan Rakunasta. Eikö sitä enää omassa kodissaankaan saanut olla rauhassa?
Mekonhelmat hulmahdellen Io käveli ovelle ja avasi sen. Kuten Io oli odottanutkin, kynnyksella seisoi Nenna, jo harmaantunut ja hieman pyöreä nainen. Uteliaana Nenna kurkki Ion ohitse pidemmälle huoneeseen, etsien Rakunaa katseellaan. Hetken aikaa he vain seisoivat ovella puhumatta.
"Kai sinulla oli jotain asiaakin", Io sitten kysäisi äänellä, joka oli sekoitus huvittuneisuutta ja pientä ärtymystä. Nenna ei kuitenkaan ollut valinnut sitä parasta hetkeä tulla käymään ja tämän osoittama uteliaisuuskin vähän häiritsi Ioa. Ion kysymys keskeytti Nennan tarkkailun hetkeksi ja tämä käänsi katseensa tanssijattareen.
"Niin, minä vain tuumin että olisiko sinulla jauhoja lainaksi, olin juuri leipomassa", Nenna sanoi ja käänsi taas huomionsa Rakunaan. Io tiesi kyllä, että tämä oli vain tekosyy, jonka varjolla Nenna oli halunnut päästä näkemään tuntematonta miestä vähän paremmin.
"Valitettavasti ei", Io sanoi, kaikesta huolimatta melko kohteliaasti. "Ja minulla on nyt vähän kiire", Io lisäsi ja alkoi sulki päättäväisesti oven Nennan edestä. Ovenraosta ehti vilahtaa Nennan pettynyt ilme.

Hieman huokaisten Io pisti oven säppiin, ei hän sitä viitsinyt lukita sentään. Sitten hän käveli ikkunoiden luo ja veti verhot eteen. Nenna saattaisi hyvinkin yltyä niin uteliaaksi että kurkkisi ikkunoista.
"Kuten sanoin, Nenna todellakin on utelias. Varmaan kaupunginosan pahin juorukello", Io hymähti.
"Tästäkin vierailusta hän kyllä saa paljon irti", Io huokasi. "Muuten hän kyllä on ihan mukava ja hän opetti minut ompelemaan vaatteitakin", Io kertoi.

Sitten Io muisti ruuan, se alkaisi varmaan olla jo valmista. Niinpä hän kattoi pöydän, nappasi pannulaput käsiinsä ja kantoi ruuan pöydällä olevalle pannunaluselle.
"Juotko mieluummin olutta vai vettä?", Io kysäisi Rakunalta. Io oli säilyttänyt naapurinsa tekemää olutta vesiastiassa, joten se oli suhteellisen viileää. Veden hän oli hakenut aamulla kaivolta, sekään ei toivottavasti ollut vielä kovin lämmintä.


//ääh, taas tuntuu että hypin hirveesti asiasta toiseen >.< //

Rakuna, hän ei olisi koskaan halunnut päästää irti, tuosta sirosta neidosta. Kädet pitivät toisesta tiukasti, mutta lempeästi kiinni ja tämä silitteli neidon kauniita mustia suortuvia. Koskaan ennen hän ei ollut rakastanut ketään niin paljon, kuin nyt. Kaikki ajatukset risteilivät tuon päässä, mutta päälimmäisenä oli vain Io. Tuosta neidosta hän ei haluaisi koskaan erota, ei haluaisi tuolle tapahtuvan mitään. Puolustaisi tuota mustahiuksista niin kauan kuin olisi tarvis.
"Sinä tuoksutkin hyvälle"
Rakuna hymähti hienoisesti, ei kuitenkaan sanonut mitään. Io oli vain painatunut lähemmäs häntä, ja se tuntuikin niin hyvältä ollakseen totta, mutta se kuitenkin oli. Ja suudelma, jonka sai jälleen Iolta, sekin oli aivan yhtä nautinnollinen, kuin mikä tahansa niistä muistakin. Ion huulet olivat pehemät, ei tuo tulisi varmaan koskaan niitä unohtamaan.

Kuitenkin ovelta kuului pian koputus, joka sitten keskeytti tuon suudelman ja sai myös Rakunan harmaat silmät katsahtamaan ovelle. Hän harmistui hieman siitä, kun joutui irroittamaan otteensa iosta, mutta toisen kuitenkin piti mennä avaamaan.
Rakunan katse seurasi koko ajan neidon menoa, ja kun tuo avasi oven, niin Rakunan harmaat silmät kaventuivat piirun verran. Hieman tosiaan pyöreä ja harmaantunut nainen, Nennaksi Io oli nimittänyt, seisoi ovella ja kohtasipa Nennan utelias katse Rakunan harmaat silmät. Kuitenkin hän sitten kuuli Nennan kysyvän jotain jauhoista ja hiljaa tuo huokaisi, ja kääntyi naisesta poispäin, kun Nenna oli taas kiinnittänyt huomionsa Rakunaan. Tummanpuhuva viitta, kera upeine koristuksineen heilahti ilamvirran mukana, kun indigonsinihiuksinen kääntyi toiseen suuntaan, ei tuo halunnut kohdata enää Nenna uteliasta katsetta.
Takaansa tuo kuitenkin saattoi kuulla, kun Io sanoi, ettei hällä ollut jauhoja ja että neidolla oli hieman kiire.
Kun ovi sitten sulkeutui, uskalsi Rakunakin jälleen kääntyä Ioon päin, hienoinen huvittuneisuus kasvoillaan. Nenna, todellakin utelias persoona, kun Io sitten sulkikin jo verhoja, niin Rakuna päätteli, että tuo ovella seissyt harmaantunut nainen saattoikin olla niinkin utelias, että kurkistelisi ikkunoista.

"Kuten sanoin, Nenna todellakin on utelias. Varmaan kaupunginosan pahin juorukello"
Tuo Ion lausahdus ei sinänsä ilahduttanut ollenkaan Rakunaa. Ihan varmasti kaupungissa hänet tunnettaisiin palkkamurhaajana, ja sitten kaikki tietäisivät hänestä ja Iosta, mutta Rakuna kuitenkin loppuen lopuksi ajatteli, että mitä se toisille kuuluisi. Palkkamurhaus oli hänen työnsä ja työnä se pysyikin.
Harmaasilmäinen nyökkäsi kuitenkin, kun neito kertoi että Nenna oli muuten ihan mukava, ja oli opettanut Ion ompelemaankin. [xD]

Io alkoikin pian valmistella ruokaansa taas ja Rakuna vain tyytyi seurailemaan neidon touhuamista. Neidon olemus sai jälleen hymyn hänen huulilleen. MIten hän olikaan joskus epäillyt rakkauden olemassaoloa, ja sanonut, ettei koskaan voisi rakastaa ketään. No, koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan. Miehen komea olemus heijastui nyt vielä paremmin, kun hällä oli päällään Ion tekemät vaatteet. Varsinkin viitasta tuo piti. Siinä olivat samat ohdake-kuvioinnit, jotka koristivat tuon toista käsivartta ja miekkoja.
"Juotko mieluummin olutta vai vettä?"
Ion kysymyse jälleen havahdutti miehen ja Rakuna totesi, melkein heti, että joisi mielummin vettä. Hän ei niinkään välittänyt oluesta. Mielestään se oli jopa melko pahaa, ja vesi sopi Rakunan mielestä paremmin ruokajuomaksi.

"Tuoksuu hyvältä, yhtä hyvältä, kuin silloin muutama viikko sitten", mies sanoi ja nuuhkaisi muutaman kerran ilmaa, jossa saattoi tuoksua vasta kypsyneen ruuan tuoksu. Harmaat silmät katsoivat taas tuota neitoa ja hymy hänen kasvoillaan säilyi.

//Hyväähän tekstiä tuo oli<33<33 Nenna oli kyllä paras<3 Just semmonen Ulla Taalasmaa xDDD//

Oikeastaan Io oli hyvillään kuullessaan Rakunan ottavan mieluummin vettä kuin olutta. Io ei nimittäin itsekään pahemmin juonut olutta, joskus hän saattoi pari mukillista ottaa viettäessään iltaa kavereidensa kanssa. Kun Io oli tullut täysi-ikäiseksi, oli hän kavereidensa kanssa juhliessaan juonut itsensä aivan järkyttävään kuntoon. Siitä viisastuneena hän oli tyytynyt vain maistelemaan alkoholia.
Io otti melko viileänä säilynyttä vettä kannuun ja kantoi sitten kannunkin pöytään. Hetken hän tarkasteli pöytää, varmistaen kaiken olevan paikoillaan. Keskellä pöytää oli vati täynnä kasvispataa ja siinä kauha ruuan ottamiseen, vadin vierellä nökötti juuri tuotu vesikannu. Kahdella puolin pöytää, puutuolien kohdalla, olivat lautaset, ruokailuvälineet ja mukit. Astiat eivät ehkä olleet erityisen hienoja, mutta hyvinkin käyttökelpoisia.

"Tuoksuu hyvältä, yhtä hyvältä, kuin silloin muutama viikko sitten", Rakuna sanoi hymyillen.
"Älä sano mitään ennen kuin olet maistanutkin sitä", Io varoitti Rakunaa hieman naurahtaen.
"Mutta ota sinä vieraana ensin, kyllä tämän ainakin syömäkelpoista pitäisi olla", Io kehotti sitten Rakunaa, käyttäen huomaamattaan osittain samoja sanoja kuin silloin miehen luona. Odottaessaan Rakunan ottavan ruokaa Io katseli miestä sinisillä silmillään. Mies todellakin näytti komealta ja Ion täytyi myöntää että hänen tekemänsä vaatteet vain vahvistivat vaikutelmaa, onneksi vahvistivat eivätkä heikentäneet. Vaikka Rakuna olisi kyllä näyttänyt komealta vaikka tuhruisessa säkkikankaassa, ainakin Ion mielestä. Miehen komeus ei tullut vaatteista vaan hänestä itsestään.
Iosta tuntui, että hän rakasti jokaikistä Rakunan piirrettäkin enemmän kuin kykeni kertomaan. Ja kun noista piirteistä muodostui kokonaisuus, Rakuna, oli siinä niin paljon rakastettavaa että Ion sydän täyttyi ääriään myöten rakkaudesta ja tulvi vielä ylikin. Tästä miehestä Io ei halunnut erota koskaan, hän halusi viettää loppuelämänsä tämän kanssa ja kauemminkin.

Kun Io tajusi jääneensä tuijottamaan Rakunaa, käänsi hän ensin vaistomaisesti katseensa muualle. Sitten hän tajusi, ettei se haitannut ja hymähti itselleen. Olihan hän jo tuijotellut miestä muutenkin ties kuinka paljon ja samoin oli Rakunakin katsellut Ioa. Ei sitä enää voinut pitää epäkohteliaana tai huonona käytöksenä. Enemmän ainakin Ioa olisi häirinnyt, jos mies olisi vain katsellut kaikkialle muualle.
Jotenkin tämä tilanne sai Ion tuntemaan olonsa jollain tapaa epätodelliseksi. Kuinka oli mahdollista, että hän oli löytänyt tämän miehen, jota rakasti? Ja joka tuntui rakastavan Ioa. Se oli Ion mielestä kaikkein oudointa, että joku rakasti häntä. Ei Io vain osannut nähdä itseään sellaisena, jota voisi rakastaa. Ystävyydenosoitukset hän vielä ymmärsi, mutta sitä rakkautta, jota Rakuna näytti tuntevan Ioa kohtaan, sitä Io ei vain osannut ymmärtää.

Rakunallakin oli hieman huonoja muistoja alkoholin käytöstä. Silloin kun kyläläiset, kera vanhempansa ajoivat hänet kylästä pois, niin mies sai jostain silloin hankittua alkoholia ja joi itsensä aivan huonoon kuntoon. Hän ei varmaan koskaan unohda niitä päivä. Ja se kun ei ollut vielä yksi ilta, vaan jatkui hieman pidempäänkin, melkein viikon, ainakin Rakuna muisteli niin, vaikkei sitä tietenkään muistellut kovin mielellään. Niin kauhea olo oli silloin ollut, ettei Rakuna ollut pahemmin sen jälkeen edes alkoholiin koskenut. Muutaman kerran oli sen jälkeen tullut maistettua. Mutta olihan Rakuna tietenkin silloin ollut nuori ja ymmärtämätön. Ja sitten vielä epätoivoinen, kun koko kylä vihasi häntä ja potki pois. Muka Paholainen.

Harmaat silmät eksyivät taas katselemaan Ioa, joka kattoi yhä pöytää. Ruoka todellakin tuoksui hyvältä, yhtä hyvältä, jopa paremmalta, kuin silloin, kun Io oli tehnyt sitä hänen luonaan. Ion kaunis olemus, se vain tuntui olevan niin maaginen. Kuin siihen olisi voinut jäädä vangiksi.
Kuitenkin mies hieman hillitsi katsettaan ja totesikin sitten, että ruoka todellakin tuoksui hyvältä.
"No, en usko sen olavan huonoa ollenkaan"; Rakuna naurahti Ion sanoille ja sitten toinen tarjosikin hänelle sitä, kun vieras kerran oli.

Rakuna sitten istahti pöydän ääreen ja otti hienoisen annoksen kasvispataa lautaselleen ja otti myös lasiin vettä, hörpäten siitä sen jälkeen. Miten vesi maistuikaan niin ihanalta. Viimeksi aamulla tuo oli vettä juonut, ja hienoinen jano alkoikin painaa tuota jo.
Hän jäi odottamaan, että Io ottaisi ruokaa myös, olisihan se törkeää aloittaa ennen, kuin toinen olisi ottanut. Rakunahan kuitenkin osasi hyvät käytöstavat ja osasi todellakin olla herrasmies, jos tilanne välttämättä sitä vaatisi. vaan harvemmin se kyllä oli tullut hänen kohdalleen. Semmoisia ihmisiä, jotka tulisivat murhatuiksi, niin he tuskin halusivat mitään herrasmiehiä ja hyviä käytöstapoja. Voisi kuvitella jos murhaaja menisi ja sanoisi: 'Minä olen nyt tullut murhaamaan sinut, hyvä herra.' No olisihan sekin tietenkin yksi tapa.

Hän huomasi hetken päästä Ion katseen ja harmaat silmät kohtasivat jälleen Ion siniset, kauniit silmät, jotka tuntuivat tuikkivan aina vain kauniimmin ja kauniimmin, kuin mikään ei voisi sammuttaa niiden hohdetta. Mies olisi voinut jälleen upota tuohon katseeseen, mutta sitten io käänsikin, ainakin hetkeksi katseensa pois, mutta Rakuna ei. Miehen huulilta pääsi hienoinen naurahdus ja tämä sanoikin:
"Kaunokainen, nautittaisiinko tästä ruuasta ennen kuin se jäähtyy?"
Hänen äänensä oli matala, aivan kuin aiemminkin, mutta nyt se oli todellakin lempeä, ei yhtään häijy tai julma. katsekin oli paljon paljon erilaisempi.
"Muuten, voisitko tässä samalla kertoa hieman jotain itsestäsi?" hän sitten hetken päästä kysyi, aloittaakseen jonkinlaista keskustelua, vaikka olisi mielummin ollut vain hiljaa ja katsellut Ioa, ja uppoutunut toisen olemukseen. Mutta ei makeaa taaskaan mahan täydeltä.

Silti kaikki tuo rakkaus samalla hämmensi häntä, mutta silti onnellisuuden tunne oli syvempi. Mies ei haluaisi vaihtaa hetkeäkään pois, minkä saisi viettää Ion kanssa. Hän haluaisi elää toisen kanssa ikuisuuden, päästämättä toisesta ollenkaan irti. hän vain halusi tuntea toisen hengityksen ja lämmön lähellä itseään.

Io todellakin unohtui aivan omiin ajatuksiinsa, tai pikemminkin Rakunaan, miehen ottaessa ruokaa. Niinpä hän sitten hieman hätkähti miehen puhuessa.
"Kaunokainen, nautittaisiinko tästä ruuasta ennen kuin se jäähtyy?", Rakuna sanoi sillä matalalla äänellään, joka niin miellytti Ioa. Sanat saivat Ion hieman punehtumaan, kahdestakin syystä. Ensinnäkin Rakuna oli joutunut palauttamaan Ion takaisin maan pinnalle tämän unohduttua ajatuksiinsa, toiseksi miehen sanavalinta. Kaunokainen... Se sai Ion todellakin hyvilleen.
"Mitäs olet noin lumoava", Io totesi Rakunalle hymyillen, otti sitten itsekin ruokaa ja asettautui syömään. Ainakin itse Io piti ruokaansa ihan onnistuneena. Io ei koskaan tehnyt ruokaa minkään reseptien mukaan, ei hän oikeastaan edes tiennyt sellaisten olemassaolosta. Niinpä hän yleensä vain laittoi ruokaan mitä kaapista löysi, mutta nykyisin hän osasi sentään vähän harkita mitä aineksia yhdisteli. Alkuaikoina yhdistelmät olivat olleet toisinaan melko erikoisia eivätkä välttämättä kovin hyvänmakuisia.

"Muuten, voisitko tässä samalla kertoa hieman jotain itsestäsi?", Rakuna sitten kysyi.
"Minusta?", Io sanoi suorastaan hämmästyneenä, pyöritellen ruokaa lautasellaan. Mitä hänestä olisi kerrottavaa?
"No tuota... En ole koskaan tuntenut isääni, vaan äiti kasvatti minut. Isä kuoli kun olin vielä todella nuori. Äitikin kuoli kun olin kymmenen, ja sen jälkeen olen asunut täällä itsekseni. Joitakin vuosia elin näpistelemällä, mutta sitten löysin ystäväni, muodostimme Freijan tyttäret -tanssiryhmän ja aloin tienata tanssilla tarpeeksi elättääkseni itseni. Minä todellakin rakastan tanssimista, sinun täytyy joskus käydä katsomassa joku esityksemme", Io kertoi lyhyesti elämästään, innostuksen paistaessa kasvoilta hänen puhuessaan tanssimisesta.
"Tapaan ystäviäni usein, tanssiharjoitusten merkeissä ja muutenkin. Heistä on tullut minulle vähän kuin uusi perhe", Io sanoi hymyillen ajatellessaan ystäviään.
"Äh, en minä tiedä mitä kerrottavaa minussa on, tunnen olevani vain tavallinen nuori vaani", Io naurahti, hän kun ei oikein tiennyt mitä hänen pitäisi kertoa.
"Kysy vain vapaasti, mitä haluat tietää. Ja kerro toki sinäkin hieman itsestäsi", Io sanoi sitten hymyillen.

Ion epätodellinen olo ei vain ottanut haihtuakseen. Puoliksi hän pelkäsi Rakunan haihtuvan hetkenä minä hyvänsä, pelkäsi että huomaisi tämän kaiken olevan vain ihanaa unta, josta joutuisi heräämään jälleen kylmään todellisuuteen. Mutta jos tämä kaikki oli unta, ei Io aikonut koskaan herätä. Tämän tunteen koettuaan Io ei enää halunnut palata siihen vanhaan arkeen, elämään ilman Rakunaa.


//Sinä ja sinun alleviivaukses xD ja repesin tuolle kohtelias murhaaja -kuvitelmalle xD
ääh, niin tönkköä, niin tönkköä tämä räpellys, ei pitäs yrittääkään kirjottaa tähän aikaan >.< //

Rakuna maisteli hieman hajamielisenä vettään ja kohta sen jälkeen totesikin, että jos he vain nauttisivat ruuasta. Ion sanat saivat miehen kasvoille jälleen kauniin hymyn ja tämä meni hetkeksi ihan sanattomaksi. 'Lumoavaksi' oli toinen häntä sanonut. Sellaista hän ei ollut itsensä kohdalla koskaan kuullut yhtään kenenkään suusta.
Vasta sitten, kun Io oli itsekin ottanut ruokaa itselleen, niin suostui Rakunakin maistelemaan ruokaa, joka todellakin oli erittäin hyvää. Rakuna kun saattoi olla pitkiäkin aikoja syömättä. Ei sitä yksin koskaan jaksanut valmistaa mitään ruokaa. Mies kuitenkin nyt nautti Ion tekemästä kasvispadasta ja Ion seurasta muutenkin. Hän ei koskaan haluaisi lähteä pois toisen luota, ei koskaan. Hetken tuota vielä huvitti asia, siitä, että joku olisi kohtelias, kun menisi murhaamaan jotakuta. Rakunalta se ei oikein tahtoisi varmaan onnistua.

Ion kertoessa hieman isestään, niin Rakuna kuunteli neitoa ja maisteli aina välillä ruokaa ja juomaa. Toinen siis oli tanssija, eikä mies sitä ollenkaan ihmetellyt. Toinen oli hyvin siro ja muutenkin kevyt rakenteeltaan. Mies nyökkäsi Iolle, kun toinen sanoi, että hänenkin pitäisi tulla katsomaan heidän tanssiesitystään. Ja mielelläänhän Rakuna menisikin katsomaan.
"Äh, en minä tiedä mitä kerrottavaa minussa on, tunnen olevani vain tavallinen nuori vaani"
Ion sanat saivat taas hienoisen hymyn Rakunan kasvoille, ja sitten tuo indigonsinihiuksinen totesi:
"Et sinä mikään tavallinen ole."
Io ei ollut todellakaan samanlainen kuin muut. Ei kuten, jotkut hienohelmat, ne suorastaan ärsyttivät Rakunaa, mutta Io, ei ollut samanlainen, ei todellakaan.

"Kysy vain vapaasti, mitä haluat tietää. Ja kerro toki sinäkin hieman itsestäsi"
Ion seurava lausahdus sai miehen hetken pohtimaan, olisiko hällä jotain kysyttävää, mutta eipä tuo nyt ainakaan löytänyt mitään elintärkeää.
"No, minä asuin pienessä kylässä kaukana täältä. Isäni oli susidemoni ja äiti valkyyria. Minua sitten pidettiin jonkinlaisena "Paholaisena" hiusten värini perusteella ja senkin perusteella, että pystyn muuttumaan hevoseksi", tässä kohtaa mies piti hetken tauon ja huokaisi hieman, maistaen taas ruokaa ja katsahti harmailla silmillään Ioa. Mitäköhän toinen hänestä oikein ajatteli nyt?
"..no lopulta minut sitten häädettiin kylästä, kun olin tarpeeksi vanha, eivätkä vanhempanikaan sitä pitäneet mitenkään pahana häätä minut. No, sitten matkustelin pitkän aikaa, ja jossain vaiheessa jouduin ryöstetyksi ja ties mitä. No, sitten kerran eräs kääpiö otti minut "oppipojakseen" ja olin hänen luonaan jonkin aikaa. Läksiäisiksi hän takoi minulle nuo miekat", Rakuna kertoi kaiken hieman tiivistetysti ja otti sitten lasinsa ja hörppäsi heiman vettä. Ei ollut mukavaa muistella menneitä, mutta kyllä hän nyt Iolle halusi kertoa, mikä oikeastaan oli ja mistä tuli.
"Nykyään toimin vain palkkamurhaajana ja kuulun vaanien kiltaan minäkin", mies vielä sanoi lopuksi ja huokaisi sen jälkeen. Ainakin tuli kerrottua hieman itsestään, mutta silti tuo pelkäsi, mitä Io nyt hänestä ajattelisi.

Hetken aikaa nuo harmaat silmät jälleen tarkastelivat Ioa, ja toisen kauniita piirteitä. Kuin hän ei olisi koskaan halunnut irroittaa katsettaan toisesta. Rakuna ei ollut koskaan uskonut tuntevansa sitä onnea, rakkautta, mitä nyt oikeastaan tunsi. Tunne hämmensi häntä suuresti, mutta enemmän se tuntui hyvältä ja jotenkin niin lumoavalta. Miehen olo oli parempi kuin pitkään aikaan olikaan ollut.
"Toivottavasti siinä oli tarpeeksi tietoa, ja kyllä minultakin saa kysyä jos jotain mieleen tulee", mies vielä lausahti ja hymähti neidolle, jatkaen sitten hieman syömistään.

//Pakko oli alleviivata ne xDD No voisihan sellainen murhaajakin olla x'D Eikä tuo nyt mitään räpellystä ollut<3//

Nyt Rakunan kertoessa itsestään pääsi Io vuorostaan kunnolla syömään ruokaansa. Hän tunsi surua Rakunan puolesta tämän kertoessa, miten häntä oli nimitetty Paholaiseksi. Kuullessaan miehen voivan muuttua hevoseksi Io hämmästyi. Io ei ollut ennen ollut juurikaan tekemisissä magian kanssa, ja nyt hän oli rakastunut mieheen joka sytytti tulen sormiaan napsauttamalla ja osasi muuttua hevoseksi. Ajatus tosiaan vaati hieman totuttelua ja hetken Io vain istui hiljaa.
"Kunhan et käärmeeksi muutu, minä en oikein pidä niistä", Io sitten sanoi hieman vinosti hymyillen. Rakunan kertoma oli todellakin yllättänyt hänet, mutta ei se saanut enää hetkautettua Ion käsitystä indigonsinihiuksisesta. Hän todellakin välitti tästä liikaa, että nämä uudetkaan tiedot saisivat häntä pitämään miehestä vähemmän tai muutenkaan haittaisivat.

Io vaikeni taas Rakunan jatkaessa. Toinen oli todellakin joutunut kokemaan kovia, hänet häädettiin kotoaan, ryöstettiin ja ties mitä. Ion Rakunan puolesta tuntema suru kuvastui selvästi neidon kasvoilta. Suruun sekoittui myös vihaa hänen ajatellessaan kyläläisiä ja erityisesti Rakunan vanhempia. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sellaista, ei varsinkaan tuon miehen jota Io rakasti.
Rakunan lopettaessa puhumisen Io nousi tuoliltaan, käveli Rakunan viereen ja halasi tätä lujasti, haluten vuodattaa miehelle kaiken tuntemansa rakkauden ja näin lohduttaa indigonsinihiuksista kaiken tämän kokeman jälkeen. Ion silmät olivat jopa hieman kostuneet, niin vahvasti hän suri sitä, mitä Rakuna oli saanut kestää.

"Sinun ei todellakaan olisi pitänyt joutua kokemaan kaikkea tuota", Io sanoi hiljaa Rakunalle, halaten miestä edelleen. Toisinaan ihmisten typeryys sai Ion niin vihaiseksi, ja samalla niin voimattomaksi. Mutta ainakin tämän Io voisi tehdä Rakunan hyväksi, näyttää miehelle että todellakin välitti tästä. Lempeästi Io käänsi miehen kasvot kohti omiaan ja painoi tämän huulille suudelman, johon punoi kaiken miestä kohtaan tuntemansa rakkauden.


//en saanu sitä järkevän näköisesti tuonne tekstiin, mutta olettakaamme kuitenkin ettei noilla oo ruokaa suussaan tai mtn xD
tässä tämä räpellys johon onnistuin upottamaan ties kuinka paljon aikaa >.< //

Rakunan ajatukset olivat nyt palautunueet menneisiin, muutaman kymmenen vuoden taakse. Että hän vihasikaan lapsuuden kyläänsä ja niitä ihmisiä siellä. Varsinkin härnääviä penskoja, joilta ei saanut hetken rauhaa. Rakuna, hänet oli pienestä pitäen otettu silmätikuksi ja syrjitty kaikin mahdollisin tavoin. Kakarat haukkuivat, ja tönivät, saattoivat jopa paiskia joitakin esineitä tai mätiä vihanneksia hänen päälleen, kun taas vanhemmat ihmiset tyytyivät vain olemaan tylyjä ja katsomaan pitkin nenänvarsiaan. Luulivat itse olevansa paljon parempia. No toisaalta sen taas teki ne vanhat kertomukset Paholaisista ja demoneista, jotka tappoivat ihmisiä. Sen kylän taruissa demoneilla oli aina ollut jotkin eri väriset hiukset. No, Rakunaa oli sitten ihan tarpeeksi hyvä syyttää, kun oli saanut sellaiset hiukset, jolle ei itse voinut mitään. Ja isä oli susidemoni, kaikki ainekset 'mukavaan' syrjintään.

Rakuna katsahti harmailla silmillään Ioon, ja huomasi jonkinlaisen, myötätunnonko, neidon kasvoilta. Se kuitenkin lohdutti miestä ja toinen pitkästä aikaa hän tunsi kertoneensa menneisyydestään jollekkin, joka todella välitti ja kuunteli häntä. Kaikki olivat, joskaan kukaan ei pahemmin muutenkaan tiennyt Rakunan menneisyydestä mitään, katsoneet häntä kuin jotakin syöpäläistä tai sitten eivät olleet uskoneet sanaakaan Rakunan kertomuksesta. Mutta totta se kaikki valitettavasti kyllä oli. Eikä menneisyydelleen mitään mahtanut, kaikki oli ollutta ja mennyttä, eikä siihen pitänyt takertua liiaksi.

Harmaat silmät tuijottivat taas koko ajan neitoa toisella puolella pöytää ja hetken tuo jopa ihmetteli, kun neito nousi tuoliltaan ja käveli hänen luokseen, halaten tuota indigonsinihiuksista. Rakuna kiersi kätensä jälleen Ion ympärille, hengitti toisen tuoksua sisäänsä ja sulki hetkeksi silmänsä, vain nauttien Ion läheisyydestä ja siitä, että todellakin tunsi rakastavansa tuota tanssijatarta koko sydämestään.
"Sinun ei todellakaan olisi pitänyt joutua kokemaan kaikkea tuota"
Hän kuuli Ion sanat korvassaan ja joku, onnellisuus nousi jälleen pintaan. Joku todellakin välitti hänestä. Hänestä, josta kukaan ei ollut ennen välittänyt ollenkaan. Rakunasta, miehestä, josta ei pitänytkään välittää.
Rakuna halusi vain olla siinä Ion lähellä loppuelmänsä, tuntea sen rakkauden, kaiken tuon ihanan, jota ei ollut koskaan ennen saanut kokea.

Ja seuraava suudelma...
Tuntui, kun siihenkin olisi voinut upota. Tuntea sen rakkauden. Rakuna vastasi siihen, antaen kätensä silittää Ion niskaa. Hän toivoi, että myös Io tiesi, kuinka paljon, hän välitti toisesta. Enemmän, kuin kenestäkään muusta henkilöstä oli koskaan välittänytkään. Mikään ei voisi sammuttaa miehen palavaa rakkautta. Tuo tulen haltija, rakkaus oli samanlaista, kuin tulen palo. Mutta sitä ei voisi sammuttaa niin helpolla.

"Rakastan sinua...", mies sitten kuiskasi Ion korvaan, suudelman loputtua ja katsahti harmailla, rauhallisen katseen omaavilla silmillään Ioa, antaen itsensä uppotua noihin sinisiin silmiin. Rakuna olisi nyt vain voinut mennä ulos ja huutaa rakkautensa Ioa kohtaan koko maailmalle.

//Pöh, tuo mitään räpellystä ollut. Ihanaa tekstiä, meikä on täällä taas kohtauksen alaisena<33//

Se suudelma oli todellakin täynnä molemminpuolista tunnetta, se tuntui kohottavan Ion monta metriä maanpinnan yläpuolelle ja tuntui että Rakunakin kohosi hänen kanssaan. Yhdessä heillä oli se oma rakkaudentäyteinen maailmansa, jossa he voisivat elää onnellisina ja jonne kukaan muu ei voinut päästä. Sinne maailmaan Io halusikin jäädä, kahdestaan miehen kanssa. Muuta hän ei tuntenut tarvitsevansa kuin Rakunan rakkautta.

"Rakastan sinua...", mies sitten kuiskasi suudelman loputtua Ion korvaan. Hetken Io vain katseli mykkänä Rakunan harmaisiin silmiin, kuin ei voisi ymmärtää miehen sanoja. Kuinka kaksi sanaa saattoikaan vaikuttaa niin paljon, sitä Io ei käsittänyt. Yhä vain Ion onni nousi uudelle tasolle, Rakuna teki sen niin helposti. Pari sanaa tai yksi kosketus, muuta ei tarvittu. Io oli varma, että hän oli jo ainakin seitsemännessäkymmenennessä taivaassa, seitsemäs oli jäänyt taakse jo aikoja sitten.
"Ja minä rakastan sinua, enemmän kuin koskaan olen mitään rakastanut", Io sitten vastasi hiljaa, saaden puhekykynsä takaisin. Hän kohotti toista kättään sivelläkseen Rakunan hiuksia, kun hänen hihassaan oleva veitsi kolahti miehen päätä vasten.
"Anteeksi, ei kai sinuun sattunut", Io huudahti. Hieman varovaisemmin Io kohotti kätensä tunnustelemaan kohtaa, johon veitsenkahva oli osunut.
"Minä kyllä vähän luulen kyllä etten tarvitse näitä vähään aikaan", Io sanoi sitten hymyillen ja veti veiset pois hihoistaan. Ne hän heitti, melkein huolettomasti, kamiinan viereen seinälle mihin ne jäivät pystyyn kauniisti vierekkäin.
"Näin on kieltämättä mukavampi, käsiäkin on helpompi liikutella", Io totesi.

Sitten Io istahti Rakunan syliin, kuten oli istunut silloin majatalossakin. Turhahan hänen oli seistä siinä vieressä, kun lähemmäksikin pääsi.
"Toivottavasti jaksat taas pitää minua tässä", Io sanoi hymyillen. Näin oli todellakin parempi, hänen ei tarvinnut kyyristellä epämukavasti kuten oli tehnyt Rakunaa halatessaan ja ennen kaikkea hän sai taas tuntea indigonsinihiuksisen lähellään. Iosta tuntui siltä että tässä hänen kuuluikin olla, tämä oli hänen paikkansa. Tässä, Rakunan sylissä.
Toisen kätensä Io kietoi taas Rakunan niskan taa pitääkseen itsensä paremmin siinä Rakunan sylissä. Muutoin Io vain painautui miestä vasten, nauttien miehen läheisyydestä, nauttien miehen tuoksusta. Ion kasvot olivat aivan lähellä Rakunan kasvoja, joten oli vain luonnollista painaa vielä yksi suudelma noille Ion niin rakastamille huulille. Ion vapaa käsi kohosi Rakunan kasvoille, toisen tehdessä tutkimusretkiään miehen niskassa ja sinisissä hiuksissa.


//Rakuna-parka, toivottavasti sen päähän ei sattunu : D aww, kohtauksia täällä saa vähän itsekukin <3<3<3 //

Rakunan ajatukset risteilivät miehen päässä niin kovaa vauhtia, ettei niistä ottanut mitään selvää. Io oikeastaan pyöri niissä koko ajan, ei mikään muu. Rakkaus ja nuo ihanat tunteet joita mies tosiaan tunsi tuota mustahiuksista kohtaan. Voisiko mikään koskaan sammuttaa sitä, mikä nyt paloi kirkkaasti miehen sydämessä, jonka Io oli sulattanut.

"Ja minä rakastan sinua, enemmän kuin koskaan olen mitään rakastanut"
Rakuna meni nyt ihan sanattomaksi, ja saikin pian osansa siitä kolauksesta, jonka aiheutti neidon veitsi, joka kolahti hänen päähänsä. Mies irvisti hienoisesti ja nosti toisen kätensä ja hieman hieroi kohtaa, johon veitsi oli osunut. Pian tuo kuitenkin laski kätensä ja tunsi seuraavaksi Ion käden siinä kohdassa johon veitsi oli osunut. Ion lämmin kosketus sai jälleen Rakunan sydämen hyppäämään kurkkuun, mutta toinen säilytti, kuten oli jo siihen asti säilyttänytkin, samaisen tyyneyden ja rauhallisuuden, ja hymyili toiselle, kun toinen kyseli, että sattuiko häneen.
"Ei, pieni kolaus vain", mies sanoi ja naurahti leppoisasti lausahduksensa perään.

Sitten Io jo heitti veitsensä pois ja totesi, ettei varmaankaan tarvinnut niitä hetkeen.
Indigonsinihiuksinen vain hymähti ja oma kätensä valahti miekan huotran vyölle, ja tämä aukaisi sen vyön ja vetäisi pois miekkoineen päivineen ja laittoi syrjään. Eipähän hänkään varmaan miekkaansa tarvinnut, ei ainakaan ihan heti. Eikä tuo kyllä aseitaan juuri sillä hetkellä kaivannutkaan, ainoastaan ja vain Ioa, ei ketään muuta.

Kun Io sitten istahti hänen syliinsä ja kietoi kätensä Rakunan niskan ympäri, niin mukavat väreet kulkivat miehen ihoa pitkin, Ion kosketuksen johdosta.
"Toivottavasti jaksat taas pitää minua tässä"
Rakunan kasvoille nousi taas kaunis hymy, ja tämä sanoikin:
"Jaksaisin pitää sinua siinä vaikka maailman loppuun saakka."
Hän silitti neidon kauniita mustia hiuksia ja sai osakseen taas mukavan suudelman. Miten hän rakastikaan tuota neitoa, joka jälleen istui hänen sylissään.

"Jaksaisin pitää sinua siinä vaikka maailman loppuun saakka", Rakuna sanoi kauniisti hymyillen, kun Io istahti hänen syliinsä.
"Toivottavasti se ei sitten tule kovin pian", Io vastasi itsekin hymyillen ja painoi sitten suudelmansa Rakunan huulille.
Suudelman jälkeen Io vain istui Rakunan sylissä ja painautui tätä vasten. Onneksi tuolissa oli selkänoja, niin mieskin saisi siitä tukea eikä keikahtaisi kumoon tai muuta sellaista. Ion sormet leikittelivät eräällä sinisellä hiussuortuvalla, joka oli laskeutunut Rakunan rinnalle. Juuri nyt Io halusi vain olla, olla ja nauttia olostaan indigonsinihiuksisen lähellä, tämän sylissä. Hetken Ion mielessä myös häivähti ruoka, jonka syöminen oli jäänyt kesken. Mutta sitä hän ei jaksanut pohtia sen pidempään, jos nälkä palaisi niin ruokaakin taas saisi.

"Minähän en ole vielä edes esittäytynyt sinulle kunnolla", Io tajusi. Eihän hänellä enää ollut mitään syytä olla kertomatta koko nimeään.
"Iorweth-Lendolin Nannah Lisen-Nenantytär, hauska tutustua", Io esittäytyi virnistäen.
"Ja mikähän herran nimi mahtaa olla?", neito sitten kysyi. Ehkä tämäntapaiset esittelyt tehtiin yleensä ensitapaamisella, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Io tuumasi mielessään hiukan huvittuneena.

Jälleen Io hämmästeli mielessään, millainen onni olikaan että hän oli kohdannut Rakunan. No, olihan mies pelastanut hänen henkensä, jo se oli hienoa. Mutta vielä paljon parempaa oli tämä ilmeisen molemminpuolinen rakkaus. Io saattoi vain toivoa, että tämä rakkaus saisi kestää kauan. Hän ei uskonut, että mikään voisi sammuttaa hänen omia tunteitaan, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Saattoi vain toivoa, toivoa ja rukoilla jumalia. Äänettömästi Io lähetti pienen kiitosrukouksen Freijalle, kiitoksen siitä että oli saanut kohdata Rakunan ja saanut löytää tämän rakkauden.

"Sinähän sanoit hetki sitten että voit muuttua hevoseksi, millaista se oikein on? Ajatteletko sinä silloinkin kuten tavallisesti, kuten hevonen vai jotain siltä väliltä?", Io sitten puhkesi kyselemään, luonteenomaisen uteliaasti. Jotenkin tanssijatar osasi vieläkin tarkkailla maailmaan sillä samalla vilpittömällä uteliaisuudella, joka on lapsille ominaista. Olosuhteet eivät kyllä tätä olleet edistäneet, mutta kuitenkin Io oli säilyttänyt tämän lapsenomaisen viattomuutensa. Se vain oli osa hänen luonnettaan.