Iltaa odotellen

//Mukaan saa liittyä vapaasti.//

Lämmin tuuli kuljetti mukanaan erilaisia tuoksuja. Ilmasta erottui selvästi hajusteiden ja kalliiden mausteiden tuoksu, joka sai ajatukset harhailemaan jossain kaukana, toisissa maailmoissa. Aistittavissa oli myös hedelmien ja muun ruuan tuoksua, sekä mietoa savun tuoksua, joka oli mitä todennäköisimmin peräisin jonkun lähitalon keittiöstä.
Kaikkein selvimmin erottui kuitenkin kukkien tuoksu, ainakin Miria-Mireillen nenään, sillä hänen oma, nuhruinen myyntipöytänsä oli pystytettynä kukkakauppiaan kauniin kojun viereen. Oli kyllä selvää, että asiakkaat valitsivat mieluummin kauniit kukat rahansa vastineeksi hänen itse tekemimensa mattojen ja korujen sijaan.

Miria katseli kaupunkilaisia, jotka kulkivat lähes jokainen hänen kojunsa ohi, vilkaisemattakaan mattoja. Vain harva pysähtyi katsomaan tarkemmin hänen töitään. Matot olivat kyllä kauniita, kuten hänen tekemänsä puiset ja kiviset korut ja pienet veistoksetkin, mutta kenelläkään ei tuntunut olevan tarvetta ostaa niitä juuri nyt. Joskus kauppa kävi paljon paremmin ja silloin tällöin hänen luonaan oli ollut jopa jonoa. Nyt kaikki vain suuntasivat kulkunsa muualle.

Nuori nainen tunsi olonsa erittäin turhautuneeksi, sillä hän oli istunut torilla jo usean tunnin ajan, eikä ollut saanut myytyä kuin yhden pienen rannerenkaan, jonka oli ostanut joku rikas, pieni aasatyttö. Olisi aivan turhaa jäädä tänne koko loppupäiväksi, kun kauppa ei yksinkertaisesti kannattanut.
Miria katseli jokapuolelle Tori-Katua ostajien toivossa.
Kukaan ei tuntunut taaskaan katselevan hänen kojulleen päin, joten hän huokaisi pettyneesti ja laskeutui alas korkealta puiselta jakkaralta, jonka päällä istui. Hän kumartui pöydän taakse ja nosti maasta ruskean nahkalaukkunsa. Sieltä nainen otti esiin vaatimattomat eväänsä, omenan ja leipäpalan. Kun asiakkaita ei näkynyt, hän voisi mainiosti syödä kenenkään häiritsemättä. Tuskin kukaan tulisi paikalle nytkään, kun oli sentään jo iltapäivä ja sekiin kääntyisi pian illaksi.

Miria istuutui taas penkille ja alkoi mutustaa leipää katsellen samalla lintuja, jotka kaartelivat sinisellä taivaalla. Onneksi päivä ei ollut sateinen, sillä silloin hän olisi varmasti istunut koko päivän kotona kutomassa uusia mattoja. Hän ei viihtynyt ulkona sateella, mutta auringossa hän saattoi viettää kokonaisen päivän, vaikka vain tekemättä mitään erikoisempaa. Illalla hän ei olisi kyllä kotona, vaan hän menisi puistoon tai rannalle nauttimaan ja rentoutumaan, ellei sitten kukaan keksisi hänelle muuta puuhaa, mikä oli oikeastaan hänen salaisena toiveenaan.
'Toivottavasti ilta tuo jotain tullessaan.' Miria ajatteli ja pieni hymy nousi hänen kasvoilleen, kun hän mietti, mitä kaikkea voisi silloin tapahtua, jos nyt edes jotakin tapahtuisi.
Pian nainen sai eväänsä syötyä ja huokaisi jälleen. Hän voisi aivan hyvin lähteä jo pois ja sen hän aikoikin nyt tehdä. Hänellä oli kärryt takanaan odottamassa, käsin työnnettävät tosin, joihin hän alkaisi pian lastata mattojaan, ellei kukaan ehtisi tulla ennen sitä ostamaan jotakin.

Ookami ja Kuura tassuttelivat pitkin katua. Heidän ympärillään käveli paljon väkeä. Ookami tarkkaili väkijoukkoa sopivan uhrin toivossa. Kuuraan ja häneen ei kiinnitetty kovin paljon huomiota, vaan heidän luultiin olevan vain kaksi rähjäistä kulkukoiraa, etsimässä jotain suuhun pantavaa. Jos joku olisi keksinyt heidän olevan susia olisi saattanut syntyä yleinen paniikki.
Ookami huomasi sopivan paksun aasaherran, jonka mahakumpu oli yhtä paksu kuin tämän herrasmiehen vyöllään kantama kukkaro. Tämähän oli aivan liian helppoa.
Ookami hoksasi liinalla peitetyn pöydän, jonka omistaja joku kukkakauppias oli kiinnittänyt huomionsa asiakkaaseen. Ookami sujahti kenenkään huomaamatta pöydän alle. Täältä häntä ei hoksattaisi. Kuura oli istahtanut viereisen kojun eteen odottamaan emäntäänsä. Kojussa istuva kauppias oli keskittynyt syömään eväitään.
Kukkakauppiaan huomio pysyi kiinnitettynä asiakkaaseen niinpä Ookami muuttui omaksi itsekseen ja kohta pöydän nousi mustan suden sijasta sulavaliikkeinen punatukkainen haltia. Kukkakauppias oli pudottaa silmänsä huomatessaan huomatessaan Ookamin ilmestyvän pöydän alta. ''Mitä himputtia.'' Kukkakauppias tokaisi ''Kauniita kukkia teillä.'' Ookami totesi ja etsi katseellaan äsken näkemäänsä aasaa. Herra löytyikin nopeasti.
Noniin nyt seuraisi vaikein osuus. Ookami taputti reittään. Ele sai Kuuran rientämään hänen rinnalleen. Se tiesi mitä tehdä.
Ookami taputti Kuuran päälakea ja fiksu susi alkoi etsiä jotain mistä olisi apua hämmingin tuottamisessa. Kuura huomasi, että eräällä varakkaan näköisellä naisella oli kissa käsivarrellaan. Muuta se ei tarvinnut. Kuura lähti iloisesti haukkuen katin perään. Ookami katseli hymyillen suden temppuja ja katsoi paksua aasaa, jonka huomio oli kiinnittynyt Kuuran ja katin pitämään metakkaan. Ookami käveli miehen lähelle, muka katsellen hässäkkää, jonka Kuura oli saanut aikaan. Ookami kurkotti kättään , johon oli ilmestynyt veitsi. Hän katkaisi veitsellään kukkaron nyörin ja nappasi saaliinsa.
Ookami päästi matalan vihellyksen ehidittyään kauemmas uhristaan. Kuura liittyisi kohta hänen seuraansa.
Ookami lähti kävelemään pitkin katua ja pysähtyi huomatessaan mielenkiintoisen kojun. Koju oli sen kukkakojun vieressä, jonka alla hän oli äsken piileskellyt. Koruja ja mattoja. Matoista Ookami ei ollut kiinnostunut, mutta jos hän löytäisi sievän korun hän saattaisi sen ehkä ostaakkin ja maksaa ostoksestaan. Ookami pysähtyi kojun kohdalle.

Miria hätkähti, kun hän tajusi, että hänen kojunsa edestä lähti raihnaisen koiran näköinen otus. Hän ei ollut lainkaan huomannut sitä siinä, eikä hänellä siksi ollut aavistustakaan, mistä ja milloin se oli siihen edes ilmestynyt. Hän kuitenkin arveli, ettei se ollut ehtinyt olla siinä kovin pitkää aikaa, sillä olihan hän kuitenkin ollut melko tarkkana katsellessaan, näkyisikö kadulla ketään, joka näyttöisi lähestyvän hänen vaatimatonta kojuaan.

Miria katseli koiran perään ja huomasi, kuinka se meni punahiuksisen naisen, luultavasti omistajansa luo. Nainen taputti koiraansa päähän ja vasta nyt Miria tajusi, että se näytti tavallista koiraa isommalta. Hänen mieleensä juolahti, että se saattoi oikeasti ollakin susi. Hän ei kuitenkaan ollut asiasta varma, joten antoi ajatustensa seurata, kuinka koira ampaisi naisen luota ja syöksähti kohti naista, rikkaasta ulkonäöstä päätellen aasaa, jolla oli kissa mukanaan.

Miria käänsi katseensa taas punahiuksiseen naiseen ja huomasi, ettei tämä välittänyt eläimen toimista mitään, vaan näytti olevan asiasta oikein tyytyväinen. Miria jäi katsomaan, tekisikö nainen mitään asialle, mutta tämä olikin kaivanut jostain esiin veitsen ja sieppasi ovelasti lähellään olevalta, erittäin hyvin syöneen näköiseltä mieheltä tämän rahapussin.

Varkaus ei haitannut Miriaa lainkaan. Olihan hän vaani ja varastellut joskus itsekin. Sitä paitsi miehellä oli varmasti vielä yllin kyllin rahaa turvassa varkailta. Eikä miehellä ainakaan vatsasta päätellenb ollut pulaa ruuasta, eikä siis tuskin mistään muustakaan tärkeästä.
Miria jatkoikin taas kojunsa purkamista ja alkoi jo lastata mattoja kärryihinsä.

Ookami käveli kojun luo ja katseli esillä olevia tuotteita. Mattoja ja koruja. Vaikkei oikeastaan tiennyt ja välittänyt yhtään käsitöistä hän näki mattojen tekijän olevan todella taitava. Korutkin olivat hienoja. Ookami ei ollut kiinnostunut matoista, mihin hän sellaista kodittomana olisi tarvinnut. Korut taas. Ookami etsi usein kauniita koruja, mutta säilytti harvoja niistä itsellään. Oli olemassa henkilöitä, jotka sai yllättävän helposti uskomaan tavallisen korun olevan jokin maaginen amuletti tai vastaavaa. Mutta nyt kun kaikki näytti menevän niin hyvin, hän voisi harkita korun ostamista itselleen. Tietysti hänen pitäisi ostaa jotain Kuurallekkin, mutta voisihan sitä aina katsella.
Kojun pitäjä näytti aloittaneen jo kojunsa purkamisen. Ookami antoi tämän lastata ihan rauhassa lastata mattoja, kunhan tämä ei ihan vielä koskisi koruihin.
Ookami tunsi jonkin koskettavan reittään ja huomasi Kuuran tulleen vierelleen. Metelikin, joka oli noussut Kuuran kissajahdista näytti laantuneen. Kissaa ja tämän emäntää ei näkynyt missään. Ookami taputti tyytyväisenä Kuuran päätä. Olihan pääasiassa suden ansiota, että ryöstö onnistui. Kuura istahti Ookamin viereen ja alkoi takoa hännällään tomuista maata.
Ookami kääntyi taas korujen puoleen ja huomasi kauniin mustan kiviriipuksen. Riipus oli veistetty kiiltävästä, mustasta kivestä suden. Suden silmiksi oli upotettu kaksi kirkkaan vihreää kiveä. Ookami ihastui riipukseen heti. Hän kohotti katseensa kojun pitäjään. ''Paljonko pyydät tuosta korusta. Tuosta mustasta riipuksesta, joka esittää sutta?'' Ookami kysyi kauppiaalta.

Miria laittoi jälleen uuden sylillisen mattoja kärryyn ja huokaisi. Hän katseli hyvin pienen hetken, ehkä vain muutaman sekunnin kaukaisuuteen ja kääntyi sitten täyttääkseen kuormaansa toisella mattopinolla.
Hän huomasi ilokseen, että hän oli saanut sittenkin vielä asiakkaan. Hetken päästä hän tajusi, että se oli sama nainen, joka oli ryöstänyt juuri kukkaron lihavalta ja rikkaalta mieheltä. Miria arvasi, ettei nainen nyt yrittäisi ryöstää häneltä mitään, sillä olihan tällä nyt rahaa, jolla ostaa.
Hän huomasi naisen katsovan koruja kiinnostuneena, mutta mattoihin tämä ei vilkaissutkaan. Hän antoi naisen katsella rauhassa ja kantoi sitten toisen kuorman mattoja kärryyn. Sen jälkeen hän lähestyi naista ystävällinen hymy kasvoillaan. Hän huomasi, että myös kissan kimppuun hyökännyt koira oli hänen kojunsa luona, kun nainen taputti sitä päähän. Hän katsoi eläintä tarkemmin ja totesi, että eläin oli kuin olikin susi, eikä koira. Miria ei kuitenkaan pelännyt sutta, sillä se oli kiltisti naisen vierellä, eikä ainakaan sillä hetkellä näyttänyt vaaralliselta.
Jonkin aikaa koruja katseltuaan nainen kiinnitti huomionsa sutta esittävään kiviriipukseen, joka oli Mirian omasta mielestään erittäin onnistunut veistos. Se oli ollut melko vaikea tehdä ja hänellä oli kulunut monta hyvää kiveä hukkaan, ennen kun hän oli saanut hiottua siitä juuri sellaisen kun halusi.
Kun nainen oli katsellut korua hetken, hän kysyi sen hintaa.
"Paljon olet valmis siitä maksamaan?" Miria kysyi, sillä hän tahtoi tietää, kuinka paljon saattaisi siitä saada. Hänelle kelpasi pienikin raha, joten hän ei halunnut myydä korua alihintaisena. Hän oli kyllä ajatellut pyytää siitä ainakin viisi hopearahaa, mutta ei tiennyt oliko se edes sopiva hinta korusta, eikä hän siitä loppujen lopuksi edes piitannut.
"Vai haluatko kenties vaihtaa sen johonkin?"
Miria katsahti kysyvästi naiseen ja mietti samalla, että heillä molemilla oli melko saman väriset, punaiset hiukset, hänellä kuitenkin ehkä hitusen verran ruskeammat.

Ookami katsoi kauppiasta mietteliäästi. Niin vaihtaa kenties, mutta mitä hän vaihtaisi, kun hän matkusti muutenkin vähissä varusteissa.
''Jospa minä kuitenkin nyt maksaisin sen, kun ei ole sattunut mukaan mitään tarpeeksi arvokasta vaihdettavaa.'' Ookami totesi. Hän vilkaisi mietteissään Kuuraan kuin kysyäkseen ystävältään vastausta siihen mitä hän pitäisi tehdä. Kuura tönäisi kuonollaan kukkaroa, jonka he kaksi olivat haltuunottaneet äsken. Ookami oli puristanut kukkaron nyrkkiinsä siltä varalta, että joku keksisi uusia kukkaron haltuunoton. Niinpä tietysti ensin hänen pitäisi laskea kuinka paljon kukkarossa oli rahaa, sitten hän voisi esittää tarjouksen riipuksesta. Ookami nosti rahamassin hieman ylemmäs ja tarkasteli sitä. Se oli oikein hieno kukkaro ja siitä näki, että sen edellinen omistaja oli rikas. Kukkarosta olisi pikaisesti hankkiuduttava eroon sillä sen komea kultakirjailtu ulkomuoto paljasti heti ettei Ookami ollut sen aivan alkuperäinen omistaja.
''Odottaisitko hetken katson kuinka paljon rahaa tulinkaan ottaneeksi mukaan.'' Ookami tokaisi korukauppiaalle. Ookami tyhjensi kukkaron siirtäen sen sisällön omien vaatteidensa kätköihin. Kukkarossa oli kymmenen kultakolikkoa, viisitoista hopeakolikkoa ja viisi pronssikolikkoa. Ei todellakaan hullumpi saalis. Ookami ajatteli mielissään. Ookami kääntyi taas kauppiaaseen päin ja otti ihailemansa korun käteen ja tarkasteli sitä lähemmin. ''Tarjoan siitä yhden kultakolikon, kolme hopeista kolikkoa ja yhden pronssikolikon. Mitäs sanot. Niin ja saisit tässä kaupanpäälle sievän kukkaron, jolle minulla ei ole enää käyttöä. Noh?'' Ookami tiesi tarjouksen olevan aika reilu ja jäi odottamaan kauppiaan vastausta.

Nainen vastasi hetken mietittyään mieluummin ostavansa korun, kuin vaihtavansa sen johonkin. Miria oli siitä hyvillään, sillä rahaahan hänkin tarvitsi, enemmän kuin lisää tavaraa. Nyt hän katseli, kuinka nainen nosti kauniin kukkaron ylemmäs ja tutki sitä.
Miria teki samoin. Hänen mielestään pussi oli kaunis, mutta aivan liian hieno hänenlaiselleen köyhälle nuorelle naiselle, joka ei edes tekisi sillä mitään.
"Katso aivan rauhassa, vaikeahan sinun on sitä tietää, paljonko se pullukka kanniskeli rahaa mukanaan." Miria sanoi ja antoi äänensävyllään ymmärtää, ettei pitänyt naisen varastamista lainkaan pahana tekona. "Hänellä on varmasti rahaa muutenkin liikaa." Hän vielä lisäsi ja odotti, kun nainen laski rahansa.
Nainen esitti pian summan, jota tarjosi korusta. Kultaisen, kolme hopeista ja yhden pronssisen kolikon lisäksi nainen tarjosi vielä tyhjentämäänsä rahapussia. Se oli paljon enemmän, kuin hän olisi edes pyytänytkään. Ajatus niin suuresta rahamäärästä houkutti häntä, mutta ei koru ollut sellaisen hinnan arvoinen.
"No, kieltämättä hyvä tarjous, mutta minäkin olen reilu, enkä todellakaan pyydä sinulta sellaista hintaa. Kultakolikko saa riittää." Miria vastasi ja mietti vielä kukkaron ottamista itselleen. Hän ei kyllä sitä käyttäisi, sillä ei halunnut joutua syytetyksi varkaudesta, jota ei ollut tehnyt, mikäli joku nyt edes sattuisi tunnistamaan kukkaron varastetuksi.
"Kukkaroa en tarvitse, niitä olen tehnyt nimittäin itsekin. Tuo ei kyllä ole minun tekeleeni." Hän sanoi osoittaen rahapussia. "Siis yksi kultainen kolikko ja koru on sinun, se riittää minulle."

Ookami oli rahoja laskiessaan kuunnellut puolellakorvalla, kuinka kauppias ilmaisi toteamuksellaan nähneensä hänen haltuunottavan rikkaan herran kukkaron. Onneksi kauppias ei tuntunut paheksuvan sitä, oikeastaan hän tuntui jopa hyväksyvän Ookamin muutenkin kyseenalaisen ammatin. Hyvä niin. Mutta nyt pitäisi olla varuillaan sillä, jos kauppias oli huomannut mitä Ookami oli tehnyt, olisen saattanut huomata joku muukin. Ookami ei halunnut joutua tänään yhteenkään selkkaukseen.
Kuultuaan ettei kukkaro kiinnostanut hänen kauppakumppaniaan Ookami ojensi sen Kuuralle ja suhahti hampaiden välistä sille:''Hävitä.'' Kuura nousi jaloilleen ja pujahti väkijoukkoon. Se huolehtisi, ettei heitä kahta ainakaan kukkaron perusteella voisi yhdistää äskeiseen varkauteen. Ookami käänsi huomionsa takaisin kojuun päin ja nappasi vaatteidensa kätköstä kaksi kolikkoa. Kultaisen ja hopeisen. Jos kauppias ei halunnut hänen tarjoamaansa hintaa, niin ei se häntä haitannut, mutta kyllä tuo koru oli ainakin näiden kahden kolikon arvoinen.
Ookamin selän takaa alkoi kuulua meteliä. Kaikesta päätellen aasaherra oli huomannut rahavarojensa vähenneen huomattavasti. Ookamin olisi kai parasta hankkiutua pois paikan päältä mahdollisimman nopeasti. Tai voisihan hän jäädä tänne töllistelemään, kun kukkarovarasta alettaisi etsiä, mutta silloin hän ottaisi riskin, että tapauksella olisi sittenkin silminnäkijä tai että rahat olisivat merkattu jotenkin. Toisaalta eivät he rahoja löytäisi ainakaan häneltä.
Ookami ojensi kolikot kauppiaalle ja nappasi korun ja kietoi sen kaulaansa. Kuura oli palannut jo ilman kukkaroa. Ookami taputti hiljaa sen päätä.

Mirian kieltäydyttyä ottamasta rahapussia vastaan, nainen antoi sen sudelle, joka pujahti torilla olijoiden sekaan, ilmeisesti viemään sen johonkin muualle, jotta nainen ei jäisi kiinni varastamisesta.
Nyt nainen kaivoi esiin kaksi kolikkoa, kultaisen ja hopeisen. Miria oli vähällä kieltätytyä ottamasta niin paljon rahaa, mutta hänhän oli jo sanonut hinnan, eikä häntä haitannut, jos saisi yhden hopekolikonkin. Naisella oli nyt millä maksaa, joten ei hän viitsinyt kieltäytyä. Hänellä ainakin olisi rahalle käyttöä, ruokaa nimittäin piti ostaa, sekä tarvikkeita uusiin koruihin ja mattoihin. Onneksi hänellä kuitenkin oli sen verran taitoa, että hän osasi käyttää hyödyksi kaiken, mitä sai ilmaiseksi. Mattojakin hän värjäsi kukista ja muista kasveista saaduilla väreillä. Hänen veisto työkalunsa olivat vanhat ja ne hän oli ostanut halvalla.
Samassa Mirian korviin alkoi tavallisen torihulinan lisäksi kantautua tavallista kovempaa meteliä. Hän katsahti naisen taa ja huomasi, että meteli oli varmasti aiheutunut äskeisestä rahavarkaudesta. Miria vilkaisi naista, joka näytti nyt pelkäävän, että tulisi paljastetuksi. Hän olisi halunnut jotenkin auttaa, mutta ei keksinyt mitä voisi tehdä.
Nyt nainen ojensi hänelle kolikot ja ripusti suden muotokuvan kaulaansa.
"Voit piiloutua vaikka minun kojuuni, tai vaikka tuonne kärryihin, jos siitä on jotain apua. Vaikka tuskin he täältä tulevat edes etsimään." Miria sanoi keksittyään viimein edes jotakin. "Kukaan muu ei varmaan edes huomannut, että se olit sinä. Kaikilla muilla tuntuu olevan niin kova kiire. Minun kojullani taas ei käy juuri ketään."

Ookami vilkaisi yllättyneenä ja ilahtuneena kauppiasta, kun tämä tarjosi hänelle suojapaikkaa. Tietysti Ookamia hieman epäilytti luottaa vieraaseen, mutta nainen vaikutti luotettavalta. Olihan toki ennenkin törmännyt mukaviin ihmisiin, jotka lopulta olivat yrittäneet myydä hänet parista lantista. Ja olihan ajateltava vielä Kuuraa. Jokuhan voisi yhdistää suden varkauteen, sillä olihan kukkaro vaihtanut omistajaa juuri Kuuran aiheuttaman kohtauksen aikana.
’’Enpä tiedä saattaisit joutua vaikeuksiin, jos he tajuaisivat minun olevan varas ja löytäisivät minut sinun kieseistäsi.’’ Ookami vastasi hiljaa ja sinutellen kauppiasta ilman ongelmia. Hänen täytyi keskittyä ettei vilkuilisi koko ajan olkansa yli. Sellainen käytös herättäisi epäilyksiä, sen hän tiesi, sillä ei hän ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa ollut.
’’Karvainen ystävänikin voi aiheuttaa ongelmia, jos joku yhdistää sen ryöstöön. Etkä usko kuinka paljon sitä voi huomioida ympäristöään, lähes huomaamattaan.’’ Ookami totesi taputtaen samalla Kuuran päätä.
Meteli tuntui vain yltyvän. Kukkaron entinen omistaja oli saanut kohtauksen ja karjui vähän kaikille ympärillään ihan kuin se nopeuttaisi kukkaron viejän löytämistä. Rikkaat olivat aina tuollaisia. Minä, minä, minä olen tärkein, koska olen rikas aatelinen törppö. Mitä väliä on muilla minähän olen rikas. Rikkaat tuntuivat ajattelevan aina noin ja se oli ärsyttävää. Oikeastaan Ookami teki maailmalle palveluksen putsatessaan liiat rahat, liian ylpeiltä rikkailta.
Tapausta tutkivat miehet lähtivät tulevan korukojun suuntaan. Ookami vilkaisi heitä ja näki miesten kuulustelevan väkeä ympärillään. Ookami teki päätöksensä ja pujahti kauppiaan ohi suhahtaen: Otan tarjouksen vastaan.’’ Ookami pujahti kärryjen alle piiloon ja tajusi vasta sitten, että Kuura oli jäänyt istumaan kadulle kojun eteen.

Kun Miria oli ehdottanut naiselle auttavansa tätä, antamalla tämän piiloutua kojuunsa, naisen kasvoille kohosi yllättynyt ilme. Nainen selvästi ilahtui hänen sanoistaan, mikä oli Mirian mielestä hyvä asia.
Nainen empi selvästi, suostuisiko vai ei, sillä hän epäili ääneen Mirian saattavan joutua vaikeuksiin. Se ei kuitenkaan haitannut Miriaa, päinvastoin. Hänestä oli vain mukavaa olla mukana jossakin, mikä oli kiellettyä ja jopa vaarallista.
Seuraavaksi nainen sanoi sudenkin saattavan aiheuttaa ongelmia, mutta Miriaa ei haitannut sekään.
Miria vilkaisi jälleen kauemmas kadulle, jossa lihava aasa karjui ja komenteli muita etsimään kukkaroaan. Hänen mielestään se oli niin huvittava näky, että häntä alkoi melkein naurattaa.
"Teit hänelle kyllä aivan oikein!" Miria sanoi vaimealla äänellä ja naurahti. "Siksi saat aivan vapaasti piiloutua tänne, jos tahdot."
Hän vilkaisi jälleen kadulle ja tajusi samassa, että tapausta alettiin jo tutkia ja kadulla olevia kuulusteltiin. Kuulustelijat olivat kaiken lisäksi tulossa hänen kojuaan kohti.
Rahapussin varastanut nainen tajusi saman ja pujahti samantien Mirian ohi ilmoittaen ottavansa tarjouksen vastaan. Miria hymyili ja katsoi, kun nainen pujahti hänen kärryjensä alle piiloon. Hän varmisti nopeasti, ettei naista näkynyt ja kääntyi sitten taas kadulle päin. Samassa hän huomasi, että naisen susi oli jäänyt kojun eteen. Oli kuitenkin liian myöhäistä käskeä sitä pois, sillä miehet olivat jo niin lähellä hänen kojuaan.

Vilkuillessaan kärryjen alta Ookami näki Kuuran nousseen tassuilleen ja näki myös kojua alati lähestyvät kuulustelijat. Miehet olivat kai pulskan aatelisherran henkivartijoita tai jotain muita vastaavia. Ookami yritti matkia jotain Kuuran ja hänen metsissä kuulemaa lintua, jotta Kuura tajuaisi ottaa hatkat, mutta vaikeni, kun ison kihon sylikoirat saapuivat kojun kohdalle. Liian myöhään. Nyt täytyi vain toivoa, ettei Kuura herättäisi mitään epäluuloja.
Kuura alkoi murista, mutta Ookami murahti kovaa ja nopeasti ja Kuura vaikeni nopeasti. Onneksi miehet luulivat hänen murahdustaan Kuuran päästämäksi.
’’Sinä siinä tuolla on sattunut varkaus. Yhdeltä aasojen killan suurimmista tukijoista on viety kukkaro oletko sinä nähnyt mitään epäilyttävää. Saanen muistuttaa, että varkaus on suuri rikos ja siitä rangaistaan ankarasti ja myös varkaan auttaminen lasketaan rikokseksi. Jos jätät jotain oleellista kertomatta jotain, mikä johtaisi varkaan jäljille ja minä saan sen myöhemmin selville Tulen omakätisesti pidättämään sinut. Noniin tiedätkö jotain.’’ Kuulustelija tiedusteli. Ookami vapisi kärryjen alla pidätetystä naurusta. Miten mahtipontiselta tuo mies kuulostikaan. Oltiin sitä niin polleaa juu. Taisi olla iso palkkio varkaan nappaamisesta tiedossa.
Ookami harkitsi hetken aikaa sitä, että voisi muuttua sudeksi liueta paikalta sillä tavalla, mutta se olisi kai ollut kiittämätöntä ja sen lisäksi nuo miehet eivät olleet sokeita.
’’Hetkinen eikös tuo ole koira, joka aiheutti äsken sen mellakan tuossa noin. Sen, jonka aikana herran kukkaro katosi. Se näyttää kyllä aika paljon sudelta. Onko se sinun hauvasi?’’ Toinen miehistä kysyi yllättäen kauppiaalta.
Hiljaa mielessään Ookami toivoi, että itsensä, Kuuran ja tuon kauppiaan selviävän tästä liemestä. Kauppias vaikutti aivan liian mukavalta tyypiltä, että Ookami voisi hommata hänelle vaikeuksia. Ookami alkoi hiljaa harkita käyttävänsä huilua noihin kahteen mieheen. Ehkä hän voisi loihtia kuulustelijat kenenkään huomaamatta, sillä suurta väkijoukkoa hän ei yhdellä kertaa pystyisi lumoamaan.

Miria tuijotti lähestyviä miehiä ja tunsi sydämensä alkavan pamppailla nopeammin, jännityksestä johtuen. Hän tunsi myös pientä iloa, sillä hän rakasti jännitystä, eikä häntä haitannut, vaikka miehet tulisivat kyselemään häneltä varkaudesta, sillä hän osasi kyllä keksiä hyviä tarinoita kaiken varalta, sillä hän oli joutunut monesti tarinoimaan äidilleenkin omien luvattomien seikkailujensa jälkeen. Äiti oli kyllä saanut totuuden selville ennemmin tai myöhemmin, sillä hän rakasti äitiään niin paljon, ettei edes pystynyt olemaan tunnustamatta tekojaan.
Nuo kojua lähestyvät miehet olivat kuitenkin täysin eri asia, sillä he olivat aasoja ja rikkaita, eikä hän edes tuntenut heitä. Heille olisi helppo puhua mitä sattuu, sillä eiväthän hekään tunteneet häntä. Nyt oli vain toivottava, etteivät miehet olleet tajunneet naisen katoavan hänen kojuunsa, sillä silloin hän olisi pahassa pulassa.
"Arvelinkin, että jotain ikävää on päässyt tapahtumaan." Miria vastasi miehelle, joka alkoi heti tarpeeksi lähelle päästyään kysellä varkaudesta. "´Varsin ikävää, vielä keskellä kirkasta päivää!"
Miria piti pienen tauon ja huokaisi väsyneenä.
"Olen hyvin pahoillani, mutta en osaa auttaa teitä mitenkään. Olen tässä pakannut tavaroitani niin kiireellä, etten ole ehtinyt juurikaan kiinnittää huomiota mihinkään erikoiseen. Näin kyllä kohtauksen, jonka tuo koira aiheutti, mutta ainahan koirat kissoja jahtaavat! Ja koira ei ole minun. Se tupsahti tuohon hetki sitten ja kerjäsi ruokaa miulta, mutta en ymmärrä, miksei se ole jatkanut matkaansa. Ehkä sekin ihmettelee tuota meteliä, tai sitten se huomasi, että kaipasin seuraa, koska asiakkaitkaan ei ole juuri käynyt kojullani. Siitä tulikin mieleeni! Tahdotteko ostaa kenties jotakin, kun nyt tulitte siihen?"
Miria toivoi, että miehet jatkaisivat pian matkaansa, eivätkä kiinnittäisi enää hänen kojuunsa huomiota, jotta nainen pääsisi pian pakenemaan, jottei tämä vaan jäisi tekosestaan kiinni.

Miehet kuuntelivat kauppiaan iloista jutustelua. Nainen oli kyllä hyvä näyttelijä se täytyi myöntää. Ookami ajatteli hymyillen. Hänen täytyisi antaa naiselle vielä yksi hopeakolikko kiitokseksi tästä hässäkästä.
Kuullessaan kauppiaan korutarjouksen Ookami hymyili hiljaa. Vai asiakkaita, niin miehet tulisivat nyt mukavalle kauppiaalle asiakkaiksi. Ookami alkoi soittaa huiluaan. ''Mikä tuo ääni on?'' Kysyi Kuurasta kysellyt mies. ''Mikä ihmeen ääni! Sinä kuulet harhoja.''Tokaisi ensin puhunut mies. ''Niin kai sitten. Teillä tosiaan on kauniita koruja. Mitä tuo nätti rannerengas maksaa?'' Kysyi toinen alkaessaan langeta Ookamin loitsuun.

Miria hymyili miehille koko ajan lähes keimaillen, mutta sisimmässään hän kuitenkin oli aivan toisissa ajatuksissa. Hän toivoi miesten jo jatkavan matkaansa ja jättävän hänet rauhaan. Hän kuitenkin tahtoi vaikuttaa siltä, että miehet olivat niin mukavia, että hän olisi kertonut heille kaiken, mitä tiesi.
'Toivottavasti tästä on jotakin apua,' hän ajatteli hymyillessään maireasti ja kieputellen samalla hiuskiehkuraa sormensa ympärillä. Hän halusi hurmata nämä miehet, jotta he eivät osaisi lainkaan epäillä häntä, vaan tyytyisivät hänen pieneen valheeseensa.
Samassa hän alkoi kuulla takaansa soittoa. Hän yritti näyttää aivan tyyneltä, vaikka pelkäsi koko sydämestään tulevansa paljastetuksi, sillä ääni kuului turhankin selvästi hänen kojustaan.
Miehistä toinen ilmaisi myös kuulleensa jotakin, mutta toinen sanoi tämän kuulevan harhoja. Nyt miehet alkoivat ihailla hänen koruvalikoimaansa ja Miria lopetti hiustensa näpläämisen ja hymyili nyt vain ystävällisesti.
"Se maksaa kaksi kultaista kolikkoa." Miria vastasi, vaikka koru oli oikeasti puolet halvempi. Hän kuitenkin arveli saavansa näiltä miehiltä helposti ylihinnan ja tahtoikin saada, sillä häntä heidän viipymisensä ärsytti jo todenteolla.

Ookami muutti kepeästi sävelmää vaikuttaen siten miesten ostohaluun. Hän ei koskaan ollut ollut hyvä tälläisissä loitsuissa, eikä jaksaisi pitää tätäkään kauaa enää yllä.
''Kyllä tuo on niin ihastuttava, että saat tästä kolme kultakolikkoa.'' Sanoi toinen miehistä. ''Ei minä haluan sen.'' Sanoi toinen. ''Sen on minun.'' Toinen miehistä sanoi. Tappelun tuntu oli aivan liian selvästi ilmassa. Voi ei. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ookami ajatteli hädissään. Ookamin voimat olivat lähes lopussa, kun hän vaihtoi sävelmää. Juuri kun toinen mies oli kohottanut nyrkkinsä iskeäkseen toveriaan, tämä kaatui katuun ja alkoi kuorsata. Ookami lopetti soittamisen ja painautui maahan aivan uupuneena.
''Mites sinä nyt oikein rupeat torkkumaan. Meidän piti etsiä herran kukkaro, kun olin ostanut tämän ihastuttavan korun. Mitä se maksoikaan. Kolme kultakolikkoa aika kallis.'' Totesi hereillä oleva mies Ookamin lumouksen alkaessa haihtua hiljalleen.
Ookami huomasi piilostaan Kuuran nuuhkivan nukkujan taskuja saaliin toivossa. Voi ei miksi hän olikaan opettanut sudesta tuollaisen pitkäkynnen.

Toinen miehistä ilmoitti olevansa valmis maksamaan korusta kolme kultakolikkoa. Miria kohotti kulmiaan yllättyneenä, miehellä ei tuntunut olevan hajuakaan korun arvosta, kun tarjosi niin korkeaa hintaa. Ei rahan saannissa kyllä mitään vikaa olisi, ainakaan, kun maksaja olisi miehen kaltainen törppö, mutta ollihan kolme kultakolikkoa kuitenkin jo liikaa korusta.
Miehet alkoivat Mirian yllätykseksi kinastella siitä, kumpi korun ostaisi. Heillä oli selvästi nyt jokin ongelma ja Mirian mieleen juolahti, oliko huilun äänellä ollut jotain tekemistä asian kanssa. Hän päätti kysyä sitä naiselta, heti kun saisi siihen tilaisuuden.
Miria henkäisi nähdessään toisen miehistä aikovan lyödä toista. Hän ei halunnut kojulleen tappelua, ei, hän ei halunnut yhtään yleisöä, joten miesten olisi paras tajuta pian, mitä olivat oikein tekemässä.
Yllättäen toinen miehistä valahti kadulle ja alkoi kuorsata. Mirian oli vaikea pidätellä nauruaan, vaikka äsken hän oli ollut vähällä suuttua miehille. Oli aika harvinaista, että kukaan nukahtaisi kesken riidan!
Toinen mies muisti jälleen, mitä he hänen kojullaan tekivät.
"Sitä hintaahan sinä korusta juuri itse tarjosit ja minulle se käy hyvin. Ehkä sinulla on silmää kauniiden korujen päälle, kun olet valmis maksamaan." Miria tokaisi imartelevasti ja nauroi salaa mielessään.

Hereillä oleva mies rypisti ärtyneenä otsaansa. Hän heitti kojulle kaksi kultakolikkoa. ''Saat tuon verran.'' Hän murahti ja nappasi rannekorun, jota oli niin hanakasti ihaillut. Ärtyneenä hän myös potkaisi nukkuvaa kumppaniaan, jonka taskut Kuura oli jättänyt rauhaan. ''Ylös siitä senkin köntys. Hei te siellä tulkaa kantamaan tämä veltto porsaankyljys pois.'' Hän huikkasi parille
ohikulkevalle miehelle. ''Ja tehän tulette, kun minä käsken!'' Hän karjaisi, kun nämä ilmaisivat haluttomuutensa avun antoon.
Ookami hymyili hiljaa piilossaan. No päästiinhän niistä vihdoin. Olisi kai pitänyt jättää huilu rauhaan ja antaa asioiden lutviutua omalla tavallaan.
Ookami päätti odottaa kunnes miehet olivat varmasti tarpeeksi kaukana kojusta, mieluitenn näköetäisyyden päässä, ennen kuin tulisi esiiin. Pitäisi vain odottaa, että miehet eivät varmasti näkisi, kun tulisi.
Hän venytteli makeasti. Loitsiminen oli uuvuttanut hänet täysin ja hän päätti tämän sotkun jälkeen etsiä itselleen jonkun kapakan, mistä saisi jotain kurkun kostuketta ja pehmeän sängyn. No kyllä se kovakin kelpaisi, kunhan vaan olisi mukava sänky, jossa voisi vedellä sikeitä.

Miesten käytös muuttui pian aivan normaaliksi, jos nyt oli normaalia vain maata kadulla tai murista töykeästi. Miria sai kolmen kolikon sijasta vain kaksi, nekin mies heitti hyvin ärtyneen oloisesti hänen pöydälleen. Miria huokaisi pettyneenä miehen törkeään käytökseen ja pohdiskeli samalla, milloin miehet jatkaisivat matkaa. He alkoivat koko ajan tuntua yhä vastenmielisemmiltä, joten hän toivoi pääsevänsä heistä eroon ja pian.
Mies onneksi karjaisi parille torilla olevalle käskyn tulla kantamaan hänen kumppaniaan, mutta nämä eivät halunneet. Mies oli kuitenkin päättäväinen.
Miria taas otti rahat pöydältä ja laittoi ne pussiin, joka roikkui hänen vyössään.

Ookami kuunteli tarkasti, eikä enään kuullut miesten ääniä taikka askelia. Katu tuntui palanneen normaaliin päiväjärjestykseensä. Jos niin nyt voi sanoa sillä täällä sattui ja tapahtui ties mitä päivittäin. Oikeastaan pikku varkaudet kuuluivat täällä ja koko Payonissa kuuluivat normaaliin päiväjärjestykseen ja niihin oli totuttu.
''Jokos ne herra isokiho kuulustelijat menivät matkoihinsa?'' Ookami kuiskasi hiljaa piilostaan kauppiaalle.
''Vai jäivätkö ne ahdistelemaan jotakuta muuta epäilyttävää henkilöä, kuten vaikka jotain vanhaa puolikuuroa rouvaa? Sellaisethan ovat aina pääepäiltyjä, kun sattuu varkauksia.'' Ookami jatkoi.

Miria ei voinut peittää helpotustaan miesten viimein lähdettyä kulkemaan pois päin hänen luotaan. Hän oli nyt viimeinkin päässyt heistä eroon, eikä hänen tehnyt enää koskaan mieli nähdä heitä, vaikka varmasti joskus joutuisi kävelemän heitä vastaan kadulla. Ehkä he eivät kuitenkaan muistaisi häntä, olihan hän vain köyhä kauppias, jonka kojukin kieli hänen rahattomuudestaan.
Hän huokaisi jälleen tajuttuaan, että pieni jännitys saattoi olla tämän päivän osalta jo ohi, kun miehetkin olivat lähteneet pois, eikä heitäkään enää voinut ärsyttää.
Hän kuuli kuiskauksen takaansa miesten askelten äänten lakattua kuulumasta. Hänen piiottelemansa nainen ainakin oli vielä paikalla, eikä ollut lähtenyt takakautta mihinkään.
"Juu, he lähtivät jo. En edes näe heitä enää." Miria vastasi, eikä edes kuiskaillut, sillä miehet olivat jo kuulomatkan ulkopuolella, eikä kadullakaan ollut enää niin kova sähellys.
"Tule vain jo pois sieltä, kukaan ei edes katsele tähän suuntaan."

Ookami kierähti huoahtaen piilostaan esiin ja venytteli makeasti.
Hän oli joutunut makaamaan erittäin ikävän tuntuisessa asennossa ja kangistunut hieman.
''Nooniiin lähtiväthän he viimein lätkimään. Heidän pomonsa ei tule olemaan iloinen, kun he sössivät tehtävänsä, eivätkä saaneet varasta eli minua kiinni.'' Ookami totesi käyttäen niin hiljaista äänensävyä, ettei viereisen kojun kauppias ei kuullut tätä kommenttia, joka oikeiden korvien kuulemana olisi voinut johtaa vaikeuksiin.
''Paitsi jos... he ovat fiksumpia miltä näyttävät. Minä epäilen sitä, mutta siihen ei tarvita kovinkaan paljon älyä, että he nappaisivat jonkun muun. Jotkut ketkut harrastavat sitä mielellään. Nappaavat jonkun viattoman ja väittävät tätä varkaaksi sen perusteella, että tältä sattuu löytymään yksi kultakolikko taskusta. Siihen on helppo sanoa, että loppu saalis löytyy rikoskumppanilta.
Pitäisiköhän minun lähteä heidän peräänsä varmistamaan ettei näin käy. Mitä luulet?'' Ookami kysyi ystävälliseltä kauppiaalta.
Vaikka Ookami oli varas, huijari ja ketku, oli hänelläkin sentään tietty moraali. Ja hän tiesi miltä tuntui olla syyttömänä syytetty. Se ei ollut mukavaa, eikä olisi oikein jos joku joutuisi tuomiolle hänen teoistaan tai oikeastaan se riippui, että kuka joutui ja miten. Kyllä jotkut henkilöt aina saattoivat ansaita sen kaltaisen näpäytyksen.

Mirian kehotettua naista jo tulemaan esiin piilostaan, tämä kierähti pois kärryjen alta ja venytteli. Noin ahtaassa paikassa oleilun jälkeen oli kenen tahansa pakko venytellä hieman, ellei halunnut kulkea lihakset puuduksissa pitkin katuja.
"Onneksi lähtivätkin!" Miria puuskahti, hänkin vaimealla äänellä, tajutessaan, että viereisessä koujussa taisi olla niin rikas myyjä, että olisi voinut olla vaikka Aasa ja paljastaa naisen ja samalla Miriankin.
"He eivät voi olla fiksuja, ainakaan äskeisen perusteella!" Miria naurahti ja hymyili naiselle. "Oli mukavaa auttaa sinua, enkä halua, että joudut hankaluuksiin enää noiden takia. En suosittele siis että teet asialle enää mitään, eihän sitä tiedä, vaikka nuo olisivatkin oikeasti äärettömän tyhmiä, eivätkä keksi yhtään mitään nahkansa pelastamiseksi. Minä luulen, että he pian ryömivät maassa sen Aasan edessä ja pyytävät häneltä, ettei hän tee heille mitään, kun eivät löytäneet varasta!"
Miria huokaisi ja kääntyi katsomaan kadulle. Miehet olivat pysyneet yhä poissa, joten he olivat varmasti lähteneet jo kokonaan pois.

Ookami naurahti mielikuvalla miehistä nöyristelemässä rikkaan Aasan edessä. ''Olet oikeassa he ovat kai liian tyhmiä syyttääkseen toisia ja joutunevat matelemaan. Tosin toisesta heistä ei tosin taida olla matelemaan, kun se niin sikeään uneen nukahti. Saa se toinen nöyristellä kahden edestä.'' Ookami totesi hiljaa.
''Olen erittäin kiitollinen avustasi. Harva nykyään auttaa varasta sen sijaan, että yrittäisivät hyötyä meistä palkkion toivossa. Maksan sinulle avustasi jotakin paljonko pyydät?'' Ookami kysyi. Hänellä oli kiire vaihtaa maisemaa, siltä varalta, että miehet tulisivat takaisin, eikä häntä muutenkaan huvittanut jäädä tänne, missä joku voisi tunnistaa nuoren punapäisen naisen, joka oli ollut rikkaan aasan lähimaastossa, kun tämä oli ryöstetty.

Miria naurahti Ookamin sanojen jälkeen. Toinen miehistä ei totisesti pystyisi matelemaan, eikä tekemään mitään muutakaan, eikä tuskin edes heräisi pitkään aikaan.
"Ei sinun tarvitse maksaa minulle mitään." Miria torjui naisen aikeet. Ei hän mitään rahoja halunnut auttamisestaan pyytää, se ei ollut hänen tapaistaan.
Miria alkoi taas hääriä tavaroidensa purkamisen kanssa. Niitä oli vielä ainakin puolet jäljellä. Korut hän ottaisi kuitenkin viimeisenä, joten hän laittaisi ensin kaikki loputkin matot pois.
"Mitä oikein teit niille miehille?" hän kysäisi, sillä oli varma siitä, että naisella oli jotakin tekemistä heidän omituisen käyttäytymisensä kanssa. Eihän kukaan itsestään nukahtanut.