~Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa

//Aidamusta tänne kaipailen <33~
Jatkopeli täältä<33//


Àrayan ei edes huomannut, kun toinen oli tipahtanut hänen päälleen.
"Oletko ehjänä?"
"Juu tottakai", haltia sanoi ja nousi myös pystyyn, Axiën noustessa myös. Korppitukka murahteli itsekseen jotain epätasapainottomuudestaan, ja pudisteli pölyjä pois vaatteistaan, jotka kyllä olivat hieman nuhjuisen näköiset muutenkin. Hänen parhaimmat vaatteensa! Epätoivon älähdys kantautui miehen kurkusta mutta se hukkui siihen, kun ovi avattiin ja sieltä oven raosta kuului käsky:
"Laulakaa"
Axië parahtikin siinä jo, että mitä, ja alkoi laulamaan jotenkin tietämättömän oloisena. Ovivahti ei oikein näyttänyt asiasta pitävän ja seuraavaksi neitonen katsahtikin korppitukkaan joka näytti hyvinkin toimettomalta, mutta sitten paransi ryhtiään ja muisteli laulun sanoja:

Annoin lentosuukon pilviverhoon,
kilmaltelevan veden yli se kantoi
toivoen tavoittavansa sinutkin.

Hiljaisina öinä huudan nimeäsi pimeään,
kuun lomassa saapuvaan aamuun
haluten vain sinun palaavan.

Eikö mikään, edes minä
saa sinua halajamaan kotiin
Kuivuiko rakkaus,
sydämesi aavikoilla?

Àrayan oli kyllä ihmeen hyväkin laulaja, jos vain halusi laulaa. Yleensä tämä kyllä selvin päin kieltäytyi jyrkemmin, muttei nyt. Humala oli hieman sekoittanut tämän herran päätä, ettei laulaminen haitannut häntä ollenkaan. Kuitenkin ovivahdin ilme näytti kirkastuneen ja nyt tämä päästikin kaksikon sisään. Samalla Àrayan pyysi, josko tämä voisi hoitaa Tríadelille jonkin paikan vaikka tallista, jos siellä olisi tilaa. Vahti murahti jotain myöntävää vastaukseksi ja tarttui toimeen heti. Àrayan käveli Axiën perässä sisään, ja katseli kodikasta salia. Hän ei niinkään piitannut mistään jumalista, joten mitkään seinärievut eivät häntä pahemmin kiinnostaneet.

Mies istahti erääseen tyhjään pöytään joka oli aika syrjällä ja viittoi hän nyt Axiëta tulemaan luokseen.
"Aika kodikas paikka", mies naurahti ja katseli yhä kultaisilla silmillään ympärilleen. Tuskinpa ainakaan vartijat pääsisivät sisään tähän taloon, kun tuskinpa ne tolvanat edes osasivat vaanien Hiljaisen Melodian. Onneksi Àrayan oli joskus pienempänä opetellut sen ulkoa. Hienoinen virne levisi miehen kasvoille, kun tämä muisteli harjoituksiaan, jotka olivat menneet aina välillä hieman pipariksi, kun suurin osa melodian sanoista oli joko poistunut tai muuttanut paikkaansa. Nyt se kuitenkin oli sujunut paremmin kuin hyvin - ainakin omasta mielestään.

"Oletko käynyt täällä joskus aiemminkin?" Àrayan piakkoin kysyi Axiëlta ja tähyili yhä ympärilleen. ihme kyllä, porukkaa ei kamalasti ollut. Joku nuokkuva mies ja muutama pariskunnan näköinen. Siihen se sitten melkein jäikin. Kumma kyllä. Àrayan oli luullut että Freijan Siunauksessa olisi väkeä kuin sillipurkissa, mutta väärin oli ajatuksensa menneet.
"Toivottavasti täällä on vielä tilaa yöpyä."

//Hieman, kröh, tönkkö ja otsikko on mitä on xDDD//

Axiëndran suu oli vääntynyt pikkuruiselle mutrulle, hänen sisällään kihelmöi, mikäs muukaan kuin ärtymys. Neidon olisi tehnyt mieli polkea jalkaa, kuin vihainen sonni, ja riuhtaista sitten ovi auki sellaisella voimalla, että se varmasti lähtisi saranoiltaan. Vai, ei ollut hänen laulunsa tuolle kyllästyneellä ovivahdille kelvannut! Noh, kyllähän Axië tiesi, etteivät hänen sanansa aivan kohdalleen olleet menneet, ja muutama sanakin oli puuttunut, mutta yleensä hän pääsi sisälle vaikka minne, vain siksi että hän oli varsin menevä neito. Mutta ei, ovivahti päästi jonkinlaisen ihmeellisen äännähdyksen, ja alkoi vetämään ovea takaisin kiinni.

Axiën ei auttanut muu kuin katsahtaa Árayaniin sen näköisenä, että tälläkin kertaa tämän oli hoidettava tilanne, jos vain suinkin mahdollista. Mies paransi ryhtiään, ja aloitti Axiën suureksi ihmetykseksi, hämmennykseksi ja hämmästykseksi varsin mallikkaan laulun. Axië oli kuullut monet kerrat, kun känniset äijät lauloivat Kippis Kippis Kolpakkoa, taikka Lähti Lintuseni Lätkimään, ja joka ainut kerta, he olivat örisseet ja takellelleet sanoissa. Hoilanneet liian matalalta, tai heidän kurkkunsa oli käheänä poltetusta piipusta. Jo joka kerta oli Axië joko remahtanut nauruun, taikka peittänyt äkisti korvansa.
Mutta nyt Axië saattoi kuunnella Árayanin laulun alusta loppuun täysin vakavana, ja jopa hieman hyvilläänkin.
Siinä samassa hän myös yritti painaa sanoja mieleensä, ei sitä koskaan tiennyt milloin hän niitä tarvitsisi.

Ovivahtikin taisi vakuuttua Árayanin laulutaidoista, sillä ovi heilahti hieman äkämystyneen pakotettuna auki, josta Axië sitten marssi määrätietoisesti sisään Árayan perässään.
"Hei, ei tytön pitäny-", Axië saattoi kuulla vain puolella korvallaan ovivahdin tukahtuneen parkaisun. Ovivahti näytti kuitenkin luovuttaneen, eikä aikonut järjestää mitään kohtausta hänen ulos raahaamisekseen, sen sijaan tämä ryhtyi raahaamaan Tríadelia talleille.

Kummalliset seinärievut jumalista, ja jumalattarista taistelemassa milloin mitäkin päätöntä kanaa vastaan, saivat Axiën tuhahtelemaan pariinkin otteeseen, ja toispuoleinen virnekin pääsi kohoamaan kasvoille, kun Árayan totesi paikan olevan kodikas.
"Jos tätä kutsut kodikkaaksi, silloin olet tainnut viettää useammankin päivän temppeleille jumalpatsaiden kanssa", hän naurahti, ja katsahti toista tuttuun tapaan hivenen piikikkäästi.

Axiëkin istahti nyt pöydän ääreen, johon Árayan oli hänet viittonut. Nopeasti neito katsahti ympärilleen, väkeä ei tosiaankaan ollut paljon. Ei edes mainittavaksi asti. Ehkäpä vaani perheet viihtyivät enemminkin omissa kellareissaan, kuin täällä.
Hänen katseensa kiinnittyi Árayaniin vasta, kun tämä esitti kysymyksen, oliko hän ollut täällä aiemminkin.
Neidon huulien lomasta karkasi huvittunut tuhahdus.
"Näillä laulutaidollaniko?"
Hän sipaisi muutamat karkailleet hiussuortuvansa takaisin paikoilleen korvansa taakse, ja antoi katseensa etsiä haltiamiehen katseen.
"Ei, ei ole tullut käytyä. Olen aina karttanut paikkoja, jotka ovat leimautuneet jommallekummalle killalle. Vaikka pitäisi tässä kohta puoliaan ruveta päättämään", hän naurahti jokseenkin kuivasti.
"Suosin enemmän sataman kuppiloita ja kapakoita, niissä tapaa enemmän normaalia väkeä, tosin rasittaviin huurupäihinkin siellä pakostikin törmäilee."

Axiën kasvoilla leijaili pieni hymynpoikanen. Hänen katseensa kiersi Freijan Siunauksen jokaisessa nurkassa vuoronperään. Neito nojasi kätensä pöydälle ja nojautui nyt niihin. Tarkat, pisteliäät silmät irrottautuivat eräästä pölypallerosta rakennuksen vasemmasta nurkasta, ja siirtyivät nyt ovelle päin, jossa ovivahti istui puisella jakkaralla, odotellen uusi koputuksia.
Hänen vatsansa kumpuili suurena, miehen koko olemuksessa. Valtaisa kaljamaha.
Axiën kasvoille kohosi, jonkinlainen kauhunirvistyksen ja huvittuneisuuden virnistyksen tapainen ilme, kun hänen silmänsä kohtasivat tuon vatsan.

"Ei voi olla totta!"

//Otsikko on just paras . DD Ja nyt mä taas vaivaan kiireistä Severiä tönkköisellä ällötykselläni . DD Jippijei.//

"Jos tätä kutsut kodikkaaksi, silloin olet tainnut viettää useammankin päivän temppeleille jumalpatsaiden kanssa"
Àrayan kuuli Axiën piikikkään kommentin, kun hän itse oli todennut paikan olevan kodikas. Ja kodikas se olisikin, jos ei noita riepuja seinillä otettaisi lukuun.
"No, tottakai joka päivähän minä", haltia naurahti ja katsahti Axiëta.

Korppitukka kuunteli kun Axië selitteli jotain, ettei ollut pahemmin käynyt Freijan siunauksessa, että suosi enemmän pieniä kuppiloita ja kapakoita sataman liepeillä.
"No niihin huurupäihin törmää melkein missä vain", Àrayan totesi hymyillen. Olihan hänellä itselläänkin kokemusta, ja oli itsekin varmaan näyttänyt joskus melkoiselta huurupäältä.

Kultaisten silmien tarkkaileva katse kiersi myös koko paikan läpi. Kuitenkin miestä nukutti sen verran paljon, että hän melkein nuokkui siinä pöydän päällä. Kuitenkin silmät melkein rävähtivät auki, kun ne osuivat tuohon samaiseen löllyvään mahaan, josta Axiëkin varmaan huudahti:
"Ei voi olla totta!"
"Voi, kyllä se voi!" korppitukka voihkaisi ja pamautti päänsä tammiseen pöytään. Toivottavasti se olisi vain unta. Ei kaljamahoja, ei siellä, ei Freijan siunauksessa. Kuinka tuo ovivahti olikaan voinut moisen päästää sisän. Mahtuiko tuo edes ovesta, jollei karmit sitten ollut tullut mukaansa?

Muutaman kerran haltiaherra nipisti itseään, ja katsahti sitten uudestaan kaljamahaa. Ei. Se ei voinut olla totta. Se olisi vain pahaa unta. Eikö hän ollut saanut jo ihan tarpeekseen kaljamahoista, luulisi että oikein elämänsä annoksen.
"Miten ne aina tietävät tulla sinne missä mekin?" Àrayan voihkaisi ja kultaisten silmien katse käväisi nopeasti Axiëssä, sitten se taas lipui tammiseen pöytään ja sen ruskeahkoon pintaan. Kaikkea kanssa. Ja mustahiuksinen haltia kun oli vain toivonut hetken rauhaa noilta kaikilta kaljamahoilta ja Justiinoilta, maajusseilta, sekä aaseilta ja kalkkunoilta, ja eiköhän siellä sitten ole taas yksi kaljamaha.

Nyt riitti. Àrayan nousi ylös tuoliltaan ja käveli varmoin askelin ovivahdin luokse, joka oli taas tullut ovea vahtimaan, kun oli saanut kermanvaalean tamman hoidettua.
"Anteeksi, mutta kuinka ihmeessä te olette voineet päästää tuon nurkassa istuvan herran sisään? Sehän vie monen ihmisen verran tilaa. Ajatelkaa nyt. Teillä saattaisi olla enemmänkin väkeä jos tuo...möhömaha ei istuskelisi ahterillaan tuolla", Àrayan puhui arvokkaan oloisena ja viittoi välillä kaljamahaa.

Ovivahti näytti ennemminkin huvittuneelta, kuin vakuuttuneelta Àrayanin sepostuksesta.
"Kuules nyt, herra haltia. Tänne kuka vain on tervetullut vaanien killasta", ovivahti tokaisi ja naureskeli partaansa. Àrayan tuhahti vain ja kääntyi kannoillaan mennäkseen takaisin paikalleen. Haltia joutui kiristelemään hampaitaan ja niinpä tämä tyytyi istahtamaan omalle paikalleen selkä tuohon kaljamahaan päin. Hän ei suostuisi katsomaan tuota kohti, ei ollenkaan.

//Eipäs ollut mikään tönkköinen ällötys <3 Àrayanilla on kriisi ihan selvästi meneillään xD//

"Voi, kyllä se voi!" Árayan voihkaisi pamauttaen päänsä tammiseen pöytään, saaden Axiën kulmat hieman rypistymään. Totta puhuen neitokainen oli hieman huolissaan moisesta huolimattomasta pään pamauttelusta, Árayan tuskin oli vielä täysin selvittänyt päätään niistä kaikista juomista, mitä tanssiaisissa oli tultu nautittua, ja moinen pään kolautus vie´lä siihen päälle... Axië saattoi jo pelätä väsyneen Árayanin sammuvan siihen paikkaan. Sielunsa silmin neito näki itsensä raahamassa velttoa, Árayanin raskaasti kuorsaava kehoa Freijan Siunauksen rosoisia, puisia portaita yläkerran makuukammareihin.

Hänen huolestunut katseensa laskeutui Árayanin korpinmustaan hiuspehkoon, miehen kasvot kun olivat tammisessa pöydässä. Hänen sydämensä keveni yllättävän paljon, kun toinen osoitti vihdoin elonmerkkejä nipistelemällä itseään, ja tuijottelemalla aina välillä epäuskoisena kaljamahaa. Moinen touhu nostatti hitaasti hiipuvan, ehkä hieman väsyneenkin hymyn Axiëndran kapeille kasvoille.
"Miten ne aina tietävät tulla sinne missä mekin?" Árayan voihkaisi, vilkaisten Axiëta, antaen katseensa sitten taas vajota tammiseen pöytään. Axiëndra hymähti hiljaa, hymyn hiipiessä jälleen koristamaan hänen kasvojaan. Kulmat kohosivat hitusen hänen vastatatessaan: "Ehkä heillä on jonkinsortin pakkomielle meihin." Axiën kulmat rypistyivät hivenen, hän nojautui nyt kunnolla pöydän päälle, ollen nyt sen verran lähellä Árayania, että saattoi kuiskata seuraavat sanansa: "Katsohan kuinka intiimisti herrasemme katseleekaan sinua", Axië kuiskasi muka huolestuneena, mutta totta kai hän oli ryhtynyt tähän mielessään kaikenmaailman kiusoittelut ja piikittelyt. Axiën luonne nyt vain oli mikä oli.

Hän nojautui hitaasti taakse päin, ja teki päällään merkitsevän eleen kaljamahan suuntaan, joka sillä hetkellä tuijotteli, silmänreunukset hieman punoittaen, yllättävän intiiminnäköisesti Árayania, aivan niin kuin Axië oli kuiskannutkin.
"Kummallista, hyvin kummallista", neito puuskahti, hänen suupielensä oli kuitenkin vääntynyt toispuoleiseen hymyyn, eihän moistatilannetta aivan vakavastikaan saattanut ottaa!

Yllättäen Árayan nousi pystyyn, ja käveli suoraan ovivahdin pakeille. Axië viritti tarkankuulonsa äärimmilleen, jotta kuulisi näiden keskustelusta jokaisen sanan. Häntä hieman hymyilytti kaksikon välinen keskustelu kaljamahan päästämisestä sisään. Ovivahti ei kuitenkaan näyttänyt ottavan Árayanin asiaa kovinkaan vakavasti, sillä Axië saattoi huomioida tämän naureskelevan partaansa.
Kiristellen hampaitaan Árayan palasi, istahtaen kuitenkin selkä kaljamahaan päin, mikä Axiën silmissä näytti kuin uhmaikäisen lapsen uhmakkaalta käytökseltä. Moinen oli nostattaa Axiën kasvoille jälleen pikkuruisen hymyn, jonka neito kätki äkkiä haukotukseen. Hän ei oikein osannut sanoa, oliko Árayan tapahtumasta vielä katkerakin, silloin miehen käytökselle naureskelu tuskin parantaisi tämän oloa.
Sen sijaan hän kohotti kasvoilleen myötätuntoisen ilmeen, lausuessaan seuraavat sanansa: "Ei tainnut onnistua?"

Huokaisten Axië käänsi oman tuolinsakin selkänojan osoittamaan kaljamahaan päin. Pikkuruisesti vrnistäen hän istahti penkilleen Árayanin viereen, selkä myös kaljamahaan päin.
"Kyllästyin katselemaan kaljamahaisen ystävämme tuijottelua. Miesparka kun ei saa silmiään irti sinusta. Taitaa tykätä hiuksistasi, vai mitä luulet?" varoivainen virne oli asettunut puolihaltianeidon kasvoille jäädäkseen.

//Voi Árayania .DD<3//

"Katsohan kuinka intiimisti herrasemme katseleekaan sinua"
Àrayan tuhahti hiljaa. Vai että oikein intiimisti, pian tämä kuitenkin lähti ovivahdin pakeille ja palasi sitten tyhjin käsin takaisin. Niinpä niin. Tuo ovivahti ei edes ollut ottanut häntä tosissaan. Miksei häntä koskaan otettu vakavasti?
"Ei tainnut onnistua?"
Àrayan tuhahti jälleen kuin pienikin kakara, joka ei saanut tikkaria, mutta hymähti sitten kuitenkin.
"No miltä näyttää?"
Korppitukka ei edes viitsinyt vilkaista taakseen. Kaljamahaa. Pelkkä ajatus tuosta lilluvasta mahasta sai haltian voimaan pahoin.

Kun Axië sitten siirtyikin hänen viereensä niin tämä neitonen totesikin ääneen:
"Kyllästyin katselemaan kaljamahaisen ystävämme tuijottelua. Miesparka kun ei saa silmiään irti sinusta. Taitaa tykätä hiuksistasi, vai mitä luulet?"
Àrayan arveli tässäkinolevan piikittelyä takana, mitä nyt pystyi selvästi humalassa ajattelemaan.

Yllättäen kyllä tämänkin murjottavan haltian kasvoille nousi virne.
"No, kukapa voisikaan hiuksiani vastustaa?" Àrayan totesi huvittuneesti ja virne pysytteli yhä tämän kasvoilla. Yksi sulka tipahti hänen syliinsä.
"Ja taitaa vielä tulla sulkasato", korppitukka totesi hetken päästä ja nappasi sulan sylistään. Sulka oli ihan pikimusta ja se helmeili kauniisti valoa, kun valo siihen sattui osumaan.

Àrayan käänsi kasvonsa Axiëta kohti ja virnisti.
"Oletko nyt aivan varma ettei hän katsele sinua?" mies sanoi, ja vilkaisi nopeasti taakseen. Kaljamaha oli nukahtanut, sammunut mitä ilmeisemmin humalaansa, mutta kuitenkin.
"No, nyt kaljamahainen ystävämme onkin sammunut unten maille", Àrayan totesi kääntyessään taas toisinpäin ja vilkaisi kultaisilla silmillään nopeasti Axiëta. Oli jotenkin liian rauhallista, verrattuna tanssiaisiin. Tietenkään Freijassa ei saisi mellastaa, sillä se oli kuitenkin majatalo, jossa kaikki saivat nukkua.

Haltia huokaisi hiljaa. Liian hiljaista todellakin. Ja nyt tuo kaljamaha kyllä alkoi kuorsaamaan melko kovaäänisesti. Àrayan murahti kärsimättömästi ja kuunteli hetken aikaa toisen kuorsausta ja sitten nousi taas paikaltaan ja tilasi yhden vesi lasin ja käveli hiljaa kaljamahan luokse ja kaatoi veilasin sisällön kaljamahan kurkusta alas, kun tämä avasi suunsa seuraavan kerran.
"Mene jonnekkin muualle kuorsaamaan", Àrayan murahti ja hiipparoi takaisin omalle paikalleen, juuri parahiksi kun kaljamaha purskautti vedet pois suustaan ja heräsi, hetken viiveellä. Nyt tämä katsoi vain hölmistyneenä ympärilleen, kun ketään ei näkynyt missään, ja Àrayankin istuskeli paikoillaan.

"Jos se nyt vaikka vaihtaisi paikkaa", korppitukka tuhahti jälleen ja risti kätensä rintakehänsä päälle. Taisi alkaa laskuhumala, kun tämä ei sietänyt oikeastaan enää mitään, vaan ärsyyntyi pienimmästäkin. Kaljamahoja tämä nyt ei ainakaan voinut sietää.

//Voi, pikkusella Àrayanilla on laskuhumala xD//

Axië taivutti jalkansa koukkuun, ja nosti ne tuolilleen, kiertäen kätensä jalkojensa ympäri. Ja lähes jokaisenhan se olisi pitänyt tietää, kuinka huonotapaista moinen käytös oli. Se oli perusoppi, mikä monille payonin nuorukaisille opetettiin jo siitä iästä asti, kun he vielä istuivat potalla, ei jalkoja tuolille, tai pöydille.
Axiëndra oli asunut koko pienen ikänsä häkkilintuna hovissa, tapoja oli takomalla taottu hänen päähänsä, ja totta kai Axië osasikin toimia, kuin seurapiirineiti konsanaan jos häntä vain huvitti. Mutta nyt, hän vähät välitti moisista tavoista.
Kaiken maailman etikettisäännökset ja käytöstavat olivat vain rajoituksia elämälle, ja puolihaltia halusi itse määrätä mitä teki ja mitä ei. Eikä antaa minkään käytöstapojen vaikuttaa siihen, taikka viereisen pöydän nyrpeän akan paheksuvan katseen.

Kyseinen akka, jäi tuijottamaan Axiën penkille kohotettuja jalkoja suu auki, ja silmät pyöreinä. Samalla hän oli tukehtua maitoonsa, jota sillä samaisella hetkellä kittasi kurkkuunsa.
Nainen oli varsin tukeva, mutta siltikin vaaniksi varsin hienosti pukeutunut. Hänen molempiin korviinsa oli asetettu kaksi helmikorvakorua, ja rouvan hiukset oli leikattu lyhyeksi polkaksi ja kiharrettu sisään päin.
Akka kakisteli hetken kurkkuaan, laski sitten lasinsa pöydälleen, ja jäi yhä paheksuvasti tuijottamaan Axiën jalkoja, jotka varmaankin hänen mukaansa likaisivat Freijan penkit.
Puolihaltianeidon kulmat kohosivat arvostelevasti, ennen kuin hän avasi kyllästyneenä suunsa: "Tiedän kyllä että jalkani ovat kauniit, mutta ei niitä silti tarvitse tuijotella."
Akka tuhahti kärttyisästi, nousi ylös penkki kirkuen ja marssi niskojaan nakellen kohti Freijan Siunauksen yläkertaan johtavia portaita. Maitolasinsa kannuineen hän jätti pöydälleen, viitsimättä korjata jälkiään.

Axiëndran kasvoilla loisti hetken hienoinen virne. Hän oli peitonnut sen mokoman akan. Tuolillaan neito nojautui nyt taaksepäin, laskematta kuitenkaan jalkojaan alas. Katse siirtyi nyt seurailemaan Árayania, joka sanoi että kukapa nyt hänen hiuksiaan voisi vastustaa. Yksi sulka putosi miehen hiuksista tämän syliin, ja mies totesi hänellä olevan nyt sulkasatokin.
Neidon kasvoille kohosi aluksi huvittunut virnistys, joka vaihtui pian nauruksi. Sulkasato, kuinka huvittavaa!
Siinä Axië naureskeli nyt kippurassa penkillään. Tuskin hän aivan selvinpäin vielä oli, kun naurukin oli näin herkässä.

Siinä hetkosen naureskeltuaan, Axië tajusi kohottaa katseensa jälleen Árayaniin, jota ei enää näkynyt. Yllättyneenä hän tähyili ympärilleen, tavoittaen miehen vihdoin katseeseensa. Mitä tämä oikein touhusi kaljamahan luona? Pian puolihaltiakin sai tietää. Árayan kaatoi vesilasillisen suoraan kaljamahan kurkusta alas, murahtaen että menisi mokoma muualle kuorsaamaan. Axië oli samaa mieltä. Árayan hiipparoi takaisin, ja samassa kaljamaha heräsikin, hieman viiveellä kumminkin. Mies purskautti vedet ulos suustaan ja katsoi niin hölmistyneenä ympärilleen, ettei Axië pystynyt enää hillitsemään itseään. Hillittömästi kikattaen neitokainen putosi penkiltään maahaan, johon jäi kippurassa kikattamaan, niin että vedet melkein valuivat silmistä.

Axië tuskin huomasi hetkeen mitään naurultaan, kunnes jokin lävisti ilmaa aivan hänen korvansa juuresta, kilahtaen sitten pöydänjalkaan ja hajoten tuhansiksi sirpaleiksi Árayanin jalkojen juureen. Axiën kikatus loppui siihen. Ripeästi, silmät täynnä hämmennystä neito kohottautui istualleen, hieroen rakasta suippoa korvaansa, joka oli ollut vähällä kokea kolauksen, jonkin, näköjään lasisen kannun pyyhältäessä ilman halki.
Axiëndran hämmentynyt katse käväisi ensin Árayanissa, etsien sitten käsiinsä kannun heittäjää. Kukas muukaan, kuin itse herra kaljamaha, oli noussut seisomaan paikaltaan, viskannut kannun häntä päin, ja naureskeli nyt itse kankeasti toisessa päässä salia.
Axiën kikatuksesta mies oli varmaankin päätellyt hänen herättäjäkseen heidät, ja halusi nyt kostaa.

Kannun heittäminen kuitenkin sai vihan kiehahtamaan Axiën pienessä päässä. Hän oli ollut lähellä menettää rakkaan korvansa. Tälläinen ei vetelisi, vimmoisaan puolihaltia pomppasi seisaalleen, nappasi akan jättämän maitokannun viereiseltä pöydältä, pidellen sitä uhkaavannäköisesti kädessään, huudahtaen sitten: "Senkin molopää! Varohan tai saat kohta itse kannusta!"

Harvoin Axië suuttui näin pahasti. Ja kun hän suuttui, hän todellakin suuttui, ja siitä oli silloin leikki kaukana.
Tiskin takana hääräilevä emäntä näytti kauhistuneelta. Taisi pelätä, että hänen salongissaan alkaisi pian kannusota.
Axiëndra itse ei edes huomannut häntä. Hän näki vain punaista. Tai oikeastaan edessään seisovan kaljamahan, jolla oli punainen paita, joka tosin ratkeili vatsan kohdalta.
Kuului kilahdus, kun maito kannu lensi reilusti kaljamahan ohitse, toiseen Freijan pääty seinään. Axië kirosi. Tosiaan, hän ei aivan selvinpäin vielä ollut, kun tähtäyskyky oli sen verran hakusessa.

//APUA MITÄ MÄ MENINKÄÄN KIRJOTTAMAAN, ÄÄÄ //

Àrayan katsahti muutamaankin otteeseen Axiëta, joka ei turhaan piitannut hovissa opituista säännöistä vaan taittoi jalkansa koukkuun penkille, ja eräs nainen ei siitä mitä ilmeisimmin pitänyt ollenkaan, kun katseli Axiëta, kuin jotakin syöpäläistä. No, neitonen ei tästä kuitenkaan pahemmin suutahtanut, totesi vain että vaikka säärensä kuinka hyvän näköiset olisivatkin, niin ei niitä tarvitse toljottaa. Akka ottikin kaiken itseensä ja lähti nokka pystyssä lampsimaan yläkertaan, jolloin korppitukka ei ollut voinut olla pidättämättä nauruaan. Melkoinen ämmä, todellakin. Kuitenkin tuo vaaleahiuksinen neito hänen vierellään oli antanut hänelle juuri mitä tuo nyt tarvitsikin.

Sitten tuo neitonen vielä alkoi kikattamaan, kun Àrayan vain oli todennut hänellä olevan sulkasato. Korppitukan kasvoille nousi hieman hämmästynyt ilme, mutta sitten tätäkin alkoi hitusen naurattaa. Niinpä niin, sulkasato, hänellä, Àrayanilla. Hänellä oli lapsesta asti ollut korpinsulkia hiuksissaan, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta tuntui että ne kasvoivat sinne itsestään ja joskus mies kyllä itsekin sinne tunkin noita sulkia.

Kohta tuo sitten ärsyyntyi Kaljamahan kantavasta kuorasuksesta, joka ei tuntunut näköjään muita kuin häntä häiritisevän, tai ainakaan kukaan muu ei tehnyt mitään asian eteen, toisin kuin Àrayan joka siinä samassa lampsikin tämän Kaljamahan luokse ja kulautti vedet tämän kurkusta alas ja totesi, että voisi mennä mies muualle kuorsaamaan siitä. Rauha maassa, ainakin toistaiseksi. Tuolla pöljällä menikin hetki tajuta että hänellä oli vedet suussaan, koska vasta herättyään mies purskautti ne suustaan ja jäi äimistyneenä katselemaan ympärilleen, mutta silloin oli korppitukka ehättänyt paikalleen.

Axië kuitenkin oli niin herkässä purskahtaa nauramaan ja niin kävikin, kun tämä heidän kaljamahainen kaverinsa purskautti ne vedet ulos suustaan ja katsoi ympärilleen enemmän kuin hölmistyneenä. Neitokainen tipahti lattialle kikattamaan ja Àrayan katsahti toista hieman ihmettyneenä mutta alkoi sitten itsekin nauramaan, kun toinenkin siinä lattialla räkätti.

Nauru kuitenkin loppui kun joku viskoi jotakin, joka lensi läheltä Axiëta. Neitonen suoristautui istumaan ja hieroi korvaansa. Kultasilmäinen kuitenkin oli vain jatkanut nauramistaan joka melkoisen nopeasti hyytyi Axiën katsahtaessa häntä. Àrayan köhähti muutaman kerran ja sitten neitonen olikin jo huomannut, että kaljamahahan se oli, joka oli heittänyt kannun ja naureskeli nyt toisessa päässä huonetta, jokseenkin hieman kankeammin, kuin Axië tai Àrayan.

"Senkin molopää! Varohan tai saat kohta itse kannusta!"
Àrayan oli huolissaan, muttei voinut olla nauramatta, kun Axië nimitti Kaljamahaa molopääksi.
”Molopää!” korppitukka hihkaisi mutta veti kasvojensa ilmeen heti vakavaksi, kun näki Axiën kannu kädessä ja kohta se nimetty kannu lensikin somassa kaaressa huoneen toiseen päähän ja täydellisesti Kaljamahan ohitse. Neitonen kirosi ja siinä samassa Àrayan oli kävellyt hänen vierelleen ja laski kätensä toisen olalle ja taputti muutaman kerran.
”Kyllä se siitä. Anna kun minä kokeilen välillä”, Àrayan naurahti humalaisena ja koukkasi nyt lähipöydältä toiselta puolelta toisen kannun, joka taas sisälsi mallasolutta. Korppitukka hörppäsi muutaman kerran siitä, mutta jätti vähän pohjalle.

Àrayan oli kyllä huomannut tämän emännän tiskin takana, muttei välittänyt tästä mitään. Hänkin näki vain tämän Kaljamahan. Muutaman kerran humalainen haltia hikkasi ja sitten kannu lensi. Se vaan lensi toiselta puolen Kaljamahaa ja melkein saman verran ohitse kuin Axiëllakin.
”Se ihan varmasti seisoi hetki sitten tuolla!” Àrayan huudahti ja katsahti Axiëta kultaisilla silmillään, ja horjahtikin kerran, mutta sai otettua kuitenkin pöydästi sen verran kiinni jottei aivan kaatunut. Kaljamaha oli ihan varmasti seisonut muutaman metrin sivummalla hetki sitten.

Kaljamaha vain katsoi kaksikkoa hölmistyneenä ja örisi jotakin ja tipahti tuolilleen istumaan, muttei irrottannut katsettaan parivaljakosta, vaan katsoi oikeastaan tuimasti heitä, enemmän ehkä Axiëta. Àrayan taas oli jo unohtanut koko Kaljamahan ja nyt tämä haltia alkoikin loilottelemaan jotakin laulua, kuitenkin hyvällä äänellään.

Ovivahti ja emäntä tiskin takana pyörittelivät päätään ja pian tämä ovella ollut vahti tulikin kaksikon luokse sanoen:
”Etteköhän menisi selvittämään päänne?”
Hän taputti muutaman kerran Àrayania, joka vain huitaisi ärtyneesti ovivahdin käden syrjään. Sitten mies siirtyi Axiën luokse ja laski nyt tämä kätensä neidon olkapäälle.
”Olkaapa te neiti sen verran fiksu ja menisitte nukkumaan.”


//Mitäs mie meninkään kirjoittamaan xD//

Axiëndran silmät kapenivat ärtymyksestä, kun maitokannu kilahti Freijan Siunauksen päätyseinään, reilusti kaljamahan ohitse, kilahtaen kovaäänisesti, ja hajoten sitten tuhansiksi sirpaleiksi lattialle, saaden majatalon emännän luomaan käskevän katseensa ovivahtiin, kuin sanoakseen, että tekisi jotain noille hulluille, ja rientämään sitten itse rikkalapion kanssa keräilemään lasinsiruja pois vaarantamasta viattomien asiakkaidensa jalkapohjia.
Axiëta suututti, hänen huulensa mutristuivat hieman, kuin kiukuttelevalla pikkulapsella, hän ei ikinä ampunut ohi. Ei ikinä, varsinkaan kun maalina oli kaljamaha.

Árayan käveli hänen vierelleen, laski toisen kätensä hänen olalleen taputtaen muutaman kerran. "Kyllä se siitä. Anna kun minä kokeilen välillä", haltiamies naurahti jopa humalaisen kuuloisena, saaden Axiën mutristuneen ilmeen kuitenkin hivenen kirkastumaan. Jospa kaljamaha saataisiin sittenkin kolkatuksi kolpakolla.
Árayan nappasi läheiseltä pöydältä yhden kannun, joka sisälsi mallasolutta, hörppi siitä vähäsen, ennen kuin lennätti kannun ilmaan. Axiën silmissä kiilsi hetken toivo, kunnes kannu kalahti sekin päätyseinään, osumatta kaljamahaan ollenkaan.
"Se ihan varmasti seisoi hetki sitten tuolla!" Mies huudahti horjahtaen, saaden kuitenkin pöydästä sen verran tukea ettei kaatunut. Hetken Axië oli jo ehtinyt pelätä, että toinen kaatuisi
ja kolauttaisi päänsä pöydänkulmaan.
Neitokainen hymähti vastaukseksi Árayanin huudahdukselle, siitä että kaljamaha oli aivan varmasti hetki sitten seissyt eripaikassa, jäädän hetkeksi pohtimaan asiaa. Hän kun ei itsekään oikein varma siitä ollut missä miekkonen oikein oli silloin seissyt.

Axiën tuima katse toljotti nyt penkille istahtanutta kaljamahaa, joka tuijotti lähes yhtä tuimasti takaisin. Jos katse olisi voinut tappaa, jompikumpi heistä olisi ollut jo aivan varmasti kuollut.
Uutta kannua neitokainen ei kuitenkaan jaksanut enää etsiä heitettäväksi, hän kun ei oikein luottanut siihen, että sekään olisi osunut kohteeseensa. Puolihaltian päässä kun pyöri vielä, hän ei ihan heti saisikaan itseään täysin selväksi, ei siihen nähden kuinka paljon oli niitä tuoppeja vetänyt siellä tanssiaisten puolella.
Árayan olikin selvästi jo unohtanut koko kaljamahan ällötyksen, tämä nimittäin oli aloittanut kännipäissään laulujen loilottamisen.
Sitä Axië ei kuitenkaan voinut kiistää, etteikö toisella olisi hyvä ääni ollut. Hienoinen huvittunut hymy karehti hetken hänen kasvoillaan, sitten tuntui siltä, kuin humala olisi hetkessä noussut hänen päähänsä uudestaan, entistä kovempana. Siinä samassa saattoikin neitonen jo huomata kiivenneensä pöydän päälle, yltyen itsekin hoilaamaan Jari Lapion uutuusiskelmää, joka oli hänen sydämensä vienyt jo ensi kuuntelu kerralla.

Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, kun ärtyneen näköinen ovivahti hilasi laiskan olemuksensa paikalle, kehottaen heitä menemään selvittämään päänsä. Mies taputti Árayania muutaman kerran, joka kuitenkin sysäsi ovivahdin käden syrjään, joka taisi todeta, että ehkäpä Axië olisikin helpompi saada rauhoittumaan.
"Olkaapa te neiti sen verran fiksu ja menisitte nukkumaan."
Axiën silmät kapenivat hieman, kun hän antoi niiden terävän katseen laskeutua ovivahtiin. Hänen sisällään kuohui ärtymys. Ei, häntähän ei tuolla tavalla määräiltäisi, tai edes neuvottaisi. Neitokainen kehitteli hiljaa suunnitelmia, mikä olisi paras mahdollinen tapa murtaa tuoltakin kurjalta nenä muussiksi. Mutta ei, ei sittenkään. Axiën mieli vaihtui ja nopeaan, hänen lemmikinsinisiin silmiinsä vaihtui äkkiä hyvinkin miellyttävä katse, mairean hymyn tehdessä pikkuruiset hymykuopat neidon poskiin.
Ovivahti näytti hetken helpottuneelta, ja heti perään säikähtäneeltä. Axië kun oli nimittäin hypännyt suoraan pöydän päältä tämän kaulaan roikkumaan.
"Vain jos tulette kanssani!", hän hihkaisi kulmat kohoten kysyvästi, melkeinpä käskevästi, puolivalkyyrineidon äänessä oli jopa hivenen maanittelevaa sävyä.
Ovivahdin kasvot valahtivat ensiksi kalpeiksi, helakan punan noustessa sitten polttelemaan tämän poskia.
Hänen suunsa avautui muutamaan kertaan, mutta sanoja ei kuitenkaan ulos tullut. Lopulta tämä sai takellettua: "e-eeihän se sopisi!" sysäten saman tien Axiën pois otteestaan, jopa hieman kovakouraisesti, niin että tämä horjahti korkojensa kanssa taaksepäin, kiljaisten vihaisesti. Kuului ikävä rusaus, Axië oli varma, että ääni kuului hänen koroistaan joista toinen oli varmasti katkennut siinä metakassa. Hänen katseensa oli muuttunut murhaavaksi, kun taas ovivahti näytti erittäin hämmentyneeltä.

//Ja mitäs mä meninkää taas kirjottamaan.D Pahoittelen jos virheit on tullu kauheesti, ku en jotenki osannu keskittyy ku kirjottelin tätä.Dd<3//

Àrayan oli alkanut laulamaan aivan yhtäkkiä ja pian sai Axiënkin laulamaan lempi-iskelmäänsä. Niinpä korppitukka yhtyi siihen, osasihan hänkin nyt Jari Lapion hitin sanat. Hän vain tylysti huitaisi ovivahdin pois, joka oli yrittänyt tulla hiljentämään häntä. Niinpä tuo ovivahti sitten keksikin mennä Axiën luo, jos tämä olisi hieman helpompi nakki, kuin Àrayan, ja Àrayan kun ei ollut helppo selvinpäinkään, niin mitä tämä nyt sitten olisi humalassa, kahta kauheampi tosiaankin. Eipä kultasilmäinen huomannut heti mitä Axië teki ovivahdin kanssa. Tämähän suunnilleen roikkui toisen kaulassa ja pyysi jos ovivahti tulisi hänen kanssaan, kun ovivahti oli pyytänyt neitoa menemään nukkukmaan. Kun Àrayan sitten sattui huomaamaan tapahtuneen, niin Axië olikin sysätty pois ovivahdin sylistä.

"Mitä te oikein kuvittelette tekevänne, hyvä herra!" Àrayan huudahti kovaan sävyyn ja oli pian ovivahdin nenän edessä ja toinen katsoi häntä hivenen yhä häkeltyneenä Axiën yhtäkkisestä käyttäytymisestä, mutta taas osittain tyrmistyneenä Àrayanin huudosta ja käytöksestä.
"Minä vain..." ovivahti mutisi ja katseli kultasilmäisen takaa Axiëta hyvin hämmentyneenä. Tältä oli varmaan katkennut korko, myös haltia oli kuullut sellaisen rusahduksen, että se varmasti oli koron katkennut kappale.
"Te senkin!" Àrayan sitten mutisi vihaisesti ja kohotti nyrkkinsä joka sen jälkeen posahti mukavasti ovivahdin naamaan, niin että nenä saattoi murtua, sellainen rusahdus ainakin kuului. Korppitukka katsoi hivenen äimistyneenä ovivahtia joka nyt oli kaatunut taaksepäin ja piteli verta vuotavaa nokkaansa, sekä omaa nyrkkiään, jolla oli posauttanut ovivahdin nenän murskaksi, kuten Axië yhden Justiinan nenän oli murtanut.

Sitten korppitukka muisti Axiën ja kääntyi tätä kohden mustat hiukse heilahtaen.
"Minä mursin sen nenän!" Àrayan huudahti Axiëlle joka näytti todellakin hieman vihaiselta. Kultasilmäinen ei huomannut ollenkaan mekkalaa takanaan sillä Kaljamaha oli innostunut kanssa tappelemaan ja naureskeli nyt, kun oli saanut muutaman miehen kaadettua, mitä paikalla nyt olikaan. Seuraavaksi tämä olikin kiinnittänyt katseensa Àrayaniin sekä Axiëen, jota korppitukka ei tietenkään huomannut ennen kuin oli sitten liian myöhäistä. Hän meinaan tunsi jalkojensa nousevan ilmaan ja paikan kohoavan silmissään. Hänet oli nostettu ilmaan. Karvaiset inhat kädet, ne olivat nostaneet hänet ilmaan ja siinä meidän humalainen haltiamme nyt räpiköi ja huusi.
"Päästä alas, päästä alas, sinä iljetys!!" korppitukka huuteli ja Kaljamaha vain rähähti nauramaan ja päästi yhtäkkiä irti Àrayanista joka rämähti turvalleen maahan mutta oli nopeasti ylhäällä ja samassa tuo rymisti Axiën taakse turvaan.

"Apua, se koski minuun!" Àrayan mutisi puoliääneen ja puisteli omia vaatteitaan, kun Kaljamaha oli koskenut häneen. Mikä iljettävä kohtalo olikaan hänellä ja kun tämä sitten katsahti majatalon ovivahtia ja tiskin takana olevaa myyjää niin hän saattoi nähdä noiden tuimat ilmeet, jotka katsoivat häntä, ja Axiëta. Korppitukka istahti eräälle tuolille ja piti koko ajan silmällä kaljamahaa, joka oli istuutunut paikalleen, ja ovivahti oli mennyt tätä lepyyttelemään. Onneksi, meinaan Àrayan ei koskaan haluaisi enää että nuo karvaiset kädet koskisivat häneen edes sormellakaan.

Sitten tämä katsahti Axiëta ja murahti.
"Mitä ihmettä sinä lepertelit sille ovivahdille?" korppitukka totesi yhä murahdellen. Tätä hieman kismitti toisen käytös ovivahtia kohtaan, todellakin ja samalla lailla oli kismittänyt tanssiaisissakin kun tämä oli sille toiselle kultasilmäiselle kaljulle puhellut. Mustahiuksinen haltia nurisi itsekseen odottaen Axiën vastausta. Samalla tämä mittaili taas Kaljamahaa kultaisilla silmillään ja siirsi sitten katseensa nenää pitelevään ovivahtiin ja sitten siitä taas Axiëen, jonka korko oli mitä ilmeisimmin mennyt poikki.

//Että tälläistä tänään xDD//

Axiëndra retkotti pyllyllään lankkulattialla, hänen kätensä olivat risteytyneet puuskaan, jalat olivat harallaan, ja toisen kengän katkennut korko retkotti parinkymmenen sentin päässä neidosta itsestään. Tunnetilan mikä neitoa sillä hetkellä varjosti saattoi paremmin kuin hyvin lukea tämän kasvoilta, joiden silmät olivat kaventuneet uhmakkaasti, lemmikinsinisensävyn menettäessä kaiken lempeytensä, suu oli mutristunut äkäisenä kuin pikkulapsella, ja muutamat hiukset olivat ryöpynneet peittämään hänen silmiään.

Árayan oli saanut lisäpuhtia, ja pian posauttikin nyrkkinsä ovivahdin naamaan, kuului ikävä rusahdus, juuri sellainen jonka Axiëkin tunsi, nenä oli varmasti murtunut.
Haltiamiehen käännähtäessä katsomaan häneen, Axië puhalsi hiuksensa pois silmiltään, antaen äkämystyneeseen katseeseen pilkahtaa jotakin muutakin, huvittuneisuutta kenties.
"Minä mursin sen nenän!" hehkutti Árayan, Axiën kasvoille kivutessa pienen virnistyksen: "Niin tosiaankin teit!"
Axiëndran katse terävöityi jälleen ovivahtiin, virne katosi kokonaan hänen kasvoiltaan, suun vääntyessä jälleen, ehkäpä jopa hivenen lapsenomaiseen mutruun.
Ovivahdin nenä vuosi lakkaamatta verta, ja se oli vääntynyt luonnottamaan kulmaan. Voi mies raukkaa, hän tulisi näyttämään loppuelämänsä vesinokkaeläimeltä. Ei, ei mies raukka, tämä oli tosiaankin ansainnut nenänkorjauksen.

Seuraavaksi kaikki tapahtui yllättävän nopeaan tahtiin. Axië sai huomata Árayanin killuvan ilmassa kaljamahaisen ääliön otteessa, huutaen että tämä päästäisi hänet alas. Puolihaltianeito oli jo rynnistämässä pystyyn tehdäkseen tohjoa kaljamahan sukukalleuksista, kun tämä yllättäen päästikin otteensa irti Àrayanista, joka kipitti turvaan Axiën taakse, joka pureskeli sillä hetkellä ärtyneenä huultaan. Mokomakin kaljamaha, aina työntämässä nokkaansa joka asiaan.
"Apua, se koski minuun!" haltiamies mutisi puoliääneen, Axiën naurahtaessa tukahtuneesti tämän kommentille, katseen seuraillessa pois päin ajautuvaa kaljamahaa.

Korppitukkainen haltia istahti yhdelle Freijan Siunauksen tuoleista, ja murahti sitten: "Mitä ihmettä sinä lepertelit sille ovivahdille?" yllättäen Axië paran täysin, jonka posket alkoivat uhkaavasti punoittaa, kun tämä käänsi katseensa pois jupisten jotakin epämääräistä anteeksipyynnön tapaista, tietämättä edes miksi hän anteeksi pyyteli.
Äkkiä neitokainen ponnahti pystyyn lattialta, hoippuen kuitenkin uhkaavasti, tiedä häntä hoippuiko hän alkoholin vai katkenneen koron vaikutuksesta. Hän nojasi toisella kädellään pöytään, jonka ääressä Árayan istui, luoden tähän rävähtämättömän, itsevarman katseensa. Sellaisen, joka oli juuri Axiëlle hyvin ominaista.
"Kai minä saan leperrellä kenelle haluan?", hän puuskahti erittäin mairealla äänensävyllä, tapittaen erittäin viattoman näköisenä miestä. Hän istahti pöydän päälle suoraan Árayanin eteen, eikä voinut millään estää toispuoleista, ovelaa virnettään kohoamasta kapeille, siroille kasvoilleen. Hänen toinen kulmansa kohosi hieman, ja sitten hän totesi yltiöpäisen kepeällä, ja huolettomalla äänensävyllä: "Ajattelin tässä tosiaankin mennä nukkumaan, mutta VAIN, jos tulette kanssani", Axiën lemmikinsiniset silmät porautuivat nyt Árayanin kultaisiin, erittäin viattomina, maanittelevina, ehkäpä jopa leikittelevinä. Niin, eikö Axië saanut leperrellä kenelle halusi? Maireaa hymyään hän ei edes yrittänyt kätkeä.

//Hahaha . DD//

Korppitukkaa suunnattomasti puistatti se asia, että kaljamaha oli koskenut häneen. Mikäs sen kamalampaa? hän oli saanut Kaljamahoista ja Justiinoista tarpeekseen. Ei enää koskaan niitä. Häntä alkoi kuvottaa pelkästään ajatus siitä päivästä jolloin he olivat pellolla näiden mainittujen henkilöiden kanssa tapelleet, tosin siinä oli ollut aasojen joukot yhdessä osassa, ja sen takia he olivat saaneet kaikki syyt niskoilleen ja Kaljamahat peräänsä. No kyllä Àrayan ne karistaisi perästään helposti, kunhan vain vaihtaisi hieman maisemaa, heti kun olisi vain saanut päänsä selväksi. Tríadelillekin kyllä teki hyvää hieman levätä välillä ja pitihän hänen nyt pitää vielä seuraa hieman Axiëllekin ennen kuin lähtisi. Eikä hän voisi kuitenkaan hyvästelemättä lähteä. Olivat he kyllä melkoinen parivaljakko konsanaan. Pellolla olivat tavanneet, joutuneet kaljamahojen kanssa tappeluun, tavanneet taas tanssiaisissa, juoneet päänsä täyteen ja vaikka mitä. Sitten paenneet aasa joukkoja tänne, Freijan siunaukseen, jossa oli humalainen Àrayan saanut esitellä laulutaitojaan. Ystäviä. Niitä he kaiketi olivat ainakin Àrayanin mielestä, kaikkien ihme kommellustensa kanssa.

Àrayan oli hieman mustasukkainen tosiaan. Hän nyt oli kaiken kukkuraksi hieman alkoholin vaikutuksen alaisena, ettei välttämättä tajunnut mitä suustaan päästikään. Hän katseli Axiëta kultaisilla silmillään ja tuhahti muutamaan otteeseen kun toinen lehahti punaiseksi ja pyyteli epämääräisesti anteeksi. Sitten tuo hoippuikin yhtäkkiä hänen luokseen, terävän katseensa kera ja totesi että kaipa hän saa leperrellä kenelle tahtoo. Niinpä niin. Mitäs nyt tuleman piti? Korppitukan katse oli myöskin terävä ja rävähtämätön. Sitten tuo sanoi hälle:
"Ajattelin tässä tosiaankin mennä nukkumaan, mutta VAIN, jos tulette kanssani"
"HÄH!"
Àrayan oli puulla päähän lyöty, eihän hän tätä ollut todellakaan tarkoittanut vaan ihan jotain muuta. Mutta Axië tuijotti häntä lemmikin sinisillä silmillään, ehkä jopa hieman leikkisästi. Nyt oli korppitukan vuoro punastua kokonaan korviin saakka. Suippokorva ei todellakaan ollut tätä tarkoittanut. Nythän Axië leperteli hänelle, ei, ei siinä näin pitänyt käydä. Mutta alkoholi mikä alkoholi. Ja kun Àrayanin viinapää ei ollut kestävintä laatuaan, ihme ettei hän ollut vielä kupsahtanut lattialle ja sammunut tyytyväisenä siihen, vaikka lähellä se olikin ollut aina välillä.

"En minä voisi...tuotaah", Àrayan oli ihan hämillään. Mitä toinen nyt hänelle oikein leperteli? Axië oli kyllä hyvin kiero jos vain halusi olla, joten Àrayan ei nyt ottanut toisesta ollenkaan selvää. Hän vain tuijotti kultaisilla silmillään toista hieman ymmyrkäisenä. Hän kyllä olisi unen tarpeessa hänkin, ja saattaisi sammuakin ennen sitä. Toivottavasti kuitenkaan ei. Kuka hänet sitten raahaisi nukkumaan, ovivahti tuskin? Toinen taisi juuri vihata häntä kun korppitukka oli mennyt nenänsä murtamaan.

Àrayan nousi ylös nopeasti, mikä ei ollut päällensä ollenkaan sopivaa ja sitten tämä hoipertelikin hetken aikaa, ja katsahti vielä kerran Axiëta ja kaatui sitten sammuneena maahan. Alkoholi oli ihan liikaa ollut hänelle. Hän ei tuosta heräisi kuin vasta seuraavana aamuna, tai päivällä. Oli jäänyt yöunet muutenkin niin vähäisiksi, että. No siinä tämä korppitukka nyt nukkui, sikeästi sammuneena.

Axiëndra ponnahti pöydälle istumaan suoraan miehen eteen, mairea hymy hänen huulilla kasvoi kasvamistaan, ja neidon itsevarmuus sekin kohosi ihan silmin nähden. Että hän sitten nauttikaan muiden epävarmuudesta, jostain syystä erityisesti Árayanin, joka oli hetki sitten huudahtanyt HÄH, ja punastunut sitten korviaan myöten.
Ja Axië, joka oli hetkeä aikaisemmin joutunut punastelemaan itsekin, tiesi ettei punastuminen mahtanut Árayanista itsestään tuntua kovinkaan kivalle, epämukavalle varmaankin. Kun Axië itse punastui, se sai hänet tuntemaan häpeää.
Hänen mairea hymynsä vaihtuikin nyt puolestaan toiseen, ehkäpä hieman säälivämpään. Árayan-parka, oli joutunut hänen piikittelynsä uhriksi. Piikittelyn, josta Axië niin kovasti nautti, mutta tällä kertaa se sai hänet jopa potemaan hieman huonoa omatuntoa. Axië hieraisi kädellään otsaansa, alkoholi ei tosiaan tehnyt hänelle hyvää. Hän ei enää ikinä ryyppäisi, jos se tuotti hänelle näin paljon päänvaivaa.

"En minä voisi...tuotaah", Árayan lausui hämillään, saaden Axiën hymähtämään, ja katsomaan toista yllättävän ystävällisesti, ilman piikkikkyyden hiventäkään, joka oli Axiëlle kuin suojakilpi konsanaan. "Hei, ei hätää, ei sun mun kanssa tarvitse nukk..." Axië sanat loppuivat siihen paikkaan, sillä Árayan oli ponnahtanut pystyyn ja rämähtänyt lattialle ja sammunut siihen paikkaan.
Axiëndran suu loksahti hätääntyneenä auki. Mitä minä teen?- ajatukset sinkoilivat hänen päässään hätääntyneinä. Eihän Árayan isokokoinen ollut, muttei Axië häntä jaksaisi yläkertaankaan raahata, eikä ovivahti kovinkaan avuliaalta näyttänyt. Axiëndra jonka mieli oli pikkuhiljaa alkamassa toeta humalasta, päätti turvautua viinapulloon jälleen kerran. Hypähtäen alas pöydältä, hän tarrasi puolitäyteen viinapulloon, jonka untenmaille lähtenyt seurue oli pyötäänsä jättänyt, Axië siemaisi pullon sisällön kerralla alas, hätääntyneenä yhä siitä mitä tekisi Árayanin kanssa. Hänen omatuntonsa ei kyennyt jättämään miestä siihen omanonnensa nojaan, kun kaljamahakin istui kaeumpana nurkkapöydässään.

Axiën järjellinen ajattelu loppui kuitenkin äkkiä, viinan noustessa vihdoin hänen päähänsä, Axiën kokiessa samalla helpotusta siitä, että nyt päätösvalta ei ollutkaan hänellä itsellään vaan humalalla.
Hieman houraillen Axië rynnisti tiskin takana seisovan naisen luokse, Freijan Siunauksen omistaja varmaan, ja vannotti tätä luovuttamaan hänelle peiton. Kesti hetken, kun nainen haki yhden sellaisen hieman äkämystyneenä takahuoneesta ja ojensi sitten Axiëlle, kysymättä edes tarvitsisiko toinen tyynyä, jota humaltunut Axië tuskin edes sillä hetkellä saattoi muistaakaan.
Unisena hän hoippui maahan rämähtäneen Árayanin luokse, kangerrelen sitten seuraavat sanansa haukotuspuuskan alaisina:"Hölmö, kylläpäs mainion paikan valitsit nukkumiselle".
Puolihaltia neito kyykistyi epäsulavasti Árayanin vierelle, käänsi tämän kyljelleen, sillä tiesi että niin päin juopuneen tulisi nukkua. Itse hän asettui Árayanin vierelle, asetellen miehen toisen käden itselleen tyynyksi, peiton hän heitti heidän ylleen erittäin huolimattomasti ja sammahti, taikka nukahti itsekin sitten siihen. Saa nähdä, muistaisiko neito aamulla enää mitään. Freijan Siunauksen omistaja, sekä ovivahti loivat heihin paheksuvia katseita, mutta eivät tehneet elettäkään siirtääkseen heitä. Lukitsivat vain ovet, sammuttivat valot, ja painuivat itsekin pehkuihin.

//Anteeksi, kun on kestänyt. Ja toivottavasti tekstistä ei kauheen tönkköä tullu ku kiiressä kirjottelin (://

Niinpä niin, tämä komea soturimme ja kultakurkkumme oli kaatunut juopuneena lattialle, sammui siihen kuin pahainen alkoholisti konsanaan. Niin, majatalon lattialle, eikä kukaan kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota. Siinä tuo vain kuorsasi sikeästi ja tyytyväisenä, eikä edes tajunnut kun Axië vielä kulautteli vinaa kurkkuunsa ja haki peiton tiskin takana notkuvalta naiselta ja laittoi hänet kyljelleen ja nukahti sitten vierelleen. Niin, siinä he molemmat nyt kosivat oikein tyytyväisinä lattialla, pelkän peiton alla ja sammuneina. Saattoi vain toivoa ettei aamulla olisi kauheaa krapulaa, mutta se oli vasta aamulla sitten, nyt Àrayan vain nukkui. Ja kukaan ei viitsinyt raahata heitä minnekkään, olipa siinäkin kohteliasta porukkaa, no ehkei kukaan vain viitsinyt, kun oli huomannut kuinka aggressiiviseksi oli varsinkin àrayan muuttunut, kun oli tirvaissut eräänkin henkilön nenän murskaksi.

Ja tosiaan siinä hän nyt vain nukkui, ja yö alkoi olla todellakin pitkällä. Hienoinen kuorsaus oli hiljentynyt tuhinaan kuin pikkulapsella. Mustahiuksinen vei kätensä päänsä alle ja käänsi kylkeään, jolloin heräsi muutamaksi minuutiksi ja ihmetteli että missä hän oikein nukkui ja kenen kanssa. Axiën kanssa, toinenkin oli näköjään sammahtanut hänen viereensä. Eikä ihme. Olihan heillä ollut melkoinen ilta ja olivathan he juoneetkin melkoisesti, sitä ei voinut kieltää. Àrayania ainakin heikotti ja päätä särki paljon, mutta siitä viis. Hän sulki kultaiset silmänsä taas ja nukahti uudestaan rauhalliseen uneen, jolloin hän ei nähnyt oikeastaan yhtään unta, paitsi yhden jossa hän ratsasti pois Tríadelilla, mutta ei oikein tiennyt mistä pois, mutta eipä korppitukan unista sen enempää.

Aamu pilkotti joistakin pienistä ikkunoista ja tavoitti Àrayanin silmät, jotka hän avasi räpytellen. Paha olo, se oli heti päälimmäisenä, mutta se oli vain todella pahaa päänsärkyä ja paikkojen kolotusta kovalla lattialla vietetyn yön jälkeen. Tämä vilkaisi sivulleen, jossa Axië nukkui ja hymyili, mitä nyt tuskaisalta päänsäryltään mahtoi. Oli melko aikaista vielä, sillä kaikki paikan asukit olivat nukkumassa ja tiskin takana ei hyörinyt kuin sama nainen, joka eilenkin. Tämä ei kuitenkaan huomannut Àrayanin heräävän. Korppitukka huokaisi raskaasti ja nousi ylös voivotellen päätään, jolloin nainenkin hänet huomasi ja hymyili.
"Särkeekö päätä?"
Siihen Àrayan vain nyökkäsi ja samassa nainen toikin hänelle kipulääkettä, juomana, jonka korppitukka vetäisikin kurkkuunsa nopeasti ja kiitti naista, joka oli jokseenkin ihmeen avuliaskin.

Sitten haltia kääntyi Axiën puoleen ja tökki tätä hieman, ja totesi:
"Oletko hereillä?"
Kuitenkaan haltia ei jäänyt kovinkaan kauaksi aikaa toista tökkimään sillä ovivahti lampsi ovesta sisään ja mulkaisi pahasti nenä vinossa Àrayania.
"Hevosesi on ulkona ja sinä lähdet nyt. Seuralaisesi saa jäädä, sillä hän ei sentään murtanut minulta nenää, sinä taasen, saat porttikiellon joksikin aikaa", ovivahti puhui ja Àrayan murahti kuuluvaan ääneen. Hän nousi kunnolla jaloilleen ja katsahti vielä Axiëta. Sitten tämä lampsi tiskinaisen luokse ja sanoi tälle, että jos hän viitsisi, niin kertoisi miksi Axiëlle, että miksi hän oli lähtenyt, ja vielä sen että toivottavasti he tapaavat vielä.

Vielä tuo käveli Axiën luokse ja peitteli tämän paremmin. Ja nopea, ystävällinen suukko otsalle, ja Àrayan oli poissa. Ovivahdille tämä oli vielä virnistänyt ilkeästi lähtiessään, mutta ei viitsinyt jäädä riitaa haastamaan, kun päätäkin vielä koski. Korppitukka pöyhi hiuksiaan ja näki erään pojan käsissä hevosensa ohjakset. Hän kiitti poikaa ja hyppäsi kermanvaalean tammansa selkään.
"Me lähdemme, Tríadel, kohti uusia maisemia", haltia puhui hevoselleen, joka katsoi anovana majatalon oven suuntaan, kuin odottaen, että Axië tulisi vielä sieltä, mutta ei tullut. Hevonen hirnahti kuuluvasti ja nousi hieman pystyyn ja sitten lähti korppitukan käskemänä nelistämään pois, kohti uusia seikkailuja ja uusia maisemia, ja varmasti kumpikin toivoi, että he tapaisivat vielä tämän suustaan kipakan neidon, Axiën.

//Awws<3 Àrayan hyppää tässä kohdassa kelkasta pois. Kiitos, kiitos, todella paljon tästä pelistä, joka hieman venähti xD Oli todella mukava seurata näiden kahden toilailuja<333 Kiitos seurastasi<33~ n___n//