Yön tuuli

Kuun kalvakka valo hopeoi Dellereen puvun valkoisia kohtia, kun hän pientä polkua pitkin asteli kannat kopisten pimeän metsän halki. Polku oli kivetty tummalla, lähes mustalla laattakivellä, jota ei kukaan ollut viitsinyt hioa. Vähän väliä hän horjahti astuttuaan kivien välisiin rakoihin, mutta itsepäinen ilme kasvoillaan jatkoi matkaansa.

Mimirin viisauden-lähde oli niitä harvoja paikkoja Payonissa, joissa Delleree viihtyi. Tänne hän oli saapunut ensimmäisenä päivänään kaupunkiin tultuaan, ja tänne hän kirkkaina öinä tuli ajatuksiaan selvittelemään. Yötuuli ulvoi puiden latvoissa ja sai ne kääntymään kohti etelää. Delleree poikkesi polulta oikaistakseen ja katosi synkkiin varjoihin. Tottuneesti hän siirteli märästä kiilteleviä oksia tieltään; valkoiseen kankaaseen tarttui lika helposti. Hän katsahti taivaalle, täysikuu tervehti häntä kirkkaalla tähtitaivaalla. Ei yhtäkään pilvenhahtuvaa ollut näkyvissä. Kuun kolea valo hetken hänen silmistään heijasteli, kun hän käänsi katseensa takaisin jalkoihinsa.

Metsän pimennosta hän astui pienelle aukiolle, jolla kivetty ympyrä reunusti Mimirin lähdettä. Oli sille rakennettu jonkinlainen allas mustaviiruisesta ja rosopintaisesta marmorista. Kivettyä ympyrää reunustivat vanhat kivipenkit, jotka näyttivät hohkaavan kylmyyttä. Delleree katsahti polkua, joka lähteelle johti. Usva oli noussut maasta ja harsosi vehreää nurmea.

Delleree seisahtui ja katsoi hetken aikaa lähedettä, ja siitä pulppuavaa kirkasta ja kylmää vettä. Oli hän kuullut tarinasta, jota sen vedestä kerrottiin - teki juojansa viisaaksi. Delleree ei tällaisiin taruihin uskonut, mutta oli silti jättänyt vettä juomasta. Väitti itselleen, että vesi oli liian kylmää siihen tarkoitukseen, eikä tehnyt hyvää hampaille. Hän asteli lähteelle ja polvistui sen eteen, tuijotti hetken aikaa värisevää kuvajaistaan jota kuun valo ympäröi. Upotti kätensä veteen ja valeli sillä kasvonsa. Hän värähti kylmän tunnetta, mutta tunsi olonsa heti raikkaammaksi. Hän veti keuhkonsa täyteen raikasta yöilmaa ja antoi sen purkautua huokauksenan. Raukea hymy levisi hänen kasvoilleen.*

Sininen hiuksinen mies asteli varjostaa ja oli aivan hiljaa. Kaikki näytti kauniilta miehen silmissä. Serag ei kuitenkaan antanut kaiken säkenöivän asian hämätä, kun edessään hän näkin hahmon. Kuitenkaan Serag ei lähestynyt edessä olevaa ihmisrakenneista olentoa.

Kuun valo helpotti miehen silmiä, kuitenkin auringon säteet olivat pahempia kuin kuun säteet. Mies asteli hieman pois haltiaan päin, mutta seuraili hänen tilannettaan. Kuunteli tarkoin, jos hän puhuisi jostakin.

//Serag, huomaa peliviestiesi pituudet. Voit katsoa vaikkapa mallia Carmildeen tavasta kirjoittaa. -Aida//

Viileä tuulenpuhuri sai kourallisen vihannoita lehtiä irtoamaan oksistaan. Delleree kuivasi nopeasti kätensä hameensa taitokseen ja nousi lähteäkseen, oli yö kylmempi kuin hän oli kuvitellut.

Tummansininen taivas oli kaunis tuikkivine tähtineen. Harmahtavan kuunlkelmeät valojuovat siilautuivat tummien oksistoiden läpi maalaten tiheät sumuhiukkaset hopeisen kimmeltäviksi.
Delleree laski katseensa taivaalta kohti polkuun ja säpsähti astahtaen muutaman askelen taaksepäin hahmottaessaan miehen ääriviivat puiden luomista ryhmyisistä varjoista.

Hetken hän erotti sydämensä kiivaat lyönnit. Pian äkillinen pelko hänen kuunkultaamista silmistään katosi, ja tilalle laskeutui syvä epäilys ja uhmakas halu puolustaa itseään. Hän laski kätensä nyrkkiin puristettuina sivuilleen ja suuntasi terävän katseensa kohti hahmoa; hetkeksi tuulenpuhuri puski oksia kuunvalon tieltä ja paljasti tämän kasvojen ääripiirteet. Miehen yötaivaansiniset, luonnottomat hiukset ja vaaleansiniset silmät, joita kalpea valo korosti, sai Dellereen sydämen taas lyömään asteen lujempaa.

Hän tunsi olonsa hölmöksi siinä varjoihin tuijotellessaan, ja rohkaistuaan itseään huudahti pisteliäällä äänensävyllä miehelle:
''Mitä luulet tekeväsi, kun noin hiippailet ympäri metsiä tähän aikaan yöstä?''

Dellereen leuka työntyi uhmakkaasti eteenpäin, hän tunsi olonsa vihaiseksi tästä käytöksestä ja jotenkin häpesi omaa säikähdystään. Ei mies vaarallinen voinut olla, hän uskotteli itselleen. Turhaa kiivastua noin.

Yö oli niin viileä, mutta ei kuitenkaan niin hullun kylmäkään. Sinihiuksinen mies katseli taivaan kaunista tähti taivasta. Taivas oli kaunis miehen silmissä, kun harvoin hän ehti edes katsoa taivaaseen. Sieltä oli myös kiva etsiä tähti muodostomia ja ajatella oliko se totta, että tuonne olisi kirjoitettu jokaisen elämän asian.

Kuun valoisuus lämmitti yön kylmyyttä. Metsä oli lumottava kuun valossa. Mies käänsi katseensa puhuvalle henkilölle.
" Etsimässä itselleen suojaa ja muutenkin öisin on kivempaa liikkua päivinsin. Jos saan kysyä miksi te liikuutte tähän aikaa. " Sininenhiuksinen mies sanoi.
Mies saonottuaan hän kumarsi reipaasti ja nopeasti toiselle henkilölle.

Theodor-Jun Axel Quar-Quardininpoika istuskeli syrjempänä kiven päällä. Eikä hänellä ollut aavistustakaan, että alueella saattoi olla muita.
Tuuli hulmutteli hänen yönmustia hiuksiaan, ja hänen surulliset silmänsä loistivat kilpaa tähtien kanssa. Hänen silmäkulmansa olivat kosteat ja nenänpää punoitti hieman.
Eiväthän miehet itke, hän hoki mielessään. Yksi kyynel putosi hänen poskelleen,
toinen kämmenelle. Haikeana hän katsoi sitä. "Näkyvät murheeni sadepisaroissa, kaipuuni niiden kuultavassa pinnassa"
Kyyneleet muistuttivat niin sadepisaroita, ja laulun sanat niin hänen elämäänsä.

Miehen kohottaessa katsettaan, osui kuun valo hänen silmiinsä, ja nyt ne loistivat surullista katsettaan varmaan tähtiäkin kirkkaammin.
Miksi hän oli joutunut luopumaan rakkaasta Selenastaan? Mitä pahaa hän oli tehnyt joutuakseen kärsimään näin. Huokaisten hän avasi jälleen suunsa.

"Juoksevat tunteeni tuulessa,
huutavat puiden lehdistä.
Näkyvät murheeni sadepisaroissa,
kaipuuni niiden kuultavassa pinnassa.

Vesissä armottomissa,
hukkuvat haaveni saamatta happea.
Rantahiekan simpukoista kuiskailevat rakkauttaan, salaisimmat tunteeni."

Mies lauloi todella hiljaa, mutta kauniisti, Hiljaiseksi Melodiaksi kutsuttua kappaletta. Hänen silmänsä kiilsivät, mutta kyyneleet olivat jo vuodatettu. Eiväthän miehet itke.

Delleree kohotti kuivan kysyvästi toista kulmakarvaansa miehen vastaukselle, ja hymynväre nyki suupieliä. Miehen kohtelias käytös sai hänet imarrelluksi, ja hän piti siitä tunteesta.
Hän risti kätensä rintojensa alle ja kostutti huuliaan kielenkärjellään.
''Yö on vuorokauden ajoista kaunein, silloin pääsen lähemmäs ajatuksiani. Tämä on siihen oivallinen paikka, itsensä tutkimiseen ja ymmärtämiseen'', hän castasi hieman kainosti ja laski katseensa hetkeksi maahan. Häntä jotenkin hävetti myöntää tulleensa tänne ajattelemaan, ei itsekään tiennyt, miksi näin.

Harmaa usva mateli esiin varjoisisesta metsästä, kutoi ohuen peittonsa aukeaa suojaamaan ja kietoutui jalkojen ympärille kuin kiivetäkseen niitä pitkin, ja valoi värähtelevän katoksen lähteen peilipinnan ylle. Näytti siltä, kuin olisi usva siinä hiljaisena madellessaan kuunnellut heidän keskusteluaan.

Tuulenpuuska riepotteli puiden hauraita lehtiä ja sai Dellereen värähtämään. Hänellä oli vain ohut vaatekerros, ja hän tunsi jokaisen ihokarvansa nousevan pystyyn.
Kietoi kätensä tiukemmin ympärilleen ja värisi hetken aikaa tuulessa kuin hauras pajupuu.

Hän ei tiennyt, mitä miehelle sanoa. Hiljaisuus venyi, ja hän tunsi olonsa vaivautuneeksi. Hän kuulosti tuulen yksinäistä ulvonaa, ja silmät ihmetyksestä laajentuen oli kuulevinaan tuulessa kaihoisaa laulua. Kun hän tarkemmin kuulosti, oli tuuli jo hiljentynyt. Sanoja ei hän ollut erottanut, mutta sai silti kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Kuka tähän aikaan laulaisi yksin yössä noin kaihoisaa sävelmää? Puhuri oli saattanut napata laulunpätkän hyvinkin kaukaa.
''Tuuli laulaa'', Delleree totesi hiljaisella äänellä, lähes kuiskaten. Kaikkea ei ollut hyvä lausua ääneen.

Serag katsoi taivasta ja oli hetken hiljaa.
" Yö ja tähtitaivas on ajatuksien viejä ja tekee itsensä tunteekaaksi. " Siennen hiuksinen mies sanoi hiljaa ja varovasti.
Mies oli katsonut naista, kun hän puhui hänelle. Sinisilmäinen mies tunsi itsessään surullisuutta ja tähtitaivas sai tuntemaan itsensä menneisyyden muistoja. menneisyys oli miehelle todella arka asia, mutta hän ei hallunnut kostaa, kun osa hänestä estisen sen tekimisen. Hän tunsi koston himo hyvältä ja tähtitaivas antoi ajatella se olis ihanaa, mutta lopulta hän luopui ajatuksestaan.

Serag oli kääntänyt katseensa naista päin. Hän riisui takkinsa ja laittoi sen naisen olalle. Miehellä oli valkoinen paita, mutta se oli likainen, mutta ehjässä oleva pitkähihainen paita.
" Sinulla on kylmä. Ihan turha kieltää. " mies sanooi ystävällisesti.
Hänkin kuunteli tuulen vireyttä, mutta ei uskonnut mitä nainen oli sanonnut itsekseen.
" Tuuli ei puhu noin ainakaa minun seurassani. Sieltä taitaa olento joka laulaa. " Serag sanoi.
Pienestä asti Serag oli uskonut tarinoita mitä sanotaan, mutta tuon hän osatti erottaa todelliseksi ääneksi ja se tuli toisesta henkilöstä.

Theodor-Jun istuskeli yhä kivellään, tuijottaen eteensä mitään näkemättömin silmin.
Jos joku olisi nähnyt hänet, olisi hän voinut luulla nuoren miehen tuijottavan keskittyneesti edessään olevaa pusikkoa. Mutta näin ei ollut, vaikka miehen katse oli kohdistunut pusikkoon, hän itse ei nähnyt sitä, niin syvällä ajatuksissaan hän liikkui.

Tuuli vavisutti miestä, mutta hän ei tuntenut edes sen kylmyyttä. Hänen ihonsa oli levinnyt kananlihalle, ja hän värisi kylmästä tuulen mukana, edes itse sitä tajuamatta.
Hänen ajatuksensa olivat jälleen keskittyneet Selenaan. Hän yritti muistaa miltä tytön hiukset olivat tuoksuneet, muttei millään saanut sitä päähänsä. Se masensi miestä.
Eihän menneissä ollut hyvä hautoa, mutta Selenaa hän ei saanut pois mielestään, ei sitten millään. Kyyneleet olivat kuivuneet hänen poskilleen, niitä ei vuotanut enää lisää.
Theodorin iho tuntui poskilta kuivalta, näiden kyynelien takia. Hänen silmänsä punoittivat, ja hiukset olivat hieman pörrössä, tuulen heitellessä niitä.

Tuulen jälleen heilauttaessa miehen hiuksia, aloitti tämä taas sen saman laulun, mitä oli laulanut aikaisemminkin. Sävel vain oli entistäkin haikeampi.
Vaikka mies lauloi, ei hän ollut vieläkään herännyt todellisuuteen.

Delleree hymyili kaihoisasti miehen sanoille tähdistä ja yöstä hieroen käsiään yhteen yrittäen saada aikaan edes jotain lämmön tunnetta. Tuuli voimistui ja ulvoi uhkaavasti vääntäen puidenlatvoja, pakottaen ne muotoonsa. Jostain kauempaa kuului metsästä rasahdus, kun navakka puhuri katkaisi hennon oksan.

Dellereen kasvoilla oli hetken aikaa vaivaantunut ilme, kun mies riisui takkinsa ja asetti sen hänen täriseville harteilleen. Hän kuitenkin otti vaatekappaleen kiitollisena vastaan, ja hymyili miehelle valkoisen hammasrivin paljastavaa, valloittavaa hymyään niiaten pikaisesti.
Hän asetteli takin paremmin olkapäilleen ja kietoi sen etumuksensa ympärille.

''Tuhannet kiitokset'', hän sanoi sydämellisesti ja vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Takki oli yhä lämmin miehen ruumiinlämmöstä. Delleree tunsi virkoavansa hieman, ja koetti puristaa kylmän tuulen sinisiksi ja kalpeiksi värjäämiä sormiaan nyrkkiin.

''Mutta nythän sinä jäädyt'', hän totesi kohottaen kulmakarvojaan ja siirsi kiharaisen hiussuortuvan silmiltään. Puuska sai kiharat kuitenkin pian taas lepattamaan näkökentän editse.

Puhuri yltyi jälleen, ja Delleree säpsähti erottaessaan jälleen laulunpätkiä tuulesta. Hänen kulmansa rypistyivät pohtiviksi. Jos olisi hän ollut lähteellä yksin, olisi hän joko lähtenyt laulun aiheuttajaa etsimään tai suunnannut askeleensa Freijaan. Häntä kylmäsi tämä kaihoisa ääni pimeydessä.
''Ajattele mitä tahdot, mutta sääliksi käy sitä kurjaa, joka tähän aikaan huoliaan purkaa pimeyteen laulun kautta'', hän totesi etäinen ilme kasvoillaan, katse suunnattuna miehen ohi pimeyteen.

" Ole hyvä vain. " Mies sanoi ja nyökkäsi hänelle, mutta hän oli ihan omasta mielestää oikeiassa. Naisen viimeiset sanat saivat ajatukset muuttumaan, vaikka oli hänen mielestä toiseit. Mies ei paljoakaan hätkähtynyt, kun jokin metsän puolella raksahti.
" En minä jäädy helposti ja muutenkin vilposella säällä on kivaa, kuin yli kuumuudessa, mutta se oli vain minun mielipiteeni. " Serag sanoi.

Mies huokaisi pienesti, kun alkoi sama lauluu uudestaan.
" Onpa surullinen henkilö. " Sinisilmäinen sanoi hiljaisella äänen sävyllä.
Mies katsoi naista hetkisen aikaa ja katsoi tähtitaivasta, joka alkoimennä pilvien peittoon.
" Nähtävästi tulee lämmin yö. " Pieni virnu yllään. " Kiitos , että annat sanoa omia mielipiteinäni. Osittain hyvä ja toisaalta hän tulee muistmaa miten hän sureli rakastaan. " Serag sanoi ja uskoi naisen vasta tai olla hiljaa.

Theodor nousi hitaasti seisomaan kiveltään, puristi kätensä tiukasti itseään vasten, lämmittääkseen kohemmunnutta vartaloaan. Hänellä oli päällään ohut takki, mutta tuuleen purressa se ei tuntunut kovasti suojaavan.
Hän puhalsi kylmään ilmaan, suki hiuksensa parempaan asentoon ja otti muutamaan askeleen eteenpäin.

Hieman päämäärättömämmin hän alkoi kävelemään eteenpäin, edes kunnolla tietämättä minne olisi mennyt.
Hän vain antoi jalkojensa kulkea niin kuin ne itse halusivat.
Ajatukset pois lähdöstä, ja lämpimästä koti vuoteesta houkuttelivat, mutta jokin pidätteli miestä yhä täällä.
Hän oli kuulevinaan keskustelun ääniä. Hitaamman puoleisesti tämä käveli kohti kuulemiaan ääniä, hyvin kiirettömin askelin.

Häntä kiinnosti kovasti tietää, ketkä liikkuivat tällaiseen aikaan ulkona, Mimirin Viisauden-Lähteellä. Tosin erityisemmin minkäänlainen seura ei häntä hirveästi houkutellut. Hän kuitenkin työnsi muutamia pensaita syrjään, ja ohjasi askeleensa täysin kohti kuulemiaan ääniä.

Delleree vilkaisi viattoman säälivä katse suurissa silmissään miestä, joka niin hyvin tuntien tuntui puhuvan tuosta yksinäisestä laulajasta, joka hetki sitten oli hiljentynyt.

Tuuli oli hieman vaimennut, eikä piiskannut enää niin kovakouraisesti puiden hentoja oksia. Yön puhtaassa hiljaisuudessa hän kuunteli Mimirin Viisauden-Lähteen hiljaista liplatusta.
Dellereen teki kovasti mieli hätistellä kylmä ja paksu usva jaloistaan, mutta pidättäytyi tästä halusta ajatellen näyttävänsä typerältä toisen miehen silmissä.
Hän kuvitteli itsensä potkiskelemaan epätoivoisena tyhjää ilmaa ympärillään, ja hermostunut kikatus pääsi vapaaksi hänen huuliltaan. Nolona hän nosti vasemman käden suulleen ja suuntasi katseensa usvaiseen maahan.
''Anteeksi käytökseni, olen vain hieman väsynyt'', hän mutisi yhä hermostuneesti hymyillen laukkaavalle mielikuvitukselleen, jota ei pystynyt pitämään aisoissa.

Usva vaimensi hänen kenkieänsä kopinaa mustaa kivetystä vasten, kun hän toista jalkaansa lepuuttaakseen vaihtoi painonsa toiselle jalalle. valkopunainen ,huolellisesti ommeltu hame kahahti paljaita reisiä vasten. Hän puristi miehen takkia tiukemmin ympärilleen. taivaankannen eteläpuolelta levittäytyi hitaasti tumma pilvipeitto peittämään tähtiä.

''Saako teidän nimeänne udella?'', kysyi hän äkisti ja nosti katseensa takaisin mieheen, kohottaen lempeän vitsailevasti toista kulmakarvaansa, hymynväre nykien toista suupieltä. äkisti hän säpsähti, katsahti kohti metsää suu tiukkana viivana.
haltia kun oli, aisti hän metsästä lähestyvän hahmon, vaikkei mitään ääntä vielä kuulunutkaan. Ihminen oli kyseessä.
''Joku liittynee mitä pikimmiten seuraamme'', hän sanoi epämääräisesti, poissaoleva katse vihreissä silmissään.

Mies hieman mietteli omiaan ennenkui hän vastasi naisen sanomiseen.
" Olen Serag. Olen pahoillani siitä, että minä en ole esittellyt itseäni. " Serag sanoi.
Hän ei udellut keneltäkään nimiä hänestä oli hauskaa tutustua henkilöihin, kun ei tiedä hänen nimeä ja saisi itse antaa uuden lempinimeen. mies käntyi katsomaan naista, kun hän laittoi oman takkinsa tiukammalle kiinnii. Välillä serag pelkäsi, että nainen tiukentaisi niin, että saumat eivät ratkaisi ja osat eivät tippuisi maahna.

mies kääntyi metsään päin ja muutenkin tähdet peittuivät pilvien alle.
" niin taitaakin tulla uusi tulokas ja hän oli laulannut niitä kappaleita mitä luulit tuuleksi. " Serag sanoi.
Mies hieroi omia käsiän. seragilla oli hieman kylmä, mutta hän siti sitä todella hyvin.

Theodorin kiireettömät askeleet etenivät hyvin kiirettömästi tiellä, johon pensaiden oksat kurottautuivat estämään hänen tietään.
Vetäen niitä kerta kerralla enemmän syrjään, lähestyi hän vaivihkaa juttelvaa pariskuntaa. Pysähtyen äänettömästi, hän oli nyt tarkkailu etäisyydellä miehestä ja naisesta.
Askeltaen hiljaa ja kepeästi oli hän saapunut äänettömästi heidän taakseen, ennen kuin huikkasi tervehdyksensä.
"Iltaa pariskunnalle yömyöhään", hän sanoi ystävällisesti, ja odotti selvästi näiden säpsähtävän hänen yllättävää tuloaan.

Tarkkaillen uusia seuralaisiaan, hän tunnisti näistä toisen. Die-Delleree, tämän hän oli tavannut aikaisemmin Puistossa. Oikein kaunis haltianainen, hänen silmissään oli pieni pettynyt katse, tajutessaan, että tällä oli jo miesystävä. Hän kuitenkin pyyhki harmistuksensa nopeasti pois.
"Yöaika on romanttista aikaa, vai mitä? Siksi tekin taidatte olla liikkeellä tähän aikaan? Ja mukava tavata jälleen Delleree, miellytät kovasti silmääni tässä pimeydessä. Mutta nyt, voisitko esitellä minulle miesystäväsi, olisin kovin halukas tutustumaan myös häneen?"
Theon ääni oli vaatimaton, lempeä sekä ystävällinen. Vaikka hän lausuikin sanojaan aina rohkeasti, ei hän tarkoittanut niitä vilpillisiksi.

Delleree katsahti Seragiin huvittuneen moittivasti, kun tämä vielä mainitsi siitä, miten hän oli luullut laulua tuulen kuiskailuksi. Hänen suupieliään kohotti aavistuksen verran ylemmäs ystävällinen ja salaperainen hymy.

Hänen katseensa poukkoili hetken aikaa rauhattomasti syvissä varjoissa ja kuun luomissa, kalpeissa valoissa. Haltia tosiaan säpsähti kuullessaan takaansa tutun äänen tervehtivän, oli ajatuksiinsa niin syvään uponnut ettei edes tämän askeleita ollut kuullut.
Delleree käännähti silmät ihmetystä ja hämmästystä loistaen ympäri, rusehtavan oranssit hiukset hulmahtaen ja laskeutuen toiselle olalle.

Dellereen kasvoille nousi odottamaton ilahtunut hymy, kun hän tunnisti tulian. ''Theodor'', hän sanoi hymyillen leveästi ja otti muutaman askelen tätä kohti, kuin haluten puristaa miehen kättä.

Hän kuitenkin pysähtyi kuunnellakseen miehen sanoja, ja hänen hymynsä valahti hitaasti kasvoilta tämän päästessä puheenvuoronsa loppuun.
Hän naurahti epävarmasti ja pudisti sitten päätään pienellä liikkeellä.
''Hupsu, olet ymmärtänyt aivan väärin! Hän ei ole miesystäväni, tuskin häntä edes tunnen. Serag on hänen nimensä'', hän sanoi vitsaileva pilke silmäkulmassa ja katsahti sitten nopeasti esittelemänsä miehen suuntaan tajuten, että oli saattanut tätä loukata vähättelevillä sanoillaan.
''Satuin vain olemaan täällä Mimirin lähteellä tapani mukaan, kun hän sattui paikalle. Ja eihän minulla mitään ole seuraa vastaan'', hän lisäsi kääntyen taas Theodorin puoleen hymyillen epävarmasti. Jotenkin hänestä tuntui, kuin hän olisi joutunut puolustuskannalle.

Serag katsoi uutta miestä. Lauseista hän huomasi, että ne olivat tavanneet ennenkin. Hän tarkkaili ja ei tykännyt olenkaan siitä, että pariskunta. Kuitenkaan Serag ei sannonut mitään. Hän otti pari askelta kummaltakin suunasta. Delleree sanoi hänen nimen ja Serag kumartui toiselle miehelle, vaikka ei tuntenut sitä olenkaan, mutta hän halusi olla kohtelias.

Serag kuuteli kummankin lauseita.
" Olen pahoillani, mutta Delleree puhuu asiaa. En ole sitä asiasta niin kiinostunut kuin sinä. " Serag sanoi.
Kun hän oli ehtinyt sanoa niin hänestä otti jostakin ruumiistaan kouristuksen. Serag kääntyi pois päin molemmilta. Nopeasti kuitenkin hän otti pienen laittaaneen lantioltaa takin alta. Se jälkeen hän kääntyi takaisin niin että sitä ei olis olenkaan.
"Öyt ovat erikoisa hetkiä joille kauniita ja toisille hirveitä aikaa kun muistot palaavat. " Serag sanoi tasaisella äänellä.

Theodor katsoi Dellereen seuralaista hieman arvioivasti. Tämän sanat "En ole asiasta niin kiinnostunut kuin sinä", tärähtivät miehen omatunnolle kovana kolauksena. Kukaan ei yleensä torjunut häntä tuolla tavalla. Nopeasti mies kuitenkin nieli pettymyksensä ja rykäisi, suoristaen kurkkuaan.
"Olen pahoillani erehdyksestäni luulemaan teitä pariskunnaksi.
Olette molemmat yöaikaan liikkellä. Ihmettelenpä miksi?"
Theodorin ääni oli pehmeä, melkein kuin samettia. Se oli ystävällinen, mutta epäilevä. Ja suurin osa hänen epäilyksistään kohdistui Seragiin, nuoreen mieheen, josta hän ei ottanut selkoa.

Epälykset sen kuin kiihtyivät, kun nuori mies kääntyi pois päin heistä, otti jotakin lanteiltaan takkinsa alta ja hetken päästä kääntyi takaisin heihin päin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mitä mies oli tehnyt.

"Totta puhut, tämä yö on ollut kaunis, mutta haikea", hän vastasi Seragin arvioon öistä.

Hiljalleen hän hivuttautui lähemmäs toisia, ja otti kasvoilleen pienen, itselleen ominaisen hymyn.
"Yllättävää, että tapasimme näin pian, mademoiselle Delleree. Ei sillä, että tapaamisesi olisi ikävä asia. Päin vastoin."
Theodor oli jostain syystä hyvinkin tyytyväinen siitä tiedosta, ettei tämä Serag ollutkaan Dellereen sydämen valittu.
Tuo tieto loi häneen helpotusta, vaikka mies edes itse voinut ymmärtää miksi. Nainen vain muistitti häntä niin Selenasta.

Delleree kuunteli mitään sanomatta miesten sananvaihtoa, ja oli salaa mielessään näiden sanavalinnoista otettu. Jotenkin hän tunsi itsensä hieman tärkeämmäksi johtuen Theodorin epäilyistä, ja Seragin suoraan ampumat sanat saivat hänetkin tajuamaan, miten toinen oli asiasta heti aluksi kysellyt. Hän tunsi itsensä imarrelluksi tästä.

Vaimea tuuli kulki kosteana kuunvalossa kimaltavan ruohoalueen poikki, havisuttaen oksia ja kahisuttaren heiniä. Se oli kuin kuolevan viimeinen henkäys, kevyt ja kylmä. Delleree värähti, vaikka hän olikin kietonut Seragin takin tiukasti itsensä ympärille. Hän siirtyi hieman sivuun päästäen Theodorin seuransa piiriin.

''Yöhön voi kätkeä tunteensa ja varjoihin kasvonsa, mutta usein suru nousee esiin pimeästä'', hän kommentoi varovasti Theodorille ja Seragille näiden puheisiin yöstä. Hän tosiaan seisoi sanojensa takana, näin hän oli jo pitkään ajatellut.

''Tulin tänne kuuta katsomaan'', hän vastasi toisen esittämään kysymykseen peläten 'ajatuksiaan selvittelemään' olevan liian pelkistetty vastaus. Häntä hävetti myöntää, että vaati välillä tällaista omaa aikaa, jotta pysyisi koossa tässä lihamyllyssä. Häneltä vaati suuria ponnistuksia sulattaa Hnossin aikaisemmin illasta kertomia tietoja tulevasta sodasta. Jossa Theodor olisi vastakkaisella puolella, hän totesi katkerasti itselleen. Ja niin saattaisi olla Seragkin. Samassa hänen mieleensä taas muistui, miten Valtiatar oli kertonut, ettei kaupungista enää pääsisi ulos. Tai ainakaan hänellä ei ollut siihen mahdollisuuksia. Delleree tunsi käsiensä hikoavan, vaikka samalla tärisi kylmästä. Hän tunsi, miten kyyneleet meinasivat sumentaa hänen silmänsä. Hän häpesi heikkouttaan, ja kääntyi sivuun toisista pyyhkäisten kämmenselällään silmiään. Samalta hänellä jäi huomaamatta, miten Serag kääntyi hetkeksi poispäin heistä.

"Yllättävää, että tapasimme näin pian, mademoiselle Delleree. Ei sillä, että tapaamisesi olisi ikävä asia. Päin vastoin'', Theodor sanoi kohteliaaseen sävyyn. Dellereestä tuntui, kuin miehen hymy olisi ollut pieni liekki pimeässä, joka helpotti hänen kurjaa oloaan. Hän hymyili vaisusti ja kiristi takkia ympärillään.
''Olen iloinen siitä, että satuitte tänne samaan aikaan kuin minä'', hän sanoi kiitolliseen sävyyn. Hän tuli vasta sanottuaan ajatelleeksi, että hänen lausumansa sanat olivat olleet ehkä liian tuttavalliset. Hän näytti hetken epäröivältä, mutta ei osannut sanoin kömmähdystään korjata, ja tyytyi vain hymähtämään anteeksipyytävästi.

Serag ei hymyilyt olenkaan miehelle. Olonsa oli kuitenkin hieman hellittynyt miten mies oli sanonnut hänelle. Kuitenkin hän pysyi siinä mitä hän on epäillyt Theodorista. Kun mies oli antanut aikoja sitten takkinsa naiselle niin hänessä näkyi kaksi sidettä käsissään. Sormet olivat nyrkissä kylmässä yössä, mutta hän ei valittanut olenkaan kylmyydestä.

Ottaessa jotain heidän takaa sai hänet tololaltaan. Mies ei kuiteen kaan näyttänyt sitä muille, kun sitä enemmän kiinosti toisen miehen surullisuus ja masennus, kun hän vaistosi niin.
"Varmaakin kun kummallekkin elämme yön aikaa. Varsinkin minä. " Serag sanoi.

Seragin mielessä meni monia asijoia, mutta välillä se vaihtui.
" Miksi olet kuun aikana noin surullinen?" serag kysyi Theodorilta.

Theodorin koko kehoa lävisti hämmennys, oliko hän nähnyt oikein? Oliko jokin saanut Delleree-neidon liikuttumaan. Neidon silmät vain näyttivät niin vetisiltä, ehkä se johtui vain kylmyydestä. Ei, ei sittenkään, nainenhan kääntyi pois päin kuivaamaan silmiään. Tapahtuma sai Theodorin entistä enemmän hämilleen, oliko hänen saapumisensa jotenkin vaikuttanut naisen yllättävään tunteiden purkautumiseen. Epäröivä katse silmissään mies kosketti naisen toista hartiaa ystävällisesti, katsoen toista kysyvästi.
"Onhan kaikki hyvin?"

Hän ei laskenut kättään hartialta, hänen kosketuksensa oli pieni, heikko, juuri sellainen että nainen voisi helposti ravistaa hänen kätensä pois.
Silti joskus, pienikin kosketus saattoi helpottaa oloa, kun vain tiesi jonkun olevan lähellä, vaikkapa sitten auttamassa.

Naisen ilmoittaessa olevansa iloinen, hänen sattuessa tänne samaan aikaan kuin hän, nousi Theodorin kasvoille uusi hymy. Tämä hymy ei ollut samanlainen, kuin aikaisemmat ehkäpä jopa veitikkamaiset hymyt. Tämä hymy oli pieni, mutta sitäkin lämpimämpi. Hän oli todella onnellinen toisen sanoista, ne saivat hänen aikaisemman masennuksensa katoamaan kokonaan.

Tai ei sittenkään kokonaa, kun Serag kysyi miksi hän oli kuun aikaan niin surullinen, iskeytyi masennuksen luoma tuska takaisin, kuin suoraan päin kasvoja.
Aluksi hänen katseensa oli etäinen, jopa utuinen. Hänenkin silmäkulmansa kostui hieman, mutta se ei yltänyt kyyneleeseen asti, niin kuin Dellereelle oli käynyt.
Ja pieni häpeäntunto viilsi nuorta Theodoria. Eiväthän miehet itke, varsinkaan muiden seurassa! Mutta eihän hän ollutkaan itkenyt. Kylmä viima vain oli kostuttanut hänen silmänsä, niin hän uskotteli itselleen.

Kun hän lopulta vastasi Seragille, oli hänen silmissään synkkä ja surullinen katse. Aikaisempi lempeä hymy ei ollut enää loistamassa hänen kasvoillaan.
"Se on pitkä tarina."
Ja jopa yllätyksekseen itselleen, saattoi hän huomata puristavansa naisen hartiaa yhtäkkiä kovempaa. Tuskaisten tunteidensa hakatessa hänen mieltään. Havahtuessaan hän päästi äkkiä sormensa rennoiksi, toivoen että hänen refleksinomainen liikkeensä olisi jäänyt huomaamatta.

Delleree säpsähti Theodorin laskiessa kätensä hänen olkapäälleen. Kosketus oli melkein kuin hipaisu. Hän tunsi silti tämän käden lämmön, ja hänen teki mieli painautua toista vasten. Sitä hän ei kuitenkaan tekisi, se oli selvää.

''Onhan kaikki hyvin?'' Theodor kysyi häneltä.
''Toki. Minä vain... Öisin tunteet ovat pinnassa'', hän sopersi selitykseksi ja hymyili. Hänen hymynsä ei yltänyt silmiin asti. Häntä lämmitti Theodorin lohduttava kosketus, olipa se sitten kuinka heikko kosketus tahansa.

Serag kysyi Theolta, mikä sai tämän niin surulliseksi kuun aikaan. Theodorin reaktio sai Dellereen hämilleen, tämän ilme ja koko olemus näytti muuttuvan, vaikkei sitä selvästi kalvakassa valossa nähnytkään. Tämä näytti äkkiä niin surulliselta, ja Delleree rinnasti sen yksinäisyyteen. Miehen silmät olivat hetken aikaa etäisen utuiset, kuin tämä olisi muistellut jotain, joka sai tunteet noin kuohumaan. Dellereen teki mieli tehdä jotain tämän olon parantamiseksi.

''Se on pitkä tarina'', tämä vastasi lopulta, ja Delleree tunsi tämän otteen tiukkenevan olkapäästään. Mieskin huomasi sen, ja antoi pian otteensa taas heltyä. Delleree nosti oman kätensä ja laski sen yhtä kevyesti Theodorin hänen olkapäällään olevalle kädelle. Hänen kosketuksensa oli yhtä varovainen kuin toisenkin.
''Olet hyvä lohduttamaan muita, mutta kuka lohduttaa sinua?'' hän kysyi katsoen toista surullisen kysyvästi yläviistoon.

Serag hymähti itselleen ja kasvoille tuli pieni hymy.
"Se on pitkä tarina. Se hän on aina kaikilla saman lainen vastaus. " Serag sanoi.
Kuitenkaan hän ei kommentoinut Theodorin sanomista. Ilmeestän ja katseestaan hän kommentoi miehen sanomista. Serag vasitosi itsestään jotain muuttuvan ja muutenkin hän halusi antee heille olla rauhassa, mutta toisaalta taas ei. theodor oli Seragin mielstä hiemnan sokeentunut ja menneisyys ja tämmöinen yö varmaakin johtui siitä.

Serag asteli lähteen vierelle ja katsoi lähdettä. Käsi laittoi uudelleen pienen koneen suuhuunsa. Kaksi hengenvetoa tuli siitä ja nopeasti se takaisin latiovyöhön kiinni. Miehen oli mieli hukuttautua siihen lähteeseen. Kun hän oli alkanut puhua menneisyydestä niin hän itsekkin masentui menneisyyteen. Mies puristi käsensä kiviseen aitaan mikä erotti lähteen maasta.

Sivu silmällä Serag katsoi naista ja miestä. Takaisin katsottuessa mies huomasi silmien väri vaihtuvan punaiseksi. Vaalean sininen väri peittyi tulen punaiseksi. Tämä kapistus ei auta olenkaan minua. Veren himoni lisääntyy. Täysi kuussa minulle ei pitäisi yhtään mitään tapahtua. Enkö ole tarpeeksi hautautunut itseni. Seragin nopean ajattelua.
Miehen katse siirtyi sormiin ja kynnet kasvoivat terävämmäksi. Kielellä hän tunsi hampaiden kasvamista.

Ulkonäkö ei olelut paljoakaan muuttunut, apitsi ulkosesti kynnet ja silmien värit. Kulmahampaat pysyivät piilossa siihen asti, kun suu pitää olla kiinni.

Theodor laski pistävän katseensa Seragiin, tämän ilmoittaessa ´Se on pitkä tarina´-virkkeen olevan liiankin tyypillinen vastaus.
"Luulempa, että vastaukseni sopi hyvin tähän tilanteeseen, sillä minulla ei ole minkäänlaisia haluja ruveta kertomaan murheitani sinulle, herra Serag", hän sanoi naurahtaen kuivasti.

Aikaisemmin Seragin kysymys hänen surullisuuteensa kohdistuen oli saanut tunteet myllertämään miehen rinnassa. Ja näin ollen oli hän tiukentanut otettaan Dellereen olkapäässä, ja pientä nolostusta tuntien hellittänyt otettaan. Nyt nainen kuitenkin laski kätensä Theodorin käden päälle, joka lepäsi naisen olkapäällä. Aluksi Theoa lävisti pienimuotoinen hämmennys, joka vaihtui nopeasti hetkelliseen onnenkirpaisuun. Toisen varovainen ote tuntui loppujen lopuksi lohduttavalta.

"En ole koskaan tarvinnut lohduttajaa. Olen sinut murheitteni kanssa", hän vastasi hiljaa, ja veti kasvoilleen urhoollisen hymyn, verhoksi murheidensä päälle. Teeskentelemään ettei hän tarvinnut ketään lohduttamaan, että hän pärjäisi.
Vaikka hänen hymynsä oli reipas, saattoi tarkkaavainen huomata, etteivät hänen silmänsä hymyilleet. Ne suorastaan itkivät ilman kyyneleitä. Hänen silmiinsä oli kätkeytynyt pieni avunhuuto, odottamaan jotakuta sitä huomaamaan.

Pienellä vilkaisulla sivulleen saattoi hän huomata Seragin punertavat silmät, ja tämä näky sai miehen niskakarvat nousemaan pystyyn, jos sellaisia oli.
Hänen kehonsa jännittyi, hän varautui pahimpaan, sanomatta kuitenkaan Dellereelle mitään Seragin tilasta, hän ei halunnut säikäyttää naista, jollei tilanne pahenisi.
"Olen kuitenkin iloinen, jos onnistun lohduttamaan sinua. Se tuo tarpeeksi lohdutusta itselleni", hän sanoi naiselle, katsoen suoraan tämän silmiin, omilla apuahakevilla silmillään, hymyillen yhä tunteidensa peittona.

Delleree tunsi kylmän puhurin takin läpi. Hän värisi tuulessa kuin ohut paju. Jos hän olisi ollut yksin, olisi hän lähtenyt jo kohti Freijaa. Niin ei kuirenkaan ollut, eikä hän halunnut jättää seuralaisiaan. Hän oli syvästi kiitollinen Theodorin kädestä, joka lepäsi hänen olkapäällään. Ei siksi että se lämmittäisi kehoa, vaan siksi, että se lämmitti mieltä.

Theodorin sanat "En ole koskaan tarvinnut lohduttajaa. Olen sinut murheitteni kanssa", sai Dellereen kohottamaan hämmentyeen kysyvän katseen mieheen. Tyypillistä, miehistä oli niin tärkeää näyttää ulospäin rohkeaa ja kestävää. Dellereen kävi kovasti sääliksi toista. Vaikka tämä hymyili sanojensa päätteeksi urhoollisesti, eivät silmät hymyilleet. Delleree avasi suunsa, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei löytänyt sanoja. Hän kostutti huuliaan kielenkärjellään.
''Silmäsi eivät hymyile, Theo. Jos torjut lohdun nyt, tulet torjumaan sen aina. Älä vähättele itseäsi ja tunteitasi'', hän kuiskasi hiljaa toivoen, ettei Serag sanoja kuulisi. Hän katsoi Theodoria kysyvästi, surullinen pilke silmissä. Hänen teki mieli kääntää katseensa pois tämän apua huutavista silmistä. Vaikka tämä yritti olla vahva.

Delleree aisti äkisti muuttuneen Theodorin kehon jännittyneisyyden. Hän rypisti kulmakarvojaan ja kuunteli sitten tämän sanat siitä, että tämä olisi iloinen, jos onnistui lohduttamaan häntä. Delleree katsoi tätä ja tämän apua kaipaavia silmiä. Kuu loisti kokonaisena taivaalla, ei tummansinisellä tähtikannella näkynyt yhtäkään pilvenrepaletta sitä varjostamaan. Hän ei kuitenkaan keskittynyt tämän puheisiin. Miehen jännittyminen vaivasi häntä yhä. Hän seurasi katseellaan tämän äsken tekemää pientä vilkaisua kohti Seragia. Miehen silmät olivat karvaan punaiset ja heijastelivat kuunvaloa. Oli Dellereen vuoro tiukentaa otettaan Theodorin kädestä. Hän painoi miehen kättä omallaan olkapäätään vasten, suu puoliksi avonaisena ja silmät kauhusta levällään.
''Mitä tämä on, Theodor?'' hän kysyi kimeällä, pelokkaalla äänellä.

Serag kuuteli heitä, mutta heidän äänien sävyn muuttui. Serag uskoi äänen vaihtumisesta he olivat huomanneet hänet hieman erilaisessa. Mies ei katsonnut olenkaan punaisilla silmillä.
" Se on niin tyypyllinen sanonta ihmisiltä. Ei siinä muuten viikaa olut, että on kuulut sen niin monesti, kun on menettänyt rakastetunsa. " Serag sanoi, mutta uskoi Theodor ei leppyisi tuostakaan.

Serag hengitteli pullokapistusta. Miten monta kertaa hän veteli sitä. Se ei auttanut olenkaan. Parisen metriä käveli pois kivisestä alustasta. Miehen kääteen lohtui lapio ja sillä Serag kaivoi.
Serag oli aivan hiljaa. Hän ei katsonut edelleen heitä kahta.