Enkeleiden itkua & veden solinaa

"Voit lähteä käymään metsällä" Toinen sanoi. Tytön katse vääntyi naiseen katsoen hieman ilmeettömän väsyneellä katseella. Hän ei jaksaisi millään lähteä enään ulos, hän oli väsynyt taistelusta ja oli muutenkin aivan nälissään, ettei tuskin jaksaisi kävellä enään metriäkään.
" Saanko kysyä sinulta palvelusta..? " Elienóra kysyi hiljaa ja nöyrästi, hän ei edes ehtinyt miettiä miltä koko kysymys kuulosti naisen mielessä jolta varasti käden.
" Saisinko juoda sinusta.. vähän? "

// anteeksi kun tuli kamalan lyhyt.. .'<<<

Yökukka huomasi, että Elienóra ei ollut lähtenyt metsään. No, hän oli taatustikin väsynyt. Mutta.. entäpä jos hän ei saisi tarvitsemaa vertansa? Samassa Yökukka kuuli kysymyksen, jota hän pelkäsi kovin paljon.
" Saanko kysyä sinulta palvelusta..?" hän aloitti ja piti hyvin lyhyen tauon. "Saisinko juoda sinusta.. vähän? " Yökukka säpsähti hieman. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt tuollaista kysymystä häneltä, ei ikimaailmassa. Hetken mietittyään hän oli aivan varma, että kieltäytyisi, kunnes muisti oman 'kuolleen' kätensä. Hän siirtyi lähemmäs kyseistä vampyyria ja mutisi niin hiljaa, että Elienóra kuulisi vain nippa nappa.
"Hyvä on sitten", hän murahti ja nosti toisella kädellä velton kätensä. Toivopttavasti vampyyrille kelpaisi kyseinen veri, olisi kovin epäkohteliasta kieltäytyä hieman seisahtuneesta verestä.

"Juo vaikka koko homma tyhjäksi. Verta saa aina lisää", Yökukka lisäsi ja sulki silmänsä. Hän ei halunnut nähdä tuota tapahtumaa, mutta kyllä toinen sai sen tehdä. Sattuisiko pureminen? Miltä juominen tuntuisi? Hän ei halunnut ajatella asiaa, pian se selväisi hänelle..

[Juu, tänään on minullakin tullut todella lyhyttä jatkuvasti -.-]

Vastaukseksi demoni ojensi veltonkätensä Elienórille. Tyttö katsoi hieman ilmeettömällä ketseella kyseistä kättä eikä oikeastaan edes olisi tahtonut upottaa siihen hampaitaaan, mutta kun muutakaan ei ollut niin pienestä ei pitänyt alkaa urputtamaan. Joten Elienóra tarttui velttoon käteen vahvasti ja varmoin ottein upottaen sen pehmeän ranne nahkan lävitse vastakasvaneet hampaansa hymisten tyytyväisenä.

Satunnaiset veritipat karkasivat Elienóran juodessa ja maalasivat luolanlattiaa punaisiksi. Kädessä ei ollut oikeastaan kuin ihan vähän verta jäljellä, alle desin varmaankin. Johtuen siitä ettei veri yksinkertaisesti voinut pysyä käden sisällä sen katketessa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Elienóralle, tämä vain kasvatti tämän verenhimoaan, eikä tyttö pystynyt edes enään hillitsemään itseään.

Nopealla liikkeellä tyttö oli jo Demonin kaulalla katsoen sen sinisiä verisuonia verenhimoisilla silmillään. Nopeasti Tyttö upotti hampaansa tuon kaulaan alkaen juomaan siitä nautinnollisesti, muttei tappavan paljoa. Sillä eihän hän halunnut toista tappaa, ja jos tahtoi niin olisihan hän jättänyt silloin toisen ulos aurinkoon kuolemaan. Eikä se olisi vieläkään ongelma, nainen näytti tytön silmissä heikolta ja hauraalta ja puolustuskyvyttömältä. Elienóra parjäisi varmasti tuolle, jos tuo sattuisi tekemään jotain tappavaa.

Yökukka irvisti katsellessaan, kuinka toinen upotti pitkät hampaansa hänen käsivarteensa. Hän ymmärsi naista hyvin, ja antoi tämän juoda sen minkä tarvitsisi. Mutta kaikkea tarvitsemaansa hän ei varmaankaan saisi hänen "kuolleesta" käsivarrestaan. Hän ei onneksi tuntenut mitään, mutta silti häntä hieman yökötti. Muutama veripisara putosi maahan värjäten luolan lattiaan punaiseksi. Yökukka sulki silmäsä ja toivoi, että nainen lopettaisi pian. Hän oli hermoheikko tälläisten asioiden kanssa, se oli kyllä totta.

Lopulta Elienóra lopetti juomisensa. Yökukka huokaisi syvään ummistaen silmänsä uudestaan. Nyt se oli ohitse. Vai oliko sittenkään? Äkkiä hän tunsi kaksi pistosta kaulallaan. Joku piteli hänen päästään kiinni ahmien hänen sisältään verta sen minkä kerkesi. Yökukka yritti kiljua, muttei tahtonut säikäyttää toista. Tämä oli sentään pelastanut hänet kuolemalta, joten ottakoot minkä tahtoisi. Yöhaltian alkoi tehdä pahaa, kun hän ajatteli kuinka hänen verensä katosi hänen ruumiistaan toisen, melko tuntemattomaan vampyyriin.

Pian kuitenkin hän tunsi syvällä sisällään, että heitä uhkasi vaara. Yökukka aukaisi silmänsä kalman kalpeana ja nosti "elollisen kätensä" ylös.
"O...odot..ta" hän sai soperretuksi. Hänen äänensä oli vaimea, mutta hän toivoi että toinen kuulisi sen.
"Odo-ta", hän sanoi uudestaan ja löi kädellään vampyyria päähän. Hän oli kuulut ääntä, selvää karjuntaa. Hän kiskaisi voimakkaasti vampyyrin hampaat kaulaltaan, mikä vihlaisi sietämättömästi. Mutta eihän hän osannut niitä oikeassa kulmassa ottaa.
"Ei siellä sittenkään ollut mitään", Yökukka sanoi jo hieman voimistuneempana. Hän oli varmasti kuullut harhoja, ja kaikki tämä oli saanut hänet huonovointiseksi.

Yöhaltia nousi kontalleen ja laahusti tiensä kohti luolan perää pois verilammikosta. Hän otti purosta vettä kämmeniinsä ja viskaisi sen kasvoilleen edelleen hieman peloissaan kaikesta äskeisestä. Hän ei kuitenkaan halunnut näyttää sitä, vaan väänsi kasvoilleen epätoivoisen hymyn. Hänen silmistään kuitenkin näki, ettei hymy ollut selvästikään aito.
"No, pakko myöntää, mutta ei se ollutkaan niin kamalaa", hän valehteli ilman mutkia ja naurahti perään tietämättä sille edes kunnolla syytä. Ehkä hän vain halusi luoda itselleen tunteen, että kaikki oli nyt hyvin.
Demoni upotti kätensä uudestaan puroon ja kersi käsien muodostamaan kuppiin vettä. Hän viskasi vedet kaulalleen tukahduttaakseen pienen kivun, joka yhtä poltteli hänen kaulallaan.

Mutta kun hän oli upottamassa koko päätään lammikkoon, hän kuuli uudestaan korvia vihlovan ärähdyksen - tällä kertaa paljon lähempäätä. Hän säpsähti seisomaan ja kohotti elollisen kätensä pystyyn. Hän ei voisi käyttää puron kirkkaasti solisevaa vettä hyödykseen, hän oli liian voimaton. Hänen muutamat temppunsa pari tuntia sitten olivat maksaneet hänelle hänen vointiaan huomattavasti. Yöhaltia kuitenkin rukoili, että jaksaisi jotenkin tehdä vedellä jotakin nähdessään suuren, vihaisen karhun vilkaisevan luolaan ja iskevän silmänsä verilänttiin, joka näytti värjänneen veden punaiseksi..

Yhtäkkiä tyttö repäistiin naisen kaulalta irti ja tämä kaatui saman tien takamukselleen, kun ei ehtinyt reakoida moiseen. Demoni lähti konttaamaan luolanperällä olevan luonnon puron luokse ilmeisesti viilenpämään itseään ja yrittäen saada kipua pois kaulastaan, olihan se ihan ymmärrettävää, kyllä Elienórakin oli tuntenut saman tuskan joskus kun häntä veretettiin vampyyriksi.

Tyttö katseli hiljaa naisen toimia häpeillen omaa käytöstään, miten hän saattoi olla niin ajattelematon? Elienóra kohotti hieman kulmaansa naisen pelästyneelle katseelle joka katsoi jonnekkin luolan suu aukolle, tyttö vilkaisi olkansa yli ja huomasi suuren vihaisen karkun tapittavan heitä uhmakkaasti. Ilmeisesti kaksikko oli joutunut karhun kotipesään, ja tuo aikoi puolustaa omaa reviiriään.
" Voi paska.. ", tyttö sylkäisee sanat suustaan katsoen karhua suoraan silmiin ja nousten sitten seisomaan matalakattoiseen luolaan, jolloin tyttö pystyy seisomaan juuri ja juuri suorassa, tämä nappaa viikatteensa paremmin käteensä.
" Sinä et varmaan kykene taistelemaan.. ", tyttö vilkaisee naista ja samassa karhu hyökkää tehden ensimmäisen iskunsa valtavalla tassullaan kohti tytön ase kättä, kuitenkin tyttö on karhua notkeampi ja vikkelämpi ja täten västää tuon iskun helposti hypähtäen taaksepäin ja iskien tuota vuorostaan viikatteellaan päähän. Viikatteen terä sivaltaa karhun kasvoja hieman, mutta ei pahemmin jolloin karhu saa tilaisuuden tarttua viikatteensa paksulla tassullaa, tuo astuu sen päälle, niin että viikate vääntyy ja katkeaa. Tyttö päästää kauhistuneen ja järkyttyneen huudahduksen ja saattaa jopa nähdä karhun silmistä voiton riemua, tuo iskee jälleen tyttöä käpälällään, mutta nyt tuo osuukin tytön kylkeen niin että siinä raksahtaa pahemman kerra, luultavammin tytön pari kylkiluuta katsesi siinä.
Nyt karhu oli jo ehtinyt avuttoman tytön päälle seisomaan, tyttö ei yksinkertaisesti kyennyt liikkumaan mihinkään.

Yökukka tuijotti karhua. Mutta häntä ei pelottanut.
Toinen mutisi jotakin omaa, johon liittyi selvästi sana 'paska'. Mutta hänhän oli antanut luvan tähän juomis-operaatioon. Yökukka kiitti onneaan, ettei ollut vampyyri. Elämä ei varmaankaan ollut mitään maailman kivointa. Yökukka heitti vielä kerran vettä kasvoilleen ja nousi seisomaan ryhdikkäästi. Elienóra vilkaisee häneen.
"Sinä et varmaankaan pysty taistelemaan.." tyttö sanoi ja samassa karhu tekikin jo ensimmäisen uhkaavan liikkeensä. Yökukka ei ollut ehtinyt reagoimaan vielä kunnolla, totta kai hän kykeni taistelemaan, kuhan varoisi valoa, joka piinasi luolan ulkopuolella vaarallisesti. Demoni nosti kätensi räväkkäästi vyölleen ja kaappasi reippasti käteensä kirveensä. Elementtinsä käyttö oli vienyt häneltä voimia, eivätkä ne tuntuneet palaavan ihan hetkessä takaisin.

Naisen olo oli hitusen huono, taistelu ei tuntunut kiinnostavan. Mutta sitähän tämä elämä oli, taistelua. Yökukka oli uppoutunut kokonaan omiin aatoksiinsa, kunnes kuului karmea kilahdus, murahdus ja kolahdus. Demoni siirsi katseensa maahan, missä makasi puolikas viikate! Elienóra näytti olevan täysin avuton. Nainen kiljahtaa kauhistuksesta ja vilkaisee karhun silmiin, oliko se pienoista voitonriemua kenties? Ei.. karhut olivat liian typeriä ajatellakseen tuollaisia asioita. Mutta läpityperä karhu ei ajatuksissaan näyttänyt olevan. Se huomasi toisen olevan heikkona, aseitta, kauhuissaan. Se nosti suuren käpälänasä ja rusautti päin naisen kylkiluita. Kuului kamala rusahdus, joka sai Yökukan voimaan pahoin. Mitäköhän toiselle oli mahtanut käydä? Demoni ryhdistäytyy, hänen on autettava. Elienóra oli pelastanut hänen henkensä, miksi hän ei tekisi tällä kertaa samoin?

Yökukka nostaa kirveensä samaan linjaan kasvojensa kanssa. Karhu kiipeää maassa makaavan naisen ylle ja karjahtaa. Yöhaltia tietää, että luola on karhun omaisuutta, ja että täällä jossakin rakosessa saattaa piileä vaikka pikkuinen karhu. Mutta kun karhu kohottaa käpälänsä tehdäkseen viimeisen iskunsa, Yökukka heittää kirveen kohti karhun päätä. Se pyörähtää ilmassa muutaman kerran, kunnes iskeytyy suoraan karhun päähän. Kuuluu korvia vihlova murahdus ja karhu perääntyy. Tämä hoipertelee hetken, kunnes kaatuu maahan verta vuotavana. Yökukka juoksee Elienóran luokse ja nostaa tämän istumaan kallion seinämää vasten. Sen jälkeen hän astuu varovasti karhun vierelle. Hän ei uskalla koskea, mutta katsoo myötätuntoisesti eläintä, jola juuri oli riistetty elämä. Mutta niin tämä maailma vain sattui toimimaan.

Yöhaltia huokaisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän tarttuu kirveen kahvaan ja vetäisee sen irti kuolleesta ruumiista. Myötätunto sokaisee hänet hetkeksi, kummankin haavoittuneen puolesta. Hän sulkee uudestaan silmänsä ja kääntyy Elienóraan päin.
"Anteeksi, en vain millään jaksanut tulla aikaisemmin taistelemaan. Tiedäthän, on päivä ja olen juuri sattumoisin käyttänyt kaikki voimani Mimirillä ja--" hän lopetti lauseensa kesken. Todellakin, yhden ainoan yön ja päivän aikana oli ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ensin hän oli tahtonut repiä tuolta naiselta silmät päästä, nyt hän tahtoi auttaa tätä niin paljon kuin pystyi.

"Sinua täytyy auttaa. Tiedät kai sen." Yökukka kasteli kirveensä vedessä siistien sen verisen pinnan puhtaaksi. Hän sujautti kirveen vyölleen ja pyyhkäisi märät kätensä viittaansa, joka roikkui tomuisena hänen harteiltaan. Sen kummempaa miettimättä hän tarttui Elienóraan, vetäisi huppunsa päänsä ylle ja astui valoon kantaen haavoittunutta käsissään. Valo kirpaisi. Yökukka kipristeli tuskissaan, mutta hän ei pudottanut haavoittunutta ystäväänsä. Hetken seisottuaan tuskissaan hän lähti kävelemään kaameasta kihelmöinnistä huolimatta. Nainen käveli kävelemistään varjosta toiseen liikkuen nopeasti auringossa. Hapot olivat nousseet sekä käsiin, että jalkoihin. He ohittivat Mimirin, metsää, metsää, metsää.. seuraavaksi vastaan tuli tietä, tietä, tietä.. Vasta pitkän ajan kuluttua Yökukka pääsi laskemaan toisen käsivarsiltaan pehemeään vuoteeseen temppelissä. Muuan parantaja oli saapunut naisen luokse ja siveli tämän kylkiin jonkinlaisia aiheita mutisten samalla itsekseen jotakin omituisuuksia.

Yökukka oli vetäytynyt varjoon hengittämään rauhassa. Kipu viilsi hänen keuhkojaan, mutta hän pysyi hereillä. Päätti, ettei pyörtyisi tähän. Muutaman kerran hän vilkaisi haavoittunutta ystäväänsä ja häneen mieleensä tunkeutui karhu makaamassa verisenä maassa. Luolassa täytyisi vielä käydä. Jos siellä olisi jossakin pieni karhu tai jokin muu eläin.
Tänä iltana. Kyllä. Yökukka ihmetteli itsekseen, miten hän oli päässyt tänne kuolematta auringon valoon. Hän vilkaisi ikkunasta, ulkona oli harmaata. Eli varmasti hän oli vain sen takia selviytynyt, että pilvet peittivät auringo tukahduttavan valon.

[Huomio, karhu tulee sitten meikäläiselle ; DD]