Illanviettoa.

Iliana nousi hitaasti vaunuista varoen huolellisesti sotkemasta pukuaan
öljyttyihin pyöriin. Muutamat Aasojen nuorista olivat päättäneet lähteä
illan viettoon Fesalieriin. Ilianaa he eivät seuraan kutsuneet, mutta kyydin
ravintolaan hän sai.

Fesalieriin, entiseen Aateliskartanoon, oli perustettu hulppea ravintola,
jossa oli myös yöpymismahdollisuudet. Asiakaskunta koostui pääosin
rikkaista.. Jo se riitti, että näyttäytyi Fesalierissa, niin sai mainettaan
nostatettua.

Siksi myös Iliana oli paikassa tuona iltana, siellä oli erään rikkaan Aasan
isännöimät iltamat. Tummaa pilvetöntä taivasta kirkastivat tuhannet
tähdet, seuranaan kuu. Juhlaväki kulki kapeaa hiekkatietä hyvinhoidetun
avaran puiston läpi kohti Fesalierin pääovea. Näky oli mahtava, suuri kartano
odotti heitä ikkunat tuikkien kirkasta valoa pimeyteen. Iloista musiikkia ja
hälinää kartanosta kuului ulos asti. Nuori nainen sädehti onnesta, synkkyys
Ilianan kasvoista oli hävinnytja kasvot loistivat. Tällaista elämää hän oli aina
halunnut, Iltamia, Aasojen seurapiiri asioita, kaikki oli niin mahtavaa, tämä ilta
Fesalierissä kruunasi kaiken.

Kartanon eteisaulassa odotti ovimies, toivottaen vieraat kohteliaasti hymyillen
ja huvittavin sutkautuksin mukaan juhlimaan. Samassa kyydissä tulleet nuoret
olivat jo kadonneet ystäviensä joukkoon, hän oli nyt aivan yksin. Ei hän edes
enää muistanut minkä takia oli saapunut tänne. Hän ei tuntenut juhlaväestä
ketään, loppu ilta tuntui toivottomalta. Nainen kulkeutui väen mukana saliin,
lattiatilaa tanssijoille oli paljon ja niitä olikin jo ilmestynyt lattialle. Orkesterin
soiton kuuli hädin tuskin melun ja hälinän takaa, mutta se vähäkin mitä kuuli oli
todella ihanaa. Orkesteri soitti hidasta ja kaunista sävelmää. Synkkyys joka
käväisi mielessä hävisi saman tien.

Iliana etsi itselleen vapaan pöydän ja istahti sen ääreen, hän oikoi pukuunsa
kuuluvan päällyshameen ryppyjä suoraksi ja haki katseellaan salista muita
yksinäisiä. Kaikilla näytti olevan jo seuraa.

//Seuraa? ü Rupesin aika omavaltaisesti kuvittelemaan minkälainen Fesalier on..//

// Tungen seuraasi .D //

Varovaisten askelten epäröivä kopina katukivetystä vasten hävisi melun sekaan. Itä-Tuuli piti siitä, ettei hän erottunut joukosta. Hän ei halunnut osakseen huomiota. Hän puikkelehti epävarmana Fesalierin eteen tunkeutuneen joukon välitse, aikeinaan jatkaa matkaansa Keskus-Aukiolle. Hänen yleensä niin tyyniltä ja hillityiltä kasvoiltaan paistoi ahdistus. Joukko oli niin kiinni toisissaan kuka Fesalieriin yrittämässä, kuka sieltä ulos, että hänen täytyi hetkeksi pysähtyä odottamaan kulkureitin selkeytymistä.

Fesalierissa näytettiin pitävän jonkinasteisia kutsuja. Väkeä oli paljon, kaikki hienosti puettuja aatelisia. Tällaisessa joukossa ei Itä-Tuuli osannut katsomatta sanoa, missä hänen kotkansa Kuiskaus oli. Se sai hänen olonsa turvattomaksi. Hän tähysteli hetken aikaa jo pimentyneelle taivaalle, muttei erottanut kotkan jylhää hahmoa pimeydestä.
Tien toiseen päähän ilmestyi vauhtiaan hidastavat, kahden hevosen vetämän vaunut. Ne pysähtyivät Fesalierin eteen, ja tiheä joukko yritti väistää renkaista lentävää kuraa tunkeutuen yhä kiireemmin sisätiloihin. Kukaan ei huomannut tönivänsä joukosta pois yrittävää aatelisnaista, joka ajautui massan mukana sisään majataloon.
Itä-Tuuli yritti kiroten sysiä ihmisiä ja haltioita väistämään, mutta kukaan ei häntä huomannut. Joku katsoi kummastellen, joku yritti antaa tietä, mutta pian hän oli sisällä Freijassa. Itä-Tuuli tunsi katkeraa häpeää huonosta onnestaan. Häntä nolotti tapahtunut. Hän ei kuitenkaan halunnut loukata kunniaansa toistamiseen, eikä yrittänyt tunkea uudestaan väkijoukon läpi ulos.

Puolestaan hän esitti nyt, että tämä oli ollut hänen aikomuksensa. Mietteissään hän katseli sopivaa pöytää tanssimiselle varatun tilan reunamilla. Jokainen pöytä näytti jo olevan varattu. Närkästyneisyys paistoi hetken aikaa hänen silmistään, kunnes hän sai taas itsehillintänsä kuntoon. Hän silitteli pukuaan kädellään, koettan siloittaa siihen ilmestyneet rypyt ja sipaisi hiuksiaan asettumaan paremmin olkapäilleen. Yhteen tyhjään pöytään asettui juuri eräs aatelisnainen, kun hän tämän tilaisuuden äkkäsi. Hän tarkkaili hetken aikaa tätä häneen selin olevaa hahmoa, ja päättäessään tämän olevan yksin asteli määrätietoisin askelin tämän pöydän luo.
''Saako seuraanne liittyä?'' hän kysyi mahdollisimman kohteliaasti ja hymyili pienesti sanojensa päätteeksi, suunnaten mahdollisimman ystävällisen katseensa toiseen.

"Saako seuraanne liittyä?" Iliana hätkähti. Ei hän seuraa näin nopeasti odottanut
ilmestyvän, oikeastaan hän ei odottanut sitä ollenkaan. Hän käänsi päätään
katsoakseen kuka kysyjä oli. Nainen, iältään häntä tuskin kovinkaan paljoa
vanhempi hymyili ystävällisesti.

Ilta oli vasta nuori, eikä paikalla ollut ketään muutakaan, joka olisi pitänyt Ilianalle
seuraa, joten miettiminenkään ennen vastausta ei ollut tarpeen. "Liity vain. Kyllä
tähän pöytään vielä mahtuu. " Ilme oli ystävällinen, mutta äänensävy puhui toista,
katkeruutta. Iliana vilkuili varovasti seuralaisensa ulkonäköä ja vaatetusta.
Se henki rikkautta ja hyvin voimista. Iliana olisi voinnut vaikka vannoa tytön olevan
Aasoista, killasta johon hänkin kuului.

Pian tyttö kuitenkin tajusi epäsovinnaisuutensa, hän vain istui ja tuijotti
röyhkeästi seuralaistaan, joka takuulla oli tuhat kertaa paremmasta perheestä
kuin hän. Iliana punastui kevyesti, mutta korjasi tilannetta sanoin. "Oh,
anteeksi. Minäpä olen töykeä ! Istu toki alas " Tyttö osoitti tuolia, joka
oli häntä vastapäätä. "Iliana-Henich Glenda-Ifoorintytär on koko nimeni,
mutta riittää Iliana. Mikä on sinun nimesi?" Nyt oli sekä ilme, että äänen-
sävy ystävällisiä. Hymy joka Ilianan kasvoilla oli, antoi niistä jopa lähes
miellyttävän kuvan.

//Hyvä vaan, seuraa täällä odottelinkin ü//

Rapujen kautta siisään asteli mustahiuksinen nainen. Nainen oli vihaisella tuullella, mutta kaikkian sen tiettää ruan kautta kaikki leppyy. Kummoinen naiseksi ei voinnut sanoa, kun niitä oli varmaa monta samanlaista, mutta luonne vaikuttaa eri tavalla eri hahmoihin. Katse katseli mihin vosi istiua rauhassa ja syödä kunnolla ateriansa.

Katse oli ystävällinen, vaikka silmien ympärys oli mustalla meilikille laitettu. Vaaatetuskin oli aika alamaiseen tyyliin, mutta hänet anneettiin astelle rauhassa pöyttäään mihin hän oikein tahtoikin. Ulkonäön takia kai tarjoiliatkin katsoivat hieman.

Nuori mies tarjoilia uskaltautui jojentamaan tämän päivän menu.
" Ottaisin vettä juodakseni. " Neiti sanoi.
Jotkut herras miehien katse oli siirtynyt uudelle naamalle. Joidenkien mielestä nainen näyttäisi rumalat, mutta heihin taas vetoaa ulkonäkö tai luonteelisuus. Sanottuaan monkä haluaisi ruoaksi. Odotellessaan ruokaansa silmät katsoivat ympärillä olevia ihmisiä ja haltioita. Sivussa oli myös lehti mitä nainen luki.

Lehti mitä nainen lukikaan. Ei ollut niin ylellinen sanomalehti. Naista ei nähtästi haitannut olenkaan mitä muut oikein ajattelivat hänestä. Hän ei häirinnyt olenkaan muiden aisijoita, vaikka ulkonäkö sanoisi toista.

Neith asteli kadunviertä pitkin. Edessä oli Kartano Fesalier ja monta kymmentä ihmistä kukin minnekkin menossa. Jokaisella ihmisellä joak oli kartanon edessä oli upeat ja kalliit vaatteet päällään. Hevosten vetäimiä kärryjä ilmaantui miltein joak hetki kartanon eteen.

Näystä saattoi huomata että oli jonkinmoiset juhlat meneillään. Neith ajatteli hieman että vaikka häntä ei oltu kutsuttu hän voisi mennä sisälle. Sillä se ei varmaankaan olisi rikos, jos hän menisi sisälle ilman kutsua. Sillä jos hän ei saisi mennä sinne hänet häädettäisiin.

Neith seisoi suoraan kartanon edessä ja katseli tuikkivia tähtiä sen yllä aj niitä ikkunoita joista tulvi valoa pimeään iltaan. Hän kuunteli myös lumoavan kaunista musiikkia joka kantautui ulos kartanosta. Ihmiset katsoivat hieman hämillään Neithiä, jolla ei ollut minkäänlaista iltapukua. Seurapiirineido halveksivat häntä, mutta Neithiä se ei haitannut sillä tekihän hän tärkeää työtä.

Neith käveli ihmis virran mukana kartanoon. Ovella häntä tervehdittiin ystävällisesti ja tarjottiin juomia. Neith otti lasillisen vettä ja jatkoi matkaansa saliin. Hän tähyili vapaita paikkoja.Neith näki yhden pöydän, jossa istui jo kaksi varmaankini aasoissa olevaa henkilöä. Samassa pöydässä oli yksi vapaa tuoli ja Neith päätti mennä sinne istumaan.

Hän käveli rivakasti poikki salin ja tönäisikin vahingossa tanssivan parin. Hän pyysi nopeasti anteeksi ja jatkoi matkaansa kothi pöytää.
Hän istui pöytään kahden naisen viereen. "HEi olen Neith-Nereil Narubie Yvet-Yvettentytär." Hän sanoi hymyillen pidellen lasia kädessään. Nopeasti hän laski lasin pöydälle ja hänen mieleensä tuli ajatus siitä mitä nämä kaksi henkilöä saattoivat ajatella hänestä kun hän vain tuli istumaan pöytään. "Anteeksi töykeyteni, mutta saanko istua tässä teidän seurassanne?" NEith kysyi peitellen punastumustaan ja pidellen käsiään sylissään. Monet ihmiset katsoivat häntä yhä koska hänellä ei ollut hienoa juhlapukua, mutta hetken päästä nämä katseet kääntyivät pois päin. "Olen pahoillani.." Neith sanoi.

Itä-Tuuli tunsi sisäistä helpotusta toisen vastatessa myöntävästi kysymykseensä, tosin katkeraan sävyyn. Hän hymyili kiitollisesti ihmisnaiselle ja jäi odottamaan istumispyyntöä. Hän vilkaisi viereisiä, täysiä pöytiä hieman hämillään johtuen naisen tuijotuksesta. Hän ei ollut tottunut siihen, että häntä katsottiin, varsinkaan arvioivaan sävyyn.

"Oh, anteeksi. Minäpä olen töykeä! Istu toki alas'', toinen sanoi hetken kuluttua osoittaen vastapäätä olevaa tuolia. Itä-Tuuli veti sen esiin pöydänalta ja mekkonsa helmaa nostaen istuutui varovasti. vaikkei hän ollutkaan mukana piireissä, oli hänen käytöksensä hyvin asiallinen ja aatelismainen. Hän asetti kädet varovasti syliinsä ja kohotti katseensa toiseen tämän esittäytyessä. Itä-Tuuli hymyili tälle vastaukseksi kireää, kohteliasta hymyä, ja vastasi sitten:
''Olen Itä-Tuuli Taiga Ilinca Ta'Niya-Isellantytär. Hauska tutustua'', hän lisäsi pehmeällä, ystävällisellä äänellä. Hän oli huomannut toisen aikaisemman arvioivan katseen, ja päätti käyttäytyä sen mukaisesti. Olla aatelinen. Hänen ajatuksiaan varjosti vielä epäonnistumisen harso. Miten hän saattoikaan sillälailla ajelehtia sisään vahingossa? Toruvat ajatukset eivät näkyneet hänen hymyileviltä kasvoiltaan. Hän otti pöydän keskellä olevasta telineestä rukalistan ja avasi sen varovasti, alkaen selailla listoja.

Itä-Tuuli kohottihe katseensa kolmannelle tuolille istumaan asettuneeseen naiseen. Tämän asu ei ollut niin hieno kuin muilla vierailla, mistä hän päätteli, ettei tämä kuulunut juhlaseureeseen. Molemmat hänen seuralaisistaan vaikuttivat kuitenkin Aasoilta. Hän ei kuitenkaan ollut siitä varma. Hänen varovaisen epäilevä ja punnitseva katseensa suuntautui tulijaan.
"Hei olen Neith-Nereil Narubie Yvet-Yvettentytär'', tulija esittäytyi hymyillen ja laski vesilasin pöydälle. Tämä pieni ele kuvasti itä-Tuulesta sitä, että tulija teki selväksi sen, ettei häntä ollut pöydästä häätäminen. Hän kohotti kysyvästi toista kulmakarvaansa kuivakkaasti, pidellen yhä ruokalistaansa käsissään. Hän piti toisen käytöstä tunkeilevana, ja tämä näyttikin huomaavansa sen, yrittäessään korjata aikaisempaa käytöstään anteeksipyytäen töykeyttään ja kysymällä sitten, saiko heidän seuraansa liittyä.

''Toki'', hän vastasi ystävälliseen sävyyn hymyillen. Hänen hymynsä ei yltänyt kylmiin silmiin asti, joista ei voinut mitään tunnetta lukea.
Toinen pahoitteli vielä anteeksipyytävään sävyyn. Itä-Tuuli tunsi vihansa heltyvän hieman. Hän ei pitänyt siitä, mutta antoi asian olla.

Itä-Tuuli sattui vilkaisemaan läheisessä pöydässä istuvaa naista. Hän tunsi sekavien tunteiden kulkevan lävitseen. Naisen silmät oli meikattu mustiksi. Jo pelkästään se sai Itä-Tuulen kurtistamaan kulmiaan. Tässä oli kuitenkin jotain muutakin luotaantyöntävää.
Hän käänsi katseensa nopeasti takaisin ruokalistaan, saaden sen näyttämään pelkältä vilkaisulta. Hän alkoi taas keskittyneesti lukea tarjontaa.

Iliana vertaili käytöstään häveten vastapäätä istuvan naisen käytökseen. Jotenkin tuossa naisessa korostui kaikki mahdolliset hyveet mitä voi kuvitella. Siinä seurassa itsensä tunti aivan epäsivistyneeksi, peräti jälkeenjäänneeksi.

"Olen Olen Itä-Tuuli Taiga Ilinca Ta'Niya-Isellantytär. Hauska tutustua." Siltä näyttää.. Ilaina hymähti pilkalliselle ajatukselleen. "Kyllä. Erittäin mukavaa, että liityit seuraan. Ilta olisi pitkästyttävää viettää, jos seuralaisia ei olisi lainkaan. " Ilaina hymyili ystävällisesti sanojen vakuudeksi.

Aivan kuin tyhjästä pöytään ilmestyi kolmas nainen. Hän ei edes kysynyt oliko paikka vapaa, istui vain tuolille. Ilaina hymähti, hän ei ehkä ollutkaan se juhlan ainut, joka ei omistanut käytöstapoja. Hän katsoi naista arvostelevasti. Ilmiselvästi nainen ei ollut iltamia varten erityisesti valmistautunut, toisin kuin hän. Mutta Aasoihin nainen saattoi kuulua, sitä ei käynnyt kieltäminen. "Hei. Olen Neith-Nereil Narubie Yvet-Yvettentytär." Hän laski vesilasin pöydälle.Iliana tulkitsi sen eleenä, että nainen oli tullut jäädäkseen. Neithin hymy oli aidosti ystävällistä, se jotenkin liikutti, mutta käytöstavat silti häiritsivät.
"Anteeksi töykeyteni, mutta saanko istua tässä teidän seurassanne?" Iliana oli hiljaa, mutta Itä-Tuuli vastasi heidän molempien puolesta myöntävästi.Neith pyysi vielä anteeksikin, ilmeisesti käytöstapojaan, niissä kyllä olikin anteeksipyytelemistä.

"Täällä ravintolassa on ehkä Payonin parhaat ruuat, mutta mieleni ei tee juuri nyt kuitenkaan mitään raskasta, jos jotain juotavaa otan, niin eiköhän se riittäisi."Iliana oli mumisevinaan itsekseen, mutta sanat oli tarkoitettu seuralaistensakkin kuultavaksi. Nälkä kurni vatsassa, mutta rahatilanne ei ollut mikään paras ja Fesalierin hinnat olivat ihan omaa luokkaansa. Hän heilautti sirosti kättään kutsuen tarjoilijaa luokseen. Tarjoilja joka oli ottanut jo lähipöydistä muutamia tilauksia vastaan, saapui tyytyväisenä heidän pöytänsä viereen. Hän tiesi jo minkätyyppisiltä ihmisiltä sai kalleimmat tilaukset ja hän luokitteli häntä kutsuneen naisen siihen ryhmään. Ilianan sanottua tilauksensa, yhden vaivaisen juoman, käväisi miehen kasvoilla närkästynyt ilme, mutta hetkessä hän taas
hymyili maireasti ja odotti jos pöydän muulta väeltä olisi tullut tilauksia.

Tumma pukuinen nanen situi vieressä pöydässä Neihtista ja pöydässä olevat henkilö. melkein vilauksessa hän oli katsonut sanoma lehdensä. Ihmisiä oli todella paljon, mutta hän ei anna kenen vaan istua pöydässään. Harvat ihmiset ja haltiat olivat nähneet jossain muualla.

Sinihiuksinen nuori herra asteli pää ovesta, mutta ei tullut ihan sisään. Silmät kattsoivat ihmisten joukkoa. Nähtyään yhden tutun porukasta oli ainut Neiht. Saman aikaisesti hän oli kysynnyt palvelijoista jotakin. Serag sai mennä porukan lävitsen nopeasti keittiöön.

Georgiana katse välittyi siniseen hiuksiin. Mies erottui porukoista helposti, kun oli likainen takki yllään. Kohteliaasti Serag ojensi tuolin Neithin alle. Mies hymyili muille pöydässä istuneille oleville.

Autettuaan Neihtiä hän asteli keittiöön. Georgiana odotteli omaan ateriaan. Nopeassa tahdissa menunsä tuli mitä hän oli tilannut, vaikka ihmisiä ja haltoja oli hirveä määrä asiakaana. Pienet lapset tujoitteölivat vähät väliä Georgiaan, kun asuste ei sovinnut yhtään.

Serag vietyään paketin keittiöön hän asteli juhlasalin puolelle. Mies katseli jotakin juhlasalista.

Neith huomasi kuinka Serag auttoi häntä. Ilmeisesti he olivat ystävystyneet. Neith häpesi käytöstapojaan ja asuaan. Neith sipaisi hiuksensa pois silmien edestä. "Anteeksi vielä kerran tundettelevaisuuteni. Ja saanen udella mit' te teette työksenne?" Neith uteli seuralaisiltaan. Samalla olikin jo kutsuttu tarjoilija. "Hmm, en taida ottaa mitään vielä." Neith lateli tarjoilijalle vastaukseksi.

Neith hymyili pienesti pöydässä oleville ja ihmetteli mitä kummaa Serag teki täällä. Ehkäpä hän oli työasioilla. Neith hörppäsi lasistaan vettä, ja mietti seuraavaa puheen aihetta. Hän ei aikonut kysyllä asioita kokoajan. Hän päätti antaa muille suun vuoron, jotta voisi korjata edes hieman tekosiaan.

Pöydässä oli kauniita ja tuoksuvia kukkia. Ne loivat yhdessä sateenkaaren värejä.
Neith ihasteli niitä ja tuoksauttikin vähäsen niiden loistavaa tuoksua.

Hänen katseensa osui musta hiuksiseen naiseen joka oli tunnistanut Seragin. Neith tuijotti hieman epäilyttävästi naista, ja toivoi ettei hän huomaisi sitä.

Nopeasti Neith siirsi katseensa pöydässä istuviin ja väläytti hymyn. Hän nosti odottavasti kulmakarvaansa.

Ilianan tavoin tilasi Itä-Tuulikin ainoastaan juotavaa, kartanon omaa karpalolikööriä. Hän ei rahojaan kuljettanut mukanaan, eikä hänen tarkoituksensa ollut tulla syömään. Ainoastaan muutamia kolikoita tuntui olevan taskunpohjalla, kun hän varovasti pöydän alla pukuaan tunnusteli. Hän asetti ruokalistan takaisin sille tarkoitettuun telineeseen.
''Koska minun ei tee nyt mieli mitään raskasta, jos vaikka innostun tanssimaan'', hän lisäsi ja hymyili häntä vastapäätä istuvalle Ilianalle katsoen tätä ystävällinen katse silmissään.

Toinen hänen pöytäseuraansa kuuluva uteli heidän ammattejaan, ja jatkoi hetken kuluttua tarjoilijalle, ettei mitään ainakaan vielä ottaisi. Tämän aluksi esittämä kysymys sai Dellereen rypistämään pienesti kulmiaan. häntä inhotti tällainen uteliaisuus. Hän kuitenkin aikoi antaa toisille itsestään arvokkaan aatelisvaikutelman, ja vastasi sävyttömällä äänellä:
''Toimin Templa Glaudeamuksen apulaisjohtajana.'' Templa gaudeamuksen tunsivat ainakin nimeltä koko Payon, ja kertoessaan tämän hän ajatteli herättävänsä jotain kunnioitusta muissa. Ei hän sitä ylpeilläkseen tehnyt, se vain kuului asiaan.

Itä-Tuuli korjasi varovasti asentoaan mukavammaksi, silitteli mekkonsa helmaa laskeutumaan paremmin tuolinreunalta ja sipaisi vielä muutaman kiehkuran paremmin kehystämään kasvojaan. Hänen tyynistä, jäisensinisistä silmitään ei voinut lukea kuin arvokkuutta ja sisäistä rauhaa. Hän oli jopa ulkoisesti sinut itsensä kanssa.
Itä-Tuuli siirsi hitaasti pohtivan katseensa Ilianaan, kuin odottaen tämän vastausta. Oikeasti hän yritti ottaa selville näiden kiltoja. Jos jompikumpi kuuluisi Vaaneihin, hän tiesi, ettei saisi tyyneyttään enää pidettyä yllä. Ilianasta hän oli jo melko varma. oikeastaan Fesalierissä kävi ainoastaan Aasoja, koska vaaneihin kuului varsin vähän niin rikkaita, joilla olisi varaa moisiin yleellisyyksiin. Hän yritti keksiä asianmukaisen tavan tätä tiedustella.

Iliana siirtyi taaksepäin tuolillaan ja nosti jalkojen vieressä lojuvan laukun syliinsä.
Muutamia kolikoita sen pohjalta löytyi, mutta enempää ei. Eihän tytön nyt sopinut vähiä rahojaan kuljettaa jatkuvasti mukana, taskuvarkaita kaupungista kyllä löytyi. Jopa tämän kaltaisille seurapiiri kutsuille niitä silloin tällöin eksyi.

"...Ja saanen udella mitä te teette työksenne?" Neith uteli hymyillen. Ilianan kasvoille nousi lievä puna hänen ajatellessaan, mitä muut ajattelisivat apuparantajan ammatista. Toisaalta siinä ei ollut mitään vikaakaan, mutta se oli yleisesti tiedossa, ettei tällä ammatilla voinut kovinkaan hyvin tienata. Jossain vaiheessa kyllä vielä muille näytän mihin pystyn. Uhmakas ajatus tunkeutui väkisin mieleen, hänen ajatellessaan aikaa jolloin hän toimisi yksin, ei vain jonkun apuparantajana. ''Toimin Templa Glaudeamuksen apulaisjohtajana.'' Itä-Tuuli ilmoitti täysin rauhallisesti, sävyttömällä äänellä. Äskeinen häpeän puna palasi poskille. Vai että tämänlaisessa seurassa hän oli? Neith tuntui dottavan hänen vastaustaan, ennen kuin kertoisi omasta ammatistaan. Hiljaisuuden jatkuessa Myös Itä-Tuulen silmistä erotti hivenen kiinnostusta. "Vielä olen apuparantajana, mutta luulen että pian ajankohtaista olisi ruveta ihan yksityisesti toimimaan." Itsevarmasti tyttö lausui tämän, yllättävän hyvin hän pystyi kätkemään omat tunteensa. "No mutta Neith, mikä on oma ammattisi?" Iliana yritti vaihtaa toisten ajatukset omasta ammatistaan muualle. "Muuten, tämä saattaa tuntua hiukan töykeältä, mutta minua todellakin kiinnostaisi tietää, kumpaa kiltaa kannatatte?" Kysymys hänen mielessään oli pyörinyt jo jonkin aikaa nyt hän yritti varovasti kysellä sitä, mutta kuitenkin kysymys tuntui liian utelevalta.

// Vein hahmosi kysymyksen, Carmildee. ^^ //

Georgiana katsoi lempeillä silmillä neihtiä, vaikka ei tunne henkilöä ollenkaa. Hän nautti ruuanta todella paljon.

Serag kipitteli oveen mistä tultiikin. Hän oli löytänyt henkilön sieltä mitä etsikin. Taksas tultaessa sieltä Seragin päällä oli hieno smokki yllään. Ilmeestä huomasi, että mies ei pidännyt siitä olenkaan. Kravaatti oli liian kireällä. Nolona hän asteli takaisin keittiöön.

Georiana kuuteli muiden ihmisten asijoitia, kun ei llut yhtään mitään muuta tehdä yksinäisessä pöydässä. Onneksi ilma tiet olivat hyvin, muuten asiakkaat ja työntekiät kuolisivat varmasti kuumuuteen. Ilmakehä oli tunnelmallinen.

Serag oli joutunut tarjoiliaksi. Ilmeensä oli tekolihaksista tehty. Mies ei pidännyt yhtään työsttään hän sai kiittää erästä tuttavaa. Serag asteli Neihtin ja muiden pöytään ja toi tiilamiensa juotavat.
" Kiitos sinulle, että jouduin tarjoiliaksi. " Serag kuiskasi Neihtin korvaan.
Mies hymyili asiakkaille, hymy ei ollut aitoa ja sen huomasi harvat henkilöt.

Georgiana katsoi sini hiuksista miestä, mutta sala vihkaan kuitenkin naisiin.

Neith huomasi Itä-tuulesta, että tämä ei tykännyt Neithin tungettelevaisuudesta.
Neith oli hieman nolona tästä. Hän ei halannut muiden ajattelevan hänestä sillä tavoin.

Ihmisten puhe kuului kovaa Neithin takaa. Joku jopa tuuppasi tansiessaan häntä. Mikä taas hieman ärsytti Neithiä, joka oli työntänyt pöytää eteenpäin tuuppauksen voimasta.
Hän veti pöydän nopeasti entiselle paikalleen. Ja yritti piilotellla punastustaan.

Iliana kysyi NEethin ammattia. Häntä hieman pelotti muiden ajatukset soturin urasta.
"Öm, olen soturi. Vanhemmat hieman ihmettelivät päätöstäni", hän vastasi lopulta, punastuen ja hieroen takaraivoaan.
"Teillä on muuten kiinnostavat ammatit." Neith totesi nopeasti.

"Minä kannatan Aasoja, en ole kylläkään yhtä rikas kuin monet muut Aasa-aatelit." Neith sanoi häpeillen niukkaa rahatilannettaa.

Serag asteli pöydän ääreen ja ojensi juomat. Hän kuuli Seragin sanovan: "Kiitos sinulle,että jouduin tarjoilijaksi.".
"Eipä kestä." Neith vastasi tähän ja naurahti jopa, mutta päätti olla hiljaa. Hän hörppäsi juomansa loppuun. Ja nuosi.

"Hei hei, nähdään taas joskus. Oli kiva tutustua", hän sanoi ja yritti vilkuttaa, mutta ajautui tanssijoiden ja muun väen mukana ulos.

Itä-Tuuli säpsähti kuullessaan Ilianan kysyvän heidän killoistaan. Hän vilkaisi tätä alta kulmakarvojensa ja odotti vielä toisen vastaavan ensin. Tämä oli Aasa, tai ainakin heitä kannatti. Mikä helpotus. Hän tunsi hieman rentoutuvansa ja laski suojamuurejaan, muuttuen sisäisesti hieman avoimemmaksi. Hänen ilmeensä kuitenkin pysyi koko ajan samana, ilmeettömänä tyyneytenä. Hän risti kätensä pöydälle kuin sisäisen rauhan ja itsehillinnän merkiksi.
''Olen Aasa'', hän sanoi -'ja ylpeä siitä' äänensävyllä, hymyillen ohuesti ja siirtäen sitten tyynen kysyvän katseensa Ilianaan, vilkaisten aluksi Neithiä.

Samassa he saivat tilaamansa juomat, Itä-Tuuli otti omansa epäröiden vastaan. tarjoilian siniset hiukset saivat hänet epäluuloiseksi. Näinä aikoina ei koskaan voinut olla varma, aina oli selkäänpuukottamisen mahdollisuus. Hän ei edes vilkaissut tarjoiliaa, katsoi tätä vain syrjäsilmällä. Alempiarvoinen, kurja. Sulavan tottuneesti hän otti pikarin ja maistoi likööriä pienenä kulauksena, laskien sen sitten hitaasti pöydälle. Häntä häiritsi se, miten tarjoilija puhui Neithille niin tuttavalliseen sävyyn, esitti kuitenkin, ettei häntä kiinnostaisi.

"Hei hei, nähdään taas joskus. Oli kiva tutustua", Neith sanoi, nousi ja katosi saman tien väenhumuun. Itä-Tuuli katsoi tämän perään toista kulmakarvaansa karsaasti kohottaen, viittasi sitten tämän pöydälle jättämään tyhjään lasiin huikaten samalla sinihiuksiselle tarjoilijalle:
''Viekää tämä samalla kun lähdette''. Hänen äänensävynsä tosiaan kehotti miestä pitämään kiirettä.
''Epäilen vahvasti teidän kuuluvan Aasoihin. Olenko oikeassa?'' hän kysyi Ilianalta kohottaen katseensa tähän, jättäen tarjoilian näin tyystin huomiotta. Hänen äänensävyynsä oli eksynyt pieni ystävällinen sävyntapainen.

Vastapäätä istuva tyttö, Itä-Tuuli, säpsähti ja katsoi häntä alta kulmien, kun hän killoista kyseli. Kummatkin olivat Aasoja, niinkuin hän oli alusta lähtien ajatellut. Kyllä Aasa kaltaisensa erottaa. Iliana ajatteli mielissään, lapsellisen ylpeästi.

Hän ei ehtinyt mainita sitä, että itsekkin Aasoihin kuului, kun tarjoilija toi jo juomiset. Iliana koukisti sormen päät kevyesti pikarin ympärille, nosti sen huulilleen ja siemaisi likööriä hiukan. Tarjoilija ei heitä vilkaissutkaan, mutta Neithiä hän puhutteli ja tuttavalliseen, yllättävän tuttavalliseen sävyyn. Tarjoilijan siniset hiukset herättivät Ilianassa ihmetystä, mutta asiasta hän ei kuitenkaan vielä tohtinut mainita, kun mies oli kuuloetäisyyden päässä.

Neith nousi seisomaan. "Hei hei, nähdään taas joskus. Oli kiva tutustua" Vilkuttaakkin hän yritti, mutta tanssiva juhlaväki vei hänet jo mukanaan. Hetkessä tytto oli väkimassaan kadonnut. Iliana sattui vilkaisemaan Itä-Tuulen ilmettä, kun tämä Neithin perään katsoi.
Kulmakarva hänellä oli karsaasti koholla, eikä silmien ilmekkään mikään ystävällisin ollut.
"Viekää tämä samalla kun lähdette." Itä-Tuuli viittasi pöydälle jääneeseen lasiin. Ilianaa
todella ärsytti se, että Itä-Tuuli osoitti niin selvästi ilmeillä ja äänensävyillä kuka oli häntä alempiarvoisempi ja kehen hän suhtautui alentuvasti. Toisaalta Iliana oli tyytyväinen siihen, ettei ainakaan vielä ollut Itä-Tuulen eleistä tulkinnut kuuluvansa ala-arvoisiin.
Iliana osoitti pikariaan jossa vielä pohjalla vähän likööriä oli ja sanoi, että mies voisi senkin ottaa mukaansa. Hän yritti saada äänensävynsä samankaltaiseksi, kuin Itä-Tuulen kylmän arvokas ääni, mutta se oli todella vaikeaa. Hän kuulosti vain neutraalilta ja todella typerältä. ''Epäilen vahvasti teidän kuuluvan Aasoihin. Olenko oikeassa?'' Ystävälliseen sävyyn häntä Itä-Tuuli puhutteli ja Iliana oli todella iloinen siitä.Hän nyökkäsi ja hymyili ystävällisesti. Hetken oli pöydässä hiljaista. "Minkälaista on työ Templa Glaudeamuksen apulaisjohtajana?" Iliana kysyi kiinnostuneena, osoittaen että hän oli kuunnellut mitä toinen sanoi.

Neiht ei nähtävästi oikein ymmärtänyt mitä minä oiken sanoi hänelle. Ei semitään. Serag ajatteli.
Seragin pää kääntyi minne Neiht oli menossa. Ilme oli huokaiseva. Sininen hiuksinen mies nosti tarjotille tyhjät lasit pöydästä. Hän tunsi kylmän ilma piirin tässä pöydässä ja varsinkin Itä-Tuuli antoi semoisen vaikutuksen.
" Saako olla lissää juotavaa?" Serag kysyi ja odotteli hetkisen aikaa.
Hän meni keittiöön viemään likaiset lasit. Sieltä hän meni nopeasti pää ovelle etsien Neihtiä. Silmät katselivat löytäen hänet.

Georgiana katsoi vieressä pöydässä tapahtuvan jotakin. Nainen nousi ylös kun jokin tarjoilija sanoi hänelle jotain. Hän otti ruansa mukaan ja asteli istumaan Itä-Tuulen ja Ilinan pöytään.
" Voin anteeksi, että jouduin istumaan teidän pöyttää, mutta minut häädettii pöydästä kun tarvittiin kokonainen pöytä isolle porukalle. varmaakin tässä on tilaa kun äskeinen nainen lähti menemään jonnekkin. " Georigana sanoi kylmästi.
Hän oli istunut pöyttään ja jatkoi syömistä. Hän ei piitannut pöydässä olevien katseista.

Itä-Tuuli tunsi syvää helpotusta toisen nyökätessä hänen arveluilleen myöntävästi. Tämäkin siis oli Aasa. Kyllä kiltalainen omansa tunnistaa, hän pohti.

"Minkälaista on työ Templa Glaudeamuksen apulaisjohtajana?" Iliana kysyi havahduttaen Itä-Tuulen ajatuksistaan. Hän kohotti katseensa tähän ystävällinen hymynväre kasvoillaan ja nojasi kätensä pöytään.
''Kiireistä'', hän totesi naurahtaen heläjävällä äänellä ja antoi katseensa kiertää täyttä salia, ennenkuin palasi jälleen seuralaiseensa.
''Olemme kuulemma saaneet uuden apulaisjohtajan, joka pelkää vettä,'' hän lisäsi yrittäen rakentaa jonkinlaista keskustelua ja naurahti pudistaen päätään päivittelevästi, elehtien käsillään turhautuneena.

Viereisessä pöydässä hetki sitten lehteä lukenut nainen nousi ottaen annoksensa ja istuutui heidän pöydässään vapautuneelle tuolille. Itä-Tuuli kohottihe katseensa tähän. Äskeinen ystävällisyys ja avoimuus oli kasvoilta kadonnut, jäisen karsas katse kovissa silmissään vaihtoi asentoaan tuolilla. Häntä inhotti joidenkin ihmisten tungettelevaisuus. Tämäkin nainen oli ulkonäöltään niin luotaantyötävä. Hänen katseensa tutki hetken aikaa tarkoin tämän kasvonpiirteitä ja eleitä kuin punniten ja arvostellen, ennen kuin keskitti huomionsa likööriinsä nostaen pikarin sirolla otteella huulilleen ja siemaisi juomaansa hieman, antaen kätensä jäädä lasia pitelemään puolitiehen pöydästä ja hänen huulistaan.

Tulija pahoitteli sitä, että joutui istuutumaan heidän seuraansa kertoen syyksi suuremman seurueen tarvitsevan tämän pöytää. Tämä myös ounasteli heidän pöydässään olevan tilaa, kun Neith oli heidän seuransa jättänyt. Itä-Tuuli arveli heti toisen heitä tarkkailleen, kun tämän oli ottanut huomioon ja heti siitä mainitsi.
''Syö vain ruokasi seurassamme'', Itä-Tuuli sanoi ystävälliseen sävyyn. Hänen sanansa kuitenkin kehoittivat toista lähtemään heti, kun olisi tämän toimittanut. Hän vilkaisi naista tämän sanoessaan.

Itä-Tuuli laski lasin hitaasti pöydälle ja käänsi nyt katseensa kokonaan tungettelijaan.
''Rohkeneeko nimeänne udella?'' hän kysyi hieman loukkaantuneeseen sävyyn, kun ei nainen ollut heti esittäytynyt.

"Kiireistä." Itä-Tuuli naurahti viehättävästi. Ei Iliana voinut muuta kuin kadehtia naista, joka oli tuonlainen. Hän tarkkaili varovaisesti seuralaisensa kasvonpiirteitä, kun tämä kierrätti katsettaan salissa. Sirot ja hienot, tietenkin. Onnenlahjoja ei tasapuolisesti jaettu. Itä-Tuuli palautti katseen häneen. "Olemme kuulemma saaneet uuden apulaisjohtajan, joka pelkää vettä." Itä-Tuuli puisteli päätään ja nauroi. "Hyvin on ammattinsa valinnut." Iliana naurahti huvittuneesti. Kuin parantaja ilman taitoja. Tätä hän ei ääneen huomauttanut, ei halunnut enää ammatistaan muistuttaa toista.

Viereisen pöydän nainen siirtyi yllättäen heidän pöytäänsä. Kylmän töykeästi hän esitti jonkin selityksen siirtymiselle ja rupesi sitten syömään annostaan, odottamatta että heillä olisi jotain vastaan sanomista. Eikö töykeydelle ollut tänään mitään rajaa? Tämähän oli sentään Fesalier ei tämänkaltaisessa paikassa voinnut käyttäytyä miten vaan. Itä-Tuuli suhtautui ilmeisesti hyvin kielteiseen sävyyn tuohon naiseen. Vaikka eipä se mikään ihme. Vaatteet ja tummaksi ehostetut silmät loivat kuvan henkilöstä, jolta miehet saivat seuraa maksulla. Se etoi. Iliana ei kuullut mitä Itä-Tuuli sanoi, mutta äänensävy oli yllättävän ystävällinen. kun nainen ei mitään vastannut, muuttui Itä-Tuulen äänensävy töykeäksi.
Nimeä hän naiselta kysyi. "Niin olisi mukavaa tietää nimenne." Iliana myönteli, äänensävy oli jäykkä ja virallinen.

Serag oli ulkona katasomassa minne ihmeen Neiht oli mennyt. Tunnit ajasta hän voisi ihan hyvin olla ulkona kun kukaan ei ollut tilannut hänen kautaan mitän juomista ja ruokaa. Ulkona oli viielä, mutta sitä se ei yhtään haitannut laisinkaan. Sisään tultaessa asiakkaita oli hirvesti. Mies kiroili itsekseen kun ammatiltaan ja muutenkaan hän ei osanut olla hyvä tarjoilija, mutta neihtin takia oli joutunut tänä illan olla tarjoilija kun oli tonnut asiat liian myöhään. Mies osittain harmitti ja taas osittain ei laisinkaan. Hän yritti muistaa kaiken laista hyvää syytä joutua ja antautumaan olla tarjoilija.

Tarjoilijana hän oli aivan köpelö välillä lasit olivat melkein monesti kaatua asijakkoiden päälle. Yleisesti pyydeltiin anteeksi sen perään mitsä Serag ei tykännyt. Ilme ei ollut ilosta vaan pakotettuna. Pari rouvaa katsoi iloisesti miehen persettä. Sinihiuksinen nuori mies yritti mitenkä vaan vältellä rouvan ilmeitä. Ilmeet oikein havittelivat nuorta miestä, mutta Serag yritti näyttää miten vaan olla kiinostamatta niitä kahta. Väillä hän meni tiskiin tekeemään lasku hommia muille tarjoille. Siinä hän viihtyi siihen asti kun piti mennä välillä ottamaan asijakkaita ilolla vastaan. Ilo ei ole edelleen ollut viehettä omasta tahdostaan. Nuoret lapset tykkäsivät kuiskia asijoita Seragista, mutta Seragia ei laisinkaan ollut kiinostunut kahden tytön kuiskailusta. Mies mietti omia asijoita olisiko pitännyt laitaa ensin kuin Neihtin asiat. Hän uskoi, että oli mennyt siihen lankaan mitä oli silloin sanonnut itsellen. Törppö minä kuka ei voinnut uskoa siihen mitä sanoi itselleen. Serag ajatteli mielessään kun laittoi herran Mikalovin takin naulakkoon.

Serag veivät heidän perheen vip aitioon. Sielä oli rauhallista ja oli liikumisen varaakin. Viemisen sinne paikoille ja antaa menu lista sai jo hyvä tasku rahaa. Muuta tarjoilija väki yrittivät kinua Seragilta rahaa itselleen. Serag piti tasku rahat itsellään. Hetken päästä hän meni kysymään mitä he halusivat syödä menu listalta. Tilattuaan ateriat hän meni keittiöön ja huudahti mitä oli tilattu. Keittiössä oli hieveä meno päällä. jalat vaan vilisi nopsaa.

Georgiana katsoi sinihiuksinen tohuja ja söi rauhassa uudessa pöydässä. Hän ei piitannut laisinkaan mitä Itä-Tuleen puheista ja lauseesta. Hän oli vain omanaan, kunnes toinen nainen kysyi hänen nimeään.
" Olen Georgiana. " Hän oli sanonut lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta lempeyttä oli äänen sävyssä.
kavot olivat synkät, mutta lempeyttä oli katseessa. Tilatessaan vaivan loista teetä oli vaikea saada asiakkoita oli ennemmän kui tarjoilijoita.
" Tässä kylläkin kestäää. " Georgiana mutisi itsekseen.
Sinistä poikaa ei näkynyt tarjoilun puolella laisinkaan. Naisella oli kärsivällisyyttä.

Serag tuli ovesta ulos ja kädessä oli valtava tarjotin. Mies toi vaivan näköisesti Itä-Tuulen ja Ilinan ruuat pöytään ja Georgiana teen. Mies hymyili naisille. Nopesti keittiöön ja uusi annos oli vietävä. Annos oli menossa herra Mikalovin perheelle.

Itä-Tuuli oli salaa mielissään siitä, että Ilianakin oli vahvistanut haluavansa toisen nimen kuulla. Jotenkin hänestä tuntui, että he olivat nyt samalla puolella. Naista tyynen pohtivasti vilkaisten hän laski likööripikarin varovasti pöydälle, siro ranne ylväästi taipuen. Hän suoristi ryhtiään ja risti kätensä pöydälle.
Tummiin pukeutunut nainen vastasi kyhyen töksähtävästi nimekseen Georgiana. Itä-Tuuli ei voinut sille mitään, että häntä puistatti. Nainen, joka ei vähintään koko etunimeään kertonut, ei voinut Aasoihin kuulua. Tai jos näin kuitenkin oli, niin aasojen alamaailmaan. Hän käänsi läpitunkevan, jäisen katseensa Georgianaan, kuin jotain sanoakseen.

Samassa tuo samainen sinihiuksinen tarjoilija toi heille heidän ruokansa. Itä-Tuuli oli tilannut pienen annoksen Fesalierin omaa lihakeittoa, joka höyrysi vielä pöydälle laskettaessa. Tarjoilija oli saman tien viilettänyt kohti keittiötä.
Hän otti pöydällä olevasta telineestä hieman vanhuuttaan taipuneen lusikan. Hän kohotti pienen lusikallisen keiton lientä, kumartui sitä puhaltamaan ja varovasti maistoi lusikan reunalta. Suupieli viivaksi ohentuen hän laski lusikan kädestään ja kääntyi jälleen Georgianaan päin. Tämän hämärän salamyhkäinen olemus oli hänelle jotenkin etäisesti tuttu iltahämärissä itseään kaupustelevista naisista.
''Sanokaahan, Georgiana, mitä te harjoitatte työksenne?'' hän kysyi kuin ohimennen, mutta painottaen vahvasti tämän nimeä.

Kuin kysymys olisi sattumalta valittu, ja kuin tämän vastaus olisi hänelle aivan samantekevä, hän otti jälleen lusikasta siron otteen ja maistoi hieman keittoaan.

Tarjolija joka heille äsken oli tuonnut juomat, asteli nyt heitä kohti käsivarrellaan tarjotin. Iliana kurtisti kulmiaan miettiessään rahatilannetta, mutta hymyili perään huolettomasti. Ei hän kuitenkaan ihan joka päivä Fesalierissa käynnyt, tämä oli vain poikkeus. Iliana tarttui oman lautasensa reunoihin ja nosti sen eteensä samalla, kun tarjoilija ojensi Itä-Tuulelle hänen annostaan. Liemi höyrysi vielä lämpimänä ja keitto tuoksui herkulliselta. Tyttö tarttui yhteen lusikoista, jotka olivat korissa pöydän keskellä. Varovaisesti upotti lusikan reunan keittoon, otti sille tilkan lientä ja nosti sen huulilleen. Lämmin liemi maistui herkulliselle.
Iliana kuitenkin söi rauhallisesti käytöstapojen mukaan. Ei ahminut, eikä ryystänyt.

Hänen syömisensä keskeytti huolettomasti, kuin ohimennen lausuttu kysymys, joka ei ollut osoitettu hänelle. ''Sanokaahan, Georgiana, mitä te harjoitatte työksenne?'' Iliana jatkoi syömistä ikään kuin toisen vastaus ei häntä kiinnoistaisi, mutta silti hän korva tarkkana odotti toisen vastausta. Kun sitä ei kuulunut hetkeen, Iliana pysäytti tyhjän lusikan matkan takaisin keittolautaselle, jätti lusikkaa pitelevän käden ilmaan ja katsoi odottavasti pää vienosti kallellaan Georgianaa. Mielessään hän pohti, mikä mahtoi olla syynä Itä-Tuulen esittämään kysymykseen. Arvelivatko he samoin? Halusiko Itä-Tuuli halusi vain saattaa toisen kiusalliseen tilanteeseen? Vaikka toisaalta, yhtä hyvin hän olisi saattanut tämän kysymyksen esittää.

Serag vei kauniisti Herra Mikalovin perheelle ruokaa. perheen kaksi tyytö hihittelivät kaiketi rauhassa tarjoilijalle. Sini silmäinen nuori mies ei piitannut ja käveli tyhjällä tarjottimella keitiöön. Keittiössä Serag istahti tuolille ja huokaisi syvään. Silmät kääntyivät kelloon. Monta tuntia hän oli tehnyt tarjoilija, mutta töistä oli vielä puoli väli. Nyt oli Ruoka tunti, mutta tässä hälinässä ei ollut mitäänmahdollissuksia syödä mitään. Mies sai luvan ruoka tuntii, mutta hänen piti syödä muiden asiakkaiden kanssa kun keittiöön ei mahtunut syömään ja vaate huoneissa jo syötiin osa keitiöstä. Serga katsoi kokia. hän nousi penkistä ja asteli salin puolelle ja asetti pöydän ja pari tuolia siihen. Istui ja söi omaa evästään. Silmät katsoivat mitä asiakkaat puheilivat toisilleen.

Georgiana tunsi kahden naisen tiukaa katsettaan ja halusivat saada hänestä ulos varmastikin jotakin. Toisella oli pahempi ilme ja sai musta hiuksisen naisen epävarmaksi ja eikä olisi haluttu joukkoon mukaan. Hän kuuli miten Itä-Tuuli oli korostanut hänen nimeään sanoessaan.
" Ei se mitenkään tärkeä työ ole, mutta minä kylläkin pidän siitä. " Georgiana sanoi.
" Anteeksi, mutta te, ette ole minulle sittäytynyt minulle." Hän oli jatkanut lausetta.
Silmät katsoivat tuimasti Itä-Tuulta vaikka hän ei tuntisi kunnolla sitä. Elellään hän ei kertonut mitän itsestään.

Itä-Tuulen silmät laajenivat hämmästyksestä toisen jättäessä vastaamatta hänen kysymykseensä, kiertäen sen vastakysymyksellä. Hänen ilmeensä kuitenkin tyyntyi yhtä nopeasti kuin hämmästys oli sille ilmestynyt. Rauhallisen hallittu katse kääntyi kohti Georgianaa. Hän koetti olla välittämättä tämän tuimasta katseesta.

''Itä-Tuuli Taiga Ilinca Ta'Niya-Isellantytär'', hän lausui hitaasti ja selkeästi kuin painottaen sitä, että hän itse esitti koko nimensä. Osoittaen harmistustaan toisen antamaa kiertävää vastausta hänen kysymykseensä hän kääntyi jälleen keittonsa puoleen sulkien tämän ajatuksistaan, ammentaen hitaasti lusikallaan lihalientä. Hän irvisti pienesti rasvaisille lihapaloille ja valjuille purjonriekaleille, jotka olivat jo lämpimyyttään haurastuneet.

Hän kumartui jälleen ottamaan lusikallisen lientä, yrittäen välttää lihapaloja. Liemi oli yhä yllättävän kuumaa. Sävähtäen hieman hän laski lusikan jälleen liemeen ja hajamielisesti ajatuksiinsa uppoutuneena alkoi metsästämään haaleanvihreitä purjonpaloja. Hetken kuluttua hänen kätensä tekemä pieni liike pysähtyi. Hän kohotti katseensa Ilianaan. Tyyneys oli saanut seurakseen ystävällisen piirteen hänen kasvoillaan.
''Pidättekö te työstänne? Oletan, että tähtäätte joskus toimimaan yksityisenä parantajana'', hän kysyi aidon uteliaasti, tai ainakin sai sen piirteen ääneensä ja katseeseensa. Hän kallisti odottavasti päätään hieman sivulle kuin viaton kissa,tai kuin makupalaa kärkkyvä koira.

Ilianan kapeat huulet vetäytyivät hienoiseen vahingoniloiseen virneeseen, kun hän kuuli Georgianan kiertelevän lauseen. Ilmiselvästi jotain kunniatonta, tai ainakin alempiarvoista työtä. Tänään hän sai olla melkein tyytyväinen omasta ammatistaan. Iliana laski lusikan lautaselle, jätti sen nojaamaan reunaa vasten ja odotti jospa Georgiana vielä jotain jatkaisi. "Anteeksi, mutta te ette ole minulle esittäytynyt." Voimakkaasti ehostetut silmät katsoivat tuimasti Itä-Tuulta, mutta kysymys oli kai esitetty molemmille? "Itä-Tuuli Taiga Ilinca Ta'Niya-Isellantytär'' Nainen lausui sanat painostavan hitaasti, ylhäisellä äänensävyllä. "Iliana-Henich Glenda-Ifoorintytär." Hän seurasi Itä-Tuulen esimerkkiä kuin koira.

Iliana vilkaisi ohimennen Itä-Tuulta ennen kuin jatkoi syömistään. Juuri silloin naisen kasvoilla käväisi pieni irvistys, mitä ilmeisemmin syynä oli ruoka. Iliana ei voinnut olla huokaamatta turhautuneesti. Hän ei ymmärtänyt sitä, että joku maksoi maltaita annoksesta, jolle kehtasi vielä nyrpistää nenäänsä. Iliana tarttui lusikkaan ja jatkoi syömistään.

''Pidättekö te työstänne? Oletan, että tähtäätte joskus toimimaan yksityisenä parantajana. '' Itä-Tuuli katsoi häntä ystävällisen uteliaasti ja kallisti hieman päätään.
Hetken hänellä oli hienoinen epäluulo siitä, että nainen vain piikitteli, mutta katse ja äänensävy olivat sanoneet aivan toista. Iliana hymyili varovaisesti. " Rakastan sitä, että saan olla toiselle ihmiselle avuksi ja tällä alalla se on mahdollista. - Ei minulla mestaria vastaan mitään ole, mutta olisi kyllä mahtavaa päästä kokeilemaan omia siipiään." Hän naurahti perään kepeästi viestittäen, että sanat eivät aivan vakavia olleet, alku oli aivan liian makeileva.

Georgiana huomasi, että kummatkin olivat sanoneet koko nimen. Se hän oli heidän asia sanovatko ko nimensä vai ei, mutta eniten ihmetytti olisi se, että Ilina äänen svy yritti olla kuin Itä-Tuuli. Se ei kuitenkaan ja paljoakaan haitannut kun pöydän henkinen oli semmoinen.

Nainen kuunteli heidän jutustelu sivu korvalla. Toinnen oli parantaja joka halusi auttaa muita henilöitä. Se sattui hieman Georgianan sydämmeen kun parantajakaan ei voinnut poistaa mitään kirouksia. Ulko kuoresta sitä asia ei huomattu kun Georgiana osasi peittää todella hyvin oman olonsa monesti.

Serag söi pienessä pöydässä muiden tarjoilijoiden kanssa. Ruoka aika piti syödä niin paljon miten mahtui ja heti sen jälkeen olla kiireisessä paikaassa tarjoilla. Ravintola pitihän näyttää korkealaatuiselta ravintolta. Sini hiuksinen katsoi ravintolan asiakkaisita. Etenkin ne kolme hahmoa jotka jouduttiin laittaa samaan syömään asiakkaan määrän takia.