Sielluiden mailma

Yuri tuijotti pöölämystyneenä Aleinaa. Hänellä oli joskus hidas sytytys. Jotta näkisi eteensä... ''O-oletko sinä sokea?'' Yuri kysyi äkillisen oivalluksen vallassa.
''Mutta sinahan kävelet ihan hyvin ja e-eikö sokean ole vaikea pärjätä kaduilla, kun kukaan ei nykyaikana oikein meinaa välittää toisesta ja muuta vastaavaa. Liittyykö sokeutesi jotenkin henkien näkemis ja kuulemis kykyysi?'' Tämä paljastus nostatti Yurissa uuden kysymystulvan, jonka hän aivan häpeämättä laski ilmoille kunnes tajusi käytöstavat.
''Anteeksi minä taidan taas kysellä aivan liikaa. Minä vain yllätyin, kun sinusta ei todellakaan arvaa päälle päin, ettet näe mitään.''

Aleina arvasi Yurin änkytämisestä alkoi puhutessaan.
" Juu minä olen sokea. Kokonaan sokea. En näe yhtään mitää, en edes sinua. Kuulon avulla näen tässä mailmassa. Silmilläni minä näen toisen ulottuvuuden. " Aleina sanoi lyhyesti.
Hän keräsi rohkeutta kohdatessaan menneisyytensä uudelleen, kun sanoisi yurille miten hän oli sokeutunut.
" Olen nähnyt pienenä tämän mailman melkein lävitse. Noin viiden vanhana tapahtui onnettemuus itselleni. Päälleni kaatui nestettä, joka vei minun näköni hiljalleen pois. Pois lähtiessään näköni minä aloin nähdä toisen mailman. Ymmärsin, että minä sokeudun omasta mailmasti ja avaan ikkunan toiseen mailmaan. Ei se yhtään mitään haittaa, jos kyselet minulta. Lääkärit yrittivät saada millä keinoilla parannetuksi, jotku muut olivat saaneet myös samaa ainetta ylleen, mutta he selvisivt joillkin lääkkeillä. Lääkärit ei vain ymmärtäneet miksi lääkkeet eivät toimminut minulla. Itsenkin olen miettinyt samaa asiaa. Haluan auttaa muita parantajia. " Aleina sanoi.
Jaloillaan heitteli kiviä eteensä, että näkisi mihin astuttaa jalkansa.

''Ai!'' Yuri sai vain sanottua. Hän oli hyvin hämmentynyt. Aleina oli sokea. Ajatus tuntui oudolta siinä mielessä, että Yuri oli kuvitellut heti tunnistavansa sokean jos sellaisen tapaisi. Tai siis hän oli kuvitellut sokeat ihan erillaisiksi.
Aleina oli myös kiltti ja lempeä. Hän jaksoi auttaa muita omasta ongelmastaan huolimatta. Yuri ei voinut olla miettimättä miten Aleina todella pärjäsi elämässä, kun oli tuossa kunnossa. Toisaalta Aleina oli sanonut pärjäävänsä ja näytti olevan ihan kunnossa, joten kai hänellä hyvin meni. Yurissa heräsi kunnioitus Aleinaa kohtaan siitä hyvästä, että kaikesta huolimatta tämä jaksoi elämässä eteenpäin ja jaksoi siinä sivussa auttaa muitakin.
''Sinulla on varmasti ollut rankkaa. Sinun sijassasi minä olisin varmaan murtunut jo ajat sitten.'' Yuri totesi hiljaa.

Aleina huomasi saavan Yurin hiljaiseksi. Yurin ollessaan hieman hiljaa hän alkoi hermostua. Hermostus näkyi potkiessaan hiekkaa eteensä.
" Olet varmaakin yllättynyt. Ainakin sielluiden mielestä olet yllättyneen näköinen. " Aleina sanoi.
Hän asteli hiljaa eteensä, että hän uskaltaa astua eteensä. Hiljaisuus teki kiusalliseksi omata mielestään, mutta onneksi Yuri sanoi hiljaisuuten jotain.
" Jonkun verran, mutta pahinta on se keneen voisi luottaa. Kasvoista näkee valehteelo asiast amitä kysyt. Siihen en voi sanoa mitään. " Aleina snaoi.
Hän ei voinnut sanoa mitään Yurin viimeisestä lauseesta, kun hän ei tuntenut tarpeeksi naista.

Yuri oli mennyt aivan hiljaiseksi, eikä tiennyt mitä sanoa. Hänestä oli jotenkin hämmentävää, kun Aleina oli paljastunut sokeaksi. Olihan hän toki ennenkin sokeita tavannut, mutta nämä olivat kaikki aivan erillaisia kuin Aleina. Niin tavoiltaan, kuin kyvyiltäänkin.
Yuri mietti miltä tuntuisi elää päivästä toiseen, vuodesta toiseen ilman näkö- tai jotain muuta puuttuvaa aistia. Hän ei tiennyt miltä se tuntui ja hän toivoi ettei koskaan saisi tietääkkään.

Aleina huomasi, että hän oli saanut vieressä kulkijan hiljaiseksi ja myös mietteliääksi.
" En kain minä jättänyt sinua hirveästi mietittämään sokeudestani. Oletko sinä ajatellut ottamaan oppilaita? " Aleina kysyi Yurilta.
Hän antoi sinisten hiusten tuulen mukana. Nopeasti Aleina haistoi jonkun pahan asian. Lähellä vuosi joku, veren nainen haistoi. valkoisilla silmillä hän katsoi Yuria, mutta ei kuitenkaan tarkaa vaisesti. Silmät eivät kertonut mihin kohtaan nainen oikein katsoi valkoisillaan silmillään. Silmissä ei näkynyt laisinkaan mustaa pupillia.

Yuri säpsähti kuullessaan Aleinan kysymyksen. ''Enpä tiedä. Olenhan minä toki kohtalaisen hyvä parantaja, mutta opettajaksi minusta ei ole. Olen siihen hommaan aivan liian kärsimätön. Ja niin kukapa haluaisi demonin oppilaaksi.'' Yuri naurahti hieman katkerastikkin.
Yuri tunsi Aleinan katsovan itseään, vaikka tämän katseesta ei kunnolla erottanut mihin tämä katsoi. ''Tiedätkö yleensä demonien kanssa läheisemmin veljeilijät joutuvat yleensä hautausmaalle tuonne mullan alle. Hautausmaat ovat joskus karmivia paikkoja, kun ajattelee miten moni tänne on joutunut ja miten moni tänne tulee joutumaan.'' Yuri jatkoi hiljaa.

Pienesti Aleina hymyili ja hymähteli Yurin sanoin hänelle.
" Ei sitä koskaan tiedä mitä oikein tapahtuisi. Siitä asiasta en ole, varma olisitko hyvä opettaja, mutta ulkoisit olisi hyvä opettaja. Toiset demonit ottaisi sinut opettajaksi. " Aleina sanoi.
Yuri alkoi puhumaa toisesta asiasta. Aleina alkoi katso ympärille, etsien sitä mitä Yuri puhui. Hän teki vaistomaisesti, vaikka hän ei nähnyt laisinkaan eteensä ja taakseensa.
" En ole ikinä kuullut sellaista? " Nainen sanoi.

Yuri hymähti Aleinan vastaukselle ja kohautti olkiaan. ''Kuten jo sanoin. Demonit tai ainakaan suurin osa meikäläisistä ei ole sen tyyppisiä, että rupeaisivat parantajiksi opettelemaan. Jos minä menisin sellaista edes ehdottelemaan saisin melko varmasti turpaani tai minut tapettaisiin ja ne olivat mukavimmat vaihtoehdot sen saat uskoa.
Mitä niihin 'kiltteihin' demoneihin tulee, ei heistäkään oppilaiksi olisi. Kiltit pitävät matalaa profiilia. Jos he rupeaisivat opiskelemaan parantajiksi, se voisi herättää heille erittäin epämieluisaa huomiota ja pahimmassa ja mitä luultavimmassa tapauksessa he ja minä saisimme ne ei-kiltit demonit kimppuumme. Et arvaakkaan mitä epäluuloja ja vainoja koin opiskelu aikanani.'' Yuri pohdiskeli.
Hän oli jo lähes unohtanut, että Aleina oli äsken paljastanut olevansa sokea tai oikeammin hän oli painanut tiedon jonnekkin mielensä sopukoihin, mistä tieto tulisi esiin jos sitä tarvittaisiin.

Aleina kuunteli kunniattavasti mitä toisella oli sanottavana. Hän ei toisaalta koikein uskaltanut sanoa mitään Yurin puheidensa väliin. Se totta mitä Yuri sanoi hänelle ainakin omasta mielestään. Oli todella harvinaista, että demonia nähtäisiin parantamassa muita. Aleina uskoi, että hän pärjäisi kuiten kauppiaana ja parantajana hyvin, vaikka paranta puoli tekee hankaluuksia välillä.
" Niin hän se taitaakin olla. " Aleina sanoi hiljaa.
Hän ei uskaltanut sanoa enemmpää, ettei vahingossa sanoisi mitää hirveätä. Nopeasti Aleina lopetti kivien heittelyn ja pysähtyi. Tunne oli iloinen ja se näkyi naisen kasvoissa. Kasvot kohottatautui taivaalle.

Yuri kulki mietteissään eteenpäin. Hänen omat sanansa olivat saaneet hänet miettimään ja tuoneet hänelle mieleen sen miten yksinäinen hän joskus oli. Hän kaipasi seuraa, mutta hänen oma kansansa piti häntä hylkiönä ja lähes kaikki muut vieroksuivat hänen rotuaan. Olihan hänellä toki asiakkaansa, mutta nämä vain tekivät kauppoja hänen kanssaan. Ja niin tietysti. Saattoihan hän hakea seuraa paljastamatta, että oli demoni, mutta sekään ei tuntunut aidolta. Näiden ajatusten takia Yuri vain nyökkäsi hajamielisesti Aleinan vastaukselle.
Aivan yllättäen Yuri huomasi Aleinan lopettaneen kivien potkimisen. Yuri kääntyi katsomaan tätä. Aleina myös näytti kummalta. ''Aleina onko kaikki hyvin?'' Yuri kysyi puhekumppaniltaan, joka oli kohottanut kasvonsa kohti taivaita.

Nainen hymyili iloisesti.
" Olen minä iloissaan siiskunnossa. " Aleina sanoi.
" Sade tulee ja saan tietää missä olen. Samalla minä näen sinut musta valkoisena. " Aleina sanoi iloissaan."
Kun hän oli lopettanut puhumisen sade alkoi sataa rankasti. Nopea tahtisesti vesi pisarat liukuivat naisen poskista alas maahan. Katse kääntyi etsimään Yuria. Hän toivoi, että hän ei peittäisi kasvoja millään sateenvarjolla silloin hän ei näkisi Yurin kasvoja.

Yuri katsoi Aleinaa hieman kummastuneena. Juurihan tämä oli kertonut olevansa sokea ja nyt tämä sitten väitti näkevänsä hänet mustavalkoisena. Oliko kyseessä ihmeparantuminen tai joku muu sellainen? Yuri ei todellakaan ymmärtänyt mitä Aleina puheillaan tarkoitti.
Sade tuli täytenä yllätyksenä. Mistä tuo nainen oli voinut tietää sateen alkavan. Yuri kietoi takin tiukemmin ympärilleen, värisi ja etsi katseellaan paikkaa, jossa voisi olla suojassa sateelta. ''Nyt me kastutaan ja saadaan keuhkokuume.'' Yuri valitti ja jatkoi:'' Pitäisi kai etsiä jokin suojaisa paikka mitä luulet?''

Aleina nautti sadesta ja näkimisissä.
" En voinnut ikinä luulla et näytä sellaiselta. Luulin sinut ihan toisen laiseksi demoniksi. Sinä yllätit minut äänen sävylläsi. " Aleina sanoi.
Hän ei todellakaan kuunellut mitä Yuri sanoi hänelle. Hän nautti todella paljon sateesta. Kivireuniksilla hän hypähteli iloissaan. Sade kastoi myös naisen puuvilla leninkinsä läpimäräiseksi.

Yuri katseli naista ihmeissään kallistaen päätään. Tämähän näytti nauttivan sateesta ja leikki ja loikki riemuissaan kuin pikku lapsi uudella juuri saamallaan ja kauan odottamallaan lelulla. Aleine kastui siinä hyppiessään likomäräksi, mutta tämä ei näyttänyt välittävän siitä laisinkaan.
Yuri itse ei koskaan ollut ollut sateen suurimpia ystäviä. Nuorempana hän oli joutunut kärsimään sateesta kovin, kun ei ollut mitään paikkaa mihin hän olisi voinut mennä suojaan, niinpä hän oli värjötellyt milloin missäkin mitä oli kohdalle sattunut sillä hetkellä. Nykyään kun satoi Yuri keitti itselleen jotain kuumaa juomaa, yleensä kaakaota ja istui ikkunan ääreen katselemaan sadetta. Olihan sade ihan kivaa katsottavaa, kun oli sisällä lämpimässä. Yuria vaivasi myös Aleinan kommentti hänen ulkonäöstään, niinpä hän kysyi:''Mitä tarkoitit, kun sanoit luulleesi minua toisenlaiseksi demoniksi?''

Yurin sanat saivat naisen hätkäytymään ja pysähtymään. Aleina pysähtyi paikoilleen ja katsoi naista, jolta hän ei nähnyt muuta kuin muodon.
" Sinä näytit ihan erilaiselta mitä minä oikein kuvittelin sisnusta, mutta nyt en näen kasvojasi, koska olet peittänyt takillasi. " Aleina sanoi.
Hän ei nähnyt mitää Yurin kasvoista kun saden pisarat eivät osunneet kasvoihin.

Yuri kummastui naisen sanoista entistä enemmän. Hän katsoi hiljaa Aleinaa. ''Miten niin näytän? Etkö sinä sanonut olevasi sokea? Miten sinä yhtäkkiä rupeat näkemään? Näetkö sinä muka minut jos teen näin?'' Yuri lasketteli Aleinalle kysymysvyöryn, mistä oli kohteliaisuus kaukana ja laski takkinsa kasvojaan suojaamasta.
Yuri oli kokenut elämänsä kaikkea kummaa, mutta Aleina kuului ehdottomasti kummallisimpiin hänen tapaamiinsa ihmisiin ikinä.

Aleina siirsi katseensa takaisin Yuriin.
" Minä olen sokea koko ajan. Nänen sinut, kun et pidä mitää naamasi suojassa. Sade antaa minun nähdä vai ainoastaan kun sataa valtavasti vettä. En itsekkään oikein ymmärrä. Näen kuuloni avulla tässä mailmassa. Normaalisellani näöllä näen sielut, jotka ovat jääneet maan ja kuolem väliin. " Aleina selitti.
" Toivon, että nyt ymmärsit nyt mitä minä sanoin. " hän lisäsi.
Hän näki Yurin kasvoistaan, että hän oli saanut naisen miettimään hänen asioitaan.

Yuri puisti päätään. ''Enpä oikeastaan ymmärtänyt, mutta ei kai sillä niin paljon väliä, jos sinä et sitä itsekkään, niinkuin sanoit, täysin ymmärrä.
Näet siis sateen avulla outoa varmaan. Olla sokea ja silti välillä nähdä, mutta nähdäkseen on kastuttava likomäräksi.
Sinusta saisi upean laulun. Todella surullisen, mutta niin ylvään.''
Yuri totesi mietiskellen Aleinalle, tajuamatta edes, että saattoi loukata tätä sanoillaan pahastikkin. Yuri unohti aina ajatella sellaisia asioita.
Yurille alkoi tosissaan tulla kylmä, eikä hän pitänyt siitä tunteesta ollenkaan. Hän alkoi uudestaan etsiä katseellaan suojaa sateen ajaksi.
''Oletko koskaan yksinäinen, vaikka sinulla on haamut seuranasi?'' Yuri kysyi yllättäen Aleinalta. Hän ei tiennyt mistä kysymys oli hänen päähänsä putkahtanut, mutta kysyi sen silti.

Aleina pienesti hymyili Yurille saojen aluksi. Hän hämmentyi todella paljon, että hänestä pystyi tekemään laulun. Varsinkin surullisen laulu ei oikein ollut ihana kuulla. Ylväs sen sijaan kuulosti olisi itselleen sankari ja läheisille.
" Suru varmaan johtuu, kun muut säälivät, sokeuskin ja yksinäisyys. " Aleina sanoi.
Naista alkoi hieman mietityttämään minkälaisen hänen laulun sanat voisi olla. Hän toivoi, että sanat eivät olisi hirveän tunteeliset. Yurin toinen lause sai Aleinan todella epämukavaan oloonsa. Hänen katsensa siirtyi muualle. Askeleet olivat hitaasti menevä pois Yurista. Yuri oli osunnut häneen arkaa asiaansa.
" Olen minä aina yksinäi ja tulen olemaan yksinäinen. " Aleina vasta tärisevällä äänellä ja hiljaa.
Pari kyyneltäkin valui poskia pitkin maahan, mutta kyynel sekaantui sateeseen.

Yuri kuunteli ja katsoi naista. Naisella oli surullinen kohtalo. Yksinäisyys, oli yksi pahimmista. Trapeetomuus oli toinen, mutta Aleina oli tarpeellinen. Hän auttoi levottomia ja rauhattomia henkiä lepoon.
Yuri mietti itse useinkin tarvitsiko häntä kukaan. Tokihan hän oli taitava parantaja, jolla oli kiitettävän paljon asiakkaita, mutta jos häntä ei olisi ne asiakkaat etsisivät vain toisen parantajan, joka hoitaisi heidän vammojaan ja sairauksiaan.
Elämä oli surullista. Jokaisessa syvällä, niin syvällä piili pätemisen halu. Jokainen halusi olla tarpeellinen jollekkin. Jokainen halusi itselleen henkilön, joka hyväksyi hänet omana itsenään.

Yuri oli saanut hiljaiseksi ja tuntemaan itsensä kylmäksi noidaksi. Hän ei sanonnut yhtään mitään. Katseet olivat pois Yurista. Yksiväriset silmät eivät sanonneet yhtään mitään. Kuitenkin silmistä valui kyyneliä.
Askeeleet olivat pois yurista. Aleina halusi ottaa tukea hautakivestä, mutta hän ei löytänyt laisinkaan hautakiveä. Hänen kätensä etsi sitä, mutta ulkoisesti se näytti aivan tyhmältä tehdessään sitä.

Yuri vilkaisi Aleinaa. Nainen näytti jotenkin järkyttyneeltä. Yuri huokaisi syvään ja riiputti päätään. Oliko hän taas onnistunut loukkaamaan jotakuta sanoillaan? Häntä alkoi harmittaa se ettei hän koskaan osannut sulkea suutaan ajoissa. Eikä häntä ennen kaikkea huvittanut ruveta setvimään näitä asioita rankkasateen, valuessa pitkin selkää ja kastellessa koko kehon.
Yuri ojensi huokaisten kätensä Aleinalle. ''Tule mennään etsimään joku suojapaikka sateelta, nyt kun vielä voidaan. Täällä taivas alla me ei muuta kuin kastuta ja hommata itsellemme keuhkokuume tai jotain muuta vastaavaa.'' Yuri totesi hiljaa.

Etsinnät loppuivat nopeasti ja kääntyi katsomaan Yuria. Hän tartui Yurin käteensä ja antoi naisen viedä hänet suojaan.
" Se olisi todella hyvä idea vaikka en silloin niin hyvin näe. Silloin ei kuitenkaan vilustu. " Aleina sanoi.
Aleina näki saateen aikana, mutta kun itse oli suojassa hän ei näe silloin niin hyvin.
" Kyllä minä uskon, että vilustun. " Aleina sanoi hiljalleen.

//Täällä taas aina seuraavaan katoamiseeni asti.//

Yuri huokaisi ja puristi hiljaa Aleinan kättä. Hän heilautti takin harteiltaan ja laski sen Aleinan olkapäille. Hän ei halunnut saada niskoilleen huonoa omatuntoa siitä, jos Aleina sairastuisi. Yuri tiesi pystyvänsä huolehtimaan itsestään itse, mutta Aleinalla ei luultavasti ollut ketään huolehtimassa itsestään, eikä Yuri ollut varma miten tämä pärjäisi yksinään, jos tulisi kipeäksi. Siis eihän Aleinalla ollut ketään konkreettista tai näkyvää huolehtijaa. Yuri värähti tätä asiaa ajatellessaan ja vilkaisi ympärilleen lähes autiolla hautausmaalla odottaen kai näkevänsä lukemattomia kuolleiden rauhattomia henkiä leijumassa ympäri hautausmaata, etsien rauhaa. Ehkä ne olivatkin siellä, mutta hän ei vaan nähnyt niitä, eikä tulisi ikinä näkemäänkään. Ajatus oli samaan aikaan sekä helpottava että hermostuttava. Mutta eiväthän henget pystyisi tekemään kellekkään kiinteälle ja elossa olevalla pahaa. Eiväthän?