Kaakaota parhaaseen aikaan

"Jumalatar minua siunatkoon! Ulkonaa sataa kuin saavista suoraan kaadettaisiin!", Jelia huudahti suurella äänellä ja heilutellen käsiään. Majatalon lattialle valui vettä nuorehkosta, haltiaa muistuttavasta naisesta. Nainen, neito, miten häntä nyt tahtoikaan nimittää, oli juuri astunut majatalon ovesta sisään ja hänen takanaan näkyi eräs Payonin sateisista kaduista.
Nuori nainen paiskasi oven kiinni ja astui peremmälle taloon. Jelia ravisteli hiuksiaan kuin koira turkkiaan, ja vettä lenteli ympäriinsä. Neito pyyhkäisi kädellä pisaroiden täyttämä naamaa ja pyyhki märät kätensä hameeseensa.
Määrätietoisen näköisenä Jelia asteli pieneen pöytään, joka sattui olemaan vapaa. Vaikka nainen näyttikin läpimärältä, ei hän tuntenut oloaan ollenkaan epämukavaksi. Lämmin ja kostea olo Jelian mielestä mitä parhainta. Tähän saattoi olla syy, että nainen oli puoliksi nymfi ja elementtinä juuri vesi. Pitkä yhteistyö veden kanssa saattoi kai johtaa siihen, ettei kostea olo juuri haitannut.

Jelia viittoili lähellä olevaa tyttöä luokseen. Puolihaltia tiesi tytön olevan töissä Freijassa, siksi siis näin. "Kuppi jotain lämpöistä, vaikka kaakaota, kiitos...Ja pahitteeksi ei olisi, jos hieman terästäisittekin sitä?" Jelia sanoi hieman hiljaisella äänellä. Vaikka nainen olikin astunut näyttävästi sisään, ei hän halunnut itselleen turhaa huomiota. Ei nyt.
Tytön mentyä keittiölle, Jelia vilkaisi, oliko kukaan nähnyt. Ainakaan äkkiseltään ei Jelia huomannut ketään... Kuitenkin talossa olisi vain vaaneja.

Jelian oli ollut pakko päästä jonnekkin. Mikään ei ollut parempi tapa rentoutua, kuin viettää ilta jossain muualla kuin siellä. Kartanossa, kotona. Tänä iltana ja kenties muutamana muunakin... Freija saisi olla hänen kotinsa.
Alkoi olla myöhä ja väki alkoi tulla pikkuhiljaa tähän kerrokseen, jossa ruokamahdollisuudet olivat hyvät. Myös ulko-ovi alkoi käydä yhä tiheämmin... Onneksi hän oli saanut tämän pöydän. Muutaman minuutin päästä neito ei olisi löytänyt yhtään vapaata pöytää.

// Onkohan tämä vaikea aloitus? No, tules sinä joka juuri tätä luet mukaan ;D//

Pitikö juuri nyt alkaa satamaan Fionella ajatteli itsekseen ja juokseteli ulkona kädet pään päällään. Pian tuo neito kumminki juoksi yhden puun alle suojaan, tai miten nyt ottaa kyllähän tuo puu hieman tipputteli hänen päälleen vettä. Neito ei ollut kovin varakas, joten saattoipa hänen asusteistaan arvata että hän oli vaani. Ei hänellä ollut muuta vaatteita, kuin nuo joita hän joka päivä piti yllään. Monet aasat kävelivät hänen ohitseen ja jotkut jopa pelästyivät hirmuisesti hänen murhanhimoista katsettaan, ja toiset taas juoksivat hätääntyneenä tunnistettuaan hänet mustahaltiaksi.

Fionella kaseli ympärillaan olevia rakennuksia, jokainen rakennus hänen ympärillään oli yhtä salaperäinen kuin hän itse. Pian hänen katseensa nauliutui yhteen taloon. Hän oli kuullut siitä vaanien keskuudessa, se oli kuulemma majatalo vaaneille. Fionella katsoi vielä hetkisen ympärilleen, kunnes päätti mennä tuonne majataloon. Hän lähti juoksemaan sen luokse kunnes jo menikin ovesta sisään. Majatalo alkoi jo pikku hiljaa täyttymään näin alakerrasta. Lukuisat vaanit tulivat maha kuristen ruokasaliin, tai näin Fionella päätteli yhden huoneen olevan. Pian hän huomasikin, että olikin ihan likomärkä, oli näköjään alkanut kunnon rankkasade. Hänen märät vaatteensa painautuivat hänen ihoansa vasten, eikä se tuntunut hänen mielestään kovin mukavalta, vaikka sama juttu oli tapahtunut hänelle monta kertaa. Pian hän kuitenkin katseli majataloa, joka oli varsin hieno ja siisti. Täällä kelpaisi nukkua ja asua, Fionella ajatteli ja silmäili yhä majataloa paikaltaan. Fionella seisoi keskellä ja kun hän katsoi ylös hän huomasi ettei tämä kerros ollut ainoa.

Hetken aikaa hän seisoi siinä kunnes huomasi alakerran olevan melkein täynnä vaaneja. Samassa hänen mahansa kurisi nälästä ja hänkin suuntasi muitten joukossa ruokasaliin. Vaanit tuuppivat muita ja yrittivät saada pöydän itselleen ja näin ollen Fionellaakin tuupittiin, ja paljon. Punahiuksinen nainen tuuppasi häntä voimalla ja hän tietysti lensi päistikkaa maahan. Mutta kun Fionellasta tiedettiinkin hän oli hyvin koston himoinen. Hän tarrasi tuon punahiuksisen naisvaanin jalkaan ja veti siitä ja näinollen tuokin nainen kaatui ja jäi muiden jalkoihin. Fionella puri vielä tuon naisen likaista jalkaa kunnes näki viho viimeisen jäljellä olevan pöydän ikkunan vieressä.

Fionella nousi äkisti seisomaan ja ryntäsi pöydän luo. Harmi vaan että joku toinen oli ehtinyt sinne ennemmin. Fionella tuuppasi tuon naisen pois ja huomasi tuon olevan sama nainen jonka hän oli kostoksi kaatanut ja purrut tätä.

// Hieman tönkköä ja silleen, mutta toivottavasti jotenkin pystyt jatkamaan : D//

Jelia istuskeli rauhallisena omassa pöydässään, odotellen tilaamaansa kaakaota. Puoihaltiasta oli hauskaa seurailla sisään tulevia vaaneja. He olivat kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia.
Nykyään kaduilla oli vaarallista liikkua auringonlaskun jälkeen. Se näkyi myös käytännössä - Freijakin oli äärimmäisilleen täynnä vaaneja.
Jelian katse kiinnittyi erääseen naiseen. Punahiuksinen nainen tuuppasi tätä, eikä aikaakaan kun toinen kosti. "Ohhoh", Jelia tuumasi yllättyneenä. Mutta vaanien kilta oli suuri, ja siihen kuului erilaisia olioita - hyvin erilaisia.
Jelia mielenkiinto oli herännyt ja katseellaan nuori nainen tarkkaili tuota ruskeahiuksista naista. Nainen oli haltia, sen Jelia näin kauempaa katsottuna huomasi. Ruskeahiuksinen haltianainen oli huomannut vapaan pöydän, joskin oli liian hidas. Punahiuksinen, sama tuuppija, oli ehtinyt ensin. Jelia mietti hetken mitäköhän haltianainen mahtaisi tehdä. Ruskeahiuksinen tuupasi armotta ensin olleen punahiuksisen pois. Jeliaa nauratti hieman, muttei pitänyt moisesta kinailusta.

Punahiuksinen nainen oli noussut ylös ja alkanut kovaan ääneen valittelemaan haltian käytöksestä. Paikalle ryntäsi tarjoilija, joka hädissään yritti rauhoitella kiihtynyttä punahiuksea.
Jelia ei malttanut pysyä paikoillaan, vaan asteli aivan lähellä olevan pöydän luo.
"Anteeksi, hyvät naiset", Jelia korotti aavistuksen ääntään, hiljentäen tarjoilijan ja punahiuksen. "Kuten näette, Freijassa on tungosta, eikä kumpikaan teistä voi omia omaa pöytää. Minun pöydässäni", Jelia viittoili omaa pöytäänsä kohden, "On vielä hieman tilaa, jommalle kummalle teistä, jos ette halua istua samassa pöydässä", Jelia totesi sovittelevaan sävyyn. Jelia väläytti kohteliaan hymyn ja räpäytti muutaman kerran silmiään.
Puolinymfi heilautti kosteahkoja hiuksiaan, joitten värin saattoi jo erottaa olevan kullanvaalea. Nuori nainen asteli pää pystyssä takaisin omaan pöytäänsä.

// Hyvin kirjoitit : ) //

Yhtäkkiä se sama punahiuksinen naikkonen nousi seisomaan ja alkoi täyttä kurkkua valittmaan hänestä. Punahiuksinen nainen osoitti Fionellaa vieläpä sormella ja hetkeksi kaikki vaanit pysähtyivät eivätkä enää tunkeilleet vaan katsoivat heitä kummaksuen.

Miestarjoili pyyhälsi heidän luokseen ja kysyi mistä oli kyse. Punahiuksinen nainen alkoi kertomaan tarjoilialle. Kunnes tarjoilia hyssytteli ja sanoi että pulma kylläkin ratkaistaisiin, jos nainen ei herättäisi niin plajon kummaksuntaa että kaikki lähtisisivät pois. Fionella katseli naisen tyrmistynyttä ilmettä kun tarjoilia lainasi viereisestä pöydästä. "Pula ratkaistu." Tarjoilia sanoi tyytyväisenä itseensä ja viittoi naisen istumaan pöytään.

" Tarjoilia! Luulempa ettei pulma ole vielä ratkaistu! Fionella sanoi ystävällisesti ja pian tarjoilia olikin jo takaisin heidän luonaan. "Mikä nyt mättää? Tarjoilia kysyi ja katsoi Fionellaa hyvin kysyvästi.
" Noh, katsos minä en halua istua, enkä etenkään syödä tuon limanuljaskan kanssa." Fionella sanoi ja viittoi naisen suuntaan. Tarjoilia katsoi hetken Fionellaa tyrmistyneenä kunnes käänsi katseensa naiseen, joka tuli heidän luokseen.

Se nainen sanoi että hänen pöydässään oli hieman tilaa vielä jommalle kummalle ja sen jälkeen nainen lähti takaisin omalle pöydälleen. Sekä Fionella ja punahiuksinen nainen nousivat ja olivat jo lähdössä tuon naisen mukaan, kunnes huomasivat että kummatkin olivat menossa sinne. Punahiuksinen nainen jäi lopulta tarjoilian luon ja Fionella yritti pysyä naisen perässä tungoksessa. Lopulta Fionella saapui naisen pöytään ja istuutui.
Eikä hän tietystikkään keksinyt mitään sanottavaa, vaan istui siinä tuppisuuna toljottaen naista.

Sharpay syöksähti sisään majataloon. Hän oli aivan märkä, mutta oli kuitenkin pystynyt suojelemaan hiuksissaan olevia kukkia sateelta. Sharpay ravisteli asuaan, jotta siitä lähtisi kaikki mahdollinen sadevesi pois.
Se oli kylläkin vaikeaa, sillä majatalossa oli tungosta.
Sharpay päätti jatkaa matkaansa ruokasaliin. Sekin oli vaikeaa, sillä ruokasaliin johtavan oven eteen oli kerääntänyt iso joukko ihmisiä, katselemaan jotakin mielenkiintoista.
"Anteeksi." Sharpay sanoi moneen kertaan, kun yritti änkeä väkijoukon läpi satuttamatta ketään. Lopulta hän oli päässyt ruokasaliin. "Eih." Hän voihkaisi kun näki ettei yksikään pöytä ollut enää vapaa. Hän katseli ympärilleen, jos joku sattuisi lähtemään. Sharpayn katse osui kahteen henkilöön. Sinne hän voisi istuutua, jos he vain päästäisivät. Sharpay kohdisti askeleensa pötää kohden, ja siinä hän kävelikin ja pöydän luo.
" Anteeksi, voinko istuutua seuraanne? Voisin ottaa tuosta viereisestä pöydästä vapaan tuolin." Sharpay sanoi ystävällisesti ja väläytti pienen iloisen hymyn kahta pöydässä istuvaa naista kohden.

Seurasi kiusaantunut hiljaisuus, kun ruskeahiuksinen haltianainen oli istuutunut hänen pöytäänsä. Jelia odotti toisen aloittavan keskustelun, mutta koska äännähdystäkään ei kuulunut, ajatteli Jelia aloittavansa.
"Saanen esittäytyä", Jelia sanoi, yrittäen kiinnittää toisen huomion. "Minua kutsutaan Jeliaksi, Jelia-Sri An-Felin Tytär.."
Tuo ei ollut Jelian oikea nimi. Hänen oikea nimensä oli tietystikin Sheila-Ru Sri-An Felissean Tytär. Mutta tämän nimen käyttäminen saattoi olla erittäin, erittäin vaarallista. Jelia ei halunnut olla Sheila, hän oli Jelia. Niimpä nuori nainen joutui hieman valehtelemaan, mutta ainakin Jelian mielestä tämä oli ymmärrettävää.
Juuri, kun Jelia oli utelemassa häntä vastapäätä istuvan haltianaisen nimeä, saapui uusi henkilö.
Nuori haltia, arviolta hieman Jeliaa nuorempi kysyi, mahtuisiko hänen pöytäänsä. Tokihan se Jelialle sopi, vaan sopisiko tuolle toiselle, ruskeahiuksiselle.

"Minun puolestani, minun puolestani", Jelia sanoi kohteliaasti. "Toivottavasti se käy myös teille", Jelia kääntyi ruskeahiuksisen puoleen. Jelia oli saapunut Freijaan yksin, muttei vienyt kauaakaan aikaa, kun hän oli saanut seuraa.
"Jospa nyt esittäytyisimme toisillemme..." Jelia yritti saada keskustelun luistamaan. "Minä olen siis... Äsh! Aivan sama, sanokaa minua vain Jeliaksi, kiitos", Jelia puuskahti tympääntyneenä pitkiin nimiin ja muuhun turhaan.

Jelia haroi hiuksiaan, jotka olivat vielä kosteat. Ne roikkuivat kuin märät liaanit pitkin Jelian vartaloa, aina lähes lantiolle saakka. Ne kuivuivat tavattoman nopeasti ja syy siihen saattoi taas kerran olla hänen äitinsä perintö, veden hallitsemisen lahja. Jelia halusi veden haihtuvan ja se teki, niin kuin Jelia käski.
Jelia paloi halusta puhella, muttei ollut kohteliasta keskeyttää toisten esittelyjä.

//Tervetulloo, Kiyoellekin.

Fionellaa vastapäätä istuvanainen esittäytyi Jeliaksi. Juuri kun hän oli esittäytymässä, heidän luokseen pyyhälsi nainen. Hetken ajan Fionella oli luullut, että se olisi ollut se sama punahiuksinen naikkonen. Joten oli ymmärrettävää, että Fionella oli hieman helpottunut. Nainen kysyi mahtuisiko Jelian pöytään vielä, että hän voisi lainata viereisestä pöydästä tuolin. Jelia ehti kuitenkin vastata naiselle ensin.
" kyllähän se minullekkin käy." Fionella sanoi hieman välinpitämättömästi ja katseli hetken muualle. " Ai niin, nimeni on siis Fionella-Nene Nerelle Sahi-Salinantytär. Mutta kutsukaa vaan Fionella." Fionella yritti sanoa ystävällisesti ja vetäisi jostain hymyn, joka valitettavasti ei näyttänyt hymyltä pikemminkin irvistykseltä. Lopuksi Hän nyökkäsi naiseen päin, joka nyt olisi esittely vuorossa.

Fionella yritti saada tarjoilian nostamalla kätensä pystyyn, mutta ei hänen luokseen tullut mitään tarjoiliaa. Hän tarkasteli hetken ja huomasi tarjoilijoilla olevan pikkuinen kiire. Heidän otsansa tottatotisesti olivat hiessä ja he näyttivät muutenkin olevan hieman kireitä. Lopulta Fionella huikkasi kuuluvasti ja johan hänen luokseen sujahti tarjoilia. Siinä samassa hän huomasi että oli unohtanut kaiken hätäkän aikana mitä tilaisi. Jostain hän tuoksautti kaakaota ja samassahan päätös oli jo tehty.
" Yksi kaakao ja leipä, kiitos." Fionella sanoi ja hoputti tarjoilian heti pois.

Fionella käännähti äkkinäisesti takaisin naisten suuntaan ja hymyili hetken heille.
" Mihin me jäimmekään? Ai niin, mikäs sinun nimesi olikaan?" Fionella sanoi ystävällisesti ja viittoi toiseen naiseen päin.

Sharpay otti vapaan tuolin viereisestä pöydästä. " Minä olen Sharpay-Akie Nami Rin-Riyan, mutta voitte kutsua minua Sharpayksi tai Namiksi."Sharpay sanoi. Hän tilasi kaakaon kuten muutkni, sillä hän ei oikein pitänyt muista juomista mitä oli tarjolla.
" Mitä teette työksenne? Teidän ei tarvitse vastata jos ette halua. Minä olen laulaja."
Sharpay sanoi, knu ei keksinyt mitään muutakaan sanottavaa. Sharpay istui lopulta hiljaa heidän seurassaan katsellen ympärilleen, ja odottaen tarjoilijaa joka toisi juomat ja ruoan. Hetken päästä tuli tarjoilija joka toi kaakaot ja yhden leivän. Sharpay alkoi heti nauttimaan juomastaan, kuitenkin valmiina kuuntelemaan mitä toiset tahtoisivat sanoa.

Jelia kuunteli naisten esittäytyvän Fionellaksi ja Sharpayksi. "Jännät nimet", Jelia tuumi mietteissään.
Samassa tarjoilija jo toikin kaakaot sekä Fionellan leivän. Ihmeen ketterästi tuo mies-tarjoilija jakoi höyryävät kaakaomukit ja kuiskasi täysin huomaamattomasti siinä samalla Jelian korvaan: "Ja neidin kaakao terästettynä."
Ilmeisesti tämäntapasiin tilauksiin oli totuttu. Jeliakin hörppäsi kaakaotaan, joka virkisti mukavasti. Sitten hän keskittyi miettimään, mitä vastaisi Sharpayn kysymykseen. Hän ei käynyt varsinaisesti töissä, ja oli liian vaarallista paljastaa tuntemattomille, mitä pikku "tehtäviä" hän hoiti.

"Laulaja, vai niin", totesi Jelia rauhallisesti ja aavistuksen tuumivalla äänellä. Hänen äänensä ja koko olemuksensa osoitti, ettei hän toden totta halunnut kertoa ammatistaan. "En ole kuuna päivänä nähnyt näin paljoa väkeä Freijassa. Pimeä on pahaa aikaa liikuskella kaduilla. Kuinka kauan tämä hiljaisuus jatkuu?" Jelia aukaisi suunsa yllättäen. Ääni oli vaisu, mutta kuitenkin kuultavissa. Se oli ääneen lausuttu ajatus, vahingossa tai tarkoituksella, se oli hämärän peitossa.
Jelia kulautti alas kaakaota pitkän huikan. Siihen tosiaan oli lisätty jotain, sillä Jelia tunsi ajatustensa kirkastuvan. Jelia painui hiljaa omiin mietteisiinsä.

"Naisten nimet ovat siis Jelia ja Sharpay", Fionella tuumiskeli ja katsoi molempia vuorotellen. Sharpay oli kuulemma laulaja, vaikkei Fionella hänestä kuullut ollukkaan koskaan, mutteihän kylläkään ollut seurannut näytöksiä.
Fionella silmäili hetken Jeliaa joka näytti hieman vaivaantuneelta, fionella kyllä näki ettei hän tahtonut sanoa omaa ammattiaan. " Mikäköhän hän oikein on? tekeeköhän hän jotain hämärähommia?" Nuo hiipivät pikku hiljaa Fionellan ajatuksiin.
"Äsh!" Fionella sanoi vahingossa ääneen ja heilautti kädellä ilmaa.
" Minä olen siivuri", Fionella sanoi turhaantuneesti ja katsoi kaukaisuuteen. Hän vaipui hetkeksi omiin ajatuksiinsa, kunnes hän katsahti taakseen. miestarjoilia oli näköjään hieman kuunnellut heidän puheitaan. Fionella katsoi tarjoiliaan synkällä katseella ja johan tarjoilia antoi heille kolme kaakaota ja yhden leivän. Tarjoilia kaatoi ajatuksissaan kaakaota hieman Fionellan päälle katsellessaan Jeliaa. Fionella huomasi tarjoilian huulien liikkuvan ja näin hän päätteli että tarjoilia sanoi joain Jelialle. Tarjoilia pyyhälsi oitis pois, mutta Fionella nousi pöydästä ja lähti seuraamaan tarjoiliaa. Fionella osoitti tahraansa mekossaan ja läimäytti saman tien tarjoiliaa poskelle. Heti tapahtuman jälkeen hän kuitenkin pyyhälsi takaisin Jelian ja Sharpayn luo ja istuutui paikalleen.Fionella siemaisi pikkuisen kaakaotaan ja repi hampaillaan leivästä palasen.

" Minähän en ole käynyt täällä ikinä!" Fionella sanoi ja katseli yhä tungosta. Vähä matkanpäässä jotkut vaanit kyttäsivät joitakin paikkoja tarkkaavaisesti. Jos ne nyt vapautuisivat.
"Minäkin olen kuullut tuosta että pimeällä on vaarallsta liikkua kaduilla. Kuulen yleensä illalla tuskan huutoja", Fionella sanoi ja siemaisi taas hieman kaakaota. Se lämmitti häntä valtavasti. Lopulta Fionella katseli muualle ja rupesi ajattelemaan todenteolla kaikkea...

"Siivuri, sepäs onkin mukava ammatti." Sharpay sanoi hymyillen.
Sharpay siemaisi toisen kerran kupistaan. "Voitteko kertoa minulle siitä miksi ei kannata liikkua pimeällä ulkona?" Sharpay kysyi. Häntä kiinnosti tämä asia, olihan sekin hyvä tietää.

Väki senkuin lisääntyi. " En olekkaan poikennut täällä ennen.." Sharpay sanoi katsellen jälleen ympärilleen. Hän ei viitsinyt puhua enää, jotta toisetkin voisivat avata suunsa välillä.Sharpay istui siinä ihan hiljaa katsellen, kuinka tarjoilijat ottivat tilauksia ja veivät niitä pöytiin, heillä oli kova kiire. Lopulta Sharpay siirsi katseensa Fionellaan ja Jeliaan, ja samassa hänelle tuli mieleen Olenkohan minä kysellyt vähän liikaa?. Sharpay toivoi että ei sillä keskustelu oli vasta alkanut.

Sharpay alkoi miettimään Fionellaan sanoja, siitä miksi ei kannattanut liikkua yöllä.
Hän vajosi ajatuksiinsa pikkuhiljaa. Sharpay mietti siinä hetkisen, kunnes päätti palata heidän keskusteluunsa. Sharpay katsoi kumpaankin kysyvästi

Jelia katseli vuoron perään Sharpayta ja Fionellaa. Kumpikin kertoi olevansa ensimmäistä kertaa Majatalossa, ja se ihmetytti hieman Jeliaa.
Lisäksi Sharpay tuntui olevan tietämätön ulkona odottavasta vaarasta. Mitä lie peräkylän kasvatteja molemmat.
Jelia mietti, miten paljon Sharpaylle voisi kertoa, ilman että Fionella huomaisi Jelian tietävän yllättävän paljon kyseisestä asiasta.
"Hmm", Jelia äännähti tuumivasti ja kumartui sitten lähemmäs pödän keskustaa, jottei sanoja joutuisi ulkopuolisten vaanien korviin, sillä puheenaihe oli arka.
"Kuten tiedätte, vaanit ja aasat eivät ole hyvissä väleissä keskenään... Kuiskitaan, että joku aasoista sai surmansa... Öisin kaduilla liikkuu vaarallista väkeä, näin olen kuullut", Jelia kuiskasi matalalla äänellä.
Nuori puolinymfi hymyili vinosti Fionellalle. "Tuskin nyt kuitenkaan mitään 'tuskan huutoja', mutta sanompahan vain; sinuna enmenisi kaduille keskiyöllä", Jelia sanoi, osoittaen viimeiset sanat Sharpaylle.

Jelia suoristautui penkilleen ja oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Naputellen kynsillään pöytään hän näytti suoraan sanoen pitkästyneeltä hörpätessään taas kaakaotaan.
Haltianymfi antoi katseensa vaeltaa pitkin Freijaa ja se pysähtyi luihuun tyyppiin, joka oli erottautunut väentungoksesta Freijan pimeimpään nurkkaan. Naisen silmät kiiluivat häijyä valoa ja Jelia päätti pitää silmällä tuota tyyppiä. Haltia ei antanut Fionellan tai Sharpayn huomata missä hänen katseensa kulki.

" Siivuri? mukava ammatti?" Fionella sanoi vanhingossaääneen hämmästyneenä. " No joo. Aluksi se voi tuntua kivalta liikuskella jossain yöllä siivoamassa juhlien roskia. Äh, mieluummin tekisin jotain muuta." Fionella lausahti hyvin pitkäveteisesti ja rummutti pöytää. Sharpay ei kumma kyllä tiennyt mitä yöllä touhuttiin.Jelia kumartui ja niin teki perässä myös Fionella. Jelia oikeastaan kertoikin melkein kaiken. Mutta näytti siltä että Jelia tesi enemmän. " Kumma tyyppi", Fionella ajatteli ja vilkuili silloin tällöin Jeliaan päin. Hänen ajatuksensa kävivät kiivasta taistelua Jeliasta. "Kyllä hän on varmaan ihan luotettava, vaikka himan salaperäinen", Fionella ajatteli. " Okei, Jeliaan voi luottaa. Kyllähän hän paljastaisi jos hän tietäisi jotain ylimääräistä. Vai paljastaisiko?" Fionella pähkäili. " Äsh, kyllä hän on ihan hyvä tyyppi." Fionella ajatteli kuitenkin hieman epäluuloisena. " Hänessä kyllä on jotain hämärää.." Fionella ajatteli yhä. Ja helpottui valtavasti kun Jelia avasi suunsa uudelleen

" Kyllä ne olivat tuskan huutoja." Fionella sanoi närkästyneesti ja nousi istumaan tavallisesti. Hän siemaisi hieman kaakaotaan ja puraisi leivästä palasen. Hän antoi hetken katseensa kulkea, kunnes ajatukset taas palasivat. " Kannattaa varmaan olla varuillaan Jelian kanssa." Fionella pähkäili. Pian hän kuitenkin lysähti pöytää vasten.
"Olikohan juomassani jotain?" Nämä olivat hänen viimeiset ajatukset kunhän painui syvälle unhohon.

Sharpay näytti pelästyneeltä. Häntä kauhistutti Jelian kertoma asia.
" Olen killaton mutta eihän kukaan sitä tiedä, he luulevat minua varmasti Vaaniksi.." Sharpay ajatteli hieman hermostuneena. " Mutta Jeliahan puhui aasasta.. Joten minulla ei pitäisi olla vaaraa.." Hän jatkoi miettimistään.
Hän oli helpottunut ettei hän ollut aasa, taikka vaani.
Sharpay päätti olla miettimättä asiaa enempää. " No, mitä teille kuuluu?" Sharpay kysyi saaden vaivoin kasvoilleen iloisen hymyn.
" Minulle kuuluu erittäin hyvää." Sharpay vastasi iloisella äänellä ajatellessaan kaikkia esityksiänä Teatteri-Talo Freyrissä tällä viikolla.
Hän oli saanut edellisenä päivänä palkkansa ja hän sai kohtuullisen määrän rahaa. Sharpay hiljeni sanojensa jälkeen ja katseli iloisesti kumpaakin.

Jelia ei hermostunut, vaikka olikin sisällään hiukan näreissään, kun Fionella väitti vastaan. "Tuskan huutoja, pyh. Eihän nyt niiin paljon väkeä tapeta. Olisin kyllä kuullut siitä", Jelia hymähti mielessään.
"Sharpay, nuori hupakko, ei tiedä mistään mitään ja Fionella, viekas tyyppi joka luulee enemmän kuin tietää", Jelia selvensi tilannetta itselleen.
Sharpay näytti kauhean säikähtäneeltä, näytti juuri siltä, kuin pikku-haltialle kerrotaan, ettei elämä jatku ikuisesti.
Kuolema, joka jokaiselle oliolle joskus koittaa.
Sharpay yritti kenties peittää tuon pelon, niin kuin jokainen joskus tekee. Kyseli kuulumisia, niinkuin semmoisella mitään tekisi. Hänelle? Hyvää? Juuri niin.
Fionella taas, näytti tismalleen samalta kuin aina, päin vastoin, tarina näytti jopa tylsistyttävän häntä. Ruskeat hiukset alkoivat valua kasvoille, ja nainen lysähti lähes äänettömästi pöytää vasten.

"Neiti Fionella?", Jelia kysyi kumartuen lähemmäs haltianaista. Hän toisti naisen nimen hieman lujempaa. Jotta nainen lopulta heräisi, hän läpsäytti tätä melko kevyesti kasvoille, mutta varmasti niin lujaa, että se tuntui.
Vaanit olivat rauhoittuneet, sillä suurin osa oli jo löytänyt pöydän tai siirtynyt ylempiin kerroksiin. Kuitenkin puheen sorina ja jorina kuului joka puolelta ja lautasten ja lasien kilahtelu kuului taustalla.

//Olis voinut kirjoittaa pitemmälti, muttei tiennyt että milloin se Fionella heräisi..//

Fionella ei tiennyt mitään ajankulusta. Hän vain makasi siinä hetken pöytää vasten, eikä kuullut mitään. Pian hän tunsi läppäyksen, joka hieman kirpaisi hän kasvojaan. "Au." Fionella snaoi ärtyneesti ja avasi silmänsä nopsasti. Hän oli tainnut nukahtaa hetkeksi. Hänelle oli vain tullut yhtäkkiä hirveän väsynyt olo. Pian hän nousi istumaan ja haukottelihetken ennen kuin pesi kasvonsa kaakaolla. Hän pyyhkäisi kädellään kasvonsa kuivaksi ja vasta sitten huomasi millä oli pessyt kasvonsa. "Oho." Fionella sanoi unisesti ja hieman ärtyneesti. Lopuksi hän naurahti hieman ja kulautti loput kaakaostaan alas.
Kaakao oli hyvin lämmintä ja se onneksi piristi hetkeksi, ennenkuin väsymys taas palasi.

Hän otti käteensä lötkön leipänsä jonka päällä oli salaattia ja muuta terveellistä. Sen hän tunki suuhunsa ja söisen aika nopeasti. Hetkeksi hän vaipui ajatuksiinsa, kunnes kuuli käytävästä kovaa melua. Hän hätkähti ja alkoi yskimään kun leipää meni vääräänkurkkuun. Hän söi ripeästi leipänsä loppuun. Jotkut pöllähtivät sisään, eikä Fionella nähnyt heitä oikein kunnolla. Hän laittoi kätensä taskuunsa ja siveli terävää puukkoansa, siltä varmuudelta että saattaisi tarvita sitä.

Sharpay ei oikein tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Hän kulautti kurkustaan alas nopeasti loput kaakaostaan.

"No, minä taidan tästä kohta mennä kotiini." Hän ilmoitti muille ääneen.
Alkoi nimittäin olla aika pimeä ulkona.

Sharpay pyysi yhden tarjoilijoista luokseen ja maksoi juomansa.
Hän katsoi hetken Jeliaa ja Mi-Miä. " Hei hei, minä tästä lähdenkin nyt." Sharpay sanoi nousten pöydästä ja vilkutti pienesti Jelialle ja Mi-Mille.

Hän asteli rivakasti ulos Freijasta ja suuntasi askeleensa kotiaan kohti.

"Kummaa porukkaa, eihän tässä muuta voi ajatella!", Jelia ajatteli päästään pyörällä.
Puolihaltiaa oli suuresti ilahduttanut se, että Fionella oli herännyt. Tämän käytös kuitenkin oli erittäin kummallista. Nainen oli aivan tokkuraisessa tilassa, mutta Jelia ei keksinyt hyvää keinoa auttaa tätä. Sharpay taas oli äkillisesti häipynyt paikalta, ja jotain ihme-hyypiö-tyyppejä oli rymyämässä sisälle.

Fionella näytti osaksi olevan omissa mietteissään ja Jelia kurottautui puoliksi istualleen, nähdäkseen paremmin tulijat.
Ainakin viidestä ihmisestä ja kahdesta haltiasta koostuva porukka oli ängennyt Freijan aulasta ruokasaliin, joka näin illan kuluessa tarjosi myös baarin ominaisuuksia. Tässä tarkoituksessa Freija oli varsin suosittu. Jos nimittäin et jaksanut lähteä kotiisi, saatoin varata huoneen ja jäädä yöksi.
Nämä haltiat ja ihmiset, sekä mies, että naispuolisetkin olivat tulleet selvästikin testaamaan kuuluisaa Freijan olutta, ja kenties olivat jo ottaneet yhtä sun toista jo aiemminkin.
Sekalainen joukko rymysi salin suurinta pöytää, joka oli vain yhden pöydän päässä Jelian ja Fionellan pöydästä. Haltia mies huusi tarjoilijaa tuomaan seitsemän tuoppia olutta.

Ei kestänyt kauaa, kun joukkio sai valtavat tuopit käteensä. He hiljentyivät ja keskittyivät oluisiinsa, ja salissa vallitsi taas vain keskinkertainen puheensorina.
”Hmm, haluaisitko sinäkin jotain muuta?” Jelia kysyi Fionellalta. Puolinymfiä kiinnosti kovin maistaa tuota olutta, joka sai meluisankin joukon hiljentymään. ”Tarjoilija, voisitteko tulla ottamaan tilauksemme ylös?” Jelia hihkaisi lähellä kulkevalle tytölle, jolla oli yllään Freijan essu.
”Haluaisin yhden tuopin Freijan olutta, kiitos”, Jelia sanoi kohteliaasti.
”Entäpä seuralaisenne, saisiko neidille olla jotain?” tarjoilija-tyttö kysäisi kirjoittaen Jelian tilausta pitkään listaan.

Fionella puristi yhä puukkoaan, kun huomasi Sharpayn poistuvan paikalta. Päätelen lähtevän kotiinsa, vaikka kyllähän täällä olisi voinut nukkua.
Sama joukkio, joka oli pöllähtänyt sisään melua pidellen istuutui melkein heidän viereensä ja tilasivat olutta. He hiljenivätkin kun saivat oluensa, kumma kyllä.

Fionella päästi puukostaan irti huojentuen. Katsahtaen ulos ikkunasta, hän huomasi jo hieman hämärtävän. Mutta ei hänellä kiire ollut voisihan hän nukkua täällä. Ei häntä kaduilla kiinnostanut nukkua. Jelia kutsui tarjoilian ja tilasi oluen.
" Minäkin otan oluen." Fionella vastasi hilpeästi ja hymähti salamyhkäisesti. Vilkullen vielä hetken tarjoiliaa.

Hetken päästä oluet saapuivatkin.
"Kiitos." Fionella sanoi yhä kohteliaasti ja otti oluensa käteensä nostaensa sen ylös.
" Kunniaa tälle illalle." Hän sanoi ja hörppäsi oluttaan. Se olikin yllättävän hyvää ja sai hänetkin hiljenemään, vaikkei hän kovin äänekäs ollutkaan.

" Mites on aijotko jäädä tänne yöksi?" Fionella kysyi hetken päästä ja hörppäsi uudestaan oluttaan. Katsellen hetken Jeliaa.

Tarjoilija oli juuri tuonut oluet pöytään ja Fionella hörppäsi innokkaana hihkaisten oluttaan. Ilmeisesti olut oli hiljentänyt hänetkin.
Jeliakin uskaltautui maistamaan oluttaan. Se oli viileää ja rauhoittavaa ja maistui todella... sanat eivät riittäneet kuvailemaan sen mahtavaa makua, joka sai Jeliankin aivan sanattomaksi.
Puolinymfi hörppäsi oluttaan ennen kuin vastasi Fionellan kysymykseen.
"En tiedä, en osaa sanoa missä kunnossa olen silloin," Jelia sanoi hymähtäen naurunomaisesti, kuin juttu olisi ollut hauskakin.

Jelia kulautti lopunkin oluen kurkustaan alas ja viittoili tarjoilijaa tuomaan toisenkin tuopin. Lähellä istuva seurue, juuri se sama joka mölysi, oli selvästi jo tukevassa humalassa. He eivät olleet tyytyneet yhteen olueen, mukaan oli tullut vahvempiakin aineita. Heidän puheliaisuutensa oli tästä vain yltynyt, jos se nyt oli edes mahdollista.
Haltiat olivat istumassa pöydällä ja muut istuivat penkeillään, jotka oli levitelty vahvan tammi-pöydän ympärille.
Väkeä alkoi kerääntyä heidän pöytänsä ympärille, koska nyt salissa ei juuri muita ollut, kuin heitä, jotka olivat tulleet viettämään kapakka iltaa. Ihmiset, haltiat, kääpiöt, nymfit ja satyyrit, muutamia valkyyreita.... He siirtyilivät lähempiin pöytiin ja ottivat kauemmista tuoleja. Jelian pöytä oli kohtuullisen lähellä seurueen pöytää, joten hän ei katsonut tarpeelliseksi siirtyä lähemmäs.

"Ruosteessa,
ruosteessa,
ruosteessa on miekkamme
ja sapellimme rautaiset!

Miekat kalisee, helisee, välkkyy,
hohtava rauta on verestä lämmin!
Kultaiset, viekkaat ja rohkeat voittaa,
miekat lyö kilin ja kalin!
Oikeus käyköhön toteamaan,
vaanit jää juhlimaan voittoaan!

Milloin me,
milloin me,
kiillotamme rautaiset,
kauniit ja solakat miekkamme?

Miekat kalisee, helisee, välkkyy,
hohtava rauta on verestä lämmin!
Kultaiset, viekkaat ja rohkeat voittaa,
miekat lyö kilin ja kalin!
Oikeus käyköhön toteamaan,
vaanit jää juhlimaan voittoaan!"

Laulu alkoi hiljaisena ja vailla sävelmää, sitten väki liittyi siihen ja toisti aluksi vain muutamia ensimmäisiä säkeitä, mutta lopulta lähes kaikki hoilasivat sitä. Sitä voitiin laulaa vain Freijassa ja silloinkin vain humalassa.
Jos sitä olisi mennyt edes hyräilemään tori-kadulle, olisi luultavasti joku rikas aasa tullut ja vähin äänin langettanut laulajalle kuolemantuomion. Laulun loput säkeet, joita oli ehkä kymmenen, muuttuivat loppua kohden yhä hurjemmiksi, kuvaillen aasojen ja vaanien taistoa, ja kuinka urheita olivat vaanit.
Jeliakin hoilaili joukon mukana ja hänen sopraano-äänensä kuului hentona kaikkien möreitten ja korkeampienkin äänten ylitse.

"Pidätkö oluesta?" Jelia kysyi hörpäten neljättä oluttaan siinä välissä, kun joukkio salin keskiosassa yritti päättä, laulettaisiinko seuraavaksi "Kevään kaiku" vaiko "Maalaiskissa".
"Minusta tämä on ainakin todella maistuvaa!" Jelia kailotti Fionellalle, tönäisten tätä leikkisästi olalle ja hymyillen hieman poissa olevasti.

//Hee, minulla on piileviä riimittelijän lahjoja//

Fionella joi oluttaan kiintyneenä sen makuun. Se maistui todella hyvältä.
Pian väki alkoikin laulaa ja Jeliakin liittyi siihen. Lopulta Fionella ei voinut vastustaa kiusausta ja lauloi itsekkin mukana. laulun loputtua hän ei voinut muuta kuin hymyillä ja nauraa. Kuinkakohan kauan oli kulunut milloin hän viimeksi oli nauranut.

" Tämä olut on mahtavaa!" Fionella huusi väkijoukon kiistelyn yli minkä laulun laulaisivat.
pian Jelia tönäisi häntä leikkisästi olalle ja hymyili. Fionella hymähti ja tönäisi Jeliaa takaisin olalle, leikkisästi hänkin. Hän naurahti katsellen Jeliaa. samalla hän kuunteli kiistelyä.

// Sori, lyhyt oli kiire. Ja hyvät sanat!//

Samassa Jelian valtasi hirvittävä tarve palata toiseen kotiinsa, hoviin.
Oliko kaikki hyvin? Oliko hän varmasti jättänyt kaiken kuntoon?
Ja samassa totuus iski häneen.

Oliko hän ... Oliko hän muistanut ilmoittaa, että oli poissa?

Hätäännyksen peittäen, Jelia kääntyi Fionellan puoleen.
"Minun on pakko mennä nyt! Olen myöhässä... Unohdin... Pidä hauskaa!" Jelia soperteli kiireesti ja hymyili huolettomasti.
Puolihaltia jätti kasan kolikoita pöydälle, ne olisivat maksu, mitä hän ei ehtinyt vielä maksaa...

Kiireissään ja hätäisenä hän kiirehti ovelle ja katosi jo alkaneeseen yöhön.

//Halusin nyt lopettaa tämän, ettei turhaan jää avoimeksi... ELI LOPPU : ) //