Ilta-aurinko

Mustavalkoinen kotka liisi laajassa kaaressa siipiään räpyttämättä sinisellä taivaalla, korkealla purjelaivojen korkeimpien mastojen yllä. Aurinko oli laskemassa ja loi viimeisiä säteitään kohti Njordin satamaa, maalaten puisia varastorakennuksia lämpimillä kesäillan sävyillä. Vaikka merellä aina tuulee, ei nuoren nymfineidon yksinkertainen, keltainen mekko värähtänytkään.

Itä-Tuuli istui pitkän laiturin päässä heilutellen raukeasti paljaita jalkojaan reunan yli kohti alhaalla loiskuvaa, syvän tummansinistä merivettä. Hänen kasvoillaan oli ihannoiva, lähes jumaloiva hymy, kun hän katseellaan seurasi kotkansa Kuiskauksen hidasta lentoa tyhjällä taivaalla.
Hänen kätensä olivat rennosti sylissä, ja kullankeltaiset hiukset valuivat vapaina olkapäillä.

Satamaan parkkeeratut suuret, kolmimastoiset kauppalaivat kolisivat rytmikkäästi ja hiljaisesti toisiaan vasten aaltojen tahdissa. Siellä täällä oli suurien purjelaivojen seassa niin pieniä soutuveneitä kuin yksimastoisia, aateliston omistamia huviveneitä.
Itä-Tuuli ei ollut kuten muut aateliset. Hän ei koreillut omaisuudellaan, eikä tuonut varakkuuttaan julki puvuissaan ja irtaimistossaan. Hänen käytöksensä vain oli aatelisen.

Valkomerikotka päästi pitkän, surullisen ja kimakan huudon, ja kaartoi hitaassa kaaressa länteen. Lintu laittoi siipensä suppuun ja alkoi hitaasti pudota pää edellä kohti alla tyrskyävää merta.Kotkan syöksyvauhti kiihtyi, ja aivan meren tuntumassa se levitti siipensä ja jarrutti niillä voimakkaasti ilmaa piiskaten. Se upotti teräväkyntiset jalkansa ja terävän nokkansa meriveteen kuohuva vaahto pärskyen, ja alkoi hitaasti lyödä mustareunaisilla siivillään nousten taas kohti sinitaivasta. Nyt vain valkomerikotkan tummista kynsistä roikkui kahden vaaksan pituinen,veltto harmaasuomuinen kala.

Itä-Tuuli naurahti vapautuneesti Kuiskaukselleen, ja kehui sitä mielessään. Heidän onnensa oli yhteinen, ilonsa jaettu.

Rai-Tae laahusti eteenpäin satamassa. Sandaalien pehmeä kopina ja miekan kolina selässä kuuluivat vain miehen kävellessä. Ilma oli todella leuto ja joidenkin mielestä ihanteellinen, Rai-Tae ei kuulunut tähän ryhmään. Meri-ilma parantaa stressaantuneen mielen... Pah minä sanon!, mies mietti tympeytyneenä ja potkaisi oikealla jalallaan maassa olevaa kiveä, joka lennähti monta metriä eteenpäin ja hyppien eteenpäin osuessaan maahan. Mies pysähtyi. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi ympäristöä. Ilta oli tulossa. Iltaisin ja öisin tuulisi aina hyvin vähän. Rai-Tae oli myöhästynyt todella pahasti.
Mies huokaisi pettymykselle ja katsahti merelle päin hyvin happamena. Kirottu meri. Mitä hyötyä moisesta edes oli? Siellä oli kadotus, sinne hukkui (Rai-Tae ei osaa uida) ja vielä tämä. Mies tiesi kyllä, että meren avulla pystyttiin käymään kauppaa ja sieltä saatin mereneläviä ruuaksi, mutta juuri nyt mies halusi ajatella merestä mahdollisimman kielteisesti. Katsellessaan merta miehen silmiin sattumoisin sattui valkomusta lentävä olento, joka kaarteli ja lensi taitavasti taivaalla. Jonkin sortin lintu varmaankin, Rai-Tae otaksui ja päätti mennä katsomaan lähemmin minkä sorttisesta linnusta oli loppujen lopuksi kyse. Eipä miehellä ollut parempaakaan tekemistä. Pitäisi odottaa monituisen monta tuntia ennen kuin olisi aamu. Ennen sitä hän olisi jo kuollut tylsyyteen.

Rai-Tae käveli kohti laituria, jossa oli nähnyt jonkin keltapukuisen henkilön istuvan sen päädyssä. Ehkä tuokin henkilö oli kiinnostunut tuosta linnusta? Tai ehkä tutki kyseistä lajia? Tai paras vaihtoehto, ehkä tuo henkilö jopa omisti sen? Asteltuaan jo laiturin puoleen väliin taivaalla oleva lintu teki jotain erikoista. Se päästi kimakan äänen ja syöksyi mereen. Rai-Taen ensimmäinen reaktio oli säpsähdys ja ihmetys. Mitä ihmettä lintu aikoi?! Juuri ennen kuitenkin meren pintaa se teki kuitenkin jotain muuta kuin mies oli arvaillut. Lintu oli jarruttanut vauhtiaan ja lensi nyt taas meren yllä kynsissään pidellen harmaata kalaa. Rai-Tae katsoi silmät pyöreinä lintua. Hän ei ollut tiennyt, että linnut voisivat tehdä noin. Mies harkitsi vähän aikaa pitäisi ruveta enemmänkin lukemaan ja tutkimaan eläinkuntaa, kun näemmä tiesi niistä niin vähän.
Rai-Taen harkitseminen loppui edellä kuuluvaan naurahdukseen. Ääni kuulosti selvän olevan naispuolisen henkilön. Mies katsoi laiturin päässä olevaan henkilöön. Näin tarkemmin katsottuna henkilö oli selväsi nainen. Pitkät hiukset ja keltainen mekko.
Rai-Tae asteli varovasti eteenpäin muutaman metrin päähän neidosta. Katsellakseen merta, vaikkei välittänyt mokomasta mitään, ja tuota lintua. Mies halusi mieluusti kysyä tuolta neidolta linnusta, kun näytti sitä katselevan, mutta kuinka hän voisi kysyä? Voisiko hän vain kysyä? Varmaankin.
"Kaunis lintu", mies sanoi ja toivoi sen riittävän.

//tuppaannun mukaan, ellei haittaa? n__n //

Itä-Tuuli oli uppoutunut niin syvälle ajatuksiinsa - jotka olivat miltei yhtä kotkan kanssa, ettei hän kuullut tulijan askeleita puista laituria vasten.
Kuullessaan miehen sanat takaansa hän hätkähti yllättyneenä ja jäisensiniset silmät laajeten käänsi päänsä mieheen.
Hän silmäili tätä nopeasti pidättyneellä katseellaan ja tuli siihen päätökseen, että henkilö kuului aatelistoon. Tämän huolellisesti ommellut ja jokseenkin koristeelliset vaatteet eivät olleet sellaiset, joita kuka tahansa pystyisi ansaitsemaan. Itä-Tuuli pisti jopa merkille tämän kotka-amuletin, ja mielessään riemuiten teki tästä johtopäätöksen, että mies omasi ilman elementin. Kuten hänkin.

''Hänen nimensä on Vihma'', Itä-Tuuli sanoi ystävällisellä äänellä kasvoillaan pieni leikittelevä virnistys. Hän tarkoitti sanoillaan valkomerikotkaa, joka juuri lekutteli ilmavirtauksessa hänen yläpulellaan päästellen silloin tällöin lyhyitä, kimakoita huutoja. Itä-Tuulen ei tarvinnut kotkaa katsoa tietääkseen tämän olinpaikkaa. Hän ei myöskään valehdellut sanoessaan kotkan nimeksi Vihma, koska tällä tuntui olevan monta nimeä.

Itä-Tuuli nojasi kätensä sivuilleen nojaamaan laituria vasten ja kohottautui hieman. Hänen suupielillään karehti yhä salaperäinen hymynväre. Hän oli hyvällä tuulella, ja mikä harvinaisempaa, se paistoi hänen kasvoiltaan. Yleensä hän hillitsi tunteensa.
Hän katsoi tarkemmin miehen kasvonpiirteitä, ja vertaili ruumiinrakennetta. Selvästi haltiaverta, mutta ei puhdasta.

''Nimeni on Itä-Tuuli'', hän sanoi hiljaisella, vienolla äänellä. Jotenkin hän oli omaksunut tavaksi, että vain päivällä ja yöllä kuului kertoa koko nimi. Hän viittasi laituria vierellään.
''Haluatteko liittyä seuraamme''? hän jatkoi ja kohotti toista kulmakarvaansa kysyvästi. Hän oli tottunut puhumaan itsestään ja Kuiskauksesta monikossa, mikä usein etäännytti hänet muista, jotka pitivät tätä vastenmielisenä.
Kotka oli laskeutunut kaartelemaan alemmas. kala oli hävinnyt, se oli todennäköisesti sen syönyt.

// Todellakaan ei haittaa, liity toki seuraani ^^ //

Rai-Tae katsoi edelleen merelle päin ja lintuun joka kaarteli taivaalla. Mies oli pannut merkille sivusilmäyksellään, että naispuolinen henkilö silmäili häntä. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, koska olisi itsekin varmasti tehnyt saman hänen tilanteessaan.
Kuinka meri saattoikaan olla noin tyyni? Mies pohti ja huokaisi äänettömän huokauksen samalla sulkien silmänsä keskittyäkseen tuntemaan ilman tunnon paremmin. Lämmintä. Kuivaa. Ei pienintäkään tuulen virettä. Mies avasi silmänsä tympeytyneenä. Hän kyllä tiesi ettei sää muuttuisi siltä sattumalta, mutta silti hän oli sitä toivonut. Mies ei ollut koskaan tykännyt merestä nyt ainoan kerran hän olisi toivonut jonkin sortin rauhaa sen kanssa, mutta ei. Miehestä tuntui kuin se olisi pettänyt hänet, kuten aina.

Ennen kuin mies rupesi miettimään kostoa merelle tai vastaavaa neiti sanoi linnun nimen. Vaistomaisesti Rai-Tae käänsi päänsä kohti puhujan virheettömiin vaaleisiin kasvoihin tai tarkemmin niissä oleviin sinisiin silmiin. Ne pysäyttivät miehen meren kiroamisajatukset saman tien. Naisen jäänsilmät toivat mielelle mieleen jään loisteen ja lumen. Ehkä niistä loistikin lumen ja jään loiste?
Sekunneissa mies huomasi onneksi kuitenkin vain tuijottavansa naisen silmiä eikä vastannut tai kommentoinut linnun nimeen mitenkään. Kuinka röyhkeästi hän käyttäytyikään! Mies nosti oikean kätensä nyrkissä suunsa eteen ja rykäisi pari kertaa avatakseen kurkkunsa ja nostaakseen katseensa pois naisen silmistä. "Anteeksi", mies pahoitteli yskimistään. "Vihma...", mies toisi naisen kertoman nimen ja katsoi häneen. "Erikoinen nimi.. Onko se nais vai mies puolinen?", hän kysyi kiinnostuneena.

Mies käänsi kysyttyään katseensa jälleen merelle ja katsoi kuinka lintu lenteli vapaasti. Olisihan se ihanaa tuntea vastaavanlainen vapauden tunne. Vai oliko tuo sittenkään vapautta? Rai-Tae nosti katseensa niin ylös kuin mahdollista kohti taivasta. Taivas oli täysin pilvetön siellä. Ei myrskyjä tiedossa..., mies totesi mielessään. Edellisestä myrskystä tuntui olevan ikuisuus. Mies huokaisi vaisusti ja laski päänsä tavalliselle katselutasolle ja katsoi merelle, joka tuntui jatkuvan ikuisuuksiin. Mokoma.

Rai-Tae palautui maanpinnalle naisen kertoessaan nimensä. Itä-Tuuli..., mies sanoi mielessään ja katsoi naista tutkivasti. Keltainen mekko. Ehkä neito hallitsi ilma elementin? Ehkä hän vain kuvitteli omiaan, mutta nimi, lintu ja keltainen mekko toi vain sen tunnon. Olihan hänkin vesimies ja ilma elementin haltija. Erh.. Parempi kysyä sitä sitten myöhemmin...
"Kaunis nimi teillä", mies vastasi hymyillen naisen esiteltyä itsensä ja pyydettyään Rai-Taeta liittymään seuraan. Istahti varovasti naisen viereen epäilevä ilme kasvoillaan. Huomattuaan ettei meri aikonut imaista häntä tai ettei laituri aikonut hajota rentoutui mies hieman. Vasta silloin hän kiinnitti huomiota siihen kuinka Itä-Tuuli oli puhut linnusta. Hän ja me. Jos lintu oli jotain enemmänkin? Hmm.. Ehkei. Tärkeä lemmikki luultavammin. , mies päätyi viimein.

Rai-Taen mielessä oli kokoajan pyörinyt kysymys tuosta linnusta ja hän päätti kysyä sen. "Onko tuo lintu teidän?", mies kysyi varovasti katsoen naiseen hymyillen hieman.

//tympäisee.. minun piti kirjoittaa tämä toiseen kertaan.. Oli ehtinyt kirjautua ulos ja en ollut kopioinut (tyhmä minä) ja nyt sitten en tietenkään muista kaikkea mitä kirjoitin -_- //

Itä-Tuuli käänsi rauhallisen katseensa taas merelle. Hän ei vilkaissutkaan kotkaan, joka teki hitaita kaarteita auringonlaskun maalaamalla taivaalla. Mies rykäisi muutaman kerran ja kiinnitti taas Itä-Tuulen huomion. Hän ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan tähän, kuunteli aloillaan tämän kysymyksen. Hitaasti hymy kohosi hänen huulilleen.
''Tavallisia sanoja maallikolta'', hän totesi leikittelevään sävyyn ja jatkoi nopeasti:
''Hän on uros.''

Itä-Tuuli siirtyi hieman kauemmas miehen istuutuessa vierelleen, antaen tälle enemmän tilaa. Tämä oli kehunut hänen nimeään.
''Kiitos'', hän vastasi katsahtaen mieheen. Tämä näytti aluksi kovin varautuneelta katsoessaan merta, mutta näytti rauhoittuvan sitten. Itä-Tuuli rypisti tälle kysyvästi kulmiaan.

Leuto ilma ja kaunis auringonlasku oli saanut Itä-Tuulen mielen avoimeksi ja olon tyyneksi. Hänen tunteidenhallintansa taso tuntui riippuvan senhetkisestä ympäristöstä. Hän haistoi kaikkialla ympärillään suolaisen meriveden ja kukkivat kirsikkapuut, joiden tuoksu tuntui leijailevan jostain kaukaa. Vastamaalatut kauppalaivat tuoksuivat pistävälle tervalle ja erilaisille yrteille, joita ne olivat Payoniin tuoneet. Jos kesäillalla olisi tuoksu, olisi se tuoksunut tältä, Itä-Tuuli ajatteli. Kuiskaus oli saanut ylväällä ja yksinäisellä läsnäolollaan lokit karkotettua. Oli lähes hiljaista.

''Onko tuo lintu teidän?'' mies kysyi ja sai Itä-Tuulen taas palaamaan tähän hetkeen. Hän naurahti jotenkin huvittuneeseen sävyyn ja käänsi katseensa mieheen. ''Hän on minun, ja minä olen hänen. Vihma ei ole tavallinen kotka'', hän sanoi arvoituksellisen leikittelevään sävyyn ja otti paremman asennon. Kova laituri ei ollut paras mahdollinen istuma-alusta, ja sai paikat nopeasti puutumaan.

''Saanko kysyä, mikä tuo teidät tänne? Ette näytä pitävän merestä, tuskin se on tulonne syy?'' Itä-Tuuli kysyi vastakysymyksen varovaiseen sävyyn.

// Voi sinua >.< Minä taas en ollenkaan osaa pelata 'epäluuloisella' hahmolla, unohdinkin sen jo tuossa ensimmäisessä peliviestissä... Täytynee tehdä asialle jotain. //

Itä-Tuulen vastaus Rai-Taen kysymykseen oli saanut miehen hämilleen. Jottei tilanne menisi kiusalliseksi mies päätti sanoa tuohon jotain. "Aah... Ymmärrän.. Tai ainakin luulen niin..", hän sanoikin kupristaen silti hieman kulmiaan hämmästykseensä. "Hän on minun, ja minä olen hänen. Vihma ei ole tavallinen kotka", oli ollut Itä-Tuulen vastaus, joka pyöri miehen päässä. Mies koitti sanomansa mukaan todella ymmärtää vastausta. Vaikka kotka olisikin erilainen kuin toiset kotkat, miten se pystyi omistamaan Itä-Tuulen? Rai-Tae laski katsettaan alemmas mereen miettiäkseen asiaa syvemmin. "Hmph", mies kuitenkin puhahti pian ja nosti katseensa mieluusti ylös. Tummansininen vesi, jonka pinta kevyesti laineili, toi miehelle huonon olon. Tällä hetkellä hankalien ja arvoituksellisten asioiden miettiminen ei sujunut yhtään. Parempi miettiä myöhemmin. Tai ehkä Itä-Tuuli kertoisi itse?

Itä-Tuulen mukaan mies itsekin vaihtoi asentoaan hieman. Hän aikoi laittaa kätensä selkänsä taakse ja nojata niihin. Tässä asennossa hän voisi katsoa paremmin korkealle ja huonommin alas samalla hän takaisi omaa viihtyvyyttään entisestään. Mies laittoi kätensä selkänsä taakse ja alkaessaan nojautua käsiinsä selässä riippuva miekka tökkäsi epämiellyttävän tuntoisesti puulaituriin ja itse miehen selkään. Mies korjasi asentonsa pian takaisin istunnaksi ja otti miekan käsiinsä selästään. Pikaisen pohdinnan jälkeen Rai-Tae laski miekan syliinsä kahva osoittamaan Itä-Tuulta päin. Hieman vaikean tuntuisesti mies nojautui käsiensä varaan.

Saatuaan asentonsa viimein mukavaksi kuuli mies Itä-Tuulen kysyvän miksi Rai-Tae oli täällä. Mies katsoi naiseen. Hän oli näemmä huomannut ettei miehen top kymmenessä ollut merelle tilaa. Rai-Tae avasi suunsa ja sanoi hieman nolostuneena kuitenkin hymyillen: "Näkyykö se niin helposti läpi?". Pienen tauon pidettyään mies kuitenkin poisti ilmeestään nolostumisen merkit ja katsoi normaalilla ilmeellään eteenpäin. "En tosiaankaan tullut tänne meren takia. Kuulin, että meri-ilma olisi rentouttavaa ja siellä unohtuisi arjenhuolet. Olin myös kuullut, että merellä tuulee monesti ja se olisi laaja kuin mikä. Ajattelin sen olevan ihanteellinen harjoittelupaikka, mutta asia kääntyikin juuri toiste päin.. Täällä ei ole tuulen virettäkään ja aamuun on vielä monenmonituista tuntia..", mies vastasi rauhallisesti. Pian mies älysi unohtaneensa lauseistaan yhden tärkeän asian. "Ah, unohdin. Tulin tänne harjoittelemaan vahvempaa sidettä ilmaelementtiin", hän totesikin pian.

Mies katsoi takasiin naiseen ja päätti kysyä samaa naiselta: "Entäpä te. Onko teillä suurempaa syytä olla täällä laiturin nokalla?".

//Onneksi virheistä oppii enkä jätä moisen takia varmaan enää kopioimatta tätä .D
Oh.. Sellaiset luonteen piirteet ovat tosiaan hankalia. .__. mutta joskus yllättävän hauskoja .D
Ärh.. käytän taas liikaa hymiöitä. //

Itä-Tuuli katsoi tarkkaavaisesti sivusilmällä miehen reaktiota hänen vastaukseensa hänen ja kotkan siteestä. Häntä huvitti se, miten tämä näytti sitä tarkkaan ja ehkä jopa kiinnostuneena pohtivan. Hän päätti, ettei oma-aloitteisesti kertoisi enempää. Saisi mies kysyä. Sitä paitsi, mistäs sitä tiesi, jos tämä kuului Vaaneihin, murhaajiin? Itä-Tuulta puistatti. Hänen täytyisi kysyä, mihin kiltaan tämä kuuluu. Näinä aikoina, kun sodan lietsonnan jo haistoi tuulessa, täytyi olla varovainen. Ulospäin mies kyllä kuuluisi Aasoihin, tällä oli niin hienot vaatteetkin. Kuitenkin hän oli muuttunut varovaisemmaksi.

Hän ei sanonut mitään, hymyili vain tietäväisesti. Tämä ilta oli saanut mukavan käänteen. Itä-Tuulen silmät laajenivat hämmästyksestä miehen ottaessa selästään taidokkaasti valmistetun miekan, kun se näytti tämän asentoa haittaavan. Pian hän kuitenkin taas hillitsi tunteidensa näkymistä ulospäin, ja tuijotti vain hetken aikaa tätä asetta. Hän ei ollut sitä vielä huomannut. Tosiaan, miehen kilta täytyisi ottaa selville.
''Kaunis ase'', hän totesi kunnioittavalla äänensävyllä ja nosti tyynen katseensa miehen silmiin.

Itä-Tuuli naurahti lohduttavasti miehelle, kun tämä harmistuneena kysyi, näkyivätkö tämän tunteet merta kohtaan niin selvinä. Hän kuitenkin ajatteli, ettei siihen tarvitsisi vastata. Jotenkin hänen teki mieli taputtaa miestä lohduttavasti polvelle, niin nolostuneelta tämä hetken aikaa näytti. Mies vastasi hänen kysymykseensä.
''Olette kuulleet oikein, ilmalle tämä on mielestäni Payonin paras harjoittelupaikka. Itsekin petyin, kun tänne hetki sitten saavuin. Ei tuulta tänään. Outoa... Mutta täällä on ihmeen rauhallista ilman tuulta'', hän vastasi tälle. Hän tunsi voitonriemua sisällään, kun oli arvannut tämän elementin oikein. Itä-Tuuli uskoi, että hänen vastauksensa kertoisi hänellä olevan myös kyly ilman elementtiin.

''Vihma viihtyy täällä. Tulin tänne hänen seurakseen'', hän vastasi miehen esittämään kysymykseen hänen syistään olla täällä.
Itä-Tuuli ei osannut valehdella. Häntä hävetti heti, kun ei ollut kertonut oikeaa syytään täällä oloonsa. Nolostuneena hän korjasi:
''Olen täällä aamua odottamassa.''

Hän vilkaisi hieman huolestuneena taivaalle ja käänsi taas katseensa toiseen.
''Sallikaa minun kysyä, mihin kiltaan kuulutte? Viihdyn seurassanne, mutta jos kuulutte Vaaneihin...'' Itä-Tuuli antoi äänensä hiipua. Hän ei löytänyt oikeita sanoja. Hän kaipasi Kuiskausta tuekseen. Kotka liisi nyt kaukana rannasta ja teki komeita syöksyjä mereen.

//Itsekkin sitten otan mallia sinusta ja rupean ottamaan varmuuskopion. : D Eihän sitä tiedä, miten kone päättää kekkuloida. ^^ //

Itä-Tuulen kehuessa hänen asettaan kauniiksi hän katsoi naiseen päin. Naisen tyynet silmät jäänsiniset saivat hymyn ja ilon miehen kasvoille. "Kiitos", Rai-Tae kiitti. Mies oli ylpeä aseestaan ja osalti myös hänen aseen käsittely taidoistaan. Hän kyllä tiesi, että monikin päihittäisi hänet miekkataistelussa kuitenkin, mutta yhdistettynä ilmaelementtiin aseesta voisi tulla monta kertaa vahvempi. Tällä hetkellä hän kuitenkaan ei ollut vielä vahvimmillaan silloin, kun yhdisti miekkaansa ilman ja taisteli miekallaan. Kun hän vahvistaisi sidettään ilmaelementtiin, parantaisi miekka taistelutaitojaan ja tietenkin parantaisi keskittymistään. Silloin hän voisi hallita miekassaan ilmanelementin taitavasti ja ehkäpä hän saavuttaisi samalla unelmaansa.

Myöhemmin sen jälkeen kun Itä-Tuuli oli naurahtanut lohduttavasti miehen nolostumiselle kuinka selvästi miehen meripelko /-viha näkyi (anteeksi monimutkaisuus) kuuli mies Itä-Tuulen puhuvan. Naisen puheesta mies poimi muutamat asiat mieleensä. "Itsekin petyin, kun tänne hetki sitten saavuin. Ei tuulta tänään", nainen oli sanonut. Mies kupristi mietteliäästi kulmiaan ja nousi istumaan kunnolla. Rai-Tae otti miekkansa käsiinsä varmistaakseen ettei arvokas ja tärkeä esine voisi mitenkään tipahtaa mereen. Mies katsoi naiseen vakavasti samalla tutkien. Tosiaan naisella oli keltainen mekko. Se oli sittenkin tarkoittanut ilmaelementtiä. Rai-Tae hymyili naiselle ja sanoi tälle: "Vai niin. Sepä on mukavaa kuulla, että meillä on sama elementti". Pian mies käänsi kuitenkin katseensa eteenpäin ja sulki silmänsä vielä kerran kokeillakseen oliko todellakin totta ettei tuullut. Ei. Ei pienintäkään tuulen virettä. Mies huokaisi ja kysyikin samalla eteenpäin katsoen: "Miten se voi olla mahdollista? Tuuleton päivä...".
Mies puri hampaitaan yhteen. Voisiko olla, että myrsky olisi tulossa?, mies pohti. Hän ei tiennyt oliko iloinen vai harmissaan.

Saadessaan vastauksen kysymykseensä mies etsi nopeasti silmiinsä Vihman valkomustan uroskotkan. Pienen nopean silmäilyn jälkeen Rai-Tae näkikin linnun kaartelevan kaukana. Ensimmäisenä miehen mieleen tuli kuinka paljon Itä-Tuuli oikein uhrasi lemmikilleen, jos niin voikaan sanoa. Mies uskoi ettei pystyisi ikinä toimimaan samoin. Naisen korjattua hymy karehti miehen kasvoille. Vai niin..., hän ajatteli mielessään. Itä-Tuuli olikin tullut, kuten hän, harjoittelemaan. Tai niin mies halusi uskoa. Hän arvosti ihmisiä jotka elivät vahvasti elementtinsä kanssa.
Pidettyään itsekin pienen hiljaisuuden Rai-Tae avasi suunsa ja sanoi: "Meillähän on sitten sama tavoite".

Itä-Tuulen kysymys miehen killasta oli kuin pommi. Mitään pahempaa kysymystä ei ollutkaan miehelle. Mies puristi tiukemmin miekkaansa toivoen ettei Itä-Tuuli sitä huomaisi. Mies olisi mieluusti kysynyt mihin kiltaan nainen itse kuului ja vastata sitten, mutta tiesi sen olevan liian läpinäkyvää. Mies köhisi hieman avatakseen kurkkunsa ja voittaakseen hieman aikaa. Miehen mielessä kävi "Miksi haluatte tietää?" jonka olisi tahtonut kysyä Itä-Tuulelta, mutta mies pelkäsi luottamuksen katoavan silloin. Ainut lohtu oli naiseen lauseen lopussa mainitsema Vaanit ja lauseen perusteelta nainen ei pitänyt Vaaneista. Asia ei ollut kuitenkaan niin yksiselitteinen. Voisiko Itä-Tuuli valehdella? Voisiko Rai-Tae vain sanoa olevansa puolueeton, killaton?
Pohdittuaan vähän aikaan mies rykäisi jälleen kurkkuaan auki ja pyysi anteeksi tätä. "Kuulun...", mies aloitti. Minkä hän valitsisi? Hän päätti koittaa erästä vaihtoehtoaan. "...Aasoihin", hän lopetti samalla katsoen naiseen ja seuraten hänen reaktioitaan.

//En ehtinytkään suositella n__n
Onko sinulla muuten niin, että jos painat jonkun toisen sivun ja sitten edellinen (palaat siis tälle sivulle) on tämä tekstiloota tyhjentynyt?
Aaw.. En pysty enää roolaamaan ilman Jemin They kappaletta. .D //

Itä-Tuulen sileälle otsalle ilmestyi pohtimisen aikaansaamia ryppyjä, kun hän mietti tuulettomuuden syytä. Mitä hänen seuralaisensakin oli ihmetellyt.
''Muina vuorokaudenaikoina sanoisin sen enteilevän myrskyä, mutta öisin harvoin on mitään kovaa tuulenpuuskaa napakampaa. Eikä näy pilviäkään. Ehkä se voi enteillä jotain muuta'', hän sanoi mietteliäästi katsoen itsekkin merelle. Hän tunsi olonsa epävarmaksi moisesta ilmiöstä johtuen.

''Meillähän on sitten sama tavoite'', mies sanoi hetken päästä hänen vastattua tämän kysymykseen. Itä-Tuuli hymyili pienesti ja hipaisi hiuksiaan sormenpäillään. Hän olisi halunnut kysyä, josko mies haluaisi harjoittaa elementtiään hänen kanssaan, mutta ei uskaltanut esittää niin läheistä kysymystä. Vastahan he olivat tavanneet. Hän oli kuitenkin helpottunut, kun mies oli ymmärtänyt asian hänen sanojensa välistä. Ei mikään tyhmyri.

Itä-Tuuli ihmetteli mielessään toisen pitkäksi venähtänyttä hiljaisuutta hänen kysyttyään tämän kiltaa. Hän ehti jo pelätä, että tämä tosiaan kuuluisi Vaaneihin. Hän kuitenkin hillitsi tunteensa, eivätkä ne näkyneet hänen odottavilta kasvoiltaan. Kun mies lopulta vastasi, oudon kankeasti tosin, Itä-Tuulen keuhkoista vapautui helpottunut huokaus ennenkuin hän ehti sitä estämään.
''Niin minäkin'', hän vastasi hymyillen.

Kuiskaus kaarsi hitaasti lähemmäs laituria. Se teki laajoja kaarteita ylhäällä puhaltavien tuulten mukaan ja jäi sitten aloilleen lekuttelemaan laiturin ylle, korkealle taivaalle. Sen mustat siivenreunat näkyivät vahvana kontrastina taivaan punaa vasten.

''Saako teidän nimeänne udella?'' Itä-Tuuli kysyi lopulta heidän oltuaan jonkin aikaa hiljaa. Tätä hän oli halunnut myös kysyä. Nyt kun hän tiesi, ettei mies kuulunut Vaaneihin, hän päätti tutustua tähän paremmin.
Itä-Tuuli nosti jalkansa ylös laiturin reunalta ja koukisti ne eteensä kietoen kätensä säärien ympärille, joiden päältä mekon reuna oli noussut yli polvien. Keltainen kangas asettui velttona puiselle laiturille.


// Ei ole niin : O Ajattelin kyllä joskus, että voiko johtua tietokoneesta? Olen saanut uuden koneen, ja sen jälkeen ei ole mm. koskaan kirjautunut itsestään ulos tms.
En ole koskaan kuullutkaan 'Jemistä', mutta tämän kirjoitettuani täytyy käydä sitä jostain kaivelemasta : D //

Mies nyökkäisi mietteliäänä naisen sanoihin. Hänen sanoissaan oli selvä pointti. Mitä yö tuo tulleessaan ei ollut yhtään varmaa. Se voisi olla yllättävän paha myrsky tai sitten tuuleton yö. Rai-Tae puri jälleen huultaan. Tästä päivästä saattoikin kääntyä yllättävän mielenkiintoinen. Mies lopetti huulensa puremisen ja vieno hymy tuli hänen kasvoilleen.

Rai-Tae ei voinut kuin odottaa jännittyneenä Itä-Tuulen vastausta. Jos hän sanoisikin olevansa Vaaneista voisi mies ehkä jotenkin koittaa paikata tilannetta sanomalla olevansa peiteroolissa Aasa, mutta oikeasti kuuluikin Vaaneihin. Se menisikö se läpi oli esiasia. Estääkseen jännityksen näkymisen kasvoiltaan mies puristi miekkaansa kahta kovemmin. Onneksi miehen jännitys päättyi hyvin pian. Ennen kuin se ehti huippuunsa. Itä-Tuuli oli päästänyt selvästi helpottuneen huokaisun, joka hieman lievensi miehen jännitystä. Itse sanat saivat kuitenkin hänen täysin helpottuneeksi. Rai-Tae pehmensi otettaan miekastaan. ''Niin minäkin''... Mikä helpotus, mies ajatteli ja nyökkäsi päätään naisen vastaukselle samalla päästäen pehmeän uloshengityksen ulos. Hänen oli pakko päästää jännityksensä pois jotenkin. Rai-Tae uskoi nyt olevansa selvillä vesillä. Aina oli vaikeampaa esittää olevansa Vaania Vaaneihin kuuluvalle kuin esittää olevansa Aasa Aasalle. Olihan hän kuitenkin ollut niin paljon kauemmin Aasa kuin Vaani.

Ei enää vaikeita kysymyksiä. Vaikein on ohi, hän ajatteli helpottuneena vielä pitkän aikaan. Ehkei hän ei ollut vieläkään tottunut kaksoiselämään ja valehteluun? Ehkäpä.
Asiaa ei yhtään helpottanut Itä-Tuulen kysyessä miehen nimeä. Tämä asia oli hieman ongelmallinen. Jos Itä-Tuuli olisi kuullut jotain huhuja hänestä Vaanina, vaikka tätä mahdollisuutta hän epäilikin vahvasti, voisi kaikki tähänastinen tuotu luottamus haihtua tuhka tuuleen. Sen takia mies puristi hampaitaan yhteen ja päätti pitää katseensa suoraan merelle. Hän päätti pohtia pikaisesti asiaa. Itä-Tuuli olisi varmaan käyttäytynyt kuitenkin jotenkin ennakkovarovaisesti miehen sanoessaan etunimensä, jos tietäisi hänestä jotain pahaa.. Miksi miehen piti aina epäili kaikkia ja kaikkea? Hän voisi kerrankin luottaa mahdollisesti johonkin. Tässä tapauksessa Itä-Tuuleen. Ehkäpä jopa hän voisi saada häneltä tietoja liittyen ilman elementtiin tai muihin elementteihin. Rai-Tae huokaisi ja siirsi katseensa mereltä Itä-Tuuleen. "Vihaan nimeäni...", hän totesi selitykseksi pienoiseen vastauksen kestoon. "Rei-Sidinpoika", mies kuitenkin jatkoi pian sanoen sukunimensä. Tavallisesti hän olisi sekoittanut kolmannen nimensä mukaan ja sanonut nimensä mahdollisimman nopeasti, jotta nimen kuulisi helposti 'Kristei-Sidinpoika', sillä tavalla hänellä pystyi elämään kaksoiselämää. Tavallisesti mies käyttikin oikeaa nimeään vain työpaikallaan ja muissa tärkeissä paikoissa. Tällä kertaa hän kuitenkin päätti sanoa oikean nimensä. Mies pelkäsi, että tulisi katumaan päätöstään vielä, mutta tehty mikä tehty.
Koska Itä-Tuuli oli tiedustellut hänen nimeään olisihan miehellä nyt oikeus tietää kenen kanssa hän oikein puhui. "..Ja teidän nimenne?", hän kysyi pienen hymyn noustessa kasvoille.

//Orgh.. Kiva.. En kyllä tiedä mikä tälle koneelle on sitten tullut. Saattaa ehkä johtua Firefoxistakin, kun siitä on tullut ylisuojeleva, khe.
Suosittelen kappaletta They n__n//

Itä-Tuuli vilkaisi miestä sivusilmällä ja kääntyi taas kohti merta. Toinen näytti jotain kovasti pohtivan, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. Voisi taas koettaa mielensä hallintaa. Hän sulki silmänsä ja veti keuhkonsa hitaasti täyteen suolaista meri-ilmaa, haistaen sen mukana leijuvat sadat tuoksut. Hän avarsi mieltään kuunnellen kaikkea ympäröivää - aaltojen tasaista liplatusta ja purjeveneiden kolinaa. Hän kuuli tarkasti toisen hengityksen, joka sekoittui hänen omaansa.
Hän avasi hitaasti silmänsä ja veti jalkansa lähemmäs itseään. Hänen paljaat polvensa koskivat miltei leukaan.

Jostain kauempaa kuului merilokin kimeä ja lyhyt huuto, mihin vastasi edempää toinen samaan lajiin kuuluva. Auringosta näkyi vgastarannalla enää pieni siivu, ja sen oranssinkirjavat säteet siilautuivat lämpimän punaiseen taivaaseen. Vihreälehtiset puut näyttivät oudon veltoilta, kun tuulessa havisevat lehdet roikkuivat lähes nuupallaan kohti maata.

Itä-Tuuli odotti kräsivällisesti miehen vastausta hänen kysymykseensä koskien tämän nimeä. Hän tunsi olonsa uhatuksi johtuen tämän pitksistä tauoista ennen vastaamista yksinkertaisiin kysymyksiin... Valehteliko tämä? Hän kuitenkin halusi kerrankin uskoa, kerrankin luottaa. Niin monesti oli hän kaiken pilannut turhilla epäilyillään. Sitä paitsi miehen katse oli rehellinen.
''Vihaan nimeäni..'', mies sanoi ja kertoi sitten sukunimensä. Itä-Tuulen mielestä aluksi mainittu oli hyvä selitys viivyttää vastausta, ja hän todellakin halusi siihen uskoa. Hän vaihtoi asentoaan kääntyen enemmän mieheen päin; tähän asti hän oli istunut kohti merta.
Hän väläytti pikaisen hymyn toisen kysyessä vuorostaan hänen nimeään.
''Minäkin vihaan nimeäni'', hän totesi. ''Ta'Niya-Isellantytär'', hän sanoi nopeasti ja katsahti kärsivästi toista. Hänen äitinsä oli kuollut häntä synnyttäessään, ja isä oli hylännyt. Hän todellakin vihasi nimeään.

Kärsimys pyyhkiytyi nopeasti hänen kasvoiltaan. Hän sipaisi jälleen hiuksiaan sormillaan. Hän ei itse sitä tiedostanut, mutta oli jostain syystä hermostunut ja hieman kiihtynyt.
''Teillä on kaunis hymy, Rei-Sidinpoika'', hän sanoi painottaen leikkisästi tämän nimeä.

// Eää.. Kunniakseni sanon, että jaksoin kuunnella sen Thatin loppuun asti. Alku oli todella hyvä, muttah... Noo, ei minun makuuni ^^'' . Mainitsen tässä ohimennen, että lisään sitten iltapäivästä Itä-Tuulen kuvan sinne hahmotietoihin. En ollut yhtään tyytyväinen siihen ensimmäiseen, ja väsäsin sitten toisen. >.< //

Rai-Tae katsahti naista kysyvästi tämän kertoessa vihaavansa sukunimeään, mutta naisen kertoessaan nimensä ja mies luuli näkevänsä Itä-Tuulen kärsivän ilmeen päätti mies asian olla. Hänestä ei ollut lohduttajaksi. Oli se niin monta kertaa jo todettu. Parempi antaa ajan parantaa haavat. Jos Itä-Tuuli itse haluaisi kertoa kyllä hän kuuntelisi.

Hmm.. Itä-Tuuli Ta'Niya-Isellantytär..., mies kertasi vielä mielessään jotta muistaisi nyt Itä-Tuulen koko nimen. Toivottavasti hän nyt muistaisi naisen koko nimen. Ei sitä tiedä, jos he kohtaisivat vielä uudelleen jossain muuallakin.

Painettuaan Itä-Tuulen kokonimen mieleensä mies katsahti jälleen naiseen tarkemmin. Näytti siltä kuin nainen olisi pyyhkäissyt kasvoiltaan kärsivän ilmeen. Hän sanoi myös jotain. "Teillä on kaunis hymy, Rei-Sidinpoika", Itä-Tuuli oli sanonut. Mies nosti nopeasti hieman päätään ja päästäen äänen, joka oli tisahduksen ja naurahduksen sekoitus. Pian kuitenkin hän laski päätään ja hymyili. "Kiitos teille, mutta minun täytyy harmillisesti todeta teillä olevan kauniimpi hymy, Ta'Niya-Isellantytär", mies sanoi Itä-Tuulelle leikkisästi takaisin samalla loistaen kasvoiltaan eloa ja iloisuutta. Rai-Tae huomasi, että saattoi olla liian pirteän ja iloisen oloinen ja kuuloinen. Hän vakavoittikin hieman olemustaan. Mies ei halunnut Itä-Tuulen luulevan hänen pilkkaavansa tämän sukunimeä. Rai-Tae laski katsettaan pikku hiljaa alaspäin kohti merta ja sen laineita.

Rai-Tae huokaisi. Ilta laskeutuisi. Sitten tulisi yö, joka tuntuisi kestävän ikuisuuden. Sitten viimein olisi aamu. Silloin viimein hän voisi harjoitella. Toivon mukaan silloin tuulisi, jos ei silloin kaikki suunnitelmat olisivat menneet pilalle. Mies oli saanut yhden päivän loman työpaikaltaan. Vaikka hän olikin kylpylä Templa Gaudeamusin apulaisjohtaja hän oli aloittanut vasta ja silti hän oli apulaisjohtaja. Hän ei voinut vain sanoa ottavansa viikon lomaa! Mies venytteli hartioitaan laskemalla päänsä ensin oikeanpuolimmaiselle olkapäälle sitten vasemmanpuoleiselle ja sitten vielä rento pyöräytys päällä takaa. Saatuaan niskansa ja hartiansa mukavan rentoutuneiksi ja virkeiksi mies huokaisi jälleen. Miksi hän oli edes mennyt töihin kylpylään? Hän ei todellakaan ollut veden ystävä. Olihan Itä-Tuulikin sanonut kuinka se näkyikään hänestä päältä. Silti hän oli mennyt kylpylään, joka oli tietysti täynnä vettä. Mies puhahti. Hän käänsi katseensa kohti Itä-Tuulta ja seurasi mitä nainen teki ajan tappamisekseen.

//Hehe, en kyllä tavallaan ihmettele. .D Ei ole oikein minunkaan musiikkia, mutta satuin löytämään sellaisen videon YouTubesta jossa oli Amerikan Otakon 2006 ryhmäcosissa Magna carta ryhmä ja esitysmusiikkina oli se Jem - They. Samalla kun kuunteli musiikkia muisti esitys .D
Minusta kummatkin ovat olleet hienoja! n__n Osaat todella hyvin piirtää! //

Toisen leikkisä vastaus Itä-Tuulen kehuihin nosti hieman pidättäytyneen hymyn hänen kasvoilleen. Hän räpäytti hitaasti silmiään vastaukseksi. Hänen hymyään varjosti hieman miehen käyttämä sukunimi. Hän ei pitänyt sen kuulemisesta, mutta pidättäytyi siitä huomauttamasta. Hän suuntasi katseensa merelle kohti auringonlaskua. Itä-Tuuli oli mielissään saamastaan seurasta ja siitä, ettei tämä ollut kovin puheliasta sorttia. Ei toinen mitään enää sanonut, eikä hänkään nähnyt mitään syytä jatkaa kehujen jauhamista.

Hänen katseensa nauliutui meren tasaisesti aaltoilevaan pintaan. valkoiset kuohut aallonharjoilla muodostivat löyhän verkon kulkemaan vedenpintaa pitkin aina avomerelle. Horisontissa erottui heikosti lämminsävyistä taivasta vasten kaksipurheisen aluksen levitetyt purjeet. Vaikkei sitä erottanut, tiesi Itä-Tuuli, että airot oli työnnetty esiin ja merimiehet saivat tehdä kaikkensa saadakseen purjealuksensa etenemään nykyistä vauhtia. Harmaat purjeet roikkuivat liikkumattomina tyynessä illassa. Itä-Tuulen hymy oli hitaasti muuttunut pohtivaksi ilmeeksi. Suu oli ohut viiva, ja silmissä vertaileva katse.
Hän tasaannutti hengityksensä ja suoristi ryhtinsä, näyttäen varsin ristiriitaiselta istuessaan suorana laiturinnokassa. Hän sipaisi itsepäiset kiehkurat korvansa taakse ja räpäytti silmiään. Väsymys alkoi silmäluomia painaa, ja se sai hänen otsansa pingottumaan. Mikään ei ärsyttänyt häntä sen enempää kuin jokin sellainen, mitä hän sillä hetkellä vähiten halusi. Ja nyt hän halusi pysyä virkeänä.

Hänen jäänsiniset silmänsä olivat pitkään tuijottaneet lasittuneina kohti horisonttia. Ajatukset olivat vain ohuita aatteita, jotka nopeasti vaihtuivat toisiin. Hän ei keskittynyt ajattelemaan mitään tiettyä, vaan antoi niiden vaeltaa leudon tuulen lailla.

Itä-Tuuli kohotti äkisti hitaasti katseensa taivaalle, ja joutui kääntämään kasvonsa suoraan ylöspäin nähdäkseen Kuiskauksen. Hiljaa mustareunaisilla siivillään ilmaa piiskaten se kaarsi kohti laituria. Kotka kohotti laiskasti tummat jalkansa ja laskeutui raskaasti puiselle laiturille muutaman metrin päähän heistä heidän taakseen. Se leyhytti kerran siipiään kuin asetellakseen sulkiaan ja veti ne sitten siististi suppuun. Se sai aikaan hiljaisella läsnäolollaan jalon vaikutelman. Sen keltaisissa silmissä oli läpitunkeva ja terävä katse, ja lintujen tapaan se käänteli päätään nopein liikkein vaihtaen katsomisen kohdettaan. Se naulitsi katseensa hetkeksi mieheen, ja käännsi sitten päänsä kohti Itä-Tuulta. Tämä oli sen laskeutumista seurannut, silmissään kunnioittavaa rakkautta.

//Ahhaa... .D Juu, en keksi parempaa vastausta ^^''
Ee. : D Ei saa sanoa tollasta kun en osaa mitään vastata.
Olen ihan outo .D //

Rai-Tae katseli varovasti Itä-Tuulta ja seurasi mitä hän teki ajan kuluttamisekseen. Mies ajatteli naisen tekevän samaa kuin hän. Katsellen ja odottaen. Odottaen aamua tai sitten jotain tapahtuvan. Kumpikaan ei vaikuttavan aikoakaan sanoa mitään. Mies ei tiennyt mistä puhua. Ehkä juttua syntyisi heidän elementeistään? Kun kummatkin hallitsivat ilman elementtiä. Miten aloittaa? Voisiko hän vain kysyä: 'Mitä osaat tehdä elementilläsi?' tai 'Kuka on mestarisi?'. Ehkäpä ei kannata aloittaa noin. Ehkäpä mies voisi kysyä miksi Itä-Tuuli oli valinnut Ilman elementikseen. Olihan ilma yleensä kuitenkin miehillä kuin naisilla. Tai näin miehelle oli opetettu.
Mies huomasi Itä-Tuulen ilmeen muuttuvan pohtivaksi ja katsovan merelle. Rai-Tae itsekin vilkaisi merelle muttei huomannut siellä mitään merkittävää. Mitäköhän hän pohti ja ajatteli? Aamua? Tulevaa? Mennyttä? Tätä hetkeä?, mies arvuutteli mielessään. Toisinaan oli hauskaa arvuutella ja pohtia mitä muut miettivät. Se mitä Itä-Tuuli ajattelikin jäisi ikuisiksi ajoiksi mieheltä tietämättömiin. Sen takia hänestä tuntuikin paremmalta lopettaa arvuuttelu, kun ei kuitenkaan ikinä saisi tietää arvaisiko oikein vai ei, vaan käänsi ja laski katseensa kohti sylissään olevaa miekkaansa. Rai-Taen kasvoille tuli vieno hymy. Hän piti miekastaan. Se oli hänelle kuin jonkin sortin liittolainen. Kumppaniksi sitä hän ei pystynyt sanomaan. Kuitenkin miekan ja hänen yhteistyö sujui vaivatta. Kiitos miekan kädensopivuuden, kestävän ja terävän terän. Painoakaan ei ollut kauheasti, mutta kevyimmistä päästä miekka ei kuitenkaan ollut.

Rai-Tae rypisti hieman kulmiaan ja otti miekkansa sylistään oikeaan käteensä ja nosti miekkaa hieman ylöspäin. "Entä jos...", mies tuumasi mutta jätti lauseensa kesken miehen huomatessa vierellään istuvan Itä-Tuulen nostavan katseensa ylös. Rai-Tae käänsi nopeasti katseensa Itä-Tuulen, joka katsoi ylös päin ja sitten ylös. Mitä Itä-Tuuli katseli? Silloin mies huomasi kuinka Itä-Tuulen kotka, Vihma, laskeutui heidän taakseen. Nopeasti hän käänsi päänsä, ja osalti muuta ruumistaan, nähdäkseen kotkan.
Mies katsoi hämmästellen ja ihastellen. Kuinka komea ja jalon näköinen se olikaan. Kotka vaikutti katsovan Rai-Tae keltaisilla silmillään. Ehkä mies kuvitteli vain, mutta linnun läpitunkeva ja pistävä katse saivat miehen hämilleen. Tai hän ei oikein tiennyt mitä tunsi. Linnun kääntäessä katseensa Itä-Tuuleen mies ihasteli vielä lintua, mutta huomasi sitten pitelevän vieläkin miekkaansa oikeassa kädessä. Jossain mielessä se näytti ehkä uhkaavalta. Mies ei tiennyt pitäisi naurahtaa vai mitä tehdä, joten hän päätti laskea sen vain vierelleen.

//heh, .D//

Itä-Tuuli katsahti myös Kuiskaukseen päin kääntynyttä seuralaistaan ja hymyili hyväksyvästi tämän laittaessa miekkansa syrjään. Harva ajatteli samojen eleiden vaikuttavan samalla tavalla myös eläimiin, mutta yllättävän moni eläin tunnisti kaksijalkaisten käyttämät tappoaseet. Tai niin Itä-Tuuli usein kaiken maailman aseet luokitteli, tekemättä poikkeuksia.

Hän hivuttautui hieman lähemmäs mustavalkoista kotkaa, katsoen tätä tiukan kunnioittavasti silmiin. Hän ei esittänyt yhtäkään elettä, mikä voitaisiin tulkita uhkaavaksi. Myös Kuiskaus otti muutaman vaappuvan linnunaskeleen häneen päin. Sen terävät kynnet koukistuivat kovaa puuta vasten. Tarpeeksi lähelle tultuaan kohotti Itä-Tuuli kätensä, varovasti ja hitaasti. Kotka laski oudon luonnottomalla mutta jotenkin kunnioittavalla tavalla päätään, ikään kuin kumartaakseen, jääden siihen asentoon. Itä-Tuuli venytti kämmenensä kohti linnun päätä, pysäyttäen liikkeensä niin, ettei hän aivan linnun sulkia hipaissut. Hän antoi kämmenensä hetken aikaa olla linnun pään yläpuolella.

Heillä oli jonkinasteinen yhteys, ehkä johtuen hänen elementistään. Sen lyhyen hetken ajan hän tunsi Kuiskauksesta huokuvan lämmön ja energian, tunsi sen itsessään. Linnussa tuntui olevan valtava voima, erilainen kuin muissa eläimissä. Oli hyvinkin mahdollista, että tämä kotka oli joskus ollut sotamaagi. Oli kuin hän olisi kuullut mielensä perukoilla linnun ajatuksia, mutta se oli hänelle vierasta kieltä, ennemmin kuin tuulen kuiskinaa yön varjoissa.
Itä-Tuuli veti hitaasti kätensä takaisin ja nojasi kämmenensä laituriin. Huomaamattomasti hän hieraisi toisella kädellään tämän käden kämmenselkää. Kotka nosti päänsä ja levitteli siipiään asetellakseen ne paremmin suppuun.

''Haluan saada itseeni sen mahdin-'' hän aloitti hiljaiseen, miettivään sävyyn ja kohotti sitten yllättyneen katseensa mieheen, aivan kuin hän olisi unohtanut tämän länsäolon. Hänen pohtiva ilmeensä katosi ja kasvoille kohosi hitaasti epäröivä ja sulkeutunut, vakava ilme.

''Hän ei ole pelkkä lintu'', Itä-Tuuli tyytyi sanomaan epäröiden, hieman syyttävään ja puolustelevaan sävyyn, kuin toinen olisi hänen kotkaansa arvostellut. Hänen kätensä puristuivat hitaasti nyrkkiin ja vapautuivat taas heti tästä jännityksestä, kuin hän olisi vasta silloin itsekin tajunnut näin kouristuksenomaisesti toimineensa.

Rai-Tae päätti seurata vain sivusta, kun kotka asteli pitkin kynsineen laiturin puista pintaa eteenpäin muutaman askeleen. Mies seurasi silmä tarkasti lintua ja sen askeltaessa. Katsoessaan kotkan kynsiä hän ei voinut olla ajattelematta sitä kipua ja tuntoa, jos nuo uppoutuisivat hänen lihaansa. Onnekseen hänen pistävät ajatuksensa loppuivat samassa, kun Itä-Tuuli kohotti käteensä hitaasti kotkaa kohti. Ensimmäisenä miehen mieleen tuli ettei Itä-Tuuli luottanut sittenkään niin paljoa kotkaansa, koska nainen kohotti kätensä hitaasti ja varovaisesti ja tämän mies tulkiksi Itä-Tuulen varovaisuudeksi ja pieneksi peloksi kotkan mahdollisesta nakkaamisesta. Suureksi hämmästykseen asia meni täysin toisin kuin oli arvellut. Kotka näytti laskevan päätään kuin.. Kumartaakseen? Itä-Tuuli vaikutti jättävän kämmenensä hieman linnun pään yläpuolelle. Rai-Taen suu loksahti äänettömästi auki, silmät laajenivat ja ilme muuttui muutenkin kaikin puolin hämmentyneeksi. Hän ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa eikä olisi koskaan uskonut näkevänsä moista.

Hämmennys ei kadonnut tippaakaan Itä-Tuulen vetäessä kätensä takaisin pois linnun pään päältä samalla kotkan nostaessa päänsä ja levitellen siipiään. Mies älysi kuitenkin kuinka tyhmältä näytti joten sulki suunsa kröhi hieman, pahoitteli ja räpsäytti muutaman kerran silmiään. Oliko tuo äskettäinen tosiaan mahdollista? Mies puisteli hitaasti päätään. Hän oli aivan äimänä äskeisestä. Nyt hänen oli aivan pakko kysyä lisää Itä-Tuulen siteestä elementtiinsä ja naisen suhteesta kotkaan.

''Haluan saada itseeni sen mahdin-'', Itä-Tuuli oli aloittanut hiljaisella äänellä. Vaikka naisen ääni oli hiljainen oli mies sen kuullut ja hän katsoikin silloin Itä-Tuuleen hieman kysyvällä ilmeellä. Minkälaista mahtia Itä-Tuuli tavoitteli? Vastaavanlaisen kuin naisen kotkalla, Vihamalla, oli? Voisiko kotka omata suuren mahdin? Äh. Liian monta kysymystä ja ei yhtään johtolankaa. Toisinaan mies mietti miksei saanut ikinä kysymyksiään kysyttyä. Johtuiko se tosiaan sosiaalisuuden puutteesta? Ujoudesta? Arkuudesta? Heikkoudesta? Pelkäsikö hän jotain? Toisinaan oli parempi puhumatta, mutta näemmä oli parempi olla ajattelemattakin.
Mies katsoi Itä-Tuulen kasvoihin joissa oli vakava ilme. Ehkäpä vaistomaisesti mies laski katseensa hitaasti maahan. Ehkäpä hän tosiaan oli vielä liian heikko. Liian heikko kysymään edes kysymyksen.

''Hän ei ole pelkkä lintu'', Itä-Tuuli oli sanonut hieman puolustavaan sävyyn. Ääni sai miehen nostamaan katseensa takaisin Itä-Tuulen kasvoille. Rai-Tae hymähti ja pieni hymy nousi miehen kasvoille. Hän ei ollut varma tekikö hän loukkaavasti, toivottavasti ei. "Huomaan sen", mies sanoi varvempana kuin oli ollut aiemmin. Hän tunsi sen itsekin ja huomasi hieman rauhoittuneen eivätkä miljoona kysymystä häirinneet hänen mieltään. "Siksikö tahdot samanlaisen mahdin?", mies kysyi rauhallisena.

//pahoittelen kun kesti jatkaa.. .__. nolottaa ihan. Kesti pienen hetken asettua Rai-Taen saappaisiin. Siitä tosin tuli hieman epävarmempi ja ehkä surullisempikin? Höh.//

Kuiskaus taitteli siististi mustareunaiset siipensä selkäänsä. Auringon voimakkaan oranssi pastellisävy heijastui kotkan puhtaanvalkeasta siipipuvusta. Se taivutti päätään taakse alkaen sukia siipisulkiaan, kuin unohtaen kaksi muuta henkilöä laiturinnokassa ja sulkeutuen vain omiin maailmoihinsa.
Itä-Tuuli tunsi olonsa vieläkin vaivautuneeksi siitä, että oli päästänyt suustaan jotain niin yksityistä. jopa epätoivoisten selitystensä jälkeen. Hänen epävarmuutensa ei kuitenkaan näkynyt kasvoilta. Hän oli aina ollut taitava peittämään tunteensa muilta. Hän risti tyynesti kädet syliinsä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

''Huomaan sen'', mies vastasi hänen puolusteluihinsa. Itä-Tuuli tunsi nolostuvansa. Koskaan aiemmin ei kukaan ollut saanut tietää hänen ja Kuiskauksen välisestä suhteesta mitään. Mutta olihan se ollut itse kotkan päätös. Ehkä se johtui heidän elementeistään, jotka kun näyttivät olevan samat.

"Siksikö tahdot samanlaisen mahdin?" tämä kysyi rauhallisesti sanojensa perään. Itä-Tuulen katse muuttui kovemmaksi ja kohdistuneemmaksi. Tekikö tämä sen härnätäkseen häntä? Ei tietenkään. Mies oli vain utelias. Se kuului inhimillisiin tunteisiin, halu työntää nokkansa muiden asioihin. Itä-Tuuli ei voinut olla ärsyyntymättä siitä. Hän tiesi, ettei toinen kysynyt sitä loukatakseen. Pieni epävarmuus ja ahdistus näkyi hänen kasvoiltaan. Hän tosiaan tunsi olonsa nurkkaan ajetuksi. Tämä puheenaihe tosiaan oli hänestä epämieluisa.
Hän vilkaisi epäröiden lintua, joka yhä oli syventyneenä sulkiensa sukimiseen. Kuin saaden tästä itsevarmuutta hänen katseensa muuttui päättäväisemmäksi hänen kääntyessä jälleen seuralaiseensa päin. Vihma on joskus ollut ihminen, sotamaagi. Hän omistaa valtavat voimat, joita ei enää kotkan muodossa pysty hyödyntämään. Minun ja hänen välilleen on muodostunut jonkinlainen side. Itä-Tuulen katseeseen alkoi jälleen eksyä epävarma pilke. En tietenkään voi kertoa totuutta!, hän totesi epätoivoisesti.

Miten hän voisi kertoa tälle asiasta valehtelematta?
''Voiko eläin omata kykyjä johonkin neljästä pääelementistä?'' hän kysyi mietteissään mutta osoittaen sanansa selkeästi toiselle. Hänen kasvoillaan oli viattoman kysyvä ilme, kuin kysymys olisi sattumalta juolahtanut hänen mieleensä. Hän tosiaan toivoi, että esitys meni läpi.

//Eipä tässä mitään. .D
Ehkä Rai-Tae on vähän herkistelevällä tuulella sit tai jotain... Itä-Tuulikin on paljon ystävällisempi täs ku muissa peleis ^^'' //