Jotain uutta tosiaan

Levy loppui ja sen mukana myös vauhdikas tanssi.
"Ehkä minun pitäisi viedä se pois täältä..." Bella sanoi, tarkoittaen siiliä joka yhä tanssahteli innokkaasti lattialla, näköjään huomaamatta lainkaan ettei enää saanut säestyksekseen musiikkia. Slydden nyökkäsi hieman noille sanoille, vaikkei toinen sitä tainnutkaan nähdä. Mutta olihan se kuitenkin kohteliasta osoittaa, että oli kuunnellut.

Bella nosti siilin käsiinsä ja vei sen ulos, mikä antoi Slyddenille aikaa tasata hieman hengitystään. Tanssi oli tosiaankin ollut vauhdikasta.
"Sinne se meni nyt", Bella sanoi päästettyään siilin ulos. Aasanuorukainen oli vaiti, lausahdus ei tuntunut kaipaavan vastausta.
"Miten olisi vielä yhdet lasilliset hmm... sanotaanko vaikka Hilpeää Harmaalaivaa?" nainen ehdotti, kääntyen taas Slyddeniä päin.
"Yksi lasillinen käy kyllä, muttei ehkä enää enempää", animaagi myöntyi hymyillen. Hän tiesi kyllä olevansa jo hitusen humalassa edellisen viinin jäljiltä, eikä halunnut menettää itsekontrolliaan. Humala aiheutti sen liiankin helposti.

Bella ei ollut jäänyt odottamaan Slyddenin vastausta, vaan oli jo kaivanut esille viinipullon ja täytti siitä kaksi pikaria.
"Olkaa hyvä herra Mestaritanssija", nainen sanoi hymyillen ojentaessaan kauniisti niiaten toista pikaria.
"Kiitokset neiti Mestaritanssija", Slydden vastasi virnistäen ja otti kumartaen juoman vastaan. Hänkin kohotti omaa lasiaan ja otti sitten pienen siemauksen viiniä. Todellakin maittavaa.

"Saanko kysyä mikä sai sinut ryhtymään kahvilanpitäjäksi?" Slydden sitten kysyi, osittain uteliaisuuttaan, osittain viritelläkseen keskustelua. Minkäänlainen työnteko oli animaagille kovin vierasta eikä hän sellaiseen halunnut ryhtyä, siksi hän usein utelikin miksi muut olivat sellaiseen ruvenneet. Täysin käsittämätöntä touhua, jos häneltä kysyttiin.

"Yksi lasillinen käy kyllä, muttei ehkä enää enempää", Slydden myöntyi ja Bella nyökkäsi hyväksyvästi. Ei hän itsekkään kaipaisi kuin yhtä Hilpeää Harmaalaivallista.
Animaagineito siemaisi viiniään ja lipaisi huuliaan ja mietti mitä vastaisi miehen esittämään kysymykseen.
"Hmm.." neito tuumi ja hänen toinen suklaanruskea korvansa oli hullunkurisesti lurpallaan. "Kaipasin elämääni jotain sisältöä, ja vanhenpieni mentyä Kadotuksen toiselle puolelle, näin tämän kuppilan ja koska minulla ei ole muutakaan koulutusta päätin ostaa silloin niin surkean pikkupaikan. Tässähän tätä ollaan, hyvin on mennyt, pärjäillään..." Bella alkoi pikkuhiljaa olla oma itsensä.
vasta hankittu uusi ominaisuus, ujous, oli häipymässä yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja Bella hymyili rohkeasti miehelle, Slyddenille. Toivottavasti mies ei pelästyisi neidon normaalia olotilaa (en tarkoita huppelist olotilaa:P ), olihan hän ollut aika vaisu.

"Mutta mutta, mitä sinä teet työksesi?" animaagi kysyi toiselta kallistaen päätään ja lurpallaan ollut korva liikahti taas suoraksi. Bella arvosti kovasti työn tekoa ja sen eteen nähtyä vaivaa.
Hiljaisena, mutta nyt paljon uteliaanpana Bella katseli miestä aivan uusin, avoimin silmin. Komea tuo kyllä oli, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.
Bella kallisti TAAS päätään ja korva lurpahti takaisin lurpalleen.
"Ah, ja vielä yksi kysymys", Bella hymyili. "Miten vanha olet?"

Ystävällisesti hymyillen ja kiinnostusta teeskennellen Slydden kuunteli Bellan kertovan itsestään. Sitten tulivatkin Bellan uteliaat kysymykset.
"Olen kauppias, ei mitään sen jännittävämpää", mies valehteli aivan uskottavasti, naurahtaenkin vielä hieman.
"Ja iältäni olen 23-vuotias. Entäpä sinä itse?" nuorukainen vastasi vielä toiseen kysymykseen, tällä kertaa rehellisesti, ja esitti sitten vastakysymyksen.

Animaagin katse harhautui hetkeksi ikkunaan, ulkona todellakin oli hämärää. Ja hämärä tarkoitti ulkonaliikkumiskiellon lähestymistä. Kunnollisen kauppiaan kuvaan ei todellakaan sopisi liikkua ulkosalla, kun se oli kiellettyä.
"Pelkään pahoin, etä joudun nyt jättämään viehättävän seuranne, hämärä alkaa jo laskeutua", Slydden sanoi pahoitellen.
"Tulen taas huomenna tapaamaan sinua", mies vakuutti, jälleen valehdellen. Hän tuskin enää tulisi tänne, kun tunsi jo saaneensa toisen sydämen sievään otteeseen. Ei siitä olisi enää mitään iloa. Animaagi tavoitteli toisen kättä otteeseensa, painaakseen kohteliaan suukon tuon kämmenselälle.

"Näkemisiin, kaunokainen", Slydden sanoi sitten hurmaavasti hymyillen ja poistui kuppilasta hämärtyvään iltaan, kiiruhtaen tosiaan kotiaan kohti. Pelkuri kun oli, hän ei tahtonut tähän aikaan viettää aikaansa kaduilla ellei ollut aivan pakko.


//päätin nyt kuitenkin pelata Slyddenin ulos pelitaakkaani helpottaakseni, kiitos kovasti tästä pelistä ^___^ toivottavasti pelaillaan vielä uudemman kerran ^_^//

//Juups : ) Minäkin koetan saada pelit päättymään, loma tulee ja matkalle : ) //

Bella katsoi miestä.
Hän lupasi taas tulla.
Mutta Bella oli niin epäileväinen.
Pala vasta taotusta rautasydämmestä tipahti maailman mustimpaan Kadotukseen ja sai Bellan järkyttymään niin pahoin, että hän muutti jalkansa vahingossa oravan tassuiksi.
Näyttämättä järkytystään Bella katsoi hiljaisena, kun animaagimies painoi suukon hänen kädelleen ja lähti hämärään.
Rutistaen silmänsä kiinni tuskaisena Bella muutti jalkansa - no - jaloiksi ja päästi epätoivoisen ulvaisun.
Ei kukaan ollut häntä toista kertaa tullut tapaamaan.