Olisiko töitä tarjolla?

Rei katsoi kummastuneena ja päänsärkyisenä Liwéneä. Eikö tämä uskonut häntä. Kyllähän hän tiesi missä oikein asui. Koti oli tuollapäin. Ei kun hetkinnen. Oliko? Tottakai oli kyllä hän sen tiesi, vaikka hänellä oli maailman huonoin suntavaisto, hän kyllä tiesi kotinsa sijainnin.
''Tottahan toki olen varma. Kotini on siellä ja sinne minä nyt olen menossa.'' Rei tokaisi ärtyneesti ja osoittaen yhä kotinsa sijainnin suuntaan. Hän aloitti marssin sinneppäin, mutta joutui lopettamaan sen lyhyeen hoipertelunsa takia ja tarrasi kiinni lähimpään seinään.
Hän kääntyi katsomaan Liwéneä terävästi. ''Tuletko sinä vai et?'' Hän kysyi tältä.

"Selvä.." Liwéne vastasi hiljaisesti. Hän huomasi, että toinen oli hieman ärsyyntynyt äskeisestä ja tästä lähtien hän miettisi kunnolla ensin ennenkuin sanoi jotain. Ei hän arvannut, että se niin olisi ollut "pahasti" sanottu. Mutta kuten hän jo päätti, ensin hän hieman ajattelee ja sanoo sitten, mitä katsoo sopivaksi lausua ääneen.
Rei lähti suuntaan, joka siis johti hänen kotiinsa ja Liwéne seurasi häntä. Jo vähän ajan kuluttua Rei kompuroi ja joutui hakemaan tukea seinästä. Liwéne siirtyi aivan Rein viereen kävelemään jospa tuo vaikka haluaisi ottaa tukea, kun kävely kuitenkin vielä oli huteraa ja tasapaino kateissa. Liwéne pähkäili mielessään kysyisikö suoraan Reiltä halusiko tuo ottaa hänestä tukea. Joko tuo voisi sanoa, että "kyllä mä nyt kävellä osaan" tai "kyllä mua auttaakin voisi..". Tai sitten Rei ei sanoisi mitään. Joka tapauksessa Liwéne päätti kysyä: "Haluatko sä ottaa musta tukea?"