"Tästä tulee hauskaa..."

//Aqwell, tänne päin. Muutkin saavat kyllä tulla. //

Ephany asteli kohti taistelu kenttää. Tuuli puhalsi hänen hiuksensa jatkuvasti naamalle, mutta sinnikkäästi tyttö yritti saada ne pysymään alhaalla. Kenttä oli melko märkä eilisestä sateesta johtuen, mutta silti siinä voisi hyvin harjoitella. Ephany asetti itsensä taisteluasentoon ja hengitti syvään, mutta rauhallisesti. Hän vetäisi miekkansa huotrastansa ja laittoi sen eteensä. Nopealla liikkeellä hän iski sen eritavalla alas ja nyt alhaalla oli viilto, hiekassa selvä syvennys. Ephany vilkuili ympärillensä etsien jotain mihin hän voisi miekkansa iskeä. Lopulta hän löysi suuren oksan, minkä myrsky oli iskenyt alas. Hän käveli risun luokse ja nosti sen pystyyn. Sen jälkeen hän tähtäsi tarkkaan iskunsa ja pian keppi kaatuikin maahan, keskeltä halkaistuna. Ephanyn suu kääntyi hymyyn ja hän nosti kepin palaiset ja heitti ne pois taistelukentältä.
Nyt Ephany kääntyi taas kohti keski kenttää ja katseli ympärillensä etsien uusi vastuksia. Kentällä harjoittelikin monta ihmistä, ja olihan siellä myös lapsia. Lapset leikkivät puisilla kepeillä. Ja nuo lapset näyttivät vaaneilta, heillä oli päällänsä vain rääsyt. Ephany istahti hiekkaan katsellen lasten touhuja. se oli huvittavan näköistä. He iskivät toisiaan kepeillä, ja ainakun joku sai iskun, tämä vain nauroi, he eivät selvästikkään taistelleet kunnolla.

Ephany päätti, että ei menisi lasten lähelle, ne saataisivat vaikka pelästyä. Eikä hän haluaisi pelästyttää lapsia. Katseltuaan hetken lapsien touhuja Ephany nousikin ylös. Hänen pitäisi nyt itsekkin harjoitella. Ephany laittoi miekkansa takaisin huotraan ja valmistautui hyppäämän voltin. Hänen lihaksensa jännittyivät ja hänen koko kehonsa odotti käskyä. lopulta ephany ponnisti ylös ja lensi komeassa kaaressa etuperinvoltin, jaloillensa. Hän katsahti ympärillensä ja huomasi, että lapset katselivat hänen touhujansa. Ephany punastui hieman ja hýmyili lapsille. Lapset hymyilivät suloisesti takaisin ja pian olivatkin jo Ephanyn luona. "Kuinka sinä teit tuon?" Yksi lapsista kysyi innoissansa. ephany hymyili ja vastasi heille. "Noo, minä olen harjoitellut kauan, koko ikäni. " Ephanyn suu kääntyi hymyyn ja yksi lapsista vastasi hänelle. "Opetatko meitäkin? " Ephany epäröi hieman, mutta kun näki lasten anovat katseet hän lupasi opettaa. "Kuka haluaisi oppia ensin? " Hän kysyi ja yksi lapsiat nosti kätensä, se kuka oli pyytänyt, että Ephany opettaisi heitä.

"Sinun täytyy ponnistaa." Hän sanoi lapselle ja oli valmiina nostamaan tätä. Ephany tarttui lasta kainaloista ja laski kolmeen. "Yksi, kasi, kolme." Ja lapsi hyppäsi. Ephany käänsi tätä hieman ja nosti korkeamalle, ja pian lapsi jo olikin hypännyt etuperinvoltin. "Mikä sinun nimesi on? " Ephany kysyi tältä tytöltä. Lapsen (Tytön) suu kääntyi ujoon hymyyn ja tämä vastasi. "Carmilia. " Ephany hymyili tytölle ja tämä hymyili takaisin. Carmilia halusi vielä kerran kokeilla volttia Ephanyn avulla ja niin ephany nosti tyttöä taas ja tämä hyppäsi voltin. "Hienoa, sinä opit nopeasti!" Hän sanoi ja katsahti muihin lapsiin. "Ovatko he ystäviäsi? " Ephany kysyi Carmilialta ja Carmilia katsahti Ephanyyn kummissaan. "No, osa on ystäviäni, ja osa sisariani. " Ephany vilkaisi joukkoon ja näkikin hieman Carmilian näköisen tytön, ja toisenkin.

Yhtäkkiä kentän laidalta kuului heleä naisen ääni."Carmilia! Kassu! "
Nainen huusi ja pian Carmilia kääntyikin naisen puoleen. "Äiti, katso saimme kaverin. " Nainen katsahti Ephanyyn pelokkaana." Oleko vahingoittanut lapsiani? " Ephany vilkaisi kummissaan naista ja vastasi. "En, opetin tytöllesi voltin. " nainen vilkaisi Ephanyä, nyt enemmänkin helpottuneena. Carmilia hymyili äidillensä. Pian nainen taas aloitti puheensa. " Noniin, mennään katsomaan onko roskiksissa yhtään ruokaa. " Tämä sanoi. Ephany vilkaisi naista kauhuissaan. Nämä joutuvat syödä roskiksista. Carmilia vilkaisi äitiään ja nyökkäsi hiljaisesti. Carmilia johdatti muut lapset pois kentältä. Nainen kääntyi vielä Ephanyn puoleen.
"Kiitos että suojelit lapsiani. " Ephany hymyili ja sanoi. "Se oli kunnia. " Ephany kaivoi taskustansa viisi kultakolikkoa ja antoi ne naiselle. "Tässä, ruoki lapsesi." Hän sanoi ja nainen kiitti nyökkäisyllä, onnellisella nyökkäisyllä. Pian nainen jo lähtikin lasten kanssa ja Ephany jäi yksin seisomaan kentälle. Yksin.

((Minä nyt sitten tulin))

Lapset juoksentelivat iloisina taistelu-kentällä. He taistelivat toisiaan vastaan puisilla kepeillä, tosin eivät kylläkään vaikuttaneet tosissaan sitä ottavan. Heitä oli lähes mahdotonta vangita paperille, koska he eivät pysyneet sekuntiakaan paikoillaan, mutta eräs tiesi mitä tehdä. Minda-Náhren oli aikansa seuraillut lasten touhuja kentän rajalta ja valinnut mieleensä kuvan, jonka aikoi piirtää paperille. Hän oli ottanut esille piirustus lehtiönsä, lyijykynänsä, jotka siihen aikaan olivat hyvin kalliita ja vain harvalla oli sellainen. Minda kuitenkin omisti niitä muutaman. Hän oli myös ottanut esille värilliset kynänsä, jotka myös maksoivat pienen omaisuuden ja olivat harvinaisia, sekä maalinsa ja pensselinsä. Hänellä oli myös oma puhdas vetensä mukana.
Minda aloitti työnsä luonnostelemalla kevyellä otteella tärkeimmät asiat. Hahmojen paikat, asennon pääpiirteet ja suhteet toisiinsa, sekä hieman taustaa. Sen jälkeen hän vahvisti rajoja ja piirsi yksityikohtia. Pian kuva alkoikin muistuttaa sitä, mitä sen pitikin. Hän laittoi lyijykynän sivuun ja otti värikynän käteensä. Hän väritti hennosti muutamia pikkukohtia ja vaihteli väriä usein. Lopulta hän pääsi itse maalaus vaiheeseen. Ensin pensseli kastettiin veteen ja sitten valittiin väri. Se oli usein sekoita, koska pelkät päävärit eivät yksin riittäneet. Ja toki sävyä oli kokeiltava suttupaperille.

Lähes heti sen jälkeen kun Minda oli maalaamisen lopettanut ja laittanut maalit pois, lapset kiinnittivät huomionsa jonnekin muualle kuin leikkiinsä. Myös Minda katsahti sinne ja näki naisen, joka teki taidokkaan voltin. Lapset kerääntyivät naisen ympärille ja pyysivät häntä opettamaan sen heille.
Minda oli heti valmiina piirtämään uuden, tällä kertaa musta-valkoisen, kuvan kun nainen suostui lasten pyyntöön. Ensimmäisellä yrityksellä hän piirsi nopeat siluetit ja alkoi jo piirtää yksityikohtia. Toisella kerralla hän pääsi jo varjostukseen ja sitten kuva olikin jo valmis."Yksinkertaista kun sen osaa" tyttö tokaisi hiljaa itselleen katsellessaan kuvaa.

Laittaessaan tavaroitaan takaisin laukkuunsa Minda kuuli jonkun huutavan joitakuita. Hän katsahti jälleen ylös ja näki naisen, ilmeisesti joidenkin lasten äidin, tulevan. Tyttö kuunteli kauempaa mitä he puhuivat, koska hänen korvansa olivat normaalia tarkemmat, ja itsekin hämmästyi kun nainan luuli toisen vahingoittaneen lapsiaan. No maailma oli ihmeellisiä ihmisiä täynnä. Minda myös kuuli kaiken muunkin. Voi heitä raukkoja, hän ajatteli, joutuvat syömään muiden jätteitä.
Minda katseli kun voltin tehnyt nainen antoi heille rahaa. Tyttö ei nähnyt kuinka paljon, mutta se oli silti jalosti tehty. Rikas jakaa köyhille omastaan. Se tarkoitti, että naisella oli hyvä sydän.

Kun nainen oli, lapsiensa kanssa, lähtenyt kentältä nainen jäi yksin. Mutta sitä hän ei kauaa olisi, sillä Minda tuli esille siltä syrjästä, missä oli ollut. Hän ei ollut varma, oliko nainen häntä aiemmin huomannut, mutta viis siitä. Hän käveli naista kohti hitaasti ja rauhallisesti tekemättä mitään äkillistä. Nainenhan oli jonkinmoinen soturi, tai ainakin niin Minda oletti, joten hän saattaisi reagoida äkkiliikkeisiin ei halutulla tavalla. "Oli varsin kilttiä antaa heille rahaa ruokaan" tyttö sanoi lapsenäänellään ja katsoi naista hymyillen. Nainen oli häntä reilusti pidempi, mutta sitähän lähes kaikki, paitsi lapset, olivat. Minda oli jo tottunut siihen.

Ephany huokaisi hiljaisesti. Toivon mukaan nainen käyttäisi rahat järkevästi ja Carmilia saisi ruokaa. Ja tietysti muidenkin lasten olisi saatava sitä. Ephanyllä kun sitä rahaa oli aikas paljon, niin miksei hän voisi jakaa niitä muille? Ihan hyvin hän voisi. Rahathan olivat hänen. Ephanyn katse vaelsi hieman ja hän huokaisi hiljaisesti. Olihan tämä päivä sujunut ihan hyvinkin. Carmiliakin oppi suunnilleen voltin ja hän ei ole joutunut taistelemaan kenenkään kanssa. Ephany suoristi selkänsä ja huokasi raskaasti. Nainen ja lapset olivat jo kadonneet portista ulos, he olivat vain pieni, iloinen piste taivaanrannassa. Ephany hymyili hiljaisesti ja heilauttu hiuksensa korvan taakse. Hän oli hyvin tyytyväinen tähän päivään. Yhtäkkiä Ephany kuuli liikettä takaansa. Hän jähmettyi huomaamattomasti ja näki sivusilmällänsä liikettä takanaan, tai enneminkin hän kuuli sen. "Oli varsin kilttiä antaa heille rahaa ruokaan" Tuo hänen takanansa oleva ihminen sanoi. Ephany käänähti nopeasti ja tutki naista katseellansa.

Nainen oli hyvin lyhyt, ehkä noin 140 senttiä, ja tämän luut ja muukin ruumiinrakenne näytti hyvin pieneltä ja sirolta. Tämän silmistä suorastaan hehkui sinistä väriä, mikä sai Ephanynkin räpyttämään ihmeissään silmiään. Tämän ilme oli kiltti, mutta kärsivällinen. Tällä oli yllänsä tunika, iso sininen tunika, mikä näytti enemminkin joltakin mekolta, se oli sen verran pitkä. Naisen iho loisti vaaleana, mikä sopi hyvin turkoosiin tunikaan. Tällä oli valkoiset kengät, aika hienotkin ja valkoiset housut. Nainen taitaa pitää valkoisesta. Olallansa tällä oli laukku, jossa oli selvästi sisällä jotain, mutta Ephany ei pystynyt erottamaan mitä. Eihän hän mikään tavaroiden lävitsenäkijä ole. Kokonaisuudeltaan nainen vaikuttikin mukavalta ja ystävälliseltä ihmiseltä. Ephany ei tarkkaan osannut arvioida tämän ikää, mutta veikkaisi, että nainen on noin 15 vuotias.

Ephany hymyili naiselle ja vastasikin pian tälle. "Kiitos. He jos jotkin tarvitsivat rahat. " Ephanyn äänestä kuuli sen, että tästä oli outoa puhua tuntemattomalle. Ja kun oli vielä sota. Ephanyn selkääpitkin kulkivat tietynlaiset kylmänväreet. Hän tarkkaili yhä naisen jokaista hengenvetoa, päästämättä tätä hetkeksikkään silmistänä. Kun eihän sitä koskaan tiedä keneen luottaa. Ephany hymyili. Hän jos joku tietäisi keneen luottaa. nainen otti aika rauhallisesti tämän. Hän oli pienempi kuin ephany, huomattavasti ja silti oleili aivan tyynesti Ephanyn lähellä. Outoa.

//Anteeksi lyhyys. //

((Eihän tuo vielä lyhyttä ole ^^ ))

Minda myös tutki katsellaan naista, joka vaikutti tekevän samaa hänelle. Tyttö tosin ei ollut niinkään hämmästynyt, vai miksi ikinään sitä tilaa kutsuttiin, mitä nainen vaikutti olevan. Ainakin nainen oli ihmeissään, sen näki. Minda kallisti päätään kysyvästi, mutta oli hiljaa.
Nainen oli Kaunis. Hänellä oli kauniit, pitkät hiukset, jotka liehuivat kivasti. Hänen asunsa oli hieman erikoinen, mutta varsin käytännöllisen oloinen. Ainakin suojasi ylävartaloon kohdistuvilta iskuilta. Jonku vastaan suojaavan aluspaidan aikoi Mindakin joskus hankkia. Naisella oli myös miekka. Aika iso sellainen tytön mielestä. Siihen mielipiteeseen tosin vaikutti moni asia. Ensinnäkin hän itse oli varsin lyhyt ja toiseksi hän oli tottunut käyttämään vain pieniä aseita, jotka oli helppo piilottaa. Naisella oli kauniit silmät ja kasvonpiirteet. Hän oli oletettavasti kahdenkymmenen ikävuoden rajamailla, kuitenkin alle sen. No ulkopuolisesti nainen vaikutti kivalta, mutta ei sitä koskaan tiedä, minkälainen voima oli piilotettuna noiden kauniiden kasvojen taakse.

Kun nainen puhui Minda kuuli heti, ettei hän pahemmin tuntemattomille jutellut. Hänelle itselleen se oli arkipäiväistä, kiitos hänen ammattinsa. Silloin oli hyvin tärkeää tulla toimee erilaisten ihmisten kanssa, olivat he minkä luonteisia tahansa.
Nainan tuntui edelleen katsovan häntä kummissaan ja jollain tavalla vahtivan hänen liikkeitään. Oliko hänessä jotain epäilyttävää? Vai häiritsikö naista vain hänen rohkeutensa sodan ollessa käynnissä? Minda kallisti jälleen päätään kysyvästi ja kysyi: "Onko minussa jotain erikoista, kun katsot minua noin tarkkaan?" tytön ääni oli kysyvä ja lapsenomainen. Kuulosti hyvin paljon siltä, kun pikkulapsi olisi puhunut. Syytä ei ollut koskaan selvinnyt, miksi hän näytti ja kuulosti siltä, mutta ajallaan siihenkin oli tottunut. Tosin se hämäsi tuntemattomia luulemaan häntä nuoremmaksi kuin oli. Mutta siitä oli aina yhtä hauskaa huomauttaa tai kertoa, miten kukin asian halusi.

"Oletko soturi?" Minda kysyi jälleen lapsenäänellään ja katsoi hymyillen naista. Hän oli sivusilmällä huomannut hänen harjoituksensa ennen lapsien kerääntymistä hänen ympärilleen. Ja asukin kertoi paljon. Puolustuksen kannalta ammatti kiinnosti, mutta muuten liian raju ja ilkeä mielinen ammatti tytön mielestä. Siinä kuoli ja vahingoittui liikaa väkeä ja se jos jokin oli kamalaa katsottavaa. Eikä se sopinut lasten silmille. Minda-Náhren oli usein kuullut sodista ja lukenut niiden kauheuksista, joten oli hyvä, ettei hän virallisesti ollut osallisena siinä. Hän oli liian kiltti tappamaan tai edes vahingoittamaan pelkästään jonkun hullun mielijohteesta haluta toinen alaisekseen tai vallata lisää alueita. Eikä hän myöskään halunnut lisää ylimääräisiä erikoisuuksia siitä, kun hän oli liikaa eläin hahmossaan. Korvat olivat ihan riittävästi nyt toistaiseksi.

Ephany katseli yhä naista, ehkä vähän kummissansa, mutta kiinnostuneena. Tämä vaikutti hyvin vahvasti lapselta, mutta oli aika varmasti aikuinen. Tämän äänensävy, niin lapsenomainen. Nainen oli hyvin rohkea, ja se sai Ephanyn tuijottamaan tätä yhä enemmän. Ja vaikutti vielä siltä, että naisella ei ollut aseita. Ephanyä ihmetytti yli kaiken se, että miten tuo uskaltaa tulla juttelemaan hänelle, ilman aseita. olihan hän sentään soturitar, eikä mikään pelkkä soturitar. Hän osasi muitakin temppuja. Mutta nyt Ephany oli kuitenkin vain ja ainoastaan hölmistynyt. Hän ravisteli päätänsä ja hymyili hieman epävarmasti. Mitäköhän tästäkin seuraa? Sitä hän ei tiennyt, mutta toivoi ettei mitään pahaa. Nainenkin katseli Ephanyä ehkä hieman arvioivasti, taikka tarkastellen. Jotain siltä rajamailta. Sen enempää ei Ephany osannut oikein sanoa. Pian nainen kallisti päätänsä ehkä hieman kummissansa, ehkä tämä epäilikin jotain, mutta mitä? "Onko minussa jotain erikoista, kun katsot minua noin tarkkaan?" Nainen kysyi heleällä ja lapsellisella äänellä. Ephany sipaisi hiuksensa korvien taakse, mutta ei tehnyt elettäkään vastatakseen, ainakaan vielä. Ehkä nainen olikin vain lapsi, taikka sitten tämä hämäsi Ephanyä. Jos hämäsi, niin siinä oli jo ainakin onnistunut aika hyvin. Ephany oli hyvin, hyvin kummissansa.

"Oletko soturi?" Nainen kysyi jälleen. Ephany kavahti hieman kauemmakis, kuullessaan taas tuon lapsellisen, mutta päättäväisen äänen. Jokin siinä häntä kiinosti, mutta jokin ehkä hieman epäilytti. Ei häntä koskaan ennen ole näin paljon epäilyttänyt, ei ainakaan lähiaikoina. Ephany käänsi kummissansa päätänsä, mutta säilytti silti malttinsa ja kärsivällisyytensä. Tässä neitokaisessa oli jotain kaunista ja omaperäistä. Ephany arvosti naista jotenkin. Jotenkin omalla tavallansa. Ephany hymyili ja puhui, oli hänen vuoronsa vastata. Niin se oli.
" Sinussako jotakin erikoista? Ei, olen vain ehkä hieman hämmentynyt. Ei muuta." Ephany sanoi ja hymyili hiukan. " Kyllä, olen soturi. " Hän jatkoi hiljaisella, mutta päättäväisemmällä äänellä. Tuuli puhalsi molempia naisia kohti. Taistelukenttä oli tyhjentynyt. Kukaan ei enään harjoitellut siellä. Keskellä taistelu-kenttää olivat vain he.
Ephany ja neiti salaperäinen.
Ephanyn epävarma olemus oli varmasti huomattu. Toinen nainen oli saanut siitä vain itsellensä rohkeutta. Ephanyn tarvitsisi ryhdistäytyä. Olihan hän soturi. Ephany huokaisi syvään ja hengitti rauhallisemmin. Kaikki oli kyllä hyvin, kun hän vain uskoisi niin. Tuuli puhalsi jälleen hänen hiuksensa naaman eteen ja Ephany sipaisi ne taakse. Jokin ponnari olisi hyvin, hyvin kätevä.

//Tämä nyt oli lyhyt. En osaa vuorokeskusteluissa tehdä kovinkaan pitkiä >.< //

((puolet tuosta niin pääset lyhyeen x) ))

Nainen ei vastannut heti hänen kysymyksiinsä, mutta kun hän lopulta vastasi Minda naurahti hieman. "Sinä vain näytät siltä kuin sinulla olisi paljon kysyttävää, mutta et uskalla kysyä" hän sanoi heleällä äänellään. "Voit kysyä mitä haluat. Erilaisten ihmisten kanssa keskusteleminen on osa ammattiani." Tottahan se oli. Taiteilijan piti sopia asiakkaan kanssa monista asioista, kuten hinnasta, ja katusoittajan kanssa moni tuli juttelemaan asioista. Tyttökin vastasi mihin vastasi ja jätti vastaamatta mihin ei halunnut vastata. Suurimmaksi osaksi hän kuitenkin vastaili kohteliaasti. Minda-Náhren myös kehui usein muiden katutaiteilijoiden ja -muusikoiden teoksia. Vaikka hän ei aina pitänytkään muiden töistä, hän ainakin kannusti jatkamaan ja antoi parannusehdotuksia. Moni oli hänen neuvojensa jälkeen ottanut opikseen ja parantunut ihan silmissä, ja siitäkös tyttö oli ollut ylpeä. Muiden kehittymistä oli hänen mielestä mukava katsella tai kuunnella, vähän riippui alasta.

Tuuli tarttui jälleen Mindan hiuksiin. Lyhyet hiukset eivät niinkään olleet tiellä tai häirinneet erityisen paljoa. Tuulikin vaikutti lempeältä ja oli varsin lämmin. Heidän ympärillään vallitsi lähes täydellinen hiljaisuus, koska harjoittelijoita ei ollut, mutta se sinänsä helpotti keskustelua, koska ääni saattoi häiritä joitakin. Ja jotkut asiat olivat parempi jättää vain kahdenkeskeisiksi. Niitä tosin tuskin vielä näin alkuvaiheilla tulisi.
Taistelukenttä itsessään oli Mindan mielestä kaunis, vaikkei hän itse taistelemisesta pahemmin välittänyt. Taiteilijan silmissä näytti moni asia muutenkin kauniimmalta kuin tavallisen olennon, se nyt oli selvä asia. Tyttökään ei ollut poikkeus. Tosin hänellä oli hieman laajempi ’kauneus katse’ kuin monilla taiteilijoilla, mutta se oli yksilöllistä. Kaikki vähän riippui siitä, miten asian halusi nähdä ja mihin tarkoitukseen se oli tarkoitettu.

Tuo toinen, tuntematon nainen kehtasi nauraa hänelle. Nauru ikäänkuin pulppusi tämän suusta, mutta onneksi se oli vain pienen pientä naurua. "Sinä vain näytät siltä kuin sinulla olisi paljon kysyttävää, mutta et uskalla kysyä" nainen sanoi heleällä, mutta kärsiväisellä äänellä. Tällä naisella ei nähtävästi ollut kiire minnekkään, eikä tämä aikonut päästää Ephanyä niin hélpolla. Ephanyn suu käväisi viiruna, mutta palautui pian normaaliksi. Ephany ei ollut tottunut näin rohkeisiin, ja ehkä lempeisiin ihmisiin. Tämä saattoi olla hänelle aivan uudenlainen tunne. Ephany silmäili naista yhä, mutta ei niin tarkasti. Hänen katseensa oli enneminkin välinpitämätön. Se odotti tilaisuutta. Ephany sipaisi hiuksensa pois silmiltä, ja kirosi tätä inhottavaa keliä. Tuuli puhalsi ja puhkui minkä kerkesi. Tuuli oli ehkä hieman lämpimämpi, sillä se oli muuttunut Pohjois-tuulesta Etelä-tuuleen, ja Etelässä oli lämpimämpää. Nyt he saisivatkin naisen kanssa nauttia tästä lämpimästä tuulenvireestä kasvoillansa, mutta ei sitäkään enään kauan kestänyt. Ephany yskäisi hiljaa. Hänkin oli kai saamassa tämän yleisempääkin yleisemmän syksy nuhan. Ephanyn hiukset leijuivat hieman tuulessa, mutta se ei enään naista näyttänyt häiritsevän. Ephany olikin vaipunut hetkeksi omiin mietteisiinsä, mutta pian hänenkin pienenpieni hetkensä särjettiin.

Joukko huutavia miehiä alkoi lipua kentälle, juosten Ephanyä ja naista kohti. He olisivat liemessä. Ephany vilkaisi tuota toista naista ja sanoi:
"Juokse turvaan, nopeasti!"
Tämän sanottuaan hän ei jäänyt odottamaan naisen vastausta vaan hään vilkaisi miehiä. Ne juoksivat häntä ja toista naista kohti. Ephany puristi huulensa yhteen ja tarttui miekkaansa. Hän olisi valmis. Yksi miehistä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Ephany taisteli miehen kanssa hetken, mutta mies olikin yllättävän helppo voittaa. Jos on humalassa, niin ei oikein taistelu kulje. Ephany kaatoi miehen ja hyppäsi takaperinvoltilla toisen miehen taakse kaataen tämän maahan. Mies vaipui maahan ähkien. Ephany tirskahti, mutta kävi kuitenkin seuraavan kimppuun. Tätä samaa jatkui kunnes noin 10 miestä makasi maassa, joko pyörtyneenä taikka kuolleensa. Loput miehistä pakenivat paikalta ja Ephany pyöräytti miekkaansa laittaen sen takaisin huortaan. Taas hoideltu osa päivän töistä. Tämän jälkeen Ephany pälyili ympärilleen etsien sitä naista, kenen kanssa oli jutellut.

//Niin, kai : D //

Minda-Náhren ei liikkunut, kun huutavat miehet juoksivat häntä päin ja nainen käski häntä pakenemaan. Hänellä ei ollut mitään syytä lähteä minnekään, vaikka tilanne vaikuttikin uhkaavalta. Tyttö oli rauhallinen ja odotti. Naisen kimppuun hyökättiin ensimmäisenä ja Minda pääsi näkemään osan naisen taistelutyylistä. Hän piti hyvin miehet poissa Mindan luota. Kuitenkin muutama pääsi hänen ohitseen ja alkoi lähestyä tyttöä uhkaavasti. Minda odotti rauhallisena ja katseli ympärilleen kerääntyneitä miehiä liikahtamatta, joitakin suoraan silmiin. Osa hätkähti hänen rohkeuttaan ja perääntyi muutaman askeleen, mutta yksi heistä hyökkäsi. Nopealla liikkeellä tyttö vetäisi hihoistaan tikarinsa, torjui toisen iskun ja iski itse toista vapaalla kädellään kurkkuun. Aika vaikutti hidastuvan kun Minda palasi takaisin maahan ja mies kaatui rähmälleen kuolleena. Muut lähellä olleet perääntyivät kauhuissaan. He eivät edes olleet tajunneet mitä tapahtui, ennen kuin se oli tapahtunut. Miehet lähtivät peloissaan juoksemaan takaisin sinne, mistä olivat tulleetkin. Minda taas laittoi nopealla liikkeellä tikarinsa takaisin peittoon ja mutisi rukouksen suojelemaan miehen matkaa tuonpuoleiseen. Tyttö teki niin aina, kun joutui tappamaan jonkun. Hän ei halunnut kenenkään joutuvan kadoksiin matkalla.

Minda nosti katseensa jälleen hieman ylöspäin takaisin naiseen. Hän hymyili jälleen lempeästi ja sanoi: "Olet taitava miekkailija." hänen äänensä oli edelleen samanlainen rauhallinen ja lapsenomainen. Rauha oli palannut jälleen heidän ympärilleen, vaikkakin sieltä täältä kuului raskasta hengitystä niistä, jotka olivat vielä jääneet henkiin. Minda ei ollut varma, oliko nainen nähnyt hänen tikarinsa, vai oliko hän katsonut koko ajan muualle. Oletettavasti tyttö joutuisi selittämään, miten hän oli onnistunut sen yhden tappamaan, jos niin olisi käynyt, mutta hän oli varautunut. Tuskin nainen muutenkaan hänen kimppuunsa hyökkäisi heti sen jälkeen, kun oli saanut selville hänen aseensa, koska hän vaikutti varsin kiltiltä näin muuten. Tosin ei sitä koskaan tiennyt. "Oliko sinulla muuten jotain sanottavaa? Et oikein ehtinyt sanoa mitään ennen kuin nämä miehen hyökkäsivät" tyttö sanoi lempeästi. Nainen vaikutti välillä siltä, ettei hän oikein tiennyt mitä sanoa, tai ei uskaltanut puhua kun epäili jotain. Oliko tytön käytöksessä kenties jotain epäilyttävää vai eikö nainen vain ollut tottunut lempeisiin olentoihin?

Miehet olivat lähteneet, jäljelle jäivät vain ne, jotka makasivat maassa ähkien ja puhkien. Osa miehistäkin kyllä keräisi pian loputkin voimansa ja ottaisi jalat alleen, toivottavasti. Ephany katseli ympärilleen, kunnes jo näkikin naisen. Toinen osa hänessä käski häntä ottamaan jalat alleen ja häipymään koko paikasta vielä lun voisi, mutta toinen oli eri mieltä. Hänen pitäisi palata naisen luokse ja kysyä onko tämä kunnossa. Päältäpäin tämä näytti aivan tavalliselta. Rauhalliselta, juuri siltä mitä oli ennenkin. Ephany huokaisi ja pyöräytti päätään. Oli mikä tilanne oli, tuo nainen osasi pysyä kärsivällisenä. Taitoahan sekin. Ephany katseli vielä ympärillen varmistaen, että kaikki on kunossa ja sitten hän asteli pitkillä harppauksilla tuon naisen luokse. Nainen vain seisoi rauhallisesti. Ephany huokaisi ja pudisteli päätään. Uskomatonta. Nainen kehui Ephanyn taistelu taitoja, ja katseli tätä. Ephany kiitti naista lyhyellä nyökkäyksellä ja katseli tätä. Olikohan nainen saanut vammoja? Ephany katseli naiista, mutta tämä näytti olevan koskematon. Uskomatonta! Naisella ei edes tainnut olla aseita, ja silti miehiä makasi kuolleena maassa. Ephanyn ilme kääntyi ihmeelliseen mytryyn, kun hän mietti sitä, että miten nainen oli tuon tehnyt. Ei naarmuakaan, eikä myöskään asetta. Ephany huokaisi ja vetäisi ilmaa syvälle keuhkoihinsa. Hän hymyili naiselle ja kuunteli yhä tätä.

"Oliko sinulla muuten jotain sanottavaa? Et oikein ehtinyt sanoa mitään ennen kuin nämä miehen hyökkäsivät"
Nainen sanoi. Tämä menee jo yli. Äsken tänne ilmestyi porukka hulluja miehiä, ja nyt tuo nainen oli taas tyyni kuin, tyyni kuin.. Ephany huokaisi ja laittoi hiukset silmiensä päältä pois. Nyt olisi ihmeteltävää kerrakseen, todellakin. Hän katseli naista silmiin ja käänsi päätänsä vasemmalle. Eiköhän hän ollut nähnyt tarpeeksi yhdelle päivälle, vai oliko. ”Minullako jotain kysyttävää? Ei, ei mitään. ” Hän sanoi, sillä omalla tyylillänsä katsoen naista. ”Tai, oikeastaan, mikä on nimesi? ” Hän jatkoi pian. Sen hän haluaisi tietää. Toivottavasti vain nainen suostuu kertomaan, toivottavasti. Ephany yskäisi ja katseli taivaalle. ikään kuin nainen epäilisi jotain, tai Ephany kylläkin oli se, kuka epäilee. Ephany yskäisi ja hymyili. Eihän hänellä mitään.

Nainen tuli Mindan luokse ja vaikutti jälleen olevan kummissaan. Se tosin ei ollut ihmekään. Moni oli epäillyt hänen tyyneyttään ja pelännyt sen takana olevan jotain vaarallista, mutta pian he kuitenkin olivat joutuneet toteamaan sen vain olevan harhaa. Tyttö oli aina hyvin tyyni, se oli osa hänen luonnettaan.
Nainen vastasi jälleen, ettei hänellä ollut mitään kysyttävää, vaikka sen näki ihan selvästi, että oli. Kuitenkin hän pian rohkeni kysyä tytön nimeä. "Olen Minda-Náhren Nadie La Néshera Dinre-Direnantytär" hän sanoi hieman juhlallisella sävyllä syvään kumartaen. Moni oli nauranut hänen äänelleen tytön esittäytyessä, koska se oli liian lapsenomainen tuollaisiin tarkoituksiin, mutta mielipiteensä kullakin. "Voit kutsua millä nimellä tahdot. Sillä ei ole niinkään väliä" Minda lisäsi hymyillen. Hänellä oli monta kutsumanimeä. Hänen sukunsa kun tuppasi kutsumaan lapsia kuka milläkin nimellä. Oli Mindaa ja Minda-Náhrenia, sekä Náshrua ja Náshua. Kaikki kutsuivat omalla erilaisella nimellä, joten kutsujasta ei koskaan voinut olla erehtymättä, jos vain muisti kuka kutsui milläkin nimellä. Yleensä äiti kutsui lasta sen etunimellä, eli tässä tapauksessa Minda-Náhren, ja muut sitten keksivät omat lempinimet. "Millä nimellä sinua voi kutsua?" hän vielä kysyi.

Minda katseli jälleen naista. "Sinä ihmettelet, eikö minulla ole aseita eikö vain?" hän kysyi hymyillen. "Sen näkee käyttäytymisestäsi ja silmistäsi" hän lisäsi. Tyttö katsoi naista nyt hieman salaperäisemmin, minkä nyt lapsenpiirteiltään sai aikaan. Hän arveli, että oli paljon kysymyksiä, mitkä vaivasivat naisen mieltä. Kysymyksiä, jotka liittyivät häneen. Ei nainen muuten tuolla tavalla käyttäytyisi. Moni oli käyttäytynyt samalla tavalla hänet nähdessään. Epäilevä katse ja välttelevät sanat. Kaikki olivat tuttua tytölle, joka vaikutti muiden silmissä arvoitukselliselta. Paljon tietävältä, kohteliaalta ja tyyneltä lapselta. Siinä moni asia oli ristiriidassa keskenään. Ja kuitenkin kaikki oli vain oikean kysymyksen päässä selvittämisestä.

"Olen Minda-Náhren Nadie La Néshera Dinre-Direnantytär"
Nainen sanoi, ehkä hieman ylpeästi, mutta juhlavaan sävyyn. Ephany kuunteli nimen tarkkaan ja toisti sitä päässään, ikäänkuin yrittäisi muistaa sen jostakin. Minda-Náhren Nadie La Néshera Dinre-Direnantytär... Minda-Náhren Nadie La Néshera Dinre-Direnantytär.. Ephany ajatteli. Siitä huolimatta, että hän mietti nimeä kauan, ei hän saanut päähänsä, oliko hän muistanut sen joskus. Taikka kuullut. Ephany ravisteli päätänsä ja vilkaisi Mindaa. Tämä oli aivan tavallisesti, eli tyynesti ja lempeästi. Ei minkäänäköistä reaktiota. "Voit kutsua millä nimellä tahdot. Sillä ei ole niinkään väliä" Minda jatkoi pian. Ephany nyökkäsi naiselle. Hän aikoisi kaiketi kutsua naista Mindaksi, se olisi helpoin nimi, ainakin hänelle. "Millä nimellä sinua voi kutsua?" Minda kysyi häneltä. Ephany ei vielä vastannut mitään, hänen ei tarvitsisi. Mindan katseli Ephanyaä ja Ephany katsoi naista kummissaan. Mitäköhän nainen katseli, olikohan tämä huomannut Ephanyn epävarmuuden. Ephany oli varma, että se loistaisi hänestä.

"Sinä ihmettelet, eikö minulla ole aseita eikö vain? Sen näkee käyttäytymisestäsi ja silmistäsi"
Nainen sanoi hänelle salaperäisesti hymyillen. Ephany nielaisi ja vastasi tälle.
" Olen Ephany-Cassie Sanda Moníka-Jéannentytär."
Ephany sanoi ja vilkaisi naista.
" Kyllä, ihmettelin miten pärjäsit ilman minkäänäköistä asetta, sen myönnän."
Hän sanoi ja vilkaisi naista.

//ANTEEKSI LYHYT!!//

Olen Ephany-Cassie Sanda Moníka-Jéannentytär Minda kuuli toisen sanovan nimekseen. "Sinulla on kaunis nimi" hän sanoi kohteliaasti. Aina hän ei niin sanonut, mutta ei tämäkään mikään poikkeus ollut. Tyttöhän kehui lähes kaikkia, milloin mistäkin. Aina siihen ei ollut syytä, mutta hän siitä vähät välitti.
Kohta Ephany vastasi hänen toiseenkin kysymykseen. "Moni on sitä ihmetellyt" Minda aloitti: "Minulla katsos ei ole näkyviä aseita, mutta piilotettuja kyllä löytyy." Tyttö ei voinut olla varma, vakuuttiko hänen lapsenäänensä, vai epäilikö hän silti jotain kepulikonstia. Tosin olihan Mindalla muitakin keinoja puolustautua kuin piilotetut teräaseet. Olihan hänellä susi-muotonsa. Tyttö tosin käytti sitä vain harvoin, koska ei pitänyt sivuvaikutuksista, joita ilmaantui aina välillä. Tosin oli niitä muillakin, joten niitä ei tarvinnut hävetä. "Minulla on kaksi tikaria ja Sai set -miekat piilotettuna paikkaan, jota en paljasta" Minda sanoi.

Minda katsoi jälleen naista. "Kuinka vanha olet?" hän kysyi yllättäen. Sillä tiedolla ei sinänsä ollut merkitystä, mutta tyttöä häiritsi hieman, kun ei osannut edes sanoa tarkkaa arviota. Mindalle kun toisten iän arvioiminen oli vaikeampaa, koska itseensä hän ei voinut verrata. Hän kun ei edelleenkään näyttänyt ikäiseltään. Tosin olisi kyllä voinut olettaa hänen olevan suunnilleen hänen ikäisensä, koska Minda sisko nyt kuitenkin oli kehittynyt normaalisti ja häneen tyttö pystyi suunnilleen vertaamaan, minkä nyt muistikaan.
Minda oli ollut perheen keskimmäinen lapsi ja oli piirtänyt usein kuvia vanhemmasta siskostaan, mutta jättänyt suurimmat osat niistä kuvista kotiin siskonsa iloksi. Hänellä oli kuitenkin yksi kuva perheestään mukana, jonka hän oli muistoksi piirtänyt. Se oli hieman kärsinyt matkan aikana, mutta edelleen kohtalaisen hyväkuntoinen. Siitä erotti selvästi lähes kaikki yksityiskohdat. Minda kylläkin oli harkinnut kuvan uudelleen piirtämistä, mutta se oli uusien kohteiden mukana lykkääntynyt aika lailla.

"Sinulla on kaunis nimi"
Nainen kommentoi kohteliaasti hänelle. Mindaa oli selvästikkin opetettu olemaan aina kohtelias, ja kertomaan toisesta vain hyviä puolia. Ephany kohotti kulmiaan ja vilkaisi tätä kummastuneena. " Kiitos, kukaan ei ole usein kehunut nimeäni. " Hänen lopulta onnistui änkyttämään naiselle. Se oli totta, ei kukaan ollut sitä useinkaan kehunmut. Jotkut väänsivät siitä vain Ephalyn, taikka Eprenin. Tai olihan niitä muitakin yhtä typeriä nimiä. Itse Ephany piti nimestä, miten nyt sitten voikaan pitää. nainen huokaisi ja kääntyi taas Mindaa kohti. "Moni on sitä ihmetellyt" Minda vastasi Ephanyn toiseen kysymykseen miekoista. Naisen äänessä oli salaperäisyyttä, ja ehkäpä sitä, että tämä ei aikonut kertoa paljonkaan enempää. "Minulla katsos ei ole näkyviä aseita, mutta piilotettuja kyllä löytyy." Minda jatkoi yhä samalla äänensävyllä. Ephany katseli naisen vaatteita, ja mietti sitä, että tunikaan voisi hyvin piilottaa aseita. "Minulla on kaksi tikaria ja Sai set -miekat piilotettuna paikkaan, jota en paljasta" Minda vielä sanoi, ja silloin Ephany saattoi olla lähes varma, että ne ovat vaatteiden sisällä. Ei tuolla naisella olisi oikein muutakaan paikkaa pitää kahta tikaria ja Sai set miekkoja. Ephany hymyili salaperäisesti, yrittäen katseellansa vakuttaa, ettei älynnyt mitään. Vaikka oikeastihan juttu oli aivan selvä Ephanylle. Ephanyt tyytyi taas vain tähän, vanhaan tapaansa.

"Kuinka vanha olet?"
Nainen kysyi häneltä. Ephany mietti hetken sitä miksi hän oli tuon kysynyt, mutta jo melkein pystyi päättelemään vastauksen. ehkä siksi, että olihan Ephany pitkä, mutta silti tämä saattoi muistuttaa nuorta. ja muistuttihan hän myös joidenkin mielestä vanhempaa kuin on. Ephany mietti hetken vastausta, ja sitää viitsisikö hän kenties kertoa tuolle totuuden. Ephany huokaisi, mutta päätti kuitenkin kertoa sen, miten asia on. " olen 17 vuotias, vaikka näytän monen mielestä paljon vanhemmalta. " Hän sanoi ja hymyili hiukan. " Rohkenenko kysyä nyt sinun ikääsi? " Hän jatkoi hymyillen yhä. Ephany epäili, että nainen saattaisi olla yhä lapsi, mutta tuon eleet, ja se miten Minda huomasi ja pystyi tulkitsemaan häntä niin hyvin, ihmetytti Ephanyä. Ephanyn mielestä häntä saattoi olla vähän vaikeaakin ymmärtää, mutta Minda osasi sen lähes täydellisesti. Ephany huokaisi jälleen ja käänsi katseensa tuohon salaperäiseen naiseen.

olen 17 vuotias, vaikka näytän monen mielestä paljon vanhemmalta Ephany vastasi hänen kysymykseensä. Mindan arvaus oli mennyt hieman pieleen, mutta lähellä oli. Tyttö oli jo aikeissa kommentoida, mutta nainen ehätti kysymyksellään hänen edelleen. Minda naurahti hieman jokseenkin huvittuneena. ”Olisin luullut sinua vuotta tai kahta vanhemmaksi” hän aloitti: ”Itse olen kahdeksantoista ja sinusta tulee hieman mieleen vanhempi siskoni. Hän kehittyi normaalisti toisin kuin minä.” Niin Mindallahan oli ollut jotain erikoista jo hänen syntyessään ja lopputuloksena hän sitten oli ainaisesti jäänyt pikkulapseksi. Paitsi mieleltään. Häntä ei edes meinattu päästää lähtemään, koska kukaan ei uskonut hänen pärjäävän ulkomaailmassa. Lopulta hän kuitenkin onnistui vakuuttamaan, että hän pärjää mainiosti itsekin.

Minda oli edelleenkin pannut merkille, että nainen epäili häntä yhä. Hän voisi yrittää etsiä kierrellen sellaisia kysymyksiä, jotka naista kiinnostivat. Eihän ollut soveliasta, että häntä epäiltäisiin koko ajan. Mutta ongelmana olikin se, mistä aloittaa? Kysymyksiä oli paljon, mutta ei voinut sanoa, mitä toinen halusi tietää. Oli ehkä kaikkein paras aloittaa jostain, mikä oli herättänyt epäilyjä heidän keskustelujensa aikana.
Minda mietti hetken. Ainakin hänen äkillinen ilmestymisensä ja ulkonäkönsä olivat tuntuneet herättävän melkoista ihmetystä, mutta toisaalta hänen edellinen vastauksensa kertoi jo pääpiirteet siitä. Aseetkin olivat selvinneet siinä samassa. Hänen rohkeutensa taas selittyi piiloaseilla ainakin osittain. Lempeys taas oli luonteenpiirre, jotka kaikilla olivat hieman erilaiset. Olikohan vielä jotain?

"Olisin luullut sinua vuotta tai kahta vanhemmaksi. Itse olen kahdeksantoista ja sinusta tulee hieman mieleen vanhempi siskoni. Hän kehittyi normaalisti toisin kuin minä.” Tuo nainen sanoi päättäen lauseen hieman surullisesti. Ephany kyllä ymmärsi. Ei lyhyillä *Krohöm* ole niin helppoa.
Ephany yskäisi hieman hymyillen kuitenkin koko ajan samalla. Ephany itse oli hyvin pitkä, ja kehittynyt, ehkä hieman liikaakin, mutta tämä saisi kelvata kun ei muutenkaan saanut valita miten kasvaa. Ephany ei kuitenkaan osannut harmitellakkaan Mindan tilannetta. Sen verran vieras tuo nainen kuitenkin hänelle vielä oli. Ephany vaipui pian mietteisiinsä kaikkien tapaamiensa ihmisten pituudista. Pian hän havahtui kuitenkin hyvin nolona. Miksi aina hän nolaa itsensä?? Ephany vaihtoi vaivaantuneena painoa jalalta toiselle. Hän ei keksinyt paljonkaan mitään sanottavaa. Lopulta tyttö päätyi siihen, että hän olisi vain hiljaisesti. Ephany huokaisi ja katseli taivaalle. Linnut lensivät siellä täällä. Tuuli puhalsi naisia kohti luoden tunnelmasta vielä synkemmän. Molemmat olivat hiljaa... Ephany huokaisii. Pitäisikö hänen ehkäpä lähteä, ja jättää tuo nainen rauhaan?

Ephany huokaisi ja potkaisi ärtyneenä kiveä. " No, Minda näyttää siltä, että meillä ei ole enään asiaa toisillemme. " Hän sanoi ja hymyili. " Jos saallit, niin lähden nyt. Oli mukavaa tavata sinut. Ja minä tarkoitan sitä. Olit erilainen. Mukavampi ja herätiti pelkoa minussa. Tuolla asenteella kyllä pärjäät. " Hän sanoi ja iski silmää viekkaasti. Tuo nainen pääsisi vielä pitkälle. Ephany kumarsi syvään ja astui askeleen taaksepäin. Hän kääntyi, ja astli kohti kentän reunaa. reunalla hän vielä kääntyi katsomaan Mindaa, heiluttaen tälle. Ephany kuiskasi yhden sanan tuuleen.

Hyvästi..

//Kiitoksia pelistä <33 //

No, Minda näyttää siltä, että meillä ei ole enää asiaa toisillemme Ephany sanoi Mindalle kiinnittäen jälleen hänen huomionsa. Tokihan heillä olisi vaikka mitä puhuttavaa, jos sitä halusi. Sen tyttö tiesi. Hänelle aiheen keksiminen ei olisi niin ongelmallista, mutta Minda pysyi kuitenkin vaiti.
Jos sallit, niin lähden nyt. Oli mukavaa tavata sinut. Ja minä tarkoitan sitä. Olit erilainen. Mukavampi ja herätit pelkoa minussa. Tuolla asenteella kyllä pärjäät, nainen vielä jatkoi. Nämä olivat ehkä kaikkein kauneimmat ja kohteliaimmat sanat, jotka hän oli ikinään kuullut. "Oli kunnia minulle tavata sinunlaisesi ylväs nainen. Myös sinä tulet pärjäämään pitkälle" hän sanoi hiljaisella äänellä. Hyvästit saivat tytön aina surulliseksi, olipa kyseessä perheenjäsenestä tai lähes ventovieras, ystävällinen henkilö.

Ephany kumarsi hänelle ja Minda teki samoin ja hymyili. Kun nainen kääntyi ja lähti kävelemään kohti kentän reunaa tytön poskea pitkin valui kyynel. Hän oli alusta alkaen tiennyt, että kun on aika sanoa hyvästit ja lähteä, hän itkisi. Ja niin hän tekikin. Minda katseli Ephanyn menoa hymyillen kyyneleet valuen pitkin hänen poskiaan. Tyttö ei vaivautunut pyyhkimään niitä pois, koska hän tiesi, ettei se kannattanut.
Kentän reunalla nainen kääntyi vielä ympäri ja vilkutti hänelle. Minda teki samoin. Hän myös kuuli heikosti Ephanyn ilmaan kuiskaaman sanan tarkoilla sudenkorvillaan.

Nämä eivät ole vielä hyvästit Ephany-Cassie Sanda Moníka-Jéannentytär, sillä tiedän, että meidän polkumme kohtaavat vielä. Mutta siihen asti näkemiin

Minda kuiskasi tuuleen. Koska nainen oli oletettavasti ihminen, hän ei luultavimmin kuullut tytön sanoja. Minda kuitenkin uskoi, että hänkin sisimmässään tiesi ne.

Tyttö oli nyt yksin taistelukentällä. Tuuli leyhytteli hänen hiuksiaan ja kuivasi hänen kyyneleiset silmänsä. Minda sulki silmänsä ja pian hänen tilallaan seisoi suuri valkoinen susi, jolla oli valkoinen laukku kaulansa ympärillä. Susi katsoi vielä suuntaan, johon Ephany oli mennyt, ja lähti sitten itsekin kulkemaan kohti kentän reunaa, sillä mitä hän siellä enää teki? Ei mitään.

((Kiitos myös itsellesi <33 ))