Vihreää valoa

//tällaisen aloituksen sain väsättyä Severiä ja Rakunaa odottamaan <3//


Auringonvalo siivilöityi vihreänä tuuhean pensaan varjostamasta pienestä ikkunasta alas kellariin. Aamuhetki oli vielä varhainen, niinpä valoneliö pysytteli ylhäällä, häiritsemättä sodan vuoksi täällä maan alla nukkuvia. Mutta ainakin yksi kellarin asukeista oli hereillä. Io katseli hetken valon ja varjon leikkiä ylhäällä seinällä, tuulen liikutellessa pensaan oksia muuttuivat seinälle syntyvät kuviot jatkuvasti. Kauaa tuo kaunis näky ei kuitenkaan jaksanut neitoa huvittaa ja pian hän käänsi katseensa vierelleen, maalattialle kasatulle yksinkertaiselle vuoteelle. Siinä hänen vieressään lepäsi Rakuna, sinihiuksinen puolidemoni, mies, jota tuo neito rakasti kuten ei ollut vielä elämänsä aikana ketään rakastanut. Hymy nousi kauniille kasvoille ja hennot sormet ottivat muutaman sinisen hiuskiehkuran otteeseensa, varovasti, ettei mies vain heräisi.

Neito olisi niin kovin mielellään vain jäänyt paikalleen, jäänyt makaamaan Rakunan vierelle, kunnes koko sota olisi ohitse. Vaikkei sitä hänestä juurikaan nähnyt, aiheutti sota hänelle melkoista ahdistusta. Io sai koko ajan pelätä läheistensä puolesta, sai pelätä vastaanottavansa viestin jonkun kuolemasta minä hetkenä tahansa. Freijan tyttäret olivat sentään päässeet turvaan Freijan siunaukseen, joten heistä mustahiuksinen ei ollut niin huolissaan. Mutta Reno, jonka kellarista Io ja Rakuna olivat saaneet turvapaikan, Gerwan, joka oli paljastunut paitsi Rakunan myös Renon tuttavaksi ja oli myöskin täällä, Rakuna, joka oli kotinsa tuhouduttua asunut jonkin aikaa Ion luona ennen sodan alkua... Noiden kolmen puolesta neito oli jatkuvasti huolissaan, erityisesti Rakunan vuoksi.

Lopulta Io nousi ylös vuoteesta, liikkuen mahdollisimman varovaisesti, jottei herättäisi muita kellarissa olijoita, vaikkei toisaalta voinutkaan varmaksi sanoa, oliko joku muukin jo herännyt. Yhteen nurkkaukseen oli järjestetty jonkinlaiset ruuanlaittomahdollisuudet ja siinä neito alkoi mahdollisimman hiljaa puuhailla heille syötävää. Neidon ollessa yksin saattoi hänen kasvoiltaan lukea selvää huolta ja väsymystä. Hetken kuluttua Gerwan kuitenkin hiippaili mustahiuksisen seuraan ja huoli painui pois näkösältä. He vaihtoivait hiljaiset hyvän huomenen toivotukset ja parantaja autteli nyt neitoa ruuan valmistuksessa.

Pian ruuan tuoksu alkoi leijailla kellarihuoneessa ja Ion ajatukset alkoivat askarrella tämän päivän parissa. Hänen ja Rakunan pitäisi tavata muutama miekkonen, jotka oli määrätty yhteistyöhön heidän kanssaan. Vaikka neito olisikin toisaalta ollut mieluummin vain kahden sinihiuksisen kanssa, oli hän kuitenkin melko iloinen tästä päätöksestä. Olisihan heidän turvallisempi kulkea kaduilla aasoja vastaan taistelemassa, jos joukkoa olisi enemmän. Se saisi ainakin Ion huomattavasti rauhallisemmaksi.

Rakuna torkkui rauhallisesti Ion vierellä, tietämättä tämän olevan jo hereillä. He olivat sodan takia tulleet sinne Renon kellariin, jonne myös Gerwan oli saapunut. Rakuna oli hieman ihmetellyt sitä, että Reno ja Gerwan tunsivat toisensa ja hyvin näyttivät tuntevankin. Sinihiuksinen oli taas tutustunut Renoon rakkaansa kautta. Ihan mukava heppu ja vielä aika huumorintajuinenkin.
Rakuna ei tuntenut kuinka Io nappasi muutaman sinisen suortuvan sormiensa lomaan ja sen jälkeen nousi ylös tekemään ruokaa, Gerwaninkin heräillessä. Renokin siinä hetken päästä heräili ja Rakuna vain torkkui yhä.

Herätessään tämä hieman venytteli ja etsi sitten kädellään Ioa vierestään mutta tunsi vain karvaisen mytyn. Niinpä niin, pieni kissa, Raruhan se siinä kehräsi ja oli hyvillään pienestä rapsutuksesta jonka Rakuna oli sille suonut. Sinihiuksinen huokaisi hiljaa ja nousi sitten istumaan ja katsahti muualle kellarin uumeniin, nähden kaikkien muiden olevan jo hereillä. Gerwan ainakin naureskeli ja Renokin hieman hymähteli, mutta ei, harmaasilmäinen ei etsinyt katseeseensa heitä, vaan Ion, tuon kauniin mustahiuksisen neidon jota rakasti enemmän kuin elämää.

Rakuna nousi pystyyn ja toivotti miehille huomenet ja käveli sitten Ion luokse suukottaen tätä nopeasti huulille eikä harmaahiuksinen voinut olla huomaamatta kuinka Gerwan ja Reno yhtäkkiä puhkesivat puhumaan ympäripyöreistä asioista hieman naureskellen.
"Olit muuten hauska näky kun Ioa etsit vierestäsi ja törmäsit vain pieneen karvapalloon", Gerwan naureskeli ja iski nopeasti silmää Iolle ja tyytyi sitten taas puhumaan Renon kanssa, mitä ilmeisimmin sodasta ja sen tuomista murheista.

"Niin huomenta vain", Rakuna kuiskasi Iolle ja huokaisi sitten. Heidän olisi tosiaan määrä tavata tänään muutama henkilö, joidenka kanssa pitäisi yhteistyötäkin ruveta tekemään. Sinänsä se ei pahemmin Rakunaa itseään kiinnostanut, mutta pitihän näin soda aikana tehdä yhteistyötäkin. Kuitenkin tämä toivoi henkilöiden olevan joitakin mukavia tuttavuuksia, eikä samanlaisia kuten Kaljupää ja hänen jenginsä.

"Oletteko olleet jo kauankin hereillä?" Rakuna sittemmin kysyi Iolta ja loi myös pikaisen katseen kahteen mieheen, jotka kahdestaan keskustelivat muka huomaamatta näitä kahta olleskaan. Rakuna virnisti nopeasti ja se sai ainakin Gerwanin hymyilemään vielä leveämmin. Että parantaja tykkäsikin kiusoitella nykyään sinihiuksista ihan tahallaan ja näin sodan aikanakaan ei huumori kadonnut minnekkään.

Raru leikki mitä ilmeisimmin jollakin lankakerällä jonka oli löyänyt ja pian se olikin aivan sekaisin langan kanssa. Nella, Gerwanin koirakin oli tullut parantajan mukana Renon kellariin ja se nukkuikin omassa pienessä korissaan kellarin nurkassa.

"Io, onko tuo lankakerä kenties sinun?" Rakuna kysyi sitten huomatessaan Rarun kietoutuneena lankaan ja nyt se vain jatkoi leikkimistään sotkusta huolimatta.


//Ihana aloitus <3~ //

Ruuan tuoksun vallatessa pienen kellarin Renokin nousi ylös, mutta Rakuna vain jatkoi uniaan. Io vilkuili sinihiuksista vähän väliä, kuin tarkistaakseen missä tuo oli ja joka kerta hänen kasvoilleen nousi pieni hymy. Hyvä että ainakin joku heistä osasi nukkua näinäkin aikoina, voimia kyllä kaivattaisiinkin. Miestä tarkkaillessaan neito huomasi myös, kuinka tuo sitten heräsi ja etsi Ioa viereltään, löytäen vain Rarun. Kissa oli nähnyt mustahiuksisen jälkeensä jättämän lämpimän paikan mitä oivallisimpana nukkumapaikkana. Rakunan katse oli nyt kääntynyt Ioa kohden ja neito vastasi tuohon katseeseen, väläyttäen miehelle iloisen hymyn.

Rakuna nousi nyt paikaltaan ja käveli heidän luokseen, suikaten nopean suukon Ion huulille. Jo tuo sai neidon mielialan kohoamaan monta pykälää ylöspäin. Gerwanin puheille mustahiuksinen vain naurahti hieman. Parantaja ja Reno jaksoivat aina olla yhtä humoristisia ja pitää iloista tunnelmaa yllä, siltä kantilta he muistuttivat hyvin paljon toisiaan.

"Niin huomenta vain", Rakuna kuiskasi Iolle Gerwanin ja Renon puhellessa keskenään.
"Huomenta. Syöhän tuosta ennen kuin se jäähtyy", neito vastasi ja ojensi sinihiuksiselle annoksen ruokaa. He olivat saaneet ruuan valmiiksi vain vähän ennen Rakunan heräämistä eikä mustahiuksinen ollut vielä ehtinyt syödä juurikaan omaa ateriaansa. Niinpä hän keskittyikin nyt hetkeksi syömiseen.
"Oletteko olleet jo kauankin hereillä?" Rakuna kysyi hetkosen kuluttua.
"Sen verran vain että tämän ruuan saimme tehtyä", Io vastasi hymähtäen syömisensä lomasta. Neito oli hilannut itsensä aivan sinihiuksisen viereen istumaan, jo toisen lämmön tunteminen kylkeään vasten oli jotenkin niin rauhoittavaa. Ja rauhoitusta ja turvan tunnetta tämä nainen tunsikin nyt tarvitsevansa.

"Io, onko tuo lankakerä kenties sinun?" Rakuna kysyi ja neidolta kesti hetki tajuta, mistä mies oikein puhui. Sitten hänkin huomasi kissan, Rarun, joka oli leikkiessään sotkeutunut lankakerään, vaikkei se tuntunutkaan tahtia hidastavan.
"Se oli", Io totesi hieman huokaisten. Tuosta langasta ei kyllä enää olisi mitään hyötyä kissan sotkettua sen perusteellisesti ja revittyä sitä kynsillään ja hampaillaan.
"Raru on nyt melkoisen tehokkaasti merkannut sen omakseen", neito jatkoi naurahtaen. Hän laski tyhjentyneen ruokakulhonsa maahan ja nousi sitten seisomaan.

"Meidän pitää varmaan ruveta lähtemään", Io esitti Rakunalle epäsuoran kysymyksen ja haki sitten veitsensä vuoteensa vierestä. Yksi pari pujotettiin saappaanvarsiin, yksi mekon laskoksiin tehtyihin piiloihin ja yksi kiinnitettiin laajojen hihojen sisään, mistä aseet saisi tarvittaessa pudotettua helposti käteen. Neito käveli ylös vievien tikkaiden luo ja jäi sitten niiden vierelle hetkeksi Rakunaa odottamaan. Pian he joutuisivat jättämään tämän suhteellisen turvallisen kellarin ja kapuamaan ylös kaduille, edessä oli taas yksi päivä täynnä taisteluja vaanien puolesta. Pieni rukous kohosi neidon mielestä ylös jumalten luo, toivottavasti he saisivat selvitä tästäkin päivästä.

Ion viereen tuo sinihiuksinen sitten istahti ja alkoi syömään, tämän neidon laittamaa ruokaa. Hänellä olikin hieman nälkä. Sitten toinen jo vastasikin hänen kysymykseensä, olivatko toiset olleet kauankin hereillä ennen häntä.
"Sen verran vain että tämän ruuan saimme tehtyä"
Rakunan kasvoille nousi hienoinen hymy, kun sitten vasta hän huomasikin, että toinen oli ihan hänen kyljessään kiinni. Hän ei jaksanut oikeammin välittää Gerwanista tai Renosta mitään, jotka vain naureskelivat hänelle, mutta oikeastaan tämä oli ihan hyvillään siitä, että nämä kaksi miestä osasivat vaikenakin aikoina ottaa jostakin sitä huumoriakin.

Rakuna oli syönyt jo reilut puolet annoksestaan, jota Io oli hänelle laittanut, kun tämä sitten huomasi Rarun, sotkeentuneena lankaan. Sinihiuksinen kysyikin että oliko lankakerä kenties hänen, ja toinen totesi että oli. Raru oli vain merkinnyt sen nähtävästi merkinnyt sen itselleen. No eipä sillä langalla todellakaan tekisi yhtään mitään, kun kissa sen oli repinyt auki ja moneen solmuunkin vielä kaiken kukkuraksi. Reno ja Gerwankin olivat kaiketi huomanneet sen ja nauroivat nyt pienelle mustavalkoiselle kissalle, joka paini lankakerän kanssa.
"Niin sisukas", kuului parantajan suusta ja taas molemmat herrat nauraa hekottivat. Rakuna puisteli hieman päätään ja kiitti sitten Ioa hyvästä ja maittavasta ateriasta.

"Meidän pitää varmaan ruveta lähtemään"
Epäsuora kysymyslause ja se kantautui neidon suusta, joka sittemmin menikin hakemaan veitsiään sängyn vierestä. Rakuna venytteli hetken aikaa ja meni sitten hänkin hakemaan molemmat miekkansa ja asetteli ne niille kuuluviin paikkoihin. Toinen kulki vyöllä vyötäröllä ja toinen selässä. Selkämiekka oli jonkin verran painavampi, eikä sitä kuka tahansa nostanutkaan. Vyötäröllä kulkeva miekka taas oli kevyt ja se olikin nopeammin otettavissa kuin toinen.

Rakuna toivotteli hyvät päivänjatkot kahdelle herralle jotka jäivät katsomaan mitä ilmeisimmin hiedän peräänsä, kun Io ja Rakuna kapusivat portaat ylös aamuun. Rakuna huokaisi hiljaa, äänettömästi ja käveli Ion luokse, kun he olivat päässeer maankamaralle. Kaikki oli niin autiota. Yleensä niin aamuisin ei ollut niin autiota, ei ennen kuin sota oli alkanut.
"Me pärjätään, yhdessä", Rakuna kuiskasi nuo sanat Iolle, ja itselleenkin. Niihin hän halusi turvautua. Yhdessä he selviäisivät mistä vain. Sitten tuo sinihiuksinen painoi suudelman Ion huulille.
"Toivottavasti nämä ovat jotain fiksuja, eivätkä mitään älykääpiöitä, jotka meidän kanssa on laitettu yhteistyötä tekemään"; Rakuna totesi hieman hymyillen. Hän ei jaksanut kuitenkaan olla ihan mikään vakavanaama vaikka sota-aika olikin. Ei nyt, kun hän oli löytänyt oman kultansa, tämän mustahiuksisen jonka kanssa halusi viettää loppuelämänsä.

"Missä meidän pitikään tavata?" Rakuna sitten kysyi Iolta kun he alkoivat lähestyä sitä paikkaa jossa heidän oli ollut määrä tavata ne tyypit, joiden kanssa yhteistyötä pitäisi tehdä. Hän kun ei sattunut näkemään kuin Kaljupään ja kaksi tämän kaveria. Rakuna voihkaisi hiljaa, eikä voinut peittää sitä tulenleimua sisällään, joka tuon Kaljupään näkemisestä syntyi. Hän ei sattunut tietämään tämän nimeä, ja he olivat Ion kanssa nimenneet miehen Kaljupääksi sen takia, kun demoninpuolikas oli hiukset tämän päästä mennyt jokin aika sitten käryttämään.


//Tämmöistä tänään, oikeammin kirjoitin tämän kylläkin eilen illalla n__n//

Tikkaiden vieressä odottaessaan Io katseli, kuinka Rakunakin otti aseensa. Miehen toivottaessa hyvät päivänjatkot kellariin jääville myös neito yhtyi noihin toivotuksiin, sitten oli viimein aika jättää tämä turvallinen olinpaikka ja kavuta ylös sotatantereelle, koko Payonhan oli nyt yhtä suurta taistelukenttää.
"Me pärjätään, yhdessä", Rakuna kuiskasi neidolle heidän lähtiessään kulkemaan katuja pitkin.
"Niin, yhdessä", mustahiuksinen vastasi hiljaa ja puristi nopeasti miehen kättä, päästäen sitten kuitenkin irti. Käsiä voitiin tarvita aseiden käsittelyyn minä hetkenä hyvänsä, eikä niitä sopinut sitoa muuhun. Sinisilmän huulille painui suudelma, johon hän niin mielellään vastasi. Mutta kuitenkaan se ei tuonut aivan sitä samaa onnentunnetta kuin yleensä. Io oli nyt liian hermostunut, vaikkei se juuri ulospäin näkynytkään. Seisoivathan he tässä avoimella kadulla, milloin tahansa paikalle voisi tulla aasoja miekat tanassa.

"Toivottavasti nämä ovat jotain fiksuja, eivätkä mitään älykääpiöitä, jotka meidän kanssa on laitettu yhteistyötä tekemään", Rakuna sitten totesi hieman hymyillen.
"Älykääpiöiden kanssa yhteistyön laita voi kyllä olla vähän niin ja näin", Io vastasi naurahtaen. Sellaisesta yhteistyöstä voisi pahimmillaan olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Neito kuitenkin luotti siihen, etteivät ylemmät tahot nyt ainakaan täysiä pahvipäitä päästäisikään kaduille itseään tapattamaan.

"Missä meidän pitikään tavata?" Rakuna kysyi heidän lähestyessään erästä kaivoa, joka oli ilmoitettu tapaamispaikaksi.
"Täällä se minun mielestäni oli..." Io vastasi hieman epävarmasti, hänkin oli huomannut Kaljupään tovereineen, tai no eihän Kaljupää enää aivan kalju ollut. Noihin miekkosiin ei liittynyt kovinkaan mukavia muistoja, varsinkaan koska joku noista oli luultavasti heittänyt veitsen neidon sääreen. Olihan haava jo parantunut, mutta ei jalka enää aivan entisensä ollut. Siitä saattoi kyllä syyttää mustahiuksista itseäänkin, hän kun ei ollut malttanut antaa jalan levätä aivan niin paljon kuin olisi tarvinnut.

"Etsittekö taistelukumppaneita aasoja vastaan", toinen Kaljupään tovereista kysyi ja sai samassa äkäisen mulkaisun Kaljupäältä itseltään. Oli turha puhua noille hulluille, jotka eivät edes leikkiä ymmärtäneet. Io nyökkäsi vastaukseksi, hän ei nyt osannut puhua yllätykseltään. Voi pyhät jumalat, pitäisikö heidän yrittää toimia yhdessä noiden kanssa?! Siitä ei tosiaankaan tulisi yhtään mitään, siitä neito voisi jo nyt panna päänsä pantiksi.

"Ja mehän emme teidän kanssa rupea mitään tekemään, teistä on vain harmia", Kaljupää huudahti halveksivasti. Ion pinna alkoi nyt kiristyä, hän kun oli muutenkin hermona. Neito laski kuitenkin kätensä rauhoittavasti Rakunan käsivarrelle, estääkseen tuota vetämästä miekkaa esiin ja pakotti itsensäkin tyyneksi.
"Jospa nyt yrittäisitte käytäytyä ihmisiksi", neito sanoi kyllästyneellä äänellä. Hän ei tosiaankaan jaksaisi tuota idioottia tai hänen tovereitaan nyt. Kysyvä katse kohdistui nyt Rakunaan, pitäisikö heidän kuitenkin yrittää tulla toimeen noiden kanssa vai veisata viis saaduista käskyistä? Jälkimmäinen ajatus olisi kyllä houkuttanut neitoa enemmän, mutta oliko heillä varaa tehdä tällaisia ratkaisua, se oli jo toinen juttu.

"Älykääpiöiden kanssa yhteistyön laita voi kyllä olla vähän niin ja näin"
Io naurahti ja sai Rakunankin jälleen naurahtamaan. Totta, yhteistyöstä saattaisi tulla pelkkä fiasko jos jotain älykääpiöitä heidän kanssaan yhteistyötä tekemään laitettaisiin. Harmaasilmäinen tarkkaili koko ajan ympäristöä pitäen miekan kahvastaan kiinni, jos joku sattuisi yllättämään, niin Rakuna olisi ainakin valmiina vetämään aseensa esiin. Ja palkkamurhaajana Rakuna kyllä oli varmasti kyllä teloitettavien listalla, jos vaan kiinni saisivat. Mutta kaikki aasojen yritykset, olivat jääneet vain pelkiksi yrityksiksi. Niin. Rakuna oli aina ollut ovelampi, ja toivoi vastaisuudessakin olevansa. Ei olisi mukava kuolla torilla pää pölkyllä tai hirtettävänä koko kansan nähdessä. Ei. Rakuna kuolisi jotenkin muuten, eikä aasojen toimesta, jotka halusivat varmaan teloittaa kaikki vaanit, jos vaan pystyisivät.

Kun sinihiuksinen sitten kysyi, että missä heidän pitikään tavata, niin hän sai Iolta hieman epävarmankin vastauksen:
"Täällä se minun mielestäni oli..."
Toinenkin oli varmaan huomannut Kaljupään tovereineen. Onneksi niitä tovereita oli tällä kertaa kuitenkin vain kaksi ja itse tämä pääjehu Kaljupää, joka oli ajan mittaan saanut kuitenkin hiuksensa takaisin, ainakin osittain. Hieman sieltä täältä paistoi kaljua, olihan Rakuna kuitenkin aiheuttanut toiselle palovammoja varmaan.
"Etsittekö taistelukumppaneita aasoja vastaan"
Samassa yksi tovereista huudahti, eikä Rakuna voinut olla huomaamatta äkäistä mulkaisua Kaljupään taholta. Toinen ei pitänyt yhtään siitä, että toveri oli alkanut ilman hänen lupiaan kyselemään Rakunalta ja Iolta tuollaisia asioita.

"Ja mehän emme teidän kanssa rupea mitään tekemään, teistä on vain harmia"
Samassa Rakunan käsi, joka oli ollut hetken aikaa poissa aseen kahvalta, singahti sinne uudestaan, mutta tuo tunsi myös Ion käden hänen käsivarrellaan. Harmaasilmäinen tyytyi mulkaisemaan kolmikkoa pahasti ja huokaisi sitten kyllästyneenä , kun Io totesi:
"Jospa nyt yrittäisitte käytäytyä ihmisiksi"
Rakuna oli kyllä ihan samaa mieltä kuin Io. Hiljaa tuo puisteli päätään ja katsahti Ioa, joka oli luonut häneen kysyvän katseen. Rakuna vastasi siihen hieman epävarmasti mutta siirsi sitten katseensa Kaljupäähän, joka oli näköjään taas keksinyt uuden neronleimauksen, jonka lausahti ilmoille.
"Nyt niillä meni pupu pöksyyn", tuo naurahteli ja kaverit myös, joskin hieman hiljempaa, kuin Kaljupää itse.

Palkkamurhaaja oli jo vetänyt miekkansa esiin ja harmaat silmät olivat kavenneet viiruiksi.
"Pidä sinä nyt vaan se suuri suusi ummessa, sinustahan se tässä on vain harmia", sinihiuksinen murahti saaden vain ivallisen virnistyksen Kaljupään suunnalta. Sitten Rakuna katsahti Ioa, ja hiljaa pyysi tältä anteeksi, niin ettei Kaljupää ja toverinsa sitä kuulleet. Hän oli taas tulistunut.
"Kyllä kai meidän pitää toimia yhdessä noiden älykääpiöiden kanssa, etteivät ylemmät tahot keksi jotain pahempaa päidemme menoksi" Rakuna huokaisi ja katsahti Kaljupäätä.
"...mutta jos tuo sanoo yhdenkin poikkeavan sanan, niin minä kyllä nitistän sen", Rakuna sanoi hiljaa ja loi taas uhmakkaan katsen Kaljupäätä kohden.

"Nyt niillä meni pupu pöksyyn", Kaljupää keksi julistaa naurahtaen ja sai Ion huokaisten pudistamaan päätään. Tästä tulisi pitkä päivä ja pitkä sota, jos he joutuisivat kauankin työskentelemään Kaljupään ja hänen jenginsä kanssa.
"Pidä sinä nyt vaan se suuri suusi ummessa, sinustahan se tässä on vain harmia", Rakuna murahti vastaan ja oli jo vetänyt miekkansakin esiin, vaikkei tuolla näyttänyt juuri olevan vaikutusta Kaljupäähän. Vaikka miksi olisi, kun hän seisoi tovereineen turvallisesti tämän pienen aukion toisella laidalla. Kyllähän sieltä vielä sopi virnistellä.

"Ei se mitään", Io vastasi lähes ääneti Rakunan hiljaiseen anteeksipyyntöön.
"Kyllä kai meidän pitää toimia yhdessä noiden älykääpiöiden kanssa, etteivät ylemmät tahot keksi jotain pahempaa päidemme menoksi" Rakuna sanoi huokaisten.
"...mutta jos tuo sanoo yhdenkin poikkeavan sanan, niin minä kyllä nitistän sen", mies jatkoi hiljaa ja katsahti Kaljupäätä melkoisen uhmakkaasti.
"Parempi jos säästät vihasi aasoille", Io vastasi hitusen hymähtäen, vaikka Kaljupää kyllä ärsytti häntäkin. Nyt pitäisi vain saada itsensä jotenkin hillittyä.

"Taasko te kuiskuttelette siellä keskenänne, eihän teihin voi luottaakaan. Parempi että lähdemme, ennen kuin pistätte selkään", Kaljupää sanoi ivallisesti ja kääntyi jo lähteäkseen. Hänen toverinsa näyttivät hieman epäröiviltä, mutta olivat näköjään niin tottuneet Kaljupään ohjaukseen, että olivat myös lähdössä.
"Voin vain kuvitella miten näinä aikoina suhtaudutaan niihin, jotka kapinoivat killan johdon käskyjä vastaan. Petturuus voisi olla se sana, jolla heidän tekonsa nimettäisiin", Io korotti tyynen äänensä Kaljupään kuuluviin, saaden miehen heti pysähtymään.

"Kaipa tässä nyt pitää kuitenkin kestää teitä, killan vuoksi", Kaljupää sitten julisti, kuin itse olisi ajatuksen keksinyt. Mustahiuksisen neidon ilme kääntyi nyt hieman ivallisen huvittuneeksi, tuollaiset jaksoivat aina kiusata heikompiaan, tai sellaisia joita luulivat heikommiksi. Mutta ylempien edessä oltiin nöyrää poikaa.
"Lähdetään", Kaljupää ilmoitti, hän oli näköjään päättänyt ottaa johtajan roolin itselleen. Tärkeän näköisenä miekkonen lähti astelemaan eteenpäin, parin toverinsa seuratessa uskollisesti perässä.
"Antaa tuon nyt leikkiä johtajaa niin kauan kun ei tule mitään tärkeää", Io sanoi hiljaa, hieman huvittuneestikin Rakunalle. Vaikka Kaljupää tosiaankin ärsytti neitoa, sai tuon kukkoilu kuitenkin hänet samalla huvittumaan. Ilman tuota naurettavuutta yleensä niin pitkäpinnainen Iokin olisi varmaan jo menettänyt täysin hermonsa.

Puolivalkyyria lähti astelemaan eteenpäin Kaljupään ja hänen tovereidensa jäljessä. Neito jännittyi taas pian, sormet naputtelivat hihoissa piilottelevien veitsien kahvoja ja kuulo pinnistäytyi havaitsemaan lähestyvät askeleet, joka kertoisi aasojen partion lähestymisestä. Tarkkailua kuitenkin häiritsi Kaljupään jatkuva pulina ja hänen tovereidensa satunnaiset vastailut. Mikä idiootti! Tällä menolla he houkuttelisivat kaikki kaupungin aasat kimppuunsa, eivätkä edes huomaisi heidän saapumistaan ennen kuin olisi liian myöhäistä. Syvään huokaisten Io pudisti hieman päätään, kuka päästi tuollaisia typeryksiä keskelle sotaa?

"Taasko te kuiskuttelette siellä keskenänne, eihän teihin voi luottaakaan. Parempi että lähdemme, ennen kuin pistätte selkään"
Kaljupää puhui ivallisesti, mikä tosiaan ärsytti Rakunaa perin pohjin. Onneksi Io hallitsi tilanteen paremmin.
"Voin vain kuvitella miten näinä aikoina suhtaudutaan niihin, jotka kapinoivat killan johdon käskyjä vastaan. Petturuus voisi olla se sana, jolla heidän tekonsa nimettäisiin"
Rakuna puristi miekan kädensijaa lujasti, hän yritti kaikin tavoin hillitä vihansa kaljupäätä kohtaan, mikä todellakin oli vaikeaa. Onneksi hänellä oli Io, joka oli taitava suustaan ja osasi hillitä itsensä paremmin kuin sinihiuksinen.

"Kaipa tässä nyt pitää kuitenkin kestää teitä, killan vuoksi"
Rakuna oli juuri avaamassa suutaan, mutta päätti sitten pitää sen kiinnni kuitenkin. Ehkä hänen sanansa saattaisivat tehdä jotakin pahemmaksi, eikä se nyt todellakaan ollut suotavaa. Miekka ei kuitenkaan kädestä minnekkään lähtenyt. Siinä se oli ja pysyi. Hän ei laskisi asettaan minnekkään, ties mitä nuo heidän edellään nyt kulkevat kapinoivat nuorukaiset vaikka keksisivät tehdä.
"Antaa tuon nyt leikkiä johtajaa niin kauan kun ei tule mitään tärkeää"
Sinihiuksinen nyökkäsi ja jos katse olisi voinut tappaa, niin Kaljupää olisi jo kuollut monesti. Rakunaa toisaalta ärsytti se, ett tuo kukkoilija luuli itsestään liikoja, mutta luulkoot. Se olisi turhaa alkaa tappelemaan noiden kanssa, kun ne eivät mitään mistään tienneet kuitenkaan. Taisivat nuorukaiset olla varustettuina vähäisillä aivonrippeillä.

He lähtivät Ion kanssa kävelemään Kaljupään perässä. Tuo puhui koko ajan ja kaverinsa vastailivat. Puolidemoni murahteli tyytymättömästi. Idioottejahan nuo olivat. Todellakin. Miksi kilta oli halunnut laittaa juuri nuo tekemään jotain tehtävää keskellä sotaa. Ei mitään fiksua, tosiaankaan, mikäli Rakunalta kysyttäisiin. Sinihiuksinen katsahti Ioa ja otti sitten muutaman äänettömän juoksuaskeleen ja pisti nopeasti miekan terällä Kaljupäätä selkään. Toinenhan jähmettyi heti ja alkoi änkyttämään. Tämähän pelkäsi?! Se sai ivallisen hymyn nousemaan Rakunan kasvoille. Pelkuri.
"Voisitteko kenties olla hiljaa? Eihän täällä kuule omia ajatuksiaankaan, saatika sitten aasojen partioita", Rakuna puhui hyvin hiljaa ja sai yhä nähdä pelokkaan ilmeen Kaljupään kasvoilla. Se kuitenkin vaihtui pian röyhistelyksi.
"Voisitko ystävällisesti laittaa sen miekan pois?" eräs Kaljupään kavereista kysyi. Rakuna virnisti. hän voisi alkaa hyvin ilkeäksi.
"Harmi että kuulutte samaan kiltaan, kuin minä, ja harmi että nyt on sota-aika ja te joudutte tekemään yhteistyötä minun ja Ion kanssa. Joudun hieman säästelemään miekkaani nyt, sillä kun olisi niin mukava kokeilla kuinka kestävää tekoa sinun kaulasi oikein olisikaan", sinihiuksinen uhkaili hyvinkin tyynesti ja silitteli sormenpäällään miekkansa hopeista terää. Eräs kaveri kavahti taaksepäin ja sai ilkeän murahduksen osakseen Kaljupään suunnalta. Ei voinut puolidemoni kuitenkaan olla huomaamatta pientä pelkoa tässä toisessa kaverissa. Ja myös Kaljupäässä.

"Sinä olet pelkkä murhaaja. Sinut voisi hirttää samantien, jos minulta kysyttäisiin" Kaljupää uhkaili, ja se ei todellakaan ollut hyvä juttu. Rakunan kasvoille levisi hymy, ivallinen sellainen, mutta jotenkin liian tyyni. Silmissä vilahti jotakin, pelottavaakin.
"Sitä ennen sinut löydetään suihkulähteestä, jonka vesi on värjäytynyt punaiseksi sinun verestäsi", Rakuna uhkaili jälleen, ja vetäisi ihan tahallaan haavan omaan kämmeneensä. Veri oli tummempaa kuin tavallisella ihmisellä, olihan hän puoliksi demoni ja puoliksi valkyyri. Veripisaroita tipahteli maahan ja harmaiden silmien katse siirtyi avoimesta haavasta Kaljupäähän.
"...mutta koska kilta on meidät värvännyt, niin minä en tee sinulle mitään, jos sinäkään et tee", Rakuna puhui ja sai Kaljupään kasvoille erikoisen ilmeen. Toisen olisi varmasti tehnyt mieli kavaltaa sinihiuksinen aasoille samantien.
"Hyvä on..." Kaljupää sitten hetken päästä totesi ja veti oman kämmenensä omalla tikarillaan auki ja tarttui Rakunan veriseen käteen.
"Jo petät minut, niin sinut oikeasti löydetään suihkulähteestä", sinihiuksinen totesi ja sai murahduksen vastaukseksi. Kukkoilija lähti kulkemaan edellä, yhä leikkien johtajaa, mutta nyt Rakuna saisi olla varma siitä, ettei toinen kavaltaisi heitä.

"No toivottavasti tuo nyt tajusi jotakin", Rakuna huokaisi hiljaa ja katsahti sitten Ioa. Verinen käsi puristui nyrkkiin, kyllä verenvuoto siitä tyrehtyisi jossain vaiheessa.


//Hieman outoa tekstiä...//

Io ja Rakuna kävelivät hölisevän Kaljupään jäljessä, molemmat selvästi turhautuneina miekkosen aiheuttamaan jatkuvaan meluun. Kun sinihiuksinen sitten vilkaisi neitoa, vaikutti mies jotenkin siltä kuin hänellä olisi ollut jotain mielessään. Ja niin olikin, Rakuna otti miekkaa kädessään pitäen muutaman nopean juoksuaskeleen Kaljupäätä kohden ja antoi aseen terän painua jäykistyneen kukonpojan selkää vasten.

Seuranneessa sananvaihdossa puolidemoni kehotti Kaljupäätä hiljaisuuteen ja hetken kuluttua uhkauksia alkoi virrata Rakunan puolelta. Hieman kauemmaksi jäänyt Io ei voinut kuin huokaista ja pudistella hieman päätään. Tämän jälkeen joukon välit olisivat varmaan vielä entistäkin kireämmät, mutta ainakin tuo typerys tajuaisi, että tässä ei ollut kyse mistään leikistä. He tosiaankin olivat sodassa ja siihen piti suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella. Ja molemminpuolisen vihamielisyyden vallitessa tätä tuskin olisi voinut välttää, Io olisi vain suonut ettei aseisiin tarttuminen olisi alkanut juuri Rakunan puolelta.

"Sinä olet pelkkä murhaaja. Sinut voisi hirttää samantien, jos minulta kysyttäisiin", Kaljupää sanoi Rakunalle, sanoja joita ei todellakaan olisi kannattanut lausua Ion ollessa läsnä. Nyt neitokin tosiaan suuttui tuohon kukkoilevaan älykääpiöön, mies oli itse kerjännyt tätä ja saisi mitä ansaitsisi, enää Rakunan uhkaava käytös ei haitannut puolivalkyyriaa, ei lainkaan. Ihan oikein Kaljupäälle. Jollei Rakuna olisi jo ollut tuon miehen kimpussa, olisivat Ion veitset luultavasti saaneet käyttöä. Mutta koska Kaljupään toverit pysyttelivät syrjässä, päätti Iokin tehdä saman, muutoin tämä saattaisi pian yltyä kunnon taisteluksi.

Io ei kuitenkaan puuttunut Rakunan ja Kaljupään välienselvittelyyn, varsinkin koska sinihiuksinen tuntui pärjäävän vallan hyvin muutenkin. Vielä muutamien uhkausten jälkeen tilanne päättyi siihen, että miehet iskivät veriset kätensä yhteen. Neito sai olla hieman hämmästynyt siitä, että Kaljupääkin oli viitsinyt vetää haavan käteensä, mutta tuskinpa hän oli halunnut jäädä toiseksi Rakunalle. Jollain tapaa tilanne muistutti Ion mielestä lauman johtajuudesta kamppailevien uroseläinten mittelöitä ja jälleen huvittuneisuus alkoi kohota ärtyneisyyden rinnalle.

"No toivottavasti tuo nyt tajusi jotakin", Rakuna sanoi hiljaa, Kaljupään siirryttyä taas edelle ja Ion ja Rakunan jättäydyttyä jälkijoukoksi.
"Kenenkään pää ei ole niin umpiluuta, ettei tuosta tajuaisi", Io sanoi, puoliksi huokaisten, puoliksi hieman huvittuneena. Vaikka hän aluksi ei ollutkaan oikein pitänyt tästä välikohtauksesta, oli Kaljupää kyllä hänen mielestään ansainnutkin kurinpalautuksen niiden Rakunasta lausumiensa sanojen jälkeen. Oli se vaikeaa, kun ensin piti saada liittolaiset kuriin ja sitten pitäisi vielä taistella vihollisiakin vastaan. Kunhan nyt Kaljupää jaksaisi olla kunnolla tästä lähtien.

"Mutta pidät sitten huolen siitä, että puhdistat tuon haavan heti kun tulemme jollekin kaivolle", Io vielä vannotti Rakunaa. Toinen Kaljupään tovereista heitti Ioa ja Rakunaa kohden melko huvittuneen katseen neidon huolehtimisen kuultuaan. Vastaansa hän sai kuitenkin vakaat sinisilmät ja heidän välilleen muodostui hetkeksi jopa jonkinmoinen tuijotuskilpailu. Se kuitenkin päättyi, kun Kaljupään toveri kompastui ja lähes kaatui takaperin kävellessään. Nyt tuo mies käänsi katseensa taas eteenpäin ja oli Ion vuoro olla huvittunut.

"Sopisikohan teidän esittäytyä, niin teitä voisi kutsua joillain nimilläkin", Io huikkasi Kaljupäälle ja tämän tovereille heidän käveltyään jälleen jonkin matkaa.
"Javen", isokokoisempi, tummatukkainen mies murahti ja sai osakseen Kaljupään mulkaisun. Hyvänen aika, mitä pahaa nimien kertomisessa muka oli? Ion suupieltä alkoi nykiä, tämä alkoi mennä tosiaankin naurettavaksi. Kaljupäähän oli kuin vaivainen pikkupoika, joka ei olisi halunnut kavereidensa olevan missään tekemisissä muiden kanssa vaan halusi pitää heidät täysin itsellään.
"Jos ei ole tullut selväksi, niin minä olen Io. Ja kaipa teillä muillakin on nimet", puolivalkyyria sanoi hieman kysyvästi Kaljupäälle ja tämän vaiti pysytelleelle vaalealle toverille. Neito ei kyennyt estämään pientä huvittunutta hymyä karehtimasta huulillaan, tämä kaikki oli vain niin koomista kun sitä siltä kannalta ajatteli.

Rakuna oli vain hieman uhkaillut toista, ei mitenkään suuresti hänen mielestään, sillä mies olisi saattanut vaikka tappaa toisen muttei killan takia viitsinyt niin tehdä, sillä silloin hänen oma päänsä olisi pölkyllä vaanienkin puolelta varmasti, koska hän oli tappanut samaisen killan jäsenen. Ja hän kuitenkin oli haluttua riistaa aasojen puolella jo, niin miksikä alkaa leikkimään lisää omalla henkikullallaan. Mutta itsehän sinihiuksinen oli tähän ryhtynyt ja leikki todellakin oli kestettävä maksoi se mitä hyvänsä. Ja olihan Rakuna vihdoin saanut alkaa elämään, sillä hän oli löytänyt rakkaansa, Ion. Tämä oli hänelle kaikki kaikessa, eikä hän suostuisi siitä onnesta luopumaan kovinkaan helpolla. Ei ilman taistelua. Ei. Hän aikoisi nyt pitää kiinni onnestaan, kun sen kerran oli löytänyt. Rakuna oli ollut onnensa huipulla kun oli saanut vastarakkautta Ion suunnalta ja sitä hän todellakin aikoi vaalia pitkälle eteenpäinkin.

No kun uhittelu Kaljupäälle loppui niin nuo lähtivät edeltä ja Rakuna kääntyi Ion puoleen, pitäen veristä kättään, jota kirvelsi mukavasti. Samalla tämä virnisti Kaljupään suuntaan. Raukka ei uskaltanut tai kehdannut jäädä Rakunalle kakkoseksi ja tämän oli ollut pakko myöskin vetäistä tikarilla oma nahkansa rikki. Kuitenkin Io vannotti Rakunaa pesemään haavan heti kun hän pääsisi jollekkin kaivolle. Niin tietysti, sehän saattaisi toki tulehtua, vaikka kyllä Rakuna oli pahempaakin joutunut kestämään, kerran hautausmaallakin oli ollut melkein henkihieverissä.

Sitten vähän matkaa käveltyään Io huikkasi, että nuo Kaljupää ja kaverinsa kertoisivat nimensä. Javen, isohko mies sanoi nimekseen. Sentään fiksuakin porukkaa oli liikenteessä. Rakuna purskahti nauramaan pienesti, kun Kaljupää mulkaisi Javenia pahemman kerran. Raukka ei uskaltanut kertoa nimeään, mikä mies tuo nyt sitten oli olevinaan. Nimettömiä? No Rakunaa ei haitannut vaikka hän joutuisi Kaljupääksi toista kutsumaan, sillä ihan mielellään hän silläkin nimellä kutsui toista.
"Jos ei ole tullut selväksi, niin minä olen Io. Ja kaipa teillä muillakin on nimet"
Rakuna vilkaisi Ioa ja käänsi sitten katseensa takaisin toisiin. Javen oli kyllä hieman erilaisempi kuin kaljupää ja tämän vaaleampi kaveri, mutta Kaljupää oli selvästi pomo.
"No minä olen Sid", kertoi vaaleampi kaveri hivenen tuhahtaen ja sai taas mulkaisun Kaljupään suunnalta.

Kaljupää näytti miettivän tosissaan mitä hänen pitäisi sanoa, kaverinsa olivat jo nimensä kuitenkin paljastaneet.
"Kevin"; Kaljupää lopulta puuskahti ja mulkaisi ensiksi kavereitaan ja sitten Rakunaa ja Ioa, melkoisen murhaavasti.
"No luonnonoikku, sinä et ole sanonut nimeäsi vielä?" Kevin sitten murahti ja loi hienoisen virnistyksenkin toiseen ja Rakuna vastasi samanlaisella takaisin.
"Älkää nyt vain sanoko, että te ette ole nimeäni kuulleet?" Rakuna vain naurahti ja loi harmaiden silmiensä katseen toisiin. Kevin veti kätensä puuskaan ja kallisti hieman päätään ja naurahti ivallisesti.
"Niin eihän sitä ole voinut olla kuulematta kun olet aasojen teloitettavien listalla", Kaljupää naureskeli ja yritti näköjään tahallaan ärsyttää Rakunaa. No, toinen ei näyttänyt välittävän mitään. Sen sijaan hän huomasi kaivon Kaljupään takana ja nyökkäsi Iolle, todeten vielä.
"Käyn nyt pesemässä tämän"
Samalla hän nopeasti puhtaalla kädellään silitti Ion poskea. Kevin vihelsi hiljaa ja kun Rakuna oli tämän kohdalla, tönäisi sinihiuksinen häntä hieman ja totesi sitten nauraen:
"Nimi on Rakuna."

Hän veti kaivosta vettä esiin ämpärin avulla ja puhdisti kättään. Samalla hän kuunteli ympäristöä, Kaljupään naurun lomasta. Jotain ivallisuuksia tuo taas heitteli Rakunaa kohti, mutta tämä demoni oli kuullut jotain muutakin. Partio.
Ämpäri tipahti narun varassa takaisin kaivoon ja Rakuna veti miekkansa esiin ja meni ripeästi Ion luokse.
"Partio, tulee tuolta suunnasta", Rakuna kuiskasi ja mulkaisi hän nyt varoittavasti Kaljupäätä ja tämän kavereita. Javen ja Sid sentään tajusivat ja vetivät he tikarinsa esiin ja Kaljupää vähän myöhässä.
"Mennään tuonne, ei kannata alkaa rettelöimään keskellä katua", Rakuna sitten kuiskasi sen verran kovaan ääneen jotta muutkin kuulisivat. Sitten hän juoksi eräälle pienemmälle sivukujalle, josta näkisi milloin partio olisi mennyt ohi. Ja samalla hän toivoi, että myös Kaljupää ja tämän toverit tajuaisivat tulla sinne.

Kun Kaljupään toinen kaveri ja lopulta Kaljupää itsekin sanoivat nimensä, painoi Io ne visusti mieleensä. Javen, Sid ja Kevin. Tuosta kolmikosta Javen vaikutti selvästi järkevimmältä, Sid oli täysin Kevinin talutushihnassa ja Kaljupää nyt oli mitä oli. Rakunan ja Kevinin sananvaihdon aikana Io pudisteli hieman huvittuneena päätään, noiden kahden välisestä taistelusta tuskin tulisi aivan pian loppua. Mutta kunhan he pysyisivät vain sanoissa eivätkä vahingoittaisi toisiaan, tai ainakaan Rakuna ei vahingoittuisi, niin he saisivat Ion puolesta nälviä toisiaan kaikessa rauhassa. Eipä häntä itseäkään oikein innostanut ystävällismielinen keskustelu Kevinin kanssa, se olisi vaatinut paljon pidempää pinnaa kuin mitä Iolla oli.

Rakunan käden sipaistessa Ion poskea neito soi miehelle nopean hymyn. Yhdessä he selviäisivät kaikesta, typeristä tuttavuuksista, vastaan tulevista aasoista ja kaikesta, mitä yhteinen tie eteen toisi. Näin puolivalkyyria tahtoi uskoa, sillä toinen vaihtoehto, Rakunan menettäminen, tuntui aivan liian kauhealta. Sen hän välttäisi hinnalla millä hyvänsä, hän pitäisi kiinni tästä rakkaudesta ja tuosta miehestä, jota ilman ei tuntenut itseään kokonaiseksi. Yhdessä he täydensivät toisiaan, olivat enemmän kuin vain kaksi kulkijaa maailman teillä.

Kun Rakuna veti miekkansa esiin, myös Ion käsiin ilmestyivät veitset. Hän ei vielä kuullut partion tuloa, mutta oli varma ettei puolidemoni toiminut turhaan.
"Partio, tulee tuolta suunnasta", Rakuna kuiskasi ja Io nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. Olisikin ollut odottamatonta, etteivät he olisi törmänneet aasojen partioihin. Jos partio ei olisi liian suuri, edessä olisi taistelu. Sitähän varten he tänne olivat tulleet, taistelemaan kiltansa puolesta ja aasoja vastaan tässä sodassa, josta oli tullut pienten joukkojen kahakointia suurten armeijoiden kohtaamisten sijaan. Kaupungissa suurista joukoista ei ollut hyötyä.

"Mennään tuonne, ei kannata alkaa rettelöimään keskellä katua", sinihiuksinen kuiskasi ja Io nyökkäsi jälleen. Neito hätisteli miehet Rakunan perässä kujalle ja tuli itse viimeisenä, jääden lähes kujan suulle odottamaan partion saapumista. Mitä luultavimmin kyseessä olisivat aasat, vaanit eivät Ion käsityksen mukaan pitäneet samanlaista kolinaa kulkiessaan.

Ja aasat saapastelivatkin esiin, kahdeksan miehen joukko. Io vilkaisi arvioivasti taakseen. Heitä oli viisi, mutta Rakuna vastasi taidoiltaan useampaa tavallista miestä, neito itsekään ei ollut hullumpi taistelija ja kaipa Kaljupää ja toveritkin jotain osaisivat tehdä.
"Pysykää poissa näkyviltä ja olkaa valmiina iskemään", neito kuiskasi miehille, piilotti veitsensä ja astui partion näkyville, odottamatta miesten vastauksia.

”Olettehan te vaaneja”, Io sanoi sotureille ja koetti kuulostaa mahdollisimman pelokkaalta. Ilme oli arka ja viattomuus suorastaan henki neidosta.
”Kyllä olemme, enää sinun ei tarvitse pelätä”, aasojen johtaja koetti kietoa puolivalkyyrian valheelliseen turvallisuuden tunteeseen.
”Oi, viimeinkin! Tulkaa, tarvitsen apua”, Io selitti yhä pelokkaana ja lähti kulkemaan takaisin kujalle, jossa Rakuna ja muut odottivat, toivottavasti hyvin piilossa. Neito kuuli sotureiden seuraavan perässään ja nyt pieni, julma virne nousi hänen kasvoilleen. Aasat luulivat saavansa käsiinsä helpon uhrin, sen sijaan he itse olisivat pian hyökkäyksen kohteena.

Väijyjät ohittaessaan Io ei pienimmälläkään eleellä osoittanut huomanneensa heitä, sen sijaan hän jatkoi matkaansa vielä muutaman askeleen verran. Äkkiä neito sitten pysähtyi, pudotti veitset käsiinsä ja viilsi toisella takanaan kulkevan miehen, joukkion johtajan kurkun auki. Yllättyneenä mies ei ollut osannut puolustautua ja neito saattoi hyödyntää samaa yllätystä vielä toisenkin miehen haavoittamiseen, vaikka tuota hän ei saanutkaan surmattua. Haavan saanut veti oman miekkansa esiin ja alkoi kamppailu tuon miehen ja Ion välillä. Neito keskitti nyt kaiken huomionsa taisteluun ja saikin tosissaan tehdä töitä välttyäkseen miekan kosketukselta. Lopulta Io päätyi heittämään veitsensä ja se upposikin maaliinsa, miehen lyyhistyessä kuolleena maahan. Vyötäisiltään neito otti uuden veitsen ja valmistautui kohtaamaan seuraavan vihollisen.

Niinpä niin. Rakuna ei varmaan koskaan tulisi sietämään Kaljupäätä, mutta nyt oli hieman pakko ja Rakuna peittikin ärtymyksensä huumoriin, joka oli kasvanut kun hän oli Ion kanssa ollut ja viettänyt aikaansa. Toinen oli saanut hänestä esiin toisen puolen, jota hän ei ollut uskonut löytyvänkään, mutta kas kummaa, semmoinen olikin ollut olemassa ja Rakuna oli yhtäkkiä tullut onnellisemmaksi kuin oli ikinä ollutkaan tai tulisi koskaan olemaankaan. Hän ei vaihtaisi hetkeäkään pois minkä hän oli saanut viettää Ion, tuo mustahiuksisen puolivalkyyrian kanssa. Niin, hän toivoi että tässä oli hänen tulevaisuutensa, ja vaikka se vaarallinen olikin hänen osaltaan, niin silti, rakkaus ei sammuisi ja Iokin oli tuntunut hyväksyvän sen asian, että Rakuna oli palkkamurhaaja eikä sille mitään voinut. Pieni vieno hymy laskeutui miehen kasvoille, mutta hyytyi kohta, kun hän oli kuullut ääniä. Partio. Nopeasti oli kädessään miekka ja nopeasti tämä myös huikkasi Ion piiloon ja Io sitten hätisteli puolidemonin onneksi myös muut sinne.

Kun aasat sitten rymistelivät esille, niin Rakuna virnisti. Mitä toheloita, kolisevat haarniskat päällään nuo kävelivät. Halusivat kaiketi herättää oikein huomiotakin vielä. Sinihiuksinen näki Ion arvioivan katseen ja sitten toinen sanoikin:
"Pysykää poissa näkyviltä ja olkaa valmiina iskemään"
Rakuna nyökkäsi. Hän luotti Ioon täysin ja olisi valmiina, kun tämä niin sanoi, mutta Kevin, Sid ja Javen olivat hieman pöllämystyneempiä, tosin ainakin Javen puristi miekan oloisen teräaseen kahvaa valppaana.
"Io ei puhu yleensä tyhjänpäiväistä asiaa, joten kannattaisi ottaa neuvostaan vaarin", Rakuna murahti ja ihan tahallaan tuli oikein Kevinin korvan juureen sen sanomaan, jolloin toinen hätkähti hyvin huomattavasti.

Rakuna ei kuullut oikein kunnolla Kevinin paasauksen takia, että mitä Io oikein puhui aasoille, mutta sitten viimeiset lauseet tämä puolidemoni saattoi kuulla.
”Oi, viimeinkin! Tulkaa, tarvitsen apua”
Ja kolinasta päätellen ne olivat tulossa sinne päin. Rakuna vetäisi toisenkin miekkansa ja virne kasvoi tämän kasvoilla. Nyt saisivat aasat maistaa vaanien tulisuutta ja tappuraa. Ja nyt myös Sid ja Kevinkin olivat oikein kunnolla näppäisseet tikarinsa käsiinsä. Puolidemoni huokaisi, nyt hänen ja Ion ei tarvitsisi kahdestaan hoitaa kaikkia kahdeksaa aasaa, joilla kuitenkin oli jonkinnäköiset panssarit, vaikkeivät ne varmaan parasta tekoa olleetkaan.

Kun Io sitten ohitti heidät niin sinihiuksinen kumartui hieman ja puristi miekkojensa kädensijoja. Tuli loisti tämän harmaissa silmissä ja kasvoilla oli tyynen tyyni virne. Tappaminen oli hänelle arkipäivää, se ei ollut hänelle todellakaan mitään uutta. Ja koska osa hänestä oli demonia, niin tappamisen halu oli myös osa hänen elämäänsä. Hän ei kuitenkaan ollut kavaltaja, eikä täten koskaan tappanut tahalteen samaan kiltaan kuuluvia tai viattomia. Vain niitä, jotka sortivat ja jotka teoillaan tai sanoillaan vahingoittivat niitä vähäosaisia, joilla asiat eivät niin hyvin olleet. Ja yleensä hän saikin tehtävikseen päästää pois päiviltä rikkaita aatelisia.

Ja niin, Io oli jo aloittanut ja vahingoittanut kahta, ja silloin Rakuna astui hitaasti esiin varjoista, tuulen heiluttaessa hieman sinisiä hiuksia. Tyyni virne pysyi kasvoillaan ja tuli leimusi tämän sisuksissa. Kaksi miestä näki hänet vihdoin ja toinen niistä huudahti:
"Täällä on tuo etsintäkuulutettu tappaja!"
"Tappaja, kuinka julmasti te minusta puhuttekaan", Rakuna sitten totesi hyvin viattomalla äänellä joka kuitenkin päätyi pahaenteiseen virnistykseen ja siihen, että miekka heilahti lähintä miestä kohti ja viilsi osan kaulasta auki, jolloin tämä kaatui maahan kaulaansa pidellen ja sätkien.
"Muutatteko mielenne nyt?" Rakuna sitten virnisti ja kohotti hieman kulmaansa toista aasaa kohti. Toinen pelkäsi, ja sen näki. Tämä oli aloittelija ja laitettu heti partioon, kun sota oli puhjennut, raukka. Ehkä tällä oli perhe, lapsia ja vaimo, kuten näillä kaikilla, ja nyt ne jäisivät ilman isää. Rakunan sydän hypähti ja ilme muuttui hieman hämmentyneeksi. Hän katsahti ympärilleen ja näki kolmikon täydessä tohinassa. Sid ja Kevin ottelivat yhden muskelimiehen kanssa ja Javen yhden toisen kanssa ja Io... Niin harmaiden silmien katse upposi toiseen.

Vasta inhottava vihlova kipu herätti hänet ajatuksistaan. Tämä aloittelija oli iskenyt häntä olkapäähän.
"Kehtasitkin, samperin nulikka", Rakuna murahti ja silmissä välähti tuli. Sitten sormet napsahtivat yhteen ja toisen vaatteet ja hiukset syttyivät palamaan, ja voi sitä huutoa. Kuitenkin miekka puhkaisi tämän keuhkot ja Rakuna kuiskaisi vielä palavan miehen korvaan.
"Sinä et tule koskaan enää satuttamaan minua"; ja sitten tämä tipautti miehen maahan, palamaan. Vihlova kipu todellakin. Mutta se ei nyt saanut häiritä puolidemonia, kun vielä oli neljä pystyssä.

Saatuaan kaksi aasaa tapettuaan hetken hengähdystauon taistelun lomassa Io katsahti heti tovereitaan ja sai tyytyväisyydekseen huomata myös Kevinin, Sidin ja Javenin tarttuneen toimeen. Mutta samassa tuo tyytyväisyys vaihtui kauhistukseksi, kun hän näki miekan iskeytyvän Rakunan olkapäähän. Kehtasivatkin koskea Rakunaan, hänen rakkaaseen Rakunaansa! Järkytys vaihtui nopeasti vihaksi ja silmät leimuten yksin siinä päässä kujaa taisteleva Io kävi taas hyökkäykseen aasoja vastaan, päästäkseen mahdollisimman nopeasti Rakunan luo.

Neito liikkui niin nopeasti kuin vain kykeni, aivan liian nopeasti haarniskoiduille aasoille. Vielä yksi aasa sai surmansa Ion toimesta puolivalkyyrian puikkelehtiessa ahtaalla kujalla soturien ohitse, lähemmäs Rakunaa. Sivusilmällä hän näki, kuinka Javen taisteli vielä oman vastustajansa kanssa ja Sid ja Kevin saivat hoidettua omansa. Jäljellä oli vielä kaksi aasaa, jotka Io jätti tuon kolmikon hoidettavaksi. Pian neito pääsi Rakunan vierelle, vain hieman sen jälkeen kun puolidemoni oli tehnyt toisen tapponsa.

"Sinä liikut nyt liukkaasti tuonne kaivolle, annat noiden hoitaa loput aasat etkä rasita tuota kättäsi enää yhtään", Io sanoi sinihiuksiselle määrätietoisesti ja hieman äkäisestikin. Eihän tuo viha toki Rakunaan kohdistunut, se kumpusi pikemminkin säikähdyksestä ja aasoista. Neito vilkaisi nopeasti taakseen ja huomasi jälleen yhden haarniskoidun miehen kaatuneen, viimeisen hoitamisessa tuskin menisi enää kauaa.

Kaivolle päästyään Io nosti ylös täyden sangollisen vettä ja repi sitten yhden veitsensä avustuksella mekkonsa helmasta muutaman kangaskaistaleen.
"Luulisi sinun jo tietävän, ettei taistelussa kannata ruveta haaveilemaan", neito jupisi puhdistaessaan haavan seutua vedellä. Sitten hän teki riipimästään kankaasta pienen mytyn ja sitoi sen haavan päälle pitkän kaistaleen avulla.
"Sopii nyt toivoa ettei tuo tuosta heti vuoda läpi", Io mutisi lopuksi ja tarkkaili aikaansaannostaan, huokaisten sitten syvään.
"Sinun pitäisi pitää huoli itsestäsi", neito sanoi hiljaa, Rakunan harmaisiin silmiin katsoen. Ärtyneisyys oli kadonnut äänestä, sen tilalle oli tullut pyytävä ja huolestunut sävy. Hän ei haluaisi, hän ei voisi menettää Rakunaa ja äskeinen oli muistuttanut tuskallisen kipeästi, miten lähellä se voisi olla, vaikkei tällä kertaa mitään vakavaa ollutkaan sattunut.

"Sitä sitten ajateltiin jättää likainen työ muille, vai", Io kuuli Kaljupään äänen takaansa. Saattoi nähdä selvästi, kuinka neito kokosi itsehillintänsä ettei vain räjähtäisi tuolle miehelle.
"Jos et sattunut huomaamaan, me hoidimme suurimman osan noista aasoista. Joten sinä voisit kerrankin sulkea tuon suuren typeryyksiä laukovan suusi ja tehdä jotain hyödyllistä sen sijaan, että kukkoilet ympäriinsä luullen olevasi kovinkin kova ja upea, vaikka oletkin pelkkä kurja pelkuri joka luulee piiloutuvansa suurten sanojen taakse. Todelliset miehet eivät tarvitsisi tuollaista tyhjänpäiväistä kerskumista ja komentonsa alle alistettuja "ystäviä" egonsa pönkitykseen", Io sanoi kylmän rauhallisesti, hellittämättä sinisten silmiensä kovaksi kääntynyttä katsetta Kevinistä. Ja kerrankin Kaljupää näytti jäävän sanattomaksi, mies vain tuijotti puolivalkyyriaa, kuin ei olisi koskaan voinut uskoa kuulevansa tuollaisia sanoja eikä varsinkaan naisen suusta.

"Kevin, Sid, te voitte varmaan käydä siirtämässä nuo aasojen ruumiit pois näkyviltä, turha niiden on paistaa siinä kaikelle kansalle. Javen, jää sinä tänne niin teen jotain tuolle käsivarrellesi", Io sitten sanoi kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka sisimmässään hän tunsi yllättävää riemua. Oli vain ollut niin ihanaa paukuttaa suorat sanat päin Kaljupäätä.

Ion mekko joutui jälleen leikkelyn kohteeksi ja nyt sen helma alkoi kivuta jo polvien tienoille. Javen oli saanut haavan käsivarteensa ja Io puhdisti ja sitoi sen miten parhaiten osasi. Renon kellarissa asuessaan hän oli saanut Gerwanilta hieman opastusta haavojen hoidossa, eikä nykyään ollut enää aivan niin onneton siinä kuin ennen. Sivusilmällä neito näki, kuinka Kevin ja Sid vähitellen palasivat kujalle piilottamaan ruumiita, vaikka Kevin kuuluikin selittelevän tekoa taas omaksi ideakseen. Ikään kuin kaikki eivät olisi jo kuulleet sitä Ion suusta.

Rakuna suutahti jälleen ja listi muutaman miehen muutamalla miekanheilaisulla, kunnes sitten huomasi Ion pyrkivän luokseen ja sanovan:
"Sinä liikut nyt liukkaasti tuonne kaivolle, annat noiden hoitaa loput aasat etkä rasita tuota kättäsi enää yhtään"
Rakuna virnisti, niin hän oli saanut vihollisen miekasta vihlaisun olkapäähänsä, mutta olihan niitä nyt pahempiakin vammoja ollut. Io vain oli niin huolehtivainen että. Mutta se kuitenkin piristi Rakunaa, sillä hänestä ei oltu koskaan oikeastaan huolehdittu. Mutta yhden asian tämä pani merkille, Ion äänensävyn. Toinen oli selvästi närkästynyt ja se haalistikin puolidemonin virnistyksen noilta komeilta kasvoilta pois.

Tämä laahusti kaivolle Ion perässä ja katseli kun toinen veti jo vettä sangolla ylös, ja repi veitsellään kangaspaloja mekostaan.
"Luulisi sinun jo tietävän, ettei taistelussa kannata ruveta haaveilemaan"
Niinpä niin, kyllähän Rakuna sen tiesi ja oma vikansa se oli ollutkin että oli loukkaantunut kun oli jäänyt haaveilemaan omaan maailmaansa. Mutta samapa se, tuo nyt paranisi alta aika yksikön, sillä mies oli joutunut muutaman kerran jo henkihieveriinkin, ettei tuo nyt tuntunut missään, ei niin missään. Mutta Io huolehti ja Rakuna antoi toisen huolehtia ja itse vajosi taas omiin maailmoihinsa, eikä kuullut mitä Io sanoi seuraavaksi mutta sitten kyllä havahtui kun tämä sanoi viimeisen lauseensa hetkeen.
"Sinun pitäisi pitää huoli itsestäsi"
Rakuna nyökkäsi hiljaa, ja hymyili.
"Minä pidänkin, aina välillä vain tälläistä sattuu, ei se uutta ole", Rakuna sitten totesi ja silitti Ion poskea ja painoi nopean suudelman toisen huulille, kunnes Kevin jengeineen tuli pilaamaan hetken tokaisemalla.

"Sitä sitten ajateltiin jättää likainen työ muille, vai"
Rakuna käänsi katseensa toiseen, mutta saattoi sivusilmällä nähdä, että myös Io oli räjähtämisen partaalla, sillä toinen selvästi kokosi itseään ja ennen kuin palkkamurhaaja kerkesi suutaan avamaan, niin oli Io jo äänessä.
"Jos et sattunut huomaamaan, me hoidimme suurimman osan noista aasoista. Joten sinä voisit kerrankin sulkea tuon suuren typeryyksiä laukovan suusi ja tehdä jotain hyödyllistä sen sijaan, että kukkoilet ympäriinsä luullen olevasi kovinkin kova ja upea, vaikka oletkin pelkkä kurja pelkuri joka luulee piiloutuvansa suurten sanojen taakse. Todelliset miehet eivät tarvitsisi tuollaista tyhjänpäiväistä kerskumista ja komentonsa alle alistettuja "ystäviä" egonsa pönkitykseen"
Rakuna katsoi silmät pyöreinä Ioa, kun oli kuullut tämän melkoisen saarnan. Ja tarvitsee kyllä myöntää, että niin yhtä hämmästyneiltä näyttivät Kevin ja tämän ystävät.

Kun Io sitten patisti Kevinin ja Sidin hoitamaan raadot pois ja Javenin jäämään kaivon luokse, jotta Io saisi paikattua tämän haavoja, niin Rakuna nousi pois paikaltaan ja käveli jonkun matkan päähän, pitäen kiinni kädestä, joka oli loukkaantunut. Mikä häneen oikein oli mennyt? Murhaajana hänen pitäisi kaikista vähiten miettiä sellaisia, mutta kuitenkin se jollakin tapaa satutti häntä sisältäpäin. Se että hän tappaisi jonkun miehen, jolla on oma perhe ja lapsia, ja sitten se perhe jää ilman isää. Sinihiuksinen puisteli päätään ja poisti kaikki tuollaiset pois mielestään. Mitä hän oli niitä nyt ajattelemaan? Hän käveli kauemmaksi paikalta, jossa Io ja Javen istuivat ja kaiketi siihen kohta liittyi myös Sid ja Kevin. Rakuna nyt halusi ottaa tarkkailijan roolin, kunnes kaikki olivat jälleen valmiita lähtemään.

"Io, haluaisin pyytää anteeksi erästä asiaa", Javen sitten aloitti kun Io oli saanut sidottua hänen haavansa ja Sid ja Kevin olivat vielä kaukana ja Rakuna myös. Hän katsoi hieman alakuloisena mustahiuksista neitoa.
"Minä heitin silloin sen tikarin, joka lensi sinua kohti", Javen kertoi katse koko ajan kuitenkin Ioon päin suunnattuna. Hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa, että tämä kaikki vain sen takia, että Kevin oli käskenyt.
"Olen pahoillani jos se loukkasi sinua, ei ollut todellakaan tarkoitus mutta..." Ja nyt se meinasi vielä livahtaa suustaan, mutta lause jäi kuitenkin kesken. Javen nyökkäsi vielä lopetuksen päätteeksi ja katsoi koko ajan Ioa, selvästi anteeksipyytävänä.

"Minä pidänkin, aina välillä vain tälläistä sattuu, ei se uutta ole", Rakuna vastasi Iolle, silitti huolestuneen neidon poskea ja antoi sitten tuolle nopean suudelman. Puolivalkyyriakin antoi kätensä sipaista miehen kasvoja, mutta sitten Kevin tuli töykeine kommentteineen keskeyttämään hetken. Juuri väärään aikaan, ja sen kyllä kuuli ryöpytyksestä, jonka Io miehen niskaan vyörytti. Lopuksi neito patisti Kevinin ja Sidin jälkitöihin ja istutti Javenin kaivonlaidalle hoidettavaksi.

Rakuna loittoni hieman kauemmaksi ja Io tarkkaili lähes tiedostamattaan häntä silmäkulmastaan hoitaessaan Javenin haavaa. Neidon arvion mukaan Javen ei onnekseen ollut loukannut itseään kovinkaan pahasti, mistä hän oli hyvillään. Javen vaikutti ehdottomasti Kaljupään porukan järkevimmältä osapuolelta ja saikin ihmetellä, mitä hän oikeastaan teki tuossa jengissä. Mutta mistäpä Io saattaisi arvata miehen syitä tai menneisyyttä, eikä se kyllä hänelle kuulunutkaan.

"Toivottavasti tämä auttaa edes hieman", Io totesi hymyillen saatuaan Javenin käteen kietomansa siteen valmiiksi.
"Kiitoksia", mies vastasi, mutta jotenkin mietteliään ja poissaolevan oloisena. Kuin hän olisi miettinyt jotain.
"Io, haluaisin pyytää anteeksi erästä asiaa", Javen sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, päätöksen tehneenä ja katuvaisen oloisena. Neito hänen vierellään näytti hieman hämmästyneeltä, mitä anteeksipyydeltävää Javen oli tehnyt?
"Minä heitin silloin sen tikarin, joka lensi sinua kohti", mies kertoi. Pienen hetken Io joutui miettimään, mutta sitten hän tajusi, mistä Javen oikein puhui. Siitä kohtaamisesta Thorin taistelukentällä, joka tuntui jo tapahtuneen maailmanaika sitten. Ennen sotaa, joka oli tehnyt tavallisesta, rauhallisesta elämästä melkein unen kaltaisen kaukaisen muiston.

"Olen pahoillani jos se loukkasi sinua, ei ollut todellakaan tarkoitus mutta..." Javen vielä jatkoi, jättäen kuitenkin lauseensa kesken. Hetken Io vielä odotti, jos mies jatkaisi, mutta Javen näytti nyt sanoneen sanottavansa.
"Siitä minulle jäi vain arpi muistoksi, ei mitään vakavaa. Älä anna sen nyt painaa mieltäsi, meillä on tärkeämpääkin murehdittavaa", puolivalkyyria sanoi hieman hymyillen. Hän oli kyllä ollut todellakin vihainen saatuaan veitsestä jalkaansa, mutta hän oli ruvennut jotenkin pitämään Javenista eikä halunnut ruveta syyttelemään miestä. Ja nyt tosiaankin olisi tärkeämpää pitää huolta tämän pienen joukon yhteinäisyydestä, niin rakoileva kuin se olikin.
"Kunhan et enää tee niin", mustahiuksinen vielä lisäsi, nyt virnistäen. Tämä oli aina ollut hänen tapansa, hän ei mielellään aiheuttanut mielipahaa juuri kellekään, lukuunottamatta tietysti Kevinin kaltaisia älykääpiöitä, jotka olivat kyllä itse kerjänneet kohteluaan venyttämällä neidon hermot äärirajoilleen ja viimein niiden yli. Niinpä hän muita säästääkseen piti oman mielipahansa mieluummin sisällään.

Javen näytti selvästi helpottuneelta luvatessaan, etteivät hänen veitsensä enää lentelisi Ioa kohden. Kaiketi hän oli pelännyt saavansa samankaltaisen saarnan kuin Kaljupää hetki sitten, tai peräti koston. Olihan hän nähnyt ettei puolivalkyyria suinkaan ollut avuton aseidensa kanssa tai pelännyt käyttää niitä taistelussa.
"Jatkammeko matkaa", Io kuuli Kevinin äänen ja huomasi tämän palanneen Sidin kanssa. Vaikka typerien kasvojen ylimielinen ilme näytti aivan samalta kuin ennenkin, saattoi äänensävyssä ja erityisesti asian esittämisessä kysymyksenä käskyn sijaan havaita huomattavaa muutosta entiseen. Kunpa tuo muutos vain vielä jäisi pysyväksi.

"Eiköhän meidän pitäisi", puolivalkyyria totesi nyökäten ja Kevin ja Sid lähtivät saman tien liikkeelle, hieman epäröivän näköisen Javenin seuratessa pian heitä. Io sen sijaan lähti kävelemään Rakunaa kohden.
"Penni ajatuksistasi? Näytit äsken niin mietteliäältä", neito sanoi hymyillen miehen saavutettuaan, kävellen aivan sinihiuksisen vierellä.
"Oletko muuten aivan varma, ettei tuo haava haittaa sinua? Muistakin sanoa heti, jos se käy sietämättömäksi tai sinua alkaa heikottaa tai muuta sellaista", mustahiuksinen sanoi hetken kuluttua vakavasti, muistettuaan taas miehen saaman haavan. Hän ei kyllä osannut uskoa, että Rakuna myöntäisi vaikka haava häntä vaivaisikin. Mies oli kuitenkin menettänyt jonkin verran verta, eikä Io todellakaan aikonut antaa hänen väsyttää itseään liikaa.

"Meidän olisi kyllä varmaan hyvä löytää jostain vähitellen jotain suuhunpantavaa", Io pohdiskeli puoliksi itsekseen. Ruuan hankinta tietäisi luultavasti aasojen kellareihin jääneiden ruokavarastojen tutkimista, vaanien killalla ei ollut mahdollisuuksia ruokkia sotureitaan joten he saivat hankkia ruokansa miten parhaiten taisivat. Neito kiihdytti vauhtinsa melkein juoksuksi ja saavutti pian hieman edempänä kulkevat miehet.
"Miten olisi, jos kävisimme tutkailemassa aasojen meille ystävällisesti tarjoamia ruokailumahdollisuuksia Keskus-Aukion tienoilla", Io ehdotti hieman virnistäen.

Niin Rakuna loittoni toisista hieman. Ehkä hän kaipasikin yksikseen mietiskelyä, mutta toisaalta taas ei. Hän halusi olla Ion kanssa, ja se olikin hänelle kaikista tärkeintä. Hänen palkkamurhaajan hommansa olivat nyt hieman vähentyneet ja olihan hän nytkin ihan "asiallisella" toimeksiannolla liikkeellä, yhdessä Ion ja tämän kolmen koplan kanssa. Hänen oli kyllä pakko myöntää, että Javen oli kaikista noista ehkä fiksuin ja nöyrin ja siksi Rakuna ihmettelikin, että miksi tuo oikein liikkui kahden muun kanssa. No, kaikkea sitä näkikin ja eihän asia edes hänelle kuulunut, ja ehkä oli osittainen onni myös se, että Javen kertoi vain Iolle, heittäneensä sen tikarin silloin Thorin taistelukentällä, koska Rakunahan tempperamenttisenä persoonana, olisi saattanut suutahtaa hieman.

Kuitenkin pian porukka oli lähdössä jatkamaan matkaansa, ja Io käveli hänen luokseen. Puolidemoni kun oli vielä lähes autuaan tietämätön siitä, että porukka alkoi lähteä. Rakunan päässä pyöri vain yksi asia, joka ei antanut rauhaa. Ja se tulisi hänen eteensä kuitenkin myöhemmin. Mutta eihän nyt sota-aikana varmaankaan kannattanut mutta kyllä. Rakuna puri huultaan. Mitä hänen pitäisi tehdä? Se oli vielä hiukan epäselvää.
"Penni ajatuksistasi? Näytit äsken niin mietteliäältä"
Hän ei huomannut Ion tuloa ja säpsähtikin hieman, kuitenkin huulilleen kohoten lempeän hymyn.
"Öh, näytinkö?" Rakuna totesi ja virnisti.
"Oletko muuten aivan varma, ettei tuo haava haittaa sinua? Muistakin sanoa heti, jos se käy sietämättömäksi tai sinua alkaa heikottaa tai muuta sellaista"
Io jatkoi ja Rakuna nyökkäsi.
"Kyllä mainitsen, toki", ja tuo oli jo selvästi läpinäkyvää. Ei Rakuna meinannut mitään sanoa, vaikka se jotenkin häntä haittaisikin. Hän ei ollut sellaista sorttia joka valittaisi vaan hän kestäisi kivun kuin kivun. Olihan hän kerrankin tullut lähes henkihieverissä kotiin, mutta siitä oli mies kuitenkin parantunut ihan hyvin. Tosin hän ei enää mielellään muistellut sitä kertaa kun hän oli tavannut oudohkon parantaja naisen hautuumaalla ja sinne oli rynninyt hänen perässään vartijoita.

"Meidän olisi kyllä varmaan hyvä löytää jostain vähitellen jotain suuhunpantavaa"
Rakuna katsahti nopeasti Ioa, kävellen tämän vierellä, tosin toinen oli kohta jo kirmannut juoksuun, ottaen näin edellä menevän porukan kiinni. Rakuna hymyili pienesti ja taas mies puraisi huultaan, saaden siihen nyt aikaiseksi pienen haavan. Kuitenkin hän sai pian muut kiinni muutamalla juoksuaskeleella, ja kuunteli mitä Io oli heille ehdottanut.
"Miten olisi, jos kävisimme tutkailemassa aasojen meille ystävällisesti tarjoamia ruokailumahdollisuuksia Keskus-Aukion tienoilla"
Rakuna virnisti. Kävi ainakin hänelle, ihan ilomielin ja niin näytti käyvän myös kolmelle muulle. Ainakin Kevin innostuis asiasta.
"Joo! Hyvä ajatus" Kaljupää totesi ja virnisti leveästi, kuin olisi unohtanut kaikki heidän väliset riitansa, tosin taisi Ion saarnakin tehdä osansa asialle. Sid oli myös innostunut, sillä olihan Kevinkin ja Javen vain hymyili taustalla. Eli kaikille kävi.

"Mikä talo olisi sopiva?" Kaljupää sitten kysyi Iolta ja Rakunalta, ja nyt puolidemoni avasi suunsa.
"Ehkä meidän pitäisi mennä lähekkäisiin taloihin, mutta kuitenkin eri paikkoihin." Rakuna totesi ja käveli jo eteenpäin Keskus-Aukion suuntaan, mutta onneksi sinne ei ollut kovinkaan pitkä matka enää. Puolidemonin askeleet olivat kuitenkin matkaa voittavat ja pian hänen edessään avautui aukio, ja sen ympärillä aasojen taloja ja muutama hieman huonokuntoisempi vaanitalo. Ja kaikki melko varmasti tyhjillään.

"No niin, jos te kolme ottaisitte tuon talon tuolla", samalla Rakuna osoitti melko komeasti rakennuttua aasataloa, ja Kevin ja kumppaninsa nyökkäsivät ja lähtivät tikariensa kanssa hiipimään varjoihin, aina vain lähemmäs ja lähemmäs taloa, jota Rakuna oli osoittanut. Ja nyt palkkamurhaaja kääntyi Ion puoleen hymyillen.
"Eihän tälläinen järjestely haittane sinua?"
Sinihiuksinen totesi hiljaa, hymyillen kuitenkin yhä lempeästi ja sanoi sitten:
"Menisimmekö me tuohon viereiseen taloon, niin emme ainakaan olisi kaukana noista kolmesta?"
Puolidemoni sipaisi nopeasti Ion mustia suortuvia ja sitten omiaan, jotka alkoivat käydä hieman hermosuttaviksi, koska ne nyt oli kasvaneet pituutta vähän liiaksikin asti. Ehkä ne olisi aika pätkäistä jossain vaiheessa, ainakin Rakuna olisi ihan hyvillään siitä.

"Öh, näytinkö?" Rakuna vastasi Iolle, tai ei oikeastaan vastannut vaan kiersi neidon kysymyksen. Mustahiuksinen ei kuitenkaan takertunut aiheeseen sen tarkemmin, vaan kehotti puolidemonia kertomaan heti, jos haava alkaisi vaivata liiaksi.
"Kyllä mainitsen, toki", mies lupasi, mutta Io osasi kyllä arvata, ettei hän tainnut nyt tarkoittaa sanojaan.
”Olisi paljon parempi jos pitäisit huolen itsestäsi etkä kohta kuukahtaisi kumoon väsymyksestä, me emme kuitenkaan ole täällä sitä varten että kuljettaisimme sinua tajuttomana ympäriinsä”, puolivalkyyria vastasi hieman virnistäen, kääntäen asian huumorin puolelle vaikka olikin oikeasti huolissaan. Miksi ihmeessä miesten piti aina olla niin jästipäisiä ja ajaa itsensä täyden uupumuksen partaalle sen sijaan, että olisivat tajunneet levätäkin välillä? Kenties kyse oli vain jostain kummallisesta miehisyydenosoituksesta, mutta paljon järkevämpää olisi muistaa levätäkin välillä.

Hetken kuluttua Io ehdotti ruuan etsimistä, mikä tuntui sopivan koko joukolle. Osasivat he sentään jossain olla yksimielisiä. Rakuna ehdotti joukon jakaantumista ja Iokin nyökkäsi hyväksyvästi ajatukselle, läheskään kaikki talot eivät varmastikaan olleet koskemattomia ja näin he parantaisivat mahdollisuuksiaan löytää syötävää eikä sen etsimiseen menisi niin kauaa aikaa. Matkaa Keskus-Aukiolle ei ollut kovinkaan pitkästi ja onnekseen he eivät kulkiessaan törmänneet enää uusiin ongelmiin. Kaupunki oli kuitenkin sen verran suuri, ettei siellä aina kohdannut taisteluita ja vaikeuksia, onnella ja taidolla saattoi kulkea pitkiäkin matkoja rauhassa.

"No niin, jos te kolme ottaisitte tuon talon tuolla", Rakuna ehdotti Kevinille, Sidille ja Javenille, jotka heti noudattivatkin kehotusta.
"Eihän tälläinen järjestely haittane sinua?" sinihiuksinen kysäisi ja sai puolivalkyyrian hieman naurahtamaan.
”Mitähän kuule luulisit”, neito kysyi hymyillen. Edes pieni hetki kaksin rakastamansa miehen kanssa oli todellista luksusta näinä aikoina. Eikä Io uskonut että voisi koskaan olla liikaa Rakunan seurassa, tuon niin kovin rakastamansa puolidemonin seurassa. Tämä pieni hetki sodan keskellä, kenties se auttaisi häntä taas jaksamaan. Jaksamaan pelkoa, vihaa, väkivaltaa, kaikkea sitä joka raskautti hänen mieltään ja sydäntään ja sai hänet niin huolestuneeksi ja hermostuneeksi. Rakuna tukenaan hän varmasti jaksaisi.

"Menisimmekö me tuohon viereiseen taloon, niin emme ainakaan olisi kaukana noista kolmesta?" Rakuna sanoi ja sipaisi Ion mustia hiuksia.
”Varmaan parempi niin, eihän sitä tiedä millaisesta pulasta vielä joudumme heidät pelastamaan”, neito vastasi naurahtaen. Hän ei oikein luottanut Kevinin ja Sidin taitoihin, kuten ei varmaan Rakunakaan. Javen olikin jo toista maata, mutta ei välttämättä kykenisi yksin pitämään kahta muuta erossa ongelmista. Keventynein askelin puolivalkyyria lähti kävelemään kohti sinihiuksisen osoittamaa taloa, toki varovaisuutta unohtamatta. Keskus-Aukio oli kuitenkin hyvin vahvasti aasojen aluetta.

Kartanon ovi repsotti avoimena, he eivät selvästi olleet paikan ensimmäiset vierailijat. Sisällä vieraista näkyi vielä enemmän jälkiä, rikottuja huonekaluja ja merkkejä kadonneista kalleuksista.
”Näyttää siltä että ainakin arvotavara on puhdistettu melkoisen tehokkaasti”, Io sanoi hieman hymähtäen. Heidän kohteensa oli kuitenkin jotain muuta, jotain sellaista joka alkoi jo olla kullan arvoista joillekin. Ruoka oli kauppayhteyksien katkettua vähissä kaupungissa ja siitä maksettiin huikeita summia, jos joku siis suostui myymään.

Hetken kuluttua löytyi lupaavan oloinen huone, keittiö. Ja keittiössä oli luonnollisesti ovi kellariin, josta he toivon mukaan saisivat jotain purtavaa.
”Jos täällä sattuu joku olemaan, hän on luultavasti kellarissa ja lukinnut oven jälkeensä”, Io totesi ja koetti ovenkahvaa. Kirskahtaen se painui alas ja raskas ovi työntyi auki, paljastaen takaansa aukon pimeyteen.
”Kannattaa tosiaankin omata valkyyrinverta niin ei tarvitse edes soihtua”, neito sanoi hieman hymähtäen ja lähti laskeutumaan alas portaita, kuulostellen tarkkaan mahdollisia elonmerkkejä. Pientä rapinaa ja vinkunaa saattoikin erottaa, oletettavasti hiiret olivat löytäneet tiensä tänne.

Rakuna kulki Ion vierellä ja kuunteli tämän huolehtimista, mikä oli mennyt suoraan humoristisempaan suuntaan ja se miellytti kyllä kieltämättä Rakunaa.
”Olisi paljon parempi jos pitäisit huolen itsestäsi etkä kohta kuukahtaisi kumoon väsymyksestä, me emme kuitenkaan ole täällä sitä varten että kuljettaisimme sinua tajuttomana ympäriinsä”
Rakuna naurahti pakostikin ja katsahti nopeasti Ioa.
"No ette joudu kuljettamaan tajuttoman ympäriinsä. En minä nyt saanut kuin pienen pintahaavan", mies totesi naureskellen ja samalla eteenpäin kävellen. Hänellä oli mielessään paljon asioita ja osa koski Ioa ja häntä. Niin, mutta hän ei voinut vielä. Rakuna tuhahti kerran äänettömästi ja veti sitten kasvoilleen poissaolevan hymyn.

Niin, sitten kun Rakuna ehdotti omaa suunnitelmaansa kaikille, niin Kaljupää ja hänen jenginsä olivat ihme kyllä samaa mieltä, ja sitä ei osannut mies ollenkaan odottaa. Kolmikko lähtikin muitta mutkitta Rakunan osoittaman talon suuntaan. Sitten sinihiuksinen vielä kysyi Iolta että ei kai tämä järjestely haittaisi ja siihen Io vastasi:
”Mitähän kuule luulisit”
Puolidemoni naurahti ja hymyili mustahiuksiselle. Niin, kaikki yhdessäolo oli Rakunalle turvantunnetta tuovaa ja niin ihanaa aikaa, ja oli ihanaa olla edes välillä tämän rakastamansa neidon kanssa kahden.

Sitten mies totesi, että menisivätkö he tuohon lähellä olevaan taloon, ja siihenkin Io myöntyi, todeten vielä, että tiedä häntä mistä pulasta sitä kolmikkoa pitikään mennä pelastamaan. Sinihiuksinen hymähti. Niinpä niin. Kevin ja Sid tuntuivat olevan melko jästipäitä jotka halusivat näemmä vaikeuksiin tahallaan kun taas Javen oli saanut paikkansa Rakunan silmissä jopa hieman kunniallisempana herrana. Ja se oli jo paljon, kun otti huomioon, kuinka paljon tämä vihasi Kaljupäätä eikä liiemmin kyllä Sidistäkään pitänyt. Mutta Rakunakin oli vain henkilö, joka osasi arvostaa ihmisiä omina persooninaan, Keviniä ja Sidiä lukuunottamatta.

”Näyttää siltä että ainakin arvotavara on puhdistettu melkoisen tehokkaasti”
Rakuna nyökkäsi vaisusti ja tallusti melkein jopa alistuneen oloisena Ion perässä, katse maassa, tai näin olisi joku saattanut ajatella. Mutta se kuka tunsi Rakunan, tiesi, että tämä oli vain omissa ajatuksissaan.
”Jos täällä sattuu joku olemaan, hän on luultavasti kellarissa ja lukinnut oven jälkeensä”
"Aivan niin", Rakuna sitten totesi heräten ajatuksistaan ja katsahti vielä Ioa ja laskeutui peräjäljessä portaita alas, kuitenkin ottaen keittiön hellan vierestä puukalikan ja sytytti siihen sormia napsauttamalla soihdun. Vaikka olihan Io sanonut, että kannatti omistaa valkyyrinverta, silloinhan näki pimeässä paremmin ja olisihan Rakunakin toki nähnyt, kiitos valkyyrin veren. Mutta Rakunalla oli ihan jotain muuta mielessä ja siksi tämä oli soihdun ottanutkin.

Ja niin tämä asteli melko tilavaan kellariin ja kuunteli toisella korvallaan hiirten rapinointia ja vinkunaa. Hiiriä. Niin, tottakai nuokin poloiset olennot etsisivät ruokaa sieltä mistä sitä saattoi saada, ja nyt sodan aikaan aasoilta oli varmasti jäänyt ruokaa. Vaaneilla ei ollut varaa ruokaan, niin heidän taloistaan ei sitä kai pahemmin löytynytkään, tai mistä puolidemoni sen olisi voinut tietää. Mutta ei Rakuna kyllä murtautuisi mielellään kenenkään vaanin taloon, koska itsekin kuului siihen kiltaan. Kuitenkin nyt hänen oli hieman nälkä, mutta päälimmäisenä tästä kyllä näki hermostuneisuuden, eikä kyllä saanut miehestä selvää miksi tämä oli niin hermostunut.

"Io", Rakuna sitten aloitti ja katsahti harmailla silmillään toiseen, suoraan noihin sinisiin silmiin jota rakasti niin paljon ettei sitä sanoin voinut kuvata. Hän halusi vaalia sitä sydämessään, hän halusi vaalia rakkauttaan miten parhaiten taisi. Hän halusi elää tämän neidon kanssa elämänsä loppuun saakka ja oli nyt täysin varma asiasta. He pystyisivät yhdessä ylittämään joka ikisen esteen. Ja hän toivoi, että myös Io tuntisi samoin. Koko ajan mies jossakin sydämensä pienimmässä kolkassa pelkäsi sitä asiaa, että mitä jos ei? Mitä jos heidän rakkautensa heikkenisi ja lopulta katoaisi kokonaan? Mitä hän sitten tekisi?

Kuitenkin nyt Rakuna toivoi onnistuvansa näyttämään kuinka paljon todella toista rakasti. Hän käveli lähemmäs Ion eteen ja kaivoi toiseen käteensä pienen rasian ja polvistui mustahiuksisen eteen.
"Io, rakastan sinua paljon. Ja siksi tahtoisinkin pyytää sinua tulemaan vaimokseni", Rakuna sitten sai sanottua pienen sananhaun jälkeen ja avasi tämän pienen, vaatimattoman rasian, jossa oli tavallinen kultainen sormus. Sekin oli vaatimaton, mutta oli ainoa, minkä Rakuna oli pystynyt hommaamaan, sillä nyt sodan aikaan kukaan ei mielellään takonut mitään.

Harmaat silmät katsoivat Ioa ja tämä odotti koko ajan vastausta. Kuitenkin pienimuotoinen, rakastunut hymy karehti tuon sinihiuksisen kasvoilla. Hän rakasti Ioa.

Valon läikehtiessä kellarin seinillä Io huomasi Rakunan ottaneen soihdun mukaan. Oikeastaan parempi niin, neidon pimeännäkö ei kuitenkaan vetänyt vertoja täysveriselle valkyyrialle ja soihdun valossa hän näki paremmin kuin ilman. Valitettavasti vain liekit paljastivat heidän kannaltaan melko murheellisen näyn, tyhjät hyllyt eikä tietoakaan mistään syötäväksi kelpaavasta.
"Toivottavasti muilla on parempi onni", mustahiuksinen totesi hieman huokaisten. Ravinnon hankkiminen oli kuitenkin vaikeaa ja täällä he saattaisivat törmätä niin isoihin aasajoukkoihin, ettei olisi toivoakaan taistella niitä vastaan.

"Io", neito kuuli Rakunan äänen ja käänsi katseensa miehen harmaisiin silmiin. Hieman kysyvän ilmeen kera hän odotti, mitä miehellä oikein oli sydämellään. Ja kun sinihiuksinen polvistui Ion eteen, oli puolivalkyyria todellakin hämmästynyt. Mitä ihmettä Rakuna oikein oli tekemässä?
"Io, rakastan sinua paljon. Ja siksi tahtoisinkin pyytää sinua tulemaan vaimokseni", nuo sanat ja sormus, jota Rakuna hänelle tarjosi, ne saivat puolivalkyyrian aivan sanattomaksi. Hän vain tuijotti miestä, kuin voisi löytää tuon silmistä selvennyksen äskeisille sanoille, jotka eivät suostuneet asettumaan neidon mieleen. Rakunako oli juuri... kosinut häntä?

Io ei ollut todellakaan osannut odottaa tätä. Hän oli vain elänyt hetkessä, miettimättä tulevaa kovinkaan pitkälle. Eivätkä he Rakunan kanssa kuitenkaan olleet vielä tunteneet kovinkaan kauaa, entä jos nämä tunteet, niin vahvat kuin ne nyt olivatkin, eivät kestäisikään pidemmän päälle? Voisiko hän tosiaankin ottaa sen riskin? Oliko hän nyt löytänyt miehen, jonka kanssa voisi kuvitella jakavansa elämänsä?

"Ja minä tahdon suostua siihen pyyntöön", neito vastasi säihkyvästi hymyillen. Hän tosiaankin halusi, hän halusi viettää loppuelämänsä Rakunan kanssa, hän halusi osoittaa miehelle rakkauttaan joka ikinen päivä, niin harmaassa arjessa kuin loisteliaassa juhlassakin, tukea miestä halki vaikeuksien ja iloita onnistumisista yhdessä tuon kanssa. Tuon miehen kanssa, joka oli auttamattomasti vallannut hänen sydämensä.

Onnellisuutta hehkuva neito astui nyt aivan Rakunan vierelle ja antoi miehen pujottaa sormuksen paikoilleen. Tuon jälkeen pitkä suudelma löysi tiensä miehen huulille, kuin sinetiksi sille mitä juuri oli tapahtunut. Kädet kiertyivät Rakunan ympärille ja vartalo painui hetkeksi toista vasten.
"Todellakin tahdon, enemmän kuin mitään muuta", Io sanoi, yhä vain hymyillen, kuin mikään ei voisi sammuttaa sitä onnea, jota hän nyt tunsi. Ja hän todella toivoikin, ettei niin voisi koskaan käydä.

Niin kovin kuin puolivalkyyria olisikin halunnut jäädä tähän hetkeen, se ei ollut mahdollista. Heidän oli palattava ylös, ylös sotaan, ylös Kaljupään ja kumppaneiden seuraan. Mutta nuo eivät nyt voisi sumentaa Ion mieltä, hän tunsi olonsa liian onnelliseksi välittääkseen moisista.
"Kaipa meidän on pakko palata kadulle", sinisilmä totesi hiljaa, eikä mitenkään voinut estää jatkuvaa hymyilyään. Sitä kaunista hymyä, joka teki Ion niin kauniiksi, joka tuntui valaisevan nuo muutoinkin sievät kasvot.

Askeleet veivät jälleen ylös portaita, pois pimeästä kellarista, mutta nyt Io ei tahtonut irrottaa otettaan sinihiuksisen kädestä. Aasakartanon komeudet jäivät täysin vaille neidon huomiota, hänellä oli jotain paljon kallisarvoisempaa kuin kaikki aasojen kulta. Hänellä oli Rakuna. Aivan niin pilvilinnoissaan neito ei sentään ollut, että olisi täysin unohtanut varovaisuuden. Heidän lähestyessään ulko-ovea hän koetti hieman katsahtaa ulos ikkunoista, muttei onnekseen nähnyt aasoja ulkosalla.

"Kappas kappas, tullaanpas sieltä mairean näköisinä. Mitähän sitä oikein onkaan puuhailtu", Kaljupään ensimmäinen kommentti kaksikon astuessa ulos. Ja miehen kasvoilla karehtiva ylimielinen virne, se jos mikä oli omiaan jysäyttämään kenet tahansa maan pinnalle tai muutaman metrin sen allekin. Kaksin kerroin kirotkoon kaikki jumalat tuon taulapään! Ion onnellinen mieliala alkoi osoittaa jo rakoilemisen merkkejä ja sormet puristuivat tiukemmin Rakunan käden ympärille. Kevin oli näköjään jo autuaasti unohtanut kaikki saamansa opetukset.

Niin, Rakuna oli astellut Ion peräjäljessä kellariin, ja huomannut samalla että, kuten Iokin että kaikki olivat tyhjää täynnä siellä. Ei jälkeäkään ruuasta. Mutta se oli nyt vaan toissijainen seikka, sillä sinihiuksisella oli paljon muutakin ajateltavaa. Hän oli jo jonkin aikaa ajatellut sitä asiaa, että mitä jos hän viettäisi elämänsä tämän neidon kanssa. Ihan kuin hän olisi vihdoin löytänyt sen puuttuvan osan joka häneltä oli ollut niin pitkään hukassa. Hän halusi todellakin ajatella niin, eikä mitenkään muuten. Tuntui kuin Io olisi täyttänyt jonkin palan hänen sisällään. Hän oli paljon täydempi nyt, kuin jokin aika sitten ylhäisessä yksinäisyydessään. Hän oli saanut iloa ja onnellisuutta elämäänsä ja rakkautta osakseen ja kaikesta tästä oli kiittäminen ainoastaan Ioa. Sekä tietysti myös Gerwania ja Renoa, parantaja Gerwan nyt oli hänen ystävänsä ollut pidempäänkin, mutta tämä oli jokseenkin nyt paljon kiinnostuneempi palkkamurhaajan elämästä kun Io oli astunut mukaan kuvioihin. Ja sitten Reno. Reno oli myös erittäin mukava ja hauska mies ja kaiken kukkuraksi Gerwan ja Reno vielä tunsivat toisensa ja ai että - miehillä kyllä sitten riitti hauskoja letkautuksia ja virnistyksiä. Molemmat huumorimiehiä vielä. No ei ainakaan edes sodan aikana ollut tylsää tai tyhjää. Sai ottaa siitäkin hieman iloa irti, kun kuunteli niitä kahden miehen juttuja.

Hymy oli sulanut sinihiuksisen kasvoille, kun Io sitten viimein avasi suunsa ja sanoi:
"Ja minä tahdon suostua siihen pyyntöön"
Sinihiuksinen ei varmaan ollut ollut eläessään niin onnellinen kuin nyt. Tämä lausahdus jäi hänen päähänsä kaikumaan. Io oli suostunut hänen kosintaansa ja Rakuna oli varma, että tämä rakkaus tulisi kestämään sekä ylä-että alamäetkin. Niin hän toivoi, ja vaalisi sitä loppuun saakka, jos vain Io tahtoi samaa, ja mitä ilmeisimmin tahtoi. Rakuna pujotti sormuksen Ion sormeen ja hymyili, katsoen nyt noita sinisiä silmiä, kunnes pitkä ja nautinnollinen suudelma ajautui toistensa huulille, sinetti siitä, että tämä sopimus piti ja rakkaus sen kuin vain vahvistuisi entisestään. Niin, sitä ei mikään järistys voisi vavahduttaa. Sen perustukset tulisivat olemaan tuetut ja vihdoin - Rakuna saattoi tuntea todellisen rakkauden. Hän sai tuntea sen tuottaman ilon ja onnellisuuden. Hänen pimeä puoli sai väistyä sivuun näiltä ajatuksilta jotka nyt tulvivat miehen mieleen ja peittivät kaiken pahan. Hän tulisi aina olemaan osittain demoni, eikä voisi sille mitään. Ja esimerkiksi murhaus oli hänen elämäntapansa, ja pinttynyt sellainen. Siitä hän ei varmasti tulisikaan pääsemään eroon ja sehän oli kautta aikain ollut hänen työnsä, jolla hän oli elättänyt itsensä. Tyyni kuori peitti häntä yhä ja hänellä oli sana hallussaan. Hän osasi olla juoni, ilkeä ja erittäin kiero sekä tempperamenttinen, mutta nyt, nyt hän unohti kaikki nämä asiat ja vain tuudittautui tähän tunteeseen, jonka tämä äskeinen kosinta ja siihen saatu positiivinen vastaus antoivat. Mitään hän ei tahtonut nyt ajatella. Paitsi tietenkin Ioa ja tulevaisuutta.

"Todellakin tahdon, enemmän kuin mitään muuta"
Rakuna hymyili ja silitti nopeasti Ion poskea ja kaulaa, katsoen jälleen noihin sinisilmiin, joihin oli aina niin helppo vain upota, upota eikä nousta koskaan enää ylös. Hän saattoi muistaa vieläkin sen ensimmäisen päivän, jolloin he tapasivat. Jolloin hän kantoi Ion ylös merestä, pelastaen tämän. Sitten hän oli ottanut läpimärän neitokaisen kotiinsa ja antanut kuivatella, kunnes toinen oli sitten yhtäkkiä saanut korkean kuumeen ja joutunut jäämään yöksi. Rakuna ei voinut unohtaa sitä iltaa. Hän oli tuntenut silloinkin jo jotain hyvin eriskummallista, melkein outoa, tätä toista sinisilmäistä kohtaan. Hän ei vain ollut pystynyt myöntämään että oli ihastunut toiseen. Iosta oli tullut hänelle hyvin kallisarvoinen, kuin aarre, jota hän tarpeen tullen suojelisi omalla hengellään, mutta ei kuitenkaan tahtoisi viedä toisen vapautta kokonaan. Ei, Rakuna halusi vaalia heidän yhteisiä muistojaan ja keskenään vietettyjä hetkiä syvällä sydäemssään. Hän halusi olla vain ja ainoastaan Ion tukena alamäissä ja halusi osata iloita tämän mustahiuksisen rinnalla arjen pienimmistäkin hetkistä. Sitä hän halusi ja saattoi myöntää asian itselleen.

"Kaipa meidän on pakko palata kadulle"
Niin, todellisuuden taju heräsi ja vaikka hänkin olisi kuinka halunnut jäädä sinne Ion kanssa, niin kuitenkin Javen, Sid ja Kaljupää mitä luultavammin odottivat heitä jo ulkona, tai ties minne olivat menneet. Olisivat voineet vaikka lukittautua sinne kellariin, Rakuna mielessään yhtäkkiä toivoi ja hienoinen virne nousi noille kasvoille, joka kuitenkin lannistui pian tavalliseksi onnelliseksi hymyksi jonka hän soi Iolle. He kävelivät yhdessä ulos ja kukas muu siellä odottikaan kuin Kaljupää ja oma pelottava jenginsä. Ja ensimmäiseksi pojankloppi letkauttikin ilmoille jotakin häveliästä joka sai Rakunankin hymyn hyytymään, ja hän tunsi kuinka Io puristi lujempaa hänen kättään. Kuitenkin pian tyynen tyyni, onnellinen hymy taas korottautui miehen huulille ja tämä totesi tuohon inhottavaan kommenttiin takaisin.
"No kuule kaikkea sellaista, mitä sinä et koskaan varmaan tulisi tekemäänkään."
Se ole tarkoituksella hieman samankaltainen kuin Kaljupään oma kommentti mutta Kevin itse ei tainnut oikein tajuta sitä, sillä hölmistynyt ilme täytti nuorukaisen kasvot, kuten myös Sidinkin mutta Rakunan yllätykseksi Javen käveli hieman lähemmäksi ja oli kiinnittänyt huomionsa Ioon ja tämän käteen.
"Te olette kihloissa! Onneksi olkoon!" Ja näin tämä kookkain jengistä iloitsi kahden "vihollisen" puolesta. Rakuna alkoi vähitellen pitää enemmän tästä nuorukaisesta ja hymyilikin toiselle, kiittäen. Ja sitten katse siirtyi Keviniin ja Sidiin, jotka olivat kääntäneet heille selkänsä ja murjottivat. Hän ei tiennyt mitä, sitäkö että Rakuna ja Io menivät kihloihin vai sitä että Javen oli iloinnut heidän puolestaan. Mutta samapa tuo.

"Ainiin. Löysimme Kevinin ja Sidin kanssa ruokaa, tosin kuivia korppuja ja kuivattua lihaa, ja vesileilit joista saattaa olla hyötyä. Niitä oli kaksi ja kävimme täyttämässä ne tuossa läheisellä kaivolla. Tässä teille toinen"; Javen sitten kertoi hymyillen ja melkein innoissaankin mikä sai Rakunan katsahtamaan Ioa toinen kulma hieman koholla, mutta kuitenkin pian Rakuna joutui irroittamaan otteensa Iosta, kun Javen antoi heille ruokaa ja kertoi että he olivat syöneet jo aikaisemmin.
"Kiitos Javen."
Sitten sinihiuksinen kääntyi Ion puoleen ja totesi:
"Söisimmekö mekin hieman tuossa syrjäisemmällä paikalla?"

"No kuule kaikkea sellaista, mitä sinä et koskaan varmaan tulisi tekemäänkään", Rakuna vastasi Kaljupään kommenttiin, tartuttaen hymynsä taas Ioonkin. Puristava ote toisen kädestä höltyi hieman ja sinisten silmien katse käväisi nopeasti virneen saattelemana typertyneen Kevinin suunnalla, kääntyen pian kauniin hymyn kera takaisin Rakunaan. Tosiaankin, Io ei kyllä aivan heti voisi kuvitella Kaljupäätä samanlaisessa tilanteessa. Ja sääliksi varmasti kävisi sitä naista, joka tuon miekkosen puolisoksi joutuisi, ellei sitten osaisi pitää toista kurissa. Se toisaalta voisikin olla mitä Kaljupää tarvitsisi, hymy kääntyi jälleen virneeksi sinisilmäisen ajatusten seikkaillessa omilla teillään, vaikka pian ne palasivatkin taas Rakunaan, neidon rakkaaseen puolidemoniin.

"Te olette kihloissa! Onneksi olkoon!" Javenin sanat herättivät Ion mietteistään ja neito kiitti miestä onnitteluista lämpimästi hymyillen. Nähdessään Kevinin ja Sidin mökötyksen neito naurahti ja käänsi huvittuneen katseensa Rakunaan, suikaten sitten nopean suukon kohden sinihiuksisen huulia. Hänestä tulisi morsian, Rakunan puoliso, tuo ajatus täytti hänet sellaisella onnella ja rakkaudella, että oli vaikeaa pitää edes osa ajatuksista maan pinnalla ja kuplivat tunteet sisällään. Sen kyllä varmasti näkikin onnea hehkuvasta ilmeestä.

"Ainiin. Löysimme Kevinin ja Sidin kanssa ruokaa, tosin kuivia korppuja ja kuivattua lihaa, ja vesileilit joista saattaa olla hyötyä. Niitä oli kaksi ja kävimme täyttämässä ne tuossa läheisellä kaivolla. Tässä teille toinen", Javen touhusi heille juotavaa ja pian myös ruokaa. Rakunan kulmankohotukseen Io vastasi pienellä hymyllä ja pian kaksikon kädet joutuivat eroamaan ja ottamaan vastaan Javenin tarjoamat ruuat. Eihän niistä nyt mitään juhla-ateriaa saisi, mutta hyvinkin täyttävän kuitenkin. Liha oli kaiken lisäksi Iolle suorastaan ylellisyyttä, hänellä kun ei ollut siihen kovin usein varaa ja nykyään vielä harvemmin.

"Söisimmekö mekin hieman tuossa syrjäisemmällä paikalla?" Rakuna kysyi ja sai vastauksekseen pienen nyökkäyksen.
"Tuskinpa on aivan turvallista jäädä tähän keskelle, aasat varmasti kulkevat tästä usein. En välttämättä haluaisi tulla heidän yllättämäkseen", neito sanoi hieman hymähtäen ja lähtikin sitten kävelemään katuja pitkin hieman kauemmaksi.
"Teidänkään ei välttämättä kannata jäädä tänne aasojen sotureita odottamaan", sinisilmä huikkasi vielä Javenille ja kumppaneille, jotka lähtivätkin pian liikkeelle, Kevinin tosin nuristessa jotain tapansa mukaan. Puolivalkyyria ei kuitenkaan viitsinyt kallistaa puolikasta korvaakaan moisille puheille, eivät ne varmasti olisi kyenneetkään pilaamaan hänen mielialaansa, mutta hän ei kaivannut siihen nyt pienintäkään säröä.

”En kyllä osannut lainkaan odottaa tätä, yllätit minut täydellisesti”, Io sanoi Rakunalle hymyillen ja vilkaisi puhuessaan sormessaan kimaltavaa sormusta. Kulku oli johdattanut hieman syrjäisemmälle kujalle ja neito istahti erään talon portaalle, polvet paljaina kaivolla tapahtuneen mekonleikkelyn vuoksi.
”Syö sinä tämä suurempi pala, tarvitset vahvistusta tuon haavasi kanssa ja olet kaiken lisäksi isompi kuin minä”, puolivalkyyria huolehti jakaessaan lihaa, naurahtaen hieman lausahduksensa päätteeksi. Eihän hän hentoisena paljoa ruokaa tarvinnut, oli hän paljon vähemmälläkin pärjännyt. Ja hän halusi pitää huolen sinihiuksisesta, eikö se nyt ollut vaimon – tai tulevan vaimon – velvollisuus?

Io nojasi itseään hieman Rakunaa kohden syödessään, Kevin ja kumppanit olivat jääneet hieman kauemmaksi, nähtävästi Javenin tahdosta. Katseessa pysyi sama onnellinen loiste, kuinka sen olisikaan nyt voinut sammuttaa. Ei mikään muu kuin se suurin menetys, joka nyt voisi neitoon iskeä. Jos hän menettäisi Rakunan... Huolen varjot marssivat kasvojen poikki, samat joita neito oli yrittänyt piilotella koko sodan ajan. Nytkin hän pian painoi ne päättäväisesti syvemmälle piiloon, josta kukaan muu ei niitä näkisi. Eihän hän halunnut huolestuttaa Rakunaa tai ketään muutakaan omilla murheillaan.

Ja niin. Kaljupään porukka odottikin heitä jo ulkona, ja Javen ryntäsi tuomaan heillekin ruokaa ja onnitteli vielä kihlauksesta. Rakuna oli jokseenkin hivenen hämmästynyt tästä ja huomasi kyllä, että Sid ja Kevin eivät tykänneet ollenkaan siitä hössötyksestä, minkä Javen kaksikolle soi.
"Tuskinpa on aivan turvallista jäädä tähän keskelle, aasat varmasti kulkevat tästä usein. En välttämättä haluaisi tulla heidän yllättämäkseen"
Rakuna nyökkäsi ja naurahti, kun Io sitten komensi vielä Kaljupäätä ja tämän poppoota. Niinpä niin, toiset olivat vain nyrpisteleviä mukuloita, ja Rakuna onnekas. Hän oli löytänyt rinnalleen sen, josta ei koskaan tulisi päästämään irti. Hän puolustaisi tätä neitoa henkeen ja vereen ja olisi valmis kuolemaan tämän vuoksi.

”En kyllä osannut lainkaan odottaa tätä, yllätit minut täydellisesti”
Neito istahti erään talon portaille ja Rakuna siihen viereen. Hän hymyili hiljaa, ja oli onnessaan, kun Io oli myöntynyt. Mikään muu ei juuri nyt tuntunut mahtuvan tämän päähän, kuin se että hänellä oli mustahiuksinen vierellään. Se että hän oli varmasti yksi onnekkaimmista juuri sillä hetkellä. Hän joskus lapsena oli luullut että onni ei koskaan voisi löytää häntä, mutta väärässä oli sinihiuksinen ollut. Hän oli löytänyt onnensa aivan kiven takaa, mistä ei ollut luullut onneaan löytävän. Hän oli kuitenkin palkkamurhaaja, eikä siis täten ollut koskaan uskonut löytävän rakkautta mistään maailmankolkasta.

”Syö sinä tämä suurempi pala, tarvitset vahvistusta tuon haavasi kanssa ja olet kaiken lisäksi isompi kuin minä”
"Voi sinua", Rakuna sitten vastasi, kun Io hänestä noin huolehti. Käsi siirtyi silittämään nopeasti toisen poskea ja hymy karehti sinihiuksisen komeilla kasvoilla ja tämä mutusti omaa ruokaansa. Hän oli lähellä Ioa ja toinen vielä nojasi hieman häneen päin. Kunpa sota vain sammuisi. Sitä Rakuna toivoi todellakin, ja että hän saisi elää rauhassa tämän sinisilmäisen neitosen kanssa.

"Sota voisi todellakin loppua, tästä ei ole kuin harmia", Rakuna sitten totesi syömisensä välissä ja katsahti Ioa. Hän sai joka päivä pelätä menettävänsä tämän rakkaansa, mutta kuitenkin yritti olla huolehtimatta turhaan. Vilkaisu käväisi Kevinissä ja tämän poppoossa, jotka olivat jääneet hieman kauemmaksi. Puolidemonin korvat saattoivat kuulla metallin kolinaa ja virnistys valtasi kasvot.
"Tiedätkö! Sain suunnitelman", Rakuna virnisti ja kääntyi Ioa kohden. Tämä voisi toimia todellakin, jos he vain onnistuisivat siinä.
"Tuolta on mitä luultavammin tulossa aasojen joukko ja mehän voisimme kolauttaa ne tainnoksiin ja ottaa heidän vaatteensa ja pukeutua aasoiksi, jolloin pääsimme livahtamaan heidän leiriinsä", Rakuna selitti.
"Luulisi heillä olevan joku leiri kaupungissakin meinaan. Voisimme saada sieltä mukavasti tietoa."

Koko ajan hän katsoi Ioa, ja hymähti lopuksi. Pitäisi vain ensin katsoa kuinka monta niitä aasoja sitten olisikaan ja kuinka monelle olisi sopivat vaatteet. Ja yksi pulma oli myös. Rakunan liiankin pitkät hiukset. Mies vetäisi kevyemmän miekkansa esiin ja otti kunnolla hiuksistaan kiinni ja vain yksi miekan vetäisy ja sinisiä hiuksia tipahti maahan suurena tukkona ja hiukset lyhenivät. Nyt ne olivat vain vähän yli lapaluiden yltävät. Ja olisihan noita toki helpompi hoitaakin.
"Hieman haikeaahan tämä oli, mutta..." Rakuna sitten totesi naurahtaen, kun katsoi omia hiuksiaan maassa. Ei voinut mitään.
Hän kääntyi taas Ion puoleen, painoi nopean suudelman toisen huulille ja kysyi sitten:
"Luuletko että tämä voisi toimia?"

"Voi sinua", Rakuna vastasi Ion huolehtimiseen ja silitti kädellään neidon poskea, saaden kauniin hymyn jälleen nousemaan puolivalkyyrian kasvoille.
"Täytyyhän minun nyt huolehtia sinusta", mustahiuksinen vastasi hieman virnistäen, vaikka tuo virnistys laimenikin hetken kuluttua surumielisten ajatusten vilahtaessa hänen mielessään. Onneksi sinihiuksinen ei sentään näyttänyt huomaavan hänen mielialansa hetkellistä notkahdusta, eihän neito halunnut huolestuttaa toista. Varsinkaan, kun hän samalla oli niin onnellinen. Sormet hipelöivät jatkuvasti kultaista rengasta, ikuisen rakkauden symbolia, hymy ei suostunut jättämään huulia kun oli niille iskostunut.

"Sota voisi todellakin loppua, tästä ei ole kuin harmia", Rakuna totesi heidän syödessään lihapalasiaan.
"Kunhan vain aasat eivät voittaisi", neito totesi hiljaa, vakavoituen jälleen hetkeksi. Jos vaanit joutuisivat tappiolle tässä sodassa, heidän asemansa tulisi varmasti hankaloitumaan ja elämä kävisi hyvin vaikeaksi. Mutta eivät he häviäisi, eivät saaneet hävitä. Päin vastoin, oli aika osoittaa kaapin paikka aasoille.

Kun Rakuna sitten vaihtoi aihetta ja kertoi päähänsä pälkähtäneestä suunnitelmasta, nousi virne Ion kasvoille, eikä aivan hyväntahtoinen sellainen.
"Heidät on kyllä varmaan parempi toimittaa saman tien Odinin saleihin, eivät ainakaan voi paljastaa meitä", neito vielä lisäsi suunnitelmaan. Heidän tosiaan olisi turha antaa aasojen elää, sotaahan nyt elettiin. Oli toimittava sen vaatimalla tavalla ja Io ainakin oli valmis siihen, puolustaakseen kaikkea sitä, mitä rakasti.
"Kunhan heitä ei vain olisi liikaa", puolivalkyyria vielä aprikoi. Heitä oli kuitenkin vain viisi, sillä määrällä ei mitään suuria joukkoja lyötäisi.

Io hieman yllättyi, kun Rakuna katkaisi hiuksensa. Tukko indigonsinisiä hiuksia valahti maahan ja neito tutkaili hetken tätä miehessä tapahtunutta muutosta, kiertäen sinihiuksisen ympäri mietteliäs ilme kasvoillaan.
"Nyt minulla onkin pidemmät hiukset kuin sinulla", puolivalkyyria sanoi naurahtaen ja sipaisi kädellään omia mustia suortuvaan.
"Mutta nuo näyttävät hyvältä tuollaisina. Muistuta että vähän tasoitan niitä kun pääsemme takaisin Renon ja Gerwanin luo", neito antoi hyväksyntänsä yhä hieman hymyillen.

Nopea suudelma sytytti tuikkeen silmiin ja hehkun hymyyn, Io ei nyt osannut olla huolissaan tai surullinen, hän oli liian onnellinen siihen. Todellakin vaihtelua siihen mielialaan, joka häntä oli painanut suurimman osan sodasta.
"Luuletko että tämä voisi toimia?" Rakuna sitten kysyi.
"Jos vain olemme tarpeeksi taitavia", neito vastasi hymyillen, hymy oli nyt iskostunut pysyvästi hänen kasvoilleen. Hän kyllä luotti itseensä ja Rakunaan, mutta muu joukko herättikin enemmän epäilyksiä. Javenista hän ei vielä tiennyt varmasti, kuinka kylmänä tuo kykenisi pitämään päänsä, Kevinistä ja Sidistä ei kyllä tarvinnut edes kysyä. Olisivat varmasti vain tiellä.

"En kyllä tiedä mitä teemme noiden kanssa", Io hymähti ja nyökäytti hieman päätään kauempana seisoskelevaa kolmikkoa kohden.
"Tekisi melkein mieleni lähettää ainakin Kevin ja Sid omille teilleen, mutta jos heitä kehotetaan siihen, he eivät varmasti suostu", neito selitti ja uskoi sinihiuksisen ymmärtävän, mitä hän oikein ajoi takaa. Meneminen vihollisleiriin tuon kaksikon kanssa ei tuntunut varsinaisesti turvalliselta ajatukselta.
"Mutta kaipa pitäisi hoitaa yksi asia kerrallaan, ensin ne aasat", puolivalkyyria tuumasi ja lähtikin kävelemään takaisin muita kohden.

"Tulossa on aasapartio, jos se on riittävän pieni, tietää se taas hommia meille. Mutta yrittäkää olla vahingoittamatta heidän haarniskoitaan", Io selitti muille kuin paraskin komentaja. Jotenkin tuo rooli oli tullut hänelle luonnostaan, samalla tavalla kuin äidit komentavat lapsiaan. Tosin harvat lapset olivat sentään niin typeriä kuin Kevin ja Sid.
"Ja jos on mutinoita esitettävänä, esittäkää ne sen jälkeen kun tämä on hoidettu", neito totesi vielä painokkaasti, siirtyen sitten jälleen hieman syrjäisemmälle kujalle. Turha seistä keskellä katua odottamassa, milloin aasat hyökkäisivät.


//EDIT: piti korjata yksi ajatusvirhe Ion puheista xD//

Ja niin, vihdoin sinihiuksinen oli saanut ajatuksen siitä, mitä he voisivat tehdä ja suunnitelma voisi olla hyväkin, jos sen toteuttaisi oikein. Häntäkin kieltämättä huolestutti Sid ja Kevin, ei niinkään Javen, mutta tuo edellämainittu kaksikko voisi, ehkä tuottaa hankaluuksia, mutta sitten Rakuna ottaisi jälleen kovemmat otteet käyttöönsä. Ja kohta miekka viuhahti, nyt vaan Rakunan hiusten kohdalla, ja tuppo hiuksia tipahti kivetykselle. Hänen rakkaat hiuksensa olivat nyt uhrattu suunnitelman toteuttamiseksi. Onneksi hiukset kuitenkin kasvaisivat takaisin, joten se ei ollut siinä suhteessa niinkään suuri menetys ja jos se osittain takaisi suunnitelman onnistumisen. Io kiersi hänen ympäri mietteliään näköisenä ja naurahti, että hänellä oli nyt pidemmät hiukset kuin miehellä. Ja Rakuna vastasi siihen leikkimielisellä virneellä.
"Mutta nuo näyttävät hyvältä tuollaisina. Muistuta että vähän tasoitan niitä kun pääsemme takaisin Renon ja Gerwanin luo"
"Hyvä on", indigonsinihiuksinen totesi, hänkin hymyillen nyt ihan luonnollisesti, virnistyksen sijasta.

Ja sitten suudelma. Huulet tavoittivat toisensa, ja Rakuna sai taas yhä lisää voimaa itseensä. Hänen rinnallaan kulkisi maailman ihanin ja rakastettavin nainen, joka oli hänen tuleva vaimonsa. Tästä neidosta hän ei koskaan, ei koskaan, haluaisi luopua. Tai sitten hän taistelisi siitä kuitenkin. Kunhan heidän välinen rakkautensa kestäisi kaikki ylä- että alamäetkin. Hän halusi uskoa siihen että se kestäisi. Vaikka he olivat tunteneet toisensa melko vähän aikaa kuitenkin, niin silti tämä sinihiuksinen tiesi, että jos Io vain tahtoi samaa, niin Rakuna pysyisi neidon vierellä aina iäisyyteen asti, kunnes kuolema heidät erottaisi. Tai ei edes kuolema, ehkä he jossain tuolla tapaisivat sitten uudestaan ja kävelisivät taivaankannen päällä onnellisina, yhtä onnellisina kuin nyt.

Ja sitten vielä mustahiuksisen siunaus suunnitelmalle. Niin, jos he olisivat vain tarpeeksi taitavia. Ihan mikä tahansa onnistuisi heiltä kahdelta. He olivat yhtä. Erikseen kaksi, mutta kun he olivat yhdessä he olivat yksi.
"En kyllä tiedä mitä teemme noiden kanssa"
Niinpä niin, Ioakin painoi sama asia.
"Tekisi melkein mieleni lähettää ainakin Kevin ja Sid omille teilleen, mutta jos heitä kehotetaan siihen, he eivät varmasti suostu"
"Totta", Rakuna sanoi hieman miettiväinen ilme kasvoillaan, kun toinen sitten tuumasi, että yksi asia kerrallaan ja lähti toisia kohden kävelemään, Rakuna perässään.

"Tulossa on aasapartio, jos se ei ole riittävän pieni, tietää se taas hommia meille. Mutta yrittäkää olla vahingoittamatta heidän haarniskoitaan"
Ihanaa, kun Io oli hänen kanssaan. Toinen osasi esittää asiansa tarpeeksi selkeästi ja vahvasti. Rakuna saapui parahiksi paikalle, kuullessaan toisen viimeisen lauseen, jossa tuo vielä painokkaasti ilmaisi, että kaikki mutinat voisi sitten mutinoida aasojen hoidon jälkeen. Virne nousi pakostikin miehen kasvoille ja samalla harmaat silmät tavoittivat Kevinin ja Sidin katseen.
"Luonnonoikkuhan meni ja leikkasi hiuksensa", selvästi ivaa oli Sidin äänessä, kunnes Kevin, ihme kyllä tuuppasi toista kylkeen. Rakuna kohotti virnistäen kulmaansa, ja sai vain ärtyneen murahduksen Kevinin suunnalta. Tämä oli ilmeisesti tottelevaisella päällä jopa tänään, toisin kuin tuo niin sanottu, toinen puoliskonsa Sid.

Javen olikin siirtynyt Ion luokse ja Rakuna kuuli mitä toinen häneltä kysyi, vaikka hän itse kävelikin kaksikon luokse Kevinin ja Sidin takana.
"Onko teillä joku suunnitelma?" Javen kysyi Iolta. Rakuna huokaisi ja jäi paikoilleen, katsoen nyt taakseen. Olisi parempi että hän puolidemonina seurailisi partion liikkeitä. Hän taisi kuitenkin omistaa parhaimman kuulon, sillä demoneilla kuulo oli kuitenkin yleensä hyvä ja hän kuitenkin pystyi muuttumaan hevokseksi, ja hevosella oli kuin olikin hyvä kuulo.

"Ne tulevat", Rakuna sitten viimein sihahti ja veti molemmat miekkansa esille. Onneksi ne olivat kummatkin yhden käden miekkoja, toinen tosin hieman painavampi, mutta demoni kyllä viuhutteli sitä vaikka miten ja sanottiin että se omasi jopa maagisia voimia, että vain demoni pystyi nostamaan tämän miekan kevyesti. Kuka siihen sitten uskoi, kuka ei. Se tosin oli kyllä kovia kokenut ja olihan sinihiuksinen monasti meinannut ostaa paremman ja kevyemmän miekan.
Kolinaa ja kilinää ja pian aasapartio oli lähellä. Neljä miekkosta, neljä haarniskaa joten yksi jäisi ilman. Rakuna oli siirtynyt väijyksiin Ion ja muiden luokse ja odotti ja odotti, milloin partio olisi kohdalla.

"Luonnonoikkuhan meni ja leikkasi hiuksensa", Sid naljaili ja oli jo saada Ion kovan katseen osakseen, kun Kevin sitten yllättäen vaiensi kaverinsa. Kenties siis tuostakin nuorukaisesta oli joitain järjenhippusia löydettävissä. Puolivalkyyria jäi seisomaan pienen matkan päähän kujan suulta, tästä he voisivat helposti hyökätä tai paeta, aivan aasajoukon koosta riippuen. Mutta ainakaan ei kuulostanut siltä, että partio olisi kovinkaan suuri.

"Onko teillä joku suunnitelma?" Javen kysyi Iolta päästyään Kevinin ja Sidin kera kujalle.
"Mahdollisesti", neito tyytyi toteamaan, suoden vain pienen osan huomiostaan Javenille, täytyihän aasojen liikkeitä seurailla. Pian Rakuna kertoikin aasojen tulevan, nähtävästi joukkio oli sen kokoinen, että taisteluun kannatti ryhtyä, ainakin puolidemoni oli valmistautunut taisteluun.

Äkkiä Kevin ja Sid tuon perässä ryntäsivät kujalta aasojen eteen, liian aikaisin täydelliseen yllätykseen. Nyt tuo kaksikko jäi sen verran kauaksi aasoista, että nuo ehtivät saada pienen varoituksen, muuta ei tarvittukaan. Partion soturit vetäisivät omat aseensa esiin, Ion kiiruhtaessa puoliääneen kiroten Kevinin ja Sidin avuksi. Kärsimättömät typerykset! Olivat kai kuvittelleet olevansa suureksikin hyödyksi hyökätessään tuolla lailla.

Pienen hetkosen ajan Kevin ja Sid saivat taistella kumpikin kahta aasaa vastaan, sitten muutkin ehtivät mukaan aseiden kalisteluun. Io pysytteli hitusen kauempana, valmiina heittämään veitsensä heti tilaisuuden tullessa. Pitäisi kuitenkin olla tarkkana, ettei osuisi oman puolen taistelijoihin. Aasoista yksi erkani kuitenkin joukosta ja kävi puolivalkyyriaa vastaan.
"Voi mutta pikku neiti, kuka teidät on päästänyt tänne? Ettekö tiedä, että täällä on vaarallista?" miekkonen ivaili asettaan käytellessään. Lyhyestä mitasta päätellen tuo oli täysiverinen valkyyri, sen kyllä huomasikin. Sinisilmä sai tehdä tosissaan töitä vain väistelläkseen toisen miekkaa, saati sitten hyökätäkseen. Onneksi sentään vastapuoli ei ollut tainnut tottua tällaiseen vastustajaan, silloin neito olisi ollut todellisissa ongelmissa.

Muutkin aasat vaikuttivat selvästi taitavammilta kuin edellinen poppoo, tästä ei tulisi mitään helppoa suupalaa kuten edellisistä sotureista. Onneksi vaaniryhmällä sentään oli ylivoima, eivätkä hekään mitään keltanokkia olleet. Io ei ehtinyt katsella muita kuin vastustajaansa, mutta aänistä päätellen yksi aasoista kaatui maahan, toivon mukaan haarniska oli pysynyt kunnossa.

Kuin kaksinkamppailu ei tuntunut ratkeavan suuntaan taikka toiseen, joutui Io turvautumaan molempien veitsiensä heittämiseen. Tempussa oli kyllä riskinsä, hetken ajan hän olisi suojaton. Mutta neito epäili vahvasti, että pitkässä juoksussa vastapuoli olisi varmasti häntä taitavampi, oli siis pakko yrittää jotain odottamatonta. Toinen veitsi lensi kohden valkyyrin vatsaa ja odotetusti tämän miekka kääntyi sen torjumaan. Vain silmänräpäyksen myöhemmin liikkeelle lähti toinen veitsi, eikä miekka ehtinyt nousta torjumaan sen lentoa. Terä upposi suoraan kaulaan, katkaisten valtimon ja saaden soturin lyyhistymään maahan.

Mustahiuksinen ei kuitenkaan ehtinyt iloita voitostaan kun hän jo kuuli takaansa askelia. Ei ollut aikaa ottaa selvää tulijasta, vaan suorastaan vaistomaisesti hän kyykistyi alas miekkaa väistääkseen ja potkaisi matalalle laajassa kaaressa, kampatakseen lähestyjän tai edes horjuttaakseen tuon tasapainoa.


//EDIT: kaikkia ajatusvirheitä mie tuonne tungenkin, piti korjata xD//