Taivaan kautta helvettiin

//Mukkaan kuka haluaa : DDD Ja uskaltee ^^ Elkää välittäkö tuosta tönkönlaatuisesta tekstistä//

Ryutsuka Ramon-Dariel Rivielinpoika "Reetu"

Illan pimeys, se alkoi saavuttaa Payonia. Ihmiset ja muunkin rodun edustajat alkovat vähitellen vetäytyä sisään, kukaan ei enään liikkuisi pimeällä. Ei enää sen jälkeen, kun oli tullut se ulkonaliikkumis kielto. Kuka nyt haluaisi ehkäpä joutua murhatuksi, kuten se eräs neitonen, karnevaaleissa.
Joitakin ei kuitenkaan edes ulkonaliikkumiskielto pysäyttänyt. Olivatko jotkut todellakin niin uhkarohkeita? Eikä kaikilla välttämättä ollut asuntoa, johon mennä, asuivat ihan ulkosalla.

Hautausmaan hämäryys pelotti usein ihmisiä, kukaan ei halunnut mennä pimeällä hautasmaalle. Jotkut luulivat, että henget, nimenomaan sinne haudattujen kuolleiden henget tulisivat yöllä maan päälle. Kukaan ei halunnut nähdä sitä?
Sinä yönä siellä, hautausmaan luona kuitenkin liikkui joku. Hevosen kavioiden kopse voimistui entisestään sillä kukkulalla, jossa "Enkelten Nousu" sijaitsi. Kuka oli niin höntti, että todella meni hautausmaalle, illalla, pimeän saavuttaessa ensimmäisenä sen kallion.

Reetu, mustavalkohiuksinen mies, ratsasti valkealla oriillaan kohti sitä samaista hautausmaata ja sen kolkkoja koloja. Miestä ei kuitenkaan pimeä pelottanut, vaan tuo jopa rakasti sitä. Häntä ei pelottanut mikään pirun ulkonaliikkumiskielto. Olihan hän myös tunnettu palkkamurhaaja, ei mikään katulaulaja.
Mustavalkoiset hiukset leijuivat tuulessa kiiltävinä. Miehen jäänsininen silmä heijastui hyvin, kun kuu alkoi hieman näyttäytyä pilvien lomasta. Mutta avin toinen. Toinen oli peitetty mustalla liinalla, ja se oli muutenkin melkein sokea. Ei tahtonut mies sillä oikein nähdäkään. Ehkä juuri ja juuri joitain siluetteja, mutta nyt ei niitäkään, kun liina oli kiedottu sen päälle.

Valkoinen, täysin valkoinen ori korskahteli miehen alla, ja sen kavioiden kopse saavutti "Enkelten Nousun". Reetu oli vihdoin perillä hautausmaalla, eikä oikeastaan tiennyt miksi edes oli mennyt sinne. Hänellä olisi ollut eräs homma tarjolla kaupungissa. Murhata joku kauppias, kalavelkojen takia. Mies ei kuitenkaan ollut ottanut sitä hommaa vastaan, saisi joku muu hoitaa sen. Ensinnäkään sillä miehellä ei ollut tarjota tarpeeksi rahaa tuolle demonille, toiseksi mustavalkohiuksinen ei olisi jaksanut sinä iltana murhata ketään, paitsi jos siitä olisi maksettu huomattavasti enemmän, kuin jonkin sortin kauppiaan murhaamisesta.

Demonin olemuksen saattoi kyllä aistia, ne jotka olivat tosi tarkkoja. Reetu ei kuitenkaan koskaan välittänyt siitä, että oli demoni ja että sen saattoi aistia. Samahan se oikeastaan oli. Kylmäkiskoinen luonne, jokseenkin jäätävän rauhallinenkin. Palkkamurhaajalle oikein sopivaa.

Reetu hidasti hevosensa käyntiin ja katseli ympärilleen. Hautoja joka puolella. Jotkut olivat paljonkin taiteellisempia, toiset taas vaatimattomampia, ja tällä mies oikeastaan tarkoitti sitä, miten haudat olivat ylipäätään hoidettu. Ei sillä, että demonia olisi kiinnostanut, vaan sillä että hän halusi ajatella sillä hetkellä jotain muuta, kuin esimerkiksi työtään tai Raulin etsimistä. Tuskinpa hän sitä puolihaltiaa koskaan löytäisikään.

Valkea ori olisi halunnut vain jatkaa nelistämistä, ja nyt se vain puhisi tylsistyeenä, kuin tarkoittaen, että kävely oli ikävystyttävää. Reetu taputti sitä kaulalle ja murahti huuliensa välistä:
"Joskus on ihan hyvä kävelläkkin."
Hän ohjasi hevosen hautuumaan läpi kukkulan reunalle ja katsahti horisonttiin. Siellä näkyi Payon ainakin osittain, sekä Odinin temppelit. Toisaalta se oli hyvin kaunis näky, mutta eihän se nyt demonia pahemmin piristänyt, ehkä hieman rentoutti. Viime aikoina miehellä oli kuitenkin ollut kaikenlaista häslinkiä. Työtarjouksia oli tullut muutamia ja niihin oli hyvinkin vierähtänyt muutama päivä. Ja sitten vielä se, että hän oli joutunut tappamaan erään muunkin, koska tämä "eräs muu" ei ollut suostunut maksamaan hälle, vaan oli peruuttavinaan koko jutun. Siitäkös demoni olikin suutahtanut ja miekka oli jälleen helunut. Vieläpä keskellä kirkasta päivää.

No se oli vain palkkamurhaajan elämää se. Kaikessa oli omat riskinsä, mutta kaikki toisaalta kasvattivat elämään eteenpäin. Jotkut luulivat että demoni ei tunne mitään, ettei demoneilla ole tunteita ollenkaan, mutta oikeastaan se oli väärin. Demoneilla olivat tunteet, kaikki eivät vain näytä sitä aina. Esimerkiksi Reetu, kukaan ei tiennyt mitä tuo oikeastaan tunsi, kun hän ei oikein osannut sitä itsekään aina sulattaa.

Tuuli riepotteli miehen pitkiä hiuksia edestakaisin. Oli luultavammin myrsky tulossa. Toinen demonin käsistä lepäsi miekan huotran päällä, toinen miekoista taas lepäsi selän päällä, kuitenkin helposti vedettävissä, jos tarve vaatisi.
Demoni hyppäsi alas Hakarun selästä ja taputti samalla valkeaa oria. Mieli oli tyhjä ja mies istahti hevosensa viereen, joka oli vihdoin alkanut rauhoittua ja söi nyt jotain ruohotuppoja jota maasta saattoi löytää.

Aike tosiaan toivoi löytävänsä sen mitä oli etsimässä. Yö oli ehkä väärä aika liikkua, mutta se tuntui luonnollisimmalta silloin, kun ei halunnut herättää huomiota. Jotenkin omaatuntoa koversi se että hän kieltelyistään huolimatta oli suostunut siihen, mitä oli tuolla pimeällä sielujen leposijalla nyt tekemässä. Kuitenkin sai sitä pitää jossain määrin oikeutettunakin ja lisäksi vielä palkka jonka hän puuhastaan sai. Hän oli tosiaan pitkään jo onnistunut ponnisteluissaan päästä irti siitä, mitä ei päivän valossa kunnialliseksi voinnut katsoa, mutta joskus oli pakko antaa itselleen myönnytyksiä. Aike oli tullut kostamaan. Kaikki oli alkanut vain pienestä epäsovusta, mutta paisunut suureksi. Ja hän oli nyt tekemässä viimeisen teon ennen kuin pesi kätensä asiasta, hän oli sinetöimässä kaiken lopullisesti. Siksi nainen aikeitaan itse kutsui.

Quillan hän oli jättänyt portin pieleen, kyllä se siellä odotti. Ja kuka typerä nyt senkaltaista hevosta olisi viennyt. Aike naurahti matalasti muistellessaan niitä Quillan kanssa vietettyjä hetkiä, hevonen oli melkoinen tapaus koreasta ulkonäöstään huolimatta. Mutta varmasti se mitään myötä tulisi rauhoittumaan ja oikeastaan, ei Aike mitään harmitonta konemaisesti toimivaa hevosta tahtonutkaan. Quillassa oli hänelle tarpeeksi sisua ja vastusta.

Aike teki lopun karanneille ajatuksille ja keskittyi siihen mitä nyt oli tekemässä. Hän kumartui ensimmäisen vastaan tulevan hautakiven luo ja yritti epätoivoisesti tihrustaa sen tekstiä. Soihdusta olisi ollut apua. varovaisesti hän veti hihaansa ylös ja nosti kätensä painaakseen sormensa kiven koukeroisille kaiverruksille. Jos oikein keskittyi, pystyi koskettelemalla tunnistamaan mitä kivessä luki, mutta häntä nyt niin ketutti että hän puuhaan oli edes ryhtynyt. Näinkö hänen piti käydä jokainen hautausmaan kivi läpi koukero koukerolta? Se veisi varmasti auringon nousuun asti. Palkka ja syy alkoivat tuntua liian pieniltä hänen urakkaansa nähden. Miksei kukaan voinnut edes neuvoa missä päin hautausmaata oli kivi jossa luki Eduel-Thoirek ja niin edelleen. Kivi jossa oli pitkät siirappia pursuvat muistokirjoitukset. Nainen kirosi äkäisenä ja hiippaili seuraavan kiven ääreen.

Hän oli lähellä lentää hämmästyksestä selälleen, kun näki suurehkon hahmon varjon liikkuvan tuolla viimeisellä leposijalla. Henkiäkö siellä oli ? Peloissaan hän käänsi selkänsä hautakiveä vasten ja nosti polvet rintaan. Pienenä myttynä hän kyyhötti, keskellä hautausmaata, hautakiven takana. Kun mitään ei kuulunut Aike uskaltauti kohottamaan päänsä polvista ja kurkkaamaan hautakiven takaa, tuota hahmoa joka nyt oli pysähtynyt.
Hän oli kuulevinaan hevosen kimeän hirnahduksen, hevosen henki ? Aike tirskahti ja puri hampaillaan viittansa kangasta pidätelläkseen naurua. Quilla siellä varmaan vain oli, typerä kaakki oli itsensä riuhtonut irti. Niin hän itselleen vakuutteli ja lähti hiipailemaan hautakivien väleistä kohti tuota suurta hahmoa.

Hahmo todellakin oli hevoselle kuuluva, mutta ei tuo eläin ollut yksin. Hänen kanssaan kulki joku. Aike kurtisti kulmiaan ja päästi hampaittensa välistä pitkän matalan sihinän. Kuka hänen Quillansa oli uskaltautunut viemään. Ja Quilla vielä kehtasi niin rauhalliselta näyttää, jos se tuttu itsensä olisi ollut niin se olisi riuhtonut itsensä irti. Etsikö se vai parempaa omistajaa itselleen? Ei hevonen Quilla voinnut olla.

Aike lähti hiippailemaan taas lähemmäksi, hän oli jo täysin menettänyt pelkonsa, kun kiinnostus oli päässyt kytemään. Askeleita olisi kannattanut varoa. Aike kompastui epämuodostuneen hauta kiven kulmaan ja lensi kauniissa ilmalennossa maahan kolauttaen vastapäiseen kiveen päänsä. Raikuvat kiroukset kaikuivat hautausmaalla, ennen kuin Aike ehti tajutakkaan.


// teksti on mitä on mutta piti pitää kiirettä että kerkeää ennen muita Silmäpuolisorto //

Reetu ei kuullut, että ketään olisi tullut lähistölle. Joskus demonin korvat hieman kuuntelivat tarkemmin ja olivat kuulevinaankin jotain epämääräistä hevosten kavioiden kopsetta, mutta sittemmin mies vain ajatteli, että oli vain kuullut harhoja. Kuka nyt hautuumaalla olisi siihen aikaan illasta, kun vielä oli voimassa se ulkonaliikkumiskielto.
Reetu nyt oli tottunut kaikkeen sellaiseen yölliseen liikkumiseen, olihan yö oikeastaan hänen aikaansa. Päivällä ei oikeastaan kannattanut naamaansa kovinkaan yleisillä paikoilla näyttää, saattaisivat jotkin tunnistaa, sellaiset meinaan, joiden ei olisi tarkoitus häntä nähdä.

Nyt mies kuitenkin vain katseli tuonne horisonttiin, eikä sillä hetkellä ajatellut yhtään mitään. Ei niin yhtään mitään. Kaiken tuo vain ajoi pois mielestään, antoi valua virran mukana. Mitä sitä turhia ajattelemaan, ja sekoittamaan päätään vielä lisää.
Demoni sihahti jotenkin oudosti, käärmemäisesti yhtäkkiä ja nousi sitten nopeasti pystyyn. Nyt tuo oli kuullut jotain paljon paremmin. Hän oli ihan varma, että jokin liikkui lähistöllä, ihan lähellä häntä.
Miehen ruumis oli jotenkin hienoisessa kuunvalossa käärmemäisen sirokin, aivan outo. Miehen jäänsininen silmät tarkasteli ympäristöä, oli jopa Hakarukin nostanut päänsä ruohotuposta ja kuunteli nyt sekin mitä ympärillä ehkä sattui tapahtumaan.

Demoni laski kätensä paremmin miekan huotralle, ja oli koko ajan valppaana. Toisella kädellä tuo hamusi hevosen ohjaksia ja tarttui sittemmin niistä kiinni.
"Hiljaa nyt" mies murahti hevoselle, joka alkoi kärsimättömänä päristellä sieraimiaan ja kaapia maata. Valkea hevonen rauhoittui heti ja seurasi nyt vain isäntäänsä. Ei se toki tykännyt siitä, että sitä komenneltiin, mutta ei se kyllä halunnut suututtaakaan tuota käärmedemonia.

Reetu otti muutaman askeleen eteenpäin ja haisteli ilmaa. Jokin outo haju kulkeutui tuulen mukana. Toinen hevonenko, ja jokin muu, ihmisen kaltainen olento. Ei Reetu sen tarkempaa pystynyt haistamaan, mutta onneksi hän sentään omasi niinkin hyvän hajuaistin.
Näkö ei taas ollut niin hyvä, vaikka yksisilmäiseksi melko hyvä olikin, mutta ei se silti verrannut kahta. Toki mies toisellakin silmällään näki, mutta ei todellakaan niin hyvin. Ja toiseksi silmä oli melkein aina peitossa. Eihän kaikkien nyt tarvinnut välttämättä nähdä sitä arpea, jonka oli eräässä taistelussa saanut.

Nyt tuo kuuli kirouksia. Joku oli ilmiselvästi kaatunut tai jotain vastaavaa. Reetu otti muutamia ripeitä askelia eteenpäin ja hetken päästä tuon näkökenttään osuikin nainen, kaatuneena maahan.
Pienen aikaa mies vain katseli neitoa maassa, ennen kuin sitten murahti, hiljaa ja kylmästi, jotenkin sihisevällä äänellä, kuten tuolla oli tapana:
"Eikai sinuun sattunut?"
Käsi pysyi yhä varmana miekan huotralla, mutta toinen käsi sitä vasten siirtyi alas Hakarun ohjilta ja kumartui hieman alemmas, ehkä auttaakseen neidon ylös, jos tuo apua tarvitsi.
Olihan Reetukin nyt sentään sen verran hienotunteinen.

//Hyih kauhia mitä tekstiä~~ Kauhia kiirus muutenkin ^^''//

Ei yllättänyt, että mies hänen näkökenttäänsä pian hevosineen ilmestyi. Olisi ollut kovin typerää jättää selvittämättä raikuvien kirousten lähde. hetken mies vain tuijotti häntä kylmästi. Aike käänsi katseensa pois ja hieroi jomottavaa otsaa johon oli hyvää vauhtia syntymässä komea kuhmu.

"Eikai sinuun sattunut?" Kysymys jäi ilmaan leijumaan vastaamattomana, Aike nimittäin vain pudisti päätään kopeasti. Näkihän nyt päältäkin päin että mies ei ollut halukas auttamaan, joten ei Aike myöskään aikonut ottaa kantaa pakonomaiseen kysymykseen sen enempää.

Aike kuljetti katsettaan pitkin miehen vartaloa tutkaillen, kunnes katse äkillisesti pysähtyi huotralla lepäävään käteen. Hän päästi epämääräisen äännähdyksen sekoituksena hämmästyneisyyttä ja pelkoa. Mutta kuitenkin, mies ojensi toista kättään kai auttaakseen hänet ylös. Aike tarttui siihen kevyellä otteella, mutta oikeastaan ponnisti itsensä enemmän tuon kohtalokkaan hautakiven avulla, kuin miehen otteella. Ylös päästyään hän nykäisi kätensä äkkinäisesti pois tuosta otteesta ja veti huulensa pieneen kireään hymyyn. Vaivoin hänen onnistui kiittää miestä.

Aike perääntyi askeleen ja pudottautui istumaan hautakiven päälle. Se oli varsin epäkunnioittava ele henkiä kohtaan, kuolleiden henkiä, mutta ei Aike niin elekielestä jaksanut piitata tuona hetkenä. Tosin hän olisi päivänvalossakin saattanut tehdä saman.
Henkien olemassa olosta oli nainen saannut kuulla jo koko lyhyen elämänsä, samoin siitä että niitä piti kunnioittaa. Kuitenkin Aike käyttäytyi tavalla joka osoitti halveksuntaa näitä henkimaailman eläviä kohtaan, osin epäuskosta, osin realistisesta elämänkatsomuksesta.
Aiken piti saada kaikki aineellisena eteensä ennenkuin suostui uskomaan. Poikkeus oli kuitenkin elementit. Mutta siinäkin asia oli niin, että vaikka ei hän pystynyt nähdä mitään aineellista voimaa, niin lopputulos oli kuitenkin näkyvillä.

Aike ajatuksiensa lomassa eksyi vilkaisemaan tuota miehen ratsua. Se hohti jollakin tavalla jopa yliluonnollisen valkoisena tuossa pimeässä yössä. Varsin vaikuttava hevonen, harvalla sen kaltaisiin oli varaa. Quillakaan ei tainnut vetää vertoja, lukuun ottamatta tietenkin luonnetta jota oli vaikka muille jakaa. Aike siirsi hymyillen katseensa mieheen.
"Upea hevonen teillä." Hän totesi mahdollisimman lakonisesti, mutta ei voinnut peittää ihailua äänestään. Hevonenhan seisoi uljaana paikoillaan ja totteli täysin isäntänsä käskyjä. Sen oli Aike jo huomannut, vilkuillessaan tätä parivaljakkoa salakavalasti hautakiven takaa. Se oli myös uutta, kun oli Quillan temppuihin tottunut, Quilla olisi vähintäänkin astellut hermostuneita sivuaskeleita kokoajan, ellei jopa olisi riuhtaissut itseään irti.

Quillaa ajatellessaan siirsi Aike katseensa portille. Kuin vakuuttaakseen Aiken siitä että se osasi olla hyvinkin, seisoi hevonen nyt siellä täysin rauhallisena, kuikuillen vaan kaulaansa portin yli. Aike hymähti. "Tuo tuolla on minun hevoseni." Hän tuli todenneeksi, tietämättä edes miksi. Nyt Quilla osoitti jo hivenen hermostuneisuutta, Aikenhan oli tarkoitus hoitaa homma nopeasti, mutta siinäpähän hän istui hautakivellä, uppo-oudon herran seurassa.

Reetu nosti tai oikeastaan oli vain hienoisena tukena neidolle, joka nousi maasta, ja tuo jäänsinisilmäinen kyllä huomasi, että tuo neito nousi melkein itsekseen, pelkän hautakiven avulla. Reetulle se nyt oli melkein iha se ja sama. Olipahan tuo ainakin saanut selville, että neidolle, ei ollut sattunut mitään oikeastaan sen kummmepaa.
Eikä miestä pahemmin hämmästyttänyt sekään, kun neito istahti hautakiven päälle, vaikka se tiettävästi olikin epäkunnioittavaa. Reetu oli itsekin sen luontoinen, joten ei edes harkinnut saarnaamista, sitä paitsi sillä sai itsensä vain hankaluuksiin, jos alkaisi kauheasti saarnailla. Mies kuuli hienoisen kiitoksen naisen suusta ja nyökkäsi pienesti, kuin näyttääkseen, että oli kuullut sen.

Mies tarkasteli neitoa hetken, arvioiden. Toisen liilat hiukset kyllä osuivat heti miehen silmään. Jokseenkin outo neitonen, haltiaksi saattoi Reetu hänet näin ulkonäöltä tunnistaa, varmuutta asiasta ei kyllä ollut, sillä itsekin hänet saattoi sekoittaa haltiaan, kun kerta omisti hieman suipohkot korvat, jotka ovat peräisin jostain kaukaa äidin suvusta, jossa oli muutama haltiakin, mutta silti Reetu lueteltiin aivan täysiveriseksi demoniksi ja piti myös itse itseään täysin demonina, hän nyt ei halunnut varsinkaan olla mikään haltia.

Reetu upottui hetkeksi täysin omiin ajatuksiinsa, mutta oli silti yhä valppaana. Hän ei koskaan aliarvioinut ketään, ei edes naisia, sillä oli myös joutunut joskus taistelemaan naisten kanssa, jotka ovat välillä miehen saaneet oikein olaltaan.
Miekalla oleva käsi pysyi yhä miekan huotralla, mutta hän ei pitänyt enää siitä niinkään kovasti kiinni, kuin äsken.

Vasta neidon hetken päästä sanoessa, mies havahtui kokonaan ja katse siirtyi jälleen tuohon liilahiuksiseen naiseen, joka sanoikin:
"Upea hevonen teillä."
Reetu saattoi huomata hienoisen ihailun neidon äänessä ja siksi hymyilikin, eikä ehkä niin kylmästi, kuin yleensä.
"Kiitos. Hän on Hakaru", mies vastasi ja taputti oriin valkoista kaulaa.
Ori tepsutteli nyt hermostuneena paikallaan ja haisteli ilmaa. Se oli selvästi huomannut jotakin, toisen hevosen luultavasti, sillä seuraavaksi se hirnahti erittäin kuuluvasti.
Reetu vain naurahti hieman ja käänsi katseen hevosesta takaisin outoon neitoon.

Neidon sanoessa, että hänen hevosensa oli tuolla portin luona, niin jäänsininen silmä osui porttien luo ja mies saattoi todellakin nähdä siellä hevosen.
Kirjava hevonen näytti olevan, mies mietti ja sitten katsahti jälleen neitoon hautakivellä.
"Onko hän tamma vaiko ori?" Reetu kysyi, jokseenkin oudon epäkylmästi. Ei se yleensä ollenkaan ollut miehen tapaista, yleensä tuo meinaan suhtautui varsin kylmästi muihin, mutta silti, hevoset saivat hänen mielensä jotenkin hieman kirkastumaan, varsinkin jos joku sattui joskus kehumaan hänen valkoista oriaan.

Mustavalkoiset hiukset leijuivat pienesti tuulessa ja Hakaru päästi jälleen kimakan, orimaisen hirnahduksen ja kaivoi maata etujalallaan. Se oli selvästikin innostunut, kun lähistöllä joku toinenkin sen oloinen olento.

Aike kyllä tunsi nahassaan miehen tutkailevan katseen, mutta ei niin välittänyt siitä. Ainahan oli häntä katsottu. Hän keskitti huomionsa sammaloituneen hautakiven pinnan rapsuttamiseen. Pitkät kynnet repivät vihreän harmaata sammalmöykkyä irti raa'alla voimalla, niin että itse kiveenkin jäi jonkinmoinen viiru terävistä kynsistä. Tällä tavoin nainen pitkitti aikaa, antaen miehelle mahdollisuuden tutkailla hänen eriskummallista ulkonäköään niin pitkään kuin tämä itse vain tahtoi. Sivusilmällä vilkuillessaan hän saattoi kuitenkin hyvin huomata sen ettei mieskään ulkonäöltään aivan tavallinen ollut.

Ja näitä sivusilmä vilkaisuja jatkaessaan Aike myös huomioi sen että miehen ote miekalta oli löystynyt, käsi ei enää niin tiiviisti takertunut huotraan. Aike painoi katseensa nyt kokonaan ja hymyili itsekseen. Hän ei tainnut vaikuttaa miehestä mahdolliselta vastukselta. Olisipa tämä vain tiennyt, Aike ei ollut mikään viaton.

Mies näytti havahtuvan syvältä ajatuksistaan Aiken toteamuksen jälkeen.
Yllättäen mies hymyili sanoille, mikä yllätti. "Kiitos. Hän on Hakaru" Hän totesi taputtaen hevosensa kaulaa. Nyt alkoi hevonen jo osoittamaan jonkinmoisia hermostumisen merkkejä. varmaankin sen aiheutti ilmasta kulkeutuva lajitoverin tuoksu. Mies naurahti tutkaillen hevostaan ja käänsi sitten katseensa takaisin Aikeen.

"Onko hän tamma vaiko ori?" Herra kysäisi, Aiken kerrottua Quillan odottavan häntä portilla. Mies tarkasteli Quillaa, tai sitä osaa mikä portin takaa näkyi eli kaulasta ylöspäin. Nyt sai Aike olla lähes ylpeä hevosestaan. Quilla oli kaunis hevonen, mitä ei Aike turhan useasti tullut ajatelleeksi. Quilla hirnahti matalasti kuikuillen edelleen portin yli. Kalskea kalahdus kantautui Aiken korviin, hevonen ei ollut mikään kärsivällisin. Tämä oli keksinyt paremman tavan kiinnittää huomiota itseensä, Quilla potki metallista porttia etukavioillaan. "Tamma, luonteeltaan kuitenkin pahempi kuin kymmenen nuorta oria." Aike naurahti huvittuneena, mutta myös jokseenkin pahoittelevana. "Quillaa voisi kärsimättömäksikin kutsua.." Hän totesi viattomana, kuin ei hevosen riehumista olisi lainkaan huomannut.

// JA MÄ KUN LUULIN KIRJOTTANEENI PITKÄN, ANTEEKS Silmäpuolisorto //

Mies tarkasteli yhä, tai todellakin mitä nyt sattui näkemään, niin aina sivusilmällä vilkaisten hevosta porttien luona. Näytti hyvin voimakasluontoiselta.
Reetu hymyili itsekseen, hän kuitenkin tunsi hevoset jotenkuten, kuten itse aina tapasi sanoa.
Varsinkin se sai miehen hienoisesti hymyilemään, kun toinen oli kehunut hänen hevostaan, tuota täysin vitivalkoista suurta oria, joka nyt tepasteli rauhattomana paikallaan, kun se oli haistanut toisen hevosen jo aikoja sitten.

Kohta kuuluikin melua, kun hevonen, tuo neidon tamma Quilla, kopisteli etukaviotaan porttiin, huomiota herättäen. Reetu kuitenkin vain naurahti sille, hevoset kyllä osasivat herättää huomiota, ihmeellisilläkin tavoilla, sen oli Hakarukin muutaman kerran näyttänyt.
"Tamma, luonteeltaan kuitenkin pahempi kuin kymmenen nuorta oria."
Neidon noin sanoessa, jäänsinisen silmän katse eksyi jälleen liilahiuksiseen naiseen ja mies nyökkäsi.
"Niinhän ne välillä saattavat olla", mustavalkohiuksinen totesi, hymynkare yhä kasvoillaan.
Nopeasti tuo vilkaisi jälleen oriin vierellään ja hirnahteli muutaman kerran pää korkealla ja kuopi toisella etujalallaan maata.
"Quillaa voisi kärsimättömäksikin kutsua.."
Tuohonkin neidon sanomiseen, mies vain naurahti hyväksyvästi, hevoset meinaan osasivat olla kärsimättömiä, silloin kun halusivat, ja kaikkihan ne olivat toki erilaisia, toiset hieman kärsivällisempiä, kuin taas toiset.

Hetken aikaa ihan hiljaa oltuaan mies siirsi jälleen katseensa naiseen.
"Noh, ei Hakarukaan mikään kaikista rauhallisin persoona ole, mutta kyllä se tottelee", Reetu sanoi vilkaisten valkoista hevosta, joka ei vieläkään ollut kyllästynyt toisesta hevosesta portin luona. Jos se olisi vain saanut niin se olisi varmaankin kirmaissut ihan mielellään porttien luona olevan tamman luo, mutta ei ori viitsinyt kuitenkaan suuttuttaa omaa isäntäänsä, joten pysyi ihan vain paikoillaan, kuitenkin vastahakoisen oloisena.
"Muuten, en tiedä edes teidän nimeä?" Reetu kysyi hetken päästä, kun tajusi, että ei todellakaan tiennyt naisen nimeä edes. Siinä hän vain höpötteli hevosista jollekkin tuntemattomalle.
No, Reetu oli muutenkin melko hyvällä päällä sinä päivänä ollut, ja vieläpä se ilahdutti, että nainen oli kehunut hänen Hakaruaan ja että tuolla itselläänkin oli hevonen. Kylmä olemus ja sellainen kireys silti paljastuivat helposti tuosta demonista, mutta ei tuokaan aina jaksanut olla niin jäykkä ja inhottava persoona kuten yleensä oli.

//Eipä mitään ^^ Miel on taas kauhiaa tönks, tönks tekstiä .D//

Aike saattoi huomata että mies sivusilmällä tarkasteli Quillaa. Hän yritti epätoivoisesti lähettää hevoselleen jonkinkaltaista telepaattista viestiä, että se olisi ymmärtänyt pysyä rauhallisena, mutta yhteyden otto ei tainnut onnistua. Quilla vaikutti vain entistä hermostuneemmalta. Aikesta se oli hivenen häpeällistä, hän kun ei halunnut antaa itsestään sellaista kuvaa, ettei olut hevosensa isäntä, tai no tuossa tapauksessa emäntä.

Ja sitten alkoi Quilla vieläpä potkia porttia, niin että kauaksi kuului. Aike ei pystynyt muuta kuin toteamaan, että hevonen oli luonteeltaan kymmentä nuorta oria pahempi, niin taisi asia tosiaan olla. "Niinhän ne välillä saattavat olla" Mies totesi hymynkare kasvoillaan. Aike naurahti, oli helpottavaa saada uskoa että toinen ymmärsi huomionherättämisen olevan vain nuoren hevosen oikkuja. Lisäsipä hän vielä että Quillaa sai myös hermostuneeksi kutsua, johon mies naurahti hyväksyvästi. Se olikin jo nimittäin huomattu.

Hetken oli mies hiljaa, mutta totesi sitten: "Noh, ei Hakarukaan mikään kaikista rauhallisin persoona ole, mutta kyllä se tottelee" Herra vilkaisi hevostaan, joka taas edelleen vaikutti kiinnostuneelta lajitoveristaan.
Aike tutkaili pari valjakkoa kunnioittavasti, siirtäen katsettaan miehestä hevoseen, hevosesta mieheen. " Sen näkee." Hän naurahti. " Niin on Quillankin kohdalla. Tosin silloin tällöin sattuu päiviä, jolloin hevonen noudattaa vain omaa tahtoaan ja tekee kaikkensa, jotta minä menettäisin malttini.." Hän totesi päätään pyöritellen. "..Ja niin minä menetänkin." Hän lisäsi vielä naurahtaen ja näytti voimattomalta. Pikaisesti hän kuitenkin korjasi kasvoilleen hymyn ja väläytti sen portilla odottavalle hevoselleen.

"Muuten, en tiedä edes teidän nimeä?" Mies kysäisi, kuin olisi tajunnut jonkun puuttuvan. Aike naurahti pienesti, tosiaan ei hänkään tiennyt mikä tuon herran nimi oli. "Kutsu vain Aikeksi." Hän tokaisi ja ymmärsi sitten kysäistä herran nimeä.

Portin kolina oli muuttunut rytmikkääksi taustahälyksi Aiken korvissa, mutta hän kyllä ymmärsi että se herättäisi koko lähitienoon väen.
"Sietääkö hevosesi toista hevosta lähellä?" Hän kysäsi varovaisesti ja nyökkäsi Quillaan päin uskoen että herra ymmärsi mitä hän tarkoitti.
Jos Aike ei hakenut Quillaa, se muuttui vain hermostuneemmaksi ja hermostuneemmaksi.

Reetu nyökkäili tosiaan neidon sanoille, ja hymyilikin jonkin verran. Hän katseli myös hevosta portilla, taisi olla nuori yksilö, mutta silti hyvin voimakastahtoinen. Kun hän taas vilkaisi omaa oriaan, niin se vain seisoi rauhattaman oloisena paikoillaan. Reetu huokaisi hiljaa, no Hakaru oli sekin hieman villi, mutta silti valkea ori pysyi paikallaan. Kyllähän herra tiesi, että mielellään se olisi kirmannut toisen lajitoverin luokse ja tehnyt tuttavuutta.

Kun tuo oli sittemmin sanonut, ettei Hakarukaan mikään rauhallisin persoona ollut, niin hän kyllä huomasi neidon tarkkailevan katseen siirtyvän häneen ja sitten taas oriin ja sitten taas häneen.
Sitten neito jo sanoikin.
"Sen näkee."
Mies nyökkäsi jälleen hymyillen ja katsahti neitoa jäänsinisellä silmällään. Siirtäen sitten jälleen katseensa kauempana remuavaan Quillaan. Hevosen olemus ja omapäinen luonne, jokseenkin se kiehtoi häntä. Tammaksi erikoinen. Reetu nyt rakasti kaikkia hevosia, olivatpa ne millaisia tahansa

Herran katse siirtyi jälleen neitoon, kun tuo kuuli naisen äänen.
" Niin on Quillankin kohdalla. Tosin silloin tällöin sattuu päiviä, jolloin hevonen noudattaa vain omaa tahtoaan ja tekee kaikkensa, jotta minä menettäisin malttini.." Hän totesi päätään pyöritellen. "..Ja niin minä menetänkin."
Siihenkin Reetu vain naurahti hyväksyvästi, koska itsekin välillä menetti hermonsa Hakarun kanssa.
"Hevonen osaa olla todella jääräpää, kun se sille päälle sattuu. Valehtelisin, jos sanoisin, etten koskaan menetä hermojani tämän oriin kanssa, sillä niitä päiviä kyllä on" mies sanoi hymyillen pienesti ja lkatsoi sivusilmällä aina välillä hevosta vieressään. Nytkin se vain tassutteli edestakaisin ja hirnahteli, huomattavan kovaa.

Hetken päästä, kun Reetu oli kysynytnaisen nimeä, niin tuo esittäytyikin Aikeksi. Mies nyökähti ja kuunteli sitten, kun neito vastaavasti kysyi hänen nimeään.
"Sano vain Reetuksi", mies naurahti. Jokseenkin hän tosiaan oli tänään hyvällä tuulella, mitä itsekin ihmetteli. Siinä hän vain rupatteli hevosista puoli tuntemattoman Aiken kanssa, josta tiesi oikeastaan vain nimen.

Kun Aike sitten kysyi, että sietikö Hakaru toista hevosta lähellään, niin Reetu katsahti nopeasti hymyillen oriaan, ja käänsi sitten jälleen katseensa Aikeen.
"Luulen niin, varsinkin jos se kerran on tamma", Reetu totesi hymyillen, ja nyökkäsi kerran. Saisipahan ainakin Hakarukin jotain muuta ajateltavaa.

Mies nyökytteli hänen sanoilleen ja yltyi taas jopa hymyilemäänkin. Jotenkin tuon ystävällisen käytöksenkin takaa saattoi erottaa sen ettei se ollut miehelle kovin ominaista. Aike taas, no Aike nyt oli mikä oli. hymyili milloin sattui ja sitten taas ei. Hän tuhahti yritettyään hakea itselleen edes jonkinkaltaista luonnemääritelmää. Mutta tuolla hetkellä noiden hymyjen ansiosta oli neito saannut sellaisen kuvan, ettei herran mielestä kuitenkaan aivan luotaan työntävä ollut, se oli hyvä se.

Herra taas vilkuili omaa oriaan. Vaikka tuo hevonen varmasti olisi mielellään mennyt tutustumaan lajitoveriin, niin osasi se sentään pysyä aloillaan. Hymyä joka Aiken huulille levisi sai kutsua ihastuneeksi, tai ihan miksi vain, mutta sen ainakin näki että hän piti tuosta hevosesta. Oli jo lähellä leperrelläkkin sille, mutta ymmärsi kuitenkin estää mielitekonsa. Quillaan hän aina hyvän, -tai huonon mielensä purki, milloin haukkumalla milloin kehumalla, mutta että nyt toisten hevosiin tehdä samaa !

Herra seurasi Aiken katsetta, joka vaihteli kohdettaan hänestä Hakaruun kunnioitavana, sekä ihaillen. "Sen näkee." Aike naurahti. pikaisesti hänen mielessään käväisi ajatus, että hänen kommenttinsa saattoi ymmärtää kahdella tavalla, joko niin, että Hakaru ei ollut rauhallinen persoona, tai sitten niin, että se totteli. Aike ei kuitenkaan alkanut korjailmeaan virhettään, kun huomasi miehen jälleen nyökkäävän hymyillen ja siirtävän taas katseensa Quillaan. Ei herra ainakaan tainnut mieltään pahoittaa hevosensa puolesta, Quillassa nimittäin rauhallisuutta ei sitten löytynyt tipan tippaa.

" Niin on Quillankin kohdalla. Tosin silloin tällöin sattuu päiviä, jolloin hevonen noudattaa vain omaa tahtoaan ja tekee kaikkensa, jotta minä menettäisin malttini.." Aike totesi päätään pyöritellen. "..Ja niin minä menetänkin." Siihenkin mies naurahti hyväksyvästi.
oli hevosten käytös varmaan tullut tutuksi hänellekkin Hakarun kanssa. "Hevonen osaa olla todella jääräpää, kun se sille päälle sattuu. Valehtelisin, jos sanoisin, etten koskaan menetä hermojani tämän oriin kanssa, sillä niitä päiviä kyllä on" Mies totesi hymyillen pienesti ja vilkuili sivusilmällä vieressään edestakaisin astelevaa hevosta, joka hirnahteli.
Nytkin oli vain ajan kysymys milloin Quilla pääsisi ääneen, yllättävän hiljaa se nimittäin oli ollut. Lukuun ottamatta portin potkimista..

Mies nyökäytti päätään Aiken sanoille ja esittäytyi sitten itse Reetuksi. Aike pohti hetken mitä siihen vastata. Kehua nimeä ? Ei se oikein käynnyt päinsä. Niimpä hän sitten yltyi säveltelemään omiaan. "Tunsin kerran yhden Reetun, hän oli mukava mies.." Aike aloitti.
kovasti hän joutuikin pohtimaan millä jatkaa. "Mutta sitten hänet vangittiin." Hän laski katseensa teatraalisesti, kuin olisi tuottanut vaikeuksia puhua tuosta miehestä. "Sen jälkeen ei hänestä ole mitään kuulunut, varmaan hän vieläkin jossain loukossa Suurilla Vankityrmillä.." Nainen pyöritteli päätään ja pyyhki kämenselällä silmänurkkiaan. Hän oli joutunut tunnekuohun valtaan tuon esityksensä aikana. osin hänen puhumansa oli totta, moniakin miehiä hän oli tuntenut, jotka olivat päätyneet suurille vankityrmille, mutta yksikään heistä ei ollut nimeltään Reetu. Jossain määrin hänen oli kuitenkin sääli niitä unohduksiin jäänneitä vankeja muurin juurella. Sinne loukkoon kun oli joutunut, niin sieltä ei helposti päässyt. Näillä sanoilla oli Aiken alunperin vain ollut tarkotus vihjailla yhteyksiään rikolliseen maailmaan ja katsoa miten mies siihen reagoi.

Aiken kysymyksen seurauksena mies vilkaisi nopeasti hymyillen valkoista oriaan. "Luulen niin, varsinkin jos se kerran on tamma"

Aike nousi kiveltä ja meni puoli juoksua hevosensa luo. Quilla silmin nähden rauhottui, kun sai hänet lähelleen ja lopetti riehumisen. Aike avasi porttiin solmitun solmun ja lähti juoksuttamaan Quillaa uusien tuttavuuksiensa luo. Lähelle saavuttuaan hän hiljensi vauhtia ja rauhoitteli hevostaan, ettei se innoissaan olisi heti toisen hevosen kimppuun käynnyt. Vaikka tuntuikin hivenen kliseiseltä, lempeiden sanojen kuiskailu sen alati valppaisiin korviin auttoi. Quillan olemus kävi näkyvästi rauhallisemmaksi. Aike vannotti sitä vielä pitämäänkin rauhallisuutensa ja talutti lauhkean hevosensa noiden kumppanuksien luo, jotka seisoivat tuon erän hautakiven luona.

Hakaru jälleen jatkoi tepasteluaan ja pää korkealla, ylvään oloisena, se katseli portille päin ja haisteli ilmaa, välillä maata etujalallaan kuopien.
Reetu huokaisi hiljaa ja pyöritteli päätään, että hevonen osasi olla jälleen levoton ja rauhaton, kun vielä hetki sitten se oli ollut ihan toisenlainen.
Siinä näki, miten se reagoi, kun joku toinen hevonen oli lähistöllä.

Kun Reetu oli esittäytynyt, niin nainen oli hetken aikaa hiljaa, mutta sanoi sitten, että oli kerran tuntenut erään Reetun, joka oli ollut mukava mies.
Miehen kasvoille nousi huvittunut hymy [ei ole tavanomaista herralle : DD], ihan jo neidon sanoistakin.
Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, nyökkäili vain ja hymyili hienoisesti, Aiken jatkaessa tarinaansa.
Neidon kertoessa, että hänet vangittiin, Reetu laski katseensa hetkeksi maahan, kuitenkin vilkuillen aina välistä neitoa, kunnes jälleen nosti katseensa kokonaan, kun tuo sanoi viimeisen lauseensa.
"Sen jälkeen ei hänestä ole mitään kuulunut, varmaan hän vieläkin jossain loukossa Suurilla Vankityrmillä.."
Aike pyyhki kämmenselällään silmäkulmiaan ja Reetu yritti arvioida, oliko kaikki tuo tosiaan totta vai, ei. Mutta mies ei kuitenkaan snaonut hetkeen mitään, seurasi vain katseellaan neitoa.
Hän nyt oli muutenkin niin tunteeton, ettei pahemmin osannut lohduttaakaan millään lailla, mutta hetken päästä tuo sanoi hiljaa:
"...Olen pahoillani"
Muuta ei mies osannut sanoa siihen tilanteeseen, mutta toivoi kuitenkin, että se hieman lohduttaisi Aikea.

Hän ei oikeastaan osannut sillä hetkellä arvioida neitoa mitenkään, jotenka ei tiennyt mitkä asioista todellakin olivat totta ja mitkä eivät, mutta samapa se oikeastaan oli. Ja kyllä tuo, ainakin osaksi tajusi Aiken viittailut, rikolliseen maailmaan. Se nyt ei kuitenkaan miestä pahemmin hätkähdyttänyt, itsehän hän oli palkkamurhaaja, ei taatusti mikään pyhimys oikeastaan kenenkään mielestä. Mies liikkui itskein hämärillä kujilla, tappoi ihmisiä, oli siinä samaisessa rikkollismaailmassa.

Kun Aike sitten hetken päästä ponkaisikin ylös hautakiveltä hakemaan Quillaa, niin Reetu vain naurahti ja taputti sitten vierellään olevaa hevosta, joka tärisi jo innostuksesta.
"Kyllä sinä kohta hänet näet" Reetu tokaisi hymyillen oriilleen ja katsahti sitten portin luo, missä Aike jo pian olikin Quillansa luona.
"Muistakin olla kunnolla", mies sanoi sitten hevoselleen tiukkana. Hakaru näytti kyllä kuuntelevan herraa, ja lopetti nyt tepastelunsa ja jäi ihan paikoilleen --kuin patsas.

Jäänsinisen silmän katse hahmotti nyt kunnolla tamman ja mies hymyili jälleen.
"Kaunis tamma, todellakin", Reetu sanoi, hienoinen ihailu äänessään.

Hakaru tepasteli edelleen paikoillaan, pää korkealla ja ylväänä. Se kateli portille päin ja kuopaisi välillä maata etujaloillaan hermostuneena. Aike hymyili seuratessaan hevosen puuhia ja pudisteli viittaansa. Hevosen omistaja taas ei tosin tainnut olla hyvillään tämän käytöksestä. Reetu huokaisi hiljaisesti ja pudisti päätään. Aike käänsi hymyillen katseensa toisaalle, Quillaan joka oli portilla. Pian hän hevosen ojoutui varmaankin hakeman, niin levottomalta se näytti.

Herran kasvoille nousi hivenen huvittunut hymy, johon oli sekoittunut ehkä epäuskoakin, kun Aike aloitti tarinointinsa Reetusta. Mitään ei mies kuitenkaan todennut, vaan osoitti olevansa kuulolla pienillä nyökkäyksillä ja hiuksen hienoilla hymyillä. Aike jatkoi tarinaansa siihen asti että herra vangittiin, silloin Reetu laski päänsä, kuin myötätunnosta. Neito joka huomasi eleen, ei voinnut olla hymyilemättä lämpimästi. Mielessään hän kiitti tuota miestä, vaikkei ketään Reetua ollutkaan, hän oli tuntenut olonsa masentuneeksi, mutta tuo välittävä ele sai hänet hivenen reippaamman oloiseksi.
"Sen jälkeen ei hänestä ole mitään kuulunut, varmaan hän vieläkin jossain loukossa Suurilla Vankityrmillä.."
Neito pyyhkäisi kämmen selällään silmäkulmia ja vilkuili miestä vain todetakseen että tämä näytti pohtivan jotain.
"...Olen pahoillani" Mikään muu ei voinnut auttaa teeskenneltyyn suruun paremmin kui nuo sanat. Aike nostatti päätään ja samoin suupieliään. "Kiitos." Hän kuiskasi hennommin, kuin hänelle oli ominaista.

Jotenkin eksyi Aike sitä miettimään mitä mies itse puuhaili. Neidon päivän valolta piilossa olevat asiat tulivat jo selville, mutta Reetu ei kuitenkaan omista tekemisistään virkkonut mitään. Se Aikea hivenen kummeksutti ja hän eksyi jopa epäilemään että miehen täytyi tehdä jotain todella lain vastaista. Ajatus katosi kuitenkin pian, eihän ollut pahempaa asiaa kuin murha ja sen neito itse oli jo tehnyt. riistänyt toiselta elämän sen tähden, että sai siitä palkkiota.

Aiken saapuessa Quillan kanssa takaisin hautakivelle hän kuuli miehen käskevän hevostaan tiukkaan sävyyn, Hakaru näytti tottelevan ja jäi kuin jäikin paikoilleen patsasmaisen liikkumattomaksi. Nainen naurahti heleästi, turhankin heleästi tuohon maisemaan nähden ja asteli Quillan kanssa lähemmäksi. Hän kuiskutteli vielä Quillan korvaan rauhoittavia sanoja ja talutti sitten hevosensa parivaljakon ohi. Quilla yritti hamuta huulillaan Hakarun suuntaan mutta Aike nykäisi tiukasti ohjaksista, kyllä hän hevosen aikoi pitää ruodussa. oli jo turhan iso myönnytyas, että hän oli luovuttanut sille riehumislle.

Reetu tarkkaili Quillaa nyt kai ensimmäisen kerran kunnolla ja kohotti hymyn huulilleen.
"Kaunis tamma, todellakin" herra sanoi hienoisesti ihaillen.
Aike väläytti leveän hymyn ja nyökkäsi. eihän Quillan ulkonäössä tosiaan tainnut mitään vikaa olla, hevonen oli sopusuhtainen ja kaunispiirteinen. Kyllä sen kanssa kehtasi kulkea, kunhan se vaan totteli.

Reetu vain katseli naista, joka meni hakemaan hevostaan ja siinä samalla mies itse käski hevostaan pysymään paikoillaan, jolloin se jäikin paikoilleen, kuin patsas. Hän oli hieman hyvillään, kun ori totteli niinkin hyvin, vaikka koko ajan heitä lähestyi toinen hevonen.

Kun Reetu oli sanonut omat sanansa Aiken hevosesta niin hän näki leveän hymyn neidon kasvoilla.
Hakaru taasen olisi mielellään tehnyt tuttavuutta tuon tamman kanssa. Se tepasteli taas paikoillaan ja hörähteli tamman perään. Pian valkea hevonen käännähtikin ja Reetu nappasi nopeasti ohjakset käsiinsä, toruen hevostaan.
"Et sinä nyt lähde minnekkään"; mies sanoi hiljaa orille, joka ei näyttänyt sillä hetkellä kuulevan yhtään mitään.

Mustavalkoiset hiukset leijuivat hienoisessa tuulessa ja jäänsinisen silmän katse tavoitti taas Aiken ja tuon tamman. Hänen tosiaan täytyi myöntää, että tamma oli näyttävä näky, joskin olihan Hakarukin, kun se vaan taas lopettaisi tuon tepastelun ja hirnumisen, mitä ori nyt parhaillaan tekikin.
"Tämä taitaakin olla oriin huonoin puoli"; mies sanoi hienoisesti naurahtaen ja käveli hevosen kanssa Aiken perään.

Hakaru asteli häntä korkealla ja ylväästi isäntänsä vieressä, kuin yrittäen tehdä vaikutusta tuohon edellä menevään tammaan.
Reetu huokaisi jälleen hiljaa ja pyöräytti päätään. Orit ovat aina oreja, ei sille kai mitään mahtanut.
"Onko Quilla ollut sinulla kauankin?" mies kysyi hetken päästä ja sipaisi muutaman valkoisen hiussuortuvan pois kasvojensa edestä. Mies inhosi tuulta sen takia, että se aina tuntui sotkevan hänen hiuksensa.

Muuten hautuumaalla, oli kovin hiljaista, lukuunottamatta hevosen hirnuntaa, jonka aiheutti, kuin aiheuttikin Hakaru. Reetu näpäytti sitä kerran ja nykäisi ohjaksista, ja hetken aikaa ori pysyikin hiljaa, kunnes sitten aloitti muutaman kerran uudestaan. Lopulta se kuitenkin hirnuntansa lopetti ja tyytyi siihen, että yritti näykkiä Reetua.
"Hakaru nyt on hieman levoton sielu, tänään", mies tokaisi jälleen hiljaa huokaisten ja naurahtaen hevosensa touhuille.

Lempeä tuuli liikutteli herran mustavalkoisia hiuksia, tämän tavoittaessa jäänsinisellä katseellaan Aikea ja tämän tammaa. Neito huomasi katsekontaktin hankkimisyrityksen ja vastasi katseeseen omallaan. Lemmikin sinisten silmien olisi luullut olevan lempeät, mutta Aiken silmät eivät olleet. Ei vaikka hän välillä niin toivoikin. Ne vain kuvastivat Aiken luonnetta, sen vaihtelevuutta. Hän talutti hevosensa ylväänä herran ohi ja istuutui hautakivella. Otettaan hän hevosen suitsista löysäsi, niin että Quilla pystyi hamuamaan heinää haudalta. Kuolleiden häväistystä se oli, mutta minkä sille mahtoi kun ei osannut kunnioittaa ketään?

"Tämä taitaakin olla oriin huonoin puoli" Reetu naurahti pienoisesti hevosensa hermostuneisuudelle ja asteli sen kanssa Aiken ja Quillan luo. Hakarun askeleet olivat ylväät, niin kuin hevonen itsekkin. Herra kuitenkin vain pudisti päätään hevosensa pullisteluille [ 8D ] ja huokaili hiljaa.

"Onko Quilla ollut sinulla kauankin?" Reetu kysäisi hetken kuluttua sipaisten samalla muutaman tuulen siirtämän suortuvan kasvoiltaan. Aike kohautti olkapäitään. Riippui siitä minkä katsoi pitkäksi ja minkä lyhyeksi ajaksi? Ei hän niinkään muistanut, kauan siitä oli kun hän oli lähtenyt Aelfheimistä. Toisaalta se tuntui olevan vuosien takaista aika, mutta taas toisaalta hän oli valmis kuvailemaan lähtöpäiväänsä, kuin se olisi ollut eilinen.
"Siitä asti, kun lähdin Aelfheimistä. En edes muista kauan siitä on kulunut, mutta hyvin on hevoseni minua palvellut." Hän tokaisi ja osoittaen lämpimän hymyn hevoselleen.
Aelfheim sanan kohdalla hän vaistomaisesti nosti toisen kätensä oikealla korvalle ja siveli sen kärkeä joka oli pitkä, turhan pitkä. Aelfheim oli mennyttä aikaa.

Hautausmaalla olisi ollut painostavan hiljaista ilman hakarun hirnuntaa. Quilla kai kainosteli eikä liittynyt orin melun pitoon vaan hamuili edelleen heinää hautakiven juurelta. Aike naurahti hevoselleen. Kovin se oli rauhoittunut. Sitten hän siirsi katseensa yllättäen hiljenneeseen oriin. Oli hiljaisuudella syynsäkkin. Hakaru yritti kovasti näykkiä Reetua, joka näytti jo kyllästyneen hevosensa touhuihin.
"Hakaru nyt on hieman levoton sielu, tänään" Tämä tokaisi hiljaa, huokaisi jälleen jonka perään kuitenkin naurahti.

"Ori kuin ori. Quilla taas näyttää olevan yllättävän kainolla tuulella." Aike hymähti ja sipaisi kämmenselällään, samalla johon oli äsken kyyneleitä pyyhkinyt, Quillan samettisen karvan peittämää kaulaa.

Hakaru oli todellakin nyt aikonut näyttää kaikki puolensa. Tamman seurassa katsos kun nyt sattui olemaan, niin pitihän sitä miehen pullistella (( xD)). Reetu koitti nyt kuitenkin hillitä tuota valkeaa oriaan, joka sitten alkoikin näykkiä, tai ainakin yritys oli hyvä, niin Reetua.
"Hakaru", mies huokaisi jälleen hiljaa ja katsahti hymähtäen Aikeen. Mitähän tuokin nyt mahtoi ajatella?
Kuitenkin neidon kertomus siitä, kuinka kauan oli omistanut Quillan.
Mies nyökkäsi Aikelle ja siirsi sitten katseensa taas häntä näykkivään valkeaan oriin.

"Ori kuin ori. Quilla taas näyttää olevan yllättävän kainolla tuulella."
Reetu nyökkäsi ja hymähti samalla. Tottahan se oli. Ori oli aina ori, ei sille mitään mahtanut. Ja olihan tuo valkea monta kertaa jopa lähtenyt isäntäänsä karkuun ja niitä kertoja, tuo ei edes halunnut muistaa.
"Totta. Hakaru nyt näyttää todellakin yrittää näyttää hyvältä" mies huokaisi jälleen hiljaa. Hakaru näykkäisi tuota hihasta ja saikin sitten osakseen pienen näpäytyksen, jolloin ori inahti kärsimättömästi.
"Hakaru, nyt riittää", mies murahti hevosensa korvaan ja sai hevosen ainakin hetkeksi paikoilleen ja ihan rauhalliseksi.

Ja se tuntui pysyvänkin enemmän, kuin hetken paikoillaan ja alkoi nyt nyhtää hienoista ruohoa maasta.
"Rauhoittui sentään", Reetu viimein sanoi ja naurahti. Onneksi Hakaru nyt oli päättänyt rauhoittua, eihän kukaan nyt koko aikaa jaksaisi pullistella.

"Miten satuit eksymään tänne, näin illalla?" mies sitten kysyi Aikelta kun nyt viimein sai hetken rauhaa hevoseltaan. Jäänsininen silmä, toinenkin kyllä, joka peitettynä oli, niin kääntyi katsomaan Aikea ja tietenkin Quillaa. Erittäin hieno tamma, ja sen Reetu olikin myöntänyt monen monta kertaa.
Hakaru nyt todellakin vain nyhti ruhoa ja oli kuin ketään muuta ei olisi ollut olemassakaan. Se ei kuitenkaan halunnut suututtaa Reetua, joka oli muutenkin enemmän kuin useasti suutahtanut hevoselle, juuri tuollaisen käytöksen takia.

//Voit syyttää chattia tästä kirjotuksesta, joka ei todellakaan ole mitään loistokasta xDD//

// Ei siinä mitää vikaa ollu. Hakaru on nii sulonen kun se pullistelee x) //

"Hakaru" Mies huokaisi hevoselleen ja hymähtäen suuntasi katseensa kohti Aikea.
Reetu ei ilmeisesti ollut keksinyt mitään todettavaa Aiken kertomaan, mutta osoitti neidolle kuitenkin nyökkäyksensä. Hän kyllä huomasi sen, ettei mies varmaankaan edes ollut kuunellut, niin kova oli keskittyminen Hakarun hillitsemiseen. Samoin hänelle juolahti mieleen se, miten paljon Quillasta olikaan ollut apua uusien tuttavuuksien hankkimisessa. Niin monesti oli Quillan tekemiset herättäneet sympatiaa kanssaväessä, niin monesta tuttavuudesta kuului kiitos tuolle tammalle. Tuskin hän nytkään olisi ollut tuon miehen kanssa niin nopeasti samalla aaltopituudella, elleivät he olisi puhuneet hevosista. Kiitos Quilla. Nainen lähetti pienen äänettömän kiitoshuokauksen hevoselleen.

"Ori kuin ori. Quilla taas näyttää olevan yllättävän kainolla tuulella." Reetu nyökkäsi ja hymähteli Aiken toteamukselle, mikä sai neidolla pienoisen hymyn kohoamaan suupieliin.
"Totta. Hakaru nyt näyttää todellakin yrittää näyttää hyvältä" Mies huokaisi hiljaa ja seuraili rauhallisena oriin näykkimisyrityksiä. Hakaru onnistui kuin onnistuikin saamaan kevyen otteen herran hihasta, johon mies vastasi pienellä näpäytyksellä. Hevonen inahti kärsimättömästi, johon Aike taas hymähti. Ori oli liikuttava kaikessa touhukkuudessaan.
"Hyvältä se näyttääkin, tuo pullistelu taitaa todellakin vedota Quillaan." Hän hymähti siirtäen katseensa hevoseensa, joka oli höristänyt korviaan kuullessaan nimensä mainittavan.

"Hakaru, nyt riittää" Mies murahti hevosensa korvaan, Hakaru totteli ja pysyi kuin pysyikin hetken rauhallisena. Mahtavalta se näytti, kaunisrakenteinen valkoinen hevonen, mitä muutakaan se olisi voinnut olla kuin upea? Ori pysyi edelleen paikoillaan, mitä nyt rupesi maasta nyhtämään ruohoa.
"Rauhoittui sentään" Reetu totesi naurahtaen.

Quilla oli nähnyt tilaisuutensa lähikontaktiin tulleen ja liikahteli muka tarkoituksettomasti mitättömän pieniä askeleita lähemmäksi oria, kuljettaen samalla turpansa päätä maassa, kuin vielä olisi heinää nyhtänyt. Pian ei etäisyyttä hevosten päiden välillä ollut kuin muutamia tuumia, [ Joo ja en tiedä paljon tuuma on silmäpuolisorto ] mihin ei Aike voinnut reagoida muuta kuin nykäisemällä tiukasti ohjaksista Quillaa lähemmäksi itseään.
Lempein sanoin hän nuhteli Quillaa ja pyöritteli päätään sitten Reetulle.
"Tuo nyt innostuu liikaa, pian ei niitä saada eroon millään." Hän hymähti ja kierrätti merkitsevästi katsettaan hevosesta toiseen.

"Miten satuit eksymään tänne, näin illalla?" Herra kysäisi kuin ohimennen, siirtäen jäänsiniset silmänsä Aikeen, vaiko vain silmän? Toinen oli peitetty, eikä neito siis osannut siitä sanoa mitään. Kysymys sai naisen vetäytymään kuoreensa, kuin ravun. [ Hähä ]
"Yksi lähipiiristäni juuri haudattiin, päivisin on väkeä aina niin paljon, ettei täällä viitsi naamaansa näyttää. Haluan surra vainajaa yksin." Hän lausahti kylmähkösti, äänensävy oli reilusti pakkasen puolella, mikä ei yllättänyt. Tuntemattomille hän ei todellakaan tahtonut kertoa tekemisiiän. Miten arveluttavalta hän kuullostikaan, mutta parempaa ei siinä hädässä nainen keksinyt.

"Saisinko kysäistä mitä itse teet, näin yöllisellä hautausmaalla?"

// Hei jes, kerranki oon melkein tyytyväinen tekstiini : D //

Reetu antoi katseensa kääntyä jälleen Hakaruun. Että hevonen osasikin olla niin pirteä, ja pullisteleva juuri siinä, nyt. Mies olisi voinut jossakin sisimmässään vajota maanrakoon, hevosensa vuoksi, mutta ei näyttänyt sitä kuitenkaan päällepäin.
"Hyvältä se näyttääkin, tuo pullistelu taitaa todellakin vedota Quillaan."
Tuohon jäänsinisilmäinen naurahti ja taputti hevostaan.
"Noh, hyvä että tekee johonkuhun vaikutuksen", mies totesi rauhallisesti ja matalalla äänellään.

Sitten tuo katsahti taakseen, horisonttiin. Pitäisi tuon varmaan kohta lähteä, jotta voisi mennä tarkistamaan, oliko tullut uusia palkkauksia murhata joku, tai jotain muuta tehtävää. Ei sitä koskaan tiennyt, mutta Reetu nyt oli kaivannut hieman omaakin rauhaa, kaikilta noilta palkkaajilta. Tuntui, kuin ihmiset haluaisivat tapattaa hirveästi ihmisiä.
Noh, Reetukin teki sitä vain työkseen. Hälle ei kuulunut, kuka oli kohde ja mikä oli palkkaajan ja kohteen suhde toisiinsa --miekka muutaman kerran viuhahtaisi ilmassa, ja siitä sitten saisi rahaa.

Hakarun rauhoituttua Quilla olikin päättänyt hieman tutustua tuohon lajitoveriin. Hakarukin höristi hieman kroviaan ja käänsi päänsä toista kohti, nuuhkien ilmaa. Korvat kääntyilivät innostuneena ja hienoisesti ori hörähti tammalle.
Nehän olivatkin vain tuumien päässä toisistaan, kun Aike sitten vetäisi tamman ohjaksista ja tamma siirtyi syrjemmälle Hakarusta, mikä näytti jokseenkin harmittavan valkoista oria.
"Tuo nyt innostuu liikaa, pian ei niitä saada eroon millään."
Reetu hymähti neidon sanoille ja nyökkäsi, sanomatta kuitenkaan mitään.

Kun Reetu sitten kysyi, että miksi neito oli siellä hautuumaalla niin myöhään, niin tuo sai vastaukseksi, että Aike halusi surra vainajaa. Tarkkaavainen kuulo kyllä huomasi kylmyyden neidon äänessä ja jäänsininen silmä tarkkaili neitoa. Mies ei sanonut mitään hetkeen, mutta sanoi sitten taas matalalla äänellään hänkin.
"Olen pahoillani."
Eipä tuo oikeastaan tiennyt oliko tuo oikeastaan se oikea syy, miksi neito oli siellä hautausmaalla, mutta ei Reetu nyt viitsinyt alkaa kyselemäänkään.

Vasta sitten, kun mieheltä kysyttiin samaa asiaa, niin hienoinen virne palasi miehen kasvoille.
"Halusinpa hieman omaa rauhaa töiltäni."
Noin mies tyytyi sanomaan, mitä turhia sitä enempää selittelemään.

//Jokerii<3 Ihanaa tekstiä, niinkuin aina<3<3 Meikällä jottain ihan kökköä -.-//

Aike mainitsi siitä miten taisi oriin pullistelu vedota, kuin vedotakkin Quillaan, siihen mies naurahti ja taputti hevostaan.
"Noh, hyvä että tekee johonkuhun vaikutuksen" Hän totesi matalasti, rauhallisena.
"Vaikea on minun kuvitella ketään, jota tuo hevonen ei vaikuttaisi." Nainen hymähti ja uskaltautui itsekkin hipaisemaan Hakarun kaulaa pehmeästi.

Reetu katsahti taakseen avautumaa maisemaa tai ainakin näytti siltä, loputtomia hautakiviä, loputtomia kuolemia. Enkelten Nousuun oli haudattu sekin, kenet Aike oli maksusta suostunut murhaamaan. Perheellinen arvostettu Aasamies, ylipäätänsä oli ihme miten nainen oli edes saannut hetken hänen kanssaan kahden, osin oli avittanut pitkälliset suunnitelmat, osin sattuma. Aike häpesi, häpesi syvästi. Ikinä hän ei aikonut enää ryhtyä siihen minkä oli jo tehnyt, ikinä ei hän aikonut enää. Ei vaikka olisi palkka ollut minkälainen.
Hän oli joskus käynnyt katsomassa miehen haudalla, hän oli valmis vannomaan että siellä tuntui kaipaus. Kukkia, kuihtuneita ja kukoistavia oli vieri vieressä, hautakivessä oli siirappisia muistokirjoituksia, mutta eniten sattui se pieni runonpätkä, mikä oli miehen pojalta.

Isä meni kauas pois.
Toivon, että hä'llä suru ois
Se suru mikä meillä on,
suru loputon.

Kankeaa, haparoivaa nuoren pojan runoa ei tosiaan ollut helppo lukea. Jopa muutama kyynelkin oli silloin vierähtänyt Aiken sinisistä silmistä, niistä samoista silmistä joilla hän vielä oli katsonut kylmästi hetki ennen murhaa sitä miestä. Mies oli tosiaan ansainnut sen, mutta hänen läheisensä eivät. Aikella oli suru, suru mitä runossa pyydettiin. Hä'llä tosiaan viitattiin häneen, Aikeen. Nainen pudisti päätään ja käänsi katseensa pois sieltä minne mies katsoi.

Quillan lähenneltyä oria liikaa, oli Aiken pakko unohtaa muistelu, kun hän joutui hillitsemään hevostaan. Tiukka nykäisi ohjaksista, niin Quilla oli taas lähempänä häntä. Hakaru, valkoinen ori näytti hivenen harmistuneelta siitä, mutta Aike vain hymyili sille leveästi, samoin kuin omalle hevoselleen, joka näytti olevan valmiina hirmutekoihin, katsoessaan häntä niin pahasti.
"Tuo nyt innostuu liikaa, pian ei niitä saada eroon millään."
Mies hymähti ja nyökkäsi, mutta ei taaskaan sanonut mitään.

Sitten Reetu kuitenkin kysyi, mikä veti Aiken tuolle yölliselle hautausmaalle. Ehkä sittenkin olisi ollut parempi, jos mies vain olisi ollut hiljaa. Aike ajatteli ärtyneenä ja kurtisti kulmiaan. Nopeasti oli keksittävä jotain, jotain mikä kuullosti uskottavalta.
"Yksi lähipiiristäni juuri haudattiin, päivisin on väkeä aina niin paljon, ettei täällä viitsi naamaansa näyttää. Haluan surra vainajaa yksin." Hän lausahti kylmähkösti, uskottavuudesta ei tainnut olla tietoakaan. Tähän kohtaan kyynelehtiminen olisi sopinut paremmin, kuin Reetu tarinaan. Yllättävää oli kuitenkin, miten helposti valheet hänen suustaan yhä luikahtivat. Mies ei sanonut mitään hetkeen, tarkasteli vain jäänsinisellä silmällään neitoa, ehkä hivenen epäillen.
"Olen pahoillani." Hän totesi matalasti, kuullostamatta kuitenkaan siltä, että sanojaan olisi tarkoittanut. Aike ei voinnut muuta, kuin vetää suunsa leveään virneeseen.
"Taisi valheeni jo näkyä lä.." Hän aloitti, voimatta estää itseään, mutta löi sitten kämmenen suunsa eteen. "No nyt se ainakin selvisi, että valehtelin." Hän hyähti ja pudisti päätään.

Aike kysäisi itse vuorostaan mieheltä saman kysymyksen, jolloin miehen kasvoille levisi pienen pieni virne.
"Halusinpa hieman omaa rauhaa töiltäni."
Aike tirskahti ja pyöritti päätään.
"Varsin mukava paikka viettää vapaa-aikaa, täällä sielu ainakin lepää." Hän tuijotti miestä hivenen huvittuneena, kulmat kohollaan.

// Niin ja mitä itse teit : D <33 Sä kirjotatki aina hyvi, kököst ei oo jälkiäkää. //

Reetu seisoi vain siinä hevosensa, tuon valkean oriin vierellä ja katseli jäänsinisellä silmällään Aikea ja Quillaa aina välillä. Hienoinen hymy koristi miehen muuten teräviä kasvoja, ja hymy antoi ihan mukavan säväyksen muuten niin yleensä vakaville ja jäätäville kasvoille. Miehen käärmemäinen olemus oli melko selvä, mutta minkäs käärmedemoni sille mahtoi.

Hakaru taas tosiaan näytti harmittelevan sitä, että Quilla oli vetäisty pois luotaan, mutta sitten se katsahti ruskeilla silmillään Aikea, ja hirnahti jälleen kimakasti, kuitenkin jääden sitten paikoilleen nyhtämään maasta ruohotuppoja. Reetu ei edes välittänyt siitä, että hevonen taisi seistä erään haudan päällä, mutta ei mies muutenkaan uskonut mihinkään henkilöpinöihin, joten hälle se oli aivan se ja sama. Niin se näytti olevan myös Aikelle, joka myös istuskeli erään hautakiven päällä.

Kuitenkin, olihan Reetu jo oikeastaan alusta alkaen epäillyt naisen puheita, ja nyt Aike näyttikin paljastavan itse itsensä. Reetun kasvoille nousi hivenen ihmettelevä ilme ja tämä katseli hienoinen hymy kasvoillaan yhä Aikea, joka sitten läimäytti kätensä suulleen.
"No, eipä tuo mitään", mies sanoi huvittuneesti, mikäpä tuo oli saarnaamaan valehtelusta, kun itsekin oli mennyt hieman sen puolelle, kun mies oli tokaissut haluavansa rauhaa omilta töiltään. Oikeastaan hänellä vain ei ollut töitä sinä yönä, joten mies oli päättnyt poiketa hautuumaalla, mutta pianpa tuonkin ehkä pitäisi lähteä tarkastamaan oliko palkkauksia tullut.

"Varsin mukava paikka viettää vapaa-aikaa, täällä sielu ainakin lepää."
Aiken ilme oli sanoinkuvaamaton, jotenkin huvittunut, ja Reetukin naurahti.
"No, mitä? Ja toki täällä sielut lepäävät" mies totesi naurahtaen uudestaan ja sitten pyöräytti päätään. Hän antoi yhden silmänsä katseen kiertää hautuumaalla, kuitenkin hieman huvittunut oli tuon ilme, joka kasvoilla sillä hetkellä loisti.
"Et tainnut uskoa? No, oikeastaan minulla ei ole töitä, siksi tänne tulin", mies sanoi sitten loppuen lopuksi. Ei tuo nyt ihan vielä viitsinyt kertoa, että oli ihan palkkamurhaaja, tiedä sitten, vaikka Aike ilmiantaisi hänet ja lähtisi sitä ennen kirkuean juoksemaan Quillan kanssa pois [xD]. No, oikeastaan mies ei uskonut tuohon viimeiseen ollenkaan. Aike ei ollut todellakaan sen tyylinen, ei todellakaan. Reetu uskoi jotenkin, ettei se pahemmin Aikea hämmästyttäisi, vaikka hän sanoisikin ammattinsa, mutta piti kaiken varalta suunsa kiinni.

"Uskoitko nyt?"

//Jokerii, kiitoksia<3 Piristit meikän päivää ja siun tekstejäsi on aina mahtava lukea <33//

Reetu seisoi hevosensa Hakarun, valkean orin vierellä ja tarkkaili jäänsinisella silmällään, sillä jota ei oltu peitetty, Aikea sekä tämän ratsua, Quilla nimistä tammaa. Hienoinen hymy väreili miehen muuten terävillä kasvoilla, mikä oikeastaan asettuikin niille oikein mukavasti. Tosin miehen olemuksessa saattoi havaita jotain käärmemäistä, Aike ei tiennyt mistä se oli kotoisin, mutta ei hän kuitenkaan tuntenut olevansa pelokas.

Hakaru katsoi sitä hivenen pahalla silmällä, että Quilla oli viety hänen luotaan pois, mutta hirnahti sitten kimakasti ja jäi paikoilleen nyhtämään ruohotuppoja. Tarkemmin kuin katsoi ,saattoi havaita hevosen seisovan haudanpäällä, sellaisen joka oli lähes maantasalla. Reetukin tuntui tajuavan sen, muttei välittänyt siitä hönkäsenpöläystä. Aikelle se ei merkinnyt myöskään sen kummempia. Itsekkin hän oli asettunut istumaan hautakiven päälle, joten hänellä ei tosiaan ollut siihen sanomista.

Reetu oli näyttänyt epäilevän hänen puheitaan, johon Aike oli sitten puolihuolimattomasti tullut todenneeksi että ne osuivat oikeaan. Nopeasti hän läsäytti suunsa eteen kämmenen, mutta sanottu oli jo sanottu. Miehen kasvoille kohosi pienehkö ihmettely, mutta sen lisäksi myös hienoinen hymy.
"No, eipä tuo mitään" Herra kuitenkin lausahti jokseenkin huvittuneesti. Aike hymyili itsekkin varovaisesti, no eipähän hän ainakaan ollut tullut paljastaneeksi mikä oli perimmäisin syy.

"Varsin mukava paikka viettää vapaa-aikaa, täällä sielu ainakin lepää." Aike oli esittänyt toteamuksensa hivenen haastavasti, huvittuneena.
"No, mitä? Ja toki täällä sielut lepäävät" Mies totesi naurahtaen ja pyöräytti päätään antaen sinisen silmänsä kiertää hautausmaan pinnassa. Aike heristi sormeaan, ja oli juuri totemassa siitä että hänkin oli ollut rehellinen valheensa kanssa, mutta ei ehtinyt siihen.
"Et tainnut uskoa? No, oikeastaan minulla ei ole töitä, siksi tänne tulin" Mies ehti vielä lisäilemään. Aike tirskahti silmät sirrillään, niin hän oli miehen toimituksen jo ymmärtänyt.

"Uskoitko nyt?"

"Hmm.. Täytyypä miettiä, aikaisemmastakin kommentistasi kyllä ymmärsin että tulit viettämään vapaa-aikaa. Se ei enää niin kiinnosta, vaan ammattisi.." Nainen sanoi pohdiskelevasti pääkallellaan. Sivusilmällä hän tarkkaili miehen ilmeitä, mutta ei onnistunut niistä mitään sanomaan.

Aike nousi jaloillaan ja pudisteli viittansa etumuksesta olemattomia roskia. "Minulla olisi hivenen toimitettavaa.." Hän totesi varovaisesti pitäen katseensa tiiviisti Quillassa. Sitten aike lähti astelemaan hitaasti pois päin, sanomatta edes viimeisiä tervehdyksiä. Quillavilkuili Hakarua jaemäntäänsä, kuin olisi ollut kagden vaiheilla. Vaikeaksi kävi, mutta päätti se kuitenkin lähteä seuraamaan Aikea, jolta takuu varmasti olisi huolen pitoa seurannut tulevaisuudessakin.

// Tönkköä, mut pyydän pistä Reetu Aiken perään niin pääsevätpähän yhdessä tihutöihin Silmäpuolisorto //

Hakaru nyhti ruohotuppia maasta hienoisesti aina pärskähdellen. Sen valkea karva kiilteli kauniina ja olihan se toki komea otus. Sen ruumiinrakenne oli jokseenkin siro, mutta suurimmalti osin hyvin orimainen ja lihaksikas. Lihasta ja kuntoahan hevoselle oli matkan varrella kerääntynyt, muisti Reetu sen vielä silloin nuorempanakin, kun se oli vielä hieman huonokuntoisempi ja heikompi. Nyt sai mies vain olla ylpeä omasta oristaan, joka oli kaiken kaikkiaan hienoine hevonen jonka mies oli koskaan tuntenut ja Hakarun kanssa mies voisi mennä vaikka läpi tulen ja veden [*kröh*]

"Hmm.. Täytyypä miettiä, aikaisemmastakin kommentistasi kyllä ymmärsin että tulit viettämään vapaa-aikaa. Se ei enää niin kiinnosta, vaan ammattisi.."
Aiken kysymys tai lausahdus sai miehen palaamaan takaisin maan pinnalle ja tämä mustavalkohiuksinen katsahti neitoa, joka yhä istui hautakivellä.
Reetu säilytti kuitenkin ainaisen tyyneytensä ja omat kasvonsa. Ilme ei pahemmin muuttunut, vaikka mies hieman pöllämystynyt olikin. Ketään ei pahemmin hänen ammattiaan ollut kysellyt ja hyvä niin, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Tyynesti tuo sitten murahti:
"Olen ammatiltani palkkamurhaaja, toivottavasti neiti on nyt tyytyväinen."
Miehen kasvoille kuitenkin nousi hienoisen huvittunut ilme, eikä tuo pystynyt olemaan vakava. No olipahan ammattinsa nyt sanottu.

Hieman miehen kulma kohosi, kun neito totesi hällä olevan muuta toimitettavaa, mutta eipä tuo nyt mitään mennyt kyselemäänkään.
Hakaru katsoi surullisen oloisena Quillan perään ja pieni hörähdys kaikui toisen perään. Reetu taas tyytyi vain murahtamaan ja hyppäsi sitten hevosensa selkään, nopealla sulavalla loikalla, käärmemäisen notkealla jopa.

Silti tuon utelias puoli alkoi heräillä ja sitten mies päättikin ottaa neidon kiinni. Hakaru köpötteli ihan mielellään Quillan vierelle ja nuuhkaisi tammaa nopeasti. Reetu taas katsahti yksinäisen silmänsä kanssa Aikea ja lausahti:
"Anteeksi, olen nyt taas uteliaalla tuulella, mitäköhän toimitettavaa teillä on?"

//.D Jottain kökköä ja Jokella nyt ei ainakaan ole tönkköä ^^ Reetu nyt on utelias xD//

Aike leputti väsyneenä silmiään Hakarussa, sen kauniina kiiltelevässä karvassa. Ramaisi hieman, naisen huulilta karkasi pitkä, äänetön haukotus, joka äänien kanssa olisi todellakin ollut vaikuttava. Silmät sirrillään hän siirsi katseensa Reetuun, sitten taas takaisin Hakaruun. Ori nyhti maasta ruohotuppoja hienoisesti pärskähdellen aina tasaisin väliajoin. Aike hymähti hiljaisesti ja pudisti päätään. Hevonen oli liikuttavn näköinen keskittyessään niin syömiseen, että muu maailma unohtui sen ympäriltä. Quilla taas, se vilkuili oria myrtyneenä, huomionkipeästi. Nainen hipaisi pehmeästi hevosensa kaulaa, jolloin hevonen siirsi katseensa häneen onnessaan siitä, että edes joltain sai huomiota.

"Hmm.. Täytyypä miettiä, aikaisemmastakin kommentistasi kyllä ymmärsin että tulit viettämään vapaa-aikaa. Se ei enää niin kiinnosta, vaan ammattisi.." Aike pohdiskeli pääkallellaan, tarkkailen samalla hyvin ovelasti sivusilmällä miehen ilmeitä. Kaikesta oveluudestaan huolimatta hän joutui tyytymään siihen, ettei voinnut sanoa Reetun ilmeistä mitään, vaan joutui tyytymään hänen sanoihinsa.

"Olen ammatiltani palkkamurhaaja, toivottavasti neiti on nyt tyytyväinen."
herra murahti täysin rehellisesti tuokion kuluttua, pideltyään ensin pokerinaamaa päällä niin kauan, että sai Aiken todella kiinnostumaan.
Yllättäen miehen kasvoille sitten nousi ilme, josta voi lukea hienoista huvittuneisuutta.

Aike ei jäännyt seuraamaan miehen kulmien kohotteluja vaan lähti nopeasti jatkamaan matkaansa sanansa sanottuaan. Quilla kopsutteli perään mittailtuaan tarkkaan edut jotka naisen seuraamisesta koituivat.

Nainen pysähtyi ensimmäisen kiven luokse, josta arveli näkömatkan olevan Reetuun huono. Varovaisesti hän kumartui kiven ylle ja jäi kuljettelemaan sormeaan kiven koukeroisissa kirjoituksissa. Tehtävä tuntui mahdottomalta. Quilla tuuppi hänen kylkeä turvallaan hermostuneena, aivan kuin se ei olisi voinnut edes hetkeksi jäädä paikoilleen. Aike vuorostaan yritti saada hevosta kimpustaan, joka johti tuupintaan puolin ja toisin.

"Anteeksi, olen nyt taas uteliaalla tuulella, mitäköhän toimitettavaa teillä on?" Aike sätkähti kovasti kuullessaan miehen äänen taas. Herra oli kavunnut hakarun selkään ja ratsastanut hänen peräänsä. Kaiken arvokkuutensa keräten nousi nainen hitaasti pystyyn ja katsoi miestä, ylöspäin, herra kun oli Hakarun selässä.

"Todellakin, vaikutatte uteliaalta." Hän naurahti pienesti hamuten samalla kädellään tammansa harjaa kuin turvaa hakien.
"Mutta tekin olitte rehellinen, joten kai minunkin täytyy olla. Minulle annettiin tehtävä kostaa. Viimeinen sinetti on tuhota hautakivi, en tosin ole vielä päättänyt miten saan sen järkäleen tuhottua.." Loppua kohden hänen äänensä muuttui siihen sävyyn, kuin hän olisi puhunut itsekseen. Hän todellakin pohdiskeli, miten suorittaa koston, jos ylipäätänsä löysi haudalle.

// Nyt tuntu oikeesti tönkölle ja anteeks sinulle hirveesti ku on kestäny. Ei ollu tarkotus<33 //

Reetu oli ottanut tuon Aike-neidon kiinni Hakarullaan. Hevosen valkea karva kiilteli kauniina ja Reetu sai taas olla ylpeä orista.
Aike oli kuitenkin kumartunut erään hautapaaden ylle. Mies ei ollenkaan tiennyt, mitä toimitettavaa neidolla oikein oli, ja siksihän hän olikin ottanut tuon oudon naishenkilön tammoineen kiinni.

"Todellakin, vaikutatte uteliaalta."
Aiken sanoi, kun Reetu sanoi anteekspyytelevästi, että oli utelias persoona ja halusi tietää mitä toimitettavaa Aikella oikein mahtoi olla.
"Mutta tekin olitte rehellinen, joten kai minunkin täytyy olla. Minulle annettiin tehtävä kostaa. Viimeinen sinetti on tuhota hautakivi, en tosin ole vielä päättänyt miten saan sen järkäleen tuhottua.."
Reetu nyökkäsi hyväksyvästi. Tuttuja oli tuollaiset tehtävät hänellekkin, mutta nyt hän ei vaan ollut varma, oliko Aiken tehtävä ihan vain jokin palkkaus, vai oliko sen perällä jotain henkilökohtaistakin. Reetu ei kuitenkaan mennyt kyselemään sen enempää vaan katsoi Aikea, joskin hienoisesti katse suuntautui aina välillä Quillaan, jota Hakaru taas näköjään viihdyttää. Se tepasteli turhautuneena Reetun alla, mutta kun mies hieman paransi ohjaksiensa otetta, niin ori totteli heti. Ja onneksi tottelikin. Hän ei juuri nyt kuitenkaan jaksanut alkaa tappelemaan valkean orin kanssa, joka osasi todellakin olla melkoinen jukuripää, jos vain halusi.

"Sallinette minun auttaa?" Reetu pian totesi hiljaa. Hänellä olisi vielä aikaa kuitenki, vaikka piakkoin pitäisikin mennä katsastamaan olisiko palkkauksia tullut, mutta ne saisi hoidettua jälkeenpäinkin.
"Tai jos ette, niin sittenhän minä voin lähteä", mies totesi vielä hiljaisemmalla äänellä. Hänen mielestään Aike kuitenkin oli ihan mukavaa seuraa, ja pitkään aikaan ei ollut Reetu jutellut kenenkään kanssa, muuta kuin ehkä parilla sanalla.

Mies taputti hajamielisesti Hakarun valkeaa kaulaa ja jäi odottamaan Aiken vastausta.

//Anteheksi anteeksi, kauhian tönkkö ja lyhyt .<<<//

"Sallinette minun auttaa?" Reetu totesi hetkisen kuluttua hiljee, ilmeisesti asiaa pohtineena. Pyyntö hivenen yllätti Aiken, kenellä muka olisi ollut haluja jäädä vapaaehtoisesti tuhoamaan hautakiveä yöllä puolitutun kanssa, toisaalta, Reetu oli palkkamurhaaja..
"Tai jos ette, niin sittenhän minä voin lähteä" Hän totesi vielä hiljaisemmin ja taputti sitten pehmeästi hevosensa kaulaa jääden odottamaan vastausta.

Aike tarkasteli miestä hetken varovaisesti, oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla. Hänen kai olisi eniten pitänyt pelätä, hän oli kahden hautausmaalla palkkamurhaajan kanssa, lähimailla tuskin oli ristinsielua, ruumiita vaan.
"Ihan miten itse tahdotte." Hän aloitti hivenen epävarmasti. Niin, toisaalta hän ei kuitenkaan pelännyt tuota miestä.
"Parempi kai toimia kaksi päätä yhdessä, kuin yksi pää yksin. Niin ja sinulla saattaa vaikkapa olla kokemuksia tälläisestä?" Hän hymyili leikillisesti sanoessaan viimeiset sanansa, oikeastaan ei hänellä ollut loppujen lopuksi mitään sitä vastaan että mies jäisi hänen seuraansa.

Lempeästi hän tarttui Quillaa ohjaksista ja astui muutaman askeleen eteen päin hiekkatietä pitkin. Samalla hän vilkuili olkansa yli Reetua joka seisoi orinsa luona.
"Asiassa on yksi mutta.. En tiedä missä hautakivi on, en edes missä päin tätä hautausmaata." Tätä-sanan kohdalla hän levitti käsiään korostaakseen mitä tarkoitti. Heidän ympärillään avautui maisema joka syntyi kun tuhannet hautakivet loivat varjojaan maahan. Toivotonta sitä se oli.

Epätoivo hiipi yhä syvemmälle Aikeen, kun hän ajatteli ongelmansa laatua.
Edelleen häntä ihmetytti mikä oli saannut hänet ryhtymään tähän.
"Redrike-Rhomed jotain.. Jos vaikkapa sattuisit tietämään." Aike hymähti Reetulle toivottomana olkansa yli.

// Mul on idea .DD Reetu on palkkamurhaaja, nii mitä jos se ois tappanu sen tyypin jost Aike puhuu ? //

Reetu antoi kylmän katseensa kiertää pimeällä hautuumaalla. Miten hän oikeastaan olikaan sinne eksynyt? No, kaikkea ei voinut itse ohjailla, hänhän oli oikeastaan vain tullut etsimään omaa rauhaa. Hän kun oli kyllästynyt palkkauksiin, joita tuli aina välillä tulvimalla. Miehen käärmemäinen olemus ei ollut muuttunut miksikään. Välistä kuului kyymäinen sihahdus miehen hampaiden välistä ja voisi luulla että tuo omistaisikin kaksihaaraisen kielen, kuten käärmeillä, muttei nyt sentään.

"Parempi kai toimia kaksi päätä yhdessä, kuin yksi pää yksin. Niin ja sinulla saattaa vaikkapa olla kokemuksia tälläisestä?"
Reetu katsahti Aikea, kun tuo sanoi äskeiset sanansa ja nyökkäsi neidolle hyväksyvästi. Ei hänellä vielä olisi kiire minnekkään.
"Eipä minulla kyllä ole kokemuksia hautakivien tuhoamisesta, mutta kerta se on ensimmäinenkin", mies sanoi, hivenen huvittuneisuutta äänessään.

Mies pomppasi sirosti alas hevosensa, tuon valkean orin selästä ja katsahti Quillaa ja Aikea, jotka lähtivät hiekkatietä kohti.
Samalla neito sanoi tuulen mukaan, ettei tiennyt edes missä hautakivi oli. No, ei tiennyt kyllä Reetukaan, kun ei edes välttämättä tuntenut sitä nimenomaista vainajaa.
Hän otti kiinni Hakarun ohjaksista ja käveli Aiken ja tuon tamman luokse. Valkea ori korkskahti liikkeelle lähtiessään, mutta näytti olevan silti mielissään siitä, ettei hänen tarvinnut vielä lähteä Quillan luota. Orit nyt olivat aina oreja.

Reetu hymähti hieman hevoselleen, kuitenkin kuunnellen korva tarkkana, mitä toinen mahtaisi sanoa.
"Redrike-Rhomed jotain.. Jos vaikkapa sattuisit tietämään."
Kylmät väreet kulkivat miehen selkää pitkin ja jäänsininen silmä muuttui viiruksi.
'Redrike-Rhomed' tuo mietti itsekseen. Hänhän oli murhannut tämän kyseisen henkilön. Yhtäkkiä hän ei sanut sanoja suustaan ja katse painui jonnekkin kaukaisuuteen.

"Itseasiassa, minä hänet murhasin", mies sitten vihdoin hetken päästä murahti, kylmyyttä äänessään. Hän ei koskaan tykännyt käydä murhaamiensä henkilöiden haudoilla, mutta samapa tuo.
"Jääräpäinen heppu, täytyy myöntää", mies naurahti nyt jo hieman vapautuneemmin. Se tyyppi jos kuka nyt ansaitsi kuolla, totisesti.
Mutta sitten ilmestyi asiaan jälleen yksi pulma, eihän hänkään tiennyt missä Redriken hauta oli. Hän vain muisti kuulleensa, että mies halusi ison haudan, jonkin puun alle.

"Etsi isoa hautaa, jonkin puun alla", mies totesi sitten jälleen ääneen. Ehkä se johdattaisi heidät jopa johonkin.

//Toivottavasti Redrike oli mies xDD Korjaan jos ei ollut ^^' Tuli inspis vastata tähän, niin nyt sitten vastailin heti .D//