Vettä ja yrttejä.

// Peli on vapaa kaikille. :'33 Olisi kiva toki saada tänne peliseuraa. <3 //

Iltapäivä oli jo hyvin pitkällä, alkaisi pian hämärtyä. Satunnaisesti taivas tihkui vettä, mutta ei paljoa. Tuli vain pieniä kuuroja. Luonto oli kauneimmillaan syksyisin, se oli värjännyt maan ja puut kauneilla väreillä enimmäkseen ruskealla, oranssilla punaisella ja keltaisella. Ilma tuoksui hyvältä aina sateen jälkeen, oli hieman viileä muttei kylmä. Ilma oli muutenkin raikas. Linnut kaartelivat metsän päällä laulaen ja valmistaen lähtöä kohti etelää, etelän paratiisia. Siellä sun täällä saattoi myös nähdä erilaisia sienilajeja jotka olivat kasvaneet puustapudonneiden lehtien lomasta. Aurinkokin pilkotti vähän väliä pilvien raoista piristämään yksinkulkijaa.

Chic käveli märkien lehtien päällä, hän oli vaeltanut metsässä jo kauan ilman päämäärää. Hän oli tainnut eksyäkkin, sen siitä saa kun lehtee outoon paikkaan ilman mitään karttoja tai kanssakulkijaa. Nainen oli uupunutkin, hän oli ainakin puolipäivää ollut jo metsässä, etsien vain yhtä tärkeätä yrttiä. Naista myös pelotti hieman, hän vihasi yksin kulkea synkissä metsissä, vaikka tämä metsä nyt ei ollutkaan niin synkka. Silti se sai naisen mielikuvituksen laukkaamaan ja säpsähtämään pientäkin rapsahdusta, vaikka se kuuluisikin hänen jalkojensa alta. Chic oli myös lähtenyt karkuun katujen tyhjyyttä, hän halusi luonnon siimekseen. Tuntea vihreys ympärillään, nähdä kuinka vesipisara valuu lehdeltä ja lopulta särkyy maahan moneksi pieneksi vesipisaraksi.

Nainen kompastui kiveen ja kaatui rähmällee, että pitikin sattua. Chin kori johon hän keräsi yrttejä kaatui maahan ja yrtit levisivät pitkin maata. Nainen nousi nopeasti ylös ja alkoi noukkimaan yrttejä takaisin koriin, missä ne olivat äsken olleetkin. Pienet märät läntit käivät naisen polvia koristamaan, olihan maa märkä. Chic kiroili hetken ittekseen ja putsasi suuremmat ruohot ja maan kökkäreet vaatteistaan ja jatkoi matkaa. Hän kuuli kaukaa veden liplatusta, vettä. Chic suuntasi ääntä kohti, ja löysi itsensä pian suurelta aukeelta. Aukean keskellä oli melko suuri lähde. Vedenpinta kimmelsi kauniisti syksyn värejä, sen pinnalla myös uiskenteli pari lehteä. Nainen käveli nopeasti lähteen luokse ja kyykistyi tuon puoleen kahmasten käsillään vettä kouraansa ja juoden. Vesi, se toi voimat aina takaisin. Juotuaan nainen katseli hieman ympärilleen ja huomasi etsimänsä yrtit jotka kasvoivat lähteen pohjalla, miten hän nekin nyt saisi?

Ei oo enään vapaa, mut komennettiin tänne <3
Jaa kirjotan heti kun tulen <33
Joten saat vertsu odottaa.

// Näin, saavun 6 tuntia myöhässä >.<. 3 peliä vastattavana. -.- //

Armida oli taas tehnyt sen. Hän vaeltelee aivan yksin ilman minkään näköistä päämäärää. Ja vielä yksin, mutta eihän hänellä edes niitä, ystäviksi kutsuttuja ole. Tuskin hän edes tietää mitä koko juttu tarkoittaa. Pian ilmassa tuntui tuttu tuoksu. Vettä, tai ennemminkin sade, ja sen jälkeen raikkautta. Aivastus, tuttu tunne, myös. Se oli kuin kirottua. Että hänen pitikin aina saada aivan tyhjästä, mitä inhottavimpia flunnssia.

*Aivastus*

Nainen jatkoi päämäärätöntä vaeltamistaan, yhä eteenpäin. Päättäväisemmin kuin koskaan. Kyllä hän pian löytäisi seuraa, kaiketi. Ja jos ei löytäisi hän saisi taas tyytyä tähän ihanaan rauhaan, ja yksinäisyyteen. Tai, tyytyä ja tyytyä. Maasta tulvahti aina Armidan lenkkareihin ripaus kylmää vettä ja se sai naisen mielen entistäkin synkemmäksi. Jalat aivan märkinä hän sitten jatkoi tarpomistansa. Kohti vettä. Kyllä, ilmassa leijuikin jokin, täyteläinen, ikäänkuin selmittämätön haju, tai voisi sanoa enneminkin tuoksu. Maku kysymys. Toinen haistaa, toinen ei. Ja se tuoksu tuli vedestä, siitä Armida oli varma.

Pian hän saapuikin jo pian päämääräänsä. Siellä, lähteellä oli vain yksi toinen hänen lisäksensä. Ja mikä tuo toinen olikaan? Viherihminen. Ja se olikin aika harvinainen näky. Kerrankin Armida aikoi yrittää olla ihmisiksi, vai pitäisikö sanoa viherihmisiksi? Hän ei pystyisi murhaamaan. Ei, ei nyt. Tämä näytti juovan lähteestä, ja sen jälkeen vilkuili kiinostuneena lähteen pohjalle. Ikäänkuin siellä olisi saattanut olla jotain, ehkä yrttejä mitä hän voisi ihan hyvin kerätä itsellensä. Armida saattoi vain pysyä aivan hiljaisesti takana. Eihän hän haluaisi säikyttää toista.

Pian hänestä tuntui taas aivastuttavalta. Pian hän aivastaisi ja silloin tuo nainen saisi tietää hänen olevan tämän selän takana. Armidan pää kohosi, ja hän pidätti henkeään. ja sitten se tuli, ja toi ystävänsäkkin. Hän sai aivan hillittömän yskänpuuskan ja aivasteli pitäen kädet naamallansa.
*Aivastuksia*

//Noin, ja tuli heti lyhyt aloitus >.<, multa. //

Nainen oli juuri kurkottamassa yrttiparan pohjalta, kun joku aivasti hänen takanan. Chicin tasapaino horjui niin että tämä kaatui lähteeseen päin pläsiä polvistä ylöspäin. Nopeasti nainen nappasi yrtin pohjalta ja kapusi ylös vedestä, kuitenkin jääden maahan istumaan. Hänen sydämmensä löi kiivaaseen tahtiin pelästyksestä. Chicin katse jäi tulijan jalkoihin joita pitkin ne nousivat naiset kasvoihin. Chicin katse oli kylmä, eikä kertonut mitään. Nainen nousi ylös maasta putsaten vaatteitaan, nyt oli kylmä. Olihan hän vaaytteensakkin kastellut. Naisen hampaat kalisivat hiljaa tämän suussa, yhä Chicin katsellessa naista sanattomasti. Vihreät hiukset eivät olleet enään niin tuuheet ja pöyhkeet vaan ne olivat märät ja liimautuneena naisen vartoon. Saattoi nähdä etteivät ruusut olleetkaan hiuksiin upotettu vaan ne kasvoivat hiuksien lomassa oikeasti! Nainen puristi yrttiä toisessa kädessään ja toisessa jänellä oli paidan helma josta hän puristi liika vesiä pois.

" Oliko aivan pakko hiipiä taakse ja säikyttää noin? Saan varmaan kuolemantaudin takiasi. " Chic tuhahti tuolleja sujautti yrtin koriinsa. Hänen vaatteensa tihkuttivat yhä vettä helmoista, eivätkä hevin siitä kuivuisikaan. Nainen mietti kukkakaupankin osalta, jos hän nyt sairastuisi lumpeenkukka joutuisi yksin pitämään sitä pystyssä. Eikä Chic sitä mieluusti hänen hartioilleen jättäisi. Huokaus karkasi naisen huulilta, se oli epätoivoinen.

// Itselläni on kamalan lyhyt.. :'ss //

Niin se tapahtui. Tirskahdus kuului Armidan suusta kun tuo nainen kaatui oikein komeassa kaaressa, veteen. Armida ei kertakaikkiaan voinut pidätellä nauruaan. Sitä vain tuli, hieman. Mutta Armidan epäonneksi toinen ei nauranut. Tämä näytti oikein, oikein kyllästyneeltä ja vihaiselta. Pian Armida saikin suoraa kommentia käytöksestään, päin naamaa.

" Oliko aivan pakko hiipiä taakse ja säikyttää noin? Saan varmaan kuolemantaudin takiasi. "
Tämä sanoi ja puristeli paidasteen vettä. Vesipisarat tippuivat yksi toisensa jälkeen kohti kuivaa maata, ja jäivät maahan. No, maa ainakin sai vettä, olihan tässä hyvätkin puolensa. Pian Armida taas muisti toisen ahdingon, ja katsoi tätä pahoillaan olevalla katseella, mutta oliko hän sitä oikeasti?

"Olen pahoillani, ei ollut tarkoitus kaataa sinua veteen." Hän sanoi ja vilkuili naista. Tämän lähelle hän ei menisi, toinen voisi vaikka lýödä. Tai ei välttämättä. Armida siirsi painoaan jalalta toiselle odottaen naisen reaktiota. Tällä oli kyllä oikein hyvä syy olla vihainen, sen Armida ymmärsi, mutta toivoi että tämä ymmärsi myös, että se oli silkka puhdas vahinko.

*Aivastus*

Chic tuhahti tuolle, tuon pyydellessä anteeksi. Niin varmaan.
Nainen nosti korinsa maasta ja siirtyi puristelemaan nyt vettä hiuksistaan, yksi ruusuistakin putosi maata koristamaan kauneudellaan, piikikkäin sellainen.

" Oliko sinulla sitten jotain muutakin asiaa kuin tulla pyytelemään anteeksi vahinkoa? " Nainen mutisi tuolle ja katsoi tuota jälleen jäätävästi silmiin. Häntä ärsytti, jos hän nyt oikeastikkin sairastuisi.. Chic nyppi vaatteistaan myös vedestätarttuneita märkiä lähtiä, ärtymys näkyi naisen kasvoilla, ei, se pikemminkin paistoi niiltä. Naisen käsi kävi miekan kahvalla, muttei kiinnittänyt siihen sen enenpää huomiota, vaan tarkasti vain sen olemassa olon.

Tuata naista ei kaiketi niin vain saisi antamaan anteeksi. Siitä Armida oli vuorenvarma. Nainenhan ei nyttenkään huomannut Armidan pahoillaan olevaa olemusta, vaan kärttyili kiukkuisena. Eivätkö ihmiset enään osanneet käytöstapojakaan. Armidan huulet puristuivat yhteen ja hän aivasti kuuluvasti.


" Oliko sinulla sitten jotain muutakin asiaa kuin tulla pyytelemään anteeksi vahinkoa? "
Tämä sanoi ja alkoi jälleen putsata itseään. Nainen nyppi vaatteistaan lehtiä ja puristi hiuksistansa veden. Pian hän näyttikin jo paljon paremmalta, ei enään niin, vettyneeltä? Tämän käsi käväisikin miekan kahvalla, mutta tuskin nainen tuossa kunnossa pystyisi hyvin taistelemaan, tai mistä sitä ikinä tietää...

"Öm.. Olen pahoillani ja sen jo tiedätkin. Ei minulla ollut sitten kai muutakaan. Vahinkojahan sattuu. "
Siihen Armida lopetti ja sitten hän huokaisi kuuluvasti ja pitkään. Taas tuli aiheutettua ongelmia, vaikka muille jakaahan niitä aina löytyi.

Chic tuhahteli itsekseen ja kiinnitti korin nyt narulla vyölleen. Nainen käveli toisen naisen oli saattaen tönäistä tuota hieman olkapäällään.
Chic keräsi maasta viellä pari yrttiä ennen kuin vastasi tuolle mitään.
Öm.. Olen pahoillani ja sen jo tiedätkin. Ei minulla ollut sitten kai muutakaan. Vahinkojahan sattuu. Chic mulkaisi tuota vihreiden ripsiensä takaa.
" Totta vahinkoja sattuu, mutta viisaat osaavat välttää niitä. " Naisen huulet tuntuivat menevän eri tahtiin äänen kanssa kuin ajatus olisi ääntäkin nopeampaa.

" Kerroppa nimesi, sen sinä olet kyllä minulle velkaa. Jos sairastun saatan lähettää lääkärin maksun sinulle. Sillä sinunhan syy se oli. " Nainen tiuskasi tuolle, tämän kasvoilla koreili pieni epäitsekäs hymy. Hän nautti jotenkin tästä tilanteesta, jos vaatteita ei otettaisi huomioon.

Tuo nainen kiinnitti korin takaisin vyötäröllensä, ja käveli armidan ohi tönäisten häntä ja aloitti taas kärttyisän puheensa. " Totta vahinkoja sattuu, mutta viisaat osaavat välttää niitä. " Naisen ääni nousi ja laski. Että Armidan pitikin suorastaan kerjätä verta nenästänsä. Hiivatinmoinen päivä tänäänkin. koskaan ei tule tehtyä mitään mistä saisi edes puolikkaan kiitos sanan. Tämä elämä ottaa jo päähän, ja kovastikkin.

" Kerroppa nimesi, sen sinä olet kyllä minulle velkaa. Jos sairastun saatan lähettää lääkärin maksun sinulle. Sillä sinunhan syy se oli. " Tuo nainen tiuskaisi taas päin Armidan naamaa. Eihän se ollut tahallista. Pian alkoi jo tämänkin tytön hermot kiristyä. Hän tunsi tikarinsa jalkaa vasten, ja oli jo melkein heittämässä sitä, murhaten kunnes hillitsi vielä itsensä.

"En ole velkaa sinulle mitään, ja minun rahoillani ei mitään laskuja maksella. Hädin tuskin ne riittävät omiin tarpeisiin! Ja nimeäni en kyllä kerro." Hän suorastaan karjui oikein loukkaantuneena. Armi suoristi hameensa ja tuhahti kuuluvasti. Vihoinkin tuo typykkäkin sai nenilleen!

"En ole velkaa sinulle mitään, ja minun rahoillani ei mitään laskuja maksella. Hädin tuskin ne riittävät omiin tarpeisiin! Ja nimeäni en kyllä kerro." tuo nainen karjui. Chic naurahti hieman huvittuneena kävellen tuo luo rauhallisin askelin käsi ojossa kuin olisi tervehtinyt naista, muttei ollut todellakaan. Naisen käsi heilahti ensin sivulle ja siitä sitten tuon naisen poskeen. Chicin ilme oli sanoin kuvaamaton, siitä heijastui viha, ilo ja ärtymys.

" Sinun kannattaisi miettiä miten puhut ihmisille. Tai saat vielä uudestaan poskeesi. " Chic hymähti tuolle vihaisen kuulosena.
" Elämä on tätä, joskus järki saattaa minullakin jättää. Pahoittelen järkesi menetystä. " Nainen sanoi ivallisesti virnistäen.

Armida tunsi poskellansa läppäisyn, ja sehän sain Armidan sappeen kiehumaan. Hänen hengityksensä yltyi ja hän katsoi toista naista hyvin, hyvin vihaisena. Miten tuo kehtasi suututtaa murhaajan? No, noin mielenkiintoisia tapauksiahan ei aina tapailekkaan.

" Sinun kannattaisi miettiä miten puhut ihmisille. Tai saat vielä uudestaan poskeesi. Elämä on tätä, joskus järki saattaa minullakin jättää. Pahoittelen järkesi menetystä. "

Ja tuon kuultuaan oli Armidalta viety viimeinekin rauhan ajatus. Hän katsoi naista silmät vihasta loimuten ja sitten hän sujausstipuukon käteensä. Puukko kädessä hän hyppäsi takaperinvoltin taakseen ja osuui altaa reunalle. Siinä hän nyt seisoikin, aivan tyynenä. hetken seistyään hän hyppäsi alemmasa ja vilkaisi naista vihaisena.

Armidan poskea kirveli ja hän osoitti toista naista tikarillansa. "No, liikutikin niin saat maistaa tätä. Ja olen tosissani, huomaat sen vielä. Lupaan vielä sinulle etten heittäisi huti. Tietenkään jos kyse on sinusta. "

Oli lähes mahdotonta väistää tikarin osumaa jos Armida heittäisi sen noin 3 metrin päästä uhria. Jos nainen liikkuisi, hän olisi aika varmasti mennyttä.

Chic pelästyi hieman naisen reaktiota vetäessään puukkonsa esiin ja hyppien kuin orava altaan reunalle.
"No, liikutikin niin saat maistaa tätä. Ja olen tosissani, huomaat sen vielä. Lupaan vielä sinulle etten heittäisi huti. Tietenkään jos kyse on sinusta. " Tuo nainen sanoi. Chic kuitenkin liikkui sen verran että oli kasvotusten naisen kanssa. Tämä katsoi tuota suoraan silmiin, läpitunkevasti. Chicin kasvoilla oli jähmettynyt perusilme. Kuitenkin tämän sisällä velloi pelko ja tuska, suru. Suru siskoaan kohtaan, suru joutua tälläiseen tilanteeseen, suru tuota naista kohtaan. Chic oli kokenut jo tarpeeksi kovia asioita elämässään. Hän oli joutunut pakenemaan alueelta jossa oli syntynyt ja elänyt koko elämänsä, jota hän oli pitänyt kotina. Hän oli saapunut Payoniin uuden alun toivossa, nytkö häneltä riistettäisiin sekin? Naisen vihreät hiukset roikkuivat tämän päästä, kuin kasvit. Kukat olivat menneet pienelle nupulle. Huulet olivat vääristyneet alaspäin.
" Hyvä on, tapa minut, jos se elämääsi helpottaa. Tapa minut, jos tahdot riistää henkeni ja jättää pikkusiskoni pärjäämään yksin keskelle sotaa. Hän on kuitenkin vasta viiden. " Naisen silmät tapittivat suoraan tuon naisen silmiin. Chic odotti tikarin iskua, hän odotti kuinka teräs lävistäisi hänen virheettömänsä ihonsa, painuisi lihaan, saisi verenvuodon aikaan. Ja hän kuolisi.

Taistelu alkoi taas muuttaa suuntaansa. Nyt Armida olikin hiukan niskanpäällä. Olihan hänellä tikarinsa, jolla pystyisi tappamaan. Tappamaan, hyvin helposti ja tulisihan tästä vain yksi murha kaikkien joukossa. Ja eihän se paljon hänen elämäänsä muuttaisi, noo paljon ja paljon....
Tuo toinen nainen liikkui niinkauan kunnes tuijottikin jo Armidaa silmiin, pistävällä katseella. Armi nielaisi näyttäen mahdollisimman tyyneltä. Ei mitään hätää... Hän ajatteli aivan rauhassa. " Hyvä on, tapa minut, jos se elämääsi helpottaa. Tapa minut, jos tahdot riistää henkeni ja jättää pikkusiskoni pärjäämään yksin keskelle sotaa. Hän on kuitenkin vasta viiden. " Tämä sanoi ja tuijotti Armidan silmiä lujasti, päästämättä katsettaan harhailemaan. Ikäänkuin tuo nainen jo odottaisi iskua keskelle kaulaa. Tilanne oli hieman kiperähkö, eikä sitä helpottanut byhtään se, että tuo nainen olikin jo päättänyt kuolla. se ei helpottaisi asiaa yhtään.
Armi yskäisi ja katsoi naista silmiin myös.

"Oletko aivan varma, että haluat kuolla? " Hän sanoi pitäen aseensa yhä valmiina.

"Oletko aivan varma, että haluat kuolla? " Tuo nainen kehtasi vielä kysyä.
" Luuletko tosiaan, että tahdon kuolla? Oletko tyhmä? Luuletko tosiaan, että tahdon hankaluuksia siskolleni? Luuletko tosiaan, että pakenin asuinalueeltani Payoniin vain kuolemaan? Tulin karkuun sotaa, tappeluita ja kuolemaa. " Nainen tapitti yhä toista naista, nyt tämä oli vihainen. Eikö tuo nainen oikeasti ajatellut yhtään Chicin kannalta? Vaikka tosin hänen siskonsa oli kehittynyt, mutta silti. Ei hän pärjäisi yksin sodan jaloissa. Chic altui tuota naista lähelle, tuskin oli edes metriä kauempana tuosta. Chic ojensi tuolle kätensä kuin tervehtiäkseen.
" Olen Chic, alku alkoi huonosti. Olen pahoillani, päiväni on huono. "

" Luuletko tosiaan, että tahdon kuolla? Oletko tyhmä? Luuletko tosiaan, että tahdon hankaluuksia siskolleni? Luuletko tosiaan, että pakenin asuinalueeltani Payoniin vain kuolemaan? Tulin karkuun sotaa, tappeluita ja kuolemaa. " Tuo nainen jo raivosi, hyvin kova äänisesti.
Armida pysyi yhä hiukan tyynenä. Hän ei huudoista niinkään välittänyt, antaa tulla vaan. Kaikki päin naamaa. Ei sillä niin paljon väliä voinut olla, niin paljon... Pian tuo nainen muutti taas lähestymistapaa. Tämä tarjosi Armidalle kättänsä, ikäänkuin rauhan merkiksi ja alkoi puhua.
" Olen Chic, alku alkoi huonosti. Olen pahoillani, päiväni on huono. "
Armida käänsi päätänsä oikealle ja tarttui naisen käteen. He kättelivät, ja sitten olkin Armin vuoro esittäytyä.
"Olen Armida, sano Armi. Kyllä, päivä oli hiukan huono." Armi sanoi ja hymyili niukasti, mutta hymyilipä kuitenkin. Outo näky murhaajalta, hymy.
Mutta ihmeekseen Armida ei ole murhannut pitkään aikaan..Outoa. Olihan hän murhaaja sentään...

Nainen tarttui Chin käteen.
"Olen Armida, sano Armi. Kyllä, päivä oli hiukan huono." Armi näköjään suvaitsi naiselle pienen hymyn vaikka nainen olikin ollut hyvin töykeä. Mutta kenen tahansa hermot olivat kireällä kun joutui pakoilemaan muita ja muutenkin..
" anteeksi, olen oikeastikkin todella pahoillani. Sota saa vain pään sekaisin. Koko ajan pitää olla varuillaan.. Uusiin ihmisiin ei oikeastaan kannata kiintyä. Koskaan ei tiedä jäävätkö he sodan jalkoihin.. Ja sitten iskisi suru, surukausi. Ei en kestäisi sitä. " Nainen ei ollut oikein varma puhuiko itsekseen, vaiko armille, muttei ainakaan katsoisi Armidaa oudosti vaikka tuo sanoisikin lauseeseen jotain. Chic hiplasi vyötään hermostuneena, hän ei ikinä ollut näin töykeä kenellekkään, hän oli aivan outo. Mikä hänellä oikein oli?

" Anteeksi, olen oikeastikkin todella pahoillani. Sota saa vain pään sekaisin. Koko ajan pitää olla varuillaan.. Uusiin ihmisiin ei oikeastaan kannata kiintyä. Koskaan ei tiedä jäävätkö he sodan jalkoihin.. Ja sitten iskisi suru, surukausi. Ei en kestäisi sitä. "

Naisen äänessä oli hiukan unelmoiva ja jännittynyt ääni. Tämä ei selvästi aikonut luottaa Armiin heti, ehkä ei koskaan. Ehkä joskus, kauniina päivänä. Mistä sitä ikinä tietää? Tuuli puhalsi lähteellä, ja sai Armidan värisemään vilusta, aivan vähäsen vaan. Mutta, se ei näkynyt päälle päin.

"Sota tuhoaa Payonia kaikkialla. se saa kaikkien päät sekaisin, mutta minä olen vailla kiltaa, joten se on suorastaan aivan sama minulle kumpi voittaa. Aasat näyttävät olevan hyvin varmoja voitostansa, mutta vaanit eivät aijo antautua helposti. taistelua käydään joka puolella. Kummalla puolella sinä olet? " Armida lopulta lopetti puheensa odottavaan huokaisuun.

"Sota tuhoaa Payonia kaikkialla. se saa kaikkien päät sekaisin, mutta minä olen vailla kiltaa, joten se on suorastaan aivan sama minulle kumpi voittaa. Aasat näyttävät olevan hyvin varmoja voitostansa, mutta vaanit eivät aijo antautua helposti. taistelua käydään joka puolella. Kummalla puolella sinä olet? " nainen kysyi.
" Olen killaton, mutta tarkoituksena olisi liittyä aasojen puolelle. En tiedä vielä.. vaikeita kysymyksiä. " Chic mietti hiljalleen itsekkin. Häntä houkutti Aasojen ylellisyydet ja muutenkin Aasat olivat arvostetuimpia kuin vaanit. Arvostusta Chic tässä tarvikin, mutta hyväksyttäisiinkö hänet joukkoon?

"No?" Armi kysyi hiljaisesti. Nainen ei ollut vielä vastannut vaan mumisi jotain yksin, itsekseen. Armida huokaisi. Toivotonta, eihän tuon kanssa voi edes keskustella! Chic näytti unemoivan jostakin. Ehkä vaanien puolesta, ehkä aasojen puolesta. Ilmettä oli vaikeaa tulkita, hyvin vaikeaa. Eikä Armi muutenkaan ollut hyvä edes keskustelemisessa, aina melkein syntyi riita, tai jotain sinne päin.

Armidan päässä soi eräs hänen kadullansa kuulema kappale. Se oli tunteellinen ja kaunis. Rakas, se oli rakkautta. Mutta sitten sanoit, että se olikin toisenlaista. Lähdit noin vain, veit sydämmein mukanain. En yksin nyt itke, vaan puran sen pois. Laulan sinulle, rakas. Miksi sairaus sydämmes vei? Miksi elämästäin helvettiä teit? Armida hyräili hiljaisesti. Laulu ei ehkä rimmmannut kovinkaan hyvin, mutta Armida piti siitä. Kaikesta huolimatta.

Pian Armida havahtui taas nykyhetkeen, katsoen Chiciä.

Oikeastaan Chic oli aivan sekaisin puheen aiheesta, hänen ajatuksensa olivat karkailleet jonnekkin kauaksi tuon puoleiseen.
" Anteeksi, mistä me puhuttiinkaan? " Nainen kysyi hieman hädissään, hän oli tyystin unohtanut puheen aiheen ja yritti viellä tehdä ystävyyttäkin tuon naisen kanssa.

Chicin kasvot ajaantuivat taivaalle, pilviä oli kerääntynyt sinne yhä enemmän, ne näyttivät viellä tummemmilta, tuuli myös melko tuimasti, pian alkaisi sataa. Ei kestänyt edes kauaa kun taivas repesi ja ensimmäiset vesipisarat tavoittivat maan. Alkoi rankkasade.
" Voi.. Nyt. " Chic meinasi kirota, muttei ollut varma olisiko se soveliasta.
" Metsästä saa varmaan suojaa jonkun havupuun alla, tule. " Nainen lähti juoksemaan metsään, pian hän näkikin ison suuren kuusen joka näytti pitävän sadetta melko hyvin. Chic juoksi sen alle kotia päänsä päällä pitäen vaikka hänen ruusunsa kosteudesta pitikin.

Armida katsahti viherihmistä ehkä hiukan kysyvästikkin. Pian tämä havahtui taas, todellisuuteen.
" Anteeksi, mistä me puhuttiinkaan? " Chic sanoi vähän hätäisestikki, ja katsahti kysyvästi Armidaa kohti. Armida hymyili hiukan, mutta ei paljonkaan. Mutta hymyilihän hän aivan tarpeeksi, ainakin omasta mielestänsä.

Yhtäkkiä Armida tunsi jotain kylmää ja märkää ihollaansa. Vettä. Hän ravisteli ensimmäiset pisarat pois, mutta se ei auttanut enään kauan, sillä rankkasade ei jättänyt mitään uutta. Chickin näytti jo huomanneen tämän ja kehottikin Armidaa lähtemään hänen mukaansa, etsimään suojaa läheisestä metsäsätä. Chicn painellessa lujaa edellä Armida juoksi hiljaisesti perään. Hän mietti sitä, että juurihan he olivat riidelleet, ja nyt Armida juoksee tämän kanssa metsään, etsimään suojaa sateelta..

Pian Armida tulikin Chicn luokse ja he istuituivat puun alle. Hiljaisuus oli käsinkosketeltava. Armida nautti siitä, kun näki veden piiskaavan maata. se oli luonnon oma näytös.

Nainen katsoi kuinka kylmät vesipisarat saavuttivat maan ja muodostivat yhdessä pieniä virtoja kohti mimirin lähdettä.
Niin hiljaisuus, vain sateen ropina kuului, hiljaisuus oli tappavaa. Hiljaisuus enteili usein pahaa, joskus hyvää.
Chic halusi rikkoa hiljaisuuden.
" Missä killassa olet? " Hän ei ollut varma oliko kysynyt tuota jo, mutta saisihan selville senkin.

Chicin katse nousi ylös, joku oravakin oli tullut puun suojaan oksalle ja keräili nyt käpyvarastoa tulevalle talvelle. Orava tuskin muistaisi enään varastojaan talvella, mutta työ oli kenellä tahansa. Kaikilla oli merkittävä osa tässä maassa.

Armida huokaisi. Chic katsahti aina välillä häntä kohti, ikäänkuin odottavan, että hän sanoo jotain.
Lopulta Chic rikkoi hiljaisuuden.
" Missä killassa olet? " Armida käänsi katseensa naisen puoleen ja hymyili hieman. Hän tiesi tarkalleen mitä aikoisi vastata.

"Minäkö? Ai, minä en ole kummassakaan killassa. Se, siis sota. Niin se on vain tylsää ajanhukkaa. Saisivat aasat jo oppia arvostamaan vaaneja, ihan sama minulle, oikeasti. Ihmisiä kuolee aivan turhaan, mutta sekin on melkeistään aivan sama. Ei minulla ole ystäviä. Ei kunnollisia. Mutta muita `Murhaaja`ystäviä kyllä löytyy."
Armida sanoi ja loi kasvoillensa pienen hymyn.

Nyt Armidakin huomasi mitä Chic katseli välillä, oravaa. Se oli ylempänä puussa, keräten varastoihin käpyjä. Mielenkiintoista, ei todellakaan.

"Minäkö? Ai, minä en ole kummassakaan killassa. Se, siis sota. Niin se on vain tylsää ajanhukkaa. Saisivat aasat jo oppia arvostamaan vaaneja, ihan sama minulle, oikeasti. Ihmisiä kuolee aivan turhaan, mutta sekin on melkeistään aivan sama. Ei minulla ole ystäviä. Ei kunnollisia. Mutta muita `Murhaaja`ystäviä kyllä löytyy." Armida sanoi. Chic hymähti, murhaaja niitä oli aivan liikaa maailmassa.. Naisen ärtymys oli kasvanut taas hieman, hän alkoi vihata oikeastikkin tuota naista. Hän ei kestäisi enään kauaa Armidaa. Chic ei kuitenkaan antanut ärtymyksen tai minkään näkyä kasvoilta, vaan ne olivat täysin peruslukemilla.
" Olet siis vaani. " Chic oletti, hän ajatteli että naisen puhetyylistä oli helppo arvata tuon killan kun niin ylisti vaaneja ja yritti pelotella Chiciä murhaaja ystävillään.

Armida yskäisi hiljaa. Hänen kurkkunsa tuli yhä kipeämmäksi, pitäisi kaiketi löytää tästä paikasta parantaja, taikka joitakin yrttejä. " Olet siis vaani. " Chic oletti. Armida irvisti, ja kumosi tuon väitteen. "Ei, en ole vaani, en sinne päinkään. Ikäänkuin he huolisivatkin minunkaltaiseni heidän joukkoonsa. Olenhan murhaaja, ja vaikka he ovatkin vain
rahattomia, eivät he silti minua huolisi. Ei kumpikaan puoli huolisi. Ja ymmärrän kyllä täysin minkätakia." Hän sanoi ja lopetti puheensa jälleen yskäisyyn. Pirun yskä. Armida kirosi mielessänsä. Tämä ei ollut onnea, pikemminkin epäonnea. Chicn kasvot näyttivät jotenkin aivan hieman ärtyneiltä, mutta Armida antoi asian olla. Hänen pitäisi kaiketi taas poistua täältä, hyvin nopeasti. "Chic, sano suoraan. Haluatko, että lähden pois? " Hän sanoi ja katsahti naista kysyvästi.
Armida yskäisi odotellen vastausta. Vettä tuli yhä kaatamalla maahan ja puu ei pitänyt enään hirveästi. He alkoivat jo kastuakkin hieman. Armida pyyhki vedet pois vaatteistansa ja yskäisi taas.