Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet

Àrayan itse oli hyvinkin omissa ajatuksissaan, eikä ollut oikeastaan sillä hetkellä kiinnittänyt huomiota siihen, ettei neitonen hänen takanaan ollut sanonut mitään, hänen tokaisuunsa taivaallisesta tunteesta ynnä muusta.
Vasta sitten, kun tuo taas kuuli piikkittelevän kommentin takaansa, niin mies palasi maan pinnalle, mutta ei kuitenkaan ihan kirjaimellisesti sentään.
"Joopa joo", korppitukka naurahti hiljaa, ja hymyili neidon tokaisulle. Hän oli, ihme kyllä tottunut noihin joskus erittäin piikitteleviin kommenteihin, vaikka oli tuntenut tuon neidon vasta päivän verran, mutta oli saanut kuulla neidon suusta niin usein kaikkea.

Hetkeksi mies taas vajosi omiin ajatuksiinsa ja ohjasi nyt ihan kunnolla Tríadelia, joka alkoi hitaasti hiljentää vauhtiaan.
Luultavasti ilmavirta oli sen verran kova Axiëlle, että seuraavan kerran kun tuo haltia mies jälleen heräsi aatoksistaan, niin hän oli kuullut vain tumpsahduksen.
Kultaiset silmät kääntyivät salamana siihen suuntaan, missä Axië lojui maassa. Hienoinen virnistys nousi miehen kasvoille ja tuo pysäytti kermanvaalean tamman ja käänsi sen sitten tulosuuntaan, mennäkseen Axiën luokse.

Tyttö ei näyttänyt mitenkään loukkaantuneelta, mutta ei kyllä tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Hymy Àrayanin kasvoilla pysyi ja tuo sitten kysyi kuitenkin:
"Eikai sinua sattunut?"
Kyllähän haltia itsekin tiesi, että ei Axiëta varmaankaan ollut mitenkään sattunut, huomenna saattaisi olla tömähdys paikassa kyllä iso mustelma, ei sen kummempaa.
Àrayan kuitenkin kysyi ihan vain tarkistaakseen asian, ja olihan se tietenkin kohteliastakin.

Korppitukka sipaisi hiuksiaan, jotka olivat menneet inhottavasti tuulessa silmien eteen. Hän vetäisi yhden ranteessaan olevista muutamista naruista ja sitoi hiuksensa kiinni, joskin sieltä kyllä jäi harsottamaan hiuksia ja sulkia joka suuntaan.
Mies huokaisi syvään ja naurahti, ehkä enemmänkin omille hiuksilleen, eikä sille tilanteelle.

Tamma otti muutaman askeleen ihan itse Axiëta, tuota maassa makaavaa neitoa kohti ja tökkäsi neitoa pehmeällä turvallaan, kuin sanoen, että mitä sinä siinä oikein teet.
Àrayan hymähti jälleen, ja taputti Tríadelia kaulalle, olihan se kiitoksen ansainnut, ja sitten kun he löytäisivät vielä jostain majatalon niin hyvä olisi. Tammakin saisi silloin hieman levätä.

//Axië on tyylikäs, vaikka peltomudassa hänet pyörittäis ; DD Ihanasti jälleen Aida, minä joudun oikeasti kohta kaivautumaan Kiinaan, kun tekstini on niin kökköä : DDD
Tapaisikohan siellä kiinalaisia rapuja? xD//

Siinä Axië nyt sitten makasi selällään maassa, varmaan aika typerältä oli hänen putoamisensa näyttänyt, mutta jokseenkin se ei häntä haitannut ollenkaan. Huvitti pikemminkin oma typeryytensä ja kömpelyytensä. Siinä ruohon kutittaessa neidon poskea, ja taivaan tummuessa hänen yllään, ja muistojen palaillessa hiljalleen hänen mielensä sopukoihin, hänestä tuntui kun hän olisi ollut lapsi taas. Hyvin vapautunut tunne, huoleton. Voisi vaivatta heittää kuperkeikkaa mäen alas, ja kavuta sitten ylös kärrynpyörää heittäen. Voisi kirmailla niityllä, ja kuvitella olevansa jalo hevonen, päästää pari hirnahdusta, ja nauraa sille, kuinka typerältä se oikeastaan kuulosti.

Sitten se saapui, haikea, tyhjä olo. Hän ei ollut enää lapsi, ei ollut ollut pitkään aikaan. Hän ei ollut huoleton, vaikka niin joskus antoikin ymmärtää. Hänellä ei ollut enää lapsen viatonta luontoa olla murehtimatta turhista, ja olla tajuamatta typeriä maailman hirveyksiä. Yhtäkkiä hän kadehti Neilaa, tyttöä jonka he olivat aikaisemmin tänään kohdanneet. Toinen oli ollut niin lapsenluontoinen, lapsikin vielä, ja huoleton. Huolettomuus, sitä Axiëndra kaipasi yllättäen niin kovasti. Joskus vain oli raskasta pälyillä jatkuvasti huolestuneena selkänsä taakse, varmistaakseen ettei häntä taas oltu jäljitetty.

Miten saattoikaan olla niin tyhjä olo. Sitä Axië ei tajunnut. Hän kuitenkin heräsi aatoksistaan Àrayanin kysymykseen, oliko hän kunnossa. Axië hymähti, nousi istualleen, ja hieroi päätään “muka” tuskastuneena. Kyllä, Axiëndra oli kaikin puolin kunnossa, jos sitä tyhjää oloa hänen sisällään ei laskettu mukaan. Ja se hämmensi häntä. Mutta sitähän hän ei halunnut toiselle näyttää. Potisi tuota kummallista tyhjyyttä sitten joskus myöhemmin.

“Tämä minun “Vain pääni” taitaa pian ruveta särkemään uudestaan, jos en pidä varaani”, hän naurahti, hieroen yhä maahan kopsahtanutta takaraivoaan, pian hänen huulilleen kohosi kuitenkin jälleen kerran, ihme kyllä, virnistys.
“No, lentomatkani taisi loppua hieman lyhyeen”, hän naurahti, venytellen nyt käsiään, joiden toiminen siivenvirkana ei ollut ehkä mitenkään parasta.

Hetkeksi Axië oli taas vajota ajatuksiinsa, ja siihen mainittuun tyhjään olotilaansa. Yllättäen hänestä tuntui siltä, kuin lapsuus olisi aikoinaan ryöstetty häneltä, mikä sinänsä oli ihan tottakin. Yllättäen hän olisi halunnut elää sen kaiken uudelleen, moiset typerät ajatukset kuitenkin katosivat hänen mielestään, kun Tríadel tökkäisi häntä pehmeästi turvallaan. Hitusen säpsähtäen, hitusen vain Axië heräsi ajatuksistaan, hymähtäen. Hän antoi kätensä silittää tamman pehmeää turpaa, uskoen, ettei se siitä pahastuisi. Sitten neito kapusi ylös, hiven huvittuneisuutta jälleen silmissään tuikkien. ”Mitä mieltä olette, jatkammeko matkaa?”*

//Kiinalaiset ravut xD Mahtavat olla jotain samurairapuja ne : D Mutta Sever, älä suotta kiinaan suksi, tarvitsemme sinua täällä : ) //

Korppitukka istui yhä hevosen selässä ja katseli sieltä käsin maassa makaavaa Axiëta, hienoinen hymy kuitenkin kasvoillaan.
Ei toista pahemmin varmaankaan sattunut, toivottavasti.
Päivän tapahtumat lipuivat hienoisina hänen mieleensä ja jostain kumman syystä, myös se pieni tyttö mustan ponin kanssa, tulvahti miehen mieleen. Kuinka pieni ja suloinen, mutta silti siellä taistelemassa isoja miehiä vastaan. Täytyi olla paljon sisua. Sitä kyllä jopa Àrayan kunnioitti suuresti ja mielessään toivoikin kaikkea hyvää sille tytölle ja mustalle pienelle jukuripäiselle ponille.

Vasta Axiën sanat saivat miehen havahtumaan ja heti levisi jälleen hienoinen hymy tuon korppitukkaisen miehen kasvoille.
“Tämä minun “Vain pääni” taitaa pian ruveta särkemään uudestaan, jos en pidä varaani”
Ja tosiaan, Àrayan ei ollut hänkään vielä unohtanut, että Axië oli kolauttanut päänsä siellä pellolla.
"Saisit olla hieman varovaisempi", Àrayan naurahti ja raaputti päätään, katsellen samalla muualle ympärilleen, kuunnelle jälleen neidon sanat, siitä että tuon lentomatka taisi loppua hieman lyhyeen.
Sille mies vain tyytyi hymähtämään.

Tríadel joka oli lempeästi mennyt neitoa tökkimään pehmeällä turvallaan, nautti täysin siemauksin, siitä, kuinka neito silitti sen turpaa. Joskus joku jopa huomioi sitä. Tamma pärskähti kerran ja ummisti hetkeksi silmänsä, nautti vain Axiën silittelystä.

Kun Axië sittemmin nousi ylös, havahtui jälleen Àrayankin.
”Mitä mieltä olette, jatkammeko matkaa?”
Hymy nousi miehen kasvoille ja tammakin oli heti pirteänä jatkamaan matkaa. Se tökkäsi vielä kerran neitoa ja kuopi sitten maata jalallaan. Siinä oli huomattavasti samoja piirteitä, kuin tuossa neidossakin.
Niin oli Àrayankin jo muutaman kerran ajatellut ja hymähti, nyt vain asialle.
"Tottakai me olemme" mies vastasi hymyillen ja taputti samalla kermanvaaleaa tammaa kaulalle.

//Samurairavut<3<3 xD Höh, en saa suksia kiinaan : DDDD Nämä minun tekstini kyllä saisivat suksia sinne ^^//

“Saisit olla varovaisempi”, hän kuuli Àrayanin naurahtavan ja raapivan sitten päätään.
Axiën huulien välistä karkasi tuhahdus. Varovaisempi, hänkö? Se nyt tuskin tulisi tältä neidolta koskaan onnistumaan, sellainen hosuli hän kun oli.
“Mitä nyt pikku naarmuista”, hän tokaisi vielä perään. Axiëlla taisi olla hieman erilainen käsitys pikkunaarmuista, kuin useimmilla.
Hetki sitten hänen päänsähän oli ollut tyyliin auki, vuotanut verta, ja niin edes päin, mutta tällä hetkellä moinen tosiaan tuntui vain pikkunaarmulta.

Hetkeksi Axië vaipui ajatuksiinsa, katosi johonkin omiin lapsuuden sekaisiin maailmoihin. Leijaili tovin pilvilinnoissa, vajosi sitten ukkospilviin ja lopulta sai itselleen aikaiseksi erittäin tyhjän ja kurjan olon, mikä kuitenkin koki hienoisen parannuksen Tríadelin tökätessä häntä pehmeällä turvallaan. Axië sitten tykkäsi tuosta hevosesta aina vain enemmän. Kaipa hänen oli helpompi kiintyä eläimiin, kuin ihmisiin. Eläimet vain osoittautuivat harvemmin petollisiksi.

Hänen kätensä eksyi silittämään tuon olennon turpaa, hienoinen hymy karehti Axiën siroille kasvoille, ja lopulta tämä jaksoi hilata itsensä pystyyn, ja vieläpä kysäistä, olivatko Àrayan ja Tríadel valmiit jatkamaan matkaa.
Ja näyttävästi he olivat. Hevonen töytäisi häntä vielä kerran turvallaan, tällä kertaa Axië ei sitä vaivautunut silittämään, mutta töytäisi leikkisästi takaisin, tosin vain kevyesti sormen päällään.

Äkkiä neito kampesi itsensä, jollain ihmeellisellä nyhjäys tyylillään takaisin tamman selkään, ennen kuin Àrayan ehtisi hänet sinne auttaa, hän halusi tällä kertaa selviytyä sinne omin neuvoin. Tosin sekin oli työn ja tuskan takana, eihän Axië ollut koskaan harjoitellut hevosen selkään kiipeämistä. Toivottavasti hän ei sentään aiheuttanut Tríadel raukalle kammottavia tuskia, alkukantaisella kapuamisellaan.
Viimein hän kuitenkin istui turvallisesti tamman selässä, tokaisten sitten: “No, matkaan vain! Ei pitäisi olla enää kamalan pitkän matka, seuraaville asutuille alueille, eihän?”

Neito sipaisi muutamat näköetäisyydelle ajautuneet hiussuortuvansa korvan taakse, hänen kätensä tunnusteli hetken päässään yhä olevaa, jonkin sortin sidettä. Häntä värisytti. Oliko hän tosiaan, niin vammainen, että joutui käyttämään sidettä?
Pilaisi vielä hänen kampauksensakin moinen side. No, pääasiahan oli, ettei hänen päänsä vuotanut kuiviin. Joten kaipa tuo side sitten oli ihan hyvä juttu.
Hän kumartui eteenpäin, ja tarrasi kiinni Àrayanista, jottei enää tippuisi, kun matka jatkuisi.
“Ajattelin, että näin saattaisin pysyä tammasi selässäkin”, hän mumisi selitykseksi teolleen. Eihän hän halunnut Àrayanin kuvittelevan, että yllättävä halailupuuska, oli saanut hänestä vallan. Noh, Axië oli Axië. : D

//Sever olit kirjottanut just hyvin<3 Et päästä tekstejäs kiinaan asti, et, et ! Ja minä nyt jotain kökköä sönkötin pitkästä aikaa, kun vihdoin sain tähänkin peliin jotain inspiksen tapaista . DD //

Àrayankin matkusti jonnekkin omiin ajatuksiinsa ja hymyilikin pienesti. Axië kyllä varmaankin luulisi häntä ihan kaheliksi jos näkisi. Tríadel oli alkanut tökkimään Axiëta ja oli todellakin enemmän kuin mielissään siitä, kun neitonen häntä silitti. Se hörähti pienesti ja siihen jopa Àrayankin heräsi ajatuksistaan. hän katsahti vielä maassa makaavaa vaaleahiuksista neitokaista ja sitten taputti hentoisesti tammansa kermanvaaleaa kaulaa. Sekin oli kokenut aikamoisen päivän, kun oli siellä juoksennellut kaljamahojen ja Justiinoiden seassa.

Miehen kultaiset silmät katselivat nyt horisonttia. Aikamoinen päivä tosiaan, eikä se ihan heti ainkaan Àrayanin mielestä unohtuisi. No, jokainen päivä oli erilainen. Mikään ei tunutunut samanlaiselta ja nyt hän oli taas jälleen yhä kokemusta rikkaampi, joskin olisi ihan miellään jättänyt pois sen, että oli joutunut erään kaljamahan alle. Ja mistä tuo kaikki olikaan saanut alkunsa. Siitä että hän oli ajanut itsensä taisteluun aasa joukkoa vastaan, ja auttanut neitoa. Pellot, he olivat sotkeneet pellot josta sitten Vollan kylän väki oli suuttunut. Ja montakohan hän oli tänään tappanut, Àrayan ei edes halunnut ajatella sitä lukumäärää. No, se oli vain itsepuolustusta julmia kaljamahoja vastaan. Nehän sen sodan olivat aloittaneet.

Yhtäkkiä Àrayan jälleen havahtui ja huomasi Axiën kavunneen tamman selkään. Mies ei edes ollut kerennyt auttamaan toista, mutta oli tuo näköjään päässyt ihan hyvin itsekin.
“No, matkaan vain! Ei pitäisi olla enää kamalan pitkän matka, seuraaville asutuille alueille, eihän?”
Virne nousi haltian kasvoille ja tuo maiskautti, jolloin kermanvaalea tamma lähti nelistämään tietä pitkin. Kaviot iskivät hiekkaan innolla ja kermanvaalea heitti muutaman kerran päätään sivuille, pelkästä menemisen riemusta.

Korppitukan sydän kuitenkin hypähti kurkkuun, kun hän tunsi kädet ympärillään. Mitä ihmettö tuo takanaan istuva neitokainen nyt keksi? No, ei se tietenkään herraa haitannut ollenkaan, hieman vain ihmetytti.
“Ajattelin, että näin saattaisin pysyä tammasi selässäkin”
Hän sai tosiaan pian vastauksen ajatuksiinsa ja hymähti.
"Kaipa sinä siellä muutenkin pysyisit" mies sanoi hiljaa. Eipä tuo kuitenkaan häntä haitannut ollenkaan.

Pian alkovatkin näkyä seuraavat talot. Aurinkokin oli jo hyvää vauhtia laskemassa mailleen ja nyt sen säteet värjäsivät horisontin kauniin punaiseksi.
Àrayan ei tuntenut kylää, muttei se ainakaan mikään suurikaan ollut.
"Axië, nyt taidamme tulla jollekkin asutulle alueelle", korppitukka sanoi hymyillen ja jotenkin helpottuneena. Ehkä he pääsisivät pian lepäämään.

//Nyyaah et sie mitään sönkötä<33 Ihunaa tekstiä jälleen <3 Söpö toi Axiën halailupuuska : DDD//

Axiëndra oli huojentunut. Hän oli jälleen turvallisesti tamman selässä. Neitokainen kun ei ollut erikoisemmin tottunut ratsastamaan ympäriinsä, ja hevosten selässä pysyminen näytti tuovan hänelle vaikeuksia. Vaikeuksia kyllikseen. Axië nytkin tasapainotteli Àrayanin tamman selässä, ripustautuneena kiinni Àrayaniin, vaikeuttaen täten mahdollisesti tämän hevosenohjaus puuhia. Neidon kömpelyys ärsytti sillä hetkellä Axiëta suunnattomasti. Miten hän saattoi ollakin sellainen tunari? Harvoinpa hän kuitenkaan tällä tavoin törttöili ja kaatuili kuin tänään. Huokaus.

"Kaipa sinä siellä muutenkin pysyisit", Axië kuuli miehen sanovan hiljaa, vastaukseksi Axiën aikaisempiin sanoihin, joiden mukaan Axiën oli roikuttava Àrayanissa, jottei enää putoaisi.
Hän hymähti huvittuneena.
"Taidat olla oikeassa", hän lausui itsekin hiljaa, mutta hienoinen huvittuneisuus oli jälleen tavoittanut hänen äänensävyään. Axië irrotti otteensa teatraalisesti miehestä, naurahtaen sitten, kun huomasi kuinka helpolta selässä pysyminen tälläkin tapaa vaikutti.
"Minähän tosiaan pysyn tääl-" Axiën riemastunut kiljaisu, sai lopukseen karmaisevamman kiljaisun, kun neito lensi jälleen kerran päistikkaa vatsalleen maahan.

Hän haukkoi hetken ahdistuneena henkeä, ilmat kun olivat pihalle sattuneet siinä rytäkässä lentämään. Axiën murheenmurtamana ilme oli varmasti näkemisen arvoinen näky, kun neito vihdoin kapusi istualleen ja sitten seisomaan. Hän oli vihainen itselleen, erittäin vihainen. Että hän osasikin olla sellainen tunari. Axiën huulien välistä karkasi tuhahduksen ja parahduksen sekoitus. Ja hänen ilmeensä oli edelleenkin murheenmurtama.
"Minä se sitten en vain osaa", hän tokaisi turhautuneena, ja rupesi taapertamaan nyt jalan, kun näki rakennuksia edessään, ja Árayan pian itsekin huomautti heidän saapuneen asutetulle alueelle. Ei siis ollut pitkä matka enää. Sen hän kyllä jaksaisi kävelläkin. Hän ei haluiasi enää näytellä lisää kömpölyyttäään Árayanille putoamalla hevosen selästä vielä kolmannenkin kerran.

Axië taapersi eteenpäin nokka pystyssä, niin itsevarmana kuin suinkin saattoi, mutta hänestä kuitenkin näki, että asia häiritsi häntä edelleen, kovasti.

//Peli putki päällä . DD Sain vihdoinki tähänki vastailtuu jotain Axiën tunaripuuskia. D<3 Ääks tönköin viesti multa ikinä. D Ku kirjotin tätä ni tää ei tuntunu tönkölt, mut ku luin läpi ni APUA : D//

Àrayan ohjasti koko ajan kermanvaaleaa tammaansa, joka kiiti peltojen ohitse. Axië piti hänestä kiinni, jottei taas putoaisi. Eipä se pahemmin miestä edes haitannut tai häirinnyt.
"Minähän tosiaan pysyn tääl-"
Kuitenkin neitonen irroitettuaan tömähti takaisin maahan. Àrayan pysäytti heti Tríadelin ja ohajsi sen jälleen neidon luokse, kuitenkin todeten, että he alkoivat olemaan pian asutuksen lähellä, eivätkä missään keskellä ei mitään.
"Minä se sitten en vain osaa"

"Vaatii vain harjoittelua" Àrayan sanoi ja katsoi kuinka neitonen nyt käveli nenä pystyssä eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä ei varmaankaan ollut ihan vielä valmis hyppäämään uudelleen hevosen selkään, niinpä korppitukkakin hyppäsi alas tammansa selästä ja otti Axiën kiinni.
"No, onneksi ei ole enää pitkä matka" , mies sanoi hieman hymyillen ja katsahti kultaisilla silmillään eteenpäon. Siellä näkyi rakennuksia, mutta olisikohan sana kiirinyt jo näiden kyläläisten korviin? Toivottavasti ei, sillä istten Àrayan kyllä lähtisi pää kolmantena jalkana pois kylästä. Hän ei jaksaisi nyt yhtään käytellä miekkaa, eikä kyllä pahemmin joustaankaan.

Asutusalue läheni aina vain ja Àrayan saattoi kuulla jotain meteliä. Tori. Niinpä tietysti. Kaikki ihmiset olisivat torilla siihen aikaan päivästä, tai iltaahan se varmaan alkoikin jo olemaan. Pidettiinkö tuolla kylässä iltatori, tai jokin muu sen kaltainen, sillä eivätpä he kaiketi olleet Payonin keskustassakaan. No, Àrayan ei jaksanut vaivata päätään sillä, ei sitten millään. Hän oli melko nuhjaantuneen näköinenkin ja kaikkea muutakin, varsinkin väsynyt.

"Mihin me oikeastaan olemmekaan saapuneet?" korppitukka kysäisi oikeastaan enemmän itseltään, kuin vieressään kävelevältä neitoselta. Heitä vastaan käveli muutama juopunut.
"Katosh, matkhalaishia. Shaakosh olla ryyppy?" toinen humalaisista kysyi melkoisen epäselvästi. Korppitukka kohotti toista kulmaansa, eikä voinut pidättää naurahdustaan.

//Ei ollut tönkkö, taaaskaan<33~
Meikällä sen sijaan, no tarvitseeko siitä edes puhua . D
Nyt saat taas kolme peliä vasttavaksesi xD//

"Vaatii vain harjoittelua", Árayan sanoi, saaden Axiën nyökkäämään hieman empien. "Taidat olla oikeassa."
Axië tosin vain uskoi, että häneltä se vaatisi harjoittelua erityisen paljon, ja vieläkin enemmän hikeä ja tuskaa siihen päälle.
Ainakin Axië oli varma, että tulevassa sodassa hän jäisi taistelemaan jalkavoimiin, jos suinkin mahdollista. Hevosen selässä hän aiheuttaisi liiaksi ongelmia, eikä hyötyä sitten melkein lainkaan.

Árayan oli laskeutunut hevosensa selästä, ja ryhtynyt kävelemään Axiën rinnalle. Neitokainen oli siitä hyvillään, hän ei missään nimessä olisi enää halunnut tämän päivän aikana nousta ratsaille. Kun Árayan vielä totesi, että onneksi enää ei ollut pitkää matkaa, Axië nyökkäsi jälleen, pienoinen hymynkare kasvoillaan. Hän alkoi tuntea itseään jo väsyneeksi, pieni lepo taitaisi olla enemmänkin kuin paikallaan.
He saapuivat asutuksen pariin, jota Axië ei oikein osannut tunnistaa. Hän kuuli Árayanin kysyvän mihin he oikein olivat tulleet, ja siinä samassa saattoi myös kuulla erään karsean näköisen, sekä hajuisen juoppolallin epämääräisen kommentin, jonka varmaankin oli tarkoitus kuulua näin: ´Katos matkalaisia. Saakos olla ryyppy?´ Tai niin Axië sen ainakin käsitti.

"Ryyppy? Mikä ettei!" Axië naurahti ja tarrasi kiinni pulloon, joka oli killunut toisen humalaisen käsipuolessa. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti hörpätä pullosta sen sisältöä, sysäsi joku humalaiset syrjään. "Late, Pate, menkääs siitä. Hus, hus. Ei saa kiusata matkalaisia!"
Ääni, joka tuon sanoi, oli Axiën korvaan liiankin tuttu, ja niin pehmoinen. "Gasimir!" Axiëndra kiljaisi yllättyneenä, saaden yllättävää tarmoa hypätä miehen kaulaan roikkumaan.
Mies oli hänelle, kuin veli konsanaan. Kun hänen oikea perheensä oli hylännyt hänet, oli Gasimirin perhe ottanut hänet huostaansa.
"Ohhoh, Axië, oletpa sinä likainen. Ja pistä tuo juoppo-Laten pullo pois, se ei sisällä muuta kuin kasan kirppuja. Voin sanoa, ettet tosiaankaan halua juoda sitä."

Axiëndra naurahti, irrotti otteensa Gasimiristä, viskaten kyseisen pullon pöpelikköön, pudistellen sitten hieman nuhrautuneita vaatteita. Vasta nyt Gasimirn katse osui Árayaniin.
"Kenet sinä olet tuonut mukanasi tällä kertaa?" miehen ääni oli kiusoitteleva, ja samassa hän olikin jo pörröttämässä Axiën hiuksia.
"Auh! Varo vähän, etkö näe että pääni sidottu?" hän parkaisi, antoi ilmeensä valua sitten peruslukemille, osoittaen sormellaan Árayania.
"Hän on Árayan. Enkeli mieheksi. Hänen ansiostaan minussa vielä henki pihisee", Axië aloitti pirteästi, mutta hänen äänensä hiipui jokseenkin surulliseksi loppua kohden. Toden totta, hänessä pihisi vielä henki mutta kuinka kauan. Gasimirkin näytti muistavan kirouksen, sillä hän läimäytti kaverillesti Axiëta selkään, tokaisten: "Älä murehdi. Kaikki tulee menemään paremmin, kuin uskotkaan. Joka tapauksessa, älä murehdi sitä nyt."
Axië nyökkäsi, ja antoi pikkuruisen hymyn kohota kasvoilleen. Kuten saattoi huomata, perheensä kanssa Axië oli paljon erilaisempi, kuin se tuittupäinen itsensä.

Gasimir ryhdisti ryhtiään, ja ojensi kätensä Árayanin suuntaan kätelläkseen. "Mä oon tuolle Axiëlle ku veli. Gasimir nimeltäni, jos et viel huomannu." Mies virnisti hienoisesti, tarrasi sitten kiinni Axiësta vetäisten neidon lujasti sille puolelle tietä missä oli, kuin merkiksi että Axië tosiaankin tulisi hänen kanssaan.
"Sä tuut mun kanssa. Meillä on paljon puhuttavaa, oot luurannu ties missä iät ja ajat. Oot saattanu mamman huoleen."
Axiëndra ei sanonut oikein mitään. Gasimir oli vanhoillinen, eikä muutenkaan sallisi Axiën jatkaa matkaa Árayanin kanssa. Toisaalta Axiësta ei tuntunut reilulta hylätä miestä noin vain.

"Tässä on ku käännyt oikealla yks hyvänlaatune kievari, yövy siellä. Ja jos et vielä tajunnu ni tää on Vollan Kivi-Kylän toinen kaupungin osa, pärjäile poika", Gasimir sanoi hyvästiksi, ja heilautti suurta kämmentään, riehtoen sitten Axiën mukanaan, joka ehti hädin tuskin luoda Árayaniin pahoittelevan katseen, ja mumista jotain siihen suuntaan, että nähdään sitten tanssiaisissa.
Pian he olivat menneet, Gasimir kun riepotti aikamoista vauhtia kärsivää Axiëta perässään.

//Yritin nyt keksiä jonkinlaisen keinon lopetalla tää peli . DD
On vähä hankalaa pelaa näillä kahella kahes paikkaa yhtä aikaa, joten aattelin et tän pelin ois iha hyvä loppuu nytte. DD
Ihana peli kyllä oli<333//

Axië olikin jo melkein ottamassa pulloa toiselta, joka sitä ojensi, kun kuului ääni:
"Late, Pate, menkääs siitä. Hus, hus. Ei saa kiusata matkalaisia!"
Axië näytti tuntevan tämän, sillä tämä neitonen huudahtikin toisen nimen ja hyppäsi tämän kaulaan. Àrayan katsahti hivenen kummastuneena kumpaakin, mutta hymyili kuitenkin. Hän kuunteli Gasimirin ja Axiën keskustelua puolella korvalla ja hymyili koko ajan. Kättäänkin alkoi taas jomottaa, mutta hän ei siitä välittänyt nyt.

"Mä oon tuolle Axiëlle ku veli. Gasimir nimeltäni, jos et viel huomannu."
Korppitukkakin ojensi kätensä ja kätteli toisen veljeä. Hän ei vain osannut sanoa yhtään mitään, vaan katseli vain kun nämä "sisarukset" olivat jälleen löytäneet toisensa ja jos ei muuta, niin ainakin Axië olisi turvassa. Hän ei itseestään ollutkaan niin varma, mutta aika sen näyttäisi.
"Tässä on ku käännyt oikealla yks hyvänlaatune kievari, yövy siellä. Ja jos et vielä tajunnu ni tää on Vollan Kivi-Kylän toinen kaupungin osa, pärjäile poika"
Gasimir heilautti kättään hyvästiksi ja Àrayanin kasvoille nousi virne, kun Axië vielä heitti hänen suuntaansa katseen, johon korppitukka vastasi hymyilemällä.

"No niin, jäimme taas kahden tyttöseni", Korppitukka kuiskutti tammalla ja silitti sen hieman hikistä kaulaa. Sekin tarvitsisi pian lepoa, muttei kievarissa. Hän ei aikonut jäädä lähelle Vollan Kylää, vaan matkaisi jonnekkin metsän laidalle, mieluiten kylläkin jonkin lammen.
Haltia kapusi tamman selkään. Hevonen hirnahti kertaalleen Axiën perään ja tanssahti muutaman kerran. Se ei olisi halunnut jättää tyttöä, johon se oli vasta tutustunut.
"Kumpikin olette samanlaisia jääräpäitä", Àrayan naurahti ja käänsi Tríadelin ympäri ja lähti siihen suuntaan josta kolmikko oli tullutkin.

Soturi ja hänen hevosensa matkasivat värikkääseen auringonlaskuun. Hän tapaisi vielä Axiën, jos ei muulloin niin tanssiaisissa. Siihen saakka, onnea!

//No, saa vähän näitä pelejä poies <33~
Tämä oli tosiaan kyllä vaiherikas peli, ei voi muuta sanoa <3
Kaljamahat ja kaikki<3
Kiitoksia siulle Aida ja siullekkin vielä Mi-Mi<33~//