Miksi valitsit sen polun?

//Teekuppi tänne, mutta voi tulla muitakin//

Nuori likainen ihoinen poika asteli reipaan oloisesti Keskus-Aukiossa. Hän tunsi itsensä osittain iloiseksi, vaikka hän kovasti aristaa. Tuntemattomat ihmiset astelivat reippaan oloisesti hänen ohitse ja tuntui helpotukseksi. Yleisesti, jos joku yllättää hänet täydellisesti hän jähmettyisi tai lähtisi karkuun ja ei sanoisi mitään suustaan. Hän oli todella hiljainen, mutta ei hänen ystävilleen. Hänen ystävänsä olivat todella reippaan oloisia. Varmaakin tuntemattomat asukkaat kiertelivät poikaa 3m ainakin.

Hänen vieressä asteli kani. Kanilla oli todella huono kuntoinen turkki ja sen silmät olivat punaiset. Poika tunsi turvalliseksi, mutta muut eivät. Hän ei ymmärtänyt miksi, mutta hän ei paljoakaan kiinostanut. Sää oli todella kaunis, mutta pojan mielestä aurinko paistoi liijan korkealta ja ei ollut paljoakaan pilvijä. Pojan hiukset olivat takussa, mutta ulkoa huomasi miten paksu hänen hiuksensa olivat. Pienet tytöt katsoivat häntä ihaillen, kun hän oli komea nuori poika ja kani oli hänen lemmikki. Tyttöjen äidit eivät oikein pidänneet hänestä paljoakaan.

//hieman lyhyt ja outo//

// Tää tuleee! //

Kääpiö tepasteli ohutta kujaa pitkin, kohti juuri tuota kyseistä keskuaukiota. Aurinko porotti armottomasti ja sai Thotlinin hikoilemaan. Vaikka kääpiöllä oli suojanaan suuri hattu, se näytti vain pahentavan asiaa. Kääpiö piti katseensa maassa, syystä tahi toisesta, mutta saapuessaan keskusaukiolle, nosti Thotlin katseensa. Kääpiö kohotti hiukan toista kulmaansa "Mikäs tämä on? En olekaan ennen huomannut tätä..."
Kääpö jatkoi matkaansa kohti keskusaukiota. Häntä pidemmän ihmisen kyynerpää meni vaarallisen läheltä hänen kasvojaan ja Thotlin päätti hakautua johonkin syrjempään. Siispä u-käännös ja talojen viertä kulkemaan. Thotlin tarkkaili kaikkea raudasta tehtyä, minkä vain sain katseeseensa ja jatkoi matkaansa, varjojen suojissa.

Poika leikki keski-aukiossa puna silmäisen kanin kanssa. Nuoren takkuhiuksinen poika katsahti yhteen henkilöön mitä hän ei ole ikinä nähnyt. Hän jäi katsomaan sitä. Katse oli hieman kuin töllääminen pieneen ihmiseen.
" Kukahan toi oli? " Poika kysyi itseltään.
Kani vain pompaili pojan ympärillä. poika vain katsoi pientä ihmistä uteliaan näköisenä.

Kääpiö seisahtui erään ovenkoristuksen luo, katselemaan sitä. Thotlin painoi sormensa metalliesineen pintaan, miettine kaikkia vaihtoehtoja joilla metallin pinta oli saatu hiottua noin sileäksi, sileäksi kuin lasi.
Thotlin oli liian uppoutunut tutkimuksiinsa. Hän ei nimittäinn nähnyt, kuinka oven kahva kääntyi ja joku avasi oven. Vain sekuntti ja Thotlin makasi maassa, selällään. Kääpiöllä meni pari lisäsekunttia siihen, kuinka hän mietti mitä juuri äsken oli tapahtunut. Kun sitten Thotlin ymmärsi kaiken, häntä alkoi nolottaa ja puna nousi hänen poskillensa. "Hienoa, en näköjään herätä tarpeeksi huomiota jo ulkonäölläni, vaan nyt tämä." Kääpiö nousi istumaan, puistellen roskia liivinsä takamuksesta, häpeillen.
Kääpiön hattu oli tipahtanut maahan, kun hän oli iskeytnyt maahan. Thotlin ei itse huomannut sitä, mutta ehkä joku muu huomasi.

Poika katsoi tarkaavaisesti mitä kääpiö oikein teki. Ympärillään oli todella paljon kansalaisia kävelemässä ja oli paljon erialsita myytävänä. Hänen ystävänsä kani oli sen sijaan suruissaan, kun poika ei leikkinyt sen kanssa. Poika käveli hieman aluksi, kuin olisi jonkun lainenkissa. Puna silmäinen huono turkinen kani asteli pojan perässä. Poika pysähtyi, kun kääpiöltä tippui hattu tippui kiviselle tielle. Poika tartui hattuun salman nopeasti. Hän nappasi sen itselleen ja sekaantui porukkoiden sekaan. Kanin kanssa he katsoi ja tutkailivat hattua. Kokeiltiin kestääkö hattu repiimistä, puremista ja kaiken laista mitä tuli lapsen pojan mieleeen.

Thotlin kuuli takaansa pienet askeleet ja käänähti sitten katsomaan.Kääpiö huomasi juoksevan pojan ja hänen kädessään jonkun tutun esineen. Sekuntti, toinen, "Hei! Varas tuo on minun hattuni!"
Kääpiö ponkiasi pystyyn ja lähti juoksuun pojan perään, kokoisekseen varsin rivakasti. Ihmiset hänen edessään tuntuivat väistävän, eikä ihme, sillä ähkivän ja puuskuttavan kääpiön kuuli ja näki jo kauempaakin.
Tuolla se vihulainen oli. Kääpiö seisahtui ja kätkeytyi ihmisten joukkoon. "Osaa tätä peliä muutkin." Kääpiö kiersi ihmisten joukossa pojan eteen, paljastaen itsensä ja napaten hatustansa kiinni.

Poika ei oikeastaan piitannut mitä tai joku huuteli. Kun hän ei uskonnut hänelle huudettaisiin. Poijalla oli todella hauskaa hattunsa kanssa ja samoin oli myös kanillakin. Hattu meni pojan pään päälle, mutta se ei ollut kauan siinä. Kääpiö oli ottanut sen omiin käsiinsä.
" Hei se oli minun! " Poika huudahti kkääpiölle.
Hän oli hieman vihoissan. Kani oli paikallaan ja katsoi veren punaisilla silmillä kääpiötä. Kuitenkaan poika ei huutanut lisään, kun katsoi kääpiötä peloissaan, mutta hänellä oli yllään kuitenkin itse varmuutta.

Kääpiö tuiijotti poikaa ja nosti hatun päähänsä. Thotlinin terävä katse pureutui pojan silmiin vahvana. Pojan väisttessä omistavansa hatun, Thotlin ärjäisi: "Eipäs ole, minä pudotin sen kaatuessani ja sinä otit sen."
Kääpiö ei viitsinyt haukkua poikaa enempään, sillä olihan hän vain lapsi. Siispä, Thotlin heltyi hiukan ja huokaisi syvään: "Lupaatko, ettet enää ota toisten tavaroita ilman lupaa?"

" Se oli maassa. Löytäjä saa sen pitää. " Poika sanoi vastaa haparoiden sanoin, mutta vakuuttavalla äänellä.
Poika katsoi myrteällä ilmeellä miestä, joka oli pieni kokoinen. Silmäät katsoivat tarkaavaisesti miestä. Likainen ihoinen poika ei oikein piitannut miehen sanoista. Sen sijaan hänellä alkoi leikki alkoi. Puna silmäinen kani katsoi reippaasti myös vihaten kääpiötä ottaen hieman mallia isännästään. Ympärillään olevat katsoi hieman heitä kahta ja varsinkin kania. Poika ei sanonut yhtään mitään aluksi kääpiön kysymykseen.
" En lupaa yhtään mitään. " Poika vastasi.

"Vai niin..." Thotlin sanoi, peitellen rauhallisella äänen sävyllään sisällään kuohahtanutta vihaa ja suuttumusta. "Epäreilua... Hän on vasta lapsi... En voi tahdä mitään." Kääpiö tiukensi otettaan hatusta ja mulkaisi punasilmäistä kania. Häneltä alkoivat olla keinot lopussa ja hän ei hevillä antaisi hattuansa jonkun katurotan käsiin. "Selvä on, jos haluat tehdä sen omalla tavallasi. Pyydän nyt sinua viimeisen kerran, voitko antaa hattuni takaisin?"

Poika katsoi kääpiötä tarkaan vaisesti. Kani katsoi vuorotellen kumpaakin, mutta se oli kuitenkin pojan puolella. Poika kääntyi katsomaan punasilmäistä kania ja samalla hän tuumaili itsekseen.
" Hyvä on. " Poika sanoi.
Hän antoi kääpiölle hattunsa takaisin ja katsoi iloisen ja vitsikkässti.
" Se oli kiva hattu. muuten nimeni on Sildur-Sil. " Oika esitteli nimensä, muttei kania.
kani otti siitä hieman pienen loikka spurtin. Sildur-Sil naurahti kanille.

Thotlin huokaisi helpottuneena. Hänen onnekseen tästä ei kehkeytynyt itään sen suurempaa näytöstä ja kääpiö sai hattunsa takaisin. Thotlin hymyili pojalle, pitkästä aikaa hänelläkin oli jotain sytä hymyillä ja olla hiukan rennompi. Kääpiö nosti hatun päähänsä ja katsahti Sildur-Siliksi esittäytynyttä poikaa. "Ai Sildur-Sil... Minä olen Thotlin, kokonimeltäni Thotlin Emanuel Kirkaskirveenpoika, hauska tavata."
Kääpiö huomasi kanin oman huomionkerjuunsa ja katsahti kania. "Entäs kuka tämä reipas kanikaverisi on nimeltään?"

Poika huomasi, kun miehelle tuli hymy huulille. Se myös osittain auttoi pojan oma tilaa. Sildur-Sil kuunteli miehen esitäytyi. Mielessään se yritteli lausua kääpiön nimen, mutta uskoi, että se ei oikein onnistunut laisinkaan. Siksi hän ei sanonut mitään miehelle paitsi:
" Todella pitkä ja vaikea lausuinen. " Poika sanoi.
Se ei oikein kierrellyt asia vaan sanoi suoraan. Kun mies kyysyi kanin nimeä niin. Se katsoi kania kun hän sanoi:
" Sillä ei oikein ole nimä. Kutsun vain sitä ystäväksi tai kani. " Poika sanoi.

Thotlin naurahti pojan suorapuheisuudelle. Se oli niin huvittavaa, mutta silti ihailtavaa. Pojan esitellessä kaninsa, Thotlin nyökkäsi ja puhui puolestaan: "Ei sinun tarvitse nimittää minua koko nimelläni. Pelkkä Thotlin riittää."
Thotlin kumartui kanin luo ja nosti kätensä sen nuuhkittavaksi. "Mitä sinun ikäisesi poika tekee yksin täällä, noisaa ryysyissä?": Totlin kysäisi äkisti, paijaten hiukan kanin likaista poskea.

Poika katsoi mitä mies oikein teki kaniilleensa. Sildur-Sil naureli itsekseen hän ei viitsinyt sanoa, että kani ei ollut ihan tavallinen kani.
" Sitten voin sanoa sinua Thoniksi. " Sildur-Sil sanoi ytimekkäästi.
Kani katsoi miehen kättään ja nuuhkaisi sitä aktiivisesti ja antoi miehen silittääkin itseään, mutta se oli pieni aikavain. Kani nuukaili rauhassa, mutta sitten se puraisi terävästi miehen käteen.
" Se ei ole tavallinen kani se juo verta. " Poika sanoi nauraen.
Hän ei kuitenkaan vastannut miehen kysymykseen, kun ei oikeastaan ymmärtänyt miehen tarkoitustaan.

Thotlin vetäisi kätensä pois kanin luota, hieroen puraistua kohtaa. "Vai niin...'" Poika ei vastannut Thotlinin toiseen kysymykseen, mutta kääpiö ei antanut sen häiritä. Kääpiö nosti kätensä niskansa taakse ja raapi niskaa.
"Kaipailevatko vanhempasi sinua kotiin?" Thotlin kysäisi äkisti, tarjoten ehkä seuraa paluumatkalle.

Poika rankaisi kania pienesti, mutta kuitenkaan kani ei ottanut pahoja traumoja. Kani oli tyytyväinen, että oli puraissut kääpiö miestä. Sildur-Sil käänsi kanista kääpiöön katseensa.
" Olen pahoillani, mutta minun vanhempani eivät kaipaa minua laisinkaan. " Poika sanoi.
Se oli totta mitä poika sanoi, kun hänen vanhempansa olivat kuoleet, mutta ainakin hänen äitinsä oli kuollut. Isästään ei ollut yhtään mitään hajuja.

"Öh, olen pahoillani, en tiennyt.": Kääpiö hätkähti, säälien orpoa poikalasta. Kääpiö nosti kätensä niskansa taakse, vältellen hiukan Sildurin katsetta. "J-Jos on vain jotain, miten voisin auttaa?": Thotlin änkytti, hymyillen karkisti, yrittäen jotenkin auttaa poikaa.

Kääpiö oli saanut pojan muistamaan venhempiaan, joita hän ei oe nähnyt. Kun hän muisteli vanhempiaan Sildur-Sil alkoi itkemään. Kyyneliä tippui lukettomia poskien kautta maahan. Miehen sanat ei oikein helpottanut, vaikka olisi kysynnyt häneltä, jos oli olisi voinnut auttaa. ympärillä olevaat henkilöt katsoivat itkevää poikaa säälistä ja miestä hieman vihoissan.

Kääpiö hätkähti hiukan, ei sen ollut tarkoitus satuttaa poikaa. Thotlin astahti hiukan lähemmäs ja nosti kätensä pojan olalle, hyssytellen tätä. "Anteeksi, ei ollut tarkoitus." Kääpiö ei osannut poikaa muuten lohduttaa, joten hänen täytyi vain odottaa pojan lopettavan itkemisen.

Sildur-Sil ei lopettanut helposti itkunsa mitä mies sanoikaan hänelle. Kyyneleet tekivät pienet lammikon pojan ympärilleen. Kani katsoi vihoissaan punaisilla silmillään kääpiötä. Näytti samalla kaksi etuhammastaansa. Kääpön sanomiset oli ilmaa pojan korvissa.

Thotlin huokaisi ja puristi hiukan pojan olkapäätä. "Hei kuunteles, itkupilli. Et sinä itkemisellä mitään saa aikaan." Kääpiö kurtisti lujana kulmiaan ja nosti pojan leukaa hiukan, saadakseen katsekontaktin. "Pyyhi nyt silmäsi ja käyttäydy kuin mies." Kääpiö kaivoi taskustaan pehmeän liinan, ojentaen sitä pojalle, jotta tämä saisi pyyhittyä siihen kyyneleensä.

Kädet siirtyivät silmistä parisen sentiä miehen sanotessa.
" Minä en ole mikään itku pilli ole, jos et tiedä. Olen vain tunteelinen poika. " Sildur-Sil sanoi pikaisesti ja itse päisesti.
Hän otti kääpiön tarjoamaa liinaa ja putsasi kyyneleet siihen. Nopeasi hän antoi takaisin nenäliinan oikealle omistajalleen.
" Enkö minä ole käyttäytynyt, kuin mies koko ajan? " Poika kysyi vielä suruissaan.

Thotlinin huulille nousi taas hymy ja tämä vastasi Sildurin kysymykseen: "Kyllähän sinä. Tarvitsin vain keinon saada sinut lopettamaan." Kääpiö taputti poikaa olalle ja suoristi selkänsä, silmäillen ympärilleen. Pari miestä ja rouva lapsensa kanssa tuijottivat hetken outoa paria, mutta kaikkosivat heti kääpiö tuiman katseen alla.

" Ihanko totta. " Sildur-Sil sanoi lapsellisella äänen sävyllään.
" Tietenkin minä käyttäydyin kuin mies, kun minä olen jo mies. " Hän sanoi nopeasti perään.
Sanotessaan hänen äänen sävynsä on todella hienon nuoren miehen ääni. Asenne oli muuttunut täysin toisen laiseksi, jostakin syystä hän halusi esittää kovaa ja kestävää miestä, mutta sisimmässään poika lapsi. Jotenkin poika oli saanut pidettyään lapsellisuudensa, kun hän eli kurjuudessa. Kadussa eläminen oli vaiketa ja rankaa. Kääpiön taputuksen olka päiden jälkeen Sildur-Sil hyppäsi kääpiön syliin.