Yönlilja~ [K-18 !!]

//vertsua tänne pyytelen ^^//

Oli ilta. Sen hämäryys peitti kadut. Vain muutama soihtu siellä täällä valaisi katua, joka aamulla taas olisi tupaten täynnä ihmisiä, niin näyttelijöitä, kuin kierteleviä kaupustelijoitakin. Joskus siellä saatettiin myös pitää erinäisiä karnevaalijuhlia, mutta kaikki eivät olleet niistä kiinnostuneet.

Soturi, ja susi. Kaksi siluettia saattoi nähdä kävelevän leveän kadun vierustaa pitkin. Tummat silmät katselivat, tarkkailivat ympäristöään, ja susi haisteli paikkoja, ja laukkasi isäntänsä aina kiinni jäädessään jälkeen. Ketään muuta ihmistä tai olentoa ei näkynyt mailla halmeilla. Jostakin sivukujilta saattoi kuulla epämääräisät kollien mourunaa tai humalaisten ihmisten ainaista valitusta. Räksä, hän ei kuitenkaan välittänyt mistään. Hän käveli paljain jaloin katukivetystä pitkin. Mies ei ollut vieläkään saanut ostettua uusia kenkiä, ties milloin saisikaan niin paljon rahaa, että pystyisi ne hankkimaan. Susi, Guider seurasi koko ajan uskollisena perässä.

Hienoinen hymähdys karkasi miehen huulilta, kun Guider nappasi suuhunsa hiiren, ja nieli sen melkein heti. Susi, se tykkäsi aina jahdata hiiriä, joskus myös jäniksiä, jos he sattuivat sellaiseen paikkaan, jossa noita pitkäkorvaisia oli tarjolla. Susi oli kyllä tottelevainen ja todellakin totteli soturin pienintäkin käskyä, mutta oli tällä omaakin tahtoa. Se saattoi joskus olla niinkin itsepäisellä päällä että lähti kävelemään juuri toiseen suuntaan minne Räksä oli alunperin suunnitellut, mutta kyllä se aina palasi isäntänsä luo. Kaikilla nyt sattui olemaan aina välillä huonoja päiviä.

Räksän sormet naputtelivat kävellessään miekan kädensijaa. Oli hieman hiljaista ja mies tykkäsi todella siitä, kun sai käyskennellä rauhassa, ilman mitään meteliä tai häiriköintiä. Juuri nyt häntä ei oikeastaan jaksanut kiinnostaa mikään. Jostain ehkä pitäisi nukkumapaikka keksiä, mutta se nyt olisi helppo, jos löytäisi jonkun nurkkauksen jossa yön yli torkkua. Hänellä kun ei ollut varaa majataloon, eikä tämä oikeastaan edes halunnut yöpyä sinä yönä majatalossa. Oli kuitenkin sen verran lämmin, että ulkonakin tarkenisi ja Guider kävisi tyynystä.

//Hieman lyhkänen alotus ._.//

// Ei yhtään lyhkäinen. :'> Itselläni on aina lyhyempiä. //

Sofia, pieni huoramme, joka pakotettiin tähän työhön istui ikkunalaudallaan katsoen torikatua niin hiljaista.. Yleensä siellä oli viellä väkeä, mutta ei tänään, niin kuin ei asiakkaitakaan, onneksi. Pieni tuulenvire puhalsi avonaisesta ikkunasta saaden Sofian hiukset hulmuamaan hieman. Hän olisi tahtonut mennä ulos, mutta ei hänellä ollut oikein syytä siihen, olisi hän voinut toki karata, mutta ei hänellä ollut mitään saadyllisiä vaatteitakaan. vain nämä pienet vaatekappaleet jotka peittivät kaikkein intiimimmät alueet, jos niitäkään kamalan hyvin.

Portaissa alkoi kuulua jyskettä, joku oli tulossa kovaa vauhtia töminä myös kieli että tulija oli ilotalon pitäjä ja vihainen sellainen. Mies pamautti oven auki, tuo näytti aivan peppuun ammutulta karhulta. Sofia säikähti hieman, mitä hän nyt oli tehnyt? " Nyt likka sitten tuli lähtöpassit! Sää et ole tuottanu ropostakaan viikkoon tämän talon hyväksi! Taidat olla pimitelly rahoja itselläsi! " Mies huusi naamapunasena Sofialle joka kuului varmaan kilometrin päähän, ei oikeasti, mutta olisi voinut luulla. " Ei ole minun syyni jos viime aikoina ei ole ollut asiakkaita! Hankkisit paremmat kalusteet niin olisi hieman houkuttelevampi!! " Sofia huusi Miehelle takaisin päin naamaa, mies tuosta ei tykännyt vaan tarttui Sofiaa käsivarresta ja lähti taluttamaan tätä väkisin rappusia alas, ja vähät välitti kaatuiko Sofia niissä. Päästyään alas Mies avasi vain ulko-oven ja tönäisi Sofian ulos, niin että tyttö lensi viellä rähmäällekkin kivetykselle. " Tule takaisin kun sinulla on rahaa maksaa velkoja! Minulle se on aivan sama mistä rahaa saat! Myy vaikka loput vaatteesikin! " Mies karjui viellä ja pamautti sitten oven kiinni.

Sofian kaikki tavarat oli jääny huoneeseen.. Miten hän nyt pärjäisi, kaikki rahatkin oli siellä, ei hän voinut mennä ostamaan mitään säädyllistäkään päälleen, ei ainakaan näin yöllä, ja päivälläkin kaikki katsoi naista vain likaisena olentona, ei yhtään arvostusta. No ei Nainen arvostusta tarvinnutkaan.. Vain vaatteita, ei muuta. Sofia katsoi ympärilleen, ilta oli melko lämmin, kyllä hän varmaan selviäisi yön näilläkin vaatteilla. Tosin juuri nyt hän ei olisi millään halunnut törmätä kehenkään, ei ainakaan sellaseen johon täytyisi puolustautua..

// töks töks.. :'ss ja näin lyhytkin.. //

Räksä jatkoi kulkurimaista matkaansa eteenpäin tori-kadulla. Ei vieläkään mitään, ei niin minkäänlaista elollista, muuta kuin humalaiset ja kollit nurkissa. Guider juoksi hieman hänen edellään häntä vipaten. Se oli onnellinen, kun sai juosta ja räyhätä rauhassa. Sillä ei ollut huolia, kuten ei tällä soturillakaan. Hän ei ollut joutunut pitkään aikaan sotiin, ei edes vartioimaan kenenkään aatelisen kallista henkeä. Räksä oli onnellinen siinä missä pitikin. Hän oli saanut säästää elämänsä, kun kaikilla muilla se ei ollut käynyt päinsä. Monet hänen ystävistään olivat kuolleet sodassa tai muussa kahakassa.

Haltian askeleet eivät juurikaan pitäneet meteliä, vaan oikeastaan olivat yhtä hiljaiset, kuin höyhen, joka tippuisi utuiseen maahan. Siro olemus näkyi hämäryydessä vain siluettina, mutta siitä melkein heti saattoi tunnistaa tämän olevan jonkin muun rodun edustaja kuin ihminen. Räksä ainakin oli siitä ihan hyvillään, että oli erilainen kuin muut, vaikka Payonissa kyllä saattoikin lähes päivittäin törmätä vähintään puolihaltiaan, jos ei täysiveriseenkin. Itse hän itseään piti täysiverisenä, vaikka osassa hänen vertaan kulki ihmisenkin verta. Hän ei kuitenkaan pitänyt sitä minään, se kuitenkin oli melkoisen pieni osa haltiaveren rinnalla.

Yhtäkkiä Räksän haltiankorvat saattoivat kuulla melua. Joku heitettiin ulos talosta. Kuului melkoisen kovaa huutoakin. Räksä kurtisti kulmiaan, ja otti muutaman juoksuaskeleen lähemmäksi. Ei talo ollut edes kaukana. Joku sieltä kuitenkin oli heitetty ulos.

Soturi puristi kätensä miekan kädensijan ympärille ja hölkkäsi sirosti ulosheitetyn luokse.
"Sattuiko sinuun?" mies kysyi ystävällisesti ja huomasi Guiderin kävelleen vierelleen. Se kuitenkin otti muutaman varman askeleen eteenpäin ja haisteli uutta neitoa, kuka tämä mahtoi olla?
Räksän tummat silmät katsoivat lähes puolialastonta naista, jolla oli päällään vain nuhjuiset vaaterievut.
"Eikö sinulla ole parempia vaatteita?" Räksä kysyi ystävällisesti, pieni huolehtiva äänensävy äänessään. Kukahan tämä edes oli? Räksä saattoi sen melkein arvata, ilotyttö, joka oli heitetty ulos talosta. Niitä hän oli nähnyt muutamiakin, ei tämä yllätyksenä hänelle tulisi.

Tummat hiukset saivat pienen kultaisen sävähdyksen, kun kuu pilkotti puolillaan pilvien raosta. Ei ollut täysi vaan puolikuu.

Sofia, joka luuli olevansa yksin, kuuli askeleita jotka lähestyivät. Hän oli valppaana hän valmistui ottamaan jalat allensa ja juoksemaan jonnekkin, häntä pelotti hieman. Sofia käänsi katseensa hitaasti ääntä kohti katsoen tulijaa vaaleilla silmillään ja tuon sutta, ei Sofia yleensä ollut näin pelokas, tänään hän vain oli niin avuton. "Eikö sinulla ole parempia vaatteita?" Tulija kysyi, äänestä päätellen mies. Ei sofia ehtinyt kunnolla katsoa muuta kuin tuon sutta ennen tuon lauseen esittämistä. " Ei, olen kunnossa.. " Sofia nousi maasta ylös pyyhkien kadun pölyjä vaatteistaan. " Ei minulla ole mahdollisuutta hankkia uusia vaatteita.. " Sofia katsoi nyt paremmin Tulijaa, ei ainakaan ihminen. Ehkä tämä oli ansa..

Nainen pöyhäsi hiuksiaan hieman, ja otti askeleen taakse päin noista kahdesta, ei hän halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta tai mitään ja toivoi tulijan ymmärtävän tilanteenkin.. Tuskin, ymmärtäisi. " Anteeksi, mutta minne olet matkalla? " Sofia kysyi ja ajatteli, jos miehellä olisi murha aikeita niin saisi ehkä jutustelulla pidennettyä aikaa ja saisi mielensä sopukoissa keksiä itsellensä pakosuunnitelman. Nainen vasemman kätensä oikeanpuolisen olkapäälle peittäen enmmän itseään tuolta muukalaiselta, tuskin tuo olisi tulossa ilotaloonkaan. Hän näytti kunnolliselta.

// anteeksi.. tähän aikaa illasta pää on aivan perunamuussia.. :'dd //

Neito kertoi olevansa kunnossa, ja kertoi myös samalla, ettei hänellä ollut varaa parempiin vaatteisiin. Räksä kurtisti yhä hieman kulmiaan. Kuka tämä oikein mahtoi olla? Kasvoilleen jämähti hienoinen hymy, ei hän halunnut myöskään vaikuttaa epäkohteliaalta, ja tämä tyttöhän oli potkaistu juuri ulos tuosta rähjäisestä talosta.
" Anteeksi, mutta minne olet matkalla? "
Tuo sitten kysyi ja soturi huokaisi hiljaa:
"En ole matkalla mihinkään. Ei minulla ole määränpäätä minne mennä."
Räksä naurahti lausahduksensa perään ja katsahti taivaalle, jossa loisti puolikuu, pilvien lomasta. myös muutama tuikkiva tähti oli eksynyt tuikkimaan pilvien hajottua.

"Kuka muuten olet?"
Soturi kysyi pian ja siirsi katseensa tähän neitoon, tämän silmiin. Vaaleanpunaiset, oudot. Räksän tummat silmät näyttivät melkein mustilta yön pimeydessä, mutta siltikin niissä saattoi nähdä hivenen häivähdyksen kultaista.
Tyttö ei varmastikaan ollut ihan tavallinen ihminen, koska tällä todellakin oli vaaleanpunaiset silmät, ja tämä oli lähes albiino. Blondit hiukset nyt saattoivat olla melkein kenellä tahansa, mutta silti. Neito ei varmastikaan ollut tavallinen ihminen, kuten ei hänkään.

Muutama humalainen hoippui heitä vastaan kadulla. Kävelystä ei näyttänyt tulevan mitään.
"Oishkos vielä yhdeth paikallaan?" toinen sanoi ja otti tukea kaveristaan. Taisivat olla ihan juovuksissa. Toinen kilisteli pulloa kädessään ja vetäisi suuren kulauksen siitä.
"Tule, sinun ei ole turvallista olla täällä" Räksä sanoi hiljaa, niin etteivät nuo ökyripäät kuulleet mitään ja nyökkäsi tyttöä seuraamaan häntä. Soturi ei aikonut jättää tuota naista yksin humalaisten miesten seuraan, jotka saattaisivat keksiä melkein mitä tahansa, joten olisi parempi, jos he kumpikin pääsisivät pois paikalta. Räksä otti muutamia askelia eteenpäin, Guiderin mennessä jo jonkin matkaa edellä. Repaleinen viitta heilui tuulessa tummien hiusten kanssa, ja nopeasti tämä vilkaisi, että tyttö pysyisi hänen kannoillaan.

Sofia oli hieman sekaisin tilanteesta, miten niin mies ei tiennyt minne mennä? Oliko mies koditon? äh.. Ei sofia tahtonut vaivata päätään enenpään tuolla kysymyksellä. Hänellä oli muitakin ongelmia.. Ei, hänellä ei oikeastaan ollut mitään.

"Kuka muuten olet?" Mies kysyi Blondilta. Sofia huokaisi. " Sofia, kuka itse? " Sofia tiiraili mietteissään miestä varpaista päähän ja jälleen takas. Mies oli kieltämättä hyvässä kunnossa ja oli tuo komeakin. Eikä tuon susi nyt niin pelottava ehkä ollut.. Sofia nyt ei ollut ennen sattunut olemaan niin lähellä sutta. Itse asiassa se oli melko suloinen, aivan kuin koirat.. tai niin. Sofia kohdisti katseensa majataloon, tuon rappeutunut ulkonäkö ei nyt olisi houkutellut ketään sisälle, maali oli paikoin rapissut pois, ikkunoissa ei ollut verhoja ja muutenkin talo näytti pelottavalta.

Sofian katse tippui sitten majatalon katosta mölyäviin juoppoihin, hän vihasi heitä. Hänestä tuntui aina että juoppojen elämän tehtävä oli vain kulkea kadulla pääjäässä ystävänään viinapullo. Paitsi noilla näytti olevan toisensa.. Mies sanoi ettei täällä ollut turvallista, Sofia oli samaa mieltä tässä asiassa. Hän oli aina inhonnut öistä iltaa jossain aukealla.. niin aukealla että kuka vain näkisi hänet ja saattoi riistää naisen hengen. Hän pelkäsi kuolemaa, vaikka hän niitä oli aiheuttanut muille, mutta hän itse ei halunnut kuolla. Sofia lähti seuraamaan kilttinä tyttönä ilman mukinoita miestä ja tuon sutta. Sinne minne he häntä veivät. Sofia katsoi melko lumoutuneena miehen olemusta, niin hyväkuntoinen ja huolehtivainen.. Kuitenkin Sofian ajattelu kupla puhkesi, kun mies vilkaisi taakseen sofiaa. Sofialla levisi pieni puna poskille.

Räksä oli lähtenyt kävelemään Sofiaksi esittäytyneen tytön edellä. Naama peruslukemilla, tämän kasvoista ei saattanut lukea mitään. Mies vain halusi pois noiden humalaisten hörhöjen luota, niin pian kuin mahdollista. Räksä, hän oli niin tottunut vaeltelemaan pitkiäkin matkoja. Hänellä ei ollut kotia, missään. Eikä varmaan tulisi koskaan olemaankaan. Hän ei kaivannut mitään sellaista, hän oli yksin, yksin Guiderin kanssa, eikä hän valittanut. Mies oli enemmän kuin tyytyväinen elämäänsä.

Kun Räksä sitten vilkaisi taaksensa, Sofiaa, saattoi tämä huomata pienen punan tytön poskilla. Hienoinen hymy käväisi Räksän kasvoilla, ja tämä sanoi:
"Olen Räksä."
Hän ei ollut hoksannut esittäytyä silloin, kun Sofia itse oli esittäytynyt, ja kysynyt hänen nimeään. Mies oli niin kiireellä lähtenyt ja ei ollut ottanut huomioon blondin kysymystä. Tummat hiukset heilahtivat, kun mies käänsi katseensa takaisin eteenpäin. Guider juoksenteli edellä ja hyökkäsi välillä muutaman yöperhosen perään, kuitenkin aina välillä pysähtyen myös seuraamaan isäntäänsä ja tämän uutta tuttavuutta.

Susi heilutteli iloisena häntäänsä ja juoksi nyt Sofian luokse. Sen koiramainen katse oli lempeä ja se haukahti muutaman kerran. Räksän kasvoille oli kohonnut hienoinen hymy. Hän oli aina onnellinen, jos Guiderkin oli. Hän tekisi mitä tahansa pitääkseen ainoan ystävänsä onnellisena ja iloisena, se oli hänelle kaikki kaikessa.

"Saanko kysyä, miksi sinut oikein heitettiin ulos?" Räksän uteliaisuus heräsi ja tämä hidasti askeliaan, ollen nyt Sofian vierellä kävelemässä. Näin hänen ei tarvitsisi joka kerta puhuessaan kääntyä katsomaan taakse. Hän kyllä tosiaan suurimmaksi osaksi saattoi arvata tilanteen, mutta hyvähän se oli asianomaiselta kysyä, miten asian laita todella oli. Soturin sormet naputtelivat yhä miekan kädensijaa, hänen kävellessään eteenpäin torikatua pitkin. Se oli jotenkin niin autio. Ihmiset olivat linnoittautuneet koteihinsa, kielto kun vielä oli voimassa. Räksä taas, hän ei siitä piitannut mitään. Samapa se oli. Hän pystyisi kuitenkin itsekin puolustautumaan tarpeen tullen, soturiksi hän oli itsensä joskus kouluttanut ja henkivartijanakin toiminut muutamaan otteeseen.

Sofia hymyili miehen kertoessa nimensä olevan Räksä, jotenkin naisesta tuntui siltä että olisi kuullut nimen jossain, tai sitten hän vain kuvitteli. Suden tuliessa Sofian luokse, sofia ei voinut vastustaa kiusausta rapsuttamalla tuota hieman korvan takaa, hän piti eläimistä kun oli varmistanut niiden olevan kilttejä, eikä sellaisia mielenvikaisia joilla valuisi vaahto toisesta suupielestä.

Sofia oli jotenkin kiitollinen miehelle, olihan tuo huomioinut hänet ja vei nyt myös parhaillaan jonnekkin parempaan paikkaan, tai niin ainakin Sofia oletti. Ei hän jaksanut päätään vaivata, kohtalo sen päätti koska olisi Sofian aika jättää hyvästit. Mutta se ei olisi viellä tänään. Nainen toivoi.

Räksä kysyi syytä miksi nainen heitettiin ulos talosta. Sofia jäi miettimään syytä itsekkin ei hän oikein tietänyt sitä itsekkään, talon omistaja ja ilotalon pitäjä olivat niin rahapulissa että heittivät tyttöjä sen kummempaa syytä ulos talosta ja rahaa ei heille herunut sitten kuin pari penniä, joilla sai torilta korkeintaan omenan. " Syynä oli ilmeisesti se, ettei ole ollut asiakkaita.. Eikä se minua oikeastaan edes haittaa vaikka lensin talosta, Minut pakotetaan siihen työhön. Olen kuulemma velkaa.. Ja menetän nirrini jos en tuota rahaa.. " Pieni tuhahdus karkasi tytön huulilta. Hän oli turhautunut hän vihasi työtään, mutta toisaalta hän sain katon päänsä päälle, tai no.. Ei tänä yöllä.

Räksä kuunteli hiljaisena naisen puhetta. Veikkaus oli osunut oikeaan. Soturi ei laskenut kättään miekaltaan ja katseli muutenkin tarkkaavaisesti ympärilleen, jos vaikka sattuisi jotakin häiriköintiä. Yöllä kun sattui aina välillä törmäämään erinäisiin häiriköihin, jotka eivät suostuneet puhumaan, tai sitten niiden puheesta ei yksinkertaisesti saanut mitään selvää, niin juovuksissakin saattoivat olla.

Repaleinen viitta ja tummat hiukset heiluivat tuulessa, ja tämän kävellessä varmoin askelin eteenpäin, Sofian rinnalla. Guider oli mennyt Sofian toiselle puolelle, ja käveli nyt hyvin lähellä tätä neitoa. Sen pehmeä turkki oli hieman pörröllään, kun tuulenvire käväisi läpi torikadun. Räksä huokaisi hiljaa. Hän oli oikeastaan halunnut olla vain rauhassa edes yhden yön, mutta ei saanut tänäkään yönä olla yksikseen. Mutta taas toisaalta, hän ei kyllä halunnut jättää tätä neitoakaan yksin, noiden humalaisten armoille. Muuten miehen omatunto alkaisi kolkuttaa.

"Oletko kauankin asunut Payonissa?" soturi kysäisi hetken päästä ja antoi katseensa kiertää neidon päästä varpaisiin ja taas se pysähtyi noihin vaaleanpunertaviin silmiin. Tyttö ei tainnut olla todellakaan ihminen, mutta silti melkoisen nätti. Räksä käänsi pian katseensa takaisin menosuuntaan, ja tuntui siltä, kuin torikatu ei loppuisi koskaan. Hän ei edes oikeastaan tiennyt minne mennä, eihän hänelläkään koskaan ollut ollut paikkaa, kotia. Ja nyt hänen mukanaan oli vielä tämä tyttö, hienoa. Vastuuntuntoinen soturi ja henkivartija ei kuitenkaan pystynyt jättämään tyttöä tuonne talon eteen, yksin, keskelle hörhöileviä juoppoja. Ei. Tarpeen tullen Räksä puolustaisi kyllä tätäkin naista.

Kuun puolikas pilkotti nyt lähes kokonaan pilven raosta. Pilvet olivat myös paljastaneet miljoonat tähdet, jotka tuntuivat olevan niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Räksän katse siirtyi taivaalle. Hän haluaisi olla lintu ja lentää tähtiin. Tähdet ja kuu, ne olivat aina olleet niin kiehtovia, mutta vain haavemaailmassa soturi saattoi päästä käsiksi niihin.

Sofia katseli suoraan kohti torikatua ja kosta se loppuisi. Hän ei tiennyt minne tuo mies veisi häntä. Sofia olis iinä samassa kompastua myös johonkin mukulakiveen joka oli huonosti paikoillaan, mutta sai tasapainon ajoissa. Tästä edes hän katsoisi jalkoihinsa koko ajan. Siispä Sofia jatkoi matkaansa tuijotellen jalkojaan ettei vain kompastuisi ja nolaisi itseään, hän oli nolannut itsensä jo niin monta kertaa tämän illan aikana.

"Oletko kauankin asunut Payonissa?" Räksä kysyi Sofialta. " Koko ikäni. Entä sinä? Et taida olla täältä päin? " Sofia vilkaisi nopeasti Räksää ja kiinnitti katseensa takas tiukasti eteensä. Sofia ei ollut niinkään tottunut kulkemaan paljainjaloin rohosilla kivillä, se teki kävelystä kipeää ja vaikeaa, joten hän saattoi näyttää hieman hassulta kävellessään ja valikoi aina suurinpiirtein sileimmät kivet, välillä pääsi myös tytön huulilta turhautunut ääni kun kivi satutti tuon jalkapohjaa. Sofia katsoi sutta kateellisena, tuo käveli niin rennosti eikä varmaan edes tuntenut kivien karheutta tassuissaan. Epäreilua. " Mikä tuon sinun sutesi nimi on? " Sofialle tuli saman tien tarve tietää suden nimi, vaikkei hän oikein uskonut sillä olevan nimeä. Eihän sudet ollu kuin koirat joille annettaisi nimiä.. ehkä susi ei ollut miehen lemmikki vaan susi oli vain kiintynyt mieheen jos tuo antanut sille ruokaa tai rapsuttanut hieman korvan takaa. Tuskin sekään vaihteehto oli oikea..

Sofia hengitti syvään keuhkoihinsa täyteen ilmaa, hän nautti ilmanraikkaudesta ja lämmöstä, kyllä hän nautti seurastakin. Vaikka mies oli melkein täysin tuntematon hänelle, tiesi hän miehen nimen ainakin, Räksä. Sofian kasvoille levisi illan ensimmäinen hymy, ei hän tiennyt mille hän hymyili, luultavasti itse seuralle.

// Anteeksi kamalan tönkköä :'s //

Räksä käveli koko ajan eteenpäin, kuunnellen kuitenkin Sofian vastauksen omaan kysymykseensä. Toinen oli siis asunut koko ikänsä Payonissa, hän taas ei. Toisaalta Räksä halusi pois, toisaalta taas ei. Mies ei oikein tiennyt mitä halusi ja mitä ei, mutta vaeltelijan luonteen omaava soturi ei kovinkaan kauaa pysynyt paikallaan missään. Soturi ei ollut ajatellut pitkään aikaan lähtöään Payonista, mutta sen hän osasi sanoa, päivä koittaisi vielä. Se päivä, kun hän lähtisi, ja jättäisi jälleen hyvästit yhdelle kaupungille. Hän ja Guider jatkaisivat taivaltaan ja etsisivät omaa polkuaan, kunnes kuolo heidät jonakin päivänä sitten korjaisi.

"Öh, olen kaukaa Payonin ulkopuolelta. En ole koskaan kuulunut minnekkään, vaan olen kulkuri", Räksä sanoi hetken päästä, kun oli jo melkein unohtanut Sofian vastakysymyksen. Hän hymyili Sofialle ja katsoi taas tämän punertaviin silmiin. Toinen itseasiassa oli hyvin nätti. Räksä käänsi yhtäkkiä katseensa toisesta pois. Mitä hän nyt sellaista meni ajattelemaan?! Kuitenkin soturi punastui hieman poskiltaan, mutta se onneksi laskeutui nopeasti, yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.

Sofian kysymys jälleen herätti hänet, ja jälleen Räksän komeille kasvoille nousi kaunis, lempeä hymy.
"Hän on Guider", soturi kertoi suden nimen ja Guider heti nimensä kuultuaan heilautti häntäänsä ja haukahti pienesti, pysyen kuitenkin Sofian rinnalla.

Hetken aikaa käveltyään, Räksä pysähtyi erään talon kohdalle, jonka vieressä kökötti monta muutakin taloa. Se oli tyhjillään.
"Tämä on erään tuttavani vanha asunto, siellä ainakin on turvallista", soturi sanoi ja avasi vanhan nitisevän oven, joka ei edes ollut lukossa, vaikka saattoi siltä näyttääkin.
Räksä pujahti nyt avoimesta ovesta sisään heti Guiderin perässä ja odotti että myös Sofia pääsisi sisään. Sitten soturi vielä katsahti kadulle, jonne alkoikin kerääntyä humalaisia hörhöjä.

Räksän tummat silmät etsivät katseellaan kynttilän, ja pari ja tämä sytytti ne, jolloin huoneeseen tulvahti valoa, ainakin hieman. Siellä nyt ainakin saattoi nähdä toisensa. Sitten Räksä käveli erään kaapin luo ja kaivoi sieltä esiin eräänlaisen hameen ja hihattoman paidan, ja ojensi niitä Sofialle.
"Kelpaavatko nämä ainakin joksikin aikaa? Peittävät vähän paremmin", soturi sanoi, hymynkare kasvoillaan. Ei kai Sofiakaan voisi käppäillä kaduilla noissa rytkyissä jotka tytöllä nyt oli päällään.

Tummahiuksinen soturi huokaisi hiljaa ja tämä otti muutaman askeleen eteenpäin ja tämän käsi saattoi hivenen hipaista Sofian olkapäätä. Räksä käveli erään ikkunan luokse ja katsoi lautojen välistä ulos. Ei mitään fiksua. Kuitenkin hän oli vasta tavannut Sofian, mutta silti jokin hänen sisällään ei ollut ihan kohdallaan.

Sofia joutui vähän väliä harppomaan suurempia askeleita sillä Räksä käveli huomattavasti lujempaan, muttei se Sofiaa haitannut. Saipahan hän nyt erilaista liikuntaa. Sofia oli nyt todellakin, hyvillään, että oli törmännyt Räksään ja hänen suteensa. Räksä oli niin ystävällinen ja mukava, susi niin kiltti joka näytti siltä että sitä olisi voinut halia vaikka koko päivän ja painaa kasvonsa sen turkkiin kun elämä potki päähän.

Räksä kertoi olevansa kulkuri. Sofia hymyili, hän ei ollut koskaan törmännyt kulkureihin, jotenkin hänestä on vain aina tuntunut ettei heitä olisi olemassakaan, mutta tämä tapaus kertoi että niin vain oli. Nainen tahtoi tietää miehestä enemmän, tämä oli nyt aivan erilainen tapaus ja tästä Sofia myöskin aikoisi pitää kiinni, vaikka hampain ja kynsin. Hän ei oikein tietänyt mitä ajatella miehestä, pahaa hän ei olisi hänestä ajatellut missään tapauksessa, vaan hänestä tuntui että jokin sai naisen sisäiset perhoset lepattamaan mahassa, ja sai tämän sydämmen rytmin kiihtymään aina kun Räksä oli lähempänä. Eihän he aivan suoraan kävelleen. Ei ainakaan Sofia joka joutui valitsemaan sileimmät kivet joille astua.

Räksä kertoi että suden nimi oli Guiden. Sofiasta se sopi hyvin suden nimeksi, eikä hän jälleen voinut vastustaa kiusausta hieman taputella tuon turkkia.

Pian he pysähtyivätkin talolle, taloja oli siis muitakin, tämä oli varmaan sitä tavallista asuinaluetta. Sofia tuskin kuin kaksi kertaa vuodessa poistui talosta, tämä oli hänelle hyvin uutta.
"Tämä on erään tuttavani vanha asunto, siellä ainakin on turvallista", Räksä kertoi.
Sofia nyökkäsi pienesti, talo näytti kyllä kunnolliselta, ei hän pelännyt. Olihan hänen lähellään tuo mies, eikä hän edes uskoisi että mitään ansaa edes olisi olemassa. Mies avasi Sofialle oven ja Sofia pujahti kevyin askelin sisään, huone oli melko kolkko eikä huonekalujakaan ollut kamalasti. Talo oli varmaan tyhjillään tai sitten joku joka asui täällä oli mies. Sofialla oli pieniä taipumuksia pitää miehiä hieman epäsiisteinä, ei hygenian kannnalta vaan talouden.

Sofia seisoi keskellä huonetta, hän ei viellä tiennyt istuisiko vaiko seisoisiko, joten hän jäi nyt seisomaan keskelle huonetta ja tekisi päätöksen vasta sitten kun tämän jalat alkaisivat väsyä ja tämä päättäisi lopulta istua. Mies toi naiselle vaatteita ja kysyi olisiko ne hyvät. Sofia ei edes katsonut vaatteita, hänelle oli aivan sama mitä hän vetäisi päälleen kuhan ne peittäisivät enemmän hänen vartaloaan.
" Kyllä nämä käyvät, kiitos. " Sofia loi kasvoilleen kiitollisen hymyn ja antoi tämän myös näkyä. Se ei ollut liioiteltu hymy, vaan suoraan sydämmestä. Kukaan ei koskaan ollut näin avulias tai ystävällinen hänelle. Hän oli aina ollut se likainen huora jollei ei herunut yhtään arvostusta.

Sofia piti vaatteita käsiensä välissä, hän empi hieman vaihtaisiko ne, vaiko sitten myöhemmin. Räksän kävellessä ohi, tuon käsi hipaisi Sofian olkapäätä. Kylmät väreet nousivat tytön selkäpiirtä ja tämän sydän alkoi pumpata huomattavasti nopeammin. Häntä jännitti. Hän ei ymmärtänyt mikä tämä tunne oli, ei hän ennen tälläistä ollut kokenut, ei hän ainakaan muista kokeneensa. Sofian katse oli naulittuna miehen selkään tämä oli oikeastikkin kiitollinen hänelle. Sofia antoi katseensa kiertää räksän vartanon läpi. Nyt mies ei huomaisi sitä, hän oli selin Sofiaan.

//Lisäilläänkö tota sotaa tähän peliin vai annetaanko mennä nykyisellään? :'>//

Räksä seisoi ikkunan luona, ja sulki hetkeksi silmänsä. Miten hän ajautuikaan aina ihan outoihin tilanteisiin? No, ehkä se oli vain kohtalo, joka häntä johdatti. Ja olivathan jumalat suojelleet häntä tähänkin asti, mikseivät siitä eteenpäinkin. Päinvastoin taas oli toisilla. Räksä saattoi kuvitella ettei Sofiankaan elämä ollut ollut mitään ruusuilla tanssimista. Huora. Räksä pudisti hitusen päätään. Tyttö, hänen elämänsä ei ollut mitään kaksinaista. Jollain tapaa Räksä halusi auttaa Sofiaa myös tästä eteenpäinkin, vaikka oli vasta toisen tavannutkin. Nuo vaaleanpunaiset silmät. Ne olivat jollakin tapaa hyvin erikoiset, kiehtovatkin. Mies ei voinut tunteilleen yhtään mitään, mutta jokin ei nyt ollut kohdallaan. Hänen sisällään lepatteli perhosia, jotka kutittelivat vatsaa.

Pian mies kuitenkin kääntyi tyttöön päin ja katsahti tähän, hymyillen yhä lämpimästi.
"Toivottavasti tämä kelpaa sinulle, ei minulla parempaakaan ole tarjota", Räksä sanoi heilauttaen nopeasti myös kättään. yhtäkkiä hän ei vain saanut tummien silmiensä mystistä katsetta irti Sofiasta ja noista tytön punertavista silmistä. Mikä ihme hänellä nyt oli? Soturina hän ei ollut saanut mahdollisuutta rakastumiseen. Ihastuksia, niitä hänellä oli ollut, montakin ja tytöt melkein joka kaupungissa pyörivät hänenympärillään, mikä todellakin tästä tummahiuksisesta oli rasittavaa. Mutta ei Sofia. Tämä ei ollut sellainen hienostelija, vaan tuiki tavallinen tyttö, joka oli tottunut elämään vaatimattomissa olosuhteissa, ilman minkäänlaista ystävyyttä, tai mistäs Räksä sen tiesi, eihän hän ollut Sofiaa koskaan ennen nähnytkään, eikä edes tiennyt tästä suunnilleen kuin nimen ja niin sanotun ammatin, joskin Räksän mielestä se enemmänkin oli orjuuttamista.

Pelkkä ajatus jostakin ilotalosta kuvotti soturia. Inhottavia paikkoja, josta vanhat miehet maksoivat saadakseen sitä mitä halusivat. Yäk! Räksä sulki jälleen silmänsä, kun taas vihdoin sai ne irroitettua Sofiasta.
"Öh, eikai sinun tule kylmä. Voisin katsoa sinulle jonkin nukkumapaikan" soturi sanoi sitten, hieman punehtuen poskiltaan ja käveli taas toiselle puolen huonetta alkaen häärimään pienen sängyn kanssa. Muutama vilkaisu Sofiassa kuitenkin.

No, sänky oli onneksi siisti ja sen päälle oli levitetty päiväpeitto, jonka pystyi vain vetämään pois päältä ja lata paljastuivatkin ihan suhtsiisti peitto ja tyyny.

Soturi katsahti taas Sofiaa ja hymyili tälle. Hänen jalkansa veivät hänet melkoisen lähelle toista, ei ollut kuin ehkä metri heidän välillään eroa. Tummat silmät loistivat pimeässä mysitsesti, tai oikeastaan siis kynttilän valossa.

//Ihan miten haluut : DD//

Sofia laski katseensa pois Räksästä. Hän ei oikein tiennyt miten olisi, hän ei edes ymmärtänyt miksi mies katsoi näin paljon vaivaa Sofian tähden? Nainen jonka sydän alkoi hitaasti palautua tavalliseen rytmiinsä piti vaatteita yhä käsiensä välissä ja oli melko tietämätön tästä. Tämä oli niin outoa, hänhän oli vain saastainen huora..

"Toivottavasti tämä kelpaa sinulle, ei minulla parempaakaan ole tarjota", Räksä sanoi.
"Joo, kyllä tämä kelpaa, täälä on kotoisampaa kuin.. talossa." Nainen hymyili miehelle kiitollisena.
"Miksi autat minua..?" Nainen lisäsi hetkellisestä mielenjohteesta. Kyllä tämä nyt halusi tietää syyn, vaikkei se nyt niin välttämätöntä olisikaan, mutta oli se nyt se periaate kysymys.
Sofia huomasi miehen jumittuneen, tuo vain katsoi katsomistaan. Ehkä nainenkin jäi katsomaan melko pitkään miehen silmiä, juuri kun hän jo luuli, että olisi saanut sydämmensä kuriin, se alkoi tanssia taas tiivimpään tahtiin ja Sofian oli pudotettava katseensa miehestä lattiaan kuin nöyrä palvelija. Niin, jotkut olisivat varmaan ajatelleet.

"Öh, eikai sinun tule kylmä. Voisin katsoa sinulle jonkin nukkumapaikan" Räksä kysyi Sofialta. Sofia saattoi huomata miehen poskilla punastumista eikä sofia voinut muuta kuin kääntää katseensa jonnekkin ikkunaan ja peitellä sillä hymyänsä. Miksi hän oli näin iloinen? Mitä tämä tunne oikein tarkoitti? Räksähän oli vain tuttu.. Eihän sitä oikein ystäväksikään voinut viellä luokitella, ehkä kaveriksi, mutta miksi? Miksi hänellä oli näin omituinen tunne mahassa? Häntä jännitti.
"Ei, ei minulla ole kylmä. Juuri sopiva olla. Täälä on sopivan lämmin, ei yhtään valittamista." Sofia loi nyt katseen Räksään tämän.. jotenkin salaperäiseen olemukseen. Sofia ei osannut kunnolla lukea tuota, mutta jotenkin hänestä tuntui, että heillä olisi jotakin yhteistä.

Räksä laittoi Sofialle pedin, naisen mielestä sänky näytti hyvin mukavalta, vaikkei nukkunukkaan öisin, vaan päivisin. Olihan hän yön olento. Mies käveli lähelle Sofiaa, jotenkin sofiasta tuntui, että mikään ei edes riittäisi kiitokseksi, ilman Räksää hän viruisi varmaan vieläkin niiden juoppojen kynsissä, ties mitä he olisivat hänelle jo tehneet. Nainen laski kätensä Räksän olkapäälle.
"Kiitos, olen sinulle palveluksen velkaa, kukaan ei ole koskaan nähnyt näin paljon vaivaa takiani. " Sofia todellakin tarkoitti näitä sanoja hän katsoi suoraan miehen silmiin hymyillen nätisti. Hän nautti koskea tuohon mieheen, se lämpö se sai jotenkin Naisen sydämmenkin lämpiämään, unohtamaan sen tuskan mitä hän oli kokenut.

//Juu mullekkin, noh sovitaanko että saa lisätä jos tahtoo? :'>//

Miksi autat minua? Sofia kysyi. Räksä hymähti hieman.
"Koska minun velvollisuuteni on auttaa lähimmäisiäni", soturi sanoi hiljahkosti, hymyn kuitenkin pysytellessä noilla komeilla kasvoilla. Niin, velvollisuus. Se oli henkivartijan ja soturin velvollisuus, se oli oikeastaan jokaisen kansalaisen velvollisuus. Kaikilla oli oikeus saada apua, jos sitä tarvitsi ja Räksä kyllä yritti auttaa kaikkia parhaansa mukaan. Mies oli kokenut itse sen, kun ei ollut saanut apua vaikka olisi tarvinnut. Ihmiset, he olivat niin ylpeää kansaa. He itse huutavat apua, mutta eivät voi sitä antaa itse, jos joku tarvitsisi. Heillä ei ollut muuta ajateltavaa kuin oma itsensä, kaikki muu jäi sen taakse. Ja kun näitä vielä oli enemmän, paljon enemmän kuin muutama.

"Ei, ei minulla ole kylmä. Juuri sopiva olla. Täälä on sopivan lämmin, ei yhtään valittamista."
Sofia jälleen vastasi, kun Räksä kysyi olisiko hänen kylmä. Miehen kasvoille nousi hienoinen hymy. Hän jollain tavalla piti Sofiasta, hyvinkin paljon. Hän halusi auttaa toista, tukea ja turvata. Mies ei oikein osannut itsekään selittää itselleen, mikä se tunne oikeastaan oli. Ei se kuitenkaan pahanoloinen ollut, ei ollenkaan.

"Kiitos, olen sinulle palveluksen velkaa, kukaan ei ole koskaan nähnyt näin paljon vaivaa takiani. "
Räksä tunsi Sofian käden olkapäällään ja väreet kulkivat alas selkää pitkin. Hymy. Se pysytteli yhä soturin kasvoilla.
"Sinä et ole minulle mitään velkaa. Autan sinua enemmän, kuin mielelläni", Räksä sanoi, ja katsoi nyt taas suoraan noihin vaaleanpunaisiin silmiin. Ne olivat jollain tavalla niin salaperäiset ja houkuttavat.

"Min-..tuotaah.." Räksä sopersi jotenkin hieman vaivautuneesti. Yhtäkkiä hän vain olisi halunnut vetää tuon neidon halaukseen. Mies perääntyi muutaman askeleen ja istahti sitten plyiselle lattialle, Guiderin viereen, joka oli mennyt makaamaan. Olihan sekin hieman uupunut päivästä, jonka he olivat suunnilleen viettäneet taas vaeltelemalla kaupungissa. Räksä huomasi myös sydämensä lyövän tiuhempaan kuin ennen. Hän huokaisi hiljaa ja sulki sitten hetkeksi silmänsä. Kaikki oli hieman outoa. Tämä uusi neito. Ja sitten vielä kaupan päälle tuleva sota, jossaa Räksänkin pitäisi valita puolensa, no kyllähän se melkein selvästikin oli vaanit. Hän ei kuitenkaan jaksanut keskittyä sotaan vaan oikeastaan vaan ja ainostaan Sofiaan, juuri sillä hetkellä.

//No lisäilin nyt sitä sotaakin hieman xD//

Räksä kertoi, että suojeleminen oli hänen velvollisuutensa. Sofia mietti hetken mitä tuo mies mahtoikaan tehdä työkseen, ehkä hän oli henkivartija? Tai sitten vain katsoi sen tärkeäksi auttaa toisia, mutta jos tuo olisi henkivartija niin miksi hän ei ollut kenenkään aatelisen rinnalla suojelemassa heitä etteivät he jääneet sodan jalkoihin ja saaneet surmaansa vaan oli nyt arvottoman huoran kanssa jossain talossa ja jonka elämällä ei oikeastaan edes ollut merkitystä tässä maailmassa, ei Sofia voinut vaikuttaa sotiin, kumota niitä eikä oikeastaan mitään hyvä jos hänet edes otettiin turvapaikkaan..

"Min-..tuotaah.." Räksä sopersi jotenkin hieman vaivautuneesti. Mies myös perääntyi Sofiasta, jotenkin Sofiasta alkoi tuntua siltä että olisi tunkeillut miehen reviirille, eikä tuo tahtonut häntä lähelleen, no ei se ollut mikään ihme, kukaan ei halunnut Sofiaa lähelleen. Ja jos halusi he vain hyväkskäyttivät häntä, surkea elämä. Sofia alkoi uppoutua ajatuksiinsa hän alkoi miettiä sotaa ja aatelisia, hän ei vois ikinä kuvitellakkaan olevansa aatelinen. Sellainen rikas jolla oli kauniita ja kalliita pukuja, hienoja koruja ja maukkaita ruokia. Sofia huokaisi syvään, tämä istahti sängyn laidalle ja loi katseen lattiaan, pieni pölykerros peitti sitä, kuin juuri laskeutunut ensilumi.

Jossain ulkona kuului kiljuntaa, sota siis oli jo täälä. Ulkona oli liikkumiskielto.. Niin tuo mies oli pelastanut hänet kirjaimellisesti. Kiljunta jatkui jatkumistaan kunnes se hiipui ja hiipui ja sitten lopulta lakkasi, jotenkin tuosta tuli Sofialle mieleen vampyyrit ehkä tuo nainen joka oli kulkenut liikkumiskiellosta huolimatta ulkona oli saanut surmansa vampyyrin hampaiden kautta, mistä Sofia sen tiesi? Jotenkin hänen mielikuvituksensa vain laukkasi juuri nyt. Hänen sydämmensäkin oli jo mennyt tavalliseen rytmiin, mutta kun nainen miestä vilkaisi tämän kasvoille levisi pieni puna. Oliko hän rakastumassa tuohon mieheen?

" Tule toki istumaan, ettei siellä pölynseassa tarvitse istua.. En minä nuku öisin.. " Sofia sanoi, hän ajatteli ettei miehestä tuntunut varmaankaan kovin mukavalta istua pölynkeskellä tai ainakaan kovalla lattialla..

//Juuh :'>//

Räksä oli istahtanut pölyn keskelle lattialle, vaikka olisihan sitä ollut muitakin paikkoja missä istua. Hän silitteli hieman hajamielisesti suden pörröistä turkkia. Guider tuhisi hiljaa, se oli sulkenut ruskeat nappisilmänsä. Sekin taisi olla hitusen väsynyt päivän kävelystä, kuten Räksäkin hieman. Sota. Se kaiversi osaa mielen nurkkaa, ja pian kuuluikin ulkoa kiljuntaa. Soturi hätkähti hieman ja käsi tarttui tiukasti miekan kädensijasta. Tämä ei kuitenkaan lähtenyt minnekkään. Oli ehkä jo liian myöhäistä pelastaa sitä jotakuta, joka juuri kaiketi oli henkensä heittänyt.

Räksän tummat silmät katsahtivat nopeasti Sofiaa, mikä tämä oikeastaan oli rodultaan? Ei ihminen, sen nyt oikeastaan saattoi nähdä päällepäin. Soturi punastui itsekin hieman ja laski katseensa jälleen maahan, tuohon pölyiseen lattiaan. Mikä hänen oikein oli? Mies ei koskaan ollut ollut sallinut itsensä ihastua kehenkään, mutta nyt. Hän ei vain voinut torjua tuota pelastamaansa tyttöä joka taisi tietämättään saada otteen tämän vaeltajan sydämestä. Räksä ei kuitenkaan haluaisi rakastua jottei joutuisi murskaamaan omaa sydäntään ja samalla toisen sydäntä. Häntä ei oltu luotu jäämään yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. Siksi.

" Tule toki istumaan, ettei siellä pölynseassa tarvitse istua.. En minä nuku öisin.. "
Räksän oli nyt pakko nostaa katseensa, noiden tummien silmien mystinen katse, takaisin Sofiaan tämän sanoessa lausahduksensa. Ei nukkunut öisin. Siis yöolento. Miehelle ei tullut muuta mieleen, kuin vampyyri. Hän ei jaksanut alkaa pohtimaan mitään muita yöolentoja kuin nämä verenimijät.
"Oletko vampyyri?" haltia kysyi, äänessään ei kuitenkaan ollut yhtään pelkoa tahi halveksuntaa, se oli ihan tavallinen äänensävy, jolla soturi puhui.

Kuitenkin tämä nousi lattialta ja puisteli ensiksi hieman vaatteitaan ja käveli sitten sängyn luokse ja istahti Sofian viereen.
"Olet hyvin erikoinen tyttö", soturi sanoi hetken päästä hiljaa. Tuon hän oikeastaan oli halunnut sanoa.
"Hyvällä tavalla", mies vielä lisäsi, jottei toinen saanut hänestä väärää kuvaa. Jokin outo tunne kiemurteli hänen sisällään, mutta Räksä ei saanut selvää siitä. No, ehkä aika näyttäisi. nyt hän kuitenkin katsoi suoraan Sofiaa silmiin, oikeastaan hän melkein olisi halunnut koskettaa toista, mutta hillitsi itsensä. Mitä toinenkin nyt mahtaisi ajatella.

"Oletko vampyyri?" Mies kysyi. Sofia hätkähti hieman, kaikki vihasivat vampyyreitä, hehän vain imivät veren viattomista kulkijoista ja jättivät ruumiit mätänemään kaduille, mutta ei Sofia ollut sellainen. Kyllä hän joi verta, muttei hän juonut niin paljoa että uhri olisi kuollut. Ei hän halunnut tappaa ketään, kyllähän vahinkoja oli tullut, muttei tahallaan. Mutta nyt mies oli ensimmäinen joka huomasi Sofian rodun, Nainen nosti katseensa lattiasta Räksän kasvoille. " Olen pahoillani, mutta kyllä minä olen.. " Sofian teki mieli juosta pois, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Mies varmaan nyt vihasi häntä, hänen rotunsa takia. " Oletko sinä haltia? Ainakin korvistapäätellen jonkin verran haltiaa veressäsi on.. " Naista oikeastikkin kiinnosti mies.

Mies tuli istumaan Sofian viereen pudisteltuaan vaatteensa. Naisen sydän jyskytti kovempaan, pieni tunne tämän sisällä, aivan kuin jokin olisi kutitellut häntä. Naisen teki mieli nyt ja saman tien painaa huulensa tuon huulia vasten, jotenkin hänellä oli vain sellainen tunne, tuo oli niin lähellä, jotenkin ihanan lähellä. Ei hänen olisi tarvinnut kuin kääntyä ja hieman nousta että olisi pystynyt toteuttamaan sen mitä hänen sydämmensä sanoi. Mutta tuo mies, se varmaan suuttusi hänelle.
"Olet hyvin erikoinen tyttö" Räksä sanoi. Sofian sydän, se jyskytti vielä enemmän.
"Hyvällä tavalla" Mies vielä lisäsi. Sofia meni sanattomaksi, mitä hän nyt sanoisi? Eikö mies vihannutkaan häntä hänen rotunsa takia? Ei nyt se tunne vain voimistui, jotenkin hänen oli pakko tehdä se.. Ei vain siksi että saisi tämän jyskytyksen loppumaan, vaan siksi että mies näkisi mitä nainen oikein tunsi tuota kohtaan. Nainen vain nousi polvilleen kääntyen tuota päin.
" Anteeksi.. " Ja laski kätensä tuon poskille ja sitten huulensa tuon huulille, kevyesti. Suudelman loputtua Sofia avasi silmänsä ja oli itsekkin hieman järkyttynyt mitä oikein teki, nyt tuo mies varmaan jo luuli että Sofia yritti päästä tuon iholle.. Sofia nousi nopeasti sängyltä ja katsoi anteeksi pyytävästi Räksää.
" Anteeksi, ei ollut tarkoitus.. jotenkin minusta vain tuntui, että.. en edes tiedä.. " Nainen oli melko hädissään, nyt hän oli mennyt rikkomaan hänen ja tuon miehen ystävyyden suutelemalla tuota!

// Anteeksi joss järkytin.. .'ddd //

Sofia myönsi olevansa vampyyri. Eikä Räksä nähnyt siinä mitään pahaa. Jokainen oli sitä, miksikä oli syntynyt. Sille ei vain voinut mitään. Kaikki kuitenkin olivat saaneet tuon lahjoista suurimman - elämän lahjan. Räksä kunnioitti suuresti tätä lahjaa, eikä tahallaan halunnut riisua keneltäkään sitä pois, jos ei olisi aivan pakko. Oli velvollisuus auttaa, muttei velvollisuutta kenelläkään riistää henkiä. Ei keneltäkään, ei kenelläkään.
Soturi nyökkäsi Sofian kysymykseen, kun tämä kysyi, että oliko herra mahdollisesti haltia.
"Olen, mutta veressäni virtaa myös ihmistä", mies sanoi hymyillen hieman.

Soturi siirtyi istumaan Sofian viereen sängylle. Sydämensä löi muutaman ylimääräisen kerran. Hän katsoi suoraan noihin punertaviin silmiin. Hänen lävitseen kulki outo tunne. Seuraavaksi hän lausui nuo sanat, joita tosiaan tarkoitti.
" Anteeksi.. "
Tuo hieman ihmetytti miestä, muttei soturi mitään kerennyt sanomaan, kun neidon kädet olivat hänen poskillaan ja huulet painautuivat toisiaan vasten. Räksä sulki silmänsä. Jotenkin niin humalluttava tunne. Kuitenkin niin ihana. Harmi vain että se kesti niin lyhyen aikaa.

" Anteeksi, ei ollut tarkoitus.. jotenkin minusta vain tuntui, että.. en edes tiedä.. "
Suudelman loputtua Sofia sanoi, hieman hädissään. Räksä oli hieman varmaan pöllämystyneen näköinen, punakin oli kohonnut noille komeille kasvoille. Tummat silmät etsivät katseellaan Sofian silmät jotka katsoivat häntä hivenen korkeammalta.

Räksä nousi pystyyn.
"Turhaan anteeksi pyytelet", mies sanoi hiljaa, niin hiljaa kuin taisi, käveli lähelle Sofiaa, kasvot olivat melkein kiinni toisissaan. Käsi, se siirtyi koskettamaan Sofian, tuon vampyyrineidon poskea ja niskaa.
Huulet painautuivat uudelleen nyt Räksän toimesta toisen huulia vasten. Suudelma oli ainakin Räksän osalta antaumuksellinen.

Kuitenkin sen jälkeen Räksän tummat silmät katsoivat syvälle jälleen noihin vaaleanpunaisiin silmiin.
"Olet ihana", tämä totesi kuiskaten aivan vampyyrin korvaan ja tämä painoi otsansa neidon otsaa vasten, hymyillen lempeästi. Se hymy yritti kertoa, ettei ollut mitään hävettävää. Aivan toisin. Räksä, hän oli ihastunut. Oliko hän kerrankin sallinut sen itselleen?

//En ees järkyttynyt<33~//

// Apua munkin sydän alkoi pamppailemaan <33 :'DD //

"Turhaan anteeksi pyytelet" Mies sanoi ja suuteli Sofiaa uudestaan. Nainesesta tuntui siltä kuin tämän jalat olisivat pettäneet alta. Hän vastasi miehen suudelmaan yhtä antaumuksellisesti ja painoi silmänsä kiinni, nyt hän oli varma hänellä oli tunteita tuota miestä kohtaan niiin suuret kuin tunteet voivat olla tässä pienessä ajassa kehittyneet. Naisen teki mieli itkeä onnesta, hän oli onnellinen, ei koskaan näin onnellinen kuin nyt.
"Olet ihana" Räksä sanoi. ja painoi otsansa Sofian otsaa vasten. Hymy levisi vampyyrin kasvoille, se oli onnellinen. Nyt hän koki ensimmäisen kerran kuinka onni puhdisti hänen sielunsa, täytti hänen ruumiinsa ja sai hänen kasvonsa loistamaan onnellisena, kuin pieni tyttö joka oli saanut jotain suurta ja ihanaa lahjaksi. Niin Räksä oli kuin lahjsa Sofialle. Hän ei aikoisi koskaan hukata tätä lahjaa, ei koskaan.
" Sinäkin olet ihana. " Nainen kietoi kätensä Räksän ympärille ja katseli miehen tummia silmiä, kauniit.

Sofian mieleen tuli jälleen hänen ammattinsa, mitä hän nyt tekisi.. Lopettaisiko hän työnsä, vaikka riskinä olisi hänen hengen lähtönsä vai jäisikö hän kitumaan työhön ja toivomaan ettei tuo mies olisi mustasukkainen siitä?
" 'Työni'.. En voi erota.. Menetän henkeni. " Sofia nosti katseensa uudestaan miehen silmiin yhä otsa tuon otsassa kiinni, nainen puri huultaan. Tämä tilanne se oli uusi.. Sofian käsi vaelsi mielen selkää pitkin tuon hiuksille, silittämään niitä varovasti ja hellästi. Hän ei ymmärtänyt tätä, miten noin komea ja ihana mies voikaan suudella näin likaista vampyyriä? Vai, käyttikö tuo hyväkseen häntä? Ei, ei Sofia uskonut niin, mutta oli häntä ennenkin huijattu.
" Anteeksi.. tämä kysymys, mutta.. tunnetko sinä jotain minua kohtaan vaiko yritätkö vain iholle..? " Sofiaa hävetti hänen kysymyksensä, mutta hänen oli tiedettävä asioiden laita, ei hän halunnut miestä nolostuttaa tai loukata. " Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata.. Olen vain välillä niin suora puheinen.. en voi sille mitään. " Nainen laski pusun miehen huulille nopeasti, häntä todellakin hävetti, miten hän saattoi olla noin tyhmä ja kysyä noin loukkaavan kysymyksen?

// ihh <3 :'>> Oon odottanu noitten ensisuudelmaa jo alusta lähtiennn<3 :'33 //

Räksä katsoi suoraan noihin valloittaviin silmiin, jotka kuuluivat tuolle lähellään seisovalle vampyyrille. Ja sitten toinen sanoikin, kuin vastaukseksi, että Räksäkin oli ihana. Hymy koristi miehen komeita kasvoja, voisiko se lakastua enää koskaan.
" 'Työni'.. En voi erota.. Menetän henkeni. "
Räksä hymähti hiljaa, muttei kerennyt vastaamaan, kun toinen taas avasi suunsa.
" Anteeksi.. tämä kysymys, mutta.. tunnetko sinä jotain minua kohtaan vaiko yritätkö vain iholle..? "
Räksän ilme käväisi vakavamman puolella, mutta sitten tämä sai kuulla jälleen Sofian kauniin äänen:
" Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata.. Olen vain välillä niin suora puheinen.. en voi sille mitään. "
Räksä naurahti ja suukotti toista nopeasti hänkin, kunnes sitten itse pääsi vastailemaan.

"Pidän huolen siitä, että sinulle ei käy mitään. Kukaan ei tule riistämään sinulta henkeäsi, jos minä vain olen lähistöllä. Ja ei, en yritäkään hyväksikäyttää sinua, ei kävisi mielessänikään, etkä sinä kyllä loukannutkaan. Ymmärrän kyllä, jos olet hieman epäluuloinen", Räksä sanoi hiljaa ja rauhallisesti, jokaisen noista vastauksista kummutessa hänen kultaisesta sydämestään. Ja mieshän tosiaan oli hekivartija. Hän huolehtisi, ettei Sofialle kävisi yhtään mitään. Hän ei sallisi sitä. Toisella oli oikeus erilaiseen elämään. Omaan elämään ja vapauteen jos tämä sitä todellakin halusi. Kaikilla oli samat oikeudet.

"Haluaisitko mennä kävelylle?" Räksä kysyi hetken päästä, yhä otsa kiinni toisen otsassa. Tummat silmät katsoivat suoraan yhä noihin vaaleanpunaisiin silmiin. Vampyyrineito. Ihanin ja kaunein. Räksä ei tiennyt mitä ajatella mutta oliko niin väliksikään, hän vain halusi olla Sofian kanssa, tytön seurana.

//Awwww<33~ On ne kyllä sulosia<3~
Anteeksi kun tästä tuli niin lyhyt >.

"Pidän huolen siitä, että sinulle ei käy mitään. Kukaan ei tule riistämään sinulta henkeäsi, jos minä vain olen lähistöllä. Ja ei, en yritäkään hyväksikäyttää sinua, ei kävisi mielessänikään, etkä sinä kyllä loukannutkaan. Ymmärrän kyllä, jos olet hieman epäluuloinen" Räksä sanoi. Sofia nyökkäsi hiljaa.
" Kiitos, en vain koskaan ole ollut tälläisessä tilassa.. " Tilassa.. Sanoikohan hän jotenkin aivan hassusti lauseensa, ei hän tosin osannut ajatella juuri nyt mitään järkevästi kun sydänkin löi tuhatta ja sataa. Nainen hymyili varovaisesti miehelle. Hänen teki mieli tunnustaa tunteensa miestä kohtaan, vaikka perjaatteessa näkyihän se jo suudelmastakin.. Suudelmasta.. naisen sydän löi ylimääräisen sykäyksen ajatellessa tuota sanaa, kuvitella että hän oli äskön suudellut tuon miehen kanssa, tuon komean lihaksikkaan jonka ympärillä varmasti pyöri naisia kuin tyttöjäkin. Ehkä myös miehiä? Sofian huulilta karkasi pieni huokaus. Tämä tunne..

"Haluaisitko mennä kävelylle?" Räksä kysyi hetken päästä. Sofia sulki silmänsä hetkeksi piilottaen eksoottisen värin, vaaleanpunaisen, mutta avasi ne pian. Ulos, kyllä sitä hän kaipasi juuri nyt, hän kaipasi pientä tuulenvirettä hiuksissaan ja kostutuilla huulilla.
" Joo mennään vain. " Toisaalta ulkona liikkuminen pelotti naista, murhaajat, raiskaajat. Niitä oli kaikkialla eikä syyttä ulkonaliikkumis kielto oltu nostettu voimaan. Hän ei missään tapauksessa halunnut olla taakaksi miehelle, katsoa avuttomana vain vierestä. Naisen käsi hakeutui vyötärölle jossa puukon pieni huotra oli ollut, sekin oli jäänyt talolle. Sofia myös muisti ettei ollut viellä vaihtanut vaatteita jotka Räksä oli hänelle ystävällisesti luvannu lainata.
" saanko vaihtaa nämä vaatteet, tuskin tykkäät kuljeskella kadulla puolialastoman naisen kanssa? " Nainen naurahti omalle lauseelleen, ja ehkä vähän Räksällekkin kuvitellen kun tuo häpeää silmät päästään, kun huora pienissä vaatteissa kävelee tuon rinnalla.

// Ei sinun ollut yhtään lyhyt. :'> Mun taas oli, ku loppu inspis keske.. :'d //

Räksä hymyili. Se hymy ei ollut karissut koko aikana pois tämän kasvoilta, ei ainakaan pahemmin. Soturin olemus oli pysynyt koko tuon ajan. Nyt hänellä olisi taas joku, jota suojella ja verjella maailman pahuudelta. Tätä hän oli ehkä jossain sydämessään kaivannut. Työtään, mutta jotakin jota rakastaa. Hän ei vain koskaan sallinut sitä itselleen. Harva halusi olla kulkuri, ja vain vaellella ympäriinsä. Yleensä kaikki halusivat perustaa jonkin perheen, joka ei oikeastaan voisi vähempää herraa kiinnostaakaan. Lapset. Ne olivat niin sitova asia. Hän kun oli vaelteleva, paikoillaan pysymätön luonne.

Toinen vastasi myöntyvästi hänen ehdotukselleen, että he menisivät ulos. Räksäkin kaipasi raitista ilmaa, ainaisen pölyn sijasta. Mies huokaisi hiljaa ja katsahti taas Sofiaa.
" saanko vaihtaa nämä vaatteet, tuskin tykkäät kuljeskella kadulla puolialastoman naisen kanssa? "
Soturi naurahti lempeästi ja totesi:
"Juu, vaihda vain. Minä odotan ulkona."
Sitten hän vielä suukotti nopeasti toista huulille, ennen kuin katsoi suden kanssa oven ulkopuolelle, jotta Sofia sai rauhassa vaihtaa vaatteet.

Räksä haisteli ulkoilmaa, joka oli hyvin ihana tunne sen jälkeen kun oli ollut hetken aikaa plyisessä asunnossa. Guiderkin oli ihan mielissään ja taas se lähti etsimään talojen nurkkauksilta rottia. Soturi katsahti öiselle taivaalle. Kaikki oli kääntynyt jokseenkin ihan päälaelleen. Hän ei olisi saanut ihastua Sofiaan, sillä jos toinen ei olisi valmis kulkemaan hänen kanssaan, niin Räksä ei voisi muuta, kuin jättää tämän kaupunkiin. Ja sekään ei ollut hyvä vaihtoehto, ei todellakaan, nyt kun hän oli tämän löytänyt. Ymmärtäisikö toinen häntä? Hän ei tosiaan halunnut pitkää aikaa olla samassa paikassa. Voisi kuvitella että se oli vähän niinkuin kammo. Soturi, hän halusi liikkua, tutkia paikat ja jättää sitten kaupungin taakseen.

//: D Tästä nyt tuli hieman kökkö >< //

"Juu, vaihda vain. Minä odotan ulkona." Räksä vastasi, ja sai Sofialta hymyn.

Nainen vaihtoi hyvin nopeasti vaatteet, ei häneltä kulunut kuin pari kymmenes osaa sekunnista ja Sofia oli valmis.
Nainen ketsoi itseään, vaatteet olivat hieman liian suuret, paita roikkui tämän päällä ja hame oli kiikun kaakun ettei se tippunut nilkkoihin. Sofia löysi jostain narun jonka saattoi sitoa hameen ympärille vyöksi, nyt hame ei tippuisi. Sofia avasi narisevan oven ja astui ulos, ilma oli hieman viilentynyt, ei paljoa, mutta vähän. Räksä oli selin sofialle, nainen laski kätensä tuon olkapäälle ja siten sai hieman tukea laskeutuessaan portaat alas.
Sofia kiisi miehen eteen pyörähtäen.
" Noh mitä pidät? Minusta, nämä vaattet ovat kauniit. " Hame hulmusi kuin kellohame ilmassa, ei ne vaatteet ollut kamalan hienoja, mutta ei Sofialla hienonpaakaan ollut koskaan päällä.
" Kiitos että lainasit nämä. " Nainen hymyili toiselle, hänen tunteensa olivat niin vahvat tuota kohtaan, aivan kuin hän olisi rakstunut, rakastunut palavasti. Hän ei edes tiennyt miehestä paljoa, mutta silti, pelkka miehen olemus sai Sofian sydämmen muuttumaan kullaksi, puhtaaksi ja valoisaksi. Sofian ilme oli hieman hämmentynyt hänen katsoessaan mukulakiviä, mitähän mies ajatteli hänestä?

" Mikä on ammattisi? " Sofian vaaleanpunaiset silmät heijastivat hieman valoa, kuin kissojen silmät pimeässä, mutta vain vähän. Nainen suuteli miestä varovasti huulille ja hyppeli sitten mukulakiveltä toiselle, hänen teki mieli liitää, lentää, hän oli onnellinen.

Jostain kuului taas mekkalaa, Sofia pysähtyi ja katsoi sinne suuntaan mistä ääni tuli.
" Sota.. Niin lähellä.. Joku on varmaan pulassa. " Vaikka tuota ei olisi uskonut kuulevan vampyyrin suusta, silti, Sofian sydän oli hyvä ei paha. Hän ei ollut sellainen verenimijä jokski häntä olisi voinut luulla.

// Ei edes ollut. .'o mulla on ihan sekanen.. //

Räksä oli selin oveen päin, ja odotti tuota rakastamaansa vampyyri neitoa, joka oli yhä sisällä pölyisessä talossa vaihtamassa ylleen hieman peittävämpiä vaatteita.
Pian tämä vaeltaja kuitenkin tunsi olkapäillään käden. Sofia.
" Noh mitä pidät? Minusta, nämä vaattet ovat kauniit. "
"Ne sopivat sinulle todella hyvin" Räksä sanoi hymyillen ja kuunteli toisen seuraavan lausahduksen.
" Kiitos että lainasit nämä. "
"Sinä saat ne kyllä omaksi. Tuskin tuon talon omistaja niitä enää kaipaa", Räksä sanoi hymyillen ja katsoi tuota kaunista näkyä, jonka tyttö hänen edessään pelkästään loi. Tuon olemus. Jotenkin niin ihana. Ja oli myös ihanaa nähdä tuo toinen niinkin onnellisena.

Neito suuteli häntä hellästi, miehen tietenkin vastatessa siihen pehmeästi.
"Olen edelleen ammatiltani soturi ja henkivartija", mies kertoi ja hymähti hieman. Hän niin rakasti katsella tummilla silmillään tuota, joka hyppeli nyt mukulakiveltä toiselle. Ihan kuin toinen olisi saanut siivet selkäänsä. Sofia. Tästä hän ei aikoisi luopua, jos ei olisi aivan pakko. Hän oli tuntenut tämän neidon vasta niin vähän aikaa, mutta silti rakasti tätä, enemmän kuin elämäänsä. Se oli outoa. Mutta samalla kuitenkin niin ihanaa. Se tunne. Siitä hän ei haluaisi koskaan luopua.

Jostain kuului mekkalaa ja Sofiakin pysähtyi.
" Sota.. Niin lähellä.. Joku on varmaan pulassa. "
Räksän kasvoilla oleva hymy poistui hetkeksi, mutta kun tämä pääsi neidon vierelle niin mies hymyili jälleen.
"Mutta sotakaan ei erota meitä, eihän?" Räksä totesi hymyillen ja kaappasi neidon lihaksikkaille käsivarsilleen ja pyöräytti ympäri muutaman kerran ja laski pehmeästi takaisin maankamaralle.
"Nuo vaatteet todellakin pukevat sinua, vaikka eivät nyt mitkään kalliit vaatteet olekaan", Räksä sanoi hymyillen ja suukotti toista pehmeästi. Soturin toinen käsi lepäili yhä miekan kahvalla, mutta toinen käsi tarttui lempeästi Sofiaa kädestä.
"Mennään."

Guider juoksenteli innoissaan kaksikon perässä. Se läähätti hitusen verran, mutta raitis ilma oli saanut sen piristymään ja välistä jos se sattui löytämään hiiren, niin sen se nappasi parempiin suihinsa.