Päivä on yötä viisaampi

Täydellinen miekkamies? Täydellinen... Ei, sitä Zeg ei ollut edes miekkan käsittely taidoistaan, vaikka tosin halusi olla niin kuin Hiirenkorva oli kysynyt. Ei siinä mitään pahaa olisi. Ainakin hänen suojattinsa pysyisivät paremmin turvassa. Eikö kaikki niin halunneet? Pysytellä turvassa, jos niin mahdollista.
"Eikö olisi parempi jos olisin täydellinen miekkamies? Sinun kannaltasi tällä hetkellä?" Hän kysyi hiljaa puiden havinan yli ja käänsi katseensa pois päin naisesta. Hän oli taas kiertänyt vastauksen ja toivoi, ettei varjohenki enää palaisi kyselemään tuollaisia. Kaikkihan - ainakin jossain - halusivat olla täydellisiä. Ja nuorukaiselle tämä täydellisyys miekan käsittelyssä tulisi olemaan joskus vielä kultaakin kalliimpi.

Nuori mies nousi penkiltä. He olivat rupatelleet ihan tarpeeksi täksi - yöksi. Hiirenkorvan pitäisi palata mahdollisimman pian kotiinsa, jottei hänen, luultavasti holhoojansa saisi, tietää missä nainen oli viettänyt aikaansa kiellettyyn aikaan.
"Ehkä meidän pitäisi palata?" Hän kysäisi sitten Hiirenkorvalta ja napitti kaapunsa kiinni niin paljon kuin pysti sen rikkottua alhaalta. Hänen kasvonsa menivät taas piiloon kauluksen taakse, mutta se ei miestä haitannut. Nyt hänellä ei ollut niin alaston olo. Kaapu toi hänelle myös turvallisuuden tunnetta, jota hänellä äsken ei ollut niin paljon ollut.

Miksipä se ei olisi Hiirenkorvalle hyödyksi, jos Riz sattusikin olemaan täydellinen miekan käsittelijä. Tämäkin taso tosin riitti naiselle vallan mainiosti, sillä olihan mies jo todistanut osaamuksensa sen häirikön suhteen.
"Tule sitten kertomaan minulle, kun olet päässyt siihen pisteeseen saakka."
Toisen kehoituksesta lähteä, nousi nuorekkokin jalkojensa varaan nihkeästi. Väsymys kieltämättä alkoi hiipiä alitajunnasta esiin ja saamaan koko ruumiin tuntumaan yhtä raskaaksi, kuin lyijy. Sen lisäksi saattoi hän jo aavistella henkivartijan mietteet kotiväkensä suhteen, joten eiköhän sitten käyty matkaan. Varjottaren katse käväisi vielä lävitse lähialueen siltä varalta, että häneltä olisi saattanut pudottaa jotain kulkiessaan, mutta kun mitään huomiota herättävää ei näkynyt, niin tämä nyökkäsi lyhyesti. Askelta alkoi löytyä toisen eteen siihen suuntaan, josta demoni oli olettanut heidän äsken tuleen.

Oikeastaan jos tarkemmin ajatteli, niin neito päätti hieman kiertää äskeistä sattumusten sarja -paikkaa, jossa varmaan edelleen kyhjötti nyt jo vaiennut hullu. Hänen ei tehnyt mieli nähdä jotain kituvaa puoliraatoa, joka vaikersi tuskissaan kuoleman rajamailla tai ulisi omaa tyhmyyttää kaiken kansan kuultaviin. Ehei, nyt suunnistettaisiin toiselle portille.
"Sinun ei välttämättä tarvitse saattaa minua aivan kotiovelle asti."
Hän äkkiseltään totesi tallustuksen tiimellyksessä. Kyllä nainen kai pärjäisi näin lyhyen matkan omillaankin, sillä tuskin pahimmatkaan yöjuomurit enää jaksoivat kukkua kaduilla - muuta kuin sammuneina tietenkin. Eikä olisi mukavaa sekään, jos Hulda sattuisi porhaltamaan vastaan, kun Riz olisi vielä seurana - ties mitä se eukkonen muhisi sen jälkeen päässään.

"Oh, ennen kuin muuten unohdan."
Hiirenkorva pysähtyi kuin seinään ja kääntyi paremmin puolihaltian puoleen, voidakseen näin tarjota kätensä kätelväksi. Sama oli toistunut viimeksi asunnollaan silloin, kun yöretki oltiin lyöty lukkoon, mutta nyt hän ojenteli raajaansa aivan muussa tarkoitusperässä.
"Kiitos toiminnallisesta retkestä. En osannut odottaa mitään tällaista."
Rehellisyys maan perii niin kuin on tapana sanoa. Kaikista kommervenkeistä ja uskomattomista miekkojen miettelyistä lähtien oli ollut täysin ennalta arvaamatonta ja mielikuvitusta rikastuttavaa - tästä tulisi nainen kertomaan pienelle yleisölleen vielä varjonäytelmissä.

[[Pitäisiköhän peli päättää piakkoin, kun kaksikko nyt on erkaantumassa o__o ?]]

//Kaipas se niin täytyypi tehdä ._. //

Puolihaltia ei sanonut mitään Hiirenkorvan ehdotukselle. Miksi hän menisi sanomaan toiselle jos hänestä tulisi miekan käsittelyn suhteen täydellinen? Toisaalta se tuskin oli edes mahdollista, kukaan ei pystynyt täysin olemaan täydellinen missään; eikä silloin taistelutaidoissakaan. Toisaalta taas varjohengen ehdotus tai pyyntö, miksi sen sitten tulkitsikin, oli aika avonainen. Kyllähän toisen nyt pitäisi tietää, ettei se ihan heti kävisi - jos edes koskaan. Eihän hän tiennyt olisiko hän edes Payonissa enää silloin vai jossain muualla. Ei hän kyllä aikonut koko elämäänsä yhden kaupungin muurien takana viettää. Tai voisihan hän olla kuollutkin, eihän sitä koskaan tiennyt. Alakerrasta - tai yläkerrasta, ei Zeg tiennyt uskoiko edes mihinkään tuollaiseen - ei tultu niin vaan kertomaan pikku uutisia.

Kävely tuntui mukavalta sen kovan penkin jälkeen. Olihan hänen kaapunsa sitä pehmentänyt loppua kohden, mutta se oli ollut jo liian myöhäistä. Ihan kuin hänen takamuksessaan olisi jo joku mustelma. Tuuli puhalsi ihanan kevuesti ja raikkaasti nuorukaisen nuorehkoille kasvoille. Aamutuuli oli tuulista paras, se oli aina niin vapaa ja häpeilemätön. Zeg huomasi naisen johdattavan heitä toiseen suuntaan mistä he olivat tulleet. Taisi toinen pelätä jos vaikka salametsästäjä vielä vaikeroisi puolikuolleensa maassa. Mies itse olisi halunnut poiketa katsomassa - mutta mikä hän oli valittamaan. Olihan hän nyt melkein kuin virallisesti töissä, joten hänen valintansa se ei ollut. Taitaisipa hän palata kuitenkin aamuisemmalla vielä vilkuilemaan olikohan mies jo löydetty.

Nuori mies ei vastannut Hiirenkorvan ehdotteluihin. Kyllä hän huolen toisesta pitäisi - kotiovelle saakka - vaikka sitten vain varjostamalla. Mitä hän sitten tekisi jos hänen korviinsa kantautuisi tieto naisesta joka olisi raiskattu tai pahimmillaan tapettu? Olisi siinäkin sitten henkivartija. Ehei, kyllä neiti saisi ilmaisen palvelun kotiin saakka, niin kuin hän oli suoranaisesti tullut luvanneeksikin.

Jalka astui vielä askeleen ennen kuin hän tajusi Hiirenkorvan pysähtyneen. Hän kääntyi ihmettelevä ilme kasvoillaan toiseen päin ja katsoi sitten toisen ojennettua kättä. Zeg huokaisi sisäisesti, miksi kaikki aina kättelivät? Siinähän voisi vaikka tapahtua mitä, toinen ehtisi vetää tikarinsa tai miekkansa piilosta ja lävistää sillä kättelemänsä miehen kurkun. Se ei ollut mitenkään turvallista. Mies nyörtyi tämän kerran, mutta keskitti nyt kaikki huomionsa naiseen. Tuskin toisella nyt mitään teräasetta olisi - ainakin hän oli saanut sellaisen käsityksen, mutta eihän sitä koskaan tietäisi. Ihmiset ja niiden johdannaiset olivat varsin viekkaita. Nuorukaisen ei tarvinnut hivuttaa kättään hihaan, sillä se oli jo valmiina siellä. Hän nosti hieman hihaansa ja tarttui naisen siroon käteen. Ei hänenkään kätensä mikään jätti ollut, mutta isompi kuitenkin kuin tuon naisen.

"Tuskin minäkään." Hän vastasi vähän myöhässä ja irotti kätensä toisen kädestä. Siinä oli jo kättelyä kerrakseen. Hän lähti kävelemään eteen päin ja vilkaisi sitten taakseen. Hän odotti varjohengen seuraavan itseään. Kyllä hän nyt ainakin puiston läpi toisen kanssa kävelisi rinnakkain. Sen jälkeen hän voisi kadota varjoihin ja varmistaa sieltä käsin, että toinen olisi turvassa.

//Taitaa Zeg sitten vartioida Hiirenkorvaa kotiin asti ;] //

Kättely oli lyhyt tuulahdus, vain pieni hiven siitä kiitollisuudesta, jonka Hiirenkorva soi Rizille. Hänellä ei ollut aikoihin ollut mitään vastaavaa ohjelmaa tarjolla, joka kasvatti samalla inspiraatiolleen uuden vahvemman varren. Pitäisi pistää tarkasti mieleen puolihaltian piirteet - tämähän voisi vielä jonain päivänä törmätä toiseen, eikä hän missään nimessä haluaisi nokka pystyssä kävelle ohi. Nuorukaisesta oli tullut näinkin lyhyen ajan jälkeen mukava seurantekijä ja kaiken lisäksi tuo vaikutti yhtä fiksulta, kuin varjohenki itse oli. Demoni ei osannut monia arvostaan heti ensituntumalta ja olihan hänellä ollut omat ennakkoluulonsa miekkamiestä kohtaan vielä hetki sitten.

Kun miekkonen lähti liikkeelle, niin seurasi varjotar perässä, ennen kuin otti sitemmin pari pidempää askelta, joiden ansiosta pääsi toisen rinnalle tallustamaan. Portti odotti jo vankkana edessä ja pian kaksikko lähtisi eri suuntiin - tai Hiirenkorva oletti näin. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että Riz aikoisi tasan tarkkaan vahtia neidon kotiin paluuta.
"Tästä sitten kotiin päin. Näkemiin."
Nopea hymy vilahti kasvoillaan. Arh, että hän vihasikaan hyvästelyjä! Vaikka tämä ei sitä ääneen myöntäisikään, niin lähteminen oli aina vaikeaa ja varsinkin se, että tiesi samalla menettävänsä jonkun, jolla oli arvot kohdallaan. Mutta mitä erikoista lauseessa oli ollut ? Hiirenkorva ei ollut lausunut hyvästi, vaan näkemiin. Sehän siis tarkoitti, että hänen sisällään piili piiru inhimillistä jälleen tapaamisen toivoa.

Sitten nuorekko käännähti ympäri ja kohotti nopeasti kättään. Eli suunta kohti mörskää ? Hänhän voisi hieman kiertää päästäkseen nopeasti kotiovelle, mutta toisaalta olisiko siinäkään mitään järkeä ? Parempihan tässä olisi hiippailla turvallisimpaa reittiä, jossa kaikki maailman ongelmat saisivat odottaa itseään aamun koitteeseen, kun kerjäläiset kömpisivät koloistaan kadulle käsi ojossa ja kauppiaat pääsisivät taas aukomaan päätään pelkää näytelmää pitävälle katutaikurille.

Ainakin reippaasti kinttunsa kantoivat perille, koska koko matkan ajan tuntui silmäpari seuranneen häntä. Vielä ovella Hiirenkorva kääntyi ympäri katsoakseen pimeyteen, kunnes avasi oven avaimen ja potkaisun voimalla. Tuohon viimeistään Hulda heräisi, eihän ikkunoissa ollut näkynyt edes valoa demonin saapuessa paikalle. Kuitenkin koko matkan säilynyt salaperäinen hymy ei vieläkään laskenut suupieliltään alas. Kiitos toimintarikkaan yökävelyn.

[[En olisi millään malttanut kirjoittaa lopetusta, kun kanssasi pelaaminen oli niin mielekästä. Kiitos tästä pelistä ja toivottavasti pelaamme piakkoi uudestaa n__n~<3.]]

Portit näkyivät melkein liian pian. Tuntui, että vasta nyt kaikki kysymykset kasaantuivat päähän ja tunkivat huulilta ulos. Mutta Zeg piti suunsa kiinni. Ei näitä hyvästejä kannattanut pitkittää. Joskus ne kuitenkin olisivat edessä ja toisella oli varmasti aika kiire kotiinsa. Ties jetä siellä odottaisi. Hiirenkorvalla voisi olla huono tuuri jos joku näkisi hänen tulevan kotiin vasta aamulla. Nyt kun oli ulkonaliikkumiskielto - tai ainakin joillakin oli, puolihaltialla ei niinkään.

Nuorukainen vain nyökkäsi toisen sanoille. Näkemiin... Sana soi miehen korvissa tämän odottaessa varjohengen katoavan porttien taakse ja heilauttavan viimeisen kerran. Nuoren miehen käsi ei noussut, vaikka ehkä se olisi ollut kohteliasta yhteisen pikku retken jälkeen, mutta hän ei uskonut, että nainen loukkaantuisi hänelle siitä.

Toisen hymy oli iskostunut nuorukaisen päähän kun hän lähti seuraamaan toista varjoissaan. Hiirenkorvaa oli varsin helppo varjostaa. Nopeasti etenevää - niin kuin varjohenki itse - oli helpompi varjostaa kuin hitaasti kulkevaa ja pälyilevää - tai ainakin puolihaltijan oli. Hän liikkui varjoissa kuin olisi itse ollut varjo. Hän tuskin hegittikään, vaikka tiesi liiallisen varovaisuuden olevan nyt turhaa. Eihän hän mitään rikollista varjostanut, mutta eihän sitä ikinä tiennyt mitä tulisi tapahtumaan.

Mustat hiukset vain pelmahtivat kun Zeg veti päänsä pois Hiirenkorvan näkyviltä toisen kääntyessä viimeisen kerran kotiovellaan. Hän oli varma, että toinen oli nähnyt hänet, mutta onnekseen hän vain kuuli oven avattavan aika kovaäänisesti. ' Se siitä varovaisuudesta sitten...' hän ajatteli ja tuhahti ääneen. Varjohenki saattoi todellakin olla arvoituksellinen nainen. Ovi sulkeutui ja puolihaltia tuijotti sitä vielä muutaman minuutin herkeämättä. Kaikki näytti olevan kunnossa ja pian hän sulautui taas niin hyvin varjoihin kuin vain suinkin pystyi - sitä hän ei ikinä tulisi tekemään varjohengen lailla. Hän otti suunnakseen kaupungin laidimmaisen majatalon, jossa hän saisi rauhassa korjata kaapunsa taas käyttökuntoon.



// Kiitos sinullekin ^.^ Toivottavasti pelaillaan taas jossain vaiheessa! ^^ Voin ilmoittaa tämän lukittavaksi ^^ //