Iltapäivää kuluttamassa

Delleree meni hämilleen toisen vastauksesta "Tottakai se käy. Enhän minä sitä muuten olisi ehdottanut". Hän tunsi toimineensa hölmösti, mutta toisen hymyillessä huvittuneesti antoi hän asian olla. Hän takertui liikaa menneisyyteen. Hän virnisti itsekkin kiusaantuneesti, raapien mietteliäästi toisella kädellään kaulaansa. Hän oli tehnyt jo niin monta virhettä sanavalinnoissaan, ettei jaksanut enää välittää. Muistaessaan taas toisen olevan vaanien Valtiatar, kohosi taas pienoinen epäilyksen varjo hänen kasvoilleen. Oliko nyt sopivaa ottaa oppia vastaan Valtiattarelta?

Nämä aatteet unohtuivat heti Hnossin taas avatessa suunsa puhuakseen. Tämän esittämät kaksi kysymystä saivat Dellereen entistä enemmän hämilleen. Häntä hävetti tapansa toimia ajattelematta. Eihän hän ollut kumpaakaan asiaa ajatellut! Hän oli unohtanut kokonaan, miten naisten miekkailuun suhtauduttiin. Vaikka hän olikin mielelstään varsin vahva, hän kaipasi aina muiden hyväksynnän. Tässä ei nyt olisi niin. oliko hän valmis ottamaan vastaan muiden karsaat katseet? Hän vilkaisi hermostuneesti pöydän pintaa ja kohotti sitten epävarman katseensa takaisin Hnossiin. Hän päätti olla vahva.

Hän päätti näyttää ennen kaikkea itselleen, että pystyisi siihen.
''Olen valmis siihen, että minua katsotaan karsaasti. Miekkaa minulla ei tosin ole, mutta voin kyllä ostaa. Säästämäni rahat-'' Dellereen täytyi nielaista sanojensa välissä. Ajatus pois pääsemisestä nousi jälleen hänen mieleensä häiritseväksi haamuksi, joka vaati huomionsa. ''-Voin käyttää kaksiteräiseen miekkaan'', hän lopetti lauseensa. Hän tunsi sisäistä helpotusta saadessaan asiansa sanottua. Hän tiesi hylänneensä nyt viimeisetkin toiveensa pois pääsemisestä, ja se pisteli vielä mieltä.

Delleree järjesti ajatuksensa uusiksi, asettaen asiat tärkeysjärjestykseen. Hänellä ei ollut mitään menetettävää. Into ja periksiantamaton vahvuus välähti hänen silmissään.

//Sama täällä .D Voi ei, olen todella huono ottamaan vastaan positiivista palautetta. : D kiitos^^'//

Ajatus miekkailun opettamisesta toisella, sai Hnossin suun hymyilemään.
Tällainen mahdollisuus ei ollut koskaan aikaisemmin pälkähtänyt hänen mieleensä.
Hänhän rakasti miekkailua, ja työnsä ohella sen harjoittaminen oli käynyt vähiin, nyt hänellä olisi hyvä syy jatkaa taas miekkailua.

Dellereen vastatessa rohkeasti, että aikoisi kestää toisten karstaat katseet, nyökkäsi Hnoss hyväksyvästi.
Hän ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta omaa kohtaloaan naissoturina, perhe oli kieltänyt koskaan edes saanensa tytärtä, he olivat pyyhkineet hänet elämästään, monet olivat häntä katsoneet oudosti jopa vihaisesti, mutta tilanne oli helpottunut hänen astuessaan Valtiattaren virkaan.
Karstaiden katseiden sijaan, tilalla oli nyt vain kasapäin kunnioittavia katseita. Tosin olihan aina niitäkin, jotka halusivat hänet pois virastaan. Oli jopa niitäkin, jotka olivat valmiita surmaamaan, saadakseen hänen asemansa itselleen. Tosin moisista asioista Hnoss ei ollut koskaan murehtinut, eikä hän tulisi murehtimaan, ennen kuin mitään todella radikaalia tulisi tapahtumaan.

Hän tunsi pientä sääliä toista kohtaan, jos tämä tulisi samanlaista torjuntaa kokemaan, kuin hän aikoinaan. Hän kuitenkin ymmärsi toisen halun oppia miekkailemaan, olihan hänkin aikoinaan halunnut ihan samaa asiaa.

"Meillä lojuu täällä Freijan nurkissa miekkoja, joita oikeastaan voisi enemminkin rautatangoiksi kutsua. Niille ei ole mitään käyttövirkaa, joten jos et halua säästöjäsi tuhlata, saat toki käyttää jotakin niistä. Mutta jos et halua miekkailusta vain harrastusta, jos todella haluat olla oikea soturi, täytyy sinun silloin hankkia oikea kunnon miekka. Miten on?", hän kysyi toiselta vakavaan sävyyn, haluten painottaa asiansa tärkeyttä. Hän halusi tietää, kuinka vakavasti toinen oli mukana miekkailun opettelemisessa.
Tyypillenen ystävällinen hymy kuitenkin välkehti hänen kasvoiltaan, jottei asia kuulostaisi liian karulta.

//Joo, mäkin oon tosi huono oottamaan vastaan mitään hyvää palautetta. Tosin ei se huonokaan kovin hyvällä uppoa. Ainahan sitä tulee iloiseksi, kun saa jotain positiivista palautetta, mutta menee sanattomaksi : D Tai no, ehkä minä olen enemmän sellaista tyyppiä, että rupean itseäni vähettelemään. : D

Äh, oletko huomannut ettei Hnoss osaa muuta tehdäkään, kuin nyökkäillä? Juuri huomasin, että hän nyökkäilee vastaukseksi melkein joka viesteissä, välillä vakavasti, ymmärtäväisesti yms.. : D Toivottavasti ei ole hirveästi tämä nyökkäilytoisto häirinnyt?//

Delleree tunsi vain rohkaistuvansa enemmän Hnossin hyväksyvästä nyökkäyksestä vastaukseksi hänelle. Hän tunsi jotain sisäiseistä halua röyhistää rintaansa rohkeuden merkiksi. Tämä outo itsevarmuuden tunne oli hänelle jokseenkin vieras, ja sai hänen olonsa innokkaan jännittyneeksi. Tältäkö tuntui tähdätä oikein tosissaan johonkin saavutettavaan? Hän halusi olla mukana sodassa.
Valitettavasti oli hänellä varsin hämärä käsitys sodasta. hän kuvitteli sen olevan tanner, jolla haettiin mainetta ja kunniaa. Toki sekin oli osittain totta, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä tappamisesta. Ulkopuolisen olisi varsin vaikeaa kuvitella hänet painava kahdenkäden miekka käsissään keskelle taistelutannerta.

Hnoss kertoi Freijassa olevan paljon käyttämättömiä - tosin huonoja miekkoja, ja hän voisi niitä käyttää. Delleree nyökkäsi tälle vakavana toisen puheenvuoron välissä. Naisen kysymys miekkailun opettelun tarkoituksesta oli hänelle jälleen miettimisen paikka.
''No jos sitä ensin katsoisi, luonnistuuko miekkailu minulle, ja ajattelisi sitten pidemmälle. En minä sitä harrastukseksi, ei minulla ole moisiin huvituksiin aikaa. Ihan hyödyksi. Ehkä jotain itsensä puolustamiseen, ei minusta ole soturiksi'', hän totesi hieman epävarmana ja oli harmissaan joutuessaan myöntämään tämän. Kuitenkin tunsi hän olonsa hieman vapaammaksi, kun oli saanut sen sanottua.

Delleree kohotti kysyvän katseensa Hnossiin. Ehkei tämä haluaisikaan häntä opettaa johtuen heppoisista motiiveista. Hän oli laskenut kädet syliinsä, yrittäen hillitä niiden intoa näpertää jotain. Kädet puristivat tiukasti hameenhelmaa.

//Oikeastaan kaikenlainen palaute on vaikea ottaa vastaan, mutta silti haen yleensä aina jonkinlaista hyväksyntää kaikesta ^^''

Ei Hnossin nyökkäily ole silmiin hyppinyt, itse asiassa nyt kun sanoit kyllä Dellereekin taitaa ainakin kerran viestissä nyökätä. : D
Enn jaksanut viestiä tarkistaa virheistä, anteeksi//

Hnoss kohotti kulmiaan, toisen ilmoittaessa ettei hänestä ollut soturiksi, että opettelisi miekkailua vain itsepuolustukseksi.
Hyvän tovin Hnoss vain katsoi toista suoraan silmiin, tutkiva katse silmissään, kulmat kohotettuina. Hän saattoi antaa toiselle sen vaikutelman, ettei pitänyt kuulemastaan. Että toisen motiivit miekkailun opetteluun olivat liian alhaiset. Hän pitkitti vielä tilannetta, ennen kuin nyökkäsi. Jos kukaan Hnossia yhtään tunsi, tietäisi tämä Hnossin olevan erittäin suorasanainen henkilö, hän ei pidättelisi mielipiteitään ollenkaan.

Joten jos Delleree olisi tuntenut Hnossin paremmin, olisi tämä varmasti tiennyt, ettei toisen katse ollut peiteltyä halveksuntaa hänen motiiviaan miekkailun opettelemista kohtaan, vain silkkaa asioiden punnintaa mielessään. Jos Hnoss olisi pitänyt Dellereen motiivia alhaisena, olisi hän se suorasanaisena puolihaltiana töksäyttänyt esille.
Hieman kiusoitellun pitkän tauon jälkeen, Hnoss vasta valaisi mielipiteensä toiselle, laskien aluksi kulmansa.
"Jokaisessa meissä asuu pieni soturi, ja jos annat sen tunteen sisälläsi kasvaa, ei mikään estä sinua tulemasta oikeaksi soturiksi. Mutta jos tosiaan tähtäimesi on itsepuolustuksen opettelu hyötytarkoituksessa, hyväksyn sen", Hnoss oli aloittanut lauseensa siitä, kuinka mikään ei estäisi Dellereetä tulemasta soturiksi mahtipontisella äänellä, ja tarkoituksella antoi mahtipontisuuden äänestään kadota, kun tuli kohtaan, jossa puhuttiin itsepuolustuksesta hyötytarkoiksessa. Tällä tavoin hän sai itsepuolustuksen kuulostamaan alhaiselta, ja heppoiselta päämäärältä, ja lietsoi toisen halua tulla oikeaksi soturiksi.

Pieni pahe Hnossissa, hän halusi niin kovasti kasvattaa oikean soturin.
Vaikka se olisikin kovan työn tulos.
Hän kuitenkin katsoi toista ystävällisin silmin, ja oli valmis hyväksymään toisen päätöksen sellaisenaan kuin se tulisi olemaankin.



// "Hän tunsi jotain sisäiseistä halua röyhistää rintaansa rohkeuden merkiksi. " -tämä kohta tekstissäsi, sai minut hymyilemään oikein toden teolla! : D

Tekstistäsi ei ainakaan minun silmiini hyppinyt virheitä, ja toivon ettei tästä omastanikaan niitä silmiin hyppisi, sillä minäkin laiskana päätin olla tarkistamatta sitä.

Niin, ja pitäisikö tuota peliä tuolla kylpylässä jatkaa, vai odottaa vielä tuleeko lisää porukkaa? //

Delleree yritti peittää tunteensa mahdollisimman ilmeettömän naamion taakse hiljaisuuden venyessä. Hnossin tarkkaava katse sai hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi, hän lähes odotti toisen jo kieltäytyvän. Hän veti varovasti kädet syliinsä. jokin esti häntä katsomasta seuralaistaan silmiin, tämän punnitseva katse oli niin läpitunkeva. Hänen katseensa harhaili lähes tyhjässä huoneessa, eikä hän onnistunut kasvoilleen sitä huolimatonta ilmettä valaa.

Delleree ehti jo ajatella, että Hnoss oli unohtunut ajattelemaan jotain muuta, kun tämä alkoi puhumaan. Delleree kohotti odottavan katseensa tähän. Hänen ilmeensä hieman synkkeni toisen sanojen myötä, mutta hänen silmiinsä syttyi myös itsepäinen peräänantamattomuus.
Toinen kertoi hykäksyvänsä hänen itsepuolustuksen harjoituksensa, mutta tämän äänensävy kertoi toista. Hnoss selvästi halusi hänestä jotain parempaa. Syvällä sisimmässään oli Delleree tästä huomiosta kiitollinen. Dellereen kasvot muuttuivat epäröivästä varmoiksi.
''Tähtään sotilaaksi'', hän sanoi pienen hetken jälkeen painottaen voimakkaasti sanojaan. Mikäpä häntä estäisi? Aina hän oli pyrkinyt saavuttamaan päämääränsä, niin olisi nytkin.

// Nyt tuli lyhyttä...
Apua, en taaskaan keksi mitään sanottavaa.. : 'D No, nyt tarkistin tekstin, kun tuossakin lauseessa oli hirveä virhe. ^^'' Mietin pitkään, viitsiikö tuollaista kirjoittaa

No sinulta en muista kertaakaan virheitä huomanneeni, että sen puoleen ; )

Jos joku siihen vielä olisi tuolossa, niin kaipa olisi sen jo tehnyt. Ehkä sitä olisi parempi jatkaa. //

Hnoss väläytti tyytyväisen hymynsä, toisen ilmoittaessa tähtäävänsä soturiksi. Hän nyökkäsi hyväksyvästi.
"Arvasin sen, ja aina kannattaakin tähdätä parhaimpaan. Mitä hyötyä on tyytymisestä vähäisimpään, kun voi yrittää parasta?" hän hymyili pienesti, ja katsahti jälleen nopeasti ulos ikkunasta. Aikaa oli vielä jäjelle jonkin verran.
Ruokatiloista alkoivat kaikota jo viimeisimmätkin vaanit.

Hnoss nousi seisomaan, suoristaen hitaasti selkänsä, katsoen samalla Dellereetä.
"Lähtisimmekö hakemaan sinulle miekkaa?"
Istuminen paikoillaan, ei enää nuorta Valtiatarta viihdyttänyt.
"Jalkani ovat jo niin puutuneet kaikkeen tähän istumiseen", hän vaikeroi hiljaisesti, mutta hymähti perään omille sanoilleen.

"Luulenpa, että toisen kerroksen holvissa, kaiken muun rojun seassa, lepää kaikista hyvä kuntoisimmat miekanvarret, jos niitä miekoiksi enää voi kutsua. Kuitenkin ne kelpaavat hyvin harjoitteluun."

Hnoss kohotti kulmansa kysyvästi, jääden odottamaan toisen vastausta.


//Apua kiire, en ehtinyt kirjoittaa parempaa, enkä korjata virheitä, anteeksi! : D //

"Arvasin sen, ja aina kannattaakin tähdätä parhaimpaan. Mitä hyötyä on tyytymisestä vähäisimpään, kun voi yrittää parasta?" Hnoss sanoi hymyillen pienesti sanojensa päätteeksi. Delleree tunsi tyytyväisyyttä, ja onnistumisen tunnetta. Nyt hänellä taas oli jotain mitä tavoitella. Hän tunsi kuitenkin huonoa omaatuntoa siitä, miten kevyesti oli unohtanut synnyinseutunsa. Hän tunsi pettäneensä vanhempiensa lisäksi myös itsensä. Lähes vuoden ponnistelut hukkaan. Ei, ei hukkaan. Hänen mieleensä tunki väkisin Alfheimin vehreät metsät ja kukkulat. Ehkä juuri siitä johtuen, että hän oli niin nuorena kyseisen paikan hylännyt, hän ei muistanut kotiseudustaan mitään huonoa tai pahaa. Kaikki tuntui olevan siellä niin täydellistä, ei huolia tai murheita.
Itsepäisesti hän karisti mietteet mielestään. Hän eläisi tässä hetkessä, ei menneessä.

Hnoss nousi seisomaan ehdottaen, että he lähtisivät etsimään Dellereelle miekkaa. Hän oli tyytyväinen ehdotuksesta. Hän tunsi itsensä laiskaksi ja turhautuneesti, kun ei tehnyt mitään. Delleree nousi pikaisesti hymyillen ja työnsi polvellaan jakkaran pöydän alle. Hän nyökkäsi toiselle hyväksyen ehdotuksen. Hnoss totesi jalkojensa jo puutuneen istumisesta.
''Nämä jakkarat eivät kyllä ole kovin mieltä ylentäviä mitä tulee niillä istumiseen''. Delleree lisäsi naurahtaen leikkisä pilke silmäkulmassa.

"Luulenpa, että toisen kerroksen holvissa, kaiken muun rojun seassa, lepää kaikista hyvä kuntoisimmat miekanvarret, jos niitä miekoiksi enää voi kutsua. Kuitenkin ne kelpaavat hyvin harjoitteluun,'' Hnoss sanoi. Delleree ei voinut sille mitään, mutta hetkellinen tavaton ilo täytti hänet. Hän naurahti kevyesti yrittäen peittää tämän kädellään nostamalla sen suulleen.
''Se tuntuu niin epäuskottavalta... Että minulla on jokin, mihin pyrkiä'', hän sanoi hieman huvittuneesti ja lisäsi pikaisesti:
''Lähtekäämme.''
Hän katsahti sanan sanoessaan Hnossia kysyvästi, odottaen tämän näyttävän tien toisen kerroksen holviin.

// Älä nyt anteeksi pyytele : D Ihan turha sinun olisi ollut viestiäsi virheistä tarkistaa, kun niitä et tunnu saavan aikaan ^^//

Dellereen viitattua suostuvansa jättämään ruokalan, ja suuntaamaan hakemaan miekkaa, nyökkäsi Hnoss tälle, jälleen kerran vakaasti.
"Hyvä on, menkäämme sitten", hän hymähti, ja oli jo kääntyä ympäri lähteäkseen, kunnes muisti ettei ollut melkein sanaakaan vielä vaihtanut ruokalan isännän kanssa. Niinpä hän kurvasi kulman taakse, ja huikkasi tälle nopeat kiitokset.

Freijassa arvostettiin hyvää käytöstä, ja jonkun mielestä saattoi olla pahakin synti unohtaa kiitokset. Hnoss itse ei moisista kummoisesti piitannut, mutta pyrki aina muistamaan kiitokset, vain säilyttääkseen etikettinsä.
Ei olisi helppoa säilyttää arvoaan vakuuttavana Valtiattarena, jos kansa jo valmiiksi huokui raivoa, siitä että heillä oli niin kiittämätön, epäkohtelias hallitsija.


"No nyt sitten", Hnoss huikkasi Dellereelle, ja viittoi tätä seuraamaan häntä ulos ruokalasta alakerran aulaan, josta johtivat suuret, hieman kaartuvat portaat yläkerroksiin.
Hän alkoi kiipeämään tottunein ja rivakin askelin, vaikka hänellä olikin mekko yllänsä, eivät jalat sotkeutuneet siihen, ja Valtiattaren hädin tuskin edes täytyi nostaa mekkonsa helmoja.

Saavutettuaan toisen kerroksen kääntyi hän oikealle käytävälle, jossa rivistö tietyin välimatkoin toisistaan olevia ovia sijaitsi.
Tällä käytävällä ei varsinaista asutusta ollut, joten harva tiesi mitä ovien takana vallitsi. Ovet olivat kuitenkin erittäin kauniita, ja sirosti rakennettuja, oven kahvat oli maalattu kullalla.

Hnoss vetäisi avainnipun taskustaan, ja eritteli sieltä yhden todella pienen avaimen. Tottakai ovet olivat lukossa!
Pian hän hivutti sen yhteen käytävän ovista, ja sysäsi sen varovasti auki.
Moni olisi varmaan ihmetellyt miksi varastohuoneella, oli ovi kuin kuninkaallisen kammarilla.
"Olemme perillä."

//Ääh, itse olen pariin virheeseen silloin tällöin törmäillyt, ja vielä viestin tarkistettuanikin, on aina kamalan virheinen olo. : D
Mutta joo, Carmildee, ei sinultakaan virheitä ehdi silmiini hyppiä.
Ja hyvä niin ^^ : D//

Delleree seurasi kevyin askelin Hnossia pienen matkan päästä tämän tekemän mutkan takia, milloin hän itse oli ollut sotkeutua jalkoihinsa. Hän kuitenkin tunsi itse itsensä varsin kömpelöksi siitä, että itse oli kovin harvoin isäntää kiittänyt, vaikka niin teki itse Valtiatarkin. Tätä siis seuraten pysähtyi hän itsekkin hetkeksi isännän eteen, niiasi nopeasti mutta tottuneen sulavasti, nyökäyttäen päätään samalla. Hnoss huikkasi häntä seuraamaan itseään, ja Delleree kiri välimatkaa kiinni nopeilla askelilla.

Hän kulki rappusissakin tanssijan kevyin askelin, vaikka hänellä oli jaloissaan pitkäkorkoiset saappaat. Hän oli niin tottunut hiljaisen hienostelevaan kävelytyyliin, ettei itsekkään huomannut, miten hänen lantionsa keinui tehden turhankin suurta edestakaista liikettä.

Toinen kerros oli valaisematon. Sen tyhjyys ja arvokas yksinäisyys teki Dellereeseen vaikutuksen. Ovet olivat todella taidokkaasti veistetyt ja kevyet, ja olisivat sopineet täydellisesti rikkaimmiston asuntoon. Delleree oli kuitenkin tottunut yllättäviin asioihin Payonissa, eikä hän siksi osannut asiaa yhtään ihmetellä. Kuitenkin käytävän jylhä hiljaisuus ja kullatut ovenkahvat kiinnittivät hänen huomionsa.

Delleree pysähtyi äkisti Hnossin tehdessä samoin erään oven kohdalle ja vetäen avainnipun esille. Käytävää tarkastellen Delleree odotti toisen avatessa ovea. Avainnippu kilisi. Sen aikaansaama helisevä ääni tuntui äänekkäältä.
Ovi saatiin auki. ''Olemme perillä'', Hnoss sanoi ja Delleree astui sisään huoneeseen tätä aluksi vilkaisten. Ikkuna loi hämärää valoa varastohuoneeseen. Hän oli heti kompastua johonkin rämään ja roinaan, jota oli ovensuussa.
''Saako täältä siis ottaa minkä tahansa miekan?'' Delleree kysyi jännittyneenä virnistäen.

Hnoss hymähti pienesti, Dellereen melkein kompastuessa ovensuussa lojuvaan tavarakasaan.
"Täällä tosiaankin kannattaa katsoa mihin astuu", hän sanoi ja viittasi samalla esineisiin, joista osa olivat koriste-esineitä, ja osa jonkin näköisiä kuluneita aseita, jotka lojuivat maassa, terävät piikit, taikka kulmat sojottaen.
"Ei olisi mukavaa asua ruosteisen puukon päälle", hän tokaisi, kiertäen kyseisen ruosteisen puukon täpärästi, astuen kokonaan sisään varastoon.

"Ai, että saako täältä ottaa minkä miekan tahansa?", Hnoss kysyi, tarkoittamatta lausettaan kysymykseksi.
Hän pyöritti katsettaan kammiossa, liikkuen siellä samalla mahdollisimman sulavasti, väistellen kaikkea terävää.
Lopulta hän nykäisi maasta miekan, joka tosin oli kulunut, mutta loisti silti vanhan aikaista hienouttaan, sen kahvaan oli kaiverrettu jonkinlainen merkki, joka luultavasti oli tarkoitettu aikaisempien omistajiensa tunnusmerkiksi. Merkin ympärille oli upotettu timantteja, jotka loistivat siinä vähässä valossa jonka saivat.

"Kyllä, minkä tahansa miekan, paitsi tämän", Valtiatar vasta vihdoin kysymykseen tarkastellen yhä löytöään. Miekka tosiaan taisi olla arvokas.
Hitaasti, ja hieman vastentahtoisesti hän liu’utti miekan vyölleen, jonka hän oli aamulla kiireessä lantiolleen kietaissut. Mielellään olisi nainen miekkaa pidempään tarkkaillut, muttei hän oikein viitsinyt kuluttaa Dellereen aikaa sellaiseen.
"Tuolla seinällä on ainakin jonkin näköisiä miekkoja", Hnoss sanoi lopulta viitaten seinälle huoneen toisessa päässä, jossa roikkui miekanrunkoja, karun koristelemattomia, jotka tosiaan muistuttivat enemmän rautatankoja kuin oikeita miekkoja.

Delleree oli jo ehtinyt unohtaa esittämänsä kysymyksen koskien miekkoja - saisiko minkä tahansa niistä ottaa - Hnossin vastauksen viipyessä. Hän oli jo ehtinyt silmäillä huonetta lattiasta kattoon. Miekkoja täältä tosiaan riittäisi, niitä tuntui olevan ties mitä kokoa ja sorttia. Joistain huomasi niiden olevan joltisenkin uusia, toiset taas näyttivät lähinnä huotraan ruostuneilta rämiltä. Oli kammiossa tosin paljon muutakin kuin miekkoja, niihin hän ei vain kiinnittänyt huomiotaan.
Hänen katseensa kiersi pohtivana huonetta.

"Ai, että saako täältä ottaa minkä miekan tahansa?" Hnoss esitti samassa. Tämä ei ollut tarkoittanut lausettaan kysymykseksi, sen Delleree oivalsi. Hän kääntyi hitaasti naisen puoleen. Tämäotti muutaman askeleen huoneeseen ja kumartui nostamaan erään miekan lattialta lojumasta.
Jopa paljon kauempaa Delleree näki miekan hienouden ja siinä äänettöminä kimmeltävät timantit. Vaikkei hän miekoista kovin tiennyt, oletti hän tämän olevan, tai olleen aikoinaan, todella kallis. Ellei sitä sitten oltu varta vasten jollekin tietylle henkilölle taottu.
"Kyllä, minkä tahansa miekan, paitsi tämän", Hnoss vastasi vihdoin.

Delleree tunsi jonkinlaista kateutta tai sitä vastaavaa, mutta sysi tunteen väkipakolla syrjään. Kyllähän täältä nyt miekkoja löytyisi. Ja ehkä tuo oli Hnossin vanha miekka tai suvussa pitkään kulkenut kalleus. Ehkä sillä oli jotain tunnearvoa.
Delleree tajusi olevansa hirveän lapsellinen. Hän väisti eräänlaisen laatikon, jonka päälle oli kasattu kaikenlaista metallista ja puista rikkinäistä roinaa. Hän ei osannut sanoa, mitä nämä värmeet olivat aikoinaan olleet, niin vääntyneessä kunnossa ne olivat.

"Tuolla seinällä on ainakin jonkin näköisiä miekkoja", Hnoss sanoi samassa viitaten huoneen toiseen päähän.
Delleree seurasi tämän osoittamaan suuntaan katseellaan. Tosiaan, seinällä roikkui nauloissa huonkokuntoisia, karuja miekantekeleitä. Delleree asteli kiinnostuneena tälle löydölle väistellen vaistonvaraisesti lattialla olevaa romua, edes jalkoihinsa katsomatta.
Hän ei kehdannut mihinkään seinällä olevaan miekanrunkoon koskea. Osasta oli terä niin lovinen ja kulunut, että hän oletti sen katkeavan jos sitä löisi tarleeksi kovaa seinään. Yhdestä oli kädensuoja haljennut vanhuuttaan. Jokaisessa oli ainakin vähän ruostetta.
Erään miekan ponteen oli aikoinaan kaiverrettu kijaimia, mutta aika ei ollut kohdellut tätäkään hyvin. Kirjaimet olivat haalistuneet tunnistamattomiksi koukeroiksi.

Vihdoin hän tarttui epäröiden yhteen miekoista. Sen terä oli hiomaton ja ajan tummentama, käsisuoja mitätön rautaväännös. Miekka oli yllättävän kevyt ja kätevän pieni. Tai mitä kätevän pieneen tuli, ei hän tiennyt, pystyikö sellaista termiä miekasta käyttää.
Delleree otti miekan naulasta, tarttui ponteen vasemmalla kädellään ja taivutti sen suoraksi, osoittaen miekan kärjen suoraan eteenpäin. Hän katsoi miekan terää tarkasti. Siitä ei osannut sanoa, oliko se tarkoitettu kaksiteräiseksi.
Hänen teki mieli kokeilla huitaista miekalla ilmaa, mutta tiesi näyttävänsä jo valmiiksi tarpeeksi kömpelöltä. Hän tyytyi kääntymään Hnossiin päin.
''Onko tämä kelpoinen?'' hän kysyi.

Hnossin ilmoittaessa, että huoneesta saisi ottaa minkä tahansa miekan paitsi sen, jonka hän itse oli esille poiminut, saattoi hän melkein aistia jonkinlaista kateutta Dellereessä.
Ja olihan hän tietenkin pahoillaan, ehkä olisi ollut parempi vain olla huomaamatta miekkaa, ja toivoa ettei Dellereekään olisi huomannut, tällöin pieniltä kateuden pistoilta olisi säästytty.

Tosiasiassa miekka oli kallis, ja hyväkuntoinen. Se olikin kuulunut aikoinaan hänen suvulleen, mutta sen tunnearvo Hnossille ei ollut suuri, sillä mitä vähemmän hän muisteli sukuaan sen parempi. Kaikessa totuudessa Hnossilla ei ollut mitään sitä vastaan, joskos Delleree miekan joskus itselleen saisi. Hän ei vain halunnut antaa sitä vielä, ei ennen kuin haltianainen olisi todistanut, että hänestä oikeasti olisi soturiksi.

Hän kuitenkin ehdotti toiselle seinällä riippuvia miekkoja, ja hetken niitä katseltuaan Delleree valitsi niistä yhden.
''Onko tämä kelpoinen?'' , hän kysyi, kääntyen Hnossiin päin.
Nainen laski arvioivan katseensa miekkaan, siinä oli kyllä vähän ruostetta, mutta se näytti vankemmalta kuin muut seinällä olevat miekat. Se tulisi kestämään iskut paremmin.

"Valitsit hyvin. Sen kelpoisempaa täältä on vaikea löytää", hän hymyili, yskähti sitten pienesti erinäisten pölyhiukkasten kutitellessa hänen kurkunpäätään.
"Lähdetään täältä pölypesästä, ennen kuin tänne tukehtuu, ja miekkasi on saatava kiillotetuksi", hän sanoi melkein parahtaen, ja marssi niin nopeasti, kuin askeleet sallivat samaan aikaan väistelemään teräviäesineitä ulos varostohuoneesta, pidätellen yskäänsä.

Delleree tunsi jonkinlaista lapsenomaista ylpeyttä Hnossin sanoessa hänen valinneen miekan hyvin. Hänestä tuntui samalta kuin pikkulapsesta, jota kehuttiin, miten tämä oli löytänyt nurmikentältä hienon kovakuoriaisen. Dellereen kasvoille kohosi hetkeksi hymy. Hän tunsi jälleen elävänsä.

"Lähdetään täältä pölypesästä, ennen kuin tänne tukehtuu, ja miekkasi on saatava kiillotetuksi", Hnoss sanoi. Delleree nosti varovasti jalkaansa ja astui erinäisen romukasan ylitse. Hän väisteli tottuneesti lattialle kerääntynyttä roinaa ja saapui ovelle aivn Hnossin jälkeen. Hän siirtyi ovensuusta sivuun antaen tilaa Hnossin sulkea varastohuoneen oven.
Hän kohotti jälleen miekkaansa katsoakseen sitä tarkemmin, kokeili raaputtaa toisen kätensä etusormenkynnellä ruostetta irti terästä ja nyrpisti nenäänsä. Ruosteen saisi irti ehkä korkeintaan hiomakivellä. Oranssia hilsettä oli silti irronnut hänen kyntensä alle. Nopeasti hän nosti kätensä suunsa eteen ja haistoi kynttään. Ruoste haisi pistävän tunkkaiselle ja kuluneelle raudalle.

''Minä... Milloin aloitamme harjoittelun?'' hän muutti kysymystään kääntyen katsomaan Hnossiin. Hnoss oli puhunut, että tällä olisi joku kokous Vaanilaisten kanssa tai jotain sinne päin. Tietysti se menisi edelle. Delleree pyyhkäisi kättään huolimattomasti hameensa helmaan.

Hnoss sai huokaista helpotuksesta päästessään ulos varastohuoneesta, ja sadessaan hengittää Majatalo-Freijan hieman tunkkaista, mutta varastohuoneen ilmaan verrattu hyvin raikasta ilmaa. Aivan mielellään hän sulki varastohuoneen oven ja lukitsi sen, ja lukossa se saisikin pysyä vielä jonkin aikaa.

Delleree nosti valitsemansa miekan eteensä, yritti raaputtaa siinä olevaa oranssia ruostetta.
"Tuo ei kyllä helpolla lähde", Hnoss sanoi katsoen miekkaa arvioivasti, laskien sitten kuitenkin katseensa miekkaan, jonka itse oli varastosta ottanut, siinä ei ollut ruosteesta merkkiäkään. Mikä oli hyvä, hän ei pitänyt ruosteen raaputtamisesta, ja jo Dellereen miekasta löytyi tarpeeksi raaputtamista.

"Milloin aloitamme harjoittelun? Voi, milloin sinä itse sen haluat aloittaa?", hän kysyi kohottaen kulmiaan, ja hymyillen pienesti.
"Minun puolestani vaikka heti", hän lisäsi topakasti, pyörittäen käsissään omaa miekkaansa, oi miten kivaa miekkailu saattoi ollakaan.
Myös kokous johon hänen oli määrä tänään mennä oli unohtunut hänen mielestään kokonaan.

Delleree tunsi jonkinlaista huvittunutta sääliä itseään kohtaan Hnossin huomauttaessa varsin ystävällisesti hänen löytämässä miekassaan pesivästä ruosteesta, ettei se helpolla lähtisi. Delleree katsahti sitä vielä ja kääntyi Hnossin puoleen.

Hän kysyi, milloin harjoittelu aloitettaisiin.
"Milloin aloitamme harjoittelun? Voi, milloin sinä itse sen haluat aloittaa?" Hnoss sanoi hymyillen ja lisäsi nopeasti, että tälle kävisi vaikka heti. Dellereen ilme kirkastui hieman, hän vilkaisi arvioivasti ulos yhdestä heidän kohdallaan aukenevasta ikkunasta. Tummapuiset ikkunankarmit oli muotoiltu taidokkaasti. Laskevan auringon oranssinsävyiset säteet siivilöityivät ikkunalasin läpi värjäten käytävässä leijuvia pölyhiukkasia. Taivaalla hitaasti lipuvien pulleiden pilvien alareunat oli maalattu phimmeän punervan oransseiksi.
Iltapäivä ei ollut vielä kovin pitkällä.


''Minulle käy hyvin nyt'', hän vastasi hymyillen kääntyen Hnossin puoleen. Hän oli samalla innostuneen jännittynyt, mutta pelkäsi myös nolaavansa itsensä tai tuottavansa Hnossille pettymyksen. Hänen teki mieli vilkaista miekkaansa uhmakkaan pistävästi.
Osaanko minä? hän kysyi itseltään.
Hän ei tiennyt, osasiko. Hän toivoi osaavansa, todellakin toivoi sitä.

''Teidän ei kannata odottaa minulta mitään ihmeitä'', hän lisäsi hieman häpeillen kääntäen katseensa lattiaan. Hän puristi tiukemmin miekkaa kädessään. Sen rautainen ponsi tuntui kylmältä ja painavalta. Hän tulisi saamaan siitä rakkoja käsiinsä, ellei kiertäisi sen ympärille jotain kankaanriekaletta.
Joka tapauksessa hän tulisi saamaan kolhuja. Delleree pelkäsi, että Hnoss unohtaisi heidän harjoitellessaan hänen olevan todellakin vasta-alkajan tasolla. Hän pelkäsi ajatellessaan, että tulisi saamaan tältä moitteita.

Delleree ilmoitti, että hänellekin sopisi harjoittelu ajaksi hyvin nyt.
Hnoss hymyili pienesti, mutta saattoi aistia pientä jännitystä toisessa, mikä taas oli aivan normaalia.
"Mietin tässä, minne mahdamme päästä harjoittelemaan", hän totesi hiljaa, vilkuillen ympärilleen käytävässä, kuin etsien sopivaa rakoa miekkailulle.
"Majatalon alimmassa kerroksessa on kyllä sali, jossa on mahdollisuus miekkailun harjoitteluun", hän sanoi pohtivasti, ja tuo Majatalon alinkerros, sijaitsi tietenkin maan alla.
"Luulen kuitenkin, että se on aikalailla täynnä tähän aikaan. Ehkä olisi parempi mennä ihan takapihalle vain."
Majatalo-Freijan takapiha oli täynnä erilaisia istutuksia, eikä sen nurmikon vihreyttä voinut muuta kuin ihmetellä. Tosin aurinkoisina päivinä siellä oli monia paistattelemassa päivää, monet pitivät kyllä myös omia harjoituksiaan siellä, milloin missäkin lajissa.
Hnoss ei ollut varma, pitikö Delleree ajatuksesta, että jo ensimmäisissä harjoituksissaan saattoi hänellä olla yleisöä.

''Teidän ei kannata odottaa minulta mitään ihmeitä'', Delleree sanoi hieman häpeillen kääntäen katseensa lattiaan. Hnoss katsoi häntä hieman huvittuneesti hymyillen.
"Höpsis, odotan teiltä paljonkin. Enhän minä muuten ryhtyisi sinua opettamaan", hän hymähti, tehden samalla päätöksensä siitä missä he tulisivat harjoittelemaan.

"Menemme pihalle", hän vahvisti vielä, ja lähti kulkemaan kohti portaita, joita pitkin he olivat ylös kavunneetkin. Tällä kertaa matka oli vain alaspäin.


//Tajusin vasta nyt, että enhän minä oikeasti tiedä miekkailusta mitään, niin miten ihmeessä Hnoss onnistuu Dellereetä opettamaan? Onneksi asia taitaa olla niin, ettei Dellereekään tiedä miekkailusta mtn, niin Hnoss voi vain huitoa tyylikkäästi miekallaan, jolloin Delleree voi ihailla tyylikästä huidontaa, luullen sitä miekkailuksi. Hahah. : DD //

Delleree antoi Hnossin rauhassa pohtia sopivaa harjoittelupaikkaa. Hänen olisi aivan turha yrittää tässä nyt jotain kommenttia väliin heittää, hän kun ei saanut päähänsä mitään muuta mahdollista paikkaa kuin majatalon tallipihan, joka todennäköisesti olisi tällaisenakin kesäiltana niin muhjuna, ettei maasta saisi millään kunnollista jalansijaa.
Hnoss ehdotti itsekseen myös majatalon salia, mutta totesi pian sen olevan tähän aikaan varsin täynnä. Lopulta tämä tuli siihen päätökseen, että ehkä oli vain parempi mennä Freijan takapihalle. Dellereellä ei ollut mitään sitä vastaan, hän nyökkäsi hyväksyvästi.

Delleree huomautti nolostuneena, ettei häneltä kannattanut odottaa liikoja.
"Höpsis, odotan teiltä paljonkin. Enhän minä muuten ryhtyisi sinua opettamaan", Hnoss sanoi hymähtäen.
Delleree sai tästä jonkinlaista itsevarmuutta, mutta oli silti vielä varsin epäileväinen omia kykyjään kohtaan. Hän ei haluaisi tuottaa Hnossille pettymystä.
Hän pelkäsi olevansa pettymys, pelkäsi olevansa varsinainen tumpelo miekan kanssa. Tosin oli hän rekvisiittasauvaansa pyöritellyt, se vaan ei ollut läheskään sama asia kuin kunnon taistelumiekka.

Hnoss vahvisti vielä, että he menisivät pihalle, ja lähti sitten kulkemaan kohti heidän ylös kapuamiaan rappusia. Delleree lähti seuraamaan Hnossia tämän perässä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi ollut joku uskollinen koira, mutta hänellä ei tuntunut olevan mitään sitäkään vastaan. Hän toivoi vain täyttävänsä Hnossin hänelle asettamat vaateet.



// No pakko sanoa, että en minäkään miekkailusta oikein mitään tiedä, vaikka olen kyllä kovasti yrittänyt päästä hieman paremmin selville.
Kai siinä on just tyyliin erilaisia liikesarjoja ym.
Delleree on sitten nopea oppimaan, kun hänellä on tuota tanssijanpohjaa ^^' //

Hnoss kiristi tahtiaan portaissa, saapuen sitten niiden alapäähän, nyökäten tervehdykseksi muutamille mekkoihin pukeutuneille naisille, jotka eivät olleet hänelle mitenkään läheisiä tuttavuuksia. Hänen ammatissaan vain oppituntemaan monia henkilöitä, mutta yhä harvempia saattoi kutsua ystäviksi.

Hän oli juuri marssimassa ulos Freijan etuovesta, kunnes tajusi katsoa taakseen, oliko Delleree edes pysynyt peressä. Nähtävästi oli. Hän hymähti vähän, ja kääntyi sitten jälleen ympäri, työntäen Freijan etuoven leppoisasti auki. Minkäänlaista vartiota sen edessä ei ollut, ajat olivat käymässä levottomiksi, mutta levottomia ne eivät vielä olleet.
Eivät niin paljon, että arvokasta, ja tiukoilla olevaa rahaa olisi tuhlattu vartioiden satsaamiseen sisäänkäynneille.

Ripein askelin hän asteli ovelle vievältä kivitetyltä polulta piha nurmelle, ja lähti kiertämään rakennusta kohti Freijan takapihaa, silmäillen samalla maastoa, ja arvioiden sen sopivuutta harjoitteluun.
Pihalla oli varsin runsaasti väkeä, joista osa kohotti kätensä tervehdykseen, osa nosti kasvoilleen vain leveän tai vähemmän leveän tervehdyshymyn, ja osa (tosin se osa, jota Hnoss oli joskus sattunut läksyttämään), laski katseensa maahan, uskaltamatta kohdata hänen katsettaan.
Hnoss itse antoi pienen vaivaantuneen hymyn kohoilla kasvoilleen, nyökäten jokaiselle yleisesti, siirtyen sitten sivummalle, kohtaan jossa maasto oli tasaista ja ruoho oli kitketty erityisen lyhyeksi.
"Harjoitelkaamme tässä", hän lausui sanansa, tarkoittaen ne Dellereelle, kääntymättä kuitenkaan ympäri, katsoakseen oliko toinen seurannut häntä tänne asti.
Hänen katseensa kiersi yhä uudessa harjoittelu paikassaan.

//Jotain yritin aikaan saada : DD //

Delleree laski katseensa lattiaan rapukon alapäässä muutaman koreaan mekkoon pukeutuneen naisen kohdalla, joille Hnoss tervehdykseksi nyökkäsi. Hän joutui kiristämään askeliaan pysyäkseen tämän perässä.

Freijan ovella Hnoss vilkaisi taakseen oliko Delleree edes mukana pysynyt. Samalla ovenavauksella ulos kiirehtien hän lähti jälleen kulkemaan ripein askelin miekkaansa kouristuksenomaisesti pidellen naisen perässä.
Ulkona oli jos jonkinlaista porukkaa. Kaikki näyttivät Hnossin tuntevan. Ja kaikki, Delleree ajatteli, olivat häntä korkeammassa asiassa. Vasta nyt hän alkoi oivaltaa, miten tärkeän henkilön kanssa oli joutunut tekemisiin. Ties mihin hän nyt olikaan itsensä saanut sotkettua.
Jokainen suhtautui Hnossiin hieman eri tavalla, eikä kukaan kiinnittänyt Dellereeseen mitään erityistä huomiota. Muutama katsoi häntä karsaasti leukaansa kohottaen. Hän tosin näytti hieman kalliilta ilotytöltä punavalkoisessa asussaan, mutta ruostunut miekka pilasi tämänkin vaikutelman. Delleree laski katseensa jälleen maahan. Hän ei halunnut kohdata ihmisten kysyviä katseita. Hän vaikutti kuuliaiselta koiralta, joka seurasi emäntäänsä.

Freijan rakennusta kiertäen he tulivat pian pienelle alueelle, jolla ruoho oli kitketty erityisen lyhyeksi. Iltapäivän aurinko hohaksi vielä hieman taibvaanrannan yläpuolella värjäten pienten pumpulipivlien reunoja kullanoransseiksi.
''Harjoittelemme tässä'', Hnoss sanoi pysähtyen. Delleree asteli tämän vierelle ja antoi katseensa kiertää aluetta. Muutama haltianainen oli kiinnittänyt tutkivan katseensa heihin nurmialueen reunalla. Delleree nyökäytti kevyesti päätään. Häntä hävetti.

''Otan varmaan kenkäni pois?'' hän kysyi vilkaisten Hnossia ja jäämättä odottamaan vastausta laski miekan vierelleen maahan ja kumartui vetämään pitkävartisia saapikkaitaan jalastaan. Oli ilmiselvää, ettei hän niin pitkillä koroilla pystynyt mitään miekkailun kaltaistakaan opettelemaan, näin pehmeällä nurmikolla. Pienoisen kamppailun jälkeen hän sai kenkänsä jaloistaan ja laski ne siististi vierekkäin nurmikentän rajalle, poimien jälleen miekkansa ja suoristaen ryhtinsä. Hän oli menettänyt melkoisesti pituuttaan. Hän tunsi olonsa hieman epävarmemmaksi kuin hetki sitten. Huolestuneesti lyhyttä nurmea mittaillen ja mietteissään miekankahvaa pyöritellen hän kysyi:
''Aloitammeko?''