Rauhaisan illan kajastus

// Joten, Aida, Juketsu ja Kiyoe tänne ^^ //

Zeg istuutui vehreän ja tuuhean puun alle. Aurinko oli juuri laskemassa ja mies odotti sitä hetkeä kun se painuisi kokonaan horisontin taakse. Taivas oli kirkkaan punainen auringon lähistöllä, mutta muuten musta. Tulisi ihanan musta yö.
Nuorukainen painoi päänsä puun runkoa vasten ja katsoi lammelle, joka oli hiljainen ja kuultava pintainen. Hyönteiset tanssivat sen pinnalla kuin yrittäen houkutella sen syvyyksissä olevia tulemaan pintaan.
Mies asetteli miekkansa kaavun sisuksissa paremmin nostaen samalla ylipitkät hihat ylemmäs ja sulki silmänsä. Hiljaisuus ympäröi hänet ja hänen ajatuksensa saivat rauhaa. Mikään melu ei häirinnyt miehen rentoutumista. Kaukaisia eläinten ääniä kuului jostain, mutta muuta mies ei kuullut. Kaikki hänen ympärillään kävi nukkumaan.

Zeg kuuli kuinka tuuli pyörteili hänen ympärillään ja leikitteli veden päällä leijailevien hyönteisten kanssa. Se tarttui hänen mustiin hiuksiinsa ja leikitteli niilläkin. Se ei kuitenkaan häirinnyt miestä, sillä hän ei jaksanut ajatella mitään. Hän oli uupunut. Viimeinen työ oli vaatinut enemmän kuin hän oli luullut. Hän oli joutunut kaitsemaan jotain rikkailliston lasta. Lapsi oli ollut liian vilkas, liian nopea ja liian itkevä miehen häntä hoidettavaksi. Olihan työ ihan palkitsevaakin, sillä mies sai siitä siemoisen summan rahaa ja mahdollisuuden löylyttää yhden keski-ikäisen miehen, joka oli varastamassa lapsen makeisrahoja.

Nuoren miehen silmät revähtivät auki salamannopeasti. Hän oli kuullut jotain. Jokin lähestyi häntä. Hän nousi ylös. Hihat valahtivat takaisin alas ja hänen kätensä peittyivät. Kaavun sisällä hän poisti kätensä hihoista ja asetti jo oikean kätensä valmiiksi miekan kahvalla kääntyen sinne suuntaan, mistä ääni oli kuulunut. Kuka vaeltelisi puistossa näin myöhään? Zegin pulssi kohosi hieman hänen odottaen jännittyneenä hahmon tulevan esille.

Renin kenkien koroista lähti jonkin verran ääntä, niiden osuessa kivetetylle tielle. Hän oli suunnannut askeleensa Kaupungin-Puistoon, ja olikin jo melkein siellä. Renillä ei mitään kunnon syytä sinne menoon ollut, hän halusi vain katsella auringon laskua siellä. Siihen oli kyllä muitakin paikkoja, mutta tämä nyt sattui tulemaan ensimmäisenä Renin mieleen. Hän oletti, ettei kukaan siellä enää tähän aikaan olisi. Ren hämmästyi kuitenkin nähdessään, hämärässä jonkinmoisen hahmon. Se joku oli noussut puiston penkiltä. Henkilöä lähestyessään hän pystyi tunnistamaan henkilön mieheksi. Tätä miestä ei Ren kuitenkaan tuntenut. Pieni tuulenvire leikitteli hiljaisesti sekä miehen, että Renin hiuksilla, siirtyen hetken päästä leikkittelemään puiden lehdillä.

Renin sisällä paloi halu saada tietää, mitä mies täällä tähän aikaan teki. Hän lähestyi miestä edelleen, ollen melkein miehen kohdalla. Renin aikomus oli kävellä miehen ohi tyynesti, mutta se ei onnistunut. Jokin sai hänet pysähtymään tämän eteen sanattomana. Ren käänsi katseensa mieheen ja hänen katseensa jumittui tämän silmiin. “ Ööh.. Mitä sinä täällä tähän aikaan oikein teet?” Ren tiedusteli yrittäen nyt saada katsettaan irti miehen silmistä. Hän lisäsi kasvoilleen kysyvän ilmeen, kun oli vaivoin saanut katseensa irti miehen silmistä. Se oli ollut todella vaikeaa.

Ren siirsi hiljalleen kättään lähemmäksi miekkansa kahvaa valmiina ottamaan siitä kiinni, jos tilanne niin vaatisi. Aurinko oli jo melkein kadonnut taivaalta, ja pian yö valtaisi koko taivaan.
Pari lintua lensi puiston yli vaitonaisina. Puiston puissa ei näkynyt yhtään lintua.
Ihmiset kodeissaan olivat menneet nukkumaan, mutta jotkut merirosvot olivat menossa kapakkaan.
Oli hiljaista.

// Anteeksi vain, kun tuli nin lyhyt...//

Rel käveli öisellä kadulla pyöritellen sormissaan kolikkoa, jonka keskellä oli reikä. Kaippa kolikko vielä maksuvälineeksi kävisi, mutta syytä siihen mies ei tiennyt, miksi siinä reikä piti olla. Sen kolikon Rel oli saanut huomaamattaan kauppiaalta, kun mies oli ostellut kaikennäköisiä juttuja. Pääasiassa silti vain ruokaa. Katu päättyi hyvin nopeasti ja eteen avautui puisto. Mies pysähti ensin katsomaan sitä, kuin ei olisi ennen nähnytkään sellaista. Rel katsoi oikealle. Ei näkynyt ketään. Oli hiljaista muutenkin. Pieni tuulenvire kävi. Löytäisiköhän mies enään yönsijaa? Sitä miettiessään Rel käveli pienen kivisen kaiteen luo, joka esti suoraa näkymää puistoon, jos oli istualtaan tai muutenvain todella lyhyt. Mies istuuntuikin juuri niin, ettei nähnyt mitään puistossa olevaa. Miekan hän siirsi viereensä, mutta kahvasta päästämättä. Rel sulki silmänsä.

Kuului ääntä. Sanoja jollekulle toiselle, Naiselta. Ei Dasmhonille. Äänet tulivat sen verran kauempaa. Kuka muu tähän aikaan vielä on täällä? Mies ajatteli avaamatta silmiään. Keitä tahansa siellä oli, niiden asiat eivät miestä pitkälti kiinnostanut. Mies siirsi miekkaansa toiselle puolelle itseään, jolloin kuului selkeä metallinen kolahdus, kun se vahingossa kohalti hieman miehen panssariin. Huomaisiko muut. Mies jähmettyi hetkellisesti paikalleen toinen kulmakarva ylhäällä. Silmät liikkuivat muutaman kerran laidalta laidalle. Eivät huomanneet? Mies ajatteli hieman helpottuneena ja nosti oikean polvensa koukkuun. Mies toivoi, ettei kukaan häiritsisi häntä juuri nyt. Dasmhon tahtoi olla hetken yksin, koska kaupungissa ilman omaa taloa se oli hankalaa. Mahdollista vain öisin, jos edes silloinkaan.

Kukaan ei ollut ainakaan häirinyt miestä vielä sitten kolahduksen jälkeen. Paikallaan istuminen alkoi kumma kyllä olemaan tylsää vaikka aikaa olu kulunut alle minuutti. Miestä ei nukuttanut. Dasmhon kääntyi polvilleen ja katsoi olisiko siellä vielä ne kaksi henkilöä. Dasmhon näki selvästi kaksi hahmoa. oli puuta vasten ja toinen tämän edessä. yksityiskohtia ei näkynyt tarkasti. Pientä mielenkiintoa saattoi olla, mutta ainakaan huomiota itseensä hän ei aikonut herättää. Dasmhon nousi ylös ja heilautti suuren miekkansa takaisin taakseen ja lähti kävelemään puiston reunamaa pitkin. Edessä päin näkyi musta hahmo. Toivottavasti vain ohikulkia. Mies ajatteli.

//Pysäyttäkää mut En keksiny itelle parempaa ideaa tähän alkuun...//

Aamukaste kohotti katseensa taivaalle, joka oli pikkuhiljaa tummumassa. Kuinka hän rakastikaan yötä?
Se vain oli jotenkin niin lähellä hänen sydäntään. Hänellä oli mennyt yllättävän myöhään tänään, töitä tehdessään siis. Muutama hölmö merimies oli jälleen haikaillut uusien tatuointien perään, yksi heistä oli päätynyt niin monimutkaiseen kuvioon, että Aamukaste oli pelännyt sen tekemisen vievän seuraavaan aamuun. Oikeastaan, hän sai kiittää onneaan, että ylipäänsä oli saanut sen näinkin ajoissa valmiiksi.

Kaupungin-Puiston hatarat ääriviivat erottuivat hänen silmiinsä jo kaukaa, tässä laskeutuvassa hämärässäkin. Tuo puisto ei ollut koskaan kunnolla ollut hänen mieleensä. Mitä nyt mokomat aatelit siellä päivää paistattelivat. Onneksi nyt sentään oli jo alkava yö, saisi sentään olla heiltä rauhassa.
Hän kiristi askeleittensa tahtia, tie Majatalo Freijaanhan kulki tuon puiston läpi, ja jos hän matelisi tätä tahtia vastedeskin hän ei pääsisi ikinä määränpäähänsä.

Pieni tuulenpuuska sai hänen hiuksensa lehahtamaan, ja valahtamaan sitten takaisin aloilleen, juuri sellaisina kuin ne olivat alkujaankin olleet. Aamukasteen katse vaelteli nyt puistonlaitamilla jonne hän oli saapunut. Hieman etäisesti, hän kuuli jonkin äänen, joka muistutti puhetta. Hienoinen uteliaisuus valtasi neitokaisen. Kuka nyt tähän aikaan piti kokousta puistossa? Ehkäpä hän löytäisi täältä ne paljon huhutut Hämärän salamurhaajat, joiden huhuttiin murhaavan kiltojen käskystä.
Jostain syystä huultaan pureskellen Aamukaste päätti poiketa reitiltään, ja suunnata askeleensa siihen suuntaan, mistä oli ääniä kuullut. Niin neito oli hyvinkin utelias persoona, vaikkei sitä koskaan itselleenkään myöntänyt.

Silmiään siristellen hän erotti hetken päästä kauempana kahden hahmon ääriviivat, toinen oli selvästikin nainen, sen Aamukaste huomasi heti. Taskustaan neito kaivoi esiin kauniisti kirjaillun tikarinsa, ja sitä käsissään pyöritellen hän lähestyi noita kahta hahmoa, kunnes seisoi pian aivan tuon aikaisemmin naiseksi tunnistamansa henkilön vieressä, iskien tutkailevan katseensa näistä toiseen, mies.
“Mikä ihmeen kokous täällä on menossa?”, hän kysyi kärkevästi, kohottaen kulmiaan, pyöritellen nyt tikariaan mietteliäänä silmiensä tasolla, jotta kenellekään ei tuon pienen, mutta terävän aseen olemassaolo jäisi epäselväksi. Hän vaihtoi katseita vähän väliä noiden henkilöiden ja sitten tikarinsa välillä. Kauniille kasvoille oli kohonnut hyvin huvittunut ilme.

//SORI. Ajatukset harhaili tätä kirjottaessa, toivottavasti tuli silti lukukelposta tekstiä : D //

// Tuli lukukelpoista .) //

Hahmo ei näyttänyt lähestyvän mitenkään uhkaavasti. Käsi miekan kahvalla hieman heltyi kun hän tunnisti tulijan naiseksi. Tuskin nainen hänelle mitään tekisi. Zeg seurasi tiiviisti naisen tuloa hänen luokseen ja jäi katsomaan toista toisen tuijottaessa takaisin. Nuorukainen ei vieläkään ymmärtänyt, miksi kaikki aina jäivät tuijottamaan hänen silmiään, mutta olisihan se hyvä keino harhauttaa vihollinen, jos se toimisi heihinkin.

Naisen kysymys kuulosti melkein kuin toinen ystävä olisi sanonut sen ystävälleen. Se ei ollenkaan kuulostanut ventovieraan kysymykseltä. Zeg nosti kulmiaan kysyvästi ja katsoi toista. Miksi hänen pitäisi vastata? Eihän se muille kuulunut. Zeg huomasi tytön siirtävän kättään lähemmäs miekan kahvaa ja hymyili mielessään 'Et pärjäisi minulle...'

Mustahiuksinen kuuli kolahduksen yössä, mutta ei kääntänyt katsettaan siihen suuntaan. Hänellä oli jo yksi henkilö, josta hän halusi päästä eroon. Eihän yksinään voinut olla kaksin? Miehen käsi heltyi nyt miekan kahvasta kokonaan. Hän aavisteli, ettei nainen hyökkäisi hänen kimppuunsa.

Taas uusi hahmo lähestyi häntä. 'Ei voi olla totta! Onko nyt joku kokous vai?' Hän ajatteli närkästyneenä ja käänsi katseensa nyt tunnistettavaan mieheen päin. Hän katsoi toista niin keskittyneesti samalla siirtäen kätensä taas miekan kahvalle ettei huomannut naisen tuloa, joka seisoi jo aivan hänen vieressään. Taas hän oli tutkailtavan kohteena. Nuori mies huomasi tikarin välittömästi naisen kädessä ja purisi nyt miekkansa kahvaa vielä kovemmin.

'Sitä minäkin tässä mietin!' Zeg ajatteli mielessään ja nojasi nyt puunrunkoon. Kai nuo kohta tuosta liukenisivat. Pakkohan heidän oli. Ei kahden neidon sopinut olla yöllä kävelyllä näin myöhään. Katse harhaili taas naisten aseissa, mutta hieman huvittuneet silmät nousivat sitten katsomaan miestä, joka lähestyi edelleen. Tuosta Zeg oli enemmän huolissaan. Mustat silmät katsoivat haarniskaista miestä tutkailevasti ja uteliaasti. Miehen käsi lepäsi miekalla ja hän irtautui puusta. Nyt ei ollut hyvä hetki levätä.

// Anteeksi, en oikein vienyt tätä nyt eteenpäin ^^'' //

Mieheltä ei kuulunut vastausta. Ren vilkuili hieman ympärilleen laskien kätensä pois miekkansa läheltä.
Miehestä ei tainnut juuri nyt olla vaaraa.
" Mikä ihmeen kokous täällä on menossa?" Kuului ääni Renin vierestä.
" Ei mikään." Hän vastasi nähtyään uuden tulokkaan.
Ääni kuului naiselle, jolla oli parhaillaan tikari kädessä.

Ren ei kuitenkaan tarttunut miekkaansa. ´ Tuskinpa tuo nainen aikoo minua tappaa..´
Hän tuumaili hiljaa mielessään. Hieman kauempaa näytti, että
joku oli tulossa heitä kohti. Salamurhaajako? Ei varmaankaan.
" Voisitko vastata minulle?" Ren kysyi käännettyään katseensa
heitä lähestyvästä henkilöstä.

Taivas tummui tummumistaan kokoajan, ja aurinko oli miltein kadonnut näkyvistä. Ja kaikki se merkitsi sitä että pian olisi yö,
ja silloin ei kannataisi ulkona olla. Olihan se nykyään kielletty.

// Ei mitään, en minäkään... ainakaan paljoa //

//Katotaan miten saan vietyä eteenpäin tätä... Jos ollenkaan itsekkään. //

Dasmhon hahmon menevän toisten luo. Mies seurasi tätä katseellaan hetken aikaa samalla itse kävellen puiston reunaa itse vielä. Katulyhtyjen sytyttäjä saapui. Hieman myöhässä, jos ajatteli, että oli jo käytännössä yö. Pienet lyhdyt eivät paljoa valaisseet, mutta saattoivat tuoda jonkinlaista turvan tunnetta. Ainakin, jos pelkäsi tulevansa salamurhatuksi. Mies pysähtyi ja katsoi kolmikkoa kauempana. Miksi he ovat kokoutuneet? Mies ajatteli. Olisikohan he suunnittelemassa jotain. Siitä ei voinut ottaa selvää, koska kuuloetäisyydelle meneminen herättäisi turhan paljon huomiota. Loppujenlpopuksi se ei edes paljoa miestä kiinostanut. Hän tietäisi, että vaikka he kolmistaan kävisivät päälle, olisi hänellä jonkinsortin mahdollisuudet. Ottaen huomioon, että naiset harvoin olivat kovin hyviä taistelemaan. Hankaluuksia tuottaisi siis korkeintaan hyvä taktiikka heiltä.

Lyhtyjen sytyttäjä oli ripeä. Hän oli jo toiselle puolella puistoa menossa. Ainakin hän osasi työnsä hyvin. Taivas tummui entisestään, ja sitämyötä lyhdytkin näyttivät jostain syystä kirkkaammilta. Kait se oli sen takia, koska ne olivat ainoat valontuojat tällä hetkellä. Yhtäkkiä mies huomasi jotain. Hän ei ollut liikkunut vähään aikaan minnekkään. Seissyt paikallaan kuin patsas. Ainakin melkein. Mies naurahti itselleen ja pudisteli päätään. Se olisi voinut näyttää hölmöltä. Ehkä pitäisi lähtä kaupungista takaisin metsään. Siellä voisi yöpyä, jos majataloihin ei pääsisi enään. Ainakin se olisi ilmaista. Ei. Kyllä oli päästävä majataloon. Näin mies päätti. Pitäisi viitsiä kysyä kolmikolta suuntaa.

Mies asteli lähemmäs kolmea henkilöä, joista kaksi oli edelleen naisia. Yksi nojasi puuta vasten. Aivan kuin naiset olisivat piirittäneet miehen. Mies ei edes viitsinyt ajatella ottaa asetta esiin, koska hän ei uskonut toisten hyökkäävän. Eihän miehellä lopulta ollut edes varastettavan verran rahaakaan. Askel lähemmäs. "...Anteeksi, mutta tiedättekö missä on edullinen majatalo? Tai edes vastaava paikka missä voisi yöpyä." Dasmhon kysyi ja katseli vuoronperään jokaista kolmea. Miten muut reagoisivat? Varkailta he eivät ainakaan miehen mielestä näyttäneet. Sitä vähemmän salamurhaajilta. Ja mikä salamurhais se olisi, jos mies näki jo heidät. Mies toivoi saavansa nopean vastauksen, koska tosiaan hän ei tällä kertaa halunnut yöpyä taivaan alla.

Aamukaste pyöritteli yhä tikariaan sormiensa välissä, heittäen sen sitten ketterästi ilmaan, kuin jonglööri ikään, napaten sen sitten kiinni yhtä ketterästi kuin oli sen ilmaan heittänytkin, sujauttaen sitten ketterästi taskuunsa.
Hänen tyynille kasvoilleen kohosi huvittunut, jopa salamyhkäinen ilme.
“Ai ei mikään?”, hän kysyi huvittuneisuutta tihkuvalla äänensävyllä.
Hän katsahti ensiksi tuohon naiseen, sitten mieheen, joka nojaili puuhun, pysäyttäen piikikkään katseensa kuitenkin loppujen lopuksi siihen naishenkilöön, kohottaen aavistuksen verran kulmiaan.

“Harvat sitä vain keikistelevät puistoissa tähän aikaan. Ja nämä harvat, jotka sitä tekevät, eivät yleensä ole ihan puhtaita pulmusia”, Aamukasteen ääni viilsi, jo hetkeksi puhjennutta hiljaisuutta. Hänen suupielensä olivat kohonneet hyvin itsetietoiseen hymyyn, ja hänen lausahduksensa oli tarkoitettu vihjailevaksi epäilyksi siitä, olivatkohan toiset niin puhtaita pulmusia, kuin antoivat ymmärtää. Vai olivatko he pulmusia edes ollenkaan.

Itseään näihin “puhtaisiin pulmusiin” puolihaltiatar ei saattanut luotella. Hänhän harrasti kaiken maailman ilkitöitä, ja ties mitä tihutöitä. Eikä murhaaminenkaan ollut hänelle mikään uusi käsite.
Tarkalla kuulollaan neito saattoi kuulla jälleen yhdet, lähestyvät askeleet, hän ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan, hän ei kuulunut niihin jotka pelkäsivät kuollakseen salamurhatuksi joutumista. Aamukaste oli välillä hieman typeränkin uhkarohkea, johtui kai hienoisesti hänen puolittaisesta intiaaniverestään.

"...Anteeksi, mutta tiedättekö missä on edullinen majatalo? Tai edes vastaava paikka missä voisi yöpyä”, joku uskalsi kysyä.
Hiljaa neito hymähti, ja heilauttaen sysimustia hiuksiaan, kääntyi kuin kääntyikin ympäri, nähdäkseen tulijan. Mies, niin kuin hän oli jo äänestäkin saattanut päätellä, ja taas joku jolla miekka. Aamukaste taisi olla seurueen ainut henkilö, jolta tuo miekan köntys puuttui. Tosin miekoista hän vähät välitti, tikarit ja jouset tuntuivat luonnollisemmilta tavoilta taistella. Tavallinen aseetonkin taistelu, kuului hänen vahvuuksiinsa. Ei, tähän mennessä neito ei ollut melkein koskaan hävinnyt kenellekään, oli hänellä vastassaan sitten miekka tai ei.

Aamukasteen suklaanruskeisiin silmiin syttyi hienoinen uteliaisuus, koko hänen muu olemuksensa rypi kuitenkin silkassa huvittuneisuudessa.
”Lähin majatalo on Freija, Vaaneille ja heidän ystävilleen. Kauempana, mutta tosiaan kauempana, on satama. Kapakoiden yläkerroista saa huoneet aina halvalla. Tosin meininki siellä on rietas, musiikki saattaa pauhata läpi yön. Ja kahakoilta on vaikea välttyä. Tosin vastaansa siellä saa yleensä vain jonkin juopuneen hölmön, tai useamman”, neito ilmoitti, äänessään se tavallinen huvittuneisuus. Hän oli viettänyt usein öitään kapakoissa, jos niiden meininkiin osasi suhtautua vain huvittuneella otteella, pärjäsi siellä ihan hyvin. Tiukkapivoilla tuskin olisi sinne asiaa, tai niillä joille meteli tuotti univaikeuksia.


//SORI nyt tuli outoo jälkee : DD//

Nainen ei näköjään ollut tajunnut hänen viestiään katseesta, jonka hän oli toiselle välittänyt toisen vaatiessa häntä vastaamaan. Zeg ei vaivautunut taaskaan vastaamaan vaan kiinnitti nyt katseensa toiseen naiseen. Hän itsekkään ei näyttänyt sitten kuuluvan niihin puhtaimpiin pulmusiin.
Zeg otti jo askeleen liuetakseen paikalta, mutta kuuli nyt miehen äänen kysyvän majapaikkaa. Tumma katse siirtyi pitkään ja haarniskaiseen mieheen, joka näkyi nyt paremmin lamppujen sytyttyä. Katse oli miettivä ja utelias, mutta hän kuitenkin astui askeleen taas takaisin paikalleen. Ehkä oli parempi olla vielä vähän aikaa kuulolla.

Ote heltyi kaavun alla miekan kahvasta, Zegin tajuttua miehen pitävän aseensa kunnolla poissa käsissä. Hänen ei siis tarvitsisi olla vielä varuillaan. Muitakaan teräaseita ei enää pahemmin heiluteltu nenien edessä, joten se antoi miehelle hieman rauhaisamman olon. 'Taitaa tyttö olla kolunnut kaikki majatalot läpi..' Nuorukainen hymähti kuunnellessaan naisen selitystä samalla kun hän tarkkaili huomaamattomasti kolmikkoa. Kuitenkin hän painoi mieleensä paikat, sillä hän itse suosi enemmän eri majataloja kuin taivasalla yöpymistä. Oli hän lukenut, että se oli täällä laitontakin, mikä oli Zegin mielestä naurettavaa. Ei kai kukaan puolustuskyvytön nyt keskellä yötä ulos lähde hiipparoimaan?

Taivas oli jo ihan tumma. Se oli yhtä musta kuin nuoren miehen sekaiset hiukset ja tummanpuhuvat silmät. Tuuli heilutteli taas hänen hiuksiaan. Tuulenvire oli viileä ja se viilensi puiden oloa viileillä henkäyksillään. Tummat silmät kääntyivät nyt pikaisesti hänen selkänsä taakse. Siellä ei ollut kuin puu, joka nuokkui väsyneen oloisena samalla tutkien nelikkoa, joka puhui ja höpötteli laittomaan aikaan ulkona.

Zeg ei vaivautunut vieläkään sanomaan mitään. Hän oli siirtänyt kätensä takaisin hihoihin ja astui nyt askeleen eteen päin lähtiäkseen. Jos hän ei saanut olla täällä rauhassa, etsisi hän paremman paikan. Hän törmäsi hennosti vahingossa tyttöön, jolla oli miekka, puikkelehtiessaan pois päin ansasta, johon hänet oli ajettu kaikkien ympäröidessä hänet.
"Anteeksi." Nuori mies sanoi matalalla ja hiljaisella äänellä että vain tuo henkilö kuuli kenelle se olikin tarkoitettu. Katse vilkuili vielä hieman ympärille, sitten hän astui pois kokonaan "ringistä", jossa nuo kolme seisoivat. Tie suuntasi kahteen päin. Kumpaankohan suuntaan hän lähtisi?

// Anteeksi tuo pieni hitti ^^'' Toivottavasti kävi (?) //

Heitä aiemmin lähestynyt mies oli tullut heidän kohdalleen kysyen: "Anteeksi, mutta tiedättekö missä on edullinen majatalo? Tai edes vastaava paikka missä voisi yöpyä." Ren käännähti miestä kohti. " En tiedä majataloista paljoakaan. En käy niissä." Hän sanoi hieman tylysti, vaikka ei halunnut ketään loukata tai muuta vastaavaa. Puun alla istunut mies nousi ja lähti "ringistä" törmäten Reniin, ja pyytäen tämän jälkeen häneltä anteeksi. Ren ei vastannut mitään, ja hetken päästä hän itsekkin lähti tästä "ringistä".

Ren käveli hitaasti keskelle puistoa, ja nosti katseensa yötaivaalle. Nyt hän ei kuitenkaan ihaillut auringonlaskua, jonka takia hän oli tänne tullut, vaan tähysti tummalle yötaivaalle, ilman mitään erikoista syytä.
Puistossa vallitsi jälleen hiljaisuus, eikä mistään kuulunut ihmisten, taikka eläinten ääniä. ´Tämä päivä on ollut hirvittävän tylsä.. Eikä asia muutu parempaan suuntaan, kun menen kotiin täysin tollon veljeni luo.`Ren totesi itselleen allapäin. Mikänlie otuksen hänen veljensä tänäänkin yrittää tuoda mukanaan sisälle taloon, vaikka tietääkin että se ei varmastikkaan onnistu.

Ren ikävöi aikoja merirosvolaivalla. Vaikka sielläkin oli ollut hänen tollo veljensä vain aiheuttamassa harmia. Eniten hän kaipasi parasta ystäväänsä, jonka kadotti paetessaan laivasta, kun toiset merirosvot sen valtasivat. Missä lie se laiva oli nyt ja sen entiset merimiehet, kuka tietää onko heistä enää kukaan elossa? ´Kyllä minä vielä jonain päivänä sen laivan etsin ja kaappaan. Toivottavasti löydän sen vanhan miehistönkin ja parhaan ystäväni Nemesis-Elmoran´Ren tuumi hetken päästä ja yksi pieni kyynel valui hänen poskeansa pitkin, tippuen lopulta maahan. Hän ikävöi todellakin ystäväänsä. Pelkäsi tämän puolesta

// Käyhän se, ainakin minulle. Ja anteeksi kun tästä viestistä tuli näin lyhyt..//

”Lähin majatalo on Freija, Vaaneille ja heidän ystävilleen. Kauempana, mutta tosiaan kauempana, on satama. Kapakoiden yläkerroista saa huoneet aina halvalla. Tosin meininki siellä on rietas, musiikki saattaa pauhata läpi yön. Ja kahakoilta on vaikea välttyä. Tosin vastaansa siellä saa yleensä vain jonkin juopuneen hölmön, tai useamman” Sai mies nopeasti vastauksen kysymykselleen. Mies mietti mielessään, että olisi parempi olla sotkeutumatta millään tavalla kiltojen touhuun, ja jos kerta kapakoiden yönsijät olivat halvemmat niin sen parempi. Melu ei haitannut miestä, saati sitten humalaiset. Dasmhon ei edes ymmärtänyt miksi jotkut haastoivat humalassa riitaa, koska saivat yleensä itse pahasti selkäänsä silloin. Satamaan päin siis.

Kaksi henkilöä erkani joukosta pian. Puuta vasten ollut mies, joka törmäsi lähtiessään yhteen naisista. Ja tähän törmännyt nainen lähti. Mies huomasi pientä suun liikettä, mutta ei voinut mitenkään kuulla sanoja ja huulilta hän ei osannut lukea. Lie aikoisivatko he mennä kahdestaan jonnekkin. Se jääköön paljastumatta, koska se ei pidemmän päälle kiinnostanut miestä. Pitäisi vain päästä nukkumaan. Satama tuntuisi olevan lännessä, koska pieni tuuli kävi sieltä suunnalta, ja kaupungissa asuvatkin varmasti ovat huomanneet, että mereltä tuulee lähes aina. Mies nosti kättä heilauttamalla sen jonkinlaisella kaarella takaisin alas, merkiksi siitä, että jatkoi nyt omaa matkaansa. Mies käveli sutkot nopeaa vauhtia ja ohitti miehen, joka oli jäänyt miettimään jotain. Nainen näytti jatkavansa matkaa. Eli heillä ei ollut mitään yhteistä tekemistä sittenkään.

Mies käveli satamaa pitkin ja katsoi merelle. Se oli tyyni, mutta sieltä tuuli. Tuuli tuntui kovemmalta, koska sillä ei ollut mitään esteitä nyt. Korkeintaan pari laivaa. Dasmhon käänsi katseensa rakennuksiin. Kaikenlaisia pikkukauppoja, ravintoloita ja kapakoita. Yhtäkkiä yhdestä kapakasta heitettiin mies pihalle, joka kömpi vähän matkaa itsekseen, kunnes lopulta sammui. Dasmhon katsoi tuota juoppoa halveksuvasti. Kyllähän mies itsekkin joi, mutta osasi varoa pahoja "kännejä", koska niistä koitui yleensä haittaa. Mies avasi oven, jonka takaa kuului musiikkia. Myös laulua, mutta sanat olivat jotain kamalaa, jotain mistä ei saanut selvää. Dasmhon katsoi hieman ympärilleen ennen kuin meni tiskille. Kapakka oli täynnä väkeä. Perällä oli muutama huppupäinen hahmo. Halusivat kenties salata identiteettinsä. Rel iski kätensä tiskille, joka herätti kapakan pitäjän huomion. "Miten voin auttaa?" Tämä kysyi. Dasmhon katsoi alaspäin kallistamatta päätään. "Yönsijaa etsin." Hän sanoi rauhallisella äänellä. Kapakan pitäjä nyökkäsi ja lähti hakemaan huoneen avainta. Dasmhon jäi naputtelemaan kapakan tiskiä sormillaan ja seuraamaan menoa.

Kaikki näyttivät lähtevän omille teilleen. Ensiksi lähti puuhun nojaillut mies, törmäten toisiin naisista.
Sitten lähti se nainenkin. Eivät tainneet kumminkaan olla tuttuja keskenään.
Majataloa kysellytkin lähti omille teilleen, oli kait valinnut sataman kapakat, kun sataman suuntaan lähti. Neidon tarkka katse vaelteli hetken ympäri puistoa, muita tulokkaita ei näkynyt. Hän istuutui maahan, nojautui puuta vasten. Siro haukotus karkasi hänen huuliensa välistä.
Hän sulki silmänsä hetkeksi, vain toviksi. Kuunteli rauhaisaa tuulta.

Yhtäkkiä puisto oli muuttunut hiljaiseksi. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Aamukaste koukisti jalkansa rintaansa vasten. Hiljaisuus häiritsi häntä. Hänen alkuperäisenä tarkoituksenaan oli ollut matkata Freijaan, untenmaille, mutta nyt häntä ei enää huvittanut. Ei tippaakaan.
Hän halusi tehdä jotain, yllättävä pirteyden aalto lävisti häntä. Liekö yliväsymystä vain.
“Hei, pulmuset, alatte käymään ikävystyttäviksi”, hän tokaisi puunjuurelta käsin kohottautuen pian seisomaan täyteen pituuteensa. Hänen katseensa kiersi vuoroin miehessä, jonka suusta hän ei ollut sanoja kuullut vielä kertaakaan, ja naisessa, joka näytti hyvin surulliselta. Toinen miehestä oli jo ehtinyt kadota satamaan.
“Ihmettelen vain, että haahuilette täällä näin puistossa. Ei touhullanne ole päätä taikka häntää, näin ulkopuolisen silmin”, hän tuumasi naurahtaen koleasti, ottaen muutaman askeleen poispäin puusta, hymähtäen itsekseen.

“Oletteko kuulleet hauskanpidosta? Jos käsite ei ole teille aivan vieras, voisimme lähteä joukolla kapakan suuntaan. Se yksi meni jo sinne, miksemme siis mekin? Parempaahan siellä on, kuin haahuilla yksinään täällä puistossa”, neito huomautti napakasti, lähtien sitten marssimaan sataman suuntaan, odottaen että toisetkin innostuisivat ajatuksesta.
Välillä voisi olla hauskaa pitää vähän hauskaakin. Tosin hän toivoi, että nämä pulmuset osoittaisivat joitakin piristyttäviä piirteitä. Tällä hetkellä he saivat hänet vain haukotuksen partaalle.

//Tosi kummallinen viesti multa, yritin vaa jotenki edistää tapahtumia : DD //

Jokin piti Zegin paikallaan. Hän kuunteli. Ihan kuin hän olisi hyötynytkin toisten keskusteluista, mutta jokin pidätteli häntä. Typerä uteliaisuus. Mies ei kääntynyt katsomaan toisten lähtemisiä vaan otti nyt askeleen satamaan päin, jonne haarniskainen mies oli jo kadonnut. 'Ehkä olisi järkevää lähteä itsekkin jo johonkin majataloon..' mies ajatteli tylsistyneenä. Hiljaisuus ympäröi viimeinkin nuorukaisen ja hän huokaisi hiljaa kulkien muutaman ja hiljaisen askeleen eteen päin ennen kuin kuuli taas puhetta. Mies sulki silmänsä ja puristi hihoissaan olevat kädet nyrkkiin. Ei sitten hetken rauhaa. Silmät rävähtivät auki kun nainen ilmoitti lähtevänsä satamaan päin.
"Ei voi olla totta..." Mies huokaisi hiljaa ja otti taas askeleen tuulen tulo suuntaan, johon oli äsken jo aikonutkin.

Zeg ei ollut huomioinut muita naisen puheita, sillä miehen mielestä niissä ei ollut päätä eikä häntää. Miksi hänen olisi pitänyt viihdyttää toisia? Tuskin he sitä olisivat halunneet. Askeleet lähenivät koko ajan majataloa. Hän ei tiennyt seurasiko se toinen nainen, jolla oli miekka. Hän vain näki sen toisen naisen, joka nyt harppoi hänen edellään määrätietoisesti, kuin luullen näyttävänsä tietämättömille tietä. Zeg pudisti huomaamattomasti päätään... Hän ei ainakaan tarvinnut mitään tiennäyttäjää. Hän meni minne nenä näytti.

Majatalo näkyi jo kaukaa kun nuorukainen laskeutui alavaa rinnettä alas satamaan. Suolan tuoksu lehahti nenään ja ilma tuli tuulisemmaksi. Miehen kaavun liepeet lentelivät sinne tänne, mutta eivät paljastaneet hänen kenkiään. korkea kauluskin tanssi hiljaa tuulen kanssa, mutta sekin pysyi koko ajan paikallaan, eikä pettänyt miestä siirtymällä hänen kasvojensa edestä pois.
Majatalon sisällä oli aika rauhatonta. Musiikki pauhasi kovaa ja juovuksissa olevia henkilöitä makasi missä lieni. Näkymä ei ollut Zegin mieleen ja puolihaltia suuntasi askeleensa määrätietoisesti tiskille.
"Haluaisin yösijan." Hän sanoi hiljaa, mutta tiesi, että majatalon isäntä kuuli hänen sanansa. Muista ei sitten niin väliä ollutkaan.

Nainen, jolla oli puukko alkoi puhua, ja Ren kuunteli tätä.
" Tottahan toki minä olen kuullut hauskanpidosta, eikä minulla mitään sitä vastaan ole." Hän sanoi naisen lopetettua. Nainen lähti kävelemään jo kohti satamaan, ja Ren lähti hänen mukaansa. Hän asteli naisen vierelle katsellen kauempana kiiltävää merta.

Ren rakasti merta, eikä se mikään ihme ollutkaan hänhän oli ollut ennen merirosvo. Vanhat muistot vierivät Renin mieleen, mutta nyt ei hän kuitenkaan itkenyt. ´Menneet ovat menneitä´ Hän totesi itselleen hiljaa omassa mielessään. Ren pyyhki nämä muistot nopeasti mielestään, nythän oli tarkoitus pitää hauskaa.

" Minne mennään?" Hän kysyi jonkin ajan päästä, kun kapakat jo näkyivät.
Rannassa kiinni vanhoissa laitureissa oli monenmonta laivaa joiden purjeet liehuivat tuulessa. " Minulle on aivan sama.." Hän jatkoi kun oli lopettanut laivojen ihailun. Yksi niistä laivoista muistutti Mustaa Silmää. ´Ei se voi olla Musta Silmä..´ Ren sanoi itsekseen. Hän kuitenkin tiesi että laiva voisi kyllä olla Musta Silmä, muttei halunnut myöntää sitä itselleen. Ei nyt kun hän aikoi pitää hauskaa.

// wow, kuinka pitkä tulikaan : D, juu mutta anteeksi jälleen kerran lyhyys.//

//Tulihan se Zeg samaan kapakkaan? Kehittelen jotain äsköniä. Ja anteeksi jos jouduitte kovinki oottamaan mua..//

Dasmhon katsoi kun yhtäkkiä tapellu puhkesi. Syy oli tietämätön varmaan heillekkin. Humallassa mahtasivat olla ja pahastikkin. Ties millaiseksi sekarossoksi kaikki kohta joutuisi. Toivottavasti ei mitään kovin vakavaa, koska osalla tyypeillä näkyi selvää varustusta. Merenkävijöitä. Mutta samapa tuo loppupeleissä oli miehelle. Ainahan pystyi vaihtamaan paikkaa, jos toiset alkoivat käymään kovinkin hermoille. Ääritilanteessa se menisi tietenki miehenkin osalta tappeluksi. Ovi aukesi kertaalleen. Sisään astui mies. Mies jonka Dasmhon oli nähnyt aikaisemminkin.

Zeg käveli tiskille, mutta ei ilmeisesti huomannut Dasmhonia tai ei sitten välittänyt tästä. Eihän kumpikaan toisiaan tuntenut mitenkään. Eivät edes sanaa sanoneet vielä toisilleen. Kapakan omistaja yski jotain yhtäkkiä miehen takana. Dasmhon korotti oikeaa kulmakarvaansa ja kääntyi katsomaan. "Tässä huoneen avain, maksutamme vasta aamulla." Kapakan omistaja sanoi vielä. "Aivan." Mies vastasi nopeasti ja otti avaimet haltuunsa. Perin outoa. Missään hän ei ennen ole kuullut, että maksu perittäisiin vasta aamulla. Lieneekö osasyynä se, että humalaisten kanssa on hankala asioida. Tätä mies epäili ainoana syynä. Mutta olisihan täältä silti aamulla helppo livahtaa, koska minkäänlaisia turvamiehiäkään ei ollut.

Mies pujotti etusormensa avaimen reikään, millainen yleensä oli avainten perässä, josta ne saataisiin kiinni vaikkapa avainnippuun. Siinä hän hieman avainta pyöritteli ja käveli kohti huoneita, mutta joku tönäisi miestä. Mies joutui ottamaan hieman tukevamman asennon liikuttamalla vasenta jalkaa, että tukipintaa olisi enemmän. Dasmhon katsoi vihaisesti tönäisijää. Humalainen makasi käsiensä varassa ja alkoi katsomaan miestä vieden katsettaan ylemmäs aina naamaan asti. Itsesuojeluvaistoahan tällä tyypillä ei näyttänyt olevan, koska alkoi syyttelemään epäselvästi jostain Reliä. Kolme muuta astuivat lähemmäs Dasmhonia, kun humalainen viittoi jotain itseensä päin. Ongelmia oli tullut. Kahdella miehistä näytti olevan miekka, yhdellä puukko, mutta itse valittajalla ja kaiken aloittajalla ei ollut mitään kättä pidempää. Dasmhon pyöräitti avaimen rahapussiinsa selän taakse ja varmistautui pieneen mittelöön.

Aamukaste tunsi olonsa turhautuneeksi, hyvinkin turhautuneeksi. Miten kummassa hän oli ajautunut näin tuppisuiseen seuraan, jolla ei näyttänyt olevan hajuakaan siitä, mitä hauskanpito tarkoitti. Tai no, ainakaan tuolla yhdellä miehellä ei ollut. Tuo nainen miekan kanssa, sentään suvaitsi vastata yhteen hänen esittämistään kysymyksistä, ilmoittamalla tietävänsä mitä hauskanpito tosiaan tarkoitti, mainiten myös ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan. Aamukaste hymähti huvittuneena, osa turhautuneisuudesta alkoi kaikota, ehkei illasta tulisikaan aivan liian tylsä.

Hän ei silti ymmärtänyt tuota miekkosta, joka ei näyttänyt erityisesti innostuvan Aamukasteen hauskanpitoon liittyvistä kommenteista. Päinvastoin, tämä oli hyvin välinpitämätön, ja kohdisti askeleensa pian johonkin kapakoista. Nainen oli astellut Aamukasteen vierelle, kysyen minne he olisivat menossa.
Hetkellisesti Aamukasteen täytyi rypistää otsaansa pohtiakseen asiaa, käännähti sitten katsomaan naista tarkemmin, ja naurahti: "Eiköhän opeteta sille miekkoselle, mitä hauskanpito oikeastaan on." Aamukaste itse kun oli oikea rääväsuu, ei saattanut käsittää hiljaisempia persoonia.

Neidon katse tarkasteli hänen eteensä avautuneita sataman kapakoita hieman kysyvästi. Hemmetti, mihin kapakkaan se mies oli ehtinyt luikkia? Aamukaste ei ollut asiasta enää ollenkaan varma. Hän saattoi laskea pois laskuista erään kulmakapakan, jossa meininki oli kehnoa, ja paikka oli muutenkin rapistumassa konkurssiin. Eihän kukaan täysjärkinen sinne haluaisi mennä?
Aamukasteen katse siirtyi jälleen seurassaan olevaan naiseen. Kulmat kohosivat kysyvästi. "Näitkö mihin kapakkaan hän meni?"
Aamukasteen ääni oli yllättävän ystävällinen, mihin hän harvoin sortui, huvittunut hymy koristi kuitenkin naisen kasvoja, jonka silmissä loisti silkkaa tarmoa, piikikkyyttä. Ripeästi hän läpäytti naista toverillisesti olalle, kättelemään hän ei ryhtyisi. "Saanen esittäytyä, Aamukasteena minut tunnetaan. Tatuoinnit, ilkityöt, ja muut hämäränhommat ovat minun alaani", naisen terävä ääni lausui noinkin vakavia asioita yllättävän kepeästi. Aamukaste ei koskaan kaihtanut sanojaan, eikä pyrkinyt olemaan varovainen.
Hitaasti katse kääntyi jälleen tutkailemaan tuota naista. "Mutta entä te?"

Ei hauskanpitoa ilman seuraa, mutta kyllä neito nyt uuden kumppaninsa nimen edes halusi tietää.

//Toivottavasti ei tullut kovin sekava viesti . D //

//Anteeksi viivästyminen.... Jep, samaan kapakkaan hän asteli ^^//

Zeg oli huomioinut varsin hyvin haarniskaisen miehen, jonka hän oli jo nähnyt puistossa, kuitenkin vasten tahtoaan niin kuin ne muutkin. Onneksi niistä naisista ei näkynyt jälkeäkään, joten ainakaan nuorukaisen ei tarvitsisi kuunnella koko ajan turhia kysymyksiä. Hänellä ei todellakaan ollut mitään aikomusta vastata niihin.
Avain oli pian nuoren miehen käsissä ja hän vain nyökkäsi sen antaneelle miehelle. Koko kapakka oli täynnä meluavaa kansaa, josta Zeg halusi eroon. Hän ei jaksanut kuunnella sitä melua ja mieluummin hän tekisi sen yksinään neljän seinän sisällä jos oli pakko. Hän ei uskonut, että kapakan seinät olivat niin paksut, että se jättäisi ulkopuolelleen kaiken sen musiikin ja melun, joka kaikui aika suuressa kapakassa.

Kääntyessään etsimään huonettaan hän huomasi miehen saaneen hieman uusia ystäviä. Tosin, noilla uusilla "ystävillä" ei näyttänyt olevan mitään hirveän mukavaa mielessä ainakaan teräaseista päätellen. Zeg asteli rauhallisesti neljän humalaisen miehen luo, tosin puukon käsitteli ja hänen vieressään seisova tumma mies miekan kanssa näyttivät olevan vielä varsin selviä niihin muihin kahteen verrattuna.
"Onko herroilla jokin ongelma?" Nuorukainen hymähti heidän takaansa ja toiset käännähtivät katsomaan muukalaista. Hän näytti varmasti varsin huvittavalta siinä yrittäessä puhutella heitä, joilla oli aseet, sillä itsellään ei näyttänyt olevan mitään, millä puolustaisi itseään. Tosin, eihän kukaan tiennyt hänen mahtavasta miekastaan, joka lymyili arvaamattomasti kaavun alla.

"Haastaks sä riitaa vai?" Joku äyskähti Zegille niin, että hän tunsi toisen syljen lentävän päälleen. Silmät sulkeutuivat hetkeksi ja käsi kaavun alla haparoi hieman leukaa. Käden palattuaan kauluksen takaa paikoilleen, se asettui mukavasti miekan kahvan päälle. Silmät avautuivat hitaasti, sitäkin uhkaavammin ja tumma väri oli synkistynyt vieläkin enemmän jos se vain oli mahdollista. Jokin kiehahti nuorukaisen sisässä. Viha tai sitten innostus. Siitä hän ei ollut vielä ihan varma, mutta kai sekin kohta selviäisi sillä hän näki jo yhden miekka miehistä kohottavan tappavan aseensa ja halkaisevan sillä ilman siitä kohtaa missä Zeg oli. Toinen ei osannut käsitellä asettaan ollenkaan, sillä isku oli aivan liian hidas puolihaltialle. Hän väisti sen vaivatta pitäen kuitenkin vielä oman aseensa piilossa. Mitä turhia sitä liian aikaisin paljastamaan.

"Hmm... Sanoisinko... vaikuttavaa." Puolihaltia sanoi ja kauluksen takana hänen suunsa oli vääntynyt jo pieneen hymyyn. Ainahan hänelle pieni mittelö kelpaisi.