Yönlilja~ [K-18 !!]

"Sinä saat ne kyllä omaksi. Tuskin tuon talon omistaja niitä enää kaipaa", Räksä sanoi. Pienen pieni erikoinen ilme kävi naisen kasvoilla.
" Kiitos. " Nainen hymyili tuolle, kuin säteilevä aurinko.
"Olen edelleen ammatiltani soturi ja henkivartija", mies kertoi ja hymähti hieman. jälleen pieni vahingoniloinen ilme kävi Sofian kasvoilla, oliko hän kysynyt tuon ammattia jo? Sekoittiko tämä tunne Sofian ajatuksen kulun? Ehkä, mutta ei se ollut ihmekkään. Hän oli niin onnellinen.

"Mutta sotakaan ei erota meitä, eihän?" Räksä kysyi ja nosti Sofian ilmaan pyörittäen tätä ympäri. Nainen oli jotenkin erityisen onnellinen, tuo mies, se oli kuin taivaanlahja, hän tipahti enkelinä hänen elämäänsä.
"Vain kuolema." Nainen sanoi varmasti, jotenkin hänestä tuntui että olisi lausunut vihkivalan, se lause oli niin virallinen. Mitä jos mies ei edes aatellut aloittaa mitään parisuhdetta, vaan hengaili tai seurusteli nyt näin vain? Mutta se olisi sen ajan murhe, ei tämän ajan.
"Nuo vaatteet todellakin pukevat sinua, vaikka eivät nyt mitkään kalliit vaatteet olekaan" Räksä sanoi.
"Noh, kalliimmat varmasti kuin ne minun." Nainen naurahti ja tunsi kuinka miehen käsi hakeutui tämän kädestä kiinni, lämmin. Toisin kuin Sofian ruumis oli hyvin kylmä. Ei ilmasta johtuen vaan luonnostaan.
"Mennään." Sofia nyökkäsi vastaukseksi ja kiisi räksän vierellä, pieni pelko kulki naisen selkää pitkin. Ei hänen kuulunut pelätä, ei missään tapauksessa. Olihan hänen rinnallaan ehtä oikea sotilas ja henkivartija!
Nainen painoi päänsä Räksän olkapäätä vasten, tuo mies oli niin lämmin.

Sofian silmät kulkivat tarkkaavaisesti koko ajan tori-katua. Hänen oli onnellinen näin. Sofia katseli myös Guiderin temmellystä, miten tuo susi oikein jaksoi syödä noin paljon hiiriä? Mieni naurahdus karkasi naisen huulilta ja silmät kulkivat miehen kasvoille, kaulalle, rinnalle ja heidän käsilleen. Hän oli rakastunut.
" Ota minut mukaasi, täältä saastaiselta alueelta. " Naisen silmät tapittivat miehen silmiä anovasti.
" Ole kiltti.. Pyydän. "

"Vain kuolema", Sofia totesi, kun Räksä oli lennättänyt häntä muutaman kerran käsivarsillaan ja pyörähtänyt ympäri. Niin. Vain kuolema heidät erottaisi. Hän olisi valmis olemaan, sitoutumaan Sofian kanssa, jos toinen kulkisi hänen mukanaan ja antaisi hänelle vapautta. Mies ei todellakaan ollut mikään paikallaan pysyvä luonne.

He kävelivät pian käsi kädessä torikatua pitkin, kun Sofia painoi myös päänsä miehen olkapäätä vasten. Torikatu oli ihmeen hiljainen, vaikka reunoilla möykkäsivätkin jotkut humalaiset. Ne eivät kuitenkaan pääsisi tekemään Sofialle mitään pahaa, tai humalaisten päät makaisivat sen jälkeen jossakin katuojassa.

" Ota minut mukaasi, täältä saastaiselta alueelta. "
Pyyntö sulatti miehen sydämen ja nuo eksoottisen väriset silmät kimmelsivät kauniisti.
"Otan sinut mukaani, jos vain pystyt sulattamaan sen, että olen kulkuri luonne, enkä pysy kauaa aloillani", Räksä vatasi pysähtyen ja nyt tämän toinen käsi hakeutui Sofian toiseen käteen. Tummat silmät katsoivat suoraan noihin vaaleanpunertaviin silmiin. Niiden tuike, tummien silmien tuike. Se oli pyytävä. Hän ei kuitenkaan haluaisi erota tästä vampyyri neidosta. Nyt hänen sydämensä oli saanut vallan. järki oli jäänyt taka-alalle. Hän halusi olla vain Sofian kanssa, ja toisi tälle ihan mitä vain, mitä toinen pyytäisi ja mikä oli saatavissa.

"Haluan sinut mukaani", Räksä sanoi hiljaa, ja yhä tummat silmät katsoivat suoraan toista silmiin. Hän pelkäsi osittain Sofian vastausta. Jos tämä ei halunnutkaan vaeltaa soturin kanssa? Räksä pelkäsi sydämensä särkyvän, hän ei ollut koskaan ennen kokenut sitä, mutta silti hän pelkäsi sitä. Ehkä enemmän kuin mitään muuta. Hän menettäisi onnensa, jos Sofia ei suostuisi siihen hänen systeemiinsä.

"Otan sinut mukaani, jos vain pystyt sulattamaan sen, että olen kulkuri luonne, enkä pysy kauaa aloillani" Räksä vastasi. Sofian silmät hakeutuivat miehen kasvoille. Naisen ilme oli outo, siinä oli ehkä ripaus hämmentyneisyyttä ja loput onnellisuutta.
" Tietenkin! Kävelen vaikka kallion lävitse, että saan olla kanssasi! " Sofian silmäkulmasta valui pieni kyynel, hän oli niin onnellinen, että se sai naisen myös itkemään.

"Haluan sinut mukaani" Mies sanoi hiljaa. Sydän, se ei taaskaan suostunut pysymään aloillaan. Aivan kuin se olisi yrittänyt morsettaa naiselle vuorosanoja tähän herkkään hetkeen, hiljaiseen hetkeen. Niin, kaikkein keuneimmat ja todellisimmat sanat tulevat aina suoraan sydämmestä, tunteita vähättelemättä.
" Rakastan sinua. " Sofia kietoi kätensä miehen ympärille suudellen tuon pehmeitä huulia, antaen kyynelien virrata poskia pitkin, antaen kovan kilven, jota oli kasvattanut jo vuosia ympärilleen murtua. Nainen oli nyt valmis vaikka antamaan kaiken elämässään, että saisi olla tuon miehen kanssa, saisi rakastaa tuota.

Sofia lakkasi itkemästä ja hiljentyi, oli niin hiljaista. Kukaan ei kiljunut tuskissaa, juoppajaan ei kuulunut nyt missään, yöeläimet eivät pitäneet ääntä. Vain heidät saattoi kuulla, aivan kuin he kolme olisivat ainoita eläviä maan päällä, muu maailma olisi kadonnut. Rakkaus, se sokeutti aistit, ja sai mielen sekaisin. Sofia hymyili miehelle ja silitti tuon hiuspehkoa.
" Minä todellakin rakastn sinua. "

// Anteeksi lyhyys.. ja jotenkin outo teksti.. Oon ollut nyt tässä sänkypotilaana 3 päivää ja sen myös huomaa.. :'s Koita kestää.. //

" Tietenkin! Kävelen vaikka kallion lävitse, että saan olla kanssasi! "
Räksä hymyili. Hymy oli hyvin kaunis ja siinä oli monta tunnetta mukana. Mies rakasti toista, ja oli itsekin valmis tekemään lähes mitä tahansa toisen vuoksi.
Kyynel vierähti vampyyrin poskelle, muutama lisääkin, kun toinen totesi jälleen:
" Rakastan sinua. "
Sitten neitonen kiersi kätensä Räksän ympäri ja suuteli tätä. Tummahiuksinen saattoi jälleen maistaa toisen huulet ja vastasikin suudelmaan. Hän ei haluaisi päästää tuosta irti. Kyyneleiden suolainen maku maistui välillä, heidän suudellessaan.

" Minä todellakin rakastan sinua.
Räksä hymyili neidon silittäessä hänen tummia, hivenen sotkuisia hiuksiaan ja tämä vastasi hiljaa, lähes kuiskaten.
"Niin minäkin sinua, enkä aio kadottaa sinua milloinkaan", soturin ääni oli varma ja siitä kuulsi miten toinen todellakin välitti Sofiasta.

Hiljaisuus. Oli outoa, että torikadulla oli edes yöllä hiljaista. Vain he kolme. Räksä, Sofia ja Guider, joka nyt pomppi taas jossakin etsimässä hiiriä. Se oli iloinen, ja sen iloisuus teki myös Räksänkin iloiseksi, mutta nyt hänet teki iloiseksi myös toinen henkilö; Sofia. Miten hän sattuikaan juuri sinä yönä löytämään tämän neidon? Jota rakasti. Josta halusi pitää huolta kuolemaansa saakka. Joka hyväksyi hänen vaeltajan luonteensa, ja tulisi hänen mukaansa. Sellaista ei löytäisi joka päivä. Räksä oli onnellinen. Hyvin onnellinen. Hän oli joskus miettinyt että hänen sydämestään puuttui jotain, ja nyt hän sen tiesi. Se oli rakkaus. Hän oli torjunut sen tunteen sydämestään, peläten särkevänsä joko oman tai toisen sydämen. Hän pelkäsi myös menettävänsä vapautensa, mutta ei nyt. Sofian kanssa kaikki tuntui niin paljon erilaiselta. Ihanalta.

Räksä veti Sofian lähemmäs itseään ja katsoi koko ajan noihin vaaleanpunertaviin, kauniisiin silmiin. Tarvitsiko sanoja kuvaamaan sitä, mitä tuo soturi nyt tunsi vampyyria kohtaan? Ei. Suudelma. Sellaisen pehmeän ja lämpimän Räksä vielä painoi toisen huulille, ja kun hän jälleen irrottautui toisesta, niin hän kuiskasi jälleen hiljaa.
"Mennäänkö?"

"Niin minäkin sinua, enkä aio kadottaa sinua milloinkaan" Sofia hymyili tuolle, hänen kasvoiltaan ei ollut vieläkään kadonnut se onnellinen hymy.
" Et sinä kadotakkaan. Seison rinnallasi, niin kauan kun sallit sen minulle. Ja silloinkin kun et salli sitä, olet mielessäni aina, aina minun muistoissani ja aina saatan tuntea sen kun suutelet minua. " Pian nainen saikin tuntea Räksän huulet jälleen omiaan vasten, hän nautti, sen huomasi tämän kasvoiltakin.
"Mennäänkö?" Räksä kysyi.
Nainen nyökkäsi päätään, ja lähti kävelemään miehen rinnalla sinne minne mies heitä veikään. Sofia katseli hymysuin kuinka Guider loikki jälleen sinne sun tänne. Oli vaan niin tavattoman hiljaista.

Jostain kujalta kuului kuitenkin epämääräistä kolinaa, jokin tumma hahmo astui sieltä esiin toisessa kädessä nuoli ja toisessa Jousi. Hahmo asetteli nuolen Jouseen ja tähtäsi kaksikkoa sillä. Sofia pelästyi tuota, ja tämän kasvoille ilmestyi epätoivoinen sekä pelokas ilme. Hahmo jännitti jousen. Sofia rukoili mielessään pari rukousta, vaikka ei ollut edes uskovainen. Nuoli sinkoutui jousesta, lävistäen Sofian kyljen. Nainen kiljaisi ja kaatui maahan pidellen kylkeään, nytkö hän kuolisi?

// Anteeksi siis lyhyys, epäselkeys ja tunnelman tuhoaminen. :'s //

He lähtivät taas kulkemaan torikatua pitkin poispäin. Kohta kuitenkin eteensä pöllähti tumma hahmo kera nuolen ja jousen. Räksä veti nopeasti miekkansa esiin, mutta kuitenkin liian myöhään reagoi, sillä nuoli sinkoutui ilmassa kuin hävittäjä taivaalla ja lävisti Sofian toisen kyljen neidon kaatuessa maahan huudahtaen.
"Sofia!" Räksä karjahti ja kyyristyi nopeasti toisen viereen. Ei sinänsä pahalta näyttänyt, sillä nuoli ei ollut mennyt kauhean lähelle luita ja se oli kuitenkin melko sivussa. Kipeä se toki ihan varmasti oli.
"Guider!" Räksä huudahti sitten pitäen tummaa hahmoa silmällä. Tumma hahmo kuitenkin vain seisoi ja katsoi heitä. Susi juoksi nopeasti paikalle ja Räksä pyysi sitä pitämään seuraa Sofialle.

Itse soturi lähti kohti tummaa hahmoa, miekka tanassa.
"Tuo oli viimeinen tekosi", soturi murahti ja tummissa silmissä välähti salamoita. Tuo todellakin olisi hepun viimeinen teko. Toinen kuitenkin veti huotrastaan sapelin näköisen, melko kevyen miekan. Räksä hyökkäsi toista kohti ja ihan hyvin toinen torjui soturin iskut, mutta sen tummahiuksinen huomasi, että toinen oli paljon huonompi ja hitaampi liikkeissään kuin nopea ja siroliikkeinen Räksä. Pian Räksä saikin osuman tuon rintakehään ja sai potkaistua sapelin pois hahmon kädestä ja nappasi sen omaansa lävistäen sitten tuon rintakehän suunnilleen sydämen kohdalta. Hahmo örisi vielä hetken aikaa jotain, kunnes sitten sielu lähti etsimään uutta kotia. Kuolema. Se oli tullut noutamaan tuota ampujaa, ja todellakin, Sofiaa ampuminen oli ollut tumman hahmon viimeinen teko, siitä oli Räksä pitänyt huolen.

Huoli. Se kaversi miehen mieltä syvästi. Nopeasti tämä juoksi Sofian ja Guiderin luo. Guider oli mennyt makaamaan Sofian vierelle, yrittäen siten pitää tätä lämpimänä.
"Sofia, sattuuko sinua?" soturi kysyi huolen painaessa äänessään. Nopeasti tämä kiitti sutta, joka ei kuitenkaan liikahtanut. Sekin halusi olla tuon vampyyri tytön lähellä.
"Hän on kuollut nyt. Ampuja siis", Räksä kertoi hiljaa, hymyilikin hieman ja puristi Sofian kättä.
"Tämä saattaa hieman kirpaista", soturi totesi ja otti sitten nuolesta kiinni joka vielä toisen kyljessä oli ja veti sen pois. Näin se ei ainakaan enää olisi tulehduttamassa haavaa.
"Tämä kyllä paranee, mutta sinut täytyy saada jonnekkin lepäämään ja saada kunnon sidetarpeita", soturi huolehti ja katseli ympärilleen. Jostain niitä sidetarpeita tosiaan pitäisi saada jolla sitoa kylki.

"Odota tässä", mies pyysi ja kumartui suukottamaan neidon huulia. Guider pitäisi huolen siitä, ettei naisen lähelle tulisi ketään.

Räksä juoksi nopeasti ja potkaisi jälleen yhden oven auki. Sielläkään ei tuntunut asuvan ketään. Nopeasti mies kaiveli kaappeja ja löysi sieltä hyvän liinan ja sideharsoja sekä pullonpohjallisen viinaa jolla haava olisi hyvä puhdistaa. Soturi juoksi nopeasti myös takaisin Sofian luokse ja kumartui tämän vierelle nostaen tämän käsivarsilleen, hän nosti hieman veristä paitaa jolloin sai paremmin puhdistettua haavan ja kiertämään siteen tämän ympärille. Kaikki kävi melkein kuin parantajalta, ja pian oli side käärittynä Sofian kyljen ympäri. Hän kuitenkin oli yhä huolissaan toisesta. Tämä kuitenkin oli menettänyt jonkin verran verta.

"Sofia? Rakkaani" Räksä kuiskasi toisen korvaan ja veti tämän syleilyynsä. Hän pystyi vain toivomaan parasta.


//Anteeksi tuo kamala hittaus >.< //

Kyynel veirähti jälleen naisen poskelle, kipu se oli aivan hirveää. Se täytti koko ruumiin, sai voimaan pahoin. Sofia laski kätensä nuolentyveen ja katsoi sitten veristä kättään järkyttyneenä. Sofian silmissä alkoi sumentua, hän menetti verta koko ajan ja melko paljon. Vaikkei hän ollut kuoleman vaarassa, silti häntä alkoi heikottaa. Sofia kuuli äänetkin vain kuminana ja huminana. Nainen saattoi erottaa kuinka teräs terästä vasten kolahteli parin metrin päässä. Kuinka lopulta jompi kumpi sai surman iskun, päästi viimeiset äänet suustaan ja kaatui kuolleena maahan. Ei, se ei ollut Räksä. Se oli se toinen.

"Sofia, sattuuko sinua?" Sofia kuuli huolestuneen äänen vierestään ja havahtui pienestä koomaisesta tilasta.
" Räksä.. " Nainen siristeli silmiään nähdäkseen paremmin miehen.
"Hän on kuollut nyt. Ampuja siis" Räksä sanoi ja nainen saattoi tuntea miehen lämpimät kädet omissaan.
" Tiedän.. Kiitos. " Nainen yritti hymyillä tuolle. Taas mies oli pelastanut hänen henkensä.
"Tämä saattaa hieman kirpaista" Räksä sanoi. Sofia tunsi kuinka nuoleen tartuttiin, pakokauhu valtasi Sofian mielen. Nuoli repäistiin irti ja Sofian huulilta karkasi tuskainen huuto.
"Tämä kyllä paranee, mutta sinut täytyy saada jonnekkin lepäämään ja saada kunnon sidetarpeita" Nainen kuuli räksän lauseen melkein vain kaikuna korvissaan, tämä hengitti tiuhaan tahtiin viellä nuolen repäisystä ja pakokauhusta.

"Odota tässä" Räksä sanoi ja lähti jonnekkin, niin Sofia oletti. Nainen nousi istumaan vaivalloisesti ja katsoi miehen perään. Pian tuo tuli kädessään viina pullo ja liina ja sideharsoja. Räksän putsatessa viinalla haavaa Sofia veti ilmaa keuhkoihinsa hampaittensa välistä, se kirveli ja pahasti. Pian kuitenkin mies oli paketoinut Sofian kyljen. Nainen lösähti maahan, hän ei jaksanut pysyä enään pystyssä. Näkö se hämärty uudestaan, hän vaipui jälleen pienen pieneen komaan.

"Sofia? Rakkaani" Nainen kuuli huminan korvissaan ja pian hänet nostettiinkin jotakin lämmintä vasten, varmaan räksä oli ottanut hänet syliinsä, ehkä? Vai oliko hän sittenkin kuollut? Hänen tilansa oli niin sekava.

// anteeksi ettei peli oikein edennyt osaltani.. :'dd //

Räksä piteli hetken aikaa Sofiaa sylissään. Toinen oli varmasti kipeä. Kylki, onneksi se oli lävistänyt vain kyljen, eikä mitään muuta. Se olisi saattanut muuten olla vakvampaakin.
"Minä vien sinut turvaan", soturi totesi päättäväisesti. Hän ei aikonut jäädä siihen. Ties mitä hämärähemmoja sieltä vieläkin olisi tulossa. Sota oli alkamassa. Miksei ne vaan voineet puhua asioita halki, pitikö siihen tavalliset kansalaisetkin sekoittaa? Räksää potutti ja pahasti. Satuttaa nyt ihan viattomia henkilöitä, naista vieläpä. Ei niillä kyllä kunniantunto paikallaan ollut. Kaikkien pitäisi olla rauhan puolella eikä sodan. Mitä killattomat oikein tekisivät? Valitsisivat puolensa? Ja sitten kun sota olisi ohi, niin heidät listittäisiin. Juu, ei.

"Sofia", Räksä kuiskasi toisen nimen jälleen. Nopeasti mies suuteli toisen huulia, ja nosti sitten syliinsä, käsivarsilleen. Tämä nousi ylös ja katseli ympärilleen. Guiderkin nousi siinä samassa ja haukahti muutaman kerran. jopa sekin tajusi tilanteen. Susi. Se ei ollut ihan mikään tyhmä, vaan oikeastaan hyvinkin viisas.

"Guider, näytä tietä", Räksä sanoi sudelle joka heilautti häntäänsä ja lähti jolkottaen eteenpäin, katsoen aina välillä taakseen että soturi pysyisi mukana. Olisi parempi löytää jokin toinen paikka, eikä mennä siihen samaan taloon, missä he aikaisemmin olivat olleet.

Pian Guider löysikin luultavasti tyhjillään olevan pienen talon. Ikkunat olivat laudoitettu ja ovi teljetty kiinni. Nopeasti Räksä potkaisi oven auki, ja se lennähti saranoiltaan, paukahtaen lattialle. Tämä talo, se ei ollut niinkään pölyinen, oikeastaan melkoisen siisti, joskin hieman pienempi kuin edellinen. No, se kelpaisi varmaan heille. Soturi laski vampyyrineitosen sängyn päälle ja meni sitten telkeämään ovea takaisin, jotta se nyt näyttäisi siltä että se olisi kiinni, ja kun se sitten oli teljetty takaisin paikoilleen niin mies asteli takaisin Sofian luokse.

"Turvassa. Olemme jossakin talossa, josta asukkaat luultavammin ovat lähteneet pakosalle", Räksä puhui hiljaa ja silitti samalla Sofian hiuksia, kumartuen suukottamaan nopeasti toisen huulia. Piti edelleenkin vain toivoa.

Sofia havahtui kun kuuli oman nimensä.
" Sofia. " Räksä sanoi ja suuteli jälleen.
" R-Räksä. " Nainen sanoi kun mies nosti hänet vahvoille käsivarsilleen. Sofia kietoi kätensä tuon hartioiden ympäri ja laski päänsä tuon olka päälle. Kuollut mies makasi maassa vertavuotaen, ruumislävistettynä. Veri, jos nainen olisi sitä nyt saanut edes vähän, hän olisi parantunut nopeammin ja saanut voimia. Mutta ei hän halunnut näyttää miehelle kuitenkaan sitä puolta itsestään. Ties mitä Räksä ajattelisi hänestä. Naisen silmät oli yhä kuitenkin lukittuna kuolleeseen mieheen, kunnes se jäi heidän taakseen, niin kauaksi ettei Sofia sitä enään nähnyt.

Sofia pelästyi hieman Räksän potkaseassa oven auki. Nainen käänsi päätään niin, että katsoi meno suuntaan. Tämä talo oli näköjään hylätty juuri. Ilmeisesti lapsiperhe oli lähtenyt pakosalle Payonista, ehkä killattomat? Toivoen varmaan, että heidän talo säilyisi ja he voisivat tulla takaisin asumaan tänne kun sota päättyisi, sofia epäili ettei mikään kaupungissa säilyisi vaan kaikki poltettaisiin maantasalle. Ehkä..

Pian Sofia laskettiinkin jonkin pehmeän päälle, ilmeisesti sängyn. Nainen nousi istualteen käsiensä varaan ja katsoi kuinka hänen pelastajansa meni telkeämään ovea uudestaan ja tuli sitten pian takaisin sängyn luoksen.
" Kiitos. " Nainen katsoi hymyillen Räksää, kipu oli jo hieman hellittänyt, ei paljoa, mutta vähän. Nainen laski kätensä Räksän poskelle ja suuteli tuon huulia, vaikka tuon kasvojen korkeuteen kurottelu sattuikin kylkeen.

" Turvassa. Olemme jossakin talossa, josta asukkaat luultavammin ovat lähteneet pakosalle" Räksä kertoi Sofialle. Nainen nyökkäsi pienesti hymyillen tuolle ja katseli sitten ympärilleen kalusteita, ne olivat hyvä kuntoisia ja näyttivät kalleilta. Olisi voinut jopa luulla että talo kuuluisi aatelisille.

Pieni nälkä kalvoi naisen sisällä, eihän hän ollut syönyt mitään pariin päivään saatika saanut verta ainakaan viikkoon, hän oli heikossa kunnossa, huippasikin hieman, mutta silti tämä pysyi vankasti käsiensä varassa ja esitti että kaikki olisi hyvin. Hymyili myös leveästi miehelle.

Räksä katsoi Sofiaa suoraan silmiin jälleen. Hänenkin oli hieman nälkä. Soturi nousi pystyyn ja meni katselemaan löytyisikö kaapeista edes jotain syötäväksi kelpaavaa. Ja kyllähän sieltä löytyi. Ihan hyvän näköistä leipää ja muutamia hedelmiä, omenoita tarkemmin ottaen.
Hän kuskasi ne Sofian eteen ja tarjosi tälle, ottaen itse käteensä yhden omenan jota ei kuitenkaan vielä syönyt. Tämä tarkasteli hymyilevää, vahvan oloista neitoa.
"Onko kaikki hyvin?"
Räksä kysyi ja hymyili tälle, joskin pieni huoli kumpusi yhä hänen äänestään. Vampyyrit tarvitsevat verta, miten oli Sofian laita? Tämä saattaisi saada voimiaan takaisin jos verta saisi. Mutta siellä talossa ei ollut kuin hän ja Sofia itse, sekä Guider.

Räksä painoi katseensa maahan. Mitä nyt? Hän halusi saada Sofian voimaan paremmin. Mutta oikeastaan hän ei tiennyt miten auttaa toista. Veri. Niinpä tietysti.
"Sofia" Räksä aloitti hivenen hiljaa mutta nosti sitten katseensa taas toiseen ja tämän vaaleanpunertaviin silmiin. Tummissa silmissä paloi lämpö ja ystävällisyys. Soturi oli rohkea, ja voimakas, mutta myös lämminsydäminen ja auttavainen ja nyt hän oli vielä rakastunutkin.

"Sinä tarvitset verta eikö?"
Soturi kysyi jälleen ja katsoi nyt varmasti toista silmiin, kuin sanoen että tässä on, ota pois. Hän halusi todellakin auttaa toista hinnalla millä hyvänsä. Räksä hipaisi kädellään neidon poskea ja toi omat kasvonsa lähemmäs toisen kasvoja ja suuteli nopeasti toisen huulia, maistaen jälleen tämän vampyyrineidon.
"Verta, minussa on verta", Räksä kuiskasi neidon korvaan ja huokaisi hieman. Kunhan vain Sofian olo paranisi, millään muulla ei ollut väliä.


//Anteeksi, anteeksi, anteeksi >.< Jäi lyhkäseksi mutta kun piti lhäteä kaupungille ja halusin välttämättä siulle vielä saada vastauksen <33~//

"Onko kaikki hyvin?" Räksä kysyi.
" On, mikään ei ole huonosti. " Nainen naurahti hieman huvittuneena ja hymyili tuolle yhä. Räksä kuulosti melko huolestuneelta, vaikka eihän Sofialla sentään mikään hätä ollut. Hänhän oli elämänsä kunnossa, melkein. Olisipa niin.. Sofia otti yhden omenan ja haukkais siitä siististi palan. Omena oli hieman mädäntynyt jo, mutta nainen oli tottunut syömään vanhentuneita hedelmiä, eikä se haitannut häntä ollenkaan.

"Sofia" Sofia käänsi katseensa mieheen, hän näytti olevan alla päin. Oliko nainen sittenkin taakaksi miehelle? Kuitenkin, tuo katse millä hän katsoi sofiaa, se oli täynnä jotain jota ei sanoin voinut kuvailla.
" Niin..? "
"Sinä tarvitset verta eikö?" Räksä kysyi. Sofia käänsi katseensa pois miehen kasvoista teljettyihin ikkunoihin. Naisen kasvot eivät enään hymyilleet, nyt ne näyttivät pikemminkin surullisilta. Nainen ei kuitenkaan vastannut miehen kysymykseen, hän tiesi tarvitsevansa verta. Viikko oli pitkä aika täysveriselle vampyyrille. Yleensä he joivat sitä miltein päivittäin, nyt sen kyllä huomasi Sofiasta. Hän oli heikon ja riutuneen näköinen. Hänen hiuksensakin oli menettänyt kiiltoa huulet olivat vaalenneet miltein valkosiksi. Hänet olisi voinut jopa leimata kuolleeksi jos hän makaisi nyt liikkumattomana tässä sängyllä.

"Verta, minussa on verta" Mies sanoi jälleen.
" Ole kiltti.. Lopeta. En tahdo juoda sinusta.. Ties pystynkö silloin edes hillitsemään itseäni.. Ja.. " Nainen lopetti lauseensa kesken, häntä alkoi kuvottaa, häntä alkoi inhottaa ajatus siitä kuinka saastainen olento olikaan, varasti muiden elintärkeän nesteen saattoi välillä tappaa heidät vahingossa.. Naisen poskea pitkin vieri kyynel.
" Räksä, rakastan sinua. Kuolen mielummin kuin juon sinusta. Minulla ei ole oikeutta siihen. " Naisen pää painui alas, tämä katsoi peittoa, sen kirjailtua pintaa ja päätti sitten nousta seisomaan. Sofia nousi seisomaan vaivanloisesti ja käveli ikkunan luo ottaen huonekaluista tukea. Hän katsoi lautojen välistä ulos, ketään ei näkynyt. Jos siellä olisi ollut joitain, hän olisi voinut kävellä vaikka oven lävitse ja upottaa naskalinsa tuon kaulaan. Mutta ei.. kukaan ei ollut ulkona.

Sofia heikkeni hetki hetkeltä, hänestä tuntui kuin jalat eivät pitelisi enään pystyssä, sydän pysähtyisi ja hän kaatuisi maahan kuolleena. Mutta, niin ei käynyt, ainakaan viellä. Sofia kääntyi nyt niin että hänen selkänsä oli ikkunaa vasten ja kasvot räksään päin.
" Pystyisitkö viemään minut sen ruumiin luokse tai tuomaan ruumiin tänne..? Anteeksi.. "

" Ole kiltti.. Lopeta. En tahdo juoda sinusta.. Ties pystynkö silloin edes hillitsemään itseäni.. Ja.. "
Räksä lopetti puhumisensa siihen paikkaan eikä enää avannut suutaan. Sofia teki niinkuin itse tahtoi, vaikka Räksääkin kyllä hieman pelotti. Vampyyrit olivat kuitenkin oikullisia olentoja, kieltämättä, muttei Sofia.

Räksä, rakastan sinua. Kuolen mielummin kuin juon sinusta. Minulla ei ole oikeutta siihen. "
Räksä nyökkäsi ja katsahti kun Sofia nousi hieman vaivalloisesti ylös ja katsoi lautojen välistä ulos. Siellä oli hyvin hiljaista nyt. Ihanaa että niinkin välillä. Joskus hiljaisuus kuitenkin oli kamalaa. Joskus se enteili pahaa, joskus hyvää. Siitä ei koskaan tiennyt mitä hiljaisuus toisi seuraavaksi. Nytkin hiljaisuus valtasi huoneen hetkeksi. Kuului vain Guiderin pieni haukotuksen ääni, mutta siihen se jäikin. Räksäkin nousi ylös, muttei kävellyt Sofian luokse, ei ainakaan vielä.

" Pystyisitkö viemään minut sen ruumiin luokse tai tuomaan ruumiin tänne..? Anteeksi.. "
"Tottakai, ja ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä", soturi sanoi, hymyillen rauhoittavasti ja katsoi Sofiaa ja käveli tämän luokse reippain askelin.
"On tärkeää saada sinut voimaan paremmin. Teen ihan mitä vain sinun eteesi", Räksä sanoi hiljaa ja oli taas aivan neitosen lähellä. Soturi ei voinut vastustaa kiusausta painaa huulensa jälleen tuon vampyyrin huulia vasten. Hän vain niin rakasti toista, vaikka he vasta vähän aikaa olivatkin tunteneet. Rakkaus. Sekin oli sellainen tunne, joka vain yhtäkkiä kumpusi sydämestä. jotkut tuntivat sitä koko ajan ja pystyivät rakastumaan ja rakastamaan, jotkut taas eivät ollenkaan. Räksä sai nyt huomata, että oli niitä henkilöitä kumminkin jotka pystyivät jakamaan rakkautta toisille. Mutta jotta pystyisi rakastamaan kunnolla, niin piti myös jollakin tavalla rakastaa itseään. Ja soturi kyllä rakasti itseään ja piti itsestään, mutta se oli terveellistä itserakkautta eikä mennyt rehvastelun puolelle.

Räksä kuitenkin avasi pian oven taas uudestaan ja kaappasi neitosen takaisin käsivarsilleen hymyillen. Hän kuljetti neidon ruumiin luo, joka ei ollut vuotanut vielä läheskään kuiviin.
"Siinä. Minä odotan tuolla hieman kauempana", Räksä totesi ja suukotti nopeasti Sofian otsaa ja käveli muutaman metrin kauemmaksi ja istahti kivetykselle, Guiderin tullessa hänen seuraksi.

"On tärkeää saada sinut voimaan paremmin. Teen ihan mitä vain sinun eteesi" Räksä sanoi. Nainen hymyili tuolle hieman.
" Ei sinun tarvitse tehdä mitä vain minun vuokseni. " Sofia naurahti. ja tunsi pian jälleen miehen huulet vasten omiaan, mies oli näköjään kova pussailemaan. Sofiaa huvitti ajatus, ei pahalla Räksälle vaan hyvällä. Pian hänet nostettiin uudestaan vahvoillekäsivarsille. Sofia katseli miehen kasvoja hymyillen, hän vähän sääli miestä, sillä tuo joutui nyt kuskaamaan naista edes takaisin, vaikka hän ei ollut mikään tonnikeiju, ei hän silti mikään höyhenkään ollut. Nainen katseli heidän menosuutaan ja välillä myös sutta joka lönkytteli heidän vieressään tyytyväisen näköisenä. Pian he saapuivat ruumiin luokse, naista hieman hävetti oma olemuksensa.. muttei hän sille voinut yhtään mitään, hän oli mikä oli.
"Siinä. Minä odotan tuolla hieman kauempana" Räksä sanoi ja nainen tunsi maan jalkojensa alla. Kylmän maan, muttei se Sofiaa haitannut. Mies asteli jonnekkin kauemmaksi, mutta Guider jäi Sofian seuraksi. Nainen käänsi miehen selälleen ja katsoi tuon kasvoja hieman yököten, ruhjellut. Sofian silmät valuivat sen jälkeen miehen kaulalle ja sitä mukaan myös sormi. Nainen tunnusteli miehen valtimoja ja kyyristyi lopulta upottaen hampaansa niihin ja imien loputkin veren tilkat miehestä nautinnollisesti. Naisen silmät olivat vaihtaneet väriä vaaleista tummanpunaisiksi ja huuletkin alkoivat saada väriä. Kun sofia oli juonut miehen hän nousi ylös pyyhkien suupielistään veren ja katsoi Räksää, häntä oikeastikkin hävetti. Sofian vaaleanpunaiset silmät eivät ollutkaan enään niin kauniin väriset, ne olivat pelottavan verenpunaiset. Nainen ei pitänyt juuri nyt itsestään, eikä tahtonut miehenkään näkevän häntä tälläisenä.

Ruumis makasi maassa aivan vitivalkoisena, sen silmät olivat auenneet kammottavasti. Nainen poimi jostain paksun kepin ja löi sen miehen rintaan lävistäen sen sydämmen, se oli hänen tapansa. Hän ei halunnut yhtään vampyyrejä enään tähän maailmaan, edes oman kohtunsa kautta.
" Räksä.. Mennäänkö. " Sofia pystyi nyt kävelemään itse, kipua kyljessä hän ei juuri enään tuntenut laisinkaan. Nainen kyyristyi miehen viereen laskien kätensä tuon olkapäälle.
" Kiitos.. "

Räksä odotti katukivetyksellä istuskellen. Guider menikin kohta Sofian luokse ja hän jäi yksin. Hän ei viitsinyt katsoa taaksepäin vaan antoi Sofian olla rauhassa. Sen sijaan Räksä alkoi miettimään. Hän mietti yleensäkin yksin ollessaan. Ehkä hieman toisenlaisia asioita kuin nyt. Hän ei saanut Sofiaa mielestään. Toinen oli kaunis, kaunis kuin lilja. Miten hän olikaan törmännyt juuri sinä yönä tuohon vampyyri neitoon? Kuinka hän olikaan rakastunut juuri tuohon neitoon? Hän ei katunut kuitenkaan mitään. Ei ollenkaan. Tämä rakasti toista, enemmän, kuin mitään muuta. Hän ei haluaisi ehkä enää koskaan päästää irti toisesta. Hän sai jopa vastarakkautta, joka tuntui olevan aitoa. No, Räksä ei tiennyt oliko kukaan koskaan rakastanut häntä aidosti, sillä jotkut tytöt olivat ihastuneet häneen vain ulkomuotonsa takia. Kultahaltia, ainakin suurimmaksi osaksi. Tummat hiukset ja tummat silmät. Ne tuntuivat aina vetävän puoleensa. Melko lihaksikas oli kroppakin miehellä. Aika paljon kehuttavaa, niin ulkonäössä kuin luonteessakin, mutta Räksä näki ainoastaan Sofian. Tuon vampyyri neidon.

" Räksä.. Mennäänkö. "
Hän saattoi kuulla naisen äänen ja käden olkapäällään. Niin. Heidän pitäisi mennä.
" Kiitos... "
Kuului myös toisen suusta.
"Eipä kestä", Räksä totesi takaisin hymyillen ja nousi ylös tarttuen lempeästi toisenkin käteen ja nosti tämän samalla ylös. Toisen silmät olivat muuttuneet tummemmiksi mutta aina ne olivat yhtä ihanat ja puoleensavetävät. Huulet olivat saaneet takaisin värinsä eikä Räksä voinut vastustaa kiusausta suudella ja maistaa jälleen kerran nuo huulet, painaa omansa toisen omia vasten.

"Mennään", Räksä sanoi hymyillen, eikä laskenut toisen kädestä irti. Nyt hän haluaisi päästä pois torikadulta. VArmuuden vuoksi tämä kuitenkin piti aseestaan kiinni. Ei koskaan tietäisi josko jostain vielä joku hiippari hyökkäisi.


//Anteeksi jäi hieman tönköksi mutta kun iskä alko sammuttelemaan nettiä =.=//

"Mennään" Räksä sanoi. Nainen nyökkäsi ja lähti kävelemään miehen ja Guiderin rinnalla pois torikadulta. Ilma oli jo viileä, oli kylmä. Nainen hytisi hieman ja hieroi käsiiän lämpimiksi.
" Sinne samaan taloon? Ehkä kannattaa olla siellä tän yön, vai kuinka? " Nainen hymyili miehelle, ja lähti kävelemään kohti taloa sinne missä se nyt olikaan. Sofia sukelsi miehen käden alle, siinä oli varmaankin lämpimämpi. Vaikka toki nainen oli ennenkin kylmyydessä hytissyt, mutta hän halusi nyt lämmittää itsensä Räksän kainalossa. Sofia hymyili yhä, hän katseli mukulakiviä ja laskeskeli niitä ihan huvin vuoksi, mutta kun hän meni laskuissaan sekaisin ei hän jaksanut uudestaan laskua aloittaa vaan nosti katseensa eteen päin, he eivät olleet enään kaukana. Itse asiassa talo näkyi jo. Sofia avasi oven vain vähän työntäen, Räksä oli itmeisesti potkassut ovea niin lujaa että lukko oli mennyt rikki. Nainen astui talon sisään nyt ensimmäisen kerran omin avuin ja odotti Räksän ja suden tullen sisään. Nainen löi oven kiinni iskien lankun joka oli ollut siinä, sen eteen kuin lukoksi. Sofia katseli Räksää hymyillen tuolle, hän oli juuri tutustunut tuohon mieheen ja nyt rakasti aivan kamalasti tuota. Jos tuo olisi kosinut Sofiaa sofia olisi varmaan kiljunut riemusta ja sanonut tahdon ainakin kymmeniä kertoja peräkkäin, mutta se ei nyt ollut ajankohtaista, ainakaan viellä. Rakkaus oli kuitenkin todellista, ainakin Sofian kannalta ja kyllä hän uskoi Räksänkin tuntevan samoin häntä kohtaan.
" Olen sinulle valveluksen velkaa, kulta " Nainen oli kävellyt miehen luo ja kuiskasi tuon lauseen painaen sitten huulensa miehen huulia vasten.

// Ei sinun ollut yhtään tönkkö<333 Mut joo sama täälä isä alko raivoo tossa joten peli jäi hieman vajaaksi.. //

He kävelivät eteenpäin kohti taloa, tai ainakin Sofia oli sinne päin menossa. Räksän nyt ei niinkään ollut väliä, hän olisi ihan mielellään nukkunut yönsä ihan ulkonakin kuin pölyn keskellä, joskin tämä äskeinen talo ei ollut sentään niin pölyinen kuin se sitä aikaisempi.

Sofia oli sukeltanut hänen kainaloonsa ja oli saanut miehen kasvoille karehtimaan tuon kauniin hymyn - jälleen. Räksä kulki mukulakivillä varmoin askelin eteenpäin. Hän oli tottunut kävelemään maastossa kuin maastossa, se ei tuottanut hänelle siis mitään hankaluuksia, ei ollenkaan. Haltia huokaisi hiljaa, melkoinen ilta. Hän ei olisi aluksi siitä uskonut tulevan ihan sellaista, mitä nyt oli. Räksä oli aina tottunut olemaan yksin. Yksinäisyys oli aina kulkenut hänen kanssaan, paitsi olihan mukana ollut tietenkin Guider, hänen ainoa ystävänsä. TAi olihan miehellä toki ystäviä ja tuttuja vaikka muille jakaa, mutta ketään tämä ei ollut luokittanut niin hyväksi ystäväksi jolle voisi avautua ihan tuosta noin vain ja kertoa sydämensä syvimmät tunteet. Siksi tämä Sofian läheisyys olikin toisaalta melko outoa miehelle, tuolle soturille, joka oli päällepäin komea ja sosiaalinen, aina niin hyväntuulinen. No, eiköhän hän pian tottuisi toisen läheisyyteenkin.

Sofian johdolla mies kulki sisään taloon, jonka oven oli potkaissut kumoon aikaisemmin. Sofia näköjään laitteli ovea kiinni, ennen kuin herra itse kerkesi siihen vaiheeseen. Räksä hymähti itsekseen ja pudisti päätään muutamaan otteeseen, kun Sofia sitten kuiskasi hänen korvaansa.
" Olen sinulle palveluksen velkaa, kulta "
Ja sitten huulet koskettivat jälleen soturin huulia. Räksän käsi lipui Sofian hiusten lomaan ja hienoisesti tämä silitteli noita vaaleita hiuksia.
"Et ole", Räksä kuiskasi takaisin ja katsoi tummien silmiensä kera noihin nyt tummemman punaisiin silmiin, painaen jälleen suudelman, nyt hieman pidemmän ja nautinnollisemman, neidon punaisille huulille. Kuinka hän rakastikaan tätä neitoa, vampyyria.

"Et ole" Räksä kuiskasi. Naisen kasvoille levisi vakava ilme, mutta laantui hymyyn miehen suudellessa naisen huulia, jotenkin tämä suudelma oli erilainen, pidempikin. Sofia vastasi miehen suudelmaan, tämän käsi eksyi miehen olkapäälle, nainen ei olisi ollenkaan halunnut lopettaa tätä suudelmaan, mutta hänen oli vedettävä välissä henkeä. Sofiaa alkoi itseasiassa naurattamaan hieman miettiessään mitä kaikkea näin pienessä ajassa oli ehtinyt tapahtua, räksä oli pelastanut hänet jo kaksi kertaa, nainen oli aterioinut ja rakastunut tähän mieheen. Mitään nainen ei kasu joka liittyy mieheen. Sofian käsi puristui miehen paitaan kiinni, sillä mies oli melko pitkä eikä nainen jaksanut kurotella koko aikaa niin korkealle. Miehen paita toisaalta saattoi mennä miehen päällä vinoon. Sofia suuteli Räksää yhä, mutta lopetti sitten katsomalla tuota syvälle silmiin, noihin tummiin komeisiin silmiin.

" Miten voin korvata kaiken sinulle? Kyllä minä sinun elämäsi jotenkin olen sekottanut. " Nainen hymyili tuolle veikeästi katsellen yhä suoraan miehen silmiin. Ja silitteli tuon paitaa etusormellaan. Toinen naisen käsistä oli miehen rinnalla naputellen hellästi jotakin rytmiä. Hymy ei kadonnut vieläkään naisen kasvoilta. Tuskin edes tulisi katoamaan.

// anteeksi lyhyys ja tönkkösyys.. :'dd En oikein keksinyt mitään tähän viestiin.. :'ss //

" Miten voin korvata kaiken sinulle? Kyllä minä sinun elämäsi jotenkin olen sekottanut. "
Räksän kasvoille nousi jälleen hymy, tuon suudelman jälkeen, jona tämän soturin paita oli mennyt hieman vinoon, kun Sofia oli siihen tarrannut ja sen jälkeen lausahtanut.
"Sinun ei tarvitse korvata mitään", Räksä vannotti neitoa ja hymyili, painaen otsansa jälleen kiinni tuon otsaan ja katsoi hänkin noihin punertaviin silmiin.
"Ja mitä elämän sekoittamiseen tulee, niin olet sekoittanut sen vain hyvällä tavalla", soturi sanoi varmasti ja naurahti lausahduksensa perään. Tottahan se oli. Sofia oli saanut Räksästä uuden puolen esiin. Olihan tämä aina ulospäin suuntautunut ja positiivinen, mutta ei oikeastaan koskaan ollut kehenkään sillai rakastunut.

Räksä nojautui hitusen taaksepäin ja toinen tämän käsistä siirtyi silittämään muutaman kerran neidon poskea, kunnes tämä sitten nosti toisen taas käsivarsilleen, kuitenkin niin, ettei koskenut toisen haavaan vahingossakaan, sillä tämä ei tiennyt olisiko se vielä kipeä. Muutaman kerran ruskeahiuksinen pyöräytti rakastaan ilmassa ja päätyi sitten jälleen suutelemaan toisen punaisia huulia ja kuiskaamaan tämän korvaan.
"Rakastan sinua"

Kuitenkaan herra ei laskenut tätä vielä alas sylistään vaan kuljetti vahvoilla käsivarsillaan toisen sängyn päälle ja laski siihen, istahtaen sitten tämän viereen ja katsahti toista.
"Tekisi mieleni mennä kadulle huutamaan kuinka paljon rakastankaan sinua", soturi naurahti lempeästi ja tummat silmät katsoivat jälleen suoraan vampyyriä silmiin. Hän todellakin taisi rakastaa yli kaiken tuota olentoa hänen edessään.

"Voisinko tehdä sen?" Räksä sanoi ja virnisti toiselle ja kumartui sitten suukottamaan nopeasti toista huulille. Tummat hiukset valahtivat kasvojen eteen, osa taisi hipaista Sofiankin kasvoja. Ehkei hän kuitenkaan viitsinyt mennä herättämään kaikkia.

Guider istuskeli sängyn vieressä, ja vingahti pari kertaa ja katsahti kaksikkoa ilmeellä:
"Eikö minua huomata ollenkaan?"

"Ja mitä elämän sekoittamiseen tulee, niin olet sekoittanut sen vain hyvällä tavalla" Soturi sanoi. Nainen ei voinut muuta kuin hymyillä ja naurahtaa hieman. Pian hänet jälleen nostettiin käsivarsille ja jälleen Sofia sai tuntea kuinka häntä pyöritettiin, kuinka huone vain vilahti silmissä ja sai pään pyörälle hieman. Sofia oli jo laskeutumassa alas tuon sylistä, kun häntä ei laskettukkaan viellä vaan kannettiin sängylle. Naista nauratti, hän tunsi itsensä aivan lapseksi, muttei ottanut sitä pahalla vaan hyvällä.
"Tekisi mieleni mennä kadulle huutamaan kuinka paljon rakastankaan sinua" Räksä sanoi.
" Nii ja nolaisit itsesi kun joku kiljuisi ikkunasta 'mee kolli muualle mouruamaan?' " Nainen naurahti ja suuteli nopeasti miehen huulia, häntä nauratti ajatus siitä, että Räksä huutaisi keskellä yötä keskellä katua rakastavansa häntä, mutta silti, se oli niin romanttisen kuulosta.

"Voisinko tehdä sen?" Räksä kysyi vielä.
" Jos et nyt kuitenkaan.. " Nainen hymyili yhä miehelle.
".. Mutta entä jos minä teen sen sinun puolestasi? Huudan että rakastan sinua? " Sofia virnisti Räksälle ja teki tilaa tuolle, ettei miehen nyt pölyn seassa tarvinnut kykkiä.

Guider vingahti. Sofia hätkähti hieman ja katsoi Sutta kääntyen tuon puoleen ratsuttamaan tuota korvan takaa.
" ei sinua olla unohdettu. " Nainen hymyili Guiderille lempeästi.

// Anteeksi lyhyys ja töks töksisyys. :'ss //

Räksä, joka edelleen istui Sofian lähellä, katsoi tuota suoraan silmiin ja ehdotti että hän menisi ulos huutamaan kuinka paljon toista rakastikaan, mutta Sofiaan idea ei oikein tehonnut, mutta hetken päästä tämä itse sanoi:
".. Mutta entä jos minä teen sen sinun puolestasi? Huudan että rakastan sinua? "
Räksä naurahti leppoisasti ja virnisti:
"Jos annetaan kuitenkin kadun asukkaille unirauha, vaikka ei se minua haittaa vaikka tulisivat mekastamaankin ikkunaan", soturi naurahti jälleen, kun muisti Sofian aiemmat sanat:
" Nii ja nolaisit itsesi kun joku kiljuisi ikkunasta 'mee kolli muualle mouruamaan?' "

Guider oli selävsti huomion kipeä, kun se vingahti kutsuvasti ja katsoi kaksikkoa anovasti. Sofia rapsuttikin tuota korvan takaa, todeten, ettei sutta oltu unhodettu. Myös Räksä hymyili sudelle ja totesi:
"En minä voisi sinua unohtaa"
Sitten tuokin silitti suden pehmeää ja pörröistä turkkia.

Tummat silmät kuitenkin kääntyivät pian takaisin Sofian puoleen ja tämän kasvoilla koreili yhä hymyntapainen.
"Kerro hieman itsestäsi? Haluan kuulla vähän enemmän sinusta? Sitten sinä saat kysellä minulta, mitä vain tahdot" Räksä sanoi hymyillen ja painoi vielä lempeän suudelman neidon pehmeille huulille, joiden makua ei tulisi koskaan varmaan unohtamaan.

Guider vingahti vielä pariin kertaan ja sitten tyytyi menemään makuulleen lattialle sängyn viereen. Se oli ehkä hieman väsynyt mutta sitä myös ihmetytti kuinka sen isäntä yhtäkkiä ei enää muistanutkaan sitä.

"Kerro hieman itsestäsi? Haluan kuulla vähän enemmän sinusta? Sitten sinä saat kysellä minulta, mitä vain tahdot" Räksä sanoi. Nainen mietti hetken, ei hänestä ollut oikein mitään kerrottavaa.. Hän oli tylsä persoona mielestään eikä oikeastaan luonne kehittynyt kamalasti missään ilotalossa jossa kuitenkin oli eleillyt melkein koko ikänsä.
" No jos vaikkapa sinä kyselisit minusta? On niin vaikea kertoa itsestään kun ei tiedä mistä alottaisi.. Ja oikeastaan.. Minusta ei ole mitään kerrottavaa.. Olen asunut melkein koko ikäni ilotalossa.. " Nainen tuhahti, häntä ärsytti se ettei hän oikein ollut elänyt.. hän oli ollut vain haamu, haamu jota käytettiin hyväksi, haamu jolla tuotetiin rahaa. Mutta nyt, kun räksä oli tullut hänen elämäänsä, hän oli aineellistunut ja aloittanut elämän, elämään täysillä, kuinka paljon hän rakastikaan Räksää.
" Saanko kysyä.. Onko sinulla ennen ollut parisuhteita? Anteeksi arka kysymys.. " Nainen hengähti ja katsoi sitten Suoraan Räksän silmiin onnellisesti ja laski suudelman tuon huulille.

Sofia alkoi miettimään kysymystään, oliko hän epäkohtelias.. Ja hän sanoi viellä sillain että kuulostaisi kuin he olisivat yhdessä tai jotain, mutta ei Sofia oikeastaan edes tiennyt olivatko he yhdessä hän oli täysin tietämätön tilanteesta, olihan hän ensimmäistä kertaa rakastunut.
" Rakastan sinua. Haluan elää kanssasi. " Naisen oli pakko sanoo tuo lause, hän tarkoitti sitä, se tuli suoraan sydämmestä ja anoi että mies pelastaisi hänet helvetistä. Silmät katsoivat tarkkaan suoraan miehen silmiin, ne eivät edes vilaisseet muualle vaan katsoivat lumoutuneena miehen tummia silmiä.

Räksä kuunteli koko ajan kun hän oli esittänyt kysymyksen Sofialle.
" No jos vaikkapa sinä kyselisit minusta? On niin vaikea kertoa itsestään kun ei tiedä mistä alottaisi.. Ja oikeastaan.. Minusta ei ole mitään kerrottavaa.. Olen asunut melkein koko ikäni ilotalossa.. "
Niinpä tietenkin. Ei Sofia ollut varmaan koskaan oikein vapaalle päässyt. Kun taas hän. Elänyt ja kasvanut vapaudessa. Hän oli koko ikänsä kulkenut yksin omia polkujaan, sinne minne halusi ja sinne minne ylipäätään sai. Kukaan ei ollut kieltänyt häneltä vapautta, ei oma äitinsäkään, joka oli antanut hänelle sen vapauden, jossa tämä nyt eli. Hän ei olisi koskaan valmis luopumaan siitä. Melkein kaikesta muusta, muttei vapaudesta. Siksei tämä ollut koskaan oikein sitoutunut kehenkään.

" Saanko kysyä.. Onko sinulla ennen ollut parisuhteita? Anteeksi arka kysymys.. "
Suudelma seurasi noita sanoja ja Räksä tyytyi vain hymähtämään peräjälkeen.
"Onhan miulla, muttei mitään pysyvää koskaan. Kukaan ei ole osannut arvostaa vielä tähän mennessä vapauden kaipuutani, ja...no siihen ne ovat sitten jääneet", Räksä totesi huokaisten ja nostaen kasvoilleen jälleen rennon, hymyn. Hymyn, joka oli omistettu ainoastaan Sofialle. Tuolle neidolle joka hänen edessään oli.

" Rakastan sinua. Haluan elää kanssasi. "
Soturin toinen käsi nousi vampyyrin poskelle ja sipaisi sitä nopeasti ja sitten tämä hymyili, jälleen.
"Minäkin sinua, ja haluan myös olla kanssasi", Räksä sanoi hiljaa ja katsoi hänkin noihin punaisiin silmiin, katseen värähtämättä kertaakaan muualle. Oliko hän kohdannut jotain ainutlaatuista? Soturi piti kovin paljon Sofiasta, rakasti tätä jo nyt, vaikkei kovinkaan kauaa ollut tätä tuntenut. Hän vain toivoi että Sofia todellakin hyväksyi sen, ettei hän välttämättä osannut pysyä aloillaan yhdessä paikassa. Räksän luonne. Tämän vaeltajan luonne. Oli niin monta paikkaa josta piti ottaa selvää, ja samaan aikaan hän halusi olla tämän löytämänsä neidon kanssa. Asiat vaan alkoivat mennä monimutkaisiksi. Mutta jos Sofia hyväksyisi hänen luonteensa niin kaikki menisi ihan kohdillleen.

"Onhan miulla, muttei mitään pysyvää koskaan. Kukaan ei ole osannut arvostaa vielä tähän mennessä vapauden kaipuutani, ja...no siihen ne ovat sitten jääneet", Räksä totesi huokaisten. Nainen nyökkäsi hieman, hänkin olisi halunnut kokea joskus teinirakkaudet ja niiden mystiset salat, toisinaan hän joutui kokemaan aikuisuuden tuskat. Räksä kertoi ettei muut oleet hyväksyny miehen vaeltavaa puoliskoa. nainen hymähti hieman.
" Ne eivät ole tienneet kuinka tärkeä olet, kuinka ihana ja kuinka arvokas. Minä lähden aina sinne minne sinäkin menet. Mielummin lähden mukaasi kuin olen keskiikäisten känniläisien hyväkskäytettävänä ja jumittuneena Payoniin. "

"Minäkin sinua, ja haluan myös olla kanssasi" Räksä sanoi. Naisen sydän lämpeni entisestään. Hänen teki mieli kiljua jotain, mutta hän ei keksinyt mitään kiljumisen aihetta. Hän oli niin onnellinen, hänen olonsa oli turvallinen miehen lähellä. Nainen hymyili miehelle, tämä tarttui hellästi tuota olkapäästä ja laski jälleen pusun tuon huulille.
" Onko sinulla sisaruksia? " siispä nainen päätti kysellä mieheltä kysymykset hymysuin. Hän halusi tietää miehestä kaiken.
" Minkä ikänen olet tarkalleen? Kauan olet tuntenut Guiderin? " Nainen lasoi kysymyksiä miehen harteille, ainakaan heillä ei tulisi olemaan tylsää. Sofia kuitenkin antoi miehen vastata tässä välissä ennen kuin lastoi lisää kysymyksiä, hänellä niitä riitti.

// anteeksi tönkkösyys, kiitä aidaa ja hänen meloonin kiillotus operaatioita. :'DD //

" Ne eivät ole tienneet kuinka tärkeä olet, kuinka ihana ja kuinka arvokas. Minä lähden aina sinne minne sinäkin menet. Mielummin lähden mukaasi kuin olen keskiikäisten känniläisien hyväkskäytettävänä ja jumittuneena Payoniin. "
Räksän kasvoille nousi taas hymy. Hyvä niin. Hänen ei näin tarvitsisi siis erota Sofiasta, jos tämä todellakin suostuisi tulemaan hänen mukaansa, minne tämä vaeltaja sitten olikaan lähdössä. Tummat silmät katsoivat jälleen suoraan punaisiin silmiin, jotka tuo vampyyri neito omisti. Soturin kasvoilla karehti hymy. Kaikki alkoi sutviutua oikein, kun vain jaksoi toivoa.

Sofia suukotti häntä nopeasti ja alkoi sitten esittelemään kysymyslitaniaansa, josta ensimmäisenä oli, että oliko hänellä sisaruksia, ja sen perään seurasivat hänen ikänsä ja sitten vielä kysymys, kuinka kauan hän oli Guiderin tuntenut. Kun neito mainisti suden nimen, niin Räksä siirsi katseensa tuohon pörröturkkiseen olentoon lattialla, joka katsahti nopeasti kaksikkoa ja tämän häntä heilahti laiskan oloisesti.

"No niin, vastaanpa nyt näihin sinun kysymyksiisi"; Räksä virnisti ja huokaisi hymyillen.
"No, ihmisten vuosissa olen suunnilleen 22, haltian vuosissa olen jo mennyt sekaisin. Ja minulla on kaksi sisarpuolta, äitini puolelta. He ovat minulle yhä hyvin rakkaita, ja ovat vieläpä kaksoset", tässä välissä Räksä naurahti leppoisasti, kun muisti temmellyksensä kaksosten kanssa.
"Ja en oikeastaan edes muista, kuinka kauan olen Guiderin tuntenut. Pennusta asti kuitenkin. Guider oli jäänyt orvoksi ja minä sitten otin hänet matkaani ja hoivasin, ja siitä asti susi on matkassani kulkenut", Räksä kertoi ja odotti jo, milloin Sofia alkaisi häneltä kyselemään lisää kysymyksiä.

Sofia kuunteli tarkkaan miehen vastaukset ja nyökytteli aina välillä, mikä saattoi näyttää hyvin tyhmältä. Samalla nainen keksi lisää kysymyksiä päänsä sopukoissa. Miehen lopettaessa vastailun, Sofia aloitti jälleen.
" Kauan olet ollut nyt payonissa? Onko sinulla jotain vaatimuksia minusta? Kauanko aijot olla täälä? Missä killassa olet? Aijotko liittyä mukaan sotaan vai tuletko turvaan, vai lähdemmekö pois? " Naisen piti vetää henkeä välillä, ettei aivan tukehtuisi ja jatkoi sitten.
" Tahdotko perustaa koskaan perhettä? Mikä on koko nimesi? Missä olet syntynyt? Mikä oli toiveammattisi pienenä? " Nainen hymyili, hän nautti saadessaan miehen kiperään tilanteeseen, tai oikeastaan ei hän tiennyt oliko tämä tavallista miehelle. Muistikohan hän edes kaikkia kysymyksiä? Sofian käsi eksyi hiplaamaan Räksän yhtä hiussortuvaa joka oli niin houkuttelevana siinä edessä. Ja antoi nyt miehen vastata rauhassa.
" Ja haluatko kuulla minusta jotain? vaikka oikeastaan elämäni onkin hyvin tylsä. " Nainen hymyili tuolle.