Pehmeällä hiekalla

//LAIENIT OVAT KOVASSA SUOSIOSSA ^^//

"Yritätkö olla näsäviisas, poika?" Totta kai nuorukainen näsäviisasteli, kun tilanne siihen aukesi. Tämä oli juuri yksi niistä tilaisuuksista, kun poika todella unohti kuka, mikä tai millainen edes oli.
"Älä sano pojaksi... liian hienostunutta." Raevan tokaisi moiseen ja virnuili itseään vanhemmalle vielä siihen perään. Oliko tuo vika tikki minkä hän oli sanonut. Vastahan tämä alkoi mennä mielenkiintoiseksi, tietenkin sen jälkeen kun herra Iso oli huoneesta raahattu tiehensä.

Siirrytäänpä hetkeksi Rímín tilanteeseen.

"Katsokaas kuka tuli käymään." Muhammed riemuitsi ja vetäisi uinailevan herran muitten kapakka ystäviensä näytille. Muutkin tuntuivat iloitsevan siitä että herra ilonpilaaja oli tullut järjestämään heille hieman ohjelmaa. Joku paiskasi lisää tuoppeja pöytään ja valas istahti vapaalle tuolille, viskaten pehmolelunsa pöydän alle nukkumaan. Kaikkien ikäväksi, Rímí kuitenkin löi päänsä pöydän jalkaan ja heräsi päätään hieroen, mistäpä muualta kuin haisevien jalkojen seasta, pöydän alta.
"Raevan!" Kuului huuto pöydän alta, samalla kauhea kolahdus. Herra Iso löi päänsä tällä kertaa pöydän kanteen ja kapusi hiukset sotkussa ylös pöydän alta. Ei ollut kohteliasta jättää seuraa, mutta herra Valas ei ollut sitä miellyttävää sellaista. Sitä nulikkaa odottaa kunnon tukkapölly!
"Muhis hei, kaverisi karkaa." Kuului sanoja Rímín takaa, eikä herra pitänyt yhtään että häntä soimattaisiin vielä lisää kaiken tuon jälkeen. Sanoja vaihdettiin ja nopeasti päädyttiin siihen, että herra joutui juoksemaan ulos kapakasta likainen sakki perässään. Se nulikka oli tuon kaiken takana, eikä siitä hevillä selviäisi. Siitä Rímíer pitäisi huolen.

Sakki lopetti herran perässä juoksun. Läskit hidastivat heitä liikaa, eikä Rímí vaikuttanut antautuvan noiden gorillojen armoille. Onneksi sentään jäivät jälkeen. Tällä kertaa oli herran vuoro yllättää nulikka, mitä mahtoi Andromedan kanssa huoneessa tehdä juuri sillä hetkellä. Se haltia herraa kiinnosti sillä hetkellä eniten. Kiero ja oveloitunut luonne vei herramme etsimään tuon kyseisen huoneen avonaista ikkunaa, eikä kauaakaan kun oikea tuntui löytyneen. Mikä parasta, vastakkaisella seinällä sattoi lojumaan pelottavan haparan näköiset tikaat, joita pitkin norsu saattaisi kiivetä ylös ikkunasta kurkkimaan. Kunpa herra vain onnistuisi tuumissaan.

//Sori… lyhyttä pukkaa ku inspis puuttuu :D:D//

Andromeda kohotti jälleen kulmiaan kysyvästi, Raevanin tokaistessa: " Älä sano pojaksi... liian hienostunutta."
Pian haltianeidon suu kuitenkin vääntyi virneen tapaiseen hymyyn.
"Mieheksikö sinua sitten pitäisi kutsua, poika?"
Hän ei antanut hymynsä laskeutua vielä, neitokaisen silmissä pilkahteli jotakin, pientä intoa taikka jännitystä. Hän niin rakasti tällaisia piikitteleviä keskusteluja.

Hetken naisen mielessä käväisi Rímíer. Tätä ei ollut näkynyt takaisin, veteliköhän miespolo hirsiä yhä herra Ryhävalaan pehmeässä sylissä, mikä tosiaan oli erityisen pehmeä, läskien ansiosta. Oikeastaan parempihan miehen Valaskalan sylissä oli nukkua, kuin tämän huoneen pölyisellä lattialla.
Muhammedin erityis pehmeä sylihän oli kuin hotellihuoneen luksuspeti verrattuna kivikovaan lattiaan.

Andromedan nenä nyrpistyi pienesti, kun hän oli haistavinaan tässä tunkkaisessa huoneessa jotakin.
Jotakin mikä muistutti häntä liikaa Ryhävalaan pershiestä, minkä kammottava haju oli tallettunut liiankin hyvin hänen hajumuistiinsa.
Siirtäen katsettaan pitkin huonetta, neitokainen yritti etsiä hajun aiheuttajaa.
Siinä aivan ovenpielen vieressä lepäsi valtavan kokoinen kenkä, joka ei olisi mahtunut kuin valaan jalkaan.
Ei ollut epäilystäkään siitä, kenen tuo kenkä oli, ja kenen jalkahikeä se eritti.

Ja tuommoista kaameaa hajuahan Andromeda ei suvaitsisi haistella. Niinpä hän pomppasi pystyyn, marssi nenä nyrpyllä kengän luokse, nappasi kiinni siitä niin varovasti kuin pystyi, roikottaen sitä mahdollisimman kaukana itsestään.
Tämän operaation jälkeen hän käveli sen ainoan ikkunan luokse, minkä huoneesta löysi ja sai kun saikin sen avattua.
Riemuissaan Andromeda jäi hetkeksi vetämään yllättävän raikasta yöilmaa keuhkoihinsa, tunkkaisen huoneilman sijaan. Viskaten sitten kengän alas ikkunasta, viattoman tietämättömänä siitä, että sillä hetkellä alhaalla seisoskeli herra Rimi, suunnitellen tikkaille kapuamista.
Jos oikein hyvä, krmmh siis huono, tuuri kävisi, kolahtaisi se mukavasti haltiaherran päähään, tai ehkäpä nenään, jolloin jalkahien haju kumahtaisi tajuntaan paremmin.

Tämän jälkeen Andromeda lähti takaisin sängylle päin, jättäen ikkunan tarkoituksella apposen auki, jotta huone hieman tuulettuisi. Hän istui takaisin sängyn reunalle, siirtäen katseensa Raevaniin, missä ikinä tämä sitten olikaan.
"Hmmh, missä luulet Rimin olevan nyt? Olisin luullut hänen jättävän haisevan ystävänsä niin nopeasti kuin suinkin mahdollista? Taisin olla kuitenkin väärässä, tosin pärjäämmehän me ilman häntäkin."

//Mun inspis vain kasvoi tosta sun viestistäsi
Et tiedä kuinka mahtavaa oli kirjoittaa tosta kengästä ! Noh, lyhyt tuli kummiskin , o//

"Nulikka kelpaa hyvin." Raevan tokaisi ja asetteli muutamin sulin koristettua hattuaan takaisin päähänsä erittäin likaisen peilin edessä. Miksei hän ollut laittanut merkille tuota kenkää, joka lojui oven pielessä. Sitä olisi voinut verrata rannassa lojuviin kanootteihin, sen verran kokoa 51 se näytti ainakin olevan. Oikeastaan nyt olisi hänen vuoronsa kysyä miten Andro pystyi koskemaan tuohon kenkään. Se että hän oli koskenut itse valaaseen ei ollut vielä mitään, mutta tuo sukkamehu, haiseva lika viemäri kenkä... yhhyh.
"Mutta miten, miten sinä pystyit - koskemaan siihen?" Raevan voihkaisi yhtä inhoavalla ja tuskaisella äänellä Andron suuntaan, tuon ollessa heittämässä kenkää ikkunasta.

Ikkunan alapuolella, kukas muu kuin Rímíer asetteli tikkaita sopivasti ikkunan alle ja oli juuri kiipeämässä ylös. Herra kohotti katsettaan ylös, ja PAM! Suuri kokoinen kenkä lensi suoraa päin Rímín kasvoja ja herra kaatui tikkaittensa kanssa jälleen maahan, kenkä kasvoillaan. Haltia mies nosti haisevan kengän irvistäen kasvoiltaan, katsoen sitten yläpuolella avautuvan ikkunan edessä seisovaa Andromedaa. Vai oli neiti kengän kanssa asialla eikä Raevan. Tyttönen saa luvan syödä tuon kengän! Rímí vannoi mielessään ja kapusi hiukset sekaisin takaisin ylös, asetteli tikkaat takaisin seinälle ja toivoi ettei lisää yllätyksiä tippuisi ikkunasta. Ennen kuin herra lähti kapuamaan ylöspäin, mies poimi maasta pitkän kepin, jonka päähän tökkäsi kengän tukevasti kiinni. Eihän hän voisi rakasta aarrettaan heti hyljätä.

"Hmmh, missä luulet Rimin olevan nyt? Olisin luullut hänen jättävän haisevan ystävänsä niin nopeasti kuin suinkin mahdollista? Taisin olla kuitenkin väärässä, tosin pärjäämmehän me ilman häntäkin." Raevan kuuli Andron sanovan, jolloin hän kiinnitti katseensa ikkunan suunnalta tuleviin ääniin. Kaikki huipentui siihen, kun ikkuna laudalle ilmestyi käsi, sitten toinen. Pian luukusta ilmestyi mustia hiuksia ja sitten herra Ison pää kokonaan.
"Arvaa." Raevan hajosi nauramaan ja piteli mahaansa kun näki isäntänsä rymähtävän kengän kera lattialle ikkuna luukusta. Herran ilme ei vaikuttanut siltä etteikö tuo olisi jotain ylimääräistä kokenut matkansa varrella. Nulikka vain jatkoi nauramistaa ja vetäytyi seinän viereen että pysyisi edes pystyssä. Seinä olikin hyvä tuki. Rímí kokosi itseään ja nosti kepin päähän sidotun kengän toiseen käteensä ja asteli Andromedaa kohti.
"Neiti on hyvä, ja saa nyt luvan syödä tämän kengän." Herra uhkasi ja viskasi kengän kohti haltiatarta, odottaen hetken paikoillaan, ryhtyisikö tyttönen töihin itse, vai pitäisikö hänen hieman avittaa. Vieressä katsova Raevan ei pystynyt hillitsemään nauruaan, mutta hiljeni nopeasti kuullessaan Rímín jatkavan. "Ja sinä olet seuraava." Nulikka nielaisi, mutta varomattomasti jatkoi hiljaista hihittelyä katsoessaan Andromedaa ja Rímíeriä.

//Tuleekin taas lyhyttä... mutta liian addiktoitunut olen guitar heroon ja tuli kauhea pakko päästä pelaamaan... näin parhaaksi lopettaa tähän ettei typerät ajatukseni sotkisi täysin peliä :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D//

"Nulikka kelpaa hyvin." Raevan tokaisi ja asetteli hattuaan paremmin päähänsä.
Andromeda naksautti terävästi kieltään.
"Taidan pysyä pojassa", hän naurahti. Sana nulikka ei sopinut hänen suuhunsa, poika taas kuulosti paremmalta.
Pian kuitenkin haltianeito heivasi ällöttävälle sukkamehulle haisevan kengän ikkunasta alas, jotta säästyisi tuolta hajuelämykseltä, ja sen sijaan tarjosi tuon herttaisan hajuelämyksen jollekin toiselle, Rímíerille!

Mukavan suuri pienen purjeveneen kokoinen kalossi läjähti mukavasti kaikkine hajuineen suoraan Rimi paran kasvoille. Ja Andromedahan oli autuaan tietämätön tästä tapahtumasta, mikä sinänsä oli harmi, sillä jos hän olisi tiennyt, hänen vahingonilollaan ei olisi ollut rajaa.
Hetken neitonen kuitenkin vielä SEISOI ikkunan edessä, kunnes sitten Raevan erehtyi kysymään jotakin:
"Mutta miten, miten sinä pystyit - koskemaan siihen?" tämä voihkaisi ja Andromeda oli ollut vähällä haljeta naurusta. Oli poika valinnut sanansa niin hyvin. Andromeda sai kuitenkin pidettyä naurut mahassaan. Vai halusi poika leikkiä. Sehän sopi.

Niinpä Andromeda sitten työntyi aivan nuorukaisen kasvojen eteen, niin kuin tämä oli tehnyt aikaisemmin, ja lainasi tasan tarkkaan tämän sanoja:
"Kaksijalkaisten katsominen on hankalempaa kuin niiden koskeminen", sitten hän kohotti miettivästi kulmiaan. "Tässä tapauksessa kyseessä taitavat olla kuitenkin kenkäjalkaiset, mitkä lie", hän naurahti.
Mutta hänen naurunsa sai loppua lyhyeen, sillä hän erehtyi kysymään Rímíerin olin paikkaa.

Eikä kestänyt kauakaan, kun herran kädet ilmestyivät ikkunalaudalle ja pian herrahan oli jo ihan huoneessa asti.
Raevan hajosi nauramaan ja niin olisi hajonnut Andromedakin, ellei hän olisi huomannut kenkää, jonka Rímíer oli tuonut tuliaisena.
"Neiti on hyvä, ja saa nyt luvan syödä tämän kengän", kuului herran uhkaus, viskaten samalla kengän häntä kohti. Andromeda säpsähti hirvittävää lemua, ja oikein mielellään väisti tämän viskatun kengän, eihän hän haluaisi sillä tulla heitetyksi.

"Ai, että minä söisin tuon? Anteeksi vain, Rimi hyvä, mutta kenkähän on lahja minulta sinulle, ei sitä sovi palauttaa", hän sanoi melkeinpä anovalla äänellä, siirtäen sitten katseensa haisevaan kenkään, peläten että oikeasti joutuisi syömään sen.

"Ja jos yrität jotain sellaista, kuin pakkosyöttää tuota ällöttävää kenkää minulle, voinhan aina kutsua armaan ritari Ryhävalaan paikalle minua pelastamaan. Enkä muuten usko, että hän katsoisi hyvällä sitä, kuinka kaltoin olet kohdellut ainoaa kalossia maailmassa, joka hänen jalkaansa sopii. Joten otahan varovasti, Rimi", neitokainen kohotti kulmiaan kysyvästi, kuin kysyäkseen, aikoiko toinen nyt luovuttaa.
Hänen siroille kasvoilleen kuitenkin kipusi erittäin voitonriemuinen hymy.

//Älä edes kysy missä mielentilassa ja univajeessa tätä kirjoitin! : D //

"Taidat pysyä pojassa." Andro toisti ja sai samalla Raevanin nyrpistämään nokkaansa toiselle. Nulikka sen olla piti, eikä mikään poika. Kun vielä nainen uskaltautui lainailemaan hänen aiempia sanojaa, Raevania suorastaan alkoi hiljattain inhottaa moinen. Rímíer oli kuitenkin saapunut pelastamaan tilannetta, eikä Raevanin tarvitsisi itse kiukutella Androlle. Häntä kuitenkin mietitytti, mistä valaasta nuo kaksi nyt kahdestaan keskustelivat.

Rímíerin suulle piili pieni suloinen hymy ja katse muuttui ovelaksi. Herra kohotti toista kulmaansa ja heilautti päätään, saaden sekaiset hiuksensa heilahtamaan hieman.
"Ai lahja... no se ei miellyttänyt, joten päätin palauttaa sen sinulle." Miekkonen naurahti ja katsoi hetken oven pielessä seisoskelevaa poikaa, polkien sitten kerran jalkaansa lattiaan.
"Ja sinähän syöt sen! Oli se kenen kenkä tahansa..." Herra ärähti ja kääntyi jälleen katsomaan Andromedaa. Kun nainen mainitsi sanat 'armaan ritarini ryhävalaan', Rímí naurahti uudelleen.
"Vai on rakas valas ystävämme nyt sinun armaasi. No kyllä minulle passaa... saat hänet. Luenko tähän päälle vielä vihkiäiset? Äkkiä nyt sitten alas niin luen teidät mieheksi ja vaimoksi, ei tässä koko päivää ole aikaa," Herra sanoi henkeä vetämättä ja vaikutti erittäin innokkaalta tarttuessaam haltiatarta kädestä, lähtien sitten vetämään toista perässään oven suuta kohti. Raevan näki parhaaksi väistää isäntänsä riemuja, mutta nyt hän todella odotti että Xia päättäisi rimpuilla isäntänsä otteesta irti.
"Nulikka. Hae kenkä." Kuului vielä käsky ja pojan koltiainen pomppasi mitään kysymättä huoneen puolelle.

Aluksi nuoruokainen vilkaisi ikkunan suuntaan, joka edelleen oli sepposen selällään niinkuin se oli aikaisemmin siihen jätettykin. Mutta kenkää ei näkynyt missään. Ei ainakaan Raevanin silmissä kunnes hän hoksasi jotain sängyn alta. Kenkä. Siinä tuo jätti kokoinen kanootti lojui väärinpäin, vai pitäisikö sanoa seisoi. Raevan vilkaisi taakseen ja näki herra Ison kärsimättömän katseen.
"Tässä se on!" Raevan vetäisi kengän niin nopeasti sängyn alta ettei saanutkaan pidettyä otettaan siinä. Kanootti sinkosi suoraa päin Rímíeriä ja kopsahti mojovasti tuota kalloon. "Ups..." Oli ainoa sana jonka nuorukainen hattu suunsa edessä sai sanotuksi. Rímíer voivotteli päätään ja huolimattomuuksissaan päästi Andron kädestä irti. Mitä Raevaniin tuli, tuo seisoi aivan jämähtäneenä paikallaan kunnes turautti suustaan jotain. Rímíer törmäsi nimittäin tuolla hetkellä oven karmiin ja voihkaisi uudestaan.
"Jospa jaan tämän kengän ja syötän sinulle puole ääliö." Herra tuumi ja nojasi päätään pidellen seinään. Hän oli saanut tarpeekseen tästä hullujen huoneesta.

//OIH OLEN KOKONA PÄIVÄN MIETTINYT MITÄ KIRJOITTAISIN, JA IHANAA NYT PÄÄSEN JÄRJESTÄMÄÄN KUNNON KENKÄ KOHTAUKSIA ! : DD //

"Voi, voi, vai ei lahja miellyttänyt. Kerronpa sinulle salaisuuden, ei sen pitänytkään miellyttää", hän naurahti.
Rimier päätti kuitenkin räyhätä yhä, huudahtaen: "Ja sinähän syöt sen! Oli se kenen kenkä tahansa..."
Jolloin Andromeda kohotti kulmiaan arvioivasti.
"Ai syön vai? Kuules, poju, sen teen vain kuolleen ruumini yli", haltia tokaisi nyrpistäen nenäänsä tuijottaen seisovaa kenkään sängyn alla. Ja vaikka Andromeda olikin sanansa äsken tokaissut, ei hän tietenkään suuttunut ollut, hän väin taas teatreelisoi- mitä lie? Niin kuin hänellä yleensä olikin tapana. Rimierin härnääminen olikin niin mukavaa.

"Vai on rakas valas ystävämme nyt sinun armaasi. No kyllä minulle passaa... saat hänet. Luenko tähän päälle vielä vihkiäiset? Äkkiä nyt sitten alas niin luen teidät mieheksi ja vaimoksi, ei tässä koko päivää ole aikaa," Herra sanoi henkeä vetämättä ja vaikutti erittäin innokkaalta tarttuessaan haltiatarta kädestä, lähtien sitten vetämään toista perässään oven suuta kohti.
Andromeda antoi silmiensä levähtää pyöreiksi yllätyksestä aivan tahallaan.
"Voi ei, ymmärsit nyt aivan väärin ! " hän kirkaisi hätääntyneenä.
Sitten hän loi katseensa maahan.
"Rímíer olet sinä kyllä erikoinen mies, saat kengätkin seisomaan", hän sanoi, ja katsahti nopeasti seisovaan kenkään sängyn alla, laskien sitten jälleen katseensa.
"Mutta kun kerran haluat minusta näin paljon eroon, jopa pakko naittamalla minut omalle miehellesi, herra Ryhävalaalle, joka toki on jalo ja komea (Tässä kohtaa Andromedan oli todella todella vaikeaa tukahduttaa naurahduksensa, eikä siinä kokonaan onnistunutkaan, mutta jatkoi siitä huolimatta murhenäytelmäänsä)- voin kyllä poistua paikalta itsekin", hän parahti, ja kun hän sitten kohotti katseensa toiseen, olivat hän silmänsä vetiset.

Ja tietysti Andromeda oli mitä taitavin tekoitkijä, harva huomasi hänen tekoitkunsa tosiaan tekoitkuksi, se meni aina täydestä. Ja tässä kohtaa Andromedan itku tosiaan oli sitä tekoitkua, mutta jossain syvällä sisimässään oli siinä tunnettakin mukana, vaikkei hän sitä myöntäisikään itselleen. Ja niinpä neitokainen ryntäsi nyyhkyttäen käytävään, kun herra Rimi sattui päästämään hänen kädestään irti.

Suureksi vahingokseen Andromedan pako matka päättyi siihen, kun jonkinmoinen suuri kanootti kamppasi hänet maahan ja sai melkein pyörtymään hajueritteensä ansiosta.
Kuului kova kops, kun neitokaisen pää kolahti lattiaan ja hän kirkaisi korvia huumavasti.
Hän sai kohotettua itsensä istualleen painaen päänsä polviinsa, jatkaen nyyhkytystään.
Silmäkulmastaan hän tuijotti maassa SEISOMAAN KOHONNUTTA Ryhävalaan kengäntoista paria, johon oli ikäväkseen kompastunut.
Ainut lohtu mikä neitosen mieleen juolahti oli se, että hänkin sai näköjään kengät seisomaan. Hänen kompastumisensa siihen oli liikkuttanut kengän seisoma asentoon.

Andromeda kyhjötti käytävässä miettien oliko Rimier tunteeton ääliö joka jäisi vain seisomaan huoneeseensa kenkien tavoin vai olisiko hänessä sen verran miestä, että tulisi ainakin pelastamaan hänet tuolta kengältä.
Sitten Andromeda varoi äkkiä toiveitaan, hän ei tosiaankaan haluaisi syödä vielä tuotakin kenkää.

//ANTEEKSI SAIRAAN JÄRKYTTÄVÄ TEKSTI //

//nyyh nyyh... yksin kertaisesti sanottuna en kykene enää kirjoittamaan minkään näköistä tekstiä. Tuntuu että loppu lähestyy roolipelittämiseen jälleen liian nopeasti, mutta päätös on vielä harkinnassa lopetanko vai en. Anteeksi kamalasti etten ole vastannut sinulle tänne yhtään mitään, koska inspiraatiota ja intoa kirjoittamiseen ei löydy tippaakaan. Toivoisin kuitenkin ettet pistä pahaksesi että tämä kirottu paussi jatkuu vielä. Kunhan taas saan kiinni roolauksen narusta, niin palailen mitä pikimmin ja vastaan heti ensimmäisillä sekunneilla sinulle. Tosin epäilen että tämä saattaa jatkua vielä ensikuun puolelle. ei näin. Mitä suurimmat anteeksi pyyntöni ja kumarrukseni, ethän heitä minua pihalle //

//Cura parka! Enhän minä sinua ikinä voisi pihalle heittää! Aivan liian kova ikävä tulisi:>
Jatka taukoasi vaikka ensi jouluun, kunhan sitten vain muistat palailla takaisin, ellet halua että heitän sinua seisovalla kengällä!
Mutta joo ymmärrän hyvin inspiksen puutteesi, kun itselläkin se on vähän hakusessa. Vaikeaa aikaa : /

Ja koitahan nyt sitten vain pikaisesti kerätä inspiksesi kasaan, sillä sitten kun sinulla sitä on, kirjoitat loistavasti -Sorruin jopa tämän viestin kunniaksi käyttämään ällöttävää "laien" hymiötä!
: D

//Cura yrittää ^^//

Andron sanat saivat Rímíerin aluksi hämmästymään.
"Ai poju vai?" Herra totesi hieman säälivästi toiselle ja sillä hetkellä hänen olisi tehnyt mieli läsäyttää kaikkia huoneessa olevia tuntuvasti kuonoon. Itseään tietenkään laskematta mukaan. Mitä tuli seisovaan kenkään, se lojui aivan Rímín jaloissa. Ties kuka siihen vielä kompastuisi kun lojui tarpeettomana keskellä ei mitään.

Rímíer huokaisi katsoessaan sivusilmällä hömelöä oppipoikaansa joka silmäili kenkää outona heidän jaloissaan. Yllättäen Andromeda alkoi nyyhkiä ja herran sisällä jysähti. Mitä hän oli taas mennyt tekemään väärin. Ei ollut hänen tapaistaan lohduttaa ketään, ei sitten tippaakaan. Hoitakoot Raevan jälleen sen seikan. Kun neitokainen vielä kompastui kenkään, oli lähellä ettei Rímíerkin levähtänyt nauramaan julmasti tuolle vahingolle. Se todellakin kävi lähellä muttei onneksi toteutunut. Herra otti haisevan kengän käteensä ja viskasi tuon takaisin sängyn alle lojumaan. Eipähän neito ainakaan kärsisi kengästä sen kauempaa. Kummallista kyllä, kenkä pyörähti kuin omasta tahdostaa seisoma asentoon ja jäi siihen paikkaan. Ilmeisesti se tahtoi ottaa hämärä aurinkoa seisoma asennossa, saadakseen parhaan mahdollisen tuloksen. Pöly pilvet tosin estäisivät sen voimakkaalla varjollaan leijuessaan ympäriinsä sängyn alustaa pitkin. Mutta olihan kanootilla kokoa.

"Olen erikoislaatuinen ja saan kengät seisomaan pelkällä katseellani. Ilmeisesti kompastuksillasi on sama vaikutus." Rímíer tuumaili ja käänsi lähes vääristyneen katseensa vatsaansa pitelevään Raevaniin hieman taaempana. Poika nielaisi ja pidätteli nauruaan kun isäntä tätä tuijotti niinkin pelottavalla tavalla. Taisi olla nossut aamulla väärällä jalalla, Raevan tuumi ja astui askeleen taaksepäin. Eihän sekään tietenkään onnistunut ilman mitään koheltamista. Poika löysi itsensä selällään lattialta ja huomasi että oli kompastunut tuohon samaiseen kenkään, joka hetki sitten oli ollut vielä sängyn alla.
"Mut... täh?!" Raevan tuumi ja osoitti ensin sormellaan kenkää ja sitten sängyn alustaa. Kanoottimainen kenkä oli saanut ilmeisesti vihdoinkin jalat alleen. Tästä jopa saisi mojovan jutun paikalliseen lehteen. Kerrankin Raevanillakin olisi jotain taskunsa pohjalla, hän ehti jo miettiä valmiiksi otsikonkin jutulle. Sängyn alta äärettömiin, ja sen yli.

Nuorukainen kokosi itsensä ja potkaisi kiusaantuneena tuon kengän sängyn alle. Nyt sai hänelle riittää haisevat ja kävelevät kengät, sen lisäksi että Rímíer oli paukauttanut oven kiinni vihoissaan ja nojasi nyt puolikuolleen näköisenä seinää vasten.
"Etkö meinaa mennä lohduttamaan häntä?" Raevan kysäisi varovasti samalla kun yritti puistella itsestään suurimmat pöly vauriot. Joku pahasti pölylle allerginen saisi hänestä mielenvikaisen ja pelottavan uhkan kuvan. Aivastukset siihen päälle niin hyvä. Onnekseen Raevan ei kuulunut tuohon ihmis kastiin. Hänet voisi nimittää jopa pölypallojen etuja ajavaksi kuninkaaksi. Ei aivan. Hän tahtoi vain olla pahainen nulikka, jolla ei tuntunut olevan mitään arvoa. Vihdoin Rímíer kohotti katsettaan nuorukaiseen ja valui seinää pitkin istualteen lattialta.
"Luulin että sinulla välähtäisi ennekuin kerkeän sanomaan mitään." Niimpä tietenkin. Andromedan odotukset tunteettomasti ääliöstä olivat käyneet toteen. Raevan iski toisellä kädellään otsaansa ja raahautui ovelle. Varovasti raottaen ovea ja kurkistaen sitten sen takaa Andromedaa. Ties vaikka haltiatar olisi hyvinkin vihoissaan ja olisi nyt murhan himoisellä päällä. Nuorukaisen sietäisi varoa kyseistä, ja jos niin kävisi, ei hän olettanut pääsevänsä enää elävänä käytävästä pois.
"Öö...oletko kunnossa?" Poika kysyi hieman vajaavaisena ja uskaltautui ahtautua oven kapeasta raosta sen toiselle puolelle. Oven hän paiskasi kiinni yhtä rajusti kuin isäntänsä oli aikaisemmin tehnyt. Olipa Rae taas niin korni mielestään. Hetken Raevan ei tajunnut tuijottavansa Androa mutta nosti hyvin nopeasti katseensa ylös kattoon. Nuorukaisesta tuntui että hän lyyhistyisi kasaan ja parkuisi loppu illan vietävän kovaa. Ujous iski taas esiin ja pakokauhu lähestyi.

//Cura nyt yritti kirjoittaa tekstiä ettei peli jumittaisi ikuisuutta ^^//

Andromeda mökötti käytävässä, häntä ärsytti että oli joutunut tekemiseen moisen haisevan kanootti kengän kanssa, joka ikävä kyllä vielä osasi seistäkin. Onneksi Rimi oli sentään tajunnut heittää kengän sängyn alle, muuten Andromeda olisi varmaan pyörtynyt sen hajuun, joka oli melkein pahempi kuin kyseisen ryhävalaan pershiki.
Siihen neito nyt nökötti käytävässä myrtyneenä, vaikka hän olikin tämän myrtymyksensä vain teeskennellyt, oli siihen lopulta helppo samaistua.

Aikaa tuntui kuluvan, kun hän näperteli etusormiaan eriasennoissa ja ehtikin haukotellan oikein makeasti, ennen kuin käytävän ovi raoittui varovasti, ja kukakohan muukaan kuin Raevan sieltä kurkisti.
"Öö...oletko kunnossa?" tämä kysyi ja uskaltautui vihdoin käytämään, lämäyttäen oven kovaa kiinni perässään.
"Ai sinä poika", Andromeda naurahti koleasti, eihän hän nyt makeastikaan voinut nauraa, sillä sehän ei tähän murheen murtamaan tilanteeseen olisi sopinut.
"Ai että olenko kunnossa? No, niin kunnossa kuin haisevan ja seisovan kengän kamppauksen jälkeen voi", hän lausahti juhlallisesti levitteli käsiään, ja naurahti jälleen hivenen koleasti, kuivaten sitten kyyneleet poskiltaan.

Andromedan ei olisi kuitenkaan kannattanut mainita seisovia ja haisevia kenkiä, sillä pian kuului karmeaa rikkoutuvan lasin helinää, kun käytävän päässä olleen ainoan pienen ikkunan ikkunalasi rikkoutui säpäleiksi, liiankin ison kengän lentäessä sen läpi, ja laskeutuen kun ihmeen kaupalla seisoma asentoon käytävän lattialla Andromedan ja Raevanin väliin.

Andromeda hätkähti ja nyrpisti nenäänsä, kun haju taas tulvahti kengästä.
"Helvetti, ja mistä hemmetistä tuo nyt tuli?", hän parkaisi ja ikkunan alta kuului suurta hekotusta.
Samassa rikkoutuneista portaista kuului armotonta kolinaa, kun suuri ruho änkeytyi yläkertaan. Ryhävalas se siellä keikisteli.
Armottomasti mies juoksi huoneeseen lentäneen kengän luokse, tai hänen tapauksessaan lyllersi. Ja kumartui sitä poimimaan niin, että hänen ulokemainen takamuksensa näytti melkein osuvan Raevanin nenään, Andromeda ei kuitenkaan voinut olla varma. Nyrpisti vain nenäänsä, miettien pitäisikö nauraa vai ei.
Taisivat jotkut olleet kiusanneet tuota Ryhävalasta heittämällä hänen kenkänsä ikkunasta.

Andromeda kuitenkin rypisti otsaansa kummissaan, kenkähän oli Ryhävalaan kolmas? Hän oli aivan varma, että Rimierin sängyn alla makaisi niitä vielä kaksi paria, siis sesoisi.
Niinpä Andromeda kohdisti katseensa Ryhävalaan jalkoihin, ja huomasi että niitä oli KOLME !
Neito kirkaisi pyöristyneenä. "KOLME JALKAA! Ihan kuin valaan pyrstö!"

//Joo, meni kyllä nyt yli taas kerran : D JA CURA KIRJOTIT LOISTAVASTI ! <3//

//En niin loistavasti ku sä Aida kulta <33//

Haltiat'taren kolea naurahdus sai kylmätväreet kulkemaan nuorukaisen selkäpiitä pitkin.
"Ai että olenko kunnossa? No, niin kunnossa kuin haisevan ja seisovan kengän kamppauksen jälkeen voi." Raevan sai kaipaamansa vastauksen ja kohautti olkiaan hieman. Katsekkin laskeutui hieman, mutta tilanteeseen sattui pieni välikohtaus. Jälleen yksi kanootin kokoinen kenkä lennähti kuvioihin hieman liiankin näyttävästi, ja laskeutui seisomaan kaksikon väliin.
"Mitä hemmettiä?!" Raevan aukaisi suunsa, katsoi hetken kenkää ja tunsi kun joku tarttui tätä olkapäästä ja tönäisi kauemmas. Rímín ja Andron jo tuntema herra Muhammed kyyristyi asettelemaan kenkäänsä takaisin jalkaansa. Nuorukainen piteli päätään, jonka oli kolauttanut seinään valaan rynnistäessä kenkänsä luokse, ja käänsi katseensa miehen jalkoihin.
"KOLME!" Nuorukainen huudahti eikä tiennyt nauraakko vai itkeä. Silloin tuo nyt valaan pyrstöinen ryhävalas herra muhammed avasi huoneen oven, jossa mistään tästä tietämätön Rímíer potki sängyn jalkaa hermostuneena.

"Älä häiritse!" Herra ärähti ja potkaisi vielä kerran sängyn jalkaa, kääntäen katseensa möhkäleeseen joka seisoi oven edessä. Rímíerin silmät pyöristyivät lautasen kokoisiksi ja herra tunsi kylmän hikipisaran ohimollaan. Muhammed silmäili huonetta, etsien kenkiään ja huomasi toisen kärjen pilkottavan sängyn alta. Valas lähti lyllertämään kenkiään kohti ja sai Rímíerin puolestaan pakokauhun valtaan. Herralla oli käsitys että tuo haiseva läski olisi tullut hakemaan häntä jälleen pippaloihin alas ystäviensä jalka tueksi. Ei onnistu. Mitään sanomatta Rímíer peruutti ikkunan eteen ja valmistautui hyppäämään siitä alas, jos herra valas yrittäisi jotain. Möhkäle kuitenkin istahti sängy viereen lähes kyyneleet silmissään ja alkoi tunkea muita kenkiään jalkoihinsa.

Raevan oli jo hetken aikaa tarkkaillut tilannetta ovi aukosta ja kiinnittänyt katseensa erityisesti mielipuoliseen isäntäänsä. Miksi hän oli tunkenut itsensä avonaisen ikkuna aukkoon ja vaikutti valmistautuvan heittäytymään siitä alas, oli nuorukaiselle suuri arvoitus. Kun valas asteli pois huoneesta läskejään heilutellen, Raevan joutui työntymään aivan seinään kiinni että Muhammed pääsisi kulkemaan vapaasti hänen ohitseen. Ei nuorukaista oltu turhaan sanottu honteloksi kukkakepiksi. Rímíer puolestaan ei näyttänyt irroittavan otettaan ikkunan karmeista. Herralla vaikutti olevan jotain ongelmia.
"Tuolla hän on!" Kuului ikkunan luota, kun pieni Aasojen vartiosto oli vihdoin löytänyt etsimänsä ja osoitteli ylös ikkunaan, josta Rímíer oli harkinnut hyppäävänsä. Herran ajatuksen kuitenkin peruuntuivat.
"Helvetti." Rímí totesi lähes äänettömästi ja hyppäsi huoneen puolelle kevyesti sulkien ikkunan perässään. Se tästä vielä puuttui että joku Aasa partio sai selville hänen olinpaikkansa. Nulikkakin näytti tajuavan tilanteen, kun isäntä vihdoin asteli reippaasti ulos huoneesta ja marssi käytävältä vastakkaiseen huoneeseen. Se ei paljon poikennut edellisestä, mutta olisi parempi vaihtoehto piiloutua. Rae pomppasi pystyyn ja sulki aikaisemman huoneen oven, astellen sitten isäntänsä perässä.
"Aiotko jäädä vain siihen? Epäilemättä ne apinat ryntäävät tänne ja joko nirhaavat tai vievät mukanaan sinunlaisesi viattoman näköiset." Nulikka tuumasi ja katsoi Androa.

//Meneepä taas jännäks :D:D:D:D:D:D:D:D//

Andromeda haukkoi henkeään tuijottaessaan hänen ja Raevanin välissä lipuvaa kenkää, tai kanoottia, miten sitä ikinä kutsua tahtoi.
"Mitä hemmettiä?" Raevan huudahti, ja Andromeda hykertelikin paikallaan naurusta, kun Ryhävalaan suuri ruumis ampaisi käytävään ahdistelemaan Raevania, kun tämä poimi tuota kenkää.
Raevan oli selvästi huomannut sen minkä Andromedakin, Ryhävalaan kolmannen jalan.
Sillä pian kuului huuto: "KOLME!" pojan suusta, ja Andromeda nyökytteli kiivaasti. Kolme oli jo liikaa!

Yllättäen herra Ryhävalas suunnistikin Rimin huoneeseen, jolloin Andromeda ei voinut muuta kuin virnistää. Hän kipusi itsensä ylös käytävän lattialta, jotta pääsisi seuraamaan tapahtumia. Siellä Rimier oli hypähtänyt uhkaavasti ikkunan eteen, ja Ryhävalas puki itkukurkussa kenkiään, jotka nousivat jalkaan mennessä kärjistä seisomaan ! ( : DD )

Hetken Andromedan silmissä näytti siltä, kuin Rimier tosiaan hyppäisi ikkunasta, kuitenkin ikkunan alta kuului huuto: "Tuolla hän on!" mikä näytti saavan herralle jalat alleen.
Ryhävalas oli hetki sitten ahtautunut ulos huoneesta, niin teki nyt Rimierkin.
Andromeda rypisti kummissaan otsaansa, mikä kumma tuolla ikkunan alla odotti, kun se oli saanut Rimierin häippäsemään omasta huoneestaan. Andromeda päätti selvittää asian, joten loikkasi hänkin kurkistamaan ikkunasta, ja kauhukseen huomasi joukon aasasotureita, jotka nyt huomasivat hänet. Yksi heistä päättikin huudahtaa: "Ooh, katsokaa, sehän on Andromeda!"
Neito mutristi huuliaan, piti tuokin nyt äänen sanoa, Andromeda kun oli Raevanille ehtinyt Xiana esittäytyä. No, meni sekin ilo hukkaan.

"Aiotko jäädä vain siihen? Epäilemättä ne apinat ryntäävät tänne ja joko nirhaavat tai vievät mukanaan sinunlaisesi viattoman näköiset." Raevan päätti vielä kysäistä, ja kohottaen kulmiaan Andromeda vastasi.
"En tietenkään jää tähän, mielessäni on jotain paljon parempaa", hän naurahti, ryntäsi ulos huoneesta käytävään, jota pitkin Ryhävalas vielä lyllersi. Hajonneiden portaiden alapäästä kuului aasasotilaiden huudahduksia, he alkoivat kavuta ylöspäin.
Niinpä Andromeda sai oivan tuuman, hän pinkaisi lyllertävän Ryhävalaan luo, joka oli juuri saavuttanut portaiden ylätasanteen, ja sysäsi kömpelön Valaan aasasotilaiden päälle. Yllätys yllätys seisomaan. Sitten Andromeda taputti käsiään onnistumisen merkiksi , ja päätti mennä samaan huoneeseen piiloon näitä aasoja, minne Rimi ja Raekin. Sinne päästyään hän ilmoitti huvittuneella äänellä.
"Ainakin Ryhävalaamme hidastaa heitä hetkisen", hän nauroi, ja nojasi seinään, tuntien selkäänsä vasten jotain epämieluisaa. Seinään oli naulattu kiinni valtava haiseva kenkä.
"NELJÄS!" Andromeda kirkui kauhistuneena, ja siirtyi äkkiä kauemmas kengästä johon oli nojannut. Viimeisenä hän vieläpä pani merkille, että kenkä oli naulattu seinään seisoma-asentoon !

/// IIIIH CURA ÄSKENE VIESTIS OLI NIII PARAS ! <33 //

//Kengistä emme pääse eroon .'D//

Olisi sittenkin pitänyt siivota koko kämppä puhtaaksi ja heittää se ruumis naapurin koirien syötäväksi. Rímíer pohti astellessaan huoneessa edes takaisin sormi suupielessään. Herran tapa mitä ilmeisimmin pohtia tarkemmin. Rae puolestaan odotteli ovella, välillä myös kurkkien mitä käytävän puolella tapahtui, Xiaa. Tai no oikeastaan Andromedaa, miksi Aasasotilaat olivat tuota väittäneet. Ehkei neitokainen luotettava ollut, mutta sotilaitten sanoja voi kyllä pitää suotavampina. Hetken jopa Raevan ehti tuumia ettei isäntä ollut saanut mitään vihiä haltia neitosen nimestä, mutta herran toistaessa nimeä muutaman kerran ääneen perui Raevan ajatuksensa.

Pian Andro ilmestyikin huoneen puolelle ja lausahti huvittuneella äänellä muutamisen sanan. Raevanin olisi tehnyt mieli nauraa päälle makeasti, mutta Rímíerin näkymätön paniikki esti sen. Ei ollut ensimmäinen kerta kun kiinni jäätiin. Eikä varmasti viimeinenkään. Joskus nulikasta tuntui että isäntä oli harvinaisen holtiton ja huolimaton töittensä lomassa.
"Mahdollisesti hidastaa sitä enemmänkin. Kolmijalkainen valas ryhäänne, mikä lie, pitää varmasti sotilaitten suorasta seurasta." Pian Raevanin sulkeman oven takaa olevalta käytävältä kantautui nuorukaisen korviin askelia. Mikään ei jäänyt nulikalta kuulematta. "Vaikkakin se suora taitaa olla nyt oven takana." Rae kuiskasi ja Rímí pysähtyi niille sijoilleen. Molemmat tuijottivat ovelle, kunnes sotilaat ryhtyivät meuhkaamaan. Ja totta kai sotilailla oli nyt hanska hukassa, kyseessä oli nimittäin täysin väärä ovi jota nuo suoraselkäiset koirat hakkasivat. Vai tälläistä se oli Aasa partioiden partiointi.

"Rae tules käymään täällä." Rímíer oli ehtinyt hiippailla huonetta ympäri ja keräämään ties mitä krääsää käsiinsä. Yhden nimi niistä oli ylisuuri yöpaita. Nulikka käänsi varovasti selkänsä takana seisovaan herraansa ja pudisti kerran päätään.
"Ei onnistu. Ei... EIII!" Liian myöhään tietenkin. Rímíer oli kerennyt pukea nuorukaisen ylle tiuhasta huitomisesta ja vastaan panemisesta huolimatta vaaleansinisen yömekon. Rae oli vähällä pyörtyä nähdessään itsensä peilistä. Kaiken tuon kokonaisuuden korjasi talteen vielä nulikan silmille putoava vaaleansininen yömyssy.
"Pukee sinua hyvin." Rímí kuiskasi nauruaan pidätellen. Joo niin varmaan. Oli nuorukaisen ainoa ajatus. Kerrankin hän pääsisi pilailemaan sotilaitten kanssa kunnon stailaajan asusteiden kera.

Ovi avautui ja vaaleansiniseen yöpaitaan sonnustautunut lyhyenläntä keijuhaltia marssi ovesta ulos mahdollisimman tuima ilme kasvoillaan.
"Mitä pirua täällä möykätään? Ikäihminen tarvitsee kauneus unensa eikä kaipaa turhanpäiväisiä ovien koputteluja." Raevan motkotti ja sulki oven takanaan. Sotilaat seurasivat tuon pätkän astelua ja mielenkiintoa vastakkaiseen huoneeseen, kuitenkaan antamatta minkään näköistä näköyhteyttä kyseiseen likaiseen tunkkaiseen huoneeseen. Ainoa asia mitä nuo Aasa koirat löysivät, oli Raevanin hukkaama hattu. Huolimattomuuttaan poika oli jättänyt sen huoneeseen eikä ollut edes huomannut asiaa.
“Hattuni. Sinnekös se jäikin eilen illalla.” Raevan kurotti hattuunsa ja nappasi sen kätösiinsä. Silloin se tapahtui. Sinertävät tummat hiukset tupsahtivat esille yömyssyn suojista ja ilmeisesti hän oli paljastunut.
“Ups…” Nulikka tuumasi ja rynnisti nopeasti vastakkaiseen huoneeseen tehden komean maha liu’un kompastuessaan yöpaidan helmaan. Rímíer hyppäsi nopeasti oven eteen ja sai pidettyä sotilas katraan huoneen ulkopuolella. Pitihän se arvata ettet saa mitään aikaiseksi. Olisi vain pitänyt tehdä asia itse.

//Aika kökköä ja epäselvää mullan tonkijan tekstiä, mutta kelvatkoot…//

//EI KURA OLLU TÖNKKÖÖ VAA IHANAA TEKSTII, OIKEESTI !!! //

Andromeda tuijotti melkein vihaisesti seinällä roikkuvaa, Ryhävalaan neljättä kenkää, joka toi huoneeseen erittäin pahan lemun. Joku olisi melkeinpä voinut luulla, että hän vihaisella katseellaan syytti tuota likaista kenkää kaikesta huonosta onnestaan, esimerkiksi siitä että kourallinen aasojen sotilaita oli löytänyt paikalle.
Hetken Andromeda jopa jäi pohtimaan, että kuka kumma tuollaisen ruman kengän seinälleen laittaisi, kun hän sai kumman tuuman. Joku oli varmaan luullut kenkää kanootin pienoismalliksi, ja suurena kanootti-fanina sitten päättänyt laittaa seinäänsä koristamaan.

Eipä kuitenkaan kauaa kestänyt, kun käytävästä kuului ääniä. Andromeda kirosi hiljaa mielessään, mutta sitten herra Rimi saikin loisto tuuman. Hän puki Raevanin yömekkoon ! Ja yömyssyyn, jolloin Andromeda tirskahti pienesti. Selvitti sitten kurkkunsa, ja loi jostain kumman myötätunnosta pahoittelevan katseen poikaan, joka katosi pian käytävään esittämään äkäistä, yöuniltaan herätettyä vanhusta.
Tällöin Andromeda kääntyi Rimiin päin, hymähtäen “ Varsin nokkelaa sanoisinko.”
Hetken neito oli varsin tyytyväinen Rimieriin, ja tämän päähän pistoon. Hetkeen herra ei edes ollut häntä ehtinyt piikitellä. Jopas jotain.

Andromedan tyytyväisyys Rimiin kuitenkin laski kammottavasti, kun käytävästä Raevanin ääni sanoi: “ Ups!” Jokin oli selvästikin pielessä.
Poika ryntäsi takaisin huoneeseen, kompastuen ja Rimi jäi ovea pitelemään.
Andromeda hymähti, ja veti kiiltäväpintaisen ja erittäin terävän tikarinsa esiin, hiveli sitä hetkisen, ja kommentoi sitten.
“Minäpä taidan jättää tämän huvin väliin. Sillä minähän en näitä sotureita itse asiassa tänne houkutellutkaan”, hän naurahti, otti pari askelta taakse huoneessa ja syöksyi sitten haisevaan ja suureen vaatekomeroon, jonka oven sai sisäpuolelta salvattua kiinni, ja senhän hän salpasikin.
Ja olipa komerossa turvallista. Andromeda melkein jo myhäili voitolleen.
Kuinka aasa soturit ryntäisivät huoneeseen, ja löytäisivät sieltä rosvon kätyreineen, mutteivät Andromedaa, jota he eivät ikävä kyllä olleet saaneet kiinni koskaan. Niin näppärästi oli neito aina paennut.
Ja tälläkin kertaa oli hänellä loistava piilopaikka, hikinen komero.

Hetkinen, miksi se edes oli hikinen? Ihmeellinen hienhaju valtasi hänen nenänykerönsä. Varovasti Andromeda kyykistyi komerossa ja tunnusteli sen pohjaa, hänen kätensä osui johonkin nahkaiseen, ja isoon. Kun hän liikutti kättään sivummalle, osui hänen kätensä jälleen johonkin nahkaiseen ja isoon, ja vielä kolmannen kerran kun hän kättään liikutti, osui se johonkin nahkaiseen ja isoon.
Andromeda kyyristyi katsomaan näitä kolmea nahkaista ja isoa esinettä tarkemmin.
Kanootteja, selvästikin. Ei kun, hetkinen, KENKIÄ! Ne olivat Ryhävalaan suuria kanoottimaisia kenkiä! Andromeda tukahdutti parkaisunsa. Se, joka tässä huoneessa piti lymypaikkaa, rakasti kenties kanootteja erittäin paljon. Tai sitten suuria kenkiä!
Andromeda kuitenkin kuunteli jännittyneenä aasoja, jotka kovasti yrittivät huoneeseen murtautua. Hän itse oli kovin tyytyväinen lähestyvään pelastumiseensa….

// //

“Varsin nokkelaa sanoisinko.” Rímíer kääntyi katsomaan hetkeksi Androa, ja kerrankin mielissään. Kerrankin tuo pistelevä niljakas neitokainen ei ollut piikittelemässä miestä, vaan pikemminkin kehumassa. Tämä oli harvinainen tilaisuus, mutta sitä ei tietenkään kestäisi pitkään. Ei jos kyse oli tuosta haltiattaresta. Ja siinähän herra oli kerrassaan oikeassa. Rímíerin koittaessa pidellä sotilaita poissa huoneesta, neitokainen keksikin piiloutua läheiseen komeroon. Rímíä puolestaan nauratti ajatus, sillä hän todellakin tiesi mitä tuo komero piti sisällään. Haisevia jättimäisiä kanootti kenkiä, joista Andromedalla olikin jo kokemusta. Kyllä hän pärjäisi.
”Onnea vaan kaapissa kykkimiseen.” Herra huudahti naiselle vielä perään, ennen kuin nuo kirotut sotilaat mursivat oven ja lennättivät Rímíerin maahan.

Raevan nosti hitaasti toista kättään miekkansa kahvalle ja tuijotti muutamaa sotilasta silmästä silmään. Nulikka ei todellakaan pitänyt miekkaansa tarttumisesta, hän oli enemmän magian kannalla vaikkakin väsyisi nopeammin, mikäli joutuisi käyttämään magiaa hyvinkin paljon. Rímíer ei puolestaan harkinnut miekkaansa tarttumista. Herra repäisi vain sapelinsa tupestaan ja tuikkasi heti yhden keula rivin sotilaista kuolleeksi.
”Vieläkö on muita halukkaita?” Herra sanoi innokkaasti silmät säihkyen ja Raevan pudisteli päätään vieressään. Tuo mies ei osaisi koskaan, tulevaisuudessakaan, harkita tekemisiään sen kauempaa.
”Hankkiudut vain pahempiin ongelmiin jos jatkat tuohon malliin.” Rae tuumasi ja sai väistettyä kun herra yritti sohaista nulikkaa miekallaan. Tästä lähin nuorukainen älyäisi pitää turpansa kiinni, eikä möläyttelisi taivaan tuuliin sopimattomia kommenttejaan. Ei ainakaan Rímíerille

Ensimmäisen sotilaan kaaduttua kivenä maahan merkitsi kunnon metakan alkua. Sotilaat takarivissä huudahtelivat jotain, eivätkä säästelleet sanojaan. Eivätkä myöskään tekojaan. Rímíerille hetki vaikutti olevan elämänsä tilaisuus ja mitä innokkaammin sotilaat yrittivät päälle käydä miekkojensa kanssa, sitä innokkaammin ja vauhdikkaammin herra vastasi ja tuikkaili huoneen ovesta pursuavaa joukkoa lattialle. Rae puolestaan seisoi sivussa ja hivuttautui hiljattain lähes huomaamatta kaapin luokse, jonne Andro oli kadonnut.
”Oletko varma että viihdyt siellä enää yhtään pitempään?” Rae ehti kysyä ja kääntyä katsomaan sotilas joukkoa päin, saaden yllättäen kovan iskun rintakehäänsä ja syöksähti kaapin täysin lahosta ovesta sisään, suoraa Andromedan syliin. Nulikka oli vähällä punastua täysin, mutta sysäsi itsensä pystyyn ja pienen kädenheilautuksen seurauksena heitti sotilaita itsestään kauemmas. Nulikka ei vaivautunut enää ottamaan yhtään iskua vastaan, eikä sen vuoksi kääntynyt naiseen päin.
“Oletko kunnossa? Tarkoitan… enhän satuttanut sinua…” Rae koitti sönköttää ja yritti samalla seurata kun Rímíer kahakoi koirien kanssa.

//Sori ihan kamalasti etten oo kirjottanu Aida kulta :’<< Cura pahoittelee ihan hirveesti…//

Andromeda kyyristeli komerossa pidellen nenäänsä, yrittäen epätoivoisesti kuunnella mitä muualla huoneessa kuului. Äänet kuuluivat kuitenkin vaimeina, ja niistä oli hankala saada selvää. Olipa komerossa paksut seinät? Äänieristetyt kenties! Andromeda oli parkaista epäonnestaan, kunnes sai mieleensä sen loistavan kikan, miten seinän kuin seinän läpi pystyi salakuuntelemaan, lasi ovea vasten, ja korva sitten siihen, niin johan kuului hyvin! Harmi vain ettei Andromedalla ollut lasia! Hieman apeana hän katsoi allansa olevaa suurta kenkä valikoimaa, ja oli varma että kunnon KANOOTTI kenkä kyllä hölmön lasin korvaisi. Niinpä Andromeda tarttui kuin tarttuikin yhteen kengistä ja nosti sen SEISOMA asentoon komeron ovea vasten.

Pidellen tiukasti nenästään, hän ujutti varovasti korvansa kenkään, ja johan kuuluikin hyvin. Harmi vain, että se mitä hän kuuli, ei ollut kovin mieleistä: ”Onnea vaan kaapissa kykkimiseen.” Rímíer herra näköjään halusi lohduttaa häntä kohtalostaan, joutua haisevien, seisovien kanoottikenkien ympäröimäksi. Sehän oli selvä.
Andromeda irvisti pahansisuisesti, kunnes pääsi aukomaan suutaan.
“Ei tässä mitään onnea tarvita! Hajueristystä pikemminkin!”, hän huudahti koppavasti, ja jos Rimier olisi sillä hetkellä hänet nähnyt, olisi hän myös huomannut ovelan virneen neidon kasvoilla. Hyvin itsetietäväisen sellaisen.

Hän kuuli ryminää, kun nuo sotilaat rynnistivät huoneeseen. Ja möykkää, kun Rimier selvästi vastusti heitä, haluamatta antautua. Luultavasti tämä yhden näistä sai kaadettua, kun pian tämä huudahti: “Vieläkö on muita halukkaita?”
Andromeda irvaili komerossaan, korva kengässä. Jossa oli vettä.
Hetipä Androlle mieleen juolahti sellainen leikki, kuin vettä kengässä.
Harmi vain, että riemastuttava muisto tuosta vanhasta kivasta leikistä loppui siihen, kun Andromeda tajusi, ettei se ollutkaan vettä, vaan vihreää jalkahikeä, jota oli käyttöjen jälkeen kertynyt rutkasti. Se oli vetistä velliä, joka yritti löytää reittiään hänen korvakäytäväänsä.

Hänen ei kuitenkaan kauaa tarvinnut tapella jalkahikeä vastaan, kun hän kuuli Raevanin äänen jostain lähettyviltä. “”Oletko varma että viihdyt siellä enää yhtään pitempään?”
Andromeda oli juuri vastaamassa, kun löysikin toisen jo sylistään, jolloin kenkä kirposi hänen kädestään, kääntyi seisomaan ylösALAISIN suoraan Raevanin päänpäälle, tihkuttaen jalkahien Andron korvan sijasta sinne.
“Ajattele, että se on vain hoitoainetta”, neito virnisti pakostikin Raevanille, ajatellessaan tuota sotkua.

Pian toinen kuitenkin tajusi sysätä itsensä pystyyn, pois hänen sylistään. Ja kysyikin vielä, oliko Andromeda kunnossa. Neito hymähti vähättelevästi toisen kysymykselle.
“Samaa voisi kysyä sinulta”, hän sanoi nyökäten toisen päätä kohti, jossa seisoi väärinpäin kenkä, josta taas valui jalkahikeä, jolla näytti olevan syövyttäviä ominaisuuksia.
“Varo, tuo hoitoainehan syövyttää vielä nahan päästäsi!”, Andromeda kirkaisi, kun jalkahiki alkoi kuplia vihreänä. Ei se tainnut pelkkää pahaista jalkahikeä ollakaan!


// HIHIIHIHIHIHHIHII TÄSSÄ SE NYT TAAS ON. TOIVOTTAVASTI KELPPAA !! : DD //

//AIDA KULTA SUN TEKSTIT KELPAA AINA <33 oli ne sitte millasia tahansa ^^//

“Ei tässä mitään onnea tarvita! Hajueristystä pikemminkin!” komerosta kuului naisen tuskastelu, ja Rímíer vain naurahti perään. Hän oli iloinen siitä ettei hän itse juuri sillä hetkellä kykkinyt komerossa. Andromedan ääni kuului hyvin heikosti kaapista. Oliko kaappi äänieristetty, paksuseinäinen, erittäin haiseva komero vai oliko Rímíer tulossa kuuroksi. Viimeisen vaihtoehdon herra sulki kokonaan mielestään. Hän ei ollut kuuro, vika oli selvästi kaapissa ja joskus hän vielä korjaisi tilanteen toisin. Tai oikeastaan… käskisi Raen tai kapakan isännän tehdä sen puolestaan. Rae osaisi sen homman luultavasti käden käänteessä eikä Rímín tarvitsisi liata käsiään kyseisen takia.

Hetken herrasta alkoi tuntua, että jäisi pahasti alakynteen. Sotilaat vain rynnivät ja huitoivat onnettomasti miekoillansa, välillä mihin sattuu. Toki Rímíer oli muutamia iskuja itseensä sallinut osuttavan, muttei ollut onnekseen loukkaantunut sen pahemmin. Nyt nulikasta olisi hyvin apua, mutta tietenkin ääliö yritti selvästi iskeä Andromedaa vieressä. Hölmö pojan nulikka… saisi vielä kunnon opetuksen ja tukkapöllyn tuosta hyvästä. Jos ei naiselta, niin ainakin herra ISO näyttäisi kuka porukassa oli pomo.

Aluksi Raevan ei ollut edes huomannut kenkää päässään, joka valutti sisästään ihreää mönjää hänen hiuksiinsa. Kunnes pisara tippui hänen nenälleen, oli tilanne toinen.
”Mitä hemmettiä?!” Nuorukainen tuumasi kovaan ääneen ja nosti kengän päästään, sen jälkeen tunnusteli mitä mömmö oli saanut aikaan hänen hiuksilleen. Hänen sinimustat hiuksensa olivat yltä päältä vihreässä liejussa, mikä osoittautui erittäin voimakkaaksi - hapon tasoiseksi - jalka hieksi. Oliko tämä aikaisemman valaan tekosia vaiko ei, siitä täytyi ottaa selvää. Mutta pahemmin Rae pelkäsi hiustensa kohtaloa. Nulikka yritti sättiä käsillään vihreää jalka hikeä pois hiuksistaan minkä kerkesi, ja onnekseen sai suurimman osan hutkittua lattialle, johon oli ilmestynyt koloja. Nuorukainen nielaisi ja alkoi sättiä hiuksiaan vielä lujemmin. Hänhän ei hiuksiaan menettäisi.

Hetken heiluttuaan kuin mielipuoli konsanaan, Rae tunnusteli hiuksiaan. Ne olivat lytyssä ja kummallisen näköiset vihreän takia, mutteivät jostain syystä olleet kärynneet taivaan tuuliin niin kuin hän oli odottanut. Toista oli pojan päänahka, jota pisteli ilkeästi ja vaikkei sitä komean hiuspehkon alta erottanutkaan, se oli kuin pihlajanmarja, punainen kuin mikäkin. Poika kurottui ottamaan kenkää lattialta ja viskasi sen Andromedaa päin niin, että vihreä mömmö sai myös Andromedan paidan sotkeutumaan vehreään sävyyn.
”Jäät velkaa… joten siitä syystä lähdetkin kanssani tanssiaisiin…” Rae tuumasi hymyillen pirullisesti ja jäi tuijottamaan toista.

Toinen oli Rímíerin tilanne. Erittäin pahasti alakynteen jäänyt herra survaisi miekalla viimeisen vetonsa, joka aiheutti pahaa vahinkoa erityisesti keulan sotilaille. Tuon tehtyään Rímíer kääntyi kohti huoneen ikkunaa ja juoksi sitä päin yrittäen hypätä siitä ulos.
”Hahhaa! Ettepäs saa minua kiinni!” Herra ehti huudahtaa, lennähti ikkunasta ulos, muttei ilman ongelmitta. Nimittäin toinen hänen saappaistaan oli jäänyt ikävästi kiinni ikkunan karmeihin, eikä suostunut lähtemään irti.
”Että pitikin sattua…” Rímíer tuumasi ärtyneesti ja murahti, laittoi kädet puuskaansa ja jäi roikkumaan ikkunasta pää alaspäin, kuin lepakko konsanaan. Hän oli varma että sisällä tuo kaksikko ja sotilasjoukko nauraisivat itsensä kippuraan. Rímín onneksi… hän ei olisi näkemässä sitä kun toiset tuijottelisivat hänen jalkaansa ikkunasta.

//Tuli mielekiintonen loppu . DD//

Andromeda tuijotti hyvin huolestuneena Raevanin sauhuavaa päänahkaa, samalla kun poika yritti hätäisesti irrottaa tahnaa päästään. Andromeda puri huultaan mietteliäänä mitä hänen pitäisi tehdä. Toinen tuskin kiittäisi häntä hiuksettomana. Hän virnisti ajatukselleen, ja ponkaisi ylös hänkin komerosta. Upeat kanoottikengät, joita komerossa seisoi ainakin viisi, Andromeda nosti sieltä ripeästi sivummas, ja ohjasi askeleensa sitten komeron sivulle. Muutamat soturit olivat nimittäin huomanneet Raevanin ongelman hiustensa kanssa, ja päättäneet käyttää tilaisuutta nyt sitten hyväkseen.

Sanallakaan varoittamatta, Andromeda päätti puolustautua suurella kaapilla, keräten kaikki voimansa hän kumosi sen hyökkäysvalmiina olevien sotilaiden niskaan, jotka huusivat hulluna. Andromeda itse nousi kumotun kaapin päälle seisomaan, niin kuin voittajilla oli tapana nostaa toinen jalkansa kaatuneen vihollisen päälle, ja rummuttaa sitten rintaansa.

Ikäväkseen Andromedan rummutus jäi hieman keskeneräiseksi, kun Raevan yllättäen heitti häntä sillä ällöttävällä sukkamehuisella kengällä. Andromeda huudahti epätoivoisesti, mutta vihreä mössö levisi hänen paidalleen.
"Jäät velkaa… joten siitä syystä lähdetkin kanssani tanssiaisiin…” , Raevan tuumasi, hymyillen oikein pirullisesti. Oli tuokin tapa pyytää tanssiin!
Toisaalta Andromeda tajusi, ettei hänellä ollutkaan vielä paria. Niin kiire oli ollut.
Niinpä hän virnisti pirullisesti toiselle takaisin, hypähti tämän eteen ja tarttui tätä olkapäästä retuuttaen yöpaidan, jonka Rae oli päälleen tunkenut silloin, kun oli esittänyt äkäistä ukkoa käytävässä epäonnistuneesti Aasa sotureille, pois toisen päältä.
“Vain jos lainaat yönuttuasi”, Andromeda vastasi yhä virnuillen toiselle, ihaillen sitten hetken ällöttävän sinistä paitaa, sysäten sen sitten kuitenkin itsensä päälle.

Harmi vain huoneessa ei enää ollut kaappia, jonka kätköissä Andromeda olisi voinut hivuttaa sen tahriintuneen paidan, joka kupli vihreää mössöä pois alta, niinpä hänen täytyi tyytyä huoneen nurkkaan. Kun hän sitten piteli vihreäksi muuttunutta syöpynyttä paitaansa nenänsä edessä, tarkkaillen siihen aiheutunutta tuhoa, hän irvisti, ja viskasi sen sitten huolimattomasti olkansa yli, ja se sattui ihan vahingossa vain, lentämään päistikkaa ikkunaan, jääden riippumaan Rimieristä, joka riippui ikkunasta.

Hieman yllättyneenä Andromeda katsahti ikkunaan, huomaten aikaan saannoksensa, ja repesi sitten nauramaan railakkaasti. “Minun puolestani voitte pidättää tuon herran, tuolla ikkunassa!” hän naurahti sotureille, jotka ottivat uhmakkaita askelia ikkunaa kohden, aikoen onkia Rimin sieltä ja viedä putkaan, Ikäväkseen osa heistä kääntyi myös Androa kohden.
“Sinä myös, tyttö”, he murahtivat ja jakaantuivat kolmeen osaan, joista ilkeästi virnuilevat kohti Rimiä ikkunassa, mielipuolisesti virnuilevat kääntyivät Raen suuntaan, ja ne joiden katse oli kiero ja virne kuin ankerias merihädässä, ojentelivat käsiään kohti Androa.


///AAAAAAAAAAWWW <33 //

“Vain jos lainaat yönuttuasi” Rae hymähti ja nosti kätensä ylös jotta nainen olisi saanut hivuttaa sen pois hänen päältään. Nulikka oli enemmän kuin iloinen päästessään tuosta inhottavan sinisestä yömekosta eroon, kun ei aikaisemmin sitä ollut keksinyt edes riisua päältään. Tuskin olisi edes ehtinyt. Katse kiinnittyi ikkunasta roikkuvaan Rímíeriin, jonka jalka tosin ainoastaan ikkunan reunasta pilkotti. Kun sotilaat lähtivät lähestymään hänen isäntäänsä, Rae tuikkasi väliin.
“Hetkinen. Ette saa häntä koskaan ylös käsipelillä, joten antakaas kun autan.” Rae virnuili ja muutamalla käden heilautuksella sai herransa nostettua ylös ikkunasta. Hän oli suorastaan iloinen saadessaan auttaa jotakuta, ja mistäs sotilaat keksisivät häntä tuosta hyvästä ottaa kiinni.

Rímíer laskeutui kädet puuskassa, pää hieman punaisena sotilaitten eteen ja ojensi käsiään noille.
“Viekää minut äkkiä täältä pois, ja katsokaakin ettette päästä Andromedaa samaan häkkiin kanssani.” Herra pauhasi ja oikein tyrkytti käsiään sotilaitten suuntaan, mutta loi samalla vihaisen mulkaisun nulikkaan. Tästä Rae saisi vielä kuulla.

Rae vihelteli hetken paikallaan ja heilui tyhmänä. Aluksi kun kukaan ei häneen käsiksi keksinyt käydä, pako tie vaikutti olevan liiankin lähellä. Mutta juuri silloin Raen ajatukset paosta harhautuivat, kun joku tarrasi tätä hiuksista ja vetäisi kovalla vauhdilla ylös. Hyvä ettei pojan nulikka kukkakeppi lentänyt kattoon siitä seurauksesta. Toinen oli kai arvioinut hänen hentoisen olemuksensa väärin.
“Ja myös sinä nulikka tulet mukaamme.” Kerrankin Rae saattoi olla tyytyväinen, kun - joku Rímíerin lisäksi - kutsui häntä nulikaksi. Pojan olisi tehnyt mieli jopa kiittää, mutta kun toinen tuolla tavalla kovakouraisesti häntä hiuksistaan piteli, niin kiitokset saivat luvan unohtua.

Lähes pyynnönomaisesti Rae katsahti vartijaa ja vaivoin yritti nyökätä Androa kohtaan.
“Kai hän tulee Rímíerin kiusaksi samaan selliin?” Mitä… oliko Rae ihastunut, vai miksi nulikka näin tahtoi. Vaikka olisikin, ei hän sitä kenellekään myöntäisi. Vaikka joku työntäisi hänen päänsä tuohon vihreää jalkahikeä sisältävään kenkään, ei onnistuisi avaamaan nulikan suuta.
“Ei missään nimessä!” Kuului herran valittava voihkaisu, kun sotilas nyökkäsi ja katsahti Rímíä, joka näytti nyt huonommalta kuin ikkunasta roikuttuaan. Ilmeisesti Rae oli saanut kostettua kaiken tuon aikaisemman, ja siitä hänen sietäisi iloita, vaikkapa Andromedan kanssa tanssiaisissa. Mutta ensin täytyi suunnitella pako sellistä takaisin vapauteen.

//Rae ihastunut . DD <33//

Andromeda oli hyvin tyytyväinen uuteen siniseen yömekkoonsa. Olihan se kauniin sininen! Ja sininen sattui olemaan tämän kevään muotiväri, onneksi. Muuten Andromeda olisi varmaan hirttänyt Raevanin niistä jäljellä olevista hiuksistaan kattoon, siitä hyvästä, että toinen oli ottanut asiakseen sotkea hänen oikean, hienolaatuisen paitansa vihreään mössöön.

Yllättäen Raevan innostui auttamaan Aasoja Rimierin vangitsemisessa, nostamalla tämän muutamalla käden heilautuksella ylös ikkunasta.
“Viekää minut äkkiä täältä pois, ja katsokaakin ettette päästä Andromedaa samaan häkkiin kanssani.” Rimier pauhasi, ojentaen jopa kätensä sotureille! Jopas jotain, luovuttipa herra Rimi nyt nopeasti. No, sehän ei ollut Andromedan ongelma. Hän vain naurahti kuivasti miehen kommentille, avaten sitten suunsa. ”Mihinkään häkkiin, en ole tulemassakaan”, hän sanoi hiven ivaa äänessään. ”Ainut joka täältä tänään häkkiin joutuu olet sinä --”, Andromeda naureskeli, mutta hänen lauseensa sai hienoisen katkon, kun hän huomasi jotain.

Joku sotureista oli tarrannut Raevania hiuksista, ja vakuutti pojan nulikan joutavan mukaan häkkiin. Andromedan kasvoille nousi hapan irvistys, kun hän jatkoi lauseensa loppuun: “-- tai oikeammin, sinä ja oppipoikasi”, hän lausahti kepeästi. Hiipi sitten pari askelta taaksepäin, huoneen ovelle, joka oli jäänyt vartiotta, kun soturit olivat rynnänneet ikkunalle Rimierin luokse.
Hitaasti, mutta näppärästi hän katosi ovesta käytävälle, ehtien kuitenkin kuulla, Raevanin viimeisimmät sanat: ”Kai hän tulee Rímíerin kiusaksi samaan selliin?” ,minkä jälkeen korviin kaikuivat Rimierin vastalauseet. Andromeda naurahti oven takana, huudahtaen vielä reippaasti. ”Voi, olen pahoillani, mutta tänään eivät sellit minua kutsu!”

Samassa neito lähti rynnistämään suoraan kohti käytävän päätä, portaikkoa ja uloskäyntiä koko rakennuksesta. Ikäväkseen hänen kasvonsa kuitenkin yllättäen törmäsivät johonkin hyllyvän pehmeään ja limaisen hikiseen. Kun neito kohotti katseensa, näki hän siinä Ryhävalaan, jonka kädet olivat selän taakse sidottu ja häntä ohjaili muutama muu Aasasoturi. Andromeda voihkaisi epäonneaan, kun nämä soturit päättivät kiistämättä hänetkin vangiksi ottaa. Nopeasti neito pyyhkäisi Ryhävalaan hiet kasvoiltaan, jotka olivat hänen kauniille kasvoilleen tulleet vain siksi, kun neito nyt oli tämän vatsaan törmännyt, jonka jälkeen hänenkin kätensä sidottiin. Nämä kaksi johdatettiin takaisin huoneeseen, jossa Rimi ja Rae yhä olivat.

“Muutinkin mieleni, haluan sittenkin kanssanne selliin!”, Andromeda toitotti tekopirteä hymykasvoillaan, ja virnistys sen kuin kohosi kun hän katsoi Rimieriin. “Tosiaan, jos siis et samaan selliin kanssani halua, onhan sinulle aina seuralaiseksi arvoisa Muhammed! Mitäs siihen sanot?”
Samassa soturit vaihtelivat kuiskuttelevia sanoja keskenään, ilmoittaen sitten kuuluvaan äänen, että olisi aika lähteä kohti Vanki-Tyrmiä.

//AAW ONPA RAE LUTUNEN, NULIKKA <3 JÄRKKY URPO TEKSTI TTÄÄ ON ! : DD //

//TÄTTÄRÄRÄÄ!! CURA TEKI SEN ^^//

”Ainut joka täältä tänään häkkiin joutuu olet sinä -- tai oikeammin, sinä ja oppipoikasi” Rae kuuli kun Andromeda lausahteli sanojaan ilmoille, joista Rímíer ei ollut innoissaan. Vaikutti siltä että vihdoin herran päreet olivat poltettu loppuun eikä tuolla ollut enää mitään sanottavaa tilanteeseen. Saattoi jopa erottaa hivenen Rímín kasvojen sinertyvän pelkästä sanattomuudesta. Raevanista se näytti huvittavalta, eikä hän olisi osannut odottaa sellaista isännältään. Päinvastoin. Hänenhän tässä olisi pitänyt sinertyä kun hiuksista revittiin ja kummasteltiin nulikan hentoisuutta. Olihan häntä höyheneksi sanottu, mutta ei Rae osannut odottaa sen näin mielenkiintoista olevan. Sivusilmällä hän katsoi kun Andro livahti yllättäen pois huoneesta ja sai Rímíerin voimaan vielä huonommin kuin hetki sitten. Olivat kyllä herran pasmat nyt aivan sekaisin.

”Joko lähdetään?” Rímíer kysäisi edessään seisovalta mieheltä joka mittaili häntä arvioivasti katseellaan. Haltia herran ääni oli kuin haudasta nousseen zombin konsanaan ja tuon ilmeestä olisi voinut sanoa samaa. Raen olisi tehnyt mieli mainita asiasta, mutta oletti saavansa köniin kuitenkin kaltereitten takana Rímíeriltä siitä hyvästä. Kyllä se muutenkin toteutuisi, olihan hän tyrinyt vaaleansinisen yömekkonsa kanssa niin komeasti. Nulikka ei tulisi koskaan unohtamaan sitä. Rímíer kävi hetki hetkeltä levottomammaksi ja potkaisi vihoissaan lattialla lojuvaa SEISOVAA kenkää seinän vierustaan. Rae seurasi tuota silmillään kun joku taas kiskaisi häntä hiuksista ja lähti marssittamaan huoneen ulkopuolelle.

“Muutinkin mieleni, haluan sittenkin kanssanne selliin!” Rae kuuli yllättäen, eikä voinut erehtyä äänestä. Huoneeseen saapui pari sotilaita, jotka pitelivät Androa tiukasti otteessaan.
”Tulit sittenkin takaisin. Tämäpä mahtava yllätys.” Rae ivaili ja virnisti haltiattaren suuntaan niin kiusallisesti kuin vain osasi. Hetki nulikan sanojen jälkeen hänet tökättiin Andromedan vieressä seisovan toisen sotilaan luokse, joka ei tietenkään osannut tarttua nulikkaa muualta kuin… hiuksista. Ovesta ryntäsi mies ilmoittamaan että vankeja olikin kolmen sijasta neljä. Rímíer kuunteli tarkasti sotilaitten sanoja, erottaen jotain seisovista kengistä ja valaasta. Hetken herra sai pohtia ketä mies tarkoitti, lopulta hahmottaen ryhävalaan kuvioihin.

Herran silmät pyöristyivät palloiksi ja Rímí tarrautui kiinni miehen rintapielestä kauhuissaan.
”Ette ikinä tunge minua ryhävalas muhammedin kanssa samaan häkkiin!! ETTE IKINÄ! Olkaa niin kilttejä!” Rae oli varma että jos haltiaherra ei saisi sanojaan todeksi, hän polvistuisi ja pyytelisi vielä lisää armoa. Sen hän sentään tunsi isännästään, ettei tuo antanut helposti periksi. Nulikka jäi taas ajatuksiensa vangiksi tuijottamaan sotilaita ja Rímíeriä valittamassa heille, kunnes joku kiskaisi hänet liikkeelle. Ilmeisesti samoin kävi myös Andromedalle, mutta Rímín kohtaloa jäätiin vielä pohtimaan huoneeseen.
”Kai muistat vielä että lupasit lähteä kanssani tanssiaisiin.” Rae varmisti vielä viekkaan hymy kera, ettei Andromeda suinkaan ollut unohtanut kyseistä.

//KHIII ^^ tönkköä tekstiä mutta menkööt//

Siinä Andromeda seisoi, kuin seisova kenkä, närkästyneenä, samassa huoneessa Rímíerin ja Raevanin kanssa. Hänen kätensä oli sidottu selän taakse, mutta tekopirteä virnistys oli kohonnut neidon kasvoille. Epätoivoaanhan hän ei kyllä Rimille ikinä näyttäisi. Siispä hän lausahtikin yhtä tekopirteästi, kuin virnuilikin: “Muutinkin mieleni, haluan sittenkin kanssanne selliin!”
Oikeasti Andromeda ei voinut sietää vankityrmiä, niissä tarjoiltiin huonoa ruokaa, ja hygienia puoli oli kaikkea muuta, kuin parhaimmillaan. Millä hän harjaisi kauniit hiuksensa? Millä hän pesisi hampaansa? Tai muutenkaan kävisi kylvyssä? Valhallan vankityrmät olivat tunnetut siitä, että ruokaa siellä kyllä tarjoiltiin, muttei oikeastaan mitään muuta. Edes pesuvettä.

”Tulit sittenkin takaisin. Tämäpä mahtava yllätys.”, hän kuuli Raevanin ivallisen kommentin, pojan nulikka vielä kehtasi virnuilla hänen suuntaansa.
Andromeda kuitenkin tyytyi naurahtamaan kuivasti, ja virnistämään vähintäänkin yhtä ilkikurisesti takaisin.
Pianpa Raevan olikin jo töytäisty Andromedan viereen, jossa joku sotureista tarttui tätä jälleen mukavan vaihtelun vuoksi hiuksista.

Muutamat soturit saapuivat ilmoittamaan vangitusta Muhammedista, ja kun Andro sitten käänsi katseensa Rimieriin, sai hän kokea yllätyksen.
”Ette ikinä tunge minua ryhävalas muhammedin kanssa samaan häkkiin!! ETTE IKINÄ! Olkaa niin kilttejä!”
Andromeda saattoi jopa epäillä, että Rimi oli kauhuissaan. Tätä näkyä hän ei ollut koskaan uskonut näkevänsä, Rimieriä anelemassa.
Kylläpäs oli onnenpäivä, Andromeda tunsi itsensä hyvin voitokkaaksi.

“Olen vakavasti sitä mieltä, että Rímíer pitäisi sijoittaa Muhammedin kanssa samaan selliin, he kun ovat ikään kuin pariskunta”, Andromeda tokaisi yllättävän asiallisella äänellä, kääntyen tuijottamaan häntä pitelevää soturia, hivenen aneleva, mutta keimaileva ilme kasvoillaan. Kun neito sitten vielä iski tälle silmää, mumisi soturi hämmentyneenä, mutta jokseenkin riemastuneena. “Ömm, jos asia kerta on näin, täytyyhän Rímíer sitten sijoittaa Muhammedin kanssa samaan selliin.”
Andromeda nyökkäsi kiitollisena, ja kääntyi sitten virnistämään oikein ilkikurisesti Rimieriin päin.

Äkkiä Raevan kiskaistiin liikkeelle, jonka perään hänetkin.
”Kai muistat vielä että lupasit lähteä kanssani tanssiaisiin.”, Raevan kysyi, viekkaan hymynsä kera, mikä sai Andromedan hymähtämään.
“Voi, olin jo melkein unohtaa! Hyvä kuitenkin, että virkistit muistiani”, hän tokaisi melkeinpä teatraalisesti, virnistäen tietysti lauseensa perään, kuinkas muutenkaan.

//CURA TEKI SEN<33 Aida saapui taas tönkköilemään^^//

“Ai. Vai pariskunta.” Rímíer pohti ääneen ja katsahti Andromedan suuntaan pelottava virne suullaan, kuin kertoakseen - odotas kun pääsen sinuun käsiksi - joka pitikin hyvin varmasti paikkaansa. Ainakin niin nulikka kuvitteli. Mikäli hänen isäntänsä saisi yhtään vihiä siitä, että Raevanilla oli omia suunnitelmiaan Andron varalle, tai niin hän ainakin kuvitteli, syntyisi siitä mitä suurin sota ja elämöinti aikoihin.
“Ömm, jos asia kerta on näin, täytyyhän Rímíer sitten sijoittaa Muhammedin kanssa samaan selliin.” Vartijan lisätessä vielä perään, Rímíer koitti repäistä itsensä irti toisen sotilas hyypiön otteesta. Herran olisi todellakin kovasti mieli vetää jotakuta lättyyn ja lujaa. Ilmeisesti hänen ympärillään olevat sotilaat aistivat herran yhä vain aggressiivisemmaksi menevän luonteen ja paiskasivat Rímíerin maata vasten, ja asettuivat muutamat istumaan jopa hänen päälleen pitääkseen hänet paikallaan. Sitä kuitenkaan Raevan ei ollut näkemässä, koska hän marssi tiuhaan tahtiin Andro vierellään alas portaikkoa. Ties vaikka nulikka olisi hajonnut täysin ja jäänyt niille sijoilleen.

Portaita alas astuessaan, Raevan oli ehtinyt keriä pakosuunnitelman jo mieleensä. Hänhän ei isäntäänsä tietenkään siihen sotkisi, mutta Andromedan kyllä, ja mielellään. Hyvin mielellään.
”Anteeksi, MUTTA, voisitteko päästää toisesta kädestäni irti että saisin siirrettyä hiuksia silmiltäni?” Raevan yritti keplotella kättään irti vartijan otteesta mutta turhaan. Pojan koltiainen sai vain osakseen ylimääräistä huomiota, ja yksi sotilaista oli vähällä mätätä häntä kuonoon yrittäessään vaivoin siirtää pientä hiustupsua pois Raen silmiltä.
”Hetkinen herra, tekisin sen mieluusti itse.” Rae sanoi kulmiaan rypistäen ja oli vähällä näyttää kieltään sotilaalle joka vaikutti hiukan säikähtäneeltä. Ehkä hän oli enemmänkin. Kunpa vain Rae olisi saanut mennä mittailemaan miehen pulssia ja nauraa räkättää päälle. Juuri nulikan tapaista. Nauraa pienimmällekin.

Kun Rímíeriä ei alkanut hetkeen kuulumaan ylhäältä alas, sotilaat keskustelivat jotain hepreaa keskenään ja lopulta viittoilivat Androa ja Raea kiinni pitelevää sotilasta asettumaan pihalle odottamaan, jotta itsepäinen herra saataisiin mahdollisesti alas vielä tämän päivän aikana. Rímíerin tuntien, siinä saattaisi kestää hyvinkin, hyvinkin pitkään. Mahdollisesti. Ei välttämättä. Vartija seisahtui hieman ovesta kauemmas ja jäi tuijottamaan hölmönä kapakan tyhjää seinää. Muutamia pisaroita rapisi Raen hiuksiin ja hänen pienelle nenälleen. Nulikan mielestä se oli kuin oikea peruna, mutta useimmat olivat kehuneet sitä jopa söpöksikin. Siitä Raevan oli erimieltä.
“Voisitko nyt päästää toisen käteni irti, että saisin kuivattuani nenäni?” Kananaivo… Rae tuumi heti sen jälkeen kun oli sanansa ilmoille päästänyt. Hän tuli miettineeksi, miksi sanoi tahtovansa kuivata - nenänsä. Ilmeisesti kuitenkin vartijakin oli tarpeeksi pöljä tajutakseen sitä, joten päästi nulikan toisen käden irti. Rae oli kuin olisi pöyhinyt hiuksiaan, samalla veti vartijaa oman mielensä mukaisesti hieman sivummalle perässään. Nulikka ei ollut aivan varma tajusiko Andro mitä hän oli tekemässä, mutta samapa se pojalle oli.

Hieman kauempana kapakkaa vartija, joka piteli edelleen kaksikosta kiinni, tajusikin pian ajautuvansa yhä vain kauemmas paikasta, jossa hetki sitten vielä oli seissyt. Päättäväisesti hän lähti hinaamaan kaksikkoa takaisin kapakan edustan suuntaan, ja totta kai Rae pisti vastaan. Syntyi kiivashenkinen kamppailu kumpaan suuntaan sitä nyt oltaisiin oikeasti menossa ja vartijalle se näytti olevan yhtä hupia.
“No nyt en enää jaksa.” Rae tuumi lapsenmielisenä ja napsautti kerran sormiaan. “Hyvää yötä.” Vartijan ote lipsui irti ja pian herra nukkuikin somassa käärössä maassa.
“Ei se voinut olla niin helppoa.” Rae tuumi jälleen ääneen, samalla kun tuon ilme oli vetäytynyt mitä omahyväisimpään hymyyn. Se näytti suorastaan jo pelottavalta. Liiankin omahyväiseltä. Raevan väräytti pienesti siipiään viittansa alta ja samalla vilkaisi ylös. Huoneesta, josta heidät oli rahdattu ulos, kuului epämääräisiä huudon ja itkun sekaisia ääniä. Ne kuulostivat hyvin vahvasti Rímíerin ääniltä, ja se sai Raen naurahtamaan jotenkin typerän oloisena.
“Taidan ottaa lopputilin Rímíerin palveluksista.” Rae sanoi päättäväisesti ja rapsutti päätään. “Mitähän sitä sitten lähtisi tekemään?” Nulikka vielä herkesi tuumimaan ääneen ja vilkuili odottavasti Andron suuntaan. Hänen täytyi myöntää itselleen, että viihtyisi vallan mainiosti Andron seurassa, mutta olivatko tunteet vain toispuoleisia.

//MYÖNNÄN… MENNNNIIII YLLLIIII .D//

Andromedaa retuutettiin Raevanin rinnalla alas rösöistä portaikkoa, josta herra Ryhävalas oli jo aikoja sitten tehnyt selvää jälkeä. Vartijamiehet eivät kuitenkaan antaneet Androlle edes mahdollisuutta yrittää astua ehjille lankuille, häntä vain sysättiin alas portaikkoa sellaisella voimalla, että hänen jalkansa uppoilivat vähän väliä lahoon puumassaan. Muutaman viiltohaavankin hän taisi saada, ja voi että kun kirveli.
Neidon suu oli tietysti happamasti mutrulla.
Kerrankin olisi ollut niille valtaisille kanoottikengille käyttöä!

Vihdoinkin he olivat saapuneet portaiden alapäähän, ja Andromeda saattoi huokaista helpotuksesta. Hänen pistävä katseensa kuitenkin poukkoili vartijasta toiseen, ihan heti hän ei unohtaisi kuinka sitä kuinka hänet oli riepotettu portaat alas.

”Anteeksi, MUTTA, voisitteko päästää toisesta kädestäni irti että saisin siirrettyä hiuksia silmiltäni?” Hän kuuli Raevanin kysymyksen, jonka taka-ajatus oli jotenkin liiankin läpinäkyvä. Tyhmiä olisivat vartijat, jos nyt Raevanin käden vapaaksi päästäisivät.
Andromedan huulille oli kuitenkin pieni hymyntapainen kohonnut. Tilanne jokseenkin huvitti häntä.
"Minunkin tekisi kamalasti mieli rapsuttaa jalkaani", hän tokaisi yhdelle vartijoista, joka mörähti jotakin epäselvää, jolloin Andromeda tyytyi vain kohauttamaan olkapäitään.

Rímíerillä kestikin sitten kauan. Meinasi Andromeda tyytyä jo haukottelemaan. Sitten tapahtui jotakin. Vartijat alkoivat puhumaan keskenään hepreaksi, ja lopulta vartija, joka piteli kiinni Androa ja Raea asetettiin pihalle odottelemaan.

Sen jälkeen kaikki tapahtumat jäivät neidolle hieman epäselviksi. Hän yritti niin kovasti kurottaa kirvelevään jalkaansa, ja onnistua sitä rapsuttelemaan, ettei huomannut edes Raen yrityksiä vapauttaa heidät. Vihdoin ja viimein Andro onnistui kuin onnistuikin pääsemään käsiksi kutiavaan jalkaansa, johonkin ihme kiemura asentoon hän oli vääntäytynyt, olihan neidon kädet sentään yhä sidottuna selän taakse.


“Taidan ottaa lopputilin Rímíerin palveluksista.” Andromeda kuuli yllättäen Raevanin äänen, ja kuikuili ihmeissään ympärilleen. Vartija näköjäänkin nukkui maassa. Suuri ihmetys nousi neidon kasvoille, hän suoristautui jälleen seisomaan, jättäen kutiavan jalksansa jälleen rauhaan.

"Ah, vihdoinkin tulit järkiisi", hän hymähti terävästi, ja antoi sinisten silmiensä (tai no minkä väriset nyt ikinä olivatkaan, en enää muista : D) laskeutua Raevaniin.
“Mitähän sitä sitten lähtisi tekemään?”, tuo nulikka kysäisi sitten perään, ja jonkinmoinen huvittunut hymy kohosi Andromedan kapeille kasvoille.
"Jos nyt vaikka ihan ensiksi vapauttaisit käteni näistä hemmetin köysistä", hän parahti niin säälittävästi kuin osasi. Köydet tosiaan olivat kireät, ja hiersivätpä vielä päälle pahasti.

"Ja toiseksi, eiköhän meillä ole pienet tanssit tanssittavana?", ovela virne oli nyt ottanut neidon sirot kasvot valtaansa.
Tanssiaiset, kuinka hän odottikaan niitä. Ja Raevan, hän arvosti toista nyt paljon enemmän. Olihan toinen hankkinut heidät vapaaksi vankityrmistä, minne Andromeda ei olisi kuuna päivänä halunnut joutua. Hän oli kerrassaan tyytyväinen tähän uuteen löytöönsä. Raevaniin nimittäin.

//No jotain sönkötin nytte : DD IIH CURA OLIT KIRJOTTANU NIIN IHANASTI JA PITKÄSTIKKI VIEL<3 Ja ylimeneminen on hauskaa . DD //

”Ah, vihdoinkin tulit järkiisi.” Raevan hymähti hiljaa itsekseen. Olihan sentään hienoa, että hänkin tiesi tulleensa järkiin, mutta että vasta nyt sai nulikan pähkäilemään Andromedan lausahdusta. Hetken jo pojasta tuntui, että hän oli liian kova miettimään jokaista lausahdusta jota hänelle pukattiin. Kai se piti jokseenkin paikkaansa, ainakin.

Vartija maassa päästi korisevan äänen, ja käänsi kylkeään samalla. Rae ei herra korisevaan huomiotaan päästänyt edes lipsumaan, paremminkin hän tajusi sillä hetkellä toisen kätensä olevan edelleen köysissä, samoissa köysissä missä Andronkin kädet olivat.
”Jos nyt vaikka ihan ensiksi vapauttaisit kätesi näistä hemmetin köysistä.” Rae säpsähti hereille tuumistaan ja pöyhi toisella kädellään hiuksiaan mietteliäästi. Hänellä ei ollut mukanaan miekkaansa tai tikariaan, jotka molemmat lojuivat Rímíerin aluksen ruumassa, jossain pimeässä nurkassa vesilammikossa. Tuskin hän niitä sieltäkään saisi juuri tähän hätään. Jälleen nulikka vaipui hetkeksi ajatuksiinsa. Tällä kertaa hän lähti kokoamaan sokkeloa päässään, mitä kautta hän pääsisi tikarinsa luokse nopeiten. ’Ensin se luukku, jota ei koskaan saa helposti auki, kierrän Mephiston huoneen läpi, kierrän sen lahon tolpan…’ Ja tätä jatkui.
”Tosiaan.” Raevan tuumi ja käännähti nopeasti ympäri vartijaan päin, heittäen koko reitti suunnitelman roskikseen. Oliko sitä siis edes tarve laatia.

Rae silmäili maassa makaavaa vartijaa epäilevänä nukkuisiko toinen sittenkään. Lopulta varmistuttuaan muutaman potkun jälkeen, nulikka kumartui varovasti sotilaan ylle ja alkoi etsimään toisen vyöltä kaikkea mahdollista. Pussi jonka sisällä oli kärsinyt kirje, muutama hopeakolikko (jotka Rae tietenkin otti omaan talteensa) ja hiekkaa, ’miksi siellä oli hiekkaa?’, tyhjä huotra jossa oli varmasti joskus ollutkin miekka tai muuta vastaavaa… Hetkeen jo Raevanista tuntui ettei häntä onnistaisi. Nulikka puuskahti ja potkaisi uudestaan mr. korisevaa maassa. Juuri kun Rae oli kääntämässä katsettaan muualle hän erotti korvillaan kilahduksen, joka tietenkin sai nulikan huomion heräämään ja kääntymään uudestaan ympäri vartijan suuntaan. Hieman kauempana nukkuvasta miehestä, lojui rikkinäinen tikarin tynkä. Kai siitäkin jotain hyötyä olisi.
”Anteeksi. Taidan riepotella sinua mieleni mukaan miten sattuu.” Rae tuumi hieman hämillään kuitenkaan katsomatta Andromedaa. Nulikkaa suorastaan hävetti moinen käytös, mutta kauaapa hän ei sitä jäänyt murehtimaan. Tällä kertaa Rae varoi hieman liikkeitään, kurottautui avainta kohti ja puuskahti uudestaan. Eihän poika tietenkään sitä heti näppeihinsä saanut, mutta muutamien hiljaisten sanojen saattelemina tikarin pätkä kuin lennähti hänen käteensä. Voiton riemuisa hymy nousi Raen kasvoille, kun hän suoristi selkäänsä. Hymy kuitenkin katosi, kun hän ajattelemattomuuttaan viilsi sillä kätensä parahtaen samalla ääneen.

Rae toi kätensä, jossa piteli tikarin jäännöstä, eteensä. Hetken hän tyytyi vain tuijottamaan veri vanaa, joka valui hänen käsivarttaan pitkin sotkien myös oman osansa Raevanin paidasta. Muutamalla taitavalla sormenliikkeellä nulikka sai tikarin oikeaan asentoon käteensä ja ryhtyi hinkkaamaan köysiä poikki. Samalla hän toivoi ja toisti mielessään, ettei missään nimessä saisi repiä - ei niin loistavilla taidoillaan - Andron ranteita auki. Ties vaikka nainen päättäisi peitota hänet ja heittää mereen jäähylle. Ei. Ei vettä. Rae oli huono uimaan. Lopulta köydet löystyivät ja tippuivat maahan.
”Irti ovat.” Raen oli vielä pakko mainita asiasta ääneen ylpeään sävyyn ja viskasi sitten tikarin tyngän matkoihinsa olkansa yli.
”Ei sinulla sattuisi olemaan mukanasi jotain ylimääräistä liinaa?” Rae kysyi varovaisesti Andromedalta ja tuijotti kättään inhoten. Miten hän olikin onnistunut saamaan jotain sellaista aikaiseksi niin vähässä ajassa.

//AIDA SUN TEKSTI EI OLLU MITÄÄN SÖNKÖTYSTÄ! <33 mut tää on iha kökköö . D//