Yön tuuli

Delleree hämmentyi entistä enemmän tajutessaan, ettei Theodorkaan tiennyt äänen aiheuttajaa. Jotenkin hän oli hetken aikaa kuvitellut, että mies pystyisi suojelemaan häntä kaikelta ja kaikilta. Nyt tämä ajattelutapa tuntui hänestä äärettömän hölmöltä. Miten hän niin oli voinut kuvitella? Hän ei osannut vastata mitään koskien Theodorin kysymystä. Hän ei tiennyt. Delleree painautui tiukemmin Theodorin kylkeä vasten. Hän kierrätti katsettaan heitä ympäröivässä metsässä.

Hihittävä ääni ei enää ollut niin inhimillinen. Sen tunnisti naisen ääneksi. Delleree tunnisti seireenin. Vaikka siitä oli ollut niin pitkä aika kun hän oli asunut Alfheimissä, hän muisti sen silti. Seireeneistä oltiin kerrottu paljon tarinoita hänen lapsuudessaan. heitä asui baldurin metsässä. Delleree ei tuntenut enää niin voimakasta pelkoa. Seireeni ei vaikuttaisi häneen. Ääni alkoi vaimeta, muuttua kaukaisemmaksi. Kaikesta tästä huolimatta kylmät väreet kiipesivät hänen selkäänsä pitkin saaden hänen ihokarvansa nousemaan pystyyn. Hän katsahti olkansa yli lähteelle. Serag oli kadonnut.

Delleree tunsi olonsa yllättävän epävarmaksi. Tummat pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle. Kohta sataisi. Tuuli sai kuivat ja vääntyneet oksat hakkaamaan rahisten toisiaan vasten.
''Lähdemmekö?'' hän kysyi varovasti Theodorilta kohottaen katseensa tähän.

Serag oli paikoillaan omassa pienessä hauta kuopassa. Rauhallisena hän sai nukuttua monia uni velkojansa samalla saisi lisää voima mitä oli menettänyt lähi aikoina. Silmät availi väliä vartioiden turvalisuuttaan. Mielessä puhkatteli miten kaksi rakastavaiset oikein puuhaillivat. Hätään ei ole tullut etsimään niin ei heillä kahdella ei ollut hätää, vaikka se ääni kummetteli miehen muistista. Multa peiti äänen pääsyn sini hiuksen vaikutukseen.

Ääni oli viehettelijä. Äänen kantaja asteli metsän suojista Theodorin eteen. Miehen edessä oli nainen joka tuli menneisyydestään. Ääni oli anteeksi antavainen ja iloa oli mukana. Menneisyyden nainen lauloi ja pyöröhteli parisen kerran Theodorin ympärillä. mitään kiinostusta ei olut Dellereestä.

Seireeni asteli hieman metsään päin. Viokotellen thodoria mukaan.

"Lähdemmekö?" Delleree kysyi häneltä varovaisesti, ja Theodor nyökkäsi tähän.
"Ihan minne vain haluat mennä."
Hetken aikaa ehti hymy kareilla hänen huulillaan, ja onnellisuuden tunne alkoi jälleen palaamaan. Kunnes sama hihitys palasi jälleen.

Äänen kantaja asteli metsän suojista suoraan Theodorin eteen. Siinä seisoi nainen suoraan hänen menneisyydestään. Theodorin silmät olivat pullistua ulos kuopistaan.
Tämä oli jo liikaa. Nainen lauloi ja pyörähteli hänen ympärillään, palaten sitten metsään, kuin odottaen hänen seuravaan.

Theodor ei ottanut asekeltakaan seuratakseen seireeniä, mutta hänen katseensa seurasi kyllä. Hänen ilmeensä oli hämmentynyt, ja huulilta lipsahti kuiskaustakin hiljaisempi sana. "Selena."
Hän kuitenkin pudisti päätään, ja teki kaikkensa jottai seireeni hänen vaikuttaisi.

"Lähdetään", hän sanoi Dellereelle ottaen epäröivän askeleen eteenpäin, kunnes tajusi kysyä. "Minne olemme menossa?"
Hän ei katsonut Dellereetä, sillä seireenin ilmestyminen oli tehnyt hänen mielensä jälleen surulliseksi. Jälleen kerran jokin roska, oli saanut hänen silmänurkkansa kostumaan.

Seireenin ääni alkoi jälleen voimistua. Sen karmiva hihitys sai uuden, viekoittelevan lauluäänen. Delleree ei nähnyt sulavasti liikehtivää ja pyörähtelevää naishahmoa, hän ainoastaan aisti tämän. Se tuntui samalta kuin olisi tiennyt jonkun tarkkailevan itseään pimennoista, mutta itse ei olisi tätä nähnyt.Hän risti kätensä niitä tiukasti yhteen puristaen rinnalleen katse poukkoillen sivuten metsän reunaa. Häm vilkaisi epäröiden Theodoria.

Edes Delleree tarkalla kuuloaistillaan ei olisi kuullut miehen hiljaa lausumia sanoja, mutta hän osasi lukea huulilta yksinkertaisia sanoja hitaasti lausuttuina. Dellereen silmät pyöristyivät hämmennyksestä. Hän seurasi miehen tiukasti eteensä naulitsemaa katsetta, mutta ei nähnyt mitään. Hän tunsi sydämensä takovan lujasti rinnassaan. Delleree itsekkin hämmentyi siitä, miten paljon pelkäsi tätä tilannetta. Ehkä sen ajankohta ja aijemmat tapahtumat olivat osasyyllisiä. Delleree vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toiselle. Hän tunsi olonsa paljon turvatummaksi Theodorin kainalossa.
Ääni alkoi hitaasti muuttua kaukaisemmaksi, ja katosi lopulta kokonaan.

"Lähdetään", Theodor sanoi ja otti askeleen, kunnes kysyi, minne he olivat menossa. Delleree vilkaisi miestä. Hän pakahtui aistiessaan jälleen miehen surun. Hän käänsi katseensa hitaasti poispäin, koska ei kestänyt katsoa tätä tuollaisena. Hän todellakin puhtaasti sääli Theodoria. Ei ollut oikein, että joku joutui noin kärsimään, ja kantamaan taakkansa yksin.

Delleree ei osannut vastata miehen kysymykseen. Hän jatkoi kävelyä ohjaten heidät Mimirin lähteelle vievvälle kivetylle polulle, seuraten sitä nyt poispäin lähteestä.
Hän olisi halunnut jäädä jonnekkin metsään, mutta pelkäsi, että he taas törmäisivät tähän seireeniin.

Seireeni oli hyvin pettynyt itseään, kun ei päässyt viekottelemaan itselleen uhria. Seireenin ilme muuttui surulliseksi ja alkoi vetäistä äänensä hirvittämäksi. Ääni alkoi olla karmiva kuulolle. Tuntuisi, että kohta rikkoontuisi tärykalvo.

Serag oli ihan rauhassa maassa, ennen kuin jonkin lainen hirvittävä kirkukta ääni kuului. Multakaan ei voinut paljoakaan vaimentaa. Multa lennähti Seragin ympäriltä pois. Mies asteli mistä tämä kaamea meteli oikeastaan tullut. Silmät huomasi Theodorin ja Dellereen olevan yhdessä hetkeksi hän yllättynyt, mutta sen jälkeen ja nopeasti tuli huulille iloinen hymy. Mies nosti kädensä nosti Seireeniä päin ja kädestä tuli valtava valkoinen pilke. Valkoinen pilke oli voimakas.

" Älä kilju. " Serag sanoi vihaisesti seireenille, joka hetki sitten räjähti ilmaan.
" Anteeksi, kun häritsen. " Serag sanoi pahoitellen heitä kahta.
Mies käänsi selkää ja asteli mistä oli tullut. Astuessaan pois heidän luota. Hän näki edessään vaalean sinisen hiuksinen naisen.

Theodor pysyi aivan hiljaa, seuraten Dellereetä Mimirin lähteelle vievälle kivetylle polulle.
Hän ei tarvinnut sanallista vastausta kysymykseensä, ´Minne olemme menossa?´
Hänelle sillä ei edes ollut merkitystä, ei ollut minkäänlaista väliä, minne he olivat menossa, kunhan vain pääsisivät pois seireenin luota. Theo ei ollut vielä valmis kohtaamaan menneisyyttään ja muistojaan. Eikä hän halunnutkaan kohdata. Hän halusi unohtaa.

Miehen pää kääntyi nopeasti taaksepäin, kun hän kuuli kamalaa kirkunaa.
Seireeni näytti olevan raivoissaan.
Tässähän menee pian kuulokin, hän ajatteli, kääntyen takaisin Dellereehen päin, peittäen tämän korvat meteliltä.
Hänestä saattoi yhä aistia surun, mutta hymy jonka hän naiselle antoi, ei ollut surullinen.

"Älä kilju." Kuului Seragin ääni, kun tämä jollain ihme magiallaan räjäytti Seireenin ilmaan.
Theodor oli pahoillaan, ettei hänellä riittänyt käsiä peittämään myös Dellereen silmiä tuolta sotkulta.
Kului hetki, kun mies katsoi Dellereen kauniita kasvoja, laskien vasta sitten kätensä alas neidon korvilta. Kääntäen katseensa sivuun.

Hän oli nähnyt Selenan räjähtävän ilmaan. Se oli raapaissut hänen rintaansa.
Ei, hän oli nähnyt seireenin räjähtävän, ei Selenan. Selena oli elossa, kalliissa kartanossa, paistattelemassa iltaansa, jonkun toisen miehen kainalossa.
Siltikin Theo ei voinut olla ajatellematta, joskin tuo tapahtuma olisi ollut kuin ennustus.
Mies pudisti päätään.

Vaikka Theon päällimmäiset tunteet olivatkin Selenaa kohtaan kuolleet, ehtineet jo ajankanssa kulua pois, Theo välitti tästä yhä paljon. Todella paljon, mutta hänen tunteensa eivät olleet enää kuin kaverillista rakkautta. Ehkä hieman katkeruuttakin.

Seragin ääni havahdutti hänet pian. Tämä pyysi anteeksi, että oli häirinnyt. Tarkoitti varmaan kohtausta seireenin kanssa.
Theodor nyökkäsi tälle pienesti, muttei vaivautunut sanomaan sanaakaan, hän muisti yhä mitä toinen oli hänelle tehnyt, eikä aikonutkaan, taikka halunnutkaan antaa anteeksi.
Pian Serag käänsi selkänsä ja asteli pois päin.

Theodorkin kääntyi asettaen toisen käsivartensa Dellereen olkapäälle.
Katsahtaen samalla tähän.
"No, seireenistä ei ainakaan pitäisi enää olla huolta", hän hymyili, tuntien pitkästä aikaa huojennusta.

//Anteeksi, kun on kestänyt. Kiireitä ^--^//

Delleree tunsi olevansa onnellinen. Hän moitti itseään heti tuon asian myöntämisestä itselleen. Ei hänellä ollut oikeutta nauttia toisen surusta. Hän häpesi itseään, kun vaali tällaista itserakasta onnellisuuden tunnetta sisällään. Hän tunsi sisällään lämpöä, vaikka yö oli kylmä ja häntä paleli. Hän kohotti katseensa aivan vierellään kävelevään Theodoriin.

Samassa kuului heidän takaansa lähteeltä korvia vihlovaa kirkunaa. Delleree säpsähti sydän hypähtäen ja silmät hämmennyksen sekaisesta pelosta laajeten. Hän oli kiitollinen Theorodin peittäessä hänen korvansa käsillään. Hän vastasi miehen hymyyn hieman epävarmasti hymyillen. Hän aisti Theodorin surun. Miten hän saattaisi hymyillä miehelle tuntematta omantunnontuskia? Tämä oli surullinen, saattoi miltei sanoa lohduton. Eikö se osoittaisi välinpitämättömyyttä, jos hän hymyilisi tälle, kuin mitään murhetta ei koskaan olisi ollutkaan? Delleree ei tiennyt, miten hänen tulisi toimia. Hän ei ollut koskaan ollut samanlaisessa tilanteessa, saatika tuntenut tällaista lämpöä.

Vaimeana hän kuuli Seragin sanovan lyhyesti jotain, ja heti perään kuului takaa räjähdys. Delleree hätkähti jälleen. Hän käänsi epäuskoisen pelokkaan katseensa mieheen. Tämä katsoi häneen. Delleree avasi suutaan hieman kuin jotain sanoakseen, muttei ääntäkään päästänyt. Miksi hänestä tuntui tältä?
Theodor laski kätensä hänen korviltaan.
Delleree ei voinut olla vilkaisematta räjähdyksen syytä. Hän katsahti hitaasti taakseen. Serag seisoi lähteellä edessään kiveyksellä musta, hiipuvana heikosti hehkuva tuhkakasa jota hädin tuskin erotti hämärässä. Dellereen kasvoilla käväisi hetken aikaa pahoinvoiva ja järkyttynyt ilme. Se oli ollut seireeni, joka oli räjähtänyt.

Serag pahoitteli, kun oli heitä häirinnyt. Delleree nielaisi väkinäisesti. Hän ei saanut mitään sanottua. Ei hän liiemmin tiennyt, olisiko pitänyt olla kiitollinen vai vihainen seireenin tappamisesta.

Theodor kääntyi jatkaakseen matkaa laskien kätensä hänen olkapäälleen.
"No, seireenistä ei ainakaan pitäisi enää olla huolta", tämä sanoi ja hymyili, ehkä hieman huojentuneesti. Dellereen kasvoille kohosi hetkeksi helpottunut hymy, tällä kertaa aito. Hän suhtautuisi tapahtuneeseen samoin kuin Theodor. Oli hyvä, kun seireenistä päästiin.
Nyt hän halusi ainoastaan pois tästä metsästä, joka oli alkanut häntä hitaasti karmimaan.
''Onko sinulla aikaa minulle? Lähdemmekö vaikka satamaan, kuuta katsomaan?'' hän kysyi hiljaisella äänellä, hieman epäröiden. Hän pelkäsi, ettei tuollaista ollut sopivaa kysyä. Hän kohotti empien katseensa Theodoriin. Oliko hänen sopivaa kysyä tuollaista, kun toinen oli tullut tänne suremaan? Siltä ainakin vaikutti. Häntä hävetti jo valmiiksi se pelko, että Theodor hänet torjuisi.

// Saat anteeksi ^^ //

Theodor tunsi huojennusta, siitä ettei seireeni enää vainonnut häntä.
Jos sitä nyt vainoamiseksikaan saattoi kutsua.
Huojentuneisuus myös ahdisti häntä, miten hän saattoi olla huojentunut siitä, että jollekin toiselle kävi köpelösti? Vaikka kyseessä olikin vain seireeni. Seireeni, joka oli näyttänyt Selenalta.
Miehen päähän nousi monia kysymyksiä siitä, miten nainen mahtoi nykyään voida?
Oliko tämä ees ylipäänsä kunnossa?
Theodor pudisti jälleen päätänsä, nyt ei ollut sopiva hetki ajatella moisia. Sitä paitsi Selena oli nyt mennyttä, hän oli päättänyt niin. Hänen olisi aloitettava alusta!

Hänen katseensa kiinnittyi jälleen Dellereehen. Ei ollut sopivaa ajatella toista naista hänen seurassaan, toinen saattaisi jopa loukkaantua. Sitä Theodor ei halunnut, hän todella piti toisesta.

"Onko sinulla aikaa minulle? Lähdemmekö vaikka satamaan, kuuta katsomaan?", hän kuuli Dellereen kysyvän, hiljaa, jopa hieman epäröiden.
Theodor muutti ilmeensä hetkeksi hyvin pohtivaksi, "Hmm, täytyy kyllä nyt miettiä, ihan todenteolla", hän sanoi ilkikurisen leikkisällä äänellä, jonka jälkeen irvisti huvittuneesti.
"Tottakai minulla on aikaa sinulle."
Hän katsoi hetken toisen kauniita silmiä, jolloin hänen ilmeensä muuttui vakavaksi, leikkillysyys katosi.
"Minulla on aikaa sinulle, aina."

Käden, joka oli levännyt Dellereen olkapäälle, hän kietoi nyt toisen olkapään ympäri, ja lähti kävelemään eteenpäin.
"Satamaan siis."

//Käsitin, että Serag oli jo poistunut pelistä? Jos käsitin väärin olen pahoillani, ja tulkoon hän vain mukaan! Muttah, olen melko varma, että kun eilen illasta käväisin tätä vastausta lukemassa, oli viestissä yksi outo kohta, lehmiin liittyen //

Delleree katsoi Theodoria aluksi hieman empien, tämän näyttäessä toden teolla pohtivan hänen esittämäänsä kysymystä.
"Hmm, täytyy kyllä nyt miettiä, ihan todenteolla", tämä sanoi leikkisän ilkikurisesti. Delleree naurahti helpottuneesti ja vapautuneesti, kuin painava kivi olisi siirretty hänen harteiltaan.
''Tottakai minulla on aikaa sinulle,'' mies sanoi hänen silmiinsä katsoen. Tämän ilme ja olemus vakavoitui. Myös Dellereen hymy pyyhkiytyi hitaasti pois hänen kasvoiltaan, jättäen jälkeensä viattoman avoimen ja luottavaisen, hieman odottavan ilmeen.

"Minulla on aikaa sinulle, aina."
Delleree räpäytti hitaasti silmiään. Lähes vuoden päivät Payonissa vietettyään hän tunsi nyt vihdoin ja ensimmäistä kertaa löytäneensä oman paikkansa. Ja se oli Theodorin rinnalla. Hän nyökäytti päätään myöntävästi ja hyväksyvästi. Hän uskoi, että Theodorille olisi sanomattakin selvää, että hän olisi sanonut tälle saman asian. Ujo, arka hymy kohotti hieman hänen suupieliään. Hän ei tiennyt, oliko hänellä oikeus olla onnellinen. Aina hän oli ollut se osapuoli, jota syytettiin muiden tekemistä virheistä ja joka jätettiin sateiseksi yöksi oven ulkopuolelle, koska hänellä ei ollut oikeutta nauttia elämästään. Koska hän oli ollut lapsi aikuisten jaloissa.

Delleree tarttui hellällä otteella Theodorin hänen olkapäänsä ympäri kietomaan käteen.
"Satamaan siis'', mies sanoi heidän lähtiessä kävelemään ulos puistosta.
Delleree oli sanomattoman onnellinen.

// NOOH sanotaanko, että eräällä nimeltä mainitsemattomalla RYHÄVALAALLA oli hauskaa .''D
Sinä sitten voit aloitella uutta peliä tuonne satamaan. ^^//