Bottle of Wine [sovittu]

Tuulen mukana leijailevat lehdet matkasivat päättäväisesti eteenpäin, kohti tuntematonta. Kovana vastaan painava tuuli ei antanut näille yhtään tilaisuutta palata takaisin, vaan ohjasi näitä halki viileän päivän väsymättä. Taivas muuttui sinisestä tummemmaksi ja yllä kieppuvat lehdet punertavassa väriloistossaan kaappasivat osan torilla häärivien ihmisten mielenkiinnon. Väripilkut lopulta alkoivat menettää korkeutta ja yksitellen lähtivät iloisesti pyörähdellen alaspäin, tavoittaen maan kosteuden...tallautuen ylitse kävelevien ihmisten jalkoihin.
Kuvottavat ja limaiset lehdet! Mitä hyötyä niistä oikeastaan oli tai mitä hyötyä niistä miehelle itselleen oli? Flycatcher nappasi hellävaraisesti kiinni kenkänsäpohjiin joutuneen lehden ja nopeasti repäisi sen pois. Todellakin, kuvottavat ja limaiset lehdet! Näillä ei mahtanut olla kovinkaan kunniallinen vanhuus - heti muuttuessaan kyvyttömiksi roikkue emopuussa, nämä tempautuivat tuulen mukaan ja lensivät kauas pois.
Hänen suuri kunnianosoituksensa juuri tätä oranssia, märkää lehteä kohtaan oli tuskallinen irvistys, kun sormet heittivät sen takaisin ilmaan kisailemaan kohtalotovereiden kanssa. Olkoot niiden loppuelämä yhtä väritöntä kuin sen hetkinen taivas synkkine ilmeineen.

Tori-katu oli usein vilkas ja jopa älyllisesti siunattu Fly sen tiesi. Siltikin syksyn saapuminen ja viilentyneet päivät tekivät ihmisten joka päiväisestä käynnistä torilla vain muutaman hetken mittaisen. Sen takia huonot asiat johtivat toisiinsa - ihmisilta ei saanut pihistettya paljoa rahaa ja hän itse jäi ilman ateriaa! Mikä katastroofi, mistä hän kärsi eniten. Ei siis ihme, miksi hän siirtyi istumaan tienvarteen raahatun, tyhjän tynnyrin päälle, kengänkärkien hipoessa juuri ja juuri märkiä mukulakivitietä.
"Pentu - alahan laputtaa!". Vanha mies ärähti uhkaavasti, silmäillen nuorukaista tuimasti. Tyhjentynyt tynnyri näytti kuuluvan hänelle, mikäli niin saattoi päätellä lukuisista muista tynnyreistä, jotka nojasivat rykelmin seinää vasten. Osa niistä oltiin täytetty halvalta haiskahtavalla viinillä, jota papparainen yritti parhaansa mukaan myydä, tyrkyttäen erilaisia pulloja täynnä olevaa ainetta näille.
Jos valkotukka olisi tuntenut edes himpun verran ihmisillisyyttä tuota epätoivoisen oloista miestä kohtaan, hän olisi saattanut jopa tuntea sääliä...mutta ei tuntenut. Tomerasti hän loikkasi alas tynnyrin päältä, astellen pulloja täynnä olevan pöydän luo miettivänä. Tämä olikin erikoista, sillä hyvin harvoin juuri häntä tapasi miettimässä yhtään mitään, mutta kiperä tilanne rahan suhteen ajoi hänet siihen. Ehkäpä tuoltakin juronaamaiselta herralta liikenisi muutama lantti, jos mies itse pistäisi tähän kaupankäyntiin hieman vauhtia.
Näppärät sormet tarttuivat yhteen pulloon, kun toisen käden sormet kääntyivät nyrkkiin, valmiustilassa. Toiminnan ykkösmiehenä tunnettu Flycatcher ei sen enempää aikaillut ja nyrkki läimäytti pullon vankkaa pohjaa voimakkaasti, jotta sen sisällä oleva aine saataisiin liikkeelle. Vielä muutaman kerran rytmikkäät lyönnit sekoittivat viiniä, ennen kuin sen taipui voimakkaan ravistelun uhriksi.
Kauppias järkyttyi, kuinka moinen narrinnäköinen huligaani saattoi noin kohdella hänen "kallisarvoista" viiniään - vieläpä täysin ilman lupaa tai maksamatta edes sitä!
Viini lähti purkautuman suurella paineella ulos pullosta, kun korkki avattiin auki. Verenpunainen suihku lähti suuressa kaaressa valumaan pitkin pullon suoria muotoja ja lapsenkasvoinen mies sen mukana hyppelehtimään pitkin väkijoukkoa, huudellen kuolemattomia sanoja; "Ostakaa, ostakaa!"

[[Pahoittelen kökköä aloitusta~ mutta siis remon tänne ]]

[mitäh? tuohan on kuule just mahtava aloitus >: D]

Jos ilma olisi ollut hiukkasenkaan lämpimämpi, päivää olisi voinut sanoa miellyttäväksi. -Tai ainakin siedettäväksi. Syksy nyt tuli joka vuosi ja aina se oli yhtä kolea ja masentava, ainakin Blodeuweddin mielestä. Neitonen nyt kun näytti itsekin niin trooppiselta vaaleine hiuksineen ja päivittyneine ihoineen. Syksy ei sopinut hänelle, eikä se kyllä sopinut hänen vaatetukselleenkaan. Kenelle tahansa olisi tullut hieman vilpoinen lyhyessä hameessa ja puserossa joka muistutti kooltaan enemmän rintaliivejä kuin oikeaa paitaa. Wedd aivasti ja kietoi kätensä ympärilleen.

Ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä. Vaikka sota kolkutti jokaisen oveen ja ulkonaliikkumiskieltokin oltiin julistettu -mikäli Wedd oli oikein kuullut- tuntui väkeä silti riittävän. Näköjään sekään ei silti saanut ihmisiä lopettamaan jokapäiväistä elämäänsä. Jostainhan se ruoka oli saatava. Samoin oli naisen itsensä laita. Hän oli työskennellyt koko pitkän aamun pienen kapakan tarjoilijana, sillä ei voinut luottaa siihen että siivurina toimiva veljensä toisi tarpeeksi rahaa kotiin ruokaa varten.
Ei olisi mikään ihme vaikka se ryökäle olisi onnistunut saamaan potkut siitäkin työstä.

Wedd hidasti hieman askeliaan kuullessaan huutoja pienoisen matkan päästä. Neito kallisti päätään kysyvästi ja asteli lähemmäs. Jaahas, joku erikoisesti pukeutunut nuorimies oli siis päättänyt kaupitella tavaraansa hieman kovemmin ottein. Wedd ei osannut sanoa oliko miekkonen tosissaan myymisen suhteen vai vain juonut ehkä itse liikaa viiniä. Joka tapauksessa koko touhu ei oikein miellyttänyt häntä.
Nyt kun ruoka oli muutenkin niin kallista ja hankalammin saatavilla, tuo herra kehtasi oikein väen vängällä tyrkyttää moista ilolientä ihmisille.

Wedd katsahti muutamaan vanhempaan rouvaan jotka päivitellen hipsivät pois päin nuorukaisesta. Nainen huokaisi.
"Miksi ihmeessä ostaisin?" Wedd huudahti valkeahiuksiselle. Hänen äänessään oli pientä ärtymystä hänen kävellessään lähemmäs miestä.

Miten sota olikin osannut synkistää ihmiset ja näiden naamat! Vaikka äveriäimmät ostivatkin kallistuneita elintarvikkeita ja köyhempi osapuoli saapui vain isomman joukon turvin kuulemaan uusimmat juorut, vastaanotto oli miehelle tyly. Muutama silmäpari mulkoili häntä halveksuntaa täynnä ja taas toisella puolella muutama elämänsä hukkaan heittänyt merimies ihasteli pulloa. Näin nopealta silmäykseltä katsottuna Fly oli vakuuttunut siitä, että sota oli jakanut kaupungin todellakin kahteen eri osaan. Niihin, jotka suhtautuivat asiaan kuin maailmanloppuun ja niihin, jotka koittivat elää elämänsä viimeisiltä näyttävät päivät täysillä.
Viimeisiin mies itse tahtoi lukeutua, kun kädet ojentelivat pulloa ohitsekulkijoisen silmäiltäväksi.
Vaan eivät nämä osaanneet päättää, mihin ryhmään lukeutua. Päät taipuivat pudisteluun ja ihmiset kiisivät nopeasti ohi virtaavan viinin ja lievästi ärtyneen herran. Miten kukaan ei tahtonut kiinnittä huomiota häneen? Vaikka syy oli arvattavissa - pian saattaisi paikalle ilmaantua eritahoisia killan edustajia molemmilta puolilta vaatimaan ihmisiltä juuri heidän killalleen tunnustautumista. Silloin tilanne voisi räjähtää, mutta tärkeintähän oli, että Flycatcher sai pelastettua oman nahkansa moiselta kyykyttämiseltä.

"Parasta viiniä koko Payonissa! Luuleeko neiti tosiaan selviävänsä moisen ajan yli ilman lohdutusta?". Ääni vastasi samanlaisella ärtymyksellä takaisin. Ettäs joku kehtasikin aliarvioida tätä ainetta, vaikka pahaa se olikin. Todellakin, yhtä pahaa kuin likaviemärissä uitettu synti. Mutta tilanteen herkkyyttä oli löysennettävä keinolla millä hyvänsä ja saada ihmiset nauramaan. Katua pitkin juokseminen tuskin oli mitä parhain keino tähän, mutta saipahan se ainakin ihmiset pohtimaan maailman menoa. Sekä syytä, miksi moiset hullut saivat liikkua vapaasti kadulla.

[[ Anteeksi lyhyys x____x'' ]]

[örgh, nyt ei ihan aivot rullaa x__x teksti on varmaan sitten ihan sen mukaista xD]

"Parasta viiniä koko Payonissa!"
Wedd tuhahti, mutta hymy nousi silti hänen huulilleen, vaikkakin hieman pilkallinen sellainen. Noinkohan olisi... Jotenkin neitokaisesta tuntui ettei kaupungin parasta viiniä noin tyrkyttämällä myytäisi. -Ei edes näin epätoivoisina aikoina.

"Mitä järkeä on ostaa lohduttavaa viiniä sen sijaan kun voisi ostaa ruokaa vatsansa täytteeksi?" Wedd kysyi hymyillen varsin ilkikurisesti. Hän ei ainakaan itse kuulunut niihin rikkaimpiin joilla oli rahaa ostaa ruuan lisäksi myös muita huvituksia. Hän mielummin kärsi sodan selvin päin ja vatsa täynnä, kuin leijaili jossain pilvilinnoissa kupu tyhjänä. Olihan hyvä juoma silti yksi hänen rakkaimmista nautinnoistaan, mutta nyt oli lähes pakko luopua huvittelevasta elämäntyylista jos halusi välttää nälkäkuoleman.
Onneksi kuitenkin oli vielä olemassa niitäkin rikkaita herrasmiehiä jotka suostuivat silloin tällöin tarjoamaan neidille drinkin tai pari, vaikkakin näidenkin miesten taka-ajatukset pystyi lukemaan kuin avoimesta kirjasta. -Mutta minkäs sitä teit rahan edestä. Näinä kovina aikoina ei parane valittaa.

"Sitä paitsi oletko edes itse maistanut litkuasi?" Wedd lisäsi vielä perään. Hän näkisi mielellään millaisen ilmeen tuokin miekkonen päästäisi juodessaan viiniä. -Saisipa ainakin nähdä olisiko mies sanansa mittainen.
Samalla Wedd tuli miettineeksi toisen ikää. Oliko valkotukka muuten edes tarpeeksi vanha juomaan moisia aikuisten juomia? Ulkomuodon perusteella mies vaikutti hyvin nuorelta.

[hui kun tästäkin tuli tänään lyhyt o_o;;]

Flycatcher yritti tehdä parhaansa, jotta edes joku kiinnostuisi tästä halvasta litkusta, mutta vaikka kuinka hän ylisti viiniä, se ei kelvannut. Ainoastaan sievä neitokainen pisti sanoillaan vastaan, epäillen miehen sanojen mittaa! Kuinka pöyristyttävää, mies kolisteli ajatuksella pääkoppaansa. Hän teki tämän kaiken vain ansaitakseen tuolta äkäiseltä mieheltä muutaman pennosen, kaikki rahan tähden! Muutenhan tämä aine olisi joutanut kivetekselle eläinten litkittäväksi, mikäli se nyt edes näillekkään kelpasi sen koommin.
"Neiti siellä teki loistavan huomion!" Maskinaama huudahti yrittäen uudelleen nostaa kansan mielenkiintoa häntä kohtaan. Sanojensa aikana herra osoitti nopeasti sormellaan naiseen päin. Vähintäänkin kaunis naine yhdessä luontaisten apujensa kanssa sai vanhemmat herrat kiinnostumaan juomasta - ainakin teorian mukaan näin saattoi hyvinkin käydä.
"Näinä aikoina ruoka on toki elintärkeää, mutta entäpä kuiva ja nahjainen leipä ilman kostuketta? Sehän ei kävisi päinkään edes tulevaisuudessa!".
Juominen ja syöminen kuuluivat heti ensimmäisenä niihin edellytyksiin, joita ilman kukaan ei pystynyt pysymään tässä maailmassa kauan. Sota-ajan niukka ateria tuntui entistäkin masentavammalta lautasella ilman jotain "hienoa" ja piristävää juomaa. Tämä punainen ja epämääräinen aine kuitenkin sai Flycatcherin nyrpistämään huomaamattomasti nenäänsä, kun neito vaati tätä itse maistamaan kauempana katselevan kauppiaan punkkua.

Ukko mulkoili tarkasti nuorukaisen toimia. Olihan ympärillä yhä pienijoukko ihmisiä, jotka odottivat tään kaatavan kitaansa muutaman huikan tätä "ihmejuomaa". Paineet olivat kovat, mutta eihän tässä maailmassa ollut pakko ryhtyä kaikkeen, eikö? Mies katseli kauempaa entistä keskittyneemmin hänen toimiaan kuin pohtien, antaisiko myöhemmin tälle palkkion myyntiavusta. Tai ainakin näin Fly tahtoi itse uskoa - rahan äänekäs virta saisi kaikessa rauhassa virrata hänen hyppysiinsä, mikäli vakuuttelu onnistuisi.
"Totta kai olen maistanut tätä juomaa! Ja voin sanoa - tämän parempaa ei ole!". Nyt kiidettiin reilusti yli totuuden määrämien rajojen. Litkuhan oli hirveää ja hyvin pian valkotukka sai itse huomata sen.
Käsi tempaisi pullosta paremmin kiinni, korkki lennähti pois ja suu alkoi niellä ainetta alas nopeaan tahtiin. Heti kurkussa alkoi kihelmöidä kitkerän paha maku, sekä etova haju leijaili pian ympärillä. Miehellä oli vaikeuksia aluksi saada kaikkea alas, mutta poskien alkaessa saada sinertävää sävyä, nieleminen alkoi onnistua nopeammin. Nielemistä alkoi nopeuttaa taianomaisesti myös ukon arvioivat katseet sivulla. Tämä selvästi tiesi, ettei hänen viininsä ollut maailman parhainta, mutta pojan olisi selvästi pidettävä siitä tiedosta suunsa supussa.
"Hy...hywwäää...!", herra mumisi punaviinin rippeiden lilluessa yhä suussa muistutuksena äskeisestä, varsin karmeasta muistosta. Tätä ei koettaisi enää ikinä!
"Uskaltaako neiti maistaa itse?". Tämä koettelemus pitäisi kostaa, joten rohkaisevasti valkotukka tarjosi pulloa naista kohti. Nyt nähtäisiin kenessä olisi ainesta kertomaan aineen karmaudesta.

"Neiti siellä teki loistavan huomion!"
Kaikkien katseet tuntuivat suuntautuvan Weddiä kohden, mikä ei tietenkään haitannut neitoa itseään millään lailla. Hän jopa yltyi vinkkaamaan silmää muutamalle miespuoliselle henkilölle jotka häneen silmänsä olivat luoneet. Ties vaikka noitakin tulisi tavattua myöhemmin hieman erilaisten palvelujen merkeissä. Mitään komeita uroksiahan eivät kyseisetkään herrat olleet, mutta mitäpä sitä ei tekisi rahan vuoksi.
Weddin huomio palasi taas valkotukkaiseen mieheen. Toinen yritti edelleen sinnikkäästi kalastaa itselleen ostajia, vaikka ensimmäistäkään halukasta ei nähtävästi ollut ilmaantunut. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, vai miten se meni?

Nainen risti kätensä puuskaan ja kohotti toista kulmaansa kysyvänä miehen kertoessa itse jopa maistaneensa viiniä. Noinkohan olisi? Epäilys ei karannut Weddin mielestä. Samalla neitokainen tuli vilkaisseeksi litkun oikeaa omistajaa, ja tämän ilmeestä päätellen tälle oli hyvin tärkeää, että joku nyt sattuisi ostamaan hänen juomaansa. -Olisi se kuinka karmeaa tahansa. Oliko tuo naamiokasvo siis vain joutunut tässä myyntimiehen asemaan? Weddille siitä tiedosta ei kuitenkaan ollut mitään iloa, hän halusi vain tietää, oliko tuo sanojensa mittainen.

Omahyväinen hymy kohosi naisen kasvoille miehen nostaessa pullon huulilleen ja juodessa punaista nestettä sisäänsä. Totuuden hetki oli koittanut.
"Hy...hywwäää...!" toinen mumisi, mutta Wedd ei tiennyt uskoako vaiko ei. Hymy hänen huulillaan hyytyi nopeasti. Ainakin mies oli tarpeeksi rohkea maistamaan litkua. -Ellei viini sitten ollut oikeasti niin hyvää, mitä neitokainen kyllä epäili todella vahvasti.
Äkkiä valkotukka kuitenkin tarjosi pulloaan myös Weddille. Nainen nojautui yllättyneenä hieman taaksepäin. Sitten mitä suloisin hymy levisi hänen kasvoilleen. Hyvä on, hän maistaisi. Pelataan sitten pikkumiehen pelia, jos tämä niin halusi. Mielessään Wedd tosin rukoili että mies olisi puhunut totta.

Nainen käveli miehen vierelle ja tarttui ojennettuun pulloon. Hän loi epäilevän katseen sen sisältöön, ennen kuin painoi sen huulilleen. Maku todellakin oli karmaiseva. Sanoinkuvaamattoman karmaiseva. Wedd pyyhkäisi huuliaan, mutta suloinen hymy ei kuollut hänen kasvoiltaan, vaikka se olikin pelkkää lumetta peittämään hänen kuvotustaan. Nainen oli tottunut jo niin paljon näyttelemään hymyilemistä, ettei polttava maku suussa näkynyt ulospäin.
Hänen olisi kyllä niin tehnyt mieli sylkäistä litku suustaan saman tien kun se hänen suuhunsa virtasi. Valkotukka oli kuitenkin ansainnut pientä tunnustusta juotuaan itse ensin samaa myrkkyä, ettei Wedd viitsinyt paljastaa toisen huiputusta.

"No mutta totta tosiaan! Olit aivan oikeassa! Tämähän on vallan mainiota!" neito huudahti yleisölleen ja hymyili sädehtien. Samalla Wedd kuitenkin nojautui maskinaaman puoleen.
"Sinä olet kuollutta miestä" nainen kuiskasi hyvin hiljaa, yllättävän kylmällä äänellä, vaikka hymy edelleen koristi tämän kasvoja.

Suoraan sanottuna Flycatcher oli yllättynyt, kun neito otti haasteeksi osoittautuvan koemaistamisen vastaan. Mies itse oli uskonut, että nainen olisi vain kohauttanut olkiaan ja painellut pois paikalta, näin välttäen kuolemaakin karmeamman kohtalon! Silti tuo miesten silmät kääntävä ilmestys asteli urheana pikkuruisen herran viereen ja tarttui pulloon. Silmät eivät voineet tehdä mitään muuta kuin ihailla neidon suoritusta ja tämän uskomatonta povea, joka kohoili miltein valkotukan silmien tasolla. Kirottua, että jokaisella naisella piti olla jotain, mikä veti päläpättävän veikon vaipumaan hetken hiljaisuuteen.
"Siinäs kuulitte! Uskotteko tämän kauniin söpöläisen ja minun sanaani? Kannattaisi, sillä nyt tulkaa ostamaan...!". Tappi alkoi huutamaan kovalla äänellä, yllättyen itse siitä äänestä, joka kumpusi tämän kurkusta. Ehkäpä ruumis ei ollut varreltaan niinkään miesmäinen, mutta kantava ääni aloitti kilpailun ylempänä viuhuvan tuulen kanssa, varma voitostaan.

Muutama ihminen lähti lauhkealta näyttävän miehen kojulle päin, jossa suuret tynnyrit odottivat ostajaansa. Vikkelästi Fly vittoi ihmisiä miehen suuntaan, vaikka epäilystä ei oltu täysin hävitetty joukon kasvoilta. Mutta mitä siitä, jos he ostaisivat oikeasti todella pahaa viiniä? Tärkeintähän oli, että kauan ahkeroinut mies saisi palkkansa päivän uuvuttavasta työstä...ja sen kauppiaan paranisi antaa!
Häneen päin nojautuvan neidon sanat virittivät herran hieman varpailleen. Mikä kiero nainen! Nyt jo uhkaili häntä vain tuon käyneen aineen tähden!
"Hymyile nyt vaan muru, se myy...", valkotukka mumisi vastaukseksi muiden huomaamatta. Näin hän yritti rauhoitella naista, joka nähtävästi tahtoi vain kiskoa häneltä muutaman roposen. Niin - tahtoi ryöstää kiristyksen katalin keinoin rahaa häneltä, maailman suloisimmalta ja lapsenkasvoisimmalta mieheltä! Pää kääntyili herttaiseen hymyyn, kun muutama eukko kopotteli kävelykeppiensä kanssa kauppiaan luo. Suusta kuului muutama valittava sävy tuosta nokinaamaisesta pojasta ja enemmän ilolintua muistuttavasta naikkosesta.
"Tahdotko todellakin kostaa tuon äskeisen? Vai haluatko vain rahaa...?". Nyt maskinaama alkoi uskoa eukkojen sanaan, että neito näytteli todellisessa elämässä ilolinnun osaa. Mutta nämä katujen kasvatithan osasivat olla viisaita ja nokkelia, kun palkkijoita jaettiin. Siis hänen pitäisi olla vielä ovelampi, mutta tyytyi kysymään suoraan, mitä tämä halusi.

Wedd katseli pieneksi helpotuksekseen kuinka edes muutama ihminen päätti ostaa tuota litkua joka oikeasti olisi kannattanut jättää ostamatta. Hän kun ei olisi mitenkään halunnut joutua kärsimään moista kokemusta turhan tähden. Nyt vain saisi toivoa, etteivät asiakkaat päättäisi ruveta kokeilemaan kahden koemaistajan sanojen todenperäisyyttä itse paikanpäällä, jolloin huiputus tulisi ilmi karmivimmalla mahdollisella tavalla. Ei siinä mitään jos porukat huomaisivat viinin laadun vasta kotonaan, sillä vaikka nämä palaisivatkin takaisin tuon oikean myyjän luo valittamaan, ei neito itse siitä mitään kärsisi. -Ainoastaan jos joku nyt paikallaolija tunnistaisi hänet myöhemmin vaikka kadulla vastaan kävellessä. Silloin olisi hieman selitystä selvitettävänä.

"Hymyile nyt vaan muru, se myy..." toinen vakuutteli. Wedd tuhahti hiljaa, luoden epäluuloisen katseen pätkään. Hänen teki mieli antaa tuolle otukselle kunnon turpasauna kunhan tämäkin olisi ohi. Eihän hemaisevia neitokaisia nyt näin voisi kohdella juottamalla näille aineita jotka varmaan tappaisivatkin heikkopäisempiä. Kaikeksi onneksi Wedd itse oli hankkinut itselleen jo nuorena kunnon viinapään, vaikka se herättikin valtavasti paheksuntaa kunnon ihmisten keskuudessa. -Mutta mitäpä hän näiden mielipiteistä piittaisi.

Kauppiaalle valittavan mummon kuiskailut kantoivat myös Weddin korviin. Hän loi vanhuksen huomaamatta tämän niskaan murhaavan katseen, kuin olisi yrittänyt polttaa tämän katseen voimalla. Mummon onneksi naisella ei kuitenkaan ollut moisia voimia, ja Wedd joutui tyytymään tuhahtamaan halveksivasti. Hänkö muka ilolintu? No.. olihan se ehkä totta, mutta miksi mennä myöntämään sitä? Jo pelkkä huoran titteli kuulosti halventavalta, joten Wedd ajatteli itseään mieluummin erikoispalveluja antavana viihdyttäjänä. Se ei kuulostanut läheskään niin pahalta kuin ilotyttö.

Pian keltatukka kuitenkin havahtui miekkosen kysymykseen. Kysyvä ilme nousi hetkeksi naisen kasvoille. Tajuttuaan mistä toinen oikein puhui, kysyvä ilme tämän kauniilla kasvoilla vaihtui hivenen loukkaantuneen näköiseen.
"No mutta tottakai haluan kostaa äskeisen!" Wedd tokaisi, yrittäen kuitenkin olla nostamatta liikaa metakkaa.
"..Vaikka sinä taidat kylläkin olla aivan liian nuori rökitykseen, pätkä" nainen lisäsi hymyillen ilkikurisesti, kumartuen pikkumiehen puoleen, anteliaan kaula-aukkonsa esitellessä antejaan varsin avoimesti. Siro käsi pörrötti nopeasti valkotukkaisen hiuksia äidillisesti.

Tuskin kukaan aikoi viiniä vielä maistaa, korkeintaan korkata sen juhlapäivänä. Kenties silloin, kun killat sopivat riitansa? Ei, ei...silloinhan viini olisi suoraan suolaa tulehtuneille haavoille ja vetäisi ihmisten mielet enemmän tai vähemmän alamaihin. Ja silloin, kun tämä tapahtui, Fly ei aikonut olla lähimaillakaan! Herra oli oppinut pakenemaan aina tiukan tilanteen tullen ja ei mielellään tulisi tepastelemaan enää tori-kadulle...ainakaan vähään aikaan. Olihan tärkeää välttää rökitys joltain vanhalta ukolta, jonka vaimo oli hyväuskoisena uskonut kaksikon vakuutteluun ja ostanut pullon halpaa litkua! Kauhukuva ei saanut totteutua, joten maskinaama ei enää sen pahemmin yrittänyt vakuutella ostajia, joita asteli uudelleen kojun luokse muutaman henkilön verran. Hyvä, hyvä - kauppa kävi! Valkotukan korvat paikansivat kojun luota tulevan tutun äänen, kolikoiden kilinän. Se sai veren virtaamaan nopeammin tapin suonissa, aina niin helpottava ja toivoa luova ääni!
Mieli hykerteli tyytyväisyyttä, kun ajatukset seilasivat rahallisen palkkion maailmassa, jonka herra pian saisi.

Kireältä vaikuttavat äänet ovat ikäviä, eikö? Juuri nyt Flycatcher sai tuntea yhden sellaisen, kun päätä ravisutteli neidon nopea hiuksiin kohdistuva pörrötys. Eikö tuo nainen koskaan osannut katua kostonhaluaan vai oliko tämä vain sellainen naisten oma juttu? Naama rytistyi lyttyyn, epämiellyttävän tunteen merkiksi. Tämä saisi kostaa miten tahtoi, kunhan pysyi erossa herran rahapussista! Tai toisaalta, eipä kloppi voinut valittaa huonoista näkymistä, kun tuo uhkea neitonen kurkottui hiuksia sekoittamaan! Virne paljasti kaiken, edes jotain nainen oli osannut tehdä oikein miellyttääkseen myyntimiestä.
"Kuulehan, olen varmasti vanhempi kuin sinä...! Mutta sehän on vain hyvä asia sinun rinnoil...ääh, anteeksi, siis sinun rahatilanteellesi.". Kirotut sanat, kun kehtasivat sekoittaa herran mielen kokonaan! Häiriötekijät olivat hyvin suuri syy siihen, nuo näköesteet katsokaas.
"Minähän voin antaa pienen palkkion sinulle tästä poseerauksesta vierelläni...vai vieläkö haluat rökittää minut? Vannon, ikää löytyy...". Mahtoivatko sanat olla osittain iskulause, kyllä. Flycatcher kehtasi enää väläyttää kasvoilleen sen epätoivoisen hymyn, sekä sipaista hiuksiaan taaksepäin, jotta näyttäisi "siistimmältä". Olihan neidon saatava palkkionsa - aivan sama millainen se sitten ikinä olikaan!

Wedd katseli pätkää tämän mutristellessa naamaansa tyytymättömänä, eikä hymy edelleenkään väistynyt naikkosen huulilta. Aivan oikein tuolle pikkumiehelle. Huiputtaa nyt naisrukka maistamaan moista myrkkyä! Kukaan ei voisi selvitä moisesta ilman jonkinnäköistä takaisinmaksua. Kuitenkin, kiitos sille ettei Wedd ollut koskaan kovin pitkävihainen, neitokaisesta alkoi tuntua ettei koko juttu nyt niin paha asia ollutkaan. Oikeastaan hän tunsi pientä myötätuntoa miestä kohtaan, vaikka toinen puoli hänestä käskikin edelleen antaa moiselle röyhkimykselle kunnolla neniin kunhan nyt suurin osa paikallaolijoista olisi häipynyt omille teilleen. Kakarat kun eivät millään tuntuneet uskovan muuta kuin kantapään kautta.

Nainen kohotti kysyvästi kulmiaan valkotukan esittäessä väitteen olevansa varmasti jopa neitoa itseään vanhempi.
"Ai jaahas.." Omahyväinen ilme ja virnistys naamalla kertoivat kuitenkin ettei Wedd tahtonut oikein uskoa kuulemaansa. Joko toinen yritti epätoivoisesti pelastaa nahkansa tai sitten tämä luuli naista paljon nuoremmaksi kuin mitä oli, mikä oli tietenkin kieltämättä varsin imartelevaa, vaikka eipä Weddiä voinut vielä vanhaksi oikein haukkuakaan.

Pikkumiehen takeltelu sanoissa sai kuitenkin keltatukan sen verran hyvälle päälle että tämä suoristi selkänsä rivakasti naurahtaen samaan menoon.
"No mutta palkkiohan ei kuulosta koskaan pahalta vaikka sitä en tullut aiemmin ajatelleeksikaan" Wedd tokaisi, hymyillen samalla varsin viettelevän näköisesti.
"Mutta kerrohan pikkukaveri, että paljonkos sitä ikää sitten oikein löytyy?" naikkonen kysyi sievä hymy edelleen huulillaan, kumartuen uudemman kerran tarkastelemaan toisen lapsekkaita kasvoja.

[örgh, tulipas hieman lyhyttä tekstiä tällä kertaa x__x;;]

Peli näytti kääntyvän Flycatcheriä vastaan, kun äkkiä palkkio näyttikin houkuttavan naisen mieltä. Paniikki alkoi tanssia piirissä pitkin tappimaisen herran pääkoppaa, kun hymy kumpusi entistäkin epätoivoisempana kasvoilta. Manailut houkuivat tämän hampaiden kolosista ulos ilmaan, täysin äänettöminä, mutta ne kuvastivat hyvin miehen tunnetilaa nyt - loukussa. Hänellähän ei ollut lantin lanttiakaan, joten rahallinen palkkio ei tullut kuuloonkaan. Sitä paitsi, miksi hän olisi niin tyhmä, että maksaisi mitään summia neidolle, jota ei tuntenut...jos ei välittänyt vähääkään. Tämä oli ollut hetken myyntikikka, siinä kaikki. Ja nyt hän voisi vain "kadota" pois tallustelevan ihmismassan joukkoon ja jättää omasta puolestaan naisen nuolemaan näppejään.
"Palkkion antaa mahdollisesti kauppias, en minä!", Fly ilmoitti, osoittaen viinikauppiasta, jonka myyntitahti alkoi hiipua. Ne, ketkä uskoivat kaksikkoa, olivat jo ostaneet litkunsa ja varmasti pian ravisuttelivat sisäelimiään kodeissaan yhdessä tämän niinkin maukkaa aineen kera.
"Mikäli sitä palkkiota halajat, pyydä häneltä...". Neito voisi aivan hyvin mennä kysäisemään mieheltä palkkiosta, olihan tämä kaikinpuolin viehättävämpi kuin miekkonen itse! Uskottavasti valkotukka ei saisi penniäkään, mutta jokainen mies maksaisi varmasti nuorelle sulokkuudelle palkkiota "vaivoistaan", joita näki myynnin aikana.

"Mene hänen luokseen ja kysy palkkiota meille molemmille. Lupaan vaikka sitten kertoa ikäni...mikäli sen tahdot niin kiihkeästi tietää.". Käsi yritti läimäyttää kevyeesti neitosta takamukseen, jotta tämä lähtisi liikehtimään miestä päin. Toivon mukaan tuo äkäinen viiksivallu ei lähtisi pullo heiluen kaksikon perään, osuen vieläpä noihin rahaa kerjääviin roistoihin. Noh, toivossa on hyvä elää ja luottamus suuntautui kokonaan naiseen. Tämä, jos kuka "saisi" kynittyä palkkiota näille ahkerille uurastajille.

"Palkkion antaa mahdollisesti kauppias, en minä!"
Wedd naurahti varsin heleästi toisen hätäilylle. Nainen pystyi reaktiosta päättelemään, ettei raha ollut miekkoselle ihan tyhjänpäiväinen käsite. -Mutta taas, kenelleppä ei olisi? Näinä aikoina kaikki jotka sitä omistivat, pitivät siitä kiinni kuin viimeistä päivää. Raha takasi selviytymisen. Se oli kylmä tosiasia.
"Vai että olet sinä raukka tässä pelkkä välikäsi!" neitokainen naurahti ja suoristi selkänsä. Katse hakeutui kuitenkin viinin oikean omistajan luokse ja tämän kaupanhierojaisiin jonkun hieman vanhemman miespuolisen henkilön kanssa.

Wedd sujautti pikaisesti nopean lentosuukon viinimiestä kohti tämän luodessa kysyvän katseen naista kohden, ennen kuin kääntyi takaisin valkotukan puoleen.
"Kaipa häneltä voisi hieman rahaa kyniä..." nainen sanoi hiljaa, kuin vain puhuisi ääneen ajatuksiaan. Virnistys pätkälle kuitenkin kertoi etteivät ne tuumat välttämättä jäisi pelkiksi tuumiksi. Toisen lupaus kertoa ikänsä oli myös yksi hyvä kannuste käydä pyytämässä hieman palkkaa hyvintehdystä työstä.
Tuntiessaan vielä toisenlaisen kannusteen takapuolessaan Wedd otti vihdoin muutaman venyttelevän askeleen myyjää kohti, kääntyen ensin kuitenkin nokinaamaa kohti viettelijättären suloinen hymy huulillaan.
"Grau~" hän murahti kaikkea muuta kuin vihaisena ja jatkoi matkaansa.

Siihen vanhaan paksuun viininmyyjään Wedd saikin käyttää sitten taitojaan oikein kunnolla että mies mitään rahaa palkaksi antaisi. Nainen keimaili miehen edessä kuin viimeistä päivää ja suputteli tämän korviin vaikka mitä siirappia, kunhan tuolta nyt pari ropoa saisi höynäytettyä. Välillä Wedd loi valkotukkaan nopean virnistyksen ja silmäniskun. Mitä enemmän neitokainen itseään paksukaiselle esitteli ja mitä punehtuneemmaksi miehen kasvot kävivät Weddin palkankeruutekniikoista, sitä auliimmaksi hän alkoi käydä. Ja monen tuskaisan minuutin kuluttua mies antoi naisen siroihin käsiin pienen ruskean pussukan, mikä tuntui kilisevän lupaavasti. Wedd kiitti toista hyvin iloisena ja kääntyi nopeasti kannoillaan. Hän ei halunnut mielistellä miestä enää hetkeäkään.
Nopein askelin Wedd palasi miellyttävämpään seuraan ja heilutti palkkapussia voitonriemuisena pätkän silmien edessä.
"Tämä oli kuules suuren vaivan takana hankkia!" hän sanoi, mutta heitti pussukan kuitenkin valkotukkaiselle. Tämähän se alunperin palkkaa oli ollut metsästämässäkin, Wedd oli vain kohtalon kautta ujuttautunut mukaan.

Luojan kiitos neitonen oli valmis ryhtymään hankkimaan heille roposia. Fly tiesi, ettei itse olisi selviytynyt siitä mitenkään...ainakaan ilman mustelmia tai mustaakin mustempaa silmää. Tyytyväinen hymy ilmestyi yhä maireampana maskinaaman kasvoille, kun nainen lopulta heltyi menemään miehen luo. Tyytyväisyyttä lisäsi toki sekin, että hänelle oltiin suotu noinkin "villi" äännähdys, siitä sopi antaa kaunokaiselle kiitosta tulevaisuudessa. Katse lasittui näkyyn, kun takapuoli keikkuen typykkä asteli kauppian luo, alkaen kuiskutella ties mitä ehdotuksia tämän korviin. Ainakin vanherra itse näytti olevan erittäin mielissään, kun moinen kaunokainen hänen eteensä ilmestyi - ja puna sai levitä vapaana kasvoille, helottaen kilometrien päähän.
Flycatcherin omissa korvissa kilisi raha tai oikeastaan sen kuviteltu ääni. Oih, kuinka rauhoittavasti se soljuikaan hänen mielensä sopukoissa, tuo ääni, kun kolikot tipahtelivat hänen pitkille sormilleen. Se oli ehdottomasti maailman ihanin ääni valkotukan mielestä, mutta nykyään rahatilanne oli huono, todella huono...kiitos äkillisen tulon tähän kirottuun kaupunkiin, jossa bisnestä ei voinut harjoittaa. Tavallaan sitä pystyi, mutta ylempiarvoiset kutsuivat sitä moukkamaisesti varasteluksi ja amatöörien huiputtamiseksi. He selvästi eivät tienneet, kuinka vaikeaa se mahtoi olla.

Tilanne jatkui yhä toisaalla, Flycatcherin kuumeisesti odottaen jotain merkkiä siitä, että kaikki oli hallinnassa. Siinä se tuli - silmän viehkeä isku ja virnistys siihen päälle. Tilanne siis oli jotenkin hallinnassa, mutta turhaa toivoa ei silti sopinut eelätellä, ennen kuin rahat olisivat hyvässä tallessa hänen taskussaan. Mieli loikki pitkin seiniä sisältä kumpuavan jännityksen takia ja kilisevän rahan ääni vain sai kädet miltein tärisemään. Hetken kuluttua blondi neitokainen lähti tallustelemaan takaisin, kohti nokinaamaa pussukka kädessään. Saman tien se lennähti pikkuisen herran käsiin, joka näytti ennemmin hullulta kuin iloiselta. Silmät pullistuivat lähes päästä, jotta olisivat voineet tarkastella tarkemmin kilisevää pussukkaa ja sen sisältöä, joka tälle paljastui. Viisi kolikkoa...ei huono palkkio näinä päivinä.
"Tässä kait pitäisi sanoa jotain...". Ääni empi hetken, ennen kuin sormet nostivat ylös pussista yhden kiiltelevän kolikon.
"Kiitos...". Täytyihän neidon muistaa, että koostaan huolimatta valkotukka oli herrasmies ja maksoi tälle nyt pienestä vaivastaan pienen palkan. Loput kolikot kulkeutuisivat hänen mukanaan kuitenkin jaon eteen, kun herran toveri saisi puolet.
"Ja siitä iästä...olen kaksikymmentäviisi....". Eihän pitänyt lupauksiaankaan unohtaa ja näin tappi paljasti "salatun" ikänsä.

[anteeksi kun on hieman kestänyt ^^;;]

Kulmaansa kohottaen Wedd katseli pikkumiehen innokkuutta. No johan toinen osasi kuolata rahan perään. Ehkäpä tämä olikin vain niin köyhä ettei ollut edes nähnyt rahaa moneen päivään. Nainen tunsi melkein sääliä valkotukkaa kohden, mutta vain melkein.
Tyytyväisenä neitokainen kuitenkin katseli kuinka toinen paljasti pussin syvyyksistä viisi kiiltävää kolikkoa. Hymy Weddin kasvoilla muuttui yhä maireammaksi, kuin lapsella joka ylpeänä esittelee taitojaan. Hemaisevalla hameväen edustajalla kun oli aina keinonsa repiä rahaa vaikka mistä.

"Tässä kait pitäisi sanoa jotain..."
Keltatukan ilme muuttui hieman kysyväksi, ja pää kallistui vienosti vinoon kuin koiranpennulla.
"Hmm?"
Odottamaton kiitos sai pienoisen punan nousemaan Weddin kasvoille. Toinen käsi nousi peittämään hymyä tämän kasvoilla, toisen huitoessa teatraalisen vähättelevästi.
"Mitäs pienistä~" Wedd tokaisi, napaten kuitenkin pikkumiehen ojentaman palkkion. Punastelevan olemuksen takaa kuitenkin kurkisteli uhkailu, millaisen rökityksen pätkä olisi saanut jos minkäänlaista välittäjänpalkkiota ei olisi kuulunutkaan. Mitään kun ei tässä maailmassa enää ilmaiseksi saanut.

Wedd tunkaisi kolikon nopeasti kaula-aukostaan sisään hyvinkehittyneiden maitorauhastensa hellään hyväilyyn. Se kun oli tähän hätään paras mahdollinen rahapussi taskuttomalle neidille. -Ja sai olla todella vikkeläsorminen taskuvaras jos kyseisestä paikasta sai näpistettyä kiiltelevän kolikon naikkosen itsensä huomaamatta.
Tyytyväinen hymy Weddin kasvoilla kuoli kuitenkin hyvin nopeasti nokinaaman paljastaessa oikean ikänsä. Suu auki neitokainen tuijotti hyvin hämmästyneen näköisenä pikkumiestä, aivan kuin toinen olisi juuri kertonut olevansa itse Odin.
"Pätkä... Sinähän olet minuakin vanhempi!" Wedd sai sanottua.
"..Mutta näytät niin nuorelta! Mikä on salaisuutesi?!" neitokainen kysyi kiihtyneenä, tarttuen nokinaamaa kaksin käsin kasvoista tuoden omansa niin lähelle että olisi voinut luulla tämän yrittävän suudella toista. Wedd kuitenkin vain tutki pätkän kasvoja kuin etsien jotakin merkkiä taiasta millä toinen olisi saatu näyttämään niin nuorelta.

[[ Mitä nöyrin pahoitteluni oman vastaukseni kestämisestä~ ]]

Mielessään Fly virnisteli todella tyytyväisenä, ulkoapäin kasvoilla ollessa vain tämä mitäänsanomaton hymy. Mies oli tehnyt oikein, kun oli luopunut yhdestä kolikosta, mutta eihän herra sentään kaikille roposiaan jaellut. Neitosella oli muutamia omia apuja siihen hommaan, miten hän sai kalastettua tältä pätkältä tuon palkkion. Hyvä on, myönnetään - nainen oli ansainnut sen. Silmät seurasivat estelemättä varsin intensiivisesti, kun kolikko katosi typykän...erh...hellään huomaan. Tuolta edes hän ei varmasti saisi kehvellettyä rahaa huomaamatta, vaikka kuka nyt tahtoikaan vohkia moisesta paikasta kolikkoa niin hätäisesti? Flycatcher alkoi horrostaa eli katse pysähtyi epäilyttävästi näiden rinnusten kohdalle, kun pääkoppa jaksoi yhä ylistää naisen neroutta. Todellakin, tuo keksintö omana henkilökohtaisena lompakkona oli loistava!

Aivan kuin neitonen olisi kyennyt kuulemaan pikkuherran sanat. Kuullessaan miespuolisen seuralaisensa iän typykkä jo tarttui miekkosesta kiinni ja veti naamansa miltein kiinni nokikasvon kuontaloon. Valkotukan silmät meinasivat tipahtaa pois paikoiltaa, eihän kaksikon välimatka ollut enää kuin parista sentistä kiinni! Pakostakin siinä sanat lähtivät takeltelemaan, kun Flycacther yritti alkaa selittämään "salaisuudestaan".
"Ai että sa...salaisuuteniko? Eihän minulla ole mitään salaisuutta!". Mustamaski peitti herran suurimmat punastelut, väristen neitosen silmien edessä. Kieltämättä olihan tämä varsin outoa, että typykkä arvuutteli lyhytkasvuisen tapin omaavan jotain salaisuuksia. Hänet oltiin vain luotu tämän näköiseksi, lyhyeeksi ja erittäin lapsenomaiseksi.
"Olen vain ikuisesti nuorekas...". Muuta tämä ei osannut kommentoida, katseen yrittäessä tuijottaa suoraan eteenpäin, eikä valahtaa tarkastelemaan naista sen tarkemmin.
"Vaikka jotain lapsenomaisuutta omaan, niin silti kaikki ei ole pienessä mittakaavassa!". Lisää erittäin epämääräisiä sanoja pulpahti esiin valkotukan suusta. Oikeastaan Fly eri itse tiennyt, mistä puhui, mutta kenties yritti vain parhaansa mukaan selitellä, ettei ollut läheskään niin lapsekas ruumiillisesti. Kuten ei myöskään älynsä puolesta, ainakaan aina.