Säpinää kulissien takana

Ah ja voi, kuinka Kultarinnan sisällä kihisikään raivo. Kukaan ei olisi varmaankaan osannut kuvailla hänen tuohtumustaan tarpeeksi hyvin sanoin, neiti olisi halunnut siltä seisomalta ponkaista pystyyn ja hypätä tuon iljettävän merirosvon kimppuun, ja, ja... Kultarinnan ajatukset katkesivat siihen kohtaan, hän huokaisi yhä hivenen ärtyneesti saaden itsensä kuitenkin rauhoitettua.

Hänen huulensa olivat edelleen pienellä mutrulla, kun hänen ärtynyt katseensa tuijotti merirosvoa, Kultarinnan mielestä jopa erittäin uhkaavasti.
Kun merirosvo sitten sanoikin: "Pitäkää te hauskaa, Kyyhkyläiset", oli Kultarinta aivan varma, että hänen pelottavan terävä katseensa oli toisen pelottanut paikalta.
Hivenen mairea hymy, kohosi neidon kasvoille, hän irrotti otteensa Slyddenin käsipuolesta ja nyökkäsi oikein tomerasti, kun mies tokaisi että vihdoin olivat tuosta merirosvosta päässeet.

Neitosen katse tähyili vielä nopeasti loittonevassa merirosvon selässä, kuin varmistaakseen, että tämä todella lähti. Hän oli hairahtaa, jo omiin ajatuksiinsakin, jotka kuitenkin katkesivat äkkiä, kun Slydden jälleen puhui. Ripeästi hän käänsi katseensa jälleen kohti miestä, ja kesti hetken ennen kuin hän tajusi mitä mies oli sanonut. Vai, oli hän näyttänyt suloiselta. Totta kai hän oli! Kultarinnan itsevarmuus alkoi taas saamaan otetta neitosessa, sen verran hän kuitenkin hillitsi itseään, että antoi kasvoilleen kohota hivenen kiitollisen hymyn, ei maireaa tällä kertaa.

"Puhutte asiaa, Slydden. Vieläpä sellaista, joka kovasti miellyttää minua", hän naurahti, nousi penkiltä pystyyn, heilauttaen kauniita hiuksiaan, kävellen sitten pari askelta kohti ovea, josta hän oli aulaan putkahtanutkin, kääntyen kuitenkin vielä reippaasti kannoillaan, tähdäten katseensa ensin kynsilakkaa vailla oleviin kynsiinsä, ja sitten Slyddeniin.

"Osaako herraseni lakata kynsiä? Jos osaat, olet tervetullut lakkaamaan ne puolestani. Ja jos et, etsin jonkun muun", hän lausui, jopa hieman koppavasti, toispuoleinen virne oli neidon kasvoille kohonnut. Hän tosiaan halusi päästä lakkaamaan kynsiään omaan pukuhuoneeseensa, ja kynsien lakkaus meni kaiken edelle, jopa Slyddenin. Hän tosiaan etsisi, jonkun toisen lakkaamaan kyntensä jos herra kieltäytyisi. Tosin, Kultarinta ei ihan vielä halunnut päästää irti uudesta tuttavuudestaan.
Hänen katseensa kiiri kärsimättömänä kohti pukuhuoneisiin vievää ovea, ja sitten jälleen kysyvästi kohti Slyddeniä.

//Tässä nää harakanvarpaat, jotka vihdoin tsemppasin itteni raapustaan. : D
Voih Kompassia, no Kultaturvan kaa häntä sit tapaillaan<3 //

"Puhutte asiaa, Slydden. Vieläpä sellaista, joka kovasti miellyttää minua", Kultarinta vastasi naurahtaen Slyddenin kehuihin, saaden virneen kohoamaan animaagin kasvoille. Itsensä vähättely ei tainnut kuulua Kultarinnan tavallisiin tapoihin. Näyttelijätär nousi penkiltä hiuksiaan heilauttaen ja käveli kohden sitä samaa ovea, josta jokunen hetki sitten oli tullutkin.

"Osaako herraseni lakata kynsiä? Jos osaat, olet tervetullut lakkaamaan ne puolestani. Ja jos et, etsin jonkun muun", Kultarinta sanoi pysähtyen vielä hetkeksi. Slydden avasi suunsa puhuakseen ja nousi hänkin ylös penkiltä, kun yllättävä näky vaiensi hänet. Ovesta Kultarinnan takaa astui jättiläismäinen lihaskimppu, joka mulkaisi Slyddeniä selvän uhkaavasti. Animaagi kalpeni miehen nähdessään, juuri saapunut voimamies ei selvästikään näyttänyt pitävän Slyddenin läsnäolosta.

"Pahoin pelkään että joudun jättämään viehättävän seuranne, olen valitettavasti sopinut erittäin peruuttamattoman menon tälle illalle", Slydden sanoi Kultarinnalle, pakotti pelostaan huolimatta hymyn kasvoilleen ja kumarsi kohteliaasti.
"Toivon että tapaamme jälleen", animaagi vielä sanoi, hymyili niin hurmaavasti kuin sillä hetkellä kykeni ja poistui sitten paikalta, saaden sentään juuri ja juuri pidettyä vauhtinsa kävelynä.


Goljat oli kuullut Slyddenin ja Kultarinnan keskutelun pari viimeistä repliikkiä. Kehtasikin joku toinen puhua tuollaisia hänen rakkaalle Kultarinnalleen! Niinpä barbaarin ilme taisi olla melkoisen uhkaava hänen astuessaan aulaan ja ehkä hän oli hieman ruksautellut rystysiään tai jotain muuta sellaista pientä. Mutta kun tuo liero sitten poistui, oli Goljat taas kuin itse tyyneys, kuten yleensäkin.

"Sinä kyllä tiedät että sinulla on jo kynsienlakkaaja", Goljat totesi Kultarinnalle. Miehen ilme oli melko lempeä, kuten oikeastaan aina kun hän oli Kultarinnan lähellä. Samalla hän osasi jo odottaa mahdollisia nuhteluita, jotka saisi kun oli taas tainnut ajaa yhden ihailijan matkoihinsa.
"Laitoin lämpimän kylvyn valmiiksi ja ruoka odottaa sinua, milloin vain olet valmis syömään", Goljat kertoi, vaikka Kultarinta tiesikin nämä varmaan ennestään. Olisi ollut suorastaan ennenkuulumatonta, jos Goljat ei olisi laittanut näitä mukavuuksia valmiiksi.


//Slydden ulos, tossukka sisään xD//

Kultarinta tuijotti Slyddeniä arvioivasti, selvästikin hän taisi mielessään pohtia mihin miehestä olisi. Mihinkään neito kun ei ilman itsekkäitä syitä ryhtynyt.
Mies oli juuri sanomassa jotakin, kun yllättäen vaikeni. Kultarinta itse ei ollut huomannut tunnollisen Goljattinsa saapumista, ja luuli täten oman ihailtavan hienon määrätietoisuutensa hiljentäneen Slyddenin silkkaan ihailuun. Mutta ei, jokin tässä mättäsi. Slyddenhän vallan kalpeni, eikä Kultarinnan määrätietoisuudella pitänyt sellaisia sivuvaikutuksia olla. Eihän?

"Pahoin pelkään että joudun jättämään viehättävän seuranne, olen valitettavasti sopinut erittäin peruuttamattoman menon tälle illalle", Slydden lausahti hänelle, nostatti kasvoilleen melkeinpä pakonomaiselta näyttävän hymyn ja kumarsi. Kultarinta vain tuijotti tätä hivenen järkyttyneenä, eikä vaivautunut edes niiaamaan. Pian neito tajusi kurkistaa olkansä yli rystysiään ruksauttelevaa Goljatia, ja huokaisi syvään, antaen kuitenkin huuliensa välistä sihahtaa, jopa hieman kärttyisesti sanan:"Sinä!"

Slydden huikkasi vielä, hurmaavasti hymyillen, toivoen heidän tapaavansa vielä. Hieman hajamielisenä Kultarinta vain nyökkäsi ja kääntyi kokonaan uskollisen tossukkansa puoleen, kohottaen kulmiaan, jopa hieman uhkaavasti.
"Ja olikohan herralla päteväkin syy karkottaa hurmaava seuralaiseni?" hän kivahti, ja mutristi huuliaan jälleen sillä tavalla, mitä Slydden oli kutsunut suloiseksi.

Goljat muistutteli, että Kultarinnallahan oli jo kynsienlakkaaja. Neito käänsi katseensa hitaasti pois päin, suuttumuksensa merkiksi eikä vastannut. Hänen suunsa pysyi yhä mutrulla, kuin uhmaikäisellä pikkulapsella.

"Laitoin lämpimän kylvyn valmiiksi ja ruoka odottaa sinua, milloin vain olet valmis syömään", Goljat totesi hetken päästä, saaden Kultarinnan huokaisemaan raskaasti ja painamaan hetkeksi katseensa lattiaan.
Ei hän kyennyt kauempaa vihoittelemaan. Ei Goljatille, uskolliselle tossukalleen.
Räväkästi oli Kultarinta jälleen kohottanut katseensa maasta, tällä kertaa hänen leukansa oli jopa liioitellunkin ylevästi pystyssä, kun hän marssi vieressä olevasta ovesta sisään, pukuhuonekäytävälle.
"Ruoka tosiaan maittaisi", hän hymähti, samassa kun avasi oman pukuhuoneensa oven, ja astuen sisään milteinpä asunnonkokoiseen pukuhuoneeseensa. Ovi vei aulaan, josta löytyi muutamia komeroita, ja pukeutumispöytä. Oikealla puolella löytyivät ovet Kultarinnan luksuksus makuuhuoneeseen, ja Goljatin pieneen nukkumakomeroon, jonka suurin nähtävyys oli varmasti ylitaipuvainen heteka.
Vasemmalla puolella sen sijaan sijaitsi keittiö ja kylpyhuone.

Pikkutakkinsa Kultarinta riuhtaisi vielä hivenen tuohtuneena pois päältään, antaen sen valahtaa lattialle, tietän Goljatin kyllä korjaavan sen talteen vaatekappiin. Niin, Kultarinta oli edelleenkin hieman tuohtunut, hänen täytyisi rauhoittua.
Hän tuoksutti(Kultarinnan omaa sanavarostoa, haisteluhan ei hienolle neidille sovi!Silmäpuolisorto) ilmaa, ruoan tuoksu valtasi hänen hajuhermonsa. Goljat kyllä osasi kokata.
Kuitenkin Kultarinta suuntasi askeleensa kohti kylpyhuonetta, astui ovesta sisään, sulki sen perässään, pohti hetken, ja avasi oven sen verran raolleen, että hänen päänsä mahtui ovenraosta kurkistamaan, ja tähyilemään Goljattia.

"Jos et ole vielä kattanut ruokaa pöytään, tee se, minulla on puudelin((sudennälkähän ei Kultarinnan suuhun sovi) kokoinen nälkä! Ja etsi kynsienlakkaus tarvikkeeni, etsi parasta vihreän sävyä, tai ehkä sittenkin kultaa. Kumpaa nyt löytyy. Ja äkkiä, tiedäthän ettei minulla kestä kauaa kylpeä. En pidä veden tuhlailusta", hän tokaisi käskyttävällä äänellään, ei kuitenkaan ilkeästi, vain itselleen hyvin tavanomaisesti.
Kultarinta oli kyllä tunnettu kylpytaidoistaan, hänhän lillui kuin mikäkin ankka suuressa kylpyammeessaan tuntikausia, ja kehtasi silti väittää ettei hänellä kauaa kestäisi.

Kylpyhuoneen ovi pamahti jälleen kiinni. Avain sujahti lukkoon, joka naksahti hieman korsukuvasti kiinni. Kultarinta käännähti ympäri arvioiva katse kylpyammeen vedessä, hitaasti hän käveli altaan reunalle, ja ujutti pikkusormensa testaamaan vedenlämpötilaa, juuri sopivan kuumaa.

//ANTEEKS HIRMU TÖNKKKÖÖÖ : S//

"Ja olikohan herralla päteväkin syy karkottaa hurmaava seuralaiseni?" Kultarinta kivahti, kuten Goljat oli jo osannut odottaakin. Barbaari tyytyi vain kohauttamaan olkiaan ja mainitsemaan sitten että keijuvampyyrilla oli jo kynsienlakkaaja. Tuohon Kultarinta ei sanonut mitään, käänsi vain katseensa pois. Vaikka tuo hieman Goljatin sydäntä vihlaisikin, oli hän toisaalta jo niin tottunut Kultarinnan manöövereihin ettei osoittanut sen kummempin tuosta tempusta välittävänsä.

Goljatin mainitessa odottavista ruuasta ja kylvystä, kääntyi Kultarinnan katse seinästä lattiaan ja neito huokaisi raskaasti. Kuten aina kun näyttelijätär oli hiemankin surullinen, halusi oranssihiuksinen barbaari tehdä jotain tuota piristääkseen, vaikka tuntui ettei hänellä ikinä ollut keinoja siihen. Ei Kultarinta onneksi kauaa tuntunut olevan allapäin.
"Ruoka tosiaan maittaisi", tuo hymähti ja siirtyikin sitten pukuhuoneensa puolelle, uskollinen Goljat luonnollisesti perässään.

Kun Kultarinnan pikkutakki valahti tuon käsistä, nappasi Goljat sen tottuneesti ilmasta ja lähtikin heti kuljettamaan sitä paikalleen vaatekaappiin, varmistettuaan ensin ettei se ollut päässyt kurtistumaan tai tahriintumaan. Pian tuo kuuli kylpyhuoneeseen menneen Kultarinnan äänen ja pisti heti päänsä näkyville kuunnellakseen, mitä naisella oli sanottavaa. Goljat nyökkäili toisen puhuessa ja kun kylpyhuoneen ovi pamahti kiinni, nousi pieni hymy tuon huulille. Kultarinnan kylpemiset tosiaan tiedettiin.

Goljat katsahti vielä arvioivasti kädessään olevaa takkia, se taisi kyllä tosiaan olla silityksen tarpeessa. Mutta ennen sitä hänen kannattaisi etsiä kynsilakat valmiiksi, eihän sitä koskaan tiennyt jos Kultarinta vaikka kerrankin kylpisi nopeasti. Vaikka sitä mies kyllä tosiaan epäili. Tarkasti järjestämästään laatikosta tuo otti Kultarinnan lempivihreän kynsilakan sekä vielä toisen lakan, kullanvärisen, ja asetti ne pöydälle odottamaan Kultarinnan paluuta.

Sitten barbaari kävi vilkaisemassa ruokaa, sen alla oli pieni tuli joka pitäisi sen mukavan lämpimänä kunnes Kultarinta sen tahtoisi syödä, pöydän hän olikin jo kattanut valmiiksi. Kun kaikki näytti muuten olevan kunnossa, saattoi hän siirtyä silityksen pariin. Kultarinnan vaatekaappia vilkaistessaan hän löysi muitakin silitystä kaipaavia vaatekappaleita ja suoristi nuokin sitten samalla vauhtiin päästyään.

Goljat oli koko ajan korva tarkkana kylpyhuoneen suuntaan ja lopulta kuulostikin siltä, että Kultarinta oli nousemassa kylvystä. Barbaari asetti kylpytakin ja aamutossut tuolille kylpyhuoneen oven vierelle ja siirtyi sitten taas keittiön puolelle ja nosti ruuan tulisijalta pöydälle, varmistettuaan ensin että se oli varmasti pysynyt lämpimänä. Nyt ei ollutkaan muuta tehtävää kuin odottaa Kultarintaa.


//eikä siulla ees ollu tönkköä, huppana : D
ja mie vaan selitän jotain tylsää Goljatin touhuista >.< //

Lämmin kylpyvesi tuntui hyvältä ihoa vasten. Tuntui, kuin se voisi karistaa mennessään kokopäivän taakat, huonot puolet.
Pää painui hetkeksi pinnan alle, vain hetkeksi. Kultarinta oli ummistanut silmänsä, ja kuunteli hiljaisuutta, jonka rikkoi vain hetkeksi satunnaiset äänet, joita Goljat aiheutti kotitöitä tehdessään. Hetken hän makasi vielä hiljaa, raotti sitten silmiään, avasi ne kokonaan, ja antoi katseensa kiertää kylpyhuonetta, mikä ei aivan lukaali ollut, mutta siitä näki, ettei sen käyttäjä köyhäkään ollut.
Kultarinnan sirot varpaat pilkistivät nyt vedenpinnalla, neito tarkasteli niitä hetken, miettien lakkaisiko nekin, ja milläköhän värillä. Totta kai nekin pitäisi lakata, ehdottomasti.
Kultarinta oli juuri vajoamassa takaisin rentouttavaan asentoonsa kylvyssä, kun jokin sai hänen suunsa mutristumaan. Kylpyvesi oli alkanut haalistumaan. Tosin olihan neito viettänyt siellä jo toista tuntia.

Huokaisten, hieman käärmeissään kylpyveden haalistumisesta, hän nousi ylös kylvystä, otti vaatekoristaan ohuen valkoisen pyjamansa.
Pieni haukotus kohosi neidon kasvoille, kun hän vihdoin raahautui ulos kylpyhuoneestaan, antoi terävän katseensa kiiriä tuttuun tapaan vasemmalle, jossa hänen kylpytakkinsa tapansa mukaan häntä odotti.
Se oli kullankirjava, siro kylpytakki, jota Kultarinta rakasti yli kaiken. Huolellisesti hän silmäili takkinsa läpi, varuillaan ettei Goljat ollut unohtanut silittää sitä, ennen kuin puki sen ylleen, sujauttaen samalla lämpimät aamutossunsa paljaisiin jalkoihinsa.

Leuka nousi itsevarmasti pystyyn. Samassa Kultarinta jo sipsuttikin kohti keittiötä, huhuillen määrätietoisesti Goljattia, joka tajusikin jo odottaa häntä keittiön puolella.
Ruokapöytä oli jo valmiiksi katettu, ja ruoka tosin oli yhä hellalla. Kevyin ottein, neito siirsi ateriansa pöytään, ja kippasi haluamansa määrän lautaselleen, katsomatta sen kummemmin, mitä hänellä oli sillä kertaa päivällisekseen. Hyväksyvästi neito nyökkäsi Goljatille, istuutui tuolilleen, heilauttaen ensin kosteita hiuksiaan, josta muutama pisara vettä sinkoili sinne tänne.

"Goljat!" Kultarinta huudahti äkkiä, ja kohotti katseensa pöydästä mieheen, edes vilkaisematta ruokaansa.
"Kylpyveteni, se alkoi haalenemaan tänään erikoisen aikaisin. Katsothan seuraavalla kerralla, että olet lämmittänyt veden kunnolla?" neidon toinen kulma oli noussut kysyvästi ylös, ei enemminkin uhkaavasti, samalla kun hän tapitti vihreillä silmillään herra lihaskimppua.
Ei tietenkään ollut Goljatin vika, että altaan vesi oli ehtinyt ruveta haalistumaan. Kultarinta vain oli lojunut kylvyssään luonnottoman pitkään, mikä aiheutti veden haalistumisen luonnollisesti. Kultarinta vain ei aikonut ottaa asiaa kuuleviin korviinsa, ja jos herra Tossukka olisi viisas, hän ei rupeaisi mukinoimaan Kultarinnalle vastaan. Varsinkaan kylpyasioissa.

Neidon suu oli yhtenä kapeana viivana, kun hän toljotti vastausta odottavana, hieman ankaran oloisena Goljattia.
Ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan, kun hänen huulensa taipuivat mutrulle. Kultarinta oli sohaissut haarukalla ruokaansa, haarukka oli ikään kuin uponnut omituiseen mössöseokseen.
Kultarinnan silmät laajenivat kauhusta.
"Goljat, mitä tämä on?"

"Minä en ole koira, enkä syö koiran ruokaa!"

NO NIIN VALMISTA TULI : DDD
Ja totta tuplapostaan, esimerkellistä, kyllä!

Kultarinnan saapuminen keittiön puolelle sai pienen iloisen hymyn Goljatin kasvoille, ihan vain siksi että hän katseli mielellään tuota kaunista naista. Aikaa sitten barbaari oli kuitenkin oppinut olemaan tuijottamatta, Kultarinta kun ei todellakaan pitänyt siitä ja eihän se ollut kohteliastakaan. Mutta melkein aina mies tarkkaili keijuvampyyriä ainakin sivusilmällään, valmiina tekemään kaikki pienetkin teot toisen hyvinvoinnin vuoksi.

Kultarinnan ottaessa ruokaa ja aloittaessa aterioinnin Goljat jäi seisoskelemaan lähettyville, valmiina toteuttamaan naisen pienimmänkin toiveen, itse hän oli syönyt sillä aikaa kun Kultarinta oli ollut esiintymässä.
"Goljat!" Kultarinta huudahti kesken ruokailunsa, saaden barbaarin hätkähtämään ja suoristamaan ryhtinsä.
"Kylpyveteni, se alkoi haalenemaan tänään erikoisen aikaisin. Katsothan seuraavalla kerralla, että olet lämmittänyt veden kunnolla?" neito sanoi, vihreiden silmien katse suunnattuna oranssihiuksiseen mieheen.
"Pidän huolen siitä", Goljat sanoi myöntyväisesti, miettien kuumeisesti missä vaiheessa oli oikein möhlinyt kylpyveden kanssa, kenties hän oli laskenut sen ammeeseen liian aikaisin? Ensi kerralla pitäisi tosiaan olla huolellisempi. Eihän tuon barbaariraukan päähän edes juolahtanut, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin vaan hän otti heti syyn niskoilleen.

"Goljat, mitä tämä on?" Kultarinta kysyi sitten, tökättyään haarukkansa ruokaan. Neidon silmät olivat laajentuneet kauhusta.
"Minä en ole koira, enkä syö koiran ruokaa!" neito sanoi Goljatille, saaden barbaarin kauhistumaan. Eikö Kultarinta pitänytkään ruuasta, jonka hän oli neidolle rakkaudella valmistanut?
"Jos et tosiaan pidä siitä, voin toki tehdä jotain muutakin, ihan mitä haluat. Aatelispiireissä tämä on tällä hetkellä erittäin suosittua, mutta ne voivat siellä varmaan syödä melkein mitä vaan mikä on olevinaan muodissa", Goljat selitteli onnettomana. Barbaarin katse oli painettu lattiaan ja hän liikehti levottomana, vaihdellen painoaan jalalta toiselle, häpeissään siitä että oli tehnyt ruokaa josta nainen ei ilmeisesti pitänyt. Eihän Kultarinta kyllä vielä ollut maistanutkaan edessään olevaa ateriaa, mutta sitä Goljat ei lainkaan ajatellut. Mies oli valmiina heittämään ruuan heti menemään ja aloittamaan uuden aterian valmistuksen, jos Kultarinta vain niin käskisi. Ja tällä kertaa hän kyllä tulisi varmasti tekemään sellaista ruokaa, josta toinen pitäisi.


//*kröh* eikä sitten puhuta tän laadusta -.-
ja niin, hieno ak : D//

Kultarinta nojautui taaksepäin tuolissaan, silmät yhä ymmyrkäisen suurina hämmästyksestä, ja ehkä osittain kauhistuksesta. Mitä mössöä, Goljat oli oikein ajatellut hänen syövän? Eihän hän ollut mikään koira!
Kultarinnan suu oli mutristunut tutulle mutrulle, ja vihdoin neidon hätääntynyt katse painautui Goljattiin, muuttuen samalla enemmänkin uhkaavaksi, kuin hätäiseksi.

"Jos et tosiaan pidä siitä, voin toki tehdä jotain muutakin, ihan mitä haluat. Aatelispiireissä tämä on tällä hetkellä erittäin suosittua, mutta ne voivat siellä varmaan syödä melkein mitä vaan mikä on olevinaan muodissa", Goljat selitti, jokseenkin onnettomalla äänellä, painaen sitten katseensa lattiaan.
Kultarinnan sisällä läikähti. Hän oli itsekäs, muttei siltikään sydämetön. Ja nyt hänestä tuntui, että hän oli tosiaan onnistunut pahoittamaan pikkupalvelijansa mielen.

Kultarinnan suu raottui hieman, kun hän mietti vastaustaan. Raskas huokaus pakeni hänen keuhkoistaan, kohottaen sitten pienen virneen neidon kasvoille. Niin, virneen, hymyyn asti, Kultarinnan kiltteys ei sentään riittänyt.
"Muodissa? Sittenhän tilanne on aivan toinen!" Kultarinta huudahti, tuo samainen virne kasvoillaan, yrittäen omalla erikoisella tavallaan lohduttaa hieman Goljatin mieltä.
"Ja enhän minä missään vaiheessa sanonut etten pitäisi tästä! Minähän vain riemuissani kiljahdin, että ´Mitä tämä on?´
Etkä muuten vastannut siihen", Kultarinta selitteli tilannetta, hieman ahdistuneena, valehdellen tietysti Goljatille mahdollisimman sulavasti, mutta siltikin hän oli yllättävän läpi kuultava.

Haarukka survaisi ruokaa, ja hyvin varovaisesti Kultarinta iski palan ateriaa suuhunsa, joka ulkonäöstään huolimatta, maistuikin yllättävän maukkaalle. Ei kulunut kuin tovi, tai kaksi, kun neito oli jo syönyt annoksensa ja saanut kasattua kaiken koppavuutensa takaisin. Hän nyökkäsi hyväksyvästi Goljatille, mikä oli hänen tapansa kiittää hyvästä ruuasta, ja merkki miehelle kerätä astiat pöydästä.

"Lähden tänä iltana ulos, en ole pitkään aikaan ollut illanvietoissa", Kultarinta aloitti keskustelun varmalla äänellään, tarkastellen samalla, jälleen kerran virheettömiä kynsiään.
"Sinun ei ole mikään pakko tulla mukaan, voit aivan hyvin jäädä tänne tekemään kotitöitä, kuin rasittaa jalkojasi. Mutta jos et halua, että henkeäni uhataan näinä vaarallisina aikoina..." Nyt Kultarinnan rävähtämättömän painostava katse oli iskostunut Goljatiin. Sanoistaan huolimatta, hän teki katseellaan varsin selväksi sen, että Goljatin olisi lähes pakko tulla mukaan.
Ja jos Goljatilla itsellään raksutti päässään yhtään, hän tuskin haluaisikaan päästää Kultarintaa iltaisin ulos, varsinkaan yksin, kun oli ne liikkumiskiellotkin.

Kultarinnan painostava katse pysyi yhä Goljatissa. Samassa hän viittasi miestä istuutumaan viereiselle penkille, ja ojensi tapansa mukaan kätensä, merkiksi, että nyt oli aika lakata kynnet. Illanviettoonhan neito ei lähtisi ilman lakattuja kynsiä.

//Jotain kiireessä sönkötin : D D Niin ja kiitos, itsekin olen nyt tyytyväinen ak:honi, ja Vilijonkka Kultarintaan : DD<3//

"Muodissa? Sittenhän tilanne on aivan toinen!" Kultarinta huudahti ja sai Goljatin kohottamaan sinivihreiden silmiensä katseen lattiasta. Naisen kasvoilla oli hymy, tai no oikeastaan virne, mutta tuo sai varovaisen ilahtuneen ilmeen nousemaan Goljatin kasvoille. Ehkei hän sittenkään ollut epäonnistunut aivan niin pahoin kuin pelkäsi.
"Ja enhän minä missään vaiheessa sanonut etten pitäisi tästä! Minähän vain riemuissani kiljahdin, että ´Mitä tämä on?´Etkä muuten vastannut siihen", Kultarinta selitteli, ja tottakai Goljat uskoi joka sanan.
"Sanoivat sitä vaeltajanpadaksi", barbaari totesi. Ruualla ei kyllä hänen mielestään ollut mitään tekemistä vaeltajien kanssa, niin hienoja ja kalliita aineksia siinä oli. Mutta ehkä tuollainen nimi vetosi maailmasta vieraantuneisiin aatelisiin ja sai ruuan kuulostamaan kovinkin eksoottiselta.

Kultarinta uskaltautui maistamaan Goljatin tekemää ruokaa ja ilmeisesti piti siitä, ainakin nainen söi lopun annoksesta selvästi hyvällä ruokahalulla. Neidon nyökättyä barbaari keräsikin ruokailuvälineet pöydästä ja siirsi ne tiskipöydälle odottamaan, kunnes ehtisi tiskaamaan.
"Lähden tänä iltana ulos, en ole pitkään aikaan ollut illanvietoissa", Kultarinta sanoi kynsiään tutkaillen Goljatin puuhastellessa.
"Sinun ei ole mikään pakko tulla mukaan, voit aivan hyvin jäädä tänne tekemään kotitöitä, kuin rasittaa jalkojasi. Mutta jos et halua, että henkeäni uhataan näinä vaarallisina aikoina..." Kultarinta sanoi, katse käännettynä barbaariin.
"Tottahan toki minä tulen mukaan, jos annat", Goljat vakuutti nopeasti. Hän ei todellakaan halunnut päästää Kultarintaa liikkumaan yksin kaupungilla, ei edes päivällä, saatika sitten illalla.

Kun barbaari tajusi Kultarinnan odottavan kynsien lakkausta, istahti hän tuolille naisen viereen ja otti esiin vähän aikaa sitten valmiiksi etsimänsä kynsilakat ja alkoi tottuneesti lakata toisen kynsiä.
"Mitä suunnitelmia sinulla on täksi illaksi?" barbaari kysäisi puuhaillessaan kynsien parissa. Hän itse kävisi mielellään satamassa, hoitelemassa jonkun merirosvon, tai parikin. Hän tulisi tuskin koskaan luopumaan siitä kaunasta, jota kantoi merirosvoja kohtaan.

Saatuaan lakkauksen valmiiksi Goljat nousi tuoliltaan ja nappasi eräästä nurkasta suuren nuijansa, joka oli siinä nojaillut seinää vasten. Mies heitti aseensa olalleen ja oli valmiina lähtöön, minne Kultarinta sitten tahtoisikaan lähteä. Toivottavasti tosiaan barbaari ehtisi tänä iltana vielä vierailla satamassakin, rahastakin oli vähän puutetta ja merirosvoilta sitä yleensä irtosi ihan mukavasti.

Kultarinta myhäili aloillaan tyytyväisenä. Goljat oli siis tulossa hänen mukaansa. Totta puhuen, Kultarinta tuskin olisi yksin uskaltanut ulos näinä aikoina lähteäkään. Goljatin läsnäolo, etenkin kimppu lihaksia, tekisi hänen olostaan huomattavasti helpottuneemman. Kultarinta saisi nyt siis illanviettonsa, joka tosin ei ollut sieltä tavallisimmasta päästä.

Goljat oli jo aloittanut hänen kynsiensä lakkauksen. Kultarinnan valvoja katse tarkkaili väriin peittyviä kynsiään erityisellä huomiolla. Hän oli valmis huomauttamaan, jos Goljat tekisi pienenkin virheen kynsisiveltimen kanssa.
Vasta kun mies oli saanut työnsä loppuun, Kultarinta päätti edes harkita vastaamista tämän aiemmin esittämään kysymykseen, hänen tämän iltansa suunnitelmista.

Nopea käsien heilautus ilmassa, joka oli jonkinsortin pakkoliike Kultarinnalle kynsienlakkkauksen jälkeen. Hän uskoi sen kuivattavan kynsiä nopeammin.
Sitten vampyyrikeiju kumartui äkkiä pöydän ylle, kuiskaamaan jotakin Goljatille: "Minun täytyy hankkia jotakin minulle kuuluvaa takaisin", hän sihahti, ja nojautui sitten taakse päin tuolissaan, hypähtäen lopulta seisoalleen, kävellen keittiön vasemmanpuoleisen seinän viereen, napauttaen kyseistä seinää kolmesti. Seinä päästi kolme onttoa kumahdusta.
"Seinät täällä, ovat silkkaa paperia. Olen siis kuullut kaiken, mitä rakas ystävämme Sesilia on naapurissamme juorunnut. Täten sis tiedän senkin, että matkaamme tänä iltana satamaan", hän tokaisi kipakasti. Sesilia oli näyttelijätär, jonka kanssa Kultarinta oli aina joutunut kilpailemaan rooleista. Tämän päiväisessä näytöksessä Sesilia oli vienyt pääroolin, ja kauna kutkutti nuoren neidon suonissa. Lisäksi Sesilia oli vienyt jotakin hänelle kuuluvaa, ja nyt jos mikä oli paras paikka hankkia esine takaisin.

Kultarinta kipitti makuukammariinsa, heitti siististi pedatulle sängylleen aamutakkinsa tossuineen, marssien sitten laajan pukukaappinsa eteen valiten sieltä vaaleansinisen mekon, jonka päälle kiskaisi tiukkaan mustan takkinsa, sekä mustan hatun.
Olihan ilta, ja sota-aika, oli paras maastoutua illan varjoihin parhaansa mukaan. Kun hän palasi, oli Goljat jo napannut nuijansa olalleen ja oli selvästi valmiina lähtöön. Kultarinta hymähti hyväksyvästi, astui ulos pukuhuoneasunnostaan, suureen käytävään, josta vielä suurenpaaan käytävään, josta halliin, ja josta vihdoin ulos.

Tuuli ulvoi, ja toi kylmää ilmaa kipristelemään kasvoja. Levottomuus, se valtasi Kultarinnan, kapeat kadut olivat autiot, ja kaikki enteili sotaa. Syksykin oli saapunut pilaamaan kaiken.

//VAMMANEN VIESTI. ANTEEKS. ANTEEKS: YYH:SSKSJSFUu//

Goljatin kysyessä Kultarinnan suunnitelmista ei keijuvampyyri vastannut heti, vasta sitten kun kynnet oli lakattu. Käsiään ilmassa heilautettuaan Kultarinta kumartui barbaaria kohden.
"Minun täytyy hankkia jotakin minulle kuuluvaa takaisin", nainen kuiskasi, vetäytyen sitten taas kauemmaksi ja ponnahti ylös tuoliltaan, jolloin myös Goljat nousi seisomaan. Kultarinta käveli seinän luo ja koputti siihen, aiheuttaen kolme kumahdusta.
"Seinät täällä, ovat silkkaa paperia. Olen siis kuullut kaiken, mitä rakas ystävämme Sesilia on naapurissamme juorunnut. Täten siis tiedän senkin, että matkaamme tänä iltana satamaan", näyttelijätär kertoi. Goljat tiesi kyllä vallan mainiosti, millaiset välit Kultarinnalla ja Sesilialla oli ja olipa itsekin tuon vuoksi alkanut inhota Sesiliaa. Mutta sataman noustessa puheeksi nousi barbaarin hieman lapsenomaisille kasvoille ilkeähkö virnistys. Hän ei tiennyt mitään parempaa vapaa-ajan tekemistä kuin merirosvojen kallojen halkominen.

Kultarinta meni vaihtamaan vaatteensa ja Goljat nosti sillä aikaa nuijan olalleen, odotellen keijuvampyyrin paluuta. Hänellä nyt ei ollutkaan muita vaatteita kuin nämä syvänpunaiset, kultakirjaillut housunsa. Paitaa hän ei tänään tarvitsisi ja saappaitahan hän ei koskaan käyttänyt. Kultarinnan palatessa makuuhuoneesta ja lähtiessä huoneistosta seurasi Goljat luonnollisesti uskollisena perässä, kasvoillaan leppoisa ilme kuten lähes aina. Häntä edes sota ei pelottanut, mies luotti täysin omiin voimiinsa.

Ulkona puhaltava tuuli oli tosiaankin kylmä, se aiheutti pientä viluntunnetta jopa Goljatissakin. Mutta hyvin hän kuitenkin tarkeni, eikä mies sitä paitsi tuntenut oloaan oikein kotoisaksi pitäessään yllään liikkeitä rajoittavaa paitaa. Näin oli tosiaankin paljon parempi. Heidän kävellessään satamaa kohden Goljat pyörittele nuijaansa ja viheltelikin, tosin hiljaisella äänellä, kuin mitään sotaa ei olisi ollutkaan. Kaiken leppoisuutensa alla hän kuitenkin tarkkaili visusti ympäristöä heidän kävellessään, valmiina torjumaan kaikki Kultarintaa vähänkin uhkaavat vaarat.

Kenties Goljatin olemus pelotti mahdollisia hyökkääjiä tai kenties he olivat valinneet reittinsä onnekkaasti, miten vain, he eivät kohdanneet lainkaan häiriöitä lähestyessään satamaa. Ja satamaa lähestyessään Goljat alkoi etsiskellä merirosvoja jopa odottavaisen näköisenä. Pitäisihän täältä jokunen piraatti löytyä.


//jaarittelen ja muuta kurjaa, anteeks >.< mutta sie saat tosiaan sen kunnian tehdä jatko satamaan : D//