Aamu jo nousee

Elysia pamautti Vaanien-Vajan oven auki. Hän oli väsynyt viime päivästä, vaikka ei juurikaan ollut tehnyt mitään. Hän nojasi oven karmeihin ja haukotteli syvään. Hänen silmänsä sulkeutuivat ja hän meinasi nukahtaa, hän alkoi kuitenkin hieroa silmiään ja haukottelemaan. Hän ei aikoisi nukahtaa, ei vielä. Elysia venytteli käsiään ja silmäili ympärilleen. Ulkona oli varsin sumuista eikä aamukaan ollut vielä pitkällä. Hän käveli sisään oviaukosta tutkien paikkoja.

Muistaen Charlesin, hän talutti sen sisään ja veti oven kiinni. Charles, hänen hevosensa. Rakas hevosensa.
Hän käveli ympäriinsä Vaanien-Vajassa ja huomasi suunnilleen keskellä huonetta tuki pylvään, johon hän voisi sitoa Charlesin ja niin hän tekikin. Hän silitteli sen silkkistä turpaa ja Charles hirnahti pienesti. Elysia hymyili vienosti ja kääntyi kannoillaan. Hän puuskahti ja katsoi kuinka sotkuista tai oikeastaan pölyistä täällä oli, myös tavarat olivat sikin sokin eri puolilla rakennusta. Pöydällä oli lautasia ja ruokaa, ja lattiat olivat pölyisiä ja monta laatikkoa loujui niillä vieretysten, niiden sisällä olevat tavarat sekaisin. "Ehkäpä pitäisi siivota hieman..", Elysia mietti ääneen pisti sormensa huuliensa alle ja tutki huoneen nurkkia. Siellä, yhdessä nurkassa oli harja jolla hän voisi siistiä lattian, ja tuolla oli pieni pöytä johon voisi pistää astiat. Ensiksi Elysia keräsi astiat ruoka pöydältä ja vei ne toiselle pöydälle, johon ne voisi jättää kuivumaan sen jälkeen kun ne olsi pesty.Hän haki sangolla vettä purosta aj huuhtelis illä astiat puhtaaksi. Hän laittoi puhtaat lautaset ja ruokailuvälineet sekä lasit pinoihin puiselle pöydälle. Hän pyyhki pöydälle jääneet tähteet lattialle ja lattialta pihalle. Pöydällä oli viltti, samoin lattialla. Hän laittoi vilitit viikattuna yhteen latikkoon ja järjesteli loputkin ja pisti ne lopuksi riviin sekä päällekkäin.

"Huh, valmista, toivottavasti seuraavat kävijät muistavat siivota sotkunsa!", Elysia puuskahti ja otti viltin laatikosta, istuen penkille ruokapöydän eteen. Hän asetti vilitin päälleen ja nojasi selkäänsä pöytään. Hän nukahti nopeasti, mutta ennen sitä hän oli huomannut, kuinka ensimmäiset aamun säteet olivat alkaneet tulla ikkunoista sisälle huoneeseen.

Tipi, hyvä peliviestin olet sinä kirjoittanut. Ei siinä mitään.
Mutta halusin vain ilmoittaa, ettei Valhallassa ole tiskialtaita, taikka kraanoja. Eletään vielä keskiaikaa, joten vesijohtoja ei ole.
Vesi haetaan vaikkapa läheisestä purosta sangoilla.
Kaadetaan pesusankoon ja pestään vaikkapa siinä. Tai miten nyt itse haluaa mielikuvitustaan käyttää, niin etteivät kuitenkaan vesihanat tule mukaan.

Ja taas minä varmaankin tässä turhia viestejä laittelen. Anteeksi.
Toivottavasti saat pian peliseuraa : )

Okei, joo no korjaan viestiäni kohta puoliin , kiitos vaan kun ilmoitit

Gabrielle oli ollut hereillä jo kauan, vaikka vasta nyt auringon säteet alkoivat valaista kaupunkia. Nainen oli hiippaillut huomaamattomasti satamaan. Siellä hän suunnisti määrätietoisesti, käyttäen hyväkseen kaikkia varjoja, kohti hieman ränsistynyttä satamarakennusta. Rakennus ei eronnut mitenkään muista satamassa olevista lauta-hökkeleistä, eikä kukaan ulkopuolinen olisi voinut aavistaa, miksi juuri tähän rakennukseen Gabrielle livahti.

"Juhuu? Onko täällä ketään?", Gabrielle huhuili ja astui koputtamatta sisään. Paikka vaikutti melko siistiltä, joku oli luultavasti siivonnut aivan äsken. Ja tuo joku nukkui tuolilla. Gabrielle mietti, pitäisikö neito herättää, muttei kehdannut, sillä oli vielä melko varhaista ja saihan täälläkin nukkua.
Gabrielle sulki oven perässään ja lähti kävelemään huoneen toiselle puolelle, missä oli erittäin kulunut sohva. Hän istahti sille ja kaivoi mukanaan olleesta nyytistä leipää. Leipä tuoksui tuoreelta ja sen herkullinen tuoksu levisi ympäri vajaa.
Haltian vihreisiin silmiin levisi himoitseva katse, kun hän haukkasi palasen leivästä. Onnelisen näköisenä hän jatkoi mussutteluaan, samalla kuunnellen lokkien kirkunaa ja tuulen humua.

Elysia nukkui sikeästi, kunnes hänen sieramiinsa tuli ihana tuoreen leivän tuoksu. Hän havahtui äkkiä hereille. Sohvalla istui jonkinlainen haltia ilmeisesti. Elysia katsoi hieman kateellisena, kun tämä haltianainen mussutti tuoretta leipäänsä. Siitä siis, oli leivän tuoksu saanut alkunsa.

Haltia ei ilmeisesti ollut huomannut Charlesia, hevosta, joka työnsi jo turpaansa lähemmäs naisen kädessä olevaa leipää. Elysia käveli kenkien kannat kopisten, mahdollisimman nopeasti Charlesin luokse ja veti pienesti sen turpaa poispäin. Ei ollut kohteliasta nuuskia vieraiden leipiä. Onneksi Charles ei nyt pannut vastaan, vaan suostui kohtaloonsa jäädä ilman tuoretta leipää.

"Hei. Minä olen Elysia-Elle Erika Eva-Evantytär. Jos saan udella mikä sinun nimesi on?"
Elysia sanoi pirteästi ja ojensi kättään kätelläkseen. "Anteeksi jos keskeytin ateriointisi", hän jatkoi.
Elysian äänestä saattoi luulla tämän olevan nukkunut hyvin, vaikka oikeasti häntä väsytti.

Gabrielle ei nälissään huomannut hevosta, jota myös kiehtoi lämmin leipä. Neito, haltialtahan tuo näytti, oli herännyt ja hätisteli, ilmeisesti hänen, hevostaan. Gabrielle kummasteli toisen pirteää ääntä, itse hän olisi ollut aivan unen pöpperössä. Toinen neito, Elysiakohan tuon nimi olikaan, esitteli itsensä, kysyi Gabriellen nimeä.

"Ehei, ethän sinä minua häiritse, päin vastoin", Gabrielle tarttui toisen ojennettuun käteen ja puristi kevyesti. "Olen Gabrielle-Ilene Juanintytär, mutta sano toki minua vain Gabrielleksi, en minä virallisuuksista välitä. Hevosesi ainakin on nälkäinen, ei varmaan sinullekkaan tekisi pahitteeksi pala leipää?" Gabrielle oletti toisen haltian myöntyvän ja taittoi pienen palasen leipää tälle.
"Tuskin häiritsee, jos olen täällä jonkin aikaa. Ehkä arvailetkin, etten ole kovin rahakas ja tämänkin leivän maksoin vain osittain. Kauppias lähti tänään ajamaan minua takaa, toivoin että hän eksyisi..." Gabrielle höpötteli niintä näitä, kertoili aamulla kuulemista uutisistaan ja kaupungin tapahtumista. Sitten hän antoi puheenvuoron toiselle, eihän sitä sopinut kokoajan olla äänessä. Gabrielle hymyili ja haisteli vielä viimeistä jäljellä olevaa palaa leivässään. Kuinka herkulliselta se tuoksuikaan. Eikä Gabrielle enää kestänyt ja haukkasi viimeisen palan kitaansa.

" Kiitos ei sinun olisi tarvinnut antaa minulle leipää. Ja jos se kauppias löytää sinut hän saa turpaan minunkin puolestani. En suvaitse aasoja tänne, jos hän sitten olikaan aasa." Elysia lörpötteli. Hän haukkasi leivän palan jonka oli juuri saanut.

Hän istuutui Gabriellen viereen sohvalle ja kuunteli mitä tämä kertoi ja huomasi saavansa puheenvuoron.
"Minä toivoisin että vaani-vajassa pidettäisiin enemmän tilaisuuksia, tai mitä varten tämä nyt onkaan tarkoitettu." Elysia totesi vuorollaan.

Charlesilla näytti olevan hieman tylsää. Se yritti kuopia lattiaa, ja se näytti väsyneeltä. Elysia nousi seisomaan ja otti Charlesin irti puupalkista. Hän otti Charlesilta tämän turpaan sidotun narunpätkän pois ja samassa Charles meni makuulle ja alkio nukkumaan.

Elysia istui takaisin risalle sohvalle. Hän osoitti tämän saavan puhua tai kertoa vastauksensa jonka hän varmaankin olisi halunnut kertoa jo siinä välissä kun Elysia irotti Charlesia.

Elysia istui Gabriellen viereen, onneksi hänkään ei mikään tuppisuu ollut. Gabrielle nyökytteli, keskittyen siihen mitä toinen sanoi.
Gabrielle odotti toista kohteliaasti, kun tämä irroitti hevosta palkista, johon tämä oli sidottu. "Onpa kaunis hevonen. Missäköhän Leo on. Mokomaa hurttaa ei ole näkynyt pariin päivään..", Gabrielle ajatteli, kun toinen haltia istui vanhalle sohvalle, hänen viereensä.

"Onpa todella kaunis hevonen, Elysia, jos sillä nimeä saan sinua kutsua. Olen samaa mieltä kanssasi, täällä todella voisi järjestää enemmän ajanvietettä. Näinä aikoina se voisi tehdä hyvää, piristää ihmisiä", Gabrielle sanoi mietiskellen. "Kaytännössä kokouksia ei ole helppo järjestää, miten saada enemmän väkeä tänne ilman että kukaan kiinnittäisi enemmin huomiota. Ja... se vain on aika vaikeaa", Gabrielle pohti ja huomasi ajatusten ajautuvan aina vain samaan, kiertävän ympyrää. Koko tilanne, mihin kaupunki oli joutunut. Kuinka paljon kitkaa olikaan aasojen ja vaanien välillä. Joskus kaikki tuntui menevän liiallisuuksiin.
"Minulla taitaa nyt luput loppua kesken. Haluatko kertoa enemmän itsestäsi? Minäkin voin, olisi mukava välin vain kuunnellakin", Gabrielle höpötti haukotellen makeasti. Oli vielä pitkä aika iltapäivään, jolloin parhain esiintymisaika oli. Gabrielle kaipasi pieniä nokkaunia, mutta kun kerran oli seuraa, ei sitä nukkumaan sopinut ruveta.
"No, kerrotko sinä?" Gabrielle kehotti toista sanomaan jotain kohotellen kulmiaan.

Gabrielle oli kehunut hänen hevostaan. "Kiitos, ja voit toki kutsua minua Elysiaksi." Hän sanoi hymyillen pienesti. Gabrielle mietiskeli kokouksie pitämisen hankaluutta, ja Elysia kuunteli vierässä kiinnostuneena Gabriellen mielipiteestä. " Tottahan se on että niitä on vaikea pitää." Elysia totesi kun Gabrielle oli lopettanut mietintänsä.

"Halusit siis että kerron itsestäni. Selvä" Elysia sanoi ja kääntyi Gabrielleen päin.
"Olen työkseni maagi ja äitini setä koulutti minut siihen työhön, koska isäni oli seppä ja äitini kuoli kun olin pieni. Sain Charlesin, hevoseni, syntymäpäivä lahjaksi isältäni n. 15 vuotiaana. Tähän siitä lähtien kun äitini setä kuoli, ja isäni kuoli olen asunut Charlesin kanssa. Kerro sinä nyt itsestäsi, jos se vain sopii?" Elysia kysyi sen jälkene kun oli kertonut itsestään. Hän halusi kuulla Gabriellesta. Hän ei tiennyt naisesta mitään ja siksi halusikin kuulla tästä.

Gabrielle oli olettanut Elysian olevan vastahakoisempi kertomaan menneisyydestään. Toinen näytti kuitenkin kertovan itsestään lyhyesti ja suorasanaisesti, niimpä kai Gabriellenkin pitäisi kertoa jotain.

"Minunkin vanhempani kuolivat ollessani nuori. Tiedän, ettei se ole todellakaan helppoa, mutta minä ja veljeni pääsimme siitä melko nopeasti yli. Mutta ei ole tarpeellista puhua siitä sen enempää- tuskin sinuakaan kiinnostaa tuskin sinuakaan kiinnostaa mokoman muistelu. Et tainnut mainita ammattiasi? Tai sitten se vain lensi ohi korvieni", Gabrielle heilautti korviaan suuri eleisesti, niin että toinen varmasti huomasi liikkeen. Punaisia hiuksiaan heilauttaen Gabrielle jatkoi. "Ennen kuin vastaat ja kysyt, minkä ammatin harjoittaja olen, vastaan siihen, olen viihdyttäjä. Laulan ja tanssin, mutta joskus myös näyttelen. Voit jonain iltana tulla katselemaan esitystäni, jos sinua huvittaa sellainen", Gabrielle totesi ja hänen oli pakko nauraa, sillä pitkästä aikaa oli joku, jolle puhua. Haltianainen nauroi heleästi ja kirkkaasti ja tämän vihreissä silmissä kipunoi onnellisuus.

Mutta sitten hetken iloisuus poistui, yllättäen, niinkuin oli tullutkin. Nauru hiipui ja kipunat sammuivat silmistä. Mutta kuitenkin jotain jäi piilemään Gabriellen olemukseen. Hän oli näyttänyt osan iloaan toiselle, paljastanut naurun, jota kupli syvällä naisen rinnassa, odottaen sitä hetkeä, Gabriellen naurua. Vajaan laskeutui hetken hiljaisuus.

" Taisin unohtaa kertoa ammattini, olen maagi." Elysia sanoi lämpimästi. Hän Katseli ympäri huonetta, ja ihaili sitä valoa, joka tulvi ikkunoista sisään. Valon paljoudesta ja kirkkaudesta saattoi päätellä että päivä alkoi vähitellän lähstyä.

Gabrielle kertoi ammattinsa, ja ilmoitti myös että Elysia saisi tulla katsomaan kun Gabrielle olisi töissä. "Tulen mielelläni katsomaan, milloin olet töissä ja missä?" Elysia sanoi naurahtaen ja lopuksi nosti kulmakarvaansa kysyvästi.

Hän odotti vastausta katsoen Gabriellea silmiin. Elysialla oli kova nälkä, hän ei ollut syönyt mitään sen leivän palan jälkeen. Hänen vatsansa kurni äänekkäästi. " Minulla alkaakin olla jo nälkä, lähdenkin kohta syömään.." Elysia totesi ja katsoi jäleen Gabriellea.

Gabrielle kuuli kaukaista liikehdintää. Kaduilla alkoi jo liikkua ihmisiä. Kauppiaita, myyjiä, temppuilijoita, tavallisia ihmisiä...
Aamuinen tunnelma alkoi levitä kaikkialle. Aurinko alkoi pikkuhiljaa lämmittää, sen valonsäteet levittivät säikeitään jokaiseen koloon, jonne valo vain pääseekään. Varjot alkoivat laantua, ne eivät olleet synkkiä, eivätkä mustia, vain haaleita varjoja.

"Minäkin osaan magiaa, tosin vain hieman", Gabrielle hymähti. "En varsinaisesti ole töissä missään, työskentelen vain kadunkulmilla, kulho edessäni. Joinakin päivinä ansaitsee hyvin, toisinaan en saa mitään. Aika ja paikka vaihtelevat, kyllä sinä minut joskus näet, tule sitten minua katsomaan", sanoi Gabrielle sanoi ystävällisesti ja nousi seisomaan.
"Jos olet lähdössä, minäkin lähden. Tuskin kuljen samaan suuntaan kuin sinä, mutta mitä tekisin täälläkään", Gabrielle sanoi, hieman haikeutta äänessään. Hän kuitenkin tiesi, ettei mikään jatku ikuisesti, ei onni, suru, tälläiset keskustelutkaan.

Gabrielle käveli verkkaisesti ovelle päin. Miksi jäädä viivyttelemään? Sama asia lähteä nyt. "Minä taidan mennä nyt", Gabrielle sanoi hiljaisesti. Häntä kutsuivat jo seikkailujen tuulet.

Elysia kuunteli Gabriellea. "Sopiihan se." Hän vastasi Gabriellen ehdotukseen.
Hän haukotteli ja venytti käsiään. Häntä väsytti, Charleskin makasi lattialla.

Gabrielle päätti lähteä. "Hei sitten, nähdään taas." Elysia sanoi ja jäi taas kahden Charlesin kanssa. Elysia nousi sohvalta ja katsoi varovasti ulos ikkunasta, kukaan aasa ei saisi tietää vaanien-vajasta. Ihmiset olivat jo ulkona, he juttelivat ja olivat niin iloisia.
Elysia huokaisi, hänelle tuli mieleen perheensä, tai oikeastaan erityisesti isänsä jonka hän tunsi. Häntä itketti, olisi ollut ihanaa jos hän oli ollut nytkin vanhempiensa kanssa..
Hän laitti silmänsä kiinni, ja vuodatti pienen kyyneleen. Nopeasti hän avasi silmäns ja pyyhki kyyneleensä, nyt ei ollut aikaa tuommoiseen, pitäisi hankkia syötävää..
Elysia katsoi uudestaan ikkunasta ulos ja etsi sopivaa ryöstö kohdetta.

Ennen kuin hän sellaisen löysikään, hän huomasi itkevänb tytön hän oli kadottanut vanhempansa. Elysia hiippaili ulos vajasta. Kun hän oli päässyt sopivan kauas vajasta hän lähti kävelemään tytön taakse. Hän laski kätensä tytön olkapäälle ja tuli tämän eteen. Elysia kyykistyi ja sanoi: " Mikä hätänä?" ,
"Olen kadotttanut vanhempani." Tyttö nyyhkytti.
"Älä huoli, autan sinua etsimään heidät." Elysia sanoi hellästi.
"Kiitos" tyttö vastasi. Elysia otti tyttöä kädestä ja lähti kävelemään tämä kanssa ympäriinsä. "Pysy tässä, niin menen juttelemaan tuon kauppiaan kanssa." Elysia sanoi tytölle ja lähti kauppiasta kohti. "Hei, olen etsimässä tuon tytön vanhempia, satutko tuntemaan tytön vanhemmat?" Elysia kysyi osoittaen tyttöä. "Kyllä minä tun tytön tunnen, mutta hänellä ei ole enää vanhempia, he kuolivat pari vuotta sitten, hänen tätinsä pitää tytöstä huolta, mutta pian tämäkin kuolee. Muuten tyttö ei suostu uskomaan että häne vanhempansa ovat kuolleet. " Kauppias vastasi.
"Selvä." Elysia sanoi ja meni takaisin tytön luokse.
"Lähdetään etsimään ruokaa." Elysia sanoi ja tarttui tytön kädestä.
"Eikö.." Tyttö oli sanomassa.
"Hiljaa." Elysia sanoi tylysti. Hän halusi olla puhumatta asiasta. Ehkäpä tyttö voisi olla Elysian kanssa, kunnes on kasvanut tarpeaksi isoksi. Kun hän on iso Elysia voisi kertoa tämän vanhemmista.
Tyttö oli hiljaa ja he kävelivät kauas pois vaanien-vajan luota.

Päästyään ulos Gabrielle lähti juoksemaan. Hän juoksi aina köyhäimmistön asuinalueiden läpi, niin kauan, että rintaan rupesi pistämään.

//Eiköhän tämän saa pistää lukkoon, mun puolesta ;| //

käy minullekkin, en ole täällä enää.