Tuli ja sen Tappurat (Pelattu Nannan-Kartanossa)

Tumma jalopuinen ovi paiskahti kiinni ja pian käytävällä kaikui voimakkaat manaukset ja sadattelut. Rexroth painoi pään käsiinsä ja huokaisi syvään. Syntyi hetken epätoivoinen hiljaisuus, joka kantoi mieleen ajatuskuvat keskustelusta hetkeä aikaisemmin. Tarkemmin sanottuna kiistan, ellei jopa riidan. Käytävällä kaikui vain hengitys, kiivas ja katkonainen. Vähemmästäkin, kerrankos sitä senkaltaisesti kiivastui.

Niin ja hän taisi olla ainoa, joka loppujen lopuksi oli kiivastunut. Mitä muuta kuin varmoja eleitä ja tasaisesti rauhallisina putoilevia sanoja killan johdolta olisi voinnut odottaa. Tosin itse valtiatar ei vaivautunut hänelle osoittamaan kuin muutamia sanoja, se keikari kyllä oli pitänyt puolensa että sai suunvuoronsa ajallaan. Kylmäsi edes ajatella, että se pelkuri istui mukavasti tuolilla oven tuolla puolen.

Ehkä, ehkä ei Rexillä ollut mitään vedenpitävää syytä näyttää sille hienostelevalle pikkumiehellle mistä killan alainen vartija oli tehty, mutta
joskus oli vain mahdotonta hillitä itseään. Pikkumies oli liioitellut tapahtumia, muutama pikkuinen mustelma tai arpi, ei se niin vakavaa ollut. Silti piti viedä asia killan johdolle.

Pelkuri, säälittävä, liero.. Rex manasi mielessään pikkumiestä, kiihottaen samalla raivoaan taas huipulle. Enää ei ollut minkäänlaista häpeää jäljellä missään mielen kolkassa. Hän olisi ollut valmis tekeemään täysin saman kuin pari iltaa sitten. Varsinkin kun tiesi, että häntä ei missään nimessä heitettäisi killan palveluksesta. Ammattitaitoiset vartijat ja soturit olivat haluttua tavaraa, olivatpa minkälaisia riitapukareita tahansa.

Muutama ympäristöön sopimaton manaus vielä karkaili suusta, mutta sitten taas iski hiljaisuus, lukuun ottamatta käytävällä kaikuvia askeleita.


// Jona siis tänne, säälittävää kun ei onnistanut tän alotuksen kans vaik yritys oli kova. Silmäpuolisorto //

Kobol käveli toinen saapas uutuuttaan naristen pitkin Nannan-kartanon käytäviä. Intiaani oli joutunut ostamaan uuden saappaan menetettyään vanhan puistossa äkäisille maaoraville. Jalkine ei ollut vielä kunnolla muotoutunut miehen jalkaan, mutta kyllä se käytössä pehmenisi. Nannan-kartanoon Kobolin oli tuonut tapaaminen komentajansa kanssa, hän oli saanut tietää seuraavan kuukauden työvuoronsa. Eniten miehen mieltä lämmitti parin viikon päästä oleva vahtivuoro kaupungin portilla. Jos mukaan sattuisi riittävän tuttuja vartijoita, hän saattaisi päästä hakemaan rakkaan Pääskysensä kaupunkiin. Mutta jos mukaan eksyisi jotain tiukkapipoja, saattaisi hän joutua odottamaan vielä hyvinkin pitkään.

Oven paukahdus jossain kulman takana ja sitä seuraavat manaukset saivat Kobolin hetkeksi pysähtymään. Sadatuksia laukova ääni kuulosti jotenkin tutulta, mutta intiaani ei saanut päähänsä kenen äänen oikein kuuli. Niinpä hän jatkoikin pian taas kävelyään, kulmasta käännyttyään hän varmaan näkisi äänen lähteen. Ehkä joku toinen Kaupungin-Vartija, jonka kanssa hän oli joskus sattunut samaan vuoroon.

Kun Kobol hetken käveltyään näki äänen lähteen, sai hän huomata arvelujensa osuneen oikeaan. Sadattelija oli ollut Rexroth, intiaani jonka kanssa Kobol oli toisinaan vaihtanut muutaman sanan yhteisten vartiovuorojen aikana.
"Päivää", Kobol sanoi ja nyökkäsi tervehdykseksi.
"Kuulosti siltä ettei päiväsi ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla", mies jatkoi hieman hymähtäen. Vaikutti siltä ettei Rex ollut tullut Nannan-kartanoon vain kuulemaan työvuoroistaan. Kobolillakin oli kokemusta sellaisista ikävämmistä keskusteluista, miehen herkkä kunniantunto ajoi hänet liiankin helposti ongelmiin.


//kyllähän sen ymmärtää että chatti koukuttaa : D
ääh, tää kyllä ainakin on lyhyttä, ei nyt oikein lähde >.< //

"Päivää"

Reroth nosti katseensa joka tulta ja tappuraa lyöden oli kuitenkin onnistunut kulkemaan vain jossain maanraossa. Mies nyökkäsi tervehdykseksi ajatellen kuitenkin jatkaa vain matkaansa. Ihan näin viattomien ja itsensäkkin turvaksi. Pysätymisen seuraukset saattoivat olla tuhoisat.

"Kuulosti siltä ettei päiväsi ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla" Jatkoi toinen hymähtäen. Rex nosti takaisin lattianrakoon tipahtaneen katseensa pöyristyneenä. Ei tosiaan, siltäkö kuullosti ?
"Parhaalla mahdollisella tavalla!?" Rex pysähtyi ja päästi taas kirousten ryöpyn suustaan. Ei, ainakaan viime tunnit eivät sujuneet parhain päin. Pikkunilkki olisi saannut luvan päästä hengestään, hemmetin aatelisarvo, mitä silläkään lopulta oli merkitystä ?

Mies huokaisi syvään ja nosti käden lanteelleen. Hänen perin karkeahko ulkomuotonsa tuntui olevan täysin väärässä paikassa. Tulta lyövät silmät ja tiukalle mutruun puristunut suu olivat merkki siitä, ettei taaskaan ollut parhaimman sortin päivä.

"Samperin pikkunilkki.." Hän päästi suustaan, mutta liian myöhään korjatakseen virheensä. Ei hän Kobolia ollut tarkoittanut, mukava veikkohan tämä oli, mutta se pikkumies..

// Anteeks oli pakko .DD Mä toistan pikkunilkkiä .DD Mua väsyttää .DD silmäpuolihymiöt on kivoja .DD //

"Parhaalla mahdollisella tavalla!?", Rex vastasi äkäisesti Kobolin sanoihin ja lasketteli perään jälleen yhden kirousryöpyn. Rex oli näköjään vielä äkäisempi kuin Kobol oli arvannutkaan, hänen pitäisi varoa sanojaan ettei saisi toista menettämään päreitään aivan täydellisesti.

"Samperin pikkunilkki..", Rex sanoi, saaden Kobolin silmät leimahtamaan kiukusta. Mies ei tajunnut ajatellakaan, että Rex oli saattanut puhua jostain muusta vaan otti sen heti itseensä. Tämä Kobolin yliherkkä kunniantunto oli ajanut hänet jo todella monta kertaa ongelmiin, sen vuoksi hän oli vieläkin vain tavallinen Kaupungin-Vartija eikä ollut päässyt ylenemään, vaikka muutoin hänellä tunnollisena miehenä olikin hyvät mahdollisuudet.

Hetki sitten Kobolin vyöllä roikkunut sapeli oli nopeasti miehen kädessä ja sen kärki oli suunnattu Rexin rintaan.
"Mitä sinä oikein sanoit", Kobol murahti yhteenpuristuneiden hampaidensa lomasta. Tummat silmät tuijottivat tiiviisti Rexiä ja kiukku suorastaan tulvi niistä. Kasvojen kiristyneisyys sai jo ennestään kirveellä veistetyn näköiset piirteet entistä kulmikkaammiksi. Oikean käden pidellessä miekkaa vasen laskeutui miehen vyötäisillä roikkuvalle nahkaleilille. Leili oli täynnä korpinsilmäuutetta, joka vereen joutuessaan tainnuttaisi nopeasti.

Tai ainakin leilin olisi pitänyt olla täynnä. Valitettavasti vain Kobol sai huomata, että se oli lähes tyhjä, pohjalla kenties lojui pieni tilkka. Hitusen olkiaan kohauttaen Kobol jätti leilin rauhaan, oli hän ennenkin tullut toimeen ilman uutettaan. Eikä tässä sentään oltu missään täydessä taistelussa, ainakaan vielä.


//pitkän harkinnan jälkeen päädyin siihen että Kobol suuttuu : D//

"Samperin pikkunilkki.." Rexroth murjaisi, mutta liian myöhään. Toisaalta ajallla ei ollut edes niin merkitystä, kun hän ei edes tajunnut tekevänsä mitään väärin. Naivisti hän oletti, että Kobol ymmärtäisi heti ketä hän tarkoitti. Se pikkumies oli yleinen vitsinaihe monien vartijoiden joukossa. Herra pani aatelisarvolleen niin suuren painon, että olisi joskus luullut hänen keikahtavan kumoon. Sitä ei tosin vielä ollut tapahtunut vaan ylpeästi pieni hienopiirteinen nenä pystyssä mies edelleen kulki. Liian helposti itseensäkkin otti.. Varsin mukavalta tuntui kun sai pilkata tuota miestä tarpeekseen mielensä kätköissä, joten mikäli oli vaan mahdollista, niin kiukku alkoi jo hivenen laantua.

Hetki sitten Kobolin vyöllä tupessa oli levännyt sapeli, nopeasti sen varsi oli kuitenkin miehen kädessä, niin että terä osoitti lopulta Rexin paljasta rintaa. Niin ohimennessään hän kartanoon oli poikennut, eikä osannut odottaa että paikalla olisi järjestetty show jossa odotettiin vähintäänkin asiallista pukeutumista. Mukva yllätys oli päästä valtiattaren puhutteluun, kuin pieni lapsi konsanaan.

"Mitä sinä oikein sanoit" Kobol murahti yhteen puristettujen hampaittensa välistä. Tummat silmät tuijottivat turhan pisteliäinä suoraan Rexiin, kuikun tulviessa niistä aivan yli. Hämillään mies käänsi katseensa sivulle. Hän ei löytänyt minkäänlaista syytä Kobolin kiukunpuuskalle, äskenhän herra aivan letkeän oloinen oli vielä ollut. Rexroth ei pitänyt painostavasta hiljaisuudesta, varsinkaan kun katseen alla ei ollut mitään mikä liikkui, mitään mitä oli kiinnostavaa seurata. Hän huokaisi raskaasti.
"Samperin pikunilkki. joko kelpaa?" Rexroth lausahti nyt äänensävy aivan tavallisena, jopa hivenen hilpeänä. Kuitenkin siihen oli eksynyt jonkinverran hämmästelyä. Nytkö Kobol, joka ennen oli ollut mukana pilkanteossa, yltyi puolustelemaan sitä nilkkiä ?

Rexroth siirsi ihmettelvän katseensa takaisin edessään seisovaan intiaanimieheen. Intiaaneille kovin ominaiset, kuin kirveenterästä veistetyt kasvot vain korostuivat, kun niiden kaikki lihakset olivat aivan jännityneinä. Ei tehnyt mieli tutkia lähemmin syytä joka miehen yllättäen veti noin kiivaaksi, Rex pudotti katseensa, mutta pysäytti sen sitten yhä rintansa edessä sojottavaan sapeliin. Varovaisesti hän ojensi kättään ja työnsi kämmenellään Kobolin käden ja sitä myötä veitsen, osoittamaan muualle, kuin hänen rintaansa.
"Näin on kieltämättä hiukan vapaantuneempi olo." Hän hymähti ja siirsi katseensa takaisin Kobolin silmiin, odottaen että sinne ilmestyisi taas se hymynpilke, joka siellä vielä joskus oli asustanut. Nyt se ei tuntunut olevan lähimaillakaan, yhä olivat silmät yhtä kiukkua.

// Mul on hiukkasen outo olo taas kerran, mitä yllätys yllätys seuraa outo teksti :>> otin nyt valtuudet itelleni siinä, et väitin Kobolin olleen mukana pikkunilkin pilkanteossa. .DD //

Selkeä hämmennys suorastaan paistoi Rexin kasvoilta Kobolin murahdettua tälle sanansa. Hieman se ihmetytti Kobolia, kai toinen nyt oli tiennyt mitä siitä seurasi jos häntä loukkasi. Hänhän oli Kaupungin-Vartijoiden joukossa suorastaan surullisenkuuluisa siitä, miten helposti kiivastui jos tunsi kunniaansa loukatun. Muutoinhan Kobol saattoi pitää pokerinaamansa tilanteessa kuin tilanteessa, mutta vähäisiäkään kunnianloukkauksia hän ei hyväksynyt, ei sitten millään.

"Samperin pikunilkki. joko kelpaa?", Rex vastasi Kobolin kysymykseen. Äänessä ei ollut lainkaan kiukkua tai ivaa, pikemminkin jonkinlaista hämmästystä. Hiljalleen epäilys alkoi hiipiä Kobolin mieleen. Oliko hän taas käsittänyt kaiken väärin ja kiivastunut täysin syyttä suotta? Eipä kyllä olisi ensimmäinen kerta.

Kun Rex sitten siirsi rintaansa osoittavan sapelinterän syrjään, ei Kobol vastustellut.
"Näin on kieltämättä hiukan vapaantuneempi olo", Rex hymähti. Tarkoin Kobol tutki toisen intiaanin kasvoja, muttei voinut löytää niistä lainkaan ilkeämielisiä tunteita. Itseään häveten Kobol huokasi ja pisti sapelin takaisin vyöhönsä. Katse harhautui jonnekin pois Rexistä ja jalatkin kuljettivat Kobolia hieman kauemmaksi.

"Hemmetin hemmetti", Kobol mutisi. Eikö hän ikinä oppisi hillitsemään itseään edes sen vertaa ettei rupeaisi ärhentelemään ennenkuin olisi varma että muiden sanat todella oli tarkoitettu loukkaaviksi. Mielessään itseään kiroten Kobol paukautti nyrkkinsä seinään. Sekään ei ollut kovin järkevä ratkaisu, seinä kun oli kovaa kiveä. Miehen ilme ei kuitenkaan värähtänyt, olihan hän heimossaan oppinut ettei kipua sopinut näyttää.

"Haluaisitko kenties tuopilliselle? Minä voin tarjota", Kobol sanoi hetken kuluttua, eräänlaisena anteeksipyyntönä käytöksestään. Suoraan hän ei ollut koskaan osannut anteeksipyyntöjään esittää, vaan ne välittyivät vain miehen tekojen kautta.


//pikkunilkin pilkkaus voi hyvinkin kuulua Kobolin repertuaariin : D mutta haluaako nää nyt lähteä juopottelemaan? xD//

"Haluaisitko kenties tuopilliselle? Minä voin tarjota" Mies ehdotti. Rex tulkitsi sen anteeksipyynnöksi ja nyökkäsi. Tottahan toki tuopillinen kelpasi, vieläpä ilmainen. Mikään ei mielialaa niin parantaisi kuin iso kolpakko ja joku jolle vuodattaa ärtymyksensä. Rex arveli, ettei Kobol ollut aivan perillä siitä mihin oli ryhtynyt, kukaan kokemuksen kanssa siihen tuskin olisi suostunut. Rex kätki arvelunsa ovelasti leveän hymy taakse.

"Tokkopa tuo käy" Hän virkkoi tyytyväisenä. "Minne on matkamme sitten ?" Herra lausahti jatkeeksi, mutta ei tosin näyttänyt kovinkaan huolestuneelta. Olihan asia niin että Hänelle oikeastaan oli aivan sama minne, kaikkialtahan kurkun kostuketta sai, taso vain vähän heitteli. Eikä sitä enää välittänyt ymäpäristöstä sen jälkeen, kun oli muutaman tuopillisen kurkkuun kulauttanut, ei suinkaan.

Silloin aukesi käytävältä Rexin takaa ovi ja se raosta pisti päänsä itse pikkunilkki, Herra Aatelisarvo. "Olenkin aina arvaillut jotain siihen suuntaan, ettei sanallinen lahjakkuutesi ole kovinkaan kehuttavaa" Tämä tokaisi huvittuneesti viitaten ilmeisesti kirouksiin sekä pikkunilkkeihin ja kohotti huulensa pilkalliseen hymyyn, joka sopi kopean äänensävyn perään kuin valettu. Nopeasti hän oli luikahtanut raosta käytävällä ja sulki oven huolellisesti perässään. Rex puisteli päätään, mikä sai hymyn herran huulille kohoamaan yhä leveämmäksi. "Itsekkinkö olet samaa mieltä ?"
Mielellään olisi Rex toistanut aikaisempansa, mutta sai kuitenkin harvinaisen hyvin hillittyä itsensä.

"Hemmetin pikkunilkki, sinun sietäisi ensimmäisenä päästä palkkamurhaajan terän eteen." Hän totesi kylmästi sekoittaen ääneensä inhoa. Herran kelpasi haukkua, kun oli killan johto puolellaan. Sehän oli jo selvää kumpi nousi korkeammalle arvoasteikossa, vartija, vai aatelinen.
Mies kumarsi kuin odottaen suosionosoituksia, mutta kun niitä ei herunut hän vetäytyi takaisin huoneeseen, peruutti aukaisi oven ja soi vielä herroille yhden ylpeistä hymyistään.

// pikkunilkki kävi kääntymäs, anteeks et arvaakkaan kuin tylsää mulla on : D Siirrytäänkö kohta sinne kapakkaa ? //

"Minne on matkamme sitten?", Rex kysyi suostuttuaan Kobolin ehdotukseen tuopillisesta.
"Tuossa ihan vieressä on yksi kohtuullisen tasoinen kapakka, tuskinpa meidän tarvitsee kauemmaksi mennä", Kobol ehdotti ja salli pienen hymynhäiveen kohota kasvoilleen. Hän ei kuitenkaan vielä tuntenut Rexiä kovinkaan hyvin, joten oli tavoilleen uskollisesti hieman varautunut toisen seurassa. Toki se, että toinenkin oli intiaani, hieman rentoutti Kobolia. Mutta vain hieman, mies nyt kuitenkin oli mitä oli.

Kobol ei ollut kovinkaan ahkera kapakoissa kävijä. Toisinaan hän saattoi juoda siellä tuopillisen tai pari muiden Kaupungin-Vartijoiden kanssa, mutta harvemmin hän päästi itsensä kunnolla humalaan. Toisinaan oli kuitenkin ihan paikallaan hukuttaa tunteensa olueen, kunhan varoi ettei jättänyt taskunpohjille rahaa varkaiden noukittavaksi tai lähtenyt hoipertelemaan ympäri kaupunkia hämärähemmojen puukkojen ulottuville.

Sitten ovi käytävässä Rexin takana avautui ja ulos astui eräs aatelinen, jonka Kobolkin hyvin tunsi. Tuo aasaylimys kun oli ylimielisillä kommenteillaan saanut Kobolinkin joskus menettämään malttinsa. Jo tuon miehen näkeminen synnytti Kobolissa ärtyisyyttä, vaikka hän yrittikin pitää sen sisällään. Siinä tuo pikkunilkki sitten aukoi päätään. Hyvähän tuon aatelisen täällä oli isotella, räksytti valtiaiden jalkojen juuresta kuin mikäkin koira joka pakenisi pienintäkin iskua suojelijoidensa selkien taa. Halveksivasti tuhahtaen Kobol käänsi katseensa pois tuosta aatelisesta, jo miehen kasvojen näkeminen oli liian ärsyttävää. Hetken Kobol kuuli aatelisen ja Rexin sananvaihtoa ja sitten ovi sulkeutui merkkinä nilkin poistumisesta.

"Nyt tunnen todellakin tarvitsevani jotain että unohdan tuon näyn", Kobol tuhahti ja lähti kulkemaan pitkin kaikuvaa käytävää. Muutamasta kulmasta käännyttyään intiaani saapui viimein ovelle, jota sisäpuolelta vartioi kaksi miestä. Kobol nyökkäsi heille tervehdykseksi ja astui sitten raikkaaseen ulkoilmaan, joka olikin tervetullutta sisätilojen tunkkaisen ilman jälkeen. Pysähtymättä hän kuitenkin jatkoi kävelyä ja pari rakennusta ohitettuaan intiaani olikin jo kapakan ovella. Sen kummempia vitkastelematta Kobol työnsi raskaan puuoven auki ja astui sisään kapakan hämärään.


//jätän sulle kunnian uuden topicin teosta : D//