Illan paloa

Teatterirakennus piirtyi tummana siluettina iltaruskon paloa vasten. Massiivisten pilarien viiniköynnöksiä esittävät koristelut hohtivat katoavassa valossa ja varjot antoivat yksityiskohtaisille vahtigargoyleille majesteettiset hunnut. Kupolikaton korkeiman kohdan veistos sai laskevasta auringosta itselleen kruunun. Pitkänomaiset, moniruutuiset ikkunat kiilsivät hämärtyvässä illassa ja silloin tällöin jossakin välähti salaman tapainen valo kun valo osui oikein kiiltäävään pintaan. Vaaleat kiviportaat nousivat ylpeinä syvennyksen varjoon jääville parioville. Ovet olivat auki ja väki virtasi hiljalleen ulos puheessolinan saattelemana. Leveillä portailla seisoskelevat ihmiset näyttivät muodottomilta hahmoilta jäädessään teatterin varjoon, eikä suurinta osaa edes erottanut heidän kiertäessä ulos takakautta tai ollessa yhä sisätiloissa. Koko päivän oli satanut, mutta illaksi sää oli selkeytynyt täysin, ja taivaan pari pilvilammasta olivat nekin leiskuvan punaisia. Ilma tuoksui sateelta.
Teatterissa konsertti oli juuri päättänyt ja ihmiset parveilivat sisäänkäynnin suulla keskustelemassa musiikista ja odottelemassa omia hevoskärryjään saapuviksi. Kenties osa hiippaili vaivihkaa pois paikalta tapaamaan uusia tuttaviaan - ken tietää.

Nuorehko haltiamies asteli kiireettömästi alas portaita käsipuolessaan pellavapäinen, punasteleva naisenalku. Tuuli liekitteli haltian hiuksilla ja teki kaikkensa saadakseen pitkän takin helmat heilahtamaan, mutta se oli moiseen liian pieni henkonen. Haltia sen sijaan ei tuumannut huomaavan tuulen yrityksiä vaan ihasteli teatterirakennusta olkansa yli. Jos häneltä kysyttiin, teatteri oli ehdottomasti parhaimmillaan auringonlaskun tai -nousun aikaan. Tämäniltainen esitys oli ajoitettu hienosti, sillä musiikin vielä virratessa tuoreena mielessä, koko paikka vaikutti paljon taianomaisemmalta kuin se oikeasti olikaan. Haltia hymyili itsekseen ennen kuin laski kultaisten silmiensä katseen rakennuksesta seuralaiseensa, joka vilkuili ujosti ympärilleen. Neito oli aina ollut tuollainen: hiljainen tarkkailija, joka mielellään piti katseensa toisten kengissä. Ehkä osasyynä tytön ujouteen oli hänen sosiaalinen sisarensa, jonka varjoon tyttö auttamattomasti jäi. Haltia oli iloinen, ettei veljeksistä toinen ollut toisen varjo.
"Kaamos?" tytön hento ääni havahdutti haltian mietteistään. "Nukutko sinä seisaallasi, veli? K-kysyin, mitä pidit esityksestä."
Kaamos nyökkäsi ja mietti hetkisen. Konsertti oli ollut ihan tavanomainen heleästi soivine jousisoittimineen ja uhkeine laulajattarineen, mutta hän ei ollut oikeistaan nauttinut siitä niin paljon kuin yleensä. Ehkä vika oli ollut vain ja ainoastaan hänessä itsessään tai sitten hän oli kuullut samat kappaleet liian monesti. Samapa tuo, olihan teatterissa käyminenkin tapa kuluttaa aikaa, jota Kaamoksella tuntui olevan aivan liikaa käsissään. Puolittainen hymy valaisi hetkiseksi miehen kasvot.
"Se oli upea", hän vastasi vakaasti sisarelleen tietäen, että tyttö oli pitänyt konsertista. Nytkin nainen näytti piristyvän monella asteella ja hänen askeleensa kevenivät hiukan. Tuota oli niin helppo miellyttää, sillä tyttö tuntui aina ilahtuvan pienimmästäkin myötämielisyydestä mitä hänelle osoitettiin.

Kaamos paikansi katseellaan heidän hevosvaununsa ja lähti viemään sisartaan niitä kohti. Mukulakivikadulle oli päivän aikana muodostunut mutalätäköitä ja katu kiilsi liukkaana ja märkänä.
"Varoavasti, Pinja, katu on liukas", Kaamos huomautti kun tyttö oli jo kerran melkein kaatunut. Hän olisi varmaan pyllähtänytkin, ellei olisi roikkunut niin tiukasti kiinni haltiaveljensä käsivarressa.
"Kas en huomannutkaan", neito henkäisi toivuttuaan säikähdyksestä. Kaamos virnisti.
Suvun väreihin pukeutunut ajuri loikkasi alas vaunujen päältä ja avasi syvään kumartaen Pinjalle ja Kaamokselle oven. Haltia auttoi sisarensa vaunuihin ja nousi jo itsekin ensimmäiselle askelmalle, mutta sattui sitten katsahtamaan kadulle. Aurinko oli vielä sen verran korkealla että talojen katot leiskuivat oransseina ja kaikki valo sirpaloitui välkkyväksi vesilätäköissä ja muissa märissä esineissä. Varjot olivat venyneet pitkiksi ja tummiksi ja koko kaupunki oli kuin tulessa.
Kaamos laskeutui alas vaunuista ja nyökkäsi ajurille.
"Minä taidan kävellä", haltia totesi riistettyään katseensa maisemasta. Pinja kurkotti ulos ikkunasta kauhistunut ilme suloisilla kasvoillaan.
"M-mutta kohta tulee pimeää! Mitä jos - mitä jos", tyttö änkytti ja ojensi kätensä ikkunasta painaakseen kätensä veljensä poskille.
"Älä huoli, Pinja", lupasi Kaamos ja painoi suukon siskonsa valkoisten hansikkaiden peittämille sormille. "En jää ulos pimeän tulon jälkeen."
Hän viittasi pienellä käden heilautuksella ympärilleen.
"Tämä ilta on liian vaikuttava haaskattavaksi." Hän katsoi rauhoittavasti huultaan pureskelevaa Pinjaa. "Ja olen jo iso poika. Älä huoli."
"Huolinpas", tyttö mutisi, mutta istahti alas pää painuneena. "Mutta kai sinä saat tehdä kuten haluat."
Hän antoi ajurille luvan lähteä, ja mies kannusti hevoset matkaan.

Haltiamies katseli hetken heidän peräänsä ennen kuin pyyhkäisi muutaman kurittoman hiuskiehkuran kasvoiltaan ja veti hanskat käsistään. Hän sujautti ne takkinsa uumeniin ja lähti tallustamaan leveämpää mukulakivikatua alas. Kaamos salli nykyään enää harvoin itselleen arjen kiemuroista vapaan hetken, joten hän osasi arvostaa tätä kävelytaipaletta kaupungin halki, vaikka se ei ollutkaan ihan turvallisimmista päästä. Hän oli valmis ottamaan pienen riskin tietäen, ettei hänen päänsä ollut ensimmäisenä pölkyllä. Sitä paitsi hän halusi liikkua edes vähäsen ympäriinsä ilman vaunuja, ettei pääsisi aivan vieraantumaan todellisuudesta.


//Huu~ kylläpäs ujostuttaa. Lähinnä hahmon makustelua, mutta saa tulla toki seuraksi jos tahtoo//

// Tunkeudunpas seuraksesi, ettei nyt yksin täälä tarvitse olla. .'>> Ja tuon mukanani Sofian. //

Ilta tosiaan oli kaunis, huolimatta päivän sadekuuroista. Auringon viimeiset säteet maalasivat taivaan rannan ja sen pilvet kauniin punaisiksi. Maa oli yhä vielä märkä sateen jäljiltä, mutta se ei tuntunut haittaavan ulkonaolijoita ja niitä lapsia jotka sodankin aikaan ulkona mellasti ja hyppivät sadelätäköissä. Puut olivat värjäytyneet jo syksynkin myötä ruskanväreihin ja tuntui, että luonto olisi ollut uudelleen syntynyt.

Kaiken tämän keskellä seisoi kaunis vaaleahiuksinen kaunotar pitkässä mustassa viitassa ja peitteli niskaansa kylmyydeltä suurella mustalla hupulla. Nainen seisoi vähän syrjemmällä mukulakivistöllä katsellen ihmisrysää joka ryöppysi teatterilta. Joillakin näytti olevan sentään varaa moisiin ylellisyyksiin. Neidillä oli tuskin rahaa edes uusiin vaatteisiin näin sodan alla, kun hinnatkin olivat nousseet. Neiti oli kuitenkin antanut itse itselleen hieman vapaa aikaa työstään, hän ei halunnut homehtua enään hetkeäkään talolla keski-ikäisten miesten hyväksikäytettynä ja nainen ei ollut oikein vieläkään toipunut Räksän lähdöstä.

Liian huolettomasti nainen siinä paikoillaan seisoi, kun sai kimppuunsa pian kolme kookkaan näköistä miestä. Ilmeisesti miehet olivat luulleet naista rikkaaksikin tämän lainattujen vaatteiden vuoksi joita aatelinenkin olisi voinut käyttää.
" Rahat, nainen. " Kaljupäinen mies sanoi tarttuen Sofiaa jämäkästi olasta ja virnuillen tälle ilkeesti.
" En kanna rahaa mukanani juuri teidän takianne. " Sofia sanoi hieman peloissaan, mutta yritti pitää äänensä kuitenkin uhkaavana ja kylmänä. Lihavin mies ei ilmeisesti pitänyt kuulemastaan ja vetäisi miekkansakkin tuppeesta osottaen sillä uhkaavasti neitiä.
" Sinuna en alkaisi näsäviisastelemaan, neitiseni. "
Nainen nielaisi kuuluvasti hänen teki mieli huutaa apua, muttei oikein tiennyt miten miehet reakoisivat siihen, ei hän kuitenkaan halunnut vielä kuolla, mutta hän tarvitsi itse rahat, että saisi edes ruokaa jos ei vaatteita. Sofia toivoi mielessään, että edes joku olisi huomannut tämän ahdingon ja tullut väliin, nainen oli niin avutonkin puolustamaan itseään, että jos hänellä olisi ollut miekka nyt kädessä, hän olisi luultavammin lyönyt ennemminkin itseään kuin vastustajaa.
" Jos jättäisitte minut rauhaan, niin kaikki pääsisimme helpommalla.. ", Sofia yritti rauhoitella tilannetta, mutta turhaan. Pian hän sai tuntea vahvan käden kaulansa ympärillä, eikä hän tuntenut enään maatakaan jalkojensa alla. Hänet oltiin nostettu kaulasta ilmaan. Nainen ei saanut hyvin henkeä, tämä yritti haukkoa happea keuhkoihinsa minkä kerkesi, sekä neidin kädet yrittivät irrottaa miehen otetta kaulaltaan.

Nyt jos koskaan nainen halusi huutaa pikaisesti apua, mutta se ei onnistuisi, ellei hän saisi keuhkojansa täyteen ilmaan, se oli mahdotonta. Sofian silmissä alkoi jo pikku hiljaa hämärtyä, hän ei saanut henkeä kunnolla, eikä hän jaksanut edes enään rimpuilla tuon otteessa, kuolisiko hän, tässäkö tämä nyt olisi?

// anteeksi, kamalaa tekstiä multa tuli. .'s //

//Hienoa tekstiä se on ^^ //

Teatterikatu alkoi jo hiljetä kun aateliset ja kauppiaat kiirehtivät pää kolmantena jalkana kotiin. Yö oli rikollisten aikaa, eikä ketään huvittanut joutua verenjanoisten miekanheiluttajien leluiksi. Lapset alkoivat hekin jo hipsiä koteihinsa, ellei vainoharhaiset äidit käyneet omin käsin nappaamassa pieniään neljän seinin suojiin. Kaamos katseli, kuinka yksi nuori äiti kiikutti huutavia kaksosia ja lupaili kalpeakasvoisena leikkiä lasten kanssa koko loppuillan.

Haltiamies hymähti itsekseen ja väisti yllättyneenä kun joku oli vähällä kaahata hänen ylitseen hevosvaunuilla. Hän katseli närkästyneenä punaruskeiden vaunujen perään ärtymyksestä kertova ryppy siistien kulmiensa välissä. Oliko hän muka noin huomaamaton?
Kaamos hillitsi kiukkunsa ja haroi hiuksiaan rauhoittuakseen. Hänen maiseman kanssa samaa sävyä olevat silmänsä osuivat varsin erikoiseen tapahtumaan pienemmällä kadunristeyksellä: lauma raavaita miehiä ahdisteli naista.
Pari kertaa kummastuneena silmiään räpsäytettyään tilanne hahmottui tarpeeksi haltialle ja hän rypisti jälleen kiukkuisena otsaansa. Kehtaavatkin! Tuo neito oli selvästikin yllätetty.
Kaamoksen harkitessa väliin menemistä - tilannehan ei oikeistaan kuulunut hänelle - yksi miehistä vetäisi miekan tupestaan ja toinen tarttui naista kaulasta nostaen hänet maasta. Se riitti haltialle.

Kaamos pyrähti kadun yli mahdollisimman äänettömin askelin ja käytti vauhtiaan painona törmätessään naisesta kiinni pitävään mieheen. Tämän ote lipesi naisesta ja tyttö putosi maahan. Mies sen sijaan onnistui pysymään tolpillaan ja kääntyi katsomaan mikä häneen oli osunut. Haltian onnistui väistää miehen oikeasuora pudottautumalla kyykkyyn. Hän potkaisi varomattoman miehen polvia saaden toisen tasapainon horjumaan. Kaamos pujahti ketterästi takalistolleen pyllähtävän miehen alta ja tempaisi naisen pystyyn
"Oletteko kunnossa?" hän ehti kysäistä ennen kuin tuuppasi melko kovakätisesti tytön kapeammalle kadulle pois kookkaiden ryöstelijöiden ulottumattomista. Hoikat sormet hapuilivat vyötä miekkaa etsien, mutta hän muisti saman tien, ettei ollut aseistautunut teatteriin. Ehkä olisi kannattanut.
Kaamos irvisti itselleen vihaisena ja torjui yhden miehen nyrkin iskun. Toinen sen sijaan oli päässyt seisaalleen kosteasta maasta ja mottasi haltiaa kasvoihin. Hentosempi mies oli menettää tasapainonsa ellei oli saanut tukea vesisaavista ja puusälelaatikoista, joita oli pinottu seinän viereen. Välittämättä kivusta vasemmalla poskellaan Kaamos vilkaisi olkansa yli juuri parahiksi väistääkseen miekkamiehen iskun. Hän käytti yhtä laatikoista apuna pyörähtäessään parempaan asentoon lootan päälle ja napatessaan yhten katkenneen tukikepin.

Aseistuneena ja laatikon päällä seisten ketterällä Kaamoksella oli määrällisestä alivoimasta huolimatta parempi asema. Hän sai kepakolla pidettyä sekä paljaiden käsien iskut että miekkamiehen poissa kimpustaan - ainakin hetken. Mutta se riitti.
Kaamos loikkasi alas laatikolta kumauttaen ohimennen yhtä miestä takaraivoon ja ryntäsi tytön luokse.
"Meidän lienee viisainta poistua", totesi mustatukkainen haltia lyhyesti hiukan hengästyneenä. Odottamatta sen kummemmin neidon vastausta ja tökkäsi tyttöä kevyesti ristiselkään jotta tämä lähtisi pienempää katua pitkin pakoon. Itse haltia pyörähti vielä ympäri varmistaakseen, että miehillä oli sen verran vammoja, etteivät he pääsisi ihan täyttä vauhtia kaksikon perään - jos siis edes lähtisivät perään.
Varmuuden saatuaan hän käännähti kannoillaan ja katosi takin liepeet hulmahtaen kaposen kadun hämärään.

Nainen alkoi menettää jo pikkuhiljaa toivoaan, kyllä tässä se nyt oli. Neiti sulki jo silmänsä ja kuvitteli jo näkevänsä valon tunnelin päällä, mutta yhtäkkiä se katosi ja Sofia tunsi ensin kovan tärähdyksen ja sitten koven maan allaan. Eikä aikaakaan kun tämä nostettiin ylös ja tämä katsoi suoraan pelastajansa kasvoihin.
" Oletteko kunnossa? ", mies kysyi, muttei nainen siihen ehtinyt vastata kun hänet jo tönäistiin ulos miehien ringistä, ja hänen tasapainon tietäen, tämä makasi jälleen pian maassa, nyt tämä ei hetkeen noussut siitä, vaan yritti haukkoa henkeään kuin kala kuivalla maalla. Aivan kuin mies olisi puristanut yhä häntä kaulasta. Nainen vilkaisi viittatakkista pelastajaansa arvioiden, tuo oli näköjään tullut siis katsomasta esitystä, kun hapuili olematonta asetta vyötäröltään, mutta tokkopa tuo nopeasti jonkin kepakon ja käytti sitä aseenaan.

Pian mies oli jo ehtinyt hennon tytön luokse, tosin ensin lyötyään yhtä miehistä takaraivoon. Sillä aikaa Nainen oli jo noussut märältä ja kylmältä maalta ylös.
"Meidän lienee viisainta poistua", mies sanoi ja, jälleen mies ei antanut Sofian vastata tähän mitään vaan tönäisi tämän ristiselästä liikkeelle kohti kapeaa katua, mutta mitäpä nainen tuohonkaan edes olisi vastannut, mielellään hän pysyi yhä vain kauempana kookkaista miehistä.

Nainen juoksi kapeaa katua pitkin vähän matkaa ja pysähtyi haukkomaan siinä hetken henkeä, hänen oli yhä vaikea hengittää jo pelkästä säikähdyksestä. Sofia katsoi kuinka mies saavutti hänet hengähdys tauon aikana. Nainen pyrki ryhdistäytymään suoraksi ja hengähtämään viellä pariin kertaan syvään.
" Kiitos, muuta en oikein osaa sanoa teille, herra.. Olisin varmaan kuollut, jos ette olisi tullut auttamaan.. ", nainen sanoi tuon lauseen hieman katkokkaasti henkeä vetäen välillä ja muutenkin miettien mitä edes osaisi sanoa. Hänen sosiaaliset taidot olivat tyystin kadonneet Räksän lähdön jälkeen. Hän oli silloinkin vain lukittautunut viikoksi huoneeseensa syömättä mitään ja silloinkin hän oli menettää henkensä pelkän veren nälän takia, kun nainen asiaa nyt paremmin mietti, hänhän on menettää henkensä melkein joka viikko ja joku kerta kukaan ei ole häntä pelastamassa. Niin, Räksä olisi ollut nyt tarpeen. Hän tarvitsi jonkun henkivartijan, tai jonkun katsomaan hänen perään, muttei ilotytöillä koskaan edes ollut oikein rahaa ja hänen tietääkseen henkivartijat maksoivatkin paljon, eikä kukaan edes varmaan haluisi vartioida ketään huoraa. Olivathan nuo likaisia olentoja.

Nainen heräsi nopeasti ajatuksistaan ja katsoi hieman hädissään miestä, hän oli tyystin unohtanut, että hänellä oli seuraakin.
" Anteeksi, uppouduin ajatuksiini. Sanoitko jotain? "

Kengistä kuului läiskähdys joka kerta kun kanta kävi märkään mukulakivikatuun. Kadun raukean hiljaisuuden rikkoi myös heidän puuskittainen hengityksensä, joka välillä kuulosti katkonaiseltakin. Lopulta tyttö pysähtyi, ja Kaamos saavutti hänet muutamalla pitkällä harppauksella. Hän heitti aseenaan käyttämänsä kepin sivuun ja sipaisi kiharaiset hiukset kasvoiltaan kepakon kalahtaessa lähimmän talon seinään. Haltian vasenta poskea jomotti ja hän oli varma, että se ainakin turpoaisi, ehkä jopa osumakohtaan tulisi mustelma. Hän ei tiennyt tarkasti, sillä haltian ylpeys ei kestänyt sitä että hän olisi kohottanut kätensä ja tunnustellut lyönnin aiheuttamaa jälkeä. Se olisi merkki siitä, että häneen sattui ja Kaamos oli muutenkin kiukkuinen sekä itselleen varomattomuudesta että miehille mokomasta rystöyrityksestä.
Haltia huokaisi kärsimättömästi ja pyyhkäisi käsissään olevan veren takkinsa helmaan. Ilmeisesti hän oli lyönyt jota kuta melkoisen kipakasti.

Kaamos katseli takaisin päin kadulla varmistaakseen vielä, ettei heitä seurattu, ennen kuin käänsi huomionsa pelastamaansa tyttöön.
"En muuta kaipaakaan", hän vastasi tytölle saatuaan hengityksensä tasaantumaan. "Kiitos riittää vallan mainiosti."
Neitonen näytti vaipuvan aivan omiin ajatuksiinsa, joten Kaamos otti vapaudekseen katsella tätä hiukan tarkemmin. Tyttö tosiaan oli nuori, ihmisneidoksi melko kalpea, eikä varmastikaan ainakaan montaa vuotta yli kahdenkymmenen. Sieväkin hän oli vaaleine hipiöineen ja nöpönenineen ja haltia huomasi myös erikoiset vaaleanpunaiset silmät, jotka oli suru ja kaipaus harmannut. Melko runsaskin nuori naisenalku oli.
Haltia pudisti hiukan päätään, mutta muutti aikeitaan liikkeen aiheuttassa lisää kipua hänen kasvoillaan.
Vaikka neidon vaatteet olivat melko kalliin näköiset, jokin ei silti istunut kuvaan.

Kaamos maiskautti kieltään ja laski kätensä vyölleen.
"Et taida olla aatelistoa, kuten rosvot kuvittelivat", hän totesi tyynesti ja kohotti sitten toista kulmaansa hoksattuaan, ettei toinen ollut kuunnellut häntä ollenkaan. Lopulta tyttö suitti huomata hänetkin, ja haltia hillitsi kulmiensa kurtistamisen.
"Sanoin, että taisivat rosvot erehtyä luulemaan sinua aateliseksi", hän toisti kärsivällisesti. Hetkisen mietittyään mies jatkoi:
"Kuulet tätä varmasti koko ajan, mutta sinun kaltaisesi neidon ei olisi hyvä liikuskella yksin näinä aikoina - tai ainakaan ilman mitään puolustautumismahdollisuuksia."
Kaamos kallisti päätään.
"Eikä haaveilukaan ole terveellistä vieraassa seurassa. Mistä sinä olisit tiennyt, jos olisikin ollut joku joka tahtoo sinulle pahaa: minulla olisi ollut hienosti aikaa kolkata sinut, ryövätä, raiskata ja jättää tajuttomana tai tapettuna katuojaan makaamaan."
Hän sulki silmänsä ja huokaisi saarnansa perään. Mistä lähtien hän oli välittänyt?
"Jos tahdot kuolla, niin on takuulla helpompiakin tapoja", haltia huomautti kylmästi ilman vähäisintäkään isällistä pilkettä, vain karu, alaston totuus.

"Sanoin, että taisivat rosvot erehtyä luulemaan sinua aateliseksi" mies sanoi. Nainen oli hetken hiljaa ja käänsi katseensa sitten mieheen.
" Niin taisivat. ", Sofia vastasi lauseella jota mies varmaan myös odotti kuulevansa.
"Kuulet tätä varmasti koko ajan, mutta sinun kaltaisesi neidon ei olisi hyvä liikuskella yksin näinä aikoina - tai ainakaan ilman mitään puolustautumismahdollisuuksia.", mies jatkoi pian naisen ensin vastattua.
" Itse asiassa, olet ensimmäinen joka minua tuosta muistuttaa, mutta en usko, että mikään miekka kädessäni hyödyttäisi näitä tilanteita yhtään. olen avuton miekkailemaan. ", nainen sanoi hijaa, hän oli ruvennut saamaan jo hyvin henkeä keuhkoihinsa, eikä hengittäminen siten ollut enään vaikeaa. Sofiaa toki ärsytti kamalasti avuttomuutensa hän joutui aina olemaan tyttö pulassa roolissa, joskus hänkin halusi olla hyödyksi jollekkin.
"Eikä haaveilukaan ole terveellistä vieraassa seurassa. Mistä sinä olisit tiennyt, jos olisikin ollut joku joka tahtoo sinulle pahaa: minulla olisi ollut hienosti aikaa kolkata sinut, ryövätä, raiskata ja jättää tajuttomana tai tapettuna katuojaan makaamaan.", mies sanoi ja sai tytön jälleen heräämään ajatuksien horroksesta.
" A-anteeksi. Minulla on vain ollut niin vaikeaa, etten oikein osaa keskittyä mihinkään.. Enkä oikein usko että tekisit minulle niin.. Et vaikuta sellaiselta tyypiltä. ", Nainen sanoi, hänestä tuntui vähän siltä kuin olisi ollut joku lapsukainen yhä, mutta ehkä se vain oli hyvä et joku edes naista nuhjeli ajattelemattoman käytöksen takia.
"Jos tahdot kuolla, niin on takuulla helpompiakin tapoja", mies sanoi, tuo tosiaan oli oikeassa, mutta ei nainen halunnut kuolla.. Päin vastoin, hän halusi elää, vaikka se tuntui melkein mahdottumuudelta, että hän eläisi paria vuotta kauempaa. Että hänellä sattuikin olemaan juuri tälläinen tuuri jolloin joutui aina pulaan.
" Saannen tiedustella teidän nimeänne, niin voin myöhemmin korvata vaivan näkönne? "

Kaamos ei voinut kitkeä yllätyksen ilmettä kasvoiltaan kun kuuli, ettei lapsonen osannut miekkailla. Haltia oli aina kuvitellut, että mitä syvemmällä kaupungin varattomien kiemuraisilla kaduilla olennot asuivat sitä enemmänb he omaksuivat taistelutaitoja ja miekanheiluttelua. Ehkä tämäkin tyttö osasi tapella, muttei käyttänyt siihen hommaan miekkaa. Ainakin Kaamos toivoi niin. Miettiväinen ryppy ilmestyi haltian kurtistuneiden kulmien väliin hänen painiskellessa luonteensa ja herrasmiesmäisyytensä välissä. Hän voisi toki auttaa toista - voisi opettaa hänelle vähäsen, juuri vain sen verran, että tytön hupakko pysyisi hengissä edes jonkin aikaa.
Toisaalta taas... ei ollut Kaamoksen tapaista autella neitoja pulassa enempää kuin oli pakko.

Tytön puolustautumisyritys haaveilulleen sai haltiamiehen tuhahtamaan ja unohtamaan hetkeksi oman pohdintansa.
"Vai vaikeaa", hän tuumasi ilmeettömästi. "Oli mitä oli, sinun on päästettävä irti siitä. Elämä jatkuu, vaikka jotakin ikävää sattuisikin. Kestä se ja lakkaa ruikuttamasta."
Hän tiesi olevansa nuorelle naiselle töykeä, mutta ei hän sille mitään voinut. Jos neito lohtua kaipasi, hän saisi etsiä sitä muualta. Tyttö oli hädin tuskin lapsen kengistä kasvanut, joten olisi kai pitänyt olla vähän lempeämpi: ei kai maailma ollut tyttöä vielä ihan täysin turmellut. Ehkä.

Nimeä tiedustellessa haltia hymähti ilottomasti ja pudisti sitten päätään.
"Saanko udella, neiti hyvä, miten aiot minulle tämän korvata ?" hän ihmetteli aidosti hämillään, ennen kui huokaisi ja hieraisi varovasti turvonnutta poskeaan.
"Nimeni on Kaamos, jos sillä tiedolla joskus jotain teet, neiti", haltia esittäytyi luovuttaneena, mietti hetken ja kumarsi sitten kevyesti.
"Sanoit, ettet osaa miekkailla", hän aloitti välittämättä mielensä hiljaisista protesteista. "En tiedä, kuinka olet selvinyt hengissä tähän saakka, sievä nainen kun olet, mutta onnesi tuskin tulee jatkumaan jos jatkat samaan malliin."
Kaamos suoristi ryhtinsä ja katsoi kultaiset silmät tutkivina tyttöä kasvoihin.
"Jos tahdot, voin opettaa sinulle jotakin. En kaikkea, en hyökkäämään, mutta edes sen verran että voit puolustautua, jos joku yrittää sinua kiusata."
Taistelutaito olisi pelastanut monen viattoman hengen. Tämä tyttö ei ehkä ollut viaton - eihän Kaamos sitä voinut tietää - mutta ainakin hän ansaitsisi elää hiukan pitempään ja ehkä hiukan turvallisempaa elämää.

"Saanko udella, neiti hyvä, miten aiot minulle tämän korvata ?", mies kysyi. Niin, naisen piti hetken aikaa jäädä miettimäänkin tuohon vastausta hän ei tosiaankaan tietänyt miten aikoi tämän korvata.
"Nimeni on Kaamos, jos sillä tiedolla joskus jotain teet, neiti", mies puhkaisi naisen ajattelukuplan jälleen. Nainen huokaisi myös hieman turhautuneena omaan käytökseensä, ei hän yleensä näin avuton ollut.
"Sanoit, ettet osaa miekkailla", mies jatkoi pian. Nainen nyökkäsi tuohon pienesti kasvoillaan kysyvä ilme.
"En tiedä, kuinka olet selvinyt hengissä tähän saakka, sievä nainen kun olet, mutta onnesi tuskin tulee jatkumaan jos jatkat samaan malliin.", Kaamos sanoi. Sofian suu meni mutrulle, kyllä hän selviäisi, varmastikkin, mutta äskön hänet yllätettiin ja niitä vastustajia oli kolme, joten.. Ei hän oikeasti olisi niille pärjännyt, sofia vain eletteli turhia toiveita.
"Jos tahdot, voin opettaa sinulle jotakin. En kaikkea, en hyökkäämään, mutta edes sen verran että voit puolustautua, jos joku yrittää sinua kiusata.", Kaamos jatkoi pian. Nainen oli hetken hiljaa, häntäkö opetettaisiin puolustautumaan miekalla? Ennemmin kuu tippuisi taivaalta miehen syliin, kun tuo osaisi opettaa naista oppimaan miekkailemaan. Nainen ei voinut olla hymyilemättä vaikka pinnistelikin, ettei olisi hymyillyt. Tuo oli huvittavan kuulosta tästä. Hän ei ikinä oppisi puolustamaan miekalla itseään.
" No jos kerran tahdot yrittää, niin kyllä se käy, mutta varoitan. Se saattaa olla hieman turhauttavaa sinulle, minulle on meinaten yritetty ennemminkin opettaa miekkailua, mutta en oppinut edes pitämään mokomaa rauta keppiä oikein kädessäni. ", Sofia sanoi yhä lievästi huvittuneena tilanteesta, vaikka mies yrittikin vain auttaa häntä.
" Ja siitä korvauksesta, voin korvata kaiken sinulle myöhemmin rahallisesti taikka tarjota sinulle vaikka jotain mukavaakin tavernassa. ", Sofia sanoi mukamas hieman välinpitämättömästi, vaikka oikeasti häntä suuresti kiinnosti miehen reaktio tähän, ja siihen tiesikö tuo edes Tavernan sisällä olevasta salaisuudesta.

Upposiko tuo ajatuksiinsa heti kun toinen herkesi puhumasta? Tahtomattaankin Kaamos alkoi moisen haaveilun takia pitää tyttöä hiukan yksinkertaisena tai ainakin hyvin poissaolevana ja rentoutui entisestään. Hän oli jo pienen hetken ehtinyt miettiä, mahtoiko neito olla hyvin vartijoitu ja naamioitu lady, jonka vartijat kohta väärinkäsitysten saaattelemina kävisivät haltian kimppuun. Kaamos ymmärsi koko ajatuksen olevan hyvin kaukaa haettu, mutta hän syytti siitä aikoja.
Vainoharhaisuus tuntui olevan kunniaakin suurempi hyve, ainakin Payonissa.

Jollakin tasolla tyytyväisyyttä tuntien Kaamos katseli tyttösen täyteläisen alahuulen mutristumista. Hän katui kysymystään jo nyt: Kaamos tiesi, ettei hänestä juurikaan olisi opettajaksi, mutta avuttomat neidot olivat yksinkertaisesti aivan liian yleinen näky missä tahansa. Noiden neitojen sydämeenkin tuntui pääsevän liian helposti. Miekkailutaito tuskin siltä suojaisi, mutta ehkä itsetunto nousisi edes pikkuisen. Tai jotain.
Haltiaylimys virnisti edelleen ilottomasti. Tilanne ei huvittanut häntä yhtään.
"Siinä tapauksessa miekka ei ole aseesi, neito", hän totesi yksiselitteisesti mittaillen tyttöä katseellaan päästä varpaisiin. Hänen olisi nähtä kuinka neito liikkui, jotta pystyisi arvioimaan toisen paremmin. Hoksattuaan, että hänen katseensa saattoi tulkita muillakin tavoilla Kaamos jätti tutkailun sikseen ja ällistyi rehellisesti neitosen sanoja. Sitten hän tuhahti ja kurtisti kulmiaan ärtyneenä.
"Pidä roposesi, neito", Kaamos tokaisi melkein loukkaantuneena. "Ei ihmishengen arvoa voi mitata kullassa!"
Hän ei koskaan ollut pitänyt siitä että kaikki pystyi mittaamaan kullassa. Johtui se sitten haltiaperimästä tai ei, oli paljon asioita, joiden arvoa Kaamos ei suostunut laskemaan kullassa. Henki oli yksi niistä. Kenties tytön onneksi, joku toinen olisi saattanut kyniä hänet täysin.

Toinen tarjous sai Kaamoksen miettiväiseksi. Mitä tyttö tarkoitti? Kenties juomakierrosta ja seurapelejä? Toisaalta, jos otti heidän sijainnin ja neidon mallin huomioon...
"Tarkoitatko sitä tavernaa tässä lähellä?" haltia kysyi, vaikka uskoikin jo tietävänsä vastauksen. Hän heitti vielä vilkaisun tyttöön, mutta pudisti sitten päätään.
"Olet viehkeä, sitä en kiellä, mutta minä makaan ainoastaan niiden kanssa, joista todella välitän", Kaamos sanoi suoraan kumartaen jälleen kevyesti. Jos tyttö ei osannut miekkailla kunnolla tai ollekaan heidän olisi viisainta aloittaa mahdollisimman syrjäisessä paikassa... ja mieluummin tilavassa.
"Tiedätkö sinä mitään tilavaa paikkaa tässä lähistöllä, jossa voisi harjoitella taistelua ilman, että rikkoo mitään?" hän kysyi oikaistuaan selkänsä. Oletettavasti katujen kasvatti tiesi paikat Kaamosta paremmin, joten hän luotti tytön neuvoon - lisäksi hän tahtoi antaa tytölle vielä tilaisuuden jänistää. Ventovierashan Kaamos oli, eikä hän tiennyt, kuinka tyttö moisiin suhtautuisi, vaikka hän olisi kuinka auttanut tämän kiperästä tilanteesta.


//Onko tuolla Sofian Tavernalla muuten nimi? Vai olenko vain niin puusilmäinen etten huomannut sitä mistään.//

//TAVERNA KEVÄT-TUULI "IDUNAN HENKÄYS" .') Sielläpä se tyttönen töissä käy //

Ensin mies kieltäytyi rahoista, joka sai naisen hieman mietteliääksä. Ekö raha yksin kertaisesti enään kelvannut kenellekkään näin sotaisaankaan aikaan kun kaikki maksoi paljon enemmän kuin tavallisesti, mutta ei neito kauaa jaksanut asialla päätään kiusata vaan henkäisi syvään miehen sanoessa ettei makaa vieraiden kanssa. No jaa, mitä muutakaan vastausta nainen olisi voinut odottaa, mieshän oli kunnollisen näköinen ja muutenkin varmaan jo naimisissa(jos voi mennä valhallass?).

"Tiedätkö sinä mitään tilavaa paikkaa tässä lähistöllä, jossa voisi harjoitella taistelua ilman, että rikkoo mitään?", mies kysyi. Nainen tuhahti hieman, näyttääkö asia noin epätoivoiselta, että mies ennustaa jo Sofian rikkovan jotain. Tosin sitä oli vaikea kieltääkään, miekka ei sopinut naisen hentoon käteen sitten ollenkaan. Sofia mietti hetken paikkoja.
" No, mieleeni ei juuri nyt tule muuta paikkaa, kuin keskusaukio, mutta siellä on yleensä känniläisiä tai muuta roskaväkeä. ", nainen sanoi kuin ei olisi itse kuulunut 'roskaväkeen' vaikka periaatteessa kuului työnsäkkin puolesta.
" Kai sinä tiedät paikan, tuskin sinä niin hieno helma olet.. Nimeni on muuten Sofia, en tiedä teetkö sillä tiedolla mitään, mutta nyt et voi ainakaan sanoa etten olisi esittäytynyt edes muodon vuoksi. ", neito sanoi ja sivuutti miehen kävellen yhden pimean tien suulle.
" Ja tästä lähtee kyseiselle aukiolle oikotie, jos herra Kaamosta sattuisi kiinnostamaan? ", Sofia sanoi ja loi kasvoilleen sievän mutta aikuismaisen hymyn.
" No tuletko? Vai laskitko minut jo liian epätoivoiseksi tilanteeksi? ", Sofia sanoi kohta puolin, kun mies ei näyttänyt oikein reakoivan.

// Sori jos jostain puuttuu iit kun näppiksen i ei toimi kunnolla, ja anteeksi myös tekstin tökeryyttä. Olen aivan rätti väsynyt eivätkä ajatukset oikein pelaa. //

//Anteeksi kesto. Inspiraationi on vajonnu koomaan//

Hämmästyen hiukan toisen äkkinäistä mielialanvaihdosta Kaamos vaihtoi painon toiselle jalalle ja kohotti kulmiaan kysyvästi. Hän odotti kärsivällisesti, jotta nainen vastaisi kysymykseen. Aina voisi hätätapauksessa mennä Thorin taistelukentälle, mutta se olisi - kuten melkein aina - varattu jollekin innokkaalle sankarinalulle, joka tahtoo pelastaa maailman. Tai jos ei maailmaa niin ainakin prinsessan.
Kuultuaan naisen vastauksen Kaamos nyökkäsi. Hän tiesi kyllä keskusaukion, olihan siellä itsekin aina silloin tällöin aikaansa tappamassa.
"Se roskaväki ei haittaa meitä", haltia sanoi rauhallisesti mietittyään tovin paikan mahdollisuuksia. He olisivat kuin näytelmälavalla siinä, mutta se oli tytön päänvaiva, ei hänen, eikä kukaan varmastikaan hirveästi liikuskelisi ulkosalla näihin aikoihin.
Ainakaan kukaan täysijärkinen.

Haltia havahtui mietteistään naisen käveltyä ohitse ja joutui hetken kiusaamaan alitajuntaansa, jotta sai päähänsä mitä tyttö oli sanonut. Hän hymähti ja pudisti itsekseen päätään.
"Uskon, että tunnet nämä kadut minua paremmin, Sofia-neiti", Kaamos vastasi maireasti ja lähti seuraaman tyttöä pari askelta tämän perässä. Hänelle kadut olivat tutut vain päällisin puolin, eikä Kaamos olisi ikimaailmassa hoksannut oikotietä. Pitemmän kautta kiertäminen olisi ehkä ollut järkevämpää, mutta ei sitä nyt enää viitsinyt miettiä.

Siinä syvässä hiljaisuudessa tallustaessaan hiljaisen naisen perässä Kaamos mietti tarkemmin mitä olikaan tekemässä. Hän tiesi olevansa lähellä kotikulmia ja aateliskartanoita, mutta silti... jokin sai haltiamihen varautuneesti ja huomaamattaan hän silloin tällöin vilkaisi rakennusten pimeisiin ikkunoihin.
Mitä hän muka oikein odotti? Että rivi jousiampujia on odottamassa jotakin varomatonta kulkijaa?
Mies karisti ajatuksen mielestään ja laski sen sijaan katseensa naiseen - Sofiaksiko hän oli itseään kutsunut?
Toinen vaikutti harmittomalta, mutta yleensä hänen tyyppisensä tytöt olivat niitä arvaamattomimpia. Toisaalta... Kaamos itsehän oli likan nahan jo kerran pelastanut, j a vaikka sillä tuskin oli oikeassa elämässä mitään painoarvoa... Kaamos kieltäytyi ehdottomasti ajattelemasta avuttomasta naisesta mitään pahaa.
Vielä.

Keskusaukio näytti samalta kuin Kaamos muistikin, oli vain hiukan normaalia hiljaisempi. Mitä nyt jokunen Sofian mainitseman 'roskasakin' edustaja hortoili jossakin varjojen hämärissä.

// AAA! ANTEEKSI! Olen kamalan vihainen itselleni kun en ole vastaillut KENELLEKKÄÄN nyt ropeihin. Olen vajonnut johonkin uneen. Joo nyt yritän jälleen ryhdistäytyä. //

Sofia neiti asteli tottumuksestaan lyhtyjen valaisemalle aukiolle vilkuillen nopeasti siellä oleskelevia henkilöitä, ettei siellä pahemmin ainakaan olisi ollut vartijoita tai muitakaan jotka niin sanottuun harjetteluun olisi voinut puuttua.
Nainen vilkaisi miestä takanaan, tuo näytti olevan ajatuksissaan ja samalla neiti antoi katseensa kiertää nopeasti miehen päästä varpaisiin vain arvioiden tuota.

" Kelpaako aukio tälläisenä herralle? ", nainen naurahti hitusen huumorintajuttomalle vitsilleen riisuen takkinsa päältään ja heittäen tuon lähimmän tuolin selkänojalle.
Sofia vetäisi miekkansa hyvin amatöörimäisesti tupestaan ja ojensi miekka kätensä miestä kohden, ikään kuin haastaen tuon.
" Olisiko pienen tanssin aika? ", naisen kasvoille levisi pieni ilottoman iloinen virnistys, kun tämä pyöritteli miekkaan kädessään ja tuo tipahti maahan kolahtaen. Nainen ei voinut muuta kuin naurahtaa.
" No, tulitko sinä unelmoimaan vai harjoittelemaan? ", nainen hymyili miehelle sekunnin murto osan kunnes joutui pyyhkäisemään kasvoilleen karanneet ylipitkät vaaleat etuhiukset nahka lenkille.

Pari humalaista miestä kävelivät naisen ja miehen ohitse örveltäen jotain laulua nuotin vierestä, tuo oli Sofialle tuttuakin tutumpi laulu ja tämän miekka käsi laskeutui alas, mutta neidin katse jäi naulittuna miehien selkään.
Nainen ei edes tajunnut kuinka suuren virheen olisi nyt tehnyt jos olisi oikeastikkin 'tanssinut' oikeata vastustajaa vastaan. Tai eihän nainen voinut edes tietää, miksi mies hänet oli pelastanut ja luvannut auttaa harjoittelemaan jotain perus asioita. Ties vaikka tämä olikin jokin ansa.
Sofia huokaisi pakottaen kääntämään katseensa miehista suippokorvaan.
" Niin, mistä aloitamme? "

//Hitaasti hyvää tulee xD //

"Kyllä se kelpaa", Kaamos totesi ilmeettömästi annettuaan katseensa kiertää laiskasti aluetta. Tilaa ainakin oli riittävästi ja he luultavasti saisivat olla rauhassa. Kuin matkiakseen tytön eleitä, hänkin kevensi vaatetustaan ja heitti takkinsa pois tieltä. Ohut valkea paita oli kylmä, mutta Kaamos elätteli toiveita, että hän lämpenisi ajan liikkuessaan hieman.
Tosin hänen toiveensa laskivat kuin lehmän häntä kun hän huomasi kuinka tyttö nykäisi miekan tupestaan. Ehkä toinen teeskenteli?

Kaamos tukahdutti huokauksen ja astahti kauemmaksi kun tanssijattaren miekka putosi kolisten maahan. Hän läimäisi kämmenellä otsaansa, muttei sanonut mitään. Sen sijaan haltia tallusti seisomaan tyttöä vastapäätä luoden kummastuneen katseen ohi kulkeviin miehiin, mutta päättäen sitten antaa asian olla. Ehkä he olivat jotain tytön entisiä tuttuja.
Saatuaan taas Sofian huomion Kaamos pudisti päätään.
"Et voi pitää miekkaa kädessäsi kuin soihtua", hän huomautti osoittaen tytön käsiä. "Ja tuota... jos aiot tanssia vihollistasi kohti voit saman tien jättää teräaseet kotiin - satuttaisit tuolla tavalla todennäköisemmin itseäsi kuin vastustajaasi."
Puhuessaan tumma mies asetteli Sofian kädet oikein miekan kahvalle. Samalla hän tuuppasi saappaansa kärjellä tytön polvia.
"Ja jousta polvista", jatkoi opetustaan. "Jos seisot tumput suorissa, pienikin isku polveen vie tasapainosi."

Kaamos astahti kauemmaksi ja katseli tyttöä miettiväisenä. Miekka ei vain tuntunut istuvan hänen kätösiinsä.
"Oletko tanssija?" hän kysyi hetkisen mietityään. Mies nojasi melkein laiskasti poikkimenneeseen metallikeihääseen, jonka oli napannut matkaansa joltakin kadulta. Se oli taottu mattapintaisesta, tummasta metallista, ja keihään lapaan oli kaiverrettu varpunen. Se oli varmaan joskus ollut hieno ase, mutta nyt se kävisi hyvin puolustamiseen, jos Sofia sattuisi tuikkaamaan häntä miekalla.
Keräten taas kärsivällisyytensä haltian astui oikean jalkansa eteen ja kohotti keihäänjämän kuin miekan eteensä.
"Jos tahdot saada voimaa tai vauhtia iskuihin, käytä koko ruumistasi, ei ainoastaan käsivarsiasi - ne ovat liian hennot sellaiseen" hän kertoi näyttäen itse mitä tarkoitti, vaikka se oli keihäällä lähinnä omituisen näköistä. "Ja ajattele, että miekan täytyy aina olla sinun ja vastustajan välissä, äläkä koskaan päästä vastustajaa silmistäsi."
Hän hymähti ilottomasti laskettuaan aseensa ja laskiessaan painonsa molemmille jaloille.
"Myöskään kohti survaiseminen ei yleensä onnistu. Se vain paljastaa sinun heikot paikkasi vastustajalle."
Kaamos survaisi malliksi lähelle Sofian vatsaa.
"Huomaatko? Voisit helposti paukauttaa olkapäilleni, käsivarsilleni tai jopa päähäni."
Hän perääntyi ja kohotti keihäänsä poikittain eteensä.
"Puolustaessa pidä kiinni kaksin käsin. Yksi käsi ei riitä, loukkaat vain itsesi. Ja torju aseellasi ainoastaan raskaimmat iskut, muuten yritä pysyä poissa alta. Olet varmasti ketterä."
"Hyökkää", hän kehotti peräännyttyään askeleen. "Katsotaan sitten mitä pitää korjata. Pidä miekasta niin lujasti kiinni, että vaikka hakkaisin kätesi irti ranteista, ne eivät irottaisi otettaan."

Kaamos lievensi hiukan tylyä ilmettään.
"Älä huoli, jos osaat tanssia, osaat varmasti myös taistella. Et vain tiedä sitä vielä."

Nainen tosiaan seisoi tumpit suorina heti sen jälkeen kun mies oli hänen asentojaan alkanut kotjailla ja näyttää joitain taistelu tekniikoita, viimeistään siinä vaiheessa kun Kaamos miekkansa survaisi aivan neidin vatsan lähelle tämä hätkähti silmät ammollaan ja otti pari askelta taakse päin.
" Hmph. ", Sofialta pääsi pieni hymähdys pelkästä säikähdyksestä, tämä katsoi kuinka mies heilutteli taitavasti entistä keihästä kuin miekkaa ja yritti ottaa opiksi tuosta, kuten tuon puheet, myös liikkeet.
Neiti ei vain ollut mikään hyvä oppilas joka oppisi kerrasta kaikki joten tämän piti kertailla vähän väliä miehen liikkeitä mielessään ja välillä nainen myös matki miehen liikkeitä, yrittäen ottaa tuntumaa ja painaen mieleensä paremmin opeteltavat asiat.
Vähän jälkikäteen nainen muisti myös että mies oli kysynyt jonkin moisen kysymyksen ja alkoi pohtia sitä samalla, mitä tuo olikaan kysynyt ja oikeastaan siinä meni sitten ne puolet miehen opetuksesta sivu suus.
" Ahh, olenko tanssija? Niinko sinä kysyitkään? Olen periaatteessa, ja toisaalta taas en. ", Nainen vastasi hieman salaperäisesti, joka luultavammin saisi miehen hämmentyneeksi joka ei tietysti ollut naisen tarkoitus.
Nainen oli siis tokaissut tuon juuri sen jälkeen kun mies oli käskenyt häntä hyökkäämään joten nyt tuo koukisti polviaan ja asetteli kädet miekankahvalle niin kuin mies oli käskenyt, pienen hetken tämä mietti miten pitikään hyökätä joten tämä löi lopulta vain käsivoimillaan kohti suoraan ja niin pienellä mahdollisuudella kun siihen keihääseen pystyi osumaan, niin neiti osui siihen vaikka tarkoitus olikin lyödä miestä johonkin vatsan seutumille. Tietysti, nainen oli katsonut niin etteiterä olisi silti vahingossakaan uponnut miehen lihaan vaikka olihan se tietysti houkuttelevaa hieman pistellä miestä tuon tuiman ilmeen takia, joka poistui pian miehen kasvoilta.
"Älä huoli, jos osaat tanssia, osaat varmasti myös taistella. Et vain tiedä sitä vielä.", mies sanoi.
Sofia hymyili tuolle niin kauniisti kuin osasi, ja lopputuloksena oli enkelimäinen hymy.
" Lähdetäänkö vaikka siitä, että olen huora. ", Nainen sanoi aristelematta tai punastumatta, mikä oli hänen tapaistansa. Useinkin.

Tytön hyökätessä kehotuksesta kohti Kaamos vaihtoi nopsasti hiukan asentoaan ja otti iskun vastaan. Miekan terä kalahti keihään vartta vasten ja iskun voima tuntui haltian olkapäissä asti. Se oli ollut raskas isku.
"Tarpeeksi lähellä tanssijaa", haltia vastasi naisolennon suorasukaiseen vastaukseen. Toisen ammatti oli jossain vaiheessa piipahtanut Kaamoksen mielessä, mutta hän oli hyljännyt sen nopeasti. Jotenkin mies oli aina kuvitellut että huorat olivat katujen kasvateista vaarallisimpia. Ehkä se ei pitänytkään paikkansa, ainakaan ihan kokonaan.

Pukattuaan Sofian kauemmaksi keihäänvarrella hän taputti vapaalla kädellään naisen vasenta olkapäätä.
"Sinun pitäisi rentoutttaa kroppaasi edes vähän", hän kehotti. "Se auttaa hallitsemaan liikkeet paremmin."
Haltia tarkisi vielä naisen asentoa kiertämällä tytön ympäri ihmetellen, miten neitonen liikkui niin tottumattomasti vaikka oli huora.
"Jousta polvista", oli ainoa kommentti mitä hän sanoi kohottaessaan oman keihään vartensa.

Seuraavaksi Kaamos kertoi leikkaussuunnista ja opasti Sofiaa sivaltamaan oikein näyttämällä esimerkkiä. Mutta hän ei käskenyt naista hyökkäämään vaan meni seisomaan tämän taakse ojentaen kätensä tytön käsivarsien alta. Laskettuaan kätensä tytön viileiden, miekkaa pitelevien käsien päälle haltia pökkäsi hiukan tytön toista jalkaa, jotta tämä siirtäisi sitä hiukan.
"Kaadut, jos seisot kapeasti", totesi yksinkertaisesti naidon korvaan ja jatkoi: "Lyödessä ei saa koskaan hosua."
Kaamos nosti omalla opastuksellaan työtön kädet ylös.
"Alas iskiessä miekkaa ei saa pudottaa alas vaan se pitää laskea", hän kertoi samalla kun näytti Sofian käsiä vieden miten lyötiin ja mistä voima lähti. "Ja koko ylävartalolla, ei käsivarsilla."
Hän näytti lyönnit niin monta kertaa, tarpeeksi hitaasti, että neito varmasti oppi ne. Niin kauan, että se jäisi ei vain korvien väliin vaan myös lihasmuistiin. Eikä ainoastaan perus ylös-alas lyöntejä vaan myös sivuilta, pistoja, perustorjumista ja muita pikku jekkuja, joita taistelussa tarvitsisi.

Lopulta, ties kuinka pitkän ajan jälkeen, tummaihoinen haltia päästi naisesta irti ja poimi maasta keihäänjämän.
"Luuletko, että pärjäät ilman minua?" hän virnisti ja kohotti keihään haastavasti. "Katsotaan jäikö mitään mieleen."


//Mainitaanpas tässä vaiheessa, etten ole mitään miekkailija, joten en tiedä miten tuo homma oikeasti pelaa :,D Elä kummastele, jos siellä on jotain ihan ihmeellistä//

// Hyvältähän tuo minusta ainakin näytti. :> //

Sofia kuuntelee hiljaa ja tarkkaan miehen selostuksia siitä mitä saisi ja mitä ei saisi tehdä, tai pitäisi. Neiti oli aivan sekaisin, tämä ei tajunnut kunnolla mitään ja tämä joutui kamalalla vaivalla syväistämään tuon sanoja koko ajan mieleensä.
Miehen kävellessä naisen taakse ja koskettaessa häntä, tämä hieman hätkähtää tuosta ja estelee parhaansa mukaan punastumistaan, joka on kuin sotimista itsensä kanssa.
Miehen kuiskaukset kuulostivat taivaalisesta tuon suusta ja tämän keskittyminen herpaantui saman tien niin, että kun tuo pökkäsi naisen jalkaa niin Sofia oli kaatua. Nainen sai kuitenkin säilytettyä tasapainonsa lopulta juuri ja juuri.

Mies ohjasi naisen käsiä pyöritellen niitä selostuksensa mukaan ja nainen seurasi tiukkana ja valppaana opetuksia, niitä he jankkasivat ja jankkasivat neidin mielestä loputtomiin, mutta tuo tepsi. Liikkeet rupesivat jäämään naisen muistiin ja miehen ei tarvinnut enään oikeastaan ohjaillakkaan naisen käsiä kun tämä muisti jo kaiken ulkoa.

"Luuletko, että pärjäät ilman minua?" hän virnisti ja kohotti keihään haastavasti. "Katsotaan jäikö mitään mieleen.", mies sanoi ja nainen nyökkäsi tuon haasteelle tarttuen miekkaansa niin, miten mis sen opetti. Sofia levensi hieman asentoaan ja lähti iskemään mieheen ylävartaloaan käyttäen, sivaltaen sivulta päin kohti tuon vatsan aluetta hiukset hulmuten ja silmissä pieni hullun kiilto.

Kaamos ilahtui neitosen nostaessa kerrankin miekan oikein ja rynnätessä häntä kohdin. Tytön iskussa oli uutta voimaa miekan terän kalahtaessa metallisesti keihänvainaan vartta vasten. Haltia tunsi iskun käsivarsissaan ja hänen huulensa kaartuivat puolittaiseen hymyyn. Ehkä tämä Sofia ei ollutkaan niin toivoton tapaus.
Ilman keihään turvaa miekka olisi helposti painunut hänen sisukaluihinsa asti. Torjuttuaan ensimmäisen iskun, Kaamos kävi läpi kaikki opettamansa liikkeet pakottaen Sofian välillä puolustamaan, välillä hyökkäämään. Hämäräisen illan täytti metallin kalahdukset ja silloin tällöin haltian huomautukset joistakin korjattavista seikoista.
Sofia edelleen liikkui hiukan kankeasti tai epävarmasti, mutta Kaamos oli varma, että se häipyisi harjoittelun myötä.

Jonkin ajan kuluttua haltia laski keihäänsä ja nyökkäsi. Parempi pitää pikku tauko.
"Hienoa", hän kehaisi laskiessaan keihään kärjen maahan. "Miksi sanoit että olet toivoton tapaus? Ei harjoittelun puutteen perusteella voi itseään arvostella."
Hän vei sormensa mustien hiustensa läpi mietteliäänä. Ilta alkoi olla jo pitkällä ja Kaamos tiesi, ettei hänen ollut hyvä olla yön yli ulkona. Varsinkaan ilman parempaa asetta. Ajatus omasta haavoittuneisuudesta sai hänet tuntemaan olonsa alastomaksi. Melkein kuin hamsterilla, joka oli vahingossa kipittänyt kulkukissojen majapaikkaan.

"Saanko kysyä erään asian, Sofia-neiti", hän kysyi saadakseen mielensä pois epämieluisista asioista. "Nautitko miekkailusta vai tekisitkö sitä vain itseäsi puolustaaksesi."
Hän kallisti miettiväisenä päätään.
"On olemassa muitakin aseita kuin miekka. Kenties joku niistä olisi mieluisempi?"