Pehmeällä hiekalla

Andromedan kasvot olivat täysin ilmeettömät, kun hän tuijotti pistävillä silmillään tuota juoppoa, joka hänet oli yrittänyt typeryyttään kampata.
Mikään ei saanut häntä yhtä paljon suuttumaan, kuin se että ruoan kanssa leikittiin. Ruoka ja juoma olivat hänelle tärkeitä, ja jos hän oli jotain itselleen ostanut, hän halusi myös nauttia sen itse, eikä sietänyt sitä, että joku törppö tulisi pilaamaan hänen herkuttelu tuokionsa, niin kuin juuri nyt tuo juoppo oli saanut hänen tuoppinsa sisällön valumaan hukkaan.
"Ole hyvä, ja tarjoa minulle uusi", nämä sanat Andromeda oli hänelle hetki sitten lausunut hyvinkin kylmästi, eikä hänen katseestaan kuvastunut armoa.
Mies sai änkytetyksi jotakin sen tapaista, ettei hänellä ollut rahaa, mikä sai Andromedan silmien pistävyyden lujenemaan entisestään.

"Ai, haluatko sinäkin siis tikarin kylkeesi?" Hän sanoi irrottamatta katsettaan toisesta, ajattelematta edes, kuinka kovaa nämä sanat lausui. Nyt jo viimeistään Rímíer saisi selville, mikä hänen ja näiden juoppojen välejä oli hiertänyt. Ellei haltiamies sitten ollut aivan kuuro.
"Älä luulekaan, ettei minulla ole toista tikaria mukanani", hän naurahti, ja työnsi toisen kätensä povitaskuunsa, kuin varmistaakseen, että hänellä oli tikari mukanaan, vaikka yhden olikin jo kiusallaan palauttanut sen oikealla omistajalle, joka muuten hekotteli tuolillaan, aivan Andromedan takana.

Juopon-retku, johon Andromeda oli katseensa kohdistanut, ei päästänyt sanakaan. Hän vain istui, ja silloin jos milloin, naishaltian katse kiinnittyi tämän kädessä seilaavaan olut tuoppiin. Nopeasti hän nappasi tämän miehen kädestä, lähtien sitten harppomaan pois päin. "Tämä käy hyvin maksusta."
Juoppo älähti vihaisena hypähtäen seisaalleen, kuin aikoakseen hakea tuoppinsa takaisin. Mutta katse, jonka Andromeda vielä olkansa takaa tähän singautti, sai miehen istuutumaan äkäisenä aloilleen.
Mutta sen, jos minkä nainen tiesi, että tämä ei ainakaan hänen välejään noihin parantanut. Katkeraa kostoa hän saisi varmaankin odottaa.

Hiljalleen hän istuutui sille paikalle, missä oli aikaisemminkin istunut. Rímíer ei siinä enää ollut, joten Andromeda siirsi katsettaan kapakassa, löytäen vihdoin haltiamiehen, joka nähtävästi oli hänkin käynyt hakemassa juotavaa.
Andromeda nosti jalkansa penkilleen, ja koukisti ne itseään vasten.
Tuoppi, joka hänellä nyt oli, oli huomattavasti isompi, kuin se minkä hän oli aikaisemmin itselleen tilannut. Tosin juopon-retku oli siitä onnistunut hieman jo siemailemaan, mutta vain hieman.
Ärtyneenä tapahtuneesta Andromeda kulautti hieman juomaa alas kurkustaan.
Että hän inhosikaan olla sateen vankina tässä kapakassa.

//Hahah, Että suuttui Andromeda nyt noinkin paljon juomansa menettämisestä. Mutta tosiaan itsekin suuttuisin, jos joku kaataisi minun jätskini alas viemäristä. Ruoka on hyvää^^//

//Kone lakko kone lakko… ARGH … melkein kuolin sen takia. Pakko myöntää itsekkin, RUOKA on hyvää, liian hyvää <33 mutta tiedätkös… CURA IS BÄK NAU!!//

Rímíer naurahteli itsekseen seuratessaan toisen temmellystä. Hetki hetkeltä se kävi mielenkiintoisemmaksi, ja varsinkin kun nainen nappasi itseään kookkaammalta juopolta tuopin itselleen. Lisäksi se katse, jonka Andromeda väläytti, kertoi hyvin paljon mitä tuon ja retkun välillä oli tapahtunut. "Ai, haluatko sinäkin siis tikarin kylkeesi?" Lausahdus kertoi sen vielä vahvemmin. Herran olisi tehnyt mieli nauraa vielä pahemmin, kuin aikaisemmin rannalla. Tällä kertaa vaiti olo kuitenkin osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi. Ties kuka tämän päälle olisi käynyt, jos haltia herra olisi revennyt kesken kaiken nauramaan. Tappelu siitä olisi syntynyt pahimmassa tapauksessa.

Pisaroiden ropina kuulosti Rímíerin pitkissä, suipoissa korvissa sulosoinnulta joka olisi voinut vaivuttaa hänet uneen. Tuota ajatellessaan, yhä lujempi väsymys purkautui esiin ja unen tarve tuntui nyt korvaamattomalta. Herra vilkaisi huomattavan pientä tuoppiaan, josta tuskin oli edes yhtä neljäs osaa juonut. Eipä haltiaa haitannut, hän vihasi kaikkia juoppoja, kyseisten tekemisiä, sekoilua…kaikkea mikä vähääkään niihin liittyi. Rímíer laski tuopin haikailematta sen kauempaa takaisin tiskille ja kääntyi pöytää kohti, jossa Andromeda oli jo hetken yksin istunut.
“Taidatkin tuntea nuo kyseiset paremmin kuin uskoin?” Rímíer kysyi haltiattaren selän takaa ja hymyili ovelasti, tietämättä kuitenkaan hymylleen tarkempaa syytä, ja nyökkäsi pöytää kohti josta ilkeät tuijotukset ja mulkaisut tuntuivat lennähtelevän heti toistensa jälkeen.

Rímíer laskeutui omalle, tyhjälle sijalleen ja kiinnitti huomionsa Andromedan tuoppiin, joka oli liian suuri tuon ikäiselle ja kokoiselle naiselle. Herran olisi tehnyt mieli repäistä tuo pois toisen kädestä mutta antoi asian olla eikä palannut ajatuksillaankaan enää siihen. Kuitenkin tämän oli pakko.
“Aiotko yksin juoda tuon kaiken?” Herra kysäisi myhäillen itsekseen ja nojasi leukaansa toiseen käteensä, jonka oli laskenut pöydälle hetki sitten. Rímíer kiersi katseellaan vielä koko kapakan ympäri, jääden hetkeksi tuijottamaan sivusilmällä tuota samaista tuijottaja juoppojen pöytää. Kuitenkin koputus tämän olkapäähän vavahdutti Rímíerin jopa pystyyn.
"Poika on hyvä ja siirtyy siitä tuolilta muualle." Kuului lausahdus tuon samaisen miehen suusta, jonka paikan Rímíer oli anastanut aikaisemmin. Miehen ilme oli niin mytryssä kuin olla ja voi, eikä sen enempää tuolta olisi voinut enää odottaakaan. Mies iski toisen nyrkkinsä pöytään ja Rímíer tuijotti tuon kättä ilmeettömänä, vavahtamatta ollenkaan paikaltaan.
"Ja entäs jos en siirry?" Haltia repäisi jostain ilmasta ja jäi katsomaan ilmeisesti hermoromahduksen partaalla, silmät verestävää, edessään seisovaa miestä.

//HHEEI JEE ! TULIT TAKAS : DD Huhuh, vaikka Rímér onnistui naurunsa pidättelemään, mä en ^^ //


Andromeda tunsi olonsa joten kuten ärtyneeksi. Hänen sisuskaluissaan kihelmöi.
Moiset juopot eivät olleet hänen päiväänsä parantaneet.
Tällä hetkellä hän oli jälleen ajautumassa ajattelemaan perhettään, ja koko menneisyyttään, joskus vain oli niin vaikea elää siinä hetkessä, missä oikeasti olikaan.
Vaikka neitokainen olikin aina niin vahvaluontoinen, oli menneisyys aina ollut hänen heikkokohtansa, ainut asia mikä saattoi murtaa hänen itsevarmaa ulkokuortaan. Tällä kertaa Andromeda oli kuitenkin päättänyt, ettei antaisi sen tapahtua. Siitäpä syystä hän kohotti suurikokoisen tuoppinsa huulilleen, ja antoi juoman valua hitaasti alas hänen kurkkuaan pitkin.

Makunautinnon keskeytti kuitenkin Rímíerin jo tutuksi käynyt ääni.
"Taidatkin tuntea nuo kyseiset paremmin kuin uskoin?” Miehen kasvoilla oli ovela hymy, samalla kun hän viittasi kohti juoppojen pöytää. Vastatakseen Andromeda joutui laskemaan tuoppinsa huuliltaan pöydälle, siirtäen sitten katseensa toiseen.
Hän irvisti pahankurisesti, kohotti sitten kulmiaan, ja heilautti vähättelevästi toisella kädellään.
"Usko pois, olisin mieluummin tuntematta."

Hetken päästä toinen esitti hänelle seuraavan kysymyksensä, kohdistuen siihen aikoiko hän tosiaan juoda isokokoisen tuoppinsa yksin.
Andromedan huulille kohosi pieni huvittunut hymynkare.
"Yksinkö? Ehei, kyllähän sinäkin saat osasi jos haluat. Muuten juon sen kyllä, yksin."
Yleensä Andromeda ei juonut paljoakaan alkoholijuomia, mutta kun hän itsepäiselle tuulelle sattui, harva häntä esteli.
Eikä hän nyt ollut aivan varma suuren tuopin yksin juomisesta, hän ei ollut edes aivan varma saisiko kaikkea alas.

Andromeda oli nostamassa tuoppia kolmannen kerran huulilleen, kun saikin hätkähtää uutta möreää miesääntä. "Poika on hyvä ja siirtyy siitä tuolilta muualle."
Mies oli se sama, jonka penkin Rímíer oli aikaisemmin anastanut. Ja riitaiset sanansahan tämä oli tietysti haltiamiehelle tarkoittanut.
Ei kulunut kuin hetki kun juopposetä iski nyrkkinsä pöytään, joka sai suuren tuopin Andromedan kädessä heilahtamaan. Tällä kertaa hän kuitenkin piti huolen, että tuoppi ei kaatuisi.
Rímíer ei kuitenkaan osoittanut halukkuutta vaihtaa paikkaansa, vaan sen sijaan sanoi Andromedan mielestä yllättävän rauhallisesti juoppo-ukolle: " Ja entä jos en siirry?"
Tämä sai Andromedan hymähtämään pienesti, hän oli tyytyväinen siitä, ettei Rímíer ollut paikkaansa moiselle noin helposti luovuttamassa.
Hänkin siirsi katseensa lopulta mieheen, joka välttämättä halusi paikkansa takaisin.
Andromedan kasvoille kohosi jälleen pienesti huvittunut ilme, kun hän tuota ukon reppanaa tuijotti.
"Ja vaikka saisitkin paikkasi takaisin, luuletko että minä huolisin sinut viereeni?"
Andromeda ei todellakaan suostuisi istumaan tuon haisevan kookkaan miehen vierellä, ei ikinä! Rímíer oli paljon miellyttävämpää seuraa. (Ja katseltavaa, hahaa oli pakko lisää. . DD)

//Hei vitsi, vähä mä sain jotain kerranki aikaseks kirjotettuu : D Oon nyt ylpee, tätä oli niin hauska kirjottaa : D //

//MITÄ... TAASKO OON KIRJOTTANU JOTAIN NIINKIN HUVITTAVAA ET REPEILET SIELLÄ ITTEKSEES .'DD//

Rímíer mietti hetken, samalla tutkaillen Andromedan hennossa kädessä olevaa tuoppia, mitä seuraavaksi tekisi. Jos herralle sattuisi leikata tuon vihaisen sedän pää irti, niin kyllä se onnistuisi. Kuitenkaan niin ei kävisi, koska tämä kapakka kuului niihin yksiin ainoisiin vakioihin ja perinteisiin, jonne Rímíerin kaltainen nuori mies saattoi taustansa kanssa perääntyä. Eipä siis aiheuteta niin suurta kohua, että joku tapettaisiin.
"Ja vaikka saisitkin paikkasi takaisin, luuletko että minä huolisin sinut viereeni?" Rímíer pisti merkille Andromedan äänen sävyn. Entä jos herra pistäisikin pilailuksi ja kiusoitellakseen toista päästäisi tuon sedän paikalleen istumaan. EI. Sitä edes Rímíer ei tekisi, eikä edes harkitsisi. Kunhan käytti ideaa mielessään, muttei sen pidempään. Ja mitä luultavimmin Andromeda antaisi kuonoon tuolle yli suurelle läskille, mikäli sellainen tilaisuus antautuisi mahdolliseksi.

"Kuuntele nyt järkeviä sanoja naisen suusta." Rímíer totesi ja kääntyi nyt kokonaan nähdäkseen tuon miehen. Aikaisemmin hän ei ollut pistänyt merkille, millaisissa rääsykuteissa mies kapakassa oli. Kait se oli lähelle jotain samankaltaisten kylmäveristen karjujen vaatetusta, risaiset monesti paikatut housut, kulunut likainen paita. Tällä kertaa jopa haltia herrasta tuntui, ettei pukeutunut täysin hönösti vaan varsin käyvästi ja siististi. Kiitos siitä herra läski herralle. Mutta mitä vielä, kuvitteliko tuo apina kapuavansa RÌMÌERIN ISTUINSIJALLE?
"Sinuna..." Rímíer oli aloittamassa, kun miehen käsi laskeutui melko terävästi tämän olkapäälle, hiljentäen haltian täysin. Herra nielaisi ja katsoi nyt suoraa miehen läheneviin silmiin. Tuon hengitys haisi niin pahalle, että kävi lähellä ettei Rímíer olisi pyörtynyt niille sijoilleen.
"Herra on hyä ja siirtyy, tai muuten lätty lätisee." Räjähdyksen rajamailla oleva mies rähisi ja ravisti Rímíeriä muutaman kerran.

"Henkesi haisee..." Rímíer totesi inhoten ja viskasi miehen käden pois olaltaan. Haltia ei jäisi tänne tappelemaan. Suosiolla, eikä hetkeäkään liian myöhään, herra nousi ylös tuolilta ja luovutti se vihaisen katseen kera apina miehelle.
"Harkitseppa seuraavalla kerralla viinan ostamisen sijaan juuriharjaa ja suuvettä." Vihoissaan Rímíer tokaisi ja kääntyi kannoillaan ympäri Andromedaan päin. Eipä nyt haltialla ollut paikkaa, johon istua, mutta sitäkin pätevämpi syy lähteä kapakan puolelta tuohon perinteiseen pieneen vakio huoneeseensa sadetta pitämään. Oli sekin parempi kuin jäädä repeämisen partaalla tuijottavien juoppojen katseitten ja ahdistavien kysymysten luokse naurunalaiseksi. Jälleen kiitokset tuolle korstolle.
"Tuleeko neiti mukaani?" Rímíer kysyi arvokkaasti ja ojensi kättään Andromedalle kuin herramies konsanaan. Oliko yrityksenä sitten vaikuttaa sellaiselta, tai karkottaa haltiattaren ajatukset pois siitä että herra oli paatunut rikollinen. Eipä ainakaan Rímíer voinut olla pahoillaan naisen seurasta eikä uskonut itsensäkään olevan haitaksi vastapuolelle.

//Jotainhan sitä piti kirjottaa . DD mutta tällästä tällä kertaa//

Rääsyinen juopposetä sen kuin jatkoi uhitteluaan, eikä näyttänyt siltä, että hän aikoisi luovuttaa ilman tappelua.
Andromedan käsi hivuttautui hitaasti, mutta varmasti hameensa taskuun, jossa yksi hänen tikareistaan lymyili. Hänelle oli todella harvinaista kantaa mukanaan vain yhtä tikaria, ilman miekkaa sun muuta.
Hänen etusormensa hipelöivät tikarin kahvaa, vetämättä sitä kuitenkaan esiin, hän vetäisi sen vasta, jos tuo ukkeli tosiaan pääsisi istumaan hänen viereensä.

Ja kuinkas ollakaan, niin kävikin. Rímíer luovutti paikkansa tälle, pienten kauneusvinkkejen jälkeen.
Andromedan suu oli levähtää ammolleen, kun valtava miehenkokoinen valas rysähti penkille, hänen vierelleen, haisten kuin sika kuralammikossa.´Tai korkeintaan, kuin Mooses kaislikossa. Ja siitä hajusta neito ei pitänyt yhtään. Hän nyrpisti nenäänsä miehelle, ja oli nyt enemmän kuin valmis vetämään tikarinsa esiin, ehtimättä kuitenkaan tehdä niin, sillä Rímíer ehti ensin sanomaan jotakin.
"Tuleeko neiti mukaani?"

Andromeda oli melkein unohtanut koko miehen, kauhistellessaan viereensä lässähtänyttä juoppalallia.
Hän oli jopa unohtanut suuttua toiselle siitä, että oli päästynyt juopon viereensä.
Vaikutti kuitenkin siltä, ettei haltiamies ollut tehnyt sitä kiusallaan, joten Andromeda nousi seisomaan.
"Enemmän kuin mielelläni", hän vastasi hymyillen pienesti. Hänen matkansa päättyi kuitenkin nopeasti. Eihän hän millään pääsisi tuon ryhävalaan ohitse, sillä hänen reittinsä pois sulkivat seinät, pöytä ja valasmiehen suuri ruumis.
Hän voisi ehdottaa miehelle, että tämä siirtäisi tuoliaan hieman, mutta tuskimpa moinen ukko häntä tottelisi. Niimpä hän sitten kohotti katseensa Rímíeriin, saaden silmiinsä kuitenkin hieman huvittuneen tuikkeen, epätoivon sijasta.

"Herra Ryhävalas taitaa tukkia tieni", hän sanoi, ja katsoi inhon pilke silmissään setää, joka nyhjötti valtaamallaan tuolillaan. Setä aivasti kerran, ja Andromeda voisi vaikka vannoa, nähneensä miehen selkämakkaroiden heilahtaneen aivastuksen tahtiin.

Haltiatar alkoi tuntea olonsa vaivaantuneeksi tilassa, jossa hän ikään kuin oli vankina. Herra Ryhävalaan vankina. Hän ei pitänyt ajatuksesta.
Ainahan hän voisi kiivetä pöydälle, ja karata uudesta vankilastaan sitä kautta, mutta hän koki sen alentavana, ja luopui siis ajatuksesta.

Niimpä Andromeda kohotti viimeisen kerran tuopin huulilleen, ja joi siitä vain muutaman siemauksen, kunnes kaatoi sen sisällön tiensä tukkijan päälle, niin että tämä kastui likaisista hiuksista varpaisiin.
"Ilmainen suihku herralle, ja nyt jos suvaitset, voisitko päästää minut menemään?"

Herra Ryhävalaan punehtuvat kasvot, jotka kuplivat oluen tuottamien poreiden tehostaminen, eivät näytäneet siltä, että aikoisivat päästää Andromedan ohitseen.

Päinvastoin.

//HEHEE; REPEEN. HERRA RYHÄVALAAS : D //

"Herra Ryhävalas taitaa tukkia tieni." Rímíer nauroi mielessään niin vallattomasti, että olisi voinut tuoda sen jopa äänen kera ulos itsestään. Herra katsoi hetken vierestä kaksikon tappelua ja koitti järjestää vaivihkaa Andromedalle vapautta tuosta vankilasta. Sekään ei onnistunut. Pöytä ja ryhävalasapinaläskijuoppo tukkivat viimeisetkin pakotiet, ellei sitten haltiatar viitsisi loikkia pöydän ylitse muina miehinä, tässä tapauksessa naisina. Jos Rímíer olisi ollut samassa tilanteessa, ei hän olisi jäänyt pidemmäksi ajaksi seisoskelemaan paikalleen, vaan loikkinut pöydän ylitse. Ehkä se oli naisten kohdalla jotenkin alentavaa touhua, mutta Rímíerillä oli mielessä omat pelastus suunnitelmansa. Valas kastui yllättäen läpimäräksi Andromedan tuopista, ja rätisi nyt punaisena pallona. Mies murahti, iski nyrkkinsä pöytään ja nousi seisomaan katsoen Andromedaa kulmat kurtussa. Rímíer siirtyi askeleen verran oikealle nähdäkseen, mistä tässä nyt oli kyse.

"Tanssitaan!" Kuului yllättäin huuto Rímíerin takaa. Musiikin pauheessa ei tahtonut kuulla mitään, mutta kun joku, vieläpä haltian korvan juureen huusi, ei sitä voinut huomioimatta jättää. Rímíer kaapattiin musiikin pauheeseen mukaan takaapäin ja hetken heiluminen tälle riitti. Herra ei ollut koskaan ollut tanssivaa porukkaa, ja vieläpä täysin sekaisin naisen kanssa tanssiminen osoittautui hyvin vaikeaksi. Kiitos EI, oli Rímíerin mielipide asiasta. Siinä vaiheessa koko tilanne pysähtyi, kun Rímíer tunsi yllättäen omienkin hiustensa kastuvan. Mitä ilmeisimmin oli herra nyt jakanut KOHTALON tuntemansa ryhävalaan kanssa. Rímíer riuhtaisi itsensä irti otteesta, josta tätä takaapäin oli hetki sitten vielä pidetty ja lampsi märkänä Valaan taakse ja koputti tätä vuorostaan olkapäähän. Miehen käännyttyä haltia herra joutui taivuttamaan itseään hieman taaemmas välttääkseen tuon homehtuneen rikkiviemärin henkitystä hiuksiensa palamisen uhalla.
"Herra on hyvä ja siirtyy että pääsen vihdoin leputtamaan silmiäni edes hetkiseksi." Haltia äyskäisi.

Etenemisen merkkejä ei ilmentynyt.
"Ei sitten." Rímíer iski nyrkillään miestä keskelle otsaa. Kuului kurahdus ja ryhävalaan toinen käsi tavoitteli Rímíerin kaulaa vaappuvan näköisenä, kuin mustekalan lonkero. Jos tuo apina gorilla saisi otteen haltiasta, niin Rímíer tuskin siitä enää irti pääsisi. Läskit estäisivät sen. Kait läskeihinkin voi tukehtua...ainakin ryhävalaan käsissä. ( .'DD )

Hommat jatkuivat ikävissä merkeissä. Terävä isku haaraväliin tuntui saavan ryhävalaankin laantumaan kumaraan alemmas. Rímíerille se ei tietenkään riittänyt, vaan tuo iski vielä kantapäällään miestä päähän. Kerrankin haltia oli iloinen ja tyytyväinen siihen, mitä oli tehnyt. Tuon tilaisuuden olisi voinut vaikka kuvata, jos kamerat olisi siihen aikaan jo keksitty. Rímíer katsoi nyt puolestaan Andromedaa kädet puuskassa.
"Käveletkö itse vai täytyykö minun kantaa sinut?" Haltia anoi Andromedalle päätösvallan. Siinä samalla odotellessa hän häpesi omaa, 'märkää' olemustaa niin vietävästi kuin olla ja voi. Ja tuo tanssi kohtaus. Herra olisi tahtonut polttaa koko kapakan maantasalle henkeäkään säästämättä.

//HAJOSIN TOLLE RYHÄVALAALLE .'DDDD//

Ärtynyt ryhävalasmainen juopposetä tukki edelleen hänen tietään, tuijottaen häntä nyt silmät kiiluen, kaljavaahtopartansa seasta.
Niinpä Andromeda tuijotti tätä takaisin vähintäänkin yhtä kiilusilmäisenä, tosin ilman kaljavaahtopartaa.
Tällä hetkellä hänen katseensa saattoi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, hän oli kaikkea muuta kun yltäpäältä iloinen. Häntä inhotti ja ällötti moisen afrikan sotanorsun läheisyys.
Ja juuri runsaan kokonsa vuoksi tuo miehen kuvatus oli häntä lähempänä kuin tarpeeksi.
Neidon ei tarvitsi edes kurottaa kättään osuakseen tämän rönsyileviin kylkimakkaroihin, jotka värähtelivät hupaisasti musiikin tahdissa. Tai siltä se ensi alkuun näytti, todellisuudessa miehen vellovat kylkimakkarat eivät tanssineet musiikin tahdissa, vaan juopuneen miehen hikan.

Yllättäen joku tempaisi Rímíerin tanssilattian hulinan sekaan tanssimaan, ja Andromeda sai todeta jääneensä kahden tuon valasmiehen kanssa.
Tällä kertaa jo hieman epätoivon pauhua sisässään, hän läimäisi käden otsaansa, huokaisten hiljaa. Ei kai vain hän tosiaan joutuisi jäämään tämän ukonkäppyrän seuralaiseksi? Ei, se olisi Andromedalle aivan liian häpeällistä.
Mies oli noussut nyt seisomaan, eikä Andromeda voinut peitellä katsettaan, joka kiersi miehen yhä vavahtelevissa vatsamakkaroissa, jonka tietenkin oli aiheuttanut seisomaan nouseminen.

"Mahtaa olla raskasta, olla noin raskas", Andromeda suhahti hampaidensa välistä herra sotanorsulle, jolla muuten oli tavallista kookkaampi nenä, joka nyrpistyi ryppyiseksi jättiläisrusinaksi miehen kuulleessa Andromedan sanat hänen raskastekoisuudestaan.
Niistäkään hän ei pitänyt.

Onneksi miehen suurehko ja ruma pää kääntyi nyt hänestä pois päin, paljastaen nyt ikävä kyllä erittäin karvaisen ja hikisen niskan.
Ryhävalas oli siirtynyt katsomaan Rímíeriä, joka oli onnistunut pääsemään pois tanssilattialta.
Haltiamies kehotti sotanorsua siirtymään, tuloksetta. Tämä iski nyrkkinsä suoraan keskelle juoppomiehen otsaan, jolloin valtava runkoinen mies joutui perääntymään askeleen verran, pyyhkäisten hikisellä ja märällä takamuksellaan,(joka oli kuin valtava uloke muusta vartalosta) Andromedaa, jolloin tämä oli vähällä kirkua inhosta, hypähtäen kuitenkin ripeästi taakse päin, puhdistaen samalla mekkonsa etumusta.

Rímíer sai iskettyä valasmiestä haaroväliin, joilloin tämä lysähti nopeasti kerälle, jolloin valtava ulokemainen takamus osui jälleen kerran Andromedaan, jolla ei enää peruuttamis varaa ollut.
"En olisi ikinä uskonut joutuvani tekemiseen tuollaisen takamuksen kanssa", hän sanoi äänessään inhoa, mutta myös huvittuneisuutta takamuksen kokoa kohtaan. Asiassa ei kuitenkaan ollut niin kauaa mitään huvittavaa, kun tuo takamus oli kiinni hänen vatsansa seutuvilla.

Rímíer päätti kuitenkin iskeä miestä vielä kantapäällään päähän, jolloin ryhävalas oli vähämmän tai enemmän kuollut. Ainakin miehen vietävän suuri takamus laskeutui alemmas, samalla kun mies rohjahti yllättävän pieneen kasaan, sen kokoiseksi valaaksi.
Andromedan suu, joka oli hetki sitten värähdellyt silkasta inhosta, vääntyi pian taas pieneen huvittuneeseen hymyyn.
"Noh, noh, sinähän tapat hänet kohta, Rímíer."
Sanojensa päätteksi Andromeda laski katseensa Ryhävalaaseen ja hänen läskeihinsä.
"Tosin hänessä olisi kyljystä enemmän, kuin tarpeeksi", Andromeda lausahti huvittuneena, kääntäen katseensa Rímíeriin, jolloin hänen hymynsä oli hypätä korviin.
"Mies-parka, olet joutunut samaan jamaan uuden tuttumme kanssa", Andromeda sanoi, tarkkaillen Rímíerin märkää olemusta, ja tarkoittaen uudella tutulla tietysti herra Ryhävalasta.

"Käveletkö itse vai täytyykö minun kantaa sinut?" Rímíer kysyi hetkisen kuluttua, jolloin Andromedan toinen kulma kohosi hieman.
"Jos tosiaan luulet, että minäkin haluan osani märästä olemuksestasi, olet väärässä. Ryhävalaan pershiki riitti minulle varsin hyvin." Niine sanoineen Andromeda lähti ohittamaan Ryhävalasta, säästelemättä askeilellaan miespoloa kolhuilta.
Ohitettuaan ja osittain ylitettyään valasmiehen, Andromeda kääntyi vielä antamaan viimeisin katseensa tälle. Ryhävalaalla taisi olla tajukankaalla, ja kaljavaahtoparta oli alkanut jo haihtua pois. Siltikin miehen kasvot olivat kuvottavan rumat, edes poskia ei oltu läskeiltä säästelty.

"Hän taitaisi kaivata pientä kauneustuokiota. Ei tuon näköisenä minnekään lähdetä", Andromeda sanoi aprikoivalla äänellä, työntäen sitten kätensä hameensa taskuun, kohottaen sieltä kuitenkin tikarin sijaan esille purppuraisen huulipunansa, joka tosiaan oli vain hätävara. Sen väristä punaa neiti käytti erittäin, erittäin harvoin.
Nyrpistäen nenäänsä hän kumartui Ryhävalaan eteen, jolloin Rímíer sai kiittää onneaan ettei Andromeda omannut samankaltaista ulokemaista takapuolta, kuin tajuton sotanorsu.
Tottunein vedoin Andromeda maalasi punallaan ensin toisen luomet ja sitten huulet, ihastellen hetken aikaansaannostaan, nyrpistäen nenäänsä nyt omituisen hajun omaavalle huulipunalleen, ja heittäen sen sitten huoneen nurkkaan. Laski sitten viimeisen katseensa Ryhävalas mieheen, kääntyen lopulta ympäri, ja laskien katseensa haltiamieheen.

"Paljon parempi", kuului huvittunut lausahdus, joka tarkoitti tietenkin herra Ryhävalaan uutta tyyliä. Purppuraista huulipunaa tämän huulissa ja luomissa.

//HHHAHAA : D REPESIN JÄLLEEN. Toi tanssimiskohtaus oli niin paras : D MUTTA MIKÄÄN EI VETÄNY VERTOJA RíMíERIN KASTELULLE : DDDDDD //

"Jos tosiaan luulet, että minäkin haluan osani märästä olemuksestasi, olet väärässä. Ryhävalaan pershiki riitti minulle varsin hyvin." Rímíer katsoi päätään väräyttämättä kun Andromeda asteli Ryhävalaan luokse puikkoineen. Herralle jäi hieman epäselväksi, mitä tuo pelottavanoloinen, pienikokoinen puikko piti sisällään. Kuitenkin nähtyään Valaan naaman, Rímíer ei tohtinut enää edes kysymään toiselta, ettei vain saisi itsekkin osaansa tuosta ihanan purppurasta sävystä.
"Sinussa on jotain taiteilijan vikaa. Pakko myöntää." Haltia sanoi toista silmäänsä hieraisten ja kiinnitti katseensa sitten lattialla, jaloissaan kiemurtelevaan lapseen. Mitä ihmettä sen ikäinen kakara teki tälläisessä paikassa, joka oli täynnä kaiken maailman sekopäitä. Ehkä kahdeksan vuoden ikäinen nuorukainen nousi seisomaan ja nosti toisen kätensä otsalleen, kuin tervehtiäkseen sotilaallisesti Rímíeriä. Mitä hittoa. Herra tuumi ihmeissään ja katsoi nyt toista vaivaantuneesti. Kai tuon olisi voinut laskea jo pelkäksi lasten leikiksi, mutta nuorukaisen seistyä hetken paikoillaan, Rímíer alkoi tuntea itsensä yliherroitelluksi ja ahdistuneeksi. Syystäkin.

Mitähän tuon nuorukaisen päässä mahtoi liikkua. Ties vaikka kävisi puumiekan kanssa herran päälle ja saisi sen jälkeen kunnon tukkapöllyn vanhemmiltaan.
"Jotain hukassa?" Haltia kyyristyi pojan tasolle, joka nyt puolestaan valutti pienen hikipisaran otsaltaan. Nuorukainen nielaisi ja ryhdisti itseään.
"Piikivi sir, piikivi!" Poika vastasi jämärästi ja terävästi. Asia ei jäänyt Rímíerin kannalta enää yhtään epäselväksi. Miksei hän koskaan pystynyt olevaan yhtä terävä sanoissaan, ei edes nuorena. Se mitä luultavammin periytyi hänen isänsä suvusta, josta Rímíerin äiti oli useaan kertaan jankannut. Hetkeksi ajatuksiinsa vaipuneena haltia hätkähti ja työnsi tuon pahaisen kakaran takaisin maahan. Hän ei halunnut tuosta itselleen riesaa, josta olisi riittänyt muillekin.

Rímíer peruutti muutaman askeleen ja kääntyi kannoillaan. Kakara jääköön etsimään kiveään, jos sillä niin paljon oli merkitystä ja tunnearvoa. Jos ei elämässä mikään muu merkinnyt niin paljoa, oli se sitten kivi tai ei, niin Rímíerin puolesta asia sai olla.
"Nyt olisi jo korkea aika saada ne ansaitsemani päiväunet." Herra vakuutteli itselleen päätään pidellen ja nosti vuorostaan katseensa Andromedaan tuosta homehtuneesta, ympäriinsä likaisesa lattiasta. Hän ei edes tahtonut ajatella mitä oli hetki sitten joutunut kokemaan. Kylmä, vaahtoinen tuoppi niskaan ei ollut yhtään sen mukavampaa kuin saada osansa tuosta Andromedan niin ihanasti kuvailemasta pershiestä. Oli siinä haltiallakin naurussaan pidättelemistä kun ei aikaisemmin ollut tullut ajatelleeksi asiaa. Mitä mahtoi nainen tuollaista asiaa kohti tuntea, Rímíerin tilanteessa olisi tapahtunut lyhyt oksat pois operaatio eikä sen enempää.

//Fuck... yhteiskuntaopin koe pukkaa päälle MUTTA en lopeta vielä tuon kokeen lukemisen siivessä kirjoittamista . DD TÄMÄ ON LIIAN TÄRKEÄÄ//

Herraa hieman puistatti ajatus kysyä haltiattarelta, tulisiko tuo Rímíerin mukaan hänen pieneen 'kämppäänsä'. Ties vaikka toinen ymmärtäisi asia väärin ja harhautuisi NIILLE teille. Rímíer tosin kuului juuri siihen riski sakkiin, jolta pystyi odottamaan ties millaista sanapartta ja tekoa.
"Jälleen annan kaksi vaihtoehtoa, joista itse saat valita. Jäätkö pyörimään tämän erittäin vaivautuneen sakin kanssa alas, vai tuletko mukaani ylös?" Selittäessään Rímíer käytti tottakai kättä apunaan, ja sopivan sanan kohdalla viittosi yhdellä sormistaan alas ja ylös. Rímíerillä olikin usein tapana huitoa selittäessään jotain, joka erityisesti vielä korosti tämän sekavaa luonnetta. Odottamatta edes toisen vastausta, Rímíer lähti astelehtimaan rauhallisesti kapeaa portaikkoa kohti, pujotellen tuolien välistä. Tämä näytti niin hupaisalta. Jotkus tunkivat tuoleja tahallaan yhteen kun huomasivat haltian yritykset ja vielä päälle olivat kuin eivät olisi edes huomanneet asiaa. Herra ei kuitenkaan kupannut aikeissaan, vaan rynnisti läpi kuin mikäkin katujyrä, eikä antanut minkään estää itseään.

Rímíer pyyhkäisi otsaansa ja katsoi portaikon tummia portaita, jotka olivat aivan lahoamispisteessä. Asia lattian läpi tippumisesta ei valaissut tälläkään kertaa, eikä tuo ummehtunut portaikon tuoksu. Oliko tuolla tuuletettu koskaan, toivottavasti edes huone olisi siistissä kunnossa. Huoneessa oli ikkuna jonka voisi avata sateesta huolimatta, ei Rímíer tukehtua tahtonut. Haltia nosti toisen jalkansa haparoiden portaalle ja polkaisi sitä muutaman kerran varmistuakseen, että ne kantaisivat hänenkinlaisensa olennon. Vaikka hentorakenteinen oli, mistä sitä koskaan olisi voinut tietää vaikka lattian läpi jostain syystä olisi pudonnutkin. Herra heitti kosteita hiuksiaan pois silmiltään ja asetti toisen käsistään porraskäytävän nurkalle, josta sai tukea epäinhimilliseen asentoonsa. Kyllä, hän jäi odottamaan Andromedan vastausta.

//Ei nyt kyllä pitää mennä lukemaan siihen kokeeseen. EI... keksin vielä jotain mahtavampaa, luen ja selaan foorumia samaanaikaan ^^//

Andromeda seuraili hetken huvittuneena Rímíerin ja kuin tyhjästä ilmestyneen pikku naperon juttutuokiota, yrittäen samaan aikaan haistella mekkonsa etuosaa, toivoen niin kovasti ettei ryhävalaan pershien haju ollut siihen tarttunut, onneksi Andromedan nenä ei napaan asti ylttänyt, niin hän ei joutunut sitä karvasta hajua kokemaan.

Haltiamies ilmoitti, että hänen oli nyt aika saada ne anaitsemansa päiväunet, johon taas Andromeda nyökkäsi pienesti, lakaten näpertelemästi mekkonsa etuosaa.

"Jälleen annan kaksi vaihtoehtoa, joista itse saat valita. Jäätkö pyörimään tämän erittäin vaivautuneen sakin kanssa alas, vai tuletko mukaani ylös?" Kuului lopulta miekkosen kysymys, johon tämä ei vastausta näyttänyt viitsivän jäädä odottelemaan, vaan käänsi Andromedalle nopeasti selkänsä, ja lähti vikkelästi pujottelemaan tuolien ohitse, joita jotkut kiusallaan hänen tielleen asettelivat.

Andromedan sisässä kuohahti pieni huvittuneisuus toisen käytöstä kohtaan. Ehkäpä olisi aika leikkiä hieman närkästänyttä, niinpä hän lähti seuraamaan toista tuoli sokkeloa pitkin, hienoinen ero heidän kulkutavassaan vain oli se, että herra Rimi ystävällisesti parhaansa mukaan väisteli tuoleja, Andromeda kulki suoraan niiden läpi, potkaisten ne välillä tieltään.
Joku yksittäinen olut tuoppi kieri tyhjänä lattiaa pitkin, mistä Andromeda sai huvittavan ajatuksen, napaten sen maasta käteensä.

Pienen välimatkan päästä Andromeda saattoi huomata Rímíerin oudossa taiteilevassa asennossa lahojen portaiden yllä, jolloin Andromedan suu vääntyi jälleen huvittuneeseen hymyyn. Hän kohotti olut-tuoppia kädessään, heittäen sen sitten ilman halki, tähdäten osumaan suoraan haltiamiehen selkään.
"HEI! Ei sitä tuolla lailla livistetä paikalta", hän huudahti närkästyneen huvittuneella äänellä. Kirien sitten heidän välisensä välimatkan umpeen, tullen aivan toisen vierelle.
"Haltiaksi astelet portaita kuin norsu", hän naurahti, tähdäten sitten katseensa portaiden yläpäähän.

//CURA OOT PAARAS : DD //

Andromeda iski tuopin Rímíerin selkään juuri väärällä hetkellä. Kookkaan astian osuessa herransen selkään, tämä horjahti eteenpäin ja astuessaan raskaasti portaalle, tämän jalka rysähti portaasta läpi. Nyt haltiattaren sanat taisivat pitää paikaansa, koska tuo askelma vaikutti kuin norsun tuhoamalta. Laudan paloja oli siellä ja täällä ja portaassa ammottava aukko, josta Rímíerin jalka läpi oli pyyhkäissyt. Siinä herra nyt seisoi, vielä eriskummallisemmassa asennossa, yrittäen pitää itsensä tasapainossa vaivoin.
"Että pitikin sattua." Herra virkkoi ja kurkkasi olkansa takaa Andromedaa.
"No... onko nyt hyvä?" Haltia sanoi hieman huvittuneennärkästyneesti javetäisi jalkansa pois tuosta aukosta. Toivottavasti kapakan isäntä ei sattuisi heti huomaamaan mitä haltia oli saanut aikaan, kosko eihän tällä olisi ollut mitään millä tuon maksaisi. Rímíer päätti että syyttäisi Andromedaa eikä itseään asiasta.

Hupaisten miesten ja naisten tekemiset jatkuivat samaan malliin, Rímíerin viereisestä, lähes näkemättömästä showsta huolimatta. Onneksi. Herra voisi vielä päästä pälkähästä ja mahdollisesti ehtisi karata paikalta hankaluuksien ilmennyttyä yhä selvemmiksi ja selvemmiksi. Kaikkein vähiten hän odotti, että tuo hiljainen jurottaja, Raevan saapuisi sataman erään veneen alta kapakan suojiin. Nuorukaisella ei tuntunut olevan sen vertaa edes järkeä päässä tai sitten hän vain oli kuuro, jos ei sadetta kuullut. SadeKUURO siispä. Rímíer oli kyllä pistänyt tuon nuorukaisen yllättävän hyvän kuulon merkille, ja pitikin useasti asiansa salassa tai pelkästään omana tietonaan. Kuiskaaminenkaan ei tuntunut auttavan.

"Jos et salli minun kiivetä portaita ensin, nii neiti on hyvä ja kapuaa portaat ylös ennen minua." Rímíer säysähti ja kumarsi pienesti Andromedalle. Haltia nosti katseensa ylös, pysähtyi hetkeksi tytön rintojen kohdalle, ja lopulta nosti katseensa kokonaan ylös. Toivottavasti toinen ei keksisi tökätä puukkojaan Rímíerin kylkiluitten väliin tuosta hyvästä. Olisihan se aika kova kiitos. Lopuksi herra vielä keksi työntää Andron porraskäytävään, ja toivoi että tämäkin tipahtaisi tuohon mukavaan koloon.

//KUULES AIDA IHANUS... HAITTAAKO, JOS RAEVAN TUNGEN MYÖS TÄHÄN PELIIN????!?!?! tosin heti ku oot saanu tungettua vastausta sinne hahmokirjaan ja ite saan lisättyä sen toisen ihanuksen hahmoesittelyn tänne foorumille ^^//

Andromedan suusta pääsi tukahtunut naurahdus, tuopin kolahtaessa Rímíerin selkään, ja miehen horjahtaessa eteenpäin astuen raskaasti portaalle, saaden iskettyä jalkansa portaan läpi. Norsu mikä norsu.

"Että pitikin sattua", haltiaherra virkkoi, kurkaten olkansa takaa Andromedaa, joka veti silloin kasvoilleen, mitä leveimmän virneensä.
"No, onko nyt hyvä?", mies jatkoi, eikä haltianeito malttanut pyyhkiä virnistystään kasvoiltaan.
"Itseasiassa oikein hyvä."

"Jos et salli minun kiivetä portaita ensin, niin neiti on hyvä ja kapuaa portaat ylös ennen minua", Rímíer ilmoitti kumartaen pienesti. Tämä nosti katseensa ylös, pysäyttäen sen hetkeksi Andromedan rintojen kodalle, joilloin haltianeidoin silmät kaventuivat hieman, itsepäisenä naisena hän kuitenkin aivan tahallisesti laski oman katseensa toisen haaroväliin, naurahtaen sitten makeasti.
Hänen olisi tehnyt mieli sanoa ´ei mitään´, mutta totesi sen sitten voivan olla jonkun mielestä jopa loukkaavaa. Andromeda oli kuitenkin sitä mieltä, että kyllä sieltä olisi jonkin moinen pullistuma pitänyt löytyä. Hän totisesti toivoi, että toisella olisi vain löysät housut. (HAHHAHA . D)

Hän ei kuiteenkaan ehtinyt ajatella asiaa enempää, kun hänet jo töytäistiin porraskäytävään, suoraan seisomaan ammottavaan aukkoon.
"Ah, Rimi vai päätit pelata pelisi näin? Sehän sopii", Andromeda pääsi vihdoin käyttämään uutta lempinimeä toista kohtaan, samassa hän loikkasi pois aukosta, ja ketterin haltian kevyin askelin juoksi portaiden yläpäähän, päästäen sitten valtaisan huudon:
"IIIIH! RíMíER, OLET RIKKONUT RAPPUSET! OLEN AINA PYYTÄNYT SINUA ASTUMAAN VAROVAISESTI!"
Samassa koko kapakan väki oli siirtynyt tuijottamaan Rímíeriä ja rikkoutuneita rappusia, jolloin Andromeda iski tälle silmää, virnistäen samassa.
"Eikö kostoni olekin suloinen?", hän lausui sanat sen verran hiljaa, etteivät muut kuin Rimi itse niitä kuulisi. Hänen kasvoilleen nousi tyytyväinen hymy, samalla kun hän nosti kätensä puuskaan.

Andromedan itsetyytyväinen hymy heikkeni kuitenkin hiukan, hänen tuntiessaan jotakin kosteaa virtaavan jalkaansa pitkin. Varovasti hän kurkotti katseensa jalkaansa, ja huomasi sitä pitkin virtaavan helmeilevän verivanan. Kun Rimi oli hänet aukkoon törkännyt, oli hänen jalkansa raappeutunut terävää rikkinäisenä sojottavaa lahoa puuta vasten.

//TOKI SAAT TUNKEA RAEVANIN MUKAAN, ANDRO PÄÄÄSEE KIUSANTEKOON . D//

//VAI ETTÄ KIUSANTEKEEN .'DDD//

"Rimi." Herra totesi hieman tokeissaan ja tuijotti hetken Andromedaa ylhäällä, ja sitten käänsi katseensa hiljentyneeseen kapakan väkeen. Tämä vielä kostetaan. Rímíer kääntyi kannoillaan ympäri, asteli tiskille, jolla kapakan omistaja naputteli sormiaan pöytää vasten odottavasti. Miehen ilme ei ollut mukavimmasta päästä, ja tässä kävisi hyvin helposti samalla tavoin, kun ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa Rímíerillä vain sattui olemaan rahaakin mukana.
"yksi, kaksi, kolme..." Haltia laski ja lopulta rysäytti koko pussillisen varastettuja kolikoita pöydälle. Eihän niitä paljon ollut, mutta koraukseksi portaikosta. "Pidä loput." Herra repäisi vielä loppuun ja väki aloitti jälleen elakointinsa. Aluksi pientä puheensorinaa ja kuiskailua, joka koveni ja levisi nopeasti. Kun haltia vilkaisi pelimanneja, soitto taas valtasi koko huoneen.

Andromeda tulisi kuulemaan tuosta kyseisestä vielä pitkälle iltaan asti, jos elossa sattuisi olemaan vielä. Tai, jos ylipäätään Rímíer sattui olemaan hengissä tai edes paikalla vielä niihin aikoihin. Ja toki herra tulisi sen muistamaankin. Kirjoa menneisyyteen, kyllä. Haltia lähti aluksi takaperin astelemaan äskeistä portaikkoa kohti, lopulta kääntyi ja vilkaisi portaikon keskellä mollottavaa aukkoa. Siitä ei pääsisi kuin hyppäämällä yli, mutta kestäisikö portaikko hyppimistä. Sitä oli pakko koittaa.
"Odotas kun pääsen sinne!" Rímíer tuumasi Androlle ja pysähtyi aukon eteen, loikaten lopulta kevyesti sen yli. Portaat herran alla narahtelivat ja rasahtelivat ilkeästi, mutteivät onneksi rysähtäneet rikki. Parempi niin, sillä Rímíerin olisi tullut luopua lopuistakin rahoistaa, joita ei kovin paljon ollutkaan jäljellä.

Siinä herra nyt sitten seisoi hetken paikoillaan, Andromedaa katsoen.
"Mitäs sanoisit, jos nyt työntäisin sinut takaisin alas, ja kutsuisin rakkaan ystävämme sinua vastaan. Herra valas, varmasti ilahtuisi seurastasi." Haltia hymyili ilkeästi naiselle ja myhäili hetken paikoillaan, lopulta lähtien astelemaan seuraavaa, tosin paljon paljon lyhyempää käytävää ylöspäin. Tasanteella herra huokaisi ja nielaisi huoneen ovea toljottaessaan. Oven avatessaan, inha tunkkaisuus levisi käytävää pitkin ja sai jopa Rímíerin peruuttamaan taaksepäin. Ilmeisesti tämän ajatukset siivouksesta ja tuuletuksesta olivat pitäneet paikkaansa... ei ikinä. Haltia kuitenkin uskaltautui huoneeseen ja tutki sen nurkkia. Huone sinäänsä oli samassa kunnossa, mutta sen haju ei. Suoraa päätä ikkunalle ja se auki. Sade ilma sai jotain uutta aikaiseksi huoneessa, kuin senkin että kasteli ikkunan eteisen lattian ja Rímíerin. Se toi hengitettävää ilmaa huoneeseen, mitä voikin pitää jo suurena asiana.

Herra oli varma, että jos haltiatar huoneeseen uskaltautui, tämä ehdottomasti kommentoisi ja pilkkaisi heti ensitöikseen huonetta. Rímíer kehottaisi toista siivoamaan, jos ei huone miellyttänyt. Toisena vaihtoehtona tuo taas saisi painua hiiteen, mennä vaikka alas ilakoimaan. Pääasia ettei haltian sänkyä kahmisi itselleen. Sen verran pieni se oli muutenkin, eikä siihen mitenkään olisi voinut kuvitella kahta henkilöä saman aikaisesti lepäämään. Eikä Rímíerillä käynyt mielessäkään, että olisi toisen kanssa samaan sänkyyn tunkenut, paitsi ehkä viimeisenä vaihtoehtona voisi sellaista harkita. Kuitenkaan sänkyynsä edes vilkaisematta ajatustensa seassa, herra nautti sateen ropinasta ja tästä raikkaasta ilmasta, mistä oli haaveillut jo pitkään sen jälkeen kun kapakkaan oli astunut.

//RAEVAN TAITAAKIN ASTUA SEURAAVALLA KERRALLA KEHIIN ^^//

Andromeda kohotti hieman ihmeissään kulmiaan, kun herra Rimi siirtyikin maksamaan korvausta portaikossa aiheutetuista tuhoista, eikä yrittänytkään piikittää tekoa hänen niskoilleen. Hetken neitokainen myhäili tyytyväisenä, kunnes havahtui mietteistään Rímíerin huudahtaessa: "Odotas kun pääsen sinne!"
Tällöin Andromedan kasvoille nousi vähättelevä ilme, "Jos vain niiltä norsun askeliltasi kykenet." Hän naurahti perään kuivasti, ja koki hienoisen yllätyksen, haltiamiehen päästessä yllättävän helposti ylittämään portaat.
"Kyllä norsustakin näköjään balleriinan saa", hän sanoi hymyillen, piikittelyjensä johdosta, antaen nyt välillä suunvuoroa toisellekin.

Toinen seisoi hetken paikoillaan, vain tuijottaen Andromedaa, sanoen sitten:
"Mitäs sanoisit, jos nyt työntäisin sinut takaisin alas, ja kutsuisin rakkaan ystävämme sinua vastaan. Herra Valas varmasti ilahtuisi seurastasi."
Andromeda naurahti kevyesti, "Riemullani ei olisi rajaa", hän vastasi toiselle sarkastisesti, sipaisten muutamia hiussuortuviaan, seuraten sitten katseellaan Rimiä, joka päätti vihdoin aukaista tien tähän salamyhkäiseen huoneeseensa.

Andromeda itse ei vaivautunut vielä liikkumaan, seuraamaan toista tämän huoneeseen, hän seisoi portaikon yläpäässä, tarkkaillan kapakan toimintaa. Herra Ryhävalas hieroi päätään, yllättävän vironneen näköisenä, jolloin Andromeda sai ilkeän tuuman.
Hän vihelsi kimeästi, huudahtaen sitten: "Hei, herra siellä, huulipuna naamainen", hän hihkaisi, saaden vihdoin Ryhävalaan löytämään itsensä katseellaan.
"Sinä juuri, Ryhävalas, herra Rimi, haluaa kutsua sinut pikku juhliimme", hän sanoi hyvin miellyttävällä äänellä, viittoen toista saapumaan.

Ryhävalas lähti lyllertämään kohti portaikkoa, hänen koko vatsanedustansa heilui, liikkumisyritysten johdosta. Vihdoin hän pääsi portaikon ensimmäiselle askelmalle, joka rysähti pahan kuuloisesti, mies kuitenkin jatkoi kapuamistaan sortuvia portaita pitkin, tavoittaen sen ylätasanteen, jotenkin ihmeen kaupalla, hänen jälkeensä ei kyllä portaikosta ollut jälkeäkään, ja haltianeidon mielessä käväisi pakonomaisestikin se, miten ihmeessä hän pääsisi täältä pois?

Hän kuitenkin lähti ripein askelin kohti Rimin huoneistoa, jäämättä sen kummemmin odottamaan Ryhävalasta, joka liikkui erityisen hitaasti.
Andromeda jäi hetkeksi nojaamaan tämän kyseisen huoneen ovenpieleen, ilkikurinen hymy kasvoillaan.
"Kun nyt aikaisemmin otit rakkaan ystävämme puheenaiheeksi, tulin käsittäneeksi, että saattaisit ikävöidä häntä", hän naurahti perään kuivasti, ja astui sisään tunkkaiseen huoneeseen, ihme kyllä kommentoimatta huoneen sotkuisuudesta mitään.
Sitten hän teki sen, mitä Rimi ehkä oli pelännytkin, valtasi sängyn.
Tai oikeastaan, vain istui sen reunalle, naurahtaen pienesti uudestaan.
"Ikäväsi saa nyt loppua lyhyeen, toin hänet tänne."

Käytävästä kuului kamala röhinä ja tumina, kun valaankokoinen mies ahtautui kurkistamaan huoneen oviaukosta.

//OLIPA MULLA TAAS HAUSKAA : D //

"Kun nyt aikaisemmin otit rakkaan ystävämme puheenaiheeksi, tulin käsittäneeksi, että saattaisit ikävöidä häntä." Rímíer kääntyi ympäri ja katsoi Andron touhuja, jossa kävi niinkuin hän oli tuuminut. Tuo istahti purppuran huulipunansa kera sängyn reunalle ja kukas sieltä oven raosta kurkisti. Rakas ystävämme, herra ryhävalas, kera purppura huulipuna ala Andromeda. Rímíeriä huvitti toisen ulkonäkö, erityisesti kasvot, mutta jätti ne rauhaan nähdessään nyt tuon muhkeat läskit, jotka kulkeutuivat ovesta sisään. Miten ne oikeastaan edes mahtuivat huoneen ovesta sisään, ja kuinka tuo ylisuuri huulipunaherhiläinen oli ylös päässyt. No se jäisi selvitettäväksi joksikin toiseksi kerraksi, sillä herra ei ehtisi tuumata sitä juuri nyt. Ja mikäli Rímíer oikeassa oli, ei ryhävaalaalla ollut hyvät mielessä. Pikemminkin jotain muuta.

Raevan työntyi kapakan ovesta sisään, suoraan sanottuna läpi märkänä. Tuo typerä soutuvene ei ollut pitänyt vettä sen paremmin, vaikka olisi ollutkin oikeinpäin. Tietenkin sen pohjan oli pitänyt huonolla tuurilla vuotaa, niin kuin aina. Näin nuorukaiselle oli aina käynyt, huonoa onnea sanon minä, ja ikuista sellaista. Kukaan ei kiinnittänyt nukkaiseen pojan retaleeseen mitään huomiota, mutta toki tämä muutaman katseen sai puoleensa vedettyä. Nuorukainen oli siitäkin täysin varma, että isäntänsä oli kapakkaan vetäytynyt juopottelemaan muitten sekaan, muttei yllätyksekseen havainnu Rímíeriä missään. Aluksi edes portaikko ei osunut tämän silmiin. Siispä nuorukainen vetäytyi takkinsa hihoja rutistellen kapakan tiskille, lievä huvittuneisuus lepäsi tämän kasvoilla.
"Sattuisitko tietämään missä Rímíer on?" Nuorukainen kysäisi varovaisesti nyrpeältä ja samalla kalpealta mieheltä pöydän takana. Tuo ei hetkeen vastannut mitään, mutta lopulta osoitti, hieman kärsinyttä, portaikkoa.
"Ahaa...kiitos." Jo portaikon kunto kertoi, ettei Reavan saattaisi nähdä mitään iloa silmilleen. Miten hän edes kuvitteli pääsevänsä tuosta lautakasasta jalkojaan loukkaamatta ylös.

Nuorukainen turhaan edes yritti selvitä lankkujen seasta ylös. Se vaikutti niin turhalta sen jälkeen, kun oli saanut revittyä toisen kätensä auki. Punainen väri, jota 'pienestä' haavasta virtasi, ei miellyttänyt Raevania yhtään. Poika kirosi itsekseen ja kuitenkin lopulta päätti taivaltaa tuon kirotun portaikon ylätasanteelle. Muutaman horjahduksen ja ääneen kiroamisen jälkeen, Raevan huomasi olevansa onnellisesti perillä. kuitenkaan vielä saavuttamatta tai näkemättä isäntäänsä. Nuorukainen siirsi katseensa ylös, ja havaitsi tavallista lihavemma ihmisen oven edess kyyhöttämässä. Aina kun tuo massavuori liikahti, myös selkä tuntui lilluvan liikahdusten mukana. Raevanille tuli siitä ensimmäisenä mieleen meren aallot, mutta kuinka läskejä olisi voinut mereen verrata. Niillä oli huomattava kauneus ero, mutta asiasta toiseen. Jotenkin nuorukaisen olisi päästävä huoneeseen ja selitettävä tilanne Rímíerille.

Huoneessa puolestaan Rímíer naurahteli itsekseen ja kaiveli taskujaan vaivautuneena.
"Tämäpäs... mukava yllätys. Erittäin hauska tavata taas..." Herra taukoamatta toisteli, sekä ääneen että mielessään, ja ahtautui istumaan Andromedan viereen väkisin.
"Miksi ihmeessä sinä hänet tänne raahasit?" Haltia kuiskasi naiselle ja tuijotti karvaasti ja samalla myös huvittuneesti valaan kasvoja. Häntä ei edelleenkään miellyttänyt jäädä tuon läskivuoren läskikäsien vangiksi, ei ikinä. Entäpä jos hän sallisi pienen tanssin ryhävalaalle ja haltiattarelle huilunsa kanssa. Ei, siitäkään ei tulisi yhtikäs mitään, pelkkää jammailua hullussa soitossa. Ja tuskimpa Androkaan siitä yhtään enempää ideasta innostuisi.

Raevan tuskasteli tuon vuoren takana. Hänestä oli hetki sitten tuntunut, että portaikko oli se mahdoton tehtävä mitä hän oli elämässään joutunut suorittamaan, mutta ilmeisesti mahdoton tehtävä olikin vasta tulossa. Nuorukainen seisoi niillä sijoillaan, kun ei tohtinut koputtaa miehen olkapäähän ja pyytää siirtymään. Mistä mahtoi johtua. Loppuratkaisuunkaan ei poika päässyt toljottaessaan vuorta yhä vain etovammin. Hetken hän jo tuumi, että olisi mieluummin lähtenyt alas. Hetkinen, tuliko tuo haju huoneesta vai tuosta vuoresta?

Kuitenkaan hetkeäkään epäröimättä, nuorukainen ryhdisti itsensä, ja teki minkä näki parhaaksi. Haju pisti hänet niin sekaisiin tunnelmiin, ettei hän epäröinyt edes liikkeissään.
"Quel lome." Raevan tuumasi vihreän valon välähtäessä vuorta kohti kädestään. Vuoren toisella puolella Rímíer katseli kummastuneena tuota välähdystä, eikä voinut uskoa silmiään kun näki valaan kaatuvan kamalan rysähdyksen saattelemana lattialle.
"Raevan?" Herra tuumasi sekä vihaisena että ilahtuneena samaan aikaan. Olihan poika pelastanut tämän nahan jo useampaankin kertaan, mutta tämä oli ehdottomasti niistä järein, ja herran oli pakko myöntää itselleen että komean paikalle saapumisen oli kerrankin saanut aikaiseksi. Nuorukainen seisoi hiljaisena paikallaan, tuijottaen Rímíeriä ja odotti että isäntänsä olisi jotain ilkeää jälleen sanonut, niin kuin aina tavallisestikin. Mies oli sen verran arvaamaton, että olisi voinut vaikka odottaa että tuo jokunen kerta olisi voinut hirttää Raevan. Huone hiljeni yllättävän hiljaiseksi, eikä edes Rímíer voinut ihmetykseltään suuta enempää aukaista.

Andromeda tuijotti hetken ovensuussa lymyävää, herra Ryhävalasta, jonka läskit puristuivat hyvin ahnaan näköisinä ovenpielien välissä.
Tämä rytkytti suurta eturuumistaan, yrittäen ahtautua ovesta sisään, sen kummemmitta tuloksitta, ja tuo Ryhävalaan rytkytys toi Andromedan mieleen vain jonkinmoisen turskakalan soidintanssin, jota oli hyvin hilpeää katsella. Vieläkin hilpeämmäksi katseltavaksi osoittautui kuitenkin herra Ryhävalaan pärstä, joka kimalteli purppuraisessa huulipunassa. Näky toi Andromedan mieleen kovasti lihoneen homoseksuaalin. Jolloin huvittava paritus yhdistelmä Rímíer - Ryhävalas, käväisi hänen mielessään, jolloin neidon oli pakko siirtää katseensa huoneen likaiseen seinään, hihitelläkseen rauhassa, ilman että tuo Ryhävalaan näköinen mies loukkaantuisi.

"Tämäpäs... mukava yllätys. Erittäin hauska tavata taas..." , Andromeda saattoi kuulla haltiamiehen naurahtelevan ja toistelevan tuota pariin otteseen, eikä herran naurahtelu auttanut häntä pyyhkimään omilta kasvoiltaan sitä huvittunut ilmettä, kun hän yritti pitää pokkansa. Siispä katse sai pysyä yhä seinässä.

Yhtäkkiä Andromeda saattoi löytää tämän kyseisen haltiamiehen viereltään istumasta, ja kuiskaavan: " Miksi sinä hänet tänne raahasit?"
Sanat kuullessaan haltianeito malttoi vihdoin irrottaa katseensa seinästä, ja siirtää sen Rímíeriin, naurahtaen pienesti.
"Pientä hupia, harmaaseen iltaan", hän hymähti vastaukseksi, ja pahaksi onnekseen, vaikka katsoikin Rimiä, saattoi sivusilmällään nähdä Ryhävalaan hupaisan pärstän, jolloin riemulla ei ollut rajaa. Hän naurahti, huvittuneesti sen nähdessään, kooten sitten itsensä.
"Tiedätkös, tuosta pärstästä on liikaakin huvia?"

Andromeda kohdisti katseensa kyseiseen pärstään, yrittäen pitää itensä mahdollisimman hyvin koossa.
"Anteeksi, herra, haluaisitteko kertoa meille oikean nimenne, vai kutsummeko sinua sen sijaan edelleen Ryhävalaaksi?"
Herra Ryhävalas murahti mietteissään, ja hänen otsaansa muodostui yllättäen valtavat otsarypyt, pikemminkin otsaläskit.
Änkyttäen herra kuitenkin suvaitsi vastata, möreällä luolamiehen äänellään. Vai oliko ääni peräti eskimon, siitä Andromeda ei ollut varma. Mutta hän päätyi silti veikkaamaan Tarzanin ääntä osuvimmaksi vaihtoehdoksi.
"Nimeni on Muhamm-med Tukeva, mutta Rapusedäksi minua usein kutsutaan", hän murahti viimein, jolloin Andromeda nyökkäsi, kääntäen päänsä jälleen seinää kohti, kunnes saattoi jälleen kerran vetäistä kasvonsa vakaviksi.
"Hauska tavata, Rapusetä", Andromeda tervehti, ja mietti mielessään kuinka hauska tapaaminen oikeastaan olikaan. Vai Rapusetä...

Haltianeidon silmät rävähtivät auki hämmästyksestä, kun vihreä valon välähdys tuuppasi Rapusedän maahan makaamaan.
Ovensuusta kuuluivat sanat "Quel lome", jotka Andromeda tajusi kääntää hyvän illan toivotukseksi.
Hän huomasi oven suussa pojan, joka ilmeisesti oli tämän herra Ryhävalas-Rapusedän taltuttanut.
"Raevan?" hän kuuli Rimin äänen vierestään, jonka jälkeen ilmoille pääsi Andromedan hämmästynyt ääni, joka toisti: "Raevan?"
Kaikkien näiden uusien nimien täyttäessä hänen mielensä, Andromeda tajusi, ettei ollut itse ollenkaan esittäytynyt. Itsetyytyväinen virne kohosi hänen kasvoilleen. Olipa hän ollut näppärä. Tämä virne vaihtui kuitenkin pian teeskennellyn huolestuneeseen ilmeeseen.
"Oih, ei kai rakas ystävämme loukannut itseään pahasti?" hän kysyi hätääkärsivällä äänellä, tuijottaen suurta makavaa muurahaispesän näköistä miehen ruumista lattialla.

//Siinä se vakavamielisyys taaas sitten nähtiin . D //

"Voi rapusetä parkaamme. Katso nyt mitä menit tekemään rakkaan haltiat’taremme rakastajalle, Raevan?" Rímíer kiusoitteli ja myhäili paikoillaan. Siinä hänestä alkoi hetki hetkeltä enemmän tuntua että kohta omaisi kultavartisen tikarin kahden alimman kylkiluunsa välissä kun tuollaisia ilmoille päästeli.
"No juhlat taisivatkin sitten loppua lyhyeen. Oletko nyt hirveän pettynyt kun et päässyt tanssimaan rakkaan valaasi kanssa?" Haltia vielä jatkoi Andromedalle kiusoitteluaan ja unohti koko Raevanin, joka oli vetäytynyt seinää vasten niin pieneksi kasaksi kuin olla ja voi. Nuorukainen mitä seuraavasta seurasi, pelkkää nuhtelua. Aina hän oli tehnyt kaiken väärin ja mokannut itsensä niin pahasti. Tällä kertaa Raevan oli sentään sisään tuloonsa hiukan tyytyväinen, joka tuppasi myös karata toisinaan käsistä.

Rímíer pyöritteli sormenpäitään vastakkain ja naurahti miettiessään kuinka Muhamm-medin turpavärkki oli kärsinyt. Nyt kun vielä pojan nulikka sekaantui tilanteeseen. Herra antaisi rakkaan ystävänsä, rapusedän, hieman opettaa tapoja nuorukaiselle. Ehkä hän edes siitä oppisi, jos ei Rímíer saanut mitään aikaan pojan käytöksessä.
“Dolee na lost.(Pääsi on täysin tyhjä)” Herra tuskasteli pysähtyessään jälleen ikkunan eteen, ja vilkaisi paheksuvasti kakaraa seinän vieressä. Kerrankin Raevan päätti ottaa tilanteesta kaiken irti ja uskalsi jopa naurahtaa.
“Lopeta tuon tyhmän kielen puhuminen. Oma pääsi loistaa tyhjyyttä. Hyvä että hiukset kasvavat enää päässäsi. Ja mitäs sinulla tuolla on…” Raevan nosti katsettaan, ja vilkaisi erivärisillä silmillään Andromedaa sängyn reunalla. Rímíer näistä sanoista ei innostunut, pikemminkin toisinpäin. Vai että hänen päänsä oli tyhjä. Jaa jaa…

Okei, otetaan tilanne rauhallisesti. Raevan pilkkoo Rímíerin hermoja minkä kerkeää, herran hermot ovat kohta entiset.

Oliko tästä nyt hetki hetkeltä syntymässä yhä pahempi tappelu. Pahempi kuin hetki sitten alhaalla. Toivottavasti muurahaispesä rapusetä ehtisi korjata tilanteen omaksi edukseen, ja virkoaisi hyvinkin pian, toisaalta se olisi taas hyvin huono juttu jos setä päättäisi pistää poikien tappelut kesken ja rynniä läskeineen mukaan. Rímíer kolauttaisi sedältä tajut uudelleen.

Raevanilla piikitti niskassa. Hänellä oli sellainen kutina, että isäntä kävisi tämän päälle ja niittaisi lattiaan kiinni nauloilla. Tuo ajatus oli hyvin lähellä sitä, mitä nuorukainen saattoi ilmentää herransa tuumista, kaiken näki selvästi vaikka selin poikaan olinkin. Rímíer laski päätään hiukan, ja se oli Raevanille merkki, ettei kannattaisi haaskata aikaa enää yhtään enempää. Taasko sillä oli univajeita. Nuorukainen kapusi hiljaa seinänvierustaa pitkin ylös ja hiippaili Andromedan taakse ja toivoi ettei isäntä huomaisi tätä mahdollisesti naisen takaa.
“Sano sille jotain että se rauhoittuu..” Raevan kuiskasi vielä toiselle, kunnes vajosi sängyn reunan tasalle.

//no tulipa tylsää, kamalaa, toistoa, kökköä, pitkäveteistä tekstiä//

"Voi rapusetä parkaamme. Katso nyt mitä menit tekemään rakkaan haltiat’taremme rakastajalle, Raevan?"
Andromeda siristi silmiään, siirtäessään katseensa Rímíeriin, vai oli Rapusedästä tullut hänen rakastajansa?
Andromeda kuitenkin hymähti pienesti.
"Mutta, Rimi, minä kun sain sen käsityksen, että rakas rapusetämme pitää vain miehistä, erityisesti sinusta. Juuri sinun takiasihan hän tänne ylös asti vaivautui", hän naurahti pienesti, saaden kuitenkin kuulla haltiamiehen suusta vielä lisää piikittelyä:
"No juhlat taisivatkin loppua lyhyeen. Oletko nyt hirveän pettynyt kun et päässyt tanssimaan rakkaan valaasi kanssa?"

Andromedan kasvoilla käväisi pieni huvittunut hymynkare.
"Oletpa hupaisa tänään, Rimi. Mutta luulempa, että jos tanssia haluan, löydän parempaakin seuraa, kuin sinun miehesi Valaskalan. Enhän minä nyt keneltäkään paria halua ryöstää."
Andromedan silmät tuikkivat huvituksesta. Että hänen olisikin tehnyt mieli nauraa. Huvittava päivä, kyllä.

Yhtäkkiä Rímíer ja tämä paikalle näyttävällä sisääntulolla syöksynyt Raevan rupesivat sanailemaan keskenään, taisivat kiistellä.
"Lopeta tuo tyhmä kielen puhuminen. Oma pääsi loistaa tyhjyyttä. Hyvä että hiukset kasvavat enää päässäsi. Ja mitäs sinulla tuolla on..." Raevan sanoi Rímíerille, vilkaisten Andromedaa samalla.
Lause sai haltianeidon kohottamaan kulmiaan.
´Ja mitäs sinulla tuolla on...´, kohta sai neitokaisen hieman ärtymään. Hänen korvissaan lause oli kuulostanut juuri siltä, kuin hän olisi joku esine jonka Rímíer oli sattunut jostakin löytämään.

Andromeda antoi asian kuitenkin lipua ohitseen, silkalla kulmien kohautuksella, hänellä ei asiaan ollut mitään sanottavaa.

Rímíerin ja pojan välit näyttivät kiristyneiltä, aivan kuin he odottaisivat jommakumman aloittavan tappelun.
Yhtäkkiä Raevan olikin hiipinyt hänen taakseen.
"Sano sille jotain että se rauhottuu.." kuului pojan kuiskaus, joka herätti ehkäpä jonkinlaista sääliä naisessa.
"Rímíer, et missään vaiheessa maininnut että sinulla on poika? Isän ei pitäisi kiusata lastaan", hän totesi ykskantaan hieman huvittuneesti.
Ei hän oikeastaan oikeasti uskonut, että miehellä omaa poikaa olisi. Kunhan vain jotain huulta heitti.
Tai no, mistä sitä tiesi, jospa toisella tosiaan olikin oma poikanen.
Andromeda kohotti kysyvän ilmeensä, katsoessaan Rímíeriä.

/HIHI: D /

”..rakas rapusetämme pitää vain miehistä..” Jaahas jaahas. Tuo lausahdus Andron suusta sai hetkeksi herran ajatukset kaikkoamaan muualle ja sillä välin tämän hermot kerkesivät tasoittua riittävästi. Nuorukaisen hirttäminen kattoon jääkööt toiseksi kerraksi.
”Ensinnäkin, rakas rapusetämme kuuluu sinulle, ja toiseksi, tuo nulikka ei ole omapoikani… perässä hiihtäjä…” Rímíer ennätti sanomaan ja hidasti loppua kohti huomatessaan ettei Raevan ollutkaan enää siinä, mihin osoitti. Mihin se rääpäle ehti jo kadota? Rímíerin ilme vaikutti nyt vastoin vaivaantuneelta ja turhautuneelta. Tästä poika saisi kunnon selkäsaunan, kunhan herra nulikan löytäisi. Eipä kestänyt kauaakaan, kun Raevan tuuhea hiuskasa erottui selvästi Andromedan takaa.
”Nyt jos nuorukainen suvaitsee tulla esille sieltä sängyn toiselta puolelta!” Rímíer pauhasi kädet puuskassa ja katsoi sängyn toisen reunan yli näkyvää hius pusikkoa toinen kulmista ylhäällä. Eikö poika parempaa piiloa keksinyt.

Raevan iski toista kättään lattiaan muutamaan otteeseen ja kurkisti reunan takaa isäntäänsä pelokkaasti. Mutta välissä istuva Andro saattaisi malttaa herra ISO herran hyökkäystä tovin. Eihän Rimi kuitenkaan viitsisi naisen ylitse hypätä tuosta noin vain, ellei siihen tietty mitään järin hyvää syytä ilmenisi. Niitä syitä Raevan ei ollut kylläkään koskaan aikaisemmin isännällään huomannut, johtuiko osa tuon herran salamyhkäisyydestä.
”Kyllä herra.” Raevan tuumasi ja vetäisi itsensä nopeasti pystyyn hetkeäkään viivyttelemättä. Pahentaisi vain tilannetta.
”Vai vielä kehtaat herroitella. Mikä ihmeen syy sinulla on täällä olla?” Rímíer tiuskaisi ja koitti pitää päänsä. Hän joutuisi vielä syömään sanansa ja siinä samalla päänsä jos hyvin käy. Raevan säpälöi hiuksiaan hermostuksissaan ja olisi valmis ponnahtamaan Andron niskaan, jos herra Iso kävisi väkivaltaiseksi elämöinnillään.
”Sir, veneen pohja vuosi, kuten varmasti huomaatte.” Nulikka koitti selitellä märkänä itseään tilanteesta ja nosti olkiaan lähes huomaamattoman olemattomasti.

Kyllä. Poika oli valinnut itselleen huonon makuupaikan, oikeastaan kiitos siitä kuului Rímíerille, joka oli silläkin kerralla hermojensa kanssa pelannut. Väärinpäin käännetyn veneen oli tarkoitus suoda nuorukaiselle hyvä piilo, mutta totta kai Rimi oli keksinyt jäädä rannalle lojumaan. Siitähän koko juttu lähtikin.

“Vai että vuosi veneen pohja.” Rímíer naureskeli itsekseen ja vilkaisi olkansa yli. Matala punottu korin muotoinen tuoli komeili seinän vieressä, ja oli siinä kuin juuri häntä varten. Andromedan viereenhän hän ei istuisi. Herra lähti lyhyin askelin peruuttamaan tuolia kohti, ja kun oli niin mielissään laskeutumassa tuolille, kellahtikin maahan selälleen.
“Jaaha vai sitä rataa.” Mies tuumi maassa eikä tohtinut ääneen ajatella kuka oli ollut tekosilla. No Raevan tietenkin, eihän poika pystynyt pitämään näppejään kurissa enää ollenkaan, vaan repinyt tuolin hieman kauemmas magian avulla isäntänsä ahterin kohdalta, juuri oikeaan aikaan että sai tuon lattialle lojumaan. Siinäpähän nyt makaisi toimettomana. Eipä herra näyttänyt uskaltavan käydä nulikan kimppuun, kun oli joku välikappale ilmassa heilumassa. Siitä Raevan oli enemmän kuin tyytyväinen.
“Voin vaikka vannoa, että jos olisin sinun poikasi, olisin karannut jo aikoja sitten.” Raevan tuumasi ja loikkasi sängyn takaa sen päälle. Lievä pölypilvi lennähti ilmaan ja oli vähällä ettei nuorukainen lentänyt itsekin silmälleen typerästi viikatun peiton takia, joka lojui jalkojen tiellä täysin turhana.

Rímíer ei suotta enää itseään pystyyn nostanut. Olihan Andro jo valloittanut sängyn, ja Raevan aiheuttaisi hänelle vain lisää harmia, ja vielä jos rapusetä päättäisi nousta ylös. Parasta jäädä ottamaan nokosia samantien lattialle, vaikka siinä aika viileää olikin sai se kelvata. Seuraavalla kerralla herra itse valtaisi sängyn ja tunkisi muut lattialle. Nuorukaisen silmistä näytti, että hän saattaisi jopa olla hetken turvassa rähinöiltä. Niimpä harvinaisen rauhallisesti poika laskeutui sängyltä valloitusmielineensä alas, ja nosti jalkansa ristiin.
"Tunnemmeko jostain?" Poika rohkeni kysymään kääntämättä katsettaan Andromedaan.

//LOIKATKAAMME KÖKÖISTÄ TEKSTEISTÄNI VIELÄ KÖKÖMPIIN TEKSTEIHIN!//

"Ensinnäkin, rakas rapusetämme kuuluu sinulle, ja toiseksi, tuo nulikka ei ole oma poikani... perässä hiihtäjä...", Rímíer päätyi vastaamaan, jolloin Andromeda naurahti pienesti, ja heilautti vähättelevästi toisella kädellään, "Ehei, älä huoli, kyllä sinä rakkaan rapusetämme saat. Minä oikein luovutan hänet sinulle."
Pieni virne viipyi hetken neidin kasvoilla, kunnes hän siirsi katseensa lopulta Rímíeristä Raevaniin ja tästä takaisiin Rimiin.
Haltiamies oli todennut, ettei Raevan ollutkaan hänen omapoikansa vaan jonkinmoinen perässä hiihtäjä.
"No, ei teissä kyllä kummemmin yhdennäköisyyttäkään löydy", hän tuumasi, tarkailtuaan näiden kahden epäyhdennäköisyyttä hetkisen.

Rímíer kehotti Raevania tulemaan esiin piilostaan Andromedan takaa.
Ajatus: ´Taasko tämä alkaa?´ käväisi pikaisesti haltianeidon mielessä. Kaksi tappelupukaria, jotka todennäköisimmin syvällä sisimmässään pitivät toisistaan enemmän kuin uskoivatkaan.
Andromeda kuuli takaansa Raevan myöntävän vastauksen, kun tämä vihdoin ponnahti pystyyn.
Rimi tieduteli, mitä pojan nulikka edes oli täällä tekemässä, johon Raevan taas vastasi veneensä katon vuotaneen.

"Vai että vuosi veneen pohja." Rímíer naureskeli, ja päätti selvästikin istua korituoliin seinän vieressä. Hänen huonoksi onnekseen, Raevan päätti kuitenkin osoittaa jälleen maagiset lahjansa, ja vetäistä tuolin herransa takamuksen alta, niin että tämä lensikin selälleen maahan.
"Jaaha vai sitä rataa." Oli miehen kommentti asiaan.
Tapahtuma sai Andromedan hihittelemään kevyesti, joillan hän käänsi pahoittelevan ilmeensä Rimiin.
"Anteeksi, näytit vain niin hupaisalta."
Sitten neitokainen naurahti vielä kerran, kunnes käänsi katseensa tähän Raevan-nuorukaiseen.
"Olet kyllä aika mainio", hän oli selvästikin päättänyt siirtyä nuorukaisen puolelle.
Vaikutti siltä, että pojan koltiainen oli voittamassa tämän Rímíerin kanssa käytävän taistelun, ja tottakai, Andromedahan suosi aina voittajia. Ja mikä parasta, hän rakasti kiusoitella Rimiä, yksinkertaista hupia. (. DD )

“Voin vaikka vannoa, että jos olisin sinun poikasi, olisin karannut jo aikoja sitten.” Raevan tuumasi ja loikkasi sängyn takaa sen päälle. Lievä pölypilvi lennähti ilmaan ja oli vähällä ettei nuorukainen lentänyt itsekin silmälleen typerästi viikatun peiton takia, joka lojui jalkojen tiellä täysin turhana.
Andromedan oli pakko jälleen hymyillä toisen sanoille, oli tämä Rímíerin perässä hiihtäjä kyllä näppärä sanoistaan. Tosin niin oli kyllä Rimikin, sen haltianeito oli joutunut huomaamaan jo useaan otteeseen.

"Tunnemmeko jostain?" Raevan rohkeni kysymään kääntämättä katsettaan Andromedaan.
Andromeda kohotti kulmiaan, "Mistä meidän sitten pitäisi tuntea?", hän hymähti.
Itse hän ei muistanut tavanneensa poikaa aiemmin, mutta mistä sitä ikinä voisi tietää, kuinka selvillä Vaanien alamaailman asioista tuo poika olikaan.
Andromeda siirsi kysyvän katseensa toiseen, laskematta kulmiaan.
Ainakin tähän asti hän oli onnistunut salaamaan henkilöllisyytensä niin hyvin, hän oli jopa jo ehtinyt ihastua ajatukseen, lähtevänsä täältä nimettömänä. Kumpa Raevan ei möhlisi hänen nimettömyyttään.

//TÄSSÄ SULLE KÖKKÖÖ TEKSTII ! . D //

"Olet kyllä aika mainio" Raevan kuunteli tyytyväisenä Andromedan lausahdusta. Kerrankin joku oli tuota mieltä, eikä moittinut häntä kuin viimeistä päivää konsanaan. Viehättäviä sanoja viehättävältä kanssakävijältä. Nimittäin se oli nuorukaisenkin pakko myöntää itselleen, ettei Andromeda mistään pohjasakan seasta ollut. Eihän hän tiennyt mitä Rímíer toisesta ajatteli, mutta jos ne mahdollisesti olisivat päinvastaisia, pakottaisi Raevan keinoja kaihtamatta ne täysin toiseen suuntaan. Se jääköön siis herra Ison päänvaivaksi, joka juuri tuolla hetkellä veteli sikeitä kovalla lattialla, lähes keräksi vääntyneenä.

Hetki sitten Raevan oli kysynyt Andromedalta, tuntevatko he jostain. Haltiattaren vastaus, "Mistä meidän sitten pitäisi tuntea”, sai nuorukaisen hieman värähtämään paikallaan. Eihän hän osannut arvata ettei toinen vastaisikaan niin suorasti, kuin hän oli ajatellut. Mutta sitä parempi Raevanille, olipahan jotain puheen aihetta.
”Mistäs sitä olisi voinut tietää. Tunnen niin monia, nimeltä ja ilman, eikä muistini ole maailman parhaimpia.” Nuorukainen selosti ja puisteli ylisuuria vaatteitaan pölystä, joka oli sängyn päältä ilmaan lennähdettyään laskeutunut harmaana peittona niitten päälle. Ei mikään miellyttävä näky, eikä tunkkainen haju Raevanille ollut mieliksi. Sen lisäksi että hänellä oli harvinaisen tarkka kuulo ja näkö, ei hajuaistissakaan ollut moitittavaa.

Rímíer käänsi kylkeä kovalla lattialla. Herra näytti suorastaan söpömmältä, kun unessa oli, hereillä hän yleensä oli niin kärttyisä, mollaava ja toisia arvosteleva, ettei siinä ollut päätä eikä häntää. Toisin oli Raevanin kohdalla jälleen kerran. Hän ei yksinkertaisesti edes pystyisi nukkumaan kunnolla. Herra oli sen verran määräilevän isännän sorttia, että nuorukainen saattoi odottaa mitä milloinkin. Pienillä käskyillä ei tuntunut olevan minkäänlaista rajaa hänen elämässään.

Nuorukainen ei vieläkään kääntänyt katsettaan Andromedaan, joka tämän vieressä tuntui istuvan edelleen. Eihän Raevan siitä varma saattanut olla, kun ei itse asiassa edes uskaltanut toista katsoa.
”Saanen udella nimeäsi.” Nuorukainen heitti lyhyesti kaiken epäselvyyden ja hiljaisuuden keskeltä. Vaikkei hän naisen nimeä tulisikaan ikuisuuksia muistamaan, olisi tuo silti kiva tietää.

//juu… ei näin sekaisessa olo tilassa tunnu tulevan tekstiä ku väkisin, nii jääköön ny sitten lyhkäseks//

"Mistäs sitä olisi voinut tietää. Tunnen niin monia, nimeltä ja ilman, eikä muistini ole maailman parhaimpia." Raevan selosti, johon Andromeda nyökkäsi vakaasti.
"Itse liikun mieluiten nimettömänä", hän naurahti pienesti. Nimettömänä kaikki olikin niin helppoa. Liian helppoa. Kukaan ei voinut silloin yhdistää häntä mihinkään, varkauksiin, vaaneihin, tai mihin ikinä sitten pystyikään.

Andromedan katse kiersi huonetta, mutta kääntyi sitten katsomaan Rímíeriä, kun tämä käänsi kylkeä kovalla lattialla.
Hän hieman yllättyi sitä, miten lutuiselta toinen näyttikään, nukkuessaan.
Kevyesti hän naurahti ajatuksilleen.
Miksihän toinen lattialla nukkui? Olisi vain pyytänyt, niin Andromeda olisi päästänyt tämän sängyllekin. Hän ei itse aikonut nukkua vielä vähään aikaan.

"Saanen udella nimeäsi?" Andromeda kuuli Raevanin kysyvän, ja hänen katseensa siirtyi vaistomaisesti nuorukaiseen, joka selvästikin vältti katsomasta häneen.
Tämä sai pienen huvittuneen hymynkareen nousemaan neidon kasvoilla. Oliko toinen kenties ujo?
"Ah, nimeni. Minkähän niistä sinulle kertoisin", kuului Andromedan kujeileva vastaus.
Hänen katseensa kiersi jälleen Rímíeriin kuin tarkistaakseen, että tämä nukkui yhä.
Hän halusi kiusata haltiamiestä, niin paljon kuin mahdollista,ja siksi välttää nimensä kertomista tälle.
Sitten hän siirsi katseensa jälleen Raevaniin.
"Xia, sillä nimellä saat minut tuntea", hän vastasi lopulta virnistäen.

Tuolla nimellä neitokainen oli liikuskellut Payonin naapurikylässä, sillä nimellä hän oli kerännyt siellä hieman pahamaineisemman maineen. Tätä nimeä Andromeda käytti vielä silloin tällöin täällä Payonissakin, ajatellen että sitä monet eivät osanneet yhdistää mihinkään, toisin kuin nimen Andromeda, joka Payonissa tunnettiin paremmin.
Tosin huhut ja jutut liikkuivat nopeasti, joten yhä useammat olivat kuulleet Xiastakin, pahantekijästä, joka katosi yllättäen tuhkatuuleen.

Andromedan kasvoille kohosi jälleen hymy. Hän piti katseensa tiiviisti Raevanissa, odottaen tämän reaktiota, ja samalla tutkaillen tätä mietteissään.

//L-Y-H-Y-T ! ANTEEKSIII ^^ //

"Ah, nimeni. Minkähän niistä sinulle kertoisin" Raevan kuuli vierestään, eikä kääntänyt katsettaan toiseen, vaan piti sen tiukasti muualla ja mietti kuinka monella nimellä haltia nainen tunnettaisiin maailmalla. Häntä hävetti jostain syystä olla tekemisissä naisen kanssa. Rímíer ei koskaan edes tuntunut huomioivan, oliko kyseessä mies vai nainen, vai kenties sukupuoleton, mutta Raevanille se oli eri juttu. Hänelle ei ollut aivan sama oliko kanssa kävijä nainen vai mies, ja useimmat kenen kanssa hänen täytyi tulla toimeen, olivat juuri sitä miespuolista sakkia. Siitäpä hankaluus toiseen sukupuoleenkin kai johtui pohjimmiten. Aivan kuin Rímí omalla tavalaan karttelisi naisia, mutta kuinka hän nyt oli saanut tuollaista seuraa itselleen sitä sieti miettiä. Mutta kun isäntä nyt sattui lutuisena lattialla nukkumaan, Raevan oli aivan neuvoton Andromedan kanssa. Kävi jopa lähellä ettei tuskanhiki valunut hänen otsaansa pitkin ja nuorukainen ravannut huoneesta huutaen pakoon.

"Xia, sillä nimellä saat minut tuntea." Andromedan tokaisun jälkeen, nuorukainen saattoi olla varma että toinen istui kuin istuikin tämän vieressä. Raevanilla kävi nopeasti mielessä, oliko kuullut tuon nimen joskus aikaisemminkin. Xia, liian tuttu, mutta silti niin jotenkin harmaan peitossa. Ehkä poika vain kuvitteli, se oli kuitenkin vain pelkkää atomitomua hänen terävässä mutta hajamielisessä mielessään. Kuitenkaan ote tuosta nimestä ei aivan hetkessä hellittäisi, kerrankin Raevan oli siitä varma. Toivottavasti haltia'tar ei alkaisi epäillä hänestä mitään, kun näinkin kauan oli pitänyt suunsa kiinni ja pysynyt mietteissään.
"Xia." Raevan toisti lyhyesti ja oli vähällä ettei kääntänyt päätään Xian suuntaan. Kuitenkin naisen katse tuntui kuitenkin piikittävältä nuorukaisen toisessa kyljessä, ja pakotti Raevanin kääntämään katseensa toiseen.
"Miksi tuijotat minua??" Sanoi ääni hieman ärtyneen ja pelokkaan sekaisella sävyllä, joka oli juuri sellainen kuin Raevan sen osasi odottaakin. Nimittäin tuo tuijotus ja tutkaileminen oli saanut pojan hieman ärtymyksen ja pelon rajoille.

"Tämä...mmm... ei kun se toinen." Kuului lattialta, joka sai nuorukaisen kiinnittämään katseensa täysin horroksessa olevaan isäntäänsä jolla näytti olevan jälleen kyljen vaihto meneillään. Rímíer parhaillaan näki unta eräästä rosvoilu keikastaan, ajalta, jolloin ei vielä Raevania ollut edes tavannut. Siinä komeili koruja ja rikkauksia täynnä kaksi arkkua, eikä herra osannut päättää. Raevan sattui käsittämään unen hieman eri merkeissä ja paikassa, ja huvittunut hymy nousi tämän kasvoille.
"Sen tiesin, että hän nukkuu sikeästi ja näkee unia, mutta että puhuukin vielä unissaan. Kerrassaan uutta." Katse siirtyi nyt nousevaan ryhävalaaseen. Pahalle haiseva mies hieroi päätään ja taputti muutaman kerran mahaansa, jolloin tuon läskit heilahtivat muhkeasti puolelta toiselle. Raevanille nousi mitä mainioin aate.

"Kuulepas rakas ystävämme, näetkös tuon herran tuolla." Raevan hyppäsi sängyltä kevyesti alas, eikä empinyt tarttua valasta olkapäästä, vaikka hän haisikin pahalle ja nuorukainen oli varma ettei toinen edes tuntisi sanaa peseytyminen.
"No mitä vielä... sokeaksikko minua luulet pojan koltiainen." Mies ärähti ja pojasta alkoi tuntua että saisi itse kohta köniin. Ainakin sen jälkeen tulisi kunnon korvapuustit kun Raevan oli saanut mainion ideansa päätökseen.
"Voitkin lähteä lyllertämään tuota ahdasta porraskäytävää pitkin Rímí kainalossasi." Raevan päästi irti miehestä ja heilautti käsiään ylös. "Keksikää jotain mielenkiintoista. Viskokaa vaikka mädillä kanamunilla." Muhammed tuntui pitävän ideasta ja nappasi herran jalasta kiinni ja lähti tapansa omaisesti lyllertämään portaita alas. Kun isokokoinen läskikasa oli kadonnut huoneesta, Raevan naurahteli itsekseen ja tuumi, miltä mahtoi Rímíer näyttää kun takaisin tänne ryntäisi. Siinä olisi kyllä naurussa pidättelemistä.

//Taisi mennä hieman yli :'DDD//

Raevanin udeltua hänen nimeään, Andromeda päätti tyytyä kertomaan nimensä ei-niin-totuudenmukaisesti.
Nimensä kerrottuaan, toinen oli hetken hiljaa, mikä sai neitosen hieman hermostumaan.
Jospa toinen sittenkin oli kuullut jotakin tuosta nimestä, olisi ehkä ollut järkevämpää temmata joku nimi ihan tuulesta. Sen enempää haltianeito ei kuitenkaan asiaa ehtinyt miettiä, kun Raevan lausui hänen valenimensä: "Xia", näytti siltä kuin toinen olisi ollut jo vähällä kääntyä hänen suuntaansa, muttei kuitenkaan sitten loppujen lopuksi niin tehnyt.

"Miksi tuijotat minuan??", kysyi Raevan sitten hieman ärtyneellä ja pelokkaallakin äänellä, mikä sai Andromedan hieman hämmästymään, ja kohottamaan kulmiaan.
"Minä tuijotan mihin lystään. Jossakinhan minunkin on silmiäni pidettävä", hän naurahti kuivasti, eikä tehnyt elettäkään siirtääkseensä katsettaan toisesta, tuijotti vain entistä tiiviimmin. Hetken hiljaisuuden jälkeen, hän päätti kuitenkin enemmän tai vähemmän valaista tilannetta. "Oikeastaan, odotan vain, milloin mahdat uskaltautua katsomaan tähänkin suuntaan. Tiivisti on katseesi pysynyt kaikessa muussa paitsi minussa. Välttelyä kenties? Miksi?", haltianeito lausui sanansa huvittuneen rennosti, tapittaen yhä silmillään toista, hymyillen hieman viistosti.
Helppohan hänen oli sanansa esittää huvittuneen sekaisella äänellä, vaikka todellisuudessa olikin enemmän kuin ihmeessään toisen välttälevästä katseesta.
Hän oli niin tottunut siihen, että häntä töllättiin. Ehkä liiankin tottunut.
Siksi ehkäpä välttelevä katse sai hänet tuntemaan niin, että hänessä oli jotakin vikaa.
Ensikertaa hän jopa ehti luulemaan, jonkun pitävän häntä rumana.

Hänen ajatuksensa lensivät kuitenkin jälleen päätökseensä, kun Rimi mumisi lattialla jotakin unissaan, mikä sai Andromedan tietysti naurahtamaan.
Hänkin oli käsittänyt miehen unissaan lausumat sanat, todella eritavalla, mitä ne oikeasti todellisuudessa olivat tarkoittaneet.
"Sen tiesin, että hän nukkuu sikeästi ja näkee unia, mutta että puhuukin vielä unissaan. Kerrassaan uutta", puheenvuoro kuului Raevanin suunnalta, jolloin Andromeda ikään kuin naurahti vastaukseksi.
"Mahtaa olla mahtavat unenlahjat, kun tuollaisella kivikovalla lattialla pystyy hirsiä vetämään."

Yllättäen lattialta nousi ylös valtava möhkele, vatsaansa hieroen. Läskien lillunnasta päätellen, Andromeda tunnisti henkilön Ryhävalaaksi.
Vaistomaisesti hän nyrpisti nenäänsä, ja veti jalkansa syliinsä sängyn päälle, kuin ollakseen mahdollisimman kauakana Ryhävalaan ulokemaisesta takamuksesta.
Onneksi Andromeda ei miekkosen kanssa sen kummempiin tekemisiin joutunut, sillä Raevan näytti enemmän kuin innokkaalta tuota Ryhävalasta tervehtimään.
Näköjään valtavan kokeisen, haisevan miehen seura kelpasi tälle paremmin, kuin hänen.
Andromedan oli jo hieman pakko erehtyä ajattelemaan, että toisella oli erittäin vääristynyt käsitys kauneusihanteista.

"Kuulepas rakas ystävämme, näetkös tuon herran tuolla." Raevan lausui sanat Ryhävalas herralle, ja tarttui tätä jopa olkapäästä.
Rapusetä mörähti jotain siihen suuntaan, ettei ollut sokea.
"Voitkin lähteä lyllertämään tuota ahdasta porraskäytävää pitkin Rímí kainalossasi."
Raevan jatkoi, jolloin Andromedan kulmat hyppäsivät korkeuksiin, ja hänen suunsa korviin.
Muhammed-Rapusetä oikein innostui ajatuksesta, ja lähti lyllertämään Rimi kainalossaan ulos huoneesta. Jolloin Andromedalla oli jälleen naurussa pidettelemistä.

"Aika mainiota", hän naurahti, ja kääntäen katseensa tyhjään oviaukkoon.
"Mahtaa Rimillä olla ihmettelemistä, kun herääkin uuden rakkaansa kainalosta."

Sitten hän käänsi katseensa jälleen takaisin Raevaniin, hieman kysyvä ilme kasvoillaan.
"Mutta miten, miten sinä pystyit - koskemaan häneen?", Andromeda kysyi hieman inhoa äänessään, ja tietysti hän puhui nyt Ryhävalaasta. Miten toinen oli tätä pystynyt koskettamaan? Iuh! //- Oli pakko. LAIEN! //

//Kai se ois korkee aika käydä sulle tänne vastailemassa ede jotain. Oikeestaan aika hyvä juttu että Yuki nukkuu, että saan kirjustaa rauhas //

"Minä tuijotan mihin lystään. Jossakinhan minunkin on silmiäni pidettävä." Xian sanat saivat Raevan tuntemaan itsensä vielä ahdistuneemmaksi. Hiljattain nuorukainen alkaisi ärtymään jos tuo tapitus ei lakkaisi. Milloin häntä oli viimeksi tuijotettu? Ei koskaan.Tuo vieras katse oli jotain niin outoa. Eihän hän itsekkään koskaan ketään tuijottanut. Niin no joo. Siitä ei puhuta.
"Lukisin yhdeksi vaihtoehdoksi että pitäisit silmiä kiinni." Nuorukainen tuhahti ja nosti kädet ylös venytelläkseen. Siitä seurasi numero hiusten pöyhiminen. Tuona aikana poijalle olisi oikeastaan voinut tehdä mitä lystää eikä hän sitä olisi huomannut. Kyllä sentään aistit pelasivat normaalisti, mutta muuten Raevan oli kuin toisessa ulottuvuudessa, toisessa maailmassa, kaukana todellisuudesta. Kaikesta tuosta huolimatta, Raevan tiesi, etteivät hänen liian pitkiksi kasvaneet takahiuksensa olleet kivoja niskassa hapsottamassa. Ne kutittivat ilkeästi.

"Oikeastaan, odotan vain, milloin mahdat uskaltautua katsomaan tähänkin suuntaan. Tiivisti on katseesi pysynyt kaikessa muussa paitsi minussa. Välttelyä kenties? Miksi?" Haltianainen oli valinnut sanansa juuri sopivalle ajankohdalle. Raevan oli saanut hiustensa kohtalon päätökseen, ja oli erittäin tyytyväinen työhönsä. Kutina oli tiessään. Hetken nuorukainen kuitenkin kerkesi empiä, vastaisiko edes toisen kysymykseen, vai jättäisikö sen kokonaan ja vaikuttaisi ettei ollut kuullut naista. Raevan piti kuitenkin hyvänä vaihtoehtona vastata, hänellä oli sellainen tunne ettei kannattaisi alkaa hyvin nokkavaksi Xian kanssa. Jotain tuossa haltittaressa oli muttei nuorukainen saattanut keksiä mitä.
"Kuka tietää, mutta luuletko minun kuinka monesti olleen herra Ison pyynnöstä ja puolesta puhunut tai ollut tekemisissä naisen kanssa? Puhumattakaan sitten katsomisesta... Ujoutta kenties..." Raevan mutisi ja koitti vaivalloisesti kääntää katsettaan toiseen, pitäen sen sitten haltian suunnassa. Kelvatkoon. Oli hän sentään rohjennut vastata toiselle rehellisesti, mutta saattoi herättää epäilyksiä.

Nuorukainen oli mieleltään iloinen, ettei Rímí ollut tällä kertaa sotkemassa kaikkea. Mitäpä hän olisi edes voinut sotkea, pikemminkin keskeyttää ja varastaa pää osaa itselleen. Saipahan kerrankin maistaa nuorempansa kostoa, jonka tosin joku muu sai toteuttaa. Ilomielin. Eihän hän itse pystyisi herraa rökittämään, korkeintaan tallaamaan varpaat eikä sekään ollut mitään niin pieneltä olennolta, kuin Raevan. Sillä ajatus hetkellä hän vannoi itselleen, että pitäisi joskus herralleen magialla leikkimisen hetken joka jäisi niin ikimuistoiseksi kuin olla ja voi. Siitä hän tulisi kuitenkin kuulemaan koko loppu elämänsä.

Raevan lysähti sängylle rennosti. Kerrankin oli ihanaa maata edes hetki sängyllä kenenkään käskyttämässä vieressä. Hänen jalkansa vaappuivat valtoimenaan sängyn toisella reunalla, ja pää ylitti hieman sängyn toista reunaa.
"Mahtaa Rimillä olla ihmettelemistä, kun herääkin uuden rakkaansa kainalosta." Raevan kerkesi jo ummistaa omat silmänsä hetkeksi.
"Pelkäämpä että hän on pahalla sotatuulella sen jälkeen, jos takaisin ennättää enää." Nuorukaisella kävi mielessä, mitähä alhaalla mahtoi tapahtua juuti sillä hetkellä. Hän ei voisi taata, että Rímí saattaisi menettää henkensä, mutta eipä se häntä haittaisi. Hän löytäisi itselleen mitä pikimmin kuitenkin uuden isännän, paremman kuin entinen, jos niin sattuisi jostain syystä käymään.

Kaiken tuon rennon makoilun keskeytti kuitenkin Raevan päässä oleva hattu, joka otti ja tipahti hänen päästään lattialle. Nuorukainen kirosi kerran mielessään, pakotti itsensä nousemaan ja astelemaan kädet rentoina sivuillaan toiselle puolelle valtaisaa sänkyä. Poika nosti hattunsa ja jäi pudistelemaan sitä hetkeksi.
"Mutta miten, miten sinä pystyit - koskemaan häneen?" Kuului inha lause Xian suusta, johon Raevan oli jo valmistellut sanojaan pitkään. Tälläkertaa nuorukainen työntyi aivan haltiattaren kasvojen eteen.
"Kaksijalkaisten katsominen on hankalempaa kuin niiden koskeminen."

//Tälläistä tällä kertaa :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D//

//Uu--Uu kuka kävikää vastailee . DD //

"Lukisin yhdeksi vaihtoehdoksi että pitäisit silmiä kiinni." Nuorukainen tuhahti ja nosti kädet ylös venytelläkseen. Siitä seurasi numero hiusten pöyhiminen.
Andromeda tuhahti toisen sanoille, siristäen silmiään.
"Yritätkö olla näsäviisas, poika?"

Andromeda rakasti näsäviisastelua, jos sai itse vetää sitä näsäviisaan roolia.
Ja kyllä hän näsäviisastelua kesti ihan hyvin toistenkin suusta, jos ei vain huonolle tuulelle sattunut. Tänään Andromeda ei kuitenkaan oikeastaan huonotuulinen ollut, hän ei vian pitänyt siitä, kun joku häntä nuorempi tuli näsäviisastelemaan hänelle.
Eikä hän nyt aivan varma ollut oliko toisen sanat näsäviisaiksi tarkoitettu, hän oli vain nopea tulkinnoissaan.

Andromeda ei kuitenkaan viitsinyt haastaa riitaa, pojan poloinenhan vaikutti niin ujolta, että ryömisi häntä kohta sängyn alle piiloon. Eikä Andromeda halunnut jäädä yksin.
Niinpä hän naurahti pienesti, kuin merkkinä että päätti unohtaa toisen näsäviisastelut, ja siirtyi sitten kysymykseen siitä, miksi toinen niin kovasti piti katseensa visusti kaikkialla muualla paitsi hänessä.
Raevan vastasi jotain siihen suuntaan, että se johtuisi hänen ujoudestaan.
Andromeda nyökkäsi pienesti.
"Vai sillä lailla, niin arvelinkin."

Ei kestänyt kauaa, kun Rimiä jo raahattiin pois huoneesta herra Ryhävalaan kainalossa.
Raevan tulla lösähti sängylle, ja Andromeda taas kommentoi, kuinka saattoikaan Rimillä olla ihmettelemistä kun tämä heräisi.
"Pelkäämpä että hän on pahalla sotatuulella sen jälkeen, jos takaisin ennättää enää." oli Raevanin kanta asiaan.
Andromeda hymähti. "No, eipähän ainakaan sodi minua vastaan", hän vastasi viitaten siihen, ettei pila ollut ollut hänen ideansa, joten Rimillä ei olisi minkään näköistä syytä ruveta hänelle vihoittelemaan.

Andromedan mieleen kuitenkin nousi kysymys, jonka hän sitten päätti tältä Raevanilta kysäistä.
"Mutta miten, miten sinä pystyit - koskemaan häneen?", Andromeda sanoi hieman inhoa äänessään, mikä kohdistui herra Ryhävalaaseen. Hän ei ikinä vapaasta tahdostaan haluaisi tuollaiseen miehen möhkäleeseen koskea. Ei ikinä, hän vaikka hyppäisi ikkunasta mieluummin.

Yllättäen nuorukainen työntyi aivan Andromedan kasvojen eteen. Haltianeidon silmät levenivät hieman hämmästyksestä.
"Kaksijalkaisten katsominen on hankalempaa kuin niiden koskeminen." Oli Raevanin vastaus hänen kysymykseensä.
Andromeda nyökäytti leukaansa pienesti, pyörittäen sitten etusormellaan yhtä hiuskiuhkuraansa.
"Vai olet sinä ujo", hän sanoi piikittelevään sävyyn, virnistäen pienesti.
Kuinka moni ujo, oli koskaan työntynyt niin lähelle hänen kasvojaan?

//
Oikein mukavaa kirjoittaa Hiekkaa pitkästä aikaa, että päätin ihan Laieneilla onneani ilmaista : DD //