Kulttuurillisia eroja

Tummaihoinen tyttö vähäisissä hepenissään käveli pitkin Payonin kaupungin keskusaukiota unohtaen välillä suunsa auki hämmästellessään ympäristöään. Välillä niinkin pitkäksi aikaa, että jonkin verran yleisöä ehti kerääntyä hänen läheisyyteensä vain ihmettelemään tuon tytön ilmeitä ja niin erilaista ulkomuotoa. Tässä rikkaiden asuttamassa kaupungin osassa ei varmastikkaan oltu totuttu näkemään kaduilla alkuasukasta erämaan perukoilta, sen verran harvoin intiaanit uskalsivat yksin astua kaupungin muurien sisäpuolelle. Tämä oli kuitenkin aivan yksin eikä tuntenut kaupungin olevan vaaraksi itselleen. Päin vastoin, se oli kiehtova paikka, kuin toinen ulottuvuus. Minne ikinä hän katsoi se sai aikaan hänessä hämmästyneisyyttä ja uteliaisuutta, kaikki, aivan kaikki oli hänelle täysin uutta ja tuntematonta.
Siellä hän käveli, tutkien aivan jokaista paikkaa ja hymyillen jokaiselle vastaantulijalle.
'Tämä on niin jännittävää! Kaikki näyttää omituiselta ja huvittavalta...' hän ajatteli itsekseen ja pysähtyi seisomaan. Ihmisiä käveli hänen ohitseen erittäin runsain määrin ja jokaisen ilme oli niin katsomisen arvoinen. Tältäkö ihmiset näyttivät täällä kaupungissa ja näinkö he käyttäytyivät. Katsoivat suureksi pyöristyneillä silmillään vielä pitkänkin matkan päästä, kunnes muut ihmiset tukkivat näköyhteyden.
"Oletko uusi täällä?" yksi pysähtyi kysymään ja Baie nauroi aluksi kuullessaan vierasta kieltä, mutta vastasi sitten ainoalla sanalla, jonka uskoi sopivan tähän tilanteeseen:
"Hei." ja hän jatkoi hymyilemistään. Mies jatkoi matkaansa hieman pyöritellen päätään.
Tavat ja puhekieli olivat myös täysin uutta ja tuntematonta Baielle. Ehkä hän siksi reagoikin täysin erilaisella tavalla, kuin mihin muu kansa oli tottunut, kun joku vahingossa tuuppasi häntä takaapäin ja jäi kyllä sen jälkeen pyytelemään anteeksi. Baie ei vain ymmärtänyt koko sanan merkitystä ja otti juuri siksi esiin jousensa, viritti sen ja osoitti nuolen kärjellä kohti tuuppaajaa.

//Ensimmäinen pelini ja kukaan vaan on tervetullut mukaan ^^//

Sáminda asteli Payonin keskusaukiolla. Ilma oli kaunis, ja vähän tuulinen. Tyttö oli kerrankin jättänyt hiuksensa auki, ja antoi niiden nyt tanssahdella tuulenpuuskien mukana. Vaikka Sáminda oli kuullut isältään, että paikka on (jokseenkin) turvallinen, tytön oli pakko liikutella sormiaan miekassaan. Siitä oli oikeastaan jo tullut tapa, ja se hänelle oli opetettukin koulutuksissa.
Sitten Sámindaa vastaan käveli tummaihoinen tyttö vähäisissä hepenissään, mutta hymyillen. Hän ilmeisesti ihmetteli paikkoja ja ihmisiä, sillä kulki suurimman osan ajasta suu sepposen selällään. Sámindasta tyttö näytti joltakin alkuasukkaalta, ja siksi häntä ihmetyttikin, mitä hän täällä teki. Etsikö hän jotakin?
Joku tuuppasi tyttöä vahingossa, ja arkailematta hän otti jousensa esiin ja osoitti sillä tuuppaajaa, jonka silmissä näkyi epätoivo. Se oli jo liikaa, vaikkei Sáminda tytön tuuppaajaa tuntenutkaan, häntä oli puolustettava.
Sáminda otti muutaman juoksuaskeleen, vetäisi miekkansa esiin ja asetti sen lähelle tummaihoisen tytön kurkkua. "Mitä sinä luulet tekeväsi, ja kuka olet?" hän kysyi tiukasti tytöltä, ja hänen suunsa oli aivan viivana.

//No, minä nyt sitten tulin. //

Baie tiukensi otettaan puisessa jousessaan ja nuolessa ja katsoi suoraan, silmiään räpäyttämättä kohtaan, johon oli aikeissa ampua. Hän tulkitsi tuuppaisun aivan selväksi hyökkäysaikeeksi. Se oli tehty takaapäin eikä se tuntunut ystävälliseltä teolta. Vahingoksi hän ei sitä ymmärtänyt laittaa, joten jäljelle jäi tämä, ihminen halusi selvästi tehdä Baielle jotakin pahaa.
Hänet sai kuitenkin toisiin ajatuksiin se, kun teräase yllättäen olikin vain senttien päässä hänen kaulaltaan. Baien ei tarvinnut, kuin nähdä terän välähtävän ja hän muuttui aivan valkoiseksi ja veteläksi. Hän katsoi vielä kerran ihmistä, jonka rintaan oli kuvitellut nuolensa uppavan ja laski sitten aseensa luovuttamisen merkiksi.
Teräaseissa, puukoissa, miekoissa, tikareissa.. niissä oli jotain, mikä aiheutti intiaanissa kauhua ja paniikkia. Niihin ei liittynyt mitään pahaa muistoa, ne vain jostain syystä aiheuttivat hänessä sellaisia tunteita. Tämäkään miekka ei ollut poikkus ja Baie tunsi sydämensä sykkivän turhankin tiheään tahtiin.
"Olen Baie.." hän vastasi vaisusti toivoen tytön pian ottavan miekkansa pois hänen kurkultaan, että intiaani voisi juosta jonnekin kauas, piiloon paniikkikohtauksia aiheuttavilta esineiltä.

//Kukaan vaan... mitäköhän olen oikeen ajatellut, kun tonkin kirjotin //

//Vastailen nyt heti kun kerran olen paikalla. : D//

Kun Sámindan miekka oli vain sentin, parin päässä tytön kaulasta, muuttui aivan valkoiseksi ja veteläksi. Hän katsoi vielä kerran ihmistä, jonka rintaan oli kuvitellut nuolensa uppavan ja laski sitten aseensa luovuttamisen merkiksi. Sáminda oli yllättynyt, että tyttö antoi periksi noinkin helpolla. Hän nyökkäsi uhkailtulle ihmiselle, ja tämä lähti juoksemaan pois päin sen minkä kintuistaan pääsi.
"Olen Baie..", intiaanityttö sitten vastasi Sámindalle. Sáminda nyökkäsi, epäröi miekan laskemista.Tyttöhän saattaisi hyökätä uudestaan. "Mutta mitä teet täällä?" Sáminda intti, sillä tyttö ei ollut vielä vastannut. "Sinä näytät alkuasukkaalta, tai intiaanilta, tai joltain sellaiselta", Sáminda totesi "siksi mietinkin, oletko kenties eksynyt tänne...", hän jatkoi, muttei vieläkään laskenut miekkaansa. Tosin, nyt hän piteli sitä paljon hellemmin.
Sámindalla ei ollut aikomustakaan hipaistakaan tyttöä miekallansa, kunhan uhkaili, että saisi puristettua tältä tiedot, mitä tarvitsi. Sáminda ei ollut koskaan tappanut vitatonta, ja oli vannonut, ettei koskaan tulisi tappamaankaan.

//Damn kun on vähän lyhyttä //

Baiessa kauhun tunne vain kasvoi kasvamistaan, sillä hän ei yhtään pitänyt siitä, kun miekka vieläkin oli hänen kaulallaan.
Oli hankalaa selviytyä tilanteesta, kun ei osannut lainkaan kommunikoida näiden ihmisten kanssa. Eikä hän alkuunkaan ymmärtänyt, mitä tuo miekkaa pitelevä naishenkilö sanoi. Se oli kaikki vain muminaa hänen korvissaan. Epätoivoisena hän puri alahuultaan ja yritti keksiä sanoja, joilla selittäisi hieman omaa tilannettaan.
"Rauhassa.." hän sanoi ja osoitteli itseään. Hän toivoi, että muut ymmärsivät hänen tulleen vilpittömin aikein, rauhassa. Ei riehumaan villisti pitkin kaupunkia.
"Kuolema kotona, kaikki kuollut." Baie jatkoi selittäen hieman omaa tarinaansa. Onneksi hän oli ollut kaupungissa jo jonkin aikaa, että tiesi muutamien sanojen tarkoituksen. Hän ei silti vieläkään ymmärtänyt, mitä nainen oli hänelle sanonut ja yritti vain kertoa jotakin päästäkseen pois tästä tilanteesta.
"Yksin Baie, Payon ihmeellinen." ja hän näytti ihmettelevää ilmettä ja avasi hämmästyksestä taas suunsa, mutta vain yrittäen selittää puheensa lisäksi, mitä tarkoitti.
Sitten hän ei enää osannut selittää enempää ja vaikeni. Hän katsoi nyt anovasti miekkaa pitelevän, punatukan silmiin. Toivottavasti tuo ymmärsi ja ottaisi miekan pois. Mitään muuta Baie ei nyt halunnut kovemmin, kuin sitä.

//Mielenkiintoista pelata hahmolla, jolla on kommunikointi vaikeuksia =) //

Sáminda piteli edelleen miekkaansa tummaihoisentytön kurkulla, vaikka näki, että tämä ei oikein pitänyt siitä. Sámindan täytyi myöntää, ettei itsekään olisi pitänyt siitä, että miekka olisi hänen kurkullaan, mutta minkäs teet?

Sitten tyttö sanoi jotain, ja osoitti itseään. Sáminda kurtisti kulmiaan. Hän ei ollut varma, oliko ymmärtänyt, mitä tyttö oli sanonut. Hän oli ollut kuulevinaan jotain 'rauhan' tapaista, muttei voinut olla varma, joten ei vieläkään laskenut miekkaansa.
Tyttö jatkoi selitystään, ja nyt Sáminda oli varma, että oli kuullut sanan 'kuolema'. Sámina ei ottanut mitääntolkkua tytöstä. Rauha ja kuolema. Hän ei ymmärtänyt. "Mitä?", hän sitten kysyi tytöltä.
"Yksin Baie, Payon.." tyttö selitti ja näytti ihmettelevää ilmettä ja avasi hämmästyksestä taas suunsa. Hän näytti yrittävän selittää, mitä tarkoitti. Ei Sáminda ainakaan keksinyt muuta syytä tuolle ihmettelevälle katseelle.

Sitten Sáminda laski vihdoin miekkansa. Ei tyttö voinut olla vaaraksi. Ja jos hänellä oli jokin hätänä, hän tuskin juoksisi karkuun saman tien.
Sámina osoitti tyttöä sormellaan, ja nosti sitten kätensä kuin rauhan merkiksi. Sitten hän esitti tytölle kysyvän katseen, sillä hänen oli tarkoitus viittomalla kysyä, oliko tyttö tullut rauhan merkeissä.
Sáminda asteli vieressä olevalle penkille ja istui siihen. Sitten hän taputti paikkaa vieressään viitoten tytön istumaan siihen. Tämän jälkeen Sáminda kirjoitti hiekkaan nimensä ja osoitti sitten itseään. Nyt hän oli ainakin esitellyt itsensä.

//On muuten kamalan hankalaa. : D//

Baie hypähti taaemmas, kun miekka siirtyi pois hänen kaulaltaan ja seisoi varovaisen oloisesti katsellen punatukkaa. Tuo osoitti sormellaan häntä ja nosti kättään.
Baie ymmärsi heti, mitä tuo tarkoitti ja hymyillen nosti oman kätensä samalla tavoin. Nyt he olivat päässeet edes jonkinlaiseen alkuun ja tärkeintä oli, etteivät muut pitäneet häntä vaarana kaupungilleen ja itselleen.
Punatukka siirtyi istumaan penkille hieman sivummalle ja paukutti tuolia, jolla istui. Baie ei suoraan ymmärtänyt, mitä tuo tarkoitti, mutta uskoi punatukan pyytävän hänet vierelleen. Intiaani siirtyi lähemmäs, muttei istunut vaan kyykistyi penkin viereen. Sitten hän katsoi, kun nainen piirsi jotakin hiekkaan. Siinä näkyi käärmeen muotoinen koukero ja muita kummallisia kuvioita, joita Baie ei osannut tulkita. Osasi hän lukea, muttei näiden ihmisten käyttämää kieltä ja kirjaimia. Jotakin nainen kuitenkin yritti selittää tuolla piirtämällään jutulla ja kun hän osoitteli itseään, niin sen täytyi siis liittyä häneen itseensä. Ehkäpä se oli hänen nimensä, Baie tuumi ja päätti yrittää kertoa omansa punatukalle.
"Olen Baie.." hän sanoi niin kuuluvasti ja selvästi ääntäen, kuin osasi ja jatkoi: "..tulen ulkopuolelta." ja hän osoitti kauempana siintävää muuria, jonka toiselta puolelta eksyi tänne.

Baie hypähti taaemmas, kun miekka siirtyi pois hänen kaulaltaan ja seisoi varovaisen oloisesti katsellen Sámindaa. Sámindan onneksi tyttö ymmärsi hänen käsimerkkinsä, ja hymyillen nosti oman kätensä samalla tavoin. Se oli hyvä, sillä nyt Sáminda tiesi ettei tyttö olisi vaaraksi kenellekään, toivottavasti.
Intiaani ei istunut Sámindan viereen penkille, vaikka tämä oli taputtanut sitä vieressään. Tyttö kyykistyi penkin viereen, mutta kun Sáminda kirjoitti nmensä hiekkaan, ei hän ymmärtänyt sitä.
"Olen Baie.." hän sanoi kuuluvasti ja selkeästi: "..tulen ulkopuolelta." ja hän osoitti kauempana siintävää muuria, jonka toiselta puolelta eksyi tänne. Nyt Sáminda oli ymmärtänyt. Baie oli tullut kaupungin ulkopuolelta. Ja ehkäpä kaupungin ulkopuolella oli jokin, joka merkitsi kuolemaa.
"Minä olen Sáminda", Sáminda esitteli itsensä, ja oletti että Baie olisi ymmärtänyt mitä hän sanoi. "Mikä kuolema?" hän jatkoi ja yritti kysyä asiansa mahdollisimman yksinkertaisesti. Toivottavasti tyttö ymmärsi.

"Sáminda.." Baie toisti. Häntä hieman ihmetytti, kun nimi ei tarkoittanut, ainakaan heidän kielellään mitään, kun taas intiaanien nimet aina tarkoittivat jotakin. Hänenkin Baie-Angin tarkoitti hiljaista tuulta. He olivat kuitenkin niin erilaista kansaa, että Baie tuumi näiden ihmisten nimien harvemmin edes tarkoittavan mitään.
Hän hymyili ja tervehti kohteliaasti kumartaen, niin hän oli nähnyt muutamien ihmisten tekevän.
"Hei.. Sáminda." sitten hän istui naisen viereen pitkälle tuolille. Tämä vaikutti mukavalta ihmiseltä, ainakin hän yritti ymmärtää Baiea, mikä teki intiaaniin positiivisen vaikutuksen. Useimmat vain tuntuivat karttavan häntä eikä kukaan heistä varmasti olisi auttanut, jos Baie olisi joutunut pulaan.

"Mikä kuolema?" sanoi Sáminda, josta Baie ymmärsi vain jälkimmäisen sanan, mutta tajusi kuitenkin ryhtyä selittämään siitä hieman lisää. Hän katsoi neutraali ilme kasvoillaan kohti polviaan:
"Kaikki kuolleet minun kotona.." ääni kuulosti surulliselta, mutta se oli kuuluva ja niin selvästi äännetty, kuin Baie kykeni lausumaan.
"Olen yksin."

"Sáminda.." Baie toisti, ja näytti mietteliäältä. Hän hymyili ja tervehti kohteliaasti kumartaen, niin hän oli nähnyt muutamien ihmisten tekevän. Sáminda hymyili hiukan ja kumarsi myös, vaikka ei sitä kyllä hirveän usein tehnyt. "Hei.. Sáminda." sitten hän istui naisen viereen pitkälle tuolille. Sámindasta tyttö vaikutti ihan mukavalta, mutta ensivaikutelmakin saattoi pettää.

"Mikä kuolema?" sanoi Sáminda. Baie ei näyttänyt ymmrtävän. Tai ymmärsi ehkä 'kuoleman', ja nyt hän katsoi neutraali ilme kasvoillaan kohti polviaan: "Kaikki kuolleet minun kotona.." ääni kuulosti surulliselta, mutta se oli kuuluva ja niin selvästi äännetty.
"Olen yksin."
Sáminda ymmärsi, mitä tyttö sanoi vaikkei tämä niin perusteellisesti osannutkaan Sámindan kansan kieltä.
Sáminda laittoi kätensä tytön olkapäälle lohduttaen tätä, kun ei oikein muuten voinut sitä ilmaista.
"Apua?" Sáminda kysyi Baielta ja toivoi hartaasi, että tyttö ymmärtäisi, muuten tämä meninsi liian vaikeaksi.

Sáminda oli rohkea, tai sitten hän ei vain tiennyt, että yleensä intiaanit paheksuvat muukalaisia, jotka tulevat liian lähelle tai koskettavat. Baiea ei kuitenkaan haitannut se, että nainen oli laskenut kätensä hänen olkapäälleen ja yritti piristää häntä. Baie sanoi automaattisesti "kiitos" sillä niin hän sanoi aina, kun joku oli häntä kohtaan ystävällinen tai kohtelias. Tietysti Payonilaisille näiden omalla kielellään, kun sanan oli kerta oppinutkin.

"Apua?" kysyi Sáminda ja Baie käänsi katseensa häneen ja katsoi silmillään tuota silmiin. Baie heilautti kieltävästi päätään ja lisässi vielä parilla sanalla: "Ei tarvitse." ja hänen katseensa kirkastui.
"Voi olla silti minun kanssa." sanottiin hymyn saattelemana. Oli mukavampaa, kun oli seuraa. Kaupunki oli vielä suurimmalta osin intiaanille tuntematon, vaikka paikat jo kävivät tutun näköisiksi. Hän ei silti vielä osannut käyttäytyä oikein eikä tiennyt täkäläisiä tapoja, mitä hän olisi mieluusti halunnut oppia.
"Auttaako sinä tuntemaan kaupunkia lisää?" Baie sanoi yllättäen sillä sitä hän oikeastaan toivoi. Ja jos jotain halusi niin ei kai siinä muu auttanut kuin kysyä sitä. Sen hän oli oppinut valmiiksi jo omassa kylässään.

Sáminda oli laskenut kätensä Baien olkapäälle. "Kiitos", sanoi tyttö. He istuivat siinä hetken, kunnes Sáminda kysyi jälleen: "Apua?"
Baie katsoi Sámindaa suoraan silmiin. Hän heilautti kieltävästi päätään ja lisässi vielä parilla sanalla: "Ei tarvitse." ja hänen katseensa kirkastui. "Voi olla silti minun kanssa, auttaako sinä tuntemaan kaupunkia lisää?" Baiekysyi hiukan yllättäen.
Sámindasta oli ollutkiva saada seuraa, mutta hän toivoi, että jos hän esittelisi kauounkia tytölle, jotkut ihmiset katsoisivat sitä pahalla. Mutta toisaalta, mitä sitten?

Sáminda nyökkäsi tytölle hymyillen ja nousi penkiltä. Hän laittoi miekansa tuppiin ja sanoi Baielle: "Tule". Sitten hän viittoi kädellään toiseen suuntaan ja lähti kävelemään sinne päin, toivoen, että tyttö tulisi perässä ja olisi ymmärtänyt.

//Jatketaanko peliä muualla? :>//

//Jatketaan vaan. Miä vielä kirjotan tänne niin jatka sinä vaikka jonnekin toiseen paikkaan, kun Sáminda tässä kuitenkin on viemässä Baiea ympäriinsä ^^//

Baie innostui hetkessä, kun hän pääsi tutustumaan kaupunkiin ihan paikallisen johdolla. Siitä tulisi varmasti aivan mahtavaa. Payon näytti niin ihmeelliseltä. Baie halusi päästä tutkimaan ihan jokaisen paikan tarkasti. IHAN jokaisen, vaikka kaikki pienet kolosetkin, jos ne tarpeeksi kiinnostavilta näyttivät.
Lisäksi hän oli innostunut kuulemaan, mitä nämä kaikki paikat olivat ja mitä niissä tehtiin. Sekin varmasti olisi erittäin mielenkiintoista kuulla.
Intiaani milteinpä hypähti pystyyn penkiltä ja kiiruhti Sámindan perään.
"Minne mennään?" tuo kysyi heti ensimmäisenä, kuin yli-innostunut pieni lapsi päästessään jonnekkin erittäin jännittävään paikkaan.

https://valhalla.palstani.com/odinin-temppelit-f11/kierrellen-kaarrellen-t422.htm

Menepäs tuonne. ^^