Moonlight and Raindrops

//Jona Slyddeninsä kanssa tänne <3~ Let the Romance begin//

Payonissa satoi sinä yönä. Isot, raskaat sadepisarat tippuivat maahan niin, että melkein tulvi. Ihmiset olivat kadonneet koteihinsa sisälle, jotteivat kastuisi. Mtta ilta oli silti kaunis, tummien pilvien takaa kuulsi yhä maahan kuun sinistä valoa. Kuu näkyi sinisenä pallona pilviverhon takaa, joka teki siitä kaunista. Mimirin lähde ropisi reilusti yli äyräden tulvien maahan, mutta se oli silti yhtä kaunis näky kuin aina. Sade oli yksi rankimmista ja pisimmistä mitä oli aikoihin nähnyt. Kuunvalo viimeisteli tämän näyn. Muutama läpimärkä olento juoksi kadulla vilutellen kylmää, tahtoen pois sateesta. Kaikki olennot olivat menossa pois siitä ilmasta, kaikki muut paitsi eräs.

Caliga käveli likomärkänä Payonin kivisijä katuja kohti Mimirin viisauden lähdettä. Hän ei oikeastaan ollut menossa sinne, vain jonnekin. Nainen lipsui useinkin puujalallaan, ja kaatuikin parisen kertaa, ennen kuin selvitti tiensä lähteelle. Tulennielijä oli halunnut omaa rauhaa ja yösijan, mutta ei ollut vähine rahoineen sitä saanut. Ei tietenkään, hänen oli ollut pakko vain löytää paikka, jossa rauhoittua. Tulikaan ei syntynyt sillä ilmalla, ei ollenkaan. Jokunen haltia oli kysynyt, mitä ihmettä hän teki rauhallisesti kävellen rankkasateessa - keskellä yötä.

Haltia istu raskaasti huokaisten lähteen reunalle, saaden suuret vesimassat syliinsä. Mutta ei välittänyt, sillä hän oli jo läpimärkä. Pitkät oranssit hiukset valuivat letillä alaspäin ja tuntuivat kovin raskailta. Caliga hieraisi tympääntyneenä oikeaa jalkaansa siitä kohdasta, mistä se oli kerran mennyt katki. Puu ei varmaankaan pitänyt kovinkaan paljosta vedestä, mutta ei voinut enää mitään. Koko ilta oli pielessä, kirjaimellisesti. Ensin hän oli joutunut vaikeuksiin maksujensa kanssa, hän oli kaatunut tori-kadulla esiintyessään, hän oli hukannut kipulääkkeensä eikä hänellä ollut rahaa. Ei voinut pahemmin mennä.

Caliga hieraisi väsyneenä kasvjoaan yrittäen pysyä pystyssä lähteen kivisellä reunamuksella - joka oli liukas jopa istuessa. Vesi meni joka paikasta läpi hänessä, korvista melkein valui vettä ja ripset täyttyivät vesipisaroista. Siinä sateessa ei kukaan istunut tyytyväisenä. Ongelmana oli vain, että hän oli köyhä. Ja tulisi aina olemaan.

//Hirveen tönkköö ja kamalaa tekstiä ;____; Sori//

//ja Slyddenin muutos alkakoon^^//

Alkuillasta, kun Slydden lähti kotoaan, sää oli vielä suhteellisen kaunis. Pilvet kyllä peittivät taivasta, mutta ei ollut satanut. Niinpä animaagi otti gepardin hahmonsa ja kuljeskeli pitkin kaupungin katuja kuten niin usein ennenkin. Hän piti siitä, kun sai kulkea vaivattomasti tässä notkeassa kissaeläimen hahmossa, piilossa lähes kaikkien katseilta jos vain tahtoi piiloutua. Vähitellen, illan jo pimennyttyä, animaagi kulkeutui satamaan ja Tyrin-Rannalle, melko kauaksi Keskus-Aukion laidassa sijaitsevasta kodistaan.

Ja juuri silloin alkoi sataa.

Slydden ei pitänyt sateesta, ei varsinkaan ollessaan eläinhahmossaan jolloin eläimen vaistot hallitsivat hänen mieltään ihmisen ajattelun rinnalla. Nopeasti kissapeto luikki avoimelta rannalta läheisten puiden alle suojaan. Mutta kun sade ei osoittanut laantumisen merkkejä, oli Slyddenin pakko lähteä jälleen liikkeelle. Ei hän kuitenkaan koko yötä halunnut kököttää jonkin puun alla. Animaagin reitti vei Mimirin lähteen lähettyville ja uteliaisuuttaan hän päätti pistäytyä lähteellä.

Sade ja pimeys hämäsivät Slyddenin aisteja, joten hän ei huomannut lähteen laidalla istuvaa naista ennen kuin oli päässyt aivan lähelle lähdettä ympäröivää pientä aukiota. Hän oli liikkunut melko varomattomasti ja epäilikin, että nainen oli saattanut kuulla hänet, vaikkei tässä pimeydessä varmaan nähnytkään muuta kuin korkeintaan kiiluvan silmäparin. Nyt varovaisemmin kissapeto vetäytyi hieman syvemmälle erään pensaan kätköihin ja istahti siihen hetkeksi tarkkailemaan naista hyvän pimeännäön omaavilla silmillään.

Naisella oli tässäkin valaistuksessa selvän oranssit hiukset. Ruumiinrakennetta ei juurikaan erottanut, mutta vaikutti siltä kuin tuo lähteen laidalla istuja olisi ollut hyvinkin laiha. Muuta Slydden ei kuitenkaan erottanut, vaikka näkikin pimeässä suhteellisen hyvin.

Jokaista askeltaan varoen Slydden vetäytyi hieman kauemmaksi. Hän aikoi mennä tapaamaan tuota naista, mutta halusi tehdä sen ihmishahmossaan. Niinpä hän hieman kauemmaksi päästyään muuttuikin takaisin ihmiseksi [jolla on sit vaatteet jotenkin päällä : D]. Nyt polkua pitkin kulkien Slydden käveli lähteelle, vihellellen kulkiessaan jotta nainen varmasti kuulisi hänen tulevan eikä säikähtäisi.

"Iltaa, tai oikeastaan yötä", animaagi sanoi muka yllättyneenä tullessaan jälleen lähteelle.
"Minua teidän ei tarvitse pelätä, en kanna aseita", mies rauhoitteli naista ja levitti samalla kätensä kämmenpuoli ylöspäin, jotta nainen näkisi ettei hänellä ollut aseita.
"Haittaako jos jään hetkeksi seuraan?", animaagi sitten kysyi ja käveli hieman lähemmäksi, istahtaen hänkin lähteen laidalle. Tähän mennessä ilta oli sujunut yksinäisissä merkeissä ja seura, ihan vain juttuseurakin, ei olisi pahitteeksi.


//ja siun tekstissäs nyt ei ollu mitään vikaa ^^//

//Söpöö : DD Ei tainnut vielä puujalkaa huomata//

Vihellys kuului vain heikkona sateen läpi, mutta tavoitti määränpäänsä. Tyypertyneenä sateessa istunut nainen nosti päänsä ja käänsi katseensa mieheen, joka sanoi hänelle kohteliaasti iltaa. Varmaankin Aasa, joka tuli lepertelemään vain omaksi huvikseen. No, ainakaan miehellä ei ollut aseita, joka oli jo hyvä alku [Ja ihan kuin tuli syttyisi sateessa -__-]. Mies oli ainakin korvien ja hännän perusteella animaagi, joita näkyi niihin aikoihin enää harvoin. Miehen yleellinen vaatetus ja puhetapa häiritsivät jokseenkin, mutta ainakin miehestä olisi seuraksi.

Caliga kohautti olkiaan miehelle ja salli tämän istua myös lähteelle. Nyt myös Slyddenin perse kastuisi. Mutta onneksi he olivat molemmat jo aivan läpimärkiä, joten se ei haittaisi.

"Paina puuta, vai kiveäkö tämä on," tulennielijä murahti hieman ilottomasti ja vilkaisi vielä miestä. Olikohan tuo mies jo tajunnut, että hän oli vain puujalkainen vaani. No, ainakin hän tajuaisi sen varmaan pian.

Ihan tahalliseksi merkiksi Caliga ojensi jalkansa suoraksi antaen proteesin kolahtaa kiveykseen. Jos mies ei halunnut enää hänen seuraansa, olkoon sitten niin. Yleensä kukaan ei halunnut hänen seuraansa, joten se ei olisi suuri ihme. Juurihan hän oli lentänyt komeasti ulos Joulutanssiaisista ja kaatunut tulileikkejensä keskellä. Sen siitä sai kun oli viihdyttäjän ammattiin änkeytynyt.

"No. Vetinen yö tänään, tosiaan..." Caliga sanoi vain, jotta keskustelu alkaisi edes jostain. Vaikka siitä hirvittävästä säästä. Tässä samalla hän tajusi, että he samalla häpäisivät legendaarista lähdettä, mutta ei voinut enää mitään.

Lähemmäksi päästyään Slydden näki hämärässä näkevillä silmillään selvästi, että naisen vaatteet olivat hänen omiaan paljon koruttomammat. Kotoaan lähtiessään animaagi ei nimittäin ollut olettanut törmäävänsä muihin, ainakaan ihmishahmossa, eikä ollut pukeutunut yhtä mitäänsanomattomasti kuin yleensä. Mies saattoi vain toivoa, ettei nainen tähtien ja kuun heikossa valossa näkisi niin hyvin että erottaisi vaatteiden kirjailut ja muut koristukset.

"Paina puuta, vai kiveäkö tämä on", nainen sanoi vastaukseksi Slyddenin pyynnölle liittyä seuraan. Niinpä animaagi istahti hänkin lähteen laidalle. Ajatuksissaan mies kohotti toisen käden sivelemään korvaansa. Aivan kuin se olisi hieman terävämpi kuin viimeksi? Mielessään itselleen hymähtäen aasanuorukainen laski kätensä takaisin alas. Vaikka hän alkoikin muistuttaa gepardia hitusen enemmän joka muodonmuutoksen jälkeen, ei sitä kuitenkaan vielä nähnyt selvästi muualta kuin hänen silmistään, joiden pupilli muuttui valossa vain pieneksi pisteeksi. Tässä hämäryydessä se oli kuitenkin laajentunut kuten kenen tahansa muunkin.

Slydden heräsi ajatuksistaan, kun kuuli jonkin kolahtavan kiveykseen. Mies kyllä hämmästyi tajutessaan, että äänen aiheutti naisen puujalka. Ulospäin hämmästystä ei juurikaan nähnyt, olihan animaagi oppinut hallitsemaan kasvojaan ja eleitään lähes täydellisesti.

"No. Vetinen yö tänään, tosiaan...", animaagi sai kuulla naisen sanovan.
"Tällaiseen aikaan ei kyllä odota tapaavansa muita kulkijoita", Slydden myötäili.
"En kyllä tarkoituksella jäänytkään tähän sateeseen, se yllätti minut kun olin rannalla", mies puheli viitaten tulosuuntaansa, jossa satama ja hiekkaranta sijaitsivat. Hieman odottavaisena hän käänsi katseensa toiseen, josko tämä tahtoisi kertoa mitä teki täällä tähän aikaan.


//sen verran täytyy korjata ettei Slydden (vielä) kovin selvästi näytä animaagilta... mutta kohta varmaan saakin sen hännän kun niin paljon eläinhahmossaan on : D//

//NO SRY :''D//

Tuo mies ainakin tuntui omistavan kodin, jos ei aikonut sinne sateeseen jäädä. Rannalta oli tullut, ei kyllä mikään ihmekään. Olihan sade tullut odottamattona kirkkaan päivän jälkeen. Ei siellä ainakaan muita, kuin köyhiä enää tuohon aikaan muutenkaan näkynyt. Keskiyö oli jo pari tuntia ollut takana ja päälle päätteeksi satoi kuin saavista kaatamalla. Yleensä kaikki aateliset olivat pehmeissä punkissaan ja vällyissään omissa kartanoissan. Tämän takia Slyddenin ilmestyminen oli epätavallista siinä paikassa.

Caliga ymmärsi vasta hetken haaveiltuaan miehen odottavan hänen kertovan oman syynsä tulla sinne. Vino, pieni hymy karkasi tahattomasti naisen märille kasvoille ja hän kohautti olkiaan.

"Ainahan minä ulkona olen, kun ei minulla ole kotia. Minne siis olisin voinut mennä? Ja, no, päiväni oli jo muutenkin pilalla. Eilen lensin ulos tanssiaisista ja tänään mekein tipuin lavalta tuliesityksiä pitäessä. Nyt istun rankkasateessa keskellä yötä. Ei kovinkaan kunniakas tarina."

Käheä, iloton nauru pääsi naisen suusta, vaikka sille ei ollut syytä. Caliga ei tiennyt itsekään, miksi teki niin. Ehkä päivä oli niin älyttömän järjetön, niin yöllä oli jälleen sekaisin. Slydden pitäis häntä varmaan outona, mutta ei voinut enää mitään. No, sellainen hän oli. Ei puolihaltia edes odottanut miehe haluavan jäädä hänen seuraansa.

"Olen sitten Caliga, vaikka se sinua tuskin kiinnostaakaan."

"Ainahan minä ulkona olen, kun ei minulla ole kotia. Minne siis olisin voinut mennä? Ja, no, päiväni oli jo muutenkin pilalla. Eilen lensin ulos tanssiaisista ja tänään mekein tipuin lavalta tuliesityksiä pitäessä. Nyt istun rankkasateessa keskellä yötä. Ei kovinkaan kunniakas tarina", nainen sanoi ja nauroi käheästi. Hitunen aitoa myötätuntoa nousi Slyddenin mieleen, mutta vain hitunen.

"Kuulostaa siltä että olette saaneet kokea kovia", mies sanoi äänellä jossa myötätuntoa oli paljon enemmän kuin hänen mielessään. Olihan hän kuitenkin Slydden ja puhui nuorelle, kauniilta vaikuttavalle naiselle.

"Olen sitten Caliga, vaikka se sinua tuskin kiinnostaakaan", nainen esittäytyi. Kuten aina, joutui Slydden pienen hetkosen miettimään, mikä hänen nimistään sopisi parhaiten. Ja mies valitsi sen nimen, jota oli käyttänyt aika usein viimeaikoina.
”Minua kutsutaan Slyddeniksi”, animaagi vastasi ja kumarsi päätään hiukan, pidättäytyen kuitenkin syvemmästä kumarruksesta. Caliga ei ainakaan tähän mennessä ollut käyttäytynyt sen kummempien tapojen mukaan, joten lähes jo vaistomaiseksi muuttuneen käytännön mukaisesti Slydden vältti itsekin hienompia tapoja, sellainen aiheuttaisi vain turhaa hämmennystä toisessa.

Sade vain jatkoi tasaista tulvimistaan, vaikkei kastellutkaan Slyddeniä. Mies nimittäin oli jo aivan läpimärkä, eikä pitänyt siitä tunteesta. Toisaalta hän kuitenkin halusi jatkaa tutustumista, pieni sydämillä leikittely tai ainakin sen yritys piristäisi tätä yötä ihan mukavasti.
"Siirtyisimmekö kenties sisätiloihin, vaikkapa johonkin kapakkaan tai muuhun sellaiseen? Voisin vaikka tarjota jotain", Slydden ehdotti. Nainen kyllä saattaisi vähän säikähtää tätä ehdotusta, olivathan he vaihtaneet vain muutaman sanan, mutta animaagi ei enää jaksanut tätä vetisyyttä senkin uhalla ettei saisi tästä kehitettyä sen enempää. Ja toisaalta, Caliga saattaisi kaikesta huolimatta ottaa mielihyvin vastaan tarjouksen päästä sisätiloihin, olihan hän kertonut olevansa koditon.

Caligan vastausta odottaessaan Slydden käänsi jälleen katseensa tutkailemaan naista, vaikkei tästä läheltäkään kovin hyvin erottanut yksityiskohtia niin hyvin kuin hämärässä näkikin. Naisen hiukset olivat pitkät, kenties johonkin sävyltään oranssit tai punertavat ja ruumiinrakenteeltaan tämä oli vieläkin laihempi kuin animaagi oli aluksi arvellut, suorastaan tikkumainen.

Slydden itse oli ulkonäöltään melkoisen tavallinen, jos hänet näki väkijoukossa ei sitä hetken päästä edes muistanut. Ulkonäön sijaan animaagin valttikortti oli hänen sisäinen viehätysvoimansa sekä kohteliaat sanat, joiden molempien käyttöä hän oli hionut jo useita vuosia. Ja aina kun hän sai näillä avuillaan jonkun naisen rakastumaan itseensä se tuntui yhtä nautittavalta, lähes huumaavalta.


//ja kuka taas vastailee peleihin kun ei sais olla enää koneella? xD//

//IHANA AVA MUUTEN JONA <3//

Slyddeniksi itsensä nimennyt mies tarjosi hänelle sateesta lähtöä ja ruokailua jossain. Keveä puna pakkautui miehen vieressä istuvan puolihaltian kasvoille. Kukaan ei ollut ennen sanonut hänelle noin. Eikä kukaan ollut edes sanonut jotain, joka ilmaisi oman huolensa hänestä. Ei kukaan. Tai, no, hänen äitinsä. Mutta hänen äitinsä oli poissa. Jokin tuossa miehessä... Tulennielijä heitti ajatukset tuskissaan mielestään ja kohautti miehelle nyt näin aluksi olkiaan.

"Jaa-a. Enhän minä ole paljoakaan ehtinyt kokea. Katkaisin jalkani vankkurionnettomuuden jälkeen ja minun ainoa toivoni oli olla tulennielijä. Ei mitään kovinkaan kunniallista," Caliga murahti piittaamatta itse tippaakaan omasta kohtalostaan tai menneisyydestään. Jos hänen oli tarkoitettu tekevän niin, hän myös tekisi niin. Ei kohtalolle kukaan voinut mitään.

Hetken taas mitään sanomatta oltuaan hän muisti miehen viimeisen tarjouksen. Vesi alkoi jo kirjaimellisesti valua korvista ulos. Mimirkin alkoi jo melkei tulvia, vaikka taikalähde olikin. Sade oli hirvein ja vetisin pitkiin aikoihin, eikä kukaan sinne tosiaan jäänyt omasta tahdostaan.

"Ja se tarjous... Jos se on yhä voimassa, minulle sopisi oikein mainiosti. Tiedätkö jotain hyvää paikkaa?" Caliga sanoi ja väänsi väkisin hymyn kasvoilleen.

//Mä en osaa enää palata hyvin ;____;//

//kiits ^^ metsästin sen jostain netistä ja taistelin ties kuinka kauan että sain sen sopivan kokoseks : D//

"Jaa-a. Enhän minä ole paljoakaan ehtinyt kokea. Katkaisin jalkani vankkurionnettomuuden jälkeen ja minun ainoa toivoni oli olla tulennielijä. Ei mitään kovinkaan kunniallista", Caliga sanoi kuin siinä ei olisi mitään sen kummallisempaa. Slydden, joka oli elänyt hyvinkin turvattua ja ongelmatonta elämää rikkaiden vanhempiensa hoivissa, ei osannut kuvitellakaan miltä Caligasta tuntui kaiken kokemansa jälkeen. Hieman lisää myötätuntoa nousi miehen mieleen. Joku empaattisempi olisi voinut tuntea saman määrän myötätuntoa tikusta toisen jalassa tai muusta sellaisesta. Animaagi tosiaankin oli itsekeskeinen tapaus, eikä hänen myötätuntoaan helposti herätetty.

"Ja se tarjous... Jos se on yhä voimassa, minulle sopisi oikein mainiosti. Tiedätkö jotain hyvää paikkaa?", Caliga sanoi hetken kuluttua. Hetken Slydden joutui miettimään, mikä paikka olisi sopiva. Tähän aikaan auki olisi lähinnä kapakoita, jotka olisivat täynnä remuavia humalaisia. Se vaihtoehto ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Sitten animaagi muisti Lohikäärmeenpesän. Hieman epäilyttävänkuuloisesta nimestään huolimatta tuo paikka oli hyvinkin siisti ja rauhallinen, jopa tähän aikaan yöstä. Ja mikä parasta, siellä ei kyselty kiltojen tai minkään muunkaan perään.

”Täältä vähän matkaa Keskus-Aukiolle päin on eräs mukava paikka, jossa käyn toisinaan. Tähänkin aikaan siellä pitäisi voida olla melkoisen rauhassa häiriköiltä”, Slydden sanoi ja nousi Mimirin lähteen kylmältä ja kostealta kivireunukselta. Hieman inhoten animaagi katsahti vaatteitaan, jotka olivat liimautuneet ihoon. Mies ei todellakaan pitänyt vedestä, se vain kasteli joka ikisen paikan jättäen jälkeensä vain inhottavaa nihkeyttä. Kohteliaasti mies tarjosi käsikynkkäänsä Caligalle lähteäkseen johdattamaan tätä Lohikäärmeenpesään.


//osaathan sie pelata ^^//

//Enkä osaa, hirveen lyhyttä ja kankeet tulee koko ajan ;____;//

Lievä, mutta yhä näkymätön puna nousi naisen kasvoille miehen tarjotessa kättään hänelle. Paikka ei onneksi ainakaan ollut kaukana paikasta, jossa he nyt jo olivat. Hetkeksi yhä lähteen päällä istuva nainen jumitti paikoillaan, kastuen yhä enemmän ennen kuin säpsähti ajatuksistaan ja pyyhkäisi otsatukan pois silmiltään. Vihreä suusuoja roikkui hänen kaulallaan kuin kaulahuivi, varmaankin turvaten sen, ettei mies pitänyt häntä täysin friikkinä. Vaikka puujalkainen tulennielijä olikin.

Hänen tunteensa menivät kirjaimellisesti ristiin hänen sisimmässään. Olihan mies komea ja osasi puhua naiselle... Ei. Caliga ei ymmärtänyt miesten päälle. Hän ei saisi lähteä tuon animaagin mukaan. mutta ruoka maistui aina. Ei, hän ei saisi luottaa tuohon mieheen. Mutta olihan hän ollut kohtelias. Miehen sisällä saattaisi olla petos. Mutta ilmainen ruoka... Ei, tuo mies voisi vaikka taas varastaa hänen puujalkansa. Mutta hän oli komea...

Caliga pudisti rajusti päätään, hämmentyneenä ja nousi lopulta ylös. Tietämättä hetkeen, mitä tehdä. Hetken hän vain hymyili oudosti ja otti lopulta miehen käden omaansa. Hieman varautuneena. Eikä osannut itsekään sanoa, oliko hymykään aito. Ei sitten ollenkaan. Hän ei tottunut olemaan tekemisissä miehien kanssa.

"Voisitko ystävällisesti näyttää tietä?" Caliga sanoi tekopirteästi yhä hymyillen ja heilautti kättään antaakseen Slyddenin näyttää tien.

//Lujaa menee : DD//

Hienoinen huvittuneisuus nousi Slyddenin mieleen hänen katsellessaan Caligan selvää päättämättömyyttä. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun joku nainen tuolla tavoin pohdiskeli, lähteäkö animaagin mukaan vai ei. Vain harva oli päätynyt kieltävään tulokseen, eikä Caliga onneksi kuulunut heidän joukkoonsa.

"Voisitko ystävällisesti näyttää tietä?", Caliga sanoi pujotettuaan kätensä miehen käsikynkkään. Hymy naisen kasvoilla oli jollain tapaa hieman outo, mutta Slydden ei siitä välittänyt. Tuollaisia hymyjä oli ennenkin näkynyt niillä naisilla, jotka olivat melko kokemattomia miesten suhteen. Mutta kokemattomat tapaukset olivat ehkä niitä mielenkiintoisimpia, jollain tapaa Slydden sai erityistä iloa siitä että sai olla näiden naisten ensimmäinen rakkaus.

"Tottahan toki", mies vastasi hymyillen ja johdatti heidät märkien puiden katveessa kulkevalle polulle. Tietysti jonkin oravan tai muun sellaisen piti hypähdellä puiden oksilla ja pudotella vielä hieman vettä heidän päälleen, kaiken entisen lisäksi. Slydden huokasi, vielä vähän lisää vettä tässä tarvittiinkin.

"Sanoit hetki sitten että olet tulennielijä, kuinka olet juuri sen ammatin valinnut?", animaagi aloitteli keskustelua heidän päästyään kunnon kivetylle kadulle. Siitä matkaa ei ollutkaan enää pitkälti, he kääntyivät muutamasta kulmauksesta ja päätyivät Lohikäärmeenpesän ovelle.

"Älä anna nimen hämätä", Slydden hymähti ja astui sisään pitäen yhä Caligan kättä otteessaan. Salissa oli melko hämärää ja siellä oli muutamia pöytiä joissa sekalainen joukko kaupungin olentoja vietti yötänsä hyvinkin siivossa sovussa.

"Mukavaa taas nähdä sinua", tiskin takana seisova paikan nuori emäntä tervehti Slyddeniä.
"Tänne on aina ilo tulla", animaagi vastasi hymyillen. Sitten hän jo johdattikin Caligan erääseen nurkkapöytään, napattuaan tiskiltä pari ruokalistaa mukaansa. Kohteliaaseen tapaansa mies auttoi ensin naisen istumaan ja istahti sitten itsekin.
"Valitse toki listalta mitä tahdot", Slydden kehotti Caligaa.


//osaatpa, älä yritäkään väittää muuta : D
nyyh, milloin opin ettei yöllä kannata kirjottaa >.

Kirjaimellisesti sanottuna, tulennielijän suu vain loksahti auki hänen astuessa sisään siihen kuppilaan. Joidenkin mielestä se varmaan oli vain pieni ruppupaikka jossain kaupungissa - kun köyhälle Vaanille se oli ainutlaatuinen kokemus. Pienet pöydät ympäri ämpäri Lohikäärmeenpesää olivat kauniisti koristeltuja ja iloinen ilmapiiri jo vakuutti siellä ensi kertaa käyvän. Kaikki oli niin siistiä ja iloista. Se oli hänelle jotain aivan uutta.

Vettä valuvana, yhä hullaantuneena puolihaltia istahti Slyddenin tarjoamalle tuolille ja kiitti häntä koteliaasti. Nyt Caliga ei saisi tosiaan pilata sitä iltaa. Vaikka hän ei tuota miestä vielä kovin tuntenutkaan. Mutta ainakin Slydden oli tehynyt hänet vakuuttuneeksi. Hieman nolona puolihaltia otti ruokalistan ja tutki sitä piiloutuen hieman sen taakse.

Suurin osa ruoista olivat hänelle täysin tuntemattomia. Hän luki ne nopeasti, hieman hämmentyneenä läpi ja laski taas listan pöydälle katsellakseen Slyddeniä. Peittääkseen osaamattomuutensa.

"Kysyit minulta jotain ammatistani, eikö? No, kaikki johtuu siitä. Että olen aina rakastanut kaikkea tulta ja muuta sen sellaista. Kun äitini kuoli ja minä sain puujalan, tarvitsin ammatin. No, siitä se sitten lähti. Haluatko nähdä jotain?" Caliga kysyi ja hymyili kerrankin aidosti. Tulennielijä sytytti kättään heilauttamalla pienen tulipallon kynnelleen ja tuikkasi sillä kynttelikön kynttilät palamaan. HIeman jälleen nolona nainen kohautti olkiaan ja hymyili.

"Ja mitä sinä suosittelisit minulle?"

Slyddenin ei tarvinnut edes vilkaista ruokalistaa tietääkseen, mitä hän halusi. Lohikäärmeenpesässä käydessään hän otti aina sen saman annoksen, punaviinissä keitettyä antilooppia. Kallista etelän tavaraa, mutta niin herkullista. Sekä miehen hienostunut aasapuoli että petomainen gepardipuoli nauttivat siitä ruuasta.

"Kysyit minulta jotain ammatistani, eikö? No, kaikki johtuu siitä. Että olen aina rakastanut kaikkea tulta ja muuta sen sellaista. Kun äitini kuoli ja minä sain puujalan, tarvitsin ammatin. No, siitä se sitten lähti. Haluatko nähdä jotain?", Caliga sanoi hymyillen. Slydden ehti nyökätä ja sitten hän saikin nähdä kuinka nainen sytytti tulen vain pienellä kädenliikkeellä. Ensimmäisenä animaagin epäileväinen luonto arveli tuon johtuvan jostain vilpistä, mutta hän tajusi sitten ettei nainen ollut voinut sytyttää tulta muutoin kuin magialla.

"Hämmästyttävää", Slydden sai sanottua, aidon hämmästyksen suorastaan paistaessa miehen kasvoilta. Nopeasti animaagi kuitenkin sai kasvonsa taas hallintaan. Muutama märkä kellertävä suortuva oli liimautunut miehen otsalle ja hän pyyhkäisi ne sivuun.

"Ja mitä sinä suosittelisit minulle?", Caliga kysyi.
"Itse pidän kovasti punaviinissä keitetystä antiloopista. Mutta olen kuullut että myös haudutettu ankka on maukasta", Slydden vastasi pieni hymy kasvoillaan. Oli todellakin mukavaa olla täällä lämpimissä sisätiloissa suojassa sateelta, vaikka tuskin kuivuisikaan kovin pian. Jo tieto siitä, ettei lisää vettä ollut odotettavissa, lämmitti miehen mieltä. Ulos hän ei enää astuisi, ennenkuin sade olisi lakannut.

"Tällaiset päivät, tai oikeastaan yöt pitäisi todellakin viettää lämpimän takan ääressä eikä ulkona sateessa", animaagi hymähti.


//köh, vähän tällasta >.< //

Hymy yhä vain leveni hieman kalpean naisen kasvoilla miehen melkein kehuessa häntä. Sitä ei tosiaan tapahtunut usein, mitä nyt joskus saattoi joku häntä kadulla kehua. Mutta yleensä se näkyi vain rahan yhteydessä. Jotkut nuoret ja pienet tytöt kyllä pyysivät päästä hänen oppilaikseen, mutta eihän tuolla puolihaltialla ollut aikaa sellaiseen. Eikä hän edes osaisi opettaa. Joten Slyddenin sanat vain kohottivat tunnelmaa yhä enemmän parempaan suuntaan.

"Älä luule, että tuo olisi magiaa. Sitä se ei nimittäin ole, en ole nymfi, olen vain puolihaltia joka oppi käsittelemään tulta kuin ystävää," Caliga lopulta sanoi ja kohautti olkiaan.

Miehen puhuessa viinissä paistetusta antiloopista, naisen kädet tempaisivat kuin pakosta ruokalistan hyppysiinsä ja tuijotti miehen valintaa. Se oli melkein kalleinta koko paikassa, Slyddenin oli pakko olla erittäin rikas. Caliga ei onnistunut piilottamaan hämmästystänsä, mutta sipaisi jälleen hiuksiaan ja haroi silmillään ruokalistan halvimpia ruokalajeja. Ei hän kehtaisi tilata mitään noin kallista. Hän oli jo muutenkin pahasti veloissa.

"Voisin ottaa ihan vain tuota hedelmäsalaattia, olen kasvissyöjä," Caliga sanoi yhä hieman vinosti hymyillen ja huikkasi tarjoilijaa lähemmäs. Kasvissyöjäksi väittäytyminen ei kyllä ollut totta, mutta ei hän muutakaan keksinyt. Nyt Slydden ei saisi vaan sanoa omaa mielipidettään väliin, tulennielijä ei halunnut lisää velkoja itselleen.

"Tilaisimme punaviinissä paistettua antiloppia ja talon omaa hedelmäsalaattia," Caliga sanoi komealle, nuorelle tarjoilijalle ja mies katosi pois pöydän luota sanoen että tulisp pian kyselemään ruokajumia.

"Viettäisinhän minä aikani takan ääressä kotona jos edes omistaisin kodin, tai saati sitten takan."

//Ja Ary sählää xD//

"Älä luule, että tuo olisi magiaa. Sitä se ei nimittäin ole, en ole nymfi, olen vain puolihaltia joka oppi käsittelemään tulta kuin ystävää", Caliga sanoi pienen tuliesityksensä jälkeen, tehden Slyddenin vielä entistä hämmästyneemmäksi. Sitten miehen mieleen juolahti, että haltioillakin oli maagisia lahjoja, ainakin niillä haltianeidoilla joita Slydden oli tavannut. Hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa siitä mitään, sellainenhan saattaisi kuulostaa vähättelevältä toisen taitoja kohtaan. Eikä ollut todellakaan tämän nuorukaisen tapaista sanoa seuralaisistaan mitään negatiiviseen viittaavaakaan, sitä hän vältti niin hyvin kuin vain saattoi.

"Sinulla on todellakin ainutlaatuinen lahja", Slydden vastasi toiselle hymyillen. Sitten animaagi saikin ehdottaa toiselle jotain ruokalajia, eikä voinut olla huomaamatta toisen tyrmistynyttä ilmettä tämän huomatessa ruuan kalleuden. Nuorukainen vain hymähti sille, hänelle oli arkipäivää kuluttaa isänsä rahoja surutta mitä kalleimpiin ostoksiin.

"Voisin ottaa ihan vain tuota hedelmäsalaattia, olen kasvissyöjä", Caliga sanoi sitten saaden hieman yllättyneen ilmeen kohoamaan Slyddenin kasvoille. Kasvissyöjiä hän ei ollut ennen tavannutkaan, Payonissa sellaiset taisivat olla melkoisen harvinaisia. Vaikka toisaalta, olihan liha toisinaan melko kallista ja pakotti jotkut pitäytymään kasvisruokavaliossa.

"No, jos olet varma että se riittää", Slydden ehti sanoa ja samassa Caliga tekikin jo tilauksen, saaden jälleen hienoisen huvittuneen ilmeen nousemaan animaagin kasvoille. Kovin moni nainen, varsinkaan aatelispiireissä kasvanut, ei olisi varmaan edes rohjennut tehdä tilausta ominpäin ollessaan miehen kanssa liikkeellä. Ihan virkistävää vaihtelua, se animaagin täytyi myöntää. Tällä naisella tuntui olevan selvästi omaa tahtoa, mikä teki kaikesta aina mielenkiintoisempaa.

"Viettäisinhän minä aikani takan ääressä kotona jos edes omistaisin kodin, tai saati sitten takan", Caliga sanoi tilauksen tehtyään, vastaukseksi Slyddenin sanoille.
"Voisi kuvitella että noilla tulenkäsittelytaidoilla ansaitsisi helposti majatalosta yösijan, pystyt nimittäin varmaan enempäänkin kuin kynttilöiden sytyttelyyn", Slydden sanoi ystävällisesti hymyillen. Ruokia odotellessaan animaagi nojautui hieman taaemmas tuolillaan ja otti muutenkin rennomman asennon. Samalla hän vilkaisi hieman ympärilleen salissa, mutta tällä kertaa siellä ei näkynyt tuttuja. Vain harvojen kanssa Slydden olikin tutustunut sen paremmin, joten ei ollut mikään ihme jos nämä muutamat eivät olleet tänne sattuneet.


//tunnustan, en hirveesti tätä edistäny >.< //

//Miksei kukaa uskio ettei se oo magiaa ;____;//

Kukaan ei tuntunut uskovan Caligan selitystä hänen tulen lahjoistaansa. Olihan se hieman yliluonnollista, mutta silti. No, ainakin se keskustelun pätkä tuntui olevan loppuun käsitelty. Ainakaan puolihaltia ei ollut lainkaan innostunut jatkamaan sitä keskustelua - jos toinen ei kyennyt uskomaan ettei hän omannut maagisia kykyjä, sitten ei uskonut. Muussa tilanteessa tulennielijä olisi mahdollisesti jatkanutkin inttämistään, mutta koska Slydden oli maksamassa hänen ateriansa, ei hän viitsinyt väittää vastaan. Jos Slydden vaikka peruisi sen koko illalliskutsun - jos sitä nyt illalliskutsuksi voisi nimettääkään.

Caligan vatsa kurisi jokseenkin kovaan ääneen, mutta hän pakotti olemaan aivan puhtaalla naamalla. Nälkä ainakin oli todellista, mutta hän ei halunnut myöntää kovaa nälkäänsä. Liharuoka olisi varmaankin parantanut tilannetta, mutta hän ei kehdannut tilata niitä kalliita aterioita, kun ei ollut maksmassa. Hän oli jo muutenkin kaulaansa myöten täynnä velkoja ja maksamattomia kipulääkkeitä.

"Saattaisihan minulla riittää rahaa yhteen yöhön majatalossa, mutta suurin osa rahastani menevät velkoihin ja kipulääkkeiden maksamiseen. On se ihme, siitä on jo yhdeksän vuotta, kun katkaisin jalkani ja yhä pitää ostaa kipulääkkeitä," Caliga sanoi hieman onnettomana, mutta katui heti sanomaansa. Ei hänen ollut tarkoitus kertoa tuolle miehelle, että oli katkaissut oman jalkansa. Nyt Slydden pitäisi häntä varmaankin yhä oudompana. Lopulta hän ei kuitenkaan voinut enää perua sanojaan, vaan hymyili hieman vinosti ja yritti keksiä jotain toista puheenaihetta.

Hänen onnekseen eräs komeahko tarjoilija toi heidän annoksensa pöytään. Puolihaltia kiitti miestä ja alkoi sitten hermoilla. Miten hienossa ravintolassa söytiin? Ei hän koskaan ollut ollut sellaisessa, vaan syönyt melkein aina käsin jotain pikkuruokaa. Hedelmäsalaatti oli reilusti suurempi, kuin ne ateriat mitä hän oli koskaan ennen syönyt. No, normaalisti hän varmaan olisi jo käynyt käsiksi ahnaasti, mutta hän mietti kuumeisesti, miten rikkaat ihmiset söivät. No, ainakin hän osasi käyttää lusikkaa, joka oli salaatin syömiseen varattu. Ja oliko tuo paperi pelkkä koriste? Caliga peitti hämmennyksensä hymyyn ja odotti että Slydden tekisi jotain.

"No, mitä sinä teet työksesi?" Caliga kysyi saadakseen jotain puheenaihetta tai keskustelua virikkeille. Vaikkakin hän uskoi ettei tästäkään tulisi kovin pitkä tai järkevä keskustelu. Tulennielijä ei tosiaan ollut syntynyt seuranaiseksi. Hermoillessaan hän hinkkasi kutiavaa puujalkaansa pöytää vasten ja katseli kysyvästi Slyddeniä.

"Saattaisihan minulla riittää rahaa yhteen yöhön majatalossa, mutta suurin osa rahastani menevät velkoihin ja kipulääkkeiden maksamiseen. On se ihme, siitä on jo yhdeksän vuotta, kun katkaisin jalkani ja yhä pitää ostaa kipulääkkeitä," Caliga sanoi hieman onnettomana.
"Kenties sinun kannattaisi näyttää sitä jollekin parantajalle", Slydden ehdotti, äänessään myötätuntoa josta suurin osa kylläkin oli teeskenneltyä. Kuten sanottua, muiden asiat kiinnostivat animaagia aidosti vain harvoin. Mutta eihän sellaista sopinut näyttää kun halusi esittää hurmaavaa seuralaista.

Tarjoilija toikin sitten heidän annoksensa, Slyddenille reiluhkon lautasellisen antiloopinlihaa ja Caligalle hedelmäsalaattia. Animaagi ei voinut mitään sille, että tuollaisen rehuannoksen näkeminen hieman hymyilytti häntä, mutta hän sai kuitenkin peitettyä huvittuneisuutensa lähes täysin. Itse hän oli sitä mieltä että liha se oli jolla eli.

Kun ruoka nyt oli miehen edessä, levitti hän lautasliinan syliinsä, tarttui veitseen ja haarukkaan ja leikkasi pienen siivun lihaa, eihän nyt käynyt päinsä että hän yrittäisi ahtaa puolet lihasta kerralla suuhunsa. Tottunein ottein animaagi leikkeli sopivia suupaloja ja pisteli niitä poskeensa, nauttien jokaikisen lihapalan herkullisesta mausta. Paljoa aasa ei ehtinyt syödä, vain pari suupalaa, kun Caliga puhui.
"No, mitä sinä teet työksesi?", nainen kysyi. Tähän kysymykseen Slydden vastasi aniharvoin rehellisesti, eihän se kuulostaisi hyvältä jos kertoisi olevansa rikkaan isän varoilla elelevä tyhjäntoimittaja. Mies söi rauhassa suunsa tyhjäksi ennen kuin vastasi.

"Toimin kirjurina isäni apuna", Slydden sanoi, eikä oikeastaan edes valehdellut. Joskus hän oli tosiaan toiminut isänsä kirjurina, mutta oli pian jättänyt senkin homman. Ei häntä minkäänlainen työnteko kiinnostanut pätkän vertaa, ainoastaan huvitukset. Ja parasta huvia oli ehdottomasti kauniiden naisten kietominen kauniiden sanojen verkkoon.

Sitten Slydden tajusi, etteivät he vieläkään olleet saaneet juotavaa.
"Hei tarjoilija, saisimmeko tänne pullollisen Alfheimin punaista?", Slydden huudahti tarjoilijalle, tilaten paikan toiseksi kalleinta viiniä. Oikeastaan animaagi oli iloinen että pääsi hieman näpäyttämään tarjoilijaa tämän unohduksesta, mies oli vähän turhan komea Slyddenin makuun, selvä kilpailija. Virhettään pahoitellen tarjoilija kiiruhtikin pöytään ja kaatoi molemmille viiniä hienoihin kristallilaseihin.


//piti tarkistaa jostain etikettisivulta laitetaanko lautasliina syliin vai ei xD
ja ota ajankohta huomioon kun luet xD//

//SORI ET KESTII!//

Kun Slydden letkautti jotain lääkärillä käynnistä, tulennielijä puuskahti hieman surullisesti ja yritti pitää naamansa peruslukemilla. No, onneksi hän olisi huomenna menossa proteesintekijälle hakemaan uutta proteesia. Hän olisi hakemassa sitä päivän myöhässä, mutta ei auttanut enää. Se merimies oli ollut todella mukava... Hetken Caliga vain jumitti ajatuksissaan, mutta säpsähti takaisin todellisuuteen hyvinkin pian.

"Kävin juuri eilen lääkärillä, joka oli kyllä sitä mieltä että jalkani katkaiseminen itse ei ollut varmaankaan kaikista viisain ratkaisu. Mutta olen huomenna taas hankkimassa uutta proteesia," Caliga sanoi ja hymyili hieman vinosti, hän ei tosiaan ollut tottunut hymyilemään.

Slyddenin laittaessa lautasliinan syliinsä, myös puolihaltia regoi nopeasti ja laittoi omansa syliinsä, yrittäen tehdä kaiken niin kuin tuo mies. Kohta Slydden varmaankin kyllä huomaisi ettei hän osannut kunnon pöytätapoja. Caliga hymyili vienosti yhä, ja hänen vatsansa kurisi inottavan kovaan ääneen - ja hän todiaan toivoi ettei mies ottaisi huomiota siihen.

Slydden kertoi toimivansa isän apuna kirjurina. Oikeastaan Caliga ei aivan uskonut tuota, noin rikas poika kirjurina. Mutta ei sanonut mitään, ettei taaskaan aloittaisi huonopuheista keskustelua. No, olihan sekin työ parempi kuin se mitä hän harjoitti. Paljon parempi ja varmaankin tuottavampi.

Hän ei pystynyt enää estämään itseään, hän otti lusikan käteensä ja alkoi kahmimaan ruokaa suuhunsa - mahdollisimman hienostuneesti tosin. Hedelmät olivat kyllä erittäin hyviä, vaikkain ei kovin täyttäviä. Hetken aikaa vain syötyään hän nosti katseensa takaisin Slyddeniin. Tarjoilija oli tuonut paikalle erittäin kallista viiniä, Caliga taas ei ikinä ollut maistanutkaan viiniä. Tulennielijä tuijotti lasia hetken.

Sitten hän vain päätti maistaa juomaa, kysymättä Slyddeniltä hän kohotti lasin huulilleen ja joi kulauksen. Ensivaikutelma oli inhottava. Viini tuntui kummalliselta ja kauhean hienostuneelta. Mutta pitemmän päälle mietittynä se oli aika hyvää - jos verrataan niihin juomiin mitä hän yleensä joi. Tajuttuaan olevansa erittäin epäkohtelias hän yskähti nolosti ja kohautti olkiaan.

"En ole koskaan ennen juonut viiniä, pahoitteluni."

//no ei tällanen pieni oottelu vielä mitään haittaa ^.^ //

Slyddenin aloitettua syömisen myös Caliga kävi käsiksi salaattiinsa. Hitusen säälivä ajatus käväisi animaagin mielessä, hän itse ei kyllä olisi halunnut syödä pelkkää salaattia jos kunnon ruokaakin oli tarjolla. Ja hänen tapauksessaan kunnon ruoka oli jotain lihaisaa. Mutta jos toinen välttämättä halusi elättää itsensä tuollaisella kaninruoalla, niin siitä vain. Mikäpä Slydden oli siihen puuttumaan. Mutta toisen annoksen jatkuva näkeminen sai hänet kyllä nauttimaan omasta ruuastaan entistäkin enemmän.

Saatuaan viinin eteensä Slyddenkin aikoi ottaa kulauksen, mutta Caliga ehti ennen.
"En ole koskaan ennen juonut viiniä, pahoitteluni", nainen sanoi juuri kun animaagi oli aikeissa kohottaa oman lasinsa huulilleen. Mies joi virkistävän kulauksen viiniä ennenkuin vastasi. Alfheimin punainen oli todellakin poikaa, sen maku oli ihanan täyteläinen, juuri hänen mieleisensä.
"Älä toki suotta pahoittele. Jos tahdot jotain muuta, tilaa aivan vapaasti", Slydden vastasi. Hänen mielestään Caliga ei ollut toiminut mitenkään epäkohteliaasti, niinpä hän oletti naisen tarkoittaneen sitä, ettei pitänyt viinistä.

"En voinut olla huomaamatta että teillä on melko erikoisen väriset ja erittäin kauniit hiukset", Slydden sanoi ruokailun lomassa. Slydden kuitenkin oli Slydden, mitä muuta siis saattoikaan odottaa tämän animaagin suusta kun hän istui naisen seurassa. Animaagissa itsessään ei ollut mitään sen kummempaa, mikä herätti huomiota, vaan hän oli loppujen lopuksi hyvin tavallisen näköinen miekkonen. Lukuunottamatta tietenkin ruskeita silmiään, jotka iiris peitti lähes kokonaan niin että valkoista tuskin näkyi. Ja vaikkei täällä ollutkaan erityisen valoisaa, oli pupilli kutistunut epätavallisen pieneksi.


//ei nyt oikein lähteny >.< //

Kun Slydden sanoi että hän voisi tilata jotain muutakin juotavaa nainen hätkähti hieman yllättyneenä ja hänen naamansa tuli aivan tulipunaiseksi. Se oli hieman noloa, mutta tulennielijä ei voinut sille mitään. Pienen hetken hän vain aukoi suutaan kuin pähkäillen tilatako uutta juomaa vai ei. Uuden tilaaminen olisi ollut kyllä aivan suunnattoman epäkohteliasta - varsinkin kun hän tuhlasi toisen rahoja. Mutta oli viiini ollut hyvää - hieman erikoista vain.

"E-ei. En minä sitä, en ole vaan koskaan syönyt ravintolassa ja... No, älä välitä jos käyttäydyn epäkohteliaasti..." Caliga sanoi kiireesti yhä aivan punaisena ja siirsi otsatukkansa korvan taakse, pois tieltä. Jos totta puhuttiin, hän oli tottunut syömään kaduilla, jos hyvä tuuri kävi jotain patonkia pikkukojusta. Huonoina päivinä hän kerjäsi taikka söi roskiksista. Se oli epähygieenistä, mutta kyllä hänen nyt jotain oli pakko syödä.

Nainen hymyili hieman nolosti ja kohautti olkiaan. Hän työnsi vielä yhden hedelmällisen lusikallisen nieluunsa ja meinasi sylkäistä pois miehen seuraavan kommentin aikana. Pala jäi caligan kurkkuun ja hän yski hetken, otti sitten kulauksen viiniä ja takoi kurkkuaan. Tuo oli tullut täysin yllätyksenä. Hetken hän odotti että oli taas vapaana hengittämään ja nosti jälleen katseensa Syddeniin.

Kukaan ei ollut kehunut häntä ennen, ei kukaan. Ainakaan ulkonäöstä. Kaikki vain kammosivat hänen puujalkaansa eivätkä viitsineet keskittyä muuhun kuin hänen oikeaan jalkaansa. Kaikki muu jäi ulkopuolelle. No, onneksi hänellä ei ollut sitä iän kuluttamaa huivia suunsa edessä kuten rosvoilla, se olisi varmaankin antanut hänestä yhä kamalamman tunnelman.

"Kiitos. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle noin ennen tätä." Caliga sanoi hieman nolona ja kasvot yhä punaisina. Hän tuntui nolaavan itsensä koko ajan useammin ja useammin. Olisi parasta että hän rauhoittuisi - mutta se tuntui olevan siinä tilanteessa kovinkin hankalaa.

"Olet sinäkin aika komea verrattuna minuun."

//No ei täälkään näyttänyt kulkevan >___

Slydden kyllä näki kuinka toinen lehahti aivan tulipunaiseksi, mutta ei osoittanut eleelläkään huomanneensa. Lausahdustaan seuranneen pienen hiljaisuuden ajan animaagi vain söi rauhassa ruokaansa, kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut. Eihän hän halunnut lisätä toisen nolostuneisuutta entisestään, sellainen ei sopinut kohteliaan seuralaisen rooliin.

"E-ei. En minä sitä, en ole vaan koskaan syönyt ravintolassa ja... No, älä välitä jos käyttäydyn epäkohteliaasti...", Caliga sanoi.
"Ei se mitään, hyvät tavat ovat toisinaan turhan yliarvostettuja", Slydden vastasi ystävällinen ilme kasvoillaan. Sitten aasanuorukainen lausuikin kohteliaisuutensa koskien toisen hiuksia. Löysihän animaagi toisesta muutakin kehuttavaa, mutta hän arveli että hiuksista oli paras aloittaa. Tuon väriset hiukset herättivät varmasti muidenkin huomiota, joten ei vaikuttaisi siltä että hän "yrittäisi jotain".

Naisen reaktiosta päätellen Slyddenin oletus taisi kuitenkin osoittautua vääräksi. Toinenhan meinasi melkein tukehtua hedelmäsalaattiinsa ja joutui ottamaan kulauksen viiniä kurkkunsa selvittämiseksi.
"Kiitos. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle noin ennen tätä", Caliga sanoi kun oli saanut taas henkensä kunnolla kulkemaan.
"Minä kun olin aivan varma että saat useinkin kuulla puhuttavan hiuksistasi. Olin kai sitten väärässä", Slydden sanoi hymähtäen.

Caligan seuraavan kommentin jälkeen oli Slyddenin vuoro vaieta hämmästyneenä, tosin tuo hiljentyminen ja yllättyneisyys oli oikeastaan kokonaan näyteltyä.
"Ehkä parempi että sinulla naisena ei ole komeutta niin paljoa, pääasia että tuota kauneutta löytyy", animaagi sitten sanoi hieman virnistäen. Hän oikeastaan nautti siitä kun sai keksiä tällaisia nokkelia, tai toisten mielestä muka-nokkelia huomautuksia. Ainakin niillä sai yleensä kevennettyä tunnelmaa, ja sitä kyllä tarvittaisiin ettei nainen suotta jäisi pyörimään häpeäänsä, jos oli sellaista sorttia että kauan pohti punastumisiaan ja muita sellaisia.

Slydden alkoi nyt saada ateriaansa lopeteltua ja hän nojautui hieman rennompaan asentoon tuolillaan. Vieläkin tuo tunsi inhottavaa kosteutta vaatteissaan, vaikka olikin jo huomattavasti kuivempi kuin heidän tullessaan majataloon.
"Haluatko muuten jotain jälkiruokaa tuon syötyäsi", Slydden kysäisi Caligalta, oikeastaan melko leppoisasti. Animaagi oli nyt melko hyvällä tuulella ja sen näkikin tuon rennosta olemuksesta.


//vähän jaarittelevaa toistoa tämä xD//

Caliga meinasi naurahtaa tuon miehen kommentille komeudesta ja kauneudesta. Mutta ei tehnyt niin, sillä ei halunnut tehdä itseään vielä nolommaksi. Minuutti minuutilta hän tuntui vain nolaavansa itsensä pahemmin ja pahemmin. Miten voisi enää pahemin mennä? No, varmaankin voisi muttei hän halunnut tosiaan niin käyvän. Se olisi katastrofi. Mitä jos Slydden yhtäkkiä vain lähtisi ja jättäisi mahdottoman laskun hänelle? Caliga nielaisi, mutta pakotti itsensä takaisin ruokailun pariin.

"Äh. Älä välitä minusta, ei kukaan ehdi kehua ulkonäköäni. Kaikki keskittyvät vain siihen että osaan viskoa soihtuja ilmaan..." Caliga lopulta sanoi ja hymyili.

Huomatessaan että Slydden oli jo syönyt hän työnsi omankin viimeisen lusikallisensa suuhunsa. Tällä kertaa hän myös piti huolen että pureskeli huolella ennen kuin nielaisi hedelmät. Lopulta hän yritti väkisin eittää hienoa naista ja pyyhki suupielensä lautasliinaan. Jostain ihmeen kaupalla hän muisteli että hienot naiset tekivät niin. Mutta hän ei itsekään tiennyt mistä tai oliko tämä edes totta.

Slydden alkoi jo kysellä jäkiruoasta. Caliga oli hetken tyrmistynyt, ei hän koskaan ollut kuullutkaan mitään jälkiruoasta. Mitä se oli? Hetken hän panikoi, mutta rauhoitti itsensä ja kohautti olkiaan. Tulennielijä peitti miettimisensä jälleen viinin juontiin ja kun laski taas lasin pöydälle ei tiennyt edelleenkään mitä sanoa.

"Kiitos kyllä, mitä sinä suosittelisit?" Caligan oli pakko vastata näin sillä hänellä kurni edelleen vatsanpohjassa. Eikä hän voinut sille mitään.

Kohta ovi kävi ja sisään astui erittäin kaunis, hyvin pukeutunut nainen. Naisella oli kullankellertävät hiukset ja suuret korvakorut. Leninkikin oli kallista tavaraa ja kauniit sääret pilkottivat puvun helman alta. Tuo nainen oli kaikkea mitä Caliga ei ollut. Ja kaiken lisäksi tuolla oli vielä kaksi jalkaa. Ainoana ongelmana oli se, että nainen oli aivan helakan punainen vihasta.

Tuo nainen marssi kädet nyrkissä heidän pöytänsä viereen ja Caligakin oli näkevinään pienen hämmästyksen Slyddenin kasvoilla. Hetken tuo haltia tuijotti Caligaa arvostellen ja tulennielijä tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi siinä seurassa. Hänestä tuntui että jokin oli nyt pahasti vialla. Eikä hän kuulunut siihen ryhmikköön.

"Sinä petturi! Ensin lepertelet kanssani, sitten jätät minut kadulle ja nyt sinä.... Nyt sinä olet ravintolassa jonkun katukirpun kanssa jolla ei ole edes kahta jalkaa!" Nainen huusi naama punaisena ja osoitti oikean käden sormellaan Caligaa.

Caliga perääntyi vaistomaisesti sohivan sormen alta ja tuijotti sitten kysyvästi Slyddeniä. Mistä ihmeestä tuo raivohullu nainen puhui? Oliko se totta?

Slydden kysyi Caligalta jälkiruuasta ja toinen joi hieman viiniä ennen kuin vastasi.
"Kiitos kyllä, mitä sinä suosittelisit?", nainen sanoi.
"Ainakin marjahyytelö on mitä herkullisinta", animaagi vastasi, ehdottaen kerrankin jotain halpaa ruokalajia. Mutta hän tosiaan piti marjahyytelöstä. Mies oli jo aikeissa pyytää tarjoilijan paikalle, kun ovesta astui sisään eräs nainen, jonka hän tunsi vähän turhankin hyvin. Hänen viimeisin valloituksensa. Kaunis nainen, kuten kaikki joista Slydden kiinnostui, mutta ilmeisen omistushaluinen.

Nopeasti Slydden kuitenkin peitti kasvoilleen kohonneet yllätyksen ja jopa hienoisen järkytyksen. Nyt pitäisi tosiaan olla kieli keskellä suuta, sen hän osasi arvata jo ennenkuin tuo nainen, Helien, avasi suunsa marssittuaan heidän pöytänsä viereen.
"Sinä petturi! Ensin lepertelet kanssani, sitten jätät minut kadulle ja nyt sinä.... Nyt sinä olet ravintolassa jonkun katukirpun kanssa jolla ei ole edes kahta jalkaa!" Helien huusi Slyddenille naama punaisena ja osoitteli sormellaan Caligaa. Vaikka se hitusen vaivalloista olikin, onnistui animaagi pitämään ilmeensä täysin tyynenä ja järkkymättömänä.
”Saan itse valita seurani ja tämä viehättävä neito on todellakin paljon miellyttävämpi tuttavuus kuin sinä. Sinä sen sijaan olet ilmeisestikin suurennellut asioita mielikuvituksessasi”, Slydden sanoi tyynen rauhallisesti.
”Olenko tosiaan? Kukakohan se kertoi rakastavansa minua ikuisesti", Helien sanoi, puhuen nyt huutamisen sijaan jääkylmällä äänellä.
"Eipä kannata uskoa kaikkea mitä juopuneen suusta kuulee", Slydden heitti vastaan. Hän tosiaan oli ollut hieman humalassa sen sanoessaan, mutta ei niin humalassa etteikö olisi tajunnut tekemisiään.

Helien näytti hetken jopa siltä kuin aikoisi lyödä animaagia, mutta laski sitten kätensä ja kääntyi sen sijaan Caligan puoleen.
"Varo vain ettet ikinä usko sanaakaan tuon lieron puheista", nainen sanoi toiselle halveksuvalla äänellä. Helein mittaili Caligaa vielä katseellaan, ennenkuin jatkoi.
"Vaikka tuskinpa hän sinua tosissaan yrittääkään", nainen tuhahti. Nyt vuorostaan Slyddenin kasvoille nousi halveksuva ilme, turha Caligaa oli ottaa mukaan tähän.
"Asiasi ei liity mitenkään häneen, joten turha häntä on kiusata", Slydden sanoi jo melko purevalla äänensävyllä.


//hirveetä kökköä, anteeks >.< //

Caliga seurasi hieman pyörällä päästään noiden kahden olennon keskustelua. Välillä hän oli aivan kujalla ja välillä hänen teki mieli itsekin sanoa jotain. Mutta hän ei sanonut. Hän ei edes tiennyt mitä sanoa. Ajatukset pyörivät sikin sokin hänen päässään saamatta mitään tolkkua noiden kahden jokaisen kommentin jälkeen.

Mitä jos tuo Toinen nainen puhuikin totta. Oliko Slydden vain hiujari? Mutta Caligahan oli tullut vain syömään, ei hankkimaan poikaystävää. Vai oliko se Slyddenin tavoitteena? Oliko tuo mies vain jättämässä hänet sinne tiskaamaan jotta saisi maksettua laskun? Oliko tuo kaikki ollut vain silmänlumetta? Oliko tuon miehen oikea nimi edes Slydden? Kaikki ajatukset pyörivät yhtä aikaa tulennielijän päässä tekevän hänet melkein hulluksi. Eikä noiden kahden huuto auttanut asiaa yhtään.

Kohta hän ei kesätnyt enää tuon naisen irvailuja hänestä vaan nousi äkisti seisomaan tumput suorina. Tuo jorina oli alkanut ärsyttää häntä jälleen toden teolla. Ja hän halusi saada hieman vastauksia tuolta mieheltä - ja naiselta.

"AIKALISÄ!" Caliga sitten husi ja työnsi molemmat riitapukarit erilleen. Aikalisä - mitä hemmettiä hän oikein ajatteli. Aikalisä? Hetken hän todella katui sitä mitä äsken oli huutanut niin että puolet kahvilasta oli kuullut sen.

Tulennielijä työnsi tuon naisen istumaan tuolille ja yritti taas koota ajatuksiaan. Nainen huokaisi syvään ja pyyhkäisi jälleen hiukset pois silmistään. Hän ei tiennyt mitä kysyä.

"Hyvä on. Nyt - Slydden ja Sinä -" Caliga osoitti tuota naista, " kerrotte molemmat omat versionne tästä riidanalusta ja ei sitten valheita. Slydden..." Caliga katsoi kysyvästi Slyddeniä ja odotti tämän selittävän hieman. Oikeastaan hän itsekin oli hieman kimpaantunut tietämättömyydestään.

Aluksi Caliga istui hiljaa Slyddenin ja Helienin kiistellessä, näyttäen selvästi hämmentyneeltä tuosta kaikesta. Mutta kun Helien sitten käänsi huomionsa puujalkaiseen naiseen ja alkoi tuollekin irvailemaan, ei tulennielijä enää ollut hiljaa.
"AIKALISÄ!" Caliga huusi, nousi seisomaan riitapukarien väliin ja työnsi yllättyneen ja hieman vastustelevankin Helienin istumaan tuolille, jolta oli juuri noussut. Hetken hän seisoi mitään sanomatta, huokaisi vain. Lähes koko kahvilan huomio oli kiinnittynyt tähän nurkkapöytään, mutta pian paikallaolijat sentään käänsivät katseensa muualle, vaikka korvat varmasti olivatkin tarkkoina sen pöydän tapahtumille.

"Hyvä on. Nyt - Slydden ja Sinä -", Caliga sanoi osoittaen nyt pöydän ääressä istuvaa naista, " kerrotte molemmat omat versionne tästä riidanalusta ja ei sitten valheita. Slydden...", nainen lopetti lauseensa kesken ja katsoi animaagia kysyvästi. Slydden otti kulauksen viinilasistaan, ennen kuin aloitti oman selityksensä.

"Olin eräissä tylsissä juhlissa, joista en tuntenut ketään. Päädyin sitten puhelemaan Helienille", Slydden nyökäytti päätään hieman vastapäätä istuvaa naista kohden, "ja keskustelimme oikeastaan koko illan, hän kun vaikutti erittäin mukavalta. Juhlat ne kun olivat, saatoin ehkä juodakin hieman ja sanoa jotain mitä minun ei olisi pitänyt niin lyhyen tuntemisen jälkeen. Pian sain nimittäin huomata, että hän ei ehkä ollutkaan sellainen ihminen jonka kanssa tulisin toimeen", Slydden selitti, katsoen koko ajan Caligaa näyttäen puhtoisen rehelliseltä. Ja tottahan tuo puhuikin, mutta kertoi kenties hieman valikoidun totuuden. Helienistä tuo kirvoitti vain kuivan naurahduksen.

"Kun nyt olet kuullut hänen luikurinsa, tahdot varmaan kuulla totuuden. Niissä juhlissa tuo animaaginketku tuli lirkuttamaan minulle ties mitä kohteliaisuuksia ja minä olin kyllin typerä kuunnellakseni mitä hunajaa tuon kieleltä virtasi ja annoin hänen juottaa minut humalaankin, enkä vieläkään ole perillä kaikesta mitä sinä iltana tapahtui. Kauniistihan tuo puhui, mutta pian se paljastui valheeksi, parin päivän kuluttua hän vain katosi jättäen minut kuin nallin kalliolle. Siitä on kaksi viikkoa ja olen nähnyt tuon ainakin kolmen naisen käsipuolessa sen jälkeen", Helien kertoi puhuen koko ajan ivallisemmin. Ilkeämielisyys sai tuon muutoin kauniit kasvot vääntymään suorastaan inhottavaan ilmeeseen.

Sekä Slydden että Helein katsoivat Caligaa jollain tapaa odottavaisina, kuin tämä olisi ollut tuomari jonka oli määrä ratkaista heidän kiistansa. Slydden oli tyyni ja vaikutti olevan varma asiastaan, kun taas viha kiristi edelleen Heleinin kasvoja.


//kunnon puheenpapatusta vaan xD//

Molemmat kertoivat täysin erilaisen version. Omalta kannalttaan oikean siis. Tulennielijä, jota nuo kaksi nyt kysyvästi tuiojttivat oli aivan ymmällään. Taas vaihteeksi. Nuo kaksi tuijottivat häntä kuin tuomaria vastaamaan ja hän ei tosiaan pitänyt siitä. Esiintyessään hän kyllä toki tahtoi olla kaiken huomion keskipisteenä, mutta hän ei tahtonut olla se joka teki ratkaisevia päätöksiä. Varsinkin siinä tilassa. Oikeastaan hän oli yhä hieman pihalla mistä nuo puhuivat. Hänhän oli vain tullut syömään sinne - kai.

Caliga pudisti turhautuneena päätään. Nuo kaksi luulivat molemmat jotain mitä hän ei ymmärtänyt lainkaan. Nuo olivat rikkaita ihmisiä joilla oli varaa ruokaan - hän vain kaatuileva tulennielijä jostain kaduilta. Slydden ja Helien puhuivat jostain flirttailuista ja jostain muusta, mistä hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Ei sitten ollenkaan. Hän oli tullut vain syömään - vaikka ei ollut enää varma siitä Helienin väittämisten jälkeen. Mitä jos Slydden teki sellaista ammatikseen? No, ei se häntä oikeastaan edes kiinnostanut.

"No niin. Otetaan taas vaihteeksi ihan rauhassa - molemmat teistä," Caliga sanoi ja pyyhkäisi otsatukkansa jälleen pois silmiltään - hän tuntui harovan hiuksiaan nyt koko ajan. "Minä tulin tänne vain, koska tuo kutsyui minut syömään sateesta - minua ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa teidän ajatuksenne. Mutta miehet valehtelevat aina entisistä tyttöystävistään, kait. En minä tiedä! Selvittäkää itse oma sotkunne, puhukaa ja selvittäkää mitä tässä tapahtuu!"

Caliga sanoi päättäväisesti, huitaisi kädellään ja nakkasi lopun viinin kurkkuunsa. Kuin rauhoittaakseen itseään. Nyt oli hänen vuoronsa hiljentyä. Hän ei pukahtaisi enää sanaakaan. Sillä hän tiesi että luultavasti vain pahentaisi tilannetta kuten aina. Miten hän olikaan saanut itsensä siihen sotkuun? Ei olisi ikinä kannattanut jäädä Mimirille.

"Minä tässä olen vain tulennielijä, selvittäkää itse omat sotkunne!" Caliga pian vielä kuitenkni pihahti. Vaikka olikin äsken vannonut ettei enää puhahtaisi. Mutta ei hänkään enää ollut kummoinenkaan lupausten pitäjä - kun ei edes ollut hakenut vielä sitä proteesia.

//Jäi vähä lyhyeks, sori//