Polttava tunne.

//Anteeksi viiveet. Ei ole ollut inspistä vastata tänne, mutta yritänpä nyt saada tekstiä aikaiseksi edes jonkin verran että peli etenisi...//

Kun mies oli nyökkäykseltään ehtinyt jo käydä maagin kimppuun, Ilyaven piti parempana perääntyä. Jos maagi keksisi räjäyttää itsensä tai peräti käyttää jotain voimallisempaa loitsua, haltia saattaisi päästä vähemmillä vammoilla. Eihän Ilyaven vielä sentään luovuttaisi, eikä hänen mielessään käynyt edes jättää miestä yksin tänne hortoilemaan sen maagin kanssa. Haltia ei ollut ehtinyt kuin hetkeksi kääntää katsettaan muualle, mutta miehen demoninen nauru herätti uudestaan hänen mielenkiintonsa. Mitä pirua hän nauraa? Ilyaven mietti typeränä ja nosti toista kulmaansa hivenen ylemmäs. Kumma kyllä hän ei vieläkään saattanut ymmärtää miten maagin varjo oli äskettäin saanut itsensä iskettyä Dasmhonin mahan läpi aiheuttamatta ulkoisesti katsottuna miehelle minkään näköistä tuskaa.

Ilyaven heilautti joustaan korkeammalle ja jännitti yhden nuolen jouselleen valmiiksi, kuin varmistaakseen itselleen että oli valmiina jos joku päättäisi käydä hänenkin kimppuunsa. Niin ei tulisi käymään, kun vastustajia olisi vain yksi. Jos Ilyaven olisi sillä hetkellä tiennyt hieman taaempana hänestä seisovasta maagista, haltian mielipide edellisestä olisi muuttunut hyvinkin pian. Tätä kuitenkaan edes aavistamaton Ilyaven jatkoi Dasmhonin seuraamista silmäparillaan.

"Se taisi sitten muuntautua läpikuultavaksi?" Mies tuumi perääntyessään Ilyavenin vierelle. Haltia pälyili seiniä pitkin lipuvia varjoja epäilevänä, kääntyen lopulta hieman Dasmhonia päin.
”Mahdollisesti.” Haltia tuumi ja joutui varomaan varpaitaan. Ilyaven oli päästänyt vahingossa irti jousestaan joka lojui nyt maassa hieman kauempana, nuoli sen sijaan sojotti pystyssä suoraa hänen toisen jalkansa varpaitten vieressä. Siihen oli kerrankin hyvä syy. Haltia oli varma että joku oli koskenut hänen olkapäähänsä hetki sitten, nyt Ilyaven kuuli ainoastaan kummallista ääntä mielensä perukoilla. Yrittikö joku tunkeutua hänen mieleensä? Kaiken kukkuraksi hän jopa uskaltautui tarkistamaan selustansa, joka vaikutti tosin täysin tyhjältä. Jotain haltialta kuitenkin jäi näkemättä, koska tuon keskittyminen oli täysin herpaantunut päänsä sisällä liikkuvan äänen takia. Haltia nosti toista kättään päänsä tasalle kuin tueksi ja Ilyavenin ilmeestä, erityisesti katseesta, saattoi erottaa selvää hermostuneisuutta.

//Lyhyttä >.< Sekavaa ja tönkköä tekstiä, mutta minkä mahdan… nyää … ei oo oikeen inspis vieläkään kohallaan.//

//Eihän tuo mittään.. Ei mullakaan taija nyt tulla kovin pitkää vastausta.//

Haltia näytti hermostuneelta. Minkäköhän takia? Mies nosti miekkansa niin, että terä oli suoraan alaspäin. Suoran käden päässä hän piteli miekastaan kiinni. Varjot jotka liikkuivat seinillä alkoivat näyttää enemmänkin oudolta mustalta tatuoinnilta tai kuviolta joka tapauksessa. Ne pysähtyivät. Mies tiristi silmiään, että näkisi hieman paremmin ne. Vaaran merkkejä se ei osoittanut, mutta mistäpä sitä tietäisi, kun ei maageista tiennyt mitään. Mies kääntyi katsomaan haltiaa ja huomasi maagin tämän takana, mutta joksenkin paljon kauempana kaksikosta. Yrittikö maagi samaa temppua nyt Ilyaveniin?

Mies pyöräytti miekkansa ylös niin, että alussa se hankasi maata aiheuttaen kahinaa, kun kivi ja metalli iskivät toisiinsa. Dasmhon lähti juoksemaan maagia kohti. Yhtäkkiä musta liekki pyyhälsi Dasmhonin ja maagin välistä pakottaen miehen pysähtymään, mutta se ei estänyt miestä heittämästä yhtä tikareistaan kohti maagia. Maagi sai tikarinsa suoraan vasempaan olkapäähän. Ei näyttänyt pitävän siitä. Maagi kumartui hieman ja piteli olkapäästään. "Ilyaven! Käytä jousta!" Dasmhon huusi toiselle. Olisiko toinen tokentunut nyt? Jos hän olisi hermostunut maagin tempusta, niin nyt se taika olisi ehkä rauennut ja haltia olisi vapaa taas ajattelemaan ilman häiriintymistä. Mies otti muutaman taka-askeleen kun liekit tuntuivat kasvavan silmissä, vaikka näin ei ehkä ollut.

Maagi suoristi oikean kätensä avoimena kohti Dasmhonia, ja puristi sen yhtäkkiä nyrkkiin. Mies ihmetteli hetken, koska mitään ei tapahtunut. Kuului ilmaa halkova ääni. Vaistomaisesti mies nosti miekkansa päänsä yläpuolelle lappelleen, jolloin heti perään siihen iskeytyi jotakuinkin neljä pikkimäistä varjoa. Viideskin oli, mutta se osui jalkojen viereen, joten siitä selvisi lähinnä säikähdyksellä. Varjot tuntuivat vain painavan lujemmin alemmas, ja joka sekuntti mies tunsi joutuvansa enemmän kyykkyyn tämän painon takia. Jotain oli tehtävä nopeasti.

Kun Rel onnistui heittämään maagin olkapäähän tikarin, Ilyaven tunsi selvästi ajatustensa taas keräytyvän yhdeksi kimpuksi. Maagin yritys vallata Ilyavenin mieli taisi olla julkistettu epäonnistuneeksi. Haltia joutui pudistamaan päätään muutamaan kertaan selvetäkseen täysin. Ehkei täysin, mutta kuitenkin jokseenkin. Dasmhon oli hetki sitten käskenyt hänen käyttää jousta. Ilyaven etsi sitä aluksi toisesta kädestään, sitten selästään. Jousi ei ollut hänen kädessään tai selässään, se nimittäin lojui hieman kauempana hänestä itsestään maassa. Haltian mielessä kävi ajatus, ettei jousen sieppaaminen voisi olla niin helppoa, mutta täytyihän hänen yrittää. Dasmhonin tilanne ei vaikuttanut yhtään sen paremmalta varjojen kannalta, jotka pian painaisivat hänet maata vasten. Ilyaven saattoi jo kuvitella mitä miehelle sen jälkeen tapahtuisi.

Haltia vilkaisi vielä viimeisen kerran Dasmhonia, kunnes syöksähti nopeaa vauhtia jousensa luokse. Ilyaven oli ollut oikeassa, jousen saaminen takaisin ei ollutkaan niin helppoa. Haltia sai hipaistua sormillaan jousen vartta, kun se vetäytyi itsestään taaksepäin. Tässä on nyt jotain mätää… Ilyaven ajatteli ärsyyntyneenä moiseen temppuun. Syytä jousen siirtymiseen ei tarvinnut etsiä kauan. Toinen maagi, joka seisoi hieman edempänä Ilyavenistä, hekotteli vahingossa ääneen.
”Senkin kiusanhenki!” Ilyaven huusi, nosti toisen kätensä maagia kohti ja huusi jälleen, ”Argelfrastel!” Velhon silmät tuntuivat pullistuvan sen päästä ulos samalla hetkellä kun se kuuli Ilyavenin sanat. Kirkas välähdys lähti haltian kämmenestä ja suuntasi erittäin nopeasti maagia kohti, muodostaen itselleen terävän muodon. Se sulautui maagiin. Maagi päästi epämääräisen äänen, jonka jälkeen karjui ja ns. räjähti kirkkaan välähdyksen saattelemana ilmaan. Ilyaven poimi nopeasti jousen käteensä ja suoristi selkäänsä vaivoin. Magian käyttö, varsinkin tuon loitsun käyttäminen sai hänet tilaan, jossa häntä olisi voinut verrata muutaman tuopin ottaneeseen, humalatilaan hakeutuneeseen juoppoon.

Haltia poimi selästään nuolen ja muutaman epätoivoisen yrityksen jälkeen asettaa nuoli jouselle, Ilyaven jopa onnistui. Magian käytön tuottama väsymys aiheutti hieman ongelmia haltian näön kanssa, mutta Ilyaven vannoi ettei epäonnistuisi. Toinen maagi oltiin jo saatu pois pelistä, jäljellä olisi enää vain tuo toinen, eikä se tuskin olisi yhtään sen hankalampaa. Mistäpä haltia sitä oli arvailemaan. Kunpa vain osuisin. Ilyaven ajatteli ennen kuin irrotti jousesta ja toivoi nuolen osuvan maaliinsa. Nuoli kiisi ilman halki suoraa maagia kohti. Huonoksi onneksi kuitenkin maagi kerkesi reagoida tilanteeseen riittävän nopeasti ja hälveni usvana ilmaan. Samoin tekivät Dasmhonia kiusanneet varjot, nekin katosivat. Ilyaven nosti katsettaan huohottaen maasta ja yritti etsiä hapuilevalla katseellaan maagia.
”Se taisi häipyä jonnekin.” Ilyaven tuumi ärtyneeseen, samalla väsyneeseen ääneen.
”Oletko kunnossa?” Haltia vielä lisäsi, tosin välinpitämättömästi.

Dasmhon oli jo melkein luopua toivosta, koska hän oli joutunut niin kovaan puserrukseen, että toinen polvi oli jo maassa. Sekunttikin kauemman ja mies olisi ollut luultavasti täynnä reikiä. Rel heilautti miekan eteensä, niin että se jäi lattiaan kiinni terästään. Miehen hiuksilta ja otsalta tippui hikeä maahan ja mies puuskutti hengästyneenä. "Se.. Oli lähellä." Dasmhon kommentoi yksinkertaisesti pelastuksensa. Mies käänsi päätään, mutta ei kyennyt näkemään maagia. Toiselle laidalle käännettyään päätään, hän näki Ilyavenin. "Ilmeisesti. Kyllä olen." Dasmhon vastasi haltialle ja nousi ylös repien samalla mukaansa suuren miekkansa.

Mies katsoi portaikon päässä olevaa ovea. "Lähdetäänkö jahtaamaan?" Hän kysyi haltialta. Haltia näytti olevan jonkinlaisessa epäkuntoisessa tilassa. Johtunee varmaan äskeisestä vastustajan posautuksesta. Brutaali loitsu, mutta niinhän hyökkäävien loitsujen kait pitääkin olla. "Se maagi tuskin on kerennyt kovin kauas." Dasmhon sanoi ja asetti miekkansa selkään, ensin heilauttaen viittaansa hieman sivummalle. Voisi kyllä kostaakkin tuon äskeisin. Mies tuumi ja katsoi vasemmalle alas kääntäen päätään hieman katseensa suuntaan. Mies toivoi toisen innostuvan ideasta napata maagi ja selvittää juttu loppuun, koska se jäi pahasti kesken. Dasmhon lähti kävelemään ulospäin rakennuksesta. Mies otti puukkonsa esille, mutta piti niin ettei se näkyisi nopeasti katsottuna, ettei ihmiset epäilisi mitään tai joutuisi paniikkiin. Oli aika tehdä tilit selviksi.

”Lähdetäänkö jahtaamaan?” Ilyaven kuuli Dasmhonin kysyvän. Haltia nojasi toisen kätensä varassa seinään, toisella kädellään - jossa vielä piteli jousta - yritti haltia epätoivoisesti asettaa sitä takaisin selkäänsä.
”Se maagi tuskin on kerennyt kovin kauas.”
Haltia hengähti syvään ja katsoi hiustensa takaa Dasmhonia. Jaa niinkö luulet. Voivathan asiat olla niinkin. Jos maagit todella tahtoivat pistää paikat remonttiin, eivät he aivan heti jättäisi asiaa sikseen. Haltiakaan ei ollut sitä sorttia, että jättäisi tekemisensä noin vain kesken. Ei vaikka kuinka huonossa kunnossa olikin. Sanaakaan sanomatta Ilyaven lähti seuraamaan miestä, edelleen pitäen tukea seinästä.
”Mihin luulet sen ketaleen karanneen?” Haltia sanoi pohtien asiaa itsekin, kunnes joku törmäsi häneen. Nuori haltia poika, joka katsoi nyt hyvin anteeksipyytävästi Ilyavenia. Siitä herra keksikin.
”Oletko sattunut näkemään ketään mustaan viittaan pukeutunutta hyypiötä? Etsimme häntä.” Ilyaven toivoi että poika tajusi mitä hän oli etsimässä, eikä sekoittaisi häntä kehenkään mahdolliseen toiseen. Poika näytti olevan ymmällään, joten Ilyaven toisti saman haltiakielellä. Pian hän saikin jo sanoja pojan suusta virtaamaan, ja painoi kaiken pilkkuaan myöten mieleensä.

Ilyaven kiitti poikaa ja passitti tuon jatkamaan, mitä sitten ikinä olikin alhaalta hakemassa.
”Poika väitti nähneensä mustiin pukeutuneen miehen katsomon puolella. Oli kuulemma vienyt mukanaan yhden miehen.” Haltia yritti selittää lyhyesti, kun vihdoin pääsi Dasmhonin vierelle ylätasanteelle ~käytävälle josta pääsisi areenalle. Ilyaven hengähti syvään ja suoristi selkänsä. Tukea seinästä hän ei enää tarvinnut vaan pysyi pystyssä ilman sitäkin. Haltia veti suuren hupun päähänsä ja lähti astelemaan käytävää pitkin areenan suuntaan. Ilyaven hymähti hiljaa ja veti huppua päähänsä tiukemmin. Juuri kun hän oli kohottamassa katsettaan ylemmäs, nähdäkseen seurasiko Dasmhon häntä, joka törmäsi häneen. Tai niin Ilyaven ainakin luuli. Haltia olisi voinut vaikka lyödä vetoa sen puolesta, että oli tuntenut jonkun törmäävän häneen. Miksi muutenkaan hän istui maassa päätään hieroen. Haltialla ei tosin käynyt edes mielen pinnassa, että kyseinen törmääjä olisi voinut olla maagi. Näkymättömäksi tekeytynyt ainakin.

”Hemmetti.” Ilyaven tuumi täysin ilmeettömänä ja katsoi viittansa repeytynyttä osaa. Ei hyvä. Korjaaminen maksaa maltaita. Haltia ajatteli mielessään ja yllättäen olikin löytänyt jotain omituista maasta. Koru. Amuletti. Ilyaven kumartui korun ylle ja poimi sen käteensä. Hänelle se ei ainakaan kuulunut.
”Mikä tämä on?” Haltia joutui kysymään ääneen tutkaillessaan korua tarkemmin. Siihen oli kaiverrettu selvästi jotain, mutta Ilyaven ei väsyneillä silmillään erottanut muuta kuin sekavia koukeroita. Ehkä Dasmhon saisi niistä paremmin selvää.

"Minnekkö? Jaa-a.." Mies empi ja jätti vastaamatta kunnolla toiselle. Ylös päästyään ja hetken käveltyään haltia törmäsi lapseen. Toiseen haltiaan. Ilyaven kysyi tältä ensin ymmärrettävällä kielellä tyypistä, jolla olisi musta viitta. Poika ei näyttänyt ymmärtävän tai oli muuten vain sekaisin. Sitten Ilyaven kysyikin jollain eri kielellä, haltia kielellä, samaa. Poika vastasi, jonka jälkeen toinen passitti tämän menemään. "Katsomon ulkopuolella... No lähdetään etsimään sitten." Dasmhon vastasi ja käveli toisen perässä katsellen ympärilleen. Ketään ei kyllä näkynyt, kun katsomon ulkopuolelle päästiin.

Hetken käveltyään Dasmhon katsoi muualle. Jos se maagi kerkesikin jonnekkin. Hän tuumi. Yhtäkkiä hän kompastui johonkin, mutta vain meinasi kaatua. Ilyaven istui maassa. Siihen Dasmhon meinasi kompastui. "Mitä sinä siinä maassa teet?" Mies kysyi nopealla äänen tempolla ja hieman, mutta vain hieman ärtyneellä äänellä. Kun mies tarkemmin katsahti toista, oli hänen viittansa repeytynyt ja oli haltialla joku korukin kädessä. "En tiedä.." Mies vastasi ja kyykistyi haltian tasolle, siirtäen ensin miekkaansa ettei se ottanut maata vasten haittaavasti. Koruun oli kaiverrettu jotain. Mieskään ei saanut siitä selvää. "Annas kun katson tarkemmin." Mies sanoi ja suorastaan nappasi vain toisen kädestä korun itselleen. "Hmm.. Jotenkin tämä teksti näyttää tutulta.." Mies mietti ääneen ja suoristi itsensä. Tämä merkki ei ole tuttu mutta teksti sen ympärillä.. Missä olen nähnyt tuota ennen? Dasmhon mietti ja katsoi tarkemmin korua mietteliäästi. Yhtäkkiä välähti. "Aivan.." Mies sanoi ääneen ja jatkoi: "Kääpiöiden riimuja.." Sitten mies katsoi haltiaan. "En vain osaa lukea tätä, mutta tunnistan kyllä nyt tämän kirjoituksen olevan kääpöiden." Dasmhon vakuutteli. Mutta miksi jollakin olisi kääpiöiden tekemä koru?

Ilyaven tunsi jonkun törmäävän itseensä, ja joutui ottamaan toisella, vapaalla kädellään, tukea edestään ettei olisi täysin lysähtänyt polvilleen maahan.
”Mitä sinä siinä maassa teet?” Pian hän kuuli Dasmhonin sanovan takaansa ja hymähti paheksuvasti kyseiselle.
”Mitäs itse törmäsit.” Haltia jatkoi yhtä ärtyneeseen sävyyn toiselle ja nosti kätensä pois maasta, saaden tasapainonsa taas paikoilleen.

Kun mies oli hetken tutkinut Ilyavenilta nappaamaan korua, tulkitsi hän siinä olevan tekstin olevan kääpiöiden.
”Kääpiöiden?” Haltian täytyi toistaa ääneen itselleen. Ilyaven ei kääpiöihin pahemmin perustunut. Hän ei tarkoin sanottuna tiennyt heistä muuta kuin, että he olivat pieniä. Se varmasti ratkaisikin mitä teksti tarkoitti. Ei aivan. Haltia laski hupun päästään ja kapusi itsensä pystyyn.
”Ensinnäkin, mistä tiedät niiden olevan kääpiöiden riimuja?” Ilyaven kysyi ja nappasi korun takaisin itselleen tutkiakseen sitä tarkemmin. Aiemmin hän oli vain huomannut tuon merkin, muttei tekstiä. Hetkeä myöhemmin haltia tunki korun erääseen pieneen salataskuun viittansa kätköihin. Siellä se pysyisi tallessa, ainakin niin Ilyaven uskoi pääkoppansa harmaassa nurkassa. Haltia pyörähteli kerran jos toisenkin ympäriinsä turhautuneena miettien. Mitä koru, jossa on kääpiöiden sekavia riimuja, tekee täällä. Haltia yskähti kerran ja nojasi sitten vieressään kohoavaan seinään. Yllättäen suuri väkijoukko syöksähti, kuin kauhuissaan jostakin, käytävän suuntaan, jossa Dasmhon ja Ilyaven olivat. Haltia parahti. Hän vihasi suuria ihmisjoukkoja, ja sitäkin enemmän jos joku päättäisi jäädä kyselemään tai muuten vain rupattelemaan jostain päivän selvästä asiasta. Ilyaven tarrasi Dasmhonia olkapäästä ja vetäisi tuon pois tieltä, ettei mies jäisi väkijoukon jalkoihin.
”Kiitä onneasi, ettet jäänyt tuon roskasakin jalkoihin.” Haltia hymähti ja päästi irti toisen olkapäästä, sujauttaen sen nopeasti viittansa alle piiloon.

//Nääh.. sori ettei oikein inspannu//

"Mistä tiedän?" Dasmhon toisti ja katsoi haltiaa hetken hymyillen vain hyvin lievästi. "Sanotaan, että olen sattunut asioimaan niiden polvenkorkuisten tyyppien kanssa kerran." Mies antoi lopulta vastauksen, joka oli kyllä aukollinen. Hän ei halunnut paljastaa suojansa pientä salaisuutta tai muutenkaan juuri jutella kääpiöistä. Se vain jäi harmittamaan, että vaikka Dasmhon oli ollut kääpiöiden luona silloin kauan aikaa sitten jonkin aikaa, ei hän viitsinyt opetella näiden kieltä taikka tulkitsemaan kirjoituksia, koska he osasivat miehelle ymmärrettävästi puhua ihmisten kieltä. Ilyaven nappasi korun miehen kädestä ja työnsi sen taskuunsa. Oisin kyllä itsekkin voinut ottaa sen korun.. Mies mietti. Hän olisi voinut palata kääpiöiden luo ja kysyä tekstistä. Mutta lopulta, olisiko siinä edes mitään erityisen tärkeää? Sehän saattaisi olla vain pieni loru tai arvoitus.

Kuului meteliä. Dasmhon käänsi päätään katsomaan melun suuntaan. Ihmisjoukko ryntäsi sieltä. Jotkut pikku hiprakassa, jotkut täysin selvinpäin. Otteluista oli ilmeisesti tykätty, koska pieniä sanoja pystyi mies erottamaan sanameren keskeltä. Yhtäkkiä toinen tarttui miestä olkapäähän ja vetäsi reunemmalle. "Ha! Miten minä muka nuiden jalkoihin olisin jäänyt?" Mies sanoi toiselle ja läpsäytti selkään. Ei kovin voimakkaasti. "Mutta niistä maageista vielä? Ja loppuuko tältä päivältä nyt ottelut?" Mies kysyi haltialta. Siltä ainakin näytti, että loppui, koska niin suuri ihmismassa ryntäsi käytävästä ja katosi myöhemmin jonnekkin. Areenalta päin ei enään kuulunut juuri minkäänlaisia ääniä. Viimeiset laiskumukset kasasivat luitaan ja hävinneet ottelijat kirosivat itseään. Maagi olisi jo luultavasti kerennyt aika kauas, mutta ei liian kauas, että hänet voisi vielä jäljittää.