Kuppiloissa vain puheillaan

Eredeus tunsi pallon usvaisen poltteen kurkussaan, josta se alkoi vaeltaa pitkin ruumista. Polte oli hänen mielestään miellyttävää. Pallo oli rakentunut ristiriidoista ja vastakohdista, jotka sysäsivät niin iloiset kuin vihaisetkin ajatukset sivuun, tuoden epäselvän tyyneyden tilalle. Lisäksi lieskoista aiheutuva polte tuotti mielen mielestä fyysistä tuskaa, joka sai Eredeuksen aistit heräämään jälleen. Hän ei tuntenut kipua, sillä hän osasi sulkea sellaisen mahdollisuuden mielestään, uskotella mielelleen, että kipu ei ollut todellista. Jäljelle jäi vain uskomaton heräämisen tuntu.

Tyynesti Eredeus palautti ympäristön jälleen mieleensä. Hän pohti hieman vanhuksen kysymystä. "Mietin vain, että tältäkö syntyminen uudelleen tuntuu?" Eredeus sanoi hajamielisesti, kunnes karisti viimeisetkin nautinnon tunteet mielestään, ja keskittyi taas hetkeen. "Anteeksi, viime kerrasta on ollut niin kauan, olin unohtanut pallon tuoman tunteen.." Kuin välttääkseen vanhuksen katsetta Eredeus vilkaisi katsomaan ikkunan läpi kadulle. Väkijoukko oli hieman huvennut, mutta aurinko paistoi -jos mahdollista- entistä kirkkaammin. Kylmät väreet kiirivät pitkin Eredeuksen selkää. Hän ei pitänyt tuosta sokaisevasta, sietämättömän kuumasta paahteesta.

Hitaasti hän kääntyi tutkailemaan miestä. Hänen vaatteensa eivät olleet ihmeelliset, juuri sopivat jos halusi kadota katseilta tavalliseen väkijoukkoon. Jokin kuitenkin kiinnitti hänen huomionsa erityisesti. Vanhus oli kertonut olevansa maagi, joten sauva ei ollut mikään ihmetys. Hän oli joskus pitänyt itsekin eräänlaista sauvaa, mutta oli pian todennut sen turhaksi, enemmän sai aikaan nopealla älyllä, suurella tietomäärällä ja vapailla käsillä.
"Anteeksi, en voinut olla huomaamatta.. Tuo teidän sauvanne, pidättekö sitä aina noin valmiudessa ja lähellä?" Eredeus tiesi vaikuttaneensa tungettelevalta, eikä tiennyt oliko pahoillaan siitä vai ei. Vanhus ei ollut paha, mutta jokin hänessä käski olla varuillaan.

Scorpius oli hieman ihmeissään mitä mies oli oikein ajatellut. Itse hän ei osannut vastata oikein miehen lausen perään. Suu jäi kuin ammolleen ja ajatus pysähtymään. Kuitenkaan ne asia ei näkynyt ulos päin vanhasta miehestä, mutta siltä hän tunsi itsensä sellaiseksaksi. ensimmäinen lause sai vanhuksen miettimään. Oliko edessä oleva mies syntynyt uudemma kerran ja nähnyt taivaan tai helvetin? Kuitenkaan hän ei tiennyt kumpaa mies olisi joutunut, mutta vanhuksen mielestää ei voinnut syntyä uudelleen, jos ei vaihda ruumis rakennetta ulkoisesti ja sisäisesti.

Pallon avulla mies tunsisi tunteensa, johonkin toiseen henkilöön. Ereduksen lauseet olivat sekoittanut vanhan miehen ajatuksensa kokonaan. Hän päätti unohtaa melkein kokonaan mitä eredeus oli puhunnut hänelle. Mies puhui niin, ettei vanhus oikein pysynnyt perässä. Tai itseänsä piti jälkeen jääneisenä, kun elännyt puolet elämästään vankilassa mitä kukaan ei oikein voisi uskoa todeksi. Muutenkaan hän haluaa pitää matalaa profiilia, ettei tapahtuisi mitään pahaa. Vankilassa aika kului niin hitaasti, että kaikki vankilan kirjaston filosofian kirjat ovat luettu ainakin ulkoon.

Vanhus oli mielillään että aiheeseen tuli uutta, koska hän ei oikein pysynyt taajudella edellisestä keskustelusta. Vanhus katsoi omaan sauvaansa. Hän kääntyi katsomaan sauvaansa miettien.
" Se on minun enemmäkseen tuki keppi mihin nojaudun. Lapsena sen sijaan käytä taistelu välineenä. " Furius sanoi miehelle.
Hän huomasi, että hänen ei kannattunut puhua lapsi sanasta, koska se toisi lisää kysymyksiä ja itselleen vastauksia kysymyksiin. Se oli sanottu ja sitä ei voinnut peruuttaa enään.

Eredeus huomasi, ettei vanhus tahtonut enää pysyä keskustelussa mukana. Hän kyllä tiesi, että ajatuksensa pääsi välillä laukkaamaan niin, ettei hänen suunsa pysynyt perässä, ja siksi hänen puheestaan saattoi tulla kovin kummallista. Jostain syystä Eredeus oli hieman pahoillaan tästä taipumuksesta. Siitä oli haittaa myös kävelyillä, jalat kuljettivat eteenpäin ajatuksesta piittaamatta, ja hän oli joutunut harhailemaan monta kertaa kotiin päästäkseen.

Eredeus kuunteli kiinnostuneena vanhusta, jälleen kerran. Hän hymähti kevyesti tämän mainitessa "lapsi"-sanan. Asia ei painanut Eredeuksen mieltä enää niin kuin oli joskus painanut. Hän ei muistanut onnellisia hetkiä vanhempien tai leikkitoverien seurassa. Sen sijaan muistoista nousivat esiin pitkät, yksinäiset päivät metsässä mietiskelemässä tai vielä pidemmät päivän taistelutaitoja tai maaginkykyjä harjoittaessa. Eredeus yritti parhaansa mukaan olla mahdollisimman kyyninen asian kanssa. Iloisten leikkien sijasta hänestä oli tullut vaarallinen vastustaja, joka mietiskeli löytääkseen vastauksen kaikkeen, ei kyetäkseen rakentamaan sitä hiekasta.

"Te siis taistelitte.. lapsena?" Eredeus kysyi hiljaa ja tyynesti. Kuin huomaamattaan tämän käsi ajautui vyölle lasketuille, vaaleille veitsille, jotka olivat olleet tämän mukana lapsesta lähtien, aina välillä taikuudellakin terästettyinä. Ne olivat täydelliset Eredeuksen käteen, sopivan kevyet ja äänettömät sekä uskomattoman ketterät. Ne olivat olleet Eredeukselle kuin puuttuva veli, niin paljon hän niihin luotti ja niin kauan aikaa upottanut. Ivallisesti mielessään hymyillen hän pohti todella kiintymystään veitsiin. Kenties se oli hänen lapsuutensa.

Miehen hymähdys puhuessaan sai hänet uskomaan, että mieheltä alkaisi sataa kysymyksiä hänelle. Kuitenkin hän vai pystyi arvailemaan mitä Eredeus oikein kysyisi häneltä. Nyt hän saisi odotella mikalaisia kysymyksiä mies kysyy vanhemmalta mieheltä. Omissa mailmoissaan hän mietti minkalaisia ne kysymykset olivat oikein. Mies oli erehtynyt, koska se tuntui siltä kysyessään häneltä. Lapsena hän ei taistellut, mutta koulutettiin. Kuitenkaan hän ei sanoisi sitä Eredeukselle.
" Tietekin mitä muutkin poika lapset oikein leikkivät. Taistelu leikkejä pelailin lapsena. " Furius sanoi vitsaillen.

Omasta puolestaan se oli vitsallinen, mutta kuitenkaan ei antanut sellaista tunnetta, että hän olisi vitsaillut. Ehkä hänen täytyisi hieman paremmin selittää mitä hän tarkoitti tai olla aivan hiljaa suustaansa. Kuitenkaan ominaisuuttaan hän ei sano, että pystyisi muuttamaan nuoremmaksi mieheksi. Hän päätti jättää lauseisiin, ettei omasta suusta saisi vääriä ajatuksia. Muutenkin, että mies kysyisi uutta tai pistäisi jatkeksi samaan liittyvää kysymyksiä.

Eredeuksesta tuntui, että vanha mies teki pilkkaa hänen kustannuksellaan. Siihen leikkiin hän ei kuitenkaan ryhtyisi, pilkat ja vitsit eivät kuuluneet Eredeuksen ajatusmaailmaan. Niin hän tyytyi vain tyyneen tuijotukseen ja kuunteluun. Hetken Eredeus vain nyökytteli kevyesti, kunnes tämä huokaisi hiljaa ja harkiten ääneen.
"Olette totisesti merkillinen mies.. Furius. Olette kuin vanha mies, joka kertoo leppoisasti lapsuutensa leikkejä, osaa taikoa mutta käyttää sitä lähinnä vain lasten viihdyttämiseen.. Mutta silti teistä huokuu jonkinlainen.. nuoruuden kapinahenki."

Eredeus katsoi tyynesti vanhukseen, painottaen jokaista sanaansa harkiten. Jokin Erededeuksen sisällä oli nostanut päätään tämän huomatessa vanhuksen pilailevan. Hän ei pilkannut miestä, eikä suinkaan tunkeillut, vaikka tämä saattoi kokea sen sellaisena. Pieni hypähdys kutitti Eredeuksen vatsassa, kun tämä ymmärsi. Hän ei pilkannut, hän ei vitsaillut, hän leikki.

//Pahoitteluni viestin lyhyestä olemuksesta.//

Mies uskoi, että hän oli loukannut miestä, koska hänen silmät kertoivat hieman niin vanhukselle. Sydämmestään hän oli todella pahoillaan, jos hän oli niin pahasti loukannut miestä. Kuitenkaan sanoiksi hän ei saanut sanottuaan laisinkaan pahoitteluansa. Miehen sanat saivat vanhuksen sanottomaksi. Hän ei osannut muutta sanoa:
" Kiitos mielipiiteestänne. Että minussa olisi vielä nuoruuden kapinahenki. " Furius sanoi.
Itse hän ei voinnut muuta verrata kapina henkeä, että hänellä mieli antaa kostoa. Kosto mieli oli varmaakin kapinallinen henki.
" Kai se johtuu vielä, kun en ole tehnnyt sellaista nuorena mitä olisin kokeilla. " Vanhukainen lisäsi hiljaa.
" Te ette ole hirveä kapinallinen, jos joku ei vedä mukaansa. " Scorpius sanoi.

Vanha mies näytti todella pahoittelevalta, ja sai Eredeuksen hieman katumapäälle. Hänellä tosiaan oli taipumusta hienoiseen äkkipikaisuuteen, kenties hänen olisi joskus tehtävä asialle jotain. Nyt Eredeus kuitenkin kuittasi vanhuksen pahoittelevan olemuksen hienoisella rentoutumisella, kenties vanhus tajuaisi sen pahoitteluksi hänen puoleltaan.

"'Mitä ette ole vielä tehneet, tehkää se tänään', sanoi eräs runoilija, jonka tapasin kerran etelässä. Niin, mikä estäisi teitä toteuttamasta nuoruutenne haaveita tänään? En suinkaan moiti teitä, mutta mielestäni teitä vaivaa jokin, joka aiheuttaa turhaa levottomuutta." Eredeus piirteli sormellaan pöydän pinnalle sumuisia kiehkuroita puhuessaan. Ne olivat kauniita katsella, mutta hienoinenkin tuulahdus suunnasta tai toisesta sai ne jälleen tiivistymään yhdeksi pilveksi, jonka Eredeus jälleen hajotti.

Furiuksen viitatessa puheellaan Eredeukseen tämä vastasi kevyellä olan kohautuksella. "Kenties, kenties ei. Mielestäni maailma saa pyöriä omalla painollaan, kunhan se ei tule minun tielleni. Ja jos tulee, minä muutan pois." Eredeus ei ollut aivan varma, mitä vanha mies oli tarkoittanut, mutta yritti vastata silti mahdollisimman totuudenmukaisesti.
"Vaan viitaten aiempaan vastaukseenne, mitä olisitte halunnut sitten tehdä.. nuorena?" Nopea vilkaisu ulos kahvilan ikkunasta kertoi markkina-ajan alkavan olla loppumaan päin. Kadulla oli enää vain vanhuksia ja muutama nopeasti kojuista ohi kävelevää ihmistä. Muutama kauppias oli kadonnut kadulta ja yksi näytti laittavan tavaroitaan yhteen. Aurinkokin oli mennyt vaihteeksi pilven taa.

Lauseen minkä mies esiitti oli toinen eräs runoilia lause. Se runoilijan sanoitus oli niin tuttua. Hän oli lukenut vankilassa tämän kirjailian kirjoja.
" Olette oikeasti nähnyt tuon kirjailijan elävänä? Itse olen lukenut hänen kirjansa kolmesti lävitse. " Furius sanoi iloisena, kuin lapsi olisi saanut uuden lelun.
Silmät kiiluivat kirkaana, kun mies oli puhunut tutusta kirjailiasta hieman.
Hän oli uskonnut mies tuntui, että perääntyisi, jos ei ole paha asia kyseessä. Nopeasti aihe muuttu takaisin hänen nuoruuteensa. Iloisuus laantui vanhan miehen kasvoilta. Nuoruus oli kova ikävää hänelle.
" Noh, suorastaan olisin halunnut elää lapsena lapsen elämää. " Furius sanoi alla päin.

//lyhyt//

Furiuksen kirkastunut ilme piristi hieman myös Eredeuksen mieltä. "Kyllä, tein hänelle erään pienen palveluksen, ja vastapalveluksena sain häneltä kirjan. Valitettavasti mies oli tavattoman epämääräisen oloinen, ja hän lähti kulkemaan pitkin pahaenteistä tietä, enkä ole kuullut hänestä sen koommin.." Eredeus oli pitänyt kirjailijasta, tämän ajatusmaailma oli ollut avara ja silti täynnä epäilystä, juuri sopivissa suhteissa. Tämä oli ollut vapaa ja onnellinen.

Vaihdettuaan puheenaihetta takaisin miehen omaan menneisyyteen Eredeus melkein katui tekoaan, vanhuksen iloinen ilme oli ollut mukavaa katseltavaa, mutta nyt pöydän ylle lankesi hieman painostava hiljaisuus. Eredeus oli vähällä pahoitella uteliaisuuttaan, mutta kun Furius jälleen avasi suunsa, Eredeus unohti muut ajatuksensa. Varjot vilistivät Eredeuksen silmissä ja tämä laski päänsä. Pahoittelevan näköisenä Eredeus vastasi synkkänä. "Minäkään en ikinä ollut.. lapsi." Synkän totuuden kertominen oli yllättävän vaikeaa, vaikka se kevensi mieltä hieman. Surun arvet eivät ikinä paranisi hänen sielustaan.

Kateeliseksi Furiuksesta oli tullut. Niin kuin olisi pieni lapsi, kun toinen lapsi olisi saanut tikkarin. Hän olisi halunnut kirjat omakseen. Oli hänellä varaa ostaa, mutta hänellä ei ollut varsinaisesti kotia minne kirja hyllyyn laittaisi.
" Varmaakin todella ihanaa omistaa sellaisen kirjan. " Furius sanoi.
" Harmi vai, että hän on hieman sulkeutuvainen muiden seurassa. " Hän lisäsi.
Hymynsä oli hyytynyt sanoessaan menneisyydestään. Siitä hän oli iloinen, että mies ei alkanut kysyä lisää uusia kysymyksiä menneisyydestäänsä. Miehen katseestaan hön oli huomannut, että miehellä ei ollut kiva kuunella hänen menneisyydestään. Toisaalta eihän Eredeus tiennyt minkälainen hänen menneisyydensä oli. Sen sijaan hän yritti vaihtaa ilmettään uudettaan iloiseksi.

Eredeus ei voinut olla kuulematta Furiuksen kysymyksen taustalla kateuden ääntä. Tämä ilmeisesti piti kirjailijasta erittäin paljon, muttei silti omistanut kyseistä kirjaa. Oliko tämä liian köyhä ostaakseen sen vai eikö tällä ollut kotia mihin kirjan laittaisi, Eredeuksella ei ollut mitään ajatusta miksi asian laita oli näin.
"Onhan se mielenkiintoinen teos.." Eredeus oli lukenut kirjan kaksi kertaa, ja osasi sen melkein sanasta sanaan ulkoa. Sittemmin hän oli antanut sen Aniaralle, sillä Eredeuksen mielestä kirjaa ei saanut lukea liian montaa kertaa, muuten se menettäisi hohtonsa eikä siitä voisi keskustella kenenkään kanssa. /Niinkuin minä ikinä keskustelisin kirjoista kenenkään kanssa/, Eredeus lisäsi ajatuksissaan.

Furiuksen silmissä näkyi jälleen pieni katkeruus tai mielipaha, josta Eredeus oli pahoillaan. Vanhus yritti pitää kasvoillaan iloista ilmettä, mutta Eredeus oli tarkka, ja tiesi ilon ontoksi.
Eredeus vilkaisi ulos, huomatakseen kadun yhä vain tyhjenevän. Päivä oli varmasti pitkällä, ja hänen olisi saatava ostoksensa vakaalle hyllylle, jossa se saisi seisahtaa hetken aikaa. Hänestä oli kuitenkin yllättävän mukava jutella Furiuksen kanssa, eikä hänestä olisi ollut oikein jättää murheista vanhusta yksin kuppilaan, ainakaan tällaisen tutustumisen jälkeen. Niinpä hän sai ajatuksen.

"Kuulehan, Furius, päivä on jo pitkällä ja minun pitäisi viedä ostokseni pimeään, aineen säilyvyyden kannalta. Mitäs jos tulisit mukaani, ja antaisin kirjan sinulle? Itselläni ei ole enää sille käyttöä, kun osaan sen jo ulkoa, enkä tuntisi tunnontuskia lahjoittaessani sen sinulle, joka osaisit arvostaa sitä ja sen kirjoittajaa." Mitään yhtä kummallista Eredeus ei ollut ikinä ehdottanut, mutta hänestä se tuntuisi oikealta, yhtä kaikki.

Jostakin ihmeen syystä Scorpius tunsi, että mies huomaisi hänen vaivan näköisen hymynsä. No yleisesti aika moni huomaa hänen teko hymynsä. Siitä asiasta oli turha kiistellä. Hän ei voinnut kuitenkaan uskoa, että Eredeuksen mielestä teos oli vain mielenkiintoinen. Olihan se teos mielenkiintoinen, mutta hänen mielestä se oli loistava teos. Ehkä sen miehen yksi parhaista kirjoista.
" Minun mielestä se oli yksi niistä parhaista teoksista mitä hän on tehnyt. " Scorpius sanoi.
Niin hän oli ilmaissut mieli pieetnsä ääneen ja samaan aikaisesti miehen kuollut hymy muuttui eloisammaksi.

Scorpiusta ei suuresti haitannut kulkijoiden hiljaisuus, kun kulkioita oli vähän. Sen sijaan se toi hänelle rauhaa. Miehen sanat olivat totta, että päivä jutustelua oli mennyt aika nopsaa tahtia. Äsken syömästä lounasta ja nyt pitäisi kohta syö ilta palaa. Vanhan miehen katse kääntyi katsomaan Eredeusta, joka puhui hänelle. Aluksi hän mietti miehen ehdotusta, mutta mikään ei näyttänyt häntä estävän niin hän vastasi myöntävästi Eredeukselle, että hän tuli hänen mukaan.

Loppu lauset kirjasta hän oli imarettu mikä näykyi vanhan miehen kasvoissa.
" Kiitoksia todella paljon. Et voi tietää miten paljon pidän kirjoista, vaikka olen lukenut 30 vuotta kirjoja ja moni niistä luettuna monesti lävitse. " Furius sanoi.
Mies oli suurimmaksi osaksi otettu ja kiitollinen. Puhuessaan hän ei huomannut, että hän oli kertonut menneisyydestä.

Eredeus oli jokseenkin tyytyväinen lupauksestaan antaa kirja vanhukselle, varsinkin kuultuaan miten tämä piti siitä. Hän oli aina arvostanut kirjoja, eikä pitänyt siitä, että ne keräsivät vain pölyä jollain hyllyllä, odottamassa että ne otettaisiin esiin. Ehei, kirjat oli tarkoitettu luettaviksi.

Furius jatkoi vielä kertomuksiaan kirjoista. Eredeus pysähtyi miettimään tämän sanoja hetkeksi, tämä oli lukenut kirjoja 30 vuotta, vaikka oli selvästi paljon vanhempi. Eredeus kuitenkin jätti pohtimisensa sikseen, hän ei pitänyt ihmisten arvioimisesta, kenties tämä oli harjoittanut jotain ammattia aikaisemmin, ja löytänyt vasta myöhemmin rauhan kirjojen parissa.

"Noh, eiköhän sitten lähdetä?" Eredeus tokaisi ehkä aavistuksenomainen rohkaisunsävy äänessään. Hän oli todella pehmenemässä. Eredeus nousi tuoliltaan sulavasti ja suoristi hieman viittaansa. Samalla hän jätti pöydälle hieman hopeaa, ihan vain siitä kiitollisuudesta, että oli saanut turvapaikan aurinkoiselta säältä näinkin pitkäksi aikaa. Aniara kiipesi tämän viittaa pitkin asettuen lopulta Eredeuksen olkapäälle istumaan, hopeinen ketju sulautui uskomattoman hyvin mustaan viittakankaaseen.

//Olisiko kohdallaan siirtää peli vaikka kaduille ja kujille?//

Vanhus oli jo valmiina lähtemään nopea puheen jälkeen. Hän kuitenkin haukkoi henkeä penkiltä puhutuksien jälkeen. Nyt Furius oli jotenkin todella iloisempi mies. Miehen iloisuuden täytyi hankia ja pitää sitä yllä vativalla tasolla. Nopeasti hänen ilmensä lopahtaisi kurttuun. Yleisesti lapset saivat hänen iloisemmaksi, kuin aukuiset olennot.

" Juu eiköhän. " Scorpius sanoi.
Toisaalta lähtiessään kuppilasta hän pelkäsi joutuvansa vaaraan, että joutuisi ilmaistaa koko nimensä miehelle ja kertomuksensa. Varovasti mies nousi penkistä ottaen hieman tukea kepistääänsä. Se oli todella luotettava keppi missä oli paljon taikuutta. Miehen kävely oli aika hiitaan puolista, koska hän oli istunut aika kaun penkissä. Tarjoilijan ilme oli todella iloinen ja helpottunut siitä, että kaksi miestä oli lähtenyt.

//Joo, voisitko sinä aloittaa?//