Yönlilja~ [K-18 !!]

" Kauan olet ollut nyt payonissa? Onko sinulla jotain vaatimuksia minusta? Kauanko aijot olla täälä? Missä killassa olet? Aijotko liittyä mukaan sotaan vai tuletko turvaan, vai lähdemmekö pois? "
Räksän oli pakko hymyillä, kun tämä vampyyri neito kyseli häneltä, kuin kyselyikäinen lapsi, tai nuori. Tummat silmät katsoivat suoraan neidon punaisiin silmiin, ja vielä tuo neitonen jatkoi.
" Tahdotko perustaa koskaan perhettä? Mikä on koko nimesi? Missä olet syntynyt? Mikä oli toiveammattisi pienenä? "
Tämä alkoi räpläämään miehen hiussuortuvaa, joka roikkui tämän kasvojen edessä. Räksä alkoi muistelemaan mitä Sofia olikaan häneltä kysynyt.

"Olen oleskellut Payonissa nyt ehkä pari kuukautta, tai hieman pidempään. Ja höpsö, minulla ei ole mitään vaatimuksia sinusta enkä ole kummassakaan killassa ja en kyllä ole osallistumassa sotaan, koska minulla ei ole mitään takeita jäädä tänne", Räksä selitti vastaten Sofialle, koko ajan tummien silmien katseen pysytellessä toisessa.

Kun neito kuitenkin kysyi seuraavan kysymyksen, niin Räksän valtasi hieman vaivaantunut olo. Perhe. Hän ei oikeastaan halunnut perhettä, koska se oli hieman kiinni pitävä. Hän ei halunnut sitoutua, ei ainakaan vielä.
"Itseasiassa en olekaan ajtellut koko perhe asiaa", Räksä piti tämän jälkeen hieman taukoa ja katsahti nopeasti muualle, mutta nopeasti siirsi sen takaisin Sofiaan ja alkoi jälleen vastailla toisen kysymyksiin:
"Oikea nimeni on; Rude Rweren Rérieri Rverinpoika, mutta en vain käytä sitä lähes koskaan. Synnyin kaukana Payonista, Gardielin valtakunnassa. Toiveammattini on aina ollut soturi, ei ole siis miksikään muuttunut."

Näin. Hän sai ainakin nyt vastattua kaikkiin Sofian kysymyksiin.
"No itse asiassa, haluaisin kuulla sinusta kaiken", Räksä sanoi hiljaa ja virnisti nopeasti painaen nopean suudelman tämän punaisille huulille.
"Mikä on esimerkiksi lempivärisi? Missä sinä synnyit ja miten oikeastaan tuohon taloon jouduit?" Räksä kyseli mutta antoi toiselle kuitenkin aikaa vastata, tummien silmien yhä katsoessa noihin punaisiin silmiin.

Räksä meni aika hiljaiseksi perheen ottaessa huomioon. Naisella taas oli pieni hinku saada joskus lapsi, muttei sanonut mitään siitä kuitenkaan Räksälle.
"No itse asiassa, haluaisin kuulla sinusta kaiken" Mies sanoi virnistäen.
"Mikä on esimerkiksi lempivärisi? Missä sinä synnyit ja miten oikeastaan tuohon taloon jouduit?" Räksä antoi vihjeitä itsestä kertomiseen. nainen mietti hetken noita kysymyksiä, miten edes vastaisi niihin.
" Lempivärini on punainen. En tiedä missä olen syntynyt.. En ollut toivottu lapsi perheeseen.. Ja taloon jouduin, kun isäntä adoptoi minut. " Nainen vastasi hiljaa, kyynel vierähti tämän poskelle, jossei toinenkin.
" Anteeksi.. Vihaan menneisyyttäni. Siitä ei ole muita kuin syviä arpia, ei yhtään onnellista muistoa.. " Nainen mutisi hiljaa ja tuijotti lattiata surkeana. Hänen teki mieli vajota maan alle, häntä hävetti niin oma menneisyytensä ja varsinkaan kertoa sitä Räksälle. Joka oli sentään syntynyt valtakuntaan. Räksä varmaan alkoi vihata Sofiaa yhä enemmän, kunnes ei enään edes soisi naiselle katsetta.

// Anteeksi, lyhyyyyyt. Ei vaan ajatus kulje.. :'dd //

" Lempivärini on punainen. En tiedä missä olen syntynyt.. En ollut toivottu lapsi perheeseen.. Ja taloon jouduin, kun isäntä adoptoi minut. "
Hienoinen kyynel vierähti neidon poskelle, toinenkin perässään. Räksän ilme vakavoitui lähes heti ja tämä kuunteli kyllä loppuun, mitä toinen sitten sanoi.
" Anteeksi.. Vihaan menneisyyttäni. Siitä ei ole muita kuin syviä arpia, ei yhtään onnellista muistoa.. "
Räksä nyökkäsi ymmärtävästi ja tuli ehkä itsekin hieman surulliseksi tämän takia. Hän vei kätensä Sofian leuan alle ja nosti tämän punaisten silmien katseen takaisin itseensä.

"Sofia. Sinulla ei ole mitään hävettävää. Kaikilla on jonkinlainen menneisyys, eikä sille mahda mitään. Arvet saattavat olla kuinka syvät tahansa, mutta siltikin pitäisi ajatella vain tulevaa, eikä mennyttä, vaikka se välillä vaikealta tuntuukin", Räksä puhui, kuin mikäkin terapeutti, mutta hän halusi saada Sofian uskomaan, ettei tämän tarvinnut hävetä itseään, menneisyytensä takia.
"Ja minulle sinä voit kertoa ihan mitä tahansa. Sofia, minä rakastan sinua sellaisena, kuin sinä olet. Ei sinun tarvitse olla yhtään erilainen", Räksä jatkoi hetken päästä ja nosti kasvoilleen rohkaisevan hymyn. Hän koitti tosissaan saada toisen uskomaan, että piti tästä, sellaisena kuin tämä oli.

Puhumisensa jälkeen soturi suukotti nopeasti toista huulille ja katsoi koko ajan tätä silmiin.
"Minä olen sinun henkivartijasi nyt, eikä kukaan tee sinulle mitään pahaa enää", Räksä sanoi hiljaa ja silmien huolehtiva katse pysytteli koko ajan Sofiassa. Tällä ei todellakaan olisi mitään pelättävää, ei hänen kanssaan.

Räksä kuitenkin hymähti hetken päästä ja katsahti muualle huoneeseen nopeasti, kuitenkin sen pysähtyen taas Sofiaan.
"No, kerrohan mistä eläimistä pidät? minun on sitä varmaan turha kertoa", Räksä naurahti ja vilkaisi nopeasti Guideria. Niin, hän piti susista, enemmän kuin mistään muista, mutta toki hän eläinrakas oli muutenkin.

"Sofia. Sinulla ei ole mitään hävettävää. Kaikilla on jonkinlainen menneisyys, eikä sille mahda mitään. Arvet saattavat olla kuinka syvät tahansa, mutta siltikin pitäisi ajatella vain tulevaa, eikä mennyttä, vaikka se välillä vaikealta tuntuukin" Räksä sanoi ja naisen kasvoille nousi pienen pieni hymy. Mies todellakin taisi ymmärtää häntä jollain tapaa.
"Ja minulle sinä voit kertoa ihan mitä tahansa. Sofia, minä rakastan sinua sellaisena, kuin sinä olet. Ei sinun tarvitse olla yhtään erilainen", Räksä jatkoi hetken päästä. Nainen nyökkäsi tuolle hitusen näyttäen nyt hieman iloisemmalta.
"Minä olen sinun henkivartijasi nyt, eikä kukaan tee sinulle mitään pahaa enää", Räksä sanoi hiljaa.
" Kiitos.. Rakastan sinua. " Sofia pakotti kasvoilleen onnellisemman hymyn.
"No, kerrohan mistä eläimistä pidät? minun on sitä varmaan turha kertoa" Räksä kuulosti huvittuneelta. Nainen mietti jälleen hetken.
" En tiedä.. Sudet vaikuttavat hyvin mukavilta ja kissoistakin pidän erityisesti. " Nainen naurahti, ehkä hän piti kissoista sillä niitä sai pitää sylillä ja silitellä, niiden kehräyskin rauhoitti kummasti.
" Pidätkö kissoista? " Nainen kysyi, vaikka useilla oli kissoista sellainen käsitys että ne vain mourusivat aidan päällä eikä sen takia ihmiset saanaat nukuttua, mutta olihan niitä kotikissojakin sellaisia kesyjä ja kauniita. Talossakin oli yksi kissa nimeltään Mínth. Yleensä se oleskeli kaiket päivät naisen huoneessa katsellen ikkunalaudalta ulos.
Haukotus karkasi naisen huulilta aivan huomaamatta.
" Anteeksi.. Ei ollut tarkoitus. " Sofia ei halunnut näyttää epäkohteliaalta ja siltä etteikö miehen seura miellyttänyt häntä. päivä oli vain ollut melko raskas ja näytti jo veronsa.

Räksän kasvoilla karehtiva hymy, se pysytteli koko ajan noilla komeilla kasvoilla. Tämä yritti rohkaista Sofiaa omalla olemuksellaan, omilla sanoillaan. Ja saikin hymyntapaisen neidon kasvoille. Kuinka tuota soturia piristikään se, että Sofia hymyili jälleen. Se oli miehelle kaikki kaikessa, että Sofia olisi onnellinen ja iloinen. Jos tämä olisikin alakuloinen, niin hän halusi neidon tietävän että hänelle voisi aina kertoa, jos halusi jotakin sydämestään purkaa. Sitä varten mies siinä oli. Tukemassa ja auttamassa Sofiaa. Kukaan ei enää tekisi tälle neidolle pahaa. Hän oli sanonut sen Sofialle, ja oli myös vannonut sen itselleen. Ja se kyllä pitäisi.

" En tiedä.. Sudet vaikuttavat hyvin mukavilta ja kissoistakin pidän erityisesti. "
Sofia vastasi hänen kysymykseensä, mikä oli neidon lempieläin.
Räksä nyökkäsi hymyillen.
" Pidätkö kissoista? "
Räksä nyökkäsi jälleen ja avasi sitten myös suunsa:
"Pidän. Ne ovat ihan kivoja ja suloisiakin vielä. Nyt minulla onkin ihan oma kissimirri", Räksä sanoi, hieman virnistäen ja katsoi koko ajan Sofiaa, painaen jälleen nopean suudelman tämän punaisille huulille.

Haukotus. Se karkasi Sofian huulilta.
" Anteeksi.. Ei ollut tarkoitus. "
Räksä vain heilautti kättään.
"Ei sinun tarvitse anteeksi koko ajan pyydellä", mies sanoi ja hymyili peräjälkeen.
"Ehkä sinun kuitenkin pitäisi levätä. Vaikka yöolento oletkin, kultaseni", Räksä sanoi yhä hymyillen ja naurahti perään, kun hänenkin huuliltaan karkasi haukotus. Hänkään ei oikeastaan ollut nukkunut kunnolla viime yönäkään.

//Lyhkänen ,___,//

Miehenkin huulilta karkasi myös haukotus, niin haukotus oli tarttuvaa. Nainen naurahti tuolle ja suuteli myös tuon huulia, hieman pidempi kestoisemmin ja laskeutui sitten kyljelleen, puoliksi maaten ja puoliksi istuen.
Nainen silitteli Räksän hiuksia leikitellen niillä. Se oli ehkä tällä helkellä naisen lempi puuhaa tai oikeastaan hän ei juuri nyt osannut tehdä muuta, tai mikään muu ei luonnistunut juuri nyt häneltä.
" Ruvetaanko nukkumaan, vai kukutaanko yhä valveilla? " Nainen kysyi mieheltä lempeällä äänellä, hän rakasti miestä aivan valtavasti. Tuo oli hänen suojelusenkelinsä, todellinen suojelusenkeli. Hän ei ikinä päästäisi enkeliään lentämään pois luotaan, ei ikinä. Nainen suuteli jälleen miehen huulia, ne näyttivät niin houkuttelivalta koko ajan.

Nainen kellahti selälleen antaen räksälle enmmän tilaa vierestään. Nainen nojaili kyynerpäittensä varassa ja katseli katossa olevia kuvioita. Kaiken laisia erilaisia koúkeroita oli sinne kaiverrettu ja jotain kirjaimiakin.

//anteeksi lyhyys.. Ajatus ei kulje.. :'dd //

Räksä haukotteli jo toistamiseen, jonka jälkeen vain virnisti rakkaalleen, joka pian totesikin:
" Ruvetaanko nukkumaan, vai kukutaanko yhä valveilla? "
Räksän mielestä kumpikin kuulosti houkuttelevalta, mutta houkuttelevammalta kuulosti kyllä nukkuminen.
"Ehkä minä voisin ainakin torkahtaa", Räksä sanoi naurahtaen, joka kuitenkin katosi jälleen haukotukseen.

Räksä kellahti itse Sofian viereen kyljelleen ja katsoi nyt jälleen rakastaan, joka makoili vieressään. Silmät kyllä alkoivat pikkuhiljaa painua kiinnemmäs, eihän soturi ollutkaan nukkunut kovinkaan hyvin viimeaikoina.
"Olet kaunis", tuo sanoi vielä Sofialle, kuin haluten vieläkin varmistaa sen, että neitonen tiesi. Tiesi että hän rakasti ja piti tuosta vampyyristä, enemmän kuin mistään muusta. Tämä neito ja Guider olivat hänelle nyt kaikki kaikessa ja enemmänkin.

Räksä haukotteli jälleen ja kellahti hänkin nyt selälleen, ja katsoi hänkin katon erinäisiä koukeroita. Hän ei ollut tuntenut Sofiaa edes pitkään ja nyt voisi jo sanoa, että hän todellakin oli rakastunut tuohon neitoon. Hän ei halunnut minkään tulevan Sofian ja hänen väliin. Räksä pitäisi siitä kyllä huolen, ja visusti pitäisikin.

"Unelmoitko usein tulevaisuudesta?" Räksä pian, ja aivan yhtäkkiä kysyi, ja hamusi kädellään Sofian toisen käden omaansa, ja piti siitä nyt kiinni. Hän halusi tietää kaiken tuosta joka hänen vierellään oleili. Hän halusi tuntea kokonaan tämän, jota nyt jo rakasti niin paljon, ettei mitään rajaa. Oli outoa, että hän oli juuri sinä iltana kohdannut Sofian ja rakastunut, kun yleensä rakastumisesta Räksän kohdalla ei kuultu puhuttavankaan, joskaan harva edes tunsi tätä herraa, joka lähti paikasta niin nopeasti kuin oli tullutkin. Hän oli jutellut usealle, mutta kukaan ei tuntenut häntä laisinkaan loppuen lopuksi. Hän saattoi tuntea monia ihmisiä, jotka olivat hänelle avautuneet, mutta kukaan ei tiennyt hänestä mitään, sillä Räksä ei koskaan kertonut itsestään mitään.

"Olet kaunis" räksä sanoi. Naisen silmät olivat menneet jo kiinni, mutta havahtui ja avasi ne kuullessaan miehen äänen.
" Niin sinäkin.. siis olet komea. " Sofia sekoili jälleen sanoissaan, häntä jännitti hieman.

"Unelmoitko usein tulevaisuudesta?" Räksä kysyi.
" Aina, joka hetki. Unelmoitko sinä? " Nainen kysyi vasta kysymykseksi ja painoi päänsä miehen olkapäätä vasten tuntien kätensä miehen kädessä. Hän rakasti miestä aivan kamalasti, enemmän kuin omaa henkeään. Hän oli valmis uhraamaan vaikka itsensä Räksän puolesta ja tahtoi myös, että räksä tietäisi sen asian. Mies oli naisen koko elämä ja ilman elämää ihminen olisi niin kuin kuollut. Mies pelasti naisen kirjaimellisesti.

" Älä päästä kädestäni koskaan irti, rakas. Haluan elää kanssasi loppu elämäni, haluan kohdata sinut vielä tähtienkin takana, haluan nukkua kainalossasi ikuisuuden. Rakastan sinua. " Nuo sanat, ne tulivat suoraan naisen sydämmestä, kuin puhdasta kultaa. Ne olivat puhtaita ja aitoja. Vaikka teot olivat sanoja tärkeämpiä, silti nämä sanat olivat naiselle tärkeät. Ne merkitsivät niin paljon ja kertoivat, ettei nainen leikkinyt missään tapauksessa Räksän tunteilla vaan ne olivat aitoja. Rakkaus oli aitoa kun sai vastakaikua, elämää ei olis jos rakkauttakaan ei olisi.

Nainen hymyili miehelle kauniisti. Niin, tuo mies. Tuo oli prinssi, unelmien prinssi. Kera ihanan sutensa, guiderin. Tuo prinssi oli tullut pelastamaan prinsessan pahalta elämältä ja nyt he saattoivat elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Satuja. Niin, elämä ei voinut aina olla ruusuilla tanssimista vaikka se onnelliselta tuntuikin. Mutta silti, Sofian mielestä, sadut saattoivat herätä eloon Payonissa.

" Aina, joka hetki. Unelmoitko sinä? "
Räksä nyökkäsi. Kieltämättä hänkin unelmoi jonkin verran, vaikkei ihan mihinkään pää pilvissä kulkeviin kuulunutkaan. Hän usein yksinään ollessaan kuitenkin sortui unelmoimaan tulevasta. Mitäköhän kohtalo olikaan hänen elämälleen katsonut tapahtuvan? Nyt ainakin kohtalo oli asettanut hänen tielleen jotain hyvin kaunista ja suuremmoista, josta ei ihan heti halunnutkaan luopua. Soturi oli hieman ehkä vieläkin hämillään niistä tunteista, joita jo nyt tunsi tuota neitokaista kohtaan, mutta kuitenkin rakkaus oli sen verran humalluttava tunne, ettei siitäkään halunnut ihan heti luopua, ei.

" Älä päästä kädestäni koskaan irti, rakas. Haluan elää kanssasi loppu elämäni, haluan kohdata sinut vielä tähtienkin takana, haluan nukkua kainalossasi ikuisuuden. Rakastan sinua. "
Räksän kasvoille nousi kaunis hymy, joka tuntui vain komistavan soturia entisestään.
"Mikään ei erota meitä, ei edes kuolema, jos se minusta on kiinni", Räksä totesi hymyillen ja suukotti nopeasti toista, omaa prinsessaansa, jota oli ehkä odottanut koko elämänsä siihen asti. Ja nyt tämä oli hänen luonaan, hänen vieressään ja koskaan ei mies tulisi päästämään tästä irti, se olisi täysin varma asia. Jos hänellä oli joku jota puolustaa henkensä uhalla, niin se oli Sofia. Vaikka olihan hän henkivartijana velvollinen turvaamaan kenen tahansa hengen omallaan, mutta varsinkin Sofian. Kukaan ei enää koskaan saisi satuttaa neitoa, tai joutuisi vastaamaan siitä tälle tummahiuksiselle soturille.

Aivan kuin tarina. Prinssi löysi oman prinsessansa, ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka. Saattoi vain toivoa, että tämä pätisi myös tosielämässä. Vastaan saattoi tulla vaikka minkälaisia mutkia, mutta ne olisi kestettävä. Saduissa parien tielle eivät tulleet mitkään esteet, vaan se todellakin oli ruusuilla tanssimista, tosielämä ei ollut, ja sen soturi kyllä tiesi. Nytkin ihmiset olivat vallanhalussaan sytyttäneet sodan käyntiin, eikä kukaan enää olisi turvassa.

"...Ja minä suojelen sinua ikuisesti", Räksä totesi vielä hetken päästä heräten omista ajatuksistaan, jonne oli hetkeksi uponnut.
Rakastava suudelma painui Sofian lämpöisille, punaisille huulille. Räksä todellakin halusi neidon tietävän, että rakasti tätä enemmän kuin mitään muuta. Sofia ja Guider olivat hänen elämänsä, näitä kahta hän puolustaisi kuolemaansa saakka.

Kyynel vierähti naisen poskelle, pää pyörähti painautumaan miehen olkapäätä vasten. Sormi silitteli hellästi Räksän huulia ja silmät alkoivat lumpsua hiljalleen kiinni, vaikka kuinka nainen taisteli pysyäkseen hereillä, silti uni alkoi viedä voittoaan.

Ensimmäiset auringonsäteet tunkeutuivat ikkunanluukkujen raoista valaisten hieman huonetta, kuitenkin oli yhä hämärää. Nainen oli nukahtanut ja hengitti nyt äänettömästi ja rauhallisesti. Sofian uni oli kuin kertaus hänen entisestä elämästään, hän näki vain kaikki huonot puolet siitä. Täppämänsä ihmiset, noiden veriset ja järkyttyneet kasvot vailla rakkautta. Odottaen viimeistä tuomiota. Elämä sujahti naisen unessa kuin pikakeleuksella pysähtyen kuvaan missä hän istui Räksän vieressä, mies oli kuvassa kuollut kaula ruhjeltuna. Naisen silmät avautuivat samaten apposen auki ja tämä nousi nopeasti istualteen hengittäen raskaasti ja katsoen järkyttyneenä seinää. Oliko tuo ennustus? Tappaisiko hän muka Räksän.. EI EI EI Se oli mahdotonta, hän ei tekisi mitään pahaa Räksälle, hän rakasti tuota miestä sydämmensäpohjasta ja jollakin tapaa myös tahtoo suojella tuota.

Varovasti nainen ylitti Räksän, lattia narisi naisen jalkojen alla. Pelko naisen sisällä paukutti kovana, hän ei halunnut saattaa Räksän henkeä vaaraan. Olisi varmaan parasta, että hä lähtisi pois.. Yrittäisi unohtaa.. Se ei kyllä tulisi onnistumaan häneltä. Sofia saapui teljetyn oven eteen. Tämä alkoi repiä lankkuja pois oven edestä kyynelten virratessa poskilla vuolaasti, kädet olivat ihan verillä kun nainen lopulta sai lankut pois oven edestä. Hitaasti nainen avasi narisevan oven astuen ulos, aamuun.
"Kiitos, Räksä. Olet mun koko elämäni.. " Nainen kääntyi vielä katsomaan räksää hiljaa painamaan tuon ulkonäköä mieleensä, mutta kun aika oli lähteä Sofian jalat eivät suostuneet liikkumaan. Rakkaus oli jähmettänyt tämän jalat siihen sijoilleen, siis nainen jäi oven suuhun tuijottamaan miesta ja sutta kyynelten kera.

Räksä oli jossain vaiheessa nukahtanut Sofian vierelle. Hän ei nähnyt oikeastaan mitään unta, kävi vain eilisen päivänä asioita läpi nukkuessaan. Hän ei ollut nukkunut pitkään aikaan. Soturi, joka oli vain kuljeskellut, ja kävellyt päivät, ja yöt läpeensä, eipä ollut juurikaan nukkunut tai levännyt, paitsi nyt.

Tämä ei huomannut kun Sofia hyppi hänen ylitseen ja meni ovelle, repimään lautoja siitä irti. Guider oli kuitenkin herännyt ja nyt se killitti ruskeilla nappisilmillään Sofiaa sängyn viereltä. Susi oli hieman ihmeissään, mitä tämä neitonen nyt teki. Nopeasti se olikin pystyssä istumassa ja ulisi muutaman kerran pyytävään sävyyn, kuin sanoen:
'Jääthän sinä vielä tänne?'

Kohta sitten tämä tummahiuksinen soturikin heräsi. Hän avasi tummat silmänsä ja käänsi melkein heti katseensa viereensä, jossa vampyyri neito ei enää ollutkaan. Siinä samassa soturi ponkaisi istumaan ja tavoitti katseeseensa Sofian, joka oli ovella, kädet verisenä. Hieman mies ihmetteli että miksi tämän kädet olivat veriset, mutta pian tämä saikin tietää. Lautoja oli revitty irti ja ei voinut soturi olla huomaamatta itkuisia silmiä.
"Sofia...?" Räksä sanoi hiljaa tämän nimen ja nousi pystyyn, astumatta kuitenkaan askeltakaan eteenpäin, kuin peläten, että neitonen jättäisi hänet, lähtisi pois.

"Mikä sinun on?" Räksä kysyi kasvoillaan huolestunut ilme. Hän todellakin välitti Sofiasta, eikä haluaisi joutua eroon tästä. Tummat hiukset heilahtivat kun tämä katsahti susi ystäväänsä joka nousi pystyyn ja käveli rauhallisesti aivan Sofian eteen ja katsoi tätä tummilla silmillään, jotka olivat lähes samanlaiset kuin isännälläänkin. Myös Räksä katsoi koko ajan Sofiaa, kuin pyytäen. Hän otti muutaman askeleen eteenpäin ja ojensi hieman kättään.
"Älä lähde", mies sanoi hiljaa. Kasvojen ilme oli vakava, hieman jopa surumielinenkin, kun tämä Sofiaa katsoi.

"Mikä sinun on?" Räksä kysyi kasvoillaan huolestunut ilme. Sofia katsoi tuota surullisena kyynelten valuessa tämän poskilla ja käsien pyyhkiessä niitä pois niiltä koko ajan saaden kasvotkin aivan verisiksi käsien veren takia.
" En voi.. En ole hyvää seuraa sinulle.. En ansaitse sinua, ansaitset paljon parempaa! " Koko uni hirvitti yhä Sofiaa, häntä oksettikin pelkkä ajatus koko unosta.. Vaikka se oli unta.. Silti nainen pelkäsi sitä. Koko tämän keho tärisi pelosta ja kauhusta.
"Älä lähde", mies sanoi hiljaa. Suru vain yltyi naisella, nyt tämä peitti kasvonsa kokonaan verisillä käsillään ja itki niihin, hänen teki mieli kuolla vain sen takia, ettei olisi tehnyt mitään pahaa Räksälle, vaikka harvoin hänelle oli enään tullutkaan itsehillinnän murtumis kohtauksia, silti..
" Räksä.. En lähde, vain jos lupaat suojella itseäsi enemmän kuin minua. Tiedäthän.. Vampyyrit ovat joskus hyvin oikukkaita, emme pakosti aina pysty hillitsemään itseämme.. Minulla on niitä vaikeuksia välillä.. Ole kiltti ja tapa minut suojellaksesi itseäsi jos niin käy.. Pyydän sitä sinulta.. " Surulliset ja kamalat sanat sylkeytyivät naisen huulilta, joidenkin korvaan se saattoi kuulostaa siltä, että sofia ajattelisi itseään nyt enemmän kuin muita, mutta tosi asiassa, Sofia ei ajatellut patkääkään itseään, sillä oikeasti hän pelkäsi kuolemaa vaikka eläväkuollut nyt jo olikin..
" Rakastan sinua.. " Sofia sanoi vielä räksälle tuijottaen tuota tiiviisti surumielisillä kasvoillaan. Jokunen pari olentoakin kävelivät naisen ohi katsoen tätä hyvinkin oudosti ja paheksuvasti, sofia saattoi kuulla myös pari sanaa noiden kuiskailuista 'Saastainen ämmä'. Ei sofia niistä välittänyt, hän halusi vain pian halaamaan Räksää ja pyytää anteeksi käytöstään, ja tuskaa minkä sillä oli Räksälle tuottanut.
" Anteeksi.. Olen kamala ja hyvin pahoillani.. "

" En voi.. En ole hyvää seuraa sinulle.. En ansaitse sinua, ansaitset paljon parempaa! "
Sanat jollakin tapaa satuttivat Räksää. Ei, hän ei halunnut ketään muuta kuin tämän neidon, joka nyt edessään itki, eikä Räksä tiennyt syytä tähän tunnepurkaukseen, johon oli oikeastaan herännytkin.
" Räksä.. En lähde, vain jos lupaat suojella itseäsi enemmän kuin minua. Tiedäthän.. Vampyyrit ovat joskus hyvin oikukkaita, emme pakosti aina pysty hillitsemään itseämme.. Minulla on niitä vaikeuksia välillä.. Ole kiltti ja tapa minut suojellaksesi itseäsi jos niin käy.. Pyydän sitä sinulta.. "
Tummahiuksinen mies nielaisi muutamaan otteeseen ja käänsi katseensa hetkeksi muualle, muuten hänkin olisi varmaan alkanut tunteilemaan. Soturi kuitenkin käänsi nopeasti katseensa takaisin ja katsoi suoraan Sofiaa, joka sanoi seuraavaksi nuo sanat.
"Rakastan sinua.." Räksän kasvoille nousi vaitonainen hymy ja tämä katsoi yhä Sofiaa, kuitenkin käveli nyt rauhallisesti tämän luokse, kun vampyyri neito pyyteli yhä anteeksi.
"Sinun ei tarvitse pyydellä anteeksi", Räksä kuiskasi hiljaa ja kietoi tämän halaukseen. Hän ei halunnut että Sofia olisi surullinen, ei missään nimessä. Tämä kaunis olento.

Tummahiuksinen huokaisi hiljaa ja nielaisi muutamaan otteeseen taas. Hän tunsi jonkinlaista syyllisyyttä tähän, mutta peitti sen ja tyytyi vain halaamaan Sofiaa, saadakseen tämän surun pois. Käsi siirtyi silittelemään noita vaaleita hiuksia. Hän ei välittänyt kadulla kulkevista ihmisistä mitään. Hän halusi vain olla tämän rakastamansa neidon tukena, ei mitään muuta.
"Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta ja olen valmis kuolemaan puolestasi", Räksä totesi hiljaa ja halasi yhä toista.Hän ei halunnut eroon Sofiasta, ei nyt eikä milloinkaan. Jos vain hän pystyisi pysymään ikuisesti tämän luona, niin hän pysyisi muitta mutkitta.

Kun soturi sitten irroutautui Sofiasta tämä otti neidon kädet omiinsa ja katsoi niitä.
"Nämä tarvitsee kyllä paikata", Räksä totesi ja hymyili, suukottaen toista noeasti huulille ja kääntyi sitten erään lipaston puoleen ja otti sieltä joitakin kankaanpaloja ja käveli takaisin Sofian luokse kietoen näitä kankaanpaloja veristen käsien ympäri.
"Noin", Räksä sitten sanoi kun oli saanut Sofian kädet puhidstettua ja kiedottua kankaita niiden ympäri. Sitten tämä katsahti noihin silmiin joita niin rakasti.

Mies tuli sofian luokse ja kietoi kätensä tämän ympärille, se tukahditti saman tien surun liekin naisen sisältä ja tämä sulki silmänsä painaen samalla kasvonsa tuon olkapäätä vasten.
" Anteeksi.. " Sofia sanoi purren huultaan ja tukahduttaen yhä pientä liekkiä sisällää. Hän alkoi jo rauhottua. Räksä lähti hakemaan kohta sisältä jotain ja tuli pian kankaanpalojen kanssa naisen luo kietoen nuo tämän käsien ympärille. Jälleen mies joutui auttamaan Sofiaa. Sofia nosti käsiään ja katsoi niitä, taas häntä jouduttiin myös paikkaamaan. Koskakohan hän oppisi olla telomatta itseään.
" Kiitos, Räksä. " Pieni hymy koristi naisen kasvoja tuon katsoessa miestä suoraan silmiin, mutta pian katse valui taas käsiin. Kankaat alkoivat värjääntyä pikkuhiljaa verellä, mutta ei palkoa. Kädet alkoivat jo sen verran parantua, etteivät ne enään vuotaneet.
" Sinustahan voisi tulla hyvä lääkäri. " Sofia naurahti Räksälle huvittuneena ja sipaisi tuon hiuksen Räksän kasvoilta.
" Kiitos oikeasti, sinusta on suuri apu. "

Mielelläänhän Räksä toista auttoi, ei siitä ollut ollenkaan haittaa. Tottahan toki soturi rakastamaansa neitoa tahtoi auttaa, kun jo piti auttamisen velvollisuutta muutenkin itsestäänselvänä asiana. Kun toinen sitten kiitti häntä, ei voinut soturi olla naurahtamatta hieman. Kyllä Sofian kädet tuosta parantuisivat hetkessä, jos toisessa.
" Sinustahan voisi tulla hyvä lääkäri." Sofia sitten naurahti ja sipaisi muutaman hiuksen Räksän kasvoilta. Soturi virnisti.
"En ole koskaan edes harkinnut asiaa", Räksä totesi naurahtaen ja painoi pienen suudelman toisen poskelle. Eipä hän todellakaan ollut miettinyt lääkärin ammattia, vaan jätti sen ihan mielellään muille ihmisille.
Kun Sofia jälleen uudelleen kiitti häntä niin toinen hymähti ja pudisteli päätään.
"Mitä pienistä. Olen joutunut sitomaan niin monet haavat että se on lastenleikkiä jo" soturi kertoi ja painoin nyt taas huulensa Sofian huulia vasten ja suudelman jälkeen katsahti toista silmiin.
"En aio päästää sinua lähtemään yksinäsi minnekkään", soturi vielä vannoi ja huokaisi sitten. Hänen oli hivenen nälkä.
"Mentäisiinkö etsimään jostain ruokaa, meinaan minulla olisi hieman nälkä", Räksä sitten naurahti ja sipaisi hän nyt Sofian kasvojen edestä muutaman hiuksen. Guiderkin vingahti kertaalleen, taisi senkin olla hieman nälkä.

Ruskeasilmäinen katsahti uudelleen vampyyri neitoa ja hymyili tälle.
"Mennäänkö?" tämä sitten vielä kysyi ja katsoi toista suoraan silmiin.
"Ei meidän pakko ole jos et halua", Räksä sitten vielä selitti toiselle, sillä ei heidän ollut pakko mennä, mutta ehkä liikkuessa sai jotain muuta ajateltavaa ja ruoka aina piristi mieltä, ainakin Räksän mieltä, joka nyt muutenkin yritti ainakin olla positiivinen lähes joka asiassa ja ajatella kaikkien parasta.
Myös Guider näytti lähtövalmiilta. Sen häntä heilui ja pienet nappisilmät katsoivat kaksikkoa kuin sanoen 'Milloin mennään?'

"Mentäisiinkö etsimään jostain ruokaa, meinaan minulla olisi hieman nälkä", Räksä kysyi. Sofian kasvoille levisi pieni hymy, hän ei oikein syönyt 'ihmisten' ruokaa, mutta oli toki tulossa mukaan, eihän miehen nyt nälkään kuulunut kuolla. Ilmeisesti nainen oli syventynyt ajatuksiinsa niin syvästi että Räksän piti pari kertaa herätellä häntä suden kera.
" J-joo mennään vain. " Sofia sanoi nopeasti hymyillen Räksälle ja tarttui tuon kädestä kuin turvallisesta kilvestä.
" Mistä aijoit hankkia syötävää? Kadulla tuskin myydään mitään.. " Nainen kysyi Räksältä luoden tuohon kysyvän katseen ja rapsuttaen sitten vierellään kulkevan suden korvan takaa nopeasti, mutta nopeasti Sofia kietoi sitten kätensä Räksän vasemman käden ympärille turvautuneesti.
" Rakastan sinua.. " Sofia toisti jälleen, pieni pelko sisällään siitä, että mies kyllästyisi jo naisen jatkuvaan toistamiseen siitä, että rakastaa mestä. Totta se kuitenkin vain oli, sitä ei voinut keltää edes ne mehet joilla oli eniten valtaa. Tämä rakkaus oli vahva ja vankka joka ei vääntynyt, katkennut tai mitään muutakaan tehnyt pahimmassakaan ylämäessä.

Räksä hymyili Sofialle, ja kuunteli mitä tämä oli sanomassa.
"No kyllä sitä jostain syötävää löytyy", Räksä naurahti ja katsahti Sofiaa. Toinen todellakin oli viehättävä.

Rkastan sinua. Nuo sanat kaikuivat tämän päässä koko ajan ja niinhän hänkin rakasti Sofiaa yli kaiken. Eikä tämä halunnut lähteä Sofian luota koskaan, jos ei vaan ollut pakko. Kuitenkin aamu oli pitkällä, ja se oli sarastanut jo jonkin aikaa. Räksä oli vapaa mies, mutta oli unohtanut erään jutun, jota voisi kutsua työksi. Hänhän oli henkivartija, mutta ei ollut muistanut lupautuvansa erään pyöreän aasaherran vartijaksi joksikin aikaa, kun tämä lähti vierailulle.

Kauniit vaunut pysähtyivätkin Sofian ja Räksän eteen ja Guider haukahti kertaalleen.
"Täällähän sinä olet! Kai muistit, että olit lupautunut minulle henkivartijaksi?" aatelisherra puhui vaunuista ja katsoi Räksää ja Sofiaa hieman ärtyneesti.
"Tottakai muistin", tummahiuksinen totesi ja katsahti maata. Hänen olisi pakko jättää Sofia.
"Anteeksi, minun on pakko mennä nyt. Mutta lupaan että tapaamme vielä, joskus", Räksä sanoi hiljaa ja surullisesti. Hän veti vielä neidon viimeiseen halaukseen ja painoi suudelman tämän huulille. Hän ei tulisi koskaan unohtamaan tätä neitoa, ei koskaan.

Räksä kiipesi vaunuihin ja katsoi vielä viimeisen kerran Sofiaa, muttei hymyillyt. Hän joutuisi jättämään rakkaansa. Pieni huokaisu kantautui miehen suusta mutta se hukkui hevosten kavion kopseisiin. Vaunut katosivat paikalta.


//kiitos aivan ihanasta pelistä <33 Nyt herra sitten siirtyykin sinun käsiisi<33//

Sofia hymyili kauniisti Räksälle pitäen tuon kädestä tiukasti kiinni onnellisena. Hän saisi elää tuon miehen kanssa, hänellä olisi paikka tuon miehen sydämmessä.

Kaksikon käveltyä hetken matkaa heidän eteensä kaartui kauniit vaunut ja sen ikkunan takaa kurkisti aatellismies.
Sofia katsoi ilmeettömänä aatelista tuon sanoessa että Räksä oli lupautunut hänen henkivartijakseen ja täytyisi nyt lähteä mukaan. Suru viilsi tytön sisuksissa ja suru pisteli tämän kurkussa.
Ei, tässäkö tämä nyt sitten oli? Muuttuisiko hän taas haamuksi, pelkäksi harhakuvaksi.. Likaiseksi huoraksi?
Kyynel vierähti Naisen poskelle, tämä ei voinut pidätellä niitä enään, ne vain pyrki ulos kyynelkanavista.
"Anteeksi, minun on pakko mennä nyt. Mutta lupaan että tapaamme vielä, joskus", Räksä sanoi hiljaa ja surullisesti.
Kuitenkaan mies ei saanut vakuutettua naista, pieni tunne Sofian sisällä sanoi, että tämä oli nyt sitten tässä. Hän ei näkisi enään ikinä Räksää. Hänen sydämmensä särkyisi, hän hajoisi kuin posliini astia koville mukulakiville.
Sofia sai silti vielä kuitenkin tuntea miehen vahvat käsivarret ympärillään ja hellän suudelman huulillaan kunnes joutui jättämään sanattomat hyvästit Räksälle.

Sanaakaan Sofia ei suustaan saanut, vain kyyneleet valuivat tämän poskia pitkin ja suru tappoi häntä sisältäpäin.
Jos räksä osasi vähääkään lukea naisen huulilta tämä olisi voinut huomata naisen sanovan 'Rakastan sinua aina'.

Vaunut lähtivät liikkeelle naisen katsoessa niitä tiiviisti surullisella katseella ja yrittäen tavottaa koko ajan Räksän kasvojen katsetta, mutta ne alkoivat olla jo niin kaukana, että se oli miltein mahdotonta. Nainen pudottautui polvilleen hukuttaen kasvonsa käsiinsä ja itkien hiljaa, äänettömästi särkynyttä sydäntään.

// kuten myös. .'>> Pidin myös pelistä paljon <33 //