Jotain uutta tosiaan

//Mukaan avajaisiin, joista Masqueradessa on maininta! Otsikko on erittäin valaisevaa : ) Ja masquerade ei ole ilmestynyt, heh.//

Suklaanruskeat kiharat heiluivat puolelta toiselle.
Oli kaunis iltapäivä, juuri täydellinen iltapäivä avata jälleen pieni kuppila. Hänen kuppilansa. Bellan kuppila.
Bella hyräili itsekseen, hyöri ja järjesti kaiken vielä viimeisen kerran. Siloitteli pöytäliinoja ja tarkisti, että kaikki varmasti olisi hohtavan puhdasta ja viihtyisää.
Pian hän kiiruhti typötyhjän kahvilan poikki keittiöön ja tarkisti, että kuumaa vettä oli tarpeeksi teetä varten, oli myös tarpeeksi kahvia, sekä kaakaota.
Tiskin takana oli jo valmiina kasa liinalla peitettyjä korvapuusteja ja pikkuleipiä, vielä lämpöisiä, mm.
Ja keittiössä oli erillaisia piirakoita, joita Bella oli myös aamulla leiponut.
"Bravo! Kaikki on valmista...´Aivan aivan! Nyt...Kello on... yhdeksän? Hyvä. Ihan kohta..."
Bella suuntasi askeleitaan kohti ovea, jonka ennen niin likaiset ikkunaruudut oli kiillotettu niin puhtaiksi kuin vain niistä sai.

Pieni ja siistillä käsialalla kirjoitettu vaalean kellertävä kyltti heilahti oveen. "Avoinna"
Bella hymyili tyytyväisenä ja kiiruhti tiskin taakse. Hänestä kuppila näytti lähes täydelliseltä. Bella todella sopi tuohon kuppilaan, hiukan pyöreine kasvoineen ja valkoisine esiliinoineen. Toisen suuren karvakorvan päällä keikkui turkoosin sininen rusetti, joka sointui esiliinan alla olevaan mekkoon. Karvakorvat ja muutamat muut pikku yksityiskohdat saattoivat paljastaa Bellan rodun, Animaagit.
Ainakin monet viimeksi käyneistä asiakkaista olivat pian tottuneet noihin korviin, mutta monet uudet asiakkaat tuijottivat epäkohteliaina aina, kun siihen vain oli mahdollisuus. Animaageja oli nykyään melko harvassa, ainakin Bellan mielestä.

Pian alkoivat ensimmäiset vieraat tupsahdella kahvilaan. Muutama oli Bellalle jo entuudestaan tuttu, kuten Rouva Felle-Anne ja Herra Edward. Bella tervehti heitä kohteliaasti, kuten tervehti myös uusia heppuja.
Tuntemattomat vieraat olivat aluksi hieman epäileväisen näköisiä, mutta kun Bella tarjosi heille korvapuusteja, he ylistivät kilpaa hänen leivoksiaan.
Bella sen kuin loisti tyytyväisyyttään.

Huomaamatta oli kello vierähtänyt myöhään iltapäivään, joka alkoi pikkuhiljaa kääntyä illaksi. Nyt väkeä oli reilummin, he olivat tulleet illalliselle, juoman lasillisen viiniä hyvässä seurassa tai vain mutustelemaan pullaa.
Suuri pöytä oli lähes täynnä ja muutamassa pienemmässäkin pöydässä oli jo istujia. Bellan kuppilassa ei myyty mitään viiniä vahvempaa, joten pikkuhiljaa osa väestä alkoi lähteä kohti Payonin lukuisia kapakoita.
Mutta Bella loisti tyytyväisyyttään, miten voitokas päivä ensimmäiseksi!
Hän käveli kiukset kieppuen tiskin taakse ja kumartui nostamaan tiskin alta uutta erää kasvispaistosta.

// Hiukan kankea alku... äöä-//

Hyväntuulisena Slydden käveli päämäärättömästi pitkin Payonin katuja. Kävellessään nuorukainen vihelteli itsekseen erästä sävelmää, jonka oli kuullut eilen eräässä kapakassa. Eilistä iltaa ajatellessaan miehen kasvoille nousi hymy, joka jollain tapaa muistutti juuri saaliin pyydystäneen kissapedon tyytyväistä ilmettä. Kapakassa oli ollut eräs nuori vaanitar, jonka kanssa Slydden oli saanut viettää erittäin miellyttävän illan. Tapansa mukaan animaagi ei kuitenkaan aikonut enää tavata tuota neitokaista, oli aika siirtyä eteenpäin kun jälleen yksi sydän oli valloitettu.

Slydden huomasi jalkojensa tuoneen hänet jonkin pikku kuppilan eteen. Viisi vaahteranlehteä näkyi olevan sen nimi. Nimi kuulosti tutulta ja hetken pohdittuaan mies muistikin, että kuppilasta oli mainittu uusimmassa Masqueradessa [juuri siinä joka ei ihan vielä oo tullu xD]. Tänään taisi olla avajaispäivä. Voisi olla hyvinkin vaivan arvoista käydä tarkastamassa kuppilan tarjonta.

Ennenkuin Slydden astui sisään liikkeeseen, hän pyyhkäisi oikeastaan jo vaistomaisella liikkeellä kellertäviä hiuksiaan ja suoristi samansävyistä jakkuaan. Samalla hän vilkaisi myös vaaleanruskeita, oikeastaan beigen sävyisiä housujaan, nekin näkyivät olevan ojennuksessa. Vaatteet olivat siistit ja hyväkuntoiset, mutteivät varsinaisesti kertoneet hänen kuuluvan rikkaaseen aasasukuun vaan olisivat myös menneet hyvinvoivan vaanin asusta.

Ovi kilahti Slyddenin astuessa sisään. Väkeä oli tänä jo myöhäisenä iltapäivän hetkenä ihan mukavasti paikalla, ehkäpä tämä sopisi hyvinkin illanviettopaikaksi ainakin täksi illaksi. Tiskin takana mies näki ahkerasti hääräilevän naisen, ilmeisesti paikan omistajan. Ensimmäisenä naisessa kiinnittivät huomion tämän erikoiset korvat, ne kun olivat aivan kuin jollain eläimellä. Ilmeisesti nainen oli animaagi kuten Slyddenkin. Vaistomaisesti nuoren aasan käsi kohosi hänen omalle korvalleen. Sen muoto erosi jonkin verran tavallisesta ihmiskorvasta ja se oli myös kohonnut jonkin verran ylemmäksi kuin yleensä. Jos hän viettäisi liian paljon aikaa eläinhahmossaan, olisivat hänen korvansa pian melko samankaltaiset kuin tuolla naisella. Vielä niiden erikoista muotoa ei kuitenkaan huomannut kovin helposti.

Slydden istahti tiskin äärellä olevalle jakkaralle. Mielessään hän oli jo valinnut kuppilanpitäjän tämäniltaiseksi kohteekseen. Tunsihan hän jonkinlaista hengenheimolaisuutta toisen animaagin kohdatessaan ja kaiken lisäksi nainen miellytti silmää. Olihan tuo ehkä hieman pyöreä, mutta se ei nuorukaista haitannut laisinkaan.
"Hyvää iltaa", mies tervehti kahvilanpitäjää kohteliaasti hymyillen kun tämä nousi pystyyn tiskin takana. Tarkoin hallitusti ystävällisyys paistoi ruskeista silmistä, joiden iiris peitti lähes koko silmän ja pupilli oli tässä valossa lähes vain pieni piste.


//tuuppasinpa lieroni tänne : D //

//LIEROO! hahaha.//

Bella oli juuri kuivailemassa kohvipannua, kun ovenpielessä oleva kello kilahti merkiksi oven avaamisesta. Sisään astui mies (ja samalla kaksi vanhahkoa rouvaa lähti ulos huikaten kiitokset Bellalle).
Bella vilkaisi uutta asiakastaan, muttei jaksanut kiinnittää tähän erityisemmin huomiota, vaikka animaagi panikin merkille miehen sangen komean ulkomuodon.
"Hyvää iltaa"
Bella hätkähti ja pudotti kahvipannun. Pannu kolisi pudotessaan ja hetkeksi kahvila hiljentyi, mutta huomatessaan syyn olleen vain pannu, he jatkoivat omaa elämöintiään.
Bella kumartui ottamaan pannun ja nousi katsoen mieheen.
"Ah, oikein hyvää iltaa teillekkin! Mitä saisi olla?" Bella sanoi ystävällisen ja hennosti ilahtuneena. Hänestä oli aina mukava puhella.

Bella katsoi miehen silmiin. Kummat, jollain lailla... eläimelliset? Kissamaiset? Bella mietiskeli, mikä moinen mies oli, tuollaisine silmineen, tuskin aivan tavallinen mies ensinkään.
Bella oli kovin epäileväinen monen miehen suhteen, kuten myös tämän miehen kohdalla. Kuitenkin tuon miehen ilme näytti ystävälliseltä ja Bella rentoutui hieman. Muttei kokonaan.
Bella kääntyi katsomaan kelloa, joka roikkui seinustalla ja näytti viittätoista vaille kuutta. Sulkemisaika olisi joskus kuuden jälkeen, milloin kaikki olisivat jo kodeissaan tai kapakoissaan...

Bella tuhahti itsekseen ja odotti kohtelias ja jotenkin tympääntynyt ilme kasvoillaan miehen vastausta. Ei tuokaan mies varmaankaan välittänyt kuin viinasta.

//Jotenkin tönkköä ja lyhyttä...? Ajatus juokseekin tosi hyvin!//

Animaagin tervehdys oli selvästi yllättänyt kahvilanpitäjän, sillä tämä pudotti kahvipannun lattialle. Hienoinen hymy nousi miehen kasvoille, mutta hän piti tarkasti huolen siitä ettei hymyssä ollut lainkaan ivallisuutta tai vahingoniloa, vain ystävällisyyttä.
"Ah, oikein hyvää iltaa teillekkin! Mitä saisi olla?", nainen vastasi nostettuaan kahvipannun lattialta. Slydden hieman nuuhkaisi kahvilan ilmaa ennenkuin vastasi.
"Nämä tuoksut todellakin herättävät ruokahalun", mies sanoi, itseasiassa aivan totuudenmukaisesti.
"Jospa ottaisin vaikka tuota herkullisen näköistä kasvispaistosta ja kupposen teetä", Slydden sanoi, pitäen yhä kasvoillaan pienen ystävällisen hymyn.

Slydden oli kyllä huomannut, että nainen oli hieman varautunut. Se ei kuitenkaan lainkaan hillinnyt häntä, päinvastoin. Mitä enemmän haastetta, sen parempi. Animaagi näki naisten sydämillä leikittelyn vain pelinä, harmittomana huvina. Ja mitä enemmän päämääränsä eteen sai työskennellä, sitä enemmän huvia siitä lopulta koitui. Ja jo ammattinsa puolesta naisen täytyisi olla vähintäänkin kohtelias jos ei muuta, ei siis lainkaan niin vaikea tapaus kuin ne hiljaiset ja itseensä sulkeutuvat naiset joita Slydden oli toisinaan kohdannut.

Odotellessaan tilaustaan animaagi katsahti ympärilleen kahvilassa. Ihmisten iloinen puheensorina muodosti miellyttävää taustahälyä ja kertoi heidän viihtyvän paikassa. Myös Slydden tunsi heti pitävänsä paikasta, täällä hän voisi hyvinkin käydä useamminkin. Vaikka hän kuluttikin paljon aikaansa sataman kapakoissa, ei hän niissä varsinaisesti viihtynyt. Tällaiset viehättävät pikkukuppilat houkuttivat häntä paljon enemmän.

"Teillä on todellakin viehättävä pikku kuppila", animaagi kehaisi kahvilanpitäjälle kun käänsi katseensa jälleen tähän. Kasvoilla karehtiva hymykin oli aito, mies todellakin piti tästä paikasta.


//eipä siulla kyllä mitään vikaa tekstissäs ollu ^^ tää nyt vähän tällasta >.< //

Kevyesti yllättyen, kohottaen kulmiaan Bella otti miehen sanat vastaan. Harvoin, todella harvoin kukaan viitsi tähän aikaan olla kohtelias kahvilanpitäjälle.
"Mukavaa että pidätte leipomusteni tuoksuista", Bella sanoi suoden miehelle pienen, kohteliaan hymyn.
"Valitsitte oikein hyvin, kasvispaistos on oikein maukasta, vaikka itse sanonkin. Isoäitini resepti!" animaagi jatkoi hiukan kehuskellen, pieni kehu silloin tällöin ei mitään haittaisi.
Bella katosi hameen helmat hulmuten keittiön puolelle hakemaan miehen tilaamia ruokia.

Keittiön oven sulkeutuessa kahvilan äänet vaimenivat. Ihanan rauhaisaa, edes hetkoseksi. Vaikka mitä pahaa oli hälyssäkään.
Bellan ajatukset palautuivat mieheen, tiskillä istuvaan. Hänessä oli jotain... mielenkiintoista. Harmi, kun aikaa oli niin vähän...
Huokaisten Bella kaatoi posliinikuppiin teetä. Se oli höyryävän kuumaa, varmasti maistuisi.
Ja sitten Bella otti lautasen ja palasi keittiöstä takaisin kuppilaan.
Äänet ja todellisuus palasivat tajuntaan. Mutta Bella vain hymyili poissa olevasti. Hän kauhaisi tiskin takana olevalta apupöydältä kasvispaistosta ja asetteli koristeeksi vielä muutaman vihreän maustekasvin lehden. Vola!
Mies kehui hänen kuppilaansa, Bella tunsi onnen pistoksen jossakin sisimmässään ja nyökkäsi miehelle lyhyesti.

"Olkaa hyvä, tässä", Bella sanoi laskien teekupin ja lautasen miekkosen eteen. "Anteeksi jo utelen, mutta kukahan te mahdatte olla? En ole nähnyt teitä ennen".
Bella lausui äänenn häntä askarruttavan kysymyksen. Hän piti todella uusista ihmisistä, todella. Mutta hänen oli tunnettava jokainen nimeltä. Miksi? Siksi.
Bella tunsi Payonista hyvin paljon väkeä. Siksi hän halusi tuntea myös tämän miehen.
"Saanko esittäytyä; Bella, Bella-Anna. Kahvilan omistaja."
Bella ojensi kättään, tervehtiäkseen reilusti miestä. Parempi lähestyä tuntematonta avoimesti.

//Khihii, mulla on kokoajajn sellanen idea mielessä et Slydden saa Bellan ottamaan sen "yliajaksi" kahvilaan : DDD ja sori, äitini on opettaja ja nyt sillä on kohta koeviikko ja sen pitää tehdä kokeita ja on vähän harvemmin tilaisuuksia vastailla peliin...//

"Anteeksi jo utelen, mutta kukahan te mahdatte olla? En ole nähnyt teitä ennen", Bella sanoi annettuaan Slyddenille tämän tilauksen.
"Saanko esittäytyä; Bella, Bella-Anna. Kahvilan omistaja.", nainen esittäytyi ojentaen samalla kätensä.
Bellan esittäytyessä Slydden mietti nopeasti, mitä nimistään käyttäisi. Lirad oli turhan hieno nimi tähän ympäristöön ja Gabard liian rahvaanomainen, joten jäljelle jäi Slydden. Sitä nimeä hän käyttikin mieluiten, vaikka valitsikin kertomansa nimen aina seuransa mukaan.
"Slydden on nimeni. Todella hauska tutustua, Bella", mies sanoi hymyillen ja tarttui naisen ojennettuun käteen. Animaagi ei kuitenkaan kätellyt Bellaa vaan nosti tämän käden hetkeksi huulilleen, pitäen sitä siinä kenties hitusen pidemmän hetken kuin pelkkä kohteliaisuus olisi vaatinut.

Esittäydyttyään Slydden keskittyi hetkeksi eteensä tuotuun ruokaan.
"Tämähän maistuu vielä paremmalta kuin tuoksuu, olette todellakin perinyt hyvän reseptin isoäidiltänne", mies kehui kasvispaistosta sitä maistettuaan.

Animaagin syödessä väki alkoi vähitellen valua ulos kahvilasta. Ovelta he vielä huikkailivat ystävällisiä hyvästejä tiskin takana seisovalle Bellalle. Pian kahvila olikin jo tyhjentynyt, paikalla olivat enää tiskin ääressä istuva Slydden sekä tietysti Bella.
"Suljetko kahvilan jo? Olisin niin mielelläni vielä jäänyt tänne", Slydden harmitteli. Harmitus oli ihan aitoa, eihän hän ollut päässyt vielä edes kunnolla alkuun Bellan suhteen. Mies söi vielä viimeisen palan herkullista paistosta ja kulautti sitten hieman teetä alas kurkustaan.

"Haittaisiko jos jäisin tänne vielä hetkeksi? Tahtoisin mielelläni tutustua teihin paremmin", animaagi sitten ehdotti hymyillen, pyöritellen puolillaan olevaa teekuppia käsissään. Ehkä kahvilan sulkeminen olisikin vain onnenpotku eikä vastoinkäyminen, olisihan hänellä nyt mahdollisuus jäädä kahden Bellan kanssa.


//ja ideahan pistetään heti käytäntöön : D ja eipä tuo mitään jos et heti pääse vastailemaan//

Mies esittäytyi Slyddeniksi, varsin hauska nimi Bellasta.
Slydden tarttui hänen käteensä, muttei kätellytkään, kuten Bella oli tarkoittanut. Animaagi hämmentyi tästä kauniistä eleestä, muttei vetänyt kättään poiskaan. Sehän olisi ollut epäkohteliasta.
Tuo mies, Slydden, yrittikö hän jotain? Bellan posket hehkuivat hentoa punaa kun tuo mies kehui häntä.
"Älkää nyt, herra Slydden, minähän punastun!"

Bella korjaili pöydistä likaisia astioita ja antoi tuon nuoren herran syödä rauhassa. Pikku hiljaa väki rupesi lähtemään - ennen hämärää oli viisasta lähteä kotiin.
Bella seisoskeli tiskin takana ottaen vastaan kiitoksia hyvästä ruuasta ja lupauksia uudelleen tulemisesta.
Useat miehet kohti kapakoita, useat naiset koteihinsa huolehtimaan lapsistaan, useat nuoret etsimään rauhallista paikkaa, minne kukakin, mutta kohta oli koko kahvila lähes tyhjä.
Lähes. Slydden istui vielä tiskin luona.
"Kaiken kaikkiaan hyvä päivä ensimmäiseksi!" Bella mietti ja havahtui Slyddenin puheeseen.

"Kyllä minun täytyy sulkea", Bella sanoi hiukan harmia tuntien. "Jää sitten vielä hetkiseksi, aijoinkin itse syödä hiukan iltapalaa..." Bella sanoi reippaasti.
Bella virnisti. "Mutta nyt saat luvan maksaa ruuasta, hyvä herra!"
Vaikka ei Bellalle olisi ollut väliä, maksoiko mies vai ei, hän katseli taas tämän kasvoja.

Bella käveli keittiöön vieden miehen astiat yhä kasvavaan tiskivuoreen. Palatessaan hän toi kynttilän, tulitikut, pullon hyvää
Haltiametsää ja kaksi viinilasia. Ja kulhollisen herkullisia vattupiirakoita.
"Tule toki pöytään istumaan, tiskillä kipeytyy selkä!" Bella sanoi ja kiiruhti pieninpään pöytään, sytytti kynttilän ja kaatoi kahteen lasiin viiniä.
Bella joi melko harvoin viiniä, mutta tämä hetki tuntui varsin sopivalta sen juontiin.

//Khihii.//

"Älkää nyt, herra Slydden, minähän punastun!", Bella sanoi Slyddenin tervehdittyä tätä ja sitten kehuttua naisen tekemää ruokaa. Animaagi ei sanonut tähän mitään, tyytyi vain hymyilemään ystävällisesti. Sitten hän keskittyikin hetkeksi syömään ruokaansa ja Bella puolestaa hääräili likaisten astioiden ja muiden sellaisten parissa.

Ihmiset alkoivat lähteä ja Slydden kysäisi, aikoiko Bella nyt sulkea kahvilansa.
"Kyllä minun täytyy sulkea", Bella vastasi. Niinpä Slydden sitten ehdotti, että voisi jäädä vielä hetkoseksi ja miehen iloksi nainen myöntyi. Niinpä animaagi väläytti naiselle leveän hymyn.
"Mutta nyt saat luvan maksaa ruuasta, hyvä herra!", Bella sanoi virnistäen. Slydden hymyili takaisin ja kaivoi rahapussin taskustaan.
"Paljon olen velkaa?", mies kysyi. Rahapussissa oli ihan kohtalaisesti rahaa, muttei mitenkään älyttömästi kuitenkaan. Sekin oli tarkkaan mietittyä, edes miehen varallisuus ei kertoisi varmasti kuuluiko hän aasoihin vai vaaneihin.

Slydden huomasi, että Bella oli jäänyt hetkeksi tuijottamaan miehen kasvoja. Hymyillen mies käänsi oman katseensa naisen sinivihreisiin silmiin. Sitten Bella poistuikin hetkeksi keittiön puolelle, vieden Slyddenin likaiset astiat mukanaan. Palatessaan nainen onnistui keinottelemaan käsissään niin kynttilän, tulitikut, pullon Haltiametsää, kaksi viinilasia kuin vielä kulhollisen vattupiirakoitakin.

"Tule toki pöytään istumaan, tiskillä kipeytyy selkä!", Bella sanoi kuljettaessaan kantamuksensa kahvilan pienimpään pöytään. Hymyilevä Slydden käveli pöydän luokse ja sillä aikaa neito saikin sytytettyä kynttilän ja kaadettua viiniä kahteen lasiin. Mies joikin viiniä tai muuta alkoholia ihan mielellään, muttei koskaan kunnon humalaan asti.

Herrasmiesmäisesti Slydden veti toisen tuolin pöydän alta auttaakseen ensin Bellan istumaan. Kun nainen sitten pääsi paikalleen, kiersi Slydden pöydän toiselle puolelle omalle paikalleen. Hetken mies vain istui katsellen Bellaa silmiin.
"Kynttilänvalo kaunistaa silmiänne vielä entisestään", mies sanoi lempeästi hymyillen. Sitten hän kohotti viinilasin huulilleen ja otti pienen siemauksen.


//toivottavasti Bella nyt hyväksyy Slyddenin herrasmiemäisyydet ja suostuu autettavaks tossa istumisessa : D//

"Tuo mies on kyllä todellinen herra!" Bella mietti ihastuneena tuon tapoihin. Auttanut hänet istumaan, aivan, todellinen herrasmies!
"Kynttilänvalo kaunistaa silmiänne vielä entisestään", Slydden sanoi.
Bella pudisteli päätään hymyillen. Animaagi siemaisi lasillistaan, kerrassaan hyvää vuosikertaa Haltiametsää!
"Kertokaa itsestänne, hyvä herra! Anteeksi uteliaisuuteni, pidän kuuntelemisesta", Bella sanoi vihdoin kerättyiä hieman rohkeutta puhua tuolle miehelle. Tavallisesti Bella oli erittäin rohkea, mutta tämä Slydden sai hänet tuntemaan olonsa hieman ujoksi.

Bella katseli miestä pöydän yli. Kynttilän valossa tuo oli varsin komea, mutta kuten sanotaan, 'Moni kakku päältä kaunis'. Ja vaikka Bellasta tuntui, että tuo mies oli mitä hurmaavin, parasta kenties, mitä hänelle koskaan oli sattunut... Ei pitänyt koskaan olla liian helppo nakki. Eihän Bella edes ollut varma, mitä mies tunsi häntä kohtaan, tunsiko lainkaan kuten Bella.

Jännittyneenä nuori nainen naputteli pöytää sormillaan ja siemaisi sitten taas aivan pikkuriikkisen viiniään. Hän arvosti viiniä seurustelujuomana, eikä koskaan ollut erityisemmin perustanut ryyppäämisestä.
Animaagi katsoi miestä, punastui sitten ja käänsi katseensa pois mutisten itsekseen.

//Lyhyttä? No vähän.//

Hymyillen Bella pudisteli päätään Slyddenin kehuttua naisen silmiä kauniiksi. Nainen ei selvästikään suhtautunut kovinkaan torjuvasti nuoreen aasaan, itseasiassa tilanne näytti suorastaan lupaavalta animaagin silmiin. Kaunis neito, ei muita häiritsemässä, kynttiläillallinen... Näistä aineksista Slydden voisi saada aikaan vaikka mitä.

"Kertokaa itsestänne, hyvä herra! Anteeksi uteliaisuuteni, pidän kuuntelemisesta", Bella sanoi sitten hetken kuluttua.
"Isäni on kauppias ja on opettamassa minuakin alalle. Olen ainoa lapsi ja tulen varmaan perimään liikkeen vanhemmiltani joskus tulevaisuudessa, vaikka tietysti toivon että isäni on vielä kauan niin voimissaan että jaksaa hoitaa liikettä", Slydden kertoili, sekoittaen valhetta hituseen totuutta. Pienen hetken hän oli hiljaa, ennenkuin vielä jatkoi.
"Ja olen animaagi", hän sanoi katsahtaen nyt hieman merkitsevästi Bellan korvia. Tämä oli kyllä ehkä riskialtista, laittaa kaikki yhden kortin varaan. Mutta mies oli lähes varma, että Bellankin täytyi olla animaagi, muutoin ainakaan Slydden ei osannut noita korvia selittää. Ja jollei toinen olisikaan animaagi, ei se silti tarkoittaisi sitä että hän nyt pelästyisi tätä tietoa, ainakaan kovin moni miehen tapaama nainen ei ollut pelästynyt.

Slydden huomasi Bellan käden, joka äsken oli naputellut pöydän pintaa ja lepäsi nyt viinilasin vierellä. Mies ojensi omaa kättään kunnes se lepäsi aivan naisen käden vierellä, hieman sitä koskettaen. Jälleen animaagi veti kasvoilleen lempeän hymyn ja kohdisti kaiken siitä hehkuvan lämmön Bellalle.
"Kertokaa tekin toki jotain itsestänne, tahtoisin mielelläni oppia tuntemaan teidät", mies sanoi vieläkin hymyillen, suoltaen suustaan valhetta valheen perään.


//no eipä tuo nyt niin lyhyttä ollu ^^//

Bella kuunteli tarkkaavaisesti Slyddenin kertomusta, painoi sanoja mieleensä. Jos niitä joskus tarvitsisi.
Ainoat ulkoiset merkit siitä, että Bella todella kuunteli, olivat lyhyet vilkaisut ja nyökkäys silloin tällöin.
Bella ei oikeastaan yllättynyt, kun mies kertoi olevansa animaagi, niin, Bellasta oli hiukan tuntunutkin siltä, silmät ja kaikki.
"Ah, niin arvelinkin", Bella sanoi, muttei sanonut omasta animaagiudestaan sen enempää, hädässä tuosta taidosta olisi vielä joskus yllätysetu hänen puolellaan.

Slydden liikutti kättään kohti Bellan kättä. Viini selkiytti naisen sekavia ajatuksia, sillä aikaa miehen käsi liikkui yhä...
Kun tuon käsi melkein hipoi Bellan kättä, animaagi ei enää kestänyt vaan liikautti kättään käyttäen tekosyynään lasista siemaisua, vaikka se olikin sangen läpinäkyvää.
"Ei vielä, ehei miekkonen! En lämpene niin helposti kuin luulet!" Bella ajatteli mielessään. Hän loi mietteliään katseen tuohon mieheen. Ehei, ei näin nopeasti! Eihän hän, Bella ollut vielä ehtinyt kertoa itsestään.
Mutta eihän Bella miehelle suuttunut, hän vain oli hätkähtänyt...

"No, olen elänyt kai aivan tavallista elämää, ei erityisempiä... Vanhemmat kuolivat jonkin aikaa sitten, perustin tämän kahvilan. Hyvin kai minulla menee, joskus olen hiukan yksinäinen...
Olen vaani, ette kai vain ole aasa? Ei, luulen että te olette vaani, herra, kuten minäkin! Ja..." Bella empi hieman. "Minäkin olen animaagi."
Hän heilautti suklaanruskeaa karvakorvaansa ja hymyili ystävällisesti.
"Ottakaa toki piirakkaa!" Bella sanoi iloisen huolettomana ja otti itselleen yhden ja oli hotkaissut sen melkein hetkessä.

Animaagi loi taas unelmoivat katseen Slyddeniin. Bella huomasi tuijottelevansa miestä tavallista useammin...
"Olette melko komea animaagiksi", Bella sanoi tuskin kuuluvalla äänellä ja katsoi miestä valoa loistavan kynttilän yli.

Bellan huomaamatta ja luultavasti Slyddeninkin huomaamatta kuppilan keittiöstä kipitti siili. Se oli pieni siili, luultavasti Australialainen TomTom-siili, jolla on pehmeät, mutta pistävät piikit.
Joka tapauksessa, se hiipparoi tiskin taa ja huomasi siellä herkullisen kasvispaistoksen jämät ja rupesi mässäilemään.

//Australialainen TomTom-siili on astunut tarinaan mukaan : P//

"Ah, niin arvelinkin", Bella sanoi Slyddenin kerrottua olevansa animaagi. Hieman miestä ihmetytti, kuinka nainen oli arvannut. Eivät monet hänen erikoisia silmiäänkään osanneet yhdistää juuri siihen. Mutta kaipa animaagi kaltaisensa tunnisti.

Bella liikautti kätensä pois Slyddenin ojennetun käden viereltä, mutta animaagi ei näyttänyt hämmästystä, pettymystä tai mitään muutakaan. Päinvastoin, hän näytti siltä kuin olisi muuten vain liikuttanut kätensä juuri siihen. Mielessään mies kyllä tuumi, että hänen pitäisi varoa hätiköintiä. Turha säikytellä naista liian nopeilla liikkeillä. Oikeastaan oli mukavaakin edetä hitaasti, pitkittihän se sitä hupia minkä nuorukainen tällaisesta sai.

Kun Bella sitten kertoi itsestään, keskittyi Slydden kuuntelemaan. Kuullessaan naisen vanhempien kuolleen mies veti kasvoilleen sopivan myötätuntoisen ilmeen. Ja kun Bella arveli hänen olevan vaani, nyökkäsi mies ilmeenkään paljastamatta tätäkin valheeksi. Lopuksi nainen vahvisti Slyddenin epäilykset kertomalla myös olevansa animaagi.
"Niin arvelinkin", Slydden nyökkäsi hymähtäen, käyttäen tarkoituksella samoja sanoja kuin Bella hetki sitten.

"Ottakaa toki piirakkaa!", Bella kehotti ja tottelevaisesti Slydden ottikin palasen. Piirakka oli herkullista, suorastaan suussasulavaa, minkä mies kertoikin heti piirakkaa maistettuaan.

"Olette melko komea animaagiksi", Slydden kuuli Bellan sanovan hyvin hiljaa. Hieman kainoa teeskennellen mies käänsi katseensa pöydän pintaan. Todellisuudessa hän teki sen peittääkseen kasvoilleen väkisin kohoavan tyytyväisen hymyn, kuin kissa joka oli juuri saanut kermaa syödäkseen.
"Jos animaagit ovat muita rumempia, emme taida kumpikaan sopia miksikään tyyppiesimerkiksi", mies sanoi hetken kuluttua hieman hymähtäen.

Slyddenin huomio oli täysin kiinnittynyt Bellaan, niinpä hän ei lainkaan havainnut australialaista TomTom-siiliä joka lyllersi mussuttamaan kasvispaistoksen jämiä tiskin takaa. Jos mies olisi kuunnellut tarkkaan, olisi hän saattanut kuullakin siilin aiheuttamat äänet. Animaagilla ei kuitenkaan ollut mitään syytä tarkkailla ympäristöään niin tarkasti, niinpä siili jäi huomaamatta.

Kasvispaistos kuitenkin loppui pian, eikä siili tullut vielä kylläiseksi. Tuhisten se haisteli ympäristöään ja haistoikin jostain leijuvan hurmaavan tuoksun. Vattupiirakkaa! Silmät loistaen ja nenäänsä seuraten siili lähti terhakkana tallustamaan kohti tuota taivaallista herkkua.


//jiihaa, TomTom-siili seikkailee xD//

"Jos animaagit ovat muita rumempia, emme taida kumpikaan sopia miksikään tyyppiesimerkiksi", Slydden sanoi.
Bella ei sanonut mitään mutta hymysi hiukan ((Mikä tuo hymysi-sana on O_O)) toiselle samanmoiselle kuin hän.
Mielessään hän arvuutteli, miksi eläimeksimies muuttui.
Haukka? Niillä on keltaiset silmät.
Mutta niin oli monilla muillakin eläimillä, kuten Australialaisilla TomTom-siileillä.

Australialainen TomTom-siili oli nyt varma, mistä tuo herkullinen tuoksu tuli. Se tuli pöydältä, ah tuolla! Vattupiirakoiden tuoksun sattoi jo nähdä leijailemassa suoraan siilin nenään.
Siilin nimi oli muuten Hugazaga-Huga Minimini-Bum.
Hugazaga-Huga Minimini-Bum oli nyt melkein pöydän kohdalla, aivan noitten animaagien huomaamatta.
Siili kohotti kuonoaan ylöspäin ja huomasi pöydäliinan reunan roikkuvat aivan lähellä.
Tuo Australialainen TomTom-siili hyppäsi ja hyppäsi ja
hyppäsi! Ja vihdoin se sai pehmeillä, mutta pistävillä hampaillaan kiinni pöytä liinasta.
TomTom-siilit ovat erittäin kevyitä, ja siksi se pystyi kipuamaan pöytäliinaa pitkin ylös ilman pöytäliinan valumista alaspäin.

Bella katseli taas tuota miestä, joka oli animaagi hänkin. Bella tunsi tiettyä smaankaltaisuutta, yhteenkuuluvuutta. Miten kaikki oli menossa kohdalleen! Tästä oli tuleva ihana ilta, voisiko Bella jo rentoutua? Bellan kyselijä-luonne huusi lisää kysymyksiään, epäili miestä, mutta lempeä-Bella sanoi ettei tuo kyselijä saisi nyt häiritä...
"Olette kovin erikoinen mies, herra Slydden. Miksi jäitte tänne, kahvilaan? Monet vain lähtevät..." Bellan ääni hiipui yksinäisyyden kaihoon.
Animaagineito loi kysyvän katseen mieheen. Hänen päänsä oli tyhjä, hän olisi voinut vain vilkuilla salaa, ikuisuuksiin...

TomTom-Siili oli aivan pöydän reunalla, se kiskoi pulleaa vartaloaan pöydälle ja se kuullosti tältä:
"Miih Miiiiiiiih! Iih iih... mih? i hihihi. Mihiihihi.... ti diii!"

// O___O "Mi miih?"//

"Olette kovin erikoinen mies, herra Slydden. Miksi jäitte tänne, kahvilaan? Monet vain lähtevät...", Bella kysyi.
"Ei teidän toki minua tarvitse herroitella", Slydden sanoi hymähtäen.
"Te vaikutatte juuri sellaiselta henkilöltä, johon tahdon tutustua paremmin, siksi jäin", mies jatkoi vastaten toisen animaagin kysymykseen. Sopivasti sanansa valiten saattoi todellakin kertoa asiat kuten tahtoi. Lausahdus ei edes ollut valhe, mutta sen saattoi tulkita monin tavoin. Ja luultavasti Bella kuulisi sen Slyddenin kannalta edullisella tavalla.

Viimein Slydden huomasi Hugazaga-Huga Minimini-Bumin, kun se kovasti ääntä pitäen oli päässyt kapuamaan aivan pöydän laidalle. Ensimmäinen miehen mieleen kohoava ajatus oli huitaista tuo eläin vain jonnekin kauas. Vaikka hän olikin animaagi, ei hän ollut eläinrakas. Seuraava ajatus kuitenkin kielsi moiset temput ankarasti. Ensinnäkin, tuo oli siili ja sen piikit varmasti pistäisivät ja toisekseen Bella saattaisi olla hyvinkin eläinrakas, joten ei kannattaisi ruveta heittelemään tuota siiliä ympäri nurkkia.

"Onko tuo sinun lemmikkisi vai onko se puikahtanut sisään jostakin?", Slydden kysäisi hymähtäen. Kasvojen ilme kuvasti valheellisesti huvittunutta utelaisuutta kun mies katseli siiliä joka näytti nyt nauttivan jostain tuoksusta täysin rinnoin.

Autuaasti tuhahtaen siili avasi jälleen silmänsä, kun se oli saanut vedettyä vattupiirakan herkullista tuoksua henkeensä. Tuoksu suorastaan huumasi Hugazaga-Huga Minimini-Bumin, eikä se edes kunnolla huomannut pöydän ääressä istuvia animaageja. Vattupiiras täytti kokonaan sen pienehkön mielen. Kiihtyneesti tuhisten siili lähti vaaputtamaan kohti piirakkakulhoa.


//huumaavaa vattupiirakkaa TomTom-siilille xD//

"Ei herroitella? Selvä sitten, sir!" Bella sanoi hiukan leikillään. Hän vain oli niin tottunut teitittelyyn, hyvä tapahan se oli kahvilassa.
Bella mietti, mitä mies mahtoi tarkoittaa sanoillaan? Tarkoittaisiko tuo sitä, että oli, tuo-- Kiinnostunut? Hänestä? Bellasta?
Animaagin sisälle levisi onnen tunne, mukava ja kutkuttava, eikä se johtunut viinistä. Joku halusi tutustua häneen paremmin... häneen, ei hänen kahvilaansa...

Bella kuuli Hugazaga-Huga Minimini-Bumin ja käännähti katsomaan. Hän tunnisti siililajin heti - Aivan selvästikin Australialainen TomTom-siili, ei epäilystäkään.
Bella piti kyllä eläimistä, oikein mukaviahan ne olivat.
"Varmaan puikahtanut sisään, mutta voi miten söpö se on! Se on varmastikin..." Bella jätti innoissaan lauseen kesken ja kumartui sieppaamaan siilin syliinsä. Bella nimittäin tiesi piikkien olevan pehmeitä, vaikka ne pistelivätkin inhottavasti. Siksipä Bella pitelikin siiliä mahdollisimman paljon vatsapuolelta, missä ei ollut piikkejä.

Hugazaga-Huga Minimini-Bum ei ollut yhtään innoissaan tuosta kaappauksesta. Se halusi vattupiirakkaa! Ei nyt ollut aikaa kyykötellä fanien sylissä, vaikka siili nauttikin huomiosta, olihan se TomTom-siili.
Ja TomTom-siilit pitävät huomiosta melkein yhtäpaljon kuin vattupiirakoista.
"Miih, Mihi! Mihi! Mihi! MIHI!" Siili mekkaloi ja kurotteli käpälillään kohti vattupiirakkaa.
"...Australialainen TomTom-siili! Äärettömän harvinaisia... Ja lutuisia! Ja pitävät vattupiirakoista, voi niitä!" Bella sanoi hymyillen autuaana ja laskien siilin lattialle kahden suuren vattupiirakan kanssa.

Bella oli huomattavasti rentoutuneempi tämän siili-tapauksen jälkeen. Yhä laskeva hämäräkin oli alkanut peittää kahvilan nurkkia ja kynttilän valo korostui entisestään. Tunnelma olisi ollut erittäin romanttinen, jos Bella olisi keksinyt jotain, jotain! Mistä miehelle voisi puhua? Ei, ei tunteista voinut aloittaa!! Siilit? Miestä ei erityisemmin näyttänyt asia kiinnostavan.
"Mistä pidät? Et näyttänyt kovin innostuneelta siilin nähdessäsi", Bella puhui ensimmäiseksi juolahtaneesta ajatuksestaan.
Miten johdattaa keskustelu, ööh, romanttisemmaksi? Bella tunsi olonsa kärsimättömäksi, hän oli saanut odottaa liian pitkään.

//Tomppa saa piirakkansa <3//

"Ei herroitella? Selvä sitten, sir!", Bella sanoi ja sai pienen ystävällisen naurahduksen karkaamaan Slyddenin huulilta. Miehen seuraavat sanat koskien hänen jäämistään kahvilaan näyttivät saavan toisen animaagin hyvilleen, ja hiljaa mielessään Slydden onnitteli itseään jälleen yhdestä onnistuneesta sanavalinnasta.

"Varmaan puikahtanut sisään, mutta voi miten söpö se on! Se on varmastikin...", Bella vastasi Slyddenin siiliä koskeviin sanoihin ja kumartuikin sitten kaappaamaan piikkipalleron käsiinsä. Aasanuorukainen ei olisi varmasti uskaltautunut tekemään samoin, mutta kätevästi nainen näytti väistelevän siilin pistäviä piikkejä. Eikä siili käyttäytynyt lainkaan uhkaavasti, sen sijaan se kurkotteli käpälillään kohti pöydällä olevia vattupiirakoita, siltä se ainakin näytti.

"...Australialainen TomTom-siili! Äärettömän harvinaisia... Ja lutuisia! Ja pitävät vattupiirakoista, voi niitä!", Bella jatkoi kesken jäänyttä lausettaan ja laski sitten siilin lattialle kahden vattupiirakkapalan kanssa. Siilin silmät suorastaan kiiluivat kun se ryntäsi vattupiirakoiden kimppuun.

Ensiksi Hugazaga-Huga Minimini-Bum haisteli piirakoita, kiertäen samalla niiden ympäri touhukkaasti. Sitten siili jäi vain uneksuvasti tuijottamaan saalistaan. Ja lopulta, äärimmäisen hitaasti, se kurotti kuononsa kohti kaikkein suurinta vattua ja PURAISI. Vattujen ihana maku kutkutteli siilin jokaikistä makuhermoa ja se olisi voinut heittää kolmoisvoltteja kierteellä. Hyppimisen sijaan se kuitenkin painoi kuononsa piirakkaan ja alkoi mussuttamaan sitä ahnaasti.

Eläimen touhut todellakin huvittivat Slyddeniä, mutta hän ei kuitenkaan näyttänyt sitä ulospäin muuten kuin pienellä huvittuneella hymyllä ja katseella, joka seurasi tarkkaavaisesti siilin puuhia. Mutta kun Bella jälleen puhui, käänsi animaagi kaiken huomionsa tähän toiseen kaltaiseensa.
"Mistä pidät? Et näyttänyt kovin innostuneelta siilin nähdessäsi", nainen sanoi.
"En vain ole koskaan ollut juurikaan tekemisissä eläinten kanssa, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin. Osaan ratsastaa hevosella, mutta
siihen se sitten jääkin. Sinä sen sijaan näyt käsittelevän eläimiä luontaisen lahjakkaasti", mies sanoi hymyillen ja viittasi lattialla piirakoidensa kimpussa touhuavaan siiliin. Se oli saanut jo toisen palan syötyä ja aloitteli innokkaasti jäljellejäänyttä.

"Ja mistä pidän... Ainakin sinä vaikutat juuri sellaiselta naiselta josta voisin pitää", Slydden jatkoi ja loihti kasvoilleen mitä pehmeimmän ja lempeimmän hymyn. Mies kohotti ruskeiden silmiensä ystävällisen katseen kohti toisen sinivihreitä silmiä.

Jos Slyddenin huomio olisi ollut vielä siilissä, olisi hän saattanut ärtyä sille tunnelman pilaamisesta. Hugazaga-Huga Minimini-Bumin onneksi mies ei kuitenkaan kuullut, kuinka siilin suusta pääsi sen pienen olennon mittapuulla muhkea röyhtäys sen lekotellessa tyytyväisenä vattupiirakan tähteiden keskellä.


//ja slydden kovasti lirkuttaa : D//

Bella kuunteli hiljaisena.
Hiljaista.
Sanat kaikuivat animaagineidon suurehkoissa karvakorvissa.
"Ja mistä pidän... Ainakin sinä vaikutat juuri sellaiselta naiselta josta voisin pitää"
Mikään muu ei liikkunut, kaikki oli paikoillaan, ikuisuudessa liejui vain jokin kuvaamattoman suuri väriloiston sekoitus, tunne. Se oli jotain onnen tunteeseen sekoittunutta rakkautta, se oli iloa ja sekavuutta ja se sekoitus täytti koko maailman, se oli yhtä aikaa kaikki äänet ja kaikki värit ja kaikki asiat, jotka ovat täydellisyyksiä.
Se oli ihanaa.

Hetken hiljaisuus. Bellan silmät loistivat turkooseina ja kirkkaina, korvat heilahtivat äkillisestä mielialan muutoksesta, suu kääntyi hentoon hymyyn.
Neitokaisen poskille kohosi hento puna ja Bella loi katseensa pöytään.
Olipas tosi mielenkiintoinen pöytä. Tummaa puuta, vanha ja kolhuinen. Joku oli raapustanut tuohon sydämmen, tuohon nimikirjaimet W.A. "Jännää".Hän kohotti taas katseensa mieheen. Kynttilän liekki valaisi ja hetken Bella kuvitteli jotain kaunista, mutta pudisti sitten ajatuksen mielestään ja puhui.

"Jaa voisitte?" bella kysyi pilke silmäkulmassaan. Hän soi hymyn miehelle, josta oli alkanut tosissaan pitää. Kun hän vain vilkaisi tuota, sydän väpätti ja varpaita kutitti.

Sillä välin kun Bellan päässä heitti, Hugazaga-Huga Minimini-Bumin mielessä ei ollut mitään muuta kuin viimeinen vattupiirakan murunen. Se oleskeli keskellä lautasta, aivan yksinäisenä... Australialainen TomTom-Siili hotkaisi murusen ja tunsi olonsa vallan mainioksi täysine vatsoineen.
Niimpä se ovelana siilinä siirtyi lepäilemään viereisen pöydän alle (ei Bellan ja Slyddenin).

//Piiitkästä aikaa mutta tosiaan hiukan kiirettä enköhän nyt pääse hiukan useammin : >//

Bellan kasvoilla loistava tunne sai tällä kertaa aidon hymyn nousemaan Slyddenin kasvoille. Animaagi oli jo monta kertaa saanut nähdä tuon ilmeen erinäisten nuorten naisten kasvoilla, se ilme kertoi että hän oli jo käytännöllisesti katsoen voittanut tämän pienen pelin jota pelasi. Aina se sai hänet yhtä hyvälle tuulelle ja kuten usein ennenkin, hän naamioi tuon itsetyytyväisyyden lempeän ja rakkaudensävyistä tunnetta hohtavan hymyn taakse. Joskus ensimmäisillä kerroilla saaliinsa pyydystäneen kissapedon tyytyväisyyttä muistuttaneen tunteen piilottaminen tai muuntaminen oli ollut vaikeaa, muttei enää.

"Jaa voisitte?", Bella kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, väläyttäen kauniin hymyn sanojensa päätteeksi.
"Jos vain tahdotte antaa mahdollisuuden", Slydden vastasi, puhuen hiljaa ja pehmeästi lämpimällä äänellä, melkein kuin kehräten. Edes miehen silmät eivät paljastaneet vilpin häivää vaan nekin hän oli valjastanut osoittamaan sitä valheellista tunnetta, jota hän tarjosi tuolle naiselle. Kasvoilla pysyttelevä hymykin muuttui vielä miellyttävämmäksi, tuoden julki animaagin vetovoimaa joka ei ollut lähtöisin niinkään erityisen komeasta ulkonäöstä vaan sisäisestä karismasta.

Aasanuorukainen liikautti jälleen kättään pöydällä, mutta varoi nyt viemästä sitä liian lähelle Bellaa. Käsi kuitenkin hieman lähestyi toisen käsiä jääden avoimena pöydälle, kuin toivoisi saavansa jotain otteeseensa. Slydden ei edes käyttänytkään katsettaan kädessään vaan piti silmänsä koko ajan toisen kasvoissa, varmistaen vain sivusilmällä kätensä sijainnin. Yleensä tällaiset pienet lähestymisyritykset toimivat paremmin, jos niitä ei turhaan alleviivannut toiselle. Ja jos toinen kieltäytyisi, ei juttu näyttäisikään niin suurelta.


//ääh, vähän kököä mutta toittaasti kestät... ^^'//

"Jos vain tahdotte antaa mahdollisuuden", sanoi viehkeä nuori mies.
Bella kävi mielessään sotaa, joka ei näkynyt hänen kasvoillaan. Sotaa itseään vastaan.
"Voih, vihdoin joku joka välittää susta! se rrrakastaa sua! Ota se! Sano joo!" sanoi pieni punapukuinen Bella Oikean Bellan olkapäältä.
"Tyhmä, tyhmä Bella! Sä et ole tuntenut sitä edes tuntia ja heti on jotain menossa! Se on ansa! Se on vaara!" kuiskutti pieni vihreäpukuinen Bella hädissään Oikean Bellan toiselta olkapäältä.
"Mutta oletkos koskaan kuullut rakkaudesta ensisilmäyksellä?" kysyi punainen.
"Olen eikä siitä koskaan ole kuultu mitään hyvää!" vastasi vihreä.
"Ota se!" huokasi punainen, ja sen ääni kuului vahvana ja voimakkaana.
"Jätä se!" kimitti vihreä hätä silmissään.

Mutta tämä pieni väittely oli poissa hetkessä Bellan mielestä. Koska oli aika vihdoin vastata miehen kysymykseen.
Mutta Bella huomasi miehen käden liikkuvan. Mutta ei, ei hän sitä enää sävähtänyt. Koska oli vihdoin aika sanoa jotain.
"Entäpä jos voisin antaa mahdollisuuden?" animaagi kysyi ja liikautti hänkin kättään niin lähelle, että se melkein hipoi miehen kättä.
Mutta katseensa neitokainen piti edelleen miehessä ja tuon oudoissa keltaisissa silmissä. Hän halusi odottaqa ja katsoa miehen seuraavaa siirtoa.

//Mullakin vähän lyhykäistä..//

Pienen hetkosen Bella oli hiljaa Slyddenin sanojen jälkeen ja animaagi odotti hieman jännittyneenä mitä toinen vastaisi. Ei hän jännittänyt itse sanojen takia, vaan tämän pelinsä onnistumisen vuoksi. Tässä hetkessä oli paljon vaakalaudalla ja nuorukainen komensikin mielessään itseään ottamaan kaiken rauhallisesti ja hätiköimättä, ettei pilaisi tätä lopullisesti. Kun näin hyvään alkuun oli päässyt, ei sitä kannattanut möhliä ennenkuin pääsi päämääräänsä.

Slyddenin itsensärauhoittelun ja Bellan oman sisäisen kamppailun nainen jälkeen nainen pian vastasikin aasanuorukaiselle.
"Entäpä jos voisin antaa mahdollisuuden?", Bella sanoi ja liikautti kätensä aivan Slyddenin käden vierelle. Pienen hetken animaagi oli hiljaa, ennen kuin vastasi.

"Toivon...uskon että voisitte tehdä minusta maailman onnellisimman miehen", Slydden sanoi hiljaa ja tarttui nyt toisen käteen, puristaen sitä lempeästi. Mies katsoi toista syvälle tämän turkooseihin silmiin, muttei ahdistavasti tai tukalasti vaan pikemminkin suorastaan hempeästi. Kasvoilleen hän kohotti jopa hieman hämillisen ilmeen, kuin olisi itsekin yllättynyt siitä mitä oli uskaltanut sanoa.

Animaagien toimista autuaan tietämätön Hugazaga-Huga Minimini-Bum oli täysine vatsoineen nukahtanut pöytänsä alle ja tuhisi nyt unissaan piikkipalloksi kääriytyneenä. Käärö ei ollut aivan tiivis, täydeksi pullistunut vatsa oli vähän tiellä. Varovaisesti toimimalla sormen olisi voinut saada ujutettua piikkien lomitse, vasten pulleata masua.

Valitettavasti siilin unet olivat ylensyönnistä johtuen aika huonoja. Jättiläismäiset vatut jahtasivat sitä terävähampaiset suut ammollaan ja se sai paeta niitä henkensä edestä. Ja, mikä oli vielä kamalampaa, seuraavaksi siiliparka joutui katsomaan vierestä, kun muut söivät herkullisia vattupiirakoita ja se sai jäädä ilman. Niin kauheaa unta se ei enää kestänyt ja siili heräsikin äkkiä vingahtaen. Pöpperöisenä se aukesi piikkikerältään ja tuijotti ympärilleen, etsien vauhkolla katseellaan jostain nurkan takaa hyökkääviä jättivattuja.

Sydän tykyttäen Bella odotti. Ja odotti. Ja odotti. Koska aika kului hitaasti, madellen.
Sitten mies vihdoin teki jotain, joka sai neidon sydämmen läpättämään innosta ja ihastuksesta.
"Toivon...uskon että voisitte tehdä minusta maailman onnellisimman miehen", Slydden sanoi hiljaa ja otti hänen kätensä omaansa.
Bella hymyili ja katsoi miestä silmiin, antaen miehen puristaa käsiään ja hän itse vastasi siihen lempeästi pulleilla käpälämäisillä käsillään.

"Voisinko todella? Niin, ehkä voisinkin", Bella vastasi viekkaasti hymyillen ja siirsi toisenkin kätensä pöydälle, tarttuen miehen käteen nyt silläkin.
"Se olisi minusta....hyvin mukavaa", Bella sanoi hiljaisesti ja hymyili nyt taas, rohkeammin, paljastaen kauniit (mutta terävät), valkoiset hampaansa.
Bellan sydän pumppasi verta jonkin valssin mukaan ja Bellan päähän pälkähti mahtava ajatus.
"Jospa hiukan tanssisimme ruuan päälle?" animaagi kysyi ja riisti kätensä miehen käsistä, joskin vain pakosta, kuten ilme kertoikin.
Hän riensi takahuoneeseen ja kantoi sylissään vanhaa gramofonia ja asetti siihen vinyylilevyn ja pian alkoi kuulua hidasta valssia...
Bella seisoi odottavasti keskellä autioksi raivattua (missä välissä seki on tapahtunut?) "tanssilattiaa".

Pieni australialainen TomTom-siilimme oli aivan pökerryksissä, kunnes kuuli kutsuvan valssin. Sillä TomTomit ovat aivan hulluina musiikkiin ja valssiin erityisesti.
Se lähti astelemaan tanssivasti kunnes olikin hypännyt takajaloilleen ja aloittanut hurjan Vinkuintialaisen TomTom-tanssin.

//Anteeksi tauko : ( Viikonlopun jälkeen viimeistään vastaan : )

Bella hymyili eikä vetänyt kättään pois Slyddenin sanottua sanansa. Animaagi pidätteli tyytyväistä ilmettä, joka uhkasi kohota hänen kasvoilleen. Asiat näyttivät tosiaankin sujuvat hyvin, tavalla jolla niiden miehen mielestä kuuluikin sujua. Vaikutti todellakin siltä että hän voisi pian lisätä jälleen yhden valloituksen saavutustensa listalle.

"Voisinko todella? Niin, ehkä voisinkin", Bella vastasi ja kohotti toisenkin kätensä tarttumaan Slyddenin käsiin, jolloin mies hymyili hieman rohkeammin eikä enää hämillisesti.
"Se olisi minusta....hyvin mukavaa", nainen jatkoi hiljaa. Jos se olisi kuulunut Slyddenin tapoihin, hän olisi voinut hyvinkin tuulettaa onnistumistaan. Se oli nuorelle aasalle aina niin miellyttävää ja tyydytystä tuottavaa, kun sai huomata vallanneensa jälleen yhden neidon sydämen, tai ainakin se oli nyt jo hyvin lähellä.

"Jospa hiukan tanssisimme ruuan päälle?", Bella kysyi ja sai vastaukseksi Slyddenin myöntyvän nyökkäyksen, tosin hieman kummastuneen ilmeen kera. Mistä he nyt musiikkia tähään hätään saisivat? Naiselle se ei kuitenkaan näyttänyt olevan ongelma, kadottuaan hetkeksi takahuoneeseen tämä palasikin vanhan gramofonin kanssa ja pian ilmoille tulvikin hidasta valssia, ehkä hitusen rätisten.

Huomatessa Bellan odottavan keskellä huonetta nousi Slydden nopeasti tuoliltaan, kumarsi kohteliaasti, otti otteen toisesta ja alkoi tanssia. Nuori aasa liikkui hyvinkin sulavasti ja taitavasti, hän oli ollut mukana lukemattomissa ylhäisöpiirien tanssiaisissa ja tämän taidon hän tosiaan osasi. Varmasti mies pyöritti viehättävää tanssipariaan ja soi tälle aina viehätysvoimaisen hymyn katseiden kohdatessa.

Valssi ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa, vaan pian se vaihtuu tuliseen tangoon. Tanssiin, joka oli täynnä tunnetta. Sen pyörteissä jopa Slyddenkin saattoi hetken kuvitella todella pitävänsä Bellasta eikä vain teeskentelevänsä, ja tuo tunne näkyi myös miehen ilmeessä, joka tämän kaikista näyttelijäntaidoista huolimatta oli nyt kerrankin luonnollisena viehättävämpi kuin mikään niistä laskelmoiduista hymyistä ja katseista.

Hugazaga-Huga Minimini-Bumkin tanssahteli itsekseen koko ajan, mutta huomattuaan animaagien vauhdikkaan pyörähtelyn se pysytteli suosiolla pöydän alla, missä ei joutuisi tallotuksi. Juuri nyt se tanssahteli toista Vinkuintialaista TomTom-tanssia, joka oli tehty kunnianosoitukseksi vattupiirakoille.

"Tuo mies osaa totta tosiaankin tanssia!" oli Bellan ensimmäinen ajatus. Bellakin oli (vaikkakin omasta mielestään) hyvä tanssimaan ja piti erityisesti cha-cha-chasta, vaikka tangokin oli hurmaava.
"Hurmaavaa", animaagi ajatteli. Ja hymyili leveämmin.
"Olet hyvä tanssija!" Bella sanoi tanssin kierteissä odottaen Cha-chata ja virnisti.

Eipä ehtinyt Bella miettiä enempää, koska kappale vaihtui jälleen. Bella irrottautui miekkosesta ja kiskaisi turkoosinsävyisen hameensa pois - ja alta paljastui turkoosi Cah-cha-cha-asu, joka oli ihonmyötäinen ja tehty silkistä ja jostakin muusta kalliista kankaasta ja jossa oli sivussa paljastavahko halkio.
Bella virnisti, eikä tuntenut itseään enää lainkaan ujoksi, vaan tuliseksi, kuin cha-cha-cha-tanssija.

Musiikki alkoi yhdellä terävällä äänellä ja Bella otti askeleen. Hän liikkui sulavasti ja viekkaasti, kulkien aivan musiikin mukaan aj otti Slyddenistä taas kiinni.
"Taidatko cha-chan?" Bella kysäisi ottaen terävän ja nopean askeleen vasempaan ja sitten oikeaan.
Sitten animaagi käänsi päätään katsoen suoraan Slyddeniä silmiin ja silmissä leimusi tanssin villi tuli.

Mutta TomTom-Siilimme oli myös taitava chacha-tanssija ja varomattomuuksissaan liikkui tanssilattialle tanssien villiä HugazugaTom-tanssia keikutellen piikkejään.

: )

"Olet hyvä tanssija!" Bella sanoi virnistäen heidän tanssiessaan.
"Olin juuri sanomassa sinulle samaa", Slydden sanoi hymyillen. Hän tosiaan nautti tanssimisesta ja taitavan parin kanssa se oli erityisen miellyttävää.

Kun seuraava cha cha cha -kappale alkoi, sai Slydden tosiaan yllättyä kun Bella vetäytyi hieman kauemmaksi ja kiskaisi pois hameensa, jonka alta paljastui hienosta kankaasta tehty kaunis cha cha cha -tanssiasu. Toisen esimerkkiä seuraten myös mies vähensi vaatetustaan, riisuen kellertävän jakkunsa ja heittäen sen tuolin selkänojalle. Alta paljastui vaalea ja lyhythihainen paita, jonka helma ehkä hitusen pussitti ollessaan tungettuna vaaleanruskeiden housujen sisään.

"Taidatko cha-chan?" Bella kysyi. Slyddenin täytyi myöntää että hän piti tästä muutoksesta, cha cha cha -Bella vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta.
"Tottahan toki", animaagi sanoi virnistäen ja johdattikin heidät sitten villin cha cha chan pyörteisiin. Tässä vauhdikkaassa tanssissa sai tosiaan jo liikkuakin, siksi se juuri viehättikin Slyddeniä. Vaikka olihan hitaissa ja läheisissä tansseissakin omat puolensa.

Äkkiä Slydden huomasi, että siilikin heilui tanssilattialla. Vaivoin animaagi sai vältettyä astumasta tuon pienen piikikkään otuksen päälle, hän ei kuitenkaan tahtonut tuntea sen piikkejä jalassaan. Mistä sitä tietäisi vaikka ne uppoaisivat saappaankin läpi, mies ei ainakaan halunnut kokeilla sitä.

"Meidän pitänee varoa tuota", Slydden sanoi, viittasi päällään kohden siiliä ja johdatti heidät tanssimaan hieman kauemmaksi, jottei pieni otus jäisi jalkoihin.
"Tuo asu muuten sopii sinulle erittäin mainiosti, kaunistaa vielä entisestään", animaagi sitten sanoi hymyillen.

Mies mahtoikin olla varsinainen tanssimies, Bella tuumi itsekseen ja päästi tyytyväisen ja hyväksyvän välisen äännähdyksen tanssin pyörteissä.
Bellan otsalle kohosi pieniä hikipisaroita, jotka nainen pyyhkäisi pois nopealla liikkeellä. Hetkeksi Bella siirsi miehestä ajatukset itseensä. Oliko hän kaunis? Hurmaava? Ruma? Liian vaisu? Nopeasti itseään katsahtaen Bella tuumi olevansa ainakin paremman näköinen tanssiasussaan kuin tavallisissa kahvilanpitäjän vaatteissaan

Pian tuo animaagineito saikin vahvistusta sanoilleen, kun Slydden kehui hänen turkoosia asuaan. Lisäksi mies puhui jostain - mutta mistä?
Hämmentyneenä Bella katsahti hieman kauemmas, lattian rajaan, missä Pikkuinen (ja Bellasta vallan söpö) TomTomsiili Hugazaga-Huga MiniMini-Bum tanssi cah cha chata niin villisti, ettei huomannut musiikin vaienneen (levy oli loppunut).
Osaksi innoissaan, osaksi lievää ärtymystä tuntien Bella asteli siilin luo ja mulkoili sitä.
"Ehkä minun pitäisi viedä se pois täältä..." animaagi totesi osaksi itselleen, osaksi siilille ja osaksi Slyddenille.
Varovaisesti, hitain liikkein nainen nosti siilin käsiinsä, missä se lopetti tansinsa ja mulkoili erittäin loukkaantuneena Bellaa.
Välittämättä siilin pistävästä katseesta bella avasi kahvilan oven ja päästi siilin ulos.

Bella katseli siilin vipellystä, kun se katosi jonnekkin hämärään. "Sinne se meni nyt", hän sanoi värittömästi ja hieman itsekseen.
Sitten nuorehko nainen kääntyi taas Slyddeniin päin. "Miten olisi vielä yhdet lasilliset hmm... sanotaanko vaikka Hilpeää Harmaalaivaa?" Bella ehdotti miehelle. Hän tunsi olonsa hieman araksi, mikä oli erittäin kiusallista ja harvinaista Bellalle. Mutta yksi Harmaalaiva on ennenkin tehnyt hyvää vaiteliaille huulille.
Odottamatta miehen vastausta nainen käveli päättäväisesti viinikaapille, ja otti sieltä siron pullon, josta kaatoi sieviin pikareihin hieman tuota kuultavan vaaleaa juomaa.
Pelkkä ajatuskin piristi Bellaa ja hän ojensi lasia Slyddenille kohteliaasti niiaten.
"Olkaa hyvä herra Mestaritanssija", Bella sanoi hymyillen pilke silmäkulmassaan ja nosti omaa pikariaan sanoen "Kippis!"