Lehden takana piilossa : D

Àrayan itsekin pystyi itselleen myöntämään, ettei hänen viinapäänsä mikään maailman paras ollut. Melko nopeasti se hänen päähänsä varmasti nousisi. Siitä ei mies kuitenkaan jaksanut välittää, vaan virnisi neidolle vieressään, joka oli lisännyt asian hänen mainitsemaansa listaan.
"Ah, totta. Miten minä sen unohdinkaan", mies naurahti ja hörppi jälleen pullostaan, josta oli yksi viidesosa jo mennytkin melkein.
"Totta, ei todellakaan paha. Oikeastaan ihan hyvää", Àrayan sanoi naureskellen ja kulautti kurkkuunsa pullosta jälleen osan. Hän alkoi jo pikkuhiljaa olla pienessä hiprakassa ja katseli kultaisilla silmillään, kun Axiëkin oli huomannut rouvan, joka tuherteli jotain omaan lehtiöönsä.
Pian tuo haltia kuitenkin löntysti neidon vierelle ja killitti tuota rouvaa edessään, kuunnellen samalla mitä Axië seposti tuolle.
Naurunsa välistä Àrayankin totesi.
"Ja minä nyt olen muutenkin etsintäkuulutettu. Terkut vaan isällekin!" kultasilmäinen mumisi hymyillen erittäin piikikkäästi ja katsahti rouvaa,joka näytti oikeastaan erittäin iloiselta, kun sai tuollaista tietoa kummaltakin, sekä Axiëlta, että Àrayaniltakin.
"Voithan tietenkin laittaa, myös sen, että minullakin on huono viinapää" Àrayan virnisti ja katsahti sitten Axiëta.

Viini alkoi pikkuhiljaa tuntua päässä ja jotenkin onnellinen ja iloinen olo täytti korppitukan mielen. Mikään ei painanut häntä isllä hetkellä. Ei mitkään piikikkäät ilmaisut eivät mitkään.
"Kaljamahat!!" tuo kailotti kurkustaan ja kulautti taas hieman pullostaan.
Hän kuuli neidon huhuilevan häntä tanssimaan rivitansseja, mutta Àrayan ei koskaan ollut ollut hyvä rivitansseissa. Eikä tuo edes saanut kultaisiin silmiinsä osumaan Axiëtakaan. Minne neitonen nyt oli hävinnyt? Aivan kuin tuhka tuuleen. Ääni kyllä kuului mutta toista ei näkynyt muuten yhtään missään.
"Axië!!" tuo loilotti täyttä kurkkua ja törmäsi vahingossa erääseen isorintaiseen Justiinaan ja tämän lilluvaan mahaan, joka oli melkein yhtä suuri, kuin hänen vieressään seisovalla Jussilla.
"Upsista" Àrayan naureskeli ja keikkui sitten pois paikalta, ennen kuin kumpikaan kaljamahaisista ihmisistä kerkesi tajuta hänen törmänneen naiseen ja tämän rintoihin.

Vieläkin tuo korppitukka etsi katseellaan Axiëta ja näki tuon rivitansseja tanssimassa erään miehen käsipuolessa. Kultaiset silmät alkoivat leimuta, mutta viinanhöyryinen Àrayan yritti hillitä itsensä ja istahti tylsistyneenä ja muristen sienän viereen. Axië oli luultavasti löytänyt paremman tanssiparin. Ei, kyllä hän enemmänkin vihainen nyt oli tuolle hepulle Axiën vieressä.
"...pöh", tuo murisi itsekseen ja sipaisi korpinsulkaiset hiuksensa pois silmien tieltä ja hörppästi jälleen ison kulauksen viiniä pullosta joka oli muutenkin jo puoliksi tyhjä -vähintään siis puoliksi tyhjä.
Miehen heikko viinapää alkoi näkyö jo tuossa vaiheessa. Joskin iloinen mieli oli ladonnut sen jälkeen, kun hän oli nähnyt Axiën tanssimassa jonkun muun kanssa.
Hiljaisena tuo vain istuskeli siinä seinän vieressä pullonsa kanssa ja välillä vilkuili Axiëta ja tuon nykyistä tanssiparia.
Hiljakseen tuo myös alkoi keksiä, miten saisi neitosen tanssimaan itsensä kanssa.

//JUOPOT<3<3 Àrayan raukka, ja sen huono, erittäin huono viinapää : DDD//

Axiëndra innostui moisista rivitansseista niin kovasti, että oli melkein unohtaa ajantajun. Niin hauskaa oli viskoa jalkoja sinne tänne, ja rallattaa suuressa letkassa tanssijoita, että Axiën oli vaikea uskoa, ettei Àrayan ollutkaan ilmestynyt mukaan tähän hupiin.
Tosiaan, Àrayan! Axië läimäisi kädellä otsaansa, ja lopetteli jalanheiluttelunsa niin äkkinäisesti, että hänen käsikynkässään roikkunut heppu, oli kaatua yllätyksestä maahaan. Vieläkään neito ei saattanut ymmärtää, miten ihmeessä oli oikean tanssiparinsa saattanut unohtaa. Tuo toinen miekkonen vain sattui olemaan, niin Àrayanin kaltainen, että heidät oli helppo sekoittaa. Axië voivotteli vielä kerran omaa, huonoa viinapäätään, ja mietti, mitäköhän hän sen kanssa saisi vielä kestää. Tuskinpa siitä seuraisi mitään hyvää, ainakaan jos hän vauhtiin pääsisi. Loppuisivat joulujuhlat varmasti marssilla putkaan, sillä Axië ei ollut mikään paras taistelija silloin, kun viina tai viini, kumpi vain oli noussut päähän. Tähtäyskykykin heikkeni silloin huomattavasti. Itsekseen neito hieman hihitteli, kunnes siirsi tutkivan katseensa väkijoukkoon.

Ja missä ihmeessä se Àrayan nyt jälleen kerran mahtoi lymytä? Liekö löytänyt uuden parinkin. Ei, jostain syystä Axië ei laskenut sen varaan. Mitä aikaisemmin oli käynyt ilmi, oli mies törmännyt päin jonkun naishenkilön rintoja, ja siitähän naiset eivät yleisesti pitäneet. Joten, jos sen varaan saattoi laskea, ei miehellä tällä hetkellä ollut uutta paria. Ja pianpa Axië huomasikin tämän seinän vieressä kyhjöttämästä.
Jossain syvällä pieni säälinpoikanen iski Axiëen, joka lähti nyt hamuilemaan reittiään kohti Àrayanin lymypaikkaa, muistaen sitten äkkiä jotain. Hän kääntyi vielä takaisin, ja nappasi sen rivitansseista jo tutuksi tulleen hepun mukaansa. Hänen pitäisi näyttää löytönsä Àrayanille!

Siinä he sitten tuuppivat ihmisiä pois edestään, jossain vaiheessa Axië sai napattua uuden viinipullon, jonkun toisen juhlijan kourasta, mitä tietenkään ei hienostuneissa joulujuhlissa kovin hyvällä katsottu. Kapakoissa moinen taas oli ihan jokapäiväinen juttu. Kaipa neito sitten enemmän sellaiseen touhuun oli tottunut, nyt sitten silloin harvoin, kun myönsi juopottelevansa.
Pianpa hän kuitenkin sai raivattua reittinsä Àrayanin viereen, tapitti tätä hetken teräväkatseisilla silmillään, joiden katse ehkäpä juuri huonon viinapään takia, oli alkanut jostain syystä pehmetä.
Naurahtaen Axiëndra istahti Àrayanin syliin, ei olleenkaan hienovaraisesti ei, aivan kuin se olisi ollut ihan jokapäiväistä puuhaa. Hän hihitteli hieman, ja osoitteli sitten Àrayanille löytämäänsä heppua. "Katsohan mitä löysin. Katso sen silmiä, kultaiset kuin sinulla. Eikö ole hassua? Samanlaiset silmät, sen pitäisi olla harvinaista...", hän selitti, tuijottaen nyt ensikertaa hyvin hämmentyneenä, noita toisia kultaisia silmiä, jotka hänelle näyttivät melkeinpä identtisiltä Àrayanin silmien kopiolta. Aluksi hänestä tapaus oli ollut vain huvittava, nyt se rupesi jokseenkin karmimaan selkäpiissä.

Axiën hämmentyneestä ilmeestä, tuio heppu ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Myhäili vain siinä paikallaan, jotenkin tyytyväisenä. Axiëndra päätti kulauttaa uudesta pullosta sisältöä jälleen kurkkuunsa, ehkäpä hämmennys sillä lähtisi. Hän hihitteli jälleen itsekseen, huono viinapää, mikäs muu?


//Khihii, sori jos tuli taas jotenki outo. Kun tässä päänsäryssä jotenkin hassua kirjottaaa _ D Mut silti en pysty olla kirjottamatta, ku se on hauskaa .. DDD Hehhee. Nojoo, Axië on vähän kummallinen juoppo : DD MUTTA SAA KELVATA! : D //

Àrayan murahteli yksinään omassa pienessä nurkkauksessaan, joka ei kylläkään kunnon nurkkaus ollut, siinä vain pyöri ihmisiä melkoisella tohinalla. Välistä tuo katseli hieman epäluuloisena.
Axiëhan näytti oikein mielissään tanssivan tuon toisen herran kanssa, ja se jos mikä osasi suututtaa haltiaa, joka sittemmin vetäisikin jälleen aimo kulauksen pullostaan. Päässäkin alkaisi kohta vippaamaan, mutta se nyt ei pahemmin varmaan miestä haitannut. Oli muitakin asioita jotka haittaisivat ehkä vähän enemmän.
Mielessään tuolla pyöri ties minkälaisia asioita, ei ollenkaan hän saanut niistä mitään selkoa. Kaikki vain risteilivät edestakaisin, kuin jotkin ruotsinlaivat //*kröh kröh*//.

Hetken päästä tuo käänsi katseensa kokonaan pois rivitansseista ja sulki kultaiset silmänsä, ajatellen nyt kaikkea, yrittäen epätoivoisesti saada jotakin tolkkua omille ajatuksilleen. Oliko hän ehkä mustasukkainen, kun tuo vaaleahiuksinen tanssiva neitonen, Axië, tanssikin nyt tuon toisen kanssa? Entäpä jos korppitukka olikin hienoisesti ihastunut tuohon neitoon, jonka oli kerran tavannut pellolla? Sinänsä mahdoton ajatus, kun mies ei ollut ollut ihastunut pitkään aikaan, ei sen jälkeen kun oli karvaasti joutunut pettymään.
Mutta olihan sekin mahdollisuus. Miksi hän ylipäätään välitti tuosta kaikesta niin suunnattoman paljon?

Hetken päästä jälleen, tuo melkein sai sydänkohtauksen, kun joku tumpsahti hänen syliinsä. Silmänsä avatessaan ja kultaisten silmien kääntyäessä eteenpäin, tuo saattoi nähdä edessään, siinä sylissään Axiën, joka oli huomattavan paljon jo ehkä juonut tuota viiniä.
Neitosen siinä hihitellessä itsekseen, korppitukka vain oli yhä poissa tolaltaan. Axiëhan oli istahtanut hänen syliinsä, siten kuin hän olisi aina tehnyt niin. Kiesus.
Kun Axië sitten totesi, noista toisen miehen kultaisista silmistä, havahtui Àrayankin.
"Katsohan mitä löysin. Katso sen silmiä, kultaiset kuin sinulla. Eikö ole hassua? Samanlaiset silmät, sen pitäisi olla harvinaista..." neito oli sanonut, ja korppitukka käänsi katseensa toiseen mieheen, ja tosiaan. Tuollahan oli melko lailla samanlaiset silmät kuin hällä itselllään, eivät kuitenkaan niin kirkkaat.
"Höh, on kuitenkin vaan jotenkin saanut ne värjättyä, no eipähän hällä ole ainakaan samanlaisia hiuksia", haltia murahti hiljaa, mutta kuitenkin niin että vieressä seisova mies sen kuuli.

Oikeastaan Àrayania alkoi hermostuttaa tuo Axië, joka hänen sylissään istui ja hörppi jälleen pullostaan, niinkuin korppitukka omastaan. Ja sitten tuo vieressä seisova mies. Että varsinkin ja ainoastaan tuon miehen läsnäolemus osasi olla niin pirun rasittavaa. Kultaiset silmät kääntyivät miehestä poispäin ja pysähtyivät Axiëen. Haltialla oli kasvoillaan jollain lailla vakavakin ilme, mutta jokseenkin hieman huvittunut, ehkäpä semmoisen tavanomaisen piikittelevä.

//Jottain tönkköä nyt keksin...Gomen, gomen ^^'' Ihan kauhiaa tekstiä mutta sentään löysin jokseenkin miun inspikseni : DDD//

Jälleen pärähti soimaan joku hilpeä kappale, joka puolelta kuului ihmisten hihittelyä, taikka sitten äänekästä naurua, sekä vilkasta keskustelun sorinaa.
Väkeä alkoi yhä enemmän lappautua tanssilattialle, joka näytti nyt yhdeltä vellovalta mereltä. Rivitanssijat olivat lopettaneet tanssinsa, ja siirtyneet hieman sivummalle jutustelemaan. Se samainen homeinen saippua, seikkaili yhä ihmisten jaloissa, niin että joku onneton jälleen liukastui siihen, päästäen kimeän kirkaisun. Axiëndra, taas ei kyennyt huomioimaan mitään näistä tapahtumista, sillä hänen hämmennyksestä suuret silmänsä olivat kohdistuneet vain ja ainoastaan tuohon omituiseen heppuun, jonka silmät olivat melkein kuin Àrayanilla. Aluksi hän oli suhtautunut siihen huvittuneesti.
Hän oli jopa ollut asiasta niin innoissaan, että oli Àrayanille halunnut esitellä tuon toisen kultasilmäisen. Nyt asia sai hänet hämmentymään pahemman kerran. Tuntui vain niin omituiselta, että samassa paikassa oli kaksi henkilöä, jolla oli tuollaiset mystiset kultaiset silmät. (Mystiset : DD )

Hämmennys oli sitten niin ahdistava tunne. Se ei vain yksinkertaisesti sopinut yhteen hänen itsevarman luontonsa kanssa. Ja tuo hämmennys sen kuin vain kasvoi, kun hän tuijotti tuota omituista heppua, joka myhäili jokseenkin tyytyväisen oloisena siinä vieressä, sanomatta kuitenkaan pihaustakaan.
Axië naurahti yllättävän vaimeasti Àrayanin seuraaville sanoille, hörppäsi nopean kulauksen pullostaan, ennen kuin päätti itsekin asiaa kommentoida sen kummemmin.
“Minusta näyttää enimmäkseen siltä, ettei hänellä hiuksia ole ollenkaan”, hän näpäytti.

Ja tosiaan, tuo toinenhan oli lähes kalju, kaljuuntunut pahasti. Eipä tainnut sittenkään mikään ihan nuori veikko olla. Oli kuitenkin kumma, että tuo pysyi ihan tyynenä, Axiën jopa hieman loukkaavamman puoleisesta kommentista huolimatta, tämähän hymyili oikeastaan vielä enemmän. Olipas ärsyttävää. Ja vielä häiritsevämpää oli, ettei toinen sanonut sanaakaan. Seisoi siinä ja hymyili, ja tuijotti noilla kultaisilla silmillään.
Axiëndra kulautti jälleen loput pullonsa sisällöstä, naurahti, laski pullon penkin alle, nousematta kuitenkaan vielä Àrayanin sylistä. Tuskinpa toisella sentään ihan niin tukalaa oli, kuin oli ollut pari kertaa niiden kaljamahojen alla. Saisi nyt sitten luvan kestää hänen painonsa. Hahah.

Sitten hän vihdoin osoitti katseensa takaisin tuohon omituiseen heppuun, hän oli saanut suuremman osan hämmennyksestään laskemaan.
“Toisitko minulle lisää juotavaa, suutani alkaa jo kuivata?”, hän kysyi, kohottaen kulmiaan, puhuen kuitenkin varsin pehmeällä äänellä, ei ollenkaan ilkeästi, tokihan hän halusi että toinen hakisi hänelle sen juoman. Itse hän ei viitsisi nyt vielä nousta, kun oli juuri vasta istuutunutkin.
Hän käänsi katseensa vielä Àrayanin suuntaan, hieman huvittuneena.
“Hänkin voisi kaivata lisä kierrosta”, neito tuumasi, tilaten siis Àrayanillekin lisää juotavaa. Tuo omituinen heppu nyökkäsi ymmärtäväisenä, ei päästänyt vieläkään sanaakaan, ja katosi sitten ihmisvilinään hakemaan heille uusia juomia.
Axië naurahti hymähtäen.
“No, hetken sentään saan rauhaa tuosta hepusta, hän on jokseenkin outo. Eikö sinusta?” Hän kysyi, yrittäen katseellaan hetken seurailla, tuon hepun matkaa, kunnes käänsi katseensa sitten taas Àrayaniin, kuin yrittääkseen lukea vastausta tämän kasvoilta.

//KHIHIHIHIHI OUTOO TEKSTII TAAS : D D//

Àrayan vain istui siinä, Axië yhä sylissään, mutta se nyt ei miestä pahemmin haitannut. Ihan mukavaahan se oli, joskin varmaan häpeisi huomen aamulla silmät päästään, kun oli mennyt tanssiaisiin ja saanut kauhean mellakan aikaiseksi.
Ja nyt kun sitä tosiasiassa alkoikin ajattelemaan, niin sehän lähti pienestä vaivaisesta kakun palasta, joka sittemmin olikin joutunut Axiën vatsaan.
Kaljamahoja, niitä tuntui näkyvän joka paikassa. Minne haltia sitten vain menikin oli siellä vähintään maajusseja kera kaljamahojensa ja sitten vielä kirsikkana kakun päällä: Justiinoita, jotka alkoivat Àrayanin silmissä kaikki näyttämään vähintäänkin muuleilta, ja siltä ne kyllä kuulostivatkin.
Peltoreissua tuo ei varmaan koskaan unohtaisi. Jessus, koko päivä, tapellen joitakin pirun kaljamahoja vastaan, niin, että hänet oli vielä etsintäkuulutettu jopa Payonissa, kun hänet nyt oli etsintä kuulutettu muutenkin. Kaikkea sitä sattuu. Ehkäpä hänen isänsä löytäisi hänet nyt vielä paremmin.
Kylmät väreet kulkivat inhottavina viiruina selkäpiitä pitkin, kun tuo edes ajatteli omaa isäänsä ja sitä, että hänen aivan oma isänsä halusi hänet, Àrayanin, ainoan poikansa, elävänä tahi kuolleena. Kaikella oli, kuin olikin hintansa.

Kun Àrayan taas palasi haaveistaan maan pinnalle, niin silmät osuivat heti tuohon toiseen heppuun, kun Axië siinä samassa tokaisikin:
“Minusta näyttää enimmäkseen siltä, ettei hänellä hiuksia ole ollenkaan”
Sille ei voinut mies muuta, kuin naurahtaa hienoisesti ja totta tosiaan, ei miestä pahemmin, ollut siunattu hiuksilla. Toisaalta Àrayanin kävi kyllä tuota miestä sääliksi, vaikka koittikin sen poistaa kokonaan mielestään, sillä ei halunnut ajatella mitään hyvää tuosta, mutta tosiaan sääliksi kävi. Àrayanille hiukset nyt olivat tärkeät, jos hän olisi kalju, niin hän varmaan tappaisi itsensä, tai hankkisi peruukin, mutta ilman hiuksia hän ei liikkuisi, ei sitten missään. Ei kehtaisi edes peilistä katsoa itseään.

Hetkeksi noiden kultaisten silmien katse osui tuonne ulko-oven suuntaan, jossa Tríadel yhä odotti. Kermanvaalea tamma, se oli niin lojaali, ettei melkein sitä mihinkään edes tarvinnut sitoa. Kukaan nyt ei varmaankaan edes uskaltaisi sitä edes varastaa, sillä silloin se kyllä näyttäisi pahemmankin puolensa.
Katse kääntyi Axiëen, kun hän kuuli neidon seuraavaksi tokaisevan, uudelle tanssiparilleen, niinkuin Àrayan katkerana mielessään ajatteli, että:
“Toisitko minulle lisää juotavaa, suutani alkaa jo kuivata?”
Mies tuhahti itsekseen, mutta kuuli sitten Axiën vielä jatkavan, että taisi hänkin olla hieman juoman tarpeessa, ja sitten se ihme kaljupää lähtikin hakemaan juotavaa.
Mutta olihan Àrayanilla vielä, noh, loppuosa omasta pullostaan jonka seuraavaksi hörppäsikin, kuunnellen samalla, mitä asiaa hänen sylissään yhä istuvalla neitosella mahtoi olla.
“No, hetken sentään saan rauhaa tuosta hepusta, hän on jokseenkin outo. Eikö sinusta?”

Àrayanin kultaiset silmät tarkkailivat hetken Axiëta, joka sillä hetkellä katseli pudon hepu perään ja sitten katsahti Àrayaniin, kuin etsien vastausta miehen olemuksesta.
Sitten korppitukka vain murahti, hieman naurahtaen ja piikittelevä virne kasvoillaan:
"No totta hemmetissä on! Ihan ihme tyyppi."
Loppuen lopuksi tuon oli kuitenkin pakko hymyillä ja hieman nauraakin. Jostain syystä hän ei pystynyt olemaan vakava, saatikka vihainen Axiëlle, ei ainakaan, kun hän vielä kaiken kukkuraksi oli hieman hiprakassa.
"Noh, onneksi minä olen sentään varustettu hiuksilla", mies virnisti lopuksi vielä.

//EI OLE EDES OUTOO!! MIEL ON KÖKKÖÄ ^^''//

Axiëndran haaveilullinen katse harhaili sen omituisen hepun perässä, kunnes tämä katosi jonnekin ihmismassan vilinän ja hulskeen sekaan. Toisaalta, ei Axiëta sen kummemmin tätä kiinnostanut seurailla, vaikkakin toinen oli hänen mielenkiintonsa herättänyt, ihmeellisellä puhumattomuudellaan ja arvoituksellisella tuijotuksellaan.
Hän kuitenkin käänsi katseensa pian Àrayanin suuntaan, kysyttyään tältä ensiksi jotakin, ja yrittäen sitten kuin tulkita vastausta tämän kasvoilta.

Hän ei kuitenkaan osannut lukea toisen kasvoja, vaikka yleensä se kävi neidolta helposti. Ilmeiden lukeminen. Ehkä se johtui siitä hiprakasta, jossa hän oli. Tai sitten ei. Asiaa ei tarvinnut jäädä pitkäksi aikaa pohtimaan, kun Àrayan jo vaivautui vastaamaan. "No totta hemmetissä on! Ihan ihme tyyppi." toinen murahti, virnistäen kuitenkin piikikkäästi. Pian toinen jo hymyili ja naurahtikin.
Axiëndraa toisen reaktio huvitti, jokseenkin jopa huojensi. Hän naurahti kevyesti, ja antoi katseensa tiirailla väkijoukossa, kuin hakien sitä ihme heppua, jota sitten ei vieläkään näkynyt, yhtikäs missään.

Neito huokaisi, ja nojautui yhä enemmän Àrayaniin, kuin tahallaan härnätäkseen tätä, olihan hän huomannut, miten hämmentynyt toinen oli ollut jo pelkästään siitä, kun hän oli yllättäen hirvittävästi autohitaten (NIIN PYYDÄN ANTEEKSI, että aiemmin autohittasin, enkä edes huomannut sitä, kuin vasta nyt : DD Toivottavasti ei haitannut kamalasti.) tupsahtanut istumaan tämän syliin."Ah, hassua, yhdessä vaiheessa jo pelkäsin, että olisit ollut suuttunut minulle jostakin?", hän sanoi piikikkäästi, virnuillen tietysti tapansa mukaan lauseensa perään. Hänen katseensa hapuili pääasiassa väkijoukossa, mutta välillä se käväisi huvittuneena sivusilmällä Àraynissakin. Miten Axië nauttikaan toisten epävarmuudesta, sellaisilla hetkillä, kun hän itse saattoi käyttäytyä niin itsevarmasti.
Minkäs Axiëndra sille mahtoi, että hän vain rakasti toisten härnäämistä yli kaiken.
Siitä sai makeaa mahan täydeltä, varsinkin jos härnäyksen kohteena oli kaljamaha.
Nyt sellaista ei kuitenkaan mailla halmeilla näkynyt, joten Axië sai tyytyä Àrayanin härnäämiseen. Tosin johonkin tuo ajatus härnäämisestä katosi, miehen todetessa, että onneksi hänet sentään oli varustettu hiuksilla. Neito naurahti, ja vajosi hetkeksi ajatuksiinsa.

“Hassua, miten hiukset voivatkaan olla niin tärkeitä? En ikinä kestäisi, elää ilman niitä. Olo olisi varmaan sama, kuin puulla ilman lehtiä”, hän totesi, naurahtaen sitten katkerasti omalle vertauskuvalleen. Kuinka typeriä hän oli mennyt sepittämään? ´Olo kuin puulla ilman lehtiä´, Axië harvoin lausui suustaan mitään noin syvällistä, jos nyt tuotakaan syvälliseksi saattoi sanoa. Neidon katse tähyili yhä väkijoukossa, hänen kulmansa rypistyivät hieman. “Missä kummassa se hyyppä oikein viipyy? Pitääkö kaikki tehdä aina itse”, hän aloitti hivenen kiivaalla äänensävyllä, lopettaen lauseensa huokaisuun. Hänen suutaan alkoi tosiaan jo kuivaamaan, hän halusi juomansa.

//Severil nyt ei oo koskaan tönkköö, mul on aina : DD JA NYT TULI TAAS IHAN KUMMALLISTA TEKSTIÄ : DD En tiiä et mitä ees ite aattelin ku tätä kirjotin : D//

Nyt Àrayan jo nolostui äskeisestä kommentistaan, jonka oli ihme hyypiöstä sanonut. Axië taisi kuitenkin pitää miehestä. Mutta taas toisaalta, mustankipeä puoli naureskeli vain asialle. Oikeinhan oli korppitukka sanonut. Tähän oli myös tyytyminen nyt.
No, nyt ei ollut sitä heppua missään näkyvillä, ei ainakaan Àrayanin kultaiset silmät saaneet miestä näkyviin, mikä tietenkin oli aivan, tai oikeastaan todella hyvä asia. Ei korppitukkaa pahemmin huvittanut olla sen inhasti myhäilevän miehen seurassa, jos hän olisi nyt saanut päättää, niin hän olisi ihan mielellään valinnut Kaljamahat tai vaikka Justiinat, kuin sen inhan miehen, joka oli muuten olllutkin koko ajan ihan hiljaa ja vain myhäillyt itsekseen, vaikka Axië oli aika suoraan tuota piikittellytkin.
'Pitäisi varmaan itsekin muuntautua sellaiseksi...', mies murahti mielessään.

Seuraavaksi, kun tuo taas heräsi omista aatteistaan, johon ei mihinkään näyttänyt olevan niin minkäänlaista vastausta tai selvennystä, niin hän huomasi Axiën nojautuvan vain enemmän häneen.
Onneksi mies ei ollut punastuvaa sorttia, sillä muuten hän olisi varmaankin ollut täysin punainen naamastaan sekä varmasti myös korvistaan. Häntä vain niin inhotti olla siinä tilanteessa. Axië oli ihan varmasti huomannut sen, että hän oli muutenkin jo tarpeeksi hermostunut kaiken kukkuraksi vielä jopa mustasukkainen. Àrayan ei oikein tiennyt mitä pitäisi ajatella, mutta yritti pysyä mahdollisimman rauhallisena ja sulkikin seuraavaksi kultaisena loistavat silmänsä ja huokaisi hienoisesti. Hän etsi jostain toisen kätensä ja painoi kämmenen otsaansa vasten. Hän varmaan oikeastikin olisi ihan punainen, jos tosiaan olisi sitä sorttia. Mutta nyt hän oli oikein iloinen, kun ei punastunut. Axië olisi vain luultavasti alkanut piikittelemään häntä vieläkin enemmän.

Kun tuli puhe hiuksista, niin Àrayan hieman helpottui ja kuunteli mitä neito aikoi hänen jälkeensä sanoa.
“Hassua, miten hiukset voivatkaan olla niin tärkeitä? En ikinä kestäisi, elää ilman niitä. Olo olisi varmaan sama, kuin puulla ilman lehtiä”
Noin neito totesi ja korppitukka tyytyi vain hymyilemään. Oikeastaan aika nerokas lausahdus. Puu ilman lehtiä..
Niin se kyllä varmaan oikeastikin oli, eipä kai puukaan tykännyt olla ilman lehtiä, samanlaisesti, kuin ei ihmisetkään, tai siis kaikki, tykänneet olla ilman hiuksia.

“Missä kummassa se hyyppä oikein viipyy? Pitääkö kaikki tehdä aina itse”
Tuo neidon seuraava tokaisu, johon Àrayan melkein säpsähtikin. Ja tosiaan, miestä, sitä ihme hyyppää, ei näkynyt yhtään missään.
"....Ehkä se jäi suustaan kiinni", korppitukka murahti hivenen piikikkäästi, ja hiljaa. Sitä oli melkein vaikea kuulla, mutta kyllä luultavammin Axië sen kuulisi, sillä neitohan oli kuitenkin miehen sylissä, jonka Àrayankin jälleen huomasi ja hämmentyneisyys nousi taas pintaan, mutta toisaalta, neitohan tuli hänen syliinsä eikä mennyt sen hyypiön syliin...Kyllä Àrayan kävi kiivasta taistelua omaa mustankipeää puoltansa vastaan.
''Äh'', tuo murahti hiljaa, melkein äänettömästi ja karisti moiset mustasukkaisuus ajatukset päästään. Hänen nyt pitäisi olla iloinen Axiën puolesta.
Hymynkare nousi tuon kasvoille ja korppitukka sanoikin:
"Ehkä hän sieltä kohta tulee..."

//Ei edes oo kummallista tekstiä, enkä edes itse huomannut sitä siun hittausta : DDD Joten ei haittaa... Axië saa Àrayanin ihan mustasukkaiseksi ja hämmentyneeksi...: DDDD MIEL TAAS INHAA TEKSTIÄ!!//

Axiëndran kasvoilla sädehti ovela virne, ehkä hieman ilkikurinenkin. Muttei pahalla tapaa. Àrayan vain oli niin huvittava näky hermostuneena. Kun neito sitten oli nojautunut tähän yhä enemmän, oli tämä hermostunut vain entisestään. Miehen onneksi, Àrayan ei kuitenkaan lehahtanut tomaatin punaiseksi hämmentyessään, sen sijaan mies iski toisen kätensä otsalleen, jolloin Axië käänsi katseensa Àrayaniin, kohottaen huvittuneena kulmiaan.
“Àrayan, onko sinulla kuumetta?”, hän voihkaisi, ja loi toiseen “muka” huolestuneen katseensa. Yleensähän kättä pidettiin otsalla, kun mitattiin kuumetta, ja nyt kun Àrayan kerran oli lyönyt käden otsaansa, oli Axië löytänyt taas hauskan tavan pilailla.

Neito tapitti toista otsa hivenen rypyssä, hyvin huolestuneen oloisena, vaikkakin hänen vatsansa myllersi naurusta. “Annahan, kun minä koetan!” neito ilmoitti tomerasti, ja sysäsi Àrayanin käden pois miehen otsalta, koettaen sitä nyt omallaan.
“Kamalaa, sinähän olet aivan kuuma!”, neito voihkaisi pian perään, sen jälkeen kun hänen kasvoillaan oli ensin käväissyt hyvinkin pohtiva ilme. Axiëndra mutristi huuliaan, ja vetäisi kätensä pois toisen otsalta, kun se oli siinä jo hivenen liian kauankin viipynyt.
“Tiedän vain yhden parannus keinon kuumeeseen, mutta se tepsii aina”, neito naurahti, pomppasi vihdoin pois Àrayanin sylistä, kävellen lähimmän tarjoilupöydän luokse, jossa yksi viinipullo makasi ämpärissä, joka oli täytetty jäillä. Sen neito riuhtaisi mukaansa, kipittäen pian takaisin Àrayanin luo, heilutellen tuota ämpäriä, jossa viinipullo yhä lepäsi. Nopeasti Axië nappasi pullon ämpäristä, ja asetti sen penkin vierelle. Itse ämpärille ja jäille hänelle oli muuta käyttöä.

“Kun on kuumetta - mikä taas on melkein sama asia, kuin että kävisi kuumana, tarvitaan luonnollisesti jäitä, jotta jäähtyisi”, Axiëndra lausui erittäin piikikkäästi, virnistäen samalla, kun sysäsi jäisen ämpärin Àraynin päähän. Olipas toinen taas niin huvittava näky, ämpäri päässä, joka tihkui jäitä.
Nyt neito kumartui jälleen onkimaan viinipullon penkin viereltä, korkkasi sen auki, ja tällä kertaa istuutui erittäin hienovaraisesti Àrayanin syliin.
“Jotta et vihaisi minua aivan kamalasti, tarjoan sinulle ilmaiset kännit”, Axië selitti, heilutellen viinipulloa toisen nenän edessä, sysäten kuitenkin ensiksi tuon ämpärin pois miehen näkökentän edestä, saisi mies sitten itse ottaa sen kokonaan pois päästään.
“Mitäs sanot, jos skoolaisimme tällä kertaa mustasukkaisuudelle”, neito virnisti oikein tietäväisen näköisenä, mutta samalla huvittuneena. Sitä ihme heppua ei näkynyt vieläkään missään. Odottamatta Àrayanin vastausta neito kohotti viinipulloa skoolauksen merkiksi, ja kulautti sitten pienen tilkan sisältöä suuhunsa, sysäten sitten samaa pulloa Àrayanille. “Tässä, ellet pelkää saavasi tyttöbakteereja”, ja virne neidon kasvoillahan ei värähtänytkään.


//VOI HERRANJUMALA KUN NYT TULI NIIN NOLO JA SEKOVIESTI ETTEI MTN RAJAA : DD SORI SEVER : DD D JA KAIKEN LISÄKSI VIELÄ TODELLA TÖNKKÖ .< En oo varmaa ikin kirjottanut näin tönkösti, nyyh//

Àrayan kyllä tiesi, mitä siitä seuraisi jos Axië huomaisi hänen hermostuneisuutensa. Sillä hetkellä oli mies jo vetämässä kättään pois otsaltaan, kun neitonen hänen sylissään kääntyikin häneen itseensä päin ja tokaisi, jotenkin epätodellisen huolestuneena, jonka korppitukka heti sulki listasta pois. Luultavasti neidolla oli taas jokin muu mielessä, kuin se mitä oikeastaan sanoi.
“Àrayan, onko sinulla kuumetta?”
Noin neito tosiasiassa sanoi ja se sai hienoisen hämmennyksen jälleen nousemaan miehen kasvoille, hän nyt oli muutenkin niin hiprakassa, että luultavasti huomenna olisi ihan erilainen.
"Ööh...Ei", korppitukka murahti ihmettelevästi, mutta silloin neito jo tönäisi hänen kätensä pois otsalta ja laittoi siihen omansa.
Nyt Àrayanin hämmennys vaihtui oikeastaan ihmetykseksi, mitä neitonen nyt oikein aikoi.
“Kamalaa, sinähän olet aivan kuuma!”
Tuo nyt oli jotenkin jo ihan outoa.

Mies avasi suunsa ja tokaisi sitten, yhä toinen kulma hieman koholla ihmetyksen vuoksi.
"Enhän...min..."
Sitten neito jo vetäisikin kätensä pois miehen otsalta.
Kaikki tuntui menevän haltialle ihan liian nopeasti. Sillä pian oli neito jo noussut hänen sylistään pois ja se alkoi pikkuhiljalleen tuntua oudolta, ettei neito istunutkaan siinä. Mutta Àrayan ei nyt ajatellut vain sitä, vaan oikeastaan sitä, minne oli neito mennyt, sillä korppitukka oli hukannut hetkeksi neitosen.
“Kun on kuumetta - mikä taas on melkein sama asia, kuin että kävisi kuumana, tarvitaan luonnollisesti jäitä, jotta jäähtyisi”
Tuon lausahduksen kuullessaan, pelko kirpaisi selkäpiitä ja kultaiset silmät katsahtivat Axiëen, jolla oli kädessään ämpäri, jossa oli viinipullo ja siten siellä tosiaan täytyikin olla jäitä.
"Axiëeh....EI!" korppitukka huudahti, mutta siinä samassa ämpäri sisältöineen olikin jo hänen päässään, ja sulaneet vedet valuivat inhasti hänen niskaansa, mikä sai miehen ulvahtamaan silkasta inhotuksesta.

Mies ei ottanut sitä ämpäriä vielä pois päästään, ja tunsi sitenkin täysin hyvin neidon läsnäolon, ja sen miten jääpalat liikkuivat märkinä lattialle, tahi hänen syliinsä.
“Jotta et vihaisi minua aivan kamalasti, tarjoan sinulle ilmaiset kännit”
Tuon kuullessaan ja sen tuntiessaan, että neito jälleen istahti hänen syliinsä. Mies ei kuitenkaan tehnyt yhtään mitään, hän ei tiennyt pitäisikö itkeä vaiko nauraa, joten hän nyt ei tehnyt kumpaakaan.
Seuraavaksi ämpäri lähti pois näkökentän edestä ja kultaiset silmät näkivät edessään Axiën pullon kanssa.
Nyt korppitukka otti ämpärin pois päästään ja heitti sen pois, ja se vieri jonnekkin, kampaten erään Justiinan, jonka kaljamahainen sulhanen otti vastaan.

Kun Axië sitten kehotti, että jos he skoolaisivat mustasukkaisuudelle Àrayan tyytyi vain tuhahtamaan närkästyneesti ja käänsi katseensa toisaalle.
"No ihan mille vaan..." tuo sitten jälkeenpäin totesi ja vilkaisi sivusilmällä neitoa, joka jo kulauttikin hörpyn pullosta kurkkuunsa, ja tarjosi sitä sitten miehelle sanoen vielä:
“Tässä, ellet pelkää saavasi tyttöbakteereja”
Àrayan virnisti, tuntien samalla miten sulat ja hiukset valuttivat vettä hänen niskaansa jälleen.
"No en hitossa pelkää..." mies murahti hieman naurahtaen ja kulautti hänkin sitten osan pullosta omaan kurkkuunsa.
"Se ihme hyypiö on tosiaan jäänyt jonnekkin?" korppitukka totesi, ihan muuten vaan ja jatkoi sitten ihan todella hiljaa lausettaan:
"Hyvä vaan että jäi."

//EI OLLUT TÖNKKÖ, EIKÄ SEKO. MIEL NYT ON AINA TÄMMÖISTÄ KÖKKÖÄ : DDDD//

Axiëndra oli todella tyytyväinen itseensä. Hän oli onnistunut kippaamaan jäitä täyteisen ämpärin Àrayanin päähän, ja mitä hän yhtään miestä tunsi, normaalisti hän olisi lävistänyt jousella moisen ilkityön tekijän. Axiëlle hän ei silti sortunut edes rumaa sanaa sanomaan. Mikä sai neidosta vain entistä tyytyväisemmän, jopa niin tyytyväisen entä hän yltyi skoolaamaan mustasukkaisuuden kunniaksi. Tokihan hän hieman huvittuneena saattoi tällaisessa hiprakassakin oikein vahvasti epäillä, että ainakin aikaisemmin Àrayan oli ollut jonkin verran mustasukkainen sille kaljulle äijälle. Axië ei kyllä voinut ymmärtää miehiä. Mitäköhän Àrayanin päässä oli edes liikkunut, kun hän oli kuvitellut että Axië voisi jollain tapaa pitää tuosta kaljupäästä. Axië pudisteli ajatuksissaan päätään. Rajansa kaikella.
Tuo kaljupää herätti hänessä mielenkiintoa, ei sen kummempaa, kun Àrayan taas… Axiën mahassa muljahti, ja hän päätti ohjata ajatuksensa muualle. Viinipullon hän oli tyrkännyt Àraynille, joka ei näytettävästi ainakaan tyttöbakteereja pelännyt. Hyvä vain niin. Nirsot tyypit kävivät helposti nuoren neidon hermoille.

”Se ihme hyypiö on tosiaan jäänyt jonnekkin?" korppitukka totesi, ihan muuten vaan ja jatkoi sitten ihan todella hiljaa lausettaan:
"Hyvä vaan että jäi."
Axiëen tarkkaavainen katse porautui nyt tuijottamaan miestä silmiin. ´Hyvä vaan että jäi´, oli toinen sanonut. Ei näköjään pitänyt kovastikaan sen kaljupään seurasta.
Axië hymähti ääneen, hänen kulmansa kohosivat jälleen hieman, ja hänen katseeseensa oli tullut nyt enemmänkin huvittunut sävy.
“Ai olet sitä mieltä”, hän totesi piikikkäästi, hymy kohosi hänen suupielillään, kun Axië huitaisi muutaman jääpalan pois Àrayanin hiuksista, nojautuen tähän taas vaihteeksi enemmän.
“Kaljupää ei siis miellyttänyt sinua?”, hän kysyi erittäin huolettomalla äänensävyllä, onkien viinipullon Àrayanin kädestä, kulauttaen sen sisältöä jälleen hivenen kurkkuunsa, lakkaamatta kuitenkaan nojaamasta Àrayaniin, turha sitä kiusantekoa vielä oli lopettaa. Ties mitä hauskaa vielä olisi edessä.
“Harmin paikka, minä kyllä pidin hänestä kovasti”, Axië valehteli, yrittäen seurailla huomaamattomasti Àrayanin reaktiota asiaan, samalla kun kulautti jälleen viiniä kurkustaan alas.


“Ah! Minä pidän juomisesta. Känneistä. Silloin tekee asioita, joita ei yleensä tee. Silloin voi irrotella oikein olan takaa!”, Axië huudahti kovempaa, kuin oli aikonut. Hänen hiprakkansa alkoi pikkuhiljaa muuttua joksikin muuksi. Hän siirsi katseensa jälleen miehen kultaisiin silmiin, ja yllättäen hän tunsi, että olisi voinut upota niihin. Jotenkin ne olivat niin valloittavat, että Axië melkeinpä häkeltyi. Hänet valtasi todella lämmin olo.
“Nyt minullakin on varmasti kuumetta”, hän tokaisi, eikä meinannut saada katsettaan irti noista silmistä. Jotenkin hän siinä kuitenkin onnistui. “Nyt minä tarvitsen jäitä!” hän nurisi, huomaten kuitenkin ämpärin olevan tyhjä. Pianpa oli neito taas pompannut matkoihinsa Àrayanin sylistä ja matkannut lähimmän tarjoilunpöydän luo, kaataen lähimmästä ämpäristä jäät päälleen. Olipas virkistävää.
Mutta mitä? Jääkylpy tuntui myös kirkastavan hänen ajatusmaailmaansa. Mitä hän olikaan tehnyt, soperrellut Àrayanin edessä, että hänellä taisi olla kuumetta, toisen valloittavien silmien ansiosta. Ja sen jälkeen kipannut jäät niskaansa. Voi herranjumala, kun Axiëta hävetti.

Hän oli aikaisemmin huudahtanut, kuinka rakastikaan juomista, kännejä. No enääpä ei rakastanut.
Koko hänen itsevarmuutensa oli pian tipotiessään ja neito olisi halunnut vajota maan alle, ja pysyä siellä siihen asti, että tanssiaiset olisivat ohi. Maan alle hän ei kuitenkaan kyennyt vajoamaan, mutta pöydän alle kyllä. Sinne hän epätoivoissaan sukelsi, toivoen että Àrayan ei ikinä löytäisi häntä, ja hommaisi itselleen uuden parin. Ei kun, hetkinen, eihän Axië sitä oikeasti toivonut. Ei hän halunnut Àrayanille uutta paria. Hän halusi itse olla Àrayanin pari, muttei oikeastaan halunnut myöntää sitä edes itselleen. Miten elämä saattoikaan olla näin vaikeaa?
Axië löi kämmenen otsaansa, päästäen tukahtuneen parahduksen.

//Loppujen lopuksi päädyinkin sitten laittamaan Axiën välistä noloilemaan, ettei Àrayan joutuisi liikaa kärsimään. Voi Axië rukkaani, nyt hänen itsevarmuutensa kyllä koki kolauksen <3//

Àrayanin päässä risteili jälleen ajatuksia, kuin joitakin risteilyaluksia. Hän ei saanut niille mitään tolkkua. Kaikki vain tuntui olevan niin sekaisin. Hänen vain olisi tehnyt niin mieli lähteä, ottaa kermanvaalea tammansa ja häipyä, jonnekkin, vaikka sitten mutaiselle pellolle, mikä vain kävi.
Hetken aikaa paikka alkoi tuntua niin ahdistavalta. Korppitukka sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne sitten taas, nähden tietenkin jälleen Axiën siinä suoraan edessään. Hienoinen hymy nousi miehen kasvoille.

Ehkä miehen olisi kannattanut olla vain hiljaa, eikä sanoa mitään siitä oudosta kaljupäästä. Axiëko jos kuka keksisi siitä, oivan tavan piikitellä. Nyt jo korppitukka tuntui katuvan sanojaan. Miksei hän vieläkään ollut oppinut, että neidolla oli sana hallussaan ja keksi melkein mistä asiasta tahansa jotain sanottavaa, yleisemmin piikiteltävää.
“Ai olet sitä mieltä”, hän totesi piikikkäästi, hymy kohosi hänen suupielillään, kun Axië huitaisi muutaman jääpalan pois Àrayanin hiuksista, nojautuen tähän taas vaihteeksi enemmän.
Nyt vasta Àrayan hermostuneeksi tulikin, ja todellakaan, yleensä hän ei hermostunut mistään, ei ainakaan silloin, kun oli täysin selvinpäin.
Nyt hän oli jo täysin jurrissa, kiitos huonon viinapäänsä. Hän ei todellakaan varmaan muistaisi mitään seuraavana päivänä, mikä tietenkin saattoi olla ihan vaan hyvä asia, mutta taas toisaalta ei.
“Kaljupää ei siis miellyttänyt sinua?”
Axiën sanat havahduttivat tuon taas ja mies nyökkäsi purren huultaan, josta sittemmin alkoikin valua verta.
"No ei miellyttänyt", mies murahti jälleen hiljaa ja ajatteli samalla, että eihän Axiën pitänyt kuulla sitä, että "hyvä vain, että se mies häipyikin"- lausahdusta. Hän näköjään aliarvioi myös neidon kuulon.

“Harmin paikka, minä kyllä pidin hänestä kovasti”
Nyt nuo sanat vasta iskostuivatkin korppitukan mieleen. Hänen kultaisten silmien katseensa katsahti Axiëta ja siinä samassa kääntyikin jonnekkin muualle.
"...ööh...mukava kuulla" tuo naurahti, jotenkin pakonomaisesti.
"Hyvä, vain, että se tyyppi miellytti sinua", Àrayan murahti uudestaan, Axiëen kuitenkaan katsomatta.
Hän ei oikeastaan tiennyt mitä ajatella, valehteliko neito kenties, vai oliko naisella tosiaan sellainen miesmaku. Noh, sitä ei voinut Àrayan tietää, hän ei voinut muuta kuin pohtia asiaa.

“Ah! Minä pidän juomisesta. Känneistä. Silloin tekee asioita, joita ei yleensä tee. Silloin voi irrotella oikein olan takaa!”
Nuo Axiën sanat, jotka kaikuivat niin hyvin siinä Àrayanin korvan vieressä, saivat miehen katsahtamaan neitoon ja hymähtämään hieman.
"Ai että sinäkin", mies tokaisi hienoisesti naurahtaen. Miten hän voisi olla vakava, tuon neidon seurassa.
Mutta nyt vasta mies huomasi, kuinka Axië yhäkkiä tuijottikin häntä jotenkin eri lailla, kuin yleensä. Miehen kasvoille nousi outo, kysyvä ilme ja kulma kohosi hienoisesti.
Kultaiset silmät katsoivat kyllä neitoa takaisin, mutta siinä samassa Axië jo tokaisikin:
“Nyt minullakin on varmasti kuumetta”
Àrayan oli juuri avaamassa suutaan sanoakseen jotakin, mutta sitten neito olikin jo menossa hakemaan jäitä, eikä mies kerennyt sanomaan mitään.

Hän paransi hieman asentoaan, mutta jäi silti siihen istumaan, ja koitti etsiä katseellaan neitoa. Minne se Axië nyt hävisi ihan yhtäkkiä?
"Sanoinko jotain?" tuo murahti epätoivoisena, miettien samalla, oliko Axië livistänyt hänen takiaan. Se ei kyllä yleensä ollut neidon tapaista.
Àrayan sulki hetkeksi silmänsä ja huokaisi syvään. Pakko se kai oli mennä etsimään sitä karkulaista, hän ei meinaan halunnut näyttää siltä, kuin olisi ihan ilman seuralaista. Hän kun ei tahtonut muuta seuralaista, kuin Axiën. Mitä ihmettä, hän oikeastaan pohtikaan? Miksei hän halunnut ketään muuta. Àrayan läimäytti myös käden tsalleen, kuin höveten omia ajatuksiaan ja jättikin ne nyt toisaalle ja nousi ylös lähtien etsimään väkijoukosta karannutta neitoa.

//Axië rukka ja Àrayan parka<3 Nyt se yksi lähti sitten etsimään sitä karannutta neitosta : DDD//

Axiëndra veti jalkansa rintaansa vasten, ja kyhjötti siinä pöydän alla, yltyen melkeinpä murjottamaan. Sillä hetkellä hän olisi halunnut kuristaa jonkun paljain käsin, tai viskoa vaikkapa muutaman viinipullon päin seinää helpottaakseen oloaan, mutta jos hän olisi tehnyt niin, hän olisi herättänyt huomioitavasti huomiota, ja Àrayan olisi varmasti löytänyt hänet. Niinpä neito tyytyi nojaamaan päänsä polviinsa, ja jupisemaan kirouksia puoliääneen.

Kaljanlemu pisti ikävästi nenään jostakin yläpuolelta. Axië nyrpisti nenäänsä mietteliäänä. Tällä hetkellä alkoholijuomat eivät kiinnostaneet häntä enää yhtään, ja siltikin kiinnostivat. Kaikessa siinä häpeässään hän olisi toisaalta halunnut vetää kunnon huppelit, jotta voisi unohtaa kaiken, muttei taas halunnut tehdä sitä, jottei taas tekisi entistä enemmän typeryyksiä. Hän huokaisi, ja oli juuri vajota synkkiin ajatuksiinsa, kun hänen yläpuoleltaan kuului suuri TUMPS!
Hätkähtäen Axië kohotti päänsä, joka oli aikaisemmin nojannut hänen polviinsa, tosin pään kohotus ei ollut ehkä kaikkein viisain teko, sillä se kopsahti kivuliaasti pöydän “kattoon”, joka oli taipunut uhkaavasti alaspäin. Axië parahti hieman liiankin kovaan ääneen, käpertyen niin pieneksi keräksi pöydän alle, kuin saattoi.

Pöydän päällä täytyi olla jotakin tosi raskasta, kun se taipui noin rajusti alaspäin. Ja seuraavasta räkäisestä naurusta ei ollut kovin vaikeaa päätellä, kuka siellä pöydän päällä makaili. Kaljamaha, kukapa muu! Axië voihkaisi, ja pelkäsi henkensä edestä, että tuo pöytä vielä antaisi periksi ja armas kaljamaha tippuisi hänen niskaansa.
Ylhäältä kuului järkyttävää mässäilyn ääntä, kyseinen kaljamaha varmasti nautti nyt oikein olan takaa jotakin maukasta suklaaleivosta. Axiën mahasta pääsi kurinaa, hänkin halusi leivoksen.

Hetken päästä hän kuuli suurien korkojen kopisevan lattiaa vasten, pöydän alta hän saattoi huomioida norsunkokoiset karvaiset kintut, pinkeillä korkokengillä varustettuina. Justiina. Axië peitti korvansa käsillään, kun tuo kyseinen Justiina alkoi jostain syystä kiljahdella rivoja kommentteja, oli kai pahassa huppelissa hänkin.
Sitten tapahtui se mitä Axië oli pelännytkin, Justiina pudotti kädessään olleen muffinin maahan, kurottautui noukkimaan sitä, ja samalla tajusi pöydän alla olevan jotakin muutakin.
“Kukkuluuruu!”, kuului hörisevä kommentti Justiinan suusta, kun hän kurkisti pöydän alle, murtunut nenä yhä vetistellen. Tämän silmät kiiluivat punaisuuttaan, ja naisen henki haisi pahasti oluelta.

Axiën jo muutenkin epätoivoista tilannetta ei tietenkään parantanut se, kun hänen yläpuoleltaan kuului uhkaava RÄTS! Neito ehti vain kohottaa katseensa, ja ainut mitä hän näki oli valtaisan suuri takapuoli. Sitten kaikki jäikin sen varjoon. Hän tunsi tuon ällöttävän takapuolen naamallaan, ja vaikka hän kuinka huusi, ei hänen äänensä kiirinyt kovin kauas. Hemmetin hemmetti, tätähän hän kaikkein eniten oli juuri toivonutkin.

//Pöh, en päässy kaljamahoista vieläkään eroon : XXX Soriii : DD //

Àrayan käyskenteli pitkin ja poikin salia, muutaman kerran meinasi jo lentää selälleen, ja piti ottaa lähimmästä seinästä tai pöydästä kiinni, jotta ei nyt olisi ihan kaatunut. Herra alkoi pikkuhiljaa olla todellakin huppelissa ja pahassa sellaisessa.
"Voih, minne se nyt katosi", mies mietti, etsien samalla neitoa jostain väen joukosta.
Toisaalta, hän taas oli yllättävän lähellä tuota piilottelevaa neitokaista, joka lymys para-aikaa sen pöydän alla, jonka ohi mies juuri äsken käveli ja joutui ottamaan tukea. Hän ei vain tajunnut katsoa alas, ja siitä vielä pöydän alle. Ei mies enää pystynyt ajatella niin selkeästi.

Hetken päästä hän oli jälleen saanut päänsä sen verran virkoamaan, että lähti taas muutaman askeleen verran poispäin ja jäi nojailemaan seinään, ollen yhä tuhottoman lähellä tuota pöytää ja samalla Axiëta, jonka hän oli kadottanut, eikä tiennyt ollenkaan miksi. Eikö neito halunnutkaan olla hänen parinsa? No olisi sanonut suoraan, niin Àrayanin ei tarvitsisi nyt häntä etsiä.
Mies ei kuitenkaan saanut itseltään rauhaa, ennen kuin löytäisi sen neitokaisen, jonka oli niin jotenkin taianomaisen hyvin onnistunut kadottamaankin.

Kultaiset silmät tiirailivat väkijoukkoa, joka alkoi sillä hetkellä näyttämään erittäin juopuneelta. Kaljamahoja siellä sun täällä.
Korppitukka katsahti alas hetkeksi ja mietti mistä etsisi seuraavaksi, kun hänen ohitseen oli menossa se samainen Justiina, jolta neiti oli pamauttanut nenän tohjoksi. Hänkin näytti olevan todellakin hiprakassa ja otti aivan yhtäkkiä tukea kultasilmäisestä miehestä, eli Àrayanista.
"Öh...antee...ksi" nainen soperteli hikaten aina jokaiseen väliin ja jatkoi sitten matkaansa.

Korppitukan kesti hetki toipua järkytyksestä, eikä lähellä näyttänyt olevan desinfiointi ainettakaan, jolla voisi puhdistaa olkapään, josta Justiina juuri äsken oli ottanut tukea.
"Ah, mukavaa" mies murahteli itsekseen ja katsoi minne Justiina seuraavaksi suuntasi ja mitä ihmettä. Joku kaljamahainen tollo oli istunut tuon pöydän päälle, mikä rätisi aika pahasti, se varmaan kohta putoaisi kokonaan lattialle.
Àrayan todellakin oli mielissään siitä, että nyt hän ei ollut se joka jää kaljamahan alle, sillä hän ei olisi halunnut kokea sitä enää kolmatta kertaa. Tuskinpa nyt pöydän alla muutenkaan ketään olisi, tyhmähän mies oli kun tuollaisia ajatteli. Kaikki olivat tanssimassa ja juhlimassa --jopa Axië varmaankin jonkun toisen hepun kanssa.
Ah, ja korppitukka ei sitten tuntunut saavan ajatuksiltaan rauhaa.

Hetken aikaa siinä vain oltuaan ja mietittyään tuo päätti kätkeä ajatuksensa toisaalle ja keskittyi vaikka katsomaan, kuin Justiina ja kaljamaha siinä mussuttivat. Tuo karvasäärinen Justiinakin pudotti vielä oman muffinsinsa ja kurottautui sitä nostamaan. Ja haltia mies joutui kääntämään kasvonsa. Miten rumalta se näyttikään, kun tuollainen hieman pönäkämpi Justiina kumartui.

Sitten siinä samassa se kaljamaha, ja koko helskutin pöytä rymisi maahan. Kultaiset silmät katsoivat nyt jotenkin oikein tarkasti tuota kasaa, kaljamahaa ja pöydän rippeitä. Olipa tuo karvasäärinen Justiinakin kaatunut mellakan takia takapuolelleen ja hörisi siinä nyt, kuin joku aasi.
Mutta haltia ei kiinnittänyt mihinkään muuhun mitään huomiota, kuin siihen, mitä hän luuli kuulevansa tuolta kaljamahan alta. Huutoako, joka kylläkin tuntui melko hyvin tukahtuvan isoon, karvaiseen takapuoleen.
"Axië?" mies kysyi hiljaa itseltään ja otti muutaman askeleen lähemmäs, ja toisetkin ollen pian pöydän ja kaljamahan luona.

Kaljamaha vain mussutti tyytyväisenä jotain leivosta siinä ja näytti erittäin huvittuneelta nähdessään Àrayanin edessään.
"Herra hyvä, voisitteko siirtyä" haltia sanoi kohteliaasti, joskaan hänen äänessään ei kohteliaisuutta kyllä ollut, ei piirun vertaa.
Kaljamaha ei kuitenkaan vastannut, hörötti vain siinä ja ruokaa lensi pitkin rinnuksia.
Àrayan huokaisi hiljaa ja kääri hieman hihojaan.
"No sitten joudun käyttämään voimaa, valitan" mies totesi tylysti ja tarttui jostain paidannäköisestä kappaleesta kiinni ja repi oikein repimällä miestä pois siitä, yrittäen kuitenkin olla tarpeeksi varovainen, jos alla tosiaan oli joku.

Raskaan työn jälkeen haltia oli saanut miehen siirrettyä pois ja katsoi nyt sinne missä kaljamaha oli äsken vielä lojunut.
"Axië?" tuo mumisi hiljaa, ja hienoinen hymyn pilkahdus käväisi miehen kasvoilla.
"Nyt se olit sitten sinä, enkä minä", mies sanoi vielä hetken päästä, jälleen hymyillen, mutta silti hieman huolissaan, "etkai tukehtunut täysin?"
Hän ojensi kättään veätääkseen neidon ylös.
Ja sitten taas mies katosi omaan ajatusmaailmaansa. Miksi hän siinä ylipäätään puhui?
Hän hymähti kerran neidolle, jolle ei näköjään edelleenkään voinut olla vakava, ja käänsi sitten selkänsä tälle.
Mutta kun tuo oli kääntynyt, niin hän näki edessään sen Justiinan, kera karvajalkojensa, joten kääntyipä mies takaisin, hinoinen vinre kasvoillaan, mutta jokseenkin hän vältteli katsomasta neitoa silmiin.
"Öh, kuka nyt tuonne päin haluaa katsella", mies totesi huvittuneena.

//KALJAMAHAT ne on kivoja<3 Säälin vain Axiëta : DDD En haluaisi olla se joka jää kaljamahan takapuolen alle ^^ Ja miel taas kauhiaa tekstiä//

Kaikista pahin oli se haju, haju mille tuo kaljamahan valtaisa takapuoli haisi.
Axiëndra pystyi melkein vannomaan, että kyseinen herra tuskin koskaan pyyhki valtaisaa takapuoltaan, taikka sitten edes ylipäänsä kävi pesulla. Olo oli niin tukala, ettei neito kyennyt edes nyrpistämään nenäänsä. Oikeastaan tuon herran takapuoli hänen päänsä päällä tuntui erityisen raskaalta, sen läskit peittivät kaikki hengitystiet, ja sen paino tuntui melkeinpä murtavan neidon nenän. Pahin oli kuitenkin se haju, haju johon Axië uskoi jo pyörtyvänsä, kunnes kuuli jostain maailman melskeen seasta tutun äänen:"Herra hyvä, voisitteko siirtyä"
Axiëndra ei epäillytkään, etteikö puhuja olisi ollut Àrayan, nyt hänellä siis oli tilaisuus pelastua tämän haisevan takamuksen alta.

Onni lävisti häntä. Hän pääsisi pois. Axië ilahtui niin kovasti Àrayanin äänen kuulemisesta, että unohti jopa aiemman häpeänsä. Pian kaljamaha kammettiin pois hänen päältään, ja Axië saattoi ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hengittää taas vihdoin raikasta ilmaa. Raikas ilma, mitään parempaa neito ei sillä hetkellä tiennyt.
”Axië?”, hän kuuli Àrayanin mumisevan. Axië hymähti tajuten makaavansa lattialla haukkoen henkeään, pöydän rippeiden seassa. Viimein hän tajusi kohottaa katseensa miehen suuntaan, jolla olikin heti jotakin sanottavaa: "Nyt se olit sitten sinä, enkä minä", Àrayan totesi hymy huulillaan. Axië tyytyi vain virnistämään huvittuneena toisen sanoille. Hän olisi kyllä antanut mitä tahansa, jottei olisi jäänyt kaljamahan valtaisan takamuksen alle. Mitä tahansa.

”Äh, ennemminkin meinasin pyörtyä lemuun”, Axië naurahti vastaukseksi Àrayanin kysymykseen siitä, ettei kai hän ihan tukehtua ollut ehtinyt. Neito tarttui miehen ojentamaan käteen, ja kapusi viimein ylös. Muutamia kärttyisiä rouvia oli kerääntynyt paikalle ihmettelemään jo toista tuhoutunutta tarjoilupöytää. Leimuavia katseita he sinkauttelivat jälleen Àrayanin ja Axiën suuntaan, niin että neito ehti jo hetken pelätä, että he tosiaan olivat jälleen paljastuneet. Axië saattoi kuitenkin huoahtaa helpotuksesta, kun nuo rouvat lähtivätkin sen kaljamahan perään, joka oikeastaan oli pöydän tuhonnutkin. Tätä he hakkasivat laukuillaan.
Axië tirskahti ja oli hyvillään, etteivät kaikki vanhat rouvat lukeneet Masqueradea.

Àrayan oli kääntänyt hänelle selkänsä, ei kestänyt kuitenkaan kauaakaan, kun tuo jo kääntyi takaisin, huomattuaan joutuneensa kasvotusten justiinan kanssa.
Öh, kuka nyt tuonne päin haluaa katsella", noin Àrayan totesi huvittuneella äänellään, miehen kasvoilla oli virne, mutta selvästikin toinen vältteli katsomasta häntä silmiin.
Oikeastaan Axië oli siitä vain helpottunut, hänen mahaansa jälleen myllersi, hienoinen häpeän tunne oli palannut, ja sen mukana jotain muutakin, vaivaantuneisuus.

Niinpä hän sitten vain hymähti vastaukseksi Àrayanin kommentille, hänkin vältellen katsomasta toista, Àrayanin sijaan hän tuijotti miehen takana olevaa justiinaa, vaikka tuo nainen olikin kaikkea muuta kuin mukavaa katseltavaa. Ja pian kävikin ilmi, että tuo kyseinen justiina oli kuullut, kuin kuullutkin Àrayanin sanat siitä, ettei häntä ollut kannattanut katsella. Justiinan perunankokoinen etusormi kohottautui koputtamaan Àrayania olalle, minkä jälkeen kuului pistävän leuhka kommentti.
”Anteeksi vain, mutta minä olen oikein ihana ihminen. Salaa kumminkin tekin herra, minusta haaveilette. Ette vain kehtaa myöntää sitä”, Justiina hekotteli siinä, pyhkien samalla räkää turvonneesta nenästään.
Axiëndra oli siirtynyt hihittelemään hihaansa(Ups, hänellähän ei ollutkaan hihaa . DD), ja saikin pian osakseen ruman mulkaisun Justiinan suunnalta.

Kooten itsensä, Axië ryhdistäytyi. ”Tuota, minä käyn hakemassa lisää juotavaa, jätänkin teidät kyyhkyläiset tänne puimaan salaisia haaveitanne”, hän naurahti piikikkäästi, ja lähti sitten marssimaan viereiselle tarjoilupöydälle, joka yllätys, yllätys oli vielä jopa ehjä. Käteensä neito poimi jonkin sortin lasin, johon kaatoi tällä kertaa ihan vaihtelun vuoksi tuiki tavallista olutta. Osittain hän oli hyvinkin huvittunut Justiinan käytöksen takia. Osittain taas, hän olisi halunnut kirota Justiinan haaveineen maanrakoon. Axië kuitenkin tyytyi kulauttamaan oluen kurkkuunsa, hakeutuen pienen seurueen keskusteluun tekoviiksistä, mukaan.
Jostakin syystä, hänellä oli silti erittäin tylsää, naurahteli vain vähän väliä, kun joku miekkonen luuli olevansa hauska, irrotettuaan tekoviiksensä, ja liimattuaan ne otsaansa yhteneväiseksi kulmakarvoitukseksi. Olkansa yli Axië kuitenkin vilkuili vähän väliä, yrittäen tavoittaa katseellaan Àrayania. Neito huokaisi, ja yltyi sitten osallistumaan keskusteluun peräti yhdellä, sarkastisella lauseella.
”Tekoviikset ovat sitten vitsikkäitä”, ja hänen hämmästyksekseen, koko seurue pärskähti nauramaan hänen kommentilleen, kuin hyvällekin vitsille. Olivat kai aika huppelissa nämäkin. Mikäs siinä, Axië siirtyi täyttämään lasinsa uudelleen.


//Hahaa, tälläistä tällä kertaaa . DDDDD //

Àrayan ei oikein tiennyt mitä sillä hetkellä tekisi, mutta naurahti kuitenkin neidon kommentille siitä, että toinen oli pyörtyä ennemminkin lemuun.
Ei sille vaan voinut naama vakavana olla.
Mies kuitenkin visusti vältteli katsomasta neitoa silmiin. Hän ei kylläkään tiennyt miksi, se ei vaan tuntunut hyvältä katosa neitoa silmiin, noihin lemmikinsinisiin. Hänen vatsassaan alkaisi varmasti liidellä taas perhosia.

Hän kuitenkin tuli hetkeksi toisiin ajatuksiin ja kohotti katseensa Axiëen ja oli juuri sanomassa jotakin, kun samainen Justiina tuli takaalta.
”Anteeksi vain, mutta minä olen oikein ihana ihminen. Salaa kumminkin tekin herra, minusta haaveilette. Ette vain kehtaa myöntää sitä”
Korrpitukan selkäpiitä karmaisi nuo sanat, tuo ääni, joka oli tullut hiemankin liian tutuksi. Hän tunsi myös toisen käden koputtavan omaa olkapäätänsä. Herrankiesus.

Ja sitten kuten tuo kultasilmäinen jo saattoi odottaakin, hän sai Axiëlta erittäin viheliään kommentin jälleen.
”Tuota, minä käyn hakemassa lisää juotavaa, jätänkin teidät kyyhkyläiset tänne puimaan salaisia haaveitanne”
Nyt herra tuntui olevan siinä pisteessä, että pikkuhiljaa tuo tuommoinen taisi alkaa riittämään. Hän ei kuitenkaan näyttänyt sitä päällepäin virnisti vain erittäin inhottavasti katoavalle neidolle, jonka jälkeen palautti ajatuksensa takanaan olevaan Justiinaan joka siinä kaiveli nenäänsä.

"Olette erittäin viehättävä nainen, kyllä, mutta taidanpa haaveilla ihan jostain muusta kuin teistä", mies sanoi rauhallisesti ja taputti suuri kokoista Justiinaa olkapäälle.
Justiina näytti olevan sen verran jurrissa, että juuri ja juuri tajusi asian, mutta kyynel nousi tuon silmäkulmaan, ja sen jälkeen Àrayan vielä totesi:
"Joten suonette anteeksi."

Korppitukka kuuli kun Justiina tömisteli jonnekkin, luultavasti miehensä luo, kun tämä lähti paikalta, kääntäen jälleen selkänsä tuolle uhkealle Justiinalle.
'Elämä on kovaa ystävä hyvä' tuo ajatteli lähtiessään jotenkin epätoivoisesti etsimään pääsyä pois koko helskutin talosta.
Jossain vaiheessa etsintöjä, tuo kuitenkin muutti mielensä. jokin hänen sisällään sanoi, ettei hänen vielä kannattaisi lähteä.
Korppitukka kääntyi ja näkikin siellä, eräässä keskustelujoukossa Axiën, kuullen samalla, melko lähellä kun oli.
”Tekoviikset ovat sitten vitsikkäitä”
Ja koko väki siinä ympärillä repesi nauramaan.

Àrayan tunsi olonsa sillä hetkellä hyvin hyvin turhautuneeksi ja jotenkin, yksinäiseksi. Ehkei hänen olisi kannattanut ilmaantua juhliin ollenkaan, nyt Axië ei tuntunut edes huomaavan häntä enää.
Tarjoilija käveli viinilasien kanssa hänen ohitseen ja tarjosi lasillista miehellekkin joka otti sen ilomielin.
Jokin hänessä sai mielensä rohkaistettua ja korppitukka käveli hitaasti katse lattiassa väkijoukon luo, Axiën taakse, toivoen että neito ei olisi huomannut häntä, mutta se ei oikeastaan häntä edes haitannut.
"Kuule, on mukavaa että yrität parittaa minua, mutta luulen, että hallitsen ne asiat ihan tarpeeksi hyvin itsekin, vaikka ne ovatkin aina menneet hieman...noh, nurin", hän kuiskasi neidon korvaan, erittäin jotenkin tyynellä äänellä. Ja totta tosiaan, Àrayan ei ollut mikään Amor. Hän oli tyrinyt kaikki rakkaussuhteensa siihen saakka.
"..mutta jos neito sallii, niin voisin kyllä tanssittaa teitä."
Hän lisäsi vielä perään, toivoen hällä olevan edes vielä yksi mahdollisuus parantaa tanssiaisilta.

//TÖNKS TÖNKS!!!//

Axiëndra oli saamassa tarpeekseen vitsikkäistä tekoviiksistä, ja niitä heiluttelevasta miehestä. Koko seurue johon hän oli liittynyt, oli selvästi hiprakassa, ja heidän keskustelun aiheensa olivat niin tylsiä, että Axiën täytyi oikein kunnolla keskittyä, jottei sortuisi haukottelemaan.

Hänen katseensa kiersi kaikkialla aivan muualla, kuin seurueen jäsenissä. Välillä hän nyökkäili johonkin asianyhteyteen, kohtelias hymyn kare koristi hänen kasvojaan, sopivissa kohdissa, hän saattoi päästää suustaan pienen kikatuksen, siinä missä muut repesivät remakkaan nauruun.
Mielessään Axië jo kirosi omaa luonnettaan, miksi kummassa hänen oli taas vaihteeksi pitänyt hankkiutua eroon Àrayanista.
Oman hölmöilynsä takia hän sai nyt potea turhankin pitkäveteisestä seuraa.

Hieman kyllästynyt katse hakeutui tutkailemaa väkijoukkoa. Ei missään. Hän ei nähnyt enää Àrayania. Neito tukahdutti huokaisunsa, kohotti katseensa jälleen mieheen, joka esitteli tekoviiksiään, ja totesi kuinka vitsikkäitä nämä viikset olivatkaan.
Koko seurue remahti raikuvaan nauruun, Axië itse tyytyi vain hymähtämään, siirtyen tarjoilupöydän puoleen täyttämään lasiaan uudestaan. Ei kai pikku hiprakka hänellekään pahaa tekisi, nyt kun hänen olonsa oli jälleen ylitsepääsemättömän selvä, kiitos jääsuihkun.

"Kuule, on mukavaa että yrität parittaa minua, mutta luulen, että hallitsen ne asiat ihan tarpeeksi hyvin itsekin, vaikka ne ovatkin aina menneet hieman...noh, nurin", joku kuiskutti sanat hänen korvaansa, saaden Axiën hivenen hätkähtämään, ja kaatamaan olutta hänen lasinsa ohi pöydälle.
”Àrayan”, hän huokaisi hivenen ärtyneisyyden ja huvittuneisuuden sekaisella äänellä.
"..mutta jos neito sallii, niin voisin kyllä tanssittaa teitä."

Tanssittaa? No kyllähän Axië tanssia halusi, hän ei vain osannut, ja sehän neitoa hävetti.
“Nurin? Hah, no samaa rataa on mennyt minullakin,..” hän naurahti kepeästi, hienoinen virne oli jälleen palannut neidon kasvoille, samalla kun hän kääntyikin jo puoliksi Àrayanin suuntaan, eikä tällä kertaa yrittänytkään vältellä katsekontaktia.
“…kaipa juuri siksi, että aina lopulta on paljastunut, etten minä osaakaan tanssia. Tähän asti se on ollut monille kelpo syy lempata minut”, Axië tuhahti, naurahtaen perään hivenen vaivaantuneesti. Hänestä tuntui siltä, kuin hän ei enää löytäisikään mitään näsevää sanottavaa. Sanattomalta.

//NO SEVERIL NYT EI OLLU TÖNKS TÖNKS! UPS TÄSTÄ TULI LYHYT : /
Oot taas vaihtanu avaa : D Söpö<3 //

Àrayan katsoi vielä sillä hetkellä Axiën selkää, kunnes tuo sitten huomasi takanansa olevan, jonkun ja kaatoikin hieman ohi olutta.
"Àrayan.."
Mies saattoi kuulla nimensä neidon suusta, hieman jotenkin ärtyneellä, mutta kuitenkin huvittuneella äänellä.

“Nurin? Hah, no samaa rataa on mennyt minullakin,..”
Miehen kasvoille nousi erittäin kysyvä ilme, mutta hän kuitenkin keskittyi siihen, mitä Axië meinasi seuraavaksi sanoa.
“…kaipa juuri siksi, että aina lopulta on paljastunut, etten minä osaakaan tanssia. Tähän asti se on ollut monille kelpo syy lempata minut”
Mies ei oikein voinut ymmärtää, miksi joku halusi lempata jonkun, joidenkin tanssitaitojen ansiosta.
Myös korppitukka huomasi, että Axië ei koittanutkaan vältellä katsekontaktia, vaikka kultasilmäinen sitä taas huomaamattaan aluksi koittikin vältellä, mutta ei enää sen jälkeen, mitä neito oli sanonut.
"No, tyhmiä ovat olleet, todella tyhmiä", mies sanoi hiljaa, erittäin hiljaa, oikeastaam hän ei ollut tarkoittanut sanoa ajatuksiaan ääneen, mutta niin se vain pulpahti hänen suustaan.
"En minäkään osaa tanssia. Enkä ole tänään edes päässyt kunnolla kokeilemaan, kun olen vain roikkunut jonkin Justiinan mukana", mies murahti muka vihaisena, mutta virne paljasti, ettei tuo lähellekkään vihainen/ärsyyntynyt ollut.
Olihan se jo huomattu, ettei mies vain pystynyt olemaan vihainen Axiëlle.

"Ja osasitpa tanssia tai et, niin sittenhän meitä todellakin on kaksi", Àrayan sanoi vielä hetken päästä ja naurahti, ottaen yhden viinilasin ohi kulkevaöta tajoilijalta jälleen kerran ja kohotti sitä hieman ilmaan, ja naurahti.
"Tanssitaidottomille", mies sanoi ja hörppäsi osan lasissa olevasta viinistä, oli hetken aikaa ihan hiljaa ja totesi sitten:
"Haluaisin kuitenkin tanssia kanssasi?"

//Kröh kröh...LYYHYTTÄÄÄH!! Sori, hirveää tekstiä ja ihan lyhyttä...Arrgghh!!//

Axiëndra kirosi hiljaa mielessään, samalla kun onnistui kaatamaan oluet lasinsa sijasta pöydälle. Àrayan oli onnistunut yllättämään hänet, oikein kunnolla. Ilmestynyt vain yllättäen hänen taakseen. Vaivaantuneena Axië antoi katseensa kiertää ihmisissä, jotka kyseisen tarjoilupöydän ääressä miettivät kukin, mitäköhän mahtaisivat ottaa, kuunnellen kuitenkin tarkasti, mitä Àrayanilla oli sanottavanaan.
Muutamat paheksuvat katseet tavoittivat neidon, juuri tuon oluen kaatamisen takia.
Axiëndrasta tuntui kuitenkin enemmän siltä, etteivät he olleet vihaisia pöytäliinan tahraamisen johdosta, vaan sen vuoksi, että hyvää kunnon olutta oli mennyt täysin hukkaan.

Hetken Axiëndran täytyi pyöritellä mielessään sanoja, jotka Àrayan oli hänelle lausunut. Pyysi häntä tanssimaan! Axië pudisteli mielessään vaivaantuneena, sekä turhautuneena päätään. Hänhän ei osannut tanssia, häntä ei oltu koskaan opetettu. Niin aikaisin oli tyttö polo heivattu ulos seurapiireistä. Tanssimisen sijaan Axië oli harjoittelut taistelutaitoja, joista hän nykyään saattoi olla erityisen ylpeä.
Ei moni nainen hienoissa pitsileningeissään pystynyt siihen mihin hän.
Hienoinen virne palasi koristamaan Axiën kasvoja, kun hän kääntyi puolittain ympäri Àrayaniin päin, ilmoittaen ettei hän osannut tanssia, ja sehän oli se syy miksi hänet olikin niin usein lempattu. Mutta mitäpä se Axiëta liikutti. Eihän ainakaan itselleen myöntäisi sitä. Hänhän oli olevinaan niin kova, ettei mikään häntä liikuttaisi.


"En minäkään osaa tanssia. Enkä ole tänään edes päässyt kunnolla kokeilemaan, kun olen vain roikkunut jonkin Justiinan mukana", Árayan murahti, hivenen jopa vihaisen kuuloisena, Axië saattoi kuitenkin havaita virneen tämän kasvoilta, johon oli vaikea olla vastaamatta samalla mitalla.
Kului jonkin aikaa, kunnes Àrayan nappasi vielä ohikulkevalta tarjoilijalta juoman, kohotti sitä naurahtaen, lausuen sitten “Tanssitaidottomille”. Axië vilkaisi omaa tyhjää lasiaan, viskasi sen huolimattomasti pöydälle, josta se vierähti lattialle, särkyen kilahtaen tuhansiksi sirpaleiksi. Pullon, josta hän oli aikaisemmin kaatanut lähes puolet sisällöstä hienolle pöytäliinalle, Axië kohotti huulilleen, juoden sen yhdellä kertaa tyhjäksi. Hän naurahti pienesti. Taas sitä oltiin juopottelemassa, mutta minkäs sille mahtoi. Axiën valtasi hirmuisa kikatuksen tarve, mikä oli hänelle varsin yleistä, kun alkoholi nousi päähän. Hieman myrtyneenä neito päätti kuitenkin jättää uuden kierroksen juomisia sikseen, jotta pysyisi tanssilattialla mahdollisimman taidokkaasti pystyssä. Neito tuskin edes muisti tanssilattialla silläkin hetkellä seikkailevaa homeista saippuaa, joka teki selvää uhreista uhrien jälkeen, ei siis olisi mikään ihme jos se tekisi selvää Axiëstakin.

“No, en voi olla paljoa sinua kehnompi tanssia, ainakaan sen tanssinäytteen perusteella, minkä Justiinan kanssa minulle annoit. Joten eiköhän sitten mennä, ja panna jalalla koreasti!”, hän huudahti, kikatuspuuskan saadessa hänestä pian vallan.
Kikatuksensa lomassa neito vilkaisi sivusilmällä Àrayania, ei kai tämäkään nyt niin selvin päin voinut olla. Axiën mieltä oli sentään virkistänyt jääsuihku, Àrayaniin hän ei ollut huomannut sen vaikuttavan mitenkään.

Yhä hivenen kikatellen Axië viskasi kädestään tyhjän olutpullon lattialle, jonne se särkyi tuhansiksi sirpaleiksi juomalasin seuraan, saaden osakseen paheksuvia mulkaisuja, joita myös Axiën selkään luotiin, sitä neito ei kyllä edes itse huomannut, eikä olisi sillä hetkellä, kaikessa kikatuksessaan edes välittänyt.
Edelleenkin kikattaen, tosin jo vähemmän kuin aiemmin, Axië nappasi jälleen Àrayanin kädestä, retuuttaen tätä perässään kohti tanssilattiaa, niin kuin oli tehnyt jo kerran aiemminkin.
Neidon katse pälyili toisia tanssijoita, yrittäen etsiä sellaista tanssialustaa, jota maajussit ja justiinat eivät olleet vielä valloittaneet. Lopulta hän pysähtyi, kun oli mielestään löytänyt mieleisen tanssipaikan. Maajusseja ja justiinoita ei ainakaan näkynyt. Vain muutama hölmö iäkäs pariskunta, jotka valittelivat kovaan äänen sitä, että musiikki jota soitettiin ei ollut heidän makuunsa tarpeeksi humpahtavaa.
Tämän kaiken kuuleminen sai Axiën juuri lakanneen kikatuspuskaan taas palaamaan, ja kaiken sen kikatuksen lomasta, hän sai jotenkin lausuttua sanat: “No, aloitammeko Àrayan, vai haluatko etsiä vielä parempaa tanssipaikkaa?”, hän kysäisi kulmat koholla, virne levisi hänen kasvoilleen, kadoten myös nopeasti uuden hihityspuuskan sekaan, kun yllättäen rämähti soimaan, jotain todella humpahtavaa musiikkia. Vanhukset olivat siis saaneet tahtonsa läpi. Ja kuinka Axië inhosikaan humppaa!

//HEHEHEE SAIN VASTATTUA : D No, ei lyhyydessä mitään pahaakaan ole . D //

Àrayan alkoi jopa pikkuhiljaa viihtymään niissä tanssiaisissa, kun vihdoinkin sai suunvuoron ja sellaisen, jossa ei ollut mukana niin yhtäkään kaljamahaa. niistä pullamahoista olikin jo korppitukka saanut tarpeekseen. Kukaan ei jaksanut sellaisia pidemmän päälle ja varsinkin kun herra oli jäänyt jo muutaman kerran sellaisen rasvamöykyn alle, ja melkein oli tuketunut. Noh, niille olisi sitten vanhempana mukava nauraa ja nille Axiën nenänmurtamisille mies kyllä ihan varmasti nauraisi. Sellainen kiljunta, mitä esimerkiksi se pirun Justiina oli pitänyt, niin jäisi kyllä päähän ikiajoiksi.

Miestä vain nauratti oikeastaan sekin, että Axië vain heitti lasinsa pois, ja pian se pärähtikin tuhansiksi sirpaleiksi ja muutamat muut vilkaisivat vihaisina heidän suuntaansa. Àrayan vaan virnisti takaisin, kulauttaessa lopun lasissaan olevasta viinistä kurkkuunsa.
Sitten tuo kohottikin pullon suuhunsa ja kulautti siitä sitten kurkkuunsa viiniä tai mitä se nyt oikeastaan olikaan

Sitten tuo neito sai jonkin ihme naurupuuskan, johon liityi pian Àrayankin, kun kuuli mitä neito sanoi. Mies alkoi itsekin olla jo sen verran hiprakassa, oikeastaan aika pahassakin sellaisessa, sillä mies vain naureskeli Axiën mukana, joskaan Axiën kanssa ei voinut muutenkaan, edes selvinpäin, olla vakava. Ei ainakaan usein.
“No, en voi olla paljoa sinua kehnompi tanssia, ainakaan sen tanssinäytteen perusteella, minkä Justiinan kanssa minulle annoit. Joten eiköhän sitten mennä, ja panna jalalla koreasti!”
Noin meni se Axiën lause ja siihen korppitukka vain naurahti.
"Ja tottakai mennään!"
Mies sitten hetken päästä vastasi huvittuneeseen äänensävyyn ja sitten näkikin, kun tuo neito heitti pullon lattialle, jonne sekin sitten särkyi. Korppitukka nyt vähät välitti, minne neito niitä pulloja ja laseja oikein viskeli, ja siksi virnisti jälleen muutamalle nokkaansa nyrpistelevälle rouvalle.

Axië pian tarrasikin kiinni Àrayanin kädestä ja niin sitä taas mentiin. Mietti tuo mies vieläkin, että minne olivat kaikki vartijat oikein jääneet, eikö kukaan todellakaan ollut tehnyt heistä hälytystä.
Se oli ollut oikeastaan koko ajan jokseenkin miehen mielessä. Luulisi että hän jo nyt olisi vähintäänkin teljetty jonnekkin vanki tyrmään, ja sitten häntä odottaisi tuomio. Hän oli kuitenkin jo ties kuinka montaa kaljamahaa rökittänyt ja Axië oli murtanut Justiinalta nenän.

Nyt tuo hiprakassa oleva Àrayan vain raahautui neitosen perässä ja katseli hölmönä ympärilleen, yrittäen samalla pälyillä, missä saattoi olla kaikista paras paikka tanssia, mutta jätti sen sitten kokonaan häntä raahaavan neidon huoleksi, etsiä se paikka.
Mies sen sijaan päätyi tiirailemaan väkijoukkoa, joka koostui maajusseista ja Justiinoista, sekä muista vanhoista pariskunnista, jotka todellakin valittivat, että musiikki ei ollut heille ollenkaan sopivaa. Ja Àrayan ei voinut hänkään sietää mitään humppaa.

“No, aloitammeko Àrayan, vai haluatko etsiä vielä parempaa tanssipaikkaa?”
Neito sitten vihdoin totesi ja Àrayan teki sellaisen äkkipysähdyksen, että meinasi lentää suoraa päätä neidon syliin, mutta onneksi sai jarrutettua ajoissa.
"Juuh, tämä on ihan hyvä. Aloi--" mies sanoi, eikä edes kerennyt sanomaan asiaansa loppuun, kun mies sitten rävähtikin nauramaan oikein totaallisesti, humpan alkaessa soimaan.
"Mitä hittoa tämä nyt on?" mies murahti huvittuneena ja kovaan ääneen vieläpä. Hänen oli vaikea pidättää nauruaan ja saikin soimaavia katseita vanhoilta pariskunnilta.
"Tarvitaan jotain hieman menevämpää!" korppitukka huudahti ja katsahti sitten virnistäen Axiëen, josta myös näki, ettei tuokaan pahemmin humpasta pitänyt.

//Jotain pskaa : DD Vastasin kuiteski ^^//

Siellä sitä nyt oltiin, tanssiaismeren seassa, joka Axiëndran silmin alkoi näyttämään jo erittäin pelottavalta. Ihmiset, tai mitkään muutkaan rodut eivät näyttäneet toisistaan sen kummemmin välittävän, vaan talloivat toinen toistensa päälle minkä kerkesivät.
Hetken Axië ehti jo pelätä, että kyseiseen tanssiaismereen saattaisi hukkua, kunnes löysi hieman rauhaisamman tanssipaikan, krhhm, eräiden vanhempien pariskuntien viereltä, jotka jammailivat omaan eriskummallisen epämusikaaliseen tahtiinsa, valitellen ettei tanssiaisissa soitettava musiikki ollut tarpeeksi humpahtavaa heidän makuunsa.

Axiëndra, joka vihdoin ja viimein oli saanut taltutettua melkein jo hervottomalta kuulostavan hihityksensä repesi pian uuteen nauruun tuijotelleessaan noita valittelevia pariskuntia, jotka hoippuivat tanssilattialla niin omituiseen tahtiin, että lopulta Axiën oli pakko peittää silmänsä tältä näyltä, ja toivoa hartaasti, että häneltä itseltään löytyisi edes hitusen enemmän musikaalista, tai oikeastaan tanssillistalahjakkuutta, kuin noilta mummeleita. Ei olisi mukavaa, joutua itse naurun ja hihityksen kohteeksi.

Axië veti syvään henkeä, saaden hihityksensä jälleen hillittyä, onnistumatta kuitenkaan pyyhkimään kasvoiltaan, jopa ivalliseksi tulkittavaa virnettä, joka tietysti niihin hoippuviin mummoihin kohdistui. Yrittäen epätoivoisesti olla huomaamatta, näitä hoipertelevia mummoja, Axië piti katseensa tiiviisti Àrayanissa, kysyen sitten joko he aloittaisivat.
"Juuh, tämä on ihan hyvä. Aloi--" , miehen lause jäi kuitenkin kesken, kun tämä yllättäen oli revennyt nauramaan. Axiën kulmat kohosivat hämmästyksestä, ennen kuin hänenkin jo useaan kertaan hillitty hihityksensä pääsi taas varoittamatta valloilleen. Tanssiaissalissa raikui nyt kovaan äänen humppa! Vanhukset olivat saaneet toiveensa vihdoin läpi. Tosin Axiëlle tämä oli yksi karmea, mutta huvittava painajainen. Humppaa, eikä!

"Mitä hittoa tämä nyt on?" , hän kuuli Àrayanin murahtava vieläpä aika kovaankin ääneen. Vanhemmat pariskunnat olivat antautuneet jo humppabiisin lumoihin, mutta muutamat heistä loivat heihin paheksuvia katseita. Jotkut jopa kysyviä, eivät tainneet ymmärtää että oli mahdollista törmätä henkilöihin, jotka tämäntyyppisestä musiikista eivät erityisemmin pitäneet.
“Ei voi olla totta..”, Axië sai mutistua hihityksensä lomasta, samaan aikaan kun joku vanhoista pareista teki järkyttävän humppataivutuksen, rämähtäen sen voimasta kivuliaasti lattialle.

"Tarvitaan jotain hieman menevämpää!" Àrayan huudahti virnistäen, ja Axië nyökkäsi kiivaasti, tähyillen tanssimeren yli soittajia. Hänen onnekseen he olivat yllättävän lähellä tulevaa musiikinlähdettä, ei paha!
”Menevämpää… Sitä saat mitä tilaat!”, hän huudahti ilme kirkastuen.
Väistellen paria pulskempaa miestä, ja muutamaa langanlaihaa tätiä, pääsi hän soittajien tykö, hyvin myrtynyt ilme kasvoilleen vetäistynä.
“Olkaa hyvä, ja vaihtakaa heti kappaletta. Eihän tällaista voi kukaan tanssia, lisäksi humppataivutukset ovat aivan liian vaarallisia vanhemmalle väelle”, hän totesi kärkkäästi kitaraa rämpyttelevälle miehelle, joka mulkaisi häntä ohimennen ärtyneesti, jatkaen kuitenkin humppabiisin rämpyttämistä, kuin ei olisi Axiëta huomannutkaan.

Kevyesti neito tyytyi vielä koputtamaan tätä olalle, jälleen yksi ärtynyt mulkaisu. Hienoinen kiukun aalto värähti neidon sisuskalujen läpi, hän olisi halunnut motata moista miestä nenään, mutta tyytyikin riuhtaisemaan kitaran tämän kädestä. Eihän tuo mies sellaista ollut osannut odottaa, joten hän sai sen itselleen helposti.
Käänsi selkänsä oikealle kitaristille, ja alkoi sitten itse rämpyttää kitaraa hieman rempseämpään tahtiin. Nykyajan musiikkia, vihdoin.

Hetkinen? Mitä hän kuulikaan? Omituista vinkunaa ja vonkunaa? Eihän tälläinen ollut musiikkia ollenkaan. Axië ei ollut koskaan opetellut kitaran soiton saloja, yleisö oli kääntynyt ärtyisästi tuijottamaan hänen suuntaansa, hivenen epäluuloinen virne kohosi neidon kasvoille. Kitaristi hänen takanaankaan ei kovin tyytyväiseltä näyttänyt.
Koko muu soittajaseurue jatkoi yhä raivokkaasti humpansoittoa, kun Axië yritti yksin saada kitarasta aikaan jotain oikein menevää musiikkia.

//Sanoisiko mitään, jos kertoisin, että mulla meni taas vähän yli : S No en jaksanu enää korjailla Axiën hulluja päähän pistoja : D //

Àrayan ei ollenkaan pitänyt humpasta. Musiikkilajeista, sitä hän inhosi eniten. Miten jotkut edes voivat kuunnella semmoista jumputusta. Tuohonkin kysmykseen löytyi kyllä vastaus -- meinaan vanhat mummot ja papat, jotka olivat saaneet todellakin tahtonsa läpi, siinä asiassa, että edellinen musiikki vaihdettiin humppaan.
Silti, Àrayanin huono viinapää alkoikin pikkuhiljaa näkymään, vaikka olikin sinäiltana juonut huomattavasti enemmän, kuin mitä yleensä pystyi. No, hän kuitenkin oli mukavasti hiprakassa. Miestä vain nauratti se, että Axiëkin oli alkanut nauramaan ja muutenkin kaikki tuo iänikuinen humppahössötys. Miten joku sellainen voi naurattaa noinkin paljon, kuin se nyt tuota korppitukkaista nauratutti?

Pian tuo kuitenkin sai itsensä hieman parempaan jamaan, nauramisen suhteen, vaikka päässä kyllä pyöri muuten melko lailla. Miten tuo voisikaan sinä iltana vielä ratsastaa kotiin, mutta se nyt olikin sen ajan murhe se. Miestä ei voinut vähempää kiinnostaa juuri sillä hetkellä se, miten pääsisi kotiin, kun oli paljon hetkellisempiäkin asioita hoidettavana, kuten se, miten saisi tuon humpan loppumaan.

Mummot ja papat eivät pitäneet siitä ollenkaan, kun Àrayan oli huudahtanut, että tarvittaisiin jotain parempaa musiikkia. Kaksikkoon kohdistuvat katseet olivat kaikkea muuta, kuin ystävällismielisiä, enemmänkin nuo olisivat varmaan halunneet hirttää Àrayanin kattoon. Mutta eivät kuitenkaan alkaneet valmistella sitä. [: D]
Mutta vasta sitten tuo kunnolla heräsi, kun Axië totesi, että sitä saat mitä tilaat ja häipyi sitten jonnekkin väkijoukkoon. Korppitukka ei edes oikein kerinnyt tajuta koko juttua ja nyt ihmettelikin pitkän aikaa, että minne mahtoi tuo neitokainen nyt mennä.

Árayan kuitenkin hetken päästä näki vilahduksen neidosta jossakin väen keskellä ja lähti sitten hienoisesti huokaisten tuon perään. Kultaiset silmät pitivät väkijoukkoa silmällä, ihan vain muutaman inhottavamman tyypin varalta.
“Olkaa hyvä, ja vaihtakaa heti kappaletta. Eihän tällaista voi kukaan tanssia, lisäksi humppataivutukset ovat aivan liian vaarallisia vanhemmalle väelle”
Àrayan pääsi juuri parahiksi kuuloetäisyydelle, kun neito totesi noin kitaraa rämpyttävälle miehelle, joka ei kuitenkaan näyttänyt välittävän toisesta lähes ollenkaan.

Korppitukka piti kuitenkin tilannetta väkijoukon edestä koko ajan silmällä ja huomasikin, että pian neito tyytyikin riuhtaisemaan kitaran pois mieheltä ja alkoi soittaa sitä itse.
Àrayanin tarvitsi nyt kyllä myöntää, ettei Axië ollut mikää loistosoittaja, mutta silti tuo hymyili neidolle. Tuon räväkkä luonne, taas hän oli vain mennyt ja riuhtaissut kitaran pois mieheltä, tuolta oikealta kitaristilta.

Hiljaa tuo otti muutaman askeleen lähemmäs soittajaryhmää ja hymyili samalla Axiëlle, kuiskaten tuolle, kun oli toisen lähellä ihan hyvin se menee, ja meni sitten itse riuhtaisemaan joltakin mieheltä jonkinlaisen tamburiinin tapaisen ja soitti nyt sitä, joskaan sitä ei tarvinnut pahemmin soittaa, kun se vain antoi rytmiä hieman.
"Noh, mitä odotatte, tanssikaa nyt", korppitukka kailotti kovaan ääneen väkijoukolle, noille mummoille ja papoille.
"Tanssikaa nyt, niin minun ei tarvitse alkaa laulamaan."

//Köh, köh, jottain niin kökköä jälleen >.< Ja Axië nyt on vaan niin suloinen omaperäisine päähänpistoineen <3//

Axië rämpytti sieppaamaansa kitaraa jokseenkin epätoivoisissa merkeissä. Miksi kummassa se ei voinut päästää ilmoille yhtäkään siedettävää äännähdystä, sen kuin vain vinkui ja kitisi, kuin nenänsä murtanut Justiina. Yleisö näytti levottomalta, se kohahteli hiljaiseen ääneen, ja kaiken sen kitarastaan lähtevän metelin lomasta, Axië saattoi vaikka vannoa, että oli kuullut mummeleiden ja papparaisten valittavan uudelleen humpan puutteesta. Raskas huokaisu karkasi neidon huulilta, yhä epätoivoissaan hän rämpytti kitaraa, saattaen kuulla myös kitaran oikean omistajan huokaisevan, hänen takanaan.

Hänen ilmeensä kirkastui hieman, kun hän huomasi Àrayanin saapuvan, ja kuiskaavan hänelle, että ihan hyvin se menisi. Neito hymähti hieman tuskastuneena soittimeensa, mutta nyökkäsi kumminkin. Àrayan oli nyt riuhtaissut joltakulta tamburiinin, ja ruvennut soittelemaan sitä. Toista katsellessaan, hymy kohosi Axiën kasvoille. Oli ihme ja kumma, jos heitä ei tästä hyvästä pidätettäisi. Jokseenkin Axië oli helpottunut ettei ollut yksin typerissä päähänpistoissaan. Ei ainakaan tarvitsisi virua yksin vanki tyrmissä.

“Noh, mitä odotatte, tanssikaa nyt”, Àrayan kailotti pian oikein kovaan ääneen väkijoukolle, mikä sai Axiën naurahtamaan. Väkijoukko mulkoili heitä ärtyneenä, ainakin ne mummot ja papat, jotka kaipasivat yhä humppaansa.
“Tanssikaa nyt, niin minun ei tarvitse alkaa laulamaan”, Àrayanin seuraavat sanat naurattivat neitoa vielä edellisiäkin enemmän.
Mutta sitten, mikä ei kovin epätavallista ollutkaan, Axiën päähän pälkähti jälleen uusi päähän pisto. Soittajaryhmän laulaja, vain seisoi hämmentyneenä, suu supussa yleisön edessä, laulamatta mitään. Kyllähän tuohon ääntä tarvittaisiin.
Ripeästi Axiën kurkotti kätensä pitkiin, siististi nutturalle sipaistuihin hiuksiinsa, hapuillen jonkin sortin lettinauhaa, jolla nuttura pysyi kasassa. Hän riuhtaisi hiuksensa auki, niin että ne lainehtivat nyt valtoimenaan hänen poskiaan pitkin. Eivät ne pahalta noinkaan näyttäneet. Sitten neito hamusi taskustaan yhden salakuljettamistaan tikareista, ja sitoi sen lettinauhalla kiinni kitaran kärkeen, marssien sitten laulajan luokse, rämpyttäen kokoajan niin huolellisesti kuin saattoikin kitaraa, osoittaen laulajaa kuitenkin kitaran kärkeen kiinnitetyllä tikarillaan.

“Haluan, että alat laulamaan suosikki lauluani, Jari Lapion, Valaise yö, nyt heti ja sassiin,”, hän tokaisi, katsellen arvioivasti laulajaa, joka näytti vastahakoiselta. Olisi kai halunnut mieslemmin laulaa jotakin humpahtavaa.
“Ja jos et laula--”, Axië keskeytti lauseensa, ja heilautti huolimattomasti kitara soolonsa aikana tikarin kärkeä kohti laulajan poskea, joka säpsähti, rykäisi kurkkuaan, ja nyökkäsi sitten myöntymisen merkiksi. Valaise yö, oli Axiën lempikappale, Jari Lapion iskelmähitti, jota hän rakasti syvästi. Ainut kappale, jonka melodian hän muisti niin hyvin, että saattoi osata jotenkuten kitaralla soittaa, ja niinpä Axiën hamuillessa alku sointuja, laulaja yltyi lauluun:

“Kun kaiken saaneeni luulin
Niin sydän paatunut mun
Ei tiennyt mitä rakkaus on
Se oli rauhaton

Sen mulle kuiskaavan kuulin
Viel löydät tähtesi sun
Myös sua jossain ootetaan
Ja taivaan kanssas jaan

Valaise yö
Tie näytä hänen luokseen
En kadottaa
Saa suurta unelmaa

Kun hetki lyö
Niin toteutatko toiveen
Kulkijaa
Sä voitko rakastaa

Niin saavuit lämpimin tuulin
Teit ehjäks haavoitetun
En pelkää yötä saapuvaa
Kun syliis jäädä saa

Valaise yö
Tie näytä hänen luokseen
En kadottaa
Saa suurta unelmaa

Kun hetki lyö
Niin toteutatko toiveen
Kulkijaa
Sä voitko rakastaa ”

Lauloipa laulaja kauniisti kyseistä iskelmää, monet parit olivat jo yltyneet tanssimaankin. Axië tunsi silmiensä vetistyvän, kun hän kuuli tämän haikean suosikki-iskelmän. Häntä jopa harmitti, kun ei itse sen tahtiin saanut tanssia.
Neidon silmät kostuivat silkasta liikutuksesta, jos hän olisi ollut kaikkea muuta kuin hiprakassa, olisi hän kaiketi kyennyt hillitsemään itsensä paremmin. Lisäksi Axiëta hävetti se totuus mikä oli tullut nyt ílmi, hän piti iskelmästä.
Kappale oli nyt loppunut, ja siihen Axië jäi seisoskelemaan kitara kädessään, kuin patsas yleisön eteen, joka alkoi pikkuhiljaa aloitella uutta tanssia.

Jostain yleisön seasta hänen eteensä oli ilmestynyt kaljamaha, joka tuijotteli kummastuneena kyynelehtivää Axiëta, joka jostain syystä ei ollut vielä kaljamahaa huomannut, sitä jonka takapuolen alle oli jo kerran jäänyt.
“Mikäs sille tuli? “, kaljamaha takelsi sanoissaan huppelinsa vuoksi, tuijottaen yhä kyynelehtivää Axiëta, millaista näkyä ei niiden nenänmurtojen jälkeen ollut varmaan kuuna päivänä uskonut näkevänsä.

//Sever, jos vielä kerranki kutsut sun tekstii tönköks/kököks, ni lupaan et Axië kuuroutuu, ja jjos se kuuroutuu se ei voi kuunnella sen lempi iskelmää! Iih, Axiën suurin salaisuus paljastui, iskelmän fanittaminen<3 Ton Kari Tapion euroviisubiisin repäsin vaa jostakin, et älähän luule, et mä sitä fanittaisin, kyl se on se Axië joka Jari LAPIOSTA tykkää<3
: DD Kello on nyt 1 yöllä, en saanu oikee unta, ja kun nyt kerta sain järisyttävän inspis puuskan just nyt ni oli pakko tulla kirjottaan : D Tosin teksti saattaa olla vähä outoo, ku ottaa ajankohan huomioon : DD

Tässä "iltasaduksi" lukasin läpi näit aikasempii peliviestei, ja melkeinpä yllätyin miten paljon nää on jo ehtiny säheltää: Tapellu kaljamahoi vastaan, sekä kanoja ja läskejä kalkkunoita, pelänny talikoita, murtanu neniä, rikkonu sukukalleuksia, jääny kaljamahojen alle, tapellu ruuasta, JUOPOTELLU, paennu vaippoja, tanssinu justiinan kaa, ja varastanu orkesterilta soittimet , ainii ja sit oli viel se kermavaahto nenä ja "Siellä maha missä painitaan"- toi lause on kyllä ihan legenda^^
: DD Ei meinaa mulkaa pokka pysyy ku näit lueskelen . DD
Äh, anteeksi, rupesin selittelee täs jotain omaani : DD NOH HYVÄÄ YÖTÄ<3
Vaikka varmaankin on päivä, kun tän luet : D //

Tamburiini kilahteli mukavasti Àrayanin kädessä ja toinen oli jo kyllä huomattavasti humalassa, mutta sehän vasta menoa piristikin. Katse kääntyi hymyillen Axiëen, ja kun tuo kailotti, että hän alkaisi kohta laulamaan, jos mummot ja papat eivät tanssisi. Hän ei yhtään arvellut, että Axië keksisi jälleen jotakin, mutta se nyt ei ollut uutta Àrayanille, joka oli yleensä aina huono arvioimaan toisia, varsinkin humalassa, jota nyt todellakin oli. Siinä tuo vain hillui ja soitteli epätoivoisesti tamburiiniaan, jonka oli joltakin soittajalta pölläissyt. Se soittaja nyt kiristelikin miehen takana hampaitaan, kuten aika moni muukin, kun parivaljakko A & À oli vallannut lavan.
Axië olikin kerennyt nyhtämään hiuksensa auki ja lähteä uhkailemaan laulajaa, joka vain seisoi suu supussa, mutta eihän tuo korppitukkainen mitään huomannut. Silmänsä olivat nyt kiinnittyneet väkijoukkoon, joka alkoi huutelemaan hävyttömyyksiä sieltä.
"Turvat kiinni ja tanssikaa!" Àrayan karjaisi ja tajusi sitten etsiä kultaisten silmiensä katseeseen Axiën, joka vielä para-aikaa uhkaili siellä jonkin matkan päässä haltiasta, soittajaa.

“Haluan, että alat laulamaan suosikki lauluani, Jari Lapion, Valaise yö, nyt heti ja sassiin,”
Haltian korvat saattoivat kuulla Axiën sanovan ja Àrayan katsoi hivenen epäuskoisena neitosta kauempana. Jari Lapio. Pitikö Axië Jari Lapiosta? Noh, ei se nyt niin huonokaan ollut, mitä nyt Àrayan sen hepun biisejä oli kuullut, mutta ei kyllä muistanut sitä iskelmähittiä, jota laulaja alkoi nyt laulamaan ja jonka tahdissa myös Axië soitti kitaraa, jopa melkoisen hyvinkin. Korppitukkakin päätyi soittamaan tamburiiniaan, joka sointui sekin hyvin musikkiin ja rytmiin, joka siinä oli. Miehen täytyi myöntää, että sanat jopa koskettivat häntäkin, mutta Àrayanhan oli täysin humalassa, joten ei tuo osannut selkeästi ajatella. Mies kuitenkin tyytyi olemaan hiljaa ja kuunteli vain laulajaa, joka lauloi vieläkin sitä kappaletta. Kultaisten silmien tuikkiva katse oli nyt jotenkin lasittunut, eikä se kohdannut laulun aikana kertaakaan Axiëta vaan se jumitti tanssivassa väkijoukossa. Edes sitäkään mies ei tajunnut, että väki oli alkanut tanssimaan.

Korppitukka oli niin laulun lumoissa, ettei edes tajunnut sen loppuvan. Hän ei vieläkään kääntänyt katsettaan Axiëen vaan yhä se jumitti jossakin tuolla väkijoukossa. Katse oli muutenkin hivenen lasittunut. Hän kyllä saattoi haltian korvillaan kuulla jonkun kaljamahan örveltävän sanansa suustaan, että mikä sille tuli, ja nyt tuo vihdoinkin käänsi katseensa Axiëen.
Hienoinen hymähdys kantautui tuon huulilta ja sitten mies jo lysähtikin maahan istumaan, ja siitä kiepsahti sitten selälleen, jääden toljottamaan kattoa, joka todellakin näytti erittäin tylsältä. Vasta vähän aika sitten, korppitukan pää pursui ties mitä ajatuksia, mutta nyt hänet valtasi tyhjiömäinen olo. Mikään ei painanut häntä ja kaikki asiat olivat hänelle yksi ja hailee.
"Juhuu, kaljamahat!" tuo jossain vaiheessa huudahti ja naurahti. Miksi hän oikeastaan noin olikaan huutanut. Taisi humalainen Àrayan kaivata verta nenästään.

//Mut Jari Lapiohan oikein hyvä<33 Kyllä se Àrayankin sitä humalassa kuuntelee oikein mielellään ; DDD

Muttah, nämä meijän pelithän on oikein hyviä iltasatuja, itsekin taidan joskus lukea lävitse. Kaikkea näille A & À:lle onkin tapahtunu : DDD Siellä maha missä painitaan<33 Unhodit muuten sen, että ne näki pelloilla myös norsunkin ja ties mitä kaikkea : DDDD//

Laulu loppui, se tosiaankin oli loppunut. Axië painoi päänsä, ja tunsi kyyneleiden kihoavan silmäkulmiinsa, jostain syystä hän vain oli aina rakastanut Jari Lapion iskelmä hittejä, hänen lauluissaan kun tuntui olevan sielukin mukana.
Ja niin liikuttavat sanat. Axië ei ollut itkenyt vuosiin, hän vain oli sitä tyyppiä, joka kielsi sen itseltään, tai ei muuten vain tehnyt niin. Yllättäen monien vuosien taakat tuntuivat painavan harteilla, hänen olisi tehnyt mieli tirauttaa kunnon itkut, mutta mitä hän kuulikaan? Jotain kammottavaa! Kaljamahan äänen! Ei voinut olla totta! Ei tälläisellä hetkellä! “Mikäs sille tuli?”, olivat kaljamahan hölmistyneet sanat, jotka kajahtivat Axiën tajuntaan, saaden tämän hätkähtämään, ja kohottamaan ärsyyntyneesti katseensa kyseiseen kaljamahaan, jonka ilme muuttui entistäkin hölmistyneemmäksi. Katui kaljamaha kai jo nyt sanojaan, Axiën ilme kun oli hetkessä muuttunut jälleen varmaksi ja uhmakkaaksi. Kenties oli kaljamaha ajatellut, että olisi kerrankin päässyt niskanpäälle tuosta neitosesta, kun tämä nyt kerran oli niin liikuttuneelta näyttänyt, mutta eipä päässyt, Axiën niskaan päälle siis.

Vaan jonkun ihan muun. Yllättäen Àrayan lysähti maahan istumaan, ja siitä sitten selälleen. Huikaten vielä perään lausahduksen: “Juhuu kaljamahat!”, mikä sai huvittuneen hymyn kohoamaan Axiën kasvoille.
Kaljamahan kasvoille sen sijaan kohosi riemastunut ilme! Juhuu kaljamahat lausahdus, kävi sille kuin kutsuna istua jälleen Àrayanin päälle!
Hitaasti miekkonen lyllersi raskaan vatsansa kanssa Àrayanin vierelle, käännähti ympäri, ja alkoi kyykistyä, istuakseen tämän päälle.
“Kutsusta herraseni!” hän nauraa röhötti, ja Axiën silmät levisivät kauhusta.

“Àrayan, sinuna varoisin tuota takapuolta !”, Axië huusi kauhuissaan, takapuoli naamalla, oli hänelle liiankin tuttu kokemus. Kauhuissaan hän katsoi kuinka takapuoli läheni sentti sentiltä Àrayania, kunnes hän ei enää kestänyt katsoa vaan valahti yhteen nurkkaan istumaan, painaen päänsä käsiinsä. Hän ei ollut varma, oliko Àrayan ehtinyt väistää kaljamahaa vai ei. Hän ei ollut varma pitäisikö hänen auttaa vai ei.
Mutta tällä hetkellä hän tunsi olonsa väsyneeksi.
Kirous söi hänen voimiaan, hän ei jaksanut sen vuoksi riehua yhtä kauan kuin muut. Hän väsyi helpommin. Vaikka hän halusikin sen muilta kiistää.
Häntä ärsytti. Miksi juuri hänellä, Axiëllä, piti olla tällainen typerä kirous. Kirottu väsymys.
Eiköhän se siitä, jos hän hieman lepäisi. Tai niin hän ainakin toivoi.

Jokin hilpeä kappale käynnistyi, jossakin välissä Axië oli onnistunut menettämään kitaransakin. Kappale oli liian hilpeä, että se vain ärsytti Axiëta entisestään.
Aikaisemmat kyyneleet tuntuivat olevan jälleen lähellä, hän saattoi jo tuntea, miten ne takertuisivat hänen kurkkuunsa, ja kuinka hän tukehtuisi. Mikä hänellä oli?
Hänhän ihan haukkoi henkeä? Saattoiko ahdistus tosiaan olla niin suuri, että se sai hänet haukkomaan tällä tavoin henkeä, hengittäminen tuntui yhtäkkiä niin vaikealta.
Hätääntyneenä, neito pälyili ympärilleen, kunnes hänen katseensa kiinnittyi laulajan vieressä olevaan vesilasiin, jolla tämä luultavasti virvoitti kurkkuaan, laulusuoristustensa välissä.
Kurkun virvoitetta, sitä hänkin tarvitsi!

//Äsh, mitä tulinkaan kirjoittaakseni . o Voih miten kummassa saatoinkaan sen norsun unohtaa! Kamalaa<3 : D //

Àrayan oli oikeastaan ihan sammumisen partaalla siinä maatessaan ja itsekseen hihtellessään. Hän ei edes tajunnut mitä oli oikein äsken huutanut ja se alkoikin koitua kohtalokkaaksi, kun eräs kaljamaha jossain sitten mörähtelikin:
“Kutsusta herraseni!”
Se oli jo kovin lähellä häntä muutenkin ja nyt tuo oli vielä istuttamassa suurta rasvausta takapuoltaan Àrayanin päälle. Mies oli kyllä niin jurrissa ettei edes tajunnut kaljamahan läsnäoloa.
Vasta Axiën sanat saivat hänet hieman hereille ja tuo kuunteli oikein tarkkaan mitä neito oikein tahtoi sanoa:
“Àrayan, sinuna varoisin tuota takapuolta !”
Korppitukan oli hieman vaikeaa tajuta sanoja, mutta juuri ennen kuin kaljamaha oli kerennyt laskemaan takapuoltaan miehen kasvoille, niin Àrayan kierähti pois alta ja kuului vain tömpsähdys kun kaljamaha tömähti maahan, takapuoli edellä. Saattoi kuulua myös tuon pulleron suusta harvasanaista kiroilua, kun isku ei ollut onnistunutkaan.

Korppitukka katseli hetken aikaa ihan pöllämystyneenä ympärilleen ja etsi sitten kultaisiin silmiinsä Axiën, joka juuri sillä hetkellä oli ottanut laulajan vesilasin käteensä ja hörppi nyt siitä. Àrayan tyytyi konttaamaan neidon luo eikä vielä Axiën luokse päästessäkään noussut ylös. Se tuntui nyt vain jotenkin liian raskauttavalta ajatukselta. Nousta pystyyn. Miehellä ei ollut ollenkaan voimia siihen.

Sieltä alhaalta tuo sitten katseli Axiëta ja tokaisi, kääntäen nyt kuitenkin katseensa eri suuntaan.
"Onko sinulla yhtään kumma olo?"
Miehellä nyt muuten ei kumma olo ollutkaan, mutta tuo nyt sattui vain olemaan niin humalassa, että alkoi päässä jo vippaamaan, ja pahasti. Ihme ettei mies vielä nähnyt kaikkea kahtena, sillä silloin koko huone olisi ihan tupaten täynnä erilaisia kaljamahoja, eikä Àrayanin pienet aivot varmaankaan pystyisi enää tallentamaan sellaista.

//Kökköä, inspis katosi jonnekkin toisen planeetan radalle >.