Pölyä ja tihkusadetta( Pelattu Vaani-Vajassa, joka tuhoutui)

Andromeda istui Vaanien-Vajan pienimmässä huoneessa, yhden nuhjuisen laatikon päällä. Hän nojasi päätään käsiinsä, ja ärähti.
Koko tämä päivä oli sujunut niin huonosti.
Mitään kehumisen arvoisia tuloksia, ei ollut varasrintamalta tullut, eikä tuntunut siltä että tulisi vähään aikaan. Kaupungin aatelit, kun alkoivat olla entistäkin huolellisempia omaisuudestaan.

Andromeda nousi seisomaan, aivasti pölyhiukkasten osuessa nenäänsä, pyyhkäisi hameensa helmaa ja pyöhensi kampaustaan. Tai oikeastaan ei hänellä mitään kampausta ollut, hiukset vain auki niin kuin tavallista. Hän käveli ympäriinsä huoneessa, tekemättä kuitenkaan sen kummempaa. Kävely sai kuitenkin hänen tunnetilansa rauhoittumaan, ja päivän huono onni alkoi kaikota.

Andromeda oli yksi Vaanien killan Einherisotureista, eikä hän aikonut tyytyä siihen, hän halusi enemmän. Hän halusi olla Einheri-mestari. Mutta kuinka se onnistuisi? Heitä oli jo täysi lukumäärä, ehkäpä hänen pitäisi keksiä jotakin noiden päänmenoksi, jotta saisi metsästettyä oman asemansa.

Andromeda ei kuitenkaan jaksanut pohtia asiaa sen enempää, ulkona näytti tihkuttavan hivenen vettä. No, hän ainakin oli sateelta suojassa, ja näytti hyvin siltä, kuin hän saisi olla vielä rauhassakin.

Mi-Mi ratsasti Potulla Vaanien-Vajan oven luo ja pysäytti Potun siihen. Ulkona jo vähän tihku vettäi, mutta onneksi hän oli kastunut vain vähän ja kura hänen etumuksellaan oli jo hieman lähtenyt. Hän laskeutui alas Potun selästä, takapuolta hieman kolotti sillä Potun selkä oli aika kova, ja hänen matkansa tänne oli ollut kolhuinen.

Mi-Mi jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen tihkusateeseen. Hän höristi korviaan eikä kuullut mitään. Vaanien-Vaja oli varmaankin tyhjä. Hyvä niin, kukaan ei voisi valittaa siitä kun hän toisi Potun sisään, sillä siitä oli valitettu jo aikaisemmin ihan tarpeeksi. Mi-Mi katsoi vielä ympärilleen ja koko paikka näytti autiolta. Hän otti Potun harjasta kiinni ja huomasi että sen sieraimisa tuli höyryä. Hän siveli hieman Potun karvaa, joka oli hikinen.
Se tuntui Mi-Min mielestä ihanalta hänen kättäänsä vasten.

Pian alkoi jo satamaan hieman kovemmin, joten hän päätti mennä sisälle, mitä järkeä olisi seistä ulkona ja vilustuttaa itsensä! Mi-Mi avasi narisevan oven ja astui sisään taluttaen Pottua harjasta toisella kädellään ja toisessa kädessään hän roikotti reppuaan, joka oli täynnä ruokaa, mitä hän oli varastanut. Päästyänn sisälle lämpö valtasi hänet. Pian hän kuitenkin havahtui nähdessään jonkun kävelemässä koko rakennuksen pienimmässä huoneessa. Tuo ihminen oli unohtanut sulkea oven. Mi-Mi tunsi hieman punastuvansa taluttaessaan märkää hevostaan perässään. Hän käänsi katseensa tuosta ihmisestä viereiseen huoneeseen, ja tutkiskeli sen sisusta. Se oli isompi kuin toinen, ja avarakin, siellä oli pari tuoli ja pöytä, lisäksi lattialla lojui muutamia laatikoita. Mitä lie pitävät sisällään.

Mi-mi päästi irti Potun harjasta ja käveli pöydä jalkojen luo. Hän heitti repun vaivalloisesti pöydän päälle ja ryhtyi kapuamaan pöydän jalkaa pitkin. Saavuttuaan ylös hän istahti pöydälle ja avasi repun. Pottu haisteli ilmaa, ja ilmeisesti ruuan haju sai sen ryntäämään pöydän luokse, mahdollisimman lähelle reppua. Sen silmistä ja ilmeestä huomasi että se oli alla päin, vain ruoka näytti piristävän sitä hieman.
Mi-Mi kurotti Potun kaulan luo ja taputti sitä lempeästi. Se ei hievahtanutkaan, se vaan seisoi paikoillaan apeana. Mi-Mi katsoi sitä harmistuneena, ja kuiskasi sen korvaan: "Tiedän, että olet allapäin, mutta sinun pitäisi oppia myös se, että maailma saattaa olla välillä julma. Pyydän anteeksi käytöstäni sinua kohtaan. Taidat ikävöidä minun kehujani ja sitä rakasta omenaasi jonka heitin pois, mutta hyväksytkö uuden omenan?" Pottu alkoi jo piristyä, se hirnui iloisesti takaisin ja nappasi omenan suuhunsa. Mi-Mi otti leivän ja vettä ja alkoi syömään niitä. Samalla hän mutisi: "Tuntuu siltä, kuin en olisi syönyt tänään yhtikäs mitään.."
Hän oli kuitenkin syönyt tuhdin aamupalan.

Tihkusade koveni nopeasti, ja ulkoa kuuluivat sadepisaroiden rytmikäs ropina, niiden osuessa erilaisia pintoja vasten. Andromeda tähtäsi katseensa ikkunaan, jonka lasi oli nyt aivan märkä, eikä siitä nähnyt enää kunnolla ulos. Sää tuntui masentavalta, mutta oli helpottavaa olla itse sisällä ja suojassa siltä.

Hän käveli yhä ympyrää huoneessa, kun kuuli ääniä, ja katsahti huoneen avonaiseen ovi aukkoon, jossa seisoi hämillään oleva kääpiötyttö. Andromeda oli aluksi aikeissa tervehtiä tulokasta ystävällisesti, ja pyytää tätä liittymään seuraansa, mutta toinen käänsikin katseensa pois. Ei kulunut kauaakaa, kun tämä jo marssi toiseen huoneeseen, ja pian tämän jälkeen pieni, vettä tihkuva poni ryntäsi emäntänsä perään.

Tässä vaiheessa Andromedan suu levähti auki, hän tuijotti käytävään johon poni oli jättänyt kurajälkensä, ja tällöin Andromeda tunsi outoa vetoa varjella tämän killanrakennuksen siisteyttä, eihän siitä mitään tulisi jos väki saapuisi tänne vain sotkemaan. Niinpä hän jätti pienen nuhjuisen huoneensa, ja ryntäsi käytävän kautta seuraavaan huoneeseen.

Huoneessa istui pöydän päällä äskeinen tyttö, hän paijasi poniaan ja syötti tälle omenaa.
"Hei tyttö, poneja ei saisi tuoda tänne sisätiloihin, ei ainakaan noin kuraisia poneja. Sitä paitsi eiväthän ne ole edes kotieläimiä!" Andromeda sanoi hieman tuohtuneena, ja huomasi että tämä päivä ei todellakaan kuulunut niihin hänen parhaisiinsa.

M-iMi istui edelleen pöydän päällä syömässä, kun hän havahtui kuullessaan askeleet.
Se sama tyttö, joka oli kävellyt ympäri pientä pölyistä huonetta, tuli nyt tähän huoneeseen ja alkoi valittamaan.
"Hei, älänyt sinäkin aloita tuota valitusta! Kyllä nyt ei-niin-kotieläimilläkin pitää olla suoja, ja mitä väliä, jos talo on vähän kurainen?" Mi-Mi tiuskaisi ärsyyntyneesti.

AINA kun täällä oli joku, tuli tämä valittamaan hänen ponistaan. Mi-Mi tuijotti tuota tyttöä pitkään ivallinen ilme kasvoillaan. Leipä ja vesi olivat yhä hänen kädesään, mutta hetkeksi hän oli lopettanut syömisen. Mi-Mi tunki lopun leivän suuhunsa mässytellen sitä ja tuijotaen sitten vielä tuota naista ovensuussa. Pottu käveli huoneessa edes takaisin käyttäen käynti- askellajia. Se tunki turpansa milloin mihinki ja lopulta teki tarpensai lattialle. Mi-Mi huomasi sen ja alkoi kehumaan Pottua, siitä mitä oli juuri tehnyt vain siksi, koska hän halusi ärsyttää tuota naista.

Lopulta Mi-Mi kaatoi loput vedet suuhunsa ja purskutteli niitä vähän aikaa. Sitten hän sylkäisi veden lattialle ja tivasi: "Täytyyhän suu puhdistaa leivän muruista.
Pottu tule, meitä ei näköjään kaivata täällä, vaikka olemme rehtejä vaaneja!"
Mi-Mi käveli ovelle reppu olallaan ja Pottu perässään. Hän kipusi Potun selkään ja avasi puu oven, mennen ulos ja sulkien sen perässään. Ulkona satoi vielä, mutta nyt se ei haitannut häntä tippaakaan, kunhan hänen ei vain tarvitsisi kuulla enää naisen valitusta!

Andromeda kuunteli tytön vastauksen tarkkaavaisena, ja nyökkäsi sitten.
"Älähän nyt kiihdy, tyttö-pieni, en vain pidä siitä, että ihmiset tulevat tänne, sotkevat ja lähtevät sitten siivoamatta edes jälkiään."

Andromeda astui sisälle huoneeseen, ja katsoi hämillään pientä ponia, joka käveli ympäri huonetta. Hetken päästä se nosti häntänsä, ja lattialle ilmestyi muutama lantakasa.
Tällöin Andromedan oli vaikea hillitä itseään, tuo tyttöhän saisi hänet raivon valtaan.
Hän kuitenkin muisti, että kääpiöt olivat hyvin kiivaita luonteeltaan, joten kommentoi ponin tekemisiä kylmän rauhallisesti.
"Okei, okei. Voit pitää poniasi täällä, jos vain lähtiessäsi keräät sen jäljet."

Kääpiötyttö kuitenkin söi nopeasti eväänsä loppuun, ja purskutti sitten vettä suussaan, pärskäyttäen sen pian lattialle, ja kommentoiden että hänen piti huuhdella suunsa leivän muruista.
"Hei! Mitä minä juuri puhuin paikan pitämisestä mahdollisimman siistinä?"
Andromeda kiehui raivoa, muttei halunnut näyttää sitä toiselle. Siihen tuo näköjään juuri tähtäsikin.
Hetken päästä tyttö ilmoitti lähtevänsä, koska häntä ei täällä kaivattu. Turhastahan tuo oli suuttunut! Itsehän tuo tyttö oli häntä ärsyttänyt, ja ennemminkin Andromedan olisi nyt pitänyt olla tytön vihoittelijan asemassa.

"Minä olen sentään tämän killan Einherisoturi, pyydän sinua jäämään edes siivoamaan jälkesi, sillä muuten vierailustasi täällää ei seuraa hyvää!" Hän huusi tytön perään, joka oli jo sulkemassa ulko-ovea.

Mi-Mi tuli takaisin Vaanien-Vajaan myöhemmin ilta päivällä, haettuaan ensin Potun, hän laski sen sisään ja huomasi kuinka Pottu ryntäsi hänen lattialle jääneen veden luokse ja aikoi juoda sitä. Mi-Mi kuitenkin hätyytteli sen pois siitä. Häntä kuitenkin nauratti tämän käytös.

Hän käveli pölyisen ikkunan luo ja kiipesi katsomaan siitä ulos, hän pyyhki hieman pölyä ikkunalta ja katsoi ulos. Mi-Mi jäi siihen hetkeksi kököttämään ajatuksiinsa. Ulkona oli vielä vesilammikoita ja hieman märkää. Mi-Mi katsoi kaapuaan ja huomasi sen olevan likainen, hänhän oli touhunnut tänään aika paljon jo. Hän laskeutui ja käveli yhden pahvilaatikon luo. Työnsi sitä hieman ja katsoi nurkkaan missä oli hieman hämähäkin seittejä ja huitaisi ne pois.

Pian hän huomasi ihmisen. Mi-mi kääntyi ja näki sen saman tytön mikä oli ollut täällä aikaisemmin. Hän ei näköjään vielä ollut lähtenyt. Mi-Mi meni toiseen huoneeseen Pottu perässään. Siellä oli monta ikkunaa ja tuoleja, pöytiä ja pahvilaatikoita, minkä sisällöistä hän ei vielä tiennyt. Hän kipusi pöydän päälle ja istui siihen. Pottu jäi makaamaan maahan. Mi-mi vain jäi tuijottamaan ikkunasta ulos kaukaisuuteen.

Andromeda huomasi kääpiön palaavan varovaisesti takaisin vajarakennukseen, pienen hetken kuluttua lähdöstään. Tuhahtaen hän tarkkaili tytön ja ponin puuhia hetkisen. Tuo shetlanninponi rynnistikin pian takaisin siihen huoneeseen, missä hänkin oli. Se yritti juoda lattialle jääneestä vesilätäköstä, mutta sen emäntä kielsi sitä, ja meni katsomaan ulos ikkunasta.

Kului hetki, kun kääpiö tajusi hänen yhä olevan huoneessa. Silloin tämä närkästyneenä vaihtoi toiseen huoneeseen, jättäen Andromedan yksikseen istumaan kuluneen laatikon päälle. Hän ei enää jaksaisi täällä kyhjöttää, hän oli asiansa hoitanut.
Ehkäpä hän menisi yöpymään Majatalo Freijaan, tai kävisi vaikka ulkoilemassa Kaupungin-Puistossa. Hän ei vielä tiennyt minne menisi, muttei ajatellut jäädä tänne viettämään aikaa kärttyisän kääpiön kanssa, joka rakasti sotkemista.

Hän lähti huoneesta, ja kurkisti siihen huoneeseen jonne kääpiötyttö oli mennyt, huikaten tälle: "Minä menen nyt, mutta älä unohda siivota jälkiäsi! Huomatan sinusta vielä ylemmälle taholle, jos et niin tee." Hänen äänensä oli kuiva, ja moittiva, kun hän asteli ulko-ovelle ja pamautti sen perässään kiinni.

Mi-Mi huomasi pään joka kurkisti oven raosta ja se oli taas sen saman tytön pää. Mi-Miä alkoi jo ärsyttämään tuon kasvot, sillä ne olivat jo tulleet liian helposti tunnistettavaksi. Tyttö vain huikkasi hänelle ja lähti. No, saan olla rauhassa täällä, Mi-Mi ajatteli. Pottu makasi maassa ja sen silmät olivat vielä kiinni. Se oli näköjään ruvennut nukkumaan.

Mi-Mi katsoi ulos ikkunasta ja näki vilauksen vielä siitä tytöstä, joka nyt suuntasi jonnekkin.
Mi-Mi näki jo illan hieman hämärtyvän. Hän katseli ikkunasta ulos pitkään auringon laskua, kunnes havahtui ja äkkäsi että oli jo myöhä. Hän meni ulko-ovelle ja kutsui Pottua, joka laahusti hänen luoksensa. Hän myös muisti mitä se tyttö oli sanonut, mutta hänhän ei aikoisi SIIVOTA! Hän meni ulos, jossa oli jo aika pimeää. Sitten Mi-Mi hyppäsii Potun selkään ja antoi sille pohkeita. Hän ei vielä tiennyt menisikö kotiinsa tai jonnekkin muualle. Mutta tänne hän ei ainakaan jäisi yöksi!