Yön tuuli

''Silmäsi eivät hymyile, Theo. Jos torjut lohdun nyt, tulet torjumaan sen aina. Älä vähättele itseäsi ja tunteitasi'', Delleree kuiskasi hänelle hiljaa.
Kuinka mukavilta sanat kuulostivatkaan hänen korvissaan, joku kerrankin ymmärsi häntä. Mutta ei, hän oli mies, ja miesten oli kestettävä, säilytettävä ylpeytensä, eivät he voineet vastaan ottaa lohtua keneltäkään. Mutta toisaalta Dellereen sanat iskivät niin todellisina hänen tajuntaansa, ja saivat aikaan pienen todellisen hymyn hänen kasvoilleen. Hymyn, joka ei ollut enää se urhoollisesti esiin vedetty hymy, joka esittäisi kaiken olevan kunnossa. Se oli hymy, joka kuvasti hänen tunnettaan siitä onnellisuudesta, jonka hän koki Dellereen ymmärrettyä häntä.

"Mutta miten sinä näet lävitseni? Kuinka voit nähdä hymynaamioni taakse, ja huomata ettei kaikki olekaan aivan niin hyvin, kuin annan ymmärtää?", hän sanoi todella hiljaa, katsoen maahan. Hänen äänensä oli tuskin kuiskausta kovempi, ja se kuulosti siltä että se voisi särkyä minä hetkenä tahansa. Kukaan ei ollut koskaan huomannut sitä, etteivät hänen silmänsä hymyilleet huulien mukana.

Yhtäkkiä hän tunsi naisen puristavan kättään tiukasti.
"Mitä tämä on, Theodor?", kysyi Delleree kimeällä, jopa pelokkaalla äänellä.
Tilanteen muutos sai hänen sen hetkiset murheensa siirtymään jonnekin muualle. Dellereellä ei selvästikään ollut kokemusta vampyyreista, taikka mistään muistakaan tappeluista. Naisen pelokas äänensävy, sai Theodorin ymmärtämään hänen olevan se, joka joutuisi naista suojelemaan, jos jotain tulisi tapahtumaan. Mutta Theodor tekisi sen mielellään, vastapalvelukseksi ymmärtämisestä. Ja hän viihtyikin hyvin naisen seurassa, ei hän tätä pulaan jättäisi.

"En ole varma, Delleree. Mutta jos aavistelen oikein, meillä on edessämme vampyyri", hän sanoi kylmänrauhallisella äänellä, puristaen naisen kättä takaisin, yrittäen samalla rauhoittaa tätä eleellään.
"Älä huoli, lupaan ettei sinulle käy kuinkaan, ainakaan niin pitkään kun minussa henki pihisee", hän naurahti vielä perään ja tuijotti Seragia, odottaen tämän hyökkäävän. Hän kuitenkin toivoi välttyvänsä tappelulta tänä iltana.
"Ehkä olisi parasta, jos sinä juoksisit turvaan... En haluaisi sinun näkevän tällaista, vampyyrit eivät ole mukavia vampyrimuodoissaan", hän sanoi hieman epävarmasti, mutta hänen silmissään oli varma katse.

//Vihdoin pääsi Theo leikkimään sankaria //

"Mutta miten sinä näet lävitseni? Kuinka voit nähdä hymynaamioni taakse, ja huomata ettei kaikki olekaan aivan niin hyvin, kuin annan ymmärtää?" Theodor kysyi niin hiljaa katse maahan luotuna, että jopa Dellereen täytyi keskittyä tämän sanat kuullakseen. Hänen kasvoilleen kohosi pieni surumielinen hymy.
''Katse on huono valehtelija. Silmiät kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa. Ulkokuoresi on rohkea, kestävä ja urhoollinen, mutta silmäsi heijastelevat sisintäsi'', hän vastasi hiljaa ja jokseenkin surumieliseen sävyyn, hymyillen yhä ymmärtäväisesti.

Samassa tapahtui se, mistä jo jonkin aikaa on puhuttu. Delleree katsahti kohti Seragia ja kauhistui tämän muuttunutta ulkomuotoa. Hän kiristi otettaan Theodorin kädestä ja kysyi tältä kimeällä äänellä, mistä oli kyse.

"En ole varma, Delleree. Mutta jos aavistelen oikein, meillä on edessämme vampyyri", toinen vastasi niin rauhallisella äänellä, että sai hänet hieman rauhoittumaan. Eihän vampyyrit olleet aitoja? Niitähän oli vain saduissa, joilla peloteltiin pikkulapsia menemästä metsään yöllä? Tai niin oli ollut Alfheimissä. Ja hän tosiaan oli pelännyt näitä tarinoita pienempänä. Theodor puristi takaisin hänen kättään. Vasta silloin Delleree tajusi, että oli kiristänyt otettaan miehen kädestä. Hänen otteensa heltyi hieman, mutta oli silti kireä.

"Älä huoli, lupaan ettei sinulle käy kuinkaan, ainakaan niin pitkään kun minussa henki pihisee", Theodor vakuutteli. Miehen naurahdus sanojensa perään sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Dellereen selkää. Hän ei todellakaan halunnut miehen kuolevan, mihin tämän sanat jossain mahdollisuudessa viittasivat. Hän vilkaisi pelokkaasti Theodoria. Tämän varma katse sai osan hänen pelostaan katoamaan.
Eihän Theodorkaan pelännyt.

Toinen kehotti häntä juoksemaan turvaan. Theodor ei halunnut hänen näkevän, mitä tulisi tapahtumaan. Tämä sai pienen kapinallisen liekin syttymään hänessä. Ei hän tietenkään toista jättäisi. Silmissä epävarma mutta vastahankainen katse hän irrotti vastahakoisesti otteensa Theodorin kädestä ja perääntyi peruuttaen tämän taakse kohti metsän reuna, vilkuillen vuorotellen Seragia ja Theoa. Hän pysähtyi törmätessään erääseen sammaloituneista kivipenkeistä, jotka kiersivät aukiota. Vasta pysähtyessään hän tajusi, miten tärisi. Voimattomana hän lysähti istumaan kylmälle penkille, katse yhä naulittuna toisiin. Hän tajusi puristavansa Seragin takkia itseään vasten. Tämä sai hä'net tuntemaan olonsa likaiseksi. Hän riisui takin ja laski sen eteensä maahan, väristen nyt myös kylmästä johtuen.

Serag ei katsonnut miestä eikä naista, mutta korvillaan kuteli tarkoin.
" tarkoin otaen oln puoliksi vampyyri." Oli vastannut miehelle takaisin.
Silmät menivät murheeliseksi silmät näyttivät Dellereen ottavan hänen takkinsa pois päältään. Osittain mieli oli hyvä, mutta yö oli kylmä ja naisella oli kylmä. kAtsomisen jälkeen oli meinannut sanoa jotain. Hyvän ja iloisuuen puoli piti tiukasti miehen aisoissa ettei vihasuus saisi valloittettua mieltä.

Serag ei tehnyt mitään vaikka hän halusikin että tehdä parissa mielijohteessa. Takkinsa antoi lojua kylmässä kivilaatoitusta maassa. Dellereen lämpö haihtui miehen takista nopeasti ilmaan. Virnittäessä hiukkasen hampaat näkyibät. Serag antoi Theoren hyökätä häneen, kun oli asettunut selkä häntä päi.
" Olen pahoillani, jos tapahtuu jotakin. " Lausui hakaloin miehelle.
Korvillaan hän edelleen kuuteli hyökkäävän äänen.

Theodorin kaikki onnenrippeet, jotka naisen sanoista olivat kertyneet, tuntuivat repiytyneen jälleen palasiksi. Eikö hän koskaan saisi pidettyä kiinni onnestaa? Tulisiko se aina katoamaan yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin?
Nyt hän ei ehtinyt sitä miettiä, hänen täytyi auttaa hätääntynyttä Delleree-neitoa.
Ja puristaen tämän kättä, ja puhuen tyynesti, sai hän naisen rauhoittumaan, ainakin vähäsen.

Theodorin kuullessa Seragin korjaavan olevansa vain puoliksi vampyyri, sai tuo lause hänen katseensa siirtymään pois Dellereestä mieheen.
"No, vampyyrin verta sinussa virtaa jokatapauksessa. Ja ikävä kyllä, olet vaaraksi meille kahdelle, niin kauan kuin tätä yötä riittää. Olen pahoillani, Delleree, että joudut näkemään kaupungin synkän puolen", hänen puhuessaan Seragille oli hänen äänensä vahva, eikä se horjunut ollenkaan.
Dellereelle osoittamat sanat taas kuuluivat myötätuntoisella, jopa surullisella äänellä. "Voin vain sanoa sinulle, Delleree, kaikkine sanoinesi, olet jo ollut minulle hyvä lohduttaja, ja olen siitä kiitollinen."

Seragin muuttuessa yhä uhkaavamman näköiseksi, kehotti Theodor Dellereetä pakenemaan, nainen kuitenkin piti pintansa, irotti otteensa hänestä, ja viskaten Seragilta lainaamansa takin maahan, istuutuen sitten penkille.
"En usko, että on hyvä idea vilustua. Jos tuo takki ei sinulle kelpaa, voit lainata minun omaani", hän sanoi hieman ärtyneellä sävyllä, sillä häntä ärsytti kovasti se, että nainen oli jäänyt paikalle, jopa silläkin uhalla, että Serag imisi hänen verensä viimeiseen pisaraan.
Ei Theodor tahallaan halunnut olla ilkeä naiselle, tämä vain pelkäsi toisen puolesta.

Lähestyessään istuvaa neitoa, haihtui ärtymys kuitenkin tyystin, kuinka kovasti toinen vapisikaan. Toisen hätä, sai Theodorin jälleen lempeäksi.
Hän riisui takkinsa, ja ojensi sitä toiselle.
"Ota tämä, en halua sinun paleltuvan. Ja koita rauhoittua, lupaan että kaikki menee hyvin", hän sanoi hiljaa, mutta lempeästi. Anteeksi pyytävä katse silmissään. Ja tällä kertaa, hänen silmänsäkin hymyilivät hieman.
Hän oli luvannut toiselle kaiken menevän hyvin, hänelle itselleen tuollaista oli luvattu monta kertaa, eikä niin ollut koskaan käynyt. Mutta nyt, itse lausuessaan tuon lupauksen, hän tiesi että tulisi pitämään sen niin hyvin, kuin koskaan saattoi yrittää.

"Serag, pyydän. Jätä meidät, niin meidän ei tarvitse taistella. Mene etsimään jonkun muun verta imettäväksi, sillä me emme ole tarjottimella", hän sanoi voimakkaaseen sävyyn, tuijottaen Seragin punaisiin silmiin.
Hänen kätensä olivat hänen vyötäisillään, mutta ne olivat valmiit iskemään, tarpeen vaatiessa.

Delleree kuunteli jähmettyneenä miesten keskustelua. Jännitteen näiden välillä luuli miltei tuntevan. Hän risti kädet syliinsä, ei rukoillakseen vaan estääkseen niiden tärinän. kaikki oli muuttunut niin nopeasti. Toisaalta hän sääli Seragia, mutta ajatus unohtaa varovaisuus tätä kohtaan ei edes juolahtanut hänen mieleensä. Hän tunsi jalkansa lyijynraskaiksi; tuskin olisi pystynyt kivipenkiltä nousemaan, vaikka olisi yrittänyt.

"En usko, että on hyvä idea vilustua. Jos tuo takki ei sinulle kelpaa, voit lainata minun omaani", Theodorin hitusen ärtyneeseen sävyyn lausutut sanat herättivät Dellereen ajatuksistaan. Hän suuntasi suurisilmäisen katseensa mieheen, joka lähti tulemaan häntä kohti. Jotenkin miehen tiukka ilme toi hänelle mieleen sirkustirehtöörin, joka oli tulossa häntä läksyttämään huonosti suoritetun esityksen jälkeen. vaistomaisesti hän yritti kyyristyä pienemmäksi. Kuinka muistot sivaltavista raipaniskuista pystyivätkin viiltämään.
Theodorin ilme muuttui lempeämmäksi tämän tullessa lähemmäksi. Tämä riisui takkinsa ja ojensi sen hänelle. Delleree katsoi sitä hetken yrittäen hillitä käsiensä tärinän. Hän olisi halunnut olla vahvempi.
Hän ojensi varovasti molemmat paljaat kätensä ja otti takin Theodorin käsistä, vilkaisten epäluuloisesti tämän sivutse Seragia. Theodor lausui hiljaisella ja lempeällä äänellä kehottavat sanat ja vakuutteli, että kaikki menisi hyvin. Delleree kohotti katseensa tähän. Hän tunsi oudon sykähdyksen sisällään erottaessaan kuun kalpeassa valossa tämän silmät, jotka varovaisesti hymyilivät. Delleree kuvitteli niiden vasta tätä opettelevan. Hän asetti takin kiitollisena olkapäilleen ja kietoi sen tiukemmin ympärilleen.
''Kiitos'', hän sanoi ja säpsähti itsekkin huomatessaan, miten hänen äänensä värisi. hän uskotteli itselleen sen johtuvan kylmyydestä, ei pelosta.

Theodor kääntyi Seragiin päin ja pyysi tätä lähtemään. Toisen kääntyessä sulki Delleree hetkeksi tiukasti silmänsä, veti syvään henkeä kuin kerätäkseen voimia. Hän oli hyvin kiitollinen Theodorin tuomasta suojasta.

Theodorin antaessa oman takkinsa Dellereelle Serag olis voinnut hyökätä kavalesti miehen päälle. Miehen ajatukset olivat hajonneet palasin. Kaikkia palasia ei voinnut helposti liittää yhteensä. Dellereen sanoi kiitos, kun Theodor suojelevansa häntä. Se yhteinen lause sai Serag miettimään. Varsinkin Jätä meidät niin meidän ei tarvitse taistella sai miehen ajattelemaan myöskin. Ajatukset hyppelehtivät sinne tänne. Vaikea oli pitää palaset yhdessä.

Serag otti kääteensä laitteen ja katsoi hetken laitetta punasilla silmillä. Hän laittoi sen suuhunsa ja imi ilmaa keuhkoihin monta kertaa. Mitä hän oli miettinyt ja monesti ei pidännyt järkevältä.
" Että minun pitäisi mennä pois, että saisitte rauhassa kuhereella, mutta sinä et voisi vai kuinka? Ei sulla ole pokkaa niin kuin ei minullakaa. " Serag sanoi hyvin raskaasti ja hiljaa.
Sanotessaan hän oli ottanut kapistuksesn suusta, mutta sanottuaan heti hän laittoi suuhunsa.

Serag istahti kylmälle kiviselle tille kapistus suussa. Silmät katsoivat hellästi miestä ja sekä naista, mutta toinen silmä oli vaalean sininnen. Otaessa ilmaa Serag kuulosti ihan kuin Dark Wetarilta, mutta sen olessa suussa ei pystynyt puhumaan ollenkaan.

Theodor rypisti otsaansa kuullessaan toisen sanat:
"Ai, että minun pitäisi mennä pois, että saisitte rauhassa kuherralla, mutta sinä et voi vai kuinka? Ei sulla ole pokkaa, niin kuin ei minullakaan", näin oli vastannut Serag.

Theodor ei voinut uskoa kuulemaansa. Halusiko toinen kenties tahallaan ärsyttää häntä?
"Sinun pitäisi mennä pois, koska olet vaarallinen tänä yönä. Siihen ei ole mitään muuta syytä. Ja mitä tarkoitit, ettei minulla ole pokkaa lähteä itse pois? Voi, ei olekaan. En voisi jättää kaunista Delleree-neitoa tänne yksinään, varsinkaan kun puolivampyyri odottaa saavansa välipalansa. Ethän sinäkään ikuisesti voi pidätellä nälkääsi. Se on surullista, mutta totta", Theodorin ääni oli kylmä, ehkä jopa jäinen. Hänen äänensä ei kantanut vihaa, taikka ärtymystä, se vain oli kylmä, mies yritti pitää tunteensa täysin vaakalaudalla.

"Ja mitä tuohon kuherteluun tulee, ei minulla olisi mitään sitä vastaan", Theo naurahti, ja oli kasannut kokoon hieman aikaisempaa olemusta, suulaana ja sanoittelijana.
Hänen silmissään oli huvittunut pilke, kun hän katsahti Dellereehen, eikä hänen kommentistaan kuherteluun voinut päätellä oliko hän sanonut sen puolileikillä vai toisissaan.
Eikö Theodor halunnutkaan antaa minkäänlaista käsitystä siitä, oliko hän sanonut sen tosissaan vai ei, ei ainakaan niin kauan kuin Serag oli paikalla.

Delleree hätkähti tahtomattaan Seragin puhuessa. Hän vilkaisi epäröiden häneen selin olevaa Theodoria ja naulitsi sitten taas katseensa Seragiin. Miten tämä saattoi puhua kuhertelusta tällaisella hetkellä? Jossain muussa tilanteessa olisi hän ehkä tuntenut tulleensa imarrelluksi, mutta nyt nuo sanat vain ahdistivat.
Theodor vastasi. Delleree ei pystynyt kunnolla keskittymään tämän sanoihin. Ajatuksista oli vaikea muodostaa järkeviä aatteita. Hänen suunsa oheni suoraksi viivaksi. Miksi tällaista edes tapahtui?

''...Ethän sinäkään ikuisesti voi pidätellä nälkääsi. Se on surullista, mutta totta.'' Delleree poimi nämä sanat Theodorin puheesta. Tämän ääni oli niin kylmä, niin jäinen, että pelkästään se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Miehestä paljastui uusia puolia. Hän värähti jälleen, ja sisimmässään toivoi Seragin lähtevän. Pelkoa oli vaikea myöntää itselleen, varsinkin sellaisen, joka luuli olevansa henkisesti vahva. Dellereen ajatukset suuntautuivat tulevaisuuteen. Mitä jos Serag ei lähtisi? Mitä jos he joutuisivat taistelemaan? Hänestä tuntui, kuin itse olisi ollut tähän syyllinen.

"Ja mitä tuohon kuherteluun tulee, ei minulla olisi mitään sitä vastaan", Theodor sanoi naurahtaen huvittuneesti. Delleree tunsi samaa tunnetta kuin tuntee punastuessa, mikä ei kuitenkaan ollut mahdollista näin kylmällä säällä. Hän raotti hieman huuliaan kuin sanoakseen jotain, mielentilaltaan ei kuitenkaan saanut mitään sanottua.
Theodor vilkaisi häntä olkansa yli. Dellereen katse oli kysyvä, mutta kiitollinen. Miehen katseesta ei voinut lukea, oliko tämä ollut tosissaan. Jotain tyytyväisyyteen verrattavaa tunsi Delleree sisällään. Hän olisi halunnut jotain vastata, mutta ei löytänyt sanoja. Koko tilanne ahdisti häntä. Hänestä tuntui, kuin olisi ollut miesten välissä riidan aiheena.

" Arvasin sen sinussa. " Hiljainen ääni sanoi.
Hän oli ottanut puhuessaan kapistuksen pois suustaan. Serag näytti sen miehelle, mutta uskoi sen olevan huono todiste. Mitä häntä ihmetyttää oli se, että kummatkaan eivät huomanneet hänen vaalean sinistä silmää.
" Että on surullista, kun ei saa juoda tarpeeksi. " Serag sanoi.
Mies hymähteli parisen kertaa itsekseen.
"Olen pahoillani, mutta en voinnut valita sitä, että vanhempani rakastuivat toisiinsa ja saivat minut. " Sinihiuksinen sanoi.

Serag oli hieman alla päin. Hän hengitti koneen lävitse joka auttoi sitä pitäämään veren himon poissa hänestä. Yleinen vika oli se, että kerran vuodessa jotui kuitenkin juoda verta. Kenet hän uhraa ja muuttuisi vampyyri pureman jälkeen. Sitä asiaa Serag vihaisi eniten. Mies oli aivan hiljaa ja katsoi lempeillä silmillä naista ja miestä.
" Miehillä ei ole muuta ajateltavaan kuin se tai sinuun se, että Delleree näyttää menneisyytä tärkeä henkiliö sinulle. " Serag sanoi.

Theodor kohotti kysyvästi kulmiaan, Seragin sanoessa: "Arvasin sen sinussa."
Mitä toinen oli arvannut? Theodor ei ollut aivan selvillä siitä.
Hän alkoi jo tuntea myötätuntoa miesparkaa kohtaan, ja kuin rauhan merkiksi hän istahti maahan. Tällä tavoin ei taisteltaisi.

"Olen pahoillani, mutta en voinut valita sitä, että vanhempani rakastuivat toisiinsa ja saivat minut", Serag lisäsi.
Theodor nyökähti hiljaa, tunsi yhä enemmän myötätuntoa toista kohtaan. Toinen oli varmasti saanut kokea kovia, mutta niin oli hänkin.
"Älä pahoittele olemassaoloasi, vain ole ylpeä siitä", hän lyhyesti, mutta kaikki ärtymys oli sillä hätkellä haihtunut, hän tunsi vain myötätuntoa.

Mutta sitten varsinainen salaman isku vasta iski:
"Miehillä ei ole muuta ajateltavaa kuin se, tai sinuun se, että Delleree näyttää menneisyyttä tärkeä henkilö sinulle."
Nuo sanat oli lausunut Serag, ja mies varmaankin tarkoitti Dellereen näyttävän menneisyydestä tärkeältä henkilöltä Theolle.
Mistä toinen sen tiesi? Theodor ei voinut ymmärtää, ärtymyksen liekki oli kuitenkin sytytetty.

"Älä sinä kerro minulle minun omista asioistani! Ja mitä sitten jos Delleree muistuttaisikin jotakuta menneisyydestäni? Ei sillä ole väliä, sillä hän on kuitenkin oma persoonansa, ja juuri omana itsenään hän viehättää minua", Theodor oli aloittanut vihaisella äänellä puhuessaan Seragille, mutta tunsi pientä punoitusta poskissaan, mainitessaan Dellereen viehättävän häntä. Yleensä niin itsevarma Theodor ei voinut uskoa lausuneensa noita sanoja itse Dellereen kuulleen. Mitä jos tämä ei pitäisi niistä? Mitä jos toinen inhosi häntä, kaiken sen perusteella miten hän oli käyttäytynyt Seragia kohtaan, ja käyttäytyi nytkin. Tosin Theohan halusi vain suojella neitoa, eikä hän enää tuntenut minkäänlaista kaverillista vetoa Seragia kohtaan. Mieshän yritti vain ärsyttää häntä.

//Theodor parka. En olisi uskonut hänen punastelevan jo näin pian^^//

Delleree alkoi menettää aikaisemmin tuntemaansa pelkoa, kun tilanne ei kehkeytynyt sen pahemmaksi. Hän rauhoittui hieman. Seragin ja Theodorin keskustellessa rauhoittuvaan sävyyn, hän ei kiinnittänyt huomiotaan näihin. Hän pohti tarkkaan Theodorin aikaisemmin lausumia sanoja. Oliko ollut totta, mitä tämä oli sanonut? Vai oliko tämä tehnyt sen vain ärsyttääkseen Seragia? Delleree sipaisi hiuskiehkuran korvansa taa ja vaihtoi huomaamattomasti asentoaan. Hän suuntasi punnitsevan katseensa Theodoriin, joka oli häneen selin. Tuuli oli laantumassa. Täysikuu valaisi kivettyä aukeaa ja heijasteli Mimirin Viisauden-lähteestä. Theodor istuutui maahan hänen eteensä, yrittäen todennäköisesti viestittää Seragille, ettei halunnut tälle pahaa. Tahtomattaan Delleree tunsi punastuvansa Theodoria katsottuaan, ja siirsi nopeasti katseensa muualle.

Samassa Serag sanoi Theodorille jotain, mikä sai tämän vihan jälleen syttymään.
"Älä sinä kerro minulle minun omista asioistani! Ja mitä sitten jos Delleree muistuttaisikin jotakuta menneisyydestäni? Ei sillä ole väliä, sillä hän on kuitenkin oma persoonansa, ja juuri omana itsenään hän viehättää minua", toinen puhui vihaisella äänensävyllä Seragille. Delleree säpsähti kuullessaan sanat ''viehättää minua''. Hän katsahti tätä jälleen kysyvästi, leikittelevä hymynkare karehtien suupielissä.

Hän rykäisi epävarmana kurkkuaan kiinnittääkseen toisten huomion ja nousi kankeana kivipenkiltä. Kylmyys oli saanut jalat kohmettumaan. Tiukentaen Theodorin takkia yllään hän katsahti aluksi tiukka mutta leikittelevä katse silmissään molempiin.
''Mitä sinä haluat, Serag? Mitä sinä tällä voitat?'', hän kysyi ystävällisellä ja painotteisella äänellä, suunnaten tiukan katseensa mieheen. Ihmeekseen hän huomasi toisen silmistä muuttuneen siniseksi. Hänen katseensa oli itsevarma, mutta toisin kuin äänensä, ei yhtään ystävällinen.

// : D
Täytyy saada Delleree myös jotain tekemään, kun tumput suorana istuu vaan. //

Serag kuuteli vaikein halunut hieman kuulla Theorin vastausta. Mielessään hän kertaili miehen vastausta ja miten hän voisi vastata takaisin. Dellereen loppu lauseet sivussa saivat Seragin jäyksitymään ajatuksissa. Ilta oli kaunis, mutta heidän henkinne ei ollut mikään lainen romantinen varsinkaan Seragin puollelta, mutta häntä se ei haitannut olenkaan.
" vai niin. " hiljaiset sanat tulivat Seragin suusta.
" Se on kylläkin totta, että se on sinun asiasi ja sinun menneisyyteen. Mutta epäilen sekoitat Dellereen johinkiin muuhun henkilöön menneisyydestäsi. Onhan Dellerrellä oma persoona, mutta persoona on liian lähellä olevaasi menneisyydestä henkilöä. Että Delleree olsi sinulle hieman kuin toinen vaihto ehtoinen, mutta voin olla väärässä. Näytäyt ihastuneena häneen kuitenkin, sillein olen osittain väärässä. Ainakin alussa kun olette nähneet toisenne olikin sinulle niin. " Serag sanoi hijaisella äänen sävyllä missä oli hieman surullisuutta omasta mielestään.

Serag tunsi itsensä hieman kokeneempi henkilö, mutta varsinaisesti ei ollut. Lauseessaan tuli myös Dellereeliksen vastauksesti, mutta se oli toinen asia, jos Delleree ymmärtäisi sanomisensa. Serag oli hiljaa ja asteli takkinsa luokse ja nosti takkinsa ylös maasta. Mies laittoi oman takkinsa päälle. Silmät katsoivat tarkasti Theoria, kun oli niin lähellä Dellereetä. Sini hiuksinen mies asteli takaisin omalle paikalleen, missä hän imi kapulaan. Pariassa ajan kulussa kumatkin silmät olivat vaalean siniset.

" Se on kylläkin totta, että se on sinun asiasi ja sinun menneisyyteen. Mutta epäilen sekoitat Dellereen johinkiin muuhun henkilöön menneisyydestäsi. Onhan Dellerrellä oma persoona, mutta persoona on liian lähellä olevaasi menneisyydestä henkilöä. Että Delleree olsi sinulle hieman kuin toinen vaihto ehtoinen, mutta voin olla väärässä. Näytäyt ihastuneena häneen kuitenkin, sillein olen osittain väärässä. Ainakin alussa kun olette nähneet toisenne olikin sinulle niin. " Serag sanoi hijaisella äänen sävyllä missä oli hieman surullisuutta omasta mielestään.

"Ai niinkö sinä epäilet? Jos sallit minun sanoa tämän: josko voisit lakata sanelemasta epäilyjäsi, sillä en todellakaan ole sellaisella tuulella että jaksaisin niitä kuunnella? Sitäpaitsi sanat joita olet minulle sanonut, ovat tähänasti olleet kaikkea muuta kuin kohteliaita.
Ja vastauksena epäilyihisi, tunnustan että ulkonäöllisesti Delleree muistuttaa erästä tuttuani, ei sen enempää. Ja arvelet väärin siinä kohdin, että hänen persoonallisuutensa olisi lähellä tätä tuttavaani. Se ei nimittäin ole", Theodorin ääni oli kylmän rauhallinen, mutta silkan inhon saattoi hänen äänestään aistia.

Hitaasti hän nousi istuma-asennostaan, hän ei jaksanut enää pitää rauhan tasapainoa yllä.
Hän otti muutamia askelia kohti Seragia, pitäen tähän kokoajan katse kontaktia. Pienessä hetkessä hän vilkaisi taakseen Dellereetä, joka oli rykäissyt kurkkuaan, ja alkanut puhumaan.
Theodor nyökkäsi tämän sanoille, ja jatkoi yhä kohti Seragia, kunnes oli aivan tämän edessä.

Nopein liikkein hän riuhtaisi kiinni tottuneesti Seragista, samoin tavoin kuin hän ammatissaan kohteli roistoja. Hän piteli kiinni toisen niskasta, ja ikään kuin roikotti tätä edessään.
"Äläkä ikinä enää sano sitä. Älä ikinä kutsu Dellereetä toiseksi vaihtoehdoksi. Korvikkeeksi vanhan rakastettuni tilalle. Älä ikinä enää sano sitä, tai en vastaa teoistani", hän sanoi ääni täynnä vihaa, mutta sävy oli yhä kylmän rauhallinen. Hän tiukensi otettaan toisen niskassa, mulkaisi vielä vihaisesti, löysäsi sitten otteensa ja antoi toisen lysähtää maahan.
Tai miten tämä nyt ikinä halusikaan laskeutua.

Katsomatta enää Seragiin, käänsi Theodor tälle selkänsä, kohdistaen nyt verkkaiset askeleensa kohti Dellereetä.
Tässä vaiheessa Theo teki tieten tahtoen pahimman virheen mitä saattoi, käänsi selkänsä vastustajalle. Hänen selustansa oli kaikkea muuta kuin suojattu. Seragilla olisi nyt hyvä tilaisuus kostaaa.

/Anteeksi sen puolesta, että vähän Seragia kuritin. Jos haluat vain tapahtumaa muuttakin... Annoin nyt kuitenkin Seragille mahdollisuden kostaa tapahtuma ! /

Delleree jäykistyi Seragin sanojen myötä, että hän muka Theodorin mielestä muistutti jotain tämän menneisyydestä. Hän katsahti epämääräisen hätäisesti Theodoria, joka oli häneen selin. Eihän Seragin sanoissa ollut mitään perää? Kuitenkin vampyyrimiehen hänestä käyttämä nimitys 'toinen vaihtoehtoinen' sai hänet kuitenkin vihaiseksi. Hän katsoi tätä tuimasti kuunvalossa, ennenkuin hämmennys verhosi hänen kasvonsa. Kummalle hänen kuuluisi olla vihainen? Oliko Serag oikeassa? Osaamatta päättää hän kadotti vihan tunteensa nopeasti, ja vain hämmentynyt epäluulo molempia kohtaan jäi jäljelle.

"Ai niinkö sinä epäilet? Jos sallit minun sanoa tämän: josko voisit lakata sanelemasta epäilyjäsi, sillä en todellakaan ole sellaisella tuulella että jaksaisin niitä kuunnella? Sitäpaitsi sanat joita olet minulle sanonut, ovat tähänasti olleet kaikkea muuta kuin kohteliaita.
Ja vastauksena epäilyihisi, tunnustan että ulkonäöllisesti Delleree muistuttaa erästä tuttuani, ei sen enempää. Ja arvelet väärin siinä kohdin, että hänen persoonallisuutensa olisi lähellä tätä tuttavaani. Se ei nimittäin ole", Theodor vastasi. Ihno kuulsi hänen äänensävystään selvänä. Delleree tunsi olonsa yhä epätoivoisemmaksi. Hän ei voinut olla kuvittelematta, että miehen inhonsävy tämän äänessä oli kohdistettu hänelle. Hänestä tuntui, että Serag ja Theodor tiesivät jotain, joka hänenkin olisi pitänyt tietää. Hän puristi refleksimäisesti Theodorin takkia tiukemmin ympärilleen.

Theodor nousi. Mies lähti hitain ja varmoin askelin kohti Seragia.
Delleree aavisteli jotain pahaa olevan tulossa. Automaattisesti hän otti muutaman askeleen kohti toisiaan lähestyvää kaksikkoa, ennenkuin tajusi pysähtyä. Mitä hän muka voisi estää? Loikata miesten väliin selvittelemään näiden riitoja? Mutta hänhän tuntui olevan näiden riidanaiheena. Hän näytti kovin eksyneeltä väristessään yötuulessa, katsellessaan avuttomana miehiä.

Dellereeltä pääsi tukahtunut kirkaisu Theodorin nostaessa Seragin ilmaan. Hänen silmänsä laajenivat silkasta hämmästyksestä ja järkytyksestä. Samalla häntä puistatti miehen käytös, mutta vastahakoisesti hänen täytyi myöntää itselleen, että tämän voimakkuus ja lausumat uhkauksensävyiset sanat tekivät häneen vaikutuksen.
Jos Delleree olisi nähnyt Theodorin tuiman vilkaisun, joka oli luotu Seragille, olisi hän todennäköisesti järkyttynyt entisestään. Miten noin komean miehen kasvoille saattoikaan saada aikaan niin uhkaavan katseen?

Theodor päästi otteensa irti Seragista ja kääntyi kohti Dellereetä, lähtien tulemaan häntä kohden. Delleree aavisteli, että Serag ei jättäisi asiaa tähän. Hän kohotti kätensä puoliväliin kohti Theodoria.
''Voi Theo...'' hän ehti kuiskata.

Serag oli soittain pahoilaan Thedorille, mutta hänen mielestä Dellereen pitisi tietää asijoita, ettei tule myöhemmässä vaiheessa tule huutoja. Kuitenkin se oli Theodorin päätettävistä nais suhde menneissyydestä. Serag ei itsekkään tiennyt mitä oikein Thodorin menneisyydelle on tapahnut. Miten hän olikaan saanut aiheutuksi tämöisen sotkun, vaikka oli tarkottanut hyvää naista kohti. Hän ei ollut mikään pesialisti kun ei ole seurustettulu paljoakaan.

Mies antoi Thodorin astella häntä päin. katsen hän huomasi miehellä todella vakava ja lopuksi Serag antoi ihan vapaasti thodorin leikitellä hänelleä kuin räsynukea. Ravistelun aikan hän näki silmillä vilahduksia Dellereen järkyttävän ilmeen. Nainen oli nähtävästi ihan hämilleen miesten jutustelusta. Ilmekertoi kaiken Seragille. Varsinkin pahaa teki kun Thoedorin veri kiesi niin kiivasti ja Serag vaistoi miten veri kierteli niin kiivaasti. Niin mieli hänen puraista miehen suoniin.

Lopultaan Thoedor päästi Seragista ja oli astellut Dellereen viereen. serag oli mieli antaa kosto ja se oli puraisemalla kun Thodorin veren kierto oli edelleen kiivas. Muuta kostoa ei viitynyt antaa paitse, että miestä hieman saisi nilostumaan. Serag näpsäytti sormiaan ja Thodorilla tippui housut kintuun. Alta paljastu tuikat boxerit olivat muodokkaat Thodorin yllä. Hän tiesi ihan hyvin, että Theodor alkaisi vihamaan häntä ja eikä antaisi ikänä anteeksi. Kuitenkin Serad antoi miehelle jättämään bokserit päälle. Serag ei katso heitä ilmeitään.

Theodor oli luullut Seragin yrittävän todennäköisemmin hyökätä takaapäin, puukon kanssa taikka ilman. Mutta miteen sellaista, kuin ´housut kinttuun sormia napsauttamalla´- kostoa hänen mieleensä ei ollut tullut.
Juuri, kun hän oli päässyt jo aika lähelle Dellereetä, joka ehti kuiskaamaan "Voi Theo...", tapahtui tämä Seragin kosto. Joka oli tietenkin Theodorin mielestä mitä halpamaisin. Hän oli aina perustunut siihen, että miehet taistelivat reilusti nyrkki nyrkkiä vastaan, ilman ilkeitä kepposia, joita vastaan toisella ei ollut minkään näköistä mahdollisuutta puolustautua.

Theodor jähmettyi siihen paikkaan, missä tämä kommellus oli sattunutkin.
Hän oli juuri aikonut vastata jotkakin mukavaa Dellereen ´Voi Theo´- lauseeseen, mutta siihen ei nyt ollutkaan jäänyt aikaa.
"Perhana", hän murahti hiljaa, nostaen ripeästi housunsa takaisin oikealle paikalleen, ja sitoen tällä kertaa vyön niin tiukkaan, kuin vain pystyi. Ikään kuin se auttaisi Seragin taikavoimia vastaan, tai mitä tämän sormien äpäyttelyt ikinä sitten olivatkaan. Pieni poskien helotus kasvoillaan, Theodor käänsi katseensa nopeasti Seragiin, jotta Delleree ei punaisutta huomaisi.
"Liero, en uskonut että sinussa olisi maaginkin voimia. Jokatapauksessa, ymmärrät varmaan, miksi arvostan sinua hetkihetkeltä vähemmän", hän sanoi Seragille, hänen äänensä oli vahva, mutta inho siitä oli kaikonnut.

Hitaasti hän käänsi kasvonsa takaisin Dellereehen, ja loi tälle pienen surumielisen hymynsä, lohduttomimman sellaisen. Se oli kuitenkin hymy, ja sen oli tarkoitus yrittää piristää naista. Theo olisi halunnut sanoa niin paljon enemmän, muttei hän viitsinyt kun Serag oli paikalla.
Niinpä Theo vain tyytyi hymyynsä, silmissään hieman anteeksi pyytävä katse.
Samalla hän lähti kävelemään suoraan Dellereen ohi sipaisten pienesti tämän toista hartiaa. Hän jatkoi matkaansa kentän toista laitaa kohti, tarkoituksenaan etsiä Mimirin-lähteen seutuvilta jokin rauhallinen paikka, jossa voisi taas upota ajatuksiinsa. Jos hän jäisi tähän, hän luultavasti hyökkäisi jälleen Seragin kimppuun, nyt kun tämä oli saanut hänet todella ärsyyntymään.

Oikeastaan Theo oli todella loukkaantunut, hän ei vain halunnut näyttää sitä. Siis ei hän fyysisesti ollut loukkaantunut, henkisesti vain, niin paljon oli toisen temppu saanut hänet tuohduksiinsa.
Ja kaikessa tässä hulinassa hän oli unohtanut pyytä edes takkiaan takaisin.
Tosin olihan siinä se pieni toivo, että Delleree seuraisi häntä. Saattoi myös olla, että silloin saman tekisi myös Serag.

/ Nyt kyllä Serag pahan pistit. (; /

// Voi Theo-parkaa! :'D
Ei vaan, ei saa nauraa Theolle. :<//

Delleree sanat kuiskattuaan ehti jo kuvitella Seragin hyökkäävän takaapäin Theodorin kimppuun johtuen tämän kasvoille kohonneesta ilmeestä, jonka hän vilaukselta ehti näkemään Theon olan yli. Hänen katseensa jähmettyi hetkeksi kuin pahinta odottaen.
Serag napsautti sormiaan. Delleree odotti jo Theodorin kohta kaatuvan kuolleena maahan. Hänellä kesti hekten tajuta, että tämän housut olivat valahtaneet lähes nilkkoihin. Hetkeksi hänen katseensa juuttui miehen paljaisiin jalkoihin. Epämääräiset tunteet kuohahtivat hänen ylitseen.
Theodor nosti kiroten housunsa takaisin vyötäisille ja kiristi vyötä entisestään.

Viimeiseksi, pysyväksi tunteeksi tunneaallon jälkeen jäi ihmetys ja eräänlainen halveksiva viha Seragia kohtaan. Hänellä ei ollut kummoistakaan käsitystä miesten keskinäisistä taistelutavoista, mutta tämä taisi olla niistä nöyryyttämisen keinoista kaikkein pahimpia ja onnistuneimpia, mitä tuli Theodoriin, joka nolostustaan oli kääntynyt kohti Seragia. Delleree ei voinut sille mitään, että tunsi myötätuntoista sääliä Theoa kohtaan. Koko tilanne oli ollut niin nopea, ettei hän ollut oikein mitään ehtinyt ajattelemaan. Nyt jälkeenpäin ajatellessaan hän oli huojentuneen kiitollinen siitä, ettei häntä ollut alkanut naurattamaan. Siinä vasta olisi ollut vasara hakkaamassa kolhuja miehen itsetuntoon.

"Liero, en uskonut että sinussa olisi maaginkin voimia. Jokatapauksessa, ymmärrät varmaan, miksi arvostan sinua hetkihetkeltä vähemmän", Theodor tälle vastasi vihaiseen sävyyn. Delleree oli kiitollinen, ettei tämä enää tehnyt uhittelevia eleitä. Hän ei halunnut kohtauksen jatkuvan enempää, vieläpä kun hän jo nyt tunsi olevansa siihen syyllinen.

Theodor kääntyi Dellereeseen päin. Tämän kasvoille kohosi hymy. Delleree tunsi jäykistyvänsä, se oli ikään kuin jonkinlaiseen täyttymiseen verrattavaa tunnetta, jota hän sisällään tunsi. Miehen hymy oli niin surumielinen ja lohduton, ja silti jollain tapaa niin kaunis. Delleree olisi halunnut sanoa jotain, mutta ei saanut juuri tyhjentyneeseen päähänsä mitään järkeenkäypää.
Virheekseen hän odotutti toista liian pitkään. Theodor lähti kävelemään hänen ohitseen. Hän värähti tuntiessaan tämän kevyen hipaisun hartiaansa vasten. Hetkeksi hän vain jäi seisomaan aloilleen, katse harhaillen ympäristössä. Seragia hän ei kuitenkaan katsonut. Hän kuunteli Theodorin loittonevia askeleita.
''Odota, Theodor'', hän sai vihdoin sanottua käännähtäessään tähän loittonevaan hahmoon päin. Hänen äänensä oli kimakan hermostunut. Hän tosiaan pelkäsi, että tämä jäisi vain tähän.
''Ota minut mukaasi'', hän sanoi tasaannuttaen hieman herpaantunutta äänensävyään. Lyhyin askelvälein hän lähti kiirehtimään tämän perään.

Serag ei sanonut mitään ja eikä katsonut heitä paitsi ihan lopussa kun heit kahta ei ennään näkynyt. Mies huokasi syvään ja huokaisi nopeasti. Mielessä kävi erilaisian asijoita. Ajatukset vierehtelivät minne sattui. Loppu aatoksiin hän oli pettynyt itseensä kovasti. Se oli väärä liike ja väärän lainen kosto Theodorille. Hän jäimään katumustaan kovasti, mutta hn tiesi siitä lähtien heidän väliille ei voi tulla ystävyyttyä, jos he eivät joutuisi taistelemaan jotakuta vastaan.

Mies asteli missä Delleree ja theo olivat oleet ja nosti maasta takkinsa. Kädellä hän putsasi ylimääriset liat pois ja laittoi takaisin päälle. Takki oli ehtinyt kylmettyä kun Delleree oli yhdessä vaiheessa heittänyt maahan ja oli ottanut Theodorin takin mielellään. Serag istahti kylmälle kibi penkille mikä oli koristeltu kauniisti.

Siniset silmät katsoivat penkiä ja siihen jäi makamaan kylmälle penkille. Huono omatunto jäi kolkuttaa koko tähti taivaan ajaksi. Se oli toinen asia miten kauan se kestää.

Theodorin sen hetkistä tunnetilaa ei voinut sanoin kuvailla, niin sekava se oli. Osittain hän tunsi vihaa ja inhoa, jopa halveksuntaa Seragia kohtaan.
Lisäksi hän tunsi itsensä syvästi loukatuksi, ja syvältä sisimmässään nolostuneeksi. Ei Theodor voinut kiistää pienoista kiinnostustaan Dellereetä kohtaan, joka oli aina vain kasvamassa suuremmaksi, mutta miksi Seragin oli täytynyt nolata hänet Dellereen edessä? Se oli niin, niin epäreilua!

Hetken Theon mielessä käväisi ajatuksia siitä, ettei hän kehtaisi enää Dellereen edessä näyttäytyäkään. Ties mitä tämä oli nähnyt huosujen pudotessa, ja ties mitä tämä nyt ajatteli hänestä.
Delleree muutenkin varmaan inhosi häntä, koska hän oli se joka oli alkanut käyttäytyä väkivaltaisesti. Eivätkö naiset inhonneet juuri sellaista?
Mutta minkä hän sille mahtoi, kun hänen ammattinsa kouhui hänen suonissaan välillä hieman liikaakin vapaa-ajallaan.
Mitä jos Delleree ei enää haluaisi nähdä häntä? Mitä jos hän ei enää kehtaisi näyttäytyä naisen edessä? Theodor pudisti tuskastuneesti päätään, ikään se olisi ravistellut kaikki kurjat asiat hänen mielestään.

"Odota Theodor", hän kuuli Dellereen äänen takaansa. Ehkei tilanne ollutkaan aivan niin toivoton kun hän oli luullut.
Hän ei vastannut mitään, sillä hänen tunne tilansa oli yhä hyvin loukattu.
Sen sijaan, hän hidasti askeliaan myöntymisen merkiksi.
Naisen kuitenkin vielä huutaessa: "Ota minut mukaasi", syttyi Theodorin kasvoille onnellinen hymy, sellainen jota harva oli hänen kasvoillaan koskaan nähnyt. Ja tälläkin hetkellä se oli piilossa Dellereeltä, koska mies oli hänen selin.
Naisen sanat olivat kuitenkin piristäneet häntä sen verran, että Theodor pysähtyi nyt kokonaan odottamaan toista, saaden vielä lausuttua sanat: "Ilo mielin."

//Theo-parka, tosiaan : DD//

Delleree tunsi syvää helpotusta Theodorin pysähtyessä häntä odottamaan.
''Ilo mielin'', tämä sanoi. Tunne oli niin vahva, että se sai hänen silmänsä miltei kyyneliin. Tätä hän heti nimitti mielessään heikkoudeksi, mutta sysäsi sitten itsesäälin syrjään. Kevyin, kiireisin ja hieman epäröivin askelin hän saavutti Theodorin. Hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt sanoa jotain. Hän oli unohtanut kylmyyden. Tuuli sai hänen hiuksensa lentämään ja sekoittumaan.
Delleree pysähtyi Theodorin eteen, niin lähelle, ettei hänen olisi tarvinnut taivuttaa kättään suoraksi yltääkseen koskettamaan tähän. Hän vilkaisi vastahakoisesti taakseen. Serag oli luultavasti ruvennut nukkumaan yhdelle kivipenkeistä. Delleree ei voinut sille mitään, että tunsi jälleen syyllisyyttä. Kaikki oli ollut hänen vikansa. Miksi hän oli tullut lähteelle juuri tähän aikaan? Hän tunsi heti kapinallisen liekin heräävän sisällään näiden ajatusten myötä. Jos en olisi tullut, en olisi tavannut Theoa, hän ajatteli puolustelevaan sävyyn.

Hän oli yhä miltei pökerryksissä tapahtuneesta. Hän ei ollut tottunut tällaiseen. Hän ei saanut otetta ajatusten punaisista langoista, jotka sotkeutuivat kiivaasti toisiinsa.

Hän kohotti varovasti surumielisen, eksyneen katseensa Theodorin silmiin.
''Kiitos'', hän sanoi varovasti. Hänen teki mieli tarttua miehen käteen, painaa se itseään vasten. Hän tunsi olonsa niin paljon turvallisemmaksi Theodorin lähellä. Hänen teki mieli kertoa se tälle.

Serag yritteli sada unesta kiinni kylmässä penkissä, muat se oli aivan toivotonta. Asiaa nuorelle miehelle. Omatunto kolukutteli miehen hereille ja muut asiat sen lisäksi. Kaikki näytti Seragin mielestä huonolta vaihto ehdoilta. Vaihto ehtoja oli monia ja samoin teitä. mies kääntyili kivi penkillä. Kivpenkki alkoi läpiämään miehen lämmöstä, mutta vain hetkeksi, kun hän nousi penkistä ja katsoi läteen päin. Suuri huokaisi kuului miehestä. Silmät katsoivat eri suuntiin etsien jotakutakin. Hän tunsi jonkun olevan lähellä. Silmät eivät pysyneet oikein perssä. Seragin muisti, että miten hän pystyisi nukkumaan kunolla ja hän ei ole tehnyt sitä pitkään aikaan. Se kuului vampyyrien tapoisihin. Nuori herra nousi kivi menkistä jaloilleen ja asteli kasviköynöksen toiselle puolelle ja alkoi tekemään hautaa itselleen.

Saatuan sen valmiiksi hän meni itse makaamaan hautaajna ja hutosi itsensä mullan ja hiekan sekaan niin, että silmät näkyivät maasta käsi. Silmiäkän e kunolla erottanut, kun hän sulki silmänsä. hä vaipui omiin jatuksiin. Haudauttuaan itsensä arkumaisesti kuin vampyyritkin hän sai rauhan hänen mieli alalle.
Mieli rauha jäi sikseen kun kuuli niin kummallisa ääniä lähetöllä. Serag jopa kuuli hieman Theodorin ja Delleereen jutustelun. mikä enisten haittasi oli se, että heidän kolmen seurana oli jokin muu otus ja se oli aika voimallinen.

Serag oli paikoillaan antanut kenenkään haita itseään häritseviltä henkilöistä.
Metsässä asteli nopeaa vinhaa ja katseli kahta tunteelista henkilöä. Seragin läsnän hän voi vaistoa, mutta ei nähnyt laisinkaan Seragin paikkaa. metsästä kuului hänen hihityksiä.

Theodor seisoi aloillaan, kunnes Delleree oli saavuttanut hänet, tällöin hän vasta käänsi katseensa toiseen. Öinen tuuli ei ollut lämmin, eikä sen jäänhohteinen viima tuntunut mukavalta poskea vasten.

Delleree kohotti varovasti surumielisen, eksyneen katseensa Theodorin silmiin.
''Kiitos'', tämä sanoi varovasti, ja ele sai Theon hymyilemään hieman.
Kuitenkin naisen surumielinen ja eksynyt katse saivat Theodorin tuntemaan hienoista sääliä naista kohtaan. Ei kai vain ollut Theon syy, että nainen näytti noin surulliselta, oliko hän tartuttanut oman surunsa toiseen?

"Tulehan tänne", hän sanoi pieni virnistys kasvoillaan, hivuttaen Dellereen kainaloonsa.
"Jos siis et vain pahastu", hän korjasi lopulta, mutta jotenkin Theodor oli ollut niin varma, ettei ele haittaisi naista, ikään kuin hän olisi voinut aistia sen toisesta.

"En halua, että näytät surulliselta. Siinä on jo aivan tarpeeksi, että olen itse surullinen, samaa en halua sinulle", hän sanoi hiljaa, kuin kuiskaten. Toisella kädellään hän siveli Dellereen kauniita hiuksia, jotka tuntuivat niin silkinpehmeiltä, ihanilta.
Theodor tuijotti eteensä, lasittuneinen silmin, näkemättä sen kummemmin mitään, ainut asia johon hän oli kiinnättynyt huomionsa oli Delleree - tai aiinakin melkein, sillä mahtoiko olla totta, että tällaisella hetkellä hän oli kuulevinaan Seragin hihittelyn jostain lähistöltä?
Theosta tuntui kuin se yksin voisi hetkessä katkaista hänen tämän hetkisen onnensa.

Delleree painautui kiitollisena Theodorin kylkeä vasten. Hän ei tuntenut enää kylmää. Se tunne oli hautautunut vahvemman tunneryöpyn alle.
"Jos siis et vain pahastu", mies kysyi hetken kuluttua. Delleree ei saanut sanoja suustaan, hänen täytyi vain tyytyä pudistelemaan päätään. Hänen hymynsä oli helpottuneen onnellinen.

"En halua, että näytät surulliselta. Siinä on jo aivan tarpeeksi, että olen itse surullinen, samaa en halua sinulle", Theodor sanoi lähes kuiskaten ja siveli hänen hiuksiaan toisella kädellään. Dellereen hymy katosi hitaasti.
''Miten voisin olla onnellinen, jos sinä olet surullinen? Haluan tehdä sinutkin onnelliseksi'', hän sanoi lähes yhtä hiljaisella äänellä, mutta varmuutta äänessään. Miten nämä sanat tulivat hänen mieleensä sitä enempää ajattelematta? Aivankuin se olisi ollut päivänselvä asia. Aivankuin se olisi ollut ulkoa opeteltu repliikki. Delleree kohotti viistosti katseensa Theodorin silmiin. Hänen oma katseensa oli pyytävän aneleva.

Hän nojasi päänsä miehen olkapäätä vasten ja sulki hetkeksi silmänsä. Ja pelkästään tämä hetki olisi saanut kestää ikuisuuden, vaikkei se ollutkaan niin onnellinen. Hän oli tyystin unohtanut Seragin, kun metsästä kuului vaimeana hihitystä. Dellereen silmät rävähtivät auki. Ääni toi mieleen järkensä menettäneen hullun, joka juoksenteli puukon kanssa metsissä murhaamassa viattomia ihmisiä. Delleree uskotteli itselleen, että hän oli vain kuullut harhoja. Ääni kuitenkin toistui. Hän katsahti kysyvän pelokkaana Theodoriin nostaen päänsä. Kylmyys palasi jälleen entistä viiltävämpänä. Häntä värisytti.

Serag kuuteli hihityksiä ennen kuin peitti korvansa. Eniten hihityksestä tuli mieleen ja varmasti Theodor ajatteli, että hän olisi joka hihittelisi heidän sivussa. Kuitenkaan mies ei tiennyt yhtään mitään mitä Theodor ja Delleree oikeastaan tekivät, mutta hän saattoi arvailla mitä he jutelivat toisilleen ja minkälainen toimintaa oli. Sielä tapahtuisin niin mitä yleenäs mies tahtoisi, mutta hihitys keskettäisi heidät pahassa paikassa.

Tarkemin kuutuessa hihittely oli naisellinen ääni. Hihittely alkoi kuulostaa kauniilta ja hypnosisoitava miehiä kohti, mutta Seragia ääni ei oikein pennyt hypnoon, kun korvat olivat mulassa. Pehmeä ääni kierteli Theodorin ja Dellereen korvien vierellä, vaikka minkäälaista hahmoa ei näkynyt lähellekkään.

Serag nukkui ihan rauhassa ja toivoi, että kukaan ei tulisi häritsemään hänen päivä unia oikeastaa rästi uniaansa, kun nyt sillä oli mahdollisuus saada rauhassa nukkua.
Seireenin ääni alkoi liikua enemmän viisauden lähteen metsikköön.

''Miten voisin olla onnellinen, jos sinä olet surullinen? Haluan tehdä sinutkin onnelliseksi'', Delleree sanoi, ja tämä lause sai Theon todenteolla pohtimaan.
"Juuri nyt olen mitä onnellin,ja siitä saan kiittää sinua", hän vastasi hymyillen pienesti.
"Pienetkin onnelliset hetket ovat tärkeitä."

Ja tämä pieni onnellinen hetki olikin Theodorille tärkeä. Delleree painon päänsä hänen olkapäätään vasten ja sulki silmänsä, Theodor silitti yhä tämän hiuksia.
"Tiedän vain, että menee aikaa, ennen kuin voin olla onnellinen tämän hetken jälkeenkin. Arpien pitää parantua", hän sanoi ja painoi katseensa maahan, kunnes nosti sen äkkiä, Dellereen silmätkin rävähtivät auki.

"Mitä tämä on?" Theodor kysyi kulmat hivenen rypyssä, katsoen Dellereetä.
"Mistä on lähtöisin, näin kylmiä väreitä aiheuttava ääni?"
Theodor todella oli kummissaan. Eikö Serag ollutkaan äänen takana?
Jokatapauksessa Theodor tiuksensi otettaan Dellereestä.