Veden peili ei valehtele~

[Miss ja hänen Septimuksensa.]

Oli erittäin kirkas ilta. Isimle kuohusi voimakkaasti ja putouksen aiheuttamien aaltojen joukossa uiskenteli muutama pieni sorsanpoikanen. Ilta oli täydellinen pienelle retkelle ystävien ja perheiden kanssa luontoon, syksyiseen paratiisiin. Monet olivat pukeutuneet kevyesti, sillä tuulta ja kylmyyttä ei tuntunut olevan lainkaan. Näin upeaa iltaa ei ollut näkynyt moniin kuukausiinkaan. Edes kesän upeat auringonlaskut eivät voineet voittaa tätä upeaa näkymää. Vesi kimmelsi heijastaen auringonsäteitä ohikulkevien ihmisten kasvoihin paljastaen heidän hymynsä. Oliko maailmassa mitään kauniimpaa?

Mutta kaikkien ihailevien ihmisten ja eliöiden keskellä oli yksi, jota ei saanut hymyilemään upea ilma, vaan hänen oma kuvajaisensa. Mies katseli kuvaansa veden pinnan peilistä. Hänen hiuksensa olivat sekaisin, mutta hän ei välittänyt niistä. Hän tuijotti nimittäin omia kirkkaita silmiään ja nauravaa suutaan. Mies kohotti katseensa niin, että jokainen ympäristössä saattoi tuntea hänet Pölypalloksi. Pölypallo hymähteli ja lauleskeli omia laulujaan, eikä välittänyt muiden katseista. Hänen ulkonäkönsä kertoi hyvin paljon hänen luonteestaan; ihmisissä herätti paheksuntaa hänen räikeät vaatteensa marjapuuronvärisistä housuista tummaan paitaan ja taas takaisin. Paita oli alun perin ollut ruskea, mutta mies oli kerran käsillään sormeillut puolukkaämpäriä murskaten marjat. Tämän jälkeen hän oli upottanut housunsa ja saanut niihin kauniin värin.

Pölypallo kiskaisi masta heinän suupieleensä. Hän pyöritteli sitä kielensä päällä käyden makuulleen kalliolle Isimlen vieressä. Välillä hänen kasvoilleen sattui lennähtämään vesipisaroita putouksesta. Hän pyyhkäisi pisarat kasvoiltaan ja jatkoi kuohunan kuuntelua.
Hänen ajatuksensa eivät kuitenkaan pyörineet siinä, tai upeassa säässä. Hän mietti, millaisen sotaasun hän saisi rakennettua. Pölypallo oli kerännyt monta kuukautta kaikkea mahdollista peltiromua. Nyt kun hänellä oli tarvikkeet kasassa, olisi aika kasata haarniska mahdolliseen taisteluun. Pölypallo oli kuvitellut itsensä jo liiankin monet kerran surmaamassa aasoja toisensa perään ja saavan ansiomitallin. Hän pääsisi lehtiin, hän saisi kunnioitusta, eikä hänen huonoa puhettaan enää koskaan haukuttaisi.

"Tölläileksä miua?" tämä kysyi eräältä p, joka näytti kuuluvan selvästikin aasoihin. Hänellä oli yllään pitkä valkoinen makko, jossa oli punainen rusetti takapuolella. Tytöllä oli päässään punainen huivi. Hänen kasvonsa muuttuivat melkein yhtä punaisiksi kuullessaan Pölypallon sanat. Hän käännähti ympäri nolostuneena, eihän hän saisi tuijotella muita.
Pölypallo naurahti ja vinkkasi silmäänsä ketterästi tytön takaraivolle. Mies nousi istumaan ja sylkäisi ruohon pätkän suustaan pois. Jälleen hänen ajatuksens asiirtyivät jonnekin aivan muille maille, ne vaihtuivat niin nopeasti, että kukaan ei pystynyt juurikaan ymmärtämään omituisen herran aatoksia.

Pölypallo nousi seisomaan vaivautuneena jonkun syyn takia. Hän lähti kävelemään pientä ympyrää, kohina tuntui estävän hänen ajatuksensa liiankin voimakkaasti. Joten hän sivuutti ne vastentahtoisesti. Sillä hän ei tahtonut lähteä, ei todellakaan. Hän tahtoi pitää paikkansa, sillä hän oli sitä muutaman tunnin vartonut läheisellä kivellä seuraten sitä avioparia, joka oli kyseisellä kallion kohdalla istuskellut.

[Anteeksi, tönkkö lopetus. Tulikin suunnaton kiire.]

Sää oli todella mahtava ja iloinen nuoren miehen mielestä. Mies ei oikein tiennyt missä hän oli, koska hän oli aika nuori, mutta ei pistänyt nuoruuden takia vaan, koska ei tuntenut kaupunkia niin paljon. Uusi kaupunki ja niiden elämän tavat eivät oikein olleet hänelle tuttuja. Hänen oli sen sijaan utelias ja kohtelias tähän uuteen kaupunkiin. Vaikka heti alussa ei pääse kaupungin tavalle, mutta aikanaan kuitenkin. Kuitenkaan kokonaan hän ei haluisi muuttua laisinkaan kaupunkalaiseksi muuten hän unohtaisi koko naan itsensä ja ei olisi mitenkään kivaa tai no kiva asia.

Sen sijaan haluaisi kaupunkin rytmiin päästä ja tietäisi missä oli mitä. Ainakin pää ja oleeliset kohteet. Nyt sai kuitenkin olla hieman jäykkä etsiessään paikkoja. Mies oli kuitenkin uskallias mennä minne vai kaupungin osiin. Eria asia olisi, jos hänen palvelinjansa tulisi niin se oli eritapaus. Mies omisti palvelijan, joka näkyi todella vähän joidenkien seuralaiten seurassa. Harvat ovatkin nähnyt hänet ihmis hahmossaansa, jonka todella harvoin esiintyy.

Aluski miehestä saattaisi luulla hyvinkin Assaanilaiseksi, vaikkei ole. Kampaus sen sijaan ei näyttäisi oikein siltä, kun hiuksia puolet päässä päätä peittämässä ja paksu letti takana. Sen avulla hän karkottaa luotaan muita, vaikka ei oikein haluisi. Varmaakin hänen kävely tyylinsä tekee siihen myös vaikutusta, koska se selkäsuorassa mies kävelee. Asu sen sijaan jonkun verran korostaa sitä asiaa todella paljon. Vaatetus oli ihan erilaista tyyliä mitä Payonin kaupungissä astellessaan. Toisaalta se näytti köyhältä, mutta vaatteen laatu sen sijaan kallista. Mikä saa hieman ristiriitaa, kunpaa kiltaan kuuluu.

Hiljainen ääni kuului miehen korviinsa. nopeasti pusikoiden ja puiden jälkeen tuli pieni vesiputous. Miehen kasvo iloistui siitä näkemästä todella paljon. Mielessään tuli "Vau!" sana. Se sana ei kuitenkaan kertonut mitään miehen ihanista ajatuksista. Nyt voisi päästä uimaan, kun hän oli jo nyt poikki jaloistaan. Kaukaakin voisi miehestä luulla todella hyvin juoppoksi, vaikkei olisi. Hiljalleen ja varovasti hän asteli peremmälle vesiputousta. Vieressään asteli kettu, joka juoksi nopeasti veden äärelle ja joi vettä. Juotuaan yhden niulauksen kettu palasi jo isänännän viereen.

Pölypallo katsahti taivaalle istahtaen jälleen paikoilleen tarttuen uuteen heinään, jonka hän tunki hampaidensa välistä suuhunsa. Muutama lintu lennähti taivaalla, aurinko paistoi ja puiden kohina kuului vaimeasti solisevan putouksen rinnalla. Hän laski katseensa ja näki, että aukealle oli astellut uusi hahmo mukanaan kettu. Mies ei kiinnittänyt tuohon uuteen hahmoon mitään huomiota, olihan paikalla niin paljon ennestäänkin porukkaa. Kuitenkin kyseinen kettu herätti hänessä huomiota uudestaan. Se kiisi veden äärelle juomaan vettä. Pölypallo ei voinut irrottaa katsettaan tuosta eläimestä. Hän seurasi sitä, kuinka se pyyhkäisi käpälällään otsaansa, palasi kiltisti isäntänsä luokse.

Olisi kieltämättä mahtavaa olla kettu.. Niimpä. Pölypallo vilkaisi ympärilleen, ketään ei näyttänyt kiinnostavan hänen toimintansa. Hän kumartui nelinkontin ja konttasi veden lähettyville. Hetken tuijoteltuaan kuvajaistaan, hän läimäytti vettä "tassullaan" ja laski päänsä veteen. Viileä vesi ympäriö hänen kasvonsa. Hän nielaisi vettä. Samassa häneen iski kamala tunne. Happea! Mies nosti päänsä vedestä, mutta saattoi silti tuntea liian veden kurkussaan. Hänhän tukehtuisi! Miksi hän ei ajatellut, ett pää alaspäin juominen tuotti juuri tätä?!

Mies nousi seisomaan, eikä kukaan näyttänyt vieläkään kiinnittävän häneen katsettaan. Hän yritti huutaa, mutta ääntä ei tullut. Pölypallo hoiperteli veden äärelle ja.. kattui päistikkäänä veteen. Ja hänhän ei osannut uida. Veden kohina sai hänen ajatuksensa katoamaan, hän lähti vajoamaan..vajoamaan..syvemmälle ja syvemmälle entisestään. Pinnan valot ja äänet päivät ylös, hän ei päässyt niitä kohti vaikka kuinka yritti. Vesi ympäröi hänet. Vesikasvit tarttuivat hänen jalkoihinsa, vetäen alaspäin, alaspäin.. Pölypallo saattoi nädä jo valon, hän yritti mennä sitä kohden, mutta ei päässyt sinne. Hän olisi voinut huutaa tuskasta, mutta kukaan ei kuulisi hänen avunhuutojaan.

Pölypallo sulki silmänsä ja aipoi hervottomaan tajuttomuuden tilaan. Kuitenkin hän tunsi, miten joku tarttui häntä käsivarsista kiskaisten ylemmäs. Hän yritti ajatuksissaan pyristellä vastaan, mutta voimat eivät riittäneet. Jos tämä olisi menoa nyt, jos itse Odin olisi saapunut hänet hakemaan voimakkaille keinoilla? Pölypallo yritti potkaista näiden käsien omistajaa, mutta ei ollut varma, osuiko potku.
Samassa hän huomasi makaavansa keskellä kirkasta päivää, nurmella, joka tuntui lämpimältä ja pehmeältä. Joku painoi hänen vatsaansa saaden hänet kierähtämään äkillisesti. vettä tulvahti Pölypallon nenästä ja suusta, mutta hän oli onnellinen, ettei tuo yliluonnollinen pelastaja ollutkaan ollut kukaan jumalista, vaan maanpäällä, Valhallassa, Payonissa elävän ptuksen tai ihmisen kädet.

Pölypallo sulki vielä hetkeksi silmänsä, mutta avasi ne sitten huokaisten syvään vetäisten sisäänsä runsaasti puhdasta ilmaa. Ei olisi uskonut, että hän oli juuri äsken melkein hukkunut. Nyt olisi aika kiittää pelastajaa. Pölypallo avasi silmänsä. Hän tuijotti valoon hetken pakottaen silmänsä pysymään auki. vaivalloisesti hän nousi istumaan silmät edelleenkin sirissä, valo kirevli ikävästi. Sitten hän näki pelastajansa. Kuitenkaan hänen ulkomuotonsa ei aivan täsmännyt hänen odotuksiaan. Pelastaja oli erittäin sotkuisen näköinen! Pölypallo yskäisi käteensä ja sulki sitten silmänsä uudestaan. Hän oli odottanut kaunista merenneitoa kyykistyneenä hänen ylleen, mutta ei...

[Kääks, jälleen kamala kiire, joten viestist tuli lyhyt! >:/
Ja kyseinen pelastaja oli siis Septimus tai joku muu, saat valita 8DD]

Kettu oli aivan hiljaa ja paikoillaan. Vähät väliä hänen katseensa käväisi katsomassa isänän ilmeitä, jos niistä jotakin kiinostavaa löytäisi hänelle. Se lohdutti jonkiun verran itse Septimus ei huomannut ketun katseita häneen. Septimus oli omissa maissaansa ja kettu huomasi sen. Kuitenkin kettua vihloi, jonkun töllääminen. Nopeasti kettu katsahti ylös ja huomasi yhden katsovan sitä tarkkeillen näköisesti. Hän ei kuitenkaan sanonnut mitään, koska uskoi, että tarkailijaa ei ollut kiinostunut isännästäänsä.

Siitä huolimatta hän oli hyvin tarkka mitä tarkailija voisi tehdä hänelle tai isännälle. Septimus asteli hiljaa kauniiseen paikkaan. Niin pitkään hän ei ole päässyt uimaan ja samoin oli myös ketulla. Kettu ei kuitenkaan oikein välittänyt pääsiskö uimaan vai ei. Kettu olo muodossa on ollut parasta aikaa hänelle. Kettu yritteli vihjoilla, ettei mensi uimaan, jonkun voisi huomatan sen. Se oli paha asia, jos joku huomaisi isäntä olisi prinssi. Sitä hän ei antaisi ikinä anteeksi itselleen.

Septimus asteli reipaan oloisena veden ääreen ja sujautti jalkansa veteen. Kuitenkin omasta tahdostaan hän saisi jalansa muuttumaan pyrstöksi. Itse mies tiesi, ettei kannattaisi muuttua ilman varovaisuutta ja tarkaavaisuutta. Jostakin syystä hän ei muutanut itseäänsä oikean näköiseksi. Nopeasti hänen edessääsnä joku oli tippunut veteen. Itse eu oikein ehtinyt paikalle, mutta jonkin muu mies pelasti nuoren pojan näköisen kakaran. Se lähti paikalta nopeasti ja Septimus asteli hiljaa vierelle ja kysyi:
" Oletko kunnossa? "
Kettu katsoi isännän jalkojen juurissa.

Pölypallo kuuli kyseisen miehen puhuvan hänelle.
"Oletko kunnossa?" tuo kysyi. Pölypallo nosti päänsä päänsä päälle, mutta nyökkäsi silti hiljaa. Miehen jalkojen välissä näytti olevan kettu. Aivan, kettuhan se siinä. Pölypallon kasvoille levisi hieman typertynyt hymy. Hän laski kätensä alas ketun pehmeälle turkille ja silitti sitä hieman saadakseen olonsa taas tuntumaan paremmalta. Eläimet olivat lahja, niille saattoi kertoa kaiken mahdollisen, eivätkä ne laverelleet eteenpäin. Jokainen eläin oli lahja maailmalle, ihmiset saivat niistä hyviä ystäviä ja taas toisinpäin. Pölypallo arvosti kovin eläimiä, miksi hän mielellään silitti kettua. Hetken repsutettuaan tuota kettua hän kohotti katseensa vaihteeksi mieheen ketun vieressä.

"Mikä on kissan nimi?" hän kysyi tarkoittaen tietysti kettua. Mutta koska hän ei puhunut paljoa ikinä, hänen sanavarastonsa ei päässyt laajenemaan kuten tavallisilla ihmisillä.
"Ja kiinnostaako vointiti miksi?" hän kysyi kohottaen vasenta kulmakarvaansa. Häntä todellakin ihmetytti, miksi joku oli saapunut hänen luokseen kyselemään hänen vointiaan, vaikkakin elettiin keskellä sota-aikaa. Silloin eı pitäisi välittää muista kuin masta perheestään, ei tiennyt koskaan mistä pisti esiin petturin pää. Pölypallo nousi seisomaan hieman huojuen. Hän oli toista huomattavasti lyhyempi, mutta olikin paljon nuorempikin. Pölypallo nosti silti selkänsä suoraksi antaakseen mahdollisimman reippaan vaikutelman itsestään.

Poika tarttui paitaansa ja puristi sen kuivaksi vedestä. Tuli sai änen olonsa tuntumaan hieman kylmältä, mutta hän ei tahtonut alkaa voivottelemaan. Kuitenkin hänen ilmeestään saattoi tarkkasilmäisesti huomata, miten hän rukoili lämpimää huopaa ylleen. Sellaista tuskin oli missään saatavilla.
"Miten olet kersa tänne kadonnut?" hän tiedusteli toiselta jälleen huonolla kielellä. Mutta hänen kielensä parani jatkuvasti ja hän oli erittäin tyytyväinen nykyiseen puhumiseensa.

Toisen nyökkäyksellä mies uskoi, että miehellä olisi kaikki hyvin. Rauhallisena hän pystyi istumaan kiveen ja ojentamaan jalansa veden alla. Miehen hame sensijaan ei oikein halunnut olla vedessä, koska teki pyöreän kupun päälle. Miehen kädet kuitenkin pakottivat vaalean sävyisen kankaan veden alle. Hän huomasi, että kettua alettiin rapsuttamaan. Kettu laittoi korvansa luimuun lähelle ihoaansa. Ruskea kettu katsoi silittää, että voisi näykkäystä sitä tai jopa purasta. Niska karvat olivat ylhäänä kertoneena pelkonsa.

Kettu loukkautui todella paljon miehen sanoneen mikä on kissan nimi. Se ei ollut minkaalainen kissa vaan kettu. Niille sukua, mutta hyvin kaukaa. Vihastuunena kettu näykkäsi toisen käteen ja asteli isänän viereen.
" Se ei ole kissa vaan kettu ja sen nimi on Timer. " Mies sanoi.
Septimus katsoi kettua. Pienesti virnuili sille. Kettu katsoi anteeksi vaisena isänstään ja lopuksi toista herraa. Septimus hätkä kuitenkin toisen miehen kysyntään miksi häntä kiinosti toisen hyvin vointi. Miksi ihmeessä niin asia on, että aina kysytään. Septimus ajatteli.
" Varmaakin, koska se on yleistä tapa täälä kaupungissa, jos toiselle on tapahtunut jotain. Mikä näyttää pahalta toisten mielestä. Vuosien varrelle on jäänyt sellainen sanonta, joka kertoo toisen huolestuneen olonsa toiseen ja samalla olla kohtelias. " Septimus sanoi.

" En oikein tiedä muuta, että jalat veivät minut tänne. Sinä sen sijaan olet nähtävästi tullut ajatuksillaan, kuin minä. " Septimus sanoi.
Toisella määrällä kädellä hän rapsutteli päätään missä ei ollut hiuksia. Kettu vai katsoi maatentoisen elettä, mutta valpaana. Se ei katunut puremistaansa.

Pölypallo tuijotteli hetken ajan toista tämän kertoessaan eläimen olevan kettu.
"Aivan, niin tietysti", hän hymähti j hieraisi kädellä otsaansa. Toinen katsoi hetken kettua ja vastasi sitten hänen sanoihinsa auttamisesta. Yleinen tapa kaupungissa, niinhän se varmaankin oli. Olihan se kieltämättä iha kohteliasta saapua auttamaan. Pölypallo ei todellisuudessa kylläkään ollut edes varma, oliko tuo toinen aasa vai vaani, olivatko he samalla vai eripuolilla tätä sotaa. Hän kuitenkin vain nyökkäsi.
"Kiitti kuiteski", hän sanoi ja nousi viimeinkin seisomaan kahdelle jalalle. Hetken häntä huomasi, mutta huimaus lakkasi hetkessä. Kuitenkin hän tarttui läheiseen pieneen puuhun ja piti itseään pystyssä sen avulla.

" En oikein tiedä muuta, että jalat veivät minut tänne. Sinä sen sijaan olet nähtävästi tullut ajatuksillaan, kuin minä." vatasi Septimus hänen kysymykseensä hänen saapumisestaan.
"Niin, noh, kylhän täällä meikäläin joskus kyykkäilee", Pölypallo sanoi kohauttaen olkiaan. "Varmaankin juurei ehkä aattelemas asioit." Mies yskäisi hieman. Toinen osapuoli raautti päätään kaljusta kohdasta. Oliko mies jo kaljuuntumassa?
"No, ketä mä saan sit kiittää täst hommast?" Pölypallo kysyi. "Siis siit, et tulit kysyy mun olooni." Pölypallo olisi tahtonut sanoa kiitokset myös hänen viralliselle pelastajalleen, mutta tämä oli lähtenyt lipettiin. Oliko hänelle tullut kiire äkkiä?

Pölypallo ojensi kätensä, hän tiesi sen olevan kohteliasta.
"Pölypallo Viinilasinpoika", hän totesi hieman haukoitus äänessään ja ravisti toisen peukaloa hitusen. Hän toivoi, että mies ei pitäisi häntä heti typeränä, vaikka hänen sukulaisileen olikin ominaista hassut nimet Pähkinästä Pölypalloon.
"Entäs tuo kettu tossa? Mikäs sen nimi si on?" Pölypallo kysyi ja kyykistyi silittämään varovaisesti kettua.
"Saahan tät kai silittää?" Pölypallo varlmisti vielä ennen kuin laski kätensä tämän turkille. Vastausta hän ei ollut edes jäänyt kuuntelemaan, mutta tiesi, että oli kohteliasta kysyä ennen silittämistä. Pölypallon huono oli haihtunut kokonaan ja hänen olonsa oli taas normaali. Onneksi hän saattoi puhua itsestään 'on' muodossa, ei 'oli' muodossa..

Mies oli iloinen siitä, että toiselle herralla sopi hänen apunsa. Hän huomasi, myös se nuori mies oli uskonnut kettunsa kissaksi. Onneksi hän oli korvannut sen asian sydämmällisesti. Sisimässään hän sääli pienensti ystäväänsä, kun toinen oli luullut kissaksi, vaikka ei ollut. Kettu oli ottanut närheet nenään. Siinä ei ollut yhtään kissa maista olentoa. Sen sijaan, joka voisi jahtaa kissoja päivät pitkät. Septimus katsoi poika kuitenkin hieman huolestuneena, kun näytti vielä huono vointiselta. Kuitenkin hän piti suunsa aivan kiinni ja eikä sanonnut yhtään mitään.

Septimus tiesi, että nuori herra oli tullut tänne ajatuksillaan, kuin ajattelomalla tavalla.
" Se olisi ihme, että käväisi täälä. Tämä on niin kaunis paikka, ettei voisi uskoa paikan sijainnista. " Septimus sanoi.
Sen sijaan kettu alkoi pienesti huolestua isänän sanoista, ettei vain sanoisi yhtään mitään.

" Olen Septimus Seite Imadetdin Anterh. " Septimus sanoi koko nimensä.
Siinä vaiheessa Kettu oli häpeän näköinen. Se omassa mielessään valitti oikein, miksi isännän piti sanoa omansa nimensä. Onneksi toinen ei tioennyt hänen nimeäänsä kokonaan, jos nyt isäntä sanoisi yllättävästi hänen nimensä kokonaan.
" Jos saanen kysyä, että kenet me oikein pelastettiin henkisesti? " Septimus viittaili toisen herran nimeä.

Nyt mies tunsi itsensä pököksi, kun noin nopeasti tuli toisen miehen nimenä. Toisella herralla oli ihmeelinen nimi, kuin hänen nimensä olikin. Sen sijaan hänellä oli ongelmia siinä, että miski Pölypallo tarjosi hänelle kättä. Hän vilkaisi kettuaansa ja kysyi katsellaan kettua. Kettu huohotti mielessäänsä. Nopeasti Septimus antoi kätensä kuitenkin kätelläkseen, kun muutakaan ei tullut puoli hiuksiseen mieheen. Heilutessaan Pölypallon kättä jonkun verran hän otti kätensä pois hänen kädestäänsä.

Septimus ihmetteli Pölypalloa hieman, kun omasta mielesstään hän oli vähä aikaa sitten esitellyt kettunsa nuorelle pojalle.
" Saahan sitä silittää, jos antaa luvan. Nimi on Timer. " Septimus sanoi.
Timer kiitteli, että isäntä ei paljastanut kok nimeänsä Pölypallolle. Timer antoi silittää itseäänsä, koska isännän katseessa ja puheessa oli sitä sävyä, että hänen täytyisi antaa Pölypallon silittää sitä.