Sumuinen ilta

Fionella Käveli satamaa kohti, joka oli sumun peitossa. Siellä ei nähnyt kauhean hyvin, joten hän kompasteli paljon.
Paikka näytti hyvin autiolta tähän aikaan. Siellä ei ollut tällä hetkellä ketään muuta kuin hän ja Shine.

Shine roikotti päätään ja tallusti Fionellan perässä. Se oli jo väsynyt ja se oli jo valmis nukahtamaan siihen paikkaan. Se vain katsoi pitkäveteisesti ympärilleen kävellessään. Se näyttikin tosi uniselta.

Lopulta Fionella pysähtyi rantaan. Pieniä heiveröisiä aaltoja oli mukava katsella. Pari puuvenettä oli kiinnitetty hyvin ja yksi oli päässt irti eilisen myrskyn saattelenema.

Oieastaan Fionellakin alkoi olla jo hieman väsynyt. Hänen jalkojaan särki paljon ja tuskin hän pystyi pitää silmiään auki. Hän alkoi hähdä jo vähän huonommin ja pian hän mäiskähti maahan. Hän painautui kiekaa vasten ja otti käteensä hieman hiekkaa. Hän puristi sitä hetken ja avasi lopultakätensä, jolloin hiekka valui takaisin maahan.
Sumuiset talot näyttivät autioilta, eikä niissä ollut edes valoa ollenkaan. Jos katsoi hyvin tarkkaan saattoi nähdä jossain niistä hieman hämähäkin seittiä.

Vähän ajan kuluttua Fionella nousi ylös hän otti taskustaan puukon ja pyöritteli sitä taitavasti käsissään.
Hän heitti sen taitavasti päin seinää mihin se jäi kiinni.

Fionella kävi nopeasti hakemassa sen takaisin. Puukko oli hyvin kulunut ja likainen. Vaikka Fionella oli elänyt likaisilla kaduilla, muta silti hän piti hieman puhtaudesta. Hän päätti pestä puukon. Sillä olisi paljon kivempi taistella ja se olisi hyvin näyttävä.
hän käveli mereen ja kasteli puukon. Hän rupesi hinkkaamaan sitä liasta ja pian se hohtikin.

Puukkoon oli kaiverreltu: Fionella
Pian Fionella muistikin miten oli saanut puukon. Hän oi saanut sen Haminar perheeltä. Kun hän oli ollut hieman isompi. Se oli hänen äidiltään.

Nuori poika asteli reipaasti eteen päin. Kädessään oli keppi missä oli kaksi sulkaan ja pääsä oli helmi. Kalastajat katsoivat kuinka pojalla oli isot santaalit jalassa. Viitta ja paitakin olivat neljä kokoa isot. Pojan ilmeetsä huomasi, että siitä ei laisinkaan haitanut, että oli liian isot vaatteet. Hän hymyili kaikille ja sanoi melkein kailikke vastaan tulevillen henkilöille terve tai moi.

Ilmakin oli pojan mielestä hyvä pystyisi onkimaan laiturista. katsottuaan tarkemmin paikkaan hän huomasi yhden henkilön tutuksi. Itsekseen hän mietti mistä hän oli nähnyt aijemmin naisen. Jalallaan tömäitteli maata ja mutristi suunsa kiini.
" Hiivatti, mistä hän oli niin tuttu." Poika sanoi ajatellessaan.
Sanotessaan hän kuitenkin sanoi hiljaa, ettei muut kuulisi.

Rahinaa. Rantahiekka tuntui ihanalta paljaiden varpaiden alla. Lisää rahinaan ja liksi hieman sipsutusta. Fezz oli hypännyt pois Sinestran taskusta. Hiekka oli kyllä hieman kosteaa ja aika kylmää, mutta se ei haitannut. Sinestra oli nostanut nahkasaappaansa kantoo ja roikutti niitä laiskasti. Joku poika jolla oli liian suuri kokoiset vaatteet käveli reippaasti hänen ohitseen. Sinestra ei paljon kuhottanut katsettaan, vaan jatkoi matkaansa. Kaikkia muita poika kyllä tervehti, mutta ei Sinestraa. Se ei yhtään parantanut hänen apeaa oloaan. ehkä poika ei vain ollut huomannut.
Fezz loiskutteli ranta vedessä ja kurasi itseään minkä jaksoi.
"Fezz..."
Äh, ei hän sittenkään jaksanut paasata.
Se poika oli jäänyt paikalleen katsomaan jokakin ja polkemaan jalkaansa. Mitä hän oikein katsoi? Nyt vasta Sinestra huomasi pikkautytön ja hevosen rannalla. Tai ei pikkutyttö varmaan ollutkaan pikkutyttö, vaikka vaikutti ensin siltä. Sumu oli tosiaan hämäävä. No, Sinestra päätti jatkaa matkaa. Jossain vaiheessa hän tapaisi tytön, hevosen ja outopukeisen pojan. Sen kuin vain jatkaa eteenpäin.
Ainakin saisi ehkä jotakin juttuseuraa.

Fionella lakkasi muistelemasta vanhoja aikoja. Hän huomasi sumun läpi naisen ja miehen.
Mies tuijotti häntä ja se sai hänen olonsa epävarmaksi. Hän huomasi pojalla olevan liian suuret vaatteet yllään, mutta hän ei ollut siitä moksiskaan. Aasat saattoivat katsoa miestä kummasti, mutta näytti siltä ettei hänellä ollut muuhun varaa. Eikä mies varmaan rohkenisi varastamaan vaatteita.

Fionella taputti hevostaan ja painoi päänsä sen kaulaa vasten. Hän liikutti kättänsä sen sileää karvaa pitkin. Tämmöisistä hetkistä hän piti. Jos tämän hetken olisi pystynyt vangita, hän olisi vanginnut sen johonkin maalaukseen. Shine hörähti lempeästi ja hamusi hänen paitaansa. Se kutitti häntä hieman ja häneltä pääsi pieniä kikatuksia silloin tällöin. Hän halasi Shinea, joka pärskähti ja katseli sumun läpi vaikeasti erottuvia hahmoja. Tuuli yltyi yhä voimakkaammaksi ja aallot alkoivat ylettyä yhä pidemmälle.
pian ne ylsivät jo hänen jalkojensa luo. Vesi tuntui hyvin viileältä ja samalla tuuli ujelsi hiljaisia säveliään.

Poika katsoi kädessään vanha keppi missä oli kaksi sulkaa ja musta helmi. Sandaaleilla se räiskätteli muttaa jalkojen alla. Katse oli kadonnut tutun henkilön näköpiiristään. Kuitenkaan ja paljoakaan poikaa ei harmitellut, paitsi mitä teksi seuraavaksi.

//Lyhyt ja tönkäinen//

//Mitäpä tuosta. Tönkköjä löytyy minultakin//

Sumu tiivistyi, sakeni ja tuuli ulisi kovempaa. Sinestra laittoi kengät takaisn jalkoihinsa. Hän kiihdytti askeliaan ja oli jo lähes sen tytön luona. Tyttö halaisi hevostaan ja nauroi. Tuosta saisi hienon piirrustuksen. Sinestra kaivoi kynän ja paperia esiin ja alkoi raapustaa.
Ensin hän hahmotteli hevosen ja tytön ääriviivat ja siirtyi sitten mereen. Ah, Sinestra rakasti merta. Hän väritti sitä hieman ja teki hevosesta selkeämmän. sitten hän piirsi tytön kasvot, niin hyvin kuin oli ne nähnyt ja laittoi hiukset liikkumaan tuulessa. Hevosen harja ja häntäkin liehuivat. Sitten ilmestyivät varjot ja lähes laskenut aurinko. Lopuksi kuva sai itsensä täyteen sumukiehkuroita ja tyttö ja hevonen näkyivät enään vain suttuisasti niiden keskeltä, aivan kuin sinestra näki heidät nyt.
"Sinä siellä tyttö!"
Sinestra huusi ja heilutti piirustus kansiotaan.
"Ei kai haittaa että piirsin sinut ja hevosesi?"

Fionella säpsähti kun kuuli huudahduksen: "sinä siellä tyttö!"
Hän katsoi äänen suuntaan pikaisesti. Lisää huudahduksia tuli.
" njaa, eipä se haittaa minua juuri ny." Fionella sanoi poissa olevasti ja katseli hieman taivasta.

//sry lyhyt, olin ihan unohtanut tämän pelin.. sori siitäkiin..//

Poika oli kyllästynyt astelemaan teitä pitkin ympärilleen ja sen sijaan hän oli päättänyt mennä kattoille. Katoissa hän tunsi itsen todella kotoisaksi ja hän asteli toisen katosta kattoon. Hän ei suinkaan hypännyt kattojen välit vaan käveli kattojen välit suoraisena viivana. Jos toinen katto oli hieman korkeamalla mistä katosta oli lähtenyt niin hän asteli sinne, että ihan kuin hänellä olisi ollut rappuset alla. Matkan aikana hän huomasi naisen joka piirteli. Naisen tehtyään lopun hän huusi sille henkilölle kenestä oli ottanut mallia. Poika tunsi kuka oli nainen oli piirtänyt. Hän kuitenkin uskoi, että nainen ei tunsisi häntä, kun hän oli poika muodossa ja muutenkin harvat olivat älynneet hänet toiseksi henkilöksi. Hän mielummin seurasi tilannetta katolta.

//Sori olen iha pulassa. En osaa vasta tuohon Miss Darcyn katoilla kävely viestiin! En tiedä voiko näin tehdä, mutta annan vuoroni Mi-Mille. Koita sinä keksiä jotakin, kun minun inspikseni tähän peliin on täysin tipo tiessään.//

hypätkää minusta yli ^^ että tääki pääsee jatkuu..

Sisimmässään hän ei halunnut, että hänet tunnistettaisiin poika hahmostaan. Katolla poika tunsi itsensä turvalliseksi. Musta helimi ja kaksi sulkaa kepissä pysyivät liikuttomina, kun poika piti kiinni. Hän oli aivan kotanaan, kun oli katolla poikana. Itse vanhana hän mielummin kävelisi katuja pitkin.

//Ehkä tämä peli pitäisi lopettaa, kun kukaan ei enään oikein jaksa kirjoitella. (En minä ainakaan...)//

hyvä on minä ilmoitan lopetuihin peleihin

Joo ilmoita vaan.