Olisiko töitä tarjolla?

//Lyhysti alkaa tämä, mutta toivottavasti joku innostuu tulemaan mukaan ja ihan kuka vain voi tullakin.//



Kankaiset, mustat tossut upposivat syvälle märkään hiekkaan ja jättivät jälkiä rannalle tasaisin välein. Liwéne tunsi jalkojensa hieman hikoilevan. Olihan lämmin päivä hurahtanut jo illan puolelle ja aurinko porotti nyt kuumimmillaan. Sisältä huovutetut kengät eivät oikein olleet omiaan tällaiseen ilmaan, varsinkin kun niiden musta kangas vielä sen lisäksi imi kaiken lämmön itseensä. Liwéne päätti lyhyen pohdinnan jälkeen yksinkertaisesti ottaa tossut pois jaloista ja kävellä hetken paljain jaloin, kunnes ilma alkaisi viiletä. Ei kai siitä mitään haittaakaan olisi, osa kansalaisista käveli muutenkin paljain jaloin eikä se heitä tuntunut haittaavan.
Liwéne astui kiviselle kujalle, jonka varrella sijaitsi paljon liikkeitä. Kapakoita, majataloja ja kauppoja, joissa pääosin myytiin merenantimia, meren äärellä kun satuttiin olemaan. Liwéne astui sisään ensimmäiseen liikkeeseen kadun oikealla puolella ja huomasi sen olevan kapakka. Nainen käveli suoraapäätä tiskin luo ja kysyi baarimikolta: "Onko teillä töitä tarjolla?"
Parrakas baarimikko katsoi nuorta vaaleaverikköä ensin pitkään ja hartaasti päästä jalkoihin ja vastasi sitten valittelevan oloisesti:
"Eipä ole tällä hetkellä." ja sitten mies siirtyi sivummalle ottamaan asiakasta vastaan.
Liwéne laski kätensä puiselle tiskille ja antoi päänsä pudota niiden päälle.
Tämä oli jo kolmas kadunvarsi ja varmasti kymmenes kapakka, josta hän oli kysellyt töitä. Eikä tämäkään ollut tärpännyt. Liwéne alkoi pikkuhiljaa luottamaan siihen, ettei hän ikinä saisi töitä ja vanha pariskunta heittäisi hänet pihalle, kun hän ei voinut edes maksaa omaa ruokaansa taikka muitakaan kuluja. Kukapa jaksaisi sellaista siivellä elijää kovinkaan kauaa. Turhautuneena nainen hakkasi nyrkillä kerran tiskiä eikä jaksanut enää edes nostaa päätään.

Rei asteli pystypäin pitkin katua. Hiekka saappaiden alla oli märkää ja upottavaa. Taas täytyisi puhdistaa saappaat, kun pääsisi kotiin.
Rei päätti poiketa kotimatkalla kapakkaan voisihan sitä pitkän päivän jälkeen juoda hyvin ansaitun ryypyn. Olihan hän koko päivän kertonut tarinoita ja hoidellut ties mitä pikkuruhjeita. Päivä oli ollut tukahduttavan kuuma. Rei katseli kyllästyneenä katua reunustavia liikkeitä.

Rei valitsi ihan sattumanvaraisesti yhden kapakoista ja asteli tiskille. Rei kaivoi kukkarostaan pronssikolikon ja tilasi juotavaa. Baarimikko kiirehti täyttämään hänen toiveensa. Rei katseli ympärilleen hämärässä kapakassa. Juoppoja ja kortinpelaajia näkyi siellä täällä. Oli toki kunnon väkeäkin. Eräs kapakan asiakkaista istui tiskin ääressä hakkaamassa päätään pöytään. Kummat huvit jollain nykyään.
Rei laski mukanaan olevan laukun lattialle viereensä paikkaan, josta huomaisi varmasti jos joku pitkäkyntinen aikoisi sen viedä. Hän alkoi hiljaa siemailla juomaa, joka hänelle oli tuotu käteen. Päivä oli hiostavuusdestaan huolimatta onnistunut. Hän oli kertonut monta tarinaa ja parannellut erinäisten henkilöiden vammoja. Rahaa oli tullut siis oikein mukavasti. Rei ihaili päivemmällä hankkimaansa sormusta. Mustasta kivestä valmistettu sormus, johon vielä oli upotettu kaunis punainen kivi kiilteli upeasti.
Rei vilkaisi arvioiden tiskin luona istuvaa naista, joka hakkasi päätään pöytään. Tällä vaalealla naisella ei näyttänyt menevän oikein hyvin.
Rei hipaisi puolihuolimattomasti omia hopeisia hiuksiaan. Juomassa oleva alkoholi alkoi nousta päähän ja sai Rein olon tuntumaan oikein mukavalta. Hänen mieleensä pälkähti ajatus ettei kaikilla välttämättä mennyt yhtä hyvin, kuin hänellä. Rei tiesi sen, mutta varoi selvänä ajattelemasta tätä aihetta ettei alkaisi sääliä liikaa näitä vähäosaisia.
Rei huiskaisi baarimikolle ja iski tiskille toisen pronssikolikon. ''Tuokaa tuolle naiselle juotavaa minun piikkiini. Hän näyttää kaipaavan kunnon ryyppyä.'' Rei ilmoitti mahtipontisesti. Juoma oli toden teolla noussut hänen päähänsä.

Liwéne huokaili ja pyöritteli hiuskiekuraa sormissaan samalla tuijottaen eteensä kohti puista seinää. Seinä oli tyhjä, pelkkä lankuista kasattu seinä. Tyhjä oli myös hänen mielensä.
Kunnes hän huomasi yhtäkkiä eteensä ilmestyneen lasin. Naisen pää nousi irti tiskistä ja hän katsoi kysyvästi baarimikkoon.
"En minä mitään tilannut." Liwéne tuijotti lasia ja yritti hajun perusteella arvailla sen sisältöä.
Baarimikko pyyhki pöytää ja osoitti rättikädellään vieressä istuvaa hopeahiuksista naista. "Etten niin. Hän tilasi sen teille."
Nyt Liwéne katsahti tiskin ääressä, viereisessään jakkarassa istuvaa naista. Hän valahti vaatimattomuudesta hieman punaiseksi, ainakin hänen poskipäänsä.
"Kiitos vain, mutta ei teidän tarvitse."
Liwéne oli kohtelias, mutta myös vaatimaton ja ujo. Hän ei yleensä ottanut mitään keneltäkään vastaan, mutta tänään hän ehkä voisikin juoda tuon lasin. Hänen piti vain varmistua siitä, että nainen todella halusi tarjota juoman hänelle.

//Mukavaa, että tänne ilmestyi joku. Tervetuloa vaan =)//

''Juo se pois minä minä tarjoan, kun elämä on niin ihanaa.'' Rei huitaisi kädellään lasin suuntaan.
Rei tiesi ettei hänen pitäisi juoda enempää alkoholia, mutta hän tilasi siitä huolimatta uuden juoman heittämällä tiskille kuparikolikon ja huitomalla baarimikolle.
Mitä joku olikaan sanonut hänen kontroilomattomasta alkoholin käytöstä?
Rei joi juomansa loppuun ja tilasi kolmannen vai oliko se jo neljäs. Rei käski tuoda myös vierustoverilleen uuden juoman. Hän oli hyvällä tuulella.
Rei vastoin hyviä tapoja röyhtäisi ja sytytti vahingossa pöytäliinan palamaan. Baarimikko säikähti. ''Oh minä sammutan sen.'' Rei ilmoitti ja huitaisi kädellään, mikä sai palon vain yltymään. ''Hups!'' Rei totesi huitaisi uudestaan ja liekit sammuivat. ''Pikku moka, mutta näitähän sattuu kaikille.'' Rei totesi hilpeästi.

"Selvä." Liwéne sanoi ja katsoi hieman huvittuneena paraikaa humaltuvaa naista.
Juoma teki todellä nyt terää. Liwéne ei juonut alkoholia kovinkaan usein, mutta silloin tällöin. Erittäin harvoin. Se siis merkitsi sitä, ettei hänen kehonsa ollut kovinkaan tottunut alkoholiin ja juoma alkoi hetkessä vaikuttaa naisen aivotoimintaan.
Se oli jo se yksi lasillinen, joka sai Liwénen humalaan. Hän tuli kernaasti ulos suojaisasta ravunkuorestaan ja ujo luonne jäi taka-alalle. Olo tuntui kummasti liiankin iloiselta ja vielä iloisemmaksi Liwéne tuli, kun sai eteensä toisen lasillisen tuota hyvää juotavaa.
Hän nosti äkkiä lasin huulilleen ja kulautti kurkkuunsa aimo annoksen.
Juodessaan hän huomasi sivusilmällään tulenliekkejä tiskillä.
Liwéne laski lasinsa tiskille ja katsoi ihmetellen. Sitten vasta, kun vieressä istuvan naisen käden heilautuksesta näytti syntyvän vain lisää liekkejä Liwéne ryhtyi pohtimaan, mitä oikein oli ylipäätään edes juomassa.
Liekkien sammuttua hänen humalainen, utelias puolensa rynni esiin ja sai naisesta otteen.
"Aikamoinen temppu. Miten se oikein tapahtui?" hän kysyi naiselta, jolle oli tällä hetkellä erittäin kiitollinen siitä, että oli saanut päiväänsä hieman piristystä ja edes jotakin positiivista.

"Aikamoinen temppu. Miten se oikein tapahtui?" Rein vieressä istuva nainen kysyi. Hän oli kai nähnyt liekit. ''Minä tein ssen vahingosssa. Se oli ysk magiaa.'' Rei sammalsi.
''Puhuvat ettei tulella saa leikkiä hik, mutta hik minä leikin sillä koko ajan ja joskus hik sattuu tuollaisia vahinkoja.'' Rei jatkoi. Hän oli alkanut nikotella. Se oli yleensä huono merkki.
''Hik minä olen Rei hik. Hauska tutustua. Eikö olekkin hik ihana ilta.'' Rei esittäytyi ja yritti kumartaa, mutta oli pudota tuolilta ja suoristautui äkkiä.
Rei heitti kaksi uutta kolikkoa tiskille ja hihkaisi baarimikolle: ''Kaksi uutta tuoppia minulle ja ystävälleni. Rei tiesi katuvansa juomistaan taas aamulla, kun heräisi hirveässä krapulassa, mutta kerrankos sitä nyt vähän otti jotain vettä vahvempaa.

Tämä Rei oli siis maagikko, ehkäpä nymfi. Liwéne oli kuullut jostain näistä nymfeistä ja satyyreista, jotka pystyivät hallitsemaan jonkin elementin mahtia. Tämän elementti oli selvästikin tuli.
Liwéne yritti hillitä kummeksuvaa ilmettään ja ainakin omasta mielestään onnistuikin siinä melko hyvin.
"Umm hei Rei, minä olen Liwéne." Humalaisen naisen hikottelu sanojen välissä kuulosti kovin huvittavalta, varsinkin humalaisen korvaan. Naista huvitutti Rein käyttäytyminen ja hän alkoi nauraa. Melko hiljaisesti, mutta silti niin kovaa, että lähellä olijat sen kuulivat kaiken taustahälyn keskeltä.
"Niin ja onhan ilta.. hmm melko ihana."
Mitä enemmän kaikki ympärillä häntä nauratti ja viihdytti sitä onnellisemmalta hän olonsa tunsi. Siitä oli jo aikaa, kun hän viimeksi oli näin nauranut ja ollut niin iloinen. Tunne oli kaivattu ja kovin sellainen, että sen tahtoisi säilyvän pitkään. Ehkä se johtui alkoholista, mutta sillä ei oikeastaan ollut sen suurempaa merkitystä. Eikä Liwéne yrittänytkään panna hanttiin, kun Rei tarjosi hänelle aina vain lisää juotavaa ja viihdykettä hassulla käytöksellään.
"Sinä todella saat minut nauramaan. Oletko viihdealalla työssä?"

"Sinä todella saat minut nauramaan. Oletko viihdealalla työssä?" Liwéne kysyi.
''Kyllä hik minä olen tarinankertoja. Olet ehkä kuullut hik minusta osaan ketoa hik aika hyviä tarinoita ja hik olen myös parantaja ja hik.'' Rei ilmoitti ja heristi sormeaan.
''Viihdyttäjänä hik tienaa hyvin jos hik on hyvä siinä touhussa. Hik minä en nyt tarkoita niitä akrosaatteja hik tarkoitan akrobaatteja. Niitten temput nyt oppii nyt jokainen hik joka jaksaa harjoitella. Minä hik tarkoitan laulajia ja tarinankertojia. Niitä, hik jotka tämän työn osaavt hyvin on hyvin harvoja. Minä en hik laulaa osaa, mutta tarinankertojien joukossa olen hik-hik parhaita.'' Rei julisti ylpeänä ja kohotti tyhjän maljan huulilleen. Rei kolautti ärtyneenä tuopin pöytään ja tavoitteli kukkaroaan, joka oli juttutuokion aikana kevennyt huomattavasti.
Kukkaro putosi lattialle ja Rei meni perässä yrittäessään sitä poimia. Isku sai Rein pään selviämään vähän, muttei kovin paljoa niin umpikännissä hän oli. Katsellessaan hieman hämmentyneenä kevyttä kukkaroaan, Rei nousi lattialta.
''Kylläpä tämä on kevyt onko se varmasti minun hik kukkaroni? Kylläpä pari tuoppiakin on kalliita. Eikö totta?'' Rei kysyi Liwénen puoleen. Rei röyhtäisi hieman murheellisen näköisenä.

Liwéne mietti hetken. Kyllä, nyt kun hän asiaa mietti oli hän jotain kuullut hyvästä tarinankertojasta. Se voisi hyvinkin olla Rei.
"Olen kuullut sinusta." nainen sanoi hymyillen. "Kylläpä sinua hikottaa.."
Vanha nainen, joka miehineen oli majoittanut Liwénen omaan kotiinsa tyhjäksi käyneeseen huoneeseen kertoi usein tarinankertojasta, jonka tarinoita silloin tällöin kuunteli. Hän tuli aina noina päivinä kovin iloisena kotiin. Oli hienoa, jos nyt tiesi kuka sen sai aikaan. Vanha nainen oli muutoin kovin murheinen..
Lopulta karu totuus iski, niinkuin se aina välillä tekee. Töitä, niitä Liwénen piti tulla etsimään. Sen sijaan hän oli jäänyt ensimmäisen olutta tarjoavan kanssa ryypiskelemään ja onnistunutkin siinä kiitettävän hyvin. Itseään sättien hän työnsi syrjään puolillaan olevan lasin eikä hänen enää tehnyt mieli yhtään enempää.
Siinä vaiheessa Rei putosi tuolilta ja valitteli köhentynyttä kukkaroaan. Myös Liwéne oli sen verran päissään, ettei muistanut lainkaan sitä määrää lasillisia, joita oli kurkustaan alas kaatanut. Lukuisia niitä oli varmasti, sillä ei silmissä parin lasillisen jälkeen näin pahasti voinut heittää.
"Luulenpa Rei, ettei niitä vain pari ollut. Minun on huono olo.." eikä se ollut vain henkistä pahoinvointia. Mahan sisältö pyrki kovaa vauhtia takaisin ylös. Liwénen ei tehnyt mieli oksentaa. Oli säälittävä näky nähdä nuori tyttö puhumassa norjaa eikä Liwéne halunnut olla säälittävä.

"Luulenpa Rei, ettei niitä vain pari ollut. Minun on huono olo.." Líwéne tosiaan näytti huono vointiselta.
''Eipä tosiaan. Niin minä olen hyvä kertoja. Hik Mikäs sinun ammattisi hik? Minua tosiaan hikottaa aika ärsyttävää hik eikö totta? Niin vain tuppaa käymään kun otan hieman vettä vahvempaa.'' Rei lörpötteli ja nikotteli.
''Pitäisiköhän sinun men hik kotiin jokuhan voi huolehstua hik sinusta. Minunkin pitäisi mennä en halua hik sammuah hik kadulla.'' Rei totesi ja elehti epämääräisesti käsillään.
''Ehkä vielä yhdet voihan ne ropposet tienata huomenna takaisin.'' Rei ja heilautti kättään baarimikon suuntaan, joka ei kuitenkaan huomannut häntä.
''Törkeää palvelua. Niin mikäs sinun hik ammattisi olikaan?''Rei kysyi.

Liwéne oli hypännyt tuoliltaan alas ja haparoi nyt seinän vierustalla epämääräisesti pidellen kädellään seinästä tukea. Liwéne yritti kaikkensa, että huono olo menisi ohi.
Hän vaikeroi ja piti päätään pystyssä, ettei mitään vain tulisi ulos. Lopulta tuo laskuhumalaa poteva tyttönen onnistui tavoitteessaan ja palasi tiskin ja Rein luokse. Hänen ihonsa oli hiestä hieman kostea ja kasvot pari astetta normaalia vaaleamman sävyiset. Silti hän voi jo paremmin, ja kohta se väri varmasti palasi kasvoillekin takaisin.
"Minun ammattini..." hän sanoi, kuin hänen kurkkunsa olisi ollut todella kuiva ja ääni kuulosti hieman käheältä. Silti vaikka se olisikin ollut kuiva, yhtään alkoholia Liwéne ei enää halunnut juoda.
"Ei minulla ole, kun ei mistään tahdo löytyä töitä.." ja samalla hänen mieleensä nousi taas se syy, miksi hän ylipäätään oli kapakassa ja juomassa.
"Minustakin tuntuu, että olisi aika lähteä kotiin." hän voivotteli Reille.

"Minustakin tuntuu, että olisi aika lähteä kotiin." Liwéne voivotteli. Rei vilkaisi huonovointista naista nopeasti. Eipä tainnut raukkaparan pää paljon alkoholia kestää. Muutenkin näytti aika surkealta. Mutta ehdotus kotiin lähdöstä oli loistava. Hän voisi huomenna pitkään, kun oli tienannut tänään niin mukavasti rahaa. Ai niin hänhän oli tuhlannut niistä rahoista suurimman osan juominkeihin. Hitto.
Rei tunsi säälin ailahduksen itsessään Liwéneä kohtaan. Tämä näytti niin surkealta kompuroidessaan tuossa humalassa. Toisaalta ei hän itekkään paljon paremmassa kunnossa ollut, vaikka hänen päänsä kesti hyvin juomista, niin kotimatkasta tulisi pitkä ja vaikea.
''Mitä sinä oikein hik osaat? Sillä jos omaa hik tiettyjä ja hik oikeanlaisia hik taitoja voi löytää, vaikka minkä ammatin.'' Rei totesi Liwénelle. ''Minullakin hik oli vaikeuksia löytää töitä joskus vuosia sitten. Olin hik kuolla nälkään, mutta varkaaksi hik en koskaan langennut.'' Rei julisti ylpeästi ja jatkoi:''Opiskelin hik parantajaksi ja hioin kerrontataitojani hik niin aloin pysyä kiinni leivän syrjässä. Hik hik. Jos ei osaa mitään niin voihan sitä aina opetella, ettei oudu etsimään töitä tääläisistä räkälöistä.''Rei sanoi.

Liwéne oli vaipunut jonnekin unen ja valveen rajamaille, hänen aivojensa yrittäessä hartaasti sammua, että ne olisivat täydessä latauksessa taas, kun nainen heräsi virkeänä ja selvänä. Liwéne ei kuitenkaan suostunut sammumaan tai nukahtamaan, ei tänne. Mieluusti hän yritti pysyä hereillä siihen saakka, kunnes tuttu, oma kotiovi ilmestyi näköpiiriin ja hän sammuisi edes talon ulkopuolelle, jos ei ihan sisälle asti päässyt.
Hieman enemmän valveen puolelle nainen havahtui Rein alkaessa puhumaan hänelle. Liwéne korjasi asentoaan hieman virkeämmän näköiseksi ja puhui hopeahiuksiselle takaisin:
"Olen minä hyvä muistamaan ja tietämään asioita, ja osaan minä laskeakin tavallista paremmin numerotehtäviä", hän ilmoitti puoliksi vain todetakseen ja ehkäpä alkoholin takia puoliksi ylpeänä. Normaalisti hän ei missään nimessä ylpeillyt eikä pitänyt itseään ketään toista parempana, vaikka olisikin ollut.
"Mitä töitä niillä taidoilla voisi saada?" hän kysyi, sillä jotenkin hänestä tuntui, että Rei tiesi näistä asioista ja oli muutenkin todella viisas. Liekö alkoholilla aihetta asiaan..

''Hhhmm laskea hik ja tietää asioita, hyvä muisti hik hhmm...'' Rei mietti. Hän pyöritteli hopeista hiuskiehkuraa sormen ympärillä ja hikotteli. ''Kävisit ehkä kirjurista tai hik kauppiaasta, jos osaisit kaupata tavaroita. Hik kauppias tarvitsee hyvän muistin hik hik. Lähettinä tarvitsee vikkelät jalat hik... Osaatko lukea ja kirjoittaa?'' Rei kysyi.
Rei huomio herpaantui ja hän vajosi ajatuksiinsa. Hän alkoi loihtia liekkejä kämmenelleen sammutti niitä samalla. Hän sytytti liekin, hän sammutti liekin, hän sytytti, hän sammutti, hän sytytti...
Baarimikko katsoi Reitä hermostuneesti. ''Voisitteko ystävällisesti lopettaa tuon.'' Baarimikko tiuskaisi Reille. Rei sammutti liekin ja katsoi miestä hämmentyneenä ja kallisti päätään. ''Hik!'' Rei vain sanoi ja jatkoi tulella leikkimistä. ''Lopeta tuo. Baarimikko ärjäisi. Rei kohotti uudelleen humalaisen katseensa. ''Oletteko te hik varas? Jos ette ole silloinhan te osaatte lentää eikö hik vain.'' Rei totesi hymyillen hämmentyneelle Baarimikolle. ''Minä en hik pidä varkaista. Ne osaavat hik kaikki lentää vai olivatko hik ne linnut?'' Rei jatkoi humalaista sekoiluaan.

"Minä osaan lukea, mutten kirjoittaa.." sitten hän ikäänkuin jähmettyi, jäi kuitenkin aivan paikoilleen seuraamaan Rein tekemisiä.
Humalainen nainen sytytti sormellaan pieniä liekkejä, mikä sai ilmeisesti baarimikon hermostumaan. Sitten kun tuo ei kuitenkaan ensimmäisestä kehotuksesta lopettanut, suuttui baarimikko vielä enemmän. Liwénestä ärtynyt baarimikko ei näyttänyt mukavalta ja ystävälliseltä enää.
Sitten Rei sekoili vielä lisää, puhuen jotain niin sekavaa, että Liwénekin putosi kärryiltä. Hän laski kätensä Rein olkapäälle:
"Ehkei kannata suututtaa baarimikkoa enempää. Hänen päässään näyttäisi jo kiehuvan, eikä se minusta näytä turvalliselta." Liwéne kehotti sekoilevaa naista.
Liwéne huomasi jo päänsä selkeytyvän pikkuhiljaa. Ehkä se johtui hänen superälykkyydestään, mutta selvä järjenjuoksu teki paluutaan naisen aivotoiminnan pariin. Hän tunsi taas tulevansa yhä ujommaksi ja ujommaksi. Miten hän oli edes kehdannut sillä lailla käyttäytyä.. Ryypännyt oikein kunnolla ja ties mitä muuta..
Liwéne havahtui ja palasi takaisin baarituolille.

"Ehkei kannata suututtaa baarimikkoa enempää. Hänen päässään näyttäisi jo kiehuvan, eikä se minusta näytä turvalliselta." Liwéne totesi.
''Aivan hän onkuin iso kiehumispisteessä oleva teepannu, joka kohta poksahtaa, jos sitä ei oteta pois tulelta.'' Rei totesi hilpeästi. Rei kurotti taputtamaan baarimikon kättä ja tokaisi:'' Älkäähän nyt toki possahtako Se ei varmastikkaan ole kovin mukavaa ja... Hei minun hikkani loppui!'' Rei hihkaisi innoissaan. ''Otetaanko yhdet sen kunniaksi? Ainiin eihän minun pitänyt suoda, siis tarkoitan juoda.''Rei pohti
''Niin sinä et siis osannut kirjoittaa sepä ikävää. Se on nimittäin hauskaa. Helätiksi anteeksi lähetiksi sinusta olisi jos sinulla on erittäin vikkelät jalat ja hyvä muisti. Voisit ryntäillä ympäri kaupunkia kaikkien pikkurikkaiden viestejä toimittamassa.'' Rei totesi.
''Pitäisiköhän joo lähteä? Kukahan tälläisessä räkälässä viihtyy kauaa. Ulkona alkaa ollas aika pirun pimeä. Hitto vie pääseeköhän sitä edes kotiluukulle, kun on niin levottomat ajat tätä nykyä. Niinpä levottomat ajat. Pääsetkös sinä nopeaan kotiin, kun ei sitä koskaan tiedä mitä hihhuleita tuolla ulkona kulkee. Hihhuleita, hahhuleita.'' Rei kysyi yllättävän huolestuneena Liwéneltä.

Hmmm, lähetiksi.. kaipa sitä voisi, että olisi edes jotain hommia. Ja vieläpä sellaisia, missä hän voi hyödyntää "erikoistaitojaan", jos niitä nyt sellaisiksi voisi edes kutsua.
Sitten vain kyselemään, kuka sellaista olisi vailla.
"Kiitos Rei, minäpä ryhdynkin lähetiksi." Liwéne kiitti hikkansa loppumisesta iloitsevaa ystäväänsä, joka yhä meni sanoissa sekaisin ja jatkoi humalaista, omituista käyttäytymistään.
Oli hyvä, että tuollainen toilailu oli Liwénestä huvittavaa, muutoin hän olisi lähtenyt kapakasta jo aikaa sitten. Eikä niin ollen olisi saanut niitä niin hyviä työnhakemisneuvoja, joita Rei hänelle oli ystävällisesti kertonut. Olkoonkin ne sitten humalaisen kertomia, ne olivat silti hyviä neuvoja.

Liwéne yritti etsiä kapakasta ikkunaa, muttei huomannut missään sellaista. Kyllä hän ilman ikkunaakin tiesi, että oli jo myöhä ja, että ulkona oli pimeää.
''Pitäisiköhän joo lähteä? Kukahan tälläisessä räkälässä viihtyy kauaa. Ulkona alkaa ollas aika pirun pimeä. Hitto vie pääseeköhän sitä edes kotiluukulle, kun on niin levottomat ajat tätä nykyä. Niinpä levottomat ajat. Pääsetkös sinä nopeaan kotiin, kun ei sitä koskaan tiedä mitä hihhuleita tuolla ulkona kulkee. Hihhuleita, hahhuleita.'' sanoi Rei, johon Liwéne vastasi:
"En minä asu kaukana täältä. Mutta minullahan on vikkelät lähetin jalat, kyllä minä tarpeen tullen pakoon pääsen." hän hymyili ja hyppäsi jakkaralta alas.

Rei katseli naista, joka oli noussut ylös ja hymyili. ''Menepäs kysymään töitä jonnekkin aateliskartanoon. Sieltä luulisi löytyvän noita kuljetettavia viestejä. Alku aina hankalaa, mutta kun sinuun aletaan luottaa saatat saada enemmän ja tärkeämpiä viestejä kuljetettavaksi. Kaikkien lähettien tärkeimpiä ominaisuuksia ovat luotettavuus, nopeus, huolellisuus ja hyvämuisti.'' Rei neuvoi yllätäävän selvästi.
Reikin nousi ylös ja horjahti tarttuen kiinni tiskiin. Rei irvisti ja puisteli päätään. ’’Kylläpäs sitä nyt huimaa. Ehkä sitä tosiaan olisi viisainta lähteä kotiin nukkumaan.’’ Rei vaikersi ja kääntyi baarimikkoon päin. ’’Mitä sinä oikein olet tunkenut niihin juomiin? Jotain myrkkyjä varmasti. Varsinainen baarimikko yrittää myrkyttää asiakkaansa. Tiedätkö sinä oikein mitä maailma menettää, jos minä kuolen! Tiedätkö! Edessäsi seisoo maailman paras tarinaniskijä ja sinä yrität tappaa hänet!’’ Rei pauhasi hölmistyneelle baarimikolle. Baarimikko alkoi näyttää pikkuhiljaa siltä, ettei häntä haittaisi, jos Rei tosiaan kuolla kupsahtaisi hänen jalkojensa juureen, niin paljon häntä alkoi ärsyttää tuo humalainen nainen.

"Uhum." Liwéne nyökkäsi ja päätti heti seuraavana aamun ensi töikseen painua johonkin kartanoon kyselemään lähetin hommia. Tuntui oikein mukavalta, kun tiesi, mitä ainakin tällä hetkellä halusi elämältään.

Rei ryhtyi taas vinoittelemaan baarimikolle, ja Liwéne katseli raivokohtauksen pian saavaa miestä tiskin takana. Nainen tunsi osittain pelkoa, mutta ulkoapäin hän näytti siltä kuin hänen ystävänsä olisi juuri tekemässä jotain tyhmää ja hän itse olisi aikeissa sanoa "ei kai taas..".
Liwéne nappasi nopeasti humalaisen Rein käsivarresta ja kiikutti naista kohti ovea.
"Ei hän tosissaan ole. Hän vain tuppaa laskemaan hieman leikkiä ollessaan päissään." Liwéne huusi baarimikolle, ettei mies jäisi kantamaan kaunaa ja mottaisisi kiukuspäissään Reitä keskelle näköä, jos nuo joskus kadulla kohtaisivat. Hän lisäsi vauhtia ja pääsi avaamaan jo kapakasta ulos vievää ovea..

//Annan tässä sun päättää jatkosta, etten nyt liikaa mee hittaamaan sun hahmoa ^__^//

Rei antoi Liwénen taluttaa itsensä kapakan ovella ja kääntyi siellä huikkaamaan. ’’Heipähei kaikki minä menen nyt. Tämä paikka on ihan hirveä räkälä ja sen isäntä karmivan epäkohtelias pummi. Olut on tiskivettä ja pöytäliinat haisevat palaneille ja ovat likaisia. Ja kaiken lisäksi te kaikki olette ihan hirveitä huijareita, renttuja, pummeja ja juoppoja. Ainoastaan tähän tyyppiin voi luottaa, hän on ainoa kunnollinen tästä porukasta ja kaiken lisäksi kaupungin nopein lähetti.’’ Rei totesi ja taputti rivakasti Liwénen olkapäätä.
Rei tietenkään itse ajatellut sitäkään, että palaneen haju johtui hänen pikku tulileikeistään taikka sitä, että hänellä saattoi noiden juopuneiden puheiden takia uusi liuta vihamiehiä, jotka varmasti mielellään joskus maksaisivat nuo puheet takaisin.
Rei horjui hiljaa ulos kapakasta illan synkän hämyiseen ulkoilmaan. Valitettavasti raikkaasta ulkoilmasta ei koskaan ollut ollut Rein päätä selvittämään. Horjuen hän otti tukea kapakan seinästä ja oksensi antaumuksella kadun varteen. Sen tehtyään hän katsoi oliko Liwéne seurannut häntä ulos. Rei totesi hiljaa itsekseen. ’’Tässäpä mainio tarina vastaisuuden varalle.’’

Liwéne tunsi pientä sympatian kaltaista tunnetta Reitä kohtaan, kun tuo ryhtyi laukomaan kaikkia mahdollisia huonoja puolia, mitä hän oli käymästään kapakasta löytänyt. Tuo humalainen nainen jätti jälkeensä vihaisen baarimikon, joka repi tiskirättiään tuhannen palasiksi ja muutaman loukkaantuneen asiakkaan, sillä tämä oli heidän suosikkikapakkansa eikä kellään olisi ollut oikeutta arvostella sitä tuolla tavoin. Varsinkaan sellaisella, joka ei siellä ennen ollut käynytkään.
Liwéne näytti pahoittelevalta ennenkuin sulki kapakan oven ja tuli Rein perässä ulos pimeään iltaan. Rei paraikaa tyhjensi vatsaansa kadun viereen ja Liwéne siirtyi hieman kauemmas haistelemaan raikkaampaa mereltä kantautuvaa ilmaa. Rein lopetettua Liwéne siirtyi humalaisen viereen.
"No, toivottavasti muistat vastaisuudessa vältellä tätä paikkaa, sillä sua ei varmasti päästetä sinne enää sisälle ja saat kaupan päälle vielä kyydinkin sieltä pois, jos vahingossa päädyt sinne taas." hän ei ollut toruva, totesi vaan jollainlailla kyynisesti, miten asiat olivat, sellaisella "mitäs minä sanoin.." -tavalla.
"Pääsetkö yksin kotiisi vai tulenko samaa matkaa?" hän kysyi. Ei siitä vaivaa olisi, mielellään hän muita auttoi.

''Niin näytin niille närhen munat.'' Rei hihitteli. ''Tosiaan saisin ihan ilmaisen kyydin ulos ja varmasti siitä vielä meren pohjaan. Mutta kyllä minä niille näyttäisin. Löytäisivät vielä tulta tossujensa ja häntiensä alta, jos minulle rupeaisivat ryppyilemään.'' Rei kerskui ja kääntyi katsomaan kapakan kiviseinää. Aivan yllättäen Rei meni ja iski päänsä päin seinää ja sitten vielä toisen kerran ja kolmannen. Sitten hän puisteli hieman iskuista selvinnyttä päätään ja jupisi. ''Pitikin mennä tuhlaamaan ne rahat. Nyt pitääkin taas istua kertomassa tarinoita, kunnes ääni on käheä ja kuunnella niitten marmatusta, kun minä yritän parantaa.'' Rei kääntyi Liwéneen päin. ''Seura kelpaisi mainiosti, jos et ole varas.''

"En ole varas" hän sanoi yllättyen itsekin, kuinka loukkaantuneelta hän kuulosti. Niin ei nimittäin ollut tarkoitus käydä, mutta mitäs sen enää väliä oli. Hän sanoi sanottavansa, vaikkakin väärään sävyyn mutta kuitenkin.
"Ja juurihan sinä valittelet rahan puutettasi. Mitä sinulta edes voisi varastaa." Liwéne totesi nopeasti ja heti edellisen lauseensa perään, että sekin väärään sävyyn lausuttu unohtuisi nopeammin. Mutta tämän hän sanoi sen sijaan sellaiseen sävyyn, ettei Rei siitä toivottavasti ottanut nokkiinsa. Liwéne epäröi sillä Rei ei tuntunut sen kaltaiselta.

Liwéne otti askeleen, pari ennenkuin tajusi menevänsä oman kotinsa suuntaan. Mutta Reitähän tässä oltiin saattamassa tuon kotiin, joten parempi olisi kysyä naiselta suuntaa minne lähteä. Varsinkin kun Rei oli heistä kahdesta ainoa, joka paikan tiesi, ainakin toivottavasti.
"Niin, mihinkäs suuntaan?" tuo kääntyi kannoillaan ja kysäisi omaan, luontevaan vilpittömään sävyynsä. Ei mitenkään vahingossa muka-loukkaantuneesti. Ja hän myös omaan tapaansa tuijotti toista silmiin, kunnes sai tältä vastauksen. Se olikin ujossa tytössä kaikkein rohkein ele. Tuo ei pelännyt katsella ihmisiä silmiin, varsinkin jos oli kehdannut kysyä jotain ja odotteli nyt vastausta.

Rei seisoi horjuen paikallaan katsellen jonnekin erittäin kauas. Hän ei edes huomannut Liwénen tarkkaa katsetta. Hän säpsähti kuullessaan Liwénen kysymyksen ja näytti hetken erittäin pöllämystyneeltä. ''Minneppäin niin pitäisi mennä kotiin ja koti on....'' Rei pyöri hetken paikallaan ja osoitti sitten jonnekkin. ''Tuollapäin se koti onkin.''
Rei lähti horjumaan osoittamaansa suuntaan kailottaen iloisesti jotain juomalaulua, kunnes kaatui rähmälleen katukiveykselle. ''Kuka kamppasi minut?'' Rei tokaisi äkäisesti ja nousi sitten ylös.
''Perhanan päänsärky pitikin taas mennä juomaan.'' Rei sanoi päätään hieroen.

Liwéne katseli hieman epäröiden Rein keinahtelevaa kävelytyyliä ja pian, kuten tuo oli epäillytkin, Rei kaatui kivetykselle sekoillessaan askelissaan.
Liwéne tuli naisen viereen ja auttoi tuon nousemaan ylös.
"Ei kukaan, sä kaaduit ihan itse." ja sitten hän jäi odottelemaan kommenttia takaisin, joka varmaankin olisi jotain sellaista kuin: "enkä kaatunut" tai "joku ihan varmasti kamppasi..".
Onneksi hän oli tässä vaiheessa itsekin vielä hieman humalassa. Muutoin tilanne olisi ollut todella ärsyttävä ja turhaannuttava. Ja jopa Liwéne olisi menettänyt hermonsa jossain vaiheessa. Mutta todella hyvin hän osasi rauhoittaa itsensä ja alkoholilla oli yhä näppinsä pelissä, vaikka ote alkoikin jo lipsua.
"Oletko sä nyt aivan varma, että ollaan menossa oikeaan suuntaan, jos tonne päin lähdetään?" ja hän osoitti sitä suuntaa, jossa Rei väitti kotinsa sijaitsevan. Ei sitä ikinä tietäisi, vaikka koti olisikin siellä, mutta siinä kunnossa, kun Rei oli ei voinut olettaa puhuiko hän totta vai ei. Siispä oli kannattavinta kysyä uudelleen, josko hän oli yhä samaa mieltä. Vai oliko koti tällä kertaa kenties eri suunnassa.