Enkeleiden itkua & veden solinaa

//Vertsu mukaan .DD
EDIT: Muokkasin nimeä hieman viisaammaksi, en ymmärrä mistä olin vetäissyt niin typerä nimen.//

"Tip, tip, tip, tiptiptipi, tipitptitptitptitptitpt", Mimirin yllä sateiset pilvet avautuivat ja päästivät itsestään maankamaralle tuhansia pisaroita.
Taivas oli synkä tummista pilvistä, auringon ne ovat pakottaneet tieltään pois tunteja sitten. Raikas sade. Se puhdisti luontoa pitkän kuivan kauden jälkeen. Tälläisistä syyssateista pitivät moni, ne toivat eloa luontoon ja aamulla kun väki heräisi, he saattaisivat huomata kuinka kauniin puhtaalta luonto näytti. Jotkut ajattelivat, että sateen jälkeen oli helpompi hengittää raikasta ja puhdasta ilmaa.

Mutta Yökukka ei pitänyt lainkaan sateesta - etenkään öisin. Hän istui nyt Mimirin lähteen reunalla huljutellen käsiään jatkuvasti nousevassa vedessä. Kylmät pisarat pistelivät yöhaltian kasvoja, kun hän katsoi taivaalle mietiskellen elämäänsä. Aina hän oli rakastanut luontoa, mutta nyt tuntui, että hän oli mukamas tehnyt sille jotakin pahaa.

Marjoja ei löytynyt, sienet oli tallottu, puut oli hakattu ja purot täytetty mutamömmöillä. Viimeiseen kolmeen viikkoon ei Yökukka ollut saanut kunnollista ateriaa. Joka päivä hän oli joutunut elämään vedellä ja viime kesästä säästyneillä vihanneksillaan, joiden maku oli tyystin ehtinyt kadota kuukausien aikana. Toivottavasti tämä samainen sade voisi rehevöittää luontoa niin, että se saisi taas elinvoima kasvattaa uusia marjoja ja sieniä, niistä oli Yökukalla pula. Nälkä taisi vaivata muutakin maata. Laivat eivät kulkeneet ja ihmiset eivät uskaltaneet saapua aamulla torille myymään tuotteitaan.

Turhautuneena yöhaltia-demoni nosti viittansa huppua hiuksiensa suojaksi. Hän riisui sandaalinsa ja kääntyi Mimiriin päin upottaen sen kylmään, vilvoittavaan veteen jalkansa. Hän heilutteli niitä leppoisasti yrittäen unohtaa ärsyttävän sateen. Tokihan hän sateesta ja vedestä piti, mutta öisin se ei tuntunut kivalta. Vain tällöin hän voisi lähteä liikkeelle, aurinko kärventäisi hänet muuten.

Nainen nosti taitavasti elementtiään hyödyntäen vedestä pienen putouksen sen reunan ylitse niin, että kaikki liika vesi saattoi valua pois täyttyämästä lähdettä kokonaan. Tämän jälkeen hän nostatti pienen myrskyn altaaseen, jotta vesi saattoi lentää laitojen ylitse.
Vettä satoi todellakin paljon, koko vuonna ei näin rankkaa sadetta oltu niskoihin saatu. Kaiketi se puhdistaisi luonnon ja antaisi uutta elinvoimaa kasveille, kuten jotkut sanoivat. Tai ainakin näin Yökukka toivoi itsekseen.


//Omituinen ja melko tönkkö aloitus o.O//

Ilma tosiaan oli hyvin sateinen ja vesipisaratkin tuntuivat olevan ainakin golf pallon kokokoisia Elienórasta. Tämä oli jälleen kerran karannut kotoansa väärään luonnon vaiheen aikana. Tyttö piteli päänsä päällä vanhaa sanomalehteä jonka oli löytänyt talonsa kuistilta, se oli lojunut siinä jo kauan.

Suurinaskelin Elienóra asteli kohti lähdettä kiroillen mielessään, häntä ärsytti hänen veljensä, nyt he olivat löytäneet hänen päiväkirjansa ja lukeneet sitä keittiönpöydän päällä kovaan ääneen. Tytön sisällä kiehui viha heitä kohtaan. Tyttö puristi toisella kädellä vanakasti päiväkirjaa rintaansa vasten, hän ei halunnut sen kastuvan tai mitään muutakaan, kirja oli ainut asia jota Elienóra piti ystävänään.

Pian jalat pysähtyivät aukion reunalle, tytön silmät tarkkailivat aukiota ja pysähtyivät samantien lähteen keskellä seisovaan naiseen. Elienóra kirosi mielessään, että paikalla oli joku muukin. Kuitenkin tyttö jatkoi matkaansa lähteenreunalle täyttämään vesileiliinsä suomatta katsettakaan tuolle toiselle, saatika sanaakaan. Hän vihasi muista niin paljon, että hänen olisi tehnyt mieli nyt iskeä saman tien viikatteellaan tuota, mutta hillitsi itsensä, ainakin hetkeksi.

// Soori lyhyys.. :'ss //

Yökukka hyväili käsisään vettä, nauttien enkeleiden itkusta. Pisarat putoilivat kovaäänisesti veden pintaan, ketään ei näkynyt.
Yökukka ei siltikään raaskinut riisua huppuaan viitastaan, joku saattaisi huomata hänet. Eikä hän juuri nyt tahtonut todellakaan ylimääräistä hössötystä tälle illalle. Kuu oli melkoisen pieni sirppi, joten siitä ei saanut paljoakaan voimaa. Jos hänessä olisi yhtään enempää demonia, kuin 25%, hänen päästään kasvaisivat varmaankin jonkinlaiset sarvet, tai häntä takamuksesta. Yöhaltia-demoni hymyili omille ajatuksilleen.

Samassa mustanpuhuva nainen astui Mimirin alueelle metsän suojasta. Yökukka ei lahjoittanut naiselle minkäänlaista katsetta, vaan piti kätensä tiukasti vedessä - välillä tähyillen taivaalle. Kun nainen oli saapunut lähemmäs lähdettä, saattoi tarkkasilmäinen haltia erottaa hänen piirteitään. Nainen hän oli selvästi keiju, hänellä oli selässään pienet mustanharmaat siivet. Näytti hieman kummalliselta, sillä Yökukka pisti merkille naisen todella vaalean ihon värin ja ruusunpunaiset surulliset huulet. Nainen ei hymyillyt täyttäessään melko pientä vesilieliään.

Yökukka nyrpisti nenäänsä tuolla punakyntiselle kaunokaiselle. Heissä oli paljon samaa ulkonäöllisesti.. Mutta tuo toinen oli häntä huomattavasti lyhyempi. Mutta pitkä keijuksi silti. Yökukka käänsi katseensa, ettei toinen huomaisi hänen tuijottavan tätä. Se ei ollut kohteliasta.
Täten Yökukka käänsi selkänsä toiselle. Toinen saattoi kenties olla vihamielinen murhaajatar. Eikä hän halunnut kuolla, ainakaan sen jälkeen mitä oli mennyt kokemaan menneisyydessä.

Yökukka naurahti itsekseen. Hänen oli pakko laukaista jotakin toiselle, jotta saisi otettua tuolta luulot pois.
"Mitäs tuollainen äidin sylivauva täällä ulkona tekee? Eikö sinun tulisi istua muhinoimassa takkatulen ääressä vierelläsi komea nuorukainen?" Yökukka sanoi halveksivasti ja tarttui kirveeseensä, jonka hän oli lähteen reunalle laskenut. Jos tilanne vaatisi..

// Pystyin vie repeemään yökukan lauseelle. :'DD //

"Mitäs tuollainen äidin sylivauva täällä ulkona tekee? Eikö sinun tulisi istua muhinoimassa takkatulen ääressä vierelläsi komea nuorukainen?" Nainen sanoi. Elienóra nousi hitaasti ja rauhallisesti lähteen ääreltä tarttuen samalla mustaan punaisilla nauhoilla koristeltuun viikatteensa.
" Anteeksi kuinka? Sinun on turha alkaa laukoa sammakoita suustasi minulle, rupikonna. " Elienóra naurahti tuolle ja tämän viikate välkähti kuun valossa.
" Olisi toki mukavaa jos osaisit pitää sen suuren leipäläpes kiinni, ettei minun tarvitse haaskata sinuun aikaani. " Tyttö sanoi ohittaen naisen ja tämän viikate saattoi raapaista myös tuon käsivartta.

Tytön askeleet veivät aukion reunalla sikaitsevalle kivelle ja siihen tyttö myös painoi peppunsa katsoen kuuta ja pilvetöntä tähtitaivasta. Hän oli joskus aikoinaan kuullut äitiltään ollessaan pieni tarinoita tästä paikasta, muttei muistanut muuta niistä kuin sen, että lähteellä mukamas oli jotain parantaviakin voimia. Pian katse lipui tarkkailemaan paremmin tuota toista, tuo toinen oli melko erikoisen näköinen punaisineen hiuksineen kera sinisineen silmineen, varmaankin yöhaltija. Tuo nainen näytti myös pitävän itseään jotenkin tärkeänä ja ylempiarvoisena, siis jokin arvostetussa ammatissa oleva? Elienóra ei jaksanut edes enään tulkita toisen profiilia, häntä ei itse asiassa edes kiinnostanut koko tyyppi, menisi nyt jo pois.

Yökukka saikin melko samanarvoisen vastauksen.
" Anteeksi kuinka? Sinun on turha alkaa laukoa sammakoita suustasi minulle, rupikonna. " Hän ei viitsinyt toistaa sanojaan, sillä tiesi naisen kuulleen ne erittäin hyvin.
" Olisi toki mukavaa jos osaisit pitää sen suuren leipäläpes kiinni, ettei minun tarvitse haaskata sinuun aikaani. "
Yökukka vain naurahti.
"Vai että sillä lailla", hän hymähti ja tiukensi otettaan kirveestään. Toinen heilutteli viikatettaan siihen malliin, että kohta se leikkaisi hänen oman päänsä hartioidensa välistä.

Nainen ei siltikään yrittänyt mitään. Tämä otti reppunsa ja viikatteensa ja lähti kävelemään kohti naurkassa sijaitsevaa keskikokoista kiveä. Siinä hän oli niin monet kerrat istunut.. kunnes oli saanut kuulla, että yleensäkin ne juopot istahtavat kyseiselle kivelle suojaan. Yökukka irvisti naiselle ja käänsi katseensa tusta keijusta. Mitä varaa keijulla oli alkaa hänelle uhittelemaan, hänhän oli vain kysynyt tavanomaisen kysymyksen.
Mutta toisaalta, hän ei voinut olla kääntämättä veistä haavassa.

"Onkos sinulla edes ketään?" Yökukka huusi niin kovaa, että toinen taatusti kuuli.
"Jos ei, suosittelisin hankkimista. Parhaat päiväsi ovat kohta ohi.." Yökukka naurahti jälleen pahansuopaisesti ja katsoi sitten toisen reaktiota jälleen tiukentaen otettaan sylissään makaavaan kirveeseen.
Hän oli selvästikin alakynnessä, toisella oli suuri viikate, hänellä vain pieni kirves, jossa heijasteli sammakon pääkallo.

"Yleensä tuollaisten kejujen parhaat vuodet ovat menneet jo ohitse. Katsoisit itseäsi lähteen vedestä!" Yökukka psyykkasi toista vielä hieman lisää. Tämä näytti todellisuudessa erittäin kauniilta, mutta pitipähän tältä saada kaikki mahdolliset luulot pois.

"Onkos sinulla edes ketään?" nainen kehtasi vielä kysyä.
"Jos ei, suosittelisin hankkimista. Parhaat päiväsi ovat kohta ohi.." Toinen naurahti vielä perään.
"Yleensä tuollaisten kejujen parhaat vuodet ovat menneet jo ohitse. Katsoisit itseäsi lähteen vedestä!" Nainen laukoi vielä kolmannen kerran, se saattoi olla virhe tuon naisen kannalta, sillä nyt Elienóra nousi kiveltä synkkä ilme kasvoillaan ja tuijotti murhaavasti naista.

" Kuten sanoin.. Jos et itse osaa pitää isoa leipäläpeäs kiinni, niin joudun itse tekemään sen puolestasi. " Elienóra sylkäisi kylmät sanat kylmällä äänellä naiselle ja kohotti hieman viikatettaan näytille siitä, ettei pelännyt tuota ja oli valmis iskemään sen terän tuon tuoreeseen lihaan.
" Joten, oletko aivan varma, että tahdot minun sulkevan sen? Se ei kauaa kestä, ja voin luvata, ettei siitä tule kaunista.. Sinun osaltasi. " Tytön tuuheat hiukset heiluivat hieman aavemaisesti tuulen puhaltaessa, tämän katse tuohon naiseen oli hyvinkin murhaava ja haastava. Tyttö tosiaan osasi arvioida hyvin vastustajansa ja lukea heitä, tuo nainen löyhkäsi pelolle, kyllä, niin se oli. Elienóra päätti hiljaa mielessään, ettei tuosta naisesta olisi mitään vastusta hänelle, ja miksiköhän hän ei voisi hieman myös pitää hupia tuon kanssa.. Viikatteen kera?

" Hei lumppu, ehkä sinun kannattaisi itse vilkaista veteen, tai mikset saman tien menisi pesulle, löyhkäät aika pahasti tänne asti. " Elienóra virnuili tuolle pahasti, hän halusi lisätä lisää puita tuleen.

" Kuten sanoin.. Jos et itse osaa pitää isoa leipäläpeäs kiinni, niin joudun itse tekemään sen puolestasi", nainen sanoi hyvin kylmästi. Yökukka ei välittänyt. Hän vain kohautti olkiaan ja siirsi katseensa jälleen veteen. Hänellä olisi mukanaan kaksi asetta, toisella vain yksi. Hän hallitsi veden elementin täysin sekä tietysti kirveksen kanssa osasi päitä ja korvia katkoa.

Yökukka katoi naista. Niin kovasti hän yritti olla kovis. Pikkuinen angstipallerooli noussut seisomaan ja piti viikatteestaan kiinni hyvin tiukasti kahdella kädellään. Eikö nainen vain voinut myöntää häviötään, ei hänellä olisi mahdollisuuksia Yöhaltia-demonia vastaan. Yökukka nosti kätensä hupulleen ja vetäisi sitä hieman edemmäs. Hän ei halunnut toisen näkevän hänen kasvojaan enää enempää. Jos kyseinen äkäpussi nostaisi jutusta oikeusjutun, olisi varma, että hän ei pääsisi karkuun jos keiju tietäisi hänen ulkonäkönsä pienintä piirtoa myöten.

Toisella ei tainnut todellakaan pysyä ajatukset kasassa. Nyt hän pyysi Yökukkaa kastautumaan lähteessä, sillä tämä löyhkäsi. Yökukka sai hyvät naurut. Hän ei voinut pidätellä itseään vaan purskahti kylmään, lohduttomaan nauruun, jonka ääni kaikui syvälle metsään asti.
"Vai että haisern", hän sanoi vedet silmissään, "kyllä sinulla pokka pitää, kyllä se pitää", Yökukka sanoi (kröhöm..) vittumaisesti ja röhähti jälleen pilkkaavaan nauruun. Toisella ei taatusti kestäisi kauaa, ennen kuin tämä suuttuisi ja hyökkäisi.

Keijuneito oli peloissaan. Se näki hänestä. Ehkä hän kuvitteli olevansa jotakin hyvin tärkeää, muttei halunnut näyttää pelkoaan ulospäin. Yökukka tunsi sen silti ja huudahti: "Jos sinua kerta pelottaa, voithan aina lähteä kotiin sulhasesi viereen lapsia tekemään. Ne teidän perheestänne vielä puuttuvatkin", Yökukka hörähti ja tiuksensi vieläkin otettaan kirveeseen, jos vaikka tilanne vaatisi..

Toinen näytti olevan aivan vihoissaan, hän iskisi hetkenä minähyvänsä. Mutta hän olisi valmis.. tuohoamaan mokoman lamppuharjan.

"Jos sinua kerta pelottaa, voithan aina lähteä kotiin sulhasesi viereen lapsia tekemään. Ne teidän perheestänne vielä puuttuvatkin" Tuo nainen sanoi vielä. Kylmä katse luotiin tuohon ja viikate alkoi heilumaan tytön käsivarren ympärillä taitavasti samalla kun Elienóra tuijotti tuota kylmästi.
" Sinä tiedä mistään mun elämästä. Pidä nyt vaan se sun suuri leipäläpi kiinni. " Askeleet lähtivät kulkemaan kohti tuota naista uhkaavasti heilutellen viikatettaan. Tytön kulmahampaat saattoivat välkähtää kuun valossa tuon virnistäessa tuolle.

Nopealla ja pitkällä hypyllä tyttö hyppäsi kohti naista kohottaen viikatettaan ja yrittäen lyömällä sillä tuota, jos tuo viikate osui tuohon naiseen se luultavammin osui sillon naisen oikeaaseen käsivarteen.

//Muah, olisikin melko mahtavaa jos Yökukalta putoaisi käsi ,DD
Mutta ehkä myöhemmin kyseisessä "taistelussa"?//

Yökukka katseli toista. Hänestä uhkui raivo, hänen iholleen nousi pieniä hikipisaroita hänen heilutellessaan viikatetta kädessään.
" Sinä tiedä mistään mun elämästä. Pidä nyt vaan se sun suuri leipäläpi kiinni", nainen sanoi hyvin kylmällä, kolealla äänellä.
"Harmi, sinähän voisitkin kertoa minulle jotakin ihanasta elämästäsi!" Yökukka huudahti voitonriemuisena. Toinen oli aivan raivon partaalla.

Samassa tämä hypähti suuren loikan kohti häntä ja heilautti pitkää vikatettaan hänen suuntaan. Yökukka puristi kirven tiukasti käteensä ja heilautti sitä myöskin. Hän sai torjuttua toisen iskun ja virnisti, melkeinkin nauroi.
"Etkö pysy todellakaan parempaan?" hän tiedusteli ja työnsi voimillaan naista kauemmas.

Jos toinen alkoi kerta aseensa kanssa huitomaan, nainen tulisi todennäköisesti tulisi häviämään. Yökukka naurahti kylmästi ja nousi seisomaan lähteen reunalta.
"Tiedäthän, että minussa virtaa myöskin demoni-isoisäni verta?" Yökukka kysyi, "ja minulla on sinulla joka tapauksessa yllätys odottamassa!" Jälleen kerran hän röhähti ja nauroi pitäen kylmän katseen kiinni toisen silmissä.

Nyt olisi hänen vuoronsa hyökätä. Hänellä olikin -kuten hän sanoi- ässä hihassaan, nimittäin elementti. Nopeasti hän vain ajatteli, että pilvet kerääntyisivät suoraan toisen ylle ja kastelisivat tämän märäksi. Lisäksi Mimir voisi alkaa kuplia ja tulvia ylitse. Hän etenisi solakasti vesi-mudassa, mutta toisella olisi varmaankin ongelmia.
Yökukka nosti kätensä ja oli tarttuvinaan pilviin. Todellisuudessahan tämä taito kuuluu ilman elementtiin, mutta hän saattoi käyttää myös sitä kootakseen oman elementtinsä aineen yhteen ja aiheuttaa siten tuhoa.

Kun pilvet olivat laskeutuneet suoraan keijuneidon eteen, hän pakotti Mimirin tulvimaan. Vesi ryöppysi sen laitojen ylitse voimakkaasti solisten. Pian maa lainehti. Asteleminen oli vaikeaa, sillä jalat saattoivat jäädä hyvinkin mutavelliin kiinni. Yökukka hypähti samalla lailla, kuten toinen oli äsken hypännyt ja heilautti kirvestään uhkaavasti toisen jalkoja.

Elienóra katsoi puoli kauhuissaan naisen tekemisiä, pias lähde alkoi tulvimaan ja maa muuttui mutaiseksi. Tyttö upposi mutaan nilkkojaan myöten kiroillen ja yritti päästä pois mutta muta oli liian tahmeaa. tuo nainen hyppäsi nyt Elienóraa päin kirves koholla. Pieni virne ilmestyi Elienóran kasvoille, tuo demoni nainen ei tosiaan ollut ainut jolla olisi omat valttinsa olihan Elienóra vampyyri.. Pian neiti muuttuikin lepakoksi kirveen tieltä lentäen lähimmän puun oksalle nauraen ja muuttuen ihmismuotoonsa.
" Alkaako ikä painaa, vanhus? " Elienóra nauroi pirullisesti tuolle saalla kun tämän silmien väri alkoi muuttua pikkuhiljaa punaisiksi ja tuo nainen saattoi nähdä paljain silmin kun Elienóran terähampaat työntyivät tämän alahuulen päälle lepäilemään. Tyttö virnisteli pahasti n aiselle samalla kun heilutteli vapaita jalkojaan ja siveli viikatteensa terää. Elienóra kiitti hiljaa mielesssään että oli lentänyt näinkin korkealle, tuo nainen ei varmasti ylettyisi iskemään häntä.

// anteeksi lyhyys.. kiire painaa.. :'ll Ja syy siihen on tän hetkinen muutto.. //

Yökukka katseli hymyillen, toisella näytti olevan lieviä ongelmia mudan ja veden kanssa. Pian hän oli aivan lotimärkä ja nilkkoja myöten kyseisessä sohjossa. Nyt olisi aika iskea. Yökukka hypähti päin avutonta neitoa aikeenaan katkaista tältä käsivarsi tai vehdä varastaa korva. Voitonriemuisensa hän laskeutui maahan, muttei ollut pistänyt merkille naisen vaatetusta. Olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että nainen oli vampyyri.

Kyseinen naiti lehahti ilmaan lempakon muodossa.
Sen siivistä kuului jatkuvasti pieni viuh! viuh! niiden halkoessa ilmaa voimakkain tasaisin vedoin. Vaikka lepakoilla ei ole ilmeitä, tämän lepakon ilmeestä saattoi päätellä neidin voitonriemuisen ilmeen, mutta samalla ivallisuuden häntä kohtaan.

"Alkaako ikä painaa, vanhus?" lepakko-neiti huusi puunlatvasta. Yökukka repesi kylmään nauruun, joka tosin kesti vain hetken ajan. Oli sanonta tainut osua omaan nilkkaan.
"No, kohtahan me nähdään, kuka se vanhus tässä on!" Yökukka julisti. Jos he eivät olisi olleet Mimirillä näin sateisella kelillä, olisi hän joutunut myöntämään tappionsa. Hänellä olisi ollut siinä tapauksessa enää vain oma kirveensä sammakonpäineen, sekä surkea onnensa.

Yöhaltia-demoni vilkaisi vielä kerran virnuilevaan vampyyriin ja keskitti sitten ajatuksensa yhteen asiaan. Koskaan ennen hän ei ollut tehnyt näin suurta elementti-temppua, ja tämän oli onnistuttava. Hän nostatti suuren vesipyörteen. Se oli yhtä korkealla ilmassa, kuin jos valas olisi vettä itsestään puhaltanut pois ja vaihtanut sen puhtaaseen ja raikkaaseen ilmaan. Hän nostatti vettä vielä korkeammalle ja kiihdytti tämän vauhtia. Jos siihen osuisi joku, tai jokin hän voisi hyvällä tuurilla heittää elämälleen hyvästit.

Nyt tulisi se vaikein kohta. Pyörre oli saatava iskeytymään päin puuta, jossa nainen nyt oli. Hän todennäköisesti muuttuisi lepakoksi, mutta olisihan sitten ainakin yksi puu vähemmän. Ja jos toinen kerta oli niin pelkuri, että halusi vin lähteä karkuun häntä, eikä taistella kuten pitäisi!

Yökukka tarttui mielessään veteen ((okei.. -.- alkaa kuulostaa jo liikaa Star Warsin Force-jutult -.-)) ja heilautti käsiään voimakkaasti kyseisen korkean puun suuntaan. Vesipyörre liikahtikin voimakkaasti sitä päin iskeytyen päin puuta. Yökukka ei nähnyt puun latvassa tapahtuvaa toimintaa, vaan nautti katsella, mistä tuo naikkonen nyt ilmestyisi.

[Mutta olipa tuo tainut ilmaantua jo hänen taakseen. Varjokuvasta saattoi nähdä, miten uo oli kohottanut aseensa iskeäkeen. Yöhaltia ei voinut puolustautua, hänen kirveensä makasi maassa koskemattoma. Se olisi menoa se..]

//Ei lyhyys ole ketään ainakan tähän asti tappanut . 'DD
Ja hei, tuo viimeinen "osani" tuosta viestistä.. siinä autohittasin kovinkin. Mutta jos sinulla on muita suunnitelmia, voit unohtaa sen kokonaan. Se oli vain vihje, sillä haluaisin sille kädelle tapahtuvan jotakin . 'DD //

Lepakko tyttö vain virnisteli tuolle oksalta tuon leikkiessä vedellä.
" Ai, vieläkö sinä kiukuttelet minulle? " Kylmä nauru kaikui tytön huulien välistä samalla kun vesipyörre osui puuhun ja sai sen pikkuhiljaa katkeamaan ja kaatumaan. Taidokkaasti tyttö kiepsahti oksalla pää alaspäin, päästi jaloillaan irti ja tiputtautui alimmalle oksalle ja siitä maahan. Samaan aikaan myös puunlatva kosketti maata ja sai pienen suhahduksen aikaan kun sen havunneulat makasivat maassa.

Tyttö oli muuttunut nyt lepakoksi kun nainen tiiviisti latvaa tuijotteli. Elienóra muuttui takasin ihmismuotoonsa kun oli päässyt naisen taakse. Tämän huulet kulkeutuivat samaten tuon kaulalle ja viikate tuon kädelle, mutta ei tehnyt kuitenkaan mitään erityisempää elettä, että olisi purrut tuota.. Ainakaan vielä. Viikatteen terä painoi naista varmaan melko kipeästi, sehän oli tämän tarkoituskin.
" Taisit saada juuri parikymmentä vuotta lisää nykyiseesi, vanhus. " Elienóra virnisteli tuon takana ruumis tuon ruumista vasten. Tytön silmät kääntyivat kirveeseen joka lojui heistä vähänmatkan päässä ja virnisti jälleen.
" Voi että, sinun niiiiiiin 'kaunis' puunhakkuu kirveskin joutui nyt noin kauaksi, ehkä viimeistään nyt sinun kannattaisi myöntää tappiosi.. Tai teen siitä vielä verisempää.. " Elienóra muistutti vampyyrimäisyydestään nuolaisemalla tuon kaulaa viekkaasti.

Tytön viikate käsi vetäistiin rajusti taaksepäin, ja luultavammin viimeistään nyt, tuon naisen käsi sai pahat vauriot.

// eeii se mitään. :'D //

Yökukka jähmettyi äkisti. Ehkä hän osasi temppuilla veden kanssa, mutta toisella oli etunaan se, että tämä saattoi muuttua lepakoksi tilanteen vaatiessa. Nyt oli käynyt niin. Nainen seisoi kuolleelta haisevan hengityksen kanssa aivan likellä Yökukkaa. Hän saattoi jopa tuntea toisen laihan, siron ruumiin.
" Taisit saada juuri parikymmentä vuotta lisää nykyiseesi, vanhus. Voi että, sinun niiiiiiin 'kaunis' puunhakkuu kirveskin joutui nyt noin kauaksi, ehkä viimeistään nyt sinun kannattaisi myöntää tappiosi.. Tai teen siitä vielä verisempää.. " Vampyyri oli potkaissut hänen kirveensä kauas niin, että sitä ei edes enää näkynyt kunnolla yön pimeydessä.

Samassa Yökukka tunsi kylmän, märän viikatteen vasten vasenta kättään. Hän katseli elettäkään tekemättä suoraan eteenpäin vakavana, ja odotti kuolemaansa tyynen rauhallisena. Mutta valkoista valoa ei näkynyt. Äkkiä sietämätön kipu levisi hänen koko vartaloonsa viikatteen sivaltaessaan hänen kätensä poikki. Yökukka karjaisi tuskasta, koskaan ennen ei häntä ollut näin kovin sattunut. Käsi oli katki kyynerniveleen kohdalta. Yökukka katseli veristä maata, jossa hänen entinen kätensä makasi. Pian hänen vaatteensa muuttuivat verenpunaisiksi verestä, joka valui Yökukan kyynervarresta.

Kipu tuntui hidastaneen ajan kulkua. Jos toinen tahtoisi tappaa hänet nyt, niin tappaisi pois. Yökukka ei silti itkenyt, eikä huutanut tai kiljunut. Hän vain istui maassa pitelemässä kiinni käsivarrestaan yrittäen saada verenvuodon tyrehtymään.
Nopeasti, ennen kuin toinen ehti huomatakkaan hän kellahti selälleen niin, että sai oikealla kädellään tavoitettua kirveensä. Hän hypähti seisomaan kivun pistellessä ruumista.

"Hyvä, kiitos. Olenkin aina toivonut olevani vammainen!" Yökukka huudahti ja päästi lyhyen naurahduksen, "olen kiitoksen sinulle velkaa. Maksetaanko velka samalla lailla?" Yökukka juoksi muutaman askeleen kohti toista ja heilautti kirvestään vampyyrin käden suuntaan.
"Potut pottuina", hän sanoi vielä liitäessää ilman halki yrittäessään osu toisen käsivarteen. Mahdollisuutena olisivat pieni pintanaarmu, tai sama kuin hänellä. Miten kävisi?

Elienóra pelästyi toisen karjuntaa, vaikka oli osannut odottaakin tätä reaktiota. Pian tuo toinen istui maassa ja yhtäkkiä tuolla olikin jo kirves toisessa kädessään. Tyttö astui pari askelta taaksepäin törmäten samantien puunrunkoon, veri joka valui yhä tuosta naisesta ja oli saanut tuon vaatteetkin punaisiksi sekoitti vain entisestään Elienóran päätä. Pian hän sai tuntea kivun vasemmassa käsivarressaan, se kipu ei ollut paha mutta kipu kuitenkin. Tuo nainen oli iskenyt kirveensä Elienóran käteen, onneksi tytön onni ei ollut niin huono että käsi olisi mennyt poikki sillä, ellei tyttö olisi hieman horjahtanut ja heilauttanut käsiään tasapainonta pitelemiseksi, olisi hän nyt käsipuoli. Kirves oli osunut tytön ranteen yläpuolelle ja saanut siihen syvän haavan ja valtimot auki.

Kauhusta kankeana tyttö katsoi käsivarttaan joka vuosi verta melkoisen kiitettävästi. Nopeasti tämä tepäisi repaleisen hameensa helmasta palan ja kietoi sen haavan ylle tiukasti, niin että se edes vähän esti verentuloa.
" Nerokasta.. Mutta toisaalta tyhmää.. " Murhan välähdys kävi tytön silmissä ja tämä tarttui tuota naisesta kaulasta oikealla kädellä, ja potkaisi tuon kirveen kädestä (sori hitti.). Eikä aikaakaan kun Elienóran hampaat upposivat jo tuon naisen pehmeään kaulaan ja sai ensimmäiset maistiaiset tuon verestä, hiljalleen tyttö maisteli tuota silmät kirkkaanpunasina.
" Sanoinhan, ikä taitaa alkaa painaa sinulla.. " Tyttö jatkoi tuon veren maistelemista.

// Anteeksi tälläinen.. Elienóran pureminen ei sitten tapa.. Selvennyt pieni. n.n' (ellet sitten itse tahdo?)//

//Yäääk, tää peli on ihan pelottava .DD
Ja Yökukkahan ei kuole ,p//

Yökukka heilautti kirvestään ohii tarkoituksen. Mutta onnistuipahan silti saamaan pienen, hyvin vuotavan ja verisen haavan käteensä tuo vampyyrineito. Yökukka naurahti kylmästi ja nosti jälleen aseensa ilmaan iskeäkseen tällä kertaa käden oikeastikin katki, ihan hartiasta lähtien.
Kirves oli jo korkealla, kunäkkiä toinen potkaisikin aseen pois ja tarttui Yökukan kaulalle hampaillaan. Yökukka sätki hetken, kunnes huomasi, että vääntelehtiminen sattui vain enemmän. Jos hän antaisi toisen juoda haluamansa, ja kun tämän vatsa olisi täynnä, hän voisi potkaista toista vatsaan.

Onneksi Yökukka oli loistava näyttelijä. Hänen silmänsä alkoivat pyöriä ja hänen kasvoiltaan katosi väri. Yökukka lyhistyi voimattomana kasaan maahan toisen edelleenkin juodessa hänestä verta hullun kiilto silmissä.
Yökukka sulki silmänsä ja alkoi hengittää rahisevasti. Näytti jotenkin siltä, että toinen oli kuin olikin jäämässä ansaan.
Hetken annettuaan juoda Yökukka tunsi, kuinka vampyyri ei juonut enää niin ahnaasti. Hän vain lätysteli veren kanssa.

Yökukan huulille nousi pieni kevyt hymy, kun hän ymmärsi toisen olevan melkein täynnä. Samassa hän nosti jalkansa ja potkaisi Elienòria vatsaan.
"Onko nyt hyvä mieli?" Yökukka virnisti ja tarttui toisen kurkkuun kiinni. Hän oli onneksi melkoisen pitkä, huomattavasti toista pidempi ja pääsi täten nousemaan maasta helposti ylös pidellen yhä kiinni vampyyrista.
Yökukka naurahti vielä kerran kylmästi ja heitti sitten vampyyrin maahan. Jalkansa hän laski naaisen päälle ja tuijotti toista tekopirteästi hymyillen.
"Oli kiva tavata", Yökukka sanoi vielä ja nosti sitten jalkaansa astuakseen toisen kasvojen päälle.

//Lyhyttä -.-//

--------------------------------------------------------------------------------

Yhtäkkiä Elienóra tunsi voimakkaan allon mahassaan, tuo nainen oli potkaissut häntä vatsaan ja tytöllä oli tullut ilmat pihalle, hetken ajan tämä haukkoi henkeään kuin maalle heitetty kala. Maa alkoi pyöriä tämän silmissä ja hyvä kun Elienóra pystyssä pysyi. Käsi piteli vatsan seutua vakaasti ja pian neiti sai myös tuntea voimakkaat kädet kaulallaan ja taas hän makasi kohta maassa. Tuo nainen laski jalkansa Elienóran päälle.
"Oli kiva tavata" ja naisen jalka lähti astumaan Elienóran kasvojen päälle, onneksi tyttö oli saanut voimia tuon toisen verestä ja pystyi täten kierähtämään tuon surman askeleen alta. Hitusen hengästyneenä yhä vatsapotkusta Elienóra nousi ylös. Haava hänen kädessään oli umpeutunut verenjuonnin ansiosta ja tämä myös repäisi siteen siitä pois näyttäen sen tuolle naiselle myös. Vähän tuhkaa ripotteli haavan pinnalta.

" Ehkä en olekkaan niin helppo tapettava kuin sinä luulit? " Elienóra virnisti tuolle ja tarttui viikatteensa rystyset valkoisina ja lähti kävelemään pois päin tuosta kääntäen naiselle viellä selkänsäkkin merkiksi siitä ettei pelännyt tuota, vain raukka iski takaapäin. Kevyin askelin tyttö käveli repulleen kaivaen sieltä lasisen purnukan jonka sisällä oli jonkin näköistä vihreää mönjää ja möjään sekoittuneita mustia täpliä. Tyttö avasi purkin kannen ja sieltä ryöpsähti kamala haju, se saattoi haista tuolle naiselle asti.
" Tiedätkös.. Tällä mönjällä pystyy tainnuttamaan vaikkapa ihmissudenkin.. Tosin, täällä ei näy ihmissusia joten ajattelin, että varmaan haluaisit leikkiä koekaniiniani? " Elienóra virnisti tuolle ja kaappasi purkista kourallisen mönjää lähtien juoksemaan tuota naista kohti tarttuen tuon kaulasta kiinni. Mönjä käsi lähtituomaan mönjää kohti tuon kasvoja.. hitaasti, mutta varmasti..

// en sit tahdo elienóran kuolevan.. :'D //

Yökukka katsahti pettyneenä, kuinka toinen lähti kävelemään pois päin.
Mokomakin pelkuri. Ei uskaltanut tapella. Mutta asiahan oli niin, että jos hän hyökkäisi takaata päin, olisi hän kyseinen pelkuri. Eikä hän sitä halunnut. Vaikka taisteleminen olikin usein ilkivaltaista, kohtuutonta ja täysin typerää, oli siinäkin tiettyjä sääntöjä, joita oli hyfvä noudattaa. Kuten juuri tuota äskenmainittua.

Vihaisena Yökukka asteli kirveelleen ja nosti sen käteensä. Vasempaan -poikki menneessän- käteen sattui kamalasti. Yökukka olisi tahtonut päästä mahdollisimman nopeasti jonkinlaisen pranatjan luokse. Käsi saatettaisiin ehkä pystyä vielä kiinnittämään paikoilleen. Elleivät kaikki ne parannus-jutut ole vain huhuja.

Nostettuaan maasta kirveensä hän käännähti nyt Elienóraan päin, joka piteli kädessään pientä lasipurkkia.
" Tiedätkös.. Tällä mönjällä pystyy tainnuttamaan vaikkapa ihmissudenkin.. Tosin, täällä ei näy ihmissusia joten ajattelin, että varmaan haluaisit leikkiä koekaniiniani? " Yökukka otti kirveestään tiukan otteen ja valmistautui iskemään toista tämän juostessa avonainen purkki kädessään kohti Yökukkaa. Turhaan. Elienóra väisti iskun ((hittiä, anteeksi)) taitavasti, ja kaappasi vaihteeksi Yökukkaa kaulalta kiinni.
Yökukka yritti puraista toisen kättä, mutta melko huonolla menestyksellä.

Vampyyri taivutti Yökukan ruumista hieman alaspäin, noin 140 asteen kulmaan ja piteli tästä hyvin tiukkaa kiinni. Mönjä lähti valumaan purkista uhkaavan näköisesti kohti Yökukan kasvoja. Hän ei voisi mitään. Viherä tökötti hypähti ulos purkista. Se oli kylmää ja tahmeaa. Yksi suuri klönttikin sai Yökukan voimaan pahoin. Hän sulki silömänsä pätoivoisesti. Toinen näyttikin olevan kovempi vastus, kuin hän olisi kuvitellutkaan. Tuo Verenimijä näytti tietävän, mitä teki. Yökukka yritti vielä pyristellä otteesta irti. Turhaan. Hänen voimansa kaikkonivat ja hän lyhistyi naisen otteesta maahan.

Silmät sulkeutuivat, kylmyys vallitsi tilan. Yökukan silmissä pimeni ennätyksellisen nopeasti. Toinen voisi tappaa hänet hetkenä minä hyvänsä. Tai sitten vain lähteä karkuun ja jättää hänet tänne kuolemaan. Auringon nousuun ei olisi enää montaa tuntia. Kun se nousisi ja valaisisi hänen ruumiinsa, se muuttuisi tuhkaksi ja päivällä kyseisestä paikasta löytyisivät vain hänen verestä likainen musta mekkonsa sekä sininen viitta oranssine kenkineen. Tähänkö kaikki päättyisi?

Tuo nainen lyyhistyi Elienóran käsissä, hän oli voittanut tämän ottelun. Mönjä vain lamautti tuon naisen vartalon, tuo pystyi ajattelemaan, hengittämään ja kaikkea muuta paitsi liikuttamaan raajojaan. Kyllä tytöllä tähän oli vastalääkkeet, mutta tämä ei ollut varma haluaisi antaa niitä tuolle, ei tosiaankaan. Tosin mönjän vaikutus ei kestäisi kuin puolisen tuntia ja tuo alkaisi virkkoamaan vähitellen pian. Pieni itsetunnon kolkutus löi tytön pääkopan sisällä, ei hän voinut jättää tuota tohon vain makaamaan.. Ehkä tämän saisi selvitettyä paremminkin kuin väkivallalla. Tyttö kaivoi taskustaan todellapienen pussukan ja avasi sen, sen sisällä oli mustaa jauhon tapaisia hileitä. Elienóra kastoi sormeaan kielellään ja työnsi sormensa pussiin aljaen taputtelemaan sormeensa kiinnittyneitä hileitä tuon naisen huuliin. Tuo nainen alkoi tuntea kuinka tunto alkoi palata ruumiiseen ( sori hitti) . Elienóra nousi ylös tuon viereltä kävellen tuon käden luokse ja nostaen sen ylös.
" Anteeksi tästä.. Ehkä tämän käden pystyy parantajat vielä ompelemaan takaisin ja saamaan käyttökelvolliseksi.. Osaan minäkin joitakin ensiapuja.. " Elienóra katsoi tuota naista vuoronperään kädestä. Pian kuitenkin tämän katse nousi taivaalle joka oli saanut ensimmäiset auringonnousun säteiden värit itseensä. Samantien tyttö muisti tuon naisen olevan demoni, eiväthän he kestäneet valoa.. Elienóra muisti lähellä olevan kallion luolan.. sen perälle säteet eivät varmasti ylttäisi. Tyttö juoksi naisen luokse ja tarttui tuota terveestä kädestä riuhtasten tuon pystyyn.
" Tule! On jo kiire! "

Yökukka heräsi vain muutaman minuutin kuluttua. Yöhaltia-demoni olisi halunnut kirkua, muttei voinut. Toinen näytti juuri nostavan hänen kätensä maasta katsellen sitä kovin viattoman näköisenä. Kyllä hän anteeksi pyysi, mutta ei se mitään vielä. Jos hänet nyt jätettäisiin tähän, hän kuolisi. Aurinko teki nnousuaan taivaanrannan takaata ja sen valo siivilöityi vihreiden marjapensaiden lävitse.
"Apvmmm", Yökukka yritti, mutta ei kyennyt liikuttamaan huuliaan. Olo oli kerrassaan kamala.

Samassa toinen viimeinkin ymmärsi hänen olevan yöhaltia, ei hän voinut elää auringossa! Vampyyri tarttui häntä terveestä kädestä kiinni ja kiskaisi Yökukan pystyyn.
"Tule! On jo kiire!" Yökukan jalat eivät tahtoneet liikkua. Mutta ne oli vain yksinkertaisesti pakotettaava liikkeelle. Juoksu tuntui vaikealta, onneksi toinen ei ollut jättänyt häntä kuolemaan yksin vaan sentään hiukan ajatteli omaa nenäänsä pidemmälle. Nainen kiskoi Yökukkaa perässään kohti metsän siimeksessä piilottelevaa luolaa.

Auringon valo alkoi jo hajoittamaan Yökukan ruumista. Jokaiseen paikkaan tuntui kirvelevän, heillä oli todellakin kiire.

Viimeinkin he ennättivät luolalle. Se oli synkkä, kostea ja pimeä paikka, mutta kelpaisi tällä kertaa suojaksi erittäin hyvin. Olihan hän tottunut elämään pimeässä, yksin ja vain luontoäiti seuranaan.
Elienóra laski Yökukan makaamaan erästä pientä kiveä vasten. Mönjän vaikutus tuntui jo lakkautuneen melko voimakkaasti. Hän tunsi jo omat jäsenensä, mutta olo oli silti tukala. Tuntui, kuin olisi aivohalvauksen juuri saanut.
"Missä kirv--", Yökukka sanoi, mutta voimat eivät riittäneet lauseen loppuun asti, "tai kä--". Hän pyöritteli silmiään etsien katseellaan epätoivoisesti kahta tärkeää tavaraansa. Tai no, käsi nyt ei ollut enää tärkeä. Sitä tuskin saisi enää kiinnitettyä takaisin paikoilleen, mutta sammakon pääkallo-kirves oli hänelle todellakin tärkeä.

Muutaman minuutin kuluttua Yökukka saattoi jos nousta istumaan.
"Kiitos", hän sanoi hiljaa", luulin jo kuolevani siihen."
Hetken hiljaisuuden jälkeen hän tahtoi vielä tietää vampyyrin nimen.
"Saanko tiedustella, mikä on nimesi ellet halua, että kutsun sinua vain Vampyyriksi?" Yökukka kauhaisi käteensä pienestä lammikosta vettä ja heitti ne kasvoilleen.


//Sovitaan tässä samantien, että pieni hitti on sallittu. Mutta se ei saa liitttyä mitenkään elämään ja kuolemaan tms.//

Elienóra katsoi kärsivällisesti kuinka tuo toinen alkoi jo virrota paremmin ja ensimmäiseksi tuo katseli jo ympärilleen etsien jotain.
"Missä kirv--" ja pian tuo nainen vielä jatkoi,
"tai kä--".
" Käsi on täälä, mutta kirves.. " Elienóra katseli ympärilleen, niin tosiaan se oli unohtunut aukialle.
" Se jäi sinne.. Voin hakea sen. Odota täälä. En viivy kuaa. " Elienóra oli jo juoksemassa ulos kun toinen kysyi taas.
"Saanko tiedustella, mikä on nimesi ellet halua, että kutsun sinua vain Vampyyriksi?" Elienóra mietti sekunnin murto-osan vaistaisiko kysymykseen, muttei todellakaan halunnut että häntä kutsutaan joksikin vampyyriksi, vaikka hyvin imartelevaahan se hänestä olikin.
" Kutsu minua Elienóraksi. " Ja tyttö katosi aukialle hakemaan kirvestä. Hetken tyttö joutui sitä sieltä etsiskelemään mutta pian tämä näki sen makaavan puskan juurella. Elienóra nosti sen ja lähti juoksemaan takaisin luolalle ja ojensi sen naiselle.
" Nyt sinä pärjäät tulevaisuudessakin. " Elienóra naurahti ja käveli luolan sisällä olevalle lähteelle juomaan, hänen suunsa oli kuiva. Nyt tyttö luotti naiseen sen verran paljon, että oli varma ettei tuo tappaisi häntä vaan hän voisi rauhallisin mielin kääntää tuolle selkänsä siksi aikaa kun juo.

Yökukka kuuli naisen nimen ensimmäistä kertaa. Kummallista, ettei toinen ollut kysynyt hänen nimeään. Yökukka katseli, kuinka Elienóran pieni hahmo katosi kukkulan taakse, kohti lähdettä. Sinne ei tainut olla kovinkaan pitkä matka, sillä vain muutaman minuutin kuluttua tuo nainen palasi takaisin mukanaan sammakonpääkallo koristeinen arvokas kirves. Yökukka kiitti hieman vakavana ja sujautti kirveen vyölleen kädellä, joka hänellä oli vielä tallella.

Kumma, että toinen teki nyt ystäyyttä hänen kanssaan, vaikka oli äsken meinannut tappaa. Mutta olikin tyytynyt vain käden katkaisuun. Ajatellessaan kättään Yökukka vingahti hieman. Mutta niin hiljaa, ettei vampyyri kuullut. Hetken etsittyä tuota katseellaan yöhaltia ymmärsi toisen olevan kyykistyneenä pienen lähteen ylle. Hitaasti Yökukka kohotti kirveensä toimivaan käteensä ja tähtäsi.

Juuri kun hän oli heittämässä, jokin hänen sisällään kielsi jyrkästi tekemämästä sitä veritekoa. Hitusen vihoissaan hän laski kirveen kivelle viereensä ja silitti hieman kättään. Sääliä hän ei hakenut, ei todellakaan. Jos toinen edes mainitsisi jotakin hänen kädestään, saattaisi Yökukka nousta ja vetäistä naista turpaan. Käden sijoittaminen takaisin paikalleen ei välttämättä onnistuisi. Tapahtuneesta oli jo niin kauan.

Hitaasti Yökukka nousi seisomaan. Hän vilkaisi vielä teräaseeseensa, mutta kysyi sitten: "Miksi et jättänyt minua sinne kuolemaan?" Kysymys oli varmaankin ollut odotettavissa, mutta vastausta Yökukka ei tiennyt. Mutta sen hän halusi tietää.

"Miksi et jättänyt minua sinne kuolemaan?" Kuului naisen ääni tytön takaa.
" Voin minä sinut sinne aurinkoon takaisinkin viedä jos tahdot. " Elienóra vastasi tuolla kääntymättäkään tuohon suuntaan, tämä putsaili neulaansa vedessä puhtaammaksi ja kääntyi sitten tuota naista kohden.
" Ehkä on parempi että autan parantajia sen verran että ompelen kätesi kiinni, ehkä se alkaa parantua ja kiinnittyä paremmin silloin. Noin se vain tulehtuu. " Elienóra sanoi kävellen naisen luo ja pakotti tuon istumaan maahan. Tyttö purki mekostaa lankaa ja asetti tuon irronneen käden tuon kädentyngän kohdalle siististi. Tihein ja siistein pistoin Elienóra alkoi ommella naisen kättä paikoilleen. Huolellisesti käsi alkoi kiinnittyä toisen käsivarteen. Lopuksi tyttö ompeli siihen vielä umpisolmun ettei lanka pääsisi karkaamaan, repäisi hameenhelmastaan pitkän kankaansuikaleen ja sitoi sen naisen käden alta tuon niskantaakse kannattelemaan kättä.

" Nyt kun toi aurinko tuosta laskisi niin voin viedä sut parantajille.. Tai sitten voin hakea tänne parantajan.. Miten vain haluat? " Elienóra sanoi ja venytteli sormiaan jotka alkoivat hieman krampata ompelimisen johdosta, sitä ne tekivät aina kun hän oli ommellut.

Elienóra antoi vastauksen, joka ei kyllä ollut mikään vastaus. Yökukka vain kohautti harteitaan. Hän olisi ehkä sanonut aivan samoin kyseisessä tilanteessa. Mutta siltikään hän ei ehkä tekisi kaikkea tätä toisen hyväksi? Hakisi asetta ja kehottaisi vielä, että voisi ommella käden väliaikaisesti kiinni. parantajat saisivat kuulemma hoitaa homman loppuun asti. Vampyyri haki irtonaisen käden ja pakotti Yökukan pysymään paikoillaan. Nainen aloitti työnsä. Yökukka seurasi sivusta , miten käösi viimeinkin saatiin takaisin paikalleen tylpällä neulalla, joka tuntui ilmestyneen tyhjästä.

Muutaman minuutin kuluttua irtonainen käsi oli ommeltu kiinni Yökukan käteen. Toiminto ei todellakaan ollut mitenkään mukava, se oli sattunut aivan kamalasti. Mutta vain muutaman kerran yöhaltia oli toivonut kuolevansa ja pääsevänsä helvettiin, taivaaseen hän ei varmastikaan koskaan tulisi pääsemään. Kuitenkin kiitollisena työstä Yökukka kiitti vampyyria. Mutta tokihan hän olisi itse osannut tuon tehdä. Ei se varmastikaan niin vaikeaa ollut. Tokihan hänen valkean ihonsa lävitse oli ollut vaikea työntää kyseistä savusta ilmestynyttä neulaa.

"Nyt kun toi aurinko vain laskisi niin voin viedä sut parantajille. Tai sitten voin hakea tänne parantajan.. Miten vain haluat", Elienóra sanoi. Yökukka tuhahti. Ei tälläistä mikään typerä parantaja osaisi hoitaa, käsi jäisi tuollaiseksi, lörpyksi ja roikkuvaiseksi hänen kuolemaansa saakka. Koskaan hän ei ollut niihin eliöihin luottanut, ketä kutsuivat itseään parantajiksi. Täysin naurettava väite.
"Ei tarvitse. Pärjään hyvin iltaan asti näillä eväillä", Yökukka naurahti tylysti ja kääntyi istumaan pois päin naisesta nostaen käteensä kirveen.

Nopeasti hän vielä vilkaisi olkansa ylitse. Aurinko ei paistanut kovinkaan kirkkaasti, tuskimpa hänen aivan iltaan asti tuli odottaa. Hän pääsisi livahtamaan varmastikin jossakin vaiheessa pois täältä luolasta. Mistäköhän toinen oli edes tienyt tästä luolasta?
"Mistä tiesit tämän luolan sijaitsevan täällä?" Yökukka tiedusteli ja vilkaisi vampyyria nopeasti silmiin. Mokomakin verenimijä. Koskaan hän ei ollut arvostanut tuollaisia vampyyreja.
"Millaista on olla vampyyri?" Yökukka päräyttikin äkkiä rikkoakseen vaivaantuneen hiljaisuuden.

"Mistä tiesit tämän luolan sijaitsevan täällä?" Nainen kysyi Elienóralta.
" Tulen tänne aina kun karkaan kotoa, täällä on turvallista yöpyä. " Tyttö sanoi naiselle ja sujautti naulan taskuunsa, missä se oli ennen operaatiota ollutkin. Tytön silmät lähtivät vilkuilemaan pitkin kallionseiniä, jotkut huligaanit olivat piirrelleet ne täyteen töherryksiä ja rivoja kuvia. Elienórankin olisi voinut laskea tähän genreen jo pelkän ulkonäkönsä takia.
"Millaista on olla vampyyri?" Nainen rikkoi syvän hiljaisuuden jolloin tyttö oli ehtinyt miettiä jo monta syntiä ja syvällistä ajatusta, tämä kysymys sai kuitenkin Elienóran heräämään ajatusmaailmasta ja nostamaan katseensa tuohon naiseen.
" Vampyyrinä on hienoa olla, pystyy olla vahva ja pelottava. Ei tarvitse olla säälittävä elukka. " Tyttö sanoi ja käveli luolan lähteen luokse uudestaan juomaan, hänellä alkoi olla jo pahakin nälkä. Ehkä hän saattaisi löytää tuurilla vaikka jäniksen ulkoa ja saada siitä hyvät veret taikka hätä tapauksessa, olihan luolassa joku muukin jonka suonissa virtasi veri.. Tyttö vilkaisi naista sivusilmällä.

Elienóra kertoi, että karkaa kyseiseen luolaan aina paetessaan kotoa. Jaa-a, kieltämättä tämä oli hyvä piilopaikka.. Täältä ei aivan heti kukaan tullut etsimään. Yökukka vilkaisi sivusilmällään ulos ja näki, että auringon valo siivilöityi pilvien läpi sen mollottaessa keskellä taivasta, päivä oli taatustikin puolessa välissä. Yökukka hieraisi muutaman kerran velttoa kättään ja hymähti sitten.

" Vampyyrinä on hienoa olla, pystyy olla vahva ja pelottava. Ei tarvitse olla säälittävä elukka", Elienóra vastasi Yökukan seuraavaan kysymykseen. Se oli kyllä täysin totta, mutta yrittikö toinen vihjailla jotakin? Ainakaan hän ei ollut säälittävä elukkaa, yöhaltioita ehkä oli harvassa ja heitä kammoksuttiin hieman, mutta heikko tai pelokas hän ei ainakaan ollut. Yökukka tuhahti hieman loukkaantuneena, mutta mietti samalla kuumeisesti mitä voisi mennä sanomaan.
"No onhan vampyyrina olemisessa puolensa, samoin kuin yöhaltioilla", Yökukka kohautti halrteitaan lauseen päätteeksi. Hän oli päättänyt, ettei enää ilkeilisi kyseiselle vampyyrille. Tämä oli sentään pelastanut hänen henkensä.

Elienóra vilkaisi Yökukkaa sivusilmällä. Hänen sanojensa nähden vai? Tuskimpa.. naisen katseessa oli jotakin, ne hehkuivat nälästä.
"Voit lähteä käymään metsällä", Yökukka hymyili aivan kuin häntä ei pelottaisi yhtään. Saattoi olla, että vampyyri oli raijannut hänet luolaan, koska se oli sivussa ja kukaan ei tulisi koskaan löytämään yöhaltian veretöntä ruumista. Mistä sitä ikinä tiesi? Yökukka viittoi Elienóralle ja nousi ylös kosteasta maasta. Puhdistettuaan toimivalla kädellään roskat pois hän käveli hitaasti lähteen luokse luolan takaosassa.

Hän vilkaisi itseään lähteestä, mutta irvisti. Hänen kasvonsa ja asunsa olivat aivan veressä. Vihaisena hän löi kädellään veden pintaa niin, että kuva haihtui veden keikuttelun mukana. Hän laski kasvonsa puroon ja huuhteli niitä. Sitten hän huuhteli hieman mekkoaan, ilma oli lämmin, mekko kuivaisi nopeasti.





[Anteeksi, luulin sinun lopettaneen.. Ja unohdin aiheen tyystin..]