Kulissien takana

Kaamos ei ollut koskaan liiemmin viihtynyt satamassa.
Toisin kuin niin monesta muusta, hänestä ei ollut hienoa katsella ylpeitä aluksia tai kulahtaneita pikku paatteja ja haikailla tyrskyjen ja seikkailujen täyttämästä elämästä. Ehei. Haltia ei viihtynyt paikoissa, joissa roikkui nuoria miehiä ja naisia haaveilemassa muka paremmasta elämästä jossain muualla. Hänestä pitäisi tyytyä siihen mitä on eikä aina rakennella unelmista linnoja... Kukaan ei loppujen loppuksi ollut niin pitkä, että voisi kulkea pää pilvissä kävellen samalla eteenpäin jalat maan pinnalla.
Kaukokaipuu ei ollut ainoa asia, miksi Kaamos karttoi satamaa. Huolimatta aatelisten mittapuulla melko vaatimattomasta pitkästä takistaan ja yrityksestään sulautua massaan, pesunkestävät merikarhut ja näppärät taskuvarkaat paikansivat hänet aivan liian helposti. Niinpä mies karisteli kannoiltaan jatkuvasti sataman loisia kimpustaan talsiessaan pitkin askelin kohti sitä tiettyä kapakkaa, johon oli hänestä aivan liian pitkä matka. Päästessään oikealle rakennukselle hän mulkaisi vielä muksua, joka oli juuri napannut hänen toisen vyönsä. Pojun epäonneksi Kaamos kuljetti harvoin arvoesineitä vyöllä, mutta saipahan natiainen sentään hienon veitsen ja pusukallisen tupakkaa.
Kallista tupakkaa!

Ärtyneenä ryöstöstä Kaamos potkaisi kapakan takaoven auki ja astui sisään. Takahuoneessa korttia pelanneet työntekijät säikähtivät äkillistä sisääntuloa. Yksi heistä ponkaisi jaloilleen.
"Tänne ei saisi tul-"
"Missä isäntä on?" synkkäilmeinen haltia tokaisi ennen kuin sopertelevan mies sai sanojaan loppuun. Kuin kutsuun vastaten kapakan omistaja tuli huoneeseen. Hän vilkaisi Kaamosta ja nyökkäsi itsekseen hätistäen sitten työläisensä huoneesta. Oven pamahdettua kiinni viimeisimmän tarjoilijattaren perässä isäntä istahti vapautuneelle penkille ja viittasi Kaamostakin istumaan. Tosin haltia pudisti päätään ja jäi jaloilleen. Hän mittaili isäntää hetkisen katsellaan. Mies oli tanakka, partaisa ihminen, jonka hiukan ahavoituneet kasvot näyttivät puusta veistetyiltä. Toisaalta harmaissa silmissä leimusi tuli.
"Mitä tahdot minulta, Kaamos?" isäntä kysyi lopulta saatuaan tarpeekseen hiljaisuudesta.
"Kuulin sinun saaneen lastia kaukomailta", kuului vastaus. Isäntä nyökkäsi ja nousi seisomaan.
"Lääkkeitä sisarellesiko taas?" hän ihmetteli vastaten haltian kultaisten silmien tuijotukseen. Kaamos nyökkäsi ja isäntä huokaisi.
"Uskooko äiti yhä hänen paranevan pelkällä uskolla?"
"Äitini on aina ollut sellainen", vastasi Kaamos ilmeettömänä. "Ellei usko paranna, niin henkilön kohtalo on kuolla."
Isäntä nyökkäsi, muttei kysellyt enempää. Hän haroi partaansa ja näytti miettiväiseltä.
"Haluamaasi lääkeet ovat yläkerrassa", hän selitti, "minun on haettava ne sieltä."
Hän oli hädin tuskin saanut sanat suustaan kun kuuli metallin kilahtavan ja näki välähdyksen silmänurkastaan. Kaamos oli painanut miekan terän varoittavasti miehen kaulalle.
"Ah ~ etkö luota minuun?" isäntä kysyi, vaikka tiesi vallan mainiosti että liian luottavaiselle kävi usein huonosti. Sen tiesi myös Kaamos
"En."
"Jospa lähetän vaimoni hakemaan sen sinulle?"
"Sopii."

*

Ajan kanssa hipsi isännän vaimo hienon pussukan ja oluttuopin kanssa takahuoneeseen. Hiukan tärisevin käsin hän laski kantamuksensa pöydälle ja miestään vilkaisten poistui huoneesta. Kaamos oli laittanut miekan takaisin huotraansa ja astahti nyt kurkistamaan pussiin.
"Voisit ostaa noita laillisestikin", isäntä huomautti.
"En voisi. Tätä kasvia pidetään myrkkynä."
"Ai, vaikka monet sitä syövät."
"Elämme kovia aikoja", Kaamos huomautti lopettavasti ja sujautti pussukan takkinsa sisätaskuun. Vapaalla kädellään hän laski rahapussin pöydälle lääkkeiden tilalle. Isäntä silmäili pussia arvioivasti ennen kuin otti sen huomaansa.
"Tämähän alkaa käydä kivuttomasti", hän huomautti hymyillen vinosti. Kaamos nyökkäsi ja osoitti tuoppia.
"Mitä varten tuo on?"
"Sinulle. Vakioasiakkaan tuoppi", selitti isäntä kuin se olisi ollut itsestään selvyys. Samalla hän piikitteli haltiaa hieman, sillä molemmat heistä tiesivät ettei Kaamos enää tulisi jos hänen sisarensa paranisi. "Voit juoda sen täällä ja sitten poistua."
"Takakautta", lisäsi Kaamos virnistäen hänkin. Isäntä tuhahti niin että viiksikarvat värähtivät.
"Takakautta" hän töksäytti ja meni ovelle vilkaisten vielä olkansa yli pöydän ääreen istuutuvan haltiaan. "Sinunlaisesi pilaisivat imagoni."

Suljettuaan takahuoneen oven ja mennessään takaisin keittiön puolelle isäntä punnitsi kädellään rahapussia. Sen paino vihjasi Haltian siskon voivan huonommin, ja niin voisi isäntäkin, jos lääkkeet eivät auttaisi.
Pussissa oli enemmän kultaa kuin normaalisti.


//Jonayla, ole hyvä//

//Ja Jonatushan täältä taapertaa paikalle ^__^//


Olikohan tämä kuitenkin vähän järkijättöistä touhua, vaellella ympäriinsä eksyttävien käytävien sokkelossa savuttavan soihdunnysän kanssa pelkkää uteliaisuuttaan? Tuskin nyt sentään, ainakaan Elain ei myöntänyt sitä. Tämä oli hänelle vain mukava ja pienimuotoinen seikkailu, tutkimusmatka kaupungin alapuolella. Kenties hän jopa löytäisi reitin kääpiöiden kaupunkiin Nidavelliriin. Elain oli lähtenyt tänne heti vapaahetken saatuaan, mikä tahansa oli tervetullutta vaihtelua pakertamiselle sodan täyttämässä majatalossa, tylsä ja tasainen elämä ei vain sopinut hänelle.

Elain oli merkinnyt kulkemansa reitin käytävän seinään veitsiensä viilloilla, eksymisestä ei ainakaan olisi pelkoa. Soihdun kestävyys olikin sitten eri asia, tulesta puskeva savu kertoi liekin sammuvan hetkenä minä hyvänsä. Olisi siis parempi löytää tie ylös, ilman valoa Elain saattaisi jäädä tänne turhankin pitkäksi aikaa. Onneksi sentään lähettyviltä löytyi lupaavan oloinen käytävä, sen päästä kun saattoi erottaa jonkinlaisen oven. Tai saattoi erottaa ainakin hetken aikaa, soihtu nimittäin päätti tehdä lopullisen tenän ja Elain joutui haparoimaan tiensä ovelle pimeydessä. Hetken ähellettyään hän onnistui saamaan oven auki ja löysi pian itsensä tuntemattomasta kellarista.

Ennen kuin tanssijatar ehti harkitakaan mitään järkeviä selityksiä oleskelulleen viinitynnyrien seassa, sattui kellariin tulemaan nuorehko mies, joka näytti selvästi yllättyneeltä nähdessään punatukkaisen neidon.
"Älähän nyt tapita siinä, en minä tänne tahallani tullut", majatalon tytär kivahti. Hyökkäys oli paras puolustus, varsinkin kaksilahkeisia kohtaan.
"Sinun olisi paras tulla kanssani Grewaldin juttusille", nuorukainen sai sanotuksi toivuttuaan hämmästyksestään. Ilmeisestikin tuo Grewald oli tämän juottolan isäntä, saattoihan Elain nyt järkeään käyttämällä arvata tämän paikan laadun katsellessaan kellarin sisältöä. Tynnyriä tynnyrin perään.

Punatukkainen ei vaivautunut vastaamaan mitään nuoren miehen sanoihin, mutta lähti kuitenkin suhteellisen sävyisästi seuraamaan miekkosta. Eihän hän muutakaan voisi. Onneksi sentään tuo pellavapää ei tajunnut pyytää hänen veitsiään, jotka olivat selvästi näkyvällä paikalla hameen vyötäisillä. Pian Elain oli samassa huoneessa partaisen ihmismiehen ja tummahiuksisen haltian kanssa.
"Isäntä, tämä nainen oli murtautunut kellariin", nuorukainen selitti, saaden osakseen tukevahkon ihmisen huomion. Elain ei kyllä olisi osannutkaan kuvitella haltiaa paikan omistajaksi, siltä tuo ei tosiaankaan näyttänyt.

"Itse asiassa en kyllä murtautunut. Mitä minä muka edes tekisin jollakin viinitynnyreillä", tanssijatar kiirehti puolustamaan itseään melko piikikkäin äänenpainoin. Että miehet osasivatkin olla typeriä, aina piti vetää asioista omat johtopäätöksensä. Niin tyypillistä. Eripariset silmät tapittivat jokaista huoneessaolijaa vuorollaan, kädet olivat vetäytyneet puuskaan ja sormet naputtelivat veitsenkahvaa.
"Olen kyllä valmis lähtemään heti kun vain saan soihdun, tai vaikka ilmankin sitä", nainen vielä totesi, vaikka osasi kyllä arvata, että ainakin paikan isännällä olisi vielä sana jos toinenkin sanottavana.

//Pahoittelen kestoa. Inspiraationi on ollut koomassa ;_; Lupaan parantaa tapani//


Haltia ei ollut koskaa liiemmin välittänyt oluesta, mutta olisi ollut typerää jättää iso kolpakollinen koskemattomaksi. Niinpä Kaamos kulautti ensimmäisen suullisen alas ja oli vähällä irvistää. Sen verran hän tiesi, että isäntä ei ollut kaatanut hänelle sitä halpaa ja laimeaa litkua, jota juotettiin merimiehille, vaan tummaa mallasolutta. Kai haltian olisi pitänyt olla siitä kiitollinen.
Ei hän silti pitänyt oluesta.

Juuri sopivasti huoneen ovi paukahti auki ja sisään hiipparoi nuori blondi poika kipakan oloisen punapään kanssa. Kaamos laski kolpakon pöydälle ja rypisti otsaansa harmistuneena keskeytyksestä. Ilmeisesti tämän kerran kaupanteko ei onnituisikaan niin jouhevasti kuin yleensä.
"Vai kellariin", Grewald tuumasi sukien partaansa. "Mites sinä nyt sinne tupsahdit jos et kerta mitään tahdo ottaa?"
Isäntä kyräili naista epäluuloisena, eikä näyttänyt siltä kuin antaisi naikkosen lähteä ilman mitään ristikuulusteluja. Kaamos huokaisi hiljaa ja laski katseensa pöydän pintaan.
Jos muija antaisi miehelle muutaman kolikon, hän takuulla saisi lähteä, mutta minkäs teet. Arvatenin hempukka oli niin jääräpäinen, että alkaisi vain haastamaan riitaa. Ihan periaatteen vuoksi.

Tuntiessaan naisen katseen, haltia kohotti kasvonsa.
"Älä minua katso, nainen", hän tokaisi tylysti. "Minulla ei ole mitään tekemistä tämän tavernan kanssa."
Grewald siveli uudelleen partaansa.
"En voi päästä sinua livahtamaan tuosta vain, mokoma nuuskija" mies hykerteli kuulostaen jostain syystä lähinnä huvittuneelta, eikä haltia pitänyt tavasta, jolla mies katseli häntä.
"Minulla on tarpeeksi työvoimaa, mutta voisit korvata typerän käytöksesi tälle haltialle."
Kaamos nousi seisomaan.
"Että mitä?" hän kysyi ärtyneenä.
"Tämä viehkeä punapää voisi korvata tekonsa minulle sinun kauttasi, Kaamos-herra", isäntä selitti tyynesti.
"Ei käy", haltia ärähti.
"Sitten meidän sopimuksemme raukeavat", Grewald huomautti synkästi. Kaamos huokaisi, muttei sanonut mitään hetkeen.
"Minulla ei taida olla vaihtoehtoja, mutta tuo nainen ei taida tällaiseen suostua."

//Eipä tuo nyt mitään haittaa, toivottavasti inspis vaan suostuu virkoamaan ^^//


"Kääpiöiden - tai keiden lienevätkään - käytävät minut tänne toivat", Elain selitti purevasti miehen kyselyihin. Eipä hän todellakaan tarkoituksella tänne ollut tupsahtanut. Lausahdus kirvoitti epämiellyttävän epäileväisiä ilmeitä miesten ja varsinkin paikan omistajan kasvoilla, mikä sai punatukkaisen mulkaisemaan jokaista melkoisen pistävästi. Haltia ainakin huomasi eriparisilmien tuijotuksen ja kehottikin tylysti naista säästämään äkämystyneen huomionsa muille. Tuhahduksen saattelemana silmät kääntyivätkin jälleen tapittamaan naisen sanoista huvittunutta Grewaldia.

Kapakanpitäjän ehdotuksen kuullessaan Elain ei ollut uskoa korviaan, mitä ihmettä mies oikein kuvitteli hänen tekevän. Mutta ennen kuin nainen ehti älähtää äkäisiä ajatuksiaan julki, oli haltiamies ilmaissut oman tyrmistyksensä. Harmi vain, ettei Grewald sallinut mustahiuksisen kieltäytymistä. Mutta jollei haltia halunnut Elainea riesoikseen, olisi tilanne naisen kannalta paljon parempi. Suippokorva saattaisi hyvinkin päästää hänet menemään ilman kummempia tehtäviä, niin ainakin saattoi toivoa.

"Saatte kyllä uskoa ettei moinen houkuta minua pätkän vertaa, mutta jos se on ainoa keino päästä tästä typeryydestä niin suostun siihen", Elain sanoi yhä ärtymyksen sävyttämällä äänellä. Yllättävää myöntyväisyyttä häneltä tällaisessa tilanteessa, mutta näin hän pääsisi toivon mukaan nopeimmin eroon epäluuloisesta kapakanpitäjästä.
"Älähän unohda luovuttaa aseitasi", mies vielä muistutti partaansa sivellen ja katsahti merkitsevästi Elainen vyötäisillä lepääviä veitsiä ja sitten Kaamosta.
"Mistä minä tiedän, että saan ne vielä takaisinkin?" tanssijatar kivahti.
"Teinä en nyt esittäisi mitään mutinoita", Grewald sanoi painokkaasti. Hetken tuijotuskilpailun jälkeen Elain joutui kääntämään katseensa pois ja ojentamaan veitsiparinsa vastentahtoisesti haltiamiehelle.
"Pidä sitten huoli noista", punatukkainen tuhahti, vannottaen miestä vielä katseellaan. Saisi tosiaankin olla hukkaamatta veitsiä heti tilaisuuden tullen.

"No niin poika, saatahan heidät toki ulos", Grewald patisti blondia apulaistaan, joka hätkähtäen heräsi sivustakatsojan roolistaan ja lähti käytöstapansa jälleen muistaen johdattamaan kaksikkoa ulkoilmaan. Haltia olisi oletettavasti osannut ulos muutenkin, mutta Elainelle opastus oli tarpeen. Vaikkei hän sitä suurin surminkaan olisi noille miehille myöntänyt. Kengänkannat kopsahtelivat äkäisesti lattiaan ja punaiset hiukset heilahtelivat terävien askelten tahdissa, vaikka suuttumus alkoikin pian haihtua. Tanssijatar ei kuitenkaan ollut mitenkään pitkävihainen luonne, päin vastoin, nopean leimahduksen jälkeen hän aina tyyntyi.

"Hyvää päivänjatkoa", pellavapäinen nuorukainen sanoi hieman epäröiden, ei tainnut oikein tietää mitä moisessa tilanteessa olisi pitänyt sanoa.
"Hyvinhän se jo ehti alkaakin", Elain mutisi puoliääneen ja huokaisi vielä lausahduksensa päätteeksi. Kunhan alamäki ei sentään jatkuisi aivan näin jyrkkänä koko päivää. Jos hän vain saisi veitsensä takaisin, hän lähtisi kyllä saman tien.

Ottaessaan naisen veitsiä vastaan Kaamos nieli huokauksen. Mites tässä nyt näin oli päässyt käymään?
Hän ei voinut käsittää, mutta toisaalta, tämä oikeistaan oli hänen tyypillistä tuuriaan. Sitoessaan veitset turvaan vyölleen haltia virnisti ilottomasti.
"No mutta tottakai", hän sanoi, "Repisit varmaan silmät päästäni, jos niille sattuisi jotakin."

Blondi opasti heidät kiireesti ulos, ilmeisesti hänkin iloissaan, että asiasta selvittiin ilman suurempia terän väläyttelyjä. Päästessään ulos raittiiseen, suolan tuoksuiseen ulkoilmaan punatukkaisen kipakan neitosen kanssa, Kaamos viimein huokaisi. Syvään. Ja huomaamattaan samaan aikaan punapään kanssa. Heitettyään lyhyet hyvästit apulaiselle mustahiuksinen haltia kääntyi hänen tunnolleen sysätyn naisolennon puoleen.
"Ei kai tässä nyt muukaan auta", hän puhahti lopulta kyräiltyään punapäätä hetkisen. "Onko sinulla nimeä, nainen?"
Hän olisi tietysti päässyt helpommalla, jos olisi vain antanut tulisieluisen naisen lähteä menemään, mutta Kaamos oli juuri sen verran sadistinen, ettei voinut päästää toista noin vain menemään. Pitihän oma vapaus ansaita. Sitä paitsi Kaamoksen päivä oli alkanut suhteellisen lupaavasti, mutta tämä uusi mutka matkassa - Grewaldin pompottelusta puhumattakaan - oli saanut nyrpeän haltian mielialan laskemaan kuin lehmän hännän.
Hänen ajatuksensa hipaisivat takin sisällä, rintaansa vasten painautuvassa lääkepussia ja kaukaa haettu idea putkahti miehen päähän.

Kaamos viittasi punapäätä seuraamaan ja lähti pitkin askelin poispäin satamasta.
"Osaatko yhtään minkäänlaista parantamista?" hän tiedusteli naista epäluuloisesti vilkaisten kävellessään erään tavernan talliin. Hän oli jättänyt hevosensa sinne, koska ei viitsinyt ottaa sitä mukaansa ruuhkaiseen satamaan. Sataman asukkaat olisivat varmaan syöneet upean eläimen elävältä.

Elain mulkaisi haltiamiestä vielä kerran ojennettuaan veitsensä tuolle, ettei vain toinen ollut ivaillut hänelle? Hän ei kuitenkaan miettinyt tuota sen enempää, varsinkaan kun oli viimein aika päästä ulos. Apupojan johdattaessa heidät ovelle punahiuksisen nopealiikkeinen mieliala alkoi kääntyä suuttumuksesta huoleen, kuinka hän oikein pääsisi turvallisesti kotiinsa kulkiessaan maan kamaralla sotivan väen keskellä. Viimeksi ulkona ollessaan hän oli vain täpärästi välttänyt aasasoturit seuralaisensa kanssa, ja silloin miehiä oli sentään ollut vain kaksi. Kaiken lisäksi kukaan kotona ei nyt tiennyt, mihin hän oli lähtenyt.

Elain ehti jo aloittaa mielessään varsinaisen itsesyytösten tulvan, kun haltia katkaisi sen kysymällä hänen nimeään.
"Elain", tanssijatar vastasi lyhyesti, jo senkin takia, ettei pitänyt pitkästä nimilitaniastaan. Eikä toisen sitä kyllä tarvinnut tietäkään. Elainella ei myöskään ollut aikomustakaan yrittää aloittaa mitään mukavaa keskustelua, eikä haltiakaan vaikuttanut moiseen innostuneelta.
"Sinä?" nainen hetken kuluttua kysyi lyhyesti mustahiuksisen nimeä. Olisi varmaan kuitenkin helpompi, jos toista voisi sanoa muuksikin kuin haltiaksi.

Mustahiuksisen viittauksesta Elain lähti seuraamaan, vaikka häntä ärsyttikin olla näin toisen komenneltavana. Vaikka toinen kuinka haltia olikin, oli tuo samalla myös mies ja kaiken lisäksi tuntematon. Sellaisen komennossa majatalon tytär ei todellakaan olisi halunnut olla, mutta nyt pitäisi vain purra hammasta ja yrittää kestää. Eikä nainen voinut kieltää sitä, että oli myös innoissaan päästessään pitkästä aikaa ulos.

Vaikka haltia harppoi eteenpäin pitkin askelin, ei pitkällä tanssijattarella ollut ongelmia seurata perässä. Naisen kädet hipoivat vyötäisiä hänen kävellessään, etsien veitsiä kerta kerran jälkeen pelkästä tottumuksesta, hän todellakin oli tottunut turvautumaan aseisiinsa miesten seurassa. Heidän päästyään erään tavernan luo olivat levottomat sormet kuitenkin jättäneet tyhjän ilman haromisen ja nykivät sen sijaan korvanlehdistä roikkuvia kultaisia renkaita.

"Tanssiessa tai majatalon asiakkaita palvellessa sellaisia taitoja ei varsinaisesti tarvita", Elain vastasi mustahiuksisen kysymykseen seuratessaan tuota talliin. Naiselle niin tyypillinen pisteliäs sävy oli mukana myös tässä lausahduksessa, kertoen miehelle, kuinka typerää moista olikaan kysyä häneltä.
"Nytkö vuorossa on ratsunanastusoperaatio?" punahiuksinen kysyi kulmaansa kohottaen. Vaanina hän kyllä hyväksyi varastamisen, ainakin tarpeen vaatiessa, mutta haltiasta aasanlöyhkä suorastaan huokui. Rikas lellikersa, joka istui kultakasan päällä ja kammosi tekoja, joita nimitti rikollisiksi.

"Isukin rahahanojen sulkeutuminen on varmasti kova paikka, mutta mitähän hän mahtaisikaan sanoa nähdessään poikansa tällaisessa touhussa", Elain huokasi päätään pudistellen.
"Ja varmasti hän on sitä mieltä, että pojan olisi parempi olla turvassa Sifin-Tornissa isukin silmäin alla kuin näillä kovin vaarallisilla kaduilla", nainen vielä jatkoi, ajattelematta hetkeäkään mahdollisia seurauksia. Hän ei tuollaiselle aasanpojalle alkaisi kumartelemaan.

Kaamoksen katse pyyhki mietteliäänä ympäristöä. Oikeistaan hän oli iloinen ettei punapää yrittänyt mitään ihmeellistä keskusteluviritelmää. Olisihan se kummallista ollut, mutta monesta tilanteesta pääsi helpommalla jos osasi käyttäytyä kunnolla. Tähän naiseen se ei varmaankaan pätenyt, mutta mikäpä Kaamos oli valittamaan. Jos hän olisi itse ollut yhtään enemmän herrasmies, hän olisi kohdellut toista silkkihansikkain - oli vaani eli ei. Kaamos tiesi vallan mainiosti ettei ollut herrasmies, eikä punapää takuulla ollut mikään lady.
Haltia nyökkäsi lyhyesti naisen kerrottua nimensä.
"Kaamos", mies vastasi oman nimensä sen kummempia kommentoimatta. Etunimi oli kaikki mitä Elainin tarvitsisi tietää. Koskaan.

Talli, johon hän oli kaakkinsa jättänyt, oli pieni ja nuhjuinen, mutta palveli hyvin tarkoitustaan. Ehkä kokonsa tähden hevosesta kuin hevosesta pidettiin huolta, eikä ainakaan yksikään eläin hermostuisi liiasta touhuamisesta. Nytkään paikassa ei Kaamoksen punaruskean hevosen lisäksi ollut kuin pullea poni, joka mutusti tyytyväisenä heinänkortta ja tiiraili sisäänastuneita kaksijalkaisia pitkän harjansa lomasta.
Ennen oman hevosensa luo menemistä haltia kävi taputtamassa hiukan hullunkurisen näköistä ponia. Otus hirnahti, mutta loppujen lopuksi sitä kiinnosti enemmän heinä kuin vieras haltia, jolla ei ollut sille edes mitään syötävää.

Kaamos palasi punapään luokse juuri parahiksi kuullakseen naisen kärkkään kommentin.
"Siinä tapauksessa sinusta on vähemmän hyötyä kuin kuvittelin", hän totesi huokaisten tervehtiessään ratsuaan silittämällä sen pehmoista turpaa. "Jotenkin kuvittelin että vain aateliset ovat tietämättömiä näiden asioiden suhteen."
Hän vaikeni ja talutti hevosen pilttuusta tyrkymmälle. Punapää puhui enemmän kuin haltia oli ensinäkemältä odottanut.
"Niin. Tämä vastaa toiveitani. Minulla ei olekaan vielä punaruskeaa", vastasi ilmeettomästi nostaessaan satulan otuksen selän päälle ja kiinnittäessään sen. Hän teki kaikkensa jättääkseen naisen kommentit omaan arvoonsa, eikä nähnyt tarpeelliseksi kertoa tyttöselle, että kyseessä tosiaan oli hänen ainoa oma hevosensa. Tuskin oikaisu olisi kauheasti Elainin mielipidettä hänestä muuttanut. Olisi varmaankin vain kirvoittanut lisää kommenttia.

Tosin nainen jatkoi ilman kirvokkeita. Kiristettyään satulavyön Kaamos mulkaisi punapäätä varottavasti ja tarttui hevosen suitsista.
"Jos sinua yhtään lohduttaa, en nauti tästä yhtään sen enempää kuin sinäkään", hän tokaisi, mutta hetkisen tauon kuluttua lisäsi "Tai ehkä vähäsen enemmän. Voin antaa sanani, että päästän sinut menemään ilman suurempaa kohua, mutta en ihan vielä."
Mies pyyhkäisi hiukset silmiltään puolihuolimattomasti ennen kuin käänsi hevosen.
"Nousetko ratsaille vai laitanko sinulle valjaat että voit juosta hevosen vierellä?" kysyi hiukan kiukkuisenoloisesti.