Lehden takana piilossa : D

//No niin Sever, ehdinpä nyt sitten aloittaa tämän topicin Axiëlle ja Àrayanille.
Kipeänä kotona kykkiessä ehtii saada ihmeen paljon aikaan. : D
Ikäväkseni vain tekstistäni tuli hieman outoa, kummallisia tempauksia kirjoittelin, ja nyt minusta tuntuu, etten enää ollenkaan vakavasti osaa kirjottaa. Ääh ; <
Mutta joo, empä höpise enempää : D VOI EI, otsikon keksiminen on ihan kamalaa. En sitten parempaa keksinyt, anteeksi siis pelin mauton otsikko : D D//


Axiëndra kohotti kädet lanteilleen, tuijottaen hieman epätoivoissaan kartanon ovi-aukkoa, josta oli määrä astua sisään tanssiaissaliin. Ovesta yritti änkeytyä sisään monen monta juhlijaa samaan aikaan, ja heidän takaansa taas työntyi kasoittain lisää väkeä intoa puhkuen. Axië itse ei ollut aivan varma, pitäisikö hänen rynniä massan mukana sisälle, vaiko jäädä tähän ulkopuolelle odottelemaan Àrayania.
Onneksi neitosen ei kuitenkaan tarvinnut odottaa vastausta ajatuksiinsa kauaa, kun vähän matkan päässä hänestä seisomaan jäi tukeva mies, jonka musta juhlatakki peitti juuri ja juuri tämän kaljamahan. Jo pienellä vilkaisulla Axië saattoi tunnistaa nähneensä miehen aikaisemmin pelolla. Äkäinen maajussi, se tuossa luultavasti odotteli jotakuta maajustiinoista, ainakaan hänen viereensä Axië ei jäisi odottelemaan sitä hetkeä, kun hänet tunnistettaisiin.

Niinpä, vaikkakin hiukan vasten tahtoaan, neito hyppäsi väkimassan sekaan tönittäväksi ja tuupittavaksi, kunnes vihdoin työntyi suureen saliin, jossa tanssiaiset olivat jo päässeet täyteen vauhtiin. Siellä täällä kulki toinen toistaan hienommissa asuissa väkeä, joidenkin naisten mekoissa oli mahtipontisia laahuksia, joita Axië jäi hetkeksi ihailemaan, kunnes tajusi niiden epäkäytännöllisyyden tällaisessa väen paljoudessa, ja oli vain iloinen, ettei häneltä moista kompastustekijää löytynyt.
Hänen asunsa oli oikeastaan hyvin yksinkertainen, viime aikoina neito oli alkanut pitämään hyvin yksinkertaisia asioita kauniina. Axië oli valinnut asunsa värin tarkasti, lemmikin sinistä silmiensä sävyn mukaan. Mekon ohuet kultaiset olkaimet jatkuivat olkapäiltä kiemurtelemaan risteilevästi selkään, jonka mekko oli muuten jättänyt paljaaksi.
Ja ihme kyllä Axië ei ollut tänä vuonna panostanut mekkonsa pituuteen, sillä sen helma jäi hiukan polvien korkeutta ylemmäs, mikä oikeastaan vain helpotti liikkumista ahtaassa salissa. Neito olisi tuntenut olonsa ahdistuneeksi mekossa, jonka helma olisi kietoutunut nilkkoihin ja siten estänyt kulkemisen vapaasti salissa.

Lisäksi neitokainen ei ollut jaksanut ripustaa kaulaansa sen kummemmin minkään moisia riipuksia, hän oli vain asettanut oikeaan ranteeseensa kaksi ohutta, kultaisen sävyistä rengasta.
Siinä hän seisoi katsellen tanssilattialla tällä hetkellä riemukkaissa sävelissä tanssahtelevia pareja, ja varmaankin niin tiiviisti näitä tuijotti, kun pari herraa eksyi kysymään häntäkin tanssiin. Hieman vaivaantuneena Axië nämä torjui, kunnes tajusi viimein karata paikalta, kun pöyhkeän oloinen aatelisherra, jolla oli valtava rintasolki rinnassaan, josta haukan pää mukavasti komeili, otti varovaisesti askeleita häntä kohti, kysyvä ilme kasvoillaan.
Vain vilkaisukin tuohon rintasolkeen sai Axiën heti perääntymään taka-vasemmalle, ja työntymään ahtaan väkimassan läpi, melkein tukehtuen ihmismassan puristuksiin.

Vihdoin hän selviytyi hieman avarampaan tilaan, ohitti tarjoilupöydän pienellä vilkaisulla, ja vaihtoi parisanaa muutamien tapaamiensa hyvän päivän tuttavien kanssa.
Näppärällä liikkeellä, hän nappasi paikallislehti Masqueraden erään naisen käsistä, joka oli sen melkein loppuun onneksi lukea ehtinyt.
Axiëtä kyllä hieman ihmetytti, kuka tuli tanssiaisten vilinään lehtiä lukemaan, mutta nyt hän ei jaksanut asiasta piitata, sillä lehti oli kuin avain hänen pelastukseensa.
Neito oli hyvin tietoinen siitä, että hänet oli jälleen kerran etsintäkuulutettu, eikä hän liiemmälti halunnut herättää huomiota. Niinpä hän paneutui seinää vasten, yhteen kulmaan ja vetäytyi lehden taakse piiloon. Lehden, jonka oli muutamina viime päivinä lukenut tuohtuneena varmaan kymmenisen kertaa.
Onneksi Masqueraden muhkeat sivut peittivät hänen kasvonsa lähes kokonaan, ainoastaan hänen pitkät hiuksensa, jotka hän oli nutturalle kasannut, pilkistivät esiin.

Tuohtuneena Axië seisoskeli lehden takana tuntien itsensä typeräksi. Tällä tavoin hän ei koskaan löytäisi tanssipariaan, tai toisin sanoen, tämä ei löytäisi häntä. Ja sitä paitsi olikohan hän hieman liioitellut vaaraa tulla tunnistetuksi. Hän oli huomannut muutamien ihmisten epäilevät katseet, mutta silti.
Joka tapauksessa hän nyt vain tunsi olonsa helpottuneemmaksi, tällä tavoin.

//UWAAH!! Tanssiaiset!!<3 Oih, taas olit kirjoittanut ihaanasti ja minä taas menen tönkköilemään .DD
Otsikko sehän nyt on vain otsikko : DD
Mielläkin meni hetki huomata tämä topicci ^^'//

Àrayan, tuo korppitukkainen ja kultasilmäinen haltia ratsasti kovaa vauhtia kohti juhlapaikkaa. Miksi hän olikaan lähtenyt niin myöhään, Axië oli varmaan jo odottamassa. Mies kirosi itsensä moneen kertaan ja kuitenkin pyyteli anteeksi kermanvaalealta tammaltaan, joka kiidätti haltiaa kohti paikkaa, missä tanssiaiset pidettäisiin. Tuo ehti erästä hevosvaunua vilkaista ja huomasi tutut kasvot. Erään maajussin sieltä pellolta, kera oman justiinansa. Mies oli ihmeen siisit, mutta niin oli Àrayankin. Oikeastaan tuo oli vielä komeampi, kuin muutoin.
Kultasilmäisellä oli päällään mustat melko uudet saapikkaansa ja sen alla housut, sekä tietnkin juhlavampi takki, kera mustan viitan. Sotkuiset hiuksetkin tuo oli jotenkin saanut näyttämään ihmeen hyviltä, joskin korpinsulkia siellä vielä tietenkin törrötti joka puolella. Mies oli myös laittanut hiuksensa kiinni, jotta ne nyt eivät ihan valtoimenaan olisi.

Pian tuo saapui lähelle rakennusta, jossa tanssiaiset pidettäisiin. Àrayan jätti hevosensa niille varattuihin paikkoihin, ja katsoi vielä että tammalla olisi vettä, jos sillä vaikka olisi jano. Hieman tuo vielä kirosi itseään ja siisti vaatteitaan sekä ryhdistäytyi ennen kuin otti askeleen kohti rakennusta.
'Hyvin se menee...' mies sanoi mielessään itselleen ja huokaisi. Kaunis hymy paistoi tuon kasvoilta ja viimein tuo uskaltautui sisään siihen tuiskeeseen. Pari kaljamahaista tuttuakin tuli vastaan, ja Àrayan ei voinut muuta kuin virnistää. Eivät maajussitkaan onneksi varmaan niin hölmöjä olleet että alkaisivat juhlissa riehua. Haltia ei ainakaan ollut.

Kultaiset silmät taisivat vetää puoleensa ihastuneita katseita, näin ainakin Àrayan hieman sai ajateltavakseen, sillä jotkin parittomat neidot katsoivat häntä salaperäisen oudosti. Vanhemmat ikäpolvet sitten taas kiinnittivät kaiken huomionsa miehen hiuksiin. Hienoinen virnistys levisi väkisinkin miehen kasvoille, kun tuo ajatteli kaikkia niitä ilmeitä. No, toivottavasti Axië sentään kelpuuttaisi, sehän olisi pää asia.
Katseellaan tuo etsi tuttua neitoa vänepaljoudesta. Miten hän ikinä löytäisi Axiën sieltä? hieman tuota hermostutti, eivätkä ne muutkaan parittomat niedot häntä rohkaisseet. No, haltiamiestä nyt vain ja ainoastaan kiinnosti löytää Axië, eikä ketään muuta.

Jossain vaiheessa tuo käveli taas lähemmäs ja syvemmälle väenpaljouteen, katsellen ympärilleen. Jossain seinän vieressä joku luki lehteä, paikallislehteä. Àrayan hymähti itsekseen ja lähti hahmoa kohti. Pian tuo saapui henkilön eteen ja veti lehteä hieman sivuun. Sen toiselta puoleltahan paljastui erittäin kaunis neitonen, jonka Àrayan kyllä tunnisti Axiëksi.
"Mitäs sitä täällä luetaan vaan?" mies sanoi hymyillen ja oli oikeastaan helpottunut löytäessään tanssiparinsa. Kun tuo kultaisilla silmillään katsoi paremmin neitoa niin olihan miehen pakko myöntää, että Axië oli hyvin paljon kauniimpi kuin silloin pellolla, mutta ei ollut paha silloinkaan, mutta nyt jotenkin sanoinkuvaamattoman kaunis.
"Tulin hieman myöhässä, mutta toivon, että se ei haittaa sinua, muutama...kröh...tuttu tuli vastaankin jo tuossa", mies naurahti positiivisesti ja vertasi sanomisellaan maajusseihin. Sitä päivää ei mies kyllä ikinä varmaan unohtaisi.

Axië silmäili vaivihkaa nappaamansa lehden otsikoita, ei hän niitä oikeastaan lukenut, ajankuluksi sen kuin tuijotteli. Oikeastaan hän osasi ne jo melkein ulkoa, olihan hän lehden jo kymmenen kertaa aikaisemmin lukenut. Eikä neitokainen tietenkään pitänyt kyseisen lehden sanomasta. Etsintäkuulutettu! No, hän oli tottunut sellaiseen elämään, mutta ei tiennyt miten Àrayn siihen suhtautuisi.

Juuri kun Axië oli mieltynyt nerokkaaseen piilonsa, ja vaipunut täysin omiin ajatuksiinsa, mahtavasta piilopaikastaan, joku riuhtaisi lehden sivuun, ja Axiën silmät levisivät säikähdyksestä. Niin odottamatta oli joku siihen paikalle saapunut, olipa Axië sitten ollut taas kerran ajatuksissaan. Hänen hämmentynyt ilmeensä vaihtui pieneen, huvittuneeseen, ja erittäin tavanomaiseen virneeseen, kun hän kuitenkin tunnisti tulijan hetken toljotuksen jälkeen Àrayaniksi. Mies vain oli näyttänyt niin erilaiselta sillä tavalla pyntättynä, että neidon oli ollut aluksi tätä vaikea tunnistaa. Onneksi noista kultaisista silmistä ei kuitenkaan voinut erehtyä.

"Mitäs sitä täällä luetaan vaan?"
Toinen kysyi, ja Axië kohotti kulmiaan huvittuneena, samalla kun kohotti myös hivenen päätään.
Hän kuitenkin odotti, sillä toisella näytti olevan vielä jotain sanottavaakin.


”Tulin hieman myöhässä, mutta toivon, että se ei haittaa sinua, muutama...kröh...tuttu tuli vastaankin jo tuossa", mies sanoi naurahtaen, ja Axië nyökkäsi hymähtäen.
”Juuri noilta mainitsemiltasi tutuilta, hakeuduinkin tänne piiloon. Katsos, ajattelin ettei se ihana jälleen näkeminen heidän kanssaan välttämättä olisikaan niin ihana, kuin kuvitella voisi”, neito lausui melkein juhlallisesti, katsoen sivusilmällä väkijoukkoa, josta saattoi juuri tämän kyseisin maajussin maajustiinoineen erottaa. Maajussi oli juuttunut väkijoukkoon suuresta mahastaan, eikä siksi päässyt tanssilattialle asti tanssahtelemaan. Tilanne sai vahingoniloisen hymyn kohoamaan koristamaan Axiën kasvoja, joka lopulta pyyhki sen pois, tuntiessaan olevansa hivenen liian ilkeä, nauraessaan toisen ongelmille suuren vatsansa kanssa. Eihän hän halunnut olla juuri sellainen kaljamahasortaja, kuin Masqueradessa oli kerrottu.
Tai no, loppujen lopuksi, minkäs sille mahtoi. Ehkä hän sitten oli hieman itsekeskeinen, omaa napaansa tuijotteleva kaljamahasortaja, mutta hän piti siitä roolista, eikä aikonut sitä pois vaihtaa. Axië ei koskaan pyrkinyt miellyttämään muita, päinvastoin, hän rakasti ärsyttää toisia välillä liikaakin tahallaan, ja loppujen lopuksi, hän tuli tullut siihen johtopäätöksen, että häntä joko vihattiin tai rakastettiin pinttyneiden tapojensa ansiosta. Axië kuitenkin epäili suuresti, että hänen kaljamahojensortomainen käytöksensä olisi Àrayanin mielestä kovin väärin. Tuskinpa sen jälkeen, kun miestä itseään, oli käytetty Masqueraden sivuilla, oivana esimerkkinä sortajasta.

”Hmm, ensinnäkin miten hemmetissä löysit minut tästä väenpaljoudesta, ja vieläpä tämän lehden takaa? Ja toiseksi, oletko sattunut huomaamaan, että nimesi tuntee tällä hetkellä koko Payon. Etsintäkuulutettu maajussien kiusaamisesta, pah sanon minä!”, Axië kysyi hieman piikittelyn ja huvittuneisuuden sekaisella äänellä, lauseensa lähetessä loppua, hän kuitenkin hieman jopa tulistui, ei Àrayanille, vaan lehden typerille etsintäkuulutuksille. Näppärästi hän antoi lehden pudota maan tasalle, ja polki sen sohjoksi, ennen kuin suostui sysäämään lehden raadon sivuun, ja kohottamaan katseensa takaisin Àrayaniin, josta se kiersi pikaisesti tämän oikealla puolella norkoilevaan mieheen, joka tuijotti silmät ammollaan Axiëta ja tämän tuhoamaa lehteä.
Neito kohotti kulmiaan, ja nyrpisti pienoista suutaan, jos suuta nyt ikinä nyrpistää pystyikään. ”Mitä sinä tuijotat? Satutko tietämään, että tuijottaminen on epäkohteliasta, ja antaa henkilöstä hieman -- tökerön kuvan”, Axië lausui tuijottaen hieman häkeltyneenä miehen ulkomuotoa, johon kuului pitkä takkuuntuva parta, pistävän tummat silmät, jotka katsoivat hivenen kieroon, silloin kuin tämä ei tuijottanut maassa makaavaa lehden raatoa. Miehen vatsa oli sullottu kireisiin housuihin, ja tämän vasta oli kieltämättä kaljamaha.
Mies oli hivenen epämääräisen oloinen, kun tämä kaiveli suuria reikäisiä taskujaan, joista toisesta pilkisti metallinen tuppi, jota neito epäili tikarin kahvaksi.

Etsintäkuulutuksien takia Axië tunsi olonsa silloin tällöin normaalia levottomammaksi, heidäthän oli kuulutettu haluttavan takaisin elävän tai kuolleena, eikä Axië halunnut jäädä miettimään, että jos tuo mies tosiaan oli päätellyt hänen olevan Axië ja hänen seuralaisensa Àrayan, että aikoisiko tuo mies vain hieman pistää heitä tikarillaan, jonka hän oli jo likaiseen kouraansa vetäissyt, vai aikoisiko hän oikeasti palauttaa heidät lunnaita vastaan kuolleena.
Tai no, tuohon jälkimmäiseen Axië itse ei kyllä uskonut. Eihän hän missään nimessä häviäisi edes aseettomassa tappelussa tuollaiselle miehenrahjukselle, mutta tällä hetkellä hän halusi olla rauhassa.
”Tule, katsotaan onko tarjoilupöydässä jotakin kiintoisaa”, hän sanoi hymähtäen Àrayanille, ja lähti kulkemaan poispäin, mulkaisten vielä pistävästi tikarin kanssa temppuilevaa ukkoa, kun ilmoittaakseen että tätä ei oltu tarjoilupöydille kutsuttu.

”On täälläkin väkeä.”

//No niin , vihdoin sain valmiiksi. Äh, aluksi atk-tunti loppui juuri sopivasti kesken, että teksti oli vielä ihan puolitiessään : DDD Mutta joo, valmista on nyt, ja TÖNKKÖÄ JA SEKAVAA TULI : D Ja taas näitä tikariheppuja isken teksteihini. Nyyh, luulisi että osaisin pitää näppini kurissa edes joulutanssiaisten merkeissä : D //

Àrayan oli hyvillään, löytäessään Axiën niinkin nopeasti, joskin oli se ollut välistä ehkä hieman epätoivoista, kun tuo oli nähnyt tämän väenpaljouden.
Kultaiset silmät kimaltelivat ja tuikkivat, tarkastelivat neitoa edessään. Toinen oli hyvin eri näköinen, kuin mitä silloin pellolla.
Miehen oli pakko virnistää, muistaessaan taas tapauksen. Sitä ei kyllä hevillä unhotaisi.

Haltia virnisti pienesti uudelleen, kun neito kertoi menneensä piiloon juuri niiltä tutuilta tyypeiltä.
"Öh, no minäkin yritin pitää mahdollisimman matalaa profiilia", Àrayan naurahti hymyillen ja katsahti nopeasti ympärilleen. Kaikki oli jotenkin niin värikästä, naisten puvut varsinkin. Hän itse oli täysin tummissa vaatteissa, mutta hyvin komeasti silti pukeutunut. Eikai miehet nyt yleensä pukeudu mihinkään värikkääseen asuun.

Kultasilmäinen havahtui seuraavan kerran, kun Axië kysäisi hältä, että miten hän oikeastaan löysi tämän. Korppitukka virnisti ja sipaisi ponnarista purkautuneen hiussuortuvan pois silmiensä edestä. Sivusilmällään tuo kuitenkin huomasi niin sanottujen "hienojen rouvien" ympeän oloisen katseen niskassaan, omissa korpinsulkaisissa hiuksissaan. Mies ei kuitenkaan välittänyt niistä yhtään.
"Öh, niin. Ei sinua ollut kovin vaikea löytää, vaikka hetken sitä epäilinkin, kun näin tämän porukan", Àrayan selitti kultaiset silmät yhä Axiën ulkomuodossa.
"Anteeksi kuinka", mies kysyi toistaen mielessään uudestaan mitä neito oli äsken sanonut.
"No jaa... Olenpahan sitten jonkinnäköinen julkkis. Maajussien kiusaaja muka, ne kaljamahathan meitä kiusasivat", korppitukka tuhahti hymyillen piikittelevästi, kun muisti kaiken sen, mitä ne maajussit olivat heille koittaneet tehdä.

Hymy kuitenkin muuttui taas erilaiseksi, kun hän huomasi Axiën polkevan lehden jalkojensa alla. No niinhän oli ihan hyvä. Ei hänkään pitänyt pahemmin tuollaisista lehdistä, joissa väärät ihmiset joutuvat syytetyiksi. Tai, olihan Àrayan toki tappanut montakin ihmistä, ehkäpä, mutta vain oikeastaan puolustaakseen itseään ja muita.
Kun tuo taas oikeastaan katsahti kultaisilla silmillään neitoon, tuo oli jo sanomassa jotain epämääräiselle puukkojunkkarile tuossa vieressä. Jopa tuo korppitukka oli huomannut puukonkärjen, tai niin tuo mies ainakin luuli, sen olevan.

Jossain syvällä tuon haltian sisimmässä välähti hienoinen pelko. Puukkojunkkari, ehkä jopa pienessä hiprakassa, suurissa tanssiaisissa. Noh, tokkopa kukaan nyt ryhtyisi ihan kahjoksi, kun monta ihmishenkeä olisi pelissä.
Korppitukkainen hymyili taas Axiëlle, kun siirsi katseensa taas neitoon miehestä. Hienoinen vilkaus vielä tuohon epäämääräiseen mieheen ja tuo lähti neidon perään.
"Sopii minulle vallan hyvin", Àrayan naurahti jo hieman helpottuneemmin, joskin pelko silti jossain syvällä vipelsi. Paljon ihmisiä, olivatkohan nuo lukeneet jo lehden. Jos olivat niin kyllä he varmasti ainakin Àrayanin tunnistaisivat. Harvalla kuitenkaan oli kultaisia silmiä, ja tuommoista sekaista pehkoa kera korpinsulkien. Joskin kyllähän varmaan Axiënkin tunnistaisi.

"On täällä kyllä melkoisesti väkeä", tuo lisäsi neidon kommenttiin ja käveli tuon vieressä. Hieman tuo puisteli vaatteitaan ja sattuipa tuon jälkeen tipahtamaan yksi sulka. Niitä harvoin tippui, mutta välillä muutama aina saattoi tipahtaa. Rouvat taas nyrpistelivät nokkiaan, haltian kuitenkaan niistä piittamatta.
"Olenko edes paremman näköinen kuin siellä pellolla?" korppitukka viimein kysyi Axiëlta, virnistäen. Kaipa nyt sentään.

//Eikä edes ollut tönkköä tahi sekavaa : DD Loistavaahan tuo oli, miellä taas jotenkin epämääräistä Silmäpuolisorto
Noh, puukkojunkkarithaan vaan piristää päivää, kuten kaljamahtkin xDD//

Àrayan ilmoitti, että hänkin oli yrittänyt pitää mahdollisimman matalaa profiilia.
Axië hymähti, nyökäten tämän sanoille. Välillä se matala profiili oli vain hyväksi. Vaikkakin neito rakasti seikkailuja, ja kaikkea muuta sellaista, mitä “kunnon” neitien pitäisi mahdollisimman jyrkästi välttää, halusi hän sentään tänään, joulutanssiaisten kunniaksi, saada elää edes sen verran rauhassa, ettei hänen tarvitsisi kampata ketään peltomutaan, tai tässä tapauksessa kovaan kiillotettuun tanssilattiaan, naisten piikkikorkojen tallottavaksi.

Axiëndraa ei sitten millään kukaan suostunut lukemaan seurapiirineidoksi, joka hän syntyperiään olisi. Hän oli siihen liian “siveetön” ja häneltä ei kuulemma omanarvon tuntoa löytynyt lainkaan. Sitä mieltä oli ollut hänen puoli-isänsä. Axië oli kuitenkin itse sitä mieltä, että hänellä oli aina ollut enemmän omanarvontuntoa, kuin kellään, joka seurapiireissä keikisteli. Hän teki mitä ikinä halusikaan, eikä tanssinut kenenkään “ylempiarvoisiksi itseään kutsuvien” pillien mukaan. Hän sanoi mitä tahtoi, ja juuri suuren suunsa takia, moni seurapiirissä häntä halveksikin.
Eikä neitoa yhtään se harmittanut, ettei häntä enää aasojen seurapiiriin kelpuutettu, enemmänkin häntä vain harmitti se, kuinka he olivat hänet hylänneet, heittäneet ulos, silloin aikoinaan, kun hän itsekin oli ollut hyvin nuori.

Tällä hetkellä Axiëlla ei kuitenkaan ollut melkeinpä minkäänlaisia mahdollisuuksia vaihtaa sanojansa aasojen parissa, ennen kuin häntä oltiin jo viemässä tyrmään innokkaassa käsikynkässä. Ja syynähän oli vain se, että neito oli päättänyt posauttaa julman isäpuolensa pois päiviltä. Nyt kun oikeastaan tarkemmin mietti, Axiëhan tosiaan oli sellainen henkilö, josta moni tervejärkinen haluaisi pysytellä kaukana.

"Öh, niin. Ei sinua ollut kovin vaikea löytää, vaikka hetken sitä epäilinkin, kun näin tämän porukan", Àrayan selitti kultaiset silmät Axiëtä tarkkaillen.
Axië hymähti, jälleen tavalliseen tapaansa. “Ja minä kun luulin, valinneeni piilopaikkani hyvin”, hän virnisti.

”No jaa... Olenpahan sitten jonkinnäköinen julkkis. Maajussien kiusaaja muka, ne kaljamahathan meitä kiusasivat", toinen vielä jatkoi etsintäkuulutukseen pääsystään.
“Vai että, julkkis. Yleensä julkisuuden henkilöillä ei vain ole vaaraa lentää vankityrmään, missä sitten ikinä kulkeekaan”, neito virnisti jälleen kiusoittelevasti, ja naurahti sitten pienesti.
“Mutta olet oikeassa, kaljamahathan ne meitä kiusasivat. Heidäthän tässä etsintäkuuluttaa pitäisi!” Axiëndrankin oli vaikeaa olla muistamatta maajussien kovia yrityksiä päästä heistä voitolle, ensin talikoin ja sitten kamppaamalla. Hän hymähti itsekseen noille ajatuksilleen. Pieni seikkailun halu syttyi hänessä jälleen, mutta se haihtui pian, neidon muistaessa, että tänään tosiaankin oli joulutanssiaisten aika, ei seikkailujen.

Poljettuaan juorulehden sohjoksi, ja sitten ärähdettyään kummalliselle puukkojunkkarille, päätti Axië, että nyt oli aika vaihtaa paikkaa, tuollaisen ihme hyypiön luokse ei ollut hyvä jäädä. Lisäksi hänen rinnassaan piili epäilys, että jospa tuo ukko oli heidät tunnistanut puukkonsa kanssa, kun oli tuo äijä heitä niin pistävästi tuijottanut, ja tuijottanut vielä lehteäkin.

Pianpa hän ja Àrayan poistuivat paikalta, jättäen tuon äijän sinne tuijottamaan ärtyneenä, heidän loittonevia selkiään.
Vasta Àrayanin esittäessä kysymyksen virne kasvoillaan:
”Olenko edes paremman näköinen kuin siellä pellolla?" , Axië käänsi tähän jälleen katseensa.
“Hmm, tätähän pitää oikein kunnolla miettiä, katsotaanpa, olet jotenkin onnistunut kuuraamaan sen peltomudan itsestäsi pois, joten etköhän sinä siinä tapauksessa näytä paremmalta. Mutta -- “, Axië jätti lauseensa hetkeksi kesken, napaten lähimmältä tarjoilupöydältä olevasta kermavaahtoletusta, kermavaahtokuorrutteen sormenpäähänsä, ja painoi sen sitten Àrayanin nenään.
“--tuo nenän päässäsi komeileva kermavaahto tahra laskee huomattavasti arvoasi”, hän virnisti hivenen ilkikurisesti, käännähti ympäri, ja päätti tällä kertaa oikeasti syödä jotain tarjoilupöydältä. Nimittäin suklaakonvehdin. Minkä jälkeen hän katsoi olkansa yli mieheen, silmät hienoisesti tuikkien. “Anteeksi, tiedän kyllä, ettei ruualla saisi leikkiä. Toivottavasti pystyt kuitenkin antamaan sivistymättömän käytökseni tällä kertaa anteeksi”, hän naurahti kepeästi, jääden nojaamaan tarjoilupöytään.

Olipa hän taas vetänyt asian yhdeksi suureksi vitsiksi, sen sijaan että olisi vain vastannut toisen tosiaan näyttävän tänään hyvältä. Axië ei vain ymmärtänyt miksi sitä oli ollut niin hankala sanoa. Hän osasi sulavasti piikitellä ja ärsyttää muita. Kehua hän ei kuitenkaan osannut. Se teki hänen olonsa vaivaantuneeksi, ja hän pelkäsi että lurittaisi jotakin typerää. Siksi kai oli paljon helpompaa suoriutua asioista sillä ainoalla taitavalla keinollaan, jonka hän täysin hallitsi, vetää asiat sulavasti vitsiksi.

//Taaspa kirjoitun jotakin tosi hölmöä : D Toivottavasti Àrayan ei nyt aivan hermojaan menetä, kun Axië päätti ruuallakin ruveta leikkimään : DD Eikä Sever, sinun tekstissäsi mitään epämääräistä ollut, hyvin taas kirjoitit !! !!
//

"Sitten olen huonolla tavalla julkisuudessa", mies naurahti huolettomasti. Ei mikään lehtien etsintäkuulutus saanut häntä sinä iltana huolehitmaan. Tuo vieressä oleva puukkojunkkari pikemminkin.
Mies kuitenkin nyökkäsi, kun Axiëkin myönsi, että kaljamahathan ne tässä joutuisivat etsintäkuulutetuiksi.
"Ja heittää vielä vankilaankin", haltia naurahti jälleen ja katsahti vielä Axiëta ja tuon mekkoa. Toinen näytti todella sievältä.

Korppitukkakin oli ihan hyvillään, kun he pääsivät pois sen inhotus-miehen luota. Ei ollut varmaankaan ihan mikään tavallinen, tanssiaisissa käyvä heppu, ei.
Kultiaiset silmät tuikkivat kauniisti ja nyt tuo vasta oikeastaan alkoi päästä tanssiaisten tunnelmaan. Häntä nyt ei pahemmin haitannut se, että oli joutunut etsintä kuulutetuksi. Samapa se hälle oli. Vaikka tyrmäänhän ei tietenkään kiva ollut joutua, tai saatikka tapetuksi, jonka jälkeen hänet sitten vietäisiin jonnekkin aasojen töllisteltäväksi ja naureltavaksi.

Mies poisti tuollaiset aatteet päästään ja virnisti vieressään olevan Axiën sanoille. Juuri kun tuo oli avaamassa suutaan, niin nenän päässä komeili kermavaahtoa.
"Ah, fantastista", tuo mustahiuksinen naurahti ja otti jostakin pöydältä liinan ja pyyhkäisi nenänsä siihen.
"Harmi, ettet pitänyt kermavaahto nenästäni", mies sanoi vielä virnistäen, ja otti itsekin pöydältä, jotain ihan sattumanvaraisesti ja pani suuhunsa. Viinirypäle. Hän ei edes pitänyt pahemmin viinirypäleistä, mutta sama se, kun suuhunsa oli sen jo pistänyt.
"Mitä tuosta, itse olen sivistymättömämpi", Àrayan naurahti kepeästi ja se sai toisen todellakin näyttämään vielä komeammalta.

Hän katsoi ympärilleen ja etsi katseellaan jotakin kiinnostavaa mutta ei löytänyt mitään fiksua. Sitten tuo käänsi katseensa taas Axiëen, ja otti jälleen tarjoilupöydältä jotain, tällä kertaa ihan tavallisen suklaakonvehdin, jollaisen oli Axiëkin äskettäin syönyt.
Paikalla oli melkoisesti väkeä, no Àrayan toivoi, ettei heitä tunnistettaisi. No, hänen hevosensa odotti ulkopuolella, joten pakomatkakin oli turvattu.

Hän nappasi jonkin sortin marjan taas pöydältä ja katsahti hymyillen Axiëen.
"Millä sinä oikein tulit tänne?" Àrayan kysyi, kun muisti tosiaan millä itse oli tullut. Tríadel odotteli ulkopuolella.
"Minä nyt tulin, yllätys, yllätys, ratsain. Tamma odottaa ulkona" mies sanoi ystävälliseen äänensävyynsä.

"Saisiko neitiä pytää tanssimaan?" korppitukka kysyi vihdoin, laittaen toisen kätensä selän taakse ja ojentaen Axiëlle toisen kätensä. Hieman toinen käsistä vihloi vielä, mutta paranemaan päin se oli. Haltiana tuo oli vielä pystynyt hieman magiallaan sitä parantamaan, joskin myönsi, että magiaa olisi ollut ihan hyvä harjoittaa silloin lapsena hieman enemmän.

//Aah, ruualla leikkimistä 8DD Àrayan nyt on niin sivistymätön, ettei häntä mikään haittaa xDD Hauskaahan se vain on ^^Eikä hää hermojansa ainakaan menetä : DD//

//KALJAMAHA VAROITUS! En sitten pääse niistä millään eroon : DD ANTEEKSI taas tässä viestissä huomaa, kuinka vastuuton ja EPÄVAKAVA admin olenkaan : DD IIh, ja RUOKA ON PARASTA <3 //

"Harmi, ettet pitänyt kermavaahto nenästäni", mies virnisti, sen jälkeen kun oli ensin jostakin kaivanut esiin nenäliinan, ja saanut pyyhkäistyä, tuon herkullisen kermavaahdon kokkareen pois, nenäänsä koristamasta. Axië vilkaisi toiseen hieman huvittuneena. ”En pitänyt? Ehei, en sanonut aivan noin. Usko pois, nenäsi oli syötävän suloinen”, hän naurahti lauseensa perään, ja kohautti sitten olkiaan, kun kääntyi taas tarjoilupöydän puoleen, napaten suuhunsa jälleen yhden maukkaan suklaakonvehdin, minkä jälkeen valitsi pöydältä kermavaahtoletun. Olipas se maukas. Axië olisi voinut upota ikuisuuksiin tuohon makuelämykseen, kermavaahtolettu! Oliko mitään maukkaampaa, kuin kermavaahtolettu? Näköjään taisi olla, sillä pöydän toiselle puolelle oli hakeutunut hitaasti kaljuuntuva mies, jonka valtaisa kaljamaha rymähti pöytää vasten hänen kurkottaessaan pöydän keskustaa kohden, jossa majaili kermavaahdolla päällystetty suklaaleivos.

Axiëndran sydän oli pakahtua, kun hän näki tuon makupalan. Ikäväkseen, hän saattoi huomata sen olevan viimeinen laatuaan, ja ilkeän kaljamahaisen äijän, kurkottelevan sitä kohti. Neito pudisti päätään, ei tuota herkkua hän ei tuolla miehelle antaisi. Sehän kuului hänen vatsaansa. Nytpä Axiëkin taittui pöydän päälle, hänen vatsastaan tosin ei kuulunut samanlaista litinää ja lätinää, kun kaljamahan, ja kurotti ahnaasti kättään kohti suklaaleivosta. Nenässään hän saattoi aistia sen maukkaan tuoksun, johon ikävä kyllä sekoittui kaljamahan pistävä tuoksu, peltomutaa ja sen sellaista. Neito nyrpisti nenäänsä, ja sai nyt jo kosketettua leivosta sormenpäillään. Kaljamaha murahti ärtyisästi, ja kurotteli leivosta entistä vimmatummin karvaisilla käsillään.
Kaljamahan vahingoksi Axiëndra sai kun saikin napattua leivoksen pieniin käsiinsä, jotka todellakin olivat pienet, verrattuna kaljamahan kätösiin, jotka näyttivät suurilta kiven möriköiltä.

Nytpä neitonen kääntyi leivos kädessään, kohti Àrayania, minkä oli hetkeksi jo melkein unohtanut.
“Sain sen”, hän virnisti riemuissaan, pyöritellen sitä tarkkaavaisesti silmiensä edessä, kiinnittäen katseensa kuitenkin vihdoin takaisin Àrayaniin, kun tämä avasi suunsa.
”Millä sinä oikein tulit tänne?" hän kysyi, jatkaen kuitenkin heti perään:
"Minä nyt tulin, yllätys, yllätys, ratsain. Tamma odottaa ulkona.”
Axiëndra kohotti kulmiaan. “Yllätys, yllätys, itse kävelin koko matkan Tori-Kadun läpi, tosin olin jumittua sinne, kaljamahaisten kauppiaiden väliin. Olipa se tukalaa”, hän naurahti, käänsi katseensa takaisin ihanaan leivokseen, ja oli juuri haukkaamassa palan, kun tunsi jotain ällöttävää selkäänsä vasten. Kaljamaha se siellä nojasi inhasti hänen selkäänsä, niin että Axië inhosta ynisten otti askeleen eteenpäin, päästäkseen eroon kaljamahan karheasta pinnasta.
“Siinä paha missä mainitaan”, hän murahti.

Yllättävän nopeasti oli tuo kaljamahainen köntys, raahannut kroppansa pöydän toiselta puolelta tänne, leivoksen perässä tietysti, tuo ahnas sika.
Karvaisin kuorinensa(KIRJOITUS VIRHE : DD SIIS: KOURINENSA! ) se yritti nyt napata leivoksen, jonka Axië kuitenkin taitavasti piti sen ulottumattomissa.
“Et sinä sitä tarvitse, vatsaahan sinulla jo riittää”, hän sanoi ivallisesti, haukaten kuin kiusallaan palan maukkaasta leivoksesta. Mikä ihana maku!
Kaljamahaa se ei kuitenkaan lannistanut, se halusi leivoksen yhä, kun Axië kerran kääntyi tähän selin, mussuttamaan maukasta leivostaan, hyppäsi se ikään kuin neidon reppuselkään, yrittäen tarrata kiinni leivokseen sieltä käsin. Axië parahti, yrittäen kannatella painavaa kaljamahaa. Nyt hän tiesi tasan tarkkaan, miltä Àrayanista tuntui, kun hän oli maannut peltomudassa kaljamaha päällään.

"Saisiko neitiä pytää tanssimaan?" korppitukka kysyi yllättäen, laittaen toisen kätensä selän taakse ja ojentaen toisen kätensä Axiëtä kohden.
Neidon mielessä heräsi tietysti kysymys, nytkö, kun hänen selässään riippui kaljamaha?
Ajoitus ei ollut ihan se mitä Axiëndra olisi toivonut, tietysti hän olisi halunnut saada olla rauhassa kaljamahoilta, edes sen hetken, kun häntä tanssiin pyydettiin.
”Pytää?”, Axiëndra tokaisi piikikkäästi, hän oli kyllä huomannut Àrayanin tehneen puhevirheen, sanomalla pytää, eikä pyytää.
Hänen silmänsä tuikkivat huvittuneisuutta, sekä tuskaa painosta selässään, sekä halusta syödä tuo maukas leivos, mikä oli erityisen vaikeaa kun kaksi karvaista kättä sohi kokoajan sitä kohden. Lisäksi Axië halusi nyt kamalasti tanssimaan, ei kuitenkaan tuo herra selässään.
”Lähden mielelläni tanssimaan Àrayan, kunhan tämä kaljamaha jättäisi minut RAUHAAN!”, Axiëndra aloitti lauseensa aluksi pehmeän lempeällä äänellään, katsoessaan Àrayanin suuntaan, lauseen loppu yltyi kuitenkin tukahtuneeseen huutoon, mikä oli tarkoitettu kaljamahalle, joka ei hellittänyt otettaan hänen selässään.
Tämä haisikin kuin rotta, neitosen oli pakko nyrpistää nenäänsä. Ikäväkseen hän piteli toisessa kädessään leivosta, ja toisella esteli Kaljamahan karvaisia käsiä saamasta sitä, ettei hänellä riittänyt vapaita käsiä tikariin, jonka oli mekkoonsa piilottanut. Tällä hetkellä hän vähät välitti oliko julkisella paikalla vai ei, hän olisi hyvin voinut pistää tuon ällötyksen hengiltä siitä huolimatta. Leivos oli tärkeämpi<3

Àrayan naurahti Axiëlle ja virnisti.
"Vai, että oikein syötävän suloinen."
Mies nappasi, myös pöydältä summittain, muutamia herkkuja, mutta ne olivat enemmänkin suolaisia. Mies ei voinut vastustaa ottaa pientä leivosta kuitenkin, joka näytti myöskin jotenkin niin herkulliselta. Siinä päällä oli pieni nokare mansikka hilloa ja muuten taikina olikin suklainen. Miten houkutteleva se olikaan, ja onneksi niitä oli paljon.
Samalla, kun tuo korppitukka maisteli omaa ihanaa leivostaan, tuo kultaisilla silmillään huomasi, että Axië havitteli myös jotakin, mitä havitteli myös tuo kaljuuntuva kaljamahainen äijä.

"Axië, mitä sinä...?" Àrayan mutisi, syöden kuitenkin suunsa ensin tyhjäksi, mutta kuvotus oli erittäin suuri, kun tuo näki uudestaan kaljamahaisen miehen, jonka vatsa litisi ja lätisi. Miehen oli pakko kääntyä hetkeksi toiseen suuntaan, ja laittaa kätensä suunsa eteen, jotta ei olisi puklannut juuri syömäänsä leivosta ulos.
Kun tuo sai mielensä ja vatsansa tasaantumaan, niin tämä katsahti taas kultaisilla silmillään Axiëen, joka siinä samassa saikin napattua leivoksen itselleen.
Hienoinen hymy käväisi miehen kasvoilla ja tuo yritti olla katsomatta kaljamahaan.

Kultaiset silmät olivat muutenkin täynnä positiivisuutta ja varsinkin kun Axië hehkutti saaneensa sen leivoksen.
"Iyh! Minä uskon, ettei ollut varmaankaan kivaa kun melkein jäit sinne kaljamahojen joukkoon", mies mutisi ja yritti vältellä kuvittelemasta tilannetta. Se olisi varmaankin liikaa hälle, kun jo tuo äskeinen litisevä maha sai hänet voimaan pahoin.
Seuraavaksi kun tuo korppitukka katsahti Axiëen niin pahaksi onnekseen huomasi myös tuon samaisen kaljamahan nojailevan tanssikaveriinsa.
"Ööh..." tuo soperteli ja joutui jälleen kääntymään, ja kuulikiin neidon sanovan, siinä paha missä mainitaan.
Silti tuon haltian kasvoille kohosi hienoinen hymy ja tuo vilkaisi sivusilmällä noita kahta.
"Eikös en pitäisi kuulua näin; Siinä maha missä painitaan?"
Àrayan nauroi hiljaisesti itsekseen, ennen kuin jälleen tajusi että ehkä hänen pitäisi autaa Axiëta.

Silti tuo korppitukka melkein repesi nauramaan kuullessaan Axiën sanovan, ettei kaljamaha sitä nyt ainakaan tarvitsisi ja tottahan se oli. Mihinkäs noin isovatsainen mitään llisää tarvitsisi. Muuta kuin kuntoilua.
Virnistys pysyi miehen kasvoilla ja tuo sipaisi taas muutamaa hiussuortuvaansa silmiensa edessä.
Ja kun tuo oli hetkeksi sulkenut silmänsä ja miettinyt miten voisi edes jotenkin auttaa Axiëta ja tämän leivosta, jottei kaljamaha sitä saisi, niin kun tuo ne vihdoin avasi, hän näki niin karmean näyn, ettei varmaan ollut eläessään sellaista voinut edes kuvitella näkevänsä.
Kaljamahahan oli hypännyt ikään kuin Axiën selkään.
Àrayan laittoi kätensä suunsa eteen ja kultaiset silmät sulkeutuivat pelkästä järkytyksestä.

Ja hän tyhmä oli vielä mennyt kysymään josko Axië voisi tulla tanssimaan hänen kanssaan ja siinäkin oli kaiken kukkuraksi vielä virhe. Mies läimäytti kädellä otsaansa ja kirosi itseään, mutta valpastui heti, kun kuuli että neitonen ihan mielellään tulisi tanssimaan hänen kanssaan.
"Ah, ihanaa..."korppitukka mutisi hymyillen, mutta kukaan nyt ei edes varmaankaan kuullut mitä tämä oikeastaan sanoi.

Siinä samassa Àrayan kuitenkin oli jo Axiën ja kaljamahan takana ja murahti:
"Tiedätkös sinä miten kauniita neitoja yleensä kohdellaan? Ei ainakaan noin."
Vihaisuus alkoi näkyä noissa kultaisissa silmissä ja tuo nopeasti riuhtaisikin kaljamahan neidon selästä, mutta silleen ettei Axië kuitenkaan lentänyt selälleen, joskin Àrayan itse tömähti ilkeästi maahan ja kaljamaha suoraan päälleen, jolloin se jäi siihen korppitukan päälle, kuin selälleen mennyt kilpikonna ja yritti päästä jaloilleen.
"Axië, jos viitsisit niin syö nopeasti leivoksesi!" kultasilmäinen huudahti miehen alta ja yritti jotenkin hengittää.
Yhtäkkiä miehen mieleen iskostui kuvitelma, dejá vu. Hän oli kokenut tämän saman ennenkin. Pellolla.

//Hahahaa!! Ei se kaljamaha sitä saa 8DD Àrayan parka, taas se joutu kaljamahan alle : DD//

"Eikös en pitäisi kuulua näin; Siinä maha missä painitaan?" , Àrayan päätti selvästikin korjata, sen virheen minkä Axië oli tehnyt lausuessaan sananlaskunsa täysin väärin. Miten hän olikaan saattanut sanoa: Siinä paha missä mainitaan?, sen sijaan että olisi käyttänyt sanaa maha! Olipas hän ollut ajattelematon. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan pystynyt hillitä nauruaan, ei kun oli Àrayan niin näppärästi asiansa ilmoittanut, ja tuo litisevä kaljamaha heilui uhkaavasti hänen takanaan. Olipas se kurjan näköinen, tuo maha.
Axiëndra hihitteli vielä hetken hihaansa, ja ehti hädin tuskin väistää suurta karvaista kurottelevaa kättä, joka yritti taas napata leivoksen.
“Oih, olipas mainio juttu”, hän kommentoi vielä toisen sanavalintaa, päästi viimeisen hihityksensä, ja vakavoitui sitten, tai no VAKAVOITUI JA VAKAVOITUI, tuli niin vakavaksi kuin Axiëndra ikinä saattoi, humoristisen ärsyttävän luonteensa kanssa.

Neitonen päätti lausua jälleen jotain pistävän ärsyttävää kommenttia kaljamahalle, hän oikeastaan päätyi vain toteamaan, ettei toinen nyt ainakaan leivosta tarvinnut mahoinensa. Hänen lauseelleen kuitenkin Àrayan repesi nauramaan, ja Axië tunsi hienoista tyytyväisyyttä, sitä samaa ei kuitenkaan kaljamaha näyttänyt tuntevan, kun tämä neidon selkään yllättäen hypähti, leivos jälleen mielessään.

Axiëndra kamppaili leivoksesta, tuo kaljamaha selässään, mikä painoi muuten varmaan norsun verran. Ja sen maha painoi vieläkin enemmän. Oli työn ja tuskan takana, että neito pysyi edes jaloillaan tuo mies selässään. Monipa ei samaan pystyisi !: DDD Olihan kaljamaha niin painava, että teloisi monet alleen. Taisipa Axië omata joitakin hienoja piilolihaksia. Tai no, ammattinsa puolesta luultavammin niitä oikeitakin lihaksia löytyi.

"Ah, ihanaa...", Axië kuuli kuin kuulikin Àrayanin hiljaiset sanat, mitkä tämä lausui sen jälkeen, kun oli ensin kysynyt häntä, varsin OUTONA ajankohtana tanssimaan.
“Ah, ihanaa? Jätä ne ihanoittelusi tuonnemmas, ja auta minua heivaamaan tämä sadan kilon muuli selästäni”, hän parahti, äänessään kuitenkin huvittuneisuutta. Ei tätä tilannetta liian vakavasti saanut ottaa.
Àrayan kuitenkin oli jo ehtinyt pistää töpinäksi, ja olikin yhtäkkiä ilmestynyt hänen, ja hänen selässään riippuvan kaljamahan taakse.
"Tiedätkös sinä miten kauniita neitoja yleensä kohdellaan? Ei ainakaan noin."
Nopeasti tämä riuhtaisikin kaljamahan neidon selästä, joskin Àrayan itse tömähti ilkeästi maahan ja kaljamaha suoraan hänen päälleen, kaljamaha tietysti edellä, josta kuului jälleen sitä ällöttävää litinää ja lätinää.
"Axië, jos viitsisit niin syö nopeasti leivoksesi!" Àrayan huudahti, ja virne nousi Axiën kasvoille. ”Sitähän minäkin”, hän sanoi maireasti, ja pisti maukkaan leivoksen vihdoin suuhunsa. Se maistui niin ihanalta, että Axië oli melkein unohtaa tanssiparinsa kaljamahan alle.

Onneksi Àrayanin vaikeakulkuinen hengitys kiiri hänen korviinsa, ja hän lopetti leivoksen fantastisen maun ihastelun, vetäen kaljamahan jaloista, pois tanssiparinsa päältä.
”Tunnetko samoin kuin minä? Ihan kuin tämä olisi tapahtunut joskus aiemminkin?”, hän hymähti virnistäen, viitaten pellolla käyneeseen pikku vahinkoon, jossa mies oli jäänyt kaljamahan alle.

Pianpa tuo kaljamaha ryntäsi pystyyn. Ja tuijotti likaisen ahnailla silmillään Axiëen, mutisten samalla missä leivos oli.
”Hah, minä söin se. Toisin sanoen voitin”, neito naurahti ja oli juuri kääntymässä takaisin Àrayaniin päin, hilatakseen tämän vihdoin ja viimein tanssilattialle, kun kaljamaha tarttui häntä hartioista, ja yritti työntää likaiset kouransa hänen kurkkuunsa, siinä toivossa että leivos ei olisi vielä laskeutunut mahalaukkuun asti.
Johan oli hävyttömyyden huippu !

//VOI SEVER, äskeinen kirjoituksesi oli niin paras, että REPESIN niin totaalisesti monessa kohtaa, etten meinannut enää saada edes henkeä : DDD
SIINÄ MAHA MISSÄ PAINITAAN ! : DDD HHAHA //

Àrayan yritti viimeisillä voimillaan työntää tuota inhaa mahakasaa pois päältään. Henki ei oikein tahtonut kulkea enää. No ei ihme jos sellainen kasa mahaa olisi päällään.
Onneksi tuo kuitenkin kuuli Axiën äänen, että tuo todellakin söi leivostaan. Ah, ehkäpä hän kohta pääsisi pois sen kaljamahan alta.
Kuitenkin, odottavan aika on pitkä, niin oli myös sen kaljamahan alla oleminen. Miten tuntuikaan että tuo hänen tanssiparinsa söi tahtomaansa leivostaan hyvin hyvin pitkään ja hartaasti. Mahtoi maistua hyvältä.

Korppitukka yritti kääntää päätään toiseen suuntaan jotta ei olisi haistanut kaljamahan likaista ja kuvottavaa hajua, joka tunkeutui luihin ja ytimiin ja sai miehen värisemään pelkästä kauheudesta ja järkytyksestä.
"Axiëeh..." tuo köhisi ja yritti jälleen saada henkeä.

Onneksi tuo kauhea mahakasa lähti siitä melko piankin, ennen kuin Àrayan olisi ollut ihan taju kankaalla. Siltikään siitä liikkumisesta ei hetkeen tullut yhtään mitään ja tuo vain yski lattialla, kaikkien tuijottamana. Kultasilmäinen ei kuitenkaan niistä katseista piitannut mitään, jos olivat niin tolloja niin senkus toljottivat.
Ja Axiën sanat olivat tyädellisen samankaltaiset kuin mitä Àrayan itse oli ajatellut.
"Öh, joo...En vain halua muistaa sitä", mies sanoi ja virnisti, ja oli juuri nousemassa, kun se kaljamaha riensi Axiën luokse ja tarttui tuota hartioista.

Hetkeksi oli miehen taas pakko kääntää päänsä pois. Miten kuvottava tuo kaljamaha olikaan? Kuvottavampaa saa etsiä.
Mutta siinä silmänräpäyksessä oli tuo korppitukkainen haltia pinkaissut ylös ja oli nyt kaljamahan hartioissa kiinni.
"I-r-t-i tanssiparistani senkin kuvotuksen kuvotus!" haltia murisi kaljamahan korvaan ja jostain aivan kummasta sai lisää voimia jolla riuhtaisi jälleen kaljamahan irti Axiësta. Ja sai väistettyä alta pois.

Àrayanin pahaksi onneksi mies ei pysynyt jaloillaan ja törmäsi tarjoilupöytään muksauttaen ne kaikki nurin..
"Hupsis", haltia sanoi ja nolostui ehkä hieman ja katsahti Axiëen.
Kaljamaha oli jälleen kuin kellahtanut kilpikonna ja yltä päältä ruuissa.

//UWAAH~~ Hyvä että pidit siitä, ja kyllä minäkin repeilin sitä kirjoittaessani, joskin repeilin pahemmin siun kirjoituksillesi : DDD//

Axiëndra tuijotti murhaavasti, häntä hartioista pitelevää kaljamahaista olentoa, joka yritti onkia leivosta hänen kurkustaan. Axië kuitenkin onnistui pitämään suunsa tiiviisti kiinni, ja täten myös leivoksen mahassaan. Tuollaista likaista kättä ei hänen suuhunsa tungettaisi, eikä kättä nyt muutenkaan. Hän rupesi jo tuntemaan hienoista epätoivoa, eiköhän ikinä pääsisi eroon kaljamahoista. Kaljamahoja oli ollut pellolla, sitten Tori-Kadulla ja nyt vielä täällä. Voi herranpieksut, olivathan he huvittavia olentoja, mutta rajansa kaikella. Ei niitä jaksanut ikuisuuksiin katsella, varsinkaan jos ne yrittivät tunkea karvaisia käsiään suuhusi.

Axiëndra tunsi liiankin hyvin noiden käsien karvaiset ja hikiset karvat huuliansa vasten, ne tuntuivat niin iljettäviltä, että neito oli vähällä oksentaa. Nuo tahmaiset käsikarvat hiersivät hänen huuliansa, samalla kun tuo kaljamahan köntys yritti aukaista hänen suutaan, siinä toivossa että tosiaan saisi ne likaiset kätensä sinne työnnettyä, ja leivoksen sieltä kaivettua.

“Voisitko ystävällisesti irrottaa HIKISET käsikarvasi huulistani, tukehdun vielä niihin!”, Axië sihisi huuliensa välistä alkaen pikku hiljaa ärtyä toden teolla. Kuitenkin lausuessaan sanan “HIKISET” melkeinpä huutamalla, joutui hän raottamaan huuliaan hieman liian paljon, ja likaiset kädet huomasivat tilaisuutensa. Axië oli melkein varma, että se oli menoa nyt, se suuhygienia.

”I-r-t-i tanssiparistani senkin kuvotuksen kuvotus!"
Axië saattoi helpotuksekseen kuulla Àrayanin murahtavan kaljamahan korvaan, ja saikin riuhtaistua tämän irti hänestä. Axiëndra tunsi suurta helpotusta, kun tuo ällötys oli hänestä etäällä. Oikeastaan makasi tarjoilupöydällä ruokien seassa.

Axië oli juuri pyyhkimässä suutaan hihaansa, kun tajusi ettei hänellä hihaa ollutkaan, pelkät kultaiset olkaimethan hänen mekossaan olivat. Niinpä hän sitten suunnisti, aika survotulle tarjoilupöydälle, kiitos kaljamahan raskaan ruumiin, ja sai pelastettua sieltä yhden sellaisen nenäliinan, jollaista Àrayankin oli aikaisemmin joutunut käyttämään, pyyhkiessään kermavaahtoista nenäänsä.
Nyt hän pyyhki sillä suunsa, jottei vain toisen käsikarva hikeä olisi jäänyt.
Sitten hän irvisti pahoinvoivasti. “Luulin jo, että suuhygieniani olisi mennyttä”, hän naurahti ja kääntyi sitten nopeasti katsomaan siihen suuntaan josta meteliä kuului.

Useita naisia osoitteli nyt hajonnutta tarjoilupöytää, häntä ja Àraynia. He mutisivat jotain etsintäkuulutuksen hepuista, ja Axië pudisteli turhautuneena päätään. Tämä tästä vielä puuttuikin, suuren kaljamahan takia, he olivat herättäneet liikaa huomiota, ja jäänet sitten kiinni. Tanssilattialla soi houkutteleva musiikki, Axië ei halunnut lähteä, ennen kuin olisi ehtinyt tanssia.
Niinpä hän nappasi rivakasta kiinni Àrayanin kädestä ja raahasi tämän tungoksen läpi tanssilattiaa kohden.

“Pakko meidän on edes yksi tanssi ehtiä tanssia, ennen kuin he ovat taas kannoillamme. Mietitään seuraavaa siirtoa sitten, kun se taas on ajankohtainen”, hän naurahti, mutta katsahti vielä huolestuneena väkijoukkoon, nähdäkseen olivatko ne sormillaan osoitelleet tyypit seuranneet heitä.

//LYHYT, OUTO JA IHAN KUMMALLINEN VIESTI ! : DDD //

Àrayania todellakin kuvotti tuollainen käytös, ja vielä kehtasikin yrittää tunkea karvaiset, iljettävät kätösensä Axiën suuhun. Mies oli todellakin menettämässä loppujakin hermojaan, eikö kaljamahoista päässyt eroon edes tanssiaisissa? Ei näköjään.
Hän kuuli Axiën huutavan tai oikeastaan sanovan:
“Voisitko ystävällisesti irrottaa HIKISET käsikarvasi huulistani, tukehdun vielä niihin!”
Mutta juuri silloin Àrayankin oli tarrautunut tuohon mieheen kiinni ja saanut väen vängällä kaljamahan irti Axiësta, jolloin mies todellakin löysi itsensä tarjoilupöydän luota tai oikeastaan sen seasta ja kaikkien niiden ruokien joukosta.
Sinne meni kaikki ne herkullisen näköiset leivokset ja piiraat ja pienet marjat ja hedelmät, eihän niitä nyt kukaan söisi, paitsi tuo kaljamaha.

Axië käväisi nopeasti hakemassa sen liinan, jolla sai suutansa pyyhittyä, jolloin Àrayan hieman puisteli päältään pölyjä ja repäisi turhautuneena hiuksensa auki, jolloin nuo hienot rouvat saivat tietenkin lisää mahdollisuuksia toljottaa häntä. Mustat sekaiset hiukset näyttivät silti komeilta, vaikka sieltä nyt roikkuikin aika lailla niitä mustia sulkiakin.
"No niin olisin luullut minäkin. Miten voikaan olla noin kuvottavaa..." mies sopersi ja sai pukunsa taas näyttämään hieman paremmalta, muutaman ihan pienen taian avulla.

Àrayan oli myöskin huomannut hienoisen melun ja kaikki henkilöt, jotka tuntuivat osoittelevan häntä ja Axiëta sekä sekaista tarjoilupöytää. Mies ei kuitenkaan kerennyt sanomaan mitään, kun Axië jo repäisikin häntä kädestä ja lähti viilettämään kohti tanssilattiaa. Virnistys käväisi Àrayanin kasvoilla, tietysti oltiinhan tanssiaisiin tultu tanssimaan, mitä sitä lähteä ennen kuin edes oltaisiin tanssittu.

Myös korppitukka katsahti Axiën tavoin väkijoukkoon huomaten, ettei kukaan ainakaan vieä ollut lähtenyt seuraamaan ja sitten tuo vielä kuuli neidon sanatkin ja virnisti jälleen.
"Tietenkin, tanssiaisissahan nyt yleensä tanssitaan ja on meillä tuolla ulkona pako hevonenkin", Àrayan sanoi hieman hiljempaa ja yritti samalla hidastaa myös Axiën tahtia, tässä olisi ihan hyvä paikka tanssia. Vaikkakin Àrayan nyt ainakin erottui monien metrien päähän hiustensa takia.
"Eikö tässä ole ihan hyvä paikka tanssia?" tuo vielä kysyi neidolta.

//EI OLLUT LYHYT EIKÄ OUTO!! : DD Minellä lyhyt, yhyy en osaa kirjoittaa pitkästi Nyaah~~ : DDD//

Axië oli tottunut saamaan mitä halusikin. Ja nyt hän halusi tanssia, eivätkä mitkään osoittelevat, sormet ja kimakat kauhuhuudot, joissa kerrottiin kahden etsintäkuulutetun olevan paikalla, häntä estäisi saamasta tahtoaan läpi. Niinpä neito melkeinpä raahasi Àrayan paran perässään tanssilattialla, jättäen muutamat aatelisrouvat suut ammollaan tuijottamaan heidän peräänsä.

Axië huomautti tanssiparilleen jotakin siihen suuntaan, että pitäisihän heidän ehtiä edes yksi tanssitanssia, ennen kuin heidät ajettaisiin ulos näistä tanssiaisista, ja mikä pahinta, heidät saatettaisiin passittaa suoraan vankilaan, mikäli he eivät olisi varovaisia. Tähän asti Axië oli onnistunut kiitettävästi välttämään sellejä, mitä nyt muutamia pieniä vahinkoja oli kiinnijäämisten kanssa sattunut, mutta aina hänen veljensä oli järjestänyt ajoissa ulos ahdingostaan. Loppujen lopuksi eivät nuo Vanki-Tyrmien sellit niin kamalia olleet, itse asiassa mukavan tilavia, ja ruokaakin siellä sai ihan kiitettävästi. Ainut ongelma vain oli, ettei siellä koskaan ollut mitään tekemistä, muuta kuin hiuksien koristelu pölypalloilla. : D

Axiëndra kuitenkin pudisti päätään ajatukselleen. Ei, eivät he tyrmään joutuisi jos se hänestä oli kiinni. Ajatus kuitenkin huvitti häntä.
Àrayan kuitenkin mainitsi, että olihan heillä pako hevonen oven takana odottamassa, virne levisi Axiën kasvoille. “Niinpäs onkin.” Sillä samaisella hevosella oltiin aikaisemmin paettu kaljamahojakin.

He olivat änkeytyneet jo kovin syvälle tanssijoiden joukkoon, ja tietysti Axië heti huomasi, kun Àrayan yritti hidastaa hänen tahtiaan. Neito ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa toisen halua pysähtyä tähän. Eiväthän he tässä voisi tanssia! Ja Axiëlla oli siihen vieläpä pätevä syy, sillä aivan heidän vieressään tanssahteli nyt aikaisemmin tanssiaisten ulkopuolella tavattu maajussi, maajustiinansa kanssa. Axië yritti sinkauttaa paheksuvia katseita noihin kahteen, pariin joka tanssi todella kömpelösti, saadakseen Àrayanin huomaamaan, miksi hän ei halunnut jäädä tähän. Mies ei kuitenkaan näyttänyt ottavan kuuleviin silmiinsäkään huomata näitä kahta. Axië tukahdutti huokauksensa, kun toinen vieläpä kysyi: "Eikö tässä ole ihan hyvä paikka tanssia?"

Neito kohautti olkiaan, hänen uhmakas luonteensa alkoi taas saada otetta hänessä, kun hän virnisti. “Hyvä on, itsehän tätä halusit”, hän sanoi kohottaen kulmiaan, katsoessaan piikikkäästi toisen kultaisiin silmiin, jolloin neidon virne kasvoi entisestään. Hän naurahti kuivasti, kääntyi sitten ripeästi ympäri, ja koputti tuota maajustiinaa olkapäälle. Kaljamahainen maajussi irrotti otteensa maajustiinastaan, ja rypisti hivenen otsaansa heidät nähdessään, heti hän ei kuitenkaan heitä tunnistanut.
Sen sijaan Axië alkoi puhuttelemaan maajustiinaa. “Anteeksi, tämä herra haluaisi tanssittaa teitä”, hän sanoi viittoillen Àrayaniin päin, hymyillen niin ystävällisesti kuin saattoi, mutta aina kun hänen hymynsä vältti maajustiinan katseen, ja kohtasi taas Àrayanin katseen, se muuttui hieman ivalliseksi, ja itsetyytyväiseksi hymyksi. Maajustiina osoitti Jussilleen pahoittelevan katseen, kuin sanoakseen, ´Ei kai yksi tanssi, tuon herran kanssa pahaakaan tee´, sitten hän nyökkäsi myöntyvästi Àrayanille.
Maajustiina taisi selvästikin pitää Àrayania komeampana tanssiparina kuin omaa miestään. Niinpä hän jätti miehensä siihen seisoskelemaan, ja lähti kohti Àrayania, jonka viereltä Axië väisti pois, kuiskaten kuitenkin ensin ripeästi tämän korvaan: “Kiusaus oli liian suuri”, hän kikatti, ja tarkoitti ettei ollut voinut kieltäytyä tilaisuudesta, nähdä Àrayanin tanssivan maajustiinan kanssa.

Maajustiina tarttui Àrayania olkapäistä, ja yritti temmata tämän mukaan railakkaaseen valssiin. Maajussi taas siirtyi seisoskelemaan Axiën vierelle, ja murahti : “Mites neiti? Tanssitko sitte mun kanssa?” Axië mulkaisi tähän hieman nyreissään. “Ehei, en halua jäädä paitsi esityksestä”, hän naurahti viitaten Àrayania keikuttelevaan suureen Maajustiinan. Sillä hetkellä Axiësta tuntui, että hän olisi voinut haljeta naurusta kahtia.

// ANTEEKSI SEVER, KIUSAUS OLI LIIAN SUURI : DD ÀRAYAN PARKA, KUN AXIË SITÄ NYT ON KIUSAA PÄÄTTÄNY :> : DDD //

Tuo korppitukka raahautui neitosen perässä, joka selvästi oli päättänyt viedä hänet, sinne minne itse halusi. Kysymyksensä kysyttyään tuo jo tunsi itsensä hyvin tyhmäksi, mitä lie neitonenkin seuraavaksi keksisi.
Ei tarvinnut Àrayanin kauaa odottaa, kun Axië meni ja kopautti erästä Justiinaa olkapäälle ja sanoi jotakin, mitä mies ei olisi välttämättä tahtonut kuulla.
Ensinnäkään tuon pönäkän ja uhkean Justiinan ulkomuoto ei oikein miellyttänyt Àrayania, haltiaa, joka olisi varmaan kolme kertaa mahtunut Justiinan rinnalle, eikä vielä sittenkään olisi ollut saman levyinen.

Justiina näköjään suostui neitosen ehdotukseen siitä, että mies tanssittaisi häntä, ja ennen kuin Justiina tempaisi häntä olkapäistä, niin tuo näki Axiën katseen ja virnisti hänkin pahaa enteilevästi neitoselle antaen huulilleen lipua sanat, kuitenkin ääneti.
"Tämä kostetaan"
Ei korppitukka kylläkään tiennyt miten, ja milloin voisi näyttää Axiëlle taivaan merkit. Hällä oli oikeastaan enemmän huolia tuon Justiinan kanssa, joka näytti selvästi määräävän railakkaan valssin tahdin.

Àrayan oikeastaan vain roikkui Justiinan käsissä ja yritti jotenkin katsella jalkoihinsa jotta ei olisi saanut Justiinan karvaisista jaloista omille jaloilleen. Mahtaisi tehdä kipeää.
Kun tuo kerran katsahti naisen kasvoja, ja joutuikin katsomaan hieman ylöspäin, sillä nainen oli hieman pidempi vielä kuin hän itse. Se ei kuitenkaan ollut mikään kaunis näky, meinaan ne kasvot.
Korppitukka käänsi katseensa oitis pois ja samalla huomasi kappaleen vaihtuvan johonkin enemmän vauhdikkaampaan.
´´Eih...`` tuo voihkaisi mielessään ja samalla kuuli Justiinan hevosen omaisen hörötyksen.
"Nyt pannaan jalalla koreasti, komistus!" tuo Justiina hörisi ja silloin Àrayanin pää painautui erittäin voimakkaasti Justiinan rintoja vasten.
Korppitukka saattoi jo tuntea nolostuvansa täysin. Hän varmaan oli punainen kuin tomaatti.
"Nyt riitti!" Àrayan murahti kovaan ääneen ja sai sitten mojovan osuvan poskeensa, Justiinalta, joka oli näköjään syvästi loukkaantunut miehen sanoista.
"Itsepä halusit tanssia!" nainen huudahti takaisin ja pamautti miestä uudestaan.
Haltia sai mojovan iskun päähänsä, ja kerkesi kuitenkin kuulla Justiinan vielä sanovan:
"Oh, ei minun pitänyt lyödä. Olen pahoillani...mit.."
Loppu sumeni täysin ja tuo kopahti taju kankaalla maahan, joka kuitenkin palasi hetken päästä, mutta mies ei kuitenkaan noussut lattialta, vaan jäi siihen voivottelemaan päätään, johon sillä hetkellä koski melko hyvällä tapaa.
Se Justiina ei oikein osannut hillitä voimiaan.

//Eipä mitään : DDD Àrayan parka tosiaan ^^
ÄÄH!! KAUHIAN LYHYT!! Ensi kerralla kirjoitan pidemmän : DD//

Ovelasti, sekä ilkikurisesti hymyillen Axiëndra siirtyi hieman sivummalle, “kohteliaasti” pois uuden tanssiparin, Àrayanin ja Maajustiinan tieltä, oikeastaan Axiëndran väistö eleen takana ei ollut sitä kohteliaisuutta, kuin miltä se vaikutti. Oikeasti neito ei vain halunnut jäädä liian lähelle, tuota valtavan kokonaista naista, joka haisi aivan kanoille, joita hän pelkäsi hirmuisesti. Lisäksi eihän Axiëndra halunnut jäädä moisen naikkosen jalkoihin, ei missään nimessä !
Näppärästi neito luki Àrayanin huulilta sanat: “Tämä kostetaan”. Jolloin ärsyttävästi neito kohotti miehelle kulmiaan, ja otti sitten kasvoilleen oikein myhäilevän ilmeen, kuin kertoakseen, että kostaminen tulisi sitten olemaan todella vaikeaa. Axiëndrahan tekisi kaikkensa välttääkseen toisen mahdolliset kostoyritykset, hän oli jopa aika varma, siitä kuinka voittamaton hän tässä lajissa oli. Nimittäin kujeilemisessa ja kostojen välttelyssä. Hauskaa hupia kerrakseen!

Tai hupihan oli vasta alkamassa, sillä nytpä Maajustiina vasta tarrasi kiinni Àrayanin hartioissa, ja tempaisi tämän mukaan railakkaaseen valssiin, jonka tahdin tämä näköjään itse määräsi. Àrayan näytti vain roikkuvan mukana.
Hieman kummissaan Axië kohotti kulmiaan Justiinan uudelle tyylille tanssia valssia, valssihan oli varsin rauhallinen tanssi, mutta siltä tuo railakas keikkuminen ja Àrayanin retuuttaminen puolelta toiselle ei näyttänyt.

Näyn huvittavuus vei kuitenkin voiton kummastuksesta, ja Axiën kasvoille hiipi aluksi erittäin huvittunut ilme, joka vaihtui sitten suurempaan hymyyn, kunnes neito jo kikatti hihaansa. Sitten kun Justiina vielä huudahti Àrayanille “Nyt pannaan jalalla koreasti, komistus!”, Axiëndra ei voinut enää hillitä itseään, vaan repesi hillittömään nauruun.

Hillitön nauru kuitenkin päättyi siihen, kun hän huomasi nojaavansa Maajustiinan kaljamahaiseen mieheen, ja hihittävänsä äänekkäästi tämän kaulusta vasten.
Kaljamaha hekotti räkäisesti tapansa mukaan siinä vieressä, ja antoi kätensä silittää Axiën hiuksia. Vasta silloin neito oikeastaan tajusi tilanteen, johon ihmetteli suuresti joutuneensa. Miten ihmeessä hän oli naurunsa lomassa päätynyt nojailemaan kaljamahan rinnukseen? Axiëndra pudisti tuohtuneena päätään, ja peruutti äkkiä iljetyksen vallassa ukkelin luota pois, joka näytti suuttuvan hänen reaktiostaan.
Axiëndra pudisteli vaatteitaan, toivoen ettei kaljamahan hienhajua ollut tarttunut. Tosin mitäpä sen väliä, Àrayan varmaan haisi tuplasti pahemmalle, kun oli joutunut kiikkumaan sen kaljamahaisen naisen käsipuolessa.

Axiëndran etsiessä nämä kaksi jälleen katseeseensa, näki hän yllätyksekseen Justiinan hakkaavan Àrayania, joka makasi pian puolitajuttomana maassa. Hieman ymmällään neito hetken tuijotti Justiinaa, joka taisi itsekin olla hieman yllättynyt piilevistä voimavaroistaan.
Hetken toljotuksen jälkeen, Axiëndra alkoi kuitenkin tuntea hienoista suuttumusta, moista Justiinaa kohtaan. Kuka ääliö hakkaisi tanssiparinsa tuohon kuntoon?
Tosin Axiëndrahan ei voinut tietää mitä Àrayan oli tuolla naiselle tehnyt, kun tuo tuolla lailla suuttui. Neidolla kun oli ollut omat ongelmansa huolehdittavana Maajussi-Kaljamahaa vastaan.

Sen kummempia odottelematta Axië sitten marssi takaisin tanssijoiden melskeeseen, missä Àrayan makaili maassa, ja Maajustiina tähysteli häntä korkealla yläilmoista.
Tuttuun tapaansa neito koputti naista olkapäähän, samaan tapaan kun oli aikaisemminkin tehnyt, tosin silloin hän oli pyytänyt naista tanssimaan Àrayanin kanssa, nyt Axië vain iski nyrkillään tältäkin Maajustiinalta nenän irti, tai siis oikeammin mursi. Axië vain nyt sattui pitämään litsareita liian vanhanaikaisina, ja perusti itse enemmän nenän murtamisesta.
Maajustiinan nenä vuosi pahasti verta, kun tämä kiljui ja mylvi, mutta palasi kuitenkin miehensä luokse. Axiën rystysiin oli tarttunut tuon naikkosen verta, mikä inhotti neitoa kovasti, mutta hän kuitenkin jätti asian hetkeksi sikseen ja kyykistyi Àrayanin viereen. “Tällä kertaa taitaakin pakettiin joutua sinun pääsi”, hän naurahti huvittuneesti, ajatellen osien nyt vaihtuneen, kun kerta pelloilla oli hän saanut päänsä telottua. Huvittuneisuus kuitenkin karehti nopeasti pois hänen huuliltaan, kun hän katseli siinä Àrayania, miettien kuinka pahasti toiselle oli käynyt. Loppujen lopuksi toisen onnettomuushan taisi olla hänen syytään, itsehän hän oli pakottanut Àrayanin tanssimaan Justiinan kanssa, ja tässä olivat seuraukset.

Axië kallisti päätään hieman säälivästi, katsoessaan toista. “Miten kävi? Oletko kunnossa? Ja mitä ihmeessä oikein teit, että sait Justiinan tuolla tapaa suuttumaan?”, neito halusi tietää, katsoen toista hetken kysyvän pistävästi, kunnes hänen katseeseensa vaihtui silkka huoli.



//KHEEHEE : DD SEVER EI EES OLLUT LYHYT, MULLA ON ! : D //

Àrayan katsahti ylöspäin, mitä nyt oikeastaan vain näki siinä lattialla kun makasi. Silmät olivat yhä sumeat, eikä tuo pahemmin mitään nähnytkään. Päätä kivisti hieman tai oikeastaan hieman enemmän kuin hieman, oikeastaan aika paljonkin. Sellaista ei Justiina siihen kuitenkaan ollut saanut aikaan, että mieheltä oli ollut pää auki, että se olisi vuotanut verta.
Muutaman päivän päänsärky siitä saattaisi tulla.
Mies ei jaksanut nousta ylös ja kuuli vain ympärillään sitä kohinaa, jonka Justiina oli saanut aikaan, kun oli tinttaissut miestä, eikä haltia mielestään ollut edes sanonut mitään pahaa, nin pahaa, että siitä olisi pitänyt loukkaantua.
Noh, ei ollut Justiina oikein hallinnut voimiaan.

Àrayan saattoi kuulla Justiinan pahoittelut, ja tuo siirsi kultaisten silmien katsettaan naiseen, joka näytti sillä hetkellä aivan siltä ohi rymistelevältä norsulta, jonka korppitukka oli silloin pellolla nähnyt. Melko omituista kylläkin, eihän Payonissa pitäisi ainakaan hirveästi norsuja olla? Mies hymyili hieman toispuoleisesti muistolleen, mutta kyllä kipu vielä siinä vaiheessa otti vallan haltiassa, joka yritti samalla nousta ylös, mutta silloinhan kipu vasta yltyi ja miehen oli pakko mennä taas makuulleen, jotta ei olisi ihan pahentanut särkyä.

Hetken päästä, tuo kuuli jonkun mylvivän ja katsahti nyt kunnolla silmänsä avaten Justiinaan, joksi oli äänenaiheuttajan tunnistanut.
Siinä vieressä oli Axië. Toinen oli ilmeisesti lyönyt Justiinaa nenään, murtanut sen. Ainakin naisen nenästä valui solkenaan verta ja tuo mylvi, kuin vasta laitumelle päässyt sonnikarja.
Àrayan hymyili tapahtuneelle ja oli unohtaa päänsärkynsäkin kokonaan, muta joutui yhä kuitenkin palaamaan makuuasentoon vaikka tuo olisi niin mielissään halunnut nähdä miten Justiina tempoi tanssilattialla.

Axiën tuo huomasi tulevansa viereensä, ja hymy vaihtui hetkeksi hieman toispuoleiseksi ja inhottavaksi, ei ollut tuo vielä unohtanut, miten neito oli pistänyt hänet tanssimaan sen pirun Justiinan kanssa.
Mutta toisaalta ei tuo pystynyt olemaan hymyilemättäkään, kun näki neitosen ja kuuli tuon kysymyksen tutun piikittelevän sävyn. Ja tietysti tuon kysymyksen itsessään.
“Miten kävi? Oletko kunnossa? Ja mitä ihmeessä oikein teit, että sait Justiinan tuolla tapaa suuttumaan?”

"Äh, se pirulainen läimäytti minua, parikin kertaa", Àrayan mutisi pidellen päänsä vasenta puolta, johon Justiina oli osunut, "eikä se todellakaan tiennyt paljonko niitä voimia oikein omistaa."
Hetken kultasilmäinen oli hiljaa ja jatkoi sitten, hienoisesti yhä hymyillen, joskin silmistä kyllä paistoi, ettei ollut ihan mikään paras mahdollinen olo.
"Olen ihan kunnossa ja tosiaan, osat taisivat vaihtua", mies naurahti kun muisti mitä Axië oli hieman aikaisemmin sanonut,
"Sanoin sille vaan, että 'nyt riitti!' Ja siitä tuo Justiina tulistui", haltia korpinmustine hiuksineen kertoi vielä lopuksi, mutta vaikeni kuitenkin täysin ja nousi nopeasti istumaan ja vilkaisi virnistäen Axiëta.
"Taidettiin saada tanssiseuraa", mies naurahti ja katsahti hienoisen matkan päähän, ja siinä seisoikin pari maajussia kaljamahoineen. Toinen oli selvästi se Justiinan mies.

//OUTOA MINELLÄ!!! EIKÄ SIEL NYT AINAKAAN OO LYHYTTÄ!! : DDD//

Axiëndra tunsi lievää syyllisyyttä Àrayanin kohtaloa kohtaan, maata nyt pää kipeänä keskellä tanssilattiaa. Mutta neidon syyllisyys tosiaankin oli vain lievää. Mutta ihme ja kumma jo sekin, kun ei neiti yleensä syyllisyyttä mistään tuntenut. Hänhän teki mitä halusi, ei sen kummempaa. Miksi kantaa mistään syyllisyyttä? Kaunaa hän sen sijaan osasi kantaa sitäkin enemmän. Tällä kertaa kuitenkin tuo lievä syyllisyyden tuntu, sai Axiën melkein häkeltymään. Hiljaa mielessään hän kirosi sitä, että oli onnistunut tuon syyllisyyden tunnon saamaan esiin, se kun oli vastoin hänen kiistatonta hupaisaa luontoaan.

Hän kuitenkin kyykistyi Àrayanin viereen, jonka hymy oli selvästi hieman toispuoleinen, mitä tietenkään neito ei olisi halunnut sillä hetkellä sietää. Jos Àrayanin pää ei olisi ollut niin kipeä, kuin se oli, olisi Axië varmaan läimäyttänyt tätä mukavasti poskelle, inhottavan virnuilunsa ansioista, joka sai Axiën potemaan entistä enemmän syyllisyydessään, jota hän ei kuitenkaan halunnut tuntea.

"Äh, se pirulainen läimäytti minua, parikin kertaa", Àrayan mutisi pidellen päänsä vasenta puolta, "eikä se todellakaan tiennyt paljonko niitä voimia oikein omistaa."
Axiëndra kohotti kulmiaan. ”Ihanko totta? Sitä ei kuule ollut vaikea huomata”, hän naurahti kepeästi, mutta jätti asian sitten sikseen.

"Olen ihan kunnossa ja tosiaan, osat taisivat vaihtua", mies naurahti, mutta Axië katsoi tätä hivenen epäileväisesti, kyllähän toinen hymyili, mutta tämän kultaisien silmien katseessa paistoi kyllä se, ettei toisella hyvä olo, ollut alkuunkaan.
”Juupa juu, olet yhtä kunnossa kuin Justiina nenänsä kanssa”, hän murahti, tarkoittaen tietysti sitä ettei mies kunnossa ollut alkuunkaan, niin kuin ei Justiinakaan, jonka hevosmainen itku kuului tänne asti, kun hän yritti korjailla vuotavaa nenäänsä.
Tuo epäilyttävästi hirnunnalta kuulostava itku, sai kuitenkin hymyn kohoamaan Axiën kasvoille, niin hupaisalta se kuulosti.

"Sanoin sille vaan, että 'nyt riitti!' Ja siitä tuo Justiina tulistui", Àrayan jatkoi vielä kertomustaan, johon Axië nyökkäsi myöntävästi, hänen kasvoilleen levisi kuitenkin pieni pahoitteleva virne, kun hän jatkoi jälleen kerran piikittelevällä sävyllään.
“Mahdoit olla aika vihainen näky, kun sen huusit”, hän naurahti, ja oli jo hetken joutunut seuraamaan Àrayanin yrityksiä nousta ylös, onnistumatta siinä kuitenkaan.
Lopulta mies kuitenkin kapusi istualleen, virnistellen.
Axiëndra katsoi tätä hivenen huolestuneena, “Onko tuo nyt hyvä idea? Makailisit vielä”, hän lausahti, mutta Àrayanillakin taisi olla jotain kerrottavaa.

"Taidettiin saada tanssiseuraa", mies naurahti, ja Axië katsahti huolestuneena ympärilleen, huomaten nuo kaljamahaiset maajussit! Ja yksi niistä tietysti olikin Justiinan mies, halusi luultavasti kostaa Àrayanille siitä kuin tämä hänen vaimoaan oli loukannut, ja tietysti Axiëlle siitä kuinka hän oli törkeästi murtanut nenän Justiinalta. Axiëndra tosin vain pelkäsi, sillä hetkellä kasvojensa puolesta, hän ei halunnut että maajussi innostuisi kostamaan hänkin nenää murtamalla.

Neito nousi seisomaan, kun nämä kaljamahan köriläät uskalsivat häitä(köh, heitä. Menetän kohta hermoni kirjoistusvirheilleni! : D) lähestyä. Hänen kasvoilleen kohosi hieman teennäisen kummasteleva ilme, kun hän noita tarkasteli.
“Tanssiako haluatte? Valitettavasti minulla on jo pari”, hän sanoi pistävästi, mutta pakostikin hänen mieleensä nousi ajatus, oliko hänen sanomisensa enää niinkään totta. Kaiken hässäkän jälkeen, voisi hyvinkin olla että Àrayan haluaisi etsiä itselleen uuden parin, joka ei passittaisi häntä tanssimaan Justiinoiden kanssa, ja sitä kautta lyömään päätään.

Maajussien kasvoille nousi se tuttu ilme, kun he alkoivat nauraa jälleen räkäisesti.
“Parillasi taitaa tällä hetkellä olla tajukankaalla”, yksi heistä mörisi, ja hänen möristessään heilui kaljamahakin, niin että Axiën oli pakko miettiä puhuiko mies kenties vatsallaan?
“Kenties, mutta saanko udella lemppasivatko Justiinat teidät, kun joudutte pareja muualta hakemaan?” hän naurahti, eikä hänen äänessään olevaa ivaa voinut olla huomaamatta. Hän tiesi varsin hyvin millä asioilla maajussit oikeasti liikkuivat, mutta kun he nyt halusivat leikkiä, niin leikkikööt sitten.

Miesten naamat kuitenkin punehtuivat pahanpäiväisesti hänen sanoistaan, ja he näyttivät jälleen valmiilta kamppaamaan Axiën maahan, niin kuin silloin pelloillakin.

”Sano lamppu, sano lamppu.
Sinä olet paksu pamppu.
Sano rauta, sano rauta.
Sinä laiha kumi lauta.
Liru laru loru, moni turha poru
ratki riidaksi muuttuu.
Löpö löpö löpö, se on ihan höpö,
joka leikistä suuttuu.
Liru laru loru, moni turha poru
ratki riidaksi muuttuu.
Löpö löpö löpö, se on ihan höpö,
joka leikistä suuttuu.

Sano laulu, sano laulu.
Sulla tuhma naamataulu.
Sano rokka, sano rokka.
Olet aika kovanokka.
Liru laru loru, moni turha poru
ratki riidaksi muuttuu...

Sano laukku, sano laukku.
Eipä haavoita se haukku.
Sano kieli, sano kieli.
Eikä tule paha mieli.
Liru laru loru, moni turha poru
ratki riidaksi muuttuu...

Sano tutti, sano tutti:
Kutti kutti ähäs-kutti.
Sano hoppu, sano hoppu.
Tämä lörpötys on loppu.
Liru laru loru, moni turha poru
ratki riidaksi muuttuu…”

Noin soi seuraava tanssikappale tanssiaisissa, kappaleen kuulleessaan oli Axië vähällä revetä siihen paikkaan. Loppua kohden hän hyräili hiljaa sen mukana, tuijottaen kuitenkin merkitsevästi noihin kaljamahaisiin ääliöihin, kohottaen sitten kulmiaan.
”Totta joka sana, olette paksuja kuin pamppu. Ja se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu”, hän kommentoi, tietäen tasan tarkkaan, että kohta tästä olisi leikki kaukana.
Maajussit näyttivät kuitenkin jälleen höpsöytensä, suuttuessaan selvästi leikistä.

”Nyt riitti!” , huusi Justiinan mies, kuin matkien Àrayanin aikaisempia sanoja, hän käveli melkein kiinni Axiëen joka kohotti kuitenkin kätensä stop - merkiksi tämän eteen. ”Ensinnäkin lausahduksesi oli jo kertaalleen käytetty, ja yksi kerta nenälleni, riitti nojata rinnustasi vasten.”
Eipä maajussi kovasti ilahtunut taaskaan hänen sanoistaan, sen jo huomasi miehen punertuvasta naamasta. ”Siivoa suusi, tai pesen sen saippualla”, ukko hörähti, ja kaivoi ennemminkin likaisen kuin puhtaan saippuanpalan taskustaan heilutellen sitä, Axiën naaman edessä, tällä kertaa neitosen silmät levisivät hämmästyksestä.

Justiinan miehen takaa asteli se kaljamahainen mies, jonka Axië oli aikaisemmin uskonut puhuvan vatsallaan. Hän kantoi kädessään jonkinnäköistä harso kasaa, jota yleensä käytettiin vauvojen vaippoina. Harsot olivat jotenkin niin nuhjuisia ja kuluneita, että Axië oli miltei varma, että se oli otettu kesken käytön, joltakin miehen lapsi paralta. ”Ja minä vähän avitan tuota mieskaveriasi päänsä sitomisessa”, hän murahti, naurahtaen räkäisesti, heilauttaen ällöttävää vaippaa kohti Àrayanin päätä. Sillä hetkellä Axië pelkäsi Àrayanin hiusten siisteyden puolesta, sekä oman suunsa, jonka puolesta hän oli tosin joutunut jo aikaisemminkin pelkäämään.


//ANTEEKSI SEVER, INNOSTUIN TAAS LIIKAA : DDDDD Vaippoja ja saippuaa, voi ei, taas alkaa mennä yli. Anteeksi : DD //

Àrayan oli yhä hieman huonossa kunnossa, päätä särki enemmän kuin sitä pitkään aikaan olikaan särkenyt. Silti tuo yritti hymyillä, ja näyttää edes siltä, ettei kolaus ollut niin paha kuin miltä se itseasiassa juuri silloin tuntui.
Axiën hieman jälleen piikittelevät sanat, saivat miehen virnistämään, muttei toinen viitsinyt mitään sanoa. Saisi vaan taas kuunnella lisää piikitteleviä lauseita, kuten oli tottunut odottamaan sen kaltaista tuolta hieman äkkipikaiselta neidolta.

Silti Justiinan hirveä, hevosmainen parku, sai myös tuon korppitukan naurahtamaan kevyesti ja siinä samassa, tuo myös kuuli Axiën murahtavan, että Àrayan oli yhtä kunnossa päänsä kanssa, kuin Justiina verta vuotavan nenänsä kanssa.
"Nääh, ei tämä oikeasti ole edes paha" mustahiuksinen murahti takaisin, silti yhä päätään pidellen. Hiukset näyttivät jälleen hieman sekaisemmilta, mutta ei kukaan jaksanut niitä varmaan nyt katsella, joten ei Àrayankaan pahemmin huomiotaan niihin kiinnittänyt, se ei ollut hänen asiansa jos niistä ei pidetty, vaikkakin korpinsulat törröttivät hieman joka suunnasta.

Myös tuo mies valpastui heti, kun kaljamahat kerääntyivät heidän ympärilleen uhkaavan näköisinä. Mies kuunteli koko ajan, mitä Axië mahtaisi sanoa ja virnistelikin neitosen takana noille sonnikarjalta näyttäville miehille.
"Totta. Hänellä on valitettavasti pari, jota en soisi teidän tanssittavan" korppitukka naureskeli hieman piikittelevään äänensävyyn. Inhottava hymy kohosi miehen komeille kasvoille ja kultaisissa silmissä paistoi jälleen se sama tuli, mikä aikaisemminkin.
Oikeastaan tuo oli kokonaan melkein sillä hetkellä unohtanut, että Axië oli hänet passittanut tanssimaan sen pirullisen hevosmaisen Justiinan kanssa, ja eikä tuo sattunut muistamaan, kuinka noloa se tanssiminen olikaan ollut.

Kultaiset silmät, ne vilkuilivat koko ajan sonnikarjan suuntaan, katsellen välillä tuota neitoa edessään, hän vain siellä takana, taju kankaalla, kuten oli yksi niistä kaljamahoista tokaissutkin.
Àrayan yritti keksiä jotain nasevaa, mutta Axië keksikin ensin.
“Kenties, mutta saanko udella lemppasivatko Justiinat teidät, kun joudutte pareja muualta hakemaan?”
Mies ei voinut muuta kuin revetä nauramaan, ja sanoikin sitten piikittelevästi noille miehille, jatkaen samalla 'tanssipari'-linjalla.
"Ja valitettavasti minä en ole miehiin päin, joten en mielelläni tanssittaisi teitä."
Virnistys kohosi haltian kasvoille ja tuo joutui kääntämään päänsä poispäin, jotta ei olisi ruvennut nauramaan aivan hillittömästi.

Kappaleen soidessa, mies yritti päästä jälleen jaloilleen, mutta ei saanut jalkojaan toimimaan oikein kunnolla, varsinkaan toista jalkaansa, eikä toisella kädelläkään oikein otettu painoa vastaan, kun se vielä kipeä oli hieman.
Lopulta, tuo pääsi kuin pääsikin ylös ja naurahti itsekseen, enemmänkin kappaleelle, kuin millekkään muulle.
Tuo oli jo rientämässä auttamaan neitoa, mutta päätteli neidon stop-merkistä, että kyllä Axië nyt jonkin aikaa pärjäisi. Haltia hieman tottutelisi päänsärkyyn, joka oli vain lisääntynyt hänen noustessaan.

Kulmat kuitenkin kohosivat hämmästyksestä, kun kaljamaha kaivoi taskustaan saippuan, ja sitten vatsastapuhuja tuli sivulta, vaippa-harso kädessään, häntä, Àrayania kohti. Selkäpiitä pitkin kulki ehdottomasti kylmät väreet, joihin sekoittui myös kuvotus.
"Elä tuo niitä lähemmäs", mies totesi varoittavasti ja katsahti kaljamahaa, joka rumasti virnisteli hänen edessään, ja totesi, että voisi auttaa korppitukkaa päänsä sitomisessa.
"Älä luulekaan", Àrayan mutisi, ja toinen käsi hamusi miekkaa,---sitä ei kuitenkaan ollutkaan.
"Voi hemmetti!!" kultasilmäinen karjaisi ja kirosi itsensä, hänellähän ei ollut miekkaa saatika sitten jousta, ei mitään.

Pussi, vaippapussi, lensi inhottavasti häntä kohti tai ainakin yksi niistä. Korppitukka väisti sen ja katsahti sitten Axiëen, sanomatta mitään, sillä hänellä oli tarpeeksi paljon tekemistä tuon pirullisen vaippamiehen kanssa.

//AIDAAH!! Ylitit itsesi!! Kenelläkään ei kyllä varmaankaan ole ollut niin kiinnostavia joulujuhlia, kuin näillä kahdella ; DDD//

Axiëndra rypi tutussa ja turvallisessa, eikä ollenkaan hänelle tavattomassa itsevarmuudessa, kun hän tapitti noita rumia kaljamahaisia yksilöitä.
Luulivatko nuo miehet tosiaan olevansa jotakin, kera noine kaljamahoineen? Ainakin jokaisella heistä oli kasvoillaan hyvin itsevarma ja pirullinen virne, he näyttivät juuri siltä, kuin luulisivat omistavansa koko tanssisalin, ja kaiken lisäksi olisivat jonkin sortin komeita satujen prinssejä, jotka saisivat jokaisen haluamansa naisen roikkumaan innolla käsipuolestaan.

Hetkeksi neitosen kulmat olivat kohota taivaisiin, niin kummallinen oli noiden kaljamahaisten ääliöiden itsevarmuus. Hän ei voinut ymmärtää, miten minkäänlaista itsevarmuutta edes löytyi noin ällöttäviltä yksilöiltä. Hän itse oli aina lähellä oksentaa, kun nämä näki. Niin taisi joku muukin, sillä hieman sivummalla joku onneton oksensi paperipussiin, kakistellen kovaan ääneen. Axiëndra pudisteli hämmentyneenä päätään, kunnes joutui ottamaan muutamia peruuttavia askelia, kun tämä kaljamahainen ääliö kaivoi esiin likaisen saippuapalan, käskien hänen siivota suunsa, tai miehenköriläs pesisi sen itse, saippualla.

Neito vilkaisi nopeasti olkansa yli Àrayaniin, joka myös oli saanut seuraa. Vaipoista, jota vatsastaanpuhuja yritti hänen päähänsä tunkea. Hän kuuli Àrayanin vastustelevat lauseet, ja kääntyi sitten takaisin kaljamaahan päin, joka häntä pistävästi tuijotti. Miehen kulmat kohosivat kysyvästi, jolloin neitosen kasvoille levisi itsevarma virne, jonka hän jostain ihmekaupalla sai revittyä.
“Ja minähän puhun ihan mitä itse lystään”, neito laukoi ihmeen kepeästi, tällä kertaa hänen äänestään ei kuitenkaan tihkunut huvittuneisuus, hän puhui miltei kuoleman vakavaan sävyyn. Axiëndra ei koskaan harkinnut mitä sanoi, mutta sananvapaus oli hänelle tärkeä asia. Hän ei tosiaankaan siivoaisi suutaan, jos joku, vieläpä kaljamahainen ääliö niin käskisi.

Ja juuri tuo mainittu kaljamahainen ääliö, heilutteli nyt saippuaa hänen edessään, ottaen uhkaavia askeleita Axiëndraa kohtaan. Miehen kasvoille kiekkui juuri sellainen ilme, jonka olisi hyvinkin voinut tulkita näin: ´Tällä kertaa minä voitan!¨
Neito vain rypisti toiselle kulmiaan, tekemättä sen kummempaa.
Kun mies sitten todella yritti tähdätä homeisella saippuallaan hänen suuhunsa, neitosen kasvoilla värähti irvistys inhoa. Hän upotti kätensä pieneen taskuunsa mekossaan, veti tikariaan, jonka kärkeen oli jotakin kullalla kirjailtu, sen verran esille, että sen tuppi erottui selvästi, ja sihisi sitten ärtyneenä kaljamahalle.
“Siivoa oma suusi, ääliö! Tai minä tukin sen tällä, nimen omaisella tikarilla”, hän lausui niin terävästi sanansa, että harva vain voisi epäillä, etteikö hän todella tekisi mitä tarkoittikin.

Pistävästi neito tuijotti kaljamahaa, räpäyttämättä kertaakaan tuuheita ripsiään. Kaljamaha näytti empivän hetken, tämän ilme värähti tuskasta, ja sitten tämä luovutti, luovutti todellakin! Näytti kai pelkäävän tosiaan tuota tikaria, kun herra sitten aprikoiden työnsi saippuan huuliaan vasten, kovin surkean näköisenä.
“Hiero sitä, hiero oikein kunnolla, jotta suu tulee varmasti puhtaaksi”, Axië tuijotti ivalliseen sävyyn, ristien kätensä puuskaan. Kun mitään ei tapahtunut, hän hivutti toista kättään jälleen kohti tikarin kahvaa, jolloin kaljamaha tosiaankin alkoi kiivaaseen tahtiin hieroa saippuaa suutaan vasten, niin että suu pian sauhusi saippuasta, ja mies kaki kauhistuneena ainetta ulos suustaan, kun se tavoitteli nielua.

Axië itse repesi nauramaan todella huvittuneesti, käännähtäen sitten kannoillaan, katsahtaen Àrayan parkaa, joka tappeli vaippamiestä vastaan.
Axiëndra päätti seurata näiden kamppailua sivusta, hienoinen pilkesilmäkulmassaan, hän kun oli nyt oman vastuksensa voittanut. Harmi vain, että takaa päin saippuasta yhä lainehtiva kämmen tarrasi peittämään hänen suunsa.
Axiëndra kirosi nyt itse mielessään, hän oli ollut niin varma kaljamahan luovutuksesta, ettei ollut osannut odottaakaan, että mies vielä keräisi rohkeutta hyökätä hänen kimppuunsa. Ja kuinka halpamaista takaapäin!
Axiëndra polki jaloillaan miehen jalkoja, jotka hänen harmikseen olivat sen verran läskin peitossa, että potkuista ei ollut hyötyä. Hänen kenkänsä vain ikään kuin upposivat miehen reisiin. Axiëndra kiehui täynnä raivoa, joka ei kuitenkaan päässyt valloilleen. Hän takoi lakkaamatta kaljamahan karvaisia reisiä, vaikkei se mitään hyödyttänytkään, joku muu oli vetänyt hänen kätensä taakse, jottei hän koskisi tikariinsa, jota kukaan ei kuitenkaan ollut uskaltanut vetäistä pois hänen taskustaan.
Kooten kaiken inhon tuota likaista saippuaa kohtaan, mitä ällöttävästä saippuasta oli jäänyt lillumaan tuolle kämmenelle, joka piteli hänen suutaan, Axiëndra onnistui kuin onnistuikin puraisemaan tuota likaista kättä, joka vetäytyi äkisti tiehensä.

Pieni voitonkipinä lävisti neitosta, siihen asti, kunnes käden paikalle asettuikin saippua. Kaljamaha julisti, että tällä kertaa olisi hänen vuoronsa suun suursiivoukseen, eikä Axië voinut muuta kuin nyrpistää nenäänsä. Tosiaan, tällä kertaa hänen pelkonsa kävisivät toteen. Hänen suuhygieniansa olisi todellakin mennyttä.
Saippua porautui hänen suuhunsa, se maistui karvaalta ja tahmealta, ja sai hänet pakostikin kakomaan, kun se valui vasten nielua, se tuntui tukalalta, ja hetken Axië oli niin varma että tukehtuisi. Hän joutui lopettamaan jaloillaan potkimisen, ja keskittymään täysin jokaiseen hengenvetoonsa, yrittäen epätoivoisesti olla nielemättä saippuanestettä, jota kaljamaha hieroi hänen suuhunsa kokoajan lisää. Eikä kaljamaha näyttänyt erityisesti haluavan lopettaa. Kaipa mies lopettaisi vasta sitten kun Axië tosiaan tukehtuisi homeiseen saippuaan.

Axiëndran elimistöä kouristi oksennuksen omaisesti, kun hän muisti, että sama saippua oli käynyt tuon kaljamahan harvahampaisessa suussa. Hän kuitenkin piti aikaisemmin syömänsä herkkutortut taidokkaasti sisällään, oksennukseen ei kyllä olisi ollut aikaakaan, kun tuota karvasta saippuaa valui taukoamatta pieninä noroina hänen keuhkoihinsa.
Varmaankin melkein ensimmäistä kertaa Axië tunsi olonsa todella epätoivoiseksi, kun hän ei puhuakaan pystynyt. Sanat kuin olivat hänen aseensa olleet aina, jopa viimeiseen hengenvetoon asti. Ja nyt hän ei voinut muuta kuin kakoa, silloin kun sai edes siihen tilaisuuden. Ja näitä tilaisuuksia hänelle annettiin harvoin. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin kaljamahan voitonriemuisen hymyn.
Hänen korvansa nappasivat vaippamiehen ivallisia kommentteja, kun tämä härnäsi Àrayania.

Neito oli melkein varma, että Àrayan riippui nyt jossain likaisista vaipoista, ainoana lohtunaan se, ettei hänen suunsa sentään ollut täynnä homeista saippuaa.
Axië ei kuitenkaan nähnyt toista, hänen silmänsä samenivat, ne rupesivat tuntumaan vetisiltä. Eikä tosiaankaan siksi, että hän alkaisi itkemään. Vaan yksinkertaisesti saippuan karvauden ja happamuuden takia. Sillä näytti olevan samoja ominaisuuksia valkosipulin kanssa.

// Nämä joulujuhlat kyllä ylittävät pian itsensä : DDD Ah, anteeksi. Jälleen omituinen viesti minulta! Ja sekavakin vielä . o//

Àrayan ei myöskään kovinkaan paljoa kerinnyt katsomaan, miten Axië edistyi omien kaljamahojensa kanssa, sillä tuolla korppitukalla olisi työtä tuon vaippa-sankarin kanssa. Mies lähestyi vaippansa kanssa haltiaa uhmakkaan oloisena, joskin virnisteli miehen mielestä erittäin rumasti, joka sai myöskin Àrayanin naamalle inhottavan virnistyksen, josta kuvastui suuresti miten tuo "tykkäsikään" tuosta häntä lähenevästä vaippa-sankarista, kera kaiken kukkuraksi kaljamahoineen, jonka kautta taisikin puhua.

"Elä kuule tule yhtään lähemmäksi",Àrayan sanoi, kun oli jo muutaman kerran väistellyt tuota vaippa klönttiä, joka kohdistui pahemman kerran häneen.
Siitähän tuo kaljamaha alkoi vain virnistelemään enemmän ja enemmän, kuin kaikki Àrayanin sanat olisivat olleet joitakin oikein naurettavia vitsejä.
"Haltia rupee nokkavaksi, mutta mitäs jos sie löydätkin vaipan tuosta pärstästäsi?" mies röhähteli, kuin joku köyhän talon porsas, joka ei ole viikkoon saanut kunnolla ruokaa, vaikka kiloja pitäisikin ehkä mielummin poistaa, kuin lisätä.
Haltia vain virnisti miehelle, ei keksinyt juuri sillä hetkellä mitään nokkavampaa siihen paikkaan, kun päätä jomotti myös samalla. Ei ollut mukavaa ajatella samaan aikaan, kun sai pohdiskella myös tiä, miten päänsäryn saisi loppumaan.

Yhtäkkiä kaljamaha ottikin pari jotain kenguru loikkaa eteenpäin, kuin olisi halunnut liiskata Àrayanin alleen, ja sitä ei kyllä tuo korppitukka haluaisi välttämättä enää kokea, sillä hän oli valitettavasti kokenut sen jo parikin kertaa. Kaljamahan alle jäämisen ennätys varmaankin.
"Mikä kenguru sinä oikein luulet olevasi?" korppitukka naurahti piikittelevästi ja sai sanoillaan inhan virneen ja ilmeen muutenkin vatsastapuhujan kasvoille.
"No mikäs itse luulet olevasi? Korppiko?" mies mörähteli ja sai taustatukea, jostakin aika pirun ruipelosta miehestä. Tai tietenkin se vain saattoi näyttää siltä, kun vieressä toisella puolen ruipeloa seisoi tuo kaljamaha, kera vaippoinensa.
Haltia virnisti jälleen ja otti pari askelta kokonaan eteenpäin ja potkaisi vaippamytyn toisen kädestä pois, jolloin se sattui lentämään erään Justiinan takaraivoon ja siitäkös mellakka syntyi.

"Kuka se oli?!" Justiina kiljahteli, samalla tavalla, kuin sekin jolta Axië oli murtanut nenän. Jotenkin siis hevosmaisesti.
Siinä saikin nuo kaksi maajussia kuulla kunniansa, mutta Àrayan tiesi, että sittenpä ne suuttuisivat hällekkin enemmän.

Pianpa olivat nuo maajussit päässeet vihaisen Justiinan kysnistä ja kera mustine silmineen etsivät tuota kultasilmäistä haltiaa pitkin tanssiareenaa.
Haltia oli sillä hetkellä änkeytynyt väkijoukkoon, ettei edes nähnyt enää Axiëta eikä siten tiennyt miten tällä meni.
Ihme kyllä päänsärky oli hieman lakannut, ja ennen kuin Àrayan kerkesi sitä hehkuttaa, niin hän tunsi takaansa hengityksen, kiivaan sellaisen. Kun nuo kultaiset silmät katsahtivat taakse, niin samaiset miehethän siellä seisoivat.
Hienoinen hymy nousi haltian kasvoille ja juuri kun tuo oli potkaisemassa ruipelompaa, niin tuo kaljamahiasempi ottikin kiinni haltian jalasta ja viskasi miehen maahan.
Korppitukka tunsi mojovan kolauksen selässään ja sitten huomasikin jo, että naamassaan oli jotakin erittäin hyytelömäistä.
"Hyytelöä!!" mies karjasi ja päristi hyytelönrämmäleitä pois suustaan.
Àrayan ei voinut sietää hyytelöä, eikä kyllä tajunnutkaan mistä oli miehet sen repineetkään.

"Siitäs sait ja nyt ylös sieltä!" vatsastapuhuja sanoi ja otti Àrayanin rinnustasta kiinni ja repäisi haltian ylös. Mies yritti kauheasti potkia kaljamahaa, mutta jsotain kumman syystä kaljamaha väistelikin niitä ihmeen hyvin.
"No voi hemmetti", haltia mutisi ja kipu alkoi taas ottaa korppitukassa valtaa. Nyt oli sekä pää, että yläselkä mukavan kipeitä.

//Ei ollu sekava, eikä omituinen : DDD Minelläpä on, ja vieläpä kauhian kökkökin -_-'//

Axiëndran suu oli jo niin täynnä homeista saippuaa, että hänen oli enää vaikeaa estellä itseään nielemästä sitä. Hyi, kun häntä inhotti. Tuo homeinen saippua tietenkin, ja tuo kaljamaha joka sitä hänen suuhunsa lapioi. Hänen ranteitaan hiersi, joku piteli niitä aloillaan niin kovakouraisesti, että Axiëta oikein suututti. Saippuaa pitelevä kaljamaha sen kuin nauroi räkäistä nauruaan, ja neito oli jo melkein taantua epätoivoonsa. Typerään saippuakuolemaan. Jostain nurkasta hän sai kerättyä kaiken itsevarmuutensa takaisin, ja jatkoi jälleen jaloillaan potkimista. Ikävä kyllä hänen kenkiensä iskut hukkuivat jälleen kaljamahan reisienläskien joukkoon.

Saippua hänen suussaan alkoi ikävästi kirvellä, se tuntui sietämättömältä. Mikä karvas maku, ei ollenkaan sellainen makuelämys, jota Axië osaisi arvostaa.
Tällä kertaa hän keskittyi yhä enemmän siihen minne potkunsa kohdisti, ja onnistui kuin onnistuikin vihdoin potkaisemaan tuota kaljamahaista ääliötä haaraväliin , jolloin mies ulvoi kuin rapu merihädässä, ja hänen otteensa kirposi saippuasta, jolloin tuo kyseinen saippuapala putosi liukkaana lattialle, kieri vähän matkaa, ja joku onneton tanssipari kompastui siihen.
Normaalisti Axiëndra olisi jäänyt nauramaan tuollaiselle tilanteelle, nyt hänellä kuitenkin oli paljon muuta ajateltavaa ja tekemistä. Äkkinäisen raivonpuuskan vallassa hän riuhtaisi kätensä vapaaksi, nappasi tikarinsa taskustaan, ja heilautti sitä kerran itsevarmasti virnuillen herra Kaljamahan naaman edessä, kunnes sai puristettu suustaan joitakin käheitä sanoja, saippuaa kun oli vielä suu neidolla täynnä.
“Varoitin sinua jo aikaisemmin siitä, että saattaisin hyvinkin siivota suusi tikarillani”, Axië kähisi, heilautti tikariaan vielä kerran toisen naaman edessä, ennen kuin tosiaan viilsi sillä herran alahuulen auki. Tällä hetkellä neitokainen olisi liiankin mieluusti työntänyt tuon tikarin herran kaljamahan läpi, mutta onneksi hän sentään onnistui hillitsemään kiukkunsa ja sitä myöten myös tajuamaan, että Kaljamahojen murhaus olisi parasta jättää pois joulujuhla ohjelmistosta, ja siirtää pari päivää myöhemmäksi.

Kylläpä tuo kaljamahainen ukko näytti jälleen vihaiselta, naama punoitti kuin tomaatti. Axiëlla oli hivenen vaikeuksia hengenvetojensa kanssa, hänen hengitystiensä kun olivat yltä päältä saippuassa. Hyvin harmistuneena, neito siis päätti kadota väkimassanjoukkoon takavasemmalle, tappelukuntoon hänestä ei nyt ihan hetkeen olisi. Katseellaan hän etsi sen hyypiön, jonka oli aikaisemmin nähnyt oksentavan säkkiin. Siellä se onneksi virui yhä, kyyryssä lattialla, pieni paperipussukka hyppysissään. Tuon samaisen pussukan Axië päätyikin nappaamaan, siirtyi hänkin hivenen sivummalle, jonnekin nurkkien varjoihin, jos sellaisia nyt tanssisalissa sattui olemaan, ja kurkkuaan kakistellen hän oksensi sinne suurimman osan kurkussaan vellovasta saippuasta, sekä harmikseen kaikki herkulliset suklaatorttunsa, jotka oli syödä ennättänyt. Oksennusvelli muuttui suklaanruskeaksi, ja kun Axië sitten mitään ajattelematta sen viskasi tarjoilupöydän sekaan, joku erehtyi luulemaan sitä suklaamousseksi, ja nappasi mukaansa. Yäk. Joku kaljamahainen ääliö tuokin, veti mössön poskeensa ilman mitään ongelmia.

Axiëndra itse koki hienoista pahoinvointia tapahtumasta, hän etsi jostain istuma-alustaa ja mätkähti niille sijoilleen lepäämään. Hänen suussaan oli yhä karvas ällöttävä, saippuainen maku. Hänen vatsaansa kipristi hivenen, ja neito pelkäsi saaneensa jonkinmoisen ruokamyrkytyksen siitä homehtuneesta saippuasta. Siihen hän jäi kakistelemaan kurkkuaan jälleen selväksi, olipa epämukava olo. Jotkut loivat häneen hivenen kummeksuvia katseita, joitakin tanssiparittomia herrasmiehiä haahuili häntä kohden, aikoen kait tarjota apuaan, mutta Axiëndran luodessa näihin mitä pistävimmän katseensa, päättivät nämäkin perääntyä.

Ja missä hemmetissä se Àrayankin lymyili? Axië alkoi tuntea olonsa todella levottomaksi, kun muisti että herra oli aikaisemmin lyönyt päänsäkin. Ärtyneenä hän nousi jälleen seisomaan penkiltä, jolle oli juuri ehtinyt istahtaa, ja lähti etsimään toista kaiken sen hulinan ja vilskeen seasta. Onneksi miehen hiukset pistivät nopeasti hänen silmiinsä, joku kaljamahoista retuutti tätä rinnuksista. Axïëndra voihkaisi pahan päiväisesti. Taas se oli menoa. Hän nappasi läheiseltä tarjoilupöydältä muutaman viinipullon messiinsä, hiipi sitten tuon vatsastaanpuhujan taakse, ja kumautti yhden viinipulloista tämän kalloon. Mies valahti tajuttomana lattialle, ja Axiën kasvoille virtasi voitonriemuinen hymy. Paha vain, että useat väkijoukosta olivat kääntyneet tuijottamaan häntä, jonka oikeassa kädessä oli puoliksi haljennut viinipullo, juuri se jolla hän kaljamahan oli tyrmännyt, sekä vasemmassa kädessä roikkui yhä kaksi, ehjää ja käyttövalmista pulloa. Axiën silmät punoittivat saippuanvaikutuksesta kuin milläkin katujuopolla, hän saattoi hyvinkin arvata, miltä ulkopuolisten silmissä näytti.
Helakka puna kohosi neidon kasvoille, kun hän kohdisti katseensa Àrayaniin.
“Älä epäilekään, en tosiaankaan ole ryypännyt sillä välin kun sinä leikit vaippasotaa”, hän parahti, samassa kun kuuli ihmistensupinaa, siitä kuinka rumat juopponaiset pilasivat joulujuhlien tunnelmaa. Rumat? Kylläpä Axiëta kiukutti, jopa niin kovasti että hänen olisi tehnyt mieli hakata moiset juoruilijat noilla samaisilla viinipulloilla, mutta sittenhän häntä vasta juopoksi oltaisiinkin luulta. Ja ennen kaikkea, pullot oli tarkoitettu kaljamahoille, jos he vielä rupeaisivat jotain urputtamaan.


//Voi ei Sever, anteeksi nyt tuli ihan oikeasti mitä hirveintä tekstiä! Toivottavasti saat siitä edes jotain selkoa! : > MUUTEN tää meidän peli on edenny jo sivulle 2 : DD Lällää, kukaa muu ei ookkaa viel nii pitkäl : DD HAHHAA. Voi Axië juppoparkaa :< EN SITTE TAPPANU SITÄ ; )
Hmm, voivatko ravut edes olla merihädässä? . OO
//

Àrayan yhä kamppaili kahden miehen kanssa, joista lihavampi tosiaan tuntui retuuttavan häntä, kuin jotakin rapua, joka on juuri ongittu merestä.
Tuo saattoi silti kuulla toisella korvallaan miehen kiljunan, ja ajatteli senkin olevan Axiën aikaansaannosta. Tyytyävinen virnistys nousi miehen kasvoille ja tuo murahti häntä pitävälle kaljamahalle.
"Kavereillasi ei taida mennä ihan niin hyvin. Tuo kuulosti siltä, kuin hänen sukukalleutensa olisi muussattu."
Tuonkin Àrayan jostain päästään vetäisi ja hymyili inhottavasti kaljamahaiselle miehelle, joka kuikuili tanssivien parien yli, nähdäkseen kuka oli oikein huutanut.
"Kuules nyt, suurisuu. Minä muussautan kohta sinun sukukalleutesi", Kaljamaha virnisti takaisin ja tosiaan näyttikin siltä, että saattaisi sen pian tehdäkin.

Korppitukka ehti jo tosiaan pelätä, mutta onneksi hetken päästä tuo kaljamaha lojuikin tajuttomana maassa, viinipullo päähän lyötynä.
Kultaiset silmät nousivat maassa makaavasta kaljamahasta Axiëen, joka näytti vähintäänkin siltä, että olisi vetänyt vähintään pari pullollista tuota samaista viiniä, mutta eikai se nyt sentään totta olisi?
Àrayanin kasvoille nousi nyt se tutumpi virne ja tuo katsahti Axiësta väkijoukkoon, joka alkoi supista, selvästikin Axiësta.
Sittenhän tuo mies kuulikin neidon sanat ja naurahti.
"En epäile, mutta sitä minun on pakko kysyä. Löitkö joltain tohjoksi jotain, kun kuului se kauhea huuto?" mies virnisti ja katsahti kultaisilla silmillään Axiëen.

Kuiskutuksen keskeltä Àrayan kyllä pystyi erottamaan ihan kokonaisia sanoja ja alkoi pikkuhiljaa hiiltyä. Kädet puristuivat nyrkkiin ja tuo sipaisi vihaisesti hiuksensa kasvojensa edestä.
"Kuulkaas nyt, hän ei ole rumaa nähnytkään", korppitukka murahti, ja sanoi sen kyllä tarpeeksi kovaan ääneen, että lähellä olijat hiljentyivät yllättäen.
"Ah, anteeksi, kyllä hän on; Kaljamahat ja Justiinat, löytyyhän niitä", mies virnisti jatkaen äskeistä lausettaan.
Hetken aikaa tuo katseli väkijoukkoa, joka meni ihan hiljaiseksi, mutta keskeltä saattoi kuulua kaljamahojen vihaista tuhinaa ja Justiinoiden parahtelua.
"Mitäköhän ne tuosta sanovat? Sanoinko sen liian suoraan?" mies kuiskasi Axiëlle ja hymyili jälleen pienesti.

//Siun tekstistä nyt aina saa selvää : DD Kirjoitit jälleen oikein mahtavasti ja minä nyt oikeasti alan kaivamaan tietä Kiinaan : DD
Rapu merihädässä, kaipa se on mahdollista xDD
Jei et tappanu sitä<3 Ja ollaan me vaan aika hyvii, ku peli etenee vauhdilla : DDD//

Hetkeksi Axiën voitonriemuinen katse jäi toljottamaan maassa tajuttomana makaavaa kaljamahaa, jonka suuri vatsa oli lösähtänyt ällöttävästi lattiaa vasten. Neito hymähti hiljaa, ja siirsi pian katseensa Àrayaniin, kun tajusi, että oli kai hieman liiankin kauaksi jäänyt kaljamahaa tuijottamaan. Hänen saippuasta kärsinyt olemuksensa, sai ihmiset sekoittamaan hänet helposti jonkin sortin katujuoppoon, joka oli tänne saapunut joulujuhlia pilaamaan. Neito pudisteli turhautuneena päätään, kommenteille joita hänen takaansa sateli, vakuuttaen kuitenkin Àrayanille ettei ollut juonut tippaakaan siitä viinipullosta mitä kädessään piteli.
"En epäile, mutta sitä minun on pakko kysyä. Löitkö joltain tohjoksi jotain, kun kuului se kauhea huuto?" mies virnuili, ja Axië kohotti kulmiaan.
“Vai kuului se huuto tänne asti”, hän sanoi hieman huvittuneisuutta ja pohdintaa äänessään, kunnes päätti sitten mennä ihan asiaankin. “Tosiaan, pakkohan siltä kaljamahan köntykseltä oli muutama sukukalleus tohjoksi hakattava, kun ei mikään muu näyttänyt tepsivän, muussa tapauksessa olisin varmaan jo tukehtunut siihen hemmetin saippuaan”, hän tokaisi, virnistäen sitten itsekin pienesti, katsahtaen väkijoukkoon, ettei vain Super ihania kaljamahoja näkyisi enää lähistöllä. Sillä toista kertaa Axiëndra ei yllätetyksi halunnut joutua.

Supina rumasta juhlienpilaaja juoposta sen kuin jatkui, ja Àrayan päättikin sitten puuttua asiaan, tokaisemalla ettei Axië rumaa ollut nähnytkään. Mielessään neitosen oli kyllä hieman pakko sitä epäillä, hän ei uskonut saippuan vaikutuksesta punoittavien silmiensä antavan kovin edustavaa kuvaa.
Àrayanin kuitenkin jatkaessa lausahdustaan, virne kohosi Axiën kasvoille.
Hän kakisteli hetken naurun kanssa, nauraminen on ihme kyllä todella vaikeaa, jos kurkku on kuivana saippuasta, kunnes hänen korviinsa kantautui ainakin norsun moinen hörähdys väkijoukosta. Justiina, jonka nenän Axiëndra oli aikaisemmin onnistunut murtamaan, oli selvästikin kuullut Àrayanin sanat.
Väkijoukon seassa sen naama punaisena toljotti, muttei lähemmäs uskaltanut tulla. Ei kai halunnut toista murrettua nenää.
Kylläpä Axië oli nyt tyytyväinen. Hienoinen voitonriemu käväisi jälleen hänen kasvoillaan, kun hän tuota Maajustiinaa tapitti.

"Mitäköhän ne tuosta sanovat? Sanoinko sen liian suoraan?" Axië kuuli toisen kuiskaavan. Hän hymähti hiljaa, tarkkaillen selvästikin ärtyneitä maajusseja, taikka maajustiinoita, sekä häkeltynyttä väkijoukkoa.
“Enpä tiedä, enemmän minua kyllä mietityttää, mitä he sanovat tästä”, neito virnisti, ja antoi puoliksi haljenneen viinipullon sihahtaa ilman halki, niin että se tärähti juuri sen samaisen maajustiinan takaraivoon, joka oli aiemmin saanut jo vaippapaukkauksestakin. Tämä ulvahti, joku maajusseista koppasi vaimonsa kiinni, ennen kuin tämä valahti lattialle. Axiëta sen sijaan ei enää kiinnostanut katsella noiden jussien perään, sen sijaan hän viskasi toisen ehjistä viinipulloistaan Àrayanille.

“Hyvähän se tästä on juopon ura aloittaa”, hän naurahti kuivasti, korkkasi oman pullonsa auki, ja haistoi hieman epävarmana sen sisältöä. Ei paha.
“Mille skoolataan, Àrayan?”, Axiëndra virnisti huvittuneena, pyöritellen pulloa edessään. Väkijoukko kohisi kauhistuneena. Olivat selvästikin vakuuttuneita siitä, että Axië oli kuin olikin juoppo. Lisää juttua vain sinne törkylehti-Masqueraden juorupalstalle. Tällä hetkellä tilanne vain sai neitosen todella huvittuneeksi.

//Tätä kirjoittaessani ajatukseni tosiaan harhailivat, chatissa . DDD Mutta joo, juoppo Axië <3 //

Àrayan irvisti , hienoinen hymy kylläkin huulillaan, kun Axië kertoi todellakin lyöneensä mieheltä sukukalleutensa tohjoksi. Haltia melkein pystyi kuvittelemaan tilanteen.
"Auts... No sehän se oli vaan itsepuolustusta", mies naurahti ja virnisti. Häntä ei yhtään käynyt sääliksi tuo kaljamahainen mies.

Myös korppitukka näki, miten väkijoukko kohahteli ja varsinkin se Justiina jolta nenäkin oli murrettu. Silti haltian kasvoille vaan nousi voitonriemuinen virnistys. Häntä ei yhtään haitannut sekään, kun Axië hetken päästä tokaisi, että:
“Enpä tiedä, enemmän minua kyllä mietityttää, mitä he sanovat tästä”
Ja sitten lensikin jo viinipullo, puoliksi jo tohjona oleva, suoraan päin Justiinaa ja sitten tuo melkein jo kaatui maahan, mutta kaljamahainen sulhanen oli ottanutkin naisen kiinni.

Kultasilmäinen ehti parahiksi käännähtää Axiën suuntaan, kun tuo sitten viskasi hälle toisen viinipulloistaan ja väki heidän edessään kohahti taas. Ihme etteivät he vielä olleet joutuneet vankilaan, syytettynä kaljamahaojen sorrosta ja tanssiaisten pilaamisesta ynnä muusta sen sellaisesta.
Àrayan ei kyllä itse jaksanut sitä miettiä, ei ollenkaan. Se olisi sen ajan murhe.
Hänkin korkkasi pullonsa auki ja sen korkki lennähti erästä ruipelompaa maajussia silmään. Virnistys nousi haltian kasvoille, kun tuo ruipelo väänsi naamalleen erittäin kärsivän ilmeen ja oli jo tulossa hakkaamaan Àrayanin, mutta eräs kaljamaha esti sen. Luultavasti nuo sentään olivat niin fiksuja etteivät halunneet enää vaikeuksia.

“Mille skoolataan, Àrayan?” tuo kuuli melkein heti sen perään, kun Axië oli pamauttanut oman pullonsa auki. mies virnisti ja katsahti neitoa vieressään ja sitten taas väkeä edessään.
"Vaikkapa...kaljamahoille, Justiinoille, nenän murtamiselle ja sukukalleuksille!" mies naurahti ja hymyili piikittelevästi noille kaljamahoille edessään, jotka alkoivat taasen näyttää pikemminkin sonnikarjalta, ilman sarvia ja sorkkia. Vaikka ei korppitukan ollutkaan sitä vaikea kuvitella, että noilla köntyksillä olisi sorkatkin.

"Kippis" hän sanoi hetken päästä naureskellen ja nosti juhlallisesti pulloaan ilmaan ja hymyili Axiëlle.
Sitten tuo hörppäsi viiniä, joka ei ollut mitenkään pahaa, vaikkei Àrayan oikein viinistä koskaan ollut mitenkään pitänytkään.
Kaljamahat ja kaikki muutkin katselivat häntä hieman tyhmänä ja sitten katseet siirtyivät Axiëen, ja kohta taas Àrayaniin, joka vetäisi jälleen pullostaan. Juoppoja.
"Ihan hyväähän tämä viini on", korppitukka naurahti ja kultaiset silmät tarkastelivat Axiëta ja sitten taas ihmisiä edessään. Näkipä tuo jopa yhden kirjoittavan jotakin muistiin, jollekkin lapulle.

//Tönkköä... JUOPPOJA!! Ne on yhdessä juoppoja <3//

Axiëndra ei enää jaksanut välittää mistään muusta, kuin viinistään.
Häntä ei kiinnostanut miettiä edes sitä mahdollisuutta, että hyvinkin pian, joku nappaisi hänet käsipuoleensa ja marssittaisi suoraa päätä vankilaan. Ei näyttänyt Àrayankaan moisia murehtivan, kun jo pian korkkasi viinipullonsa, jonka korkki kilahti mukavasti ruipelon maajussin silmään. Tilanne huvitti Axiëndraa kovasti, hän naurahti oikein makeasti, kuinka vahingonilo olikaan se paras ilo. Hän nautti niin kovasti maajussien ja justiinoiden epäonnesta. Hänen ajatuksensa harhailivat takaisin siihen päivään, jonka hän oli viettänyt pelloilla, tapellen kaljamahoja vastaan Àrayanin kanssa. Silloin nuo köntykset olivat ainakin saaneet kunnolla köniinsä, ja neito oli hyvin tyytyväinen siihen.

"Vaikkapa... kaljamahoille, Justiinoille, nenän murtamiselle ja sukukalleuksille!",
Àrayan julisti listansa sille, mille heidän tulisi skoolata. Axië naurahti toisen listalle hyvin huvittuneena. Vai että sukukalleuksille. No, kyllähän niille kelpasi malja nostattaa. Hänen kasvoilleen eksyi jälleen yksi niistä ovelista virneistään, kun hän avasi jälleen suunsa.
“Ja kaljamahojen mahojen alle jäämiselle, saanen lisätä listaasi”, neito sanoi erittäin piikikkääseen sävyyn, kohottaen sitten hänkin viinipulloaan, huikaten kippikset yhdessä Àrayanin kanssa. Kulauttaen sitten aimo annoksen viiniä kurkkuunsa.
“Ei paha, ei ollenkaan paha. Enpäs ole pitkään aikaan viiniä juonutkaan. Yleensä en edes pidä siitä”, hän naurahti, ja kohdisti silmänsä sitten pulskanpuoleiseen rouvaan, joka raapusti jotakin pikku vihkoonsa.

Axiëndran kulmat kurtistuivat hieman, mutta sitten hän sai aimo ajatuksen. Otti askeleen lähemmäs rouvaa, ja heilutteli pulloaan riemuisasti toisessa kädessään.
“Totta, olen tosiaan Axië, jos se jollekin on epäselväksi jäänyt. Ja totta, minut on etsintäkuulutettu rikoksista, jotka myönnän aivan mielelläni. Kirjoitathan senkin ylös?”, hän naurahti, ja piti pienen tauon, kunnes jatkoi. “Ja minulla on erittäin huono viinipää, joten illasta tulee varmasti ratkiriemukas pikku uutisillenne. Älä unohda kirjoittaa yhtäkään pikku yksityiskohtaa, minä ihan janoan lukea itsestäni juttuja lehdestä. Äläkä muuten unohda mainita huonosta viinipäästäni, se on yksityiskohta muiden joukossa”, hän naurahti makeasti, kohotti nyt viinipulloaan rouvan suuntaan, kuin skoolatakseen nyt tälle, ja kulautti sitten yhdellä kertaa koko pullon sisällön kurkustaan alas. Kylläpä se lämmitti. Hetken Axiëndraa valtasi katumus, hän ei ollut valehdellut huonosta viinipäästään. Joskushan se kuitenkin irrotella täytyi, hän naureskeli, ja päätti sitten lähteä hieman rellestämään.

Kylläpä hänen teki mieli taas tanssia. Tanssilattialla keikuttiin yhä jotain hidasta valssia. Omaksi häpeäkseen Axië ei kehdannut sinne lähteä kiikkumaan, kun ei oikein koskaan ollut ehtinyt tanssimaan opettelemaan, eikä siksi moisia tansseja osannut.
Kenellekään hän ei silti tanssitaitojensa puutetta halunnut paljastaa, vaan huomasi onneksi huoneen toisessa päässä innokkaat rivitanssijat. Tuotahan osaisi kuka vaan tanssia. Jo pienen hiprakan pauloissa neito lähti marssimaan rivitanssijoita kohden, huudellen peräänsä: “Àrayan, Àrayan! Tuleppas tanssimaan rivitansseja, ne vasta veikeitä sitten ovatkin!”
Hän naureskeli samalla makeasti, kun työnsi ihmiset pois tieltään, jyräten sitten itselleen tilaa rivitanssijoiden keskuudessa, tarttuen jonkun hyvinkin hupaisan oloisen veikkosen käsipuoleen, alkaen sitten sätkiä jaloillaan samaan tahtiin, kun muutkin rivitanssijat. Tuo veikkonen, jonka käsipuolessa Axië nyt roikkui, iski hänelle innokkaasti silmää, mistä neito vasta sitten riemastuikin. Hän virnuili tyytyväisenä, iskien hänkin sitten takaisin, kun nyt tämän jalontaidon osasi. Pälyillen kuitenkin katseellaan Àrayania, tulisihan tämäkin mukaan tanssimaan? Herra hänen käsipuolessaan vangitsi pian kuitenkin hänen katseensa. Tuo hymyili hänelle niin mukavasti. Ja hetkonen, sillähän oli samanväriset kultaiset silmät, kuin Àrayanilla! Omituista... (: D )

//Anteeksi tämä rellestys ja mahtavat ideani jälleen. INNOSTUIN TAAS VAIHTEEKSI : DD
Ja juopothan vasta hauskoja onkin : D <3//