-Kuin viinin hummalluttama, kukkien kukoistama...-

"Sinä et ole varjo, vaan olet aurinko, ainakin minulle"
Reth punastui toisen sanoista, mutta ei kuitenkaan painanut päätään. Ei nyt, nyt hän halusi nauttia tuosta kauniista hymystä jonka Aegnor hänelle soi. Tyttö hymähti hieman nolostuneena ja hymyili entistä leveämmin. Kenellekkään muulle hän ei samanmoista hymyä pystyisi antamaan enää koskaan.

Pienen hetken kuluttua neito huomasi heidän uponneen syvälle toistensa silmiin jo huomattavan pitkäksi aikaa. Miehen hopeiset silmät olivat kuin syvä kaivo johon kerran tiputtuaan ei noin vain pääsisikään pois. Rethiä se ei haitannut, hän ei mitään muuta enää haluaisikaan nähdä.
Aegnor nojautui lähemmäs, ja ihmeekseen myös Reth huomasi nojautuvansa miestä kohti. Vain hetki ja he saivat toisensa.
Haltianeito tunsi henkensä salpautuvan tuntiessaan miehen huulet omillaan.

Reth oli kuin kukkaan puhkeava nuppu. -Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Jos pitäisi nimetä jokin täydellinen hetki, niin tämä täyttäisi kaikki sen vaatimukset leikiten.
Tytön rintakehä nousi ja laski kiivaaseen tahtiin heidän erotessaan pienestä suudelmastaan. Suipoissa korvissaan hän pystyi jopa kuulemaan kuinka sydän jyskytti edelleen. Ujosti hymyillen hän nosti katseensa Aegnorin kauniisiin silmiin ja huomasi tämänkin hieman kainostelevan. Näky sai hänen sydämensä sulamaan ja pieni ujo hymy muuttui hetkessä kauniimmaksi.

"Tiedätkö, minä rakastan sinua?"
Pieni yllätys käväisi Rethin sisimmässä, mutta se ei yltänyt ulospäin asti. Hän tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan ennen. Jos mies ei olisi pidellyt häntä sylissään niin tiukasti, olisi häneltä varmaan menneet jalat alta. Neito kohottautui hiljaa varpailleen ja kietoi vaaleat kätensä Aegnorin niskan ympäri painaen punastelevat kasvonsa lähes tämän omiin kiinni.
"Nyt tiedän." hän kuiskasi miehen korvaan.
"Entä tiedätkö sinä, että minä olen ikuisesti sinun jos vain niin tahdot?" Reth lisäsi hiljaa, napittaen miestä silmiin mitä suloisin hymy huulillaan.

Rethin hymy, jälleen niin kaunis ja se tuntui kaunistuvan entisestään. Se oli jo moneen otteeseen sulattanut Aegnorin sydämen, ja voisi luulla ettei se siitä voisi enää enempää sulaakaan. Kaunis hymy karehti myös tämän hopeasilmäisen puolihaltian kasvoilla, kun tämä katsoi Rethiä. Voisiko hänen elämänsä muuttua yhtään siitä paremmaksi? Ei. Hän haluaisi pysyä koko elämänsä tämän harmaahiuksisen neidon luona. Jos tämä katoaisi, haluaisi Aegnor etsiä hänet jälleen uudelleen.

Hän lausui hiljaa nuo muutamat sanat, joilla kertoi rakastavansa Rethiä. Hienoinen puna karehti miehen kasvoilla. Tuntui kuin hän olisi voinut tehdä mitä vain. Hänen tunteensa olivat syvät ja vaikka hän oli tuntenut tämän neidon vasta niin pienen aikaa, siltikin hän rakasti tätä enemmän, kuin elämäänsä.

Reth kietoi seuraavaksi kätensä miehen niskan taakse ja pian kasvot olivatkin lähellä toisiaan. Aegnor saattoi huomata sydämensä lyövän jälleen muutaman kerran hivenen kovempaa. Hän mahtoi myös yhä olla punastunut, mutta sama se.
"Nyt tiedän."
Kuiskaus kantautui hopeasilmäisen korvaan.
"Entä tiedätkö sinä, että minä olen ikuisesti sinun jos vain niin tahdot?"
Reth jatkoi ja jokainen sana juuttui miehen mieleen. Hymy, se oli kaunis ja koristi ruskeahiuksisen kauniita kasvoja. Hopeiset silmät katsoivat suoraan neidon punertaviin, kauniisiin silmiin. Suloinen hymy harmaahiuksisen kasvoilla. Aegnor ei haluaisi koskaan unohtaa tuota kuvaa, jonka nyt mieleensä painoi.
"Nyt tiedän, ja tahdon olla ikuisesti luonasi", Aegnor sanoi myös hiljaa. Hän ei enää välittänyt muista henkilöistä heidän ympärillään. Hän ei nähnyt hopeisilla silmillään mitään muuta, kuin rakastamansa neidon, niin lähellä itseään.
"Ja etsisin sinua vaikka maailman jokaisesta kolkasta" Aegnor lausui jälleen hetken päästä, hymyillen.

Lopulta mies painoi vielä suudelman Rethin huulille, todistaakseen jokaisen sanansa, jota oli sanonut. Hän ei todellakaan luopuisi Rethistä, ei ainakaan helposti. Miehen sydän hakkasi yhä hieman kovempaa, ja yhä tuo hienoinen puna karehti tämän poskilla. Hän oli vain niin onnellinen.

Reth hengähti iloisena ja räpytteli pitkiä ripsiään ettei vain olisi alkanut itkeä. -Mutta nekin olisivat olleet vain onnen kyyneliä, kaukana kaikesta pahasta.
"Nyt tiedän, ja tahdon olla ikuisesti luonasi"
Aegnorin sanat täyttivät tytön koko sielun, kuin lämmin tuulahdus joka sulattaa paleltuneen ruusun.

Haltianeito ei voinut kuin hymyillä vastaukseksi. Se oli ensimmäinen kerta kun hän oli ikinä kenellekään rakkauttaan tunnustanut, ja siksi se kaikki olikin uutta ja hieman hämmentävääkin. -Mutta sydämessään hänestä tuntui ettei hän enää koskaan pitkän elinikänsä aikana kenellekään muulle rakkauttaan tunnustaisikaan.
Vaikuttihan se toki kyllä hieman hassulta, että niinkin lyhyessä ajassa pystyi toiseen niin viehtymään, mutta jotkut olivat kai vain kuin luotuja toisilleen. -Mutta mikä ihmetytti Rethiä vielä enemmän oli se, että kaikkien maailman miesten joukossa juuri se mies johon hän oli rakastunut, rakasti häntä takaisin.

"Ja etsisin sinua vaikka maailman jokaisesta kolkasta" Aegnor lisäsi.
Neito hymyili lempeästi, antautuen sitten taas täysin toisen suudeltavaksi. Mielessään häntä pieni hippunen järkeä kuitenkin varoitteli tytön kulkevan heikoilla jäillä. Toki Reth tiesi tekevänsä vastoin kaikkia käskyjä jotka Shûi oli hänelle asettanut omistautuessaan niin miehelle jota velipoika ei koskaan ollut nähnytkään, ja vaikka se oli synti, hän ei halunnut luopua siitä.

Harmaahiuksinen nautti siitä pienestä kauniista hetkestään Aegnorin kanssa täysin rinnoin. Se saattoi olla viimeinen kerta pitkään aikaan kun saisivat nauttia vain toistensa läheisyydestä, sillä jopa Reth tiesi kuinka pahoiksi ajat olivat muuttumassa.
"Mitä me nyt teemme?" hän kuiskasi rikkoen ympärille laskeutuneen hiljaisuuden.
"Veljeni Shûi ei tule pitämään tästä..." haltianeito jatkoi ja yritti hymyillä rohkeasti, pystymättä kuitenkaan peittämään huolta joka kuvastui hänen suloisilta kasvoiltaan.

Suudelma. Tai oikeastaan nuo kaksi suudelmaa. Ne olivat jotenkin niin ihanat, mieleenpainuvat. Ympäristö oli kadonnut Aegnorin mielestä kokonaan. Mitkään ihmiset eivät voineet häiritä häntä. Hän näki ainoastaan vain Rethin, tuon harmaahiuksisen, maailman suloisimman neidon, josta ei haluaisi koskaan päästää irti. Kuitenkin maailman pahuus oli lisääntymässä myös tässä kahden killan kaupungissa. Kaikki olivat keskellä ristitulta. Vaanit ja aasat. Kummatkaan eivät voineet sietää toisiaan. Aegnor, hän ei kuulunut kumpaankaan kiltaan. Pitäisikö hänen sitten valita elämänsä joko aasojen puolella tai sitten vaanien kanssa. Isänsä oli vaani, samaten isoisänsä, mutta äiti ääsä. Suuri ja arvostettu nymfi. Kuitenkaan äitinsä tuskin halusi nähdä riveissään poikaansa, joka oli kääntänyt hälle selkänsä.

"Mitä me nyt teemme?"
Kuului Rethin kysymys, joka rikkoi hiljaisuuden. Hienoinen kysyvä ilme kohosi Aegnorin kasvoille ja tämä katsoi hopeisilla silmillään toista.
"Veljeni Shûi ei tule pitämään tästä..."
Aegnor veti Rethi halaukseen ja silitti tämän hiuksia, kunnes hetken päästä sitten katsahti tätä uudestaan ja sanoi rauhallisella äänellä:
"Voisiko hän kieltää siskoaan tuntemasta onnea?" puolihaltia lausahti. Mies tiesi melkein itsekin vastauksen. Joku voisi todellakin kieltää onnen, olihan se periaatteessa häneltäkin joskus lapsena kielletty. Hän oli elänyt valheessa. Hän ei ollut ollut elänyt oman, biologisen isänsä kanssa. Äitinsä oli valehdellut hänelle koko pienen ikänsä. Nyt hän ei kuitenkaan enää jaksanut murehtia tai kantaa kaunaa moisista asioista, jotka olivat jo menneisyyttä ja sinne ne totta vie kuuluivatkin.

"Voit olla varma, että riskeeraan henkeni nähdäkseni sinut, jos ei muuta keinoa ole", hopeasilmäinen lausui rauhallisella, hiljaisella äänellään jälleen hetken päästä. Hän tekisi mitä vain, nähdäkseen toisen. Ihan mitä vain. Hän ei pystyisi vain olemaan ja miettimään milloinka mahtaisi nähdä toisen seuraavan kerran. Eikä toisen velikään tulisi sitä estämään.

Reth rakasti tuota turvallisuuden tunnetta joka hänet valtasi Aegnorin halatessa häntä. Vaikka kaikki maailman sodat raivoaisivat ulkona ja suvun painostus antaa sydämensä jollekin siniverisemmälle painaisi hänen hartioillaan, mikään niistä ei kantautuisi tuohon onnelliseen hetkeen jotka hän miehen kanssa jakoi.
Toisen rauhoittava silitys hiuksissa vain lisäsi sitä tunnetta, ettei mikään vuori olisi liian korkea ylitettäväksi. -Mutta mitä sitten kävisi jos he taas eroaisivat? Ja hän oli harhaillut juhlissa veljensä mielestä jo varmaan aivan tarpeeksi pitkään yksinään. Reth ei osannut sanoa oliko Shûin vielä järkevää tavata Aegnor, sillä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin he tulisivat tapaamaan.

"Voisiko hän kieltää siskoaan tuntemasta onnea?" Toinen kysyi. Tyttö nosti hieman katsettaan, hymy enää koristanut hänen kasvojaan.
"Shûi..." neito aloitti ja painoi hivenen päätään.
"Hänen käsityksensä onnesta istuu silkkisillä tyynyillä rikkauksien keskellä, ja sen pitsinen huntu on musta kuin suru.." Reth lisäsi hiljaisella äänellä. Hän ei syyttänyt veljeään, sillä hän tiesi että kaikkien niiden kylmien sääntöjenkin takana oli vain ääretön huoli siitä, että tyttö saattaisi satuttaa itseään tässä kovassa maailmassa.

"Voit olla varma, että riskeeraan henkeni nähdäkseni sinut, jos ei muuta keinoa ole" Nuo sanat saivat haltianeidon nostamaan taas punertavat silmänsä mieheen. Vaikka hänen kasvonsa olivatkin huolissaan, hän elätteli pientä toivoa että kaikki päättyisi vielä hyvin, kaikkien osalta.
Pieni hymynpoikanen kipusi tytön huulille. Hän silitti hiljaa Aegnorin poskea ja kohottautui painamaan oman hellän ja viipyilevän suudelmansa tämän huulille.
"Hän tulee pian etsimään minua..." Reth kuiskasi hetken kuluttua, irrottauduttuaan katkeransuloisesta suudelmastaan. Hän tuijotti hieman alakuloisena väkijoukkoon, kykenemättömänä kohtaamaan miehen katsetta.

Reth nosti katseensa Aegnoriin. Hymy, se oli lakastunut noilta kauniilta kasvoilta. Se myös hiipui Aegnorin, tuon hopeasilmäisen kasvoilta.
"Hänen käsityksensä onnesta istuu silkkisillä tyynyillä rikkauksien keskellä, ja sen pitsinen huntu on musta kuin suru.."
Mies ei osannut sanoa mitään lohduttavaa, tai muutakaan. Hän tyytyi olemaan vain lähellä toista, ja silitti yhä toisen hiuksia toisella kädellään. Aegnor oli itsekin asustellut rikkauksien keskellä. Hänen äitinsä, rakasti rikkauksia ja kaikkea muuta kallisarvoista. Se oli hänen onnensa, jos vain oli rahaa. Mikään muu ei päässyt väliin. Hopeasilmäinen ihmetteli myös välillä kuinka hänen äitinsä oli edes joskus voinut rakastaa hänen vaani-isäänsä. Oliko sekin vain vahinko? No, Aegnor oli huomannut että onnen saattoi löytää muualtakin. Hän oli nyt hyvin onnellinen, hän ei tarvinnut rikkauksia tai kauniita vaatteita siihen. Siksi hän olikin lähtenyt kotoaan, etsimään onnea muualta. Ja nyt hän oli sen löytänyt. Kaikista suurimman onnen.

Aegnor kuitenkin kaikesta huolimatta etsisi vaikka maailmaan ääriin tätä neitoa, joka taas nosti punertavien silmiensä katseen tähän ja painoi suudelman miehen huulille. Rakkaus. Se tuntui vain voimistuvan koko ajan. Se tunne. Se leimusi Aegnorin sisällä, eikä tämä voinut olla hymyilemättä hieman, kun he sitten jälleen erkaantuivat toisistaan.
"Hän tulee pian etsimään minua..."
Aegnorkin katsahti väkijoukkoon. Hienoinen ahdistus tulvahti hänen mieleensä. Reth. Hän haluaisi kuitenkin tavata tämän uudelleen, vaikka mikä olisi.

Hopeasilmäinen vei kätensä Rethin leuan alle ja nosti tämän kasvoja, jotta näki tämän silmät.
"Pitääkö sinun mennä?"
Hienoinen suru näkyi tuon hopeisissa silmissä.
"Minä rakastan sinua, ja tahdon nähdä sinut taas, pian", Aegnor kuiskasi. Hän ei haluaisi olla pitkään erossa juuri löytämästään onnesta. Hän ei tiennyt minkälainen oli tämä Shûi, mutta veli ei estäisi häntä rakastamasta tuota harmaahiuksista neitoa.

[voihan... pee. just kun olin kirjoittanu melkein koko roolin valmiiks ni sitte onnistuin jotain ihme näppäintä painamalla palaamaan edelliselle sivulle Dx. siinä meni tekstit.. :'D kyllä kyrsi]

Reth loi huolestuneen katseensa Aegnoriin tämän nostaessa hänen leukaansa. Suru toisen silmissä viilteli kuin tuhat terää ja kirvoitti kyyneleet hänen omiin silmiinsä. Tyttö räpytteli ripsiään estäen niitä valumasta poskille. Hänen hengityksensä värisi hieman.
"Pitääkö sinun mennä?"
Reth suuntasi katseensa hetkeksi pois päin.
"Pitäisi, mutta siltikään jalkani eivät liiku" hän jatkoi. Tyttö ei vain yksinkertaisesti halunnut jättää miestä enää.

Haltianeito ei enää tiennyt mitä tehdä. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat loppujen lopuksi yhtä huonoilta ajatuksilta. Jos hän nyt lähtisi, ja he yrittäisivät tapailla toisiaan salaa, voisi sekin loppua lyhyeen. Hän pääsi muutenkin niin harvoin livahtamaan, ja jos hän jäisi kerrankin kiinni, se hupi loppuisi siihen.
Toisaalta jos hän jäisi nyt vain odottamaan että velipoika löytäisi hänet vieraan miehen syleilystä, ei sekään voisi päättyä hyvin. Jos Aegnor vain olisi aasa, kaikki olisi niin paljon helpompaa.

"Minä rakastan sinua, ja tahdon nähdä sinut taas, pian" toinen kuiskasi.
Reth painoi päänsä miehen poskea vasten. Sanat rohkaisivat häntä, mutta eivät saaneet silti kaikkea huolta kaikkoamaan hänen mielestään.
"Voi kunpa sinä voisitkin viedä minut mukanasi..." tyttö kuiskasi takaisin ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän kuitenkin tiesi millaista sitoutumista se vaatisi, ja hän ei olisi kuin taakka Aegnorille. -Puhumattakaan miten väärin se olisi Shûin mielestä.

//Auts >,<
Mullekkin on käynyt noin muutamaankin otteeseen ja kyllä sen jälkeen potutti//


"Pitäisi, mutta siltikään jalkani eivät liiku"
Aegnorin kasvoille nousi jälleen hienoinen hymy. Hänenkään jalkansa eivät liikkuneet. Eivät minnekkään. Hän ei halunnut päästää irti onnestaan, jonka oli juuri sattunut jälleen löytämään. Jokainen hetki Rethin kanssa, se vain sulatti miehen sydäntä aina vain enemmän. Siitä ei enää onnellisemmaksi tultaisi, ja mikä epätoivo hänet valtaisi jos hän joutuisi jättämään uudestaan tämä harmaahiuksisen. Ei. Sitä surua ei koskaan voitaisi poistaa, jos hän todellakin joutuisi jättämään tämän. Heräsi kysymys päässään, minkälainen tämän veli olikaan? No, jos Reth oli rikkaasta perheestä ja veljensä oli periaatteessa hänestä vastuussa, niin tottakai tämä varmaan parittaisi sisarensa jollekkin rikkaalle aasalle, kuin killattomalle viihdyttäjälle, joka oli ollut ennen aasa, mutta oli eronnut.

Kun Aegnor oli sanonut rakastavansa tätä, niin tyttö painoi poskensa miehen poskea vasten. Hetkeksi hopeiset silmät sulkeutuivat ja käsi silitti hajamielisesti harmaita suortuvia.
"Voi kunpa sinä voisitkin viedä minut mukanasi..."
"Haluaisin viedä sinut mukanasi, tähtiin saakka, ihan minne vain, jos saisin vain olla kanssasi", Aegnor sanoi hiljaa takaisin. Toinen ei todellakaan olisi hänelle taakka, mutta sitten he vain saisivat peräänsä ties mitkä yksityisetsivät ja vartiostot. Se olisi melkoista riskipeliä.

"Toisin sinulle vaikka kuun taivaalta, teen ihan mitä vaan jotten menettäisi sinua", Aegnor lausui jälleen hetken päästä, huokaisten hiljaa, lähes huomaamattomasti peräjälkeen. Kaikki olisi helpompaa jos hänkin kuuluisi aasoihin tai olisi edes muuten rikas ja kunniaa saavuttanut persoona. Mutta hän ei ollut saavuttanut kunniaa muuta kuin kaduilla laulamalla, tai tanssimalla, ja nekin vaaneilta, tai kiltaan kuulumattomilta suurimmaksi osaksi. Oli ollut onni, että Reth oli eksynyt silloin paikalle. Siitä päivästä lähtien mies ei ollut saanut neitoa pois ajatuksistaan, eikä kyllä ollut halunnutkaan. Hän oli epäillyt suuresti, ettei Rethiä enää koskaan näkisi, mutta toisin kävi senkin suhteen. Nyt he olivat siellä, tanssiaisissa. Ja Aegnor oli onnellisempi, kuin koskaan ennen, mutta silti tuo pieni pelko puristi hänen rintaansa. Kun he joutuisivat jälleen eroamaan. Kuinka puolihaltia olisikaan halunnut vain kaapata tämän neidon käsivarsilleen ja karata pois. Se ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista.[url][/url]

"Haluaisin viedä sinut mukanasi, tähtiin saakka, ihan minne vain, jos saisin vain olla kanssasi"
Silmät edelleen suljettuina, Reth huokaisi syvään. Hänen vaaleisiin kasvoihinsa oli piirtynyt tuskan merkkejä, sillä sanat jotka Aegnor lausui samalla lohduttivat mutta myös huolestuttivat häntä. Saisivatko he ikinä olla rauhassa kahdestaan?
Oliko pelkkä kiireetön ja muista riippumaton yhdessäolo liikaa vaadittu heidän tarinassaan? Pienet kysymykset täyttivät haltianeidon pään, saamatta mikään niistä vastausta.

Tyttö oli jo vaipua epätoivon syövereihin, kunnes kuuli taas miehen puhuvan.
"Toisin sinulle vaikka kuun taivaalta, teen ihan mitä vaan jotten menettäisi sinua"
Reth avasi silmänsä, pyyhkäisi nopeasti toista poskeaan kuin varmistaakseen ettei vain ollut itkenyt, ja katsahti Aegnoriin. Pienoinen hymy nousi hänen huulilleen.
"Se olisi jo ihme jos kuun minulle toisit" hän sanoi hymyn voimistuessa. Toisen sanoma hieman huvitti häntä, mutta enemmän kuin mitään muuta, se teki hänet entistä onnellisemmaksi. Tieto siitä, että toinen oli valmis tekemään vaikka mitä hänen vuokseen, lämmitti sydäntä kuin liekki.
Tyttö silitti Aegnorin poskea pienellä kädellään, hymähtäen samalla hiljaa.

Tapansa mukaisesti Reth ei osannut taaskaan varoa. Hän ei huomannut lainkaan kuinka Shûi purjehti uhkaavasti väkijoukon keskellä etsien pikkusiskoaan, joka oli nyt hänen mielestään viettänyt aivan tarpeeksi aikaa yksinään. Miehen vihreiden silmien katse kiersi tarkkaan jokaisen vieraan, kunnes ne erottivat tutun hahmon, kylläkin varsin oudossa tilanteessa. Shûi kiristi askeliaan parivaljakkoa kohden, kasvoillaan hyvin synkkä ja hapan ilme.
"Reth-Aná!" hän huudahti, pitäen äänensä kuitenkin niin hiljaisena ettei herättäisi muiden vieraiden mielenkiintoa. Vaikka hän halusikin tietää perinpohjin mistä oli kysymys, ei hän silti halunnut herättää yhtään ylimääräistä hämminkiä.

Kuullessaan veljensä äänen Reth hätkähti silminnähden huomattavasti. Silmät suurina hän irrottautui Aegnorin syleilystä, tarraten kuitenkin tämän käteen kuin apua pyytäen. Säikähtäneenä hän katsoi Shûita, joka kaikessa komeudessaan tuijotti häntä tuimasti takaisin, ja vaikka mies oli saanut hillittyä vihaisen ilmeensä, Reth pystyi näkemään salamat hänen silmissään.
"Saanen kysyä mitä te oikein olitte tekemässä?" Shûi kysyi tiukalla äänensävyllä, katsoen ensin Rethiin, ja tämän jälkeen Aegnoriin. Mies oli päättänyt toimia järkevästi, vaikka hänen olisi tehnyt mieli kuristaa tuo mies siihen paikkaan. Hän oli vihainen Rethille, sillä sen kerran kun hän salli tytön kulkea yksinään, hän liehitteli itselleen ensimmäisen miehen joka vastaan tuli. Hän oli myös vihainen Aegnorille sisareensa kajoamisesta. -Mutta eniten hän oli vihainen itselleen, sillä jos hän vain olisi pitänyt tyttöä paremmin silmällä, ei tätäkään olisi tapahtunut.

"Se olisi jo ihme jos kuun minulle toisit"
Hymy palasi Rethin kasvoille taas, yhtä kauniina kuin aina.
"No, se kuun hankkiminen saattaisi olla hieman hankalaa", Aegnor lausui hymyillen ja naurahti vielä hennosti päälle. Hieman kevennystä piti saada. Hän toivoi vain, ettei mikään heitä erottaisi. Kuitenkaan yhtäkään tähdenlentoa ei juuri sillä hetkellä sattunut lentämään taivaalla, sillä Aegnorin toise ei toteutunut vaan meni juuri päinvastaiseen suuntaan.

"Reth-Aná!"
Kuului melkoisen voimakas huuto, vaikkei se kovin äänekäs ollutkaan. Aegnor säpsähti hieman ja siirsi katseensa väkijoukkoon. Melko komea mies purjehti heitä kohti. Tämä taisikin olla Rethin isoveli. Tämmöisen kuvan hopeasilmäinen ainakin sai, vaikkeivät nuo kaksi oikeastaan kauheasti toisiltaan näyttäneet, sillä Reth oli vaalea ja Shûi tummempi.
"Saanen kysyä mitä te oikein olitte tekemässä?"
Aegnor tunsi yhä Rethin käden omassaan. Mitä hänen pitäisi tehdä tai sanoa? Sen verran tämä sentään tiesi, että Shûi oli aasa, kuten Rethkin ja tämä ei varmaan sallisi ihan helpolla Aegnoria sisarensa elämään.

"Me...kohtasimme tanssiaisissa", hopeasilmäinen aloitti, siirtyessä hieman Rethin eteen, kuin kilveksi, pitäen tätä kuitenkin yhä kädestä kiinni. Miten hänen pitäisi asiansa esittää? Hän ei olisi kuitenkaan vahvoilla oikeastaan missään suhteessa. Kyllä herra nyt puolustautua osasi, mutta ehkä aasalla olisi enemmän mahtia kuin hänellä.
"Minä rakastan siskoasi", Aegnor sanoi, tietäen sen olevan virhe, mutta hän ei viitsinyt pitää sitä enää salassakaan, ei edes Shûilta. Hänen kasvoilleen levisi hienoinen hymy, joka kuitenkin lakastui melko pian. Hopeiset silmät katsoivat suoraan noihin Rethin veljen vihreisiin silmiin. Hän ei aikoisi hävitä mitään. Hän rakasti todellakin tuota harmaahiuksista. Hän tekisi todellakin ihan mitä vain, saadakseen olla tämän vaalean neitosen kanssa. Shûi nyt ei siitä varmaankaan pitäisi.

//Siitä tuli hieman tönks >.

Reth tunsi sanojen kuristuvan kurkkuunsa. Aina sama juttu. Jos hän oikein pelkäsi, eikä tiennyt mitä tehdä, hän meni kuin lukkoon. Suu hieman auki, kuin tyttö olisi sanomaisillaan jotain, mutta mitään hän ei silti osannut sanoa. Ei edes puolustaakseen itseään tai Aegnoria.
"Me...kohtasimme tanssiaisissa" mies vastasi, siirtyen hieman puolustavaan asemaan Rethin eteen. Tyttö katsahti miestä, yrittäen sitten tasata hengitystään ja sydäntään joka läpätti kuin heikkopäisellä. Hänen olisi tehnyt mieli klassisesti vain karata itkien paikalta, mutta jopa hän tiesi ettei se auttanut mitään. Sotkisi vain asioita entisestään.

Shûi taas tuijotti Aegnoria arvostellen. Hän ei yhtään pitänyt siitä kuinka tuo mies asettui hänen ja hänen siskonsa väliin. Vai tapasivat he tanssiaisissa? -Ja varsin nopeasti oltiinkin sitten jo kaulakkain kuin parhaimmatkin rakastavaiset. Jokin ei nyt oikein täsmännyt isoveljen mielestä tässä kaikessa.
"Minä rakastan siskoasi"
Edes Shûi ei osannut varautua Aegnorin sanomaan. Reth katsahti mieheen, poskien punastuessa hieman.
"Aegnor..." hän henkäisi hiljaa, kuin unessa. Shûi taas harvoin antoi minkään hämmästyksen näkyä kasvoiltaan, mutta toisin kävi tänään. Miehen sanat olivat iskeneet kuin nuoli selkään. Hämmennyksen pystyi selvästi lukemaan hänen ilmeestään.

Pienestä järkytyksestä toivuttuaan Shûi henkäisi syvään, kooten siinä samalla itsensä.
"Täytyypä sanoa, että nopeasti tunteesi syttyivät" mies sanoi hyvin happamasti, tuijottaen Aegnoria pistävästi silmiin. Hän ei paljoa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta tiennyt, mutta ei uskonut sen syntyvän niin pienellä varoitusajalla. Herralla oli omat epäilyksensä siitä, että tuo mies halusi Rethistä illan päätteeksi vain kumppanin makuuhuoneen puolelle. -Ja hän kun ei antanut kenenkään satuttaa siskoaan.

"Shûi..." Reth kuiskasi anovasti. Tyttö nojautui Aegnorin käsivartta vasten. Hän halusi veljensä tajuavan, että hänkin rakasti Aegnoria, vaikka se sotisikin vastoin kaikkia Shûin käsitteitä vastaan. Hän ei osannut sanoa, pystyisikö isoveli ikinä ymmärtämään heidän suhdettaan. Siinä tapauksessa se merkitsisi hänen osaltaan hyvästejä perheelleen, teki se kuinka kipeää tahansa.

[ooh, drama~ 8D]

Aegnor antoi silmiensä tuikkivan katseen seurata koko ajan Shûita ja tämän olemusta. Kyllähän herralla olikin oikeus olla näreissään, kun siskonsa oli juuri löytänyt vieraan miehen syleilystä. Toinen näytti kuitenkin olevan melkoisen rauhallinen, lukuunottamatta hitusen arvostelevaa katsetta noissa vihreissä silmissä. Aegnor ei luovuttaisi helpolla, kuten hän jokin aika oli tuolle harmaapäiselle neidollekkin sanonut. Ei. Häntä ei saisi luovuttamaan.

Kun tämä sitten sanoi rakastavansa Shûin siskoa, kuuli hän takaaltaan pienen henkäisyn ja oman nimensä. Hopeiset silmät eivät kuitenkaan irrottaneet katsettaan Shûin vihreistä silmistä, ja kasvoista, joista hän saattoi nyt lukea hämmennyksen. Toinen ei ollut tainnut odottaa ihan niitä sanoja, jotka mies oli äsken ilmoille lausunut. Aegnor huokaisi hiljaa ja yritti hänkin tasoittaa sydämensä kiivastuneita lyöntejä. Häntä hermostutti, todellakin, se ei vain näkynyt päällepäin, mutta kyllä. Juuri nyt häntä hermostutti, enemmän kuin koskaan. Oli jotenkin niin outoa seistä siinä Shûin edessä, Reth takanaan, hän siinä välissä, toteamassa että hän rakasti tuon toisen siskoa.

"Täytyypä sanoa, että nopeasti tunteesi syttyivät"
Aegnor avasi suunsa sanoakseen jotakin vastaan, mutta ei sitten viitsinytkään, sillä silloin hän paljastaisi Rethin seikkailut. Nyt tuolla puolihaltialla jäi kyllä pala kurkkuun. Hän ei yhtäkkiä tiennyt mitä sanoa.
"Voin vannoa rakastavani häntä koko sydämestäni", Aegnor lopulta sanoi hiljaa, ja laski katseensa maahan. Hän ei tiennyt mitä Shûi nyt keksisi sanoa. Nauraisi varmaan päin näköä. Tottahan se oli, että ensimmäiseksi saattaisi luulla kaikkea muuta, mitä asia todellisuudessa oli. Aegnor kyllä osasi arvata mitä tuon veljen mielessä saattoi liikkua.

"Shûi..." Rethin anova ääni kuului ruskeahiuksisen takaa, ja tämä nojautui Aegnorin käsivartta vasten, kuin yrittäen saada veljensä ymmärtämään. Aegnor katsahti nopeasti Rethiä, jokseenkin yrittäen saada kasvoilleen kannustavan hymyn, ja sitten tämä siirsi noiden hopeisten silmien katseen takaisin Shûin vihreisiin silmiin. Toivottavasti tämä ymmärtäisi.
"En tiedä mitä ajattelet, mutta luulen tietäväni, ja en ole sellainen kuin kuvittelen sinun ajattelevan. En halua satuttaa Rethiä, millään tavalla", Aegnor vielä lausui, pitäen katseensa visusti harmaahiuksisen veljen kasvoissa. Hän ei tiennyt auttoiko vannottaminen mitään, mutta yrittänyttä ei laiteta.

//Draamaa tosiaan : D//

Shûi kohotti kulmaansa kysyvästi saadessaan Aegnorin sanattomaksi. Oli lähes turhaa sanoa, että toisen äkkinäinen hiljaisuus vain teki hänet yhtä varmemmaksi siitä, ettei miehellä voinut olla hyvät mielessä. Shûi oli kerrankin iloinen hankkimastaan vaikutusvallasta, sillä hänen teki kovasti mieli heittää tuo hameheikki tyrmään hieman viilentämään tunteitaan.

"Voin vannoa rakastavani häntä koko sydämestäni" Aegnor sai viimein sanottua. Shûin oli pakko myöntää, että hän nautti nähdessään miehen painavan päänsä. Hän oli niin keskittynyt tahtojen taisteluunsa puolihaltian kanssa, ettei ollenkaan huomannut sisarensa suruista katsetta, jolla tämä yritti vedota veljeensä.
Shûi hymähti hieman ivallisesti, ristien kätensä puuskaan rintansa päälle. Hän ei uskonut toista pätkääkään.

Rethiä veljensä vastaanhangoittelu ei miellyttänyt yhtään sen enempää. Hän tiesi olevansa heikoilla tässä asiassa, mutta ei aikonut luovuttaa, sillä tämä oli yksi niistä harvoista asioista joista hän todella halusi pitää kiinni.
Aegnorin rauhoittava hymy kuitenkin antoi hänelle rohkeutta nousta veljensä tahtoa vastaan. Tyttö ei kuitenkaan nauttinut yhtään katseensa jonka Shûi häneen loi. Shûin hän viimeiseksi olisi halunnut katsovan häntä niin vihaisena, sillä veli oli tuskin koskaan aikaisemmin suuttunut hänelle.

"En tiedä mitä ajattelet, mutta luulen tietäväni, ja en ole sellainen kuin kuvittelen sinun ajattelevan. En halua satuttaa Rethiä, millään tavalla"
Shûi ei ollut edelleenkään kovin vakuuttunut Aegnorin sanoista. Häntä huolestutti hyvin paljon se, ettei Reth nähtävästi halunnut irrottautua tuon miehen kainalosta. Vaikka tyttö ei sanonutkaan mitään, hän pystyi näkemään päättäväisyyttä sisarensa katseessa.
"Oletko sinä edes Aasa?" Shûi kysyi terävästi, siirtäen katseensa taas mieheen. Hän tarkasteli toista taas arvostelevasti päästä päähän.


[daamn kun nyt ei oikein ajatus kulje...]

Aegnor ei irrottanut katsettaan Shûin vihreistä silmistä, joskin painoi katseensa kyllä yhdessä vaiheessa alas, jolloin harmaahiuksisen neidon veli taisi saada vielä enemmän varmuutta. Aegnor kun ei vaan halunnut paljastaa Rethin seikkailuja, jotka tiettävästi eivät varmaan olleet sallittuja. Tälläisen kuvan herra ainakin oli saanut. Ja tuo Shûi todellakin oli varman oloinen, hymähtäessään hieman ivallisesti ja vetäen kätensä puuskaan rintakehänsä päälle. Kuitenkin tällä puolihaltiallakin oli tarmoa viedä itsensä vaikka läpi harmaan kiven, jos vain tahtoisi ja nyt hän tahtoi. Hän ei halunnut erota Rethistä, ei ainakaan helpolla.

Villkaisu, vaikkakin pieni sellainen, Rethiin ja tämä sai jo hieman lisää varmuutta. Aegnor todellakin rakasti harmaahiuksista takanaan. Ruskeahiuksisen kasvoilla käväisi hienoinen hymy ja tämä suuntasi hopeisten silmien katseen takaisin Shûihin, joka puolestaan näytti pitävän silmällä molempia, ehkä sillä hetkellä enemmänkin Rethiä.

Rethin veli ei vaan tuntunut uskovan häntä sitten millään. Koko ajan tämä vain katsoi puolihaltiaa arvostelevasti, ja ilme oli varsin puhuva. Tämä ei ehkä yhtään tykännyt koko tilanteesta, ei kyllä tykännyt Aegnorkaan ja koko ajan tämä muuttui vain hermostuneemmaksi. Hän ei halunnut tietää mitä tuleman piti, muttei voinut asialle mitään. Tämä tilanne olisi varmaan joskus tullut kuitenkin eteen.

"Oletko sinä edes Aasa?"
Shûi sitten kysyi ja puolihaltia pudisti päätään.
"En kuulu kumpaankaan kiltaan, olen entinen aasa", Aegnor vastasi hiljaa, kuitenkin rohkeasti ja itsevarmasti. Tuon äskeisen hiljaisuuden aikana tämä oli kerännyt rohkeuttaan ja saanut varmuuttaan takaisin.
"Mitä minun pitäisi tehdä että saan sinut uskomaan?" Aegnor sitten kysyi, melko ystävällisesti kuitenkin vaikkei tämä välttämättä olisi edes halunnut sitä sävyä ääneensä. Puolihaltia katsoi värähtämättä Shûita, ja tämän arvokasta olemusta.

[katshos katshos : D sinäkin olet modeksi joutunut x3 Mietinkin että kenetkäs ne pääpomot on min lisäksi oikein palkanneet : D]

Shûista alkoi tuntua, että taisteli myrskyä vastaan. Vaikka hän kuinka epäilisi ja kieltäisi, nuo kaksi tuntuivat vain liimaantuvan toisiinsa enemmän, vaikkakaan eivät näin kirjaimellisesti. Reth ei näyttänyt haluavan liikkua minnekään miehen vierestä, eikä Shûi itse nyt viitsinyt lähteä raahaamaankaan tyttöä. Olisihan hänellä oikeus siihen tämän veljenä, mutta hän ei edelleenkään halunnut herättää turhaa huomiota ja pahimmassa tapauksessa Aegnor kävisi Rethiä puolustamaan. Käsirysyä herra nyt viimeisenä toivoi.

"En kuulu kumpaankaan kiltaan, olen entinen aasa" toinen vastasi haltian esittämään kysymykseen. Ainakaan Aegnor ei kuulunut vaaneihin ja oli entinen aasa, vaikka sekin oli vain varsin laiha lohtu. Miksi sitten eronnut, sitä hän ei osannut arvata. Shûin teki mieli kysyä asiasta, mutta toisaalta hän pelkäsi, ettei pitäisi kuulemastaan.
Huokaus karkasi miehen huulilta. Mihinhän tässä vielä oikein jouduttiin?

"Mitä minun pitäisi tehdä että saan sinut uskomaan?"
Reth katsahti Aegnoriin pää hivenen kallellaan, luoden silmänsä sitten taas veljeensä. Hän oli pohtinut hieman samaa, vaikkakin vain omalta kantiltaan. Shûi piti hetken tauon, näyttäen varsin mietteliäältä. Hän ei itsekään oikein osannut sanoa, miten hänet saisi uskomaan. Klassinen tapa käskeä kosijaa hakemaan jalokivi tai muu vastaava lohikäärmeen pesästä kuten vanhoissa saduissa kävi miehen mielessä, mutta hänen mielestään se ei todistanut mitään, mitä hän vaati mieheltä joka halusi rakastaa hänen siskoaan.

Shûi katsahti hetkeksi poispäin.
"Pystytkö tarjoamaan hänelle vain kaikkein parasta?" mies sanoi lopulta, kääntyen katsomaan suoraan Aegnoriin itsevarmoihin silmiin. Toinen ei nähtävästi aikonut luovuttaa, ei sitten millään. Shûi päätti siis ottaa paremmin selvää, mikä tuo oli oikein miehiään, ennen kuin myönnyttäisi mitään. Hän kun ei antaisi Rethiä kenelle tahansa onnenonkijalle joka joutuisi tuon suloisen neidon pauloihin.

//Miuthan ne palkkasivat : D Ja katsoinkin heti, että siutkin oli modeksi valittu<33~//

Aegnor tyytyi vain odottamaan. Hänen mielessään kummittelivat nyt kaikki mahdolliset kauheat vaihtoehdot. Shûi voisi ihan hyvin viedä Rethin häneltä kokonaan. Veljenä hänellä olisi oikeus viedä Reth pois, jos vain haluaisi. Kuitenkin se melkoisesti herättäisi huomiota kuitenkin. Aegnor nyt ei ainakaan ollut alkamassa tappelemaankaan tämän kanssa, hän kyllä osasi taistella tarpeen tullen, muttei pitänyt siitä, koska maailmassa pitäisi olla enemmän hyvää, eikä tappelua ja ties mitä muuta.

Hopeaiset silmät tarkkailivat koko ajan Shûita. Hän ei osannut lukea toisen olemuksesta yhtään mitään, ja sekin hieman ahdisti miestä, joka yleensä osasi melko hyvin lukea ihmisten olemuksista, mitä nämä oikein mahtoivatkaan ajatella. Pähkinänruskeat hiukset heilahtivat kevyesti, kun tämä katsahti takanaan olevaa Rethiä jälleen kerran. Hymyntapainen kävi miehen kasvoilla, kunnes tämä sitten taas kiinnitti sen mieheen, tuohon Rethin veljeen.

Puolihaltia olisi niin mielellään vain kaapannut Rethin mukaansa ja vienyt pois siltä seisomalta, mutta herra kuitenkin tiesi että helpommalla selvittäisiin ihan näin. Ei tulisi mitään kauheaa showta pystyyn sen takia. Siitä ei seuraisi kenellekkään hyvää ja varmaan sen jälkeen myös Aegnorin pitkä nimi koristelisi paikallisen lehden sivuja, kun tämä olisi etsintäkuulutettu. Ei. Ei se ei ollut hyvä ajatus, ei ollenkaan.

"Pystytkö tarjoamaan hänelle vain kaikkein parasta?"
Aegnorin kasvoilla kävi nyt jälleen hienoinen hymy ja tämä katsoi yhä vihreisiin silmiin, itsevarmana.
"Tarjoan kaiken minkä vain voin ja pystyn. Yritän hankkia kaikkein parasta, jota vain pystyn", Aegnor puhui varmana, ja seisoikin yhtä ryhdikkäästi kuin aina. Ja kaikki nuo sanat kyllä tulivat suoraan sydämestä. Hän aikoisi tarjota Rethille vain parasta, tai sitä mitä hän itse pystyi omilla varoillaan tarjoamaan.

Shûista tuntui yhä enemmän, että hän oli häviämässä tämän taistelun, ainakin toistaiseksi. Pystyisihän hän vaikutusvaltaisempana aasana tietenkin vain viemään Rethin mukanaan vaikka saman tien, ja estämään Aegnoria näkemästä sisartaan käskyin ja vartioin. Mutta jokin esti häntä. Se oli katse, jonka tyttö oli häneen luonut. Reth oli onnistunut vaikuttamaan anovalla katseellaan edes hiukan sitä mitä oli aikonutkin. Miehen kun oli nyt jo muutenkin vaikea kieltää mitään rakkaalta pikkusiskoltaan.

"Tarjoan kaiken minkä vain voin ja pystyn. Yritän hankkia kaikkein parasta, jota vain pystyn"
Puolihaltian sanat liikuttivat Rethiä. Tyttö katsoi miestä kuin pyhimystä, silmät sädehtien, kuin unta olisi nähnyt. -Ja jos Shûi ei vain olisi paikalla, tai jos velipoika olisi edes hippusenkaan myönteisempi, se kaikki olisi ollutkin kuin unta. Todella hyvää sellaista. Tytön suu suli hiljaa mitä onnellisimpaan hymyyn, ja hänen olisi tehnyt vain mieli syleillä miestä sydämensä pohjasta. Parempi kuitenkin säästää kiintymyksenosoitukset myöhemmälle, sillä Shûi tuskin siitä pitäisi jos hän nyt rupeaisi veljensä silmien edessä moisiin toimenpiteisiin.

Moinen suorasukaisuus kuitenkin vain miellytti itse Shûita. Toinen seisoi selkä suorana ja itsevarmana kohtaamaan itseään selvästi arvovaltaisemman henkilön. Haltian täytyi myöntää, että hän oli juuri saanut hieman paremman kuvan tuosta miehestä, vaikka edelleen pieni epätieto kalvoi hänen sydäntään. Hän ei kuitenkaan voisi luovuttaa sisartaan kenellekään vain yhden tapaamiskerran perusteella.

Viimein myös Reth päätti tehdä mitä hänen kannaltaan tehtävissä oli. Tyttö irrotti otteensa Aegnorin kädestä ja marssi veljensä eteen, tarttuen molemmin käsin tämän suureen kämmeneen kuin rukoillen.
"Veli... Olenko koskaan sinulta mitään pyytänyt?" neito kysyi hiljaa. Shûi ei ensin vastannut mitään, vaikka hän olisi voinnut helposti vastata myöntävästi. Ne pyynnöt olivat kuitenkin aina olleet varsin pieniä ja vaatimattomia, ja aina jotain minkä veli mielellään toteutti. Nyt oli kuitenkin erilainen tilanne kyseessä.

Reth näki Shûin epäröivän. Pienen hetken jälkeen mies huokaisi hyvin syvään, irrottautuen itse siskonsa otteesta ja kääntyen hieman poispäin. Häntä otti päähän koko tilanne, varsinkin se, miten paljon hän itse antoi tässä tilanteessa periksi. Paljon helpommalla tosiaan olisi päässyt jo olisi jättänyt tulematta koko juhliin. Mutta vahinko oli jo päässyt tapahtumaan, eikä sitä käynyt pakeneminen.
"Sinä siis et todellakaan aio luovuttaa...?" Shûi kysyi Aegnorilta, luoden tähän väsyneen katseen. Reth arveli, että veli alkoi pikkuhiljaa pehmenemään ajatukselle ja pieni hymynpoikanen kipusi hänen kasvoilleen. Toiveikkaana haltianeito peruutti takaisin rakastamansa miehen rinnalle, tarttuen jälleen tämän lämpimään käteen. Pieni rohkaiseva puristus kertoi toiselle, että kaikki saattoi sittenkin kääntyä vielä parhain päin.

Aegnor pysyi täysin paikallaan, ilme samanlaisena mitä se nyt oli aikaisemminkin ollut ja tämä tuijotti suoraan Shûin vihreisiin silmiin. Hän ei aikonut lannistua, ei vaikka tämä olikin ties kuinka monta kertaa häntä arvovaltaisempi ja voisi vaikka passittaa Aegnorin tyrmään siltä seisomalta, mutta mitään sellaista ei tuo vihreäsilmäinen ollut vielä tehnyt. Oikeastaan tämän tyyneys ihmetytti melko lailla hopeasilmäistä, mutta eihän puolihaltia antanut sen näkyä päällepäin millään tavalla. Tyynenä tämäkin vain seisoi Shûin edessä ja vastasi tämän kysymyksiin varmana.

"Veli... Olenko koskaan sinulta mitään pyytänyt?"
Reth asteli nyt veljensä luo ja tarttui tätä kädestä. Aegnor katseli sisarusparia ja huokaisi nopeasti. Kunpa tämä vain kääntyisi hyväksi? Shûi ei vastannut mitään hetkeen, ja irroittautui sitten itse Rethin otteesta ja kääntyi hieman poispäin, todeten kuitenkin hetken päästä.
"Sinä siis et todellakaan aio luovuttaa...?"

Aegnor pudisti päätään.
"Rakastan siskoasi enemmän kuin mitään muuta", hopeasilmäinen totesi sitten ja hymyili nopeasti hänen vierelleen peruuttavalle Rethille joka sittemmin tarttui taas hänen kädestään kiinni ja puristi rohkaisevasti. Toivottavasti kaikki kääntyisi vielä parhain päin. Hopeasilmäinen katsahti vielä nopeasti harmaahiuksista, kunnes sitten siirsi taas katseensa Shûihin, jossa se oli melkein koko ajan pysynytkin.

Aegnor ei osannut sanoa mitään. Odotti vain mitä tämä herra hänen edessään aikoisi tehdä tai sanoa. Puolihaltia ei osannut vieläkään oikein lukea mitään tästä päällepäin, vaikka Shûi kyllä kieltämättä näytti hieman heltyneemmältä, mutta koskaan ei pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Vihreäsilmäinen haltia voisi kääntää vielä kaiken päälaelleen.
Kuitenkin Aegnor yhä katsoi varmana tuota, ehkä hivenen pyytävästikin. Hän ei haluaisi luopua Rethistä, kuten ei varmaan Shûikaan, olihan harmaahiuksinen tämän sisko.

"Rakastan siskoasi enemmän kuin mitään muuta"
Aegnor vakuutteli minkä pystyi, mutta voisiko Shûi uskoa miestä? Kerrankin hänet oli saatu varsin sanattomaksi. Mies hieroi toisella kädellä ohimoaan kuin olisi saanut äkkinäisen päänsäryn. Pystyikö kukaan rakastumaan niin palavasti yhden illan aikana? Hänellä itsellään kun ei juurikaan ollut kokemusta moisesta. Muutamaan naiseen hän oli joskus vetoa tuntenut ja nämä olivat pyörineet aikansa hänen päässään, mutta mitään 'rakkautta ensi silmäyksellä'-tunnetta hän ei ollut koskaan saanut. Rethin tuntien kuitenkaan ei ollut mikään ihme jos tyttönen itse hullaantui täysin johonkuhun. Sisko kun tuntui paneutuvan kaikkeen tekemäänsä aina täydellä sydämellä.

-Mutta vaikka jos tuo mies puhuisikin totta, muuttaisiko se mitään. Hän lupasi tarjota vain parasta mitä pystyi hankkimaan, mutta entäs jos se ei ollut tarpeeksi Shûin mielestä? Mitä hyötyä oli ikuisen rakkauden vannomisesta jos näki nälkää? Haltia ei pystynyt kuin arvailemaan millaista elämää Aegnor eli.

Reth katseli veljeään yhtä mietteliäänä kuin mies itse oli. Mihin päätökseen tämä päätyisi? Hetkeksikään hän ei päästänyt puolihaltian kädestä, vaikka äskeinen iloinen hymy olikin jo alkanut hiipumaan hänen siroilta kasvoiltaan. Mitä vain voisi vielä tapahtua, vaikka Shûi osoittikin jo pientä antautumista. Hiljaisuus laskeutui heidän kolmen ympärille, pitäen heitä hyytävässä jännityksessään. Viimein Shûi kuitenkin tuntui tulleen jonkinnäköiseen johtopäätökseen, miehen luodessa tiukan katseen Aegnorin hopeisiin silmiin.

"Meidän pitää puhua" Shûi sanoi vakavana. Reth tunsi kylmät väreet kulkevan selkäpiissään, eikä neito osannut sanoa ennustiko se hyvää vai huonoa.
"Tule lähipäivinä tapaamaan minua sisareni asunnolle. Jos koet hänet sen arvoiseksi, pystyt kyllä selvittämään osoitteen itsekin" Shûi jatkoi vielä, seisoen taas ylväänä ja arvokkaana. Henkilönä joka ei haluaisi luovuttaa rakkaintaan kuin kuninkaiden veroiselle. Samalla haltia kääntyi jo hieman lähteäkseen, ojentaen sitten kätensä Rethiä kohtaan.
"Ossa..." mies kutsui neitoa tämän hellittelynimellä. Reth epäröi. Hän tiesi että hänen oli nyt mentävä, mutta hän ei olisi millään halunnut. Harmaahiuksinen loi epätietoisen katseen Aegnoriin, kuin kysyen tältä neuvoa.

Aegnoria kieltämättä yhä hieman hermostutti, mitä Shûi keksisi. Hän odotti täysin hiljaisena ja katsoi toista, yhtä varmana kuin aikaisemminkin. Hän ei aikonut alistua tälläisenkaan arvovaltaisen henkilön edessä, ei. Soittaja pysyi itsevarmana ja tyynenä, ja vastasi kaikkiin niihin kysymyksiin joita hänelle esitettiin. Hän kuitenkin halusi myös antaa itsestään hyvän kuvan, eikä tämä oikeastaan poikennut mitenkään tavallisesta Aegnorista, ja kaikki nuo vastaukset, sanat, mitä hän oli sanonut, olivat tulleet syvältä sydämestä. Puolihaltia todellakin rakasti Rethiä, eikä suostuisi helpolla antamaan periksi.

"Meidän pitää puhua"
Tätä ennen vihreäsilmäinen oli luonut tiukan katseen hopeasilmäiseen, joka myös järkähtämättömänä, kuin kallio, pysyi siinä paikallaan.
"Tule lähipäivinä tapaamaan minua sisareni asunnolle. Jos koet hänet sen arvoiseksi, pystyt kyllä selvittämään osoitteen itsekin"
Aegnor nyökkäsi, seisten ryhdikkäänä toisen edessä. Hän ei osannut sanoa mitään, vaan vastaus jäi pelkäksi nyökkäykseksi.

Shûi oli ilmeisesti jo lähdössä, sillä kääntyi jo hieman lähteäkseen. Reth loi hieman epätietoisen katseen Aegnoriin kun veljensä pyysi häntä mukaansa, ja tämä puolihaltia kohotti vain kauniin hymyn kasvoilleen, joka samalla oli rohkaiseva ja voimaa antava.
"Mene vain. Tapaamme pian, lupaan sen", hopeasilmäinen totesi hymyillen, ja lausahdus hiljentyi aina loppua kohden, joten Shûi ei välttämättä kuullut loppua, eikä ollut tarkoituskaan.
"Rakastan sinua, ja periksi en ihan heti luovuta", Aegnor kuiskasi ja nyt ei varmaan kukaan muu kuullutkaan sitä, kuin Reth, johon päin hän nyt oli kääntyneenä.

Sitten Aegnor kääntyi taas harmaahiuksisen veljeä kohti.
"Me näemme pian", puolihaltia totesi ja nyökkäsi vielä. Hän ei olisi millään halunnut erota Rethistä, mutta näin kaikki oli menevä paremmin, ilman mitään mutkia. Hän aikoisi selvittää osoitteen, vaikka se ei välttämättä helppoa olisikaan, mutta periksi ei mies antaisi. Hän käänsi vielä katseensa Rethiä kohti, ja hymyili tälle. Kaikki kääntyisi vielä parhain päin.

[terveeks. mi taas viimein pääsee pelailemaan : D]

Shûi ei tiennyt ihailiko hän tuon toisen miehen päättäväisyyttä, vai inhosiko. Olihan se omalta osaltaan varsin vakuuttavaa ottaen huomioon että tämä väitti rakastavansa hänen siskoaan, mutta se ylpeä puoli haltiasta ei saattanut sietää kuinka mies ei osannut luovuttaa hyvän sään aikana. Tästä saattaisi sittenkin tulla vielä pitkä taistelu. -Ja aivan kuin Shûilla ei nyt olisi jo muutenkin muita huolia mielessään.

Mies tuhahti hiljaa mielessään Aegnorin nyökätessä hänen vaatimukseensa saapua sisarensa talolle. Toinen oli siis niin tosissaan että todellakin aikoi saapua paikalle? Ettei kuitenkin vain kävisi niin että viikonkaan päästä ei herrasta kuuluisi jälkeäkään. Ja jos niin tapahtuisi, Shûi pitäisi huolen ettei Aegnor enää onnellista päivää näkisi, sillä Rethin ilme kertoi millaisen henkisen romahduksen tyttö kokisi jos tämä ei saapuisikaan. Mustahiuksinen kirosi mielessään siskonsa taipumusta kiintyä kaikkeen niin nopeasti ettei sitä järki aina pystynyt selittämään.

Mutta minkäs neito luonteelleen mahtoi, hän nyt vain sattui olemaan niin suurisydäminen.
"Mene vain. Tapaamme pian, lupaan sen" Aegnor vastasi Rethin avuttomaan katseeseen. Sanat saivat pienen hymynpoikasen kipuamaan tytön suloisille kasvoille, jotka huoli oli jo synkentää. Reth loi merkitsevän katseen veljeensä joka ymmärsi hienovaraisesta vihjeestä kääntää katseensa muualle, vaikka ilme kertoikin ettei hän sitä mielellään tehnyt.
"Rakastan sinua, ja periksi en ihan heti luovuta"
Reth painoi otsansa toisen otsaa vasten ollakseen miestä mahdollisimman lähellä. Vaaleat sormet hapuilivat koskettamaan tämän poskea pienin, silittävin elein.
"Minäkin rakastan sinua, enkä koskaan luovu toivosta" Reth kuiskasi takaisin, antaen sitten nopeasti vielä viimeisen nopean suudelman rakastamansa miehen huulille ennenkuin irrottautui tästä.

"Me näemme pian"
Aegnorin sanat havahduttivat Shûin joka käänsi päänsä takaisin parivaljakkoon toivoen, että mahdollinen hellyydenosoitus josta Rethin katse oli kielinyt, ei koskaan ollut tapahtunut.
"Parempi niin" mustahiuksinen sanoi luoden Aegnoriin semmoisen katseen, joka kertoi että paikalle oli tosiaan parempi tulla jos henkikulta oli yhtään tärkeä. Tämän jälkeen mies tarttui sisarensa käteen joka oli jäädä hymyilemään autuaasti tuon puolihaltian rinnalle, johdatten tämän väkijoukon läpi suoraan kohti ulko-ovia. Reth yritti vielä nähdä viimeisen vilauksen rakastetustaan ennen kuin hänen näkökenttänsä täyttyi muista juhlavieraista.

Jo pelkkä Shûin ilme paljasti, ettei hän ollut yhtään mielissään koko tilanteesta. Reth ei voinut edes katsoa veljeään silmiin, vaan antoi miehen johdattaa hänet sokeasti ovelle, mistä Shûi sitten kutsui vaununsa paikalle. Kaikki mitä mies sanoi, tuntui jäävän jonnekin tytön tajunnan ulkopuolelle. Hän vain tuijotti lattiaa murheellisena, sillä nyt hän viimeistään tajusi, että oli pilannut veljensä illan omalla itsekkyydellään, josta ei kuitenkaan edelleenkään ollut valmis luopumaan. Reth huokaisi syvään ja antoi Shûin auttaa itsensä vaunuihin, jotka lähtivät pian mustien hevosten vetäminä kohti kotia jossa odottaisi lämmin kylpy, joka ei siltikään pystyisi lämmittämään hänen sydäntään.

[ja näin : D pitäisi varmaan sitten sitä seuraavaa peliä pikkuhiljaa ruveta aloittelemaan vai kuinka? :3]

Hän katsoi yhä Shûita, josta ei oikeastaan pystynyt edelleenkään lukemaan mitään. Aegnor taas seisoi yhtä päättäväisesti paikallaan kuten aikaisemminkin. Hän ei lannistuisi, ei ainakaan helpolla. Hän rakasti todellakin tuota harmaahiuksista neitoa koko sydämestään, eikä aikonut luovuttaa niin vähällä. Hän ei pelännyt tätä isoveljeä, ei ollenkaan.

"Minäkin rakastan sinua, enkä koskaan luovu toivosta"
Nopea suudelma käväisi Aegnorin huulilla ja mielellään ei toinen edes halunnut eroon tästä harmaahiuksisesta. Hän tekisi mitä vain nähdäkseen jälleen Rethin ja hän todellakin hankkisi osoitteen ihan mistä vain. Hän ilmestyisi paikalle ja täyttäisi sanansa. Hän kuitenkin osasi olla hyvin päättäväinen je mennä vaikka läpi tulen ja veden.

Tämän suudelman jälkeen Aegnor kuitenkin kohotti katseensa Shûihin, ja totesi, että he näkisivät pian.
"Parempi niin"
Aegnor huomasi kyllä Shûin ilmeen. Hänen olisi siis parasta ilmestyä paikalle, tai sitten olisi oksat pois. Kuitenkin hopeasilmäinen kiinnitti katseensa nyt vain poislähtevään Rethiin, ja lähetti tälle vielä lentosuukon Shûin näkemättä. Sydän löi lujaa, ihan liiankin lujaa. Hänen pitäisi varmaan alkaa pian selvittää sitä osoitetta.

Puolihaltia sai oskaseen katseita, mutta tämä ei välittänyt niistä vaan käveli kohti uloskäyntiä ja saattoi vielä nähdä vilauksen Rethin ja Shûin vaunuista jotka kiitivät poispäin kartanolta.
"Me näemme pian", Aegnor kuiskasi sanat tuulen vietäväksi. Hänen mieltään kuitenkin järisytti pelko siitä, ettei hän saisikaan selville osoitetta ja sittenkö Shûi vasta kiukustuisikin. Mutta hän oli luvannut saapua paikalle ja lupaukset pidettiin niin myös tämä.

Tänä iltana hän ei kuitenkaan jaksanut enää alkaa kyselemään keneltäkään vaan se sai jäädä huomiseen. Katseellaan hopeasilmäinene etsi Neamia, joka pian tulikin naukuen hänen luokseen ja ruskeahiuksinen nappasi sen syliinsä hymyillen ja rapsutti sitä.
"Me lähdemme nyt kotiin, eikö vain?" Aegnor puheli kissalleen ja sai tyytyväisen kehräyksen vastaukseksi.

Kaksikko lähti hiljakseen kävelemään poispäin kartanolta, omaa kotiaan kohden, joka oli pieni ja sievä lähellä tori-katua. Eihän se toki suuri ollut, mutta sopi tälle soittajalle ja tämän lemmikille.

Mielessään tämä kuitenkin ajatteli vain Rethiä, eikä ketään muuta. Hän aikoisi nähdä tämän vielä ja mitä pikimmiten sen parempi.

//Yap. Kiitus pelistä <3 Eikun uutta peliä kehiin <3 Ja aloittaisitko sinä sen seuraavan pelin sitten? n__n Jos käypi//

[kiitoksia itsellesi <3 joh minä voin vaikka aloittaa :3 käypi varmaan paremmin niin päin. Voin vaikka laittaa sitten linkin yksärillä kunhan saan kirjusteltua : D]

//Juu, niin minä sitten kirmaan sinne uuteen peliin n__n <33//