-Kuin viinin hummalluttama, kukkien kukoistama...-

//remon, come hier, with Reth. Aegnor is waiting : DDD//

Kun ilta oli jo saapunut sinä harmonisena päivänä, Aegnor, tuo kaunis hopeasilmäinen, pähkinänruskea hiuksinen mies käveli kohti sitä rakennusta, jossa tanssiaiset kuuulemma pidettäisiin.
Neam, tuo harmaa pieni kissa, seurasi uteliaana isäntäänsä, ja ihmetteli minne Aegnor aikoi mennä, kun noin kauniisti oli pukeutunut. Sen kissansilmät kyllä huomasivat kaiken erikoisen ja nyt sitä tosiaan kiehtoi ajatus, että se saisi jälleen nähdä jotakin uutta. Kissahan oli tiettävästi utelias persoona.

Tosiaan Aegnorilla oli yllään tavanomainen harmaa paita, joka oli hieman löysähkön puoleinen, mutta silti se näytti herran päällä oikein sievältä, tai oikeastaan komealta. Housut olivat mustat ja saappaat pitkävartiset, kauniisti koristellut. Housujen lahkeet oli työnnetty erittäin siististi niiden varsien sisään.
Tietenkin miehellä oli viitta, joka väriltään oli musta ja ulottui melkein nilkkoihin.

Miehen pähkinänruskeat hiukset olivat nyt epätavanomaisesti auki, mutta silti siististi kammatut ja kiiltävät, kuten ne aina tuppasivat olemaan, jos auki olivat, niinä harvoina kertoina.
Toisin sanoen, Aegnor oli ihan juhlakunnossa ja valmis tanssiaisiin, siitä ei ollut epäilystäkään.
Hän toivoi myös sisällä sydämessään, että näkisi juhlioiden, tanssivien ihmisten joukossa sen erään neidon, jolle oli koko sydämensä menettänyt.

Askel askeleelta mies läheni rakennusta ja kun se loisti suurena hänen edessään, niin miehen sydän alkoi lyödä hetki hetkeltä kiivaammin, vaikkei tuo edes tiennyt miksi. Hiljaa tuo hyräili itselleen oikeastaan, erästä laulua, jonka toivoi hieman häntä rauhoittavan.

Aegnor astui kartanon eteen ja katsahti nopeasti ovesta sisään. Olipa väkeä ihmeen paljon. Mies ei kuitenkaan ihan vielä mennyt sisälle, vaan jäi hetkeksi ulos ja kumartui nappaamaan harmaan karvapalleron syliinsä.
"Neam...odota sinä täällä. Löydät minut, jos tarvis vaatii", mies puhui kissalleen ja silitti sen silkinpehmeää turkkia. Kissa näytti ymmärtävän joka sanan ja pienesti se kehräsi miehen sylissä, ennen kuin hopeasilmä laski sen alas, ja korjasi hieman hiuksiaan.
Hienoisesti huokaisten tuo ujuttautui sisään ja jäi ovensuuhun, seinän viereen nojailemaan ja seuraamaan hetkeksi menoa.

//Elikkäs tässä se olisi nyt : D Hieman tönkköä ja otsikko on, mitä on : DD//

[ja Rethän tulee juoksujalkaa prinssinsä luokse : DD]

Reth puikkelehti notkeasti vieraiden joukossa. Jätettyään veljensä ja tämän seuralaisen kahden kesken hän oli totta puhuen etsinyt kaikkien näiden vieraiden joukosta vain niitä yksiä kasvoja jotka olivat hänen mielessään pyörineet joka hetki sen jälkeen kun he vain olivat eronneet.

Tytön sievä ulkonäkö, lisänään vielä vaalenasinertävä, lähes valkoinen röyhelöillä ja laskoksilla koristeltu mekko, kaulassaan Alfheimistä tuodut kultaiset kaulakorut ja korvissaan jalokivin koristellut korvakorut saivat monet päät kääntymään neidin puoleen. Asiaa ei tietenkään auttanut se että mekossa sattui olemaan varsin antelias kaula-aukko, joka herätti lisää mielenkiintoa vastakkaisessa sukupuolessa.
Moneen kertaan oli hänkin jo joutunut kieltäytymään yksinäisten poikamiesten tanssipyynnöistä. Tänään hän ei tahtonut tanssia kenen tahansa kanssa.

Reth pysähtyi hetkeksi paikoilleen. Hän kierrellyt jo varsin pitkään ympäriinsä, jutellut muutaman harvan puolitutun kanssa ja yrittänyt juoda sievää nenäänsä nyrpistellen tarjoilijan tarjoamaa viiniä. Kyseinen neste oli edelleen hieman liian vahvan makuista neidin makuun.
Hän alkoi olla jo hieman epätoivoinen. Entä jos Aegnor tulisikaan tanssiaisiin? Hän joutuisi palaamaan Shûin ja Seelan riesaksi, kolmanneksi pyöräksi.

Sitten hän näki sen, pienen vilauksen pähkinänruskeista hiuksista oven luona. Toiveikkaana Reth puski itsensä anteeksipyyntöjä sadellen muiden vieraiden ohitse, ja oli hyvä ettei hän tupsahtanut suoraan tuon miehen syliin.

"Aegnor!" tyttö huudahti silminnähden ilahtuneena, tarttuen miehen käteen. Hän kiitti onneaan että tosiaan oli oikeaan mieheen törmännyt, sillä rynnistäessään väkimassan läpi olisi ollut kovin noloa jos henkilö olisi loppujen lopuksi ollutkin väärä.

Aegnor alkoi jo pikkuhiljaa tylsistymään, kun ketään tuttua ei näkynyt mailla halmeilla. Kuitenkaan mies ei luopunut toivosta ja näyttikin aina yhtä säteilevältä. Ehkä hän löytäisi Rethin vielä sieltä, vaikka toivo olikin jo puoliksi mennyt. Sillä kuka nyt löytäisi ketään siitä väkimäärästä, mikä tanssiaisissa nyt oli. Hän katsahti hieman avuttoman oloisena tanssivaa väkijoukkoa ja hymyili muutamalle ohi menevälle neidolle, jotka näyttivät että olisivat ilman pareja ja haeskelivat niitä.

Eräs neito tulikin siinä välissä ja kysäisi:
"Onkos herralla paria?"
Siihen kuitenkin tuo hopeasilmäinen vastasi hymyillen ja ystävällisesti:
"Etsin erästä viehättävää neitoa, joten olen pahoillani."
Neito lähti kuitenkin hymyillen pois, ei yhtään loukkaantuneena, sillä olihan noita vapaita miehiä.

"Aegnor!"
Kuului lähistöltä ja samassa tuon kädestä tarrattiin kiinni. Aegnor katsahti tuutuihin punaisiin silmiin, harmaisiin hiuksiin ja loi kauneimman hymynsä kasvoilleen.
"Reth, enkelini" mies sanoi hiljaa, ja hyvin lempeällä äänellään ja puristi Rethin kättä hellästi.
"Miten tiesit, että olisin täällä?" mies kysyi hetken päästä ja hopeiset silmät katselivat koko ajan tuota edessään seisovaa viehättävää neitoa.
Miten hän olikaan jälleen niin onnellinen, kun näki Rethin. Neidon näkeminen teki hänestä aina niin onnellisen.

Heidän takanaan meni joku ihmisröykkiö pulisten niitä näitä, Aegnor vetäisi Rethin lähemmäs itseään ja hymyili sitten toiselle sanoen hiljaa, niin ettei kukaan muu sitä kuullut:
"En halua että tulet jyrätyksi."
Mies näytti jälleen siltä säteilevältä itseltään, todella onnellinen tunne valtasi hänet, kun hän sai jälleen olla Rethin kanssa.

//Olen pahoillani kun ei tullut tämän pidempää ^^' Pidennän seuraavalla kerralla, mutta nyt oli kauhea kiirus ^^//

[kahtelinkin että teikäläisellä taitaa olla pari muutakin peliä kesken xD]

Reth hymyili entistä leveämmin miehen tunnistaessa tämän. Nyt kun tyttö oli löytänyt tämän, ei ilta ehkä olisikaan niin pilalla kuin hän oli jo melkein luullut sen olevan.
"Miten tiesit, että olisin täällä?" Neito punastui hieman kysymyksen kuullessaan.
"En minä tiennytkään..." hän paljasti, haparoiden hajamielisenä pukunsa röyhelöitä.
"Minä vain... toivoin oikein kovasti." neiti lisäsi, hymyillen varovaisesti.

Tottahan se oli. Reth ei tiennyt mitä olisi tehnyt jos ei olisikaan löytänyt Aegnoria. Ei hän oikein olisi kehdannut mennä veljeään enää häiritsemään, joten hän olisi kai joutunut seikkailemaan koko illan yksikseen. Suostunut ehkä muutaman herrasmiehen tanssitettavaksi, jos sitäkään.

Kehtaisiko hän kertoa miten paljon oli ajatellut miestä? Niin ihastunut hän ei ollut ollut koskaan, ei keneenkään. Tyttö ei oikein tiennyt miten menetellä tai mitä tehdä sellaisen tunteen ottaessa vallan. Kenellekkään ei siitä voinut edes kertoa. Jos hän kertoisi asiasta Shûille hän vain paljastaisi salaiset retkensä, ja se siitä sitten. Totaalinen eristys ja ehkä paluulippu Alfheimiin odottaisi. Rethillä ei ollut pahemmin ystäviä joiden kanssa jakaa tuntemuksiaan ja puhua asiasta.

Samassa valtaisa ihmisjoukko liikahteli levottomana heidän takanaan. Tyttö tunsi kuinka Aegnor veti hänet lähemmäs itseään, suojellakseen jalkoihin jäämiseltä.
"En halua että tulet jyrätyksi." Toisen sanat saivat neidin sykkeen kiihtymään. Puna nousi taas hivenen kasvoille.

Reth katsoi hetken jalkoihinsa, ujostuneena, kunnes nojasi itsekkin lähemmäs miestä. Harmaahiuksisen päänsä hän painoi Aegnorin rintaa vasten, käsien kietoutuessa epäröiden pieneen halaukseen. Kaikki tuntui tapahtuvan kuin itsestään, sillä tyttö ei itsekään tiennyt yhtään miksi teki niin.
"Kiitos" hän kuiskasi hiljaa. Sydän hakkasi edelleen, ja hän oli varma että mieskin tunsi sen.

Mies tuntui punastuvan pienesti, vaikkei se kovinkaan hyvin päällepäin näkynyt. Sen takia, kun hän kuuli neidon sanat:
"Minä vain... toivoin oikein kovasti."
Aegnorin silmät loistivat yhtä kauniisti, kuin ennen ja tuo yhtäkkiä meni ihan sanattomaksi, mutta oli jokseenkin sitäkin onnellisempi.

Silti hänkin oli ajatellut Rethiä suunnattoman paljon. Hän oli töitään tehdessäkin ollut ihan omissa ajatuksissaan, eikä siksi ollut saanut pahemmin rahaakaan kerättyä. Hän oli monesti vain istunut, ja soittanut huuliharppuaan. Ja ajatellut tuota harmaahiuksista neitoa.

Kun väkijoukko sitten rynnisti ohi niin Aegnorin katse seurasi hetken sitä ja kääntyi sitten Rethiib päin.
Tuntiessaan halauksen, mies meni sanattomaksi, mutta halasi tyttöä takaisin. Aika tuntui pysähtyneen, ja Aegnor olisi vain halunnut olla siinä vaikka kuinka kauan.
"Kiitos"
Hän kuuli hienoisen kuiskauksen ja sma lempeä, ystävällinen hymy levisi miehen kasvoille. Ja hiljaa sitten totesi toisen korvaan:
"Eipä kestä."

Aegnorin täytyi myöntää, että jopa hänen oma sydämensä hakkasi ihmeen lujaa, eikä tuo oikeastaan huomioinut neidon sydämen lyäntejä.
Miehen toinen käsi eksyi silittämään neidon päätä, ja sen harmaita hiussuortuvia. Pähkinänruskeahiuksinen sulki ihan pieneksi hetkeksi silmänsä ja hymyili. Oliko hän juuri sitä hetkeä toivonutkin?
Sillä hetkellä mies ei kuitenkaan välittänyt kenestäkään, ei kenestäkään, joka heidän ympärillään oli. Hän halusi olla vain ja ainoastaan Rethin kanssa.

Hetken päästä tuo kysyi hiljaa, laskematta kuitenkaan kättään, joka yhä silitti hienoisesti neidon harmaita surotuvia.
"Mentäisiinkö hieman syrjemmälle tästä oven suusta?"
Miehen äänessä oli jonkinlainen, sanoinkuvaamaton lempeys ja onnellisuus. Mutta onnellisempi hän ei pitkään aikaan ollut ollutkaan.

//Noh, nyt ei ollu kiire ^^//

[yay, sama homma, kerrankin x3]

"Eipä kestä."
Toisen sanat saivat Rethin kasvoille nousemaan onnellisen hymyn. Hän painautui vielä vähän lähemmäs miestä, hengittäen tämän tuoksua sisäänsä.

Aegnorin silittäessä hänen päätään, hän värähti tuskin huomattavasti joka kosketuksella. Ei kuitenkaan inhosta vaan mielihyvästä jonka tämä aiheutti.

"Mentäisiinkö hieman syrjemmälle tästä oven suusta?" mies kysyi hiljaa, heidän seistyään hetken siinä kaiken kansan keskellä. Reth kohotti hieman päätään katsahtaen mieheen. Pieni hymy hiipi hiljaa hänen kasvoilleen.
"Mennään vaan" tyttö sanoi, vilkaisten sivusilmällä hieman ympärilleen.

Muutama henkilö vilkaisi heitä silloin tällöin, ja useimmat päätyivät vain hymyilemään heidän syleilylleen. Onnekseen Reth ei nähnyt vilaustakaan veljestään tai tämän seuralaisesta. Hänellä kun ei ollut hajuakaan miten selittää tilanne Shûille jos tämä sattuisi löytämään siskonsa vieraan miehen sylistä.

[...mutta silti tuli varsin lyhyttä... xD x__x]

Aegnor olisi todellakin halunnut olla siinä vielä pidemmänkin hetken. olla vain, Rethin kanssa, tuntea toinen lähellään, unohtaa kaikki tuo ainainen hälinä ja väkijoukko, josta osa etsi juuri pareja itselleen.
Aegnorin kasvoilla loisti kaunis hymy, josta kyllä loisti onnellisuus kaikista eniten.

"Mennään vaan"
Toinen vastasi, hänen todetessaan, että pitäisikö heidän mennä pois siitä oven suusta. Mutta silti, hän ei halunnut ollenkaan irroittaa otettaan Rethistä, hän ei olisi halunnutkaan toisaalta lähteä siitä, ei vielä.
Jotkut ihmiset loivat heihin tosiaan silmäyksiä ja suurin osa hymyili. Aegnor saattoi melkein arvata mitä nuo ihmiset ajattelivat.
Hymy ei karissut pois tuon kasvoilta, ja tuo huokaisi hiljaa.

Hetken päästä mies irrottautui Rehistä, mutta piti silti tuon kädestä kiinni ja katsoi noihin punaisiin silmiin.
"Saisiko neidosta tanssiseuraa?" mies kysyi lempeällä äänellään ja hymyili, jälleen ainoastaan ja vain Rethille.
"Vaikkapa hetken päästä, kun tämä melu on jo vähän laantunut", mies jatkoi selventääkseen. Nyt tanssilattialle oli oikeastaan turha mennä, sillä sinne näytti virtaavan aika mukavasti porukkaa.

//Nyyh, lyhyttä minelläkin x3//

Reth hymyili hieman haikeasti Aegnorin irrottautuessa heidän syleilystään. -Mutta minkäs sille teet. Vaikka kuinka mieli tekisi niin eihän sitä koko aikaa voitu yhteen liimautuneena olla.
Tyttö nosti kasvonsa kohdatakseen miehen katseen. Pieni käsi puristi rohkaistuneenpana toisen omaa.
Miehen hymy sai hänetkin pian sulamaan onnelliseen hymyyn. Hän oli niin onnekas saadessaan olla siinä toisen rinnalla, sinä päivänä. Kaikki äskeinen haikeus katosi kuin tuhka tuuleen, jättäen tilalle huumaavan onnellisuuden tunteen.

"Saisiko neidosta tanssiseuraa?" mies kysyi neidiltä, hymyillen sitä ihanaa hymyään joka sai Rethiltä jalat alta. Tyttö oli vähällä huomauttaa tälle, että oli varmasti kiellettyä hymyillä niin ihastuttavasti, mutta toisaalta pelko tuon kauniin näyn menettämisestä sai hänet pitämään suunsa tiukasti supussa.

"Tottakai!" Reth naurahti heleästi toisen pyyntöön.
"Oikein mielelläni" hän lisäsi ja soi miehelle kauneimman hymynsä.
"Vaikkapa hetken päästä, kun tämä melu on jo vähän laantunut" Aegnor tähdensi, neidon nyökätessä ymmärtäväisenä. Hän vilkaisi vierasjoukkoon todeten itsekin, että jos yhtään halusi saada tanssia rauhassa, kannattaisi hieman odotella.

Mikään ei latistaisi tunnelmaa yhtään niin paljon kuin että viereisen tanssiparin kyynärpää kyljessä tai kengät varpailla.
Saisi varoa ettei tanssin loputtua huomaisi oman parinsa vaihtuneen jonkin ihmeellisen mutkan kautta johonkin vieraaseen herrasmieheen.

Aegnor otti muutamia hiljaisia askeleita pois ovensuusta, ei siinä kannattaisi kuitenkaan oleskella, sillä ihmisiä vain tuntui tulvivan sisään koko ajan ja sitten siinäkös sitä ruuhkaa aiheutui muutenkin.
Hän kuitenkin piti Rethiä kiinni kädestä koko ajan, jotta ei eksyisi ollenkaan toisesta.

Miten tuo neito sai jälleen hänen sydämensä pomppaamaan kurkkuun? Miten hän olikaan juuri siellä, tanssiaisissa tavannut uudestaan tuon harmaahiuksisen, jota oli ajatellut yöt ja päivät läpeensä?
Hän ei voinut olla katsahtamatta neitoon, kun tuo alkoi puhua ja sanoikin, että mielellään tanssisi hänen kanssaan. Sekin sai Aegnorin jotenkin niin onnelliseksi. Miehen teki niin mieli laulaa tai soittaa sydämensä kyllyydestä, hymyillä vain tuolle ihanalle neitoselle, joka hänen vieressään kulki.

"Ihanaa, että olet siinä nyt" mies hetken päästä sanoi hiljaa, ja hymyili yhä Rethille.
Hän todellakin tarkoitti sanojaan, kuten yleensäkin. Hän tosiaan myös oli hyvin onnellinen, että neito oli nyt siinä hänen vierellään.
Nyt alkoi olla jo hieman hiljaisempaa, kaikkialla muualla paitsi tanssialattialla. Aegnor pysähtyi hetkeksi ja katsoi hopeisilla silmillään ympärilleen, hymyillen kuitenkin yhä. He voisivat vaikka siinä odottaa hetken, jotta tanssilattia hieman tyhjentyisi.

Mies tunsi itsensä kuitenkin koko ajan ihan punaiseksi, vaikkei siltä kyllä näyttänytkään. Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa, ei ainakaanosannut sanoa mitään fiksua sillä hetkellä.
Hän kuitenkin katsahti Rethiin, jälleen hymyillen ja vetäisi tuota sitten hieman lähemmäs itseään, katsoen koko ajan noihin punaisiin silmiin.
"Et tiedäkään, kuinka paljon olen kaivannut sinua" mies kuiskasi toiselle, hymyillen ja nyt jopa hieman punastuen.
Hän ehkä hieman pelkäsi, miten toinen reagoisi hänen sanoihinsa.

Reth antoi kuuliaisesti toisen johdattaa heidät hieman syrjemmälle hälystä. Vaikka tilanne oli hänelle hieman outo, että paikalla oli niin paljon väkeä ja tapahtumaa, hän ei tuntenut itseään yhtään epävarmaksi. Päinvastoin, Aegnorin pidellessä hänen käteään tyttö tunsi olevansa niin hyvässä turvassa ettei sille helpolla vertaista löytänyt.
Tähän mennessä vain Shûi oli saanut hänet tuntemaan itsensä niin luottavaiseksi.

"Ihanaa, että olet siinä nyt" mies sanoi hetken kuluttua. Reth ei ollut lainkaan varautunut moisiin sanoihin ja oli tipalla ettei pieni neitokainen kompastunut jalkoihinsa kävellessään siinä miehen vierellä.
Valkea pää tyhjeni hetkessä kaikista ajatuksista, eikä tyttö tiennyt mitä sanoa. Hän tuijotti vain eteensä hyvin yllättyneen näköisenä, poskien muuttuessa hiljalleen ruusunpunaisiksi.

Toisen pysähtyessä katselemaan ympärilleen Reth loi katseensa ujona maahan. Hänen teki mieli sanoa miehelle että ajatteli samoin, muttei toisaalta uskaltanut. Vapaan kätensä tyttö nosti poskelleen kuin yrittäen ajaa kuumotusta tiehensä.
Pian hän kuitenkin tunsi kuinka Aegnor vetäisi hänet lähemmäs itseään. Silloin hänen oli pakko kohdata tämän katse, vaikka tiesikin punastelevansa.

"Et tiedäkään, kuinka paljon olen kaivannut sinua" Reth kuuli toisen kuiskaavan, hieman jopa punastuvankin. Miehen suorapuheisuus sai tytön hieman häpeämään omaa pelkuruuttaan. Mitä hän menettäisi kertomalla?
Reth painautui itsekin lähemmäs toista, kadottaen kaiken tyhjän tilan heidän välillään jota ei alun alkaenkaan ollut ollut paljoa.
"Toivottavasti edes puolet siitä kuinka paljon minä kaipasin sinua.." tyttö kuiskasi takaisin, silittäen varovaisesti miehen poskea.
Reth tunsi itsensä äkkiä jotenkin niin haavoittuvaiseksi. Hän oli samalla sekä äärettömän onnellinen että jotenkin hieman peloissaan.

Aegnor oli vain jälleen niin onnellinen, kun sai olla neidon kanssa, jota oli ajatellut varmaan joka ikisenä päivänä, jokaisella hetkellä.
Hän huomasi kyllä taas pienen punan neidon kauniilla kasvoilla, mutta vain hymyili toiselle rohakisevasti, samaisella kauniilla hymyllään, minkä saattoi melkein aina nähdä miehen kasvoilla.

Kun tuo pähkinänruskea hiuksinen sitten sanoikin, että oli kaivannut Rethiä paljon, niin mies sai kuulla sitten Rethin kauniin äänen, hienoisena kuiskauksena.
"Toivottavasti edes puolet siitä kuinka paljon minä kaipasin sinua.."
Ja neidon kosketus hänen poskellaan. Miten se saikaan jälleen onnellisen tunteen tulvahtamaan miehen sydämeen ja mieleen. Se tuntui vievän kaikki tuon ajatukset, kaiken, mutta hän halusikin ajatella vain Rethiä. Millään ei oikeastaan ollut mitään väliä.
"Ainakin kolme kertaa enemmän"; mies sanoi hiljaa silittäen toisen harmaita suortuvia, toisella kädellään. Hymy tuon kasvoilla oli kauniimpi, kuin koskaan ennen ja hopeiset silmät loistivat entistä kirkkaammin, kuin milloinkaan ennen.

Katseitahan nuo saivat, mutta suurin osa oli ystävällisiä ja iloisia. Kaikilla oli hyvä mieli, tanssiaisissa tietenkin. Musiikki soi ja tanssi kulki. Kun Aegnor nyt vihdoin taas hetken päästä vilkaisi tanssilattialle, niin tuo huomasi, että osa väestä oli lähtenyt jo pois, eikä siellä sinänsä enää ollut paljoakaan tungosta.
Hopeiset silmät katsahtivat nyt taas rethiin ja tuo hymyili neidolle.
"Saisinko pyytää neitiä nyt tanssimaan?" hän kysyi hiljaa, kuin kuiskaten.

[owaah, inspiraatio karkasi juuri ikkunasta ulos~ ;A;]

"Ainakin kolme kertaa enemmän"
Reth oli varma ettei mikään voisi koskaan enää kuulostaa kauniimmalta, kuin sanat jotka Aegnor hänelle oli osoittanut. Tytön kasvot loistivat kilpaa punaisten silmien kanssa, ja kaikki näytti tavallista kauniimmalta.

Samalla hänestä tuntui että hän saattoi näyttää joidenkin mielestä varsin hölmöltä seistessään siinä umpirakastunut ilme kasvoillaan. Sama vaikka ohikulkeva tarjoilija olisi kaatanut kymmenen lasillista boolia hänen päällen, hän olisi tuskin varmaan edes huomannut sitä.

"Se on jo aika paljon..." Reth kuiskasi, kun ei keksinyt muutakaan sanottavaa. Suu edelleen leveässä hymyssä hän killitti miestä jonka nimi seisoi nyt Täydellinen Mies-listan kärjessä.
Neito huomasi seuralaisensa vilkuilevan tanssilattialle, ja katsahti itsekkin väkijoukkoon joka näytti selvästi harvalukuisemmalta kuin hetki sitten.
Aivan kuin neiti Kohtalo olisi halunnut antaa heillekin juuri silloin mahdollisuuden astua tanssien pyörteisiin.

"Saisinko pyytää neitiä nyt tanssimaan?" Aegnor kysyi hiljaa, ja Reth niiasi sirosti pyynnölle.
"Mielihyvin" hän vastasi, hymyillen suloisesti. Tätä hetkeä hän oli odottanutkin jo jonkin aikaa. Oikeastaan jo ennen kuin edes astui koko juhlarakennukseen. Kuten naisen osaan kuuluikin, neito odotti kuuliaisesti että seuralaisensa johtaisi hänet parketille.

Aegnor oli myös hieman änkeytynyt omiin pilvilinnoihinsa. Rethin näkeminen oli saanut hänet niin hyvälle tuulelle, että mies olisi voinut vaikka lentää. Jotenkin se ajatus tuntui muutama päivä sitten niin pudolta vielä, että hän voisi joskus tavata Rethin. Mies ei ollut uskonut siihen tilanteeseen, että se voisi tapahtua, mutta olisi varmaan kannattanut uskoa. Siinähän hän nyt seisoi, Reth vierellään ja onnellisempana kuin koskaan.

Rethin katse sai miehen hieman punastumaan poskipäiltään, ja olihan hopeasilmäisenkin pakko katsoa tuota neitoa myös. Harmaahiuksinen vei kokonaan hänen huomionsa, mikään muu ei tuntunut juurikaan niin tärkeältä tai huomioon otettavalta, kuin Reth. Kaiken huomionsa oli mies kerännyt tuon neidon ympärille.

Tanssilattia alkoikin todellakin tyhjentyä. ihmisille alkoi varmaan tulla mieli hieman hiukopalaa, siksi nuo saattoivat jättää tanssilavan. Nyt siellä kuitenkin oli mukavasti tilaa, enemmän kuin hetki sitten. Musiikki, jota soitettiin, oli jokseenkin ihanan rauhallista, mutta sitä olisi kyllä varmaan mukava tanssia.
"Mielihyvin"
Reth sitten totesi hymyillen, jälleen niin suloisesti, että Aegnor tunsi lentelevänsä pilvissä. Mies piti yhä neidon kädestä kiinni, ja nyökkäsi neidolle hymyillen, johdatti sitten toisen kädestä pitäen tanssilattialle.

Olihan siitä jo aikaa, kun Aegnor oli viimeksi tanssinut, mutta sen jonka oli joskus oppinut, niin kyllä se jostain aina mieleen muistui. Mies vetihellästi Rethin taas lähelleen, kun he viimein olivat tanssilattialla ja tuon kasvoilla loisti kaunis hymy. Mies otti laski toisen kätensä neidon lantion kohdalle ja kuunteli hetken musiikkia, ennen kuin otti ensimmäiset askeleet.

//Kauhian kökköä, meikänkin isnpis katosi toiselle kiertoradalle >.

[inspiraatio on vaativa lemmikki, ja karkailee näköjään varsin usein xD]

Reth seurasi innokkaana Aegnoria tanssilattialle, vaikka ulospäin se ei näkynyt juuri muuna kuin pilkkeenä silmäkulmassa. Sisimmässään hän olisi halunnut hyppiä ilosta, vaikka harvoin hän sitäkään hupia harrasti.

Parketille päästyään hän vilkaisi odottavasti miestä, eikä voinut olla punastumatta varsin voimakkaasti tuntiessaan toisen käden lanteillaan. Tokihan tuo tiesi sen kuuluvan olennaisesti asiaan, mutta kaiken pystyi panemaan kokemattomuuden piikkiin.

Jos totta puhuttiin, Reth oli ensi kertaa tanssimassa vieraan miehen kanssa. Eihän Aegnor hänelle kuitenkaan nyt vieras ollut, vaikka varsin uusi tuttavuus olikin, mutta kuka tahansa hänen perheestään olisi ajatellut niin. Tytön vanhempia, ja varsinkin isää tuskin miellytti että tytär juhli tanssiaisissa joissa oli mukana myös Vaaneja, vaikka kahden killan kiistat eivät Alfheimiin asti monesti kiirineet. Reth itse oli kuitenkin edelleen vielä varsin tietämätön näiden kahden jaotelman erosta, eikä ruvennut erittelemaan ihmisiä sen perusteella, kumpaan kiltaan he kuuluivat.

Varovaisesti tyttö otti ensimmäisiä tanssiaskeleitaan, yrittäen myötäillä miehen askelien perässä. Alkuun se tuntui varsin vaikealta, eikä ollut mikään ihme jos neitokainen tuntui varsin kankealta. Kuitenkin pian kaikki alkoi tuntua sujuvan paljon paremmin, kun ei keskittynyt niin askeliin, vaan antoi musiikin viedä mukanaan.
Reth nosti katseensa Aegnoriin, hymyillen pienoisesti ylpeänä omasta onnistumisestaan.
"Minun täytyy tunnustaa, ettei tanssiminen ole koskaan ollut yhtä hauskaa kuin sinun kanssasi" hän sanoi, lämpimän hymyn vain kasvaessa.

Aegnor oli niin vain onnellinen, yhä edelleen. Oliko onni todellakin saavuttanut vihdoin hänet, ja vaikka miehen mieli oli yleensäkin positiivinen niin silti, nyt se kyllä ylitti kaikki rajat. Miten se oikeastaan olikaan mahdollista, että siinä hän nyt oli Rethin kanssa. Hän kun oli luullut, ettei enää koskaan sen erään aamun jälkeen näkisi tuota harmaahiuksista ihastuttavaa neitoa, jota oli ajatellut enemmän kuin usein.

Hän ei ottanut ensimmäisiä tanssiaskeliaan kovinkaan rivakasti, vaan yritti pysyä sellaisessa tahdissa, jotta Rethkin pysyisi mukana. Hidas kappale olikin ja sopi vallan mainiosti tuollaiseksi tanssimusiikiksi. Aegnor jäi hetkeksi kuuntelemaan tuota kappaletta jota soitettiin ja joku laulaja lauloikin. Siltikin tuo hopeasilmäinen lipui jossain pilvilinnoissaan, ja siksi Rethin ääni hätkähdytti hänet omasta ajatusmaailmastaan. Kaunis hymy kuitenkin koristi yhä miehen komeita kasvoja ja tuo katsahti hopeisilla silmillään neitoa.
"Minun täytyy tunnustaa, ettei tanssiminen ole koskaan ollut yhtä hauskaa kuin sinun kanssasi"

Taas tunsi Aegnor pomppivansa jossakin onnellisuuden suurimmilla äärettömyyksillä. Hän tuli taas vain niin onnelliseksi neidon sanoista.
"Kuin myös"; mies sanoi hiljaa, hymyillen yhä ja veti Rethiä hellästi lähemmäs itseään. Miten hän pitikään tuosta punasilmäisestä, kuvan kauniista neitosesta, jota ei loppuen lopuksi edes tuntenut kovinkaan hyvin, mutta mielestään ihan tarpeeksi. Ja jossain syvällä Aegnor tunsi, että olisi tuntenut Rethin paljon paljon pidempään, kuin vain sen yhden päivän.

"Oletko tanssinut paljonkin?" mies kysyi hetken päästä, kun sai pääsyn taas pois omasta maailmastaan, johon oli jälleen kerran langennut. Miten Reth näyttikään silmissään aina vain kauniimmalta ja suloisemmalta?

//Joo, ja Sever ei oikein osaa pitää sitä hihnassa xD//

Reth nautti jokaisesta askeleesta jonka hän Aegnorin perässä otti. Mies osasi tanssia juuri sellaista tahtia että neitokainen, joka nyt ei paljoa ollut tanssinut, pystyi perässä pysymään. Se jopa tuntui luontevalta. Hän oli monesti kuvitellut että olisi ensimmäisissä tanssiaisissaan kovinkin jäykkä ja jännittynyt, mutta Aegnor sai kaikki nuo piirteet katoamaan.

"Kuin myös"
Miehen sanat saivat tytön hymyilemään yksiä suloisimmista hymyistään, eikä tuo pannut yhtään vastaan toisen vetäessä tätä taas hieman lähemmäs. Oli tietenkin vielä aivan liian aikaista todeta mitään, mutta Rethistä tuntui kuin se todellakin oli mahdollista, että kaksi ihmistä oli kuin luotuja toisilleen. Mielessään hän ylisti omaa jääräpäisyyttään, että oli aikoinaan inttänyt tiensä Shûin mukana Payoniin. Ilman veljeään hän ei olisi koskaan tavannut Aegnoria.

Äkkiä toisen ääni havahdutti Rethin omista ajatuksistaan.
"Oletko tanssinut paljonkin?"
Tyttö nosti katseensa mieheen ja hymyili hieman ujostellen.
"Harjoitellut olen paljonkin, mutta totta puhuen nämä ovat ensimmäiset tanssiaiseni" hän sanoi hieman kainostellen. Ensikertalainen hän oli tässäkin puuhassa.
"Entäpä itse?" tyttö kysyi perään. Taidoistaan päätellen ei Aegnor nyt aivan ensimmäistä kertaa tanssilattialla ollut, toisin kuin neiti itse.

"Harjoitellut olen paljonkin, mutta totta puhuen nämä ovat ensimmäiset tanssiaiseni"
Aegnor katsoi hopeisilla silmillään hymyillen neitoon, jonka kanssa tanssi, melko hitaasti kuitenkin. Ei musiikkikaan kovin nopeatempoista ollutkaan. Hienoinen nyökkäys vielä ihan vain siksi, että hän tosiaan oli kuunnellut Rethiä koko ajan.
"Entäpä itse?"
Aegnor naurahti hieman ja katsoi sitten taas Rethiä, katseen käydessä kuitenkin maassa, vasta lakatussa tanssilattiassa.
"Olenhan minä tanssinut, paljonkin, mutta en oikeastaan parin kanssa, vaan ihan yksikseni", mies kertoi ja kun hän oli saanut sanottua tämän, niin sitten vasta tuo tajusi että oli muotoillut lauseensa ehkä hieman tönkösti.

Askeleet, ne olivat varmat ja tottuneet, ja koko ajan herra katsoi, ettei vahingossakaan astunut Rethin jaloille, tai muutenkaan törttöillyt, ja katsoi myös, että Reth pysyi hyvin tahdissa.
"Tanssit hyvin", Aegnor jonkin ajan päästä sanoi hymyillen neidolle. Pähkinänruskeat hiukset näyttivät sisätiloissa hieman tummemilta, kuin yleensä, mutta aina ne näyttivät yhtä hyviltä. Hopeiset silmät tarkastelivat ympäristöä ja katsoivat välillä aina tanssipariinsa. Reth näytti todellakin hyvin hyvin kauniilta harmaine hiuksineen. jo neiodn positiivinen olemus sai Aegnorin kasvoille nousemaan kauniin hymyn. Siinä hän nyt tanssi rakastamansa neitokaisen kanssa, jota ei ollut luullut enää tapaavan, mutta toisin kuitenkin kävi -onneksi.

"Kieltämättä nämä kyllä ovat minunkin ensimmäiset tanssiaiseni", Aegnor taas hetken päästä naurahti, kun ajatteli vielä mitä Reth oli aikaisemmin kertonut. Mies ei ollut koskaan viitsinyt lähteä minnekkään tanssiaisiin, ei ilman paria. Vaikka olisihan varmaan itse tanssiaisista saattanut löytää jonkin parin, mutta silti. Ehkä hän oli vain odottanut tätä päivää, jolloin hän saisi tanssia joulutanssiaisissa yhdessä Rethin kanssa.

//Sori, on kestänyt .< Mutta oon joutunut taas etsimään tuota inspistäni . D//

[mitäpä tuosta, meikälläkin aina välillä hieman kestää ^^]

"Olenhan minä tanssinut, paljonkin, mutta en oikeastaan parin kanssa, vaan ihan yksikseni" Aegnor vastasi neidin kysymykseen. Hetken hän hölmönä kuvitteli miehen tanssimassa valssia yksikseen, kunnes tajusi ettei paritanssi ollut maailman ainoa laji jota pystyi tanssimaan. Reth nyökkäsi ymmärtäväisenä.

"Tanssit hyvin" Tyttö kuuli miehen sanovan hetken kuluttua, ja katsahti tämän hopeisiin silmiin hymyillen valloittavasti.
"Kiitos" hän vastasi onnellisena. Sisällään Reth iloitsi, että todellakin oli oppinnut tanssimaan. Mikäs sen kauheampi kokemus kuin armoton tunaroiminen ensitansseissa, ja vielä miehen kanssa jonka vähiten maailmassa haluaisi olevan todistamassa moista hetkeä. Kaikeksi onneksi kaikki tuntui sujuvan hyvin, edeten omalla painollaan.

Hiljaisuus laskeutui hetkeksi heidän ympärilleen. Se ei kuitenkaan ollut mitään kiusallisen painostavaa, vaan rauhallista ja luonnollisen tuntuista, antaen heidän nauttia tilanteesta. Reth tunsi Aegnorin katseen viipyilevän aina välillä hänessä itsessään, ja tämä sai neitokaisen punastelemaan hivenen.'

"Kieltämättä nämä kyllä ovat minunkin ensimmäiset tanssiaiseni" tyttö kuuli parinsa sanovan pian, rikkoen hiljaisuuden.
"Niinkö?" Reth kysyi yllättyneenä, killittäen miestä punaisilla silmillään.
"Ei olisi uskonut..." hän jatkoi todeten hiljaa. Tyttö oli ollut lähes varma että Aegnor olisi juossut jokaisessa tilaisuudessa jossa vain tanssia oli tarjolla. -Niin hän itse ainakin olisi tehnyt, jos vähän vanhempi vain olisi ollut.
Samassa neitokainen tuli ajattelleeksi, että jokainen hetki jonka he viettivät, vei heitä lähemmäs hetkeä jolloin heidän olisi taas erottava. Entä sen jälkeen? Tapaisivatko he vielä? Surullinen ilme nousi tytön kasvoille, ja hänen oli pakko painaa huolestunut päänsä miehen rintaa vasten.

"Niinkö?"
Kuului Rethin hieman ihmettelevä lausahdus, kun mies oli kertonut, että hänenkin ensimmäiset tanssiaiset nämä olivat.
"Ei olisi uskonut..."
Hienoinen naurahdus karkasi miehen huulilta, ja tämä nyökkäsi, kuin vielä varmentaen, että nämä tosiaan olivat hänen ensimmäiset tanssiaisensa. Mikään ei ollut koskaan vetänyt häntä mukaan tanssiaisiin, tai muuhunkaan samanlaiseen hömpötykseen. Hän ei oikeastaan nytkään tiennyt miksi oli paikalle ilmestynyt, mutta se ei ollut ollut turhaa. Nyt hän sai nähdä uudelleen tämän harmaahiuksisen neidon.

Hopeiset silmät vilkaisivat nopeasti Rethiä, jälleen. Hetken päästä tuo pähkinänruskeahiuksinen mies tunsi, neidon painavan päänsä hänen rintaansa vasten. Hieman yllättynyt mies oli, mutta sitä ei huomannut. Musiikki soi taustalla, hiljainen rytmi, tuntui kuin tanssilattialla olisivat olleet vain he kaksi. Hän ja Reth. Kaikki tuntui sillä hetkellä sulkeutuvan pois ympäriltään, mistä mies oikeammin olikin vain kiitollinen.

Kuitenkin, niinkuin kaikki joskus, kapalekin, jota he tanssivat alkoi lähestyä loppuaan. Hopeiset silmät vilkaisivat nopeasti ympärilleen, kun viimeiset soinnut lähtivät soimaan, ja loppuen lopuksi hiljenivät taputuksien joukkoon. Ja Aegnor kun olisi vain halunnut tanssia vielä hieman kauemmin.
"Siirtyisimmekö hetkeksi sivummalle?" mies kysyi rauhallisella äänellään Rethiltä. Toisella kädellään tuo nopeasti sipaisi muutaman harmaan suortuvan pois neidon kauniilta kasvoilta. Hymy, oli jälleen sulanut miehen kasvoille. Mielessään tuo toivoi, ettei äskeinen hetki olisi loppunut ollenkaan, vaan se olisi saanut jatkua vaikka ikuisuuksiin. Nyt, kun hän taas oli löyänyt neidon, jota oli ajatellut siitä asti, kun he viimeksi olivat eronneet.

Vain musiikki ylsi Rethin tajuntaan saakka. Kaikki muu tuntui hukkuvan säveleen joka alkoi hiljalleen jo itsekin hiipua. Tyttö painautui jos mahdollista, vieläkin lähemmäs miestä kuin varmistaakseen että tämä vielä oli siinä. Hän avasi silmänsä, eikä oikeastaan edes ollut tajunnut sulkeneensa niitä missään vaiheessa.

Kuin unesta heränneenä hän katseli ympärilleen. Soittajat hiljenivät ja vieraat taputtivat ihastuksissaan. Tanssi oli viimein päättynyt, vaikkakin hänen mielestään aivan liian aikaisin. Hieman eksyneen näköisenä Reth kohotti katseensa Aegnoria kohden, tuntien toisen sipaisevan neidon hiuksia syrjään.

"Siirtyisimmekö hetkeksi sivummalle?"
Toisen hymy oli niin kaunis että sydäntä kouristi. Hiljaa se karkoitti kaikki nuo surulliset ajatukset eroamisesta tytön päästä, nostaen tilalle suloisen hymyn joka vastasi urheana miehelle. Reth nyökkäsi vastaukseksi.

Jos he kerran jo olivat eronneet ja taas tavanneet, ei se tuskin niin mahdotonta olisi että sama tapahtuisi vielä kerran. Sitä paitsi hänen pieni hölmö rakkautensa oli semmoista, että ilman mitään lupauksiakaan hän kulkisi vaikka kaikki maailman kadut yksinään etsien, jotta löytäisi taas tuon hymyilevän miehen joka sai hänet niin onnelliseksi jo pelkällä olemassaolollaan.

[dökkii D8]

Musiikki hiljeni pian kokonaan, ja Aegnor edelleen toivoi, ettei se olisi loppunut. Hän olisi voinut tanssia tämän harmaahiuksisen neidon kanssa. Hetken ei olisi pitänyt loppua niin äkisti, mutta niinhän se aina meni. Kaikki hyvä ja onnellinen oli vain niin turhauttavan lyhyttä. Reth oli painautunut lähelle tätä pähkinänruskeahiuksista miestä, ja kun musiikki sitten todellakin loppui, niin herra sanoi hymyillen, että he voisivat siirtyä hetkeksi syrjemmälle. Kaunis, lempeä hymy oli jälleen koristamassa tämän katusoittajan kasvoja, ja sydämensä lämpeni, Rethin vastatessa hänelle kauniilla hymyllään. Nyökkäys neidon suunnalta kertoi, että tämän vastauksen ja niin Aegnorkin nyökkäsi hiljaa, melkein huomaamattomasti ja hamusi Rethin käden toiseen käteensä ja lähti hiljaa kävelemään poispäin tanssilattialta, hymyn edelleenkin koristaessa hänen kasvojaan.

Mutta painoi tämänkin positiivisen herran sydäntä eräs asia. Hän ei välttämättä näkisi Rethiä enää tanssiaisten jälkeen, mutta ainahan toivoa oli. Ja vielä he saisivat olla kahden.
"Tulitko tänne muuten yksin?" Aegnor kysyi ja seisahtui seinän viereen, lähelle tarjoilupöytiä ja katsahti silmät sädehtien Rethiin. Hän ei ollut ajatellut sitä aikaisemmin, eikä asia hänelle sinänsä edes kuulunut, mutta kysäisi kuitenkin. Neidon kädestä hän ei vielä päästänyt irti ja ohi menevät vieraat loivat heihin yleensä lempeitä, mukavia, hymyileviä katseita, mutta Aegnor ei kiinnittänyt huomiotaan ollenkaan muihin, ainoastaan Rethiin, vielä, kun hän voi.

//Köh, en nyt takaa miekään mitään tästä tekstistä .<//

[ohhoh, meikä on ollut vähän laiska vastaamaan, anteekshi <3 -ja nytkin kipeänä kirjoittelen : >]

Reth tunsi tunsi taas sydämenlyöntiensä tihenevän Aegnorin tarttuessa hänen käteensä ja johdattaessa pois tuosta väenpaljoudesta. Oli se sitten tosiaan ihmeellistä, miten sitä sattuikaan kohtaamaan moisen henkilön joka sai hänen elämänsä raiteiltaan pelkällä kosketuksella. Koko maailman kokoinen kosketus, niin hän oli jostain lukenut. Siltä jos joltain se tosiaan tuntui, ja hän nautti tuosta tunteesta.

Seinään viereen päästyään mies soi taas neidolle kauniin katseensa.
"Tulitko tänne muuten yksin?"
Reth pudisteli hiljaa harmaata päätänsä.
"Ei minua päästettäisi" hän vastasi hieman surulliseen sävyyn.
"Olen täällä veljeni kanssa" neito jatkoi ja hymyili jotenkin anteeksipyytävän näköisenä. Ajatuskin Shûista sai hänen mielensä mustenemaan hiukan. Ei sillä etteikö hän olisi veljeään syvästi rakastanut, mutta mies osasi vain olla usein hieman liian ylihuolehtivainen hänen suhteensa.

[nöyy.. lyhyttä >_<]

Oli suoranainen ihme, kun Aegnor oli tavannut jälleen mielessään pysyneen neitosen. Ei ollut saanut mies ajatuksiaan muualle niiden viikkojen aikana, jolloin ei neitoa ollut nähnyt. Ja nyt. Siinä hän oli, Rethin kanssa, josta piti hyvin paljon, rakasti. Tunnetta oli vaikea kuvata, mutta Aegnor tunsi olevansa hyvin onnellinen. Onnellisempi, kuin kukaan muu. Hänen kaunis hymynsä oli sulanut noille kasvoille ja hopeiset silmät loistivat huoneen lämpimässä valaistuksessa. Ihmisiä kulki heidän ohitseen, kaikilla oli hauskaa. Ja niinhän tanssiaisissa pitikin olla.

Aegnor ja harmaahiuksinen seuralaisensa olivat siirtyneet hieman syrjemmälle ja tuo puolisatyyri oli esittänyt kysymyksensä Rethille.
"Ei minua päästettäisi"
Kuului hieman surullisen sävyinen vastaus, mutta sitten neito jatkoi:
"Olen täällä veljeni kanssa"
Aegnor hymyili tuolle neidolle, ja yhtäkkiä miehen teki niin kovasti vain halata Rethiä.
"Ai, sinulla on velikin?" Aegnor kuitenkin tyytyi kysymään, hymyn pysyessä yhä kauniina tuon puolihaltian muutenkin niin komeilla kasvoilla. Pähkinänruskeat hiukset saivat myös hieman tummeman säväyksen valaistuksesta. Ja kun hopeiset silmät siirtyivät taas katsomaan Rethiä, niin mies huomasi jälleen, kuinka kaunis tuo neito olikaan.
"Olet kaunis", mies sanoi hiljaa ja nyt hänen oli pakko vetää tuo harmaahiuksinen syliinsä ja kiertää kätensä tämän ympäri.

Taustalla alkoi jälleen soida joitakin kappaleita, mutta ne olivat menevämpiä, oikeastaan vain tunnelmaa hieman herättäviä. Aegnor katseli ympärilleen. Ei ketään tuttua, mutta ei tup puolihaltia ollut odottanutkaan ketään tuttua sinne tulevan. Mutta onneksi hän sentään oli tavannut Rethin uudestaan. Mies vain toivoi, ettei koskaan tarvitsisi päästää irti. Ties milloin hän näkisi rakastamansa neidon uudestaan.

//Ei mitään<33 Meikälläkin taas kestänyt >.< Anteeksi pieni hittaus >.< Ja tämä kökköys//

"Ai, sinulla on velikin?" Kuului pieni kysymys takaisin.
Reth nyökkäsi ja hymyili arasti. Eipä hänen perheestään muita enää oikein lähipiirissä ollutkaan. Vanhemmatkin olivat niin kaukana ettei heitä pystynyt tapaamaan ihan noin vain.
Neito painoi hieman päätään muistellessaan kaukaista lapsuuttaan, joka ei siltikään tuntunut olevan niin kaukainen.

Tyttö oli taas vajota omiin ajatuksiinsa kunnes Aegnorin onnistui herättää tämän huomio sanoillaan.
"Olet kaunis"
Reth katsahti kysyvänä miestä, antaen toisen kuitenkin vetää itsensä hellään syleilyyn. Veri virtasi taas tavanomaista kiivaammin, kuten sydänkin, joka sitä pumppasi.

Reth sulki silmänsä. Miehen kädet hänen pienen vartalonsa ympärillä oli tunne mistä hän ei olisi koskaan enää halunnut luopua. Se oli rauhan ja turvallisuuden tunne, mutta ei samanlainen kuin silloin kun hänen veljensä joskus häntä syleili. -Se oli tunne minkä nainen sai vain rakastamansa miehen sylissä, ei kenenkään muun.
Haltian pehmeät huulet kaartuivat hiljalleen kauniiseen hymyyn.

"Kiitos, mutta olen vain varjo sinun rinnallasi" Reth kuiskasi takaisin, edelleen hymyillen. Neito painoi hennot kätensä Aegnorin rintaa vasten, nostaen katseensa mieheen hymyillen niin onnellisena että se paistoi vaaleista kasvoista.

Hän ei haluaisi koskaan päästä tuosta neitosesta irti, jonka sai nyt vetää syleilyynsä. Hän halusi koko ikänsä muistaa nämä ihanat, jotenkin liian ihanat hetket tämän harmaahiuksisen kanssa. Aegnor ei olisi ikinä halunnut tuon hetken loppuvan. Niin kaunis ja niin ihana, kuin se olikin.
"Kiitos, mutta olen vain varjo sinun rinnallasi"
Reth oli nostanut kauniiden silmiensä katseen Aegnoriin ja kädet painautuivat miehen rintaa vasten. Tuo hymy, Rethin hymy sulatti Aegnorin muutenkin niin kultaisen ja lämpimän sydämen.
"Sinä et ole varjo, vaan olet aurinko, ainakin minulle", mies kuiskasi jälleen, kauniin hymyn karehtiessa tämän puolihaltian muutenkin niin kauniilla kasvoilla. Voisiko mies tästä onnellisemmaksi koskaan tullakkaan? Onnelisuuskin, se oli vain niin outo käsite, mutta Reth. Reth teki hänet onnellisemmaksi, kuin mikään muu oli koskaan tehnyt, tai mikään tulisi koskaan tekemäänkään.

Mies oli painanut mieleen kaikki nuo kauniit piirteet Rethissä, eli tämän olemuksen kokonaan. Hymyn, varsinkin sen. Sitä hän ei ainakaan haluaisi unohtaa, ei koskaan.

Kuitenkin läheisyys sai hopeasilmäisen sydämen lyömään tiuhempaan. Tämä tunsi todellakin rakastavansa tätä harmaahiuksista. Hän oli miettinyt kaikki taakseen jääneet viikot tätä neitoa. Ja nyt hän oli löytänyt tämän uudestaan, ja saattoi vain toivoa, ettei joutuisi kadottamaan harmaahiuksista koskaan enää. Hän harhailisi vaikka maailman äärille saakka etsiäkseen Rethin aina uudelleen.

Katse, se oli uponnut noihin punaisiin silmiin. Kohta, miehen huulet painautuivat lempeästi neidon pehmeille huulille. Suudelma. Ehkä Aegnor halusi sillä sanoa, että tämä todellakin rakasti neitoa.
Suudelman jälkeen Aegnor jälleen katsahti, ehkä hitusen punastuneena neitoa ja sanoi hiljaa:
"Tiedätkö, minä rakastan sinua?"