Lehden takana piilossa : D

//Voi Sever minkä teit, Axië parka saa nyt kärsiä kuurouttaan : O //

Ahdistus, se tosiaan oli niin suuri, että sai Axiën haukkomaan henkeään. Eikä ihmetyksestä, vaan vaikean hengenkulun vuoksi. Hengenahdistus, ei ollut kauaa siitä, kun Payonin parhaat parantajat olivat todenneet, että nykypäivinä hengenahdistuskohtaukset olivat kaupungissa yleistyneet. Ne johtivat juuriaan stressistä, ahdistuksesta, ja muista paineista.
Axië päivitteli tuuriaan, oli täysin hänen humalaisen mielensä syytä, että hän edes oli saanut olonsa näin ahdistuneeksi.
Normaalisti hänhän ei häiritsisi itseään sellaisilla ahdistusta tuottavilla ajatuksilla, joita hän nyt, hieman enemmän kuin hiprakassa oli ajatellut.

Kurkkua kuristi, Axië veti syvään henkeä, ja onnistui sitten tarraamaan vesilasiin, laulajan vieressä, joka parahti ärtyneesti, mutta koska paraikaa lauloi kappaletta, joutui jättämään asian sikseen.
Vesi solahti kosteana, kuten tavallista, hänen kurkkuunsa, joka alkoi tuntumaan jo karhealta.
Se sai neidon epätasaisen hengityksen tasoittumaan hieman.
Vesi on parasta lääkettä, niinhän sitä sanottiin.
Hänen olonsa helpotti hetkessä, vaikkakin väsymys oli yhä tallella. Kuinka ihanalta se tuntuikaan, kun henki kulki tasaisesti. Hengittäminen, Axië ei ollut koskaan rakastanut sitä niin paljon.

"Onko sinulla yhtään kumma olo?", Axiën täytyi miettiä hetki, tuota ääntä, kunnes hän vakuuttui sen kuuluvan Àrayanille, miestä ei kuitenkaan näkynyt missään.
Hätääntyneenä, varmana siitä, että hän oli tullut hulluksi, Axië pälyili ympärilleen, väkijoukkoon ja muuallekin, kunnes jossain vaiheessa tajusi katsoa alaspäin. Ja mitä kummaa? Siellähän se Àrayan konttaili. Hieman hapuileva hymy kohottautui neitokaisen kasvoille, hän kyykistyi maahan Àrayanin tasolle hänkin, maantasallahan oli paljon mukavampaa.

"Kumma olo, no totta totisesti!", hän naurahti kovaäänisesti, ja vieritti yhä kädessä olleen vesilasinsa loitommas, kääntäen sitten katseensa Àrayaniin.
"Mikäs maanmatonen sinusta on tullut?", ja se jo liiankin tuttu piikittelevä virne oli kohonnut koristamaan neidon kapeita kasvoja. Hänen siniset silmänsä tarkkailivat toista, utuisesti kuitenkin, niissä oli miettivä katse. Vai oli toinen sittenkin ottanut hänen varoituksestaan vaarin, ja välttynyt kaljamahan takapuolen alle jäämiseltä. Ihan hyvä vain niin, koko väsyneessä olemuksessaan Axiësta tuskin olisi ollut paljoa apua kaljamahan roudaamisessa pois miehen päältä.
Haavellinen hymynkare kohosi neidon kasvoille, kun hänen mieleensä muistui ne useat aikaisemmat kerrat, kun he olivat kaljamahat kohdanneet.

Uusi tanssikappale pärähti soimaan, ihmiset haukkoivat yllättyneinä henkeään, sillä kappale oli erittäin räväkkä.
Sitten kaikki hiljeni. Miten kummassa? Axië ei kuullut yleisön kommentteja, eikä musiikkiakaan? Olivatko soittajat lopettaneet soiton näin ajoissa? Axiën kysyvä katse siirtyi soittajiin, jotka paraikaa vetivät kertosäettä, rämpytellen soittimiaan kovakouraisesti. Hänen hämmentynet katseensa siirtyi lähempänä oleviin pariskuntiin, joiden suut liikkuivat, mutta Axië ei kuullut yhtikäs mitään.

Hänen suunsa oli aivan sanaton. Hän ei löytänyt sanoja kuvaamaan tilannetta. Sirot kädet hakeutuivat hänen korvilleen, suipoille sellaisille. Axiën suu aukesi varmaan sataan kertaan, kuin hän olisi aikonut sanoa jotakin, mutta peruikin sitten sanansa.
Sanojen sijaan hänen säikähtäneiden silmiensä katse haki Àrayanin katsetta, olettaen kuin toinen voisi yllättäen palauttaa hänen kuulonsa. Niin kuulo, se oli kadonnut. Oliko hän kuuro? Ei voinut olla totta?

Axië oli aina olettanut, että kohtaisi kaikki takaiskut kuin mies konsanaan, mutta ei. Hänen oletuksensa ei tainnutkaan olla aivan paikkansa pitävä. Hienoinen shokki oli vallannut hänet. Sanat hänen suussaan eivät kulkeneet. Hänen silmänkulmansa kostuivat uhkaavasti. Eikä Axië voinut muuta kuin sivellä epäuskoisena korviaan, ja tuijottaa avuttomana Àrayania.
Avuttomana, se tunne mitä hän inhosi eniten.

Axië parahti. Hän ei halunnut elää kuurona. Hänen olisi saatava kuulonsa takaisin, tai elämä ei enää olisi elämisen arvoista.
Axiëndra, "Kuolematon", hänen nimensäkin olisi silloin turha. Hän ei halunnut elää näin. Hän tiesi sen jo nyt, vaikka olikin ollut kuuro ehkä toista minuuttia.
Paniikki, shokki, se pureutui häneen yhä enemmän, pelko. Hän pelkäsi. Tosiaan pelkäsi. Pelon sekainen häpeä, se iski seuraavaksi.
Kaikki nämä tunteet, saivat pyörryttävän aallon iskemään vasten hänen kasvojaan. Axiën suu avautui jälleen. "Minä.. en kuule", hän parahti, hirvittävän hiljaa. Sanojen jälkeen Axiën valtasi jälleen pakokauhu. Hän ei itse ollut kuullut omia sanojaan. Kuinka kamalaa. Hän ei edes ollut varma, oliko puhunut kovaa vai hiljaa. Piikikkäästi vai hätääntyneesti.

Korvia tutkailleet kädet liikahtivat nyt peittämään hänen suutaan, aivan kuin hän olisi sanonut jotain väärää - reaktion omaisena.
Vaikka tosin eihän hän mitään väärää ollut sanonut, ainakaan tietääkseen.
Hätäätäyteinen katse pysyi yhä tiivisti Àrayanissa. Neidon ajatusmaailma oli sillä hetkellä täysinäinen sekamelska.

//Huoh, en ymmärrä miten aina onnistun säätämään näihin teksteihini mitä turhimpia jaarituksiani vähän liikaakin, ja sitten itse kunnon asiat jäävät suuremmatta huomiotta. Noh, saa nyt kelvata tämä teksti : DD
Kamalaa Axië-kuurona<3 En kyllä usko, että sitä tuskaa hahmolleni suon. Kunhan hän nyt menetti kuulonsa hetkeksi vain . D

Huh, oho, tulipas kiire, leffa alkaa-->//

Axië kumartui hänen tasalleen, maanmatoseksi. Totesipa tuo neitonen jopa, että hänelläkin oli kumma olo.
"Mikäs maanmatonen sinusta on tullut?"
Axiën tuttu, hieman piikittelevä virnistys, sai Àrayaninkin virnistämään ja tuo katsahti toiseen suuntaan neidosta, kunnes katse noiden kultaisten silmien, kääntyi sitten taas vaaleahiuksiseen neitoseen.
"No, tälläinen maanmatonenhan minä"; mies naurahti hymyillen. Tuntui jotenkin, että kurkku oli hänelläkin kuiva. Mistäköhän sitä voisi saada lisää juotavaa?
Mies oli kuitenkin nyt niin kuitti, ettei jaksanut raahautua hakemaan mitään. Parempi olisi vain istua siinä ja katsella muitten menoa.

Seuraava, räväkkä kappale, se nyt oli ainakin parempaa kuin humppa, ja Àrayan jäikin jostain syystä kuuntelemaan kappaletta hieman toispuoleisesti kuitenkin.
Hän ei tajunnut enää, että Axië oli siinä hänen vierellään toisella puolella, kuin vasta sitten, kun aisti sen, että joku häntä katseli.
Kultaiset silmät kohtasivat nuo lemmikinsiniset ja miehen kulmat kohosivat aavistuksen verran.
"Mitä...?" mies kysyi hieman ihmeissään, kasvoillaan jokseenkin hämmästynyt ilme. Mikä Axiëlla oikein oli? Eikö toinen pystynyt puhumaan, vai mitä...?
Haltiamies ei oikein ollut enää selvillä vesin muutenkaan. Hän katseli hieman pöljänä Axiëta, yrittäen tulkita toista. Kappale joka taustalla soi, ei ainakaan auttanut asiaa yhtään.

"Minä.. en kuule"
Saattoi mies kuulla jonkin ajan päästä, joskin sai höristää suipot korvansa täysille, jotta sen olisi kuullut.
"MITÄ!" mies murahti, hieman turhankin kovaa, sillä laulaja mulkaisi häntä sen jälkeen hieman inhottavasti. Àrayan toivoi että olisi kuullut väärin, ehkä tuo oli vain jokin halpamainen jekku, jonka Axië olisi keksinyt. mutta eipä tainnut olla, sillä neidon silmät tapittivat hänen kultaisia silmiään, sen verran vakavasti, että miehen oli pakko uskoa.

"Mitä minä nyt?" mies sanoi, vaikkei Axië mitään kuullutkaan. Hän kohotti hienoisesti olkiaan, kuin tarkoittaen, ettei tiennyt mitä tehdä. Eihänhän ollut tietoinen siitä, että Sever oli taas kerran haukkunut huonoksi tekstiään ja sen takia oli Aida tehnyt Axië-paran ihan kuuroksi.
"Mitäköhän..." mies mutisi itsekseen ja katseli ympärilleen. Hän yritti elehtiä Axiëlle jotakin, että kyllä se siitä, vaikkei itsekään ollut aivan varma asiasta.

Yhtäkkiä hänen päähänsä pälkähti ajatus, kuin joku jumallallinen taho olisi halunnut hänen sanovan sen.
"Ahaa, nyt keksin!" mies huudahti, jopa hieman iloissaan ja tarrasi Axiëta kiinni kädestä, katsahti tuota hymyillen. Huomenna hän voisi laittaa kaiken humalan piikkiin.
"Sever ei enää koskaan hauku tekstejään huonoiksi!" Àrayan lausahti juhlallisesti taikasanansa. Katsoisi sitten mitä kävisi.

//Tää nyt meni aika säätämiseksi xDD Olen pahoillani, mutta tälläistä tällä kertaa ^^//

Axiëndra oli aivan hätää kärsimässä, siinä kaikessa kuuroudessaan.
Oli lähellä, ettei hän olisi pillahtanut itkuun kuin pikkulapsi, ja kostuttanut kyynelvirralla upouuden juhlamekkonsa. Kuitenkin kunniastaan tarkan neidon kunnia tietysti painosti häntä olla tekemättä niin, siispä itkeminen jäi sikseen, silmäkulmat nyt vain vähän kostuivat, mutta senkin joku, joka vilkaisisi häneen nopeasti pistäisi humalan piikkiin.

Ja heitä tosiaan vilkuiltiin, kahta maanmatosta konttaamassa laulavan orkesterin tienoilla. Joku nainen huuteli vartiomiestä, pelästyksissään, luullessaan, että Àrayan ja Axië vielä sammuisivat humalaisuuttaan siihen paikkaan, mutta sitähän Axië taas ei kuullut, kuuro kun nykyään oli.

Kuuro. Kuinka kamalaa? Ja kuinka häpeällistä. Axië ei ollut vielä selvinnyt koko shokista, hän oli täydessä paniikissa, sellaisessa missä ei varmaan koskaan aikaisemmin ollut ollut. Hän saattoi jopa tuntea itsensä tärisevän hieman!
Milloin hänestä oli tullut tällainen, kuin pieni pelokas koira, joka täristen veti häntänsä koipien väliin, kun jotain maata mullistavaa tapahtui.
Axië ei kuitenkaan saanut tärinäänsä loppumaan, ja sulki hetkeksi häpeissään silmänsä, yrittäen rauhoitella itseään hiljaa mielessään, siinä kuitenkaan kummemmin onnistumatta.

Kun Axië sitten jälleen avasi turhautuneena, yhä paniikissa täristen silmänsä, ei hän kovin rauhoittavaa näkyä ainakaan nähnyt. Àrayanhan se siinä, mutta mies ei näyttänyt ollenkaan siltä, kuin olisi tiennyt mitä tehdä. Ja se jos mikä lisäsi Axiën paniikkia. Hän, kun nyt jostain syystä oli olettanut, että mies keksisi ratkaisun joka tilanteeseen, niin kuin sankarit saduissa konsanaan.

Hänen epätoivoinen katseensa porautui olkiaan kohauttelevaan Àrayaniin, ja jos neito siinä kaikessa tärinässään ja paniikissaan olisi kyennyt, hän olisi varmasti kiljunut niin lujaa, kuin hänen hennoista keuhkoistaan ikinä lähtisi, samalla tavalla kuin oli kiljunut aiemmin pellolla törmätessään siihen rumaan ja pelottavaan kalkkunaan.
Axië shokkitila kuitenkin esti sen.

Yhtäkkiä Àrayan näytti aivan siltä kuin olisi keksinyt jotakin, Axiën sisässä syttyi pieni toivon kipinä. Mies tarrasi hänen käteensä, hymyillen, Axië ei kyennyt kuin tuijottamaan toista ymmällään, mutta jotenkin hän tunsi olonsa jo hivenen rauhoittuneemmaksi. Sitten Àrayan sanoi jotain, mitä Axië ei tietenkään kuullut. Mies lausui taikasanat. Ja poks! Pikkuhiljaa alkoi pikku Axiën kuulo palautua. Musiikki pärähti aluksi hieman epäselvänä soljua hänen tajuntaansa, sitten terävämpänä. Hiljainen puheensorina palasi hänen ympärilleen. Axië tunsi tuhatta ja sataa hakkaavan sydämensä rauhoittuvan hieman, mutta vain hieman, hän ei ollut vieläkään aivan palautunut koko shokistaan. Kylmät väreet saarsivat häntä, mutta hän kuitenkin katsahti nopeasti Àrayanin suuntaan, kohottaen kasvoilleen vielä hieman hapuilevan hymyn, jossa oli kuitenkin helpottuneisuutta, iloakin kenties.

”Mitä ikinä sitten teitkään, se oli fantastista, ja palautti kuuloni!”

//Tillintallingtong! Axiën kuulo parani<3//

Árayan ei oikeastaan itsekään tiennyt mitä oikein olikaan tehnyt. Mutta ainakin Axië näytti saaneen kuulonsa takaisin ja se jos mikä helpotti myös tuota korppitukkaa enemmän, kuin mikään muu. Humalan varaan mies sen kyllä aamulla laskisi, tai sitten kun se humala alkaisi laskeutumaan. Krapulan mies voisi ihan miellään jättää väliin, se ei ollut niinkään mukavaa, ei todellakaan.

”Mitä ikinä sitten teitkään, se oli fantastista, ja palautti kuuloni!”
Àrayan tyytyi hymyilemään Axiëlle. joka myös hymyili ja näytti säteilevältä. Iltaan oli todellakin mahtunut ties mitä ja jotkut olivat hieman liikaa Àrayanin tajunnalle. Hän palautti todellakin Axiën kuulon. Se jos mikä vasta olikin outoa.
Mutta ainakin Axië oli nyt oma itsensä ja siinä' tuo kultasilmäinen haltia vain istuskeli tyhmänä tajuamatta enää mitään. Hänen teki vain mieli hukkua jonnekkin maan rakoon jostain syystä. Kaljamahoja, Justiinoita ja ties mitä taikasanoja, ihan liikaa tuolle haltialle.

Korppitukka kaatoi itsensä maahan ja katseli tylsää kattoa, kuunnellen samalla tuota hieman räväkkää kappaletta. Enää hän ei kyllä huutelisi kaljamahoja, ellei haluaisi tuntea sitä inhaa takapuolta kasvojensa päällä enää toistamiseen. Onneksi hän oli viimeksi päässyt livahtamaan pois alta.
Hiljaa haltia huokaisi ja vilkaisi nopeasti vaaleahiuksista Axiëta, miettien mitä vielä tulisi eteen.
"Oletko muuten nähnyt sitä outoa kultasilmäistä juippia?" mies kysyi neidolta ja katseli siinä maatessaan ympärilleen. Eihän sitä miestä kyllä kaipaisi ei ollenkaan. Saisi painua vaikka toiselle puolelle maata, ja vielä pidemmälle siitäkin jos vain oli mahdollista. Se pirulainen kun oli vienyt kokonaan Axiën huomion, ja Àrayan kun luuli olevansa ainutlaatuinen, edes jollain kohdin.

"Jestas kurkkuakin kuivaa", mies huokaisi jälleen ja näkikin tajoilijan, joka kantoi laseja tarjottimella. Nopeasti haltia olikin pystyssä ja oli napannut kaksi lasia itselleen ja tarjosi nyt toista Axiëlle.


//Pyydän kovasti anteeksi tätä lyhkäisyyttä .<<//

Axiëndra tosiaan olikin enemmän kuin helpottunut! Hänen kuulonsa oli parantunut! Ihme ja kumma! Hän oli jo niin pitkään ehtinyt pelkäämään, että joutuisi elämään lyhyen elämänsä loppuun kuurona. Ja se jos mikä olisi ollut varmaan kaikista pahinta, räväkälle Axiëlle. Jopa ällöttävä humppa-musiikki, sointui nyt neidon korvissa kauniina melodisina sointuina.
Hänen kasvoillaan loisti pieni hymy.

Tosin ehkä hieman hämmentynytkin sellainen. Päiväntapahtumat olivat tosiaan olleet erittäin kummallisia, Axië ei enää melkein itsekään voinut käsittää, jopa kummallisen räväkäksi käynyttä elämäänsä.
Hän katsahti Àrayania, joka oli jälleen pistänyt maahan pitkäkseen. Axië itse pysyi yhä istuallaan, mekkoaan hän ei halunnut likaiseen ja tallottuun parkettiin hieroa.

"Oletko muuten nähnyt sitä outoa kultasilmäistä juippia?"
Axiën silmät kapenivat hivenen, kun hän kuuli tuon. Hänen huuliensa lomasta pääsi ilmoille hiljainen sihahdus.
"Enpä ole. Se ukko lupasi tuoda minulle juotavaa, mutta taisikin pettää lupauksensa. Ääliö", hän murahti, eikä jostain syystä tajunnut sitä, että kultasilmäinen juippi oli tosiaan hakenut hänelle joutavaa, mutta Axiën piiloleikki Justiinoiden kanssa, oli eksyttänyt miehen.

Axiën ilme kuitenkin pehmeni hetken päästä hieman, kun hän sai rauhoitettua itsensä. Mitäpä sitä juippia muistelemaan.
Àrayan oli napannut tarjoilijalta kaksi lasia, joista tarjosi toisen hänelle. Neito hymähti pienesti. Tosiaan hän ei sen kultasilmä-juipin litkuja enää mihinkään tarvinnut.

"No, mille skoolataan tällä kertaa, Àrayan?", hän kysyi, antaen toispuoleisen virneen kohota jälleen siroille kasvoilleen. Mietittäköön sitä huomista krapulaa, sitten huomenna.

//KÄYTÄN TEKOSYYNÄ VIESTINI LYHYTEEN SITÄ, ET SUNKI ÄSKENI VIESTI OLI LYHYEHKÖ : DD //

Àrayan sulki hetkeksi silmänsä odottaessaan Axiën vastausta. Samalla hän toisella korvallaan kuunteli tuota samaista humpahtavaa musiikkia, jota soittajat nyt soittivat, ja kaikki näyttivät olevan tyytyväisiä. Oli ihme ettei tämä À & A- kaksikko ollut joutunut jo vartijoiden kavaliin kynsiin, kun noinkin pahasti olivat riehuneet tanssiaisissa ja sitä ennen Vollan mutaisilla pelloille. Miehen kasvoille kohosi hienoinen virne, kun hän muisteli niitä tapahtumia. Siitä tuntui olevan iäisyys.

"Enpä ole. Se ukko lupasi tuoda minulle juotavaa, mutta taisikin pettää lupauksensa. Ääliö"
Kuului neidon vastaus ja korppitukka avasi silmänsä kääntäen kultaisten silmiensä katseen jälleen Axiëen. Huvittunut hymähdys karkasi miehen huulilta. Ääliö, juuri se kuvasi sitä kaljua juippia juuri hyvin. Hänellä ei ollut mtiään lisättävää Axiën vastaukseen. Mitäpä sitä turhaan muistelemaan.

"No, mille skoolataan tällä kertaa, Àrayan?"
Axië oli kohottanut lasinsa ja virne oli noussut neidon kauniille kasvoille.
"No, vaikka kaikelle tälle hulinalle", Àrayan naurahti ja hörppäsi hieman lasistaan ja katsahti Axiëta. Hän ei haluaisi herätä huomenna varmaan ollenkaan. Krapula, kun se aina tuli Àrayanille niin pirullisena. No, mutta sehän olisi vasta huomenna.
"Emmekä me ole päässeet edes tanssimaan kunnolla", korppitukka sitten hetken päästä totesi. Hän ei ollut oikeastaan yhtään tanssinut Axiën, tanssiparinsa kanssa. Ja Justiinoiden kanssa hän ei kyllä olisikaan halunnut tanssia, eikä sitä roikotusta nyt voinut oikein tanssiksi sanoa. Nyt haltiasta kyllä hieman tuntui, ettei hän välttämättä erottaisi lattiasta omia jalkojaan, jos hän tuonne ehtisi vielä kivuta, muiden tanssijoiden joukkoon.

Tanssilattiasta puheen ollen, nyt mies kiinnitti katseensa sinne. Väki oli huvennut melkoisesti, osa oli siirtynyt syrjään lakatulta lattialta. Taisivat olla niin humalassa, ettei tanssimisesta tulisi mitään. Hienoisesti Àrayan nauahti. Melkoinen ilta taas.
"Ihme, ettei tänne ole kutsuttu vielä vartijoita", mies sanoi hieman hiljempaa ja katsahti jälleen tuota lemmikinsinisilmäistä neitoa.

//Enpäs takaa tämän laadusta, tai pituudesta mitään : DD Kirjoitin tämän kuiteski aamulla xD//

Ääliö. Ääliö. Ääliö. Ääliö. Sanat jäivät kummittelemaan hänen mieleensä, tahtomatta melkein ollenkaan hillittää otettaan. Ehkäpä se johtui siitäkin, ettei Axië aivan selvinpäin sillä hetkellä ollut. Ääliö. Ääliö! Sellainen, sellainen se kaljuhyyppänä oli tosiaan ollut. Eikä miehen arvo neidon silmissä tulisi kasvamaan, ellei toinen raahustaisi pian hänen luokseen, toisi viimeinkin ne kauan odotetut juomat ja laulaisi vielä kaiken päälle lohduttavasti Jari Lapion kuuluisan Iskelmä hitin, jota Axië niin kovasti rakasti.

Ääliö. Sana kumahti viimeisen kerran neidon tajunnassa, jota säesti muutamana ääneen mutisti kirous. Yllättävän nopeasti neito sai kuitenkin haihdutettua nyrpeän ilmeen kasvoiltaan, ja vetäisemään sen tavanomaisen virneen niille sen sijaan, samalla kun jo kohottikin lasiaan, kysyen kulmat kohoten Àrayanilta mille he tällä kertaa skoolaisivat.

"No, vaikka kaikelle tälle hulinalle", naurahti Àrayan, hörpäten jo hieman lasistaan, Axiëkin kohotti lasin huulilleen, siemaisi vähäsen, purskauttaen kuitenkin pian yllättyneenä kakien juomansa ulos. Joku oli läimäissyt häntä erittäin kovakouraisesti naurahtaen selkään.
"Mitäpä jos ehdottaisin skoolaamista vankilareissulle?", kuului erittäin ivallinen, jopa korksea ääni Axiën selän takaa, mikä sai kylmätväreet kumpuilemaan neidon selkäpiitä pitkin.

"Emmekä me ole päässeet edes tanssimaan kunnolla", Axië saattoi siinä samassa kuulla Àrayanin suusta. Neito puristi hampaansa tiiviisti yhteen, miettien humaltuneilla aivoillaan tilannetta. Eikä aikaakaan, kun joku läimäytti häntä jälleen erittäin kovakouraisen "toverillesesti" selkään, ja avasi jälleen korkskuvan kitansa.
"Huolet pois, ehditte kyllä pistää tanssiksi kohti selliä."
Hervoton hekotus pääsi miehen suusta, joka luuli varmasti olevansa oikein vitsikäs ja sulavasanainen.
Nauru kaksinkertaistui, kolminkertaistui, jopa nelinkertaistui ja niin edelleen. Axiën päässä pyöri. Kuuliko hän äänetkin nyt monina? Ei, miehiä oli monia! He olivat piirittäneet heidät, naurahdellen, hieroen valtavia rystysiään. Eíkä Axiëlle jäänyt epäselväksi keitä he olivat. Vartijat olivat viimein saapuneet.

Axië valahti kalpeaksi. Sitä kävi harvoin, hänen ihonsa kun oli luonnostaankin kovin päivettynyt. Takana hohotellut vartia riehtaisi hänet olkapäistä vetäen seisaalleen. Àrayania sen sijaan yritti saada pystyyn peräti kolme vartijaa. Kaipa he ajattelivat, että miehestä saattaisi koitua enemmän hankaluuksia, kuin pahaisesta tyttösestä.
"Täten pidätän teidät Àrayan-Láyon Wechler-Grien Graus-Arhganinpoika ja Zezë-Mjelmë Dhënë Bärdhë-Grisantytär (tässä kohtaa Axië mulkaisi vartijaa vihaisesti, hänhän ei oikeasta nimestään pitänyt) syyteittyinä lukuisista, murhista ja murhayrityksistä. Valtiaan murhasta (tässä kohta vartia taasen mulkaisi vihaisesti Axiëta), tahallisesta väkivallasta, kaljamahansorrosta, kaupunginomaisuuden vahingoittamisesta, eläinrääkkäyksestä, peltojen tuhoamisesta, sekasorron järjestämisessä tanssiaisissa, soittoryhmän vallankaappauksesta, tarjoilupöydän tuhoamisesta, ja paikallislehden turmelusta...", kyseinen vartija lausui erittäin tärkeällä äänensävyllä, riuhtaisi Axiën kädet seläntaakse, samalla kun antoi toisille vartijoille merkin tehdä samoin Àrayanille, alkaen sitten hankalimman kautta sitoa neitokaisen käsiä.

Axiëndra tunsi itsensä erittäin väsyneeksi. Humala ei auttanut hänen taisteluntahtoaan kasvamaan. He olivat jääneet kiinni. Tosin huvittunut hienoinen virne karehti neidon kasvoilla, häntä suoraan sanottuna nauratti se lista, joista he olivat joutuneet syytöksiin.
Huolimattomasti kimeä tirskahdus karkasi neidon huulien lomasta.


//TÖNKKÖÄ : D ANTEEKS KU EN KESTÄNY JA ANTEEKS KU TOIN NOI VARTIJAT : DDDD //

Árayan sai osat Axiën purskauttamasta juomasta naamalleen ja pöllämystyneenä tuo juopunut haltiaherrakin katseli ympärilleen, ja kuuli hieman inhottavan äänen, joka sanoi:
"Mitäpä jos ehdottaisin skoolaamista vankilareissulle?"
Ja kultasilmäinen sanoi seuraavankin lauseensa hieman väärään paikkaan, ja siitäkös tuo vartija herra keksi röhähtää nauruun.
"Huolet pois, ehditte kyllä pistää tanssiksi kohti selliä."
Àrayan ei vain osannut sanoa yhtään mitään. Humala sekoitti hänen päänsä ja hän mielellään olisi vain nukahtanut siihen paikkaan. Mutta, että vielä vartijoita, ihan liikaa sille illalle. Kyllähän tuo soturi oli tappanut monia, mutta mitäs ärsyttivät.

Pian haltia huomasi, että häntähn riuhdottiin ylös. Mies kuitenkin repi itsensä irti ja oli täten hetkessä ylhäällä ihan omin avuin.
"Hitto vie, ei tartte sentään repiä", korppitukka tiuskaisi ja sai samassa hienoisen lyönnin mahaansa. Mies ähkäisi hiljaa ja mulkaisi vartijoita, mutta joutui kuitenkin pysymään hiljaa, kun eräs näistä aloitti syytöslitanian.
"Täten pidätän teidät Àrayan-Láyon Wechler-Grien Graus-Arhganinpoika ja Zezë-Mjelmë Dhënë Bärdhë-Grisantytär syyteittyinä lukuisista, murhista ja murhayrityksistä. Valtiaan murhasta, tahallisesta väkivallasta, kaljamahansorrosta, kaupunginomaisuuden vahingoittamisesta, eläinrääkkäyksestä, peltojen tuhoamisesta, sekasorron järjestämisessä tanssiaisissa, soittoryhmän vallankaappauksesta, tarjoilupöydän tuhoamisesta, ja paikallislehden turmelusta..."
Àrayan ei voinut muuta kuin nauraa. Miten typerältä saattoikaan tuo lista kuulostaa. Kaljamahasortaja Àrayan. Ja miksi heidän piti lukea hänen koko nimensä? Mies ei oikein pitänyt nimestään, varsinkaan siitä, kun isänsä oli sen hänelle antanut.

Pian miehet kuitenkin repivät haltian kädet selän taakse ja törkkäisivät eteenpäin, Axiën perään. Kaipa he lähtivät kiikuttamaan heitä jonnekkin tyrmiin. Kuitenkin nyt mies muisti, että Tríadel odotti ulkona. Tuo kullanvärinen, kaunis tamma. Hänen oma ratsunsa. Sille ei ainakaan saisi tehdä mitään, tai kultasilmäinen menettäisi viimeisetkin hermonrippeensä. Mutta siitä tämä kyllä sai loistavan ideankin. Vartijoiden kuitenkin tarvitsi kiikuttaa heidät ulos jolloin Àrayanin ei tarvitsis kuin viheltää, niin Tríadel tulisi hätiin. Toivottavasti edes se toimisi.


//Ei ihanaa saada äksöniä tähänkin : DD. Anteeksi tämä kökköisyys >.

Tirskahdus. Se oli karannut neidon huulien lomasta, vartijan lueteltua litanian syytöksiä, älyttömiä sellaisia, joiden takia, häntä ja Àrayania oltiin nyt kiikuttamassa tyrmiin.
Tirskahdus. Se sai vartijan kääntämään happaman päänsä häntä kohti, oikein hitaasti kuin hidastetussa filmissä. Miehen tummat silmät tapittivat häntä uhkaavina, ikuisuudelta tuntuvan ajan, (joka todellisuudessa oli vain muutama nanosekunti ), mutta siinä ajassa Axiën olisi tehnyt mieli käpertyä kokoon, pieneksi keräksi, ja tuntea olevansa turvassa. Taas kuin hidastetulta filmiltä, Axië näki miehen käden nousevan kaaressa, ja iskeytyvän hänen poskeensa. Mitä luultavimmin hän olisi ehtinyt väistää, mutta jokin oli saanut hänet jähmettymään.
"Nyt ei ole naurun paikka." Hän kuuli etäisesti vartijan murahtavan selitykseksi. Axiëndran kasvot olivat punehtuneet, hieman ehkä häpeästä, ja samalla vihasta. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin, uskaltanut löydä hänelle litsaria.

Vartijat rupesivat kokoamaan vankejaan. "Päämiehen" inha katse viivytteli vielä hetken Axiën kasvoilla, saaden tämän painamaan päänsä. Kapinallinen Axië, oli menettänyt hetkeksi otteensa. Jokin siinä miehessä, sai hänet menettämään toivonsa. Varsinkin miehen katse, se lannisti hänet täysin, sai hänet tuntemaan itsensä mitättömäksi. Normaalisti Axië olisi pamauttanut litsarista samalla mitalla takaisin, mutta nyt.. nyt hän käveli kiltisti eteenpäin, ilman että vartijoiden tarvitsi sen kummemmin häntä tuuppia.

Axiën pää pysyi painuksissa, hänen kävellessään tanssisalin poikki, vartijoiden saattelemana kohti ovea. Samassa saattueessa täytyi Àrayaninkin olla, mutta Axië ei kehdannut etsiä häntä katseellaan. Antoi katseensa sen sijaan virua lattiassa.
Tällä tavoin tanssiaissalin vieraat tunnistaisivat hänet heikommin, jos suinkin mahdollista. Ja, oli vielä se toinenkin seikka. Axië ei kehdannut sillä hetkellä kohdata Àrayanin katsetta. Ei, ei nyt, kun hänet oli lannistettu, ja hänen minuutensa oli kuin tuhansina sirpaleina lattialla, jota tanssijat talloivat.
Axië häpesi sitä, että oli hyväksynyt tuomionsa, eikä miettinyt päätään puhki pakosuunnitelmilla, joilla olisi voinut auttaa heidän tilannettaan. Hän häpesi sitä, ettei ollut kyennyt lyömään vartijaa takaisin, ja sitä että hän oli painanut päänsä, kuin kapinen vankiorja.

Tunteiden sekamelska riepotti neitoa sillä samalla hetkellä, saaden hänen poskensa punoittamaan vain entisestään, kun oheiset vartijat riepottivat hänet ulos tanssirakennuksesta, ulos raikkaaseen ulkoilmaan, jossa vankikärryt, varustettuna kahdella hevosella odottivat. Sinne, sinne heidät aiottiin sysätä, ja ajaa sitä kautta Suuriin Vanki-Tyrmiin.

//Äh, johan tuli taas kummallista tekstiä. Saisivat nyt vuorostaan mun tekstit suksia kiinaan, samurairapujen raadeltaviksi. Mutta joo, koita sä Sever nyt kestää lukee tällästa .DD Mul meni kuitenki kauheesti aikaa kirjottaa vaa näinki paljon tekstii. : s //

Àrayan huokaisi jälleen hiljaa. Tulisiko hänenkään pakosuunnitelmista yhtään mitään? Kuitenkin tämän kultaisten silmien katse siirtyi Axiëen, jota kuljetettiin hänen edellään. Vartijan käsi kohosi ja pian se oli muksahtanut täydellä voimalla Axiën poskelle.
"Hemmetti soi-..." Àrayan huudahti, mutta parahti heti sen perään, sillä oli saanut mojovan potkun mahaansa ja polvensa pettivät jo alta. Mies ei kuitenkaan pystynyt lyyhistymään alas, kun vartijat pitelivät hänestä kiinni ja riepottivat eteenpäin. Àrayan voi nyt todella pahoin. Veren katkera maku tulvahti tämän suuhun, ja haltia köhäisi muutamaankin otteeseen. Hemmetti.

Hänen hieman jo sumeat silmänsä etsivät katseeseensa neidon, jota vietiin yhä edellään. Toinen näytti lannistuneelta. Oliko tämä todellakin antanut perik? Ei, se Axië jonka hän tunsi, ei antaisi periksi, mutta siltä se kyllä näytti.
Pian yysi yskänpuuska saavutti miehen keuhkot, ja tämä köhi taas muutamaankin otteeseen, veren maun tulvahtaessa joka kerta voimakkaampana suuhunsa.

Mutta ei. He eivät saisi lannistua, eivät todellakaan. Niin pitkälle kuin he olivat päässeetkin. Àrayania ei ainakaan huvittanut istua vankityrmissä koko loppuelämäänsä syytettynä niin tyhmistä asioista, mitä tämä päämies nyt olikaan luetellut. Haltiaa oikeammin vain nauratti moinen. Syytökset olivat niin typeriä, mutta kaikki kyllä täyttä totta. Hänkin oli saanut sortajan maineen. Hyvä soturi, ainakin oli ollut, niin oli saanut sellaisen "kunnianimen". Àrayania vain huvitti. Miten nuo olivatkaan vajonneet noin alas syytöksineen.

Vartijat saivat raahattua Àraynia aina vain kohti ulko-ovea, niin myös edellään menevää Axiëta. Korppitukkaa alkoi vähitellen ärsyttää, koko touhu. Mies kirosi hiljaa ja sai taas potkun polvitaipeeseen, jolloin jalka hieman nuljahti ja mies joutui linkkaamaan.
Kuitenkaan tämä ei ollut luopunut suunnitelmastaan. Pihalle tullessaan Àrayan vihelsi hiljaa ja taisi myös vartijoilla olla nyt hieman hidas sytytys kun eivät sitä heti tajunneet, vaan mätkäisivät Àrayania takaraivoon vasta tovin päästä.

Kuitenkin hetken päästä alkoi kuulua hevosen kavion kopsetta ja korppitukan kasvoille nousi ilkikurinen virne. Tríadel. Se oli kuullut isäntänsä vihellyksen ja juoksi nyt salamana paikalle, mutta vartijat nähdessään vielä käänsi korvat luimuun. vartijat näyttivät, ainakin osa, säikähtäneiltä ja Àrayania pitävät vartijat hellittivät otteitaan hevosen syöksyessä niiden lähellä ja kääntäen takapuolensa niitä päin. Yksi saikin pian mojovan potkun mahaansa, ja lensi metrin taaksepäin, ja rämähti selälleen maahan.
"Hyvä tyttö", Àrayan kuiskasi ja harppoi, minkä nyt sattui jaloistaan ja humalastaan pääsemään, niin tamman luo ja loikkasi sirosti sen selkään.

Mies keräsi ohjat käsiinsä ja ratsasti Axiëta pitelevien heppujen luokse. Kermanvaalea tamma kerkesikin jo puraista yhtä niistä, ja tämä perääntyi huutaen taaksepäin.
"Päästäkää hänet, tai muuten minä ryhdyn vartijoiden sortajaksi. Ai, sori, taidan olla sellainen jo muutenkin. Lisätkääpä toki syytöslistaankin, joka on naurettavin mitä olen ikinä kuullutkaan", korppitukka totesi virnuillen ja sai mykistyneitä katseita aikaan vartijoissa, jotka kyllä pureskelivat näreissään myös hampaitaan.


//Ääh, huonoa jälleen >.

Murhaaja, murhaaja, murhaaja! Axiën päässä soi ja vinkui.
Hän olisi halunnut huutaa sydämensä pohjasta, ettei asia ollut niin, kuin nuo kummittelevat äänet hänelle hokivat.
Jokin naksahti hänen sisällään. Mutta sehän oli niin! Hän oli murhaaja, jopa ammattiaan myöten, hän tosiaan kuuluisi vankilaan virumaan, ei minnekään muualle.

Axiëndra ei ollut katuvaista sorttia. Koskaan ennen hän ei ollut tekojaan katunut, mutta nyt, jokin tuossa vartijassa sai hänet pelkäämään ja kunnioittamaan tätä, jopa katumaan omia tekojaan. Axië ei ollut koskaan aikaisemmin kohdannut mitään vastaavaa, ja se hermostutti häntä. Hermostutti kovasti.

Neidon katse oli yhä luotuna maahan. Hän tunsi itsensä niin kovin lannistuneeksi. Hajalliseksi. Sillä hetkellä hänestä tuntui, että hän löysi itsestään pelkkiä heikkouksia. Ahdistuneisuus, häpeä, nämä tunne tilat riepottivat Axiëta mielensä mukaan, ja saivat hänet painamaan päänsä entistäkin alemmas.
Hän kuuli jotain. Jonkin köhivän. Varmasti Árayan.
Axiëta kipristi rinnasta, kun hän ei kyennyt kokoamaan itseään, ja auttamaan kärsivää miestä. Nytkin tuo varmaan tukehtuisi yskänpuuskaansa, ja Axië tuntisi itsensä syylliseksi, hänhän se tässä oli mennyt kuvioit pilaamaan lannistumalla pahemman kerran.

Hänet törkättiin ulos oviaukosta, pihamaalle, jossa vankikärryt jo odottivat. Askeleet kohdistuivat sitä kohden. Sitten kuului jotakin, vihellys. Axiën mielenperukoille kumpusi hiven toivosta, hänen maahan luotu katseensa uskaltautui jopa kohoamaan hivenen, kun Tríadel saapui säikyttelemään vartijoita. Árayan oli päässyt vapaaksi ja loikannut tammansa selkään. Eikä hän näköjään Axiëtakaan ollut unohtanut, kun tätä, ja tätä piteleviä vartijoita kohti jo ratsastikin.

Tríadel puraisi yhtä vartijoista, joka perääntyi huudahtaen taaemmas. Axië tunsi olonsa hyvin, hyvin yllättyneeksi, hän oli jo hetken aikaa ollut niin varma selli reissustaan.
"Päästäkää hänet, tai muuten minä ryhdyn vartijoiden sortajaksi. Ai, sori, taidan olla sellainen jo muutenkin. Lisätkääpä toki syytöslistaankin, joka on naurettavin mitä olen ikinä kuullutkaan",
totesi Árayan nyt virnuillen, saaden vartijat mykistymään. Axiënkin kasvoille alkoi pikkuhiljaa muodostua virne, hän oli saamassa otetta itsestään.
Muutamia aseita kalahti maahan, kun antautuneet vartijat perääntyivät, yksi jopa katkaisi köydet Axiën käsistä, jotka tuntuivat kaiken sen hiertävyyden ja puristuksen jälkeen tunnottomilta. Päävartija näytti kuitenkin suuttuneen, ensinnäkin alaisilleen nynnyilystä, ja toiseksi Árayanille heidän pelottelustaan.

Muut vartijat olivat nyt perääntyneet pieneen rinkiin pääjehunsa taakse. Axië oli kohottanut oikean kätensä osoittamaan vankikärryjä. "Sisään siitä, ja vähän äkkiä. Saatte taas uuden kohdan syytöslistaanne: Virkavallan vastustaminen, ja lukitseminen omaan ansaansa!", hän naurahti, suunnitelmanaan lukita vartijat omaan kuljetushäkkiinsä.
Ei tarvinnut kauaa hoputtaa, kun kyseiset vartijat, lukuun ottamatta pääjehuaan olivat marssineet vankilaansa.
Axiën haastava katse siirtyi pääjehuun, kuin kehoittaen tätäkin siirtymään vankikärryynsä. Ikäväkseen hän saattoi pian todeta kääntäneesä katseensa viereiseen puuhun. Pääjehulla, kun oli niin kummallinen vaikutus häneen. Miehen katse sai Axiën tuntemaan itsensä häpeälliseksi. Ja hyvin, hyvin pieneksi. Siinä oli jotain niin samaa, kuin hänen kammottavassa isäpuolessaan. Hänen katseensa pysyi yhä puussa, kun hän lausui seuraavat sanat: "Árayan, voisitko hoidella tuon itsepäisen aasin, minä kun.. en tunnu kykenevän siihen", hän henkäisi hiljaa, häntä hävetti. Mutta tuo itsepäinen aasi, vartijoiden pääjehu, sai hänet jähmettymään silkasta katseesta. Eikä näyttänyt siltä, että pääjehu aikoisi antautua yhtä helposti, kuin toverinsa, tällä taisi olla kunniantuntoakin.

//Huh, nyt sain mun kaikkiin peleihin vastattuu . D Hahhaha, vähä repesin tolle vartijan sortajalle < 3 nii paras !! : DD //

Àrayanin valtasi helpotuksen puuskaus. Nuo pölvästithän pelkäsivät. Virne korppitukan naamalla mahtoi kasvaa kaksinkertaiseksi, kun Axië sitten myöskin avasi suunsa ja käski noita vartijoita poistumaan omaan ansaansa. Naurahdus käväisi myös miehen huulilta. Melkoinen ilta, ja nyt he vielä saivat vartijatkin perääntymään, kuin pahaiset kalkkunat konsanaan. Kaikki muut paitsi yksi. Tämä suurin aasi ei suostunut perääntymään, ei sitten millään. Àrayanin täytyi myöntää, että tämän katse oli läpitunkeva, ja hän katsahti Axiëta.
Pian mies kuulikin Axiën hiljaisen äänen:
"Árayan, voisitko hoidella tuon itsepäisen aasin, minä kun.. en tunnu kykenevän siihen"
Àrayan ohajsi Tríadelin Axiën ja tämän aasin väliin ja sitten irroitti otteensa ohjista, jotka valahtivatkin sen jälkeen kermanvaalean tamman kaulalle.
"Kuules sinä itsepäinen aasi. Muisteleppa sitä syytöslitaniaa. Siellähän oli melkoisia tappojakin, enkä minä pelkää murhata sinuakin. Sinä nyt satut olemaan vartija ja minä todellakin voin ruveta vartijoidenkin sortajaksi, ei se tuota minulle yhtään sen enempää ongelmia, ja pälä pälä pälä...."
Àraynin pälätystä jatkui tovin verran ja kultaiset silmät katsoivat noihin aasin tummiin silmiin. Korppitukan kasvoilla oli pysynyt tuo halveksiva virne koko sen ajan, kun tämä puhui. Vartija näytti pikkuhiljaa kyllästyvän, ja keskeyttikin Àrayanin nostamalla kätensä pystyyn ja lausumalla ääneen:
"Hyvä on, hyvä on! Menen! Jos vain lopetat tuon puhumisen!" aasi sanoi ja Àrayan naurahti:
"Kuten tahdot!"
Nopea vilkaisu toisella puolella olevaan Axiëen ja tämä saattoi vartijan omaan loukkoonsa muiden vartijoiden kanssa.
"Avain?" korppitukka sanoi virnistellen ja hampaitaan kiristellen vartija antoi vyöltään avain nipun. Àrayan sulki portin ja näin kaikki nuo kalkkunat ja aasi istuivat kuin sillit sardiinipurkissa tuossa pienessä ahtaassa vaunussa.
"Olkaa kuin kotonanne", haltia sanoi yhä virnistellen kun sulki lukon ja pyöritteli avainnippua sormissaan.

Hän kun oli hypännyt tamman selästä hetkeksi pois lukitakseen vaunun oven, niin nyt hän hyppäsi sirosti takaisin ja käänsi tamman Axiëta kohti.
"Meidän on varmaan parasta kadota paikalta. Muut vieraat eivät varmaan katso tätä hyvällä" korppitukka naurahti, ja saattoi hän huomata, että he olivat saaneet katsojia, jotka joko nauroivat tai sitten kiristelivät hampaitaan.
Àrayanin oli ihan pakko virnistää katsojillekkin ja vielä kertaalleen vaunussa oleville vartijoille. Huh huh.

"Tuletko?" Àrayan kysyi viimein Axiëlta ja ojensi kättään, jos tämä tarvitsisi apua, riippui siitä tulisiko hän Àrayanin kanssa. Tríadel hirnahti muutamaan otteeseen ja sitten se käänsi päänsä Axiëta kohti ja tönäisi lempeästi turvallaan. Heidän tosiaan kannattaisi alkaa katoamaan pian, tai muuten ottaisi ohraleipä. Joku oli jo varmaan käynyt pyytämässä lisää vartijoita, ja se tietäisi vain lisää työtä ja kinastelua. Àrayan kun ei edelleenkään halunnut asustella koleissa vankityrmissä, syytettynä maailman pöljimmistä asioista. Kuitenkin naurahdus kantautui miehen huulilta pakostikin. Se lista. Se vain oli siinä yksinkeraisuudessaan niin tyhmä. Minkälaiset jehut sitä olivatkaan oikein laatineet? No, mitä lisänimeen tuli, sitä Àrayan kantaisi ihan ylpeänäkin, vaikka toisten mielestä se saattoi olla kaikista vähiten ylpeydenaihe. Kaljamahasortaja ja varmaan kohta jopa vartijoiden sortajakin.

//Apuaah, kauheesti pelejä taas vasttavana xDD
Kalkkunoita ja itsepäinen aasi <33~ : 'D//

Axiëndra oli lievästi sanottuna helpottunut, kun Árayan suostui hoitelemaan tuon itsepäisen aasin pois päiväjärjestyksestä. Kyseisen aasin katseessa, kun oli jotakin mikä oli aivan liikaa Axiëlle. Ainakin tälle päivälle. Hän tuskin edes oli täysin selvänä vielä. Olikin pitänyt juoda niin vietävän paljon.
Árayan paraikaa kauhistutti itsepäistä aasia puhetulvallaan, joka huvitti Axiëta kovasti, ja olikin vähällä ettei neito rauennut nauramaan, ja olisi täten pilannut koko tilanteen vakavuuden.

"Hyvä on, hyvä on! Menen! Jos vain lopetat tuon puhumisen!" Axië kuuli yllättäen aasin huudahtavan. Neidon huulien lomasta karkasi huvittunut tirskahdus, ja katse kääntyi aasin suuntaan, joka alkoi pikkuhiljaa hänenkin silmissään näyttämään vain epätoivoiselta, eksyneeltä aasin kantturalta. Eikä enää siltä pelottava silmäiseltä, uhkaavalta miekkoselta.

Pian oli aasi kalkkunoiden seurana vankikärryissään, lukittuna vieläpä. Paremmin ei olisi voinut käydä!
"Olkaa kuin kotonanne!", Àrayan oli hetki sitten virnistäen täräyttänyt heidän vangeilleen. Tuo lausahdus oli saanut Axiën naurahtamaan pahemman kerran.
"Ja aasi, sietäisit olla kiitollinen. Aasit kun nimittäin kuuluvat teuraiksi, enemmin kuin kotieläimiksi", hän lausahti, katsahtaen aasia pisteliäästi, mutta vain nopeasti. Pitkäksi aikaa hän ei tuota uskaltanut vielä jäädä tuijottelemaan.

Ihmisiä oli tullut ulos yleisöksi. Osa kiristeli kiukuissaan hampaitaan, osa nauroi kippurassa, ja säesti heitä aplodeillaan. Axië ei tiennyt pitäisikö hänen olla levoton vai huvittunut, joten hän päätti olla molempia. Árayan ilmoitti, että heidän olisi paras kadota paikalta ja pian. Vartijoitakin kutsuittaisiin varmasti pian lisää. Liiankin pian.

"Tuletko?" kuului kysymys Árayanin suusta. Axië katsoi hieman levottamana ympärilleen. Väkijoukossa jo huudettiin vartijoita. Tríadel tönäisi häntä lempeästi turvallaan, kohottaen pienoisen hymyn neitosen kasvoille, joka kumminkin muisti viime kertaisen ratsastuksensa kyseiselä hevosella, hän oli hädin tuskin pysynyt selässä. Väkijoukosta kuului älämölöä. Hieman epäröiden puolivalkyyrineito tarttui Árayanin käteen ja kipusi vaivalloisesti tamman selkään, johtuen hänen lyhyestä tanssiasmekostaan. Hän ei ollut kovin ilahtunut ajatuksesta vilautella siinä samassa alushousujaan sellaiselle määrälle yleisöä.
Nyt kuului jo vartio joukon ääniä, jotka syöksyivät tanssiaissalin avoimesta ovesta ulos, ja tavoittivat heidät siinä samassa katseellaan. Axiën vatsan pohjassa muljahti.

"Saa nähdä kuinka pitkälle pötkimme, ennen kuin minä makaan taas jorpakossa!" hän huudahti osaksi huvittuneena, osaksi peloissaan. Hän kun ei tosiaan osannut ratsastaa. Ja kaiken huippu olisi se, jos Árayan joutuisi pistämään hevosensa laukkaan, kun nuolilla ampuvat vartijat jahtaisivat heitä takaapäin. Silloin ei olisi kaukana se, että neitokainen menettäisi otteensa tammasta, ja lennähtäisi päistikkää vihollistensa syliin. Ajatuskin hirvitti.

//Joo kauheesti pelei täälki . DDD AASI ON KYL PARAS . DD//

"Ja aasi, sietäisit olla kiitollinen. Aasit kun nimittäin kuuluvat teuraiksi, enemmin kuin kotieläimiksi"
Àrayan ei ollut voinut pidättää naurunpärskähdystä joka pääsi miehen suusta. Aasi, todellakin. Suuri, itsepäinen aasi tuo oli, mikäs muukaan ja nyt mukavasti loukossa omassa häkissään. Kohta kuitenkin tämän kaksikon À & A:n pitäisi kiirehtiä, tai he saisivat uudestaan ihmiset kimppuunsa. Onneksi Tríadel oli nopea ja Àrayan vaikka olikin humalassa, ja täten syyllistyi ohjasjuopoksi, niin osasi hevosta ohajata ja tamma nyt melkein menikin sinne minne Àrayan vain pyysi sen menevän.

Pian Axië tarttui hänen ojennettuun käteensä ja haltia nosti hänet tamman selkään. Ei mahtanut neidolla olla mukavaa, kun mekon kanssa joutui ratsastamaan, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin tämä. Àrayan kyllä kiidättäisi heidät nopeasti turvaan ja sitten mies varmaan itsekin painuisi nukkumaan humalaansa pois. Hän ei todellakaan halunnut sammua minnekkään katuojaan.
"Saa nähdä kuinka pitkälle pötkimme, ennen kuin minä makaan taas jorpakossa!"
Kuului neidon huudahdus takaa, kun Àrayan sitten patisit kermanvaalean tamman liikkeelle.
"Pidä kiinni! Nyt mennään oikeasti kovaa!" haltia huudahti ja irrotti nopeasti ohjaksista ja etsi käsillään Axiën kädet ja kiersi ne itsensä ympäri, jotta toinen varmasti pysyisi selässä. Hän ei haluaisi jäädä vihollisten keskelle noukkimaan pudonnutta Axiëta.

"Juokse, juokse, juokse!!" Àrayan huudahti hevoselleen, joka nosti hieman kumpaakin etujalkaansa ja veti korvansa luimuun ja lähti nelistämään samaista tietä pitkin, jota Àrayan oli tullut juhliinkin. Korppitukka ei katsonut taakseen, mutta saattoi tarkoilla korvillaan kuulla että vartiojoukkojen äänet olivat hälventyneet tuulen sekaan. Ne eivät olisi enää perässä, ainakaan hetkeen ja siinä hetkessä Tríadel kyllä kerkiäisi kiidättää heidät pois. Toivo, se oli koko ajan loistanut tuossa humalanhuuruisessa mielessä, ja nyt haltia huokaisi vain hiljaa, melkoinen ilta ja nyt he taas olisivat pakomatkalla.

"Pysytkö kyydissä?" Àrayan huudahti tuulen lomasta ja haukotteli sen perään. Kaupungin soihdut alkoivat näkyä, pitäisikö heidän kiertää kaupunki vai mennä sen lävitse? Mies kurtisti hieman kulmiaan, ja sitten katsahti nopeasti Axiëen.
"Sanele sinä reitti niin minä ohjaan", korppitukka pyysi. Hän kun ei ollut ollenkaan varma, mistä heidän pitäisi mennä.

//Tästäkin tuli lyhyt .<< AIDA kuinka sä voit koskaan antaa mulle anteeksi tämän ? *henkinen kriisi* ja anteeksi tuo hittaus .__.//

Axiëndra oli joutunut karvaan valinnan eteen. Jäädäkö vartijoiden nuijittavaksi ja sauvottavaksi, ja sen jälkeen heitetyksi tyrmään, syytettynä kaikista älyttömyyksistä, mukana lukien myös valtiaan surmasta, joka varmasti ajaisi hänen tuomionsa hirrelle asti, Emër kun tuskin enää onnistuisi päästämään häntä siitä tilanteesta, kuin koiran verejästä. Ja tuskin velipuolella edes riitti haluja sellaiseen. Hän oli varmasti ylitse pääsemättömän pettynyt Axiën niskoitteluista, kapinallisuuksista, ja yleensäkin kaikista häpeällisistä tempauksista, joita hän oli viime aikoina tuottanut.

Vaiko hypätä hevosen selkään, jota ohjasti humalainen Árayan, silläkin riskillä, että Axië ei vieläkään oikein hallinnut tuota ratsastuksen jaloa taitoa, pikemminkin ratsastuksen jalon putoa-mahdollisimmaan kovaa-päällesi maahan- taidon.

Vartijoiden kiukkuisia huudahduksia kuului jo, samassa joukko rotevia lihaskimppuja pyyhälsi ulos tanssisalin pääsisäänkäynniltä, aseet jo valmiiksi ulos vetäistyinä. Muutamamilla oli kädessään keihäitä, taikka seipätä, pari omisti miekkoja, ja kirveita, ja mikä pahinta, jälkimmäisillä oli jousipyssyt. Huudahdellen miehet sysäsivät pois tieltään väkijoukkoa, joka oli kerääntynyt tarkastelemaan Axiën ja Àrayanin touhuja.

Valtaisasti empien Axië kuitenkin päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, päättömään ratsastukseen hevosella, jolla Axië uskoi olevan enemmän älliä, kuin hänellä ja Árayanilla tässä humaltuneessa tilassa. Voisi hyvinkin olla, että Tríadel koituisi heidän pelastuksekseen.
Näinpä siis Axië tarttui Árayanin käteen, kivuten varovasti hevosen selkään, hameensa takia.
Axiën pakokauhuiset sanat hänen lentämisestään jorpakkoon, taisivat saada Árayaniinkin hieman puhtia.

"Pidä kiinni! Nyt mennää oikeasti kovaa! hän kuuli haltiamiehen huudahtavan, ja saaden Axiën koko kehon melkeinpä tärisemään jännityksestä, ehkä jopa pelostakin. Milloin hän oli mitään pelännyt, kuin lintuja? Pelkäsikö hän nyt hevosiakin? Ei, ei hän pelännyt hevosia, vaan istumista niiden selässä, silloin kun ne juoksivat tuhatta ja sataa.
Axiën tajunta ei oikein pelannut sillä hetkellä, eikä Árayanin sanat: ´Pidä kiinni!', tainneet upota tarpeeksi syvälle hänen mieleensä, ennen kuin mies oli jo tarttunut hänen käsiinsä ja kiertänyt ne itsensä ympäri. Ele oli varmastikin Axiën pelastus, hän sai siis kiittää Árayania siitä, ettei hetken päästä maannutkaan jorpakossa.

"Juokse, juokse, juokse!! " haltiamiehen huudot sujahtivat neidon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän tuskin tajusi sillä hetkellä mitään, edes sitä kuinka Tríadel lopulta lähti laukkaansa.
Axië oli sulkenut silmänsä, viliseviltä maisemilta, pelkonsa takia, ja piti Árayanista kiinni niin lujaa, kuin suinkin saattoi. Hyvä ettei rutistanut toista hengiltä.
Hän kuuli vinhuavaa ääntä ilmassa, varmaankin nuolia, joita vartijat singauttelivat jousipyssyillään. Osuamia ei kuitenkaan näyttänyt tulevan. Tai ei ainakaan siltä kuulostanut. Axiën silmät olivat nimittäin yhä puristuneina kiinni.

Pikkuhiljaa vartijoiden äänet himmenivät. "Pysytkö kyydissä?" tuulen lomasta saattoi Axië nuo sanat erottaa. Hän vihdoin uskalsi avata silmänsä, eikä heti hahmottanut aluetta, jolle he olivat saapunut. "Ainakin tähän asti", hän huokaisi vastaukseksi, ja hellitti hieman kuristusotettaan Árayanista, ei kuitenkaan paljoa, he ratsastivat yhä aika kovaa tahtia, ja Axië ei halunnut ottaa riskejä.
Seuraavaksi haltiamies pyysi häntä sanelemaan reitin. Neidon katse käväisi ympäristössä, yrittäen löytää jotakin tutunnäköistä.
Pieniä puisia taloja oli joka puolella, samoin myös katuja ja kujia. He olivat näemmä vaaniasustuksen puolellella. Joidenkin talojen ikkunat oli laudattu umpeen sodan pelossa.
Yhdellä kujalla, hän saattoi hahmottaa pienen kirjakaupan. Hetkonen hän tiesi missä he olivat!

"Freijan siunaus!" Axië huudahti, tajuten vasta hetken päässä, että hänen lausahduskensa oli saattanut Árayanin korvissa kuulostaa jokseenkin hyvin uskonnolliselta, kuin siltä mitä sen oli pitänyt tarkoittaa.
"Freijan siunaus! Sen pitäisi olla tässä aivan lähellä. Pieni kuppila muistaakseni, joka myös majoittaa väkeä. Ehkä tilaa olisi vielä muutamalla. Näin sodan korvilla se antaa suojapaikkoja vaaneille. Jollainen minä en kylläkään ole, mutta ehkäpä onnistun bluffaamaan itseni sisään. Hmmhh.." Axiën ääni painui mietteiseksi, sitten hän tajusi, että hänen olisi tosiaan neuvottava reittikin sinne.

"Seuraavasta tien haaraasta oikealle, pari korttelia suoraan eteenpäin, sitten vasempaan. Sittemmin pitäisikin olla jo perillä!" Axië huudahti, selvästikin jo riemastuneena siitä, että heidän pakomatkallaan saattoi olla hyvätkin mahdollisuudet onnistua.

//Voi Sever, ei mulla oo mitää anteeksi annettavaa<3 Eikä se hittaus mitään haitannu. Hyvin Sepposeni kirjotit, vaikka kiirettä pukkaakin ! Aattelin et ku kummallakin on pelien kaa nii hirmuinen kiire, ni vois ruveta lopettelee noita kahta muuta meidän peliä . DD Ni ei ois ne riesana. . DD Tää on kuitenkin varmaan se mieluisin peli säilyttää . DD Ja juu jaaritukset sikseen. //

Árayan ohjasti, tai oikeastaan Tríadel itse tiesi, missä nelisti. Sen korvat pysyttelivät niskan tietämissä, luimussa. Se pärskähti muutaman kerran, jolloin vettä lensi sen sieraimista. Se porhalsi tietä pitkin, kavioiden lyödessä maahan aina vain kovempaa. Árayan in oli helppo istua tamman selässä, olihan soturi kokenut ratsastaja. Hän oli kuitenkin hitusen huolissaan Axiësta, joka kuitenkin piti hänestä mahdollisimman kovaa kiinni. Hienoinen hymynkare käväisi tuon korppitukan kasvoilla. He olivat karkoittaneet lauman kalkkunoita perästään, mutta ei aikaakaan kun ne saattaisivat olla uudestaan heidän perässään.
Mies huokaisi syvään. Hän oli niin monta kertaa joutunut pakenemaan, joskus turhaankin, muttei nyt. Nyt oli vaihtoehtona tämä pakeneminen, tai sitten "ihana" loppuelämä tyrmässä. Ehkä mies kuitenkin ihan mielellään päätyi pakoon.

Hän pyysi pian Axiëta neuvomaan hänelle suuntaa. Neito oli varmaankin paljon enemmän käynyt siellä päin, kuin Àrayan, joka vielä kaiken kukkuraksi oli humalassa. Ajatuksensa saattoivat johtaa hakoteille, jos tämä nyt edes alkaisi ajattelemaan.
"Freijan siunaus!"
Àrayan kuuli takaansa neidon äänen, ja kesti hetken ennen kuin mies edes tajusi koko asian.
"Häh!?" mies huudahti, kuin ei olisi uskonut korviaan. Mikä aika tämä nyt oli jumalten siunauksille. Kuitenkin hän huomasi olevansa väärässä sen uskonto-jutun suhteen, sillä pian Axië avasi uudestaan suunsa.
"Freijan siunaus! Sen pitäisi olla tässä aivan lähellä. Pieni kuppila muistaakseni, joka myös majoittaa väkeä. Ehkä tilaa olisi vielä muutamalla. Näin sodan korvilla se antaa suojapaikkoja vaaneille. Jollainen minä en kylläkään ole, mutta ehkäpä onnistun bluffaamaan itseni sisään. Hmmhh.."
Àrayaninkin ilme kirkastui sillä samaisella sekunnilla. Hän oli vaani, ja kyllä mies saisi sitten helposti Axiënkin sisään. Hänen puhumistaitonsa, kun paranivat aina hänen ollessa humalassa, joskin ne nyt olivat aina melkoisen hyvät. Haltialla oli sana hallussaan.

"Seuraavasta tien haaraasta oikealle, pari korttelia suoraan eteenpäin, sitten vasempaan. Sittemmin pitäisikin olla jo perillä!"
Àrayan kuunteli tarkasti mitä neitonen hänen takanaan neuvoi. Hän painoi jokaisen ohjauksen mieleensä ja naurahti sitten. Seuraavaksi hän kääntyi oikealle ja sitten mentiinkin pari korttelia neliä, ja sitten vasempaan. Ja siinähän se nökätti Freijan siunaus.

Kermanvaalea tamma pysähtyi talon eteen kuin seinään ja Àrayan horjahtikin hieman, eikä saanut tasapainoteltua, että olisi selässä pysynyt vaan mätkähti hän nyt vuorostaan maahan.
"Hienoa", mies naureskeli maasta, kun tamma käänsi katseensa häneen. Haltia myös kuunteli, oliko lähistöllä melua. Ei. Vartijat eivät olleet vielä heidän perässään.
"Tämä on oikea paikka, eikö?" Àrayan vielä varmisti Axiëlta.

//Uwaah~
Oukkei. Nii, vähä helpottais noitten pelien kanssa ^^
Ja tätä ei kyllä lopeteta! : DDD//

Ei kulunut aikaakaan, kun he saapuivat Freijan Siunauksen etupuolelle, Árayan oli siis noudattunut hänen ajo-ohjeitaan tarkkaan. Vartijoistakaan ei näkynyt jälkeäkään. Axië tunsi olonsa helpottuneeksi. Vihdoinkin saisi olla rauhassa. Niin pitkään olivat he joutuneet pakenemaan kaikenlaista, maajusseja, kalkkunoita, ja vielä vartijoitakin. Axiën suusta karkasi joku huokaisun tapainen äännähdys.

Axië tarkkaili joskin keskittyneen oloisena ympäristöä, kun Tríadel tekikin äkkipysähdyksen talon eteen, Árayan horjahti hieman, mätkähtäen sitten maahan, Axië totta kai mukanaan. Miten muutenkaan olisi voinut käydä, kun Axië ei ollut tarpeeksi ajoissa tajunnut irrottaa kuristusotettaan toisesta. Siinä hän makasi kivetyllä tiellä, varsin epämukavassa asennossa, tosin puolittain haltiamiehen päällä. Niin, Axië oli sentään saanut pehmennetyn alastulon, toisin kuin Árayan.

Niin nopeasti kuin Axië suinkin saattoi hän kampesi itsensä hiemnan huvittuneena pystyyn, peläten kuitenkin liiskanneensa Árayanin pahemman kerran.
"Oletko ehjänä?" hän kysyi hieman hämillään, ja nyökkäsi sitten vielä merkiksi Árayanin kysymykseen, että tämä tosiaan oli oikea paikka. Freijan Siunaus!

Neidon katse kierteli pientä majataloa. Heidän olisi varmasti paras mennä suoraan sisään, ja kysyä minne Tríadelin saisi majoitettua, tai oliko paikassa edes tilaa heille.
Axië vetäisi syvään henkeä, kun hän marssi kohti Freijan Siunauksen etuovea, viittoen Árayania mukaansa.
Puiseen oveen, hän hakkasi kolmen verran koputuksia, ja sitten ovivahti avasi oven narahtaen hitusen raolleen. Oven raosta paljastui ohut valonsäie. Rakennuksen kaikki ikkunat oli peitetty, jottei valolla olisi ulos pääsy tietä, joka voisi paljastaa vihollisille asutun rakennuksen.

"Laulakaa", kuului kyllästynyt miesääni. Axiën silmät pyöristyivät hämmästyksestä. Mitä tuokin oikein ajoi takaa?
"Anteeksi MITÄ?" Axië räväytti vihaisena. Hän ei tosiaankaan ollut laulu tuulella, ja miehen pyyntö oli hänestä hävytön.
"Hiljainen melodia, laulakaa se, jos mielitte päästä sisään", sama kyllästynyt miesääni huokaisi.
Axiën ilme koki kirkastumisen, niin, hiljainen melodia, tietysti!
Hän oli joskus sattumalta kuullut siitä pätkän. Mitenköhän se menikään?

"Annoin, ööh jotakin, pilviverhoon,
jonkin yli se kantoi?? Himputti.." Axië yritti epätoivoisesti laulaa Vaanien hiljaista melodiaa, tajuten ettei muistanut siitä sittenkään pätkän vertaa! "Kröhöm.." kuului kyllästyneen ovivahdin suusta, samalla kun tämä alkoi pikkuhiljaa sulkea narisevaa ovea. Axië loi vaativan katseensa Árayaniin, ikään kuin sanoen, että hoida sinä tämä tilanne.


// . DD Pitäs varmaan tehä Freijan Siunaukseen uusaihe ja jatkaa sieltä . DDD Aattelin jättää sen sulle, ku ite oon huono keksii otsikoita! . DD //

//No miepä vein sen sinne, nimellä ~Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa

Sinne siis ja teksti ei ole mitään parasta laatua >< //