"To be or not to be, that's the question."

/En ole varma kirjoitinko oikein tuon otsikon, sori jos tuli virheitä. Jatkoa minun ja Black Sabbathin pelistä: "If I have to, I gonna fihgt to live". Minun puolestani muita saa tulla.\

Geri otti nopeita mutta silti tasaisia ja varovaisia askeleita juostessaan kohti Teatteri Talo-Freyer rakennusta. Hänen selässään istui uusi tuttava, haltia nimeltä Emerwern mikä oli syy hänen varovaisiin askeliinsa. Hän ei ollut koskaan ennen kantanut selässään ketään, ei ainakaan susihahmossaan ja tämä oli uutta hänelle. Välillä hän vilkuili toista sivusilmällä, varmistaen ettei vain tiputtaisi toista selästään. Pieni vesipisara tippui hänen valkoiselle kuonolleen ja verenpunertavat silmät katsoivat ylös. Aikaisemmin nähdyt raskaat mustat syyssateen pilvet olivat muuttuneet synkimmiksi ja maahan alkoi tippua vesipisaroita tiuhaan tahtiin, vähitellen kivitetylle tielle muodostui suuria lammikoita. `Sade tästä vielä puuttui… Mitähän vielä?`, hän kysyi itseltään, saaden vastauksen saman tien. ”Tuolla ne menevät! Ampukaa!”, kuului miehen karjahdus kaukaa takaa päin ja Geri tunsi kuinka jokin sivalsi ilmaa aivan hänen päänsä vierestä. Se jokin osui maahan ja jäi siihen vielä pystyyn, nuoli. Susi katsoi olkansa yli huomaten heidän takanaan olevan ainakin tusina uusia Aasalaisia, jouset heihin tähdättynä. Uroksen silmät laajenivat hänen nähdessään kaikki nuo nuolet, jotka sitten lähtivät vauhdilla heitä päin. ”Ei hemmetti! Nyt pidä kiinni ja lujaa!”, hän huudahti toiselle ja nopeutti vauhtiaan entisestään tehden pieniä väistöliikkeitä. Terävät kynnet tarttuivat tiukasti maahan tiukoissa käännöksissä ja uroksen piti pysyä kokoajan valppaana nuolilta joita suorastaan sateli ilmasta. Tilannetta vaikeutti enemmän se, että hänen piti huolehtia myös selässään olevasta tytöstä. Äkkiä susipojan silmiin iski seinän viereen kasatut laatikot ja hän suuntasi niitä kohti.

” Valmistaudu hyppyyn!”, hän ehti sanoa toiselle ennen kuin hyppäsi laatikoita pitkin ruskean puutalon katolle. Sinne nuolet eivät yltäneet kovin hyvin ja sen katon kautta pääsi paljon helpommin hänen piilopaikkaansa… Hetkeksikään pysähtymättä hukka juoksi kohti teatteritalon kattoa kohti. Teatteri talon kattoikkuna oli jätetty auki, kuten aina ja siitä sisään suuri kokoinen susi hyppäsi sisään. He päättyivät rakennuksen keskikokoiselle, puiselle vintille missä säilytettiin kaikenlaista tavaraa. Lattia oli kokonaan vanhojen sanomalehtien, pölyn ja siellä täällä oli myös vähäsen pienten eläinten luita jotka olivat jääneet pojan jäljiltä. Hän oli vähän siistinyt siellä ollessaan ja siirrellyt tavaroita. Nurkissa oli vanhoja soittimia kuten esim. musta rikkinäinen piano, suurikokoinen harppuuna josta oli mennyt kaksi etummaista kieltä poikki ja moni muitakin soittimia löytyi. Siellä oli erikokoisia laatikoita ja arkkuja sekä muutama muotokuva taulu. Keskellä huonetta oli reikä, sen ympärillä oli metallien kaide, se oli noin kaksi metriä halkaisijaltaan ja siitä pystyi näkemään heidän alapuolellaan sijaitsevaan teatterilavaan. Ainoa ulospääsy sieltä ikkunaluukun lisäksi oli myös salaovi, jonka Geri vain tiesi. Huone olikin unohdettu vuosienkuluessa eikä siellä oltu käyty pitkään aikaan, mikä näkyi lattialla olevasta tomusta. Huone oli melko hämärä ja vain heidän sisäiäntulleesta ikkunasta teki pienen valokeilan lattialle.

Hukka saikin vähän aikaa pysyä paikoillaan kunnes hänen silmänsä tottuivat hämärään. Sitten hän asteli hieman ränsistyneen sohvan luokse, minkä hän oli asettanut lähelle reikää ja antoi toisen laskeutua selästään. Hän muuttui takaisin ihmishahmoonsa, huomaten että susiturkkinsa kastuessa sateessa oli myös hänen vaatteensakin märkiä. ”Kiva, näytän aivan uitetulta koiralta.”, hän sanoi ja naurahti omalle vitsilleen. Susipoika kääntyi selin toiseen, riisui märän paitansa ja asetteli sen erään nurkassa olevan harpun päälle kuivumaan. Tämän jälkeen hän asteli sohvan vieressä olevalle arkulle ja avasi sen. Arkun sisältä paljastui laskostettuja vaatteita joita oli käytetty joskus näytelmissä. Hän poimi sieltä valkoisen paidan ja sinisen väriset housut, sanoen toiselle samalla:” Voit ottaa täältä kuivaa päällesi jos haluat. Valitse itsellesi sellainen josta pidät, valinnanvaraa on.” Minkä jälkeen hän meni pianon taakse vaihtamaan vaatteensa.

/Toivottavasti saat jotain kuvaa huoneesta. Minä kun en ole kovin hyvä kuvailemaan.\

// Se kirjoitetaan muuten "To be or not to be, that's the question."

Hämärä huone viehätti Emerweniä, vielä tavallistakin enemmän johtuen ehkä ulkona tapahtuneesta. Hänen mustat suortuvansa valuivat vettä. Nuolisade oli saanut adrenaliinin syöksähtämään Emerwenin suoniin ja tönäisemään väsymyksen pois. Nyt hän tutki ympäristöään, uteliaana kuten aina. Silmäkulmastaan hän huomasi Gerin vaihtaneen hahmoa ja pojan penkovan laatikoita.
"Voit ottaa täältä kuivaa päällesi jos haluat. Valitse itsellesi sellainen josta pidät, valinnanvaraa on."
"Kiitos, niin taidan tehdä", Emerwen totesi huomatessaan olevansa litimärkä. Geri oli mennyt vaihtamaan vaatteitaan, ja haltiatyttö alkoi etsiskellä jotain kuivaa vaatetta pölyisistä pahvilaatikoista.

Kauan pengottuaan hän löysi suunnilleen sopivalta, tosin tilanteeseen sopimattomalta, näyttävän asun ja vaihtoi sen ylleen pimeässä nurkassa, suojassa Gerin katseelta. Hän vilkaisi peilikuvaansa puoliksi rikkinäisestä peilistä ja irvisti sille. Puku oli täyspitkä, leveähelmainen olkaimeton iltapuku. Se oli ollut ainoa, joka oli ollut lyhyelle ja sirolle Emerwenille sopiva. Puvun kaula-aukko oli melko paljastava, lisäksi sivuila oli nyöritykset joitta vartaloa nuolevan puvun sai ylleen ja häpeissään haltiatyttö nykäisi sitä hiukan ylöspäin. Kangas oli upeaa smaragdinvihreää loimusamettia, ja korosti kivasti Emerwenin silmien väriä ja vaaleaa ihoa. Kuitenkaan housuihin ja rentoon tunikaan tottunut tyttö ei tuntenut oloaan lainkaan mukavaksi, varsinkin kun oli Gerin seurassa. Jalkoihinsa sopivat saappaat Emerwen oli kaivanut toisesta laatikosta, ne olivat mustat, korkeakorkoiset nyöritettävät, eivät ollenkaan hänen makuunsa. Emerwenin hammaskaulanauha näkyi hänen paljaalla kaulallaan ja mustat, vielä hiukan kosteat hiukset lainehtivat hänen vaaleilta olkapäiltään alas. Miekkansa hänellä oli vyötäröllään, samoin tikarit niiden kätköpaikoissaan, silti haltia ei ollut oma itsensä, ei todellakaan.

Hän heitti vaatteensa kaiteelle, toivoen niiden kuivuvan nopeasti. Emerwenin täytyi ottaa pieniä askeleita varoen helmojen nousemista liian korkealle. Masentuneena hän nojasi selkäänsä lattialuukun kaiteeseen ja vilkaisi Geriin.
"Anteeksi. Tämä on ihan hirveä ja en näytä yhtään itseltäni, mutta mikään muu ei ollut sopiva. Olen niin lyhyt."
Hän pöyhi kiharoitaan ja leikki kaulanauhallaan posket punaisina ulkonäöstään. Mikä minuun on mennyt, Emerwen mietti itsekseen, Mitä ihmeen väliä sillä on mitä hän ajattelee minusta tai miltä näytän? Vaihtaakseen puheenaihetta hän kaivoi valkoista, magialla laajennettua reppuaan. Kaksi lehtiin käärittyä kääröä löydettyään hän heitti toisen Gerille.
"Lembasia. Haltioiden matkaleipää", hän sanoi ja puraisi palasen levystä. Hunajainen, makea maku tuntui tanssivan hänen kielellään, siinä saattoi maistaa kaikki metsän maut ja tuoksut. Muutaman haukun jälkeen haltia oli kylläinen ja hörppäsi vielä vettä pienestä kristallipullosta. Ajatuksissaan Emerwen jäi pyörittelemään pulloa käsissään katsellen siihen.
"Ainoita muistoja kotoani. Olin kolmetoista kun karkasin."

Geri katseli vähän aikaan valitsemiaan vaatteitaan, tutkien niitä ja mittailen niitä katseellaan. Lopulta hän hymähti tyytymättömänä ja otti vaatteet takaisin syliinsä. `Hmm… Ei. Nämä vaatteet ovat liian… Liian… Juhlallisia. Eikä näissä housuissa ole minkäänlaista reikää takana, että häntäni voi olla aivan vapaasti. Menen hakemaan jotkut toiset.`, hän ajatteli ensin, kunnes hän katsoi ihmeissään missä toinen oli kunnes näki jonkun tai jonkin liikkuvan eräässä pimeässä nurkassa. Uteliaisuuttaan hän käytti susi näköään nähdäkseen paremmin, kunnes Emerwern tuli hänen näkyviinsä ja hän jäykistyi paikalleen.

Toinen oli yläosattomana, selkä häneen päin ja hän ei näyttänyt tietävän että seisoi hänen takanaan. Poika seisoi paikoillaan muutaman sekunnin katsellen toista, suu auki kunnes hän viimein havahtui ja hipsi hiljaa takaisin pianon taakse. Hänen kasvonsa olivat muutaman sekunnin ajan O-o -ilmeessä, kunnes hänen kasvonsa alkoivat punoittaa ja nolona rapsutti kädellään takaraivoaan. Hän ei ollut varma mitä ajatella, ainoa mikä tuli kuitenkin mieleen ensimmäisenä oli, kuva Emerweristä puolialastomana. Poika läpsäisi itseään kasvoihin kovaan unohtaakseen tuon muistikuvan, mikä onneksi auttoi mutta kasvoihin sattui. `Auts! Okei, ryhdistäydy Geri. Sinä et nähnyt kun Emerwern oli… Ei! Ei! Unohda koko juttu, sitä ei tapahtunutkaan. Aargh! Ketä huijaan, hän näytti todella kauniilta ja… Parasta että unohdan tuon äskeisen ja pukeudun nopeasti., minkä jälkeen hän huokaisi raskaasti, katsoen tyytymättömänä vaatteitaan. Hän puki päälleen siniset polvihousut, jonka molemmilla sivuilla menivät kaksi valkoista raitaa. Ne olivat vähäsen isot hänelle minkä takia lahkeet ylettyivät lähes nilkkoihin asti. Pitkähihainen, kevyestä ja korkealaatuisesta silkistä tehty paita taas oli oikean kokoinen. Siinä oli syvä v-kaulaukko, molemmissa hihojen suuaukoissa oli röyhelöä. Ei oikein hänen makuunsa, mutta lähettyvillä ei ollut muita laatikoita joista ottaa jotakin muuta ja hän ei kyllä menisi takaisin. Hän pelkäsi että toinen oli vielä puolipukeissa ja tällä kertaa näkisi hänet, saaden pojasta väärän käsityksen.

Uskaltaessaan viimeinkin tulla esiin soittimen takaa, hän kurkisti varovasti ja hänen onnekseen toinen oli täysissä pukeissa. "Anteeksi. Tämä on ihan hirveä ja en näytä yhtään itseltäni, mutta mikään muu ei ollut sopiva. Olen niin lyhyt." ”Minusta sinä näytät… Kauniilta. Tuo puku pukee sinua.”, hän sanoi toiselle ja äkkiä hänen mieleensä ilmestyi häiritsevä kuva toisesta. Geri tunsi poskiensa punoittavan ja katsoi toisesta poispäin, toivoen ettei toinen huomaisi hänen punasteluaan. Susipoika haistoi epäilevästi muutaman kerran toisen antamaa leivän näköistä ruokaa, kohauttaen sitten olkapäitään ja haukkasi siitä palasen. Leipä oli oikein hyvää, se täytti vatsan lähes heti mutta ei kuitenkaan ollut yhtä hyvää kuin raaka liha. ”Miksi karkasit? Johtuiko se isästäsi…?”, hän kysyi tytöltä muistaen oman isäpuolensa.

// Hahmoni on muuten Emerwen, ilman sitä toista r-kirjainta. (muuten-pakkomielle)

"Kiitos", haltia totesi vastaukseksi kohteliaisuuteen ja hymyili ujosti. Emerwen katsoi Geriä hiukan ihmeissään tämän katseen kummallisuudesta. Mielessään haltia kohautti olkapäitään ja naurahti hiukan pojan asulle. Ulospäin hän ei näyttänyt mitään merkkejä hämmentyneisyydestään. Geri kysyi jotain ja hän havahtui tajutessaan katsoneensa Geriin hiukan liian kauan.
”Miksi karkasit? Johtuiko se isästäsi…?”
Pikkupulloa pyöritellessään haltia oli näkevinään muistoja menneisyydestään siinä kimmeltelevän veden pinnassa. Silmät utuisina hän katsoi jonnekin kauemmas kuin pulloon. Emerwen irrottautui muistoistaan vastaamaan Gerille.
"Ei, pidin perheestäni. Olin ainoa lapsi, lellitty ja rakastettu kuin mikä, kuitenkaan en kuulunut sinne. Liikaa sääntöjä, odotuksia, oletuksia vain siksi että olen tyttö. Kaipasin vapautta, eikä vaellusviettini ole vieläkään sammunut. Joskus tuntuu etten kuulu mihinkään. Kuljen Yeldan kanssa varmaan elämäni loppuun saakka", hän sanoi ääni loppua kohden hiljentyen, viimeiset lauseet tuskin kuuluvasti todeten.

Emerwen ei halunnut muistella vaiheitaan sen enempää, joten hän vaihtoi liiankin nopeasti puheenaihetta.
"Toivon todella että ne eivät löydä tänne. Mielenkiintoinen paikka, mistä tunnet tämän? Olet näköjään asustellut täällä pidempäänkin", tyttö totesi nyökäten kohti luukasaa nurkassa.
Hänen vihreät silmänsä katselivat ympärilleen tutkien tarkkaan kaikki nurkat, etsien uloskäyntejä ja pakoteitä mahdollisen, tosin epätodennäköisen, hyökkäyksen varalta. Sudensilmät kulkivat sinne tänne, pysähtyen jälleen hiukan liian pitkäksi aikaa Geriin. Emerwenin poskille kohosi jälleen punastus, mutta hennompi kuin yksikään aiemmista. Hän toivoi äänensä kuulostavan suhteellisen normaalilta.
"Kiitos. Kaikesta mitä tänään olet tehnyt", hän lausui hiljaa.

Sitten haltia käänsi jälleen katseensa. Hän nojasi selkäänsä kaidetta vasten kieritellen hiussuortuvia sormensa ympärille kuten aina kun oli hermostunut. Asu, puhumattakaan Gerin läsnäolosta, teki hänen olonsa omituiseksi ja levottomaksi. Hän nykäisi kaula-aukkoa jälleen ylöspäin ja kiristi sivunyörejä tiukemmalle, varoen tipauttamasta mekkoa yltään. Onneksi niin ei käynyt.
"Että vihaan hameita. Niillä ei taistelussakaan tee yhtään mitään", Emerwen sihahti hampaidensa välistä enemmän asulleen kuin huoneessa olevalle Gerille. Puku tahtoi ilmeisesti kostaa, ja Emerwenin liikahtaessa tarkistamaan olisivatko hänen omat vaatteensa jo kuivat, kuului repeävän kankaan ääni. Pitkä helma oli jäänyt toisesta reunastaan jalan alle. Emerwen kääntyi katsomaan ja huomasi puvun helman olevan nyt vinottainen, niin että oikean jalan kohdalla helma oli vain pohkeen puoliväliin, kun taas vasemman jalan kohdalla se oli edelleen nilkkaan. Hän huokaisi, osin helpotuksesta, sillä vaurio ei ollut paha eikä repeymä paljastanut polvia.
"Siinäs näet. Kotona minun olisi pitänyt pitää tällaisia mekkoja päivät pitkät. Ei ihme että karkasin", hän naurahti ja kääntyi takaisin Gerin puoleen, muistamattakaan että normaalin, polven yläpuolellekin joskus ulottuvien saappaiden sijaan hänen siroja jalkojaan verhosivat vain lähes polven korkeudelle nousevat, ristikkäin vaalean pohkeen ympärille kieputetut korkokenkien nauhat. Samassa hän tajusi virheensä, tajusi miltä näytti puvun revenneessä helmassa ja erikoisissa kengissään. Hitto, minä olen kuin joku helkkarin tyrkky tavernatanssijatar! Ei saamarin saamarin saamari! Ja vielä Gerin edessä, mitä hän nyt mahtaa ajatella! Haltia manasi puvun alimpaan helvettiin mielessään, ja toivoi ettei Geri huomaisi. Puna kohosi hänen poskilleen ja hetken hän harkitsi hyppäämistä lattialuukusta alas lavalle, pois nolosta tilanteesta. Emerwenin ylpeys kieltäytyi kuitenkin antamasta periksi ja tämä muisti isänsä neuvon: Minne ja mihin tilanteeseen koskaan joudutkaan, ole ylpeä itsestäsi ja muista, kuka olet. Haltia nosti kasvonsa ja katsoi Geriä suoraan silmiin.

Poika hymähti hiljaa toisen kertoessa perheestään ja tunteesta, ettei hän kuulunut minnekään. Hän tiesi tuon tunteen oikein hyvin. Kukaan ei kaipaisi sinua tässä maailmassa eikä sinulla ole paikkaa minne mennä. Tuo tunne sai Gerin aina masentuneeksi, jolloin hän aina lähti jonnekin kapakkaan juomaan murheensa pois. Mutta nyt hän ei voisi mennä juomaan, ei ainakaan kun toinen oli vielä paikalla. Hän ei haluaisi näyttää Emerwelle pimeää puoltaan, mikä sai pojasta otteen aina tämän ollessa humalassa. Kunpa hänelläkin olisi ollut samanlainen perhe, joka olisi rakastanut ja suojellut häntä. Mutta ei, hänellä oli vain äitinsä ja Nava jotka hän sitten lopulta menetti. Kaikki joista hän välitti, kuolivat hänen ympärillään, ehkä hänen olisikin tarkoitus elää yksin koko loppu elämänsä. ” Minä ymmärrän, miltä se tuntuu…”, hän sanoi toiselle mutta kuitenkin niin hiljaa, että toinen tuskin edes kuuli sen. Hänen onnekseen haltia kuitenkin vaihtoi puheenaihetta ja poika unohti masennuksena saman tien. Geri naurahti vaimeasti, sanoen toiselle varmana: ” Tuskin he tänne löytävät, elleivät muista ”silittää hallitsijan kissan otsaa”. Anteeksi tämä sotku muuten. Olisin kyllä siivonnut täällä hieman, jos olisin tiennyt että vieraita on tulossa.” Nuori mies vielä iski toiselle silmää, naurahtaen sitten iloisesti ja potkaisten erästä isompaa luuta kauemmas. Hän ei halunnut kertoa toiselle, miten löysi tämän salahuoneen sillä muuten hän joutuisi kertomaan myös eräästä kapakka tappelusta. Sitä muistellessaan hänen selässään olevat puukonjäljet alkoivat kirvellä kipeästi, minkä hän kuitenkin jätti huomioimatta koska ei halunnut muista sitä kaikkea. Samassa rytäkässä hän oli nimittäin vahingossa tappanut erään miehen, mitä hän oli katunut jälkeenpäin syvästi. ” Se on vähintä mitä voin tehdä. Sitä paitsi, itsehän sanoit: ”Kaltaisiaan pitää auttaa, muuten meitä ei pian ole ketään jäljellä.”, hän lainasi toisen sanoja hymyillen. Geri tuijotti jonkin aikaa lattiaa, miettien ongelmaansa viinaan ja mikä sen aiheutti, kunnes kuuli jossakin kankaan repeytyvän.

” Tuo mekko ei taida pitää sinusta sen enempää, kuin sinä siitä.”, hän totesi virnistäen huomatessaan toisen hameen repeytyneen. Mutta huomatessaan että isommasta repeytymiskohdasta näkyi naisen jalan ympäri kiepautetut korkokengän nauhat, hänen hymynsä hyytyi ja hän katsoi toista hiukan kiusallisena. Geri yritti katsoa muualle kuin toisen jalkaa, mutta katse vetäytyi aina takaisin kuin magneetti jolloin hän alkoi rapsuttaa takaraivoaan. Siitä oli näköjään alkanut tulla tapa toisen seurassa. Mutta huomatessaan toisen tuijottavan häntä, poika pelästyi ja hyppäsi säikähdyksestä lähes kattoon asti. ” Ei, ei! En minä katsonut sitä! Tai siis… En tarkoittanut että…! En minä siis katsellut sinun…”, hän alkoi äkkiä selittää toiselle hätäisesti, keksimättä kuitenkaan mitään sanottavaa ja samassa hän matka-arkun taakse, jolle hän oli siirtynyt istumaan keskustelun aikana. Hän etsi hätäisesti jotakin paikkaa, minne ryömiä piiloon toiselta mutta turhaan. ` Voi ei! Nyt hän ainakin epäilee minun olevan jonkinlainen perverssi ja on varmasti vihainen minulle.`

/anteeksi kesto. koulussa on ollut kamala kiirre kun jo alussa tulee noita kokeita\